Karl Emil Josefsson Litzell

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=16621

Laura Mahnala:

Herännäisyydestä hedbergiläiseksi -

saarnaaja Karl Emil Litzellin lyhyt elämä 1830-1854

Turun Tuomiokirkossa kuultiin maaliskuun 13. päivänä 1853 jälleen kerran nuoren pappiskokelaan näytesaarna. Tällä kertaa saarna oli tavallisuudesta poikkeava. Tässä saarnassa oli jotain erikoista antaumuksellista voimaa ja hartautta, jonka eräs mukana ollut kuulija sanoi vielä 38 vuoden kuluttua muistavansa. Saarnaaja oli 22-vuotias, jo sairauden merkitsemä nuorukainen Karl Emil Litzell, komissionimaanmittari Josef Litzellin ja Maria Naucklérin esikoispoika, joka oli syntynyt 10.11.1830 Lohtajalla, vahvalla herännäisalueella.

Karl Emil Litzell oli vieraillut Turussa jo ennen tätä. Marraskuussa 1852 hän oli tullut kaupunkiin ottaakseen papintutkinnon ja määräyksen, mutta myöhästynyt määräajasta, joten hän joutui odottamaan seuraavaan termiiniin. Odotusaikaansa hän ei viettänyt Turussa, vaan matkusti Uudellemaalle, mutta hän piti Turusta ja sen ilmapiiristä. Hän kehuu kirjeessään vuonna 1853, että ”Suomesta ei löydy yhtään kaupunkia, jossa olisi niin hengellistä ja suurelta osin raikasta elämää kuin Turussa”. Tämän hän sanoi vastauksena Pohjanmaan herännäisalueella asuvalle ystävälleen, joka oli rohjennut moittia Turkua ja erityisesti Turun hengellistä elämää.

Karl Emil Litzell vihittiin papiksi Turun Tuomiokirkossa 30.3.1853, jonka jälkeen hänet määrättiin Pirkkalan kirkkoherran apulaiseksi. Tässä toimessaan hän hoiti myös lasten opetuksen, mutta hänen maineensa tulisieluisena saarnaaja levisi Pirkkalassa ja ympäristössä pian niin, että hänen sanotaan herättäneen suuret joukot hengelliseen elämään. Runsaan vuoden kuluttua hän sai määräyksen Inkoon Degerbyn rukoushuonekunnan v.t.saarnaajaksi, mutta tätä tehtävää hän ehti hoitaa vain puolitoista kuukautta toukokuun alusta kesäkuun puoliväliin, kunnes hän menehtyi paikkakunnalla riehuneeseen kuumetautiin 16.6.1854. Lyhyenä aikanaan Degerbyssä kerrotaan hänen saavuttaneen paljon kuulijoita. Muistokirjoituksen mukaan ”syvällä surulla ja kaipuulla seurasi häntä isoin osa seurakuntaa hautaan ja kustansi siihen ristin valetusta metallista ja kirjoituksen Joh.3:16, jonka johdosta hän viimeisen kerran saarnasi”.

Karl Emil Litzell oli kuollessaan vasta 23-vuotias, joten poikkeuksellisen karismaattinen saarnaaja hänen on täytynyt olla päätellen hänen eläessään ja etenkin kuolemansa jälkeen saamastaan huomiosta. Eräs vanhempi kirkon palvelija oli lausunut kuin ennustuksena hänen saarnojaan kuultuaan: ”Tuo ruusu ei kuki kauaa täällä alhaalla Herran yrttitarhassa”. Toinen henkilö taas totesi Karl Emilin tavattuaan, että hän näytti aivan muukalaiselta maan päällä. Ehkä näihin lausuntoihin vaikutti Karl Emilin sairaalloisuus ja kun hän vielä oli keskipitkä ja hoikka varreltansa, on hänestä jäänyt heiveröinen kuva monelle kanssaihmiselle.

Herännäisyyden kehdosta hedbergiläiseksi

Karl Emil Litzell kasvoi Pohjanmaalla herännäisalueella Malmbergin oppien vaikutuspiirissä. Oliko hänen kotinsa herännäinen, ei tiedetä, mutta lähisuvulta hän sai herännäisvaikutteita. Hänen isoisänsä oli Siipyyn kappalainen Matthias Litzell ja isoäitinsä Margareta Törnudd, Lohtajan kirkkoherran ja tunnetun kansanrunojen keräilijän Anders Törnuddin tytär. Hänen puhujanlahjojaan ei siten tarvitse ihmetellä. Mutta lapsuuden opit saivat väistyä, kun tämä vakavamielinen ja sisäänpäinkääntynyt Vaasan lukion ylioppilas lähti 1848 opiskelemaan teologiaa Keisarilliseen Suomen Akatemiaan Helsinkiin. Opiskeluaikanaan hän tutustui Fredrik Gabriel Hedbergiin, joka tuohon aikaan toimi pitäjänapulaisena Pöytyällä, josta hänen oppinsa levisi erityisesti Suomen eteläosiin saaden kansanliikkeen suosion. Hedbergin julistama elämänkatsomus lankesi nuoren umpimielisen nuorukaisen sieluun kuin hedelmöittävä sade. Näkyvä suunnanmuutos tapahtui kesällä 1852. Jo edellisenä syksynä hän oli päättänyt lopettaa opiskelun yliopistossa ja antautua papiksi. Syyksi hän mainitsi ystävälleen heikentyneen terveydentilansa, joka ei sallinut hänen jatkaa opintojaan eikä hänellä tuntunut olevan enää halujakaan opiskeluun. ”Aion tulla papiksi, jos Jumala suo. Minä voin pappina toki hyödyttää Jumalan valtakuntaa” , mainitsee hän kirjeessään. Tämän jälkeen Karl Emil muuttui aikalaisten kertoman mukaan ”ystävälliseksi ja lempeäksi seurassa ja hänen silmistänsä loisti armoitetun sielun sisällinen rauha”.

Hedbergiläisyydestä tuli hänen henkinen kotinsa ja sen anteeksiantavasta sanomasta kumpusivat hänen saarnansa, niin puhutut kuin kirjoitetutkin. Tämä kehitys katkaisi hänen siteensä varsinaiseen herännäisyyteen.

Julkaisut

Näyttää ilmeiseltä että Karl Emil Litzell, jolla oli sana hallussaan, sai innoitusta ja taustatukea kirjalliseen tuotantoonsa oppi-isältään Hedbergiltä. Fredrik Gabriel Hedberg oli pappisvirkansa ohella aktiivinen kirjoittaja, jonka ruotsinkielisiä kirjoituksia julkaistiin aina vuodesta 1844 lukien. Ensimmäinen suomenkielinen Hedbergin julkaisu tunnetaan kuitenkin vasta vuodelta 1853.

Pirkkalassa ollessaan vuoden 1854 alussa Litzell julkaisi ensimmäisen ja ainoaksi jääneen saarnakirjansa, joka sisälsi saarnoja, jotka kaikki perustuivat Daavidin 23.psalmiin. Sen lisäksi kirjasessa julkaistiin kolme hänen kirjoittamaansa virttä. Kaikki tämä suomeksi. Jotain erikoista niissä saarnoissa täytyi olla, kun vielä vuonna 1909, 55 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, ilmestyi saarnavihkonen nimellä ”Herran pöytä”, joka sisälsi yhden saarnan em. vuoden 1854 julkaisusta. Ja kuluneiden 55 vuoden aikana oli hänen alkuperäinen saarnakirjansa elänyt vuosikymmenestä toiseen, se oli käännetty ruotsiksi jo vuonna 1859 ja näistä molemmista oli otettu useita painoksia vuosikymmenien kuluessa. Myös yksittäisen saarnan sisältämä vihkonen ilmestyi 1866 ja ruotsinnos siitä 1875.

Karl Emil Litzell kantoi huolta myös lasten hengellisestä kasvatuksesta, mihin saattaa vaikuttanut hänen työnsä Pirkkalassa lasten opetuksen parissa. Hänen kirjoituksensa ”Muutamia sanoja kristillisille vanhemmille ja kasvattajille” ja ”Enkelin saarna” julkaistiin eräässä uskonnollisessa kirjasessa. Muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa hän kirjoitti laulun ”Hemlängtan”, joka julkaistiin vuonna 1891 ilmestyneen kirjekokoelman alkusanoissa.

Myös hänen läheiset ystävänsä muistivat häntä kirjoituksissa. Vuonna 1863 ilmestyneessä ”Lasten ystävä”-julkaisussa oli negrologi Emil Litzellistä ja vuonna 1891 julkaistiin hänen jälkeensä jättämiä kirjeitä. Kirjeet ovat pääasiassa lapsuudenystävälle, nuorelle herännäispapille kirjoitettuja ja itsessään kuin saarnoja todistellessaan hedbergiläisessä hengessä suvaitsevaisuutta kaikkia kohtaan.

Isänpuoleiset sukujuuret Satakunnassa

Karl Emil Litzell edusti viimeistä miespuolista sukupolvea Punkalaitumen Liitsolassa vaikuttaneen ja vieläkin vaikuttavan Kinnin suvun pappishaarasta. Hänen isoisänsä isä oli Kinnin talon poika, josta tuli Tyrvään Lousajan Ryypän talon isäntä naimalla edellisen isännän lesken. Ryypän isäntäpari, jotka kumpikaan eivät olleet Ryypän sukua, pani poikansa Matin pappisoppiin Turkuun ja papiksi valmistuttuaan tämä otti nimekseen Litzell.

Myös Karl Emilin setä oli pappi, mutta tämän pojat eivät jatkaneet sukua. Niinpä Karl Emiliin ja sedän lapsiin päättyi miespuolinen suku tässä haarassa. Pappishaaran naispuoliset jälkeläiset sen sijaan löytyvät kahden pappissuvun äiteinä. Hänen isänsä sisar Fredrika Sofia Litzell oli 1824 vihitty Jonas Gabriel Taxellin kanssa, joka kuoli Messukylän kirkkoherrana vuonna 1852. Karl Emilin serkku Matilda Amanda Litzell taas avioitui vuonna 1866 silloisen Yli-Härmän kirkkoherran Tore Birger Wegeliuksen toiseksi vaimoksi. Litzellin suvun pappisperinne jatkui näiden molempien naisten jälkeläisissä.

Vaikka Karl Emil Litzell kuoli nuorena, niin hänen painetut saarnansa lohduttivat hedbergiläisiä kanssasisaria ja –veljiä vielä usean sukupolven ajan. Niinpä voi hyvin yhtyä hänen kirjeensä julkaisseen ystävän kysymykseen: ”Mitä hän olisikaan saanut aikaan meidän maamme kirkossa, jos hänen elämänlankansa olisi ollut pitempi?” Lähteet:

Colliander, O.I.: Suomen kirkon paimenmuistio I, 1910. Enqvist, Arthur: Törnudd- ja Lescelius sukujen alkuperästä. Genos 1948. A.o. seurakuntien rippi- ja historiakirjat Lasten ystävä. E.G.Reuter ja K. Tammisaari 1863. Några Emil Litzells efterlemnade bref. Nystads Tryckeri-Aktiebolags tryckeri 1891. Ylönen, Aulikki: Pöytyän, Yläneen ja Oripään historia vuoteen 1865. 1969.