Professori Lasse Erik Pöysti

How are you related to Professori Lasse Erik Pöysti?

Connect to the World Family Tree to find out

Professori Lasse Erik Pöysti's Geni Profile

Share your family tree and photos with the people you know and love

  • Build your family tree online
  • Share photos and videos
  • Smart Matching™ technology
  • Free!

Professori Lasse Erik Pöysti

Birthdate:
Birthplace: Sortavala, Finland
Death: April 05, 2019 (92)
Helsinki, Finland
Place of Burial: Helsinki, Finland
Immediate Family:

Son of Eino Tauno Pöysti and Signe Maria Pöysti
Ex-husband of Birgitta Margaretha Ulfsson
Father of Tom Erik Pöysti and Private
Brother of Ruth Maria Surakka and Iris Marita Kosonen

Occupation: Skådespelare, regisör, teaterchef
Managed by: Julia Maria Pöysti
Last Updated:
view all

Immediate Family

About Professori Lasse Erik Pöysti

https://en.wikipedia.org/wiki/Lasse_P%C3%B6ysti

Lasse Erik Pöysti (Finnish: [%CB%88l%C9%91s%CB%90e ˈpøy̯sti]; 24 January 1927 – 5 April 2019) was a Finnish actor, director, theatre manager and writer. He was born in Sortavala.

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Näyttelijä, ohjaaja, teatterinjohtaja, professori. Lauttasaari, Helsinki.

Aiemmin: (1) Friherss, Helsingin mlk, (2) Tampere, (3) Tukholma, Ruotsi, (4) Pariisi, Ranska.

Syntyisin: Sortavalan kaupunki.


Syntymä / Birth / Рождение:

Lasse Pöysti syntyi 24.1.1927 Sortavalassa.

Avioliitto / Marriage / Брак:

Lasse Pöysti avioitui 1952 Birgitta Margaretha Ulfssonin kanssa. He erosivat 1984.

Kuolema / Death / Смерт:

Lasse Pöysti kuoli 5.4.2019 Helsingissä.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Sortavala

Lasse Pöysti syntyi Sortavalan kaupungissa, ja hänen vanhempansa olivat pankin kassanhoitaja Eino Tauno Pöysti ja Signe Maria o.s. Köhler. Perhe oli kaksikielinen: isä oli suomenkielinen ja äiti ruotsinkielinen. Lassella oli myös kaksi sisarta, Iris ja Ruth. Eino-isän sukujuuret olivat vahvasti Karjalassa: Jääskessä, Antreassa, Kirvussa, Kurkijoella, Hiitolassa ja Parikkalassa. [1, 2] Lasse Pöysti piti itseään sortavalalaisena. Hänen karjalaisuutensa oli jotain erilaista kuin mielikuvien tyypillinen karjalaisuus. Pöysti oli virkailijaperheen lapsi, joka saattoi muiden sortavalalaislasten ja aikakautensa 1930-luvun kansallismielisten suomalaisten kauhuksi puhua äitinsä kanssa Sortavalan torilla ruotsia. Niin muistelmissaan Lassen oppivuodet [3] kuin Sortavalasta kertovassa televisiodokumentissa Sortavala – Laatokan portti [4] Pöysti kertoo, kuinka pojat häntä tämän jälkeen koulussa kutsuivat nimellä Venska-Ville. Erilaisuuteen oli kiinnitetty huomiota, ja tämä jäi Pöystin mieleen. [5, 2]

Pöystit elivät yläluokkaista elämää, johon olennaisena osana kuului kesäinen huvilaelo. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman Pöystin äidin Signe Marian varoja. Lasse Pöystin ukki hänen äidinsä puolelta oli porilainen liikemies, voikauppias Fredrik Emil Köhler. Isän puoleisesta, talonpoikaisesta Pöysti-suvusta ei rahoja löytynyt, eikä toisellakaan ukilla, kansakoulunopettaja, lähetyssaarnaaja ja kansanedustaja Erik Pöystillä ollut varoja Eino-pojalleen antaa. [5, 2] Hänen isän­isänsä Erik Pöysti oli Jääsken edustaja sääty­valtio­päivillä ja yksi­kamarisessa edus­kunnassa. [6, 2] Kamreeri Pöystin eli Eino Pöystin pankista saama palkka ei tällaiseen elämään riittänyt. Pöystit elivät yli varojensa, kuten Lasse Pöysti muistelmissaan kertoo. Pöysti kuvaa Sortavalan saariston kesäistä huvilaelämää. Huvilalla vietetyn ulkoilmaelämän kiintopisteet olivat savusauna ja Laatokka, lähiseudun kukat, isän rakentama leikkimökki, hiekkaranta, perhosentoukat, rantakalat, verkot, moottoriveneet, soutaminen ja uinti. Huvilassa oli kaksi mansikkamaata, vadelma- ja kirsikkatarha, vihannes- ja perunamaa, viinimarjapensaita ja tomaatteja. [5, 2]

Lapsuus ja perhetausta selittävät Lasse Pöystin myöhempää uraa. Hän oli jo alle kymmenkesäisenä kova poika esiintymään, laulamaan ja kirjoittamaan. Kielellinen lahjakkuus ei jäänyt epäselväksi. [7, 2] Lasse Pöysti oli harrastanut kirjoittamista ja lausumista jo lapsena ja oli omien sanojensa mukaan vakuuttunut siitä, että hänestä oli määrä tulla kuuluisa filmitähti, jotta hän voisi lukea itsensä lääkäriksi ja papiksi ja hakeutua lähetystyöhön. [8, 2] Pöysti piti esiintymisestä jo nuorena ja kirjoitti runoja. Hän kirjoitti mm. vanhemmilleen joululahjaksi kaksi runokirjaa. Hänen muistelmiensa mukaan pääteokseksi muodostui kuusitoistasäkeistöinen balladi Allin Surma, jota hän esitti vanhempien vieraille yöpaita päällä. [3, 2] Sortavalassa hän kuului myös partioon Laatokan Veikkojen lippu­kuntaan. [9, 2]

Suomisen perhe

Talvisodan myötä Pöystit lähtivät evakkomatkalle Hämeenlinnan kautta Helsinkiin, jonne he asettuivat asumaan. Helsinkiin saavuttuaan Pöysti kävi ensin Suomi-Filmissä esittäytymässä ohjaaja Orvo Saarikivelle, joka hieman myöhemmin siirtyi kilpailevan Suomen Filmiteollisuuden palvelukseen ja ohjasi neljä Suomisen perhe -sarjan elokuvaa. Suomi-Filmi ilmoitti, ettei sillä ollut sillä hetkellä käyttöä lapsinäyttelijöille, mutta Suomen Filmiteollisuus päätti pitkälti 1930-luvun jälkipuolen huippusuosittujen Hollywoodin lapsitähtien innoittamana aloittaa kotimaisen perhe-elokuvien sarjan – Pöystin kannalta juuri oikeaan aikaan. [8, 2]

Mickey Rooneyn suosion varassa menestyneiden Andy Hardy -elokuvien ohella idean toinen tausta oli radiossa. Suomisen perhe -kuunnelmasarja oli, ruotsalaisen mallin mukaisesti, kerännyt runsaat kuulijajoukot radioiden ääreen jo vuodesta 1938. [8, 2] Suomisen perheen idea oli poimittu ruotsalaisesta Familjen Björkistä. [10, 2] Kuunnelmaa kirjoitti nimimerkki Tuttu Paristo, jonka takana olivat kirjailijat Seere Salminen ja Elsa Soini, ja sen lapsirooleja, Ollia ja Pipsaa, esittivät Arvo ja Irja Kuusla. He olivat kuitenkin jo yli 30-vuotiaita, joten Suomen Filmiteollisuus etsi elokuvaan uudet, sopivamman ikäiset esiintyjät. Lopullinen valinta, Lasse Pöysti Ollina ja häntä kolme vuotta nuorempi Maire Suvanto Pipsana, osoittautui onnistuneeksi, sillä sekä yleisö että kriitikot ihastuivat heihin välittömästi. "Lasse Pöysti Ollina ansaitsee aivan erikoisen kiitosmaininnan", kirjoitti Aamulehden arvostelija. "Hän oli todellinen ja aito pojanvesseli, joka lausuili repliikkinsä ihmeteltävällä valmiudella ja nasevuudella. Kameran edessä hän on vapautunut ja luonnollinen." [8, 2]

Pöysti ja Maire Suvanto perivät Ollin ja Pipsan roolit myös radiossa, ja lisäksi he kiertelivät sotavuosina ympäri Suomea esittämässä Suomisen perhe -dialogeja, runoja ja muuta ohjelmaa. Keskiluokkaisen helsinkiläisperheen elämää kuvaavia elokuvia valmistettiin 1941 - 1945 kaikkiaan viisi. Niistä viimeisessä, Suomisen Olli yllättää -elokuvassa, Olli on jo rintamalta palaava nuorukainen, joka ei sopeudu sotakokemustensa jälkeen kouluelämään, mutta joka isänsä ymmärtävällä ankaruudella löytää kaidalle polulle. Elokuvasarja päättyi isää esittäneen Yrjö Tuomisen kuolemaan, mutta epäilemättä syynsä oli myös siinä, että sarjan edetessä keskushenkilöiksi nousseet lapset olivat kasvamassa aikuisiksi. Suomisen perhe palasi kuitenkin valkokankaalle vielä kerran 1959 eli hieman kuunnelmasarjan päättymisen jälkeen elokuvassa Taas tapaamme Suomisen perheen. [8, 2]

Kuva 1: Suomisen perhettä esitetään radiossa vuonna 1946. Vasemmalta Eila Teikko, Elsa Turakainen, Lasse Pöysti, Maire Suvanto ja Eine Laine.

Kuva 2: Taas tapaamme Suomisen perheen -elokuvan juliste.

Vaikka Suomisen perhe muodostaa Pöystin urasta määrällisesti hyvin pienen osan, hänet tultiin tuntemaan nimenomaan Ollina, impulsiivisena ja kommelluksille alttiina, mutta hyvin kasvatettuna ja pohjimmiltaan hyväsydämisenä pojannaskalina. Lapsenkasvoinen näyttelijä ei ole myöhemminkään koskaan päässyt tyystin eroon ensimmäisestä roolistaan. "Ihmiset alkoivat suhtautua minuun kuin abstraktiin olentoon, joka en ollut minä", hän kirjoittaa muistelmateoksessaan Lassen oppivuodet. "Se oli alati ympärilläni. Kuljetin sitä mukanani. Vähitellen kävi itsellenikin vaikeaksi erottaa raja." [8, 2]

Nuoren näyttelijän työntäyteinen lukioaika

Teatteriin Lasse Pöysti päätyi filmitähteytensä ansiosta jo 15-vuotiaana. Svenska Teaternissa oli kiinnitetty häneen huomiota valkokankaalla, ja hänelle tarjottiin suurta roolia Paul Osbornen näytelmässä Nog lever farfar. Pöysti sai loistavat arvostelut ja niiden myötä välittömästi lisää rooleja. Hänen viimeiset kouluvuotensa olivat hämmästyttävän työntäyteisiä: koulun vapaatunneilla teatteriharjoituksia, iltaisin esityksiä, kiertueita, kesälomilla ja toisinaan öisin filmausta, lisäksi ilmatorjuntaa Käpylässä, ja kaiken tämän lomassa riittävästi opiskelua, niin että hän onnistui kirjoittamaan ylioppilaaksi keväällä 1945. [8, 2] Toisen Helsingin suurpommituksen 16.-17.2.1944 jälkeen Helsingin ilmapuolustuksesta vastanneeseen Ilmatorjuntarykmentti 1:een otettiin koulupoikia vapaaehtoisiksi. [11, 2]

Kansallisteatteri

Pöysti aloitti estetiikan opinnot Helsingin yliopistossa, mutta opiskelu jäi lyhyeen, sillä teatteri alkoi viedä yhä suuremman osan hänen ajastaan. Hän oli siirtynyt kesällä 1945 Svenska Teaternista Suomen Kansallisteatteriin, jossa hän toimi aluksi iltanäyttelijänä ja vuodesta 1947 vakituisella kiinnityksellä. Tuon ajan saavutuksista voidaan mainita vaikka Kälppäisen osa William Shakespearen Loppiaisaatossa (1949) ja mimiikasta kiitetty mykän kiinalaispojan rooli Max Frischin Kiinan muurissa (1949), joka oli Pöystin ystävän, taidemaalari-runoilija Mauno Mannisen kohuttu vierailuohjaus. Pöysti kokeili 1949 taitojaan myös ohjaajana. Monet Kansallisteatterin nuoret näyttelijät harmittelivat, etteivät he saaneet riittävän suuria rooleja päästäkseen esittämään taitojaan. Omasta aloitteestaan ryhmä ryhtyi harjoittelemaan Pöystin ranskasta suomentamaa Federico Garcia Lorcan pienoisnäytelmää Ruusu ja naskali, ja kun esitystä oli riittävästi kypsytelty, sitä tarjottiin teatterin johdolle. Tarjous meni läpi, ja Pöystin ohjaama näytelmä sai erinomaisen vastaanoton. Tapaus nosti esille kysymyksen pienen studionäyttämön tarpeellisuudesta. Kansallisteatterin johtaja Arvi Kivimaa kaavaili Pöystistä studion vakituista ohjaajaa, mutta hanke jäi Pöystin osalta toteutumatta. [8, 2]

Opintomatka Pariisiin

Pöysti oli 1950-luvun alussa tärkeiden uravalintojen edessä. Hän teki pitkän opintomatkan Pariisiin ja sai mahdollisuuden jäädä Ranskaan näyttelijäoppilaaksi, mutta palasi kuitenkin Suomeen. [8, 2] Arvi Kivimaa järjesti hänelle stipendin Pariisin matkalle ja muistelmiensa mukaan varusti hänet lähes teatterinjohtajan valtuuksin. [12, 2] Pöysti oli syntyjään karjalainen, identiteetiltään merellinen suomenruotsalainen ja sielultaan ranskalainen. Ranskalaisuus tuli Pöystin elämään jo nuoruusvuosina kun hänen ystävänsä teatterimies Mauno Manninen opasti hänet Helsingin ranskankielisiin piireihin. [7, 2] Pöystin vielä ollessa Pariisissa hänen Manninen oli alkanut puuhaamaan omaa teatteria Suomessa. Suunnitelma valmistui toukokuussa 1950. "Parin tiheän liuskan mittainen julistus sisälsi varteenotettavia ajatuksia. Niin paljon että se oli helppo leimata haihatteluksi", Pöysti muistelee, "Maunon julistus on mahtava. Ja paljolti viisas. Sytyttäväkin. Ja ajastaan edellä. Ja Jotenkin ajaton. Siinä näkyy myös Maunon halu johdattajaksi, näkijäksi, uudeksi Lönnrotiksi". [12, 2]

Fennada-Filmi ja Intimiteatteri

Sekä Suomen Filmiteollisuus että uusi tuotantoyhtiö Fennada-Filmi kaavailivat Pöystistä elokuvaohjaajaa. Hän vastasi myönteisesti Fennadan tarjoukseen. Lisäksi esille nousi kysymys teatteriuran jatkosta. Pöysti kertoo muistelmissaan, että siihen aikaan oli kauhistuttava ajatus lähteä vapaaehtoisesti Kansallisteatterista – valtakunnan päänäyttämö oli paikka, jonne pyrittiin kaikin voimin ja jossa pysyttiin, kun sinne kerran oli päästy. [8, 2]

Siitä huolimatta Pöysti päätti 1952 lähteä Mauno Mannisen perustamaan pieneen Intimiteatteriin, joka innosti monia muitakin nuoria ja lahjakkaita näyttelijöitä. Intimiteatterilla ei ollut aluksi edes vakituista esityspaikkaa, mutta sen tarjoamat mahdollisuudet joustavaan ja kollektiiviseen työskentelyyn olivat paremmat kuin suuressa laitosteatterissa. Intimiteatterin kohutuin nuori miesnäyttelijä oli Jussi Jurkka, ja Pöystille jäikin runsaasti aikaa keskittyä elokuvien tekemiseen. [8, 2] Jussi Jurkkaa Pöysti kuvailee: "Jussi oli siihen aikaan ilmestys näyttämöllä, juuri oikealla tavalla sankarinkomea, saattoi muistuttaa kreikkalaista patsasta. Hän oli herkkä, mutta intensiivinen kuin hitsausliekki." [12, 2] Joitakin huomiota herättäneitä rooleja Pöystillä kuitenkin oli, esimerkiksi herra Jourdain Molièren näytelmässä Porvari aatelismiehenä. Esitys toteutettiin erikoisena näyttämötilakokeiluna, jossa katsomo oli jaettu eri puolille näyttämöä. [8, 2]

Lilla Teatern

Pöysti siirtyi 1955 Vivica Bandlerin ostamaan Helsingin Kasarmikadulla toimineeseen Lilla Teaterniin, jonne hän jäi puolisonsa näyttelijä Birgitta Ulfssonin kanssa lähes kahdeksi vuosikymmeneksi. [8, 2] Pöysti muistelee, että Bandler herätti hänet ”uudelleen henkiin” ja auttoi häntä kasvattamaan "uuden itsetunnon" [13, 2]. Lilla Teaternin vuosi oli yleensä jaettu kahteen osaan: Pöystin sanoin syksyllä "tukistettiin rauhallisessa konservatiivisuudessaan kelluvaa suomenruotsalaista yleisöä ja tuhlattiin rahaa". Kevätkausi taas esitettiin täysille saleille revyitä, jotka koostuivat lyhyistä, jonkinlaisen yleisluontoisen punaisen langan yhteen sitomista sketseistä. Revyyt työstettiin nopeasti, sillä mukana oli runsaasti ajankohtaista aineistoa, poliittista satiiria ja parodioita. [8, 2]

Kuva 3: Lasse Pöysti tauolla v. 1955.

Muumipeikko

Lilla Teatern alkoi vierailla ahkerasti myös muissa Pohjoismaissa. Ruotsissa varsinainen läpimurto tuli Tove Janssonin kirjoittamien muumien myötä, kärjessä Pöysti Muumipeikkona. Muumeja esitettiin 1960-luvun alussa teatterissa, ja vuosikymmenen lopussa Lilla Teaternin näyttelijät tekivät aiheesta myös televisiosarjan [8,2], jonka Sveriges Radio tuotti [14, 2]. Idea muumien viemisestä teatteriin oli alun perin Vivica Bandlerin, jonka ystävä muumien luoja Tove Jansson oli. Janssonia myös kiehtoi teatteri. Näytelmän yhteydessä nousi esiin haaste luoda muumihahmot kolmiulotteisina teatterilavalle. Tove Jansson suunnitteli puvustuksen itse – ensimmäisillä teatterimuumeilla oli paksut mahat, pitkät kuonot ja reiät näyttelijän silmille. Näitä puvustuksia Jansson kehitti eteenpäin tulevia esityksiä ja näytelmiä varten. [15, 2] On väitetty, että suomenruotsi, jota pidettiin Ruotsissa vanhahtavan huvittavana murteena, nousi muumien kautta arvoon: sittemmin ruotsalaisten teatterien ovet ovat olleet auki Suomen ruotsinkielisille näyttelijöille. [8, 2]

Lillanin teatterinjohtaja

Vivica Bandler myi 1967 Lasse Pöystille ja Birgitta Ulfssonille Lilla Teaternin, joka oli saanut uudet toimitilat Yrjönkadulta. [8, 2] Pöysti muistelee: "... Vivican yllättävä kysymys: ostatteko Lillanin? Ajatus oli ihan uusi. Kumpikaan meistä ei ollut suuntautunut teatterin johtajaksi, vielä vähemmän omistajaksi. Kummallakaan ei ollut sitä kunnianhimoa. Suhde teatterinjohtajiin oli ollut näyttelijämäisen kyräilevä joka ilmeni jatkuvana haluna panna heille hanttiin", prosessi oli monimutkainen, mutta "vähitellen miettimiset ja jauhamiset kiteytyivät vastaukseksi Vivicalle: kyllä kiitos". [13, 2]

Pöysti johti teatteria vuoteen 1974, jolloin se myytiin edelleen Asko Sarkolalle. [7, 2] Pöysti oli Lilla Teaternin kantava ja keskeinen voima vuosikaudet. [16, 2] Uusien johtajien kauden avasi Bertolt Brechtin Kolmen pennin ooppera, joka viitoitti tietä entistä avoimemmin poliittiseen suuntaan. Lilla Teatern oli yksityisomistuksessa mutta tähtäsi suuria laitosteattereita demokraattisempaan työnjakoon. Sellaisten poliittisten näytelmien kuin Peter Weissin Sången om skråpuken jälkeen muodostui tavaksi järjestää keskusteluiltoja yleisön kanssa. Teatteri jatkoi myös entistä kabareeperinnettään, ja toisinaan, esimerkiksi vuoden 1968 Tshekkoslovakia-kabareen tapauksessa, ajankohtaisiin tapahtumiin saatettiin reagoida hyvinkin nopeasti. Pöystin ja Ulfssonin johtajakausi Lilla Teaternissa huipentui 1974 Pöystin ohjaamaan Claes Anderssonin näytelmään Familjen, jossa Ulfsson esitti tapahtumia runojen muodossa kommentoivaa Jokeri-hahmoa. Pöysti taas teki kehutun pääroolin keskiluokkaisen perheen alkoholisoituneena isänä, joka yrittää irrottautua juomakierteestään. [8, 2] Lasse Pöysti näytteli myös näytelmän pohjalta tehdyssä Anssi Mänttärin ohjaamassa näytelmäelokuvassa Pyhä perhe. Elokuva toi Pöystille myös Jussi-patsaan. [17, 2]

Kuva 4: Lasse Pöysti 1971.

Tampereen Työväen Teatteri

Tampereen Työväen Teatteri (TTT) oli ottanut Pöystiin yhteyttä jo 1972, ja kahta vuotta myöhemmin hän otti vastaan teatterinjohtajan paikan. Hän pyrki jakamaan ohjelmiston kolmeen osaan, klassikoihin, moderniin kokeilevaan teatteriin sekä työväen ongelmia ja historiaa käsitteleviin näytelmiin – olihan kyseessä Suomen viimeinen varsinainen työväenteatteri. Pöysti ei muistelmiensa mukaan kuitenkaan koskaan täysin sopeutunut Tampereelle. Lehdistö kiisteli teatterin työläispainotuksesta ja teatterin sisällä syntyi näkemyseroja esimerkiksi näyttelijöiden ja yleisön suhteesta: Pöysti arvosteli suosikkinäyttelijöitä tarkoituksellisesta aplodien kalastelusta. Pöystin toimenkuva Tampereella oli paljolti hallinnollinen – esimerkiksi teatterin uusi rakennushanke oli työläs. [8, 2]. Pöysti vaali TTT:ssa suhteita kotimaisiin näytelmäkirjailijoihin ja ulkomaisiin teattereihin. [18, 2] Hän jatkoi luovaa työtä mahdollisuuksiensa mukaan sekä näyttelijänä että esimerkiksi Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -teoksen kolmannen osan onnistuneen näyttämöversion sovittajana ja ohjaajana. [8, 2]

Dramaten

Pöysti siirtyi 1981 Tukholmaan johtamaan Pohjoismaiden suurinta näyttämöä Kungliga Dramatiska Teaternia eli Dramatenia. Valinta aiheutti Ruotsissa runsaasti julkista keskustelua, ja koko Pöystin Tukholman-aikaa värittävätkin kiistat milloin näyttelijöiden virkavapaista, milloin lastenteatterin liiallisesta osuudesta, milloin ohjelmiston yleisistä suuntaviivoista. Hänen lähtöideansa monivuotiseksi ohjelmistolinjaksi, valistusajan tarkasteleminen nykynäkökulmasta, ei päässyt koskaan kunnolla alkuun. [8, 2] Dramatenin aikoina Pöysti työskenteli myös Ingmar Bergmanin kanssa tv-dramatisoinneissa De två saliga ja Hustruskolan. [19, 2]

Pöysti irtisanottiin lopulta kesken toista toimikauttaan, minkä jälkeen hän palasi päätoimiseksi näyttelijäksi toimittuaan lähes kaksi vuosikymmentä eri teatterien johdossa. Hänen suuriin näyttämörooleihinsa Tukholmasta lähdön jälkeen kuuluu nimihahmo Ralf Långbackan 1987 Helsingin Kaupunginteatteriin ohjaamassa Bertolt Brechtin näytelmässä Galilein elämä. [8, 2]

Kuva 5: Näyttelijäpariskunta Lasse Pöysti ja Birgitta Ulfsson 1980-luvulla

Filmitähti ja elokuvaohjaaja

Lasse Pöysti oli lähes koko teatteriuransa ajan mukana myös elokuvissa, välillä säännöllisesti, välillä harvemmin. Elokuvakatsojat tunsivat hänet pitkään – paitsi Suomisen Ollina – ennen kaikkea koomikkona. Hän näytteli sotavuosien ja 1960-luvun alun välillä noin 30 filmiroolia, joista valtaosa oli koomisia. Hän sai 1950-luvulla suosiota erityisesti sotilasfarssien alokkaana, ja muista rooleista voidaan mainita laulavan merimiehen osa Ville Salmisen ohjaamassa, eksotiikalla ladatussa musiikkielokuvassa Rion yö (1951) ja suuren tavaratalon kautta moderniin elämänmenoon tutustuva yksinkertainen maalaismies Matti Kassilan ohjaamassa Syntipukissa (1957). [8, 2]

Omia elokuvaohjauksia Pöystille kertyi 1952 - 1960 kaikkiaan kahdeksan, joista useimmat olivat kevyehköjä komedioita. Itse hän on kutsunut ohjaajankauttaan tuhlatuiksi vuosiksi, mutta on tunnustanut kuitenkin olevansa verrattain tyytyväinen sotilasfarssiin Kaikkien naisten monni (1952) sekä viimeiseen ohjaukseensa Justus järjestää kaiken (1960), joka perustui samannimiseen suosittuun televisiosarjaan. Pöysti nähtiin itse kummankin elokuvan pääosassa. Niiden lisäksi myös Aino Räsäsen romanttiseen romaanisarjaan perustuneet ...ja Helena soittaa (1952) sekä Näkemiin Helena (1955) saivat melko positiivisen vastaanoton. [8, 2]

Vanhat elokuvavalmistamot ajautuivat 1950- ja 1960-luvun taitteessa kriisiin. Sen jälkeen Pöysti vieraili valkokankaalla harvemmin, mutta roolit ovat usein olleet sitäkin huomattavampia. Erityistä ylistystä hän sai päärooleistaan Långbackan Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti -elokuvassa (1979) sekä Kassilan F. E. Sillanpään teoksen filmatisoinnissa Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1988), jossa hän esitti alkoholismista ja luomiskriisistä kärsivää eräänlaista kirjailijan omakuvaa. [8, 2]

Elokuvarooleistaan Pöysti sai 6 Jussi-palkintoa. [20, 2]

Televisio

Teatterin ja elokuvan ohella Pöysti teki merkittävän uran myös televisiossa. [8, 2] Ensimmäisen suomalainen tv-lähetyksen 24.5.1955 kokosi, ohjasi ja juonsi Lasse Pöysti. Elokuvissa esiintymään tottunut Pöysti sai ohjelman jälkeen kritiikkiä siitä, ettei hän ollut katsonut kohti kameraa. [21, 2] Pöysti sai 1963 kiinnityksen Televisioteatteriin, jossa hän näytteli viiden vuoden ajan – jatkaen samalla myös Lilla Teaternissa. Näiden vuosien televisiorooleista merkittävin oli August Strindbergin näytelmän Kustaa III ylistetty nimirooli. Taltiointia on esitetty televisiotekniikan ja -ilmaisun muutoksista huolimatta useita kertoja myöhemminkin, ja Pöystin roolisuoritus on nostettu joka kerralla sen kantavaksi voimaksi. TV 2:n Pikku Kakkosessa Pöysti alkoi lukea iltasatuja 1977. [8, 2] Pöystin ilmeikkyys sadunkertojana teki hänestä koko kansan satusedän vuosikymmeniksi. [22, 2]

1990-2010-luvut

Lasse Pöysti toteutti 1990-luvun alussa pitkäaikaisen haaveensa ja muutti Pariisiin asumaan. Hän jatkoi kuitenkin koko ajan näyttelemistä elokuvissa, televisiossa ja näyttämöllä sekä Suomessa että ulkomailla. Lisäksi hän kirjoitti ahkerasti ja julkaisi satuja sekä hyvän vastaanoton saaneen kolmiosaisen muistelmateossarjan. Professorin arvon Pöysti sai 1994. [8, 2] Näyttelijälegendan viimeinen esiintyminen lavalla nähtiin Helsingin Kaupunginteatterissa lokakuussa 2012. Metsä-näytelmän viimeisessä näytöksessä koettiin tunteikkaita hetkiä, kun 85-vuotias Pöysti hyvästeli uransa seisovan teatteriyleisön edessä. [23, 2]

Purjehdus

Näyttelijän työnsä ohella Lasse Pöysti oli myös innokas purjehtija. Merellä, luonnonelementtien lähellä Pöysti sanoo kokeneensa ehkä voimakkaampia elämyksiä kuin missään muualla. Merikokemukset ovat hänelle ”pääkokemuksia”, eikä niitä voi mitenkään hinnoitella. Kuten nyt vaikka yksinäinen joutsen keskellä Itämerta tai myrskyinen yö Kattegatilla. [24, 2]

Palkinnot ja tunnustukset [25, 2]

  • Jussi-palkinnot: 1946 nuoren näyttelijän erikois-Jussi, 1951 paras miessivuosa Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin ja Tukki­joella, 1977 paras mies­näyttelijä Pyhä perhe, 1980 paras mies­pää­osa Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti, 1987 paras mies­pää­osa Maailman paras, 2010 Betoni-Jussi perusteluina yli sadan elo­kuvan ura
  • Pro Finlandia -mitali 1969
  • Valtion elo­kuva­taiteilija­palkinto 1979
  • MTV:n kulttuuripalkinto 1987
  • Vantaan kulttuuripalkinto 1988
  • Suomen Kulttuurirahaston tunnustus­palkinto 1991
  • professorin arvo­nimi 1994
  • Suomi-palkinto 2002
  • Kuopiossa toimiva Lasse Pöystin mukaan nimetty jalka­pallo­seura FC Lasse Pöysti
  • Ranskan ansioritarikunta Kunnialegioonan ritari-luokan kunnia­merkki vuonna 2005
  • Ida Aalberg -mitali tunnustuksena elämän­työstä 2007
  • Waldemar von Frenckellin säätiön Kansalais­palkinto 2008
  • Pää­osasta elo­kuvassa Thomas: Golden Karagöz – Best Actor Award, Bursa Inter­national Film Festival 2008, Turkki
  • Sibelius-mitali, LC Jean Sibelius (Järven­pää) on myöntänyt mitalin 2009.

Viitteet:

Lisätietoja - More information - Больше информации:

Tämä profiili oli Karjalan 295. viikkoprofiili (01.08.2021-07.08.2021).

view all

Professori Lasse Erik Pöysti's Timeline

1927
January 24, 1927
Sortavala, Finland
1954
May 14, 1954
Helsinki, Finland
2019
April 5, 2019
Age 92
Helsinki, Finland
????
????
Hietaniemen uurnalehto, Helsinki, Finland