Stepan (Teppo) Pavelinpoika Jänis

https://katiha.xamk.fi/View.action?item=1052V18740003433&register=V...

https://katiha.xamk.fi/View.action?item=1052K19210005784&register=K...

(Lisäys/ Lea Tajakka):

Teppo Jänis syntyi Suistamon Maisulassa 21.6.1850 ja kuoli 8.12.1921. Hän oli pieni, tuuheapartainen mies, jonka näkö iän mukana heikkeni ja viimeiset vuodet hän eli täysin sokeana. Soittamistaan hän ei silti lopettanut, vaan soitti koko elämänsä ajan. Hän oli arvostettu taitoniekka ja soitti kaikissa paikkakunnan juhlissa. Soittomatkoilla hän kulki pitäjän ulkopuolellakin. Hän oli tervetullut soittaja Suistamon pitäjien kouluilla. Kanteleen soittonsa ohella hän kertoi mielenkiintoisia satuja.

Heinäkuun 25. 1911 Laatokka-lehdessä kerrotaan Tepon esiintymisestä kalevalaisissa juhlissa: ”Puoliksi sokea 80-vuotias Stepan Jänis nousi lavalle saattajien tukemana ja soitti kanneltaan että – ei ihmekään, jos wilkkaasta soitosta wirkosi erään karjalaisen , yhtä wanhan mummon mieli niin, että hän lawalle reippaana hyppäsi ja alkoi soiton tahtia seurata. (”Uuksujärvi ja Maisula”/ ”Kanteleensoittaja Teppo Jänis”, muistelijoina Anni Reijonen, Heikki Reijonen, Erkki Nyyssönen, Yrjö Lösönen, Heikki Pehkoranta teoksessa (toim.) Aune Kalkkinen: Muistoissa kylät elävät, 1993.)

Heikki Hyppönen kuvaa tapaamaansa Teppoa: ”Teppo Jänis kulki monet vuodet kanteleensa kanssa pitkin pitäjää. Ensin vaimonsa kanssa ja sitten yksin. Hän tuli taloon, istui ovensuuhun ja viipyili siinä mitään puhumatta siksi, kunnes menit hänen juttusille. Hänkin oli niitä maan hiljaisia, joilla ei ole paljon sanottavaa. Mutta hänen kanteleensa helisi kauniisti. Juhlillakin saatiin kuulla tuota helinää. Mutta huomattavimpiin juhlapitoihin Jänis tuskin joutui. Hän näytti paremmin viihtyvän hiljaisessa yksinäisyydessään. (Heikki Hyppönen: ”Runonlaulajia, joita olen tavannut”/ Nuori Karjala, n:o 2, Helmikuu, 1950.)

Teppo Jänis kaatui kuolleena talvitielle kotinsa lähelle kantele kainalossa. Stepan Jänis haudattiin Iivana Onoilan rinnalle Suistamon vanhalle hautausmaalle. (Muistoissa kylät elävät).

Konsta Toivonen kirjoittaa runon Kanteleensoittaja Jänikselle. Ote runosta:

Kerjäläisnä, keppi käissä/ kannoit kerran kanneltasi,/ oli joka tuulen tuttu,/ armoilla joka ahavan./

Tulit tuulista tupahan,/ ahavista asuntoihin,/ kysyit leipeä palaisen,/ tilan yötä ollaksesi./

Sait sen, nurkkahan siirtäiksit,/ sopen luokse soittoinesi,/ pankon päähän kanteleines./ Näithän ilman ikkunoita,/ ilman valkeita valita/ soiton kielet sormillasi,/ soinnut pohjasta syväimen./

Silloin ukko kerjäläinen,/ mieron käyjä, mies poloinen/ olikin veli Väinämöisen,/ serkku soittajan iänikuisen./ Silloin kannel kauniskieli/ helähteli herkin soinnuin/ soitti itkut soittajansa,/ kaihot kantajan kumisi./

Täytti pirtin pyhäpäivä,/ askar arkinen unohtui,/ vaikenivat vaimot, lapset,/ miehet kävi miettiviksi./

Talvitielle, pakkasehen/ uuvuit kerran ukko vanha,/ kinoksehen kipertyen/ kannel vielä kainalossas./ Kuolit, veli Väinämöisen,/ sukulainen suuren miehen/ kuin on kuoli kulkukoira,/ muistamaton mustilainen./

Kuoltuansa kohotettih/ suureks ukko unohtettu,/ kinoksehen kipertynyt./ Joukoin hautah jouvutettih,/ kukin kumpu koristettih,/ arvo suuri annettihin(…)./ (Konsta Toivonen/ Nuori Karjala, 1936.)

https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/KK1185_10

https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/KK1166_12

https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/KK4878_927

https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19451228_33.10

https://www.finna.fi/Record/musketti.M012:KK4878:1181

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/877829?page=12