Tauno Olavi Marttinen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tauno_Marttinen

http://www.hypermedia.fi/VYS/EP_Marttinen.html

Tauno Olavi Marttinen s. 27.9.1912 Helsinki

Tauno Marttisen isä Kristian Adolf Marttinen (1885—1942) opiskeli Ruotsissa parturiksi ja palattuaan Suomeen hän perusti Helsinkiin parturiliikkeen; harrastuksena Kristian Marttinen soitti pianoa ja viulua. Puolisonsa Vilma Johannan (o.s. Rantanen) hän tapasi parturiliikkeessä vuonna 1911, kun Vilma tuli sinne harjoittelijaksi. Vilma Rantasen isä oli kyläpelimanni, joka jätti perheensä Suomeen ja muutti itse Yhdysvaltoihin, jonne perusti uuden perheen. Kristian ja Vilma Marttiselle syntyi kolme lasta, kaikki poikia, vanhin oli Tauno, hänen jälkeensä syntyi Eino Kristian (1914—1990) nuorin oli taidemaalari Veikko Kalmari (1917—2003), Tauno Marttisen puoliso on myös ansioitunut musiikinmaailmassa, tanssipedagogina. Kristian Marttisen suku oli lestadiolaista, varsinkin Kristianin veljet paheksuivat Tauno ja Veikko Marttisen ammatinvalintoja. Tauno Marttisen perhe muutti sisällissodan vuoksi Viipuriin vuonna 1919, Viipuriin isä Kristian perusti uuden parturiliikkeen. Kristian Marttinen perusti Suomen Kähertäjäliiton ja toimitti alan lehteä pari vuosikymmentä. Vaikka Kristian Marttinen olikin ahkera mies, oli hän myös äkkipikainen ja saita mies, mutta humalassa hyvin avokätinen. Perheen ruokaan ei aina riittänyt rahaa, mutta paikallisen teollisuusklubin illanistujaisissa juomien tarjoiluun kyllä rahaa löytyi. Tauno Marttinen aloitti pianonsoiton opiskelun kahdeksanvuotiaana venäläisen opettajan Nikolai Miloradowitzin johdolla. Viipurin reaalikoulu jäi Tauno Marttiselta kesken oppikoulun kolmannen luokan kertauksen jälkeen, sillä musiikki kiinnosti häntä koulua enemmän. Isä laittoi poikansa opiskelemaan parturiksi, sillä tuolloin tapana oli, että poika seuraa isänsä jalanjälkiä. Hän lähti 14-vuotiaana Heinolaan erääseen parturiliikkeeseen opiskelemaan parturiksi, opiskelun lisäksi hän alkoi soittaa elokuvateatterissa elokuvien taustamusiikkia rahaa ansaitakseen. Parturin ammatti ei Taunoa kiinnostanut, jonka vuoksi hänellä oli ristiriitaisuuksia isänsä kanssa.

Tauno Marttisen säveltäjäura alkoi vuonna 1935, kun Viipurissa soitettiin hänen orkesteriteoksensa Yön ääniä lakeuksilla, joka valmistui syksyllä 1934. Vuonna 1940 Marttinen piti sävellyskonsertin Lahdessa, joka konsertti sai hyvän vastaanoton, kuten Viipurissa vuonna 1943 pidetty sävellyskonserttikin. Sävellysopintonsa Marttinen aloitti Viipurin Konservatoriossa: hän opiskeli sävellystä Selim Palmgrenin johdolla ja pianonsoittoa Eino Lindholmin ja Ilmari Hannikaisen johdolla. Hän toimi 1930—1940-luvulla viihdepianistina. Marttinen tutustui myös ikätoveriinsa Wolde Jussilaan, he molemmat soittivat elokuvien taustamusiikkia ja lisäksi samassa yhtyeessä tanssimusiikkia ravintoloissa; he harjoittelivat klassisen musiikin ohjelmistoa ravintolan pianolla ennen paikan aukeamista, tanssimusiikin vuoro oli tämän jälkeen, töitä riitti usein aamuyöhön asti. Pianonsoiton opiskelu Helsingissä loppui, kun Marttisen työpaikka ravintola Vanha Venetsia suljettiin ravintoloitsijan jäätyä kiinni laittomasta pirtunmyynnistä, minkä jälkeen Marttisella ei ollut työtä eikä rahaa, vaikka jopa Eino Lindholm yritti auttaa. Tämän jälkeen Marttinen joutui palaamaan Viipuriin vanhempiensa luokse; musiikkiopinnot kuitenkin jatkuivat Viipurin musiikkiopistossa, teoriaopinnot Olavi Ingmanin johdolla, sävellystä opetti Peter Akimov ja pianonsoittoa Eleanor Friskin johdolla. Armeija Marttinen suoritti Lappeenrannan rakuuna-rykmentissä vuosina 1933—1934. Palvelusaikanaan hän sai siirron kirjuriksi loukattuaan itsensä pudottuaan hevosen selästä, palvelusaikanaan hän hankki viinaa upseereille ja viihdytti päällikköjä soittamalla heidän juhlissaan. Loma-anomuksiinsa hän opetteli väärentämään päällikön nimen ja sai siten normaalia enemmän lomapäiviä. Armeijan jälkeen Marttinen jatkoi opiskelujaan Viipurin musiikkiopistossa. Keväällä 1935 Marttinen muutti takaisin Helsinkiin kun hän sai työtarjouksen pianistina ravintola Lepakosta. Hän aloitti musiikkiopintonsa Helsingin konservatoriossa, jossa opettajina toimi Selim Palmgrenin ja Ilmari Hannikaisen lisäksi Heino Kaski.

Viihdemuusikon ura alkoi hänen saatua töitä 15-vuotiaana erään kesäravintolan pianistina. Marttinen oli perustamassa Rytmimuusikeri-yhdistystä joulukuussa 1937, yhdistyksen tarkoitus oli kehittää ja viedä eteenpäin tanssimusiikkia, Marttinen alkoi myös toimia yhdistyksen sihteerinä. Marttinen oli lisäksi jazzmusiikin vastustaja. Talvisodan sytyttyä vuonna 1939, joutui myös Marttinen sotaan, hän sai määräyksen palvella talvisodassa asevelvollisuusjoukko-osaston mukaisesti ratsulähettinä. Tässä tehtävässä hän toimi Karjalan kannaksella. Välirauhan aikana, syyskuussa 1940 Marttinen piti sävellyskonsertin kotikaupungissaan Lahdessa, jonne hän oli muuttanut jo ennen talvisodan syttymistä. Jatkosodassa Marttinen kaatui pyörällä ja loukkasi polvensa, jonka vuoksi hän joutui kenttäsairaalaan, polven parannuttua hän palveli viihdytysjoukoissa, joissa hän toimi säestäjänä, hän osasi pianon lisäksi soittaa myös harmonikkaa.

Eräällä saksalaisille joukoille pidetyllä kiertueella Alakurtissa vuonna 1944 Marttinen tapasi Puolanteen tanssiryhmän mukana olleen 22-vuotiaan Ilmi Tellervo Tuomiston. Puolanne-ryhmä esitti tanssinäytelmäteosta Valoa kohti, johon Tauno Marttinen oli säveltänyt musiikin. Palatessaan viihdytyskiertueelta Helsinkiin Tauno ja Ilmi kihlautuivat, avioliiton he solmivat 29.10.1944 ja jäivät asumaan Helsinkiin. Ilmin isä oli vanginvartijan Johan Leonard Tuomiston ja hänen vaimonsa Ellen Sofia Laihon tytär. Tauno ja Ilmi Marttiselle syntyi viisi lasta, Hannu 1945, Kristiina 1947, Helena 1949, Rauno 1954 ja Tuomas, joka kuoli aivan pienenä, vuonna 1958. Sodan jälkeen Marttinen piti Helsingissä kaksi sävellyskonserttia, jotka kriitikot haukkuivat kaikilta osin; sävellyskonserttien huonoon vastaanottoon vaikutti osaltaan todennäköisesti Marttisen ura viihdemuusikkona. Konserteissa kriitikoiden käytös oli myös erittäin törkeää, sillä nämä aikamieskriitikot istuivat joukkona samalla rivillä sekä pilkkasivat ja nauroivat esityksien aikana. Tauno Marttinen toimi Zoo-nimisen sirkusorkesterin kapellimestarina; tämä sirkus saapui esiintymään Hämeenlinnaan vuonna 1949. Aulangon hotellin silloinen johtaja mieltyi orkesterin soittoon niin paljon että pestasi Marttisen orkestereineen hotelliinsa vakituiseksi esiintyjäksi, tämän jälkeen Tauno ja Ilmi Marttinen muuttivat Hämeenlinnaan, tämän jälkeen häntä pyydettiin myös kaupunginorkesterin johtajaksi. Uutena johtajana Marttinen päätti perustaa Hämeenlinnaan musiikkiopiston. Hämeenlinnaan muuton jälkeen Marttisella riitti vihamiehiä, tämä johtui lähinnä katkeruudesta, kun vieras ihminen muuttaa kaupunkiin, alkaa johtaa kaupungin orkesteria ja perustaa sinne vielä oman musiikkiopiston; yksi näistä vihamiehistä oli kuoronjohtaja Veikko Rouhiainen.

Elokuvasäveltäjänä Marttinen teki yhteistyötä Teuvo Tulion kanssa säveltämällä useisiin hänen elokuviinsa musiikin salanimellä Tauno Tuomisto; myöhemmin Marttinen kuitenkin vaati, että musiikki olisi tehtävä oikealla sukunimellä Marttinen, ja Tulion oli pakko suostua tähän vaatimukseen. Marttinen perusti Hämeenlinnan musiikkiopiston ja hänestä tuli opiston rehtori perustamisvuodesta 1950 vuoteen 1975. Hämeenlinnan kaupunginorkesterin johtajana Marttinen oli v. 1949—1958. Marttisen sanoituksia ja sävellyksiä ovat levyttäneet esimerkiksi A. Aimo (Aimo Andersson), Kauko Väyrynen, Aino Takala, Timo Mikkilä, Pentti Koskimies, Olavi Virta, Matti Tuloisela, Juhani Inkinen, Maiju Kuusoja ja Georg Malmstén, minkä lisäksi Marttinen on johtanut useissa Olavi Virran levytyksissä Virtaa säestänyttä orkesteria ja soittanut Olavi Virran taustalla. Musiikillisista ansioistaan Marttinen on saanut Vuoden kantele-mitalin (1991).