Atle Wilskman

Atle Wilskman

Atle Wilskman, a librarian and genealogist, worked for his short life at the University of Helsinki, and at the University Library, but the most essential role of his life is being the founder of the modern Finnish genealogy. He published his most important studies as the Släktbok (Family Book) series, which is a highly influential part of Finnish genealogical literature, and is still being released by the Svenska litteratursällskapet i Finland.

Wilskman also laid the foundation for a major project for the Finnish Genealogy Society to have all the Historical Books of Finnish Parishes prior to 1851 to be copied.

Atle Wilskman was born in 1883 in Helsinki as the oldest child of Ivar Wilskman and Minchen Roschier. Ivar Wilskman, who was called "the father of Finnish sports education" and who later received the title of Professor, was a gymnastics teacher in Helsinki.

Atle Wilskman became a graduate in 1902. In 1906, he graduated in as a Bachelor of Philosophy, and went on to receive the Master's degree in the same year.

As a student, Wilskman worked beofre his graduation, as of 1905, as an extra amanuent of the University Library, as well as spending time at the libraries of Scientific Societies. After his graduation, he continued his career at the university. In 1907 was appointed as the University Registrar. During the Civil War of 1918, Wilskman participated in the ranks of the academic council, and was involved in the creation of a registry of the red POWs, still used in the early 2000s.

In 1919, Wilskman returned to the University of Helsinki as a younger assistant in order to better focus on genealogy research. By the beginning of next year he moved to the Helsinki City Library as an assistant librarian.

On the last day of June 1921, Wilskman ended his own life being overburdened by what he felt was an unbearable pressure.

For generations, Wilskman's name has survived through his genealogy research, as well as developer of research opportunities. Wilskman's own pedigree led him to the genealogy. The grand old man of the Finnish Genealogical Literature, Rector Elias Robert Alcenius (his great uncle) and his father were interested in racial issues. Wilskman himself was rather concerned about the preservation of the church archives in Finland and their poor storage facilities. He therefore appealed to the Kotiseutu magazine in 1917 for copying the history books of the parishes and at the same time for the establishment of the provincial archives and suggested that individuals could initially start with the help of the municipalities while awaiting the solution of the provincial archives. To carry out this task in practice, Wilskman named the newly founded Finnish Genealogical Society to manage it. The project began in 1924, and Wilskman's close associate, economist Osmo Durchman, led this project until 1947.

Originally Wilskman's purpose was to write a doctoral dissertation on the 1780s Ostrobothnian regiments, but he passed the subject on for another researcher. His first, contemporary genealogy research, Släkten Wilskman, was published in 1907. Shortly thereafter, Wilskman received the work offered by the Svenska Litteratursällskapet, the purpose of which was to publish the Finnish Genealogical Family Series. The Släktbok series can be called Wilskman's life's work.

The first book of the Släktbok series of five was published in 1912. The fifth and the last book by Wilskman was published by the heirs of the freelance writer Jully Ramsay in 1920. The sixth volume of the series was almost finished by the time of Wilskman's death. The first three of the booklets formed their own entity, on which the journalist drew up an extensive personal directory. It could be argued that the biggest difference between the genealogical studies published earlier, and those published by Wilskman, that Wilskman was much more careful in studying archival sources in Finland and Sweden than his predecessors, and whose research was often based on their own family genealogy and parish certificates.

All and all, Wilskman was able to compile a survey of about seventy non-noble families. However, although many of the families by Wilskman have been vouched by a member of the given family, one might still rely more on the commentary of Baron Tor Carpelan on his necrology on Wilskman (Personhistorisk Tidskrift 1921), that the accuracy of the research is that of a well-respect journalist. Attentiveness and helping others is a feature that is being repeated in all articles about Wilskman.

Prior to the establishment of the Finnish Genealogical Society, the position of genealogy in the field of historical research in 1917 was controversial. The appearance of Släktbok contributed to the appreciation of genealogy, as it was awarded the first Jully Ramsay Prize by the Finnish Historical Society in 1921.

During his life, Atle Wilskman published several small articles of genealogy and personal history. As a librarian, his handprint is still reflected in the list of Finnish historical literature published in the general list in the libraries of the universities, and on the pages of historical and genealogical periodicals.

Atle Wilskman, kirjastovirkailija ja sukututkija, työskenteli lyhyen elämänsä aikana yliopistossa ja yliopiston kirjastossa, mutta olennaista on hänen merkityksensä modernin suomalaisen sukututkimuksen perustajana. Hän julkaisi tärkeimpien tutkimustensa tulokset Släktbok-sarjana, joka on tärkeä osa suomalaista genealogista kirjallisuutta ja ilmestyy edelleen Svenska litteratursällskapetin kustantamana. Wilskman loi myös pohjan Suomen Sukututkimusseuran suurprojektille, jonka ansiosta kaikki ennen vuotta 1851 laaditut Suomen seurakuntien historiakirjat kopioitiin.

Atle Wilskman syntyi Helsingissä 1883 Ivar Wilskmanin ja Minchen Roschierin vanhimpana lapsena. Suomalaisen urheilukasvatuksen isäksi kutsuttu, myöhemmin professorin arvon saanut Ivar Wilskman oli Helsingin Suomalaisen alkeisopiston ja myöhemmin Suomalaisen normaalilyseon voimistelunopettaja. Atle Wilskman kävi koulunsa Helsingin Suomalaisessa yhteiskoulussa ja tuli ylioppilaaksi 1902. Filosofian kandidaatiksi hän valmistui 1906 ja sai samana vuonna maisterin arvon.

Jo ylioppilaana Wilskman työskenteli, vuodesta 1905, yliopiston kirjaston ylimääräisenä amanuenssina, osan aikaa myös Tieteellisten seurojen kirjastossa. Sieltä ura jatkui yliopistoon. Hänet nimitettiin 1906 konsistorin amanuenssiksi ja 1907 seurasi nimitys yliopiston kirjaajaksi. Vuoden 1918 tapahtumiin Wilskman osallistui akateemisen suojeluskunnan riveissä, ja sodan jälkeen hän oli mukana laatimassa punavangeista kortistoa, vielä 2000-luvun alussa käytettyä lähdettä.

Wilskman palasi 1919 Helsingin yliopiston kirjaston nuoremmaksi assistentiksi voidakseen paneutua paremmin sukututkimuksiinsa. Seuraavan vuoden alussa hän siirtyi Helsingin kaupunginkirjaston apulaiskirjastonhoitajaksi. Kesäkuun viimeisenä päivänä 1921 Wilskman päätti elämänsä liian suuriksi kasvaneiden paineittensa murtamana.

Jälkipolville Atle Wilskmanin nimi on säilynyt hänen sukututkimustyönsä ansiosta, niin tutkijana kuin tutkimusmahdollisuuksien kehittäjänäkin. Wilskmanin oma sukutausta johti hänet sukutukimuksen pariin. Suomen genealogisen kirjallisuuden nestor, rovasti Elias Robert Alcenius oli hänen isoenonsa ja hänen isänsä puolestaan oli kiinnostunut rotukysymyksistä. Wilskman oli suuresti huolissaan Suomen kirkonarkistojen säilymisestä ja niiden huonoista säilytyspaikoista. Siksi hän vetosi Kotiseutu-lehdessä 1917 seurakuntien historiakirjojen kopioimisen ja samalla myös maakunta-arkistojen perustamisen puolesta ja ehdotti, että tehtävään voisivat ryhtyä aluksi yksityishenkilöt kuntien avustuksella maakunta-arkistokysymyksen ratkaisua odoteltaessa. Käytännön vastuun kantajaksi Wilskman nimesi juuri perustetun Suomen Sukututkimusseuran. Hanke eli seuran hallituksessa, ja työ alkoi 1924. Wilskmanin läheinen tutkijatoveri, ekonomi Osmo Durchman, johti tätä maailmankin mittakaavassa ainutlaatuista projektia aina vuoteen 1947 saakka.

Alun perin Wilskmanin tarkoituksena oli kirjoittaa väitöskirja 1780-luvun Pohjanmaan joukko-osastoista, mutta hän luopui aiheesta toisen tutkijan hyväksi. Hänen ensimmäinen, nykyaikainen sukututkimuksensa, Släkten Wilskman ilmestyi 1907. Pian tämän jälkeen Wilskman otti vastaan Svenska litteratursällskapetin tarjoaman työn, jonka tarkoituksena oli julkaista Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Sukukirja : Suomen aatelittomia sukuja -sarjan mukainen, ruotsinkielinen suurteos. Släktbok-sarjaa voi kutsua Wilskmanin elämäntyöksi.

Släktbok-sarjan ensimmäinen vihko ilmestyi 1912. Wilskmanin kohdalta viimeiseksi jäänyt viides nide ilmestyi vapaaherratar Jully Ramsayn perillisten kustantamana 1920. Kuudes nide oli lähes painovalmis Wilskmanin kuollessa. Vihkoista kolme ensimmäistä muodosti oman kokonaisuutensa, johon toimittaja laati laajan henkilöhakemiston. Suurin ero aikaisemmin ilmestyneisiin sukuselvityksiin oli, että Wilskman paneutui arkistolähteiden tutkimiseen Suomessa ja Ruotsissa huolellisemmin kuin hänen edeltäjänsä, joiden tutkimuksen perustana olivat usein sukutraditio ja seurakunnilta saadut virkatodistukset.

Kaiken kaikkiaan Wilskman ehti laatia selvityksen noin seitsemästäkymmenestä ei-aatelisesta suvusta. Vaikka monien tutkimusten tekijöiksi on mainittu esimerkiksi suvun jäsen, voitaneen kuitenkin luottaa enemmän vapaaherra Tor Carpelanin kommenttiin hänen Wilskmanista laatimassaan nekrologissa (Personhistorisk Tidskrift 1921), että tutkimuksen tarkkuudesta voi kiittää sen asiansa perin juurin tuntevaa toimittajaa. Huomaavaisuus ja toisten auttaminen onkin piirre, joka toistuu mainintana kaikissa Wilskmania käsittelevissä artikkeleissa.

Ennen Suomen Sukututkimusseuran perustamista 1917 genealogian asema historiantutkimuksen kentässä oli ollut kiistanalainen. Släktbokin ilmestyminen edisti sukututkimuksen arvostusta, sillä Suomen Historiallinen Seura myönsi sille 1921 ensimmäisen Jully Ramsay -palkinnon.

Atle Wilskman julkaisi elämänsä aikana useita suppeita suku- ja henkilöhistoriallisia artikkeleita. Kirjastovirkailijana hänen kädenjälkensä näkyy yliopiston kirjaston yleisluettelossa ja esimerkiksi Historiallisessa aikakauskirjassa julkaistussa luettelossa suomalaisesta historiallisesta kirjallisuudesta.

Lähde: Kansallisbiografia.

/////////////////

Atle Wilksman (14. marraskuuta 1883 Helsinki – 30. kesäkuuta 1921 Helsinki) oli suomalainen sukututkija.

Wilskmanin vanhemmat olivat professori Ivar Wilskman ja Mathilda Wilhelmina Roschier.

Wilskman valmistui filosofian kandidaatiksi 1906 ja työskenteli sitten Helsingin yliopiston kirjastossa 1903-1906, oli vt. konsistorin amanuenssi 1906-1907, yliopiston reistraattori 1907-1917, yliopiston kirjaston nuorempi assistentti 1919-1920 ja Helsingin kaupungin apulaiskirjastonhoitaja 1929-1921.

Wilksman oli ahkera sukututkija, joka julkaisi jo 1907 teoksen Släkten Wilksman. Kaksi vuotta myöhemmin hän sai Ruotsalaiselta Kirjallisuusseuralta tehtäväksi toimittaa aatelittomia sukuja koskevan sukukirjan. 1912-1920 ilmestynyttä Släktbok I-V -teossarjaa pidetään Suomen geneologian perusteoksiin kuuluvana.

Wilksman julkaisi myös Suomen Sukututkimusseuran vuosikirjassa ja Kotiseutu -aikakauskirjassa joukon sukututkimuksia koskevia artikkeleita. Vuonna 1917 hän ehdotti, että kirkonkirjoja alettaisiin järjestelmällisesti kopioida tutkijoita varten. Suomen Sukututkimusseura ryhtyi toteuttamaan ehdotusta 1924.

Wilksman kuoli naimattomana.

Teoksia

• Rigi : resebilder. Helios, Helsingfors 1904, suomeksi nimellä Rigi : matkakuvia. Helios, Helsinki 1904
• Bibliografi öfver i Finland tryckt idrotts- och sportlitteratur teoksessa Idrotten i Finland i början af tjugonde seklet. 4, Vattensport, turistsport, motorsport. Helios, Helsingfors 1906
• Cykelsporten i Finland teoksessa Idrotten i Finland i början af tjugonde seklet. 3, Cykelsport, hästsport, vinteridrott. Helios, Helsingfors 1906
• Släkten Wilskman. Författaren, Helsingfors 1907
• Yliopistomme voimistelulaitoksen perustaminen ja alkuvaiheet. Helsinki 1908
• Släktbok I, 1. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 107, 1. Helsingfors 1912
• Suomen ja Suomea koskeva historiallinen kirjallisuus 1911 ; luettelon laatinut A. Wilskman. Helsinki 1912
• Suomen ja Suomea koskeva historiallinen kirjallisuus 1912. Porvoo 1913
• Släktbok I, 2. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 107, 2. Helsingfors 1914
• Släktbok I, 3. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 107, 3. Helsingfors 1916
• Släktbok II, 1. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 138, 1. Helsingfors 1918
• Släktbok II, 2. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 138, 2. Helsingfors 1920
• Släktbok II, 3. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 138, 3. Helsingfors 1933
• Släkten Wegelius : utdrag ur släktbok. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 107, 3. Helsingfors 1977

Suomennoksia

• Paul Pons ym. : Painijoiden ja voimailijoiden käsikirja - Handbok för brottare och atleter ; yhd. ja suom., Atle Wilskman. Lindstedt'in helppohintaisia, kuvallisia urheilukäsikirjoja 1. Joh. K. Lindstedt, Helsinki 1904
• Anton Ohorn : Rautakuningas : historiallinen kertomus ristiretkien ja mongolihyökkäysten ajoilta. Lilius ja Hertzberg, Helsinki 1904