Immediate Family
-
daughter
-
husband
-
parent
-
sister
About Aurora Karolina Illberg
AURORA ILLBERG
Kertonut Kauko koivisto
Aurora Illberg oli syntynyt 1859 Soukkiossa, miehensä räätäli Johan Illbergin kuoltua v. 1920 vastasi Aurora yksin kylän pienemmistä räätälin töistä, vällyjen tekijänä hän oli hyvässä maineessa aina naapurikyliä myöden. On kerrottu, että Aurora ja miehensä Johanin kulkiessa taloissa räätälintöissä niin matkatessa kulkujärjestys oli Aurora joitakin metrejä miestään edellä kantaen ompelukonetta ja kangaspakkaa, Johanilla ryykkirauta ja pulvaski kannettavana.
Kyläläisten kesken kutsuttiin Auroraa Kraatarin auruksi, madamiksi ja Illberskaksi, kyläläisten yhteinen ystävä kun oli niin lempinimiäkin riitti. Lähimmäisen auttaminen oli Auroran yksi hyvistä ominaisuuksista, niinpä hän rohkeana ja vahvana ihmisenä opasti lähimmäisiään lääkäriin ja sairaalaan Helsinkiin ja samalla toimitti kaikkia mahdollisia kyläläisten asioita kaupunki reissuillaan. Kauppareissut Hyvinkäälle hän teki jalkaisin, takaisin tullessa kangaspakat tuomisina, näillä matkoilla hän kulki oikopolkuja halki metsien.
Kylän eri kulmakuntien kuulumiset ja tapahtumat ja niiden tiedottaminen juontuui Illbergin tädiltä hyvin. Loppuviikolla viedessään valmiita töitä asianomaisille tuli poikettua hetkeksi levähtämään muihinkin matkan varrella oleviin taloihin. Sattui, että talossa oli leipominen meneillään ja emäntä hyvän tavan mukaan pisti lämpimäisleivän vierailijan kassiin. Näitä saattoi jonakin päivänä kerääntyä yli oman tarpeen. Aurora oli isäni kummitäti, kummipoikaansa hän ei koskaan sinutellut. Jouluaattoiltoja hän vietti meillä kaikkiaan 51 kertaa.
Syntymä: Mäntsälän seurakunnan syntyneiden ja kastettujen luettelot
Mäntsälä rippikirja 1900-1909 (AP_II I Aa:17) Sivu 984 Soukkis, Käsityöläisiä ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2467... / Viitattu 17.04.2022
Aurora Karolina Illberg's Timeline
1859 |
February 8, 1859
|
Erikkala, Soukkio, Mäntsälä, Finland
|
|
1883 |
July 24, 1883
|
Mäntsälä, Soukkio, Ali-Kallola, Finland
|
|
1943 |
February 15, 1943
Age 84
|
Ilomäki, Soukkio, Mäntsälä, Finland
|