Eliel Johannes Wartiainen

http://runeberg.org/kuka/1954/0946.html

Eliel Wartiainen oli suomalainen voimistelunopettaja ja eräkirjailija. Hän käytti myös nimimerkkiä Sissonpoika. Wartiaisen vanhemmat olivat agronomi, virkatalontarkastaja August Wartiainen ja Amanda Lampén. Hän pääsi ylioppilaaksi 1895 Suomalaisesta normaalilyseosta ja suoritti voimistelunopettajatutkinnon 1898.

Wartiainen toimi voimistelun ja terveysopin lehtorina Sortavalan lyseossa 1900–1940 ja Suomalaisessa normaalilyseossa 1940–1945. Sisällissodan aikana hän toimi Karjalan sotilaspiirin keskusesikunnan päällikkönä. Sortavalan suojeluskunnan päällikkö 1918–1921.

Eliel Wartiainen oli naimisissa kolme kertaa: 1905–1920 Karin Lindbergin (k. 1920) kanssa 1921–1948 Katri Moliisin (k. 1948) kanssa vuodesta 1953 talousopettaja Kerttu Olsosen kanssa. (Wikipedia).

Lisäys/ Lea Tajakka:

Otteita Eliel Wartiaisen muisteluista:

”Päivääkään koulunpenkillä istumatta pääsin Alkeisopistoon(…), mutta tämä ei miellyttänyt isääni ja sai hän erään vaikutusvaltaisen henkilön avulla pojalleen järjestetyksi pääsyn Haminan kadettikouluun. Mutta toisin oli sallittu. Sairastuin niin vaikeaan punatautiin, että olin kuolla. Kadettikoulu jäi ja Alkeisopistoon palasin vähän myöhästyneenä.”

”Jo keskiluokilta alkaen voimistelun ja urheilun harrastus valtasivat poikansa(…). Olinpa kerran lähellä surmansuuta, kun rekillä ns. jättiläistä heittäessäni kädet irtosivat ja lensin monta metriä vasten seinää ja akkunankarmia(…). Wilskman kielsi kerta kaikkiaan jättiläisen teon toistaiseksi.” ”Miten vähän meillä sen ajan koululaisilla olikaan ajanviete- ja huvitilaisuuksia verrattuna nykyaikaan. Oli meillä toki oma konventtimme ja lukuvuodessa parisen juhlaa, joissa ensimmäisenä daamina tyttökoululainen Aino Ackté.”

”Elettiin 1890-luvulla vielä kieliriitojen aikaa. Isät peittosivat toisiaan sananvoimalla valtiopäivillä sanomalehdistössä, julkisissa esiintymisissään. Me heidän poikansa, ratkaisimme välejämme nyrkkivoimalla(…). Odottelimme milloin ylioppilaat, fennot ja sveesit, iskivät yhteen(…). Oli toki yksi paikka, missä välirauha ehdottomasti vallitsi. Se paikka oli kauniilla, suurella luisteluradalla Pohjoissataman jäällä(…). Siellä kielirajoista välittämättä seurusteltiin toverillisesti, minä mm. samanikäisenä Eugene Schaumanin kanssa.” (Eliel Wartiainen: Oppikouluvuodet/ Eliel Johannes Vartiainen, viimeinen kareliaani – Nuori Karjala, Tammikuu 1966.)

Lauri Pelkonen tutkailee Vartiaisen elämää ja kertoo:

”Suku on syvää suomalaistalonpoikaista juurta, mutta lähes 200 vuoden aikana on avioliittoja solmittu ns. sivistyssukujen kanssa(…). Ei Justuksen lapsuudessa mitään erikoista ollut. Se lapsuus oli herkän, vilkkaan, aloitekykyisen pojan lapsuutta, mutta kyllä siinä tarinan juurta on ja novellienkin aihetta.” Pelkonen kertaa Elielin lapsuuden ja nuoruuden sattumuksia ja kertoo merkitseväksi tapahtumaksi myös isän ja pojan kulkemisen Kurkijoen kallioilla, missä Laatokan majesteettisuus oli vaikuttanut Justukseen väkevästi. Myöhempiä lapsuuden muistoja liittyy paljon Mustialaan, jossa Eliel oleskeli äidin vanhempien luona. (Lauri Pelkonen/ Nuori Karjala 1965.)

Eliel Wartiainen liitetään 1910-luvulla virinneen myöhäiskarelianismin henkilöihin mm. Nuoren Karjalan Wartiaista käsittelevässä juttusarjassa. Wartiaisen tuotanto alkoi jo v. 1907, jolloin hän julkaisi eräretkiensä kuvauksen ”Metsämiehen muistelmia”. Sitten v. 1923 ilmestyi ”Shemeikka” ja sitä seurasivat mm. ”Taikamaitten kansaa”, ”Karhunajolla Kauko-Karjalassa”, ”Muistojen kirja I” ja ”Muistojen kirja II”. Lisäksi Wartiainen kirjoitti lukuisia artikkeleita sanomalehtiin ja muistojulkaisuihin sekä kokoomateoksiin, joista huomattavin on ”Karjalan kirja”.

Ennen sotia, kun Karjala-aihe oli vielä ajankohtainen, Wartiainen oli tunnustettu ja arvostettu Karjalan kuvaaja. Kun professori E.A. Saarimaa 1920-luvulla suunnitteli oppikoulun keskiluokille teosta, joka osoittaisi, kuinka mestarit käyttävät suomalaista proosaa, sisällytti hän tähän ”Isänmaalliseen lukukirjaansa” Wartiaisen laajan Karjala-aiheisen novellin.

Sotien jälkeen Wartiaisen tuotanto joutui aikalailla unhoon, mutta hänen kirjallisen kykynsä arvostus ei sotien jälkeisinä vuosikymmeninä alentunut. Kalevala-seuran 50-vuotis juhlajulkaisussa (1969) fil. lis. Hannes Sihvo kartoittaa karelianismin esiintymistä, ja myöhäiskareliaaneista hän sanoo: ”1900-luvun Karjalan kävijöiltä ei taiteellisesti merkittäviä töitä enää laajalti syntynyt. Parhaimpina tuotteina tulevat säilymään Kiannon notkeat kertomukset Vienan virroilta ja Karjalan kankahilta ja Eliel Wartiaisen erämieskertomukset”. Kun ottaa huomioon, minkälaisia kynänkäyttäjiä näihin myöhäiskareliaaneihin sentään kuului, toteaa suorastaan hämmästyen, miten korkealle Wartiaisen kirjallinen kyky on arvioitava.

Wartiaiselta ilmestyi vielä sotien jälkeen ”Kun haltiat elivät” ja artikkeli ”Bjärnjakten i Fjärr-Karelen” (käännöstä aikaisemmista kirjoituksista).

Wartiaisen eräkuvauksille on ominaista se helppous, jolla hän välittää metsästyksen kulun jännittävyyden. Monista havainnollisista yksityiskohdista muodostuu hiljainen draama. Taiteelliselle tasolle nämä kuvaukset kohottaa luonnon ja ihmisen kuvaus. Hänen ihmistyyppiensä kokoelma on rikas: pöyhkeästä, mielivaltaisesta tsinovikasta (alhainen venäläinen virkamies) tavalliseen karjalaiseen kansanihmiseen. Ihailua tuntien ja herättäen hän kuvaa sellaisia valtiashahmoja kuin ovat monet Shemeikat ja Vornaset, joissa oli sekä miehuutta että rotua. (Lauri Pelkonen: Eliel Johannes Wartiainen/ Nuori Karjala, Tammikuu 1970.)

Eliel Wartiaisen täyttäessä 75 vuotta Nuori Karjala kirjoittaa:

”Tosin vasta nyt, mutta kuitenkin täyden tunnustuksen lehtori Eliel Vartiaisen Laatokan Karjalassa suorittamalle työlle antaen, voimme merkitä lehtemme palstoille vanhan eränkävijän ja kansantietouden tutkijan saavuttaneen helmikuun 19. päivänä 75 vuoden virstantaipaleen. Lehtori Vartiainen on Karjalan omia poikia. Syntymäpaikka oli Kurkijoki, josta kait johtuneekin, että Sortavala tuli lehtorin elämäntyön paikaksi. Osansa oli varmaan sillä, että Sortavala oli Runo-Karjalan portti, sillä Sortavalan takanahan sijaitsivat suuret erämiehelle mieluisat salot.

Paitsi Sortavalan lyseon voimistelun opettajana suorittamaa tulosrikasta työtä, on lehtori Vartiaisen nimi säilyvä tuleviin aikoihin nimenomaan kirjallisuuden kautta, joka aikanaan ilmestyi vanhan kalevalaisen kulttuurin alkulähteiltä saaduista vaikutteista. Niihin kirjoihin kuuluvat: Metsämiehen muistelmia, Karjalan metsämiehiä, Shemeikka, Taikamaitten kansaa, Karhunajolla Kauko-Karjalassa ym. pienempiä julkaisuja.

Nimenomaan metsästysmatkoilla sai lehtori Vartiainen elävimmän kosketuksen Karjalan kansaan ja sieluun. Eräretkille taas vetivät Sortavalan kaduilla astelevat karjalaiset ukot, joihin hän mielellään tutustui ja kun tilaisuus salli, meni hän ukkojen mukana saloille, ei suinkaan vain lentelevää riistaa vaan myös suurriistaa saalistamaan(…).

Ylen Elävässä Arkistossa,sarjassa Matkoja menneeseen Suomeen,jaksossa 9,hän kertoo karhunmetsästysmatkoistaan paikallisten Jehkin Iivana Shemeikan,Miihkali Martiskaisen ja Vasili Palviaisen kanssa1930-luvun alussa./ Lis. Eija Kelho 15.08.2022

Lehtori Vartiainen viettää vanhuuden lepopäiviä rakkaiden muistojen parissa Helsingin Oulunkylässä(…).” (Nuori Karjala, n:o 3, Maaliskuu, 1950.)

Nuoren Karjalan juttusarjassa (1965-66, 1970) mainitaan Eliel Wartiaisen täyttävän pian 95 vuotta, hyvissä hengenvoimissa ollen. (Nuori Karjala, Tammikuu 1970).

http://dbgw.finlit.fi/matr/tiedot.php?id=6179

http://fi.wikipedia.org/wiki/Eliel_Wartiainen

http://www.norssit.fi/liitteet/ew-esite.pdf

museot.finna.fi/Record/ilomantsi.M011-126683

http://pkkirjailijat.jns.fi/show.cgi?id=236

Artikkeli lehdessä Nuori Karjala, n:o 3, Maaliskuu, 1950.