Fanny Elisabeth Teirikko

• Oulu Tuomiokirkkoseurakunta syntyneet 1887-1894 (MKO30-43) Sivu 358 vuosi 1891 joulukuu ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1863... / Viitattu 14.02.2021
• Oulu Tuomiokirkkoseurakunta lastenkirja 1891-1900 (MKO173-196) Sivu 197 H ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1861... / Viitattu 14.02.2021

Teirikko, entinen Tjäder o.s. Halonen Fanni, syntyi 1891 Oulu, kuoli 1987 Oulu
Fanni,oli syntyjään Halonen ja naimisiin mentyään Tjäder. Tjäder nimi suomennettiin nimeksi Teirikko vuonna 1935T.

Fanni Teirikko ei kunnostautunut tieteen eikä taiteen saralla, ei myöskään rahan haalimisessa, mutta hänen ja hänen tuhansien ja tuhansien kanssasisariensa elämän arjen sankaruus on kulttuuriperintömme.

Fanni syntyi heinäpääläiseen merimiesperheeseen 1891. Hänen äitinsä oli Sofia Elisabet eli Liisu Vähäsaari ja isänsä merimies Pekka Halonen Kellosta. Isä, Halopekka, oli pitkiä aikoja maailman merillä – jopa 7–8 vuotta yhä kyytiä. Kun Pekka pitkän matkan jälkeen palasi kotiin, hän kysäisi vaimoltaan, oliko tämä ottanut pikkupiian. –”Se on sun oma tyttö.”
Tyttö oli Maikki, ja hänestä, Maria Seppäsestä tuli sittemmin arvostettu vaatealan kauppias Oulussa. Fannilla oli kolme veljeä. Merimies Jussi hukkui New Yorkissa. Iikka sai käydä lukiotakin, mutta isä-Pekka patisti hänet töihin. Fannin rakkain veli Leruli eli Lassi oli laulaja.

Fanni leikki Pikku-Iikan männikössä ja luisteli veljen tekemillä luistimilla Hollihaan rantamilla. Hän oli tyttöaikoinaan aktiivinen harrastaja. Hän voimisteli aloittelevan Naisvoimistelu- ja raittiusseura Pohjanleimun riveissä ja osallistui Tampereen isoihin voimistelujuhliin joukkueensa kanssa. Fanni oli myös Oulun ensimmäisiä naispikajuoksijoita ja telinevoimistelijoita. Hänen geenejänsä saanen kiittää oman elämäntyöni perustasta.
Fanni oli töissä sisarensa, Maikki Seppäsen, vaatekaupassa, joka parhaimmillaan työllisti toistakymmentä naista. Maikki oli aloittanut liiketoimensa esiliinakaupalla myyden niitä ovelta ovelle.

Perheenperustaminen Sitten tuli elämään Tjäderin Antti, joka Pohjanleimussa lauloi kvartetissa muun muassa Aapo Similän ja Valjus-Sampan kanssa. Avioliitto solmittiin äidin ollessa 18-vuotias. Fannin oli pakko jättää harrastukset, kun lapsia syntyi tiuhaan tahtiin, kaikkiaan kymmenen. Minä olen pahnan pohjimmainen.

Onnettomuus kohtasi perhettä, kun suuri tulipalo 1915 tuhosi kokonaisen korttelin keskellä Oulua. 97-vuotias Sirkka-siskoni muistaa tuon kauhun yön vieläkin. Palon jälkeen kohdetta, nykyistä Mannerheiminpuistoa, nimitettiinkin pitkään palotontiksi.

Sota-aika
Syttyi maailmansota ja sisällissota. Valkoisten ampuessa kadun yli punaisia, lensi Asemakadun kamarin seinään luoti, aivan Liisu-mummun pään viereen. Isä-Antti oli tuolloin valkoisten riveissä sotimassa.

1920-luvulla Fanni ja Antti Tjäderin perhe muutti Hietasaareen, mikä oli ankea asia siskoille ja veljelle. Olivathan vanhemmat sisarukset tottuneet lyhyeen koulumatkaan ja kaupunkilaiselämän helppouteen.

Vanhemmat panostivat kaikkensa lasten koulunkäynnin turvaamiseen. Vaikka kahdeksasta lapsesta seitsemän oli tyttöjä, oli päivänselvää, että jokaiselle kuului ammatti. Jokaisen lapsen kouluttaminen niin pitkälle kuin päätä riitti oli Antti-isän kunnia-asia. Niinpä Fanni-äidin arvokkain ja kallein koru oli kahdeksan ylioppilaslyyran neula, jota hän käytti elämänsä loppuun saakka. Se oli koru, joka pääsi muun muassa Fannin 90-vuotishaastattelun otsikoksi sanomalehti Kalevassa: ”Kahdeksan lyyraa neulassa” Isäni, joka oli karski rakennusmestari, oli ensimmäinen feministi elämäni koulussa.

Fannista voi oululaisittain sanoa, että hän oli varsinainen ”hommantoosa”. Ilman mukavuuksiakin hän ehti tehdä rakastamiaan käsitöitä. Hän ommella hurautti kevätjuhliin meille aina uudet ”tutkintoläningit”. Olimme nätisti puettuja.

Fanni Teirikko oli 1930-luvulla koulutettu varuslotaksi, ja hän sai vastattavakseen Oulun osaston varusjaoston johtamisen. Työmäärä oli sodan aikana huikea. Hietasaaren lottatöihin kuului jatkosodan aikana kotimme pihalle määrätty säähavaintoasema, jonka havainnointiin 17-vuotias lukiolainen,

Fanni oli optimistinen, elämäniloinen ja ennen kaikkea toimeen tarttuva. Terve itseluottamus ja salaviisas huumori antoivat voimaa niin, että hän uskalsi ottaa hoidettavakseen vaativiakin tehtäviä. Hän puhui silloista Oulun murretta värikkäin ja hauskoin ranskalais- ja ruotsalaisperäisin murresanoin. Fannin sanastoa olivat ”resuvaari” (reservoir eli vesisäiliö), ”kompiaiset”, ” kompineesi”, (kombinäs eli alushame), bon bons, (karamellit), tapuuri ja porstua ynnä muut. Airi-laivasta tai onnikasta saattoi joskus ”hilijastua”.

Hän suhtautui asioihin huumorilla vanhuudessakin Mäntykodissa. Laulu Oulun Laulussa jatkui pitkälle vanhuuteen, ja lähetysompeluseuroissa valmistui lukematon määrä myyjäiskäsitöitä. Kaikille kahdeksalla jälkeläishuushollille hän virkkasi kaksoissängynpeitteet.

Fanni Teirikko kertoi 22.12.1942 varusjaoston kurssilla Karkussa oleville lotille Oulun varusjaoston lottien talvi- ja jatkosodan vaiheista
Oulun lotta-ompelimo toimitti kaikki ajallaan
Talvisodan aikana en ollut alusta asti lottain ompelimossa, enkä siis tiedä aivan ensivaiheita. Sain komennuksen lotta-ompelimoon 19. päivänä lokakuuta 1939. Siitä se siis alkoi.

Osuusliike Arina oli järjestänyt meille huoneet. Siellä oli ns. perhepuoli ja sotilaitten puoli. Perhepuolella oli kolme lottaa aivan vakituisesti ja heille apulaiseksi komennettuna aina joku nuori lotta. Perhepuoli käsitteli reserviläisten perheitten huoltoa, mihin Oulun paikallisosasto myönsi varoja huomattavia summia. Sotilaitten puolella oli sotilaitten varusteiden valmistaminen ja huolto.

Olimme hankkineet ompelukoneita lainaksi kaupunkilaisilta ja saimme paikallisosaston myöntämillä varoilla ostettua kankaita ja villalankoja. Kaupunkilaisetkin tukivat toimintaamme aivan merkittävillä summia.
Lankatilaus oli viisi kiloa aamulla ja viisi kiloa illalla

Sanomalehtiin panemissamme ilmoituksissa kehotimme kaupunkilaisia hakemaan lotta-ompelimosta sukan ja lapasen neulomista ja alusvaatteiden ompelua. Työnhakijoita oli ennenkuulumattoman paljon, ja innostus oli suuri. Kyllä siinä joutuivat koville ne kymmenen lottaa, jotka aamuvarhaisesta iltamyöhään leikkasivat alusvaatteita halukkaille työntekijöille. Villalankaa haettiin päivittäin tehtäväksi niin paljon, että Oulun Villatehtaalla oli seisova tilaus: viisi kiloa aamulla ja viisi kiloa illalla kuukauden ajan. Lanka tahtoi loppua aina kesken. Pian alkoikin tulla valmista: lapasia, sukkia, alushousuja, paitoja ja polvenlämmittäjiä.
5000 lumipuvun tilaus rintamalta
Joulun tienoilla saimme 5000 lumipuvun tilauksen rintamalta. Silloin meidän täytyi lyödä viisaat päät yhteen ja tuumata, miten tästä selviydytään, kun näillä puvuilla on vielä kova kiire. Saimme haltuumme erään pankinjohtajan huoneiston, sillä hänen perheensä oli sotaa paossa. Tuohon tilaan hommasimme uusia ompelukoneita ja toimme sinne nekin koneet, jotka olivat pääpaikassamme. Uudenvuodenpäivänä aloitimme sitten tuon suurteon.

Kyllä se kuitenkin siltä päivältä keskeytyi vakavasti, kun ryssä pudotti pomminsa vastapäiseen taloon. Yksi meidän leikkaaja-lotistamme, joka oli edellisenä päivänä töissä, menetti henkensä sortuessaan usean kerroksen mukana alakertaan, mistä hänet sitten löydettiin. Meillä meni myös kaikki ikkunat siitä huoneesta, jossa leikkaajat olivat. Seuraavana aamuna kuitenkin työt aloitettiin. Ikkunoihin oli yön aikana laitettu pahvit.

Viipurista evakuoitu armeijan korjaamo lupautui leikkaamaan sähkökoneilla ja leikkasikin 2000 kappaletta, mikä meille oli helpotus. Tämä korjaamo oli Limingassa. Sielläkin tuli sitten niin kiire, etteivät he joutaneet enempiä leikkaamaan. Näin se taas jäi meidän kymmenen lotan huoleksi. Hyvinhän se sekin lopulta rupesi luistamaan, kun tehtiin työjako. Yksi leikkasi takkeja, toinen housuja, kolmas repunpeitteitä ja päähineitä sekä pikkulotat nauhoja.

Valmistamisessa huomattiin myös sarjatyö paljon nopeammaksi kuin yksittäin valmistaminen. Joka tapauksessa huolehdimme siitä, että kaikki oppivat tekemään koko puvun. Saimme avuksi nuoria koulutyttöjä ja pikkulottia. Nämä nuoret tekivät ensin vaatimattomampia töitä, mutta hehän oppivat nopeasti ja kilpailivat kohta oppineempien kanssa. Tämän huomasi erä tyttölyseon abiturienttikin, kun kehui olevansa valmis miehelään, sillä hänet on opetettu tekemään kaikki vauvan vaatteista miehen paitaan, housuun ja lumipukuun asti. Niin kuin sanottu, kaikki tehtiin siis sarjatyönä. Yksi ompeli housut, toinen päähineet, kolmas takin miehustat, neljäs hihat, viides repunpeitteet.

Sanomalehdessä ilmoittivat kaikki Oulun naisjärjestöt haluavansa ottaa meidän leikkaamiamme töitä tehtäväkseen. Napinlävet tehtiin kuitenkin siellä meidän verstaalla. Olimme nimittäin saaneet Singeriltä lainaksi napinläpikoneen. Muuten tuulkoon myös mainituksi, että Singerin mekaanikko piti koko sota-ajan meidän koneemme kunnossa ilmaiseksi.

Lumipukuja alkoi valmistua tulisella kiireellä. Siinäpä pian huomattiin, että täytyi pitää tarkkaa kirjanpitoa kaikista juoksevista asioista. Näitä hoiti paikallisosaston varusjaoston päällikkö apunaan joku taitava lotta. Tarvittiin myös yksi lotta vakinaisesti töitä antamaan ja vastaanottamaan valmiita. Siihenkin saatiin tarmokas lehtori-lotta, joka osasi neuvoa neuvottavia ja laskea leikkiä sopivasti. Niputtaminen oli myöskin suuri homma. Tähän työhön ryhtyi meidän herttainen maaherrattaremme. Hän hoitikin tätä työtä sodan loppuun saakka. Niinpä saimme rintamalle lähtemään autokuorman perään lastinaan lumipukuja, alusvaatteita, sukkia ja lapasia.
Hevosenloimia käytetyistä matoista
Tulipa sitten eräänä maanantaiaamuna toivomus, että lottien pitäisi saada kahden päivän aikana kokoon 500 hevosloimea. Mikäs tässä muu neuvoksi kuin keräys. Kansliaosaston päällikkö ja pari lottaa läksivät vesikelkat mukanaan kulkemaan talosta taloon kysellen vanhoja mattoja. Sitä mukaa, kun vesikelkat täyttyivät, ne tuotiin meille. Me teimme niistä hevosloimia ja saimme toimituksen valmiiksi kahdessa päivässä. Mattoja tuli niin paljon, että pystyimme jakamaan niitä siirtoväelle pitkin kevättä.

Oli meillä hauskojakin hetkiä. Saattoipa joku liikkeen asiapoika tai -tyttö tulla mukanaan leivos- tai wienerleipälaatikko, kahvipaketti tai sokeria tuntemattoman lähettäjän lähettämänä ahkerille lotille. Silloinpa työ taas luisti, kun juotiin hyvät kahvit hyvän kahvileivän tai toisinaan aivan täytekakun kanssa. Sitten koitti se surullinen maaliskuun päivä. Mielet painuivat kovin mataliksi ja työinnostus sammui kokonaan muilta paitsi lotilta. Töitä rupesi tulemaan keskeneräisinä takaisin. Kenelläkään ei ollut enää aikaa tehdä meidän töitämme. Lotille kyllä riitti työtä koko kesäksi, vieläpä syksyksikin. Hoidimme rintamalta palaavien sotilaiden huollon sekä reserviläisten ja omien varusteiden huoltotehtävät.
Jatkosota
Uuden sodan syttyessä tuli eteemme kysymys, miten nyt voisimme parhaiten auttaa taistelevaa armeijaamme. Uusia kankaita ja lankoja ei saatu. Päätimme kääntyä paikallisen armeijan huollon puoleen. Sieltä saimmekin lupauksen, että meille järjestetään työhuone ja työtä. Niinpä meidät neljä varuspäällikköä kutsuttiin eräänä aamuna tutustumaan uuteen työhuoneistoomme. Se ei meitä miellyttänyt. Ensinnäkin sinne oli matkaa kaupungista yli neljä kilometriä ja toiseksi se oli niin huonossa kunnossa, ettemme voineet sitä hyväksyä. Sanoimme huoneita näyttävälle upseerille, että me ei voida tuoda lottia tällaiseen paikkaan.

Purettavassa talossa oli ilmaisia työtiloja
Siinä taas näimme, että oma apu paras apu. Palasimme kaupunkiin ja käännyimme erään suurliikkeen puoleen. Se oli aloittanut suuren tavaratalon rakentamisen, mutta sodan syttyessä keskeyttänyt sen. Purettavassa talossa oli entisiä liikehuoneita tyhjänä. Onnistuimme saamaan viisi huonetta käsittävän huoneiston ilman mitään vuokraa.

Nyt, kun oli tiedossa huoneisto, piti saada tietää, kuinka paljon meidän oli mahdollista saada työvoimaa. Pikkulotat järjestettiin listain kanssa kiertämään jokaisen varuslotan luona. Listaan piti merkitä, voiko ja kuinka kauan ja minä päivänä käydä työssä korjaamolla. Työntekijöitä ilmoittautuikin runsaasti. Nyt meille ei toimitettu varsinaista konetyötä. Hankimme kuitenkin ja lainasimme muutamia ompelukoneita. Armeijan pesulasta alkoi virrata parsittavia sukkia autokuormittain. Pantiin taas ilmoitus lehteen sukanparsimisesta lottain korjaamolla. Työinnostus ei ollut enää niin suuri kuin talvisodan aikaan. Kyllä niitä siviili-ihmisetkin parsivat, mutta suurin työ jäi lotille.

Työ tässä korjaamossamme oli järjestetty päivä- ja iltavuoroihin. Päivävuoroa jouduin hoitamaan johtajan ominaisuudessa. Iltavuoroa johti toinen varusjaostopäällikkö. Kun meille tuotiin töitä, ne ensin laskettiin ja sitten lajiteltiin. Paremmat pantiin omiin ryhmiin ja huonommat omiinsa. Poistettavat käytettiin paikkaukseen ja purettiin parsinlangoiksi. Kun työt saatiin valmiiksi, yksi lotta tarkasti ne. Niputtamaan tarvittiin myös lotta, ja niinpä taas maaherrattaremme astui tuttuun virkaansa.

Saimme myös lottapiiristä tehtäväksi alusvaatteita
Saimmepa myös tilauksen suuresta määrästä varusteita: 600 paitaa, 600 housua, 600 patjan päällistä, 1000 tyynypussia ja pyyheliinaa ym. sairaalavarusteita. Kaikki piti saada valmiiksi kahden viikon aikana. Tämä työ, kuten muutkin työmme, valmistui määräajassa. Joukossamme oli muutamia käsityönopettajia, jotka huolehtivat vaatteiden leikkaamisen.
Sukkia oli parsittu syyskuuhun mennessä niin paljon, että puhdas säästö työpalkoissa oli 30.000 markkaa.
Vielä mainittakoon, että kirjanpito oli järjestetty vaatimusten mukaisesti. Lotilla oli omat tuntikirjat ja siviileillä omat. Pikkulottia oli kymmenen lotan ryhmissä töissä joka viikko. Heidänkin apunsa oli suurimerkityksellistä.
Siirtoväen huolto oli myöhemmin varuslottien huolena.
Kirjoittaja Aira Niva s. Teirikko kertoo, Päivi Kujasalo tarkistanut tiedot, koska Aira Niva, hänen tätinsä ei elä enää.
https://www.naistenaani.fi/fanni-teirikko-johtamassa-oulun-lottien-...