Kauppaneuvos Fredrik Sneckenström (1797–1877)

Porvoolainen Fredrik Sneckenström harjoitti suomalaisten kauppahuoneiden perinteisen mallin mukaan tuonti- ja vientikaupaa sekä merenkulua, ja oli hänellä sahakin. Hänen aikanaan, joka ulottui 1820-luvulta 1860-luvulle, Porvoon kauppa-alueen ydin oli Päijänteen vesistöalue, mutta Sneckenström kävi kauppaa ainakin Kuopiota myöten.

Fredrik Sneckenströmin isä oli Ruotsista muuttanut upseeri, joten pojan liikeura oli omaa tekoa. Sneckenström aloitti mereltä, suoritti ensin perämies- ja sitten merikapteenintutkinnon. Hän toimi vuodesta 1824 porvoolaisen priki Enighetenin (81 lästiä) päällikkönä. Samana vuonna, 27-vuotiaana, hän sai Porvoosta kauppiaanoikeudet. Porvoo sai 1830 rajoittamattomat tapulioikeudet, mikä merkitsi lupaa purjehtia suoraan ulkomaisiin satamiin myös Tanskan salmien tuolle puolen. Käytännössä siellä käytiin ennenkin: Sneckenströmkin purjehti muun muassa 1826 Liverpooliin.

Porvoon aluskanta oli 1820-luvulla varsin pieni. Sneckenström kartutti sitä hankkimalla 1831 priki Josephinan (92 lästiä), kolmanneksen siitä omisti kauppias Östlund. Aluksen päällikkönä oli vuoteen 1834 Sneckenström itse. Etelärannikko menetti kuitenkin koko ajan asemaansa merenkulun alalla. Porvoolaisilla oli 1836 vain neljä laivaa. Seuraavana vuonna Sneckenström osti priki Zuliman (135 lästiä, haaksirikkoutui 1852).

Porvoon merenkululle 1840-luku oli suotuisa: lästiluku kaksinkertaistui. Sneckenströmin laivasto kasvoi hiukan hitaammin: hän osti 1843 priki Justitian (120 lästiä) ja kuunari Luvian (46 lästiä). Krimin sodan alla hänen viiden aluksensa yhteinen lästiluku oli 481, mikä oli yli 40 prosenttia Porvoon alusten kantavuudesta. 1840-luvulla purjehdittiin säännöllisesti Välimerelle, mutta Lyypekki oli kuitenkin yhä tärkeä. Justitia purjehti 1845 Rio de Janeiroon Porvoon ensimmäisenä Atlantin ylittäjänä 40 vuoteen.

Porvoon kehnojen lastauspaikka- ja telakkaolojen kohentamiseksi yhtiö, johon kuuluivat Sneckenström ja kolme muuta kauppiasta, sai 1849 aikaan sopimuksen Hamarin alueen vuokraamisesta. Vuokraoikeus siirtyi 1856 Hammars Skeppsvarvsbolag -yhtiölle, josta Sneckenström omisti kolmanneksen. "Yksityinen aloitteellisuus oli siis löytänyt tien ulos vaikeuksista", Eirik Hornborg kirjoitti. Alue siirtyi kaupungille 1874. Kun Porvoo sai oman merimieshuoneen 1838, Sneckenström valittiin sen johtokuntaan ja tirehtööriksi; johtokunnassa hän oli vuoteen 1870.

Krimin sodan alla porvoolaislaivojen yhteenlaskettu lästimäärä ylitti tuhannen ja 1860 kahden tuhannen rajan. Sota ei aiheuttanut Sneckenströmin laivastolle menetyksiä, päinvastoin, hän rakennutti sodan vielä kestäessä 200 lästin parkki Amandan Hamarin telakalla. Hän ja muut porvoolaiset pystyivät hyödyntämään sodanjälkeisen laman mentyä alkanutta merenkulun nousukautta. Alukset tekivät pitkiä ja tuottoisia purjehduksia Mustanmeren-, Välimeren- ja Amerikan-liikenteessä. Porvoon laivasto oli 1867 jo suurempi kuin Helsingin. Porvoo oli 1850-luvulle saakka ensi sijassa tuontisatam. 1860-luvulla ja etenkin Porvoon liikenteen voimakkaan kasvun leimaamalla 1870-luvulla painopiste siirtyi viennin ja etenkin puutavaranviennin puolelle.

Purjealusten lisäksi Sneckenström oli hankkimassa Krimin sodan alla myös höyrylaivaa. Sodan vuoksi hanke lykkääntyi aina vuoteen 1860. Höyrylaiva Borgå liikennöi sitten Porvoon ja Helsingin väliä vuoteen 1872.

Sneckenströmin vienti koostui esimerkiksi 1842 pellavasta ja hampusta (yhteensä 1 700 leiviskää), lankuista (300 tolttia) ja laudoista (970 tolttia), lisäksi vietiin muun muassa kankia ja pieni määrä tervaa. Puutavaraa tuli Arrakosken sahalta Padasjoelta; Sneckenström oli sahan pääomistaja. Hän haki 1840-luvun lopulla lupaa toisellekin sahalle Padasjoen Päijälään, muttei sitä saanut.

Vaikka alukset olivat kansainvälisessä rahtiliikenteessä tuontia ja tukkukauppaakin jatkettiin. "Raffinoitua pöytäsuolaa" tarjotaan kauppahuoneen 1–2 rivin ilmoituksissa, samoin viinejä ja viikunoita, "Lontoon portteria puoli- ja kokopulloissa", lasia ja laivakettinkiä, sahramia, meriheinää, Malagan rusinoita ja Ruhan hyvää juustoa. Viimeksi mainittu edusti jo kotimaan tuotteiden kauppaa, samoin kuin Jokioisten verkatehtaan tuotteiden tukku- ja vähittäiskauppa sekä Juankosken tehtaan paperin myynti.

Sneckenström ilmoitti kesällä 1850 lopettavansa vähittäiskaupan ja keskittyvänsä tukkukauppaan. Asiakkaina olivat lisääntyneiden ja kasvaneiden sisämaan kaupunkien kauppiaat ja 1860-luvulta lähtien myös maakauppiaat.

Kaupungin suurin kauppias oli mukana monessa: merimieshuoneen johtokunta (1838–1870), kaupungin uudelleenrakennuskomitea palon jälkeen, istutuskomitea, kaupunginvanhimmat… Hän edusti porvoolaisia merivakuutusyhdistyksen alkuvaiheissa ja yleisissä kauppiaskokouksissa: hän oli 1867 viemässä kokouksen tullipoliittisia vaatimuksia kenraalikuvernöörille. Hän kuului Porvoon Säästöpankin johtokuntaan alusta (1842) asti; pankki oli maan vanhimpia ja menestyneimpiä. Suomen Yhdyspankin konttorin Porvoo sai jo 1862, ja Sneckenström oli pankin suurin porvolaisosakas.

Rautatiestä – tai sen puutteesta – tuli Porvoolle kohtalonkysymys. Sekä Saimaan kanava että Helsinki–Hämeenlinna-rata ja etenkin sen jatkaminen Päijänteen tuntumaan leikkasivat pahasti Porvoon kauppa-aluetta. Sneckenström toimi paikallisessa rautatiekomiteassa sekä ajoi (ja anoi) rautatien rakentamista kaupunkiin vuoden 1863–64 valtiopäivillä, joilla hän oli kaupungin toisena edustajana. Hän ehti vielä olla mukana myös yksityisen radan rakentaneessa yhtiössä – perikunta kärsi tappiot. Sneckenströmin loistokausi ajoittui näitä suuria liikennemullistuksia edeltäneeseen aikaan. Toiminta jatkui kuitenkin 1870-luvulle.

Kauppaneuvoksen komea talo ja hänen viisi tytärtään olivat paikkakunnan seuraelämän keskus. Hän oli mukana kun Porvooseen puuhattiin Seurahuonetta, ja hänen konttoristaan sai lippuja rientoihin jos jonkinlaisiin. Kuvaan kuului myös hyväntekeväisyys. Sneckenström avusti monenlaisia hätää kärsineitä, eniten 1860-luvun nälkävuosina. Eräänlaista hyväntekeväisyyttä oli myös se, että Krimin sodan aikaan hän rakennutti omalla kustannuksellaan kaupungin satamaa suojaavan vallin.

Kysymys työn jatkajasta oli vaikea. Sneckenströmin ainoa elossa oleva poika oli isän kuollessa vasta 11-vuotias. Kauppaneuvos haki yhtä ratkaisua Jyväskylän maalaiskunnan Lohikoskelta. Sieltä hänen haltuunsa oli lainajärjestelyjen kautta päätynyt 800 hehtaaria maata, koski, mylly, öljynpuristamo, tamppilaitos ja luumylly. Hän siirsi alueen ruotsinmaalaiselle vävylleen vapaaherra Hjalmar Åkerhielmille (1844–1923) ja rahoitti tämän sinne rakentaman paperitehtaan (sittemmin Kankaan paperitehdas). Tukena oli myös Gustaf Adolf Serlachius, jonka tärkein luotottaja Sneckenström oli. Tehdas valmistui 1874 ja saha 1877.

Fredrik Sneckenström kuoli 1877 valokaasumyrkytykseen helsinkiläisessä hotellissa. Åkerhielmistä ei kuitenkaan tullut hänen työnsä jatkajaa, vaan hän teki vararikon, ja muut kuolinpesän osakkaat ostivat Lohikosken. Kuolinpesän selvittely vei toistakymmentä vuotta. Liiketoiminta ei menestynyt.

/////

Gustaf Fredrik Sneckenström S 28.8.1797 Koski, Hämeen lääni, K 19.3.1877 Helsinki. V majuri Johan Fredrik Sneckenström (aiemmin Lindström) ja Eva Elisabet Florin. P1 1826–1840 Christina Charlotta Spaak; P2 1843–1855 Wilhelmina Elisabeth Catharina Stenroth; P3 1865– Rosalie Åkerhjelm.

URA. Perämiestutkinto; merikapteenitutkinto. Merimies 1812–; porvarinoikeudet Porvoossa 1824; laivanpäällikkö 1824–1834; kauppias; laivanvarustaja.

Hamarin telakan vuokraajia 1849–1856; Hammars Skeppsvarvsbolagin osakas 1856–; Porvoon–Keravan Rautatie Oy:n osakas 1871–; Arrakosken sahan pääomistaja Padasjoella; Suomen Yhdyspankin osakas 1862–.

Porvoon edustaja porvarissäädyssä valtiopäivillä 1863–1864.

Jäsenyydet ja muut luottamustoimet: Porvoon kaupunginvanhimmat; Porvoon merimieshuoneen johtokunta 1838–1870; Porvoon Säästöpankin johtokunta 1842–; Suomen Pankin tarkastaja 1856.

Ruotsin ja Norjan varakonsuli Porvoossa 1846–1868.

Kunnianosoitukset: Kauppaneuvos 1852. P. Stanislauksen R 3 1873

/////

• Borgå 1838-47 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8763147