Ida Maria Mäkipää

Oskar Mäkipää ja puoliso Ida Maria (o.s. Ahl) kuuluivat Hämeenlinnan Kristillisen Työväenyhdistyksen aktiivijäseniin. Idan muistokirjoituksesta voi päätellä, että hänet koettiin tärkeäksi vastuunkantajaksi, äidilliseksi hahmoksi ja kristillisesti innostavaksi persoonaksi, jonka kuolema 49-vuotiaana toukokuussa 1923 oli menetys paikkakunnalle.

Idan poismeno tapahtui liikkeen murrosvaiheessa, jossa työväkeä yhdistävä Kristillisen Työväen Liitto lakkasi olemasta puoluepoliittinen organisaatio.

Kansalaissodan kipeistä vaiheista alkanut murros huipentui vuonna 1922 päätökseen, jossa työväenyhdistykset (kristilliset työväenyhdistykset) sitoutuivat työväestön aineelliseen, henkiseen ja hengelliseen tukemiseen ilman puoluepolitiikkaa. Aikoinaan SDP:n riveistä lähtenyt, ennen kansalaissotaa ja vielä sen aikana voimakkaasti vasemmistolainen, jopa sosialistinen liike profiloitui nyt "puhtaasti" seurakunnalliseksi liikkeeksi.

Maamme ensimmäiset kristilliset työväenyhdistykset syntyivät 1905-1906 SDP:n riveihin kuuluvien tai muuten työväenliikkeen asian omaksuneiden henkilöiden toimesta, joille olemassaolevan työväenliikkeen luisuminen kirkon tai ylipäätään uskonnon vastaisuuteen teki mahdottomaksi toimia SDP:n alaisissa yhdistyksissä. Vuonna 1906 perustettu Kristillisen Työväen Liitto oli paitsi kristillistä työväkeä yhdistävä kattojärjestö, myös työväen asiaa ajava puolue, jolla oli merkittävää kannatusta myös muualla kuin vasemmiston keskuudessa. Kannatuksesta kertoo että puolue heti perustamisensa jälkeen eduskuntavaaleissa 1907 sai edustajansa eduskuntaan ja pysyi eduskuntapuolueena aina vuoteen 1913 saakka, jonka jälkeen sai edustajia eduskuntaan muun muassa vuoden 1917 vaaleissa.

Kristillisestä aatetaustasta käsin toimivaan puolueeseen ja työväenyhdistyksiin luonnollisesti kuului vakaumuksellisia kristittyjä, joilla toiminnan pohjana oli henkilökohtainen usko Jeesukseen ja evankeliumi, mutta myös tavallista uskontoa kunnioittavaa työväkeä ja sivistyneistöä, joiden kristillisyys ehkä oli näennäiskristillisyyttä, raamatulliselta pohjalta irtautunutta hyvien tapojen, siveellisyyden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, heikompien tukemisen ja yhteiskunnallisen järjestyksen harrastamista.

Kansalaissotaa enteilleet tapahtumat ja sitten sodan syttyminen 1918 merkitsivät kristillisille työväenyhdistyksille vakavaa kriisiä monella tapaa. Käytännössä kriisi kärjistyi yksilökohtaisiin kysymyksiin kummalle puolelle tulisi asettua. Periaatteessa yhdistykset olivat laillisen yhteiskuntamuodon ja parlamentaarisen vaikuttamisen kannalla tuomiten punaisten nostattaman kapinan, mutta muuten kallistuttiin työväestön pyrkimysten puolelle. Vallitsevassa tilanteessa tehtiin päätös, joka kielsi kristillisiin työväenyhdistyksiin kuuluvia tarttumasta aseisiin. Puolueen ja yhdistysten väessä oli sekä punaista että valkoista puolta kannattavia, mikä oli omantunnon asia ja sallittua, mutta aseelliseen toimintaan ei saanut ryhtyä. Tämä luonnollisesti leimasi kristilliseen työväkeen kuuluvat pettureiksi niin punakapinallisten kuin kapinaa kukistavien silmissä.

Kun Ida Mäkipää Hämeenlinnan Kristillisen Työväenyhdistyksen vuosikokouksen 1922 päätösjuhlassa puhuu "vakavin sanoin siitä, miten me olemme kelvottomat ja laiminlyöneet tehtävämme, mihin Jumala on meidät asettanut" (Työkansa 31.3.1922), on vaikea sanoa, mihin arvostelun kärki ennen muuta kohdistuu. Laiminlyöneet kristitylle kuuluvan tehtävän edustaa evankeliumia maailmassa? Vai laiminlyöneet sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja sorrettujen puolella olemisen velvoitteen? Puheen jatko, että alkamassa olevaa uutta taivalta ei saa aloittaa veltosti ja välinpitämättömästi, ja tässä yhteydesä viittaus Jumalan armoon, "kun vain nöyrrymme hänen edessään ja luotamme Jumalan ikuiseen johtoon", antaa ymmärtää, että puhujan painotus on ennen muuta hengellisessä kysymyksessä.

Jos liikkeen perusta, usko Jeesuksen sovitustyöhön, jonka mukaan ihminen tarvitsee ennen muuta pelastusta kadotuksesta, menneinä vuosikymmeninä ehkä oli jäänyt puoluepolitikan jalkoihin, nyt oli aika ryhdistäytyä ja mennä eteenpäin kristillisen kutsumuksen voimassa. Painotus ei toki vähennä sosiaalisten ponnistelujen merkitystä, päinvastoin. Parhaimmillaan evankeliumi tarjoaa voiman kaikkeen mahdolliseen hyvään ja laadultaan rakentavaan työhön, mutta kristilliseltä pohjalta toteutuen perspektiivi pysyy oikeana: kristillisyys on kristillisyyttä Jumalan sanan, ei sen paikalle pyrkivän porvarillisuuden, kommunismin tai humanismin pohjalta.

Juhlatilaisuudessa yksinlaulua esittänyt Sylvi Mäkipää oli Oskarin ja Idan tytär, ja Kodista-nimisen laulun "heleällä lapsenäänellä" laulanut Tauno näiden poika. Perheessä oli seitsemän lasta. Lapsista Tauno ja Mauno kaatuivat talvi- ja jatkosodassa, kumpikin 31-vuotiaana. Tauno Oskari talvisodassa, Mauno Oskari jatkosodassa.

Hämeenlinnan Kristillisen Työväenyhdistyksen vuosikokouksesta 1922. Kristillisen Työväenliiton äänenkannattaja Työkansa 31.3.1922:
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1490170?term=... / Viitattu 29.12.2022

Ida Mäkipään muistolle omistettu kirjoitus Työkansa-lehdessä 7.6.1923 lienee jonkin verran liioitteleva, kaipauksen yksipuolisesti värittämä, kuten muistopuheilla on tapana olla. Muistopuheen sanat, että "yhdistys hänessä menetti oikean kätensä" ovat joka tapauksessa paljon puhuvia. Ne kertovat vainajan esimerkillisestä vaikutuksesta, ehkä juurikin siitä välinpitämättömyyttä ja veltoutta vastustavasta mielenlaadusta, jota tämä runsas vuosi ennen kuolemaansa pitämässään puheessa kuulutti.

Ida Mäkipään muistolle, Työkansa 7.6.1923
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1490048?term=... / Viitattu 29.12.2022

(Mika-Markku 29.12.2022)