Johan Arttur Tamminen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Tamminen

Perhetausta Hänen vanhempansa olivat työmies Juho Kustaa Tamminen ja Julia Tamlander. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Elin Matilda Matinheimon kanssa.[1][2]

Opinnot Tamminen kirjoitti ylioppilaaksi Rauman yhteislyseosta vuonna 1912 ja liittyi Satakuntalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla vuosina 1912 - 1915.[1][2]

Jääkärikausi

Jääkäripataljoona 27:n 4. komppania. Tamminen liittyi yhtenä niiden vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui elokuuta 18. kesäkuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan. Hänet sijoitettiin 21. joulukuuta 1915 vastaperustettuun Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. [1][2]

Syyskuussa 1917 Tamminen valittiin jäseneksi työläisjääkäreiden toimeenpanevaan komiteaan, joka oli Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen yhteyttä pitävä poliittinen elin. Neuvoston toimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Heikki Repo sekä Tammisen lisäksi muiksi jäseniksi Juho Kemppainen, F. A.Poltto, V. J. Syväjärvi. Varajäseneksi valittiin Antti S. Hautamäki. Myöhemmin elokuussa 1918 perustettiin vielä Suomen Kommunistisen Puolueen Berliinin-komitea, jonka tehtävänä oli jääkäreiden värmääminen SKP:n palvelukseen vallankumousta toteuttamaan.lähde?

Hänet siirrettiin hieman ennen pataljoonan kotiuttamista pataljoonan täydennysjoukkoon 10. helmikuuta 1918. Tamminen osallistui jääkärikautenaan Lockstedtissa vuonna 1915 suomalaisen komentosanaston laatimiseen sekä auttoi harjoitus- ja sisäpalvelusohjesäännön suomentamisen kanssa.[1][2]

Suomen sisällissodan jälkeinen aika Tamminen saapui takaisin Suomeen sisällissodan loppuvaiheilla huhtikuun alussa vuonna 1918. Itse sisällissotaan hän ei ehtinyt osallistua vaan liittyi Viron vapaussotaan, missä hän toimi lähettiupseerina Pohjan Poikain rykmentin esikunnassa. Hän otti osaa Viron vapaussodan taisteluihin Valkassa ja Alūksnessa.[1][2]

Viron vapaussodasta palattuaan hän toimi vuosina 1919 – 1920 lähetystösihteerinä Viron-lähetystössä Suomessa. Lähetystöstä hän siirtyi ulkoasiainministeriön sanomalehtijaoston virkamieheksi, missä hän palveli vuoteen 1927 saakka. Vuonna 1932 hän ryhtyi sanomalehtialalle ja sai töitä Suomenmaan päätoimittajana, missä tehtävässä hän työskenteli vuoteen 1933 saakka, jolloin siirtyi kauppasopimuskomitean sihteeriksi, mistä hän siirtyi seuraavana vuonna Suomen vientiyhdistyksen julkaisuosaston johtajaksi. Lisenssiviraston tuontiosaston päälliköksi hänet nimitettiin vuonna 1934. Vuonna 1945 hän siirtyi toimitusjohtajaksi Medicinalia Oy:lle. Hänet haudattiin Raumalle.[1][2]