Johan (Juho) Hallenberg

Viipurin maaseurakunnan arkisto - I Ca:11 Syntyneiden ja kastettujen luettelot 1852-1863, jakso 250: 1860; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5822146618&aineistoI... / Viitattu 15.10.2022
Hallenbergistä Biografiakeskuksen artikkelissa:
http://www.kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat/?iid=259
Juhana Kurki-Suonion, Juho Hallenbergin tyttärenpojan pitämästä esitelmästä: - - Juho poika autteli isäänsä pajassa, mutta ei tuntenut sepän ammattiin suurempaa kiinnostusta, ehkä voimat eivät olleet riittävät lekan nostamiseen. Hän toimi myös majatalon kyytipoikana, jopa myöhemmin postivaunujen ajajana välittäen matkailijaliikennettä Rättijärven ja Imatran välillä. Matkailijoita, joita tuli suurin joukoin Pietarista, varten hän valmisti erikoisia ”nekkuja” ja ansaitsi siten matkailusta ja matkaravinnosta ensimmäiset rahansa tyhjän kirstunsa pohjalle. Liikeala veti poikaa muutenkin puoleensa. Ensimmäinen harjoittelupaikka oli Viipurissa Sohlbergin rautakaupassa, mistä isä osti pajaansa raudat. Harjoittelu jatkui Terijoella Suden ja Uotisen kaupoissa. 17-vuotiaana Juho Hallenberg aloitti työnsä Pekka Smirnoffin kaupassa myyjänä. Kauppa sijaitsi Pietarinkadulla lähellä Karjalankadun kulmaa, sen aikaisilla nimillä kerrottuna. Työaika kesti kello kuudesta aamulla ainakin yhdeksään illalla. Myyjän tehtäviin kuului ennen kaupan avaamista aamulla syöttää siat, lakaista lattiat ja kuoria perunat.
Seitsemän vuoden kuluttua isä Taneli lähetti pojan Turun ruotsinkieliseen kauppaopistoon, missä Juho opiskeli kahden vuoden ajan osin muidenkin sukulaisten taloudellisen tuen turvin.
Opintonsa päätettyään Juho Hallenberg oli parin vuoden ajan kauppiaana Kivennavalla käyden kauppaa myös Pietariin.
Kivennavalta palattuaan meni Juho Hallenberg 1888 kesällä naimisiin Anna Räikkösen kanssa ja sai vaimonsa myötäjäisinä laajat maa-alueet Kelkkalasta.
Anna Räikkönen syntyi 1871 Juho Räikkösen ja Beata Nenosen tyttärenä. Hänen sisarensa oli kaksi vuotta myöhemmin syntynyt Maria, Mallaksi kutsuttu, joka meni naimisiin August Valdemar Jakobssonin kanssa. Heidän jälkeläisensä ovat muuttaneet nimensä Jarmalaksi. Sukuun kuului myös Ikävalkoja.

Viipurin kaupunki osti sittemmin 1919 Hallenbergeiltä, Jakobssonneilta ja Ikävalkoilta Tiiliruukin ja Kelkkalan alueet, yhteensä n.73 hehtaaria ja kauppahinta oli 1,6 miljoonaa markkaa.

Juho Hallenberg palasi entiseen toimipaikkaansa Sohlbergin rautakauppaan ja kohosi tiskimieheksi, Hallenperin Jussi oli ostajien kysymä ja suosima kauppamies, vilkas, elämänhaluinen, tarmokas ja mainio kaskujen kertoja.

Tammikuussa 1892 sai Juho Hallenberg kutsun Lautala-nimiseltä kauppiaalta saapua luokseen silloiseen Karjalankatu 8:aan, jossa Lautala omisti talon ja sekatavarakaupan. Hän noudatti kutsua ja kun hän saapui Lautalan asunnolle, sanoi Lautala, joka makasi sairaana vuoteessaan: ”Osta miult tää kauppa, ko miust ei oo ennää sen hoitajaks.” Tähän oli Juho vastannut: ”Ehä mie voi sitä mitekää ostaa, ko tähä tarvittais rahhaa.” Lautala oli tällöin sanonut: ”Kyl sie poika tään miu kauppain ostat, ko mie sen siul myön, sill rahhaa ei täss nyt tarvita, ainoastaa siulaistais miestä, johon mie luotan” ja niinpä syntyi kauppakirjat ja liike siirtyi Juho Hallenbergille ilman pääomaa. Porthan ja Sergejeff olivat suosittelijoita.

Kaupan jouduttua Hallenbergin haltuun nousi sen liikevaihto ja asiakaspiiri siinä määrin, että hän sai Lautalalle maksetuksi sovitun kauppasumman kahdessa erässä jo ennen määräaikaa. Niin Juho Hallenbergistä tuli itsenäinen kauppias ja niin sai alkunsa toiminimi, jonka toimiala vuodesta toiseen laajeni käsittäen sekä vähittäis- että tukkukaupan. Liike tuotti yrittäjälleen nopeasti lisää pääomaa, mitä ei pantu kirstun pohjalle, vaan käytettiin heti liiketoiminnan laajentamiseksi.

Hallenbergin yhdistetty hedelmä- ja herkku, posliini- ja lasi sekä siirtomaatavarainkauppa, mikä toimi myöhemmin laajennetussa myymälässä Karjalankadun vastakkaisella puolella, sekä Aleksanterinkadun varrella oleva viinikauppa olivat suuressa suosiossa. Viinikaupassa myyty maamuurainlikööri oli siinä määrin suosittu artikkeli, että venäläiset tekivät Pietarista saakka liköörinostosmatkoja Hallenbergin viinikauppaan.

Maamuurain- eli mesimarjaliköörin Pietarissa saavuttamaa suosiota osoittaa I maailmansotaa edeltäneeltä ajalta peräisin oleva juttu. Sen mukaan Juho Hallenberg, jonka kuva oli likööripullon etiketissä, käveli pitkin Nevskij Prospektia, ja vastaan tuli tuuheapartainen venäläinen pohatta. Tämä mesimarjaliköörin ystävä katsoi pitkään Juho Hallenbergia, tarttui kiinni olkapäistä, suuteli molemmille poskille ja virkkoi: Aa, gaspadin maamuura, gaspadin maamuura, harashoo.

Liike muutettiin sittemmin osakeyhtiöksi. Sen osakekannan ostivat 1917 sen kauppamatkustajat Jaakko Leskinen ja K. E. Savolainen, joista molemmista tuli myöhemmin kauppaneuvoksia. Pian Savolainen osti Leskisen osuuden, kun tämä perusti oman tukkuliikkeensä. Hänen poikansa Sakari Leskinen oli luokkatoverini Repolan kansakoulussa.

Seuraava merkittävä käännekohta Juho Hallenbergin liikemiesuralla oli Saarelan kartanon osto. Alexis Stewen-Steinheilin jälkeen oli kartano ollut kahdeksan vuotta venäläisen kauppiaan Terickoffin omistuksessa, mutta joutui huonon hoidon vuoksi uudelleen pakkohuutokauppaan 1898. Juho Hallenberg pani likoon kaikki mitä omisti, ja teki rutkasti velkaa ja huusi Saarelan hovin itselleen 267.000 kultamarkan hinnasta.

Kauppahuoneen menestykselle ja Saarelan kartanon ostolle myönteisenä taustatekijänä oli 1890-1894 valmistunut Viipurista Karjalaan johtava rautatie.

Saarelan kartano käsitti lähes 1.200 hehtaaria. Kartanon maihin kuului Tammisuon ulkopalsta Karjalan radan varrella n. 3 kilometrin päässä Viipurin keskustasta.

Sinne Juho Hallenberg perusti Tammisuon Tehtaat -nimellä tunnetun teollisuuslaitoksen. Siihen kuului Itä-Suomen suurin tiilitehdas, vuosituotanto n. 6 milj. tiiltä, kaksiraaminen saha, n. 3.000 standarttia vuodessa, konepaja, puusepäntehdas ja mylly. Tehtailla oli oma kapea-raiteinen rautatie, jota myöten tuotiin savea ja hiekkaa omilta mailta tiilitehtaalle ja vietiin sahalta lautoja ja laukkuja Papulassa Tusculumin huvila-alueella olevaan satamaan. Sieltä ne kuljetti Uuraan redille hinaaja Jukola ja 5 omaa proomua.

Vähän myöhemmin hankki Juho Hallenberg Kellomäeltä toisen sahan ja Raivolasta turvepehkutehtaan. Juho Lallukalla ja Juho Hallenbergillä oli paljon yhteistä liiketoimintaa. 1907 he ostivat yhdessä kreivi Sieversilta Räisälän kartanon, joka käsitti 4.036 hehtaaria maata, komean päärakennuksen ja talouskeskuksen, joka käsitti myös sahan ja suuren tallin, missä harjoitettiin hevoskasvatusta. Ukko Hallenberg sai päärakennuksen ja talouskeskuksen sekä 1.600 ha maata ja Lallukka vastaavasti enemmän maata, minkä sittemmin myi Räisälän kunnalle. Sieltähän hän oli kotoisin. Kreivi Nikolai Sievers sai kartanostaan n. 300.000 markkaa. Oli muuten sukua Fabian Steinheilille. Hänen aikanaan Räisälän hovi oli kuuluisa hienoista juhlistaan. Liekö ollut yksi syy kartanon myymiseen.

1937 Juho Hallenbergin perilliset myivät Räisälän, joka silloin oli kutistunut runsaaseen 400 hehtaariin, Reunanen-nimisille sahanomistaja-veljeksille n. 2 milj markan hinnasta. - -

Pienenä epilogina kertoisin vielä seuraavaa:

1913 perustetun Kauppa Oy J. Hallenbergin osakkeet siirtyivät talvisodan jälkeen Suomen Matkailuyhdistykselle ja siltä osakekanta siirtyi 1972 Rautakirja Oy:lle 75 prosenttisesti ja 25 prosenttisesti Matkaravinto Oy:lle. 1970-luvun lopulla tukkuliikkeestä, joka tiettävästi viipurilaisista tukkuliikkeistä oli viimeisenä toiminnassa, tuli Rautakirja Oy:n tytäryhtiö. Viime vuonna (1996) se fuusioitiin emoyhtiöönsä ja lakkasi siten olemasta.

Juho Hallenbergin elämä päättyi marraskuun 28 päivänä 1926. Tasan 70 vuotta myöhemmin kuoli lapsenlapsista toisena Johani Helkiö.

Jatkosodan aikana 1942 julkaistussa historiikissa arvioi Kauppa Oy Hallenbergin kolmas toimitusjohtaja Väinö Niva Juho Hallenbergin elämäntyötä näillä sanoilla:

”Neljännesvuosisadan ajan oli liikkeen johdossa sen perustaja kauppaneuvos Juho Hallenberg, tuo sepänpoika, joka tarmollaan, rohkeudellaan ja älyllään mursi tiensä aikakautensa viipurilaisten kauppiaiden eturiviin. Suurella kunnioituksella on meidän hänen työtään muistettava liikkeen perustajana ja niiden perinteiden luojana, joita me jälkeentulleet pyrimme noudattamaan.”

Kuvailtuaan hänen aikaansaannoksiaan myös teollisuusmiehenä ja maan-viljelijänä Niva päättää esityksensä seuraavasti:

”Tämä luova kyky jätti pysyvän jälkensä Viipurin ja koko Itä-Suomen talouselämään sekä avasi uusia mahdollisuuksia ja avarsi näköaloja kannustimeksi nouseville yrittäjäpolville.”

Juho Hallenbergin ansioihin kuului vielä toiminta Viipurin kaupunginvaltuustossa, osallistuminen Kirvun Luonnonparantolan ja monien koulujen ja palokuntien perustamiseen sekä monien kulttuuri-hankkeiden tukeminen. Siitä vähäisenä osoituksena ovat minulle perintönä tulleet muutamat Viipurin Musiikkiopisto Oy:n ja Suomalaisen Oopperan osakekirjat, joihin on kauniilla käsialalla kirjoitettu omistajaksi ”J. Hallenberg”.

Räisälän kartanon tilanhoitajan tytär Rea Norrlin, joka pitkään sittemmin toimi Tammisuolla kassanhoitajana, kertoo Juho Hallenbergin suhtautumisesta Räisälän kartanon työväkeen seuraavaa:

”Kun pääkartano tuli kokonaan Hallenbergin hallintaan, suhtautui kauppaneuvos Hallenberg jo alkuvaiheista lähtien entistä suuremmalla ymmärtämyksellä ja myötätunnolla alustalaisiin. Kun hän tuli käymään työmaalla, puhutteli hän alustalaisia ystävällisesti, kyseli kuulumisia ja tarjosi usein sikaareja. Lapsille hän jakoi makeisia, joita hänellä oli niputtain löysänä taskussaan. Kauppaneuvos kävi vaimonsa kanssa usein alustalaisten asunnoissakin. Jos niissä oli jotain korjauksen tarpeessa, pantiin se heti toimeen.”

Kartanon pehtoori Mehnlös kuvaili kauppaneuvosta seuraavasti:

”Toiminnoissaan hän oli täsmällinen ja vaati alaisiltaankin täsmällisyyttä ja työn tunnollista suoritusta, mistä antoi tekijälle aina avoimesti tunnustuksensa, kun asia antoi siihen aiheen.”

Vapaussodan jälkeen oli elintarpeista huutava puute. Kartanossa niitä oli, mutta tilanhoitajana toiminut kreivi Alexis Stewen-Steinheil, josta jo aikaisemmin kerroin, ei tahtonut niitä antaa alustalaisille. Kauppaneuvoksen tultua kartanossa käymään ja kuultua asiasta, tilanne korjattiin välittömästi. Stewen-Steinheilin tilanhoitajakausi jäi muutenkin varsin lyhyeksi täällä kuin myös hänen ollessaan sukulaistensa Thesleffien omistaman Lavolan kartanon tilanhoitajana. Kreivi ei tilanhoitajan hommia osannut.

Juho Hallenberg tuli kaikkialla muuallakin erittäin hyvin toimeen työväkensä kanssa, eikä ollut kauppaneuvoksen tittelistä vähääkään ylpistynyt.

Ehkäpä näistä hyvistä suhteista johtui, että vaikka vapaussodan aikana 1918 Saarela ja Tammisuo olivat punaisten puolella, niin ne selvisivät tuosta sota-ajasta ilman mitään merkittäviä vaurioita. Toisin kävi runsaat kaksi-kymmentä vuotta myöhemmin, mitäJuho Hallenberg ei enää ollut näkemässä.

Hän oli "huumorimiehiä", jolle monet hyväntahtoiset leikkipuheet olivat ominaisia ja joka oli aina valmis auttamaan vaikeuksiin joutuneita. Henkilökohtainen kosketukseni jäi ymmärrettävistä syistä vähäiseksi. Muistan hänet hymyilevänä ja hyväntahtoisena vaijana, jonka kanssa olen päässyt samaan kuvaan Tusculumissa 1922 yhdessä serkkujeni Pipsan Grönroosin ja Hannu Thunebergin kanssa. Ehkä kuva puhuu puolestaan.

Juho Hallenberg oli kuulemma erittäin sukurakas ja vieraili monet kerrat Kuparisten luona Portinhoikassa ja Ikävalkojen luona Sydänmaalla.

Kauppa Oy J. Hallenbergia ei enää ole, ei myöskään Tammisuon tehtaita. Saarelan kartanostakaan ei ole paljon jäljellä. Siitä osoituksena 1991 otetut kuvat. ic transit gloria mundi, näin katoaa mainen kunnia, mutta muistot elävät.

(Juhana Kurki-Suonion vuonna 1997 pitämästä esitelmästä "ÄITINI ISÄ JUHO HALLENBERG JA HÄNEN SUKUNSA".)

http://www.tammisuolaiset.net/muisteluja.htm

(25.1.2013)