Jonathan Mikaelinpoika Montin

Kiimingin seurakunnan arkisto - Rippikirjat 1844-1850 (IAa:7), jakso 32, sivu 61: no17 Jaara kapellans Bohl: Montin, Castren; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9458363

http://www.kirjastovirma.net/henkilogalleria/Montin_Jonathan

Pohjalaiseen pappisperheeseen syntynyt Ylivieskan pitkäaikainen kirkkoherra tuli ylioppilaaksi 1867. Hänet vihittiin papiksi jo seuraavana vuonna, jolloin hän aloitti paimenvirkansa tehtävät Kärsämäen seurakunnassa. Vuonna 1870 Montin toimi Nivalassa ja vuosina 1870–77 Tervolassa, josta hänet valittiin Haapajärven kappalaiseksi. Hän muutti Haapajärvelle 1877 ja joutui kohta hoitamaan kirkkoherrankin viransijaisuutta.

Montinin hengellinen kotiperintö oli lähinnä hernnhutilaissävytteinen herännäisyys. Mutta perheen ystäväpiirissä alkoi herätyksellisyys laantua, niin kuin monin paikoin herännäisyyden tulenkantajina toimineiden pappiloiden liepeillä vuosisadan puolivälin jälkeen. Kehitys kulki käytännöllisen, perinteellisen kirkkokristillisyyden suuntaan. Tällainen tuntuma tarjosi aikanaan hyvät lähtökohdat laajakatseiselle ymmärrykselle tilanteessa, jossa mm. Ylivieskan aikana oli kohdattava niin maallikkojohtoinen herännäisyys kuin alkuvoimaisena viriävä lestadiolaisuuskin.

Ylivieskan kirkkoherraksi Jonathan Montin valittiin 1894. Persoonallisuutena Montin herätti luottamusta. Lähes koko Ylivieskan-virkakautensa ajan hän toimi Kalajoen rovastikunnan lääninrovastina. Piispa J. R. Koskimies on sanonut, että kunniallisuus, arvokkuus, oikeamielisyys ja ehdoton rehellisyys olivat Montinin vaellukselle tunnusomaisia. Seurakunnallinen tilanne ei vuosisadan loppupuolen Kalajokilaaksossa ollut aivan pulmaton. Talonpoikaista herännäisyyttä, niin sanottua niskaslaisuutta, pidettiin varsinkin raamatullisen suunnan papiston ja korkeamman hengellisen esivallan piirissä lahkona. Montin onkin lausunut: ”Niin kutsuttujen heränneiden kanssa en ole täällä luullakseni sotakannalla, vaikka emme voikaan hyväksyä toistemme mielipiteitä.”

Vuosisadan päättyessä kääntyi kansanliikkeiden kehityksessäkin lehti, ja Montin jaksoi suhtautua ymmärtäväisemmin seurakuntansa heränneisiin. Heränneiden luottamuksen Montin voitti mm. sillä, että hän kutsui apulaisikseen nuoria herännäispappeja. Ensikosketukset lestadiolaisuuteen alkoivat hankalissa merkeissä. Apulaisena toiminut Kaarle Zefanus Simelius oli suorittanut kahden lestadiolaisnaisen hautaamisen, ja jo ensimmäisten toimitusten aikana oli ilmennyt liikutuksia, ”outoa, kamalaa ääntä”. Esimiehenä Montinin oli raportoitava tapauksesta Kuopion tuomiokapitulille, ja tuloksena oli poliisikuulusteluja ja käräjöintiä. Niinpä onkin historiankirjoituksissa ymmärretty, että varsinainen paine ääri-ilmiöitä kohtaan tuli ylemmältä taholta, siis samaan tapaan kuin herännäisyyden suhteen Kalajoen käräjien aikaan.

Montinin suhdetta keisarilliseen esivaltaan kuvaavat eräät tapahtumat vuosien 1902–03 kutsuntalakkojen aikaan. Kuntakokouksessa 1903 vanhasuomalaisiin kuulunut Montin vaati kuuliaisuuden noudattamista ja kutsuntalautakunnan valitsemista. Monin paikoin kirkkoherrat kieltäytyivät lukemasta kutsuntailmoitusta kirkonkuulutuksissa. Montin puolestaan vastasi mm. nivalalaiselle Lennart Hohenthalille: ”Joka on esivaltaa vastaan, on Jumalaakin vastaan. Minä luen kuulutuksen.” Kieltäytyipä Montin vihkimästä avioliittoon kutsuntalakkolaista Vilho Hamaria. Kihlapari muutti kirjansa muutamaksi viikoksi Vaasaan, jossa heidät vihittiin. Värikkään paikallisen vaikuttajan, suomalaisuusintoilija K. V. Ylitalon, kanssa syntyi kiihkeätä sananvaihtoa. Kärhämää kuvaa kansanviisu (mahdollisesti Nietti-Jussin sepittämä) kutsunta-asetuksesta:

   Jonka Keisari lujasti laittoi, kaupungissa kaukaisessa, Moskovassa mustasessa, Pietarissapa perusti suurivoipa voimallinen, valtias Venäjän maan. Kunnan miehet kuiskasivat, aivan pahkia sanoin ei voivansa valita lisäjäseniä liiaksi eikä mennä entistenkään. Tuostakos se Monttiini, Monttiinikin mokoma pappi suuttui aivan suunniltansa, aivan peruttomaksi menevi kun Suvantoinen suisti vielä Monttiinia mokomaksi kansan kaiken viettelijäksi. Tuostakos se Jonahtani, Jonathani joutavasti tuikeasti tunnustihe, ilmi antavan asian aivan vievänsä Venäälle, kourahan Bobrikovin. Voi minua poloista, kun oon puhunut pahasti papistamme pakissut, partasuusta tunnustanut. Vaan en oo osannut oikeasti, silitellä siliästi pappiamme, paimentamme, kun oon moittinut Monttiinia Jonathanista joutavoinut.

Sananparrentapainen lausahdus kertoo Montinin arvostuksesta seurakunnan esipaimenena: ”Ko Monttiini messus ja Päivä-Pekka [Pietari Päivärinta] vastas, niin passaapa sitä kuunnella.” Virkataloaan Montin hoiteli voimaperäisesti. Poikaset oppivat tuntemaan rovastin komeat rillat ja hyväkuntoiset hevoset jo kaukaa ja kiiruhtivat veräjiä aukomaan. Aina oli lantti tarjolla. Montinin kaudelta on Ylivieskan kirkossa erikoinen taideharvinaisuus. Kirkonkokous oli päättänyt hankkia alttaritaulun paikalle ristiä kuvaavan maalauksen. Mutta Montin lienee Kalajoen Friisien tuttavuuden kautta saanut monitaitoisen Sigurd Wettenhovi-Aspan maalaamaan tuotantonsa ainoan alttaritaulun, joka kuvaa kuolemaan vaipunutta Vapahtajaa. Friisien valimolta Montin tilasi kirkkoon kamiinat ja kustansi hankinnan omilla varoillaan. Nykyiset kirkonkellotkin ovat yhä todistamassa Montinin määrätietoista tavoitetta kirkon palvelutason kohottamiseksi.

Naapurinsa Melenderin talon lähettyville rovasti rakennutti ”Pikkupappilan” siltä varalta, että vaimo jäisi leskeksi. Ruustinna kuoli kuitenkin ensin, vain runsas viikko ennen puolisoaan. Jonathan Montinin elämä päättyi ”Ylivieskan herättäjäjuhlien aikaan”, niin kuin vanha kansa on ajankohdan muistiinsa merkinnyt.
Vanhemmat
Kiimingin, sittemmin Rantsilan, kappalainen Mikael Reinhold Abrahaminpoika Montin ja Kristina Elisabet Erikintytär Castrén
Puoliso

   1871 Amanda Gustava Bernhardintytär Frosterus, syntynyt 28.11.1842 Töysä, kuollut 21.4.1899 Ylivieska, vanhemmat lääninrovasti Bernard Leonard Frosterus ja Charlotta Carolina Elfving

   20.9.1900 Johanna (Hanna) Holmström, syntynyt 19.2.1856 Kuhmo, kuollut 25.6.1919 Ylivieska, vanhemmat Anders Nils Holmström ja Johanna Lovisa Petterson

Kirjoittaja: Esko Jaatinen
Tekstin lähde: Keskipohjalaisia elämäkertoja. Kokkola, 1995

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?i...

Tervola > rippikirja, 1870-1880 > 68: Lapinniemi by Nro 16 Lapinniemi prestbol

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=4425...