Immediate Family
-
daughter
-
brother
-
sister
-
brother
About Matti Matinpoika Asunmaa, Sarkkila, Tuomaala
Syntynyt HisKi Raahe 30.3.1691 Mattz Annola Charin Mathias
- Seuraavan kerran Matin syntymäaika on kirjattu syntymäajoiltaan epäluotettavaksi havaittuun, vuonna 1751 alkavaan rippikirjaan, jossa se on 4.3.1685. Asunmaita ei liene kuitenkaan ollut missään muualla kuin Vihannin Ilveskorvessa, joten mitä todennäköisimmin kyse on samasta henkilöstä. Vanhemmat Matts ja Karin olivat aikoinaan muuttaneet Aunolasta Ilveskorpeen.
"Sarkkinen (Sarkkila), n:o 5 --- Matti Matinp. Asunmaa 1719-41 (1685-) pso Marja Heikint. (1683-1754) ---" (Kylä meren rannalle, Pattijoen kylän historiaa, s. 423).
Kesä- ja syyskäräjillä 1722 Matts Mattsson Asunmaa pyysi saada katselmuksen ja arvioinnin Pattijoen Sarkkisen 1/3 manttaalin perintötilalle, saadakseen jonkinlaista varmuutta tulevaisuudelle, mikäli joku perillinen ilmaantuisi. Hän oli jo kolmen vuoden ajan tehnyt huomattavasti työtä talossa. Luutnantti Fabian Gutzen puolestaan halusi Mattsin lähtevän, koska tämä ei ollut kykenevä hoitamaan tilaa, eikä ollut kolmen vuoden asumisensa aikana korjannut taloa ja sen katto oli nyt ihan kelvoton. Herra luutnantti, joka piti siellä kortteeria, ei saanut edes suojaa sateelta. Matts ei ollut myöskään korjannut pelloilta kummoista satoa, mutta hän vetosi köyhyyteensä - hänellä ei ollut varaa ostaa hevosta. Herra luutnantti halusi itse ottaa tilan ylös ja hallintaansa. Koska Matts Mattsson oli niin kykenemätön hoitamaan tilaa toisin kuin luutnantti Gutzen, tuomittiin Matts lähtemään tilalta ja herra luutnantti sitä hallinnoimaan. Mutta kuitenkin niin, että Asunmaan valitus tutkittaisiin ja siihen valtuutettiin 4. nimismies Johan Simelius ja pitäjänkirjuri Anders Antelius sekä lautamies Michel Sauvola. Pohjois-Pohjanmaan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat - KO a:38 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1722-1722, jakso 693, sivu 374-375: Saloinen ja Siikajoki 8.-11.8.1722 ; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6809844818&aineistoI... / Viitattu 3.6.2023
Raahe rippikirja, 1750-1764 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7630688 (Sarkkinen.) http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7630874 (Sarkkila.)
Raahen seurakunnan arkisto > Kirkonkirjat > Rippikirja 1765-1778 (IA:2) http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7630981 (Maunula eli Tuomaala.)
Raahen seurakunnan arkisto > Kuollut 15.12.1771 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5799457
Matti Matinpoika Asunmaa, Sarkkila, Tuomaala's Timeline
1691 |
March 30, 1691
|
Aunola, Palonkylä, Pattijoki, Finland
|
|
1720 |
February 22, 1720
|
||
1724 |
February 8, 1724
|
Sarkkila, Pattijoki, Pohjois-Pohjanmaa, Finland
|
|
1726 |
June 24, 1726
|
Sarkkila, Pattijoki, Pohjois-Pohjanmaa, Finland
|
|
1729 |
March 2, 1729
|
Sarkkila, Pattijoki, Pohjois-Pohjanmaa, Finland
|
|
1771 |
December 15, 1771
Age 80
|
Tuomaala eli Maunula, Pattijoki, Pohjois-Pohjanmaa, Finland
|