Otto Johan von Grothusen

Lähteitä ym. Virpi Nissilä, Sukuforum, 02.03.23

Otolla ei ollut toista vaimoa, vaan siksi on sekoitettu hänen poikansa vaimo Kirstin Henriksdr.

Otto Johan von Grothusen, natural. Grothusen.

Ryttmästare 1612 under överste Evert Horn. Erhöll 1614 Källfjärd i Vittisbofjärds socken i Finland i donation under Norrköpings besluts villkor.

Deltog i ryska tioåriga kriget. Befälhavare för krigsfolket i Kexholms län 1615.

Ryttmästare för en fana nyländska ryttare 1618, vilken han förde under kriget i Livland och Tyskland. Kallas major 1633. Underjägmästare i Finland 1638.

Natural. svensk adelsman 1642 (introd. s. å. under n:o 276).

Död omkr. 1653 och begraven i Björneborgs stads kyrka.

Gift 1:o med Elin Hansdotter (Lepas), begraven 1616-02-28 i Åbo domkyrka, dotter av ståthållaren i Livland Hans Björnsson till Lepas (Lepasätten), av en finsk frälsesläkt, och Carin Henriksdotter (Horn af Kanckas), begr. i Åbo domkyrka 1616-2-28.

/////

• https://www.youtube.com/watch?v=tz9JihVOFRI
• http://runeberg.org/frfinl/0164.html
• Grotthuß
• https://et.wikipedia.org/wiki/Grotthuss
• Гротгус
• http://www.sukuhistoria.fi/wiki/index.php/Lyttyl%C3%A4
• http://www.sukuhistoria.fi/wiki/index.php/Kellahti_(K%C3%A4llfjerd)
• http://www.paltta.fi/suku/paltta/paltta-aa8.htm
• https://fi.wikipedia.org/wiki/Krootila
• http://users.utu.fi/isoi/talot/all.htm

Otto Johan Christoffers von Grothusen n.1570 Meselovi Liivinmaa k.n 1653 Pori Ratsumestari – pso Elin Hansd Lejon.

Kustaa Vaasan kuoltua Kaarle lähti valloitussotaan. Hän vannotti nalan valloittamiensa alueiden aatelisilt jotta nämä saivat pitää entiset etuoikeutensa.Niinpä balttian aateliset asettuvat taistelussa Venäjää vastaan Ruotsin puolelle. Ruotsin hävittyä ensimmäisen valloitusyrityksen Otto menetti Meselovin,Grothusenhofin ja kaiken omaisuutensa ja siirtyi Ruotsiin.Hänestä tuli asevoimien upseeri.

1608 Kaarle IX nimitti Venäjälle lähtevän sotajoukon komentajaksi Jaakko de la Gardien ja lähimmäksi mieheksi kohosi Evert Horn,.Otton vaimo Elin oli Evert Hornin serkku.De la Gardien joukoiissa taistellut Otto ylennettiin 1612 ratsumestariksi..Taistelujen tuloksena vallattiin Kaprion,Jaaman,Audovan ja Iivanan linnat, lisäksi Venäjä lupui vaatimuksistaan Virossa ja liivinmaalla.1614 hän sai palkinnoksi menestyksestään ja uskollisuudestaan Ulvilasta 14 taloa jossa 6 Kellahdesta.

Otto oli Suomessa Uudenmaan ratsulippukunnan komentaja joka sai rälssitilakseen Häiviän Isontalon.Venäjän sodan päättyessä suomalainen ratsuväki käsitti 7 lippuetta.. Vuosien 1617-18 tehty uudelleenjärjestely vähensi niiden määrän nejään joista yksi oli Otto von Grothusenin johtama Uudenmaan ratsuväki. Venäjän sodassa Otto taisteli Evert Hornin joukoissa.1615 hän toimi Käkisalmen sotajoukkojen komentajana 1621 hän osallistui Riian kaupugin valloitukseen joukoissaan mm vänrikki Mikael von Jordan.. Hän jätti sotimisen nuorempien tehtäväksi 1630-luvun alussa.1638 hänet nimitettiin koko Suomen ensimmäiseksi jahtimestariksi.. 1631 hän sai säterioikeudet hän rakensi Alakylään kartanon.(Kellahti). Otto von Grothusen sai säterioikeudet 13.1.1631.Hänet aateloitiin vuonaa 1642. Sai vielä 1653 kuusi rälssitilaa.

Lapset:

1.Otto Ottosson von Grothusen .Syntyi aivan 1600-luvun alussa.Hän alkoi viljellä isänsä rälssitilaa Kellahtea 1637..pso Kirstin Henrikintytär. kts 4590

2.[ttps://www.geni.com/people/Axel-von-Grothusen/6000000020575440756] kaatui nuorena kapteenina Brno kaupungin piirityksessä Määrissä 1645.

3.Johan , Oli Porin jalkaväkirykmentin kapteeni 1650 ja majuri 1655.Hän kaatui 1656 Novo Dworon taistelussa Puolassa.

4.[ttps://www.geni.com/people/Henrik-von-Grothusen/6000000001109813035],oli sotilasarvoltaan kapteeni ja omisti Yyterin säterin Ulvilassa.Henrik oli valtiopäivillä 1653.Kaatui taistelussa1666.-pso Brita Sabelhjärta

5.[ttps://www.geni.com/people/Christoffer-von-Grothusen/6000000018645371708,,oli sotilasarvoltaan majuri ja omisti Kellahden isänsä ja veljiensä kuoltua,-pso Margaretha Rehbinder..Hän kuoli 6.2.1670.

/////

s 1600 -luvun alussa, k. 2.10.1658 Ahlainen, Kellahti.

Kellahden kartanon lampuoti, viljeli isänsä rälssitilaa 1630 luvun loppupuolelta lähtien, isäntänä 1654-58. Vanhemmat Otto Johan von Grothusen ja Elin Hansdotter von Grothusen e.Lejon (Rusthollin kultainen dukaatti – Timo Kause) (Kauko Paltan sukusivut) (Suomen asutuksen yleisluettelo Ulvila 1634-52 s. 111)

/////

Otto Grothusen oli saksalaissyntyinen Uudenmaan ratsulippukunnan komentaja, joka sai rälssitilakseen Häiviän Isontalon. Hän kustansi sieltä ratsun ja sai sitten tilalle määräajaksi säterivapauden. Ratsutilaan liitettiin Lunkaan Mäkilä. Lisäksi Grothusen sai kantaa veroja Letkun Jaakkolasta ja Puosilta sekä Patamolta vuonna 1631. Myöhemmin 30-vuotisen sodan aikana Häiviän Isotalo määrättiin Banerin komppanian saarnaajan virkataloksi, ja tällöin aputilat maksoivat veronsa muualle. (Tammelan historia 1)

Vuonna 1607 tavataan edelleen lippue, jonka päällikkönä oli Mäntsälän herra Eerik Perttelinpoika Liuster. Hän johti lippuetta vuoteen 1612, jolloin sen päälliköksi tuli Bolstadin herra Olavi Jaakonpoika, joka oli ratsumestarina vuosina 1612 - 1614. Sen jälkeen tässä virassa oli Pietan Hannunpoika Junker. Luultavasti lippueen johtoon tuli vuonna 1616 tai 1617 Otto Johan von Grothusen.

Venäjän sodan päättyessä vuonna 1617 suomalainen ratsuväki käsitti seitsemän lippuetta; Akseli Matinpojan (aatelislippue), Otto von Grothusenin (Uusimaa), Hevonpään herran Klaus Kristerinpoika Gyllenhjertan (Varsinais-Suomi), Hannu Munckin (Savo ja Karjala), Henrik Maununpojan (Hämeenlinnan Iääni), Antti Paavalinpojan (Hämeenlinnan lääni) ja Akseli Martinpojan (Savo ja Karjala) lippueet. Näistä Henrik Maununpojan ja Akseli Martinpojan lippueet lakkautettiin. Vuosien 1617 - 1618 uudelleenjärjestely vähensi vakinaisten suomalaisten lippueiden määrän neljään; nyt niitä olivat Klaus Kristerinpoika Hornin lippue (Suomen ratsuväki), Otto von Grothusenin (Uudenmaan ratsuväki), Antti Paavalinpojan (Hämeen ratsuväki) ja Hannu Munckin (Karjalan ratsuväki) lippueet. (Sotilasrasitus Varsinais-Suomessa 1523 - 1617) <>Otto Johan von Grothusen, Kellahden kartanon omistaja Isä: Christoffer von Grotthuss (Taulu 5), Äiti: Catharina von Lüdinghausen

• 00.00.1586, Löser (Arviolta) �00.00.1656 (~69v), Ahlainen [�00.00.1656, Porin kirkko (Noin) Työnantajat: Kuningas Koulutus: Aateloitu 1642 a.s. 276 Sotilasarvo: Majuri, ratsumestari Otto k. 02.10.1658 (tai 03.10). (Aatelinen, sukunro 276). Asui Kellahden tilalla. Hän isännöi Kellahden kartanoa parisen vuotta isänsä kuoleman jälkeen. Hän lahjoitti Porin kirkolle viinikannun vuonna 1643 sekä yhdessä veljensä Henrikin kanssa kahdeksanhaaraisen kynttiläkruunun. Otto von Grothusen kuoli 02.10.1658. Hänetkin on sekoitettu samannimiseen isäänsä. (Timo Kause) Natural. Grothusen. Ryttmästare 1612 under överste Evert Horn; erhöll 16.4.1614 Källfjärd i Vittisbofjärds sn i Finland i donation under Norrköpings besluts villkor. Deltog i ryska tioåriga kriget; befälhavare för krigsfolket i Kexholms län 9.6.1615; ryttmästare för en fana nyländska ryttare 3.2.1618, vilken han förde under kriget i Livland och Tyskland; kallas major 1633; underjägmästare i Finland 7.4.1638. Natural svensk adelsman 1642 (introd. s. å. under nr 276). D. omkr. 1650 och begr. i Björneborgs stads kyrka. Otto Grothusen oli saksalaissyntyinen Uudenmaan ratsulippukunnan komentaja, joka sai rälssitilakseen Häiviän Isontalon. Hän kustansi sieltä ratsun ja sai sitten tilalle määräajaksi säterivapauden. Ratsutilaan liitettiin Lunkaan Mäkilä. Lisäksi Grothusen sai kantaa veroja Letkun Jaakkolasta ja Puosilta sekä Patamolta vuonna 1631. Myöhemmin 30-vuotisen sodan aikana Häiviän Isotalo määrättiin Banerin komppanian saarnaajan virkataloksi, ja tällöin aputilat maksoivat veronsa muualle. (Tammelan historia 1) Vuonna 1607 tavataan edelleen lippue, jonka päällikkönä oli Mäntsälän herra Eerik Perttelinpoika Liuster. Hän johti lippuetta vuoteen 1612, jolloin sen päälliköksi tuli Bolstadin herra Olavi Jaakonpoika, joka oli ratsumestarina vuosina 1612 - 1614. Sen jälkeen tässä virassa oli Pietan Hannunpoika Junker. Luultavasti lippueen johtoon tuli vuonna 1616 tai 1617 Otto Johan von Grothusen. Venäjän sodan päättyessä vuonna 1617 suomalainen ratsuväki käsitti seitsemän lippuetta; Akseli Matinpojan (aatelislippue), Otto von Grothusenin (Uusimaa), Hevonpään herran Klaus Kristerinpoika Gyllenhjertan (Varsinais-Suomi), Hannu Munckin (Savo ja Karjala), Henrik Maununpojan (Hämeenlinnan Iääni), Antti Paavalinpojan (Hämeenlinnan lääni) ja Akseli Martinpojan (Savo ja Karjala) lippueet. Näistä Henrik Maununpojan ja Akseli Martinpojan lippueet lakkautettiin. Vuosien 1617 - 1618 uudelleenjärjestely vähensi vakinaisten suomalaisten lippueiden määrän neljään; nyt niitä olivat Klaus Kristerinpoika Hornin lippue (Suomen ratsuväki), Otto von Grothusenin (Uudenmaan ratsuväki), Antti Paavalinpojan (Hämeen ratsuväki) ja Hannu Munckin (Karjalan ratsuväki) lippueet. (Sotilasrasitus Varsinais-Suomessa 1523 - 1617) Timo Kause: Ruotsin kuningaskunta oli jo kauan sivusta seurannut Venäjän, Puolan ja Tanskan valtapyrkimyksiä merentakaisessa Virossa, Liivinmaalla ja Kuurinmaalla. Heti 1600-luvun alussa Ruotsi yhtyi vallananastajien joukkoon. Kustaa Vaasan poikien välisen valtataistelun voitti lopulta Kaarle, jonka valtakausi Suomessa alkoi maan johtavien miesten nöyryyttämisillä, teloituksilla ja syrjäyttämisillä. Suomen aatelisto oli asettunut valtataistelussa väärälle puolelle. He olivat taistelleet Sigismundin joukoissa Kaarlea vastaan. Heti vuoden 1600 keväällä Kaarle keskitti joukkonsa Puolalle kuuluneen Viron eteläisten maakuntien valtaamiseen. Aluksi ruotsalaiset menestyivät ja saivat haltuunsa useita Etelä-Viron linnoituksia. Sotaonni kuitenkin kääntyi, kun Puolan pelätty ratsuväki aloitti suurhyökkäyksen. Ruotsi joutui luopumaan valtaamistaan alueista muutaman vuoden kuluessa. Kaarlen valloitustaktiikkaan oli kuulunut uskollisuusvalan vaatiminen valloitettujen alueiden johtavalta aatelilta. Valaa vastaan he saivat pitää lähes kaikki entiset oikeutensa. Puolalaiset ja venäläiset eivät kunnioittaneet paikallisen aateliston etuisuuksia millään tavalla. Otto von Grothusen, kuten useat muutkin Baltian aateliset, asettui taistelussa ruotsalaisten puolelle ja vannoi uskollisutta Ruotsin kuninkaalle. Ruotsin hävittyä ensimmäisen valtausyrityksen Baltiassa Otto von Grothusen asettui sotilasuralle Ruotsin sotavoimiin. Jo vuonna 1611 hän osallistui kornettina Novgorodin valtaukseen ja seuraavana vuonna hän palveli ratsumestarina eversti Evert Hornin joukoissa. Huhtikuun 16. päivänä 1614 hänen uskollisuutensa palkittiin. Hän sai haltuunsa Norrköpingin kokouksen ehdoin Ulvilan pitäjästä yhteensä 14 taloa, joiden joukossa mainitaan Kellahden 6, Lyttylän 1, Ytterön 4 ja Riispyyn 2 taloa. Lisäksi hän sai Saastamalanselän Alakylästä yhden talon ja Varsinais-Suomesta Ruskon pitäjästä Hiidenvainion talon. Riispyyn asemesta hän näyttää aluksi saaneen Kasalan, koska Riispyy vasta myöhemmin esiintyy hänen rälssinään. Riispyystä tuli myöhemmin säteritila. Otto von Grothusen kirjoitti ensin nimensä liitteeksi "till Littoböle", joten Lyttylä on saattanut olla ensin hänen perheensä asuinpaikka. Myöhemmin varsinaiseksi asuinpaikaksi tuli kuitenkin Kellahden säteri. Otto von Grothusen osallistui kymmenvuotiseen sotaan Venäjää vastaan. Vuonna 1615 venäläiset hyökkäsivät maahan hävittäen ja ryöstäen Käkisalmen läänin. Tällöin kesäkuun 9. päivänä samana vuonna kuningas Kustaa II Adolf määräsi Grothusenin Käkisalmen läänin sotajoukkojen päälliköksi sairaan Hans Munckin tilalle. Maaliskuun 3. päivänä 1618 hänet määrättiin Uudenmaan ratsuväkilippukunnan päälliköksi. Hänen alaisenaan taisteli noin 300 ratsumiestä, joista 15 kuului päällystöön. Ratsumestarin vuosipalkka oli tällöin 240, luutnantin 120, korpraalin 200 ja torvensoittajan 30 taleria. Tätä lippukuntaa hän johti ja kehitti ratsumestarina menestyksellisesti useissa taisteluissa Liivinmaalla ja Saksassa. Vielä Erik XIV:n aikana taistelurintaman normaali syvyys oli ollut 15 hevosta, jota oli miltei mahdoton käyttää taistelussa hyökkäyksellisesti muuten kuin karakollissa, s.o. antamalla lippukunnan rivittäin ratsastaa vihollisen eteen ampumaetäisyydelle tyhjentämään tuliaseensa sekä sen jälkeen väistyä lipuston taakse reserviksi odottamaan seuraavaa hyökkäysvuoroa. Ratsumestari Otto von Grothusenin aikana lipuston syvyyttä vähennettiin ja hevosta alettiin käyttää hyökkäysvälineenä eikä sotilaan istuimena. Myrskynä päälle ryntäävä ratsujoukko sai vihollisen riveissä aikaan hirvittävää pakokauhua ja epäjärjestystä. Hakkapeliittojen menestys 30-vuotisessa sodassa perustui tähän uuteen taktiikkaan. Ratsumestari Grothusen, jota eräissä lähteissä myös mainitaan majuriksi, näyttää jättäneen sotimisen 1630-luvulla nuorempien tehtäväksi. Suomen suuriruhtinaskuntaan muodostettiin 1600-luvun alussa jahtivoutijärjestelmä, jonka tehtävänä oli tehostaa petojen metsästystä. Pedot aiheuttivat suuria vahinkoja metsissä vapaasti laiduntavalle karjalle. Vuonna 1638 Otto von Grothusen nimitettiin koko Suomen ensimmäiseksi jahtimestariksi. Hänen valvonnassaan olevat käräjien valitsemat jahtivoudit järjestivät petojen pyynnin, pitivät silmällä pitäjäläisten rakentamia susiansoja ja järjestivät tarvittaessa suuria jahteja. Otto von Grothusen sai 13.01.1651 säterioikeudet. Koska säterit nauttivat laajoja erioikeuksia, niistä ei muun muassa tarvinnut suorittaa muita rälssitiloja rasittavaa ratsupalvelusta, aateliset anoivat monasti läänityksinä hallitsemilleen tiloille säterioikeuksia, mutta eivät välttämättä rakennuttaneet paikalle varsinaista kartanoa. Grothusen teki tässä suhteessa poikkeuksen, hän rakensi Alikylään kartanon ja piti sen myös kunnossa. Muita läänityksensä tiloja hän viljeli säterin alustalais- eli rajapiiritiloina. Grothusen oli edistyksellinen tilojensa hoitaja. Jo vuonna 1632 oli Kellahdessa käytössä tuulimylly. Hänet tunnetaan myös oikeudenmukaisena kartanonherrana. Vuonna 1642 Söörmarkun Reinhold Böning syytti Otto von Grothusenia hänelle pestautuneen renkipojan houkuttelemisesta palvelukseensa. Asiaa tutkittaessa kävi kuitenkin ilmi, että kyseinen renkipoika Knuut Erkinpoika oli saanut Böningin rouvalta luvan lähteä minne halusi. Muutamaa päivää myöhemmin Böningin miehet kuitenkin ottivat Knuutin kiinni ja leikkasivat hänet keritsimillä kaljuksi ja käskivät lähteä siitä paikasta suoraan sotaväkeen. Tästä säikähtäneenä Knuut ja hänen äitinsä olivat pyytäneet Grothusenia ottamaan pojan suojelukseensa. Väenoton raskaina vuosina Grothusen myös varusti sotilaita lampuotiensa puolesta. Majuri Otto von Grothusen aateloitiin vuonna 1642, jolloin hänet otettiin aatelismiehenä Ruotsin ritarihuoneen jäseneksi. Kokemäen pitäjästä hän sai vielä 02.05.1653 haltuunsa 6 rälssitilaa, joista 1 sijaitsi Köömilässä, 2 Hyrkölässä, 2 Järilässä ja 1 Sonnilassa. Kauan Otto von Grothusen ei kuitenkaan ehtinyt nauttia näistä tiluksistaan, sillä hän näyttää kuolleen v. 1656 ja hänet on haudattu omaan hautaan Porin kaupungin kirkkoon. Hänen hautansa kuitenkin tuhoutui myöhemmin Porin kirkon palon yhteydessä. Tietolähteet: Gustaf Elgenstierna: Den introducerade svenska adelns ättartavlor osa 3, s. 176 Grothusen J.Ramsey, Finlands frälsesläkter Grothusen Anrep: Den Introducerade Svenska Adelns Ättartaflor 3, Grothusen C.M.V.Rehbinder: Ätten Rehbinder s. 76 Ulla Heino: Ahlaisten historia Martti Santavuori: Merikarvian historia Satakunta I ss. 168 - 176 Vilho Niittenmaa Kalervo Hovi: Baltian historia Korhonen: Hakkapeliittain historia J. Siebmacher: Adel der Russ. Ostseeprovinzen O.W.von Stackelberg: Geneologisches Handbuch der estländischen Ritterschaft s. 187 Elisabet on ehkä hänen toisesta avioliitostaan - vaimon nimeä ei tiedetä. Ei ole selvillä, kumman vaimon kanssa muut lapset ovat. Timo Kausen mielestä Elisabet on ensimmäisestä avioliitosta. Ensimmäinen vaimo oli Elin Hansdotter, haudattu 23.2.1616 Turun tuomiokirkkoon. Hänen vanhempansa olivat Liivinmaan käskynhaltija Hans Björnsson till Lepas ja Carin Henriksdotter Horn af Kanckas! Carinin isä oli Henrik Klasson Horn, 1512 - 1595, ja Henrikin toisten lasten aviopuolisot olivat mm. suvuista Fleming, Kurck ja Stålarm. Yksi Carinin veljistä oli Kaarle Henrikinpoika (n. 1550 - 1601), Viron käskynhaltija, ja hänen poikansa oli Kustaa Horn, 1592 - 1657, mm. Ruotsin Saksan armeijan ylipäällikkö. Otto Johan oli saksalaissyntyinen Uudenmaan ratsulippukunnan komentaja, joka sai rälssitilakseen Häiviän Isontalon. Hän kustansi sieltä ratsun ja sai sitten tilalle määräajaksi säterivapauden. Ratsutilaan liitettiin Lunkan Mäkilä. Lisäksi Grothusen sai kantaa veroja Letkun Jaakkolasta ja Puosilta sekä Patamolta vuonna 1631. Myöhemmin 30-vuotisen sodan aikana Häiviän Isotalo määrättiin Banerin komppanian saarnaajan virkataloksi, ja tällöin aputilat maksoivat veronsa muualle. (Tammelan historia 1) Vuonna 1607 tavataan edelleen lippue, jonka päällikkönä oli Mäntsälän herra Eerik Perttelinpoika Liuster. Hän johti lippuetta vuoteen 1612, jolloin sen päälliköksi tuli Bolstadin herra olavi Jaakonpoika, joka oli ratsumestarina vuosina 1612 - 1614. Sen jälkeen tässä virassa oli Pietan Hannunpoika Junker. Luultavasti lippueen johtoon tuli vuonna 1616 tai 1617 Otto Johan von Grothusen. Puoliso Elin Leijon (Grothusen)

Timo Kause:

Ruotsin kuningaskunta oli jo kauan sivusta seurannut Venäjän, Puolan ja Tanskan valtapyrkimyksiä merentakaisessa Virossa, Liivinmaalla ja Kuurinmaalla. Heti 1600-luvun alussa Ruotsi yhtyi vallananastajien joukkoon. Kustaa Vaasan poikien välisen valtataistelun voitti lopulta Kaarle, jonka valtakausi Suomessa alkoi maan johtavien miesten nöyryyttämisillä, teloituksilla ja syrjäyttämisillä. Suomen aatelisto oli asettunut valtataistelussa väärälle puolelle. He olivat taistelleet Sigismundin joukoissa Kaarlea vastaan.

Heti vuoden 1600 keväällä Kaarle keskitti joukkonsa Puolalle kuuluneen Viron eteläisten maakuntien valtaamiseen. Aluksi ruotsalaiset menestyivät ja saivat haltuunsa useita Etelä-Viron linnoituksia. Sotaonni kuitenkin kääntyi, kun Puolan pelätty ratsuväki aloitti suurhyökkäyksen. Ruotsi joutui luopumaan valtaamistaan alueista muutaman vuoden kuluessa. Kaarlen valloitustaktiikkaan oli kuulunut uskollisuusvalan vaatiminen valloitettujen alueiden johtavalta aatelilta. Valaa vastaan he saivat pitää lähes kaikki entiset oikeutensa. Puolalaiset ja venäläiset eivät kunnioittaneet paikallisen aateliston etuisuuksia millään tavalla.

Otto von Grothusen, kuten useat muutkin Baltian aateliset, asettui taistelussa ruotsalaisten puolelle ja vannoi uskollisutta Ruotsin kuninkaalle. Ruotsin hävittyä ensimmäisen valtausyrityksen Baltiassa Otto von Grothusen asettui sotilasuralle Ruotsin sotavoimiin. Jo vuonna 1611 hän osallistui kornettina Novgorodin valtaukseen ja seuraavana vuonna hän palveli ratsumestarina eversti Evert Hornin joukoissa. Huhtikuun 16. päivänä 1614 hänen uskollisuutensa palkittiin. Hän sai haltuunsa Norrköpingin kokouksen ehdoin Ulvilan pitäjästä yhteensä 14 taloa, joiden joukossa mainitaan Kellahden 6, Lyttylän 1, Ytterön 4 ja Riispyyn 2 taloa. Lisäksi hän sai Saastamalanselän Alakylästä yhden talon ja Varsinais-Suomesta Ruskon pitäjästä Hiidenvainion talon. Riispyyn asemesta hän näyttää aluksi saaneen Kasalan, koska Riispyy vasta myöhemmin esiintyy hänen rälssinään. Riispyystä tuli myöhemmin säteritila. Otto von Grothusen kirjoitti ensin nimensä liitteeksi "till Littoböle", joten Lyttylä on saattanut olla ensin hänen perheensä asuinpaikka. Myöhemmin varsinaiseksi asuinpaikaksi tuli kuitenkin Kellahden säteri.

Otto von Grothusen osallistui kymmenvuotiseen sotaan Venäjää vastaan. Vuonna 1615 venäläiset hyökkäsivät maahan hävittäen ja ryöstäen Käkisalmen läänin. Tällöin kesäkuun 9. päivänä samana vuonna kuningas Kustaa II Adolf määräsi Grothusenin Käkisalmen läänin sotajoukkojen päälliköksi sairaan Hans Munckin tilalle. Maaliskuun 3. päivänä 1618 hänet määrättiin Uudenmaan ratsuväkilippukunnan päälliköksi. Hänen alaisenaan taisteli noin 300 ratsumiestä, joista 15 kuului päällystöön. Ratsumestarin vuosipalkka oli tällöin 240, luutnantin 120, korpraalin 200 ja torvensoittajan 30 taleria. Tätä lippukuntaa hän johti ja kehitti ratsumestarina menestyksellisesti useissa taisteluissa Liivinmaalla ja Saksassa. Vielä Erik XIV:n aikana taistelurintaman normaali syvyys oli ollut 15 hevosta, jota oli miltei mahdoton käyttää taistelussa hyökkäyksellisesti muuten kuin karakollissa, s.o. antamalla lippukunnan rivittäin ratsastaa vihollisen eteen ampumaetäisyydelle tyhjentämään tuliaseensa sekä sen jälkeen väistyä lipuston taakse reserviksi odottamaan seuraavaa hyökkäysvuoroa. Ratsumestari Otto von Grothusenin aikana lipuston syvyyttä vähennettiin ja hevosta alettiin käyttää hyökkäysvälineenä eikä sotilaan istuimena. Myrskynä päälle ryntäävä ratsujoukko sai vihollisen riveissä aikaan hirvittävää pakokauhua ja epäjärjestystä. Hakkapeliittojen menestys 30-vuotisessa sodassa perustui tähän uuteen taktiikkaan.

Ratsumestari Grothusen, jota eräissä lähteissä myös mainitaan majuriksi, näyttää jättäneen sotimisen 1630-luvulla nuorempien tehtäväksi.

Suomen suuriruhtinaskuntaan muodostettiin 1600-luvun alussa jahtivoutijärjestelmä, jonka tehtävänä oli tehostaa petojen metsästystä. Pedot aiheuttivat suuria vahinkoja metsissä vapaasti laiduntavalle karjalle. Vuonna 1638 Otto von Grothusen nimitettiin koko Suomen ensimmäiseksi jahtimestariksi. Hänen valvonnassaan olevat käräjien valitsemat jahtivoudit järjestivät petojen pyynnin, pitivät silmällä pitäjäläisten rakentamia susiansoja ja järjestivät tarvittaessa suuria jahteja.

Otto von Grothusen sai 13.01.1651 säterioikeudet. Koska säterit nauttivat laajoja erioikeuksia, niistä ei muun muassa tarvinnut suorittaa muita rälssitiloja rasittavaa ratsupalvelusta, aateliset anoivat monasti läänityksinä hallitsemilleen tiloille säterioikeuksia, mutta eivät välttämättä rakennuttaneet paikalle varsinaista kartanoa. Grothusen teki tässä suhteessa poikkeuksen, hän rakensi Alikylään kartanon ja piti sen myös kunnossa. Muita läänityksensä tiloja hän viljeli säterin alustalais- eli rajapiiritiloina.

Grothusen oli edistyksellinen tilojensa hoitaja. Jo vuonna 1632 oli Kellahdessa käytössä tuulimylly. Hänet tunnetaan myös oikeudenmukaisena kartanonherrana. Vuonna 1642 Söörmarkun Reinhold Böning syytti Otto von Grothusenia hänelle pestautuneen renkipojan houkuttelemisesta palvelukseensa. Asiaa tutkittaessa kävi kuitenkin ilmi, että kyseinen renkipoika Knuut Erkinpoika oli saanut Böningin rouvalta luvan lähteä minne halusi. Muutamaa päivää myöhemmin Böningin miehet kuitenkin ottivat Knuutin kiinni ja leikkasivat hänet keritsimillä kaljuksi ja käskivät lähteä siitä paikasta suoraan sotaväkeen. Tästä säikähtäneenä Knuut ja hänen äitinsä olivat pyytäneet Grothusenia ottamaan pojan suojelukseensa. Väenoton raskaina vuosina Grothusen myös varusti sotilaita lampuotiensa puolesta.

Majuri Otto von Grothusen aateloitiin vuonna 1642, jolloin hänet otettiin aatelismiehenä Ruotsin ritarihuoneen jäseneksi. Kokemäen pitäjästä hän sai vielä 02.05.1653 haltuunsa 6 rälssitilaa, joista 1 sijaitsi Köömilässä, 2 Hyrkölässä, 2 Järilässä ja 1 Sonnilassa.

Kauan Otto von Grothusen ei kuitenkaan ehtinyt nauttia näistä tiluksistaan, sillä hän näyttää kuolleen samana vuonna noin 83-vuotiaana. Hänet on haudattu omaan hautaan Porin kaupungin kirkkoon. Hänen hautansa kuitenkin tuhoutui myöhemmin Porin kirkon palon yhteydessä.