Prof. Georg Henrik von Wright

Helsingin Sanomat 19.6.2003:

Tutkija oli loogikko, filosofi ja taisteleva humanisti

Akateemikko Georg Henrik von Wright kuoli kotonaan Helsingissä maanantaina 16. kesäkuuta täytettyään juuri 87 vuotta. Hän oli syntynyt 14. kesäkuuta 1916 Helsingissä suomenruotsalaiseen aatelisperheeseen, jonka kantaisä oli muuttanut Skotlannista 1600-luvulla.
Georg Henrik von Wright oli yksi 1900-luvun logiikan ja analyyttisen filosofian kansainvälisesti tunnetuimmista hahmoista, jolla oli poikkeuksellinen arvovalta ja sillanrakentajan asema yli filosofisten koulukuntarajojen.

Samalla hän oli kotimaisilla kielillä henkevästi kirjoittava ja esiintyvä aktiivinen humanisti, jonka Helsingin Sanomien raati äänesti Suomen ylivoimaisesti johtavaksi intellektuelliksi vuosina 1989 ja 2002.

Von Wright kävi Helsingissä ruotsinkielistä norssia. Astmasta ja vilustumisista kärsinyt poika vietti lukuvuoden 1928-29 italialaisessa parantolakaupungissa Meranossa, jossa hän innostui geometriasta ja klassisesta saksankielisestä kirjallisuudesta.

Kutsumus filosofiaan heräsi jo 13-vuotiaana. Vuonna 1934 hän pääsi ylioppilaaksi ja aloitti Helsingin yliopistossa teoreettisen filosofian opinnot.

Pääaineen professorina toimi neljättä vuotta Eino Kaila, Wienin piirin loogista empirismiä kehittelevä karismaattinen opettaja. Kailan ehdotuksesta von Wright kirjoitti 1941 valmistuneen tieteenfilosofisen väitöskirjansa induktion loogisesta ongelmasta ja todennäköisyysteoriasta.

Vuonna 1946 vasta 29 vuoden ikäinen von Wright nimitettiin Helsingin yliopiston ruotsinkieliseksi filosofian professoriksi. Solmiessaan suhteita uuden anglosaksisen analyyttisen filosofian keskuksiin von Wright tapasi Cambridgen yliopistossa Englannissa Ludwig Wittgensteinin, jonka syvällinen ja ankara persoonallisuus teki nuoreen suomalaiseen suuren vaikutuksen.

Kun Wittgenstein erosi Cambridgen-virastaan, hänen toivomuksensa mukaisesti yliopisto kutsui 31-vuotiaan von Wrightin hänen seuraajakseen keväällä 1948.

Von Wright oli mennyt naimisiin Elisabeth von Troilin kanssa 1941. Kaksilapsinen nuori perhe asettui asumaan Cambridgeen uuteen kotiin, jossa itse Wittgenstein ajoittain asui heidän vieraanaan.

Kun syöpää sairastanut Wittgenstein kuoli 1951, von Wright teki elämänsä vaikeimman päätöksen ja palasi seuraavan vuoden alusta takaisin Helsingin yliopiston professorin virkaan.

Samalla hän yhdessä kahden muun perillisen kanssa sai julkaisuoikeudet Wittgensteinin valtavaan käsikirjoitusten ja muistiinpanojen kokoelmaan. Sen järjestäminen, tutkiminen ja julkaiseminen oli puolen vuosisadan mittainen urakka ja vaativa kunniatehtävä.

Cambridgen-ajastaan lähtien von Wright työskenteli logiikkaan liittyvien filosofisten ongelmien parissa. Niistä keskeiseksi kohosi modaliteettien - välttämättömyyden, mahdollisuuden, mahdottomuuden - tutkiminen.

Mind-lehdessä 1951 julkaisemassaan kuuluisassa artikkelissa "Deontic Logic" von Wright perusti modernin deonttisen logiikan, joka tutkii saamisen ja pitämisen käsitteitä. Saman perusidean muunnelmia olivat myöhemmät tutkielmat muun muassa aikalogiikasta ja preferenssilogiikasta.

Kailan kuoltua 1958 von Wright nimitettiin Suomen Akatemian jäseneksi 1961. Kun samaan aikaan viroissa olivat Oiva Ketonen, Erik Stenius ja Jaakko Hintikka, Helsinki oli nopeasti kohonnut uuden loogis-analyyttisen filosofian tutkimuksen huomattavaksi kansainväliseksi keskukseksi.

Vastanimitettynä akateemikkona von Wright julkaisi 1963 kaksi kirjaa, jotka ovat hänen uransa pääteoksia.

Teos Norm and Action, jossa deonttinen logiikka yhdistetään teon ja toiminnan käsitteisiin, selvittää normien olemassaolon ja totuuden ongelmaa. Tällä työllä on ollut erittäin suuri vaikutus normilogiikan ja oikeusfilosofian kansainväliseen tutkimukseen.

Teos The Varieties of Goodness on analyyttisen arvoteorian perusteos, jossa käsitellään hyvän käsitteen erilaisia merkityksiä.

Von Wright jatkoi filosofisen logiikan tutkimusta koko uransa ajan ja toimi myös monissa alan kansainvälisten järjestöjen luottamustehtävissä. Kustannusyhtiö Blackwell Oxfordissa julkaisi 1980-luvun alussa kolmiosaisen kokoelman Philosophical Papers, joka sisältää hänen tutkielmiaan totuudesta, normeista, ajasta, muutoksesta, kausaliteetista, determinismistä ja luonnonlaeista.

Viimeisin teos logiikasta ilmestyi 80-vuotispäiväksi kesäkuussa 1996.

Von Wrightin ehkä laajimmin tunnettu teos on 1971 ilmestynyt Explanation and Understanding, jossa hän tarkasteli selittämisen ja ymmärtämisen kiistaa historiassa ja yhteiskuntatieteissä. Ihmisen aikomuksellista ja tarkoittavaa toimintaa tulisi ymmärtää teon tekijän tavoitteiden ja uskomusten kautta.

Teesi luonnontieteiden ja ihmistieteiden erilaisuudesta erottaa von Wrightin positivistien kannattamasta tieteen ykseyden periaatteesta.

Se tuo hänet lähelle monia myöhäis-Wittgensteinin innoittamia tutkijoita ja muistuttaa myös Manner-Euroopassa suosittuja, tulkintaa ja intentionaalisuutta korostavia, ajattelutapoja, kuten hermeneutiikkaa ja fenomenologiaa.

Von Wrightin "analyyttistä hermeneutiikkaa" onkin pidetty merkittävänä siltana kilpailevien filosofisten koulukuntien välillä.

Von Wrightin ansiot akateemisena tutkijana toivat hänelle runsaasti luottamustehtäviä ja kunniaa. Suomen filosofisen yhdistyksen puheenjohtajana hän oli Kailan ja Ketosen jälkeen 1962-73 ja Åbo Akademin kanslerina 1968-77.

Cornellin yliopistossa Yhdysvalloissa hän oli ulkoprofessorina 1965-77 ja Saksassa Leipzigin yliopiston vierailevana professorina 1994-95.

Jo 1970-luvun alussa ryhdyttiin toimittamaan hänen ajatteluaan käsittelevää nidettä The Library of Living Philosophers -sarjaan. Pitkän toimitustyön jälkeen teos ilmestyi 1989 niteenä numero XIX. Valintaa kirjasarjaan on pidetty Nobelin palkinnon veroisena kunnianosoituksena filosofian piirissä.

Korkean akateemisen ja tieteellisen aseman rinnalla Georg Henrik von Wright oli aktiivinen kulttuuripersoona. Jo 1950-luvulla hän kirjoitti teokseen Ajatus ja julistus koottuja tyylikkäitä esseitä Tolstoin ja Dostojevskin ajatusmaailmasta sekä Spenglerin ja Toynbeen historian filosofiasta.

Essee tiedon hyväksikäyttöön ja vaarallisuuteen liittyvistä myyteistä - hyvän ja pahan tiedon puusta, Prometheuksesta, Faustista - herätti laajemmin huomiota vasta ilmestyessään uudelleen teoksessa Humanismi elämänasenteena (1981).

Kirjoituksissaan ja haastatteluissaan von Wright otti harkitusti kantaa moniin ajan ilmiöihin - Vietnamin sotaa ja asevarustelua vastaan, ajattelun vapauden ja ihmisoikeuksien puolesta. Hän arvosteli länsimaisen elintason jatkuvaa kohottamista ja tieteellis-teknisestä elämänmuodosta seuraavaa luonnon saastuttamista.

Harmaapäinen akateemikko tuli tutuksi televisiosta, aikakauslehdistä ja Helsingissä järjestetyiltä rauhanmarsseilta.

Teos Tiede ja ihmisjärki (1987) herätti kiihkeän debatin myös Ruotsissa. Siitä käy kuitenkin ilmi, miten tinkimättömästi von Wright aikalaiskriitikkona piti kiinni ihmisen hyvästä humanismin perinteen mukaisesti ja tieteellisestä järjenkäytöstä ihmiskunnan viimeisenä toivona.

ILKKA NIINILUOTO

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professori ja vararehtori sekä Suomen filosofisen yhdistyksen puheenjohtaja.