Sanni (Aleksandra) Pyörnilä

Kansakoulunopettaja. Eno.

Kansanperinteen taitaja ja perinne-esiintyjä.

Syntymä / Birth / Рождение:

Suistamon ortodoksinen seurakunta, metrikkakirjat, syntyneet v. 1908: Suistamo Orthodox Parish, metrics books, Births year 1908: Суйстамо православный приход, метрические книги, рождений 1908 г.:

Nro 34. Synt. 16.05., kast. 25.05. Aleksi ja Aleksandra, kaksoset. Vanhemmat: Piensaran kylästä populi Antipa Ioannov Kjahmi ja hänen vihitty vaimonsa Marfa Nikolajeva, molemmat ortodokseja. Kummit: Koiton kylän populi Georgij Ioannov Kjahmi ja Suistamon kylästä kauppiaan vaimo Tatjana Filippova Jadinen.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4132285

Asiakirja

Avioliitto / Marriage / Брак:

Eino Pyörnilä ja Sanni o.s. Kähmi avioituivat vuonna 1933.

Kuolema / Death / Смерть:

Sanni Pyörnilä kuoli 27.04.1998 Enossa. Hautamuistomerkki Joensuun ort. hautausmaalla.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Sanni Pyörnilä oli aktiivisesti lauluperinnettä taitava, sitä luova ja välittävä syntyperäinen suistamolainen. Hän arvosti suuresti karjalaista ja suistamolaista perinnetaustaansa ja piti sen jatkamista tärkeänä ja mieluisana velvollisuutena. [1]

Sanni valmistui kansakoulunopettajaksi Suistamon alakouluseminaarista 1927. Vuoteen 1935 hän toimi alakansakoulun opettajana Korpiselän, Ägläjärven ja Ilomantsin Sonkajan kouluissa. Vuonna 1950 hän suoritti oman toimensa ja perhe-elämän ohessa jatkotutkinnon Tornion seminaarissa, josta hän sai pätevyyden yläkoulunopettajan virkaan. Varsinaisen elämäntyönsä hän teki yhdessä puolisonsa Eino Pyörnilän kanssa Pohjois-Karjalassa Enon Revonkylän koulussa, josta jäi eläkkeelle 1973. Eläkepäiviään hän vietti tyttärensä luona Helsingin Myllypurossa ja opetti vielä ortodoksista uskontoa läheisissä Itä-Helsingin kouluissa. [2] Sanni itse ei ollut varsinaisesti evakkokarjalainen, sillä hän oli ehtinyt lähteä Ilomantsiin töihin jo ennen Talvisotaa. Kuitenkin hän erityisesti vanhempiensa evakkokokemusten kautta hyvin vahvasti myötäeli evakkojen menetystä ja surua. Rajakarjalaisen perinnön vaaliminen oli hänelle rakas ja tärkeä asia. [3]

Kansakoulunopettaja Sanni oli aktiivinen toimija paikallisessa Nuorisoseurassa ja Marttaliitossa. Hän oli tunnettu kulttuurimyönteisyydestään ja aktiivisesta toiminnastaan lasten ja kotiseutunsa kulttuuriharrastusten hyväksi. Nuorisoseuran laulu-, lausunta- ja tanhupiirit sekä opintokerhotyö olivat luontevaa jatkumoa päivittäisen koulutoimen ja sivistystyön jatkumona. Sanni ja Eino Pyörnilän ”tuloksellista ja uhrautuvaista toimintaa sekä koulutyön että virkansa ulkopuolisten harrastusten merkeissä - -kansankynttilöinä sanan parhaimmassa merkityksessä” kiitellään ja kehutaan tunnetuksi koko Pohjois-Karjalassa Revonkylän koulun 70-vuotisjuhlajutussa paikallisessa Pielisjokiseutu-lehdessä (1973). [1]

Opettajan työtä ja kutsumustaan Sanni itse kuvaa tärkeäksi ja arvokkaaksi. Hän kuvailee, kuinka hienoa on ”työskennellä elävän materiaalin parissa” (Vuokko 1973) ja kuinka ”kasvatustyössä toisen ihmisen persoonallisuuden kuten myös sisäisen jumalliekin kunnioittaminen on arvokkainta” (Peiponen 1985). Emilia Kallonen [1] kertoo:

Haastattelemani Sannin entinen oppilas Kati Koistinen muistaa Sannin hyvin lämpimänä ja innostavana opettajana, joka mielellään kannusti oppilaitaan kulttuuriharrastuksiin ja järjesti oppilaidensa kanssa erilaisia laulu- ja lausuntaesityksiä, juhlia ja ohjelmallisia iltamia.

Myös Sannin omat lapset kuvailevat elämää Revonkylän kansakoululla hyvin aktiiviseksi ja eläväiseksi. Koulutyön ympärille nivoutuvassa harrastus- ja kerhotoiminnassa oli koko perhe mukana. Lapset muistavat, kuinka kotona oli jatkuvasti vieraita, ystäviä ja kylän väkeä. Vieraiden virta kulki jatkuvasti toisesta portista sisään, toisesta ulos ja aina oli pöydässä tarjottavaa karjalaiseen vieraanvaraisuuden tyyliin. [3]

Kallonen jatkaa:

Sannin persoonasta saa hyvin lämpimän kuvan hänestä kirjoitetun materiaalin sekä kuuntelemieni ja itse tekemieni haastattelujen perusteella. Hän on suuresti rakastanut läheisiään ja kunnioittanut kaikkia ihmisiä. Voisi sanoa, että hän oli sydämen sivistynyt.

Peiponen [4] mainitseekin ET-lehden artikkelissaan, että rakkaus on avainsana kaikessa, mihin hän ryhtyy. Sannin pitkäaikainen ystävä Raili Loima muistelee Sannia hyvin lämpimään sävyyn. Hänen mukaansa Sanni osasi aina ottaa toiset huomioon ja. muisti aktiivisesti läheisiään päivittäisissä esirukouksissaan. Myös Sannin huumorintajuun viitataan useassa otteessa. Raili Loimakin muistaa, kuinka Sannin kanssa he saivat aina kohdatessaan nauraa hyvät naurut, joskin liikutuksen kyyneleet olivat yhtä herkässä. Rovasti Hannu Loiman ja vaimonsa Railin vieraskirjasta löytyy myös kauniita itkusanoja Sannin kynästä siunausta toivottelevina kiitosvärssyinä. [5]

Sanni kommentoi valmistautuessaan matkalle Ranskaan 1981 itkemään Rennes'n kansanlaulufestivaaleille itkemisestä [6]:

Itkeminen ottaa sydämelle, sen vuoksi ei pikku asioille itketä. Itkemistä ei aloiteta nuorena, vasta tuolla yli viidenkymmenen vanhana, kun on jo elämänkokemusta. Minä päätin etten itke ennen kuin kuudenkymmenen ikäisenä, mutta aloitin pari vuotta aikaisemmin. Itkeminen ei ole esittämistä, vaikka usein kuuluttajat sanovat että nyt Sanni esittää itkuvirren. Se on väärin. Itkeminen on ainutkertainen sävellys- ja sanoitustapahtuma, sen vuoksi itkuvirsiä on niin vähän tallessa, kukapa niitä olisi ollut jokaisessa tilanteessa muistiin merkitsemässä. Ja esimerkiksi Larin Parasken aikoina ei vielä nauhoituskoneita ollutkaan.

Itkijä vaipuu pitkän laulun aikana transsiin ja kyyneleet vuotavat aivan aidosti. Yleensä hän saa kuulijansakin itkemään, kertoi Sanni [6].

Kullakin on oma tapansa itkeä. Yleensä rytmi on samantapainen, monotoninen ja säkeet ovat lyhyitä. Tavallisimmin itkijä käyttää neljää, viittä kantasäveltä ja koko joukon koristesäveliä. Sävelkulku on ylimmästä alimpaan ja katkojen aikana itkijä nyyhkäisee ja itkukohtauksen puistattavat häntä,

selittää Sanni itkemisen tekniikkaa. [6]

Joensuun perinnearkistossa on SKS:n äänitearkistoon tallennettu Sannin haastattelu vuodelta 1970, jossa hän kertoo lapsuus- ja nuoruusaikaisen kotikylänsä Loimolan elämästä ja perinteistä sekä äitinsä toiminnasta äänellä itkijänä [7]. Sannin muisteluista kuvastuu lämminhenkinen ja aktiivinen kyläyhteisön elämän, jossa lauluilla, itkuvirsillä, loitsuilla ja saduilla oli hyvin merkittävä sija arjen kulussa. Sanni kuvailee kyläyhteisön suhteita erityisen lämpimiksi. Ilot ja surut elettiin yhdessä ja naapuruksiin kokoonnuttiin hyvin usein kuulumisia vaihtamaan ja aikaa viettämään sekä tekemään puhdetöitä. Kokoontumisiin liittyi aina myös yhdessä laulamista. Sannin mielestä vahva ortodoksisuus leimasi koko kyläyhteisön ja oman kodin arkea voimakkaasti. Erilaiset kansan- ja kirkonrukoukset ja pyhäin tarinat, legendat olivat yhtälailla arkea kuin vanhat loitsut ja laulut ja sekoittuivat vanhaan perinteeseen. [1]

Sanni muistaa yhteiset illanvietot, jolloin kokoonnuttiin naapuruksiin yhdessä tarinoimaan ja laulamaan: ”Radiota kun ei ollut, piti hauskuus keksiä kyläläisten kesken.” Naisten kesken kokoonnuttiin myös päivisin puhdetöihin vuorotellen eri pirttiin, jolloin Sannikin oli usein äitinsä mukana. Kehrättäessä laulettiin aina kehruuvirsiä, liekutusvirsiä pienimmille lapsille ja paljon muitakin lauluja. Sanni muistaa myös elävästi kuinka ukin serkku Iivana Onoila tuli aina esiintymismatkalle lähtiessään heille muistelemaan, ”miten mikäkin nuotti meni ja miten runot kulkivat”. Hän muistaa: ”monena aamuna, kun heräsin ja ukot istuivat rahilla kahareisin ja sormet sormien lomassa vilttihatut korviin asti. Siinä sitten, että Lemminkäin on pillopoika … ja niin edelleen.” Myös Matjoi Plattonen oli rakas sukulainen, jonka vierailuihin liittyi aina vähintäänkin tervetulo- ja läksiäisvirrat. [1]

60-vuotis-haastattelussaan sanomalehti Karjalaisessa [8] Sanni kertoo:

Runonlaulu, kanteleensoitto ja itkuvirret olivat lapsuudenkodissani ja kotikylässäni niin itsestään selvä asia, että en ymmärtänyt siinä olevan mitään ihmeellistä. Kaikki se kasvoi minussa itsestään. Suistamon seminaarissa aloin aavistella jotain erikoista omistavani, mutta vasta kun Mamma tuli tänne evakkoon ja kuulin hänen itkevän, selvisi minulle runo- ja lauluperinnön vaalimisvelvollisuus.

Eläkepäiviään Sanni Pyörnilä vietti Helsingin Myllypurossa, jossa hän opetti vielä ortodoksista uskontoa läheisissä kouluissa. Viimeiset aikansa hän vietti tyttärensä Helinän luona Enossa. [2]

Suistamon ikävää

Vuotas mie kurja rubien kujerdelemah da imehtynnyh meijän kaikkien igäväisie itkeksimäh…/ Kui nyt olemmo kai heliet heimokundaset dai suuret susiedakundaset kerdynnyöt tänne endisie eländätilasie muistelemah./ Onhai meil polttosil pois otettu armahat Suistamon muahuot jo. – Kieroisil on kirikköset dai omat endiset kodjiset pois otettu./ Olemmo nämil ilmasil myö joudunnuot ylen suurien igäväisien kandelijoikse…/ Olen onehtunnuh rukka omil endisil muahusil monet kerdaset liipoilindusena unissani lennellyh…/ Olen yhkivönj yksinänj Yölammin armahil selgäsil liikkunnah dai sotkalintusena souvelluh Riegjärven rakkahie randasie…/ Olen kallehien armosien ker Sarran da Koiton kyläsis kyyhköi – lindusena unissani kybelehtännyh… Jalonvuaran kaunehie kujasie armahien aigomuosieni ker kulleksinnuh…/ Dai kieronj olen kirkkomägysil unissani kävellyh dai tuonilmasih matkannusien ristoiriisusien kandelijoin malittusie kuunnelluh…/ Muisattohai armahat sugukundaset kui omil muahusil kallehet armaset dai kahenpuoliset armoset tuonilmasih kaimajelimmo…?/ Valgein vahatuohuksusien ker heijät dai suurien sugukundasien ker tundemattomil dorogasil kaimajelimmo…/ Kallehet syndyset heijän lebävötilasie leyhkein tuulozien ker leyhytelgäh… Valgiet syndyset vaibunnusien tilasie varjelgah. Armahat syndyset heijät asetelgah kaikkein parahih paikkasih tuonilmasis…/ Viegäh valgiet vuatroppapilvyset da piätsköilinduset meijän kaikkien vierdynnysien viestiset armahil muahusil…/ Sanelgah siel meijän ildaudunnisien ijänkaikkiset igäväiset ismenättömil kuundelijil… Puuhusil endisien kodjisiemmo pihaisih…

(Tämän itkuvirren itki opettaja Sanni Pyörnilä Suistamo-juhlassa Joensuussa 30.6. 1968.) [9, 10]

Liisa Matveisen keräämässä aineistossa Ilomantsin entinen kirkkoherra Hannu Loima muistelee Sanni Pyörnilän itkutilannetta [9]:

"Erikoisesti jäi mieleen hänen itkuvirtensä Pedri Shemeikan haudalla tuolla Tuupovaaran Pörtsämössä. Siis niin valoisaa harvoin kuulee, kun hän maalaili juuri tällä hyväilynimistöllä ´kultaset kujaset siun armahaisien jalkasien astua, pyhkisin veikkoni viiliäl veel´, miten hän kuvailikaan ´siun jallois pölyt pois´ ja tälleen siis se oli, siis se, jolle hän lauloi oli tuonpuoleisessa elämässä, mutta ajattelen, että kyllä hyvin suuri osa sen itkuvirren kuulijoista tunsi, että Shemeikan henki oli siinä. Sillä se oli niin elävä, niin tässä ja läsnäolevana se puhuteltu, sitä siis sanat koko ajan ilmaisivat, ihan kuin olisi katsonut toista kasvoihin ja halunnut tuoda esille sydämensä rakkautta. Se itkuvirsi jäi eräänä valoisimpana runona, lauluna ja improvisointina mieleen niin, että mielestäni on ihan väärä sana sille itku. Se oli, jos, mutta voihan ihminen itkeä ilostakin, niin se oli, sanoisin, että se oli ilon itku." (Hannu Loima/ Liisa Matveisen haastattelu 1984, 1.4. teoksessa Liisa Matveinen: Äänellä itkun opas, 2015.)

• [1] E. Kallonen. 2012. Ruusuja olen poiminut - Suistamolaiset lauluperinteen taitajan Sanni Pyörnilän (1908-1998) kisällinä. Opinnäytetyö. 6/2012. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. [https://www.theseus.fi/handle/10024/46971]
• [2] P. Lytsy 2001. Sotikaisia ja Lytsyjä Suistamolta 1708-2001. Saarijärvi. Sukuseura Suistamon Lytsyt.
• [3] S. Pyörnilä & H. Saarivuori 2010. Sanni Pyörnilän Joensuussa asuvat lapset. Nauhoitettu haastattelu 23.11. 2010. Joensuu.
• [4] K. Peiponen 1985. Sanni on itkenyt virtensä talteen. ET-lehti 8/1985.
• [5] R. & H. Loima. 2011. Muistiinpanot käydyistä keskusteluista. Lokakuu 2011. (Emilia Kallonen)
• [6] A. Perttola-Flinck 1981. Sanni kutsuttiin Ranskaan itkemään. Katso TV- ja Radio-lehti 16/1981.
• [7] SKSÄ Kn 276. 1970. Suistamo 1970. Saarivuori Helinä. Nauhoitettu 22.11.1970 Enon
• pitäjän Revonkylä. Kertoja Sanni Pyörnilä, s.1908.
• [8] S. Uimonen 1968. Kuusikymmenvuotiasta op. Sanni Pyörnilää tapaamassa. Karjalainen 27.6.1968.
• [9] Koonnut Lea Tajakka.
• [10] Nuori Karjala, Heinäkuu 1968.

http://www.elonet.fi/fi/elokuva/143548

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• Opettaja Sanni Pyörnilä, Itkuvirsien ja runonlaulun taitaja/ HS 25.5.1998:
• http://www.hs.fi/ihmiset/art-2000003718530.html
• Karjalan Heimo 5-6/1968. Merkkipäiviä: Sanni Pyörnilä [http://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/sites/default/files/kh-ar...]
• Karjalan Heimo 5-6/1978: Merkkipäiviä: Sanni Pyörnilä [http://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/sites/default/files/kh-ar...]
• Karjalan Heimo 5-6/1998: Tuonilmaisiin ovat siirtyneet: Sanni Pyörnilä [http://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/sites/default/files/kh-ar...]
• Yle Uutiset: Emilia Kallonen on itkijänaisten jäljillä. 2012. [https://yle.fi/uutiset/3-5057340]

Äänellä itkeminen

• Äänellä itkijät ry: [http://www.itkuvirsi.net/]
• Konkka, Unelma: Ikuinen ikävä: Karjalaiset riitti-itkut. Valokuvat: Pekka Laaksonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 428. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1985. ISBN 951-717-418-7.
• Tenhunen, Anna-Liisa: Itkuvirren kolme elämää. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1051. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-809-1.

  ---

Tämä profiili oli Karjalan 85. viikkoprofiili (23.07.2017-29.07.2017).