Martta (Marfa) Nikolaintytär Kähmi

Runonlaulaja, emäntä. Piensarka, Suistamo. Myöh. Eno.

Syntymä / Birth / Рождение:

Suistamon ortodoksinen seurakunta, metrikkakirjat, syntyneet v. 1878:
Suistamo Orthodox Parish, metrics books, Births year 1878:
Суйстамо православный приход, метрические книги, рождений 1878 г.:

- 47. synt. 7.7., kast. 8.7. Marfa. Vanhemmat: Sarkakylän kylän talollinen Nikolai Zaharov ja hänen vihitty vaimonsa Feodosija Vasiljeva, molemmat ortodokseja, ensimmäisessä avioliitossa. Kummi: Saman kylän populin vaimo Darja Zaharova.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4128848

Dokumentti

Avioliitto / Marriage / Брак:

Suistamon ortodoksinen seurakunta, metrikkakirjat, vihityt v. 1896:
Suistamo Orthodox Parish, metrics books, Marriages year 1896:
Суйстамо православный приход, метрические книги, браки 1896 г.:

5. vih. 7.4. Sulhanen: Koiton kylän populi Antip Ivanov, ortodoksi, ensimmäiseen avioliittoon, 26 vuotta. Morsian: Piensaran kylän populin tytär Marfa Nikolajeva, ortodoksi, ensimmäiseen avioliittoon, 19 vuotta. Todistajat: sulhasen - Suistamon kylän talolliset Nikita Vasiljev Rebo ja Dimitrij Trifanov, morsiamen - Äimäjärven kylän talollinen Vasilij Romanov ja Koiton kylän talolllinen Vasilij Ivanov.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4131124

Dokumentti

Kuolema / Death / Смерт:

Martta Kähmi kuoli Enossa 07.12.1961. Hänet on haudattu Joensuun ortodoksiselle hautausmaalle. Hautamuistomerkki. Muistokirjoitus Karjalan Heimo -lehdessä: sivu 1 sivu 2.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Vieno Räty kirjoittaa Nuoren karjalan artikkelissa:

Martta Kähmi kuuluu Sotikaisten runonlaulajasukuun, samaan, johon ovat kuuluneet Matjoi Plattonen, Iivana Onoila, Iivo Härkönen ja monet muut suuret taitajat. Sotikaisten alkuperäisenä asuinpaikkana on ollut Suistamon Lytsyn kylä, mutta täältä suku on hajaantunut myöhemmin lähipitäjiin. Martan isä, Nikolai Lytsy – Sotikainen on asettunut asumaan Suureen Sarkaan, jossa hänen tyttärensä Marttakin on syntynyt. Täältä taitajamme on siirtynyt Hotalan kylään ja mentyään 18-vuotiaana naimisiin räätäli-maanviljelijä Antti Kähmin kanssa, Koittoon. (Vieno Räty: ”Martta Kähmi, karjalaisen kansanomaisen kulttuurin edustaja”/ Nuori Karjala n:o 4, Helmikuu, 1949.)

Niina Martiskaisen kuvauksessa kerrotaan:

Heille syntyi seitsemän lasta, joista kuitenkin jäi vain kolme tytärtä eloon, toisten kuollessa jo pieninä. Nikolai Lytsy toimi kesät jokiuitossa työnjohtajana. Talvisin hän kutoi verkkoja ja lauleli lapsenlapsilleen. Hän kuoli Hotjalassa vuonna 1930. Hänen vaimonsa, Martan äiti, oli kuollut jo vuonna 1904. Isän kuoleman jälkeen rakensivat Kähmit uuden kodin Pien-Sarkaan Rieg-järven rannalle. Siihen raivattiin pienet pellot ja siinä heillä oli tarkoitus viettää elämänsä ehtookin. Paikka oli erinomaisen kaunis. Siellä sai rauhassa kylän melulta kuunnella korven kohinaa ja metsäjärven rauhallista liplatusta. Siellä Antti Kähmi teki räätälintöitä, kalasteli ja soitteli ruokopilliään ja Martta askaroi kotipirtissä, karjatarhassa ja ilahdutti usein vieraita lauluillaan. Vieraita heillä kävikin usein, joskus jopa ulkomaalaisiakin, joille alkuperäinen runotaide oli uutta ja outoa.

Martta-emäntää pyydettiin usein myös juhlatilaisuuksiin esittämään laulujaan. Itkuvirsien taitajana hän ei vielä tähän aikaan esiintynyt. Talvisodan puhjettua he muuttivat Kaaville. Täällä kuoli Martan elämäntoveri, Antti Kähmi. Kun vuonna 1942 palattiin jälleen Suistamolle, oli Martta Kähmi ensimmäinen ohjelmansuorittaja kotiinpaluujuhlassa. Tällöin hän itki ilmoille ilonsa kotiseudulle pääsemisestä ja Karjalan kärsimistä murheista. Tästä hänen varsinainen itkuvirsikautensa alkoi(…). Hän on tulkinnut herkästi ja hienotunteisesti niitä tunnetiloja, joiden vallassa Karjalan kansa on ollut. Erikoisesti itkun kohteita ovat olleet kotiseudun menettäminen, Karjalaan jäänyt kotikirkko, sankarivainajat ja uuden elämän aloittaminen kylmillä tiloilla.

Toista evakkokauttaan Martta Kähmi vietti toisen tyttärensä luona Enon Revonkylän koululla Sieltä käsin hän on teki lukuisia esiintymismatkoja ympäri maata karjalaisten tilaisuuksiin. Onpa hän itkenyt myös sotamarsalkka Mannerheimin ja presidentti Kyösti Kallion haudoilla sekä esiintynyt radiossa. (Niina Martiskainen: ”Runojen Suistamo. Vanha runo. Martta Kähmi.” teoksessa (toim.) Väinö Nenonen, Mikael Rajamo: Suistamo, 1955.)

Salmilainen Lahja Oljakka lähetti muutamia Martta Kähmiltä muistiinmerkittyjä loitsuja Karjalaisen muistitiedon keräykseen vuonna 1952: Lehmää navetasta päästettäessä luettava loitsu, karjaa päästettäessä, juhannusyön lempeä nostettaessa, kun lapsenbuabo ottaa veden lasta pestäkseen ja lasta pestessä luettava loitsu. (Muistojen Karjala n:o 8, 1952. teoksessa Unto Martikainen: Runokylien kutsu, 2012.)

Martta Kähmin siunaustilaisuus Joensuun ortodoksisessa kirkossa muodostui mieliin painuvaksi surujuhlaksi. Kirkkoherra Erkki Piiroinen siunauspuheessaan korosti, että vainaja oli myös uskollinen kirkkonsa lapsi. Siunauksen jälkeen varatuomari Simo Härkönen piti erittäin kauniin muistopuheen. Petter Mantsinen esitti sitten kirjoittamansa muistorunon. Omaisten jälkeen laskivat seppeleen Karjalaisen kulttuurin Edistämissäätiö, Karjalan liitto, Kalevalaiset naiset, Revonkylän nuorisoseura ym(…). (Nuori Karjala Tammikuu n:o 1, 1962.)

Nuori Karjala julkaisi Martta Kähmin itkun Riku Kuikan muiston yhteydessä. Martta Kähmi on virittänyt ystävälleen viimeisen virtensä.

Aluksi virressä valitetaan sitä, ettei päässyt tuomaan viestejä, haudan äärelle saattelee hän itkusanoin, tuohuksin ja suitsutuksin hänen aina Abrahamin aikuisille paratiisin sijoille Mamren tammiston ja lehmuston suojiin. Kiitettyään ystäväänsä kaikesta, sanoo hän jäähyväiset vainajalle toivoen viimein, milloin hän itse saa iäisyyskutsun, että Riku olisi häntä vastassa hänen käydessä tuntemattomille muahusille.

Vuotas, muaduneeh rubien
maksasen´i jytyttä muistelemah,
kui en päderän´i piässyt
vesasen´i viimeisil viestit´isil
engä haigijan´i hauvan pardahasil.
Ilmualen hosman´i igäväset
idosen´i jyttyöl itkusanasil,
kuin lämmitettysen´i lähit
lämbimih syndysih
kerritettysen´i jytys keski-igäsil.
Se oli kai vesselien syndysien virkkamaset.
Armahat syndyset otelgah
armas aigomuon´i
kaikkih hyvih asundosih.
Avajelgah armahis syndysis
Abramin aiguhiset
Ruajun veräjäset,
tunnustelgah tundoisyndysis
tulituohuksisien keral,
kallehis syndysis
fluadanakauhasien keral.
Otelgah armasottamuoni´i jytys
orjheissyndysis omilleh
oigeil puolusil.
Asetelgah aigomuon´i jytys
sinuo kallehis syndysis
kalanluuhisih kravattisih,
dai pestysyndysis
pehmeil perinäsil.
Mie kurjan´i kumardelen
kuldasei syndysie
läbi kulmasis kulgijoin
vedysien keral,
poltton´i eläjä notkistettuloin
polviloin keral.
Siit jo atkalan´i andelen
kergeil ilmasil kerritettysen´i
suuret kiitoksuot,
palehtunnut, armas palgosen´i,
suuret passiboset,
kui kurjasta kullettelit
kuldasil ilmasil kukkosina,
laittosta laululippahasina,
imehtynnyttä itkuvirdysien istuttelijana,
peigosta pitkil matkasil
evätöindä edähäsil matkasil.
Aina pidelit huoliskoses
hyvie huolusei.
Andelen palgosen´i jytys
kai passiboset.
Kiittelen kieron´i vielä
kelkkasis kylmäsil
kyyvin andelennas.
Aina atkalasta arbualit,
yhkivästä ymmärdelit,
kuin olin vaibunuh jo
vanhoil varasil,
evätöin elännysil igäsil,
leinän´i leskiliebevysil.
Andelen vain kaikis kohtasis
suuret kiitoksuot.
Andele vain polttosel,
polviottamuon´i, kaikis
puhtahat proshkenn´aset,
idosen´i jytys
ijankaikkiset proshkenn´aset.
Siit kun konsa
kurjan´i tullen
kuldasih syndysih,
tule, vualimuon´i,
vaibunutta vastajelemah,
tule tuomenuon´i.
tuon´ikkosta tunnustelemah
tundemattomil muahusil tulduo.

(Martta Kähmi: ”Riku Kuikan muistolle”/ Nuori Karjala Syyskuu, n:o 8, 1954.)

Mainittakoon, että Jehki Jänönen (Martan eno) Mainitaan kanteleensoittotaidossa kuuluisana. (Unto Martikainen: Runokylien kutsu, 2012.)

Koonnut: Lea Tajakka

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• http://etno.net/sivu/balladi
• http://kakonen.jns.fi/cgi-bin/select.cgi?id=5743
• http://dbgw.finlit.fi/skvr/teksti.php?id=skvr07117150
• http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/46971/Kallonen_Emilia....
• Sivulta 36: helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/19589/aanenvoi.pdf?sequence=2
• Lauri Simonsuuri: "Mahtajat menevät. Runonlaulaja Martta Kähmin muistoksi"/ Karjalan heimo 1-2, 1962. Sampo-tietokanta, Karjalan Sivistysseura ry. -->
• http://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/fi/artikkelit/mahtajat-me...

  ---

Tämä profiili oli Suojärvi-projektin 70. viikkoprofiili (09.04.2017-15.04.2017).