Simon Bartholdi Cardiaster

Simon Bertilsson Giös, kyrkoherde i Kumo 1627. Deltog i prästmötet 1629. Bevistade Åbo akademis invigning 1640. Död 1674. Gift med Elisabet, död 1680, kort efter 24/5, dotter av9 kapellanen i Tavastkyro Gregorius Erici Moerus (Moijerus) och Sara Henriksdotter.

Simon Bertilsson Gjös eller Simon Bartoldi Cardiaster. Kyrkoherde i Kumo 1627. Deltog i prästmötet 1629. Bevistade Åbo akademis invigning 1640.† 1674. Gift med Elisabet Grelsdotter, † 1680, kort efter det hon 24.5.1680 testamenterat Karinoja hemman till sin äldsta dotter Karin.

Salminen, Tapio; Kokemäen ja Harjavallan papisto ennen vuotta 1870.

Koskinen, Ulla & Nissilä, Virpi; Kokemäen Äimälän rusthollin kaupat 1686-1727. Lisätietoja Äimän, Moliisin. Penselstiernan ja Gjösin suvuista. Genos 2009:3

- - - - - - -

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=689 Kokemäen kirkkoherra Simon Göös (Simon Bartholdi, myös Cardiaster, luult. yo Uppsalassa 11.11.1615, ‡ 1674), pso Elisabet Grelsdotter Mojerus.

- - - - - - - - -

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=373

Cardiaster, Simon Bartholdi (1592–1674). Chardiaster, Göös / Gjös / Goesius / Gösius, Simon Bartholli / Bertilsson. S Lieto 1592, kuului Pohjan pitäjän ns. Skitinbäckin suvun pappishaaraan V Liedon kirkkoherra Bartholdus Erici Gjös (vanhaa rälssisukua) ja Cicilia (Cecilia) Hansdotter Ulf. Ylioppilas (Simon Bartholli Finlandensis) Uppsalassa 11.11.1615. Liedon kappalainen 1623; Kokemäen kirkkoherra 1629, astui virkaan alkuvuodesta 1630. Synodaaliväitöksen respondentti (synod. resp.) (Simon Chardiaster pastor i Kumo) Turun pappeinkokouksessa 1629. Osallistui Turun akatemian vihkiäisjuhlaan heinäkuussa 1640. Allekirjoitti 1660-luvun alussa muiden joukossa Turun hiippakunnan papiston anomuksen, että piispa Johannes Terserus saisi pitää virkansa. Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 12.4.1643, 12.12.1649, 10.10. ja 6.12.1651, 22.11.1653, helmikuu 1655, 1664. Cardiasterin virkaanastumisen yhteydessä 6.5.1630 laaditun Kokemäen kirkon inventaarin mukaan seurakunnan kirkkoherranpappila omisti 18 eri niittykappaletta, joista uusi kirkkoherra tulokatsemuksessaan löysi seitsemän lahonnutta latoa. Kun hänen 45 vuotta kestäneen kirkkoherrakautensa jälkeen hänen leskensä ja lastensa sekä uuden kirkkoherran Gustavus Pauli Bogen (joka oli edeltäjänsä vävy) välinen inventaari kirkon omaisuudesta laadittiin 20.2.1680, siihen merkittiin, että ”pappilassa oli kaikkiaan 35 lasi-ikkunaa ja kahdeksan savupiipullista tulisijaa, joista puolet oli aivan hajalla, eikä rakennusryhmässä ollut yhtään talviasuttavaa huonetta”, joten sitä ei ilmeisesti ollut aikoihin käytetty asuintarkoituksiin (Tapio Salmisen mukaan ”pappilan kunnosta päätellen kirkkoherra Simon Cardiaster ei ollut asunut siellä pitkiin aikoihin”). Kokemäen kirkon vanhin säilynyt tilikirja vuosilta 1630–1737 on kirkkoherra Cardiasterin käyttöön ottama, ja hänen käsialaansa on myös Kokemäen ensimmäinen manttaaliluettelo vuodelta 1634. Kokemäen pitäjänhistorian kirjoittaja kertoo edelleen, että kirkkoherra Simon Cardiaster omisti Kokemäen Kaarenojan kylässä viimeistään vuodesta 1648 Potilan rusthollin, joka oli muodostettu alueella 1500-luvun lopulla sijainneet neljä maatilaa yhdistämällä. Hänet mainitaan myös melkein vastapäätä kirkkoa Kokemäenjoen etelärannalla sijainneen Tulkkilan Kilkun kruununtilan viljelijänä 1648–1663.

Tapio Salminen on selvittänyt hyvn yksityiskohtaisesti kirkoherra Cardiasterin tuon ajan suomalaiselle maalaispapille ilmeisen poikkeuksellista kiinnostusta vanhoihin käsikirjoituksiin ja painettuihin kirjoihin. Niitä löytyi Kokemen seurakunnan kirkonarkistosta ilahduttavan runsaasti ja niiden lisäksi myös tietoja muista 1600-luvun alkupuoliskolla Kokemäen kirkon kirjastoon kuuluneista kirjoista. Toukokuussa 1630 tehdyn Kokemäen kirkon inventaarion mukaan kirkon kirjastossa oli 18 kirjaa, joista ainakin 6 oli peräisin keskiajalta. Näistä keskiaikaisista messu-, laulu- ja saarnakäsikirjoituksista ja muista jumalanpalveluselämässä käytetyistä apuvälineistä kirkkoherra Cardiaster lahjoitti 27.12.1651 Turun akatemian kirjastolle pyhimyksiä käsittelevän saarnakokoelman (Sermones de Sanctis), pyhimysluettelon (Catalogus Sanctorum) ja inventaarissa mainitsemattoman saarnakäsikirjoituksen (Sermo unicum) sekä kirkkoherra Johannes Clementis Mentziuksen 1602 keskiaikaiseen paavilliseen dekretaalikokoelmaan vaihtaman Johannes Pomeranius Bugenhagenin Wittenbergissä 1524 painetun psalmikommentaarin In Librum psalmorum interpretatio. Bugenhagenin teos ei kuitenkaan kiinnostanut akatemian kirjastonhoitajaa, joten se palautettiin Kokemäelle, missä sitä säilytetään yhä seurakunnan arkistossa. Salmisen mukaan Kokemäelle palautettiin nähtävästi myös oktaavokokoinen pyhimyssaarnojen kokoelma, joka mainitaan kirkon inventaarissa 1680 muttei enää myöhemmin. Turun akatemian kirjastoon jääneet pyhimysluettelo ja saarna tuhoutuivat Turun palossa 1827.

Mielenkiintoisimpiin Kokemäen kirkon arkistossa säilyneisiin kirjoihin kuuluu kolme Amund Laurentssonin kirjapainossa Tukholmassa 1548–1549 painettua teosta sisältävä nahkaselkäinen sidos, jota Tapio Salminen asiantuntevasti ja varsin yksityiskohtaisesti esittelee. Nämä teokset ovat kastetta ja muita kirkollisia toimituksia käsittelevä Olaus Petrin ruotsinkielinen käsikirja vuodelta 1549, Mikael Agricolan suomenkielinen käsikirja samoista asioista ja Agricolan messukirja, molemmat viimeksi mainitut vuodelta 1549. Omistusmerkintöjen lisäksi takakannessa on kirkkoherra Simon Cardiasterin käsialalla kirjoitettuja laskelmia vuosien 1631 ja 1663 rukouspäivien tuloista ja hänen niiden alapuolelle kirjoittamansa tai täydentämänsä roomalaisen runoilijan Publius Ovidius Nason (43 eKr – noin 17 jKr) nimiin viety mietelmä: ”Omnia sunt hominum tenui pendentia filo” (, et subito casu, quae valuere, ruunt) ”A . 1667” eli ”Kaikki ihmisen oma roikkuu ohuen langan varassa” (ja äkkiä asiat, joilla on arvoa, sortuvat). ”V. 1667.” Mietelmä on kirjoitettu kahdessa osassa niin, että Cardiaster on myöhemmin täydentänyt sen alun ”Omnia sunt” kokonaiseksi lauseeksi. Teoksen sivuille on kirjoitettu myös suomenkielinen 1600-luvun kastekaava, lyhyt latinankielinen traktaatti sekä ruotsinkielinen kaava siunauksesta sellaisille henkilöille, jotka jo aiemmin on vihitty avioliittoon.

Kokemäen pitäjänhistorian kirjoittaja tarkastelee myös seurakunnan pitkäaikaisen kirkkoherran henkilökuvaa seuraavasti: ”Kun Cardiaster 1667 täydensi Ovidiuksen mietelmän tärkeimpiä kirkollisia toimituksia käsittelevien käsikirjojen takakanteen, hän oli jo iäkäs mies, joka oli ollut Kokemäen kirkkoherrana miltei neljäkymmentä vuotta ja käyttänyt sidosta kauan. Cardiaster tunsi pitäjässä jokaisen ja jokainen tunsi Cardiasterin. Mietelmä saattoi kummuta omista tuntemuksista, mutta yhtä hyvin Cardiaster saattoi vain kokeilla sulkakynään leikkaamaansa terää ja kirjoitti ylös mieleensä tulleen, koulun penkillä moneen kertaan jauhetun lauseen. Kokemäellä kohtalon lanka oli kuitenkin 1600-luvulla aina lyhyt ja asiat, joilla oli arvoa, saattoivat nopeasti säätyyn, sukupuoleen, ikään tai virkaan katsomatta sortua. Vaikka yhteisön ja valtakunnan sisäinen hierarkia oli säädetty ja eri yhteiskuntaryhmien suhde toisiinsa oli 1660-luvulla ehkä kaikkein hierarkkisimmillaan, ei yksittäisen ihmisen elämässä mikään ollut varmaa, vaikka valtakunnan eri ryhmien väliset suhteet yritettiin myös Kokemäellä järjestää säädyn ja arvon vaatimalla tavalla, paikallinen hierarkia oli vain sitä laajemman valtakunnan peili, kun taas elämän jatkuvuus toteutui ihmisten välisessä jokapäiväisessä kanssakäymisessä heidän arvostaan ja asemastaan riippumatta.”

Kun Kokemäen huonokuntoinen kirkko oli nähtävästi keättalvella 1641 palanut, kirkkoherra Cardiaster valvoi uuden kirkon rakennustöitä ja myös osallistui 1640- ja 1650-luvulla henkilökohtaisesti seurakunnan uuden kirkon rakennuskustannuksiin. Hän maksoi syksyllä 1643 osan uuden saarnastuolin kustannuksista, rakennutti kirkon uuden alttarin ja maalautti sen yläpuolella olleen ikkunan. Seurakunnan kirkkoherrana Cardiaster joutui myös tutkimaan ja selvittämään Kokemäellä 1646 vaikuttaneen unissasaarnaajan toimintaa. Tapio Salmisen mukaan tämän Herran enkelinä esiintyneen 12-vuotiaan tytön samoin kuin pari vuosisataa myöhemmin samalla seudulla esiintyneen hurmoksellisen hyppyherätyksen taustalla ”oli keskiajan hengelliseen mystiikkaan ulottuva naisten hurskauselämän ekstaattinen perinne, jonka eräs keskeinen elementti oli Kristuksen veri”. Seuraavassa katkelma Tapio Salmisen tekstistä (konsistori = tuomiokapituli): Kokemäen hyppyherätyksen ydinalueella Säpilän ja Vitikkalan seudulla vaikutti unissasaarnaaja jo 1646, jolloin kirkkoherra Simon Cardiaster toi käräjille 12-vuotiaan Elisabeth Sakariantyttären, joka väitti olevansa Herran enkeli ja jota Vitikkalan alaiset Baranoffin lampuodit kokoontuivat kuuntelemaan. Ensimmäisen kerran henki puhui Liisan kautta Vitikkalassa 13.9.1646, jolloin kartanonvouti Mats Ludvigsson ja eräs ratsumies olivat illalla pelaamassa korttia ja kuulivat vihellyksen, mutta eivät saaneet selville, kuka viheltäjä oli. Kun he sammuttivat kynttilän, henki alkoi puhua, ylisti Jeesuksen verta ja uhkasi voutia, että ellei tämä naisi rakastajatartaan, koituisia vaikeuksia. Vouti ilmoitti kysyvänsä neuvoa kirkkoherralta, mihin ääni antoi luvan, jonka jälkeen hän pyysi voutia laulamaan ja rukoilemaan. Kun vouti vastasi, ettei osannut laulaa suomeksi, henki pyysi laulamaan saksaksi ja lauloi itse virren ”Ich Dank dir lieben Herre”. Seuraavana päivänä Liisa Sakariaantytär kertoi voudille, että ääni, jonka he olivat kuulleet, oli puhunut hänen kauttaan. Vouti ilmoitti tytöstä kirkkoherra Simon Cardiasterille, joka saapui tutkimaan asiaa. Kun kynttilä illalla sammutettiin, henki alkoi jälleen puhua ja ilmoitti olevansa Jeesuksen ja hänen oppilaidensa lähettämä, jotta valhe ja huoruus ajettaisiin kartanosta. Henki ilmoitti olleensa tytössä syntymästä asti, eikä luvannut lähteä koskaan pois. Asiasta oli myös muita todistuksia, jotka liitettiin käräjien Turun hiippakunnan konsistorille lähettämään selostukseen. Eräälle Ryytsälän rengille henki oli ilmoittanut, että jollei tämä uskoisi häneen, hän antaisi tulen lyödä hänen suuhunsa. Tyttö oli myös pirskotellut vettä kädessään olleesta liinasta ja väittänyt sen olevan Kristuksen verta ja liinan Jeesuksen ihoa. Kaksi piikaa todisti kuulleensa tytössä puhuvan kaksi henkilöä, joista toinen oli nimeltään Joseph ja toinen Herran Enkeli. Piikojen mukaan Vitikkalassa oli tasan vuosi aiemmin kummitellut, niin että yöllä oli kuulunut kovaa melua ja pirtti oli hohtanut kuin salamaniskusta. Mattilan Agneta Matintytär, joka tuolloin oli ollut Vitikkalassa palkollisena, kertoi, että henki oli ilmoittanut erään piian varastaneen suolasiikoja kartanosta ja että kun aittaemäntä oli kysynyt, pitäisikö piikaa lyödä, henki oli kieltänyt ja käskenyt, että kartanonvoudin olisi mentävä naimisiin rakastajattarensa kanssa. Samana iltana kun pirtissä oli salamoinut, henki oli alkanut parkua ja kironnut heidät ja ilmoittanut että täällä Suomessa (här i Finlandh) murhataan tuhat ja sata lasta. Henki oli kutsunut koko Raition lampuodit kuulemaan itseään ja uhannut pois jääviä paholaisen legioonilla ja villieläimiksi muuttumisella. Kirkkoherra ja aittaemäntä olivat yhdessä yrittäneet ajaa hengen pois tytöstä. Tyttö oli vaihtanut palveluspaikkansa Huivoon taloon, jossa oli heti alkanut öisin kuulua melua. Käräjät siirsivät jutun konsistorille, mutta sen myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa.” Kirkkoherra Simon Bartholdi Cardiaster allekirjoitti kirkon tilit viimeisen kerran 10.3.1673. Loppuiällään hänellä oli vanhuudenraihnauden takia vaikeuksia viranhoidossa ja syksystä 1673 lähtien hänen vävynsä ja tuleva seuraajansa, kappalainen Gustavus Pauli Boge hoiti kirkkoherran virkatehtäviä ja allekirjoitti pitäjän kymmenysveroluettelon.

K Kokemäki 24.5.1674 (haudattiin Kokemäen kirkkoon 14.6.) 1674. Ruumissaarnan piti Porin triviaalikoulun silloinen rehtori, myöhempi Kangasalan kirkkoherra, filosofian maisteri Johannes Thuronis Thuronius (tuolloin Waenerus).

P Elisabet (Lisbet) Grelsdotter Mojera, eli leskenä miehensä jälkeen, mainitaan elossa olevana vielä 24.5.1680, mutta kuoli pian sen jälkeen, PV kenties Hämeenkyrön kappalainen Georgius Erici Mojerus ja hänen ehkä 2. puolisonsa Sara Henriksdotter.

Julkaistu 19.1.2011. Päivitetty 23.2.2011.