Thomas Ahlberg

Hiski Kalajoki 14.11.1790 15.11.1790 dr. Thomas Ahlberg Susanna Thoma.. Vendelä Christina (oä.)

Kainuun Historian II:

...Pienenä lohtuna ruodutussasiaan saamalle ratkaisulle tuli Kajaanin läänin talonpojille tieto, että
Pohjanmaan läänin maaherra G.A. Piperin kuolinpesästä oli löytynyt Kajaanin läänin varoja 3000
kuparitalaria. Valtion velkaseteleinä maksetut varat aiheuttivat Simo Moilasen
valtiopäivämatkalle värikkään jälkinäytöksen, joka valottaa läänissä syntynyttä
tyytymättömyyttä valtiopäivillä koetun epäonnistumisen johdosta.

Moilanen oli ostanut velkaseteleillä ketunnahkoja. Hän kertoi myöhemmin pelänneensä, ettei
velkaseteleillä olisi Kajaanin läänissä mitään arvoa ja ettei maakunnan väki siten olisi voinut
ostaa niillä kipeästi tarvitsemaansa viljaa. Yritys vaihtaa setelit metallirahaksi epäonnistui.
Niinpä hän oli päätynyt revonturkkeihin, jotka olivat kotiläänissä käypää valuuttaa.

Palatessaan syksyllä 1762 Tukholmasta Moilanen tullautti ketunnahat Oulussa ja lähti
kuljettamaan niitä Paltamoon. Matka keskeytyi kuitenkin Kiehimänsuussa. Kiehämänsuussa
vartiopaikkaansa pitänyt ratsuratsastaja Johan Ahlberg lähti sunnuntaina 12.9 kirkkoon
Paltamoon. Rajaratsastaja ei liene ollut kovin hartaissa tunnelmissa, sillä hän oli saanut jo
ennakolta tiedon Simon veneen lastista. Tarkastuksen suorittaminen pelkästään huhun
perusteella ei kuitenkaan käynyt laatuun. Niinpä Ahlberg kysyi Moilaselta, oliko hänellä
ketunnahkoja. Simo kielsi ja lähti jatkamaan matkaa

Kirkonmenojen jälkeen rajaratsastaja sai epäilyilleen vahvistusta ja kiirehti apurinsa kanssa
jäljittämään Moilasta. Miehet tavoittivat Moilasen venekunnan Leppikoseken alla, kun Simo oli
parhaillaan siirtämässä toverinsa kanssa lastiaan kosken yläpuolelle. Paikalla oli myös kaksi
karjalaista kauppamiestä. Kun Ahlberg vaati, että nahat oli luovutettava hänelle. tilanne alkoi
kehittyä uhkaavaksi. Pitkän sanailun jälkeen revonturkit siirtyivät rajaratsastajan huostaan.

Tullirikoksia ja salakaupan ehkäisemiseksi oli myös Kajaaniin perustettu valmistevero- eli
aksiisioikeus. Kolme päivää Leppikosken tapahtumien jälkeen pyysi tullinvuokrausyhtiön
asiamies kapteeni Löthman aksiisioikeuden istunnossa, että Simo Moilaselta takavarikoidut
ketunnahat julistettaisiin kruunulle menetetyiksi. Simo ei näet ollut maksanut niistä tullia
Kajaanissa, ja hänen oli ilmeisenä tarkoituksenaan oli ollut kaupata ne Venäjän puolelle.

Löthman oli siten saanut todellisen makupalan, 243 arvokasta ketunnahkaa, joista neljä ja
takavarikon suorittajilla oli toiveita hyötyä myös henkilökohtaisesti. Asialla oli kuitenkin myös
laajempi tausta. Löhtman henkilöi Kajaanin läänin asukkaille lankeaa ja epäoikeudenmukaista
virkavaltaisuutta niin tullinvuokrausyhtiön asiamiehenä kuin myös ruodusta kiirehtineenä
kapteenina.

Löthmanin uskollisena tukena oli rajaratsastaja Ahlberg, mutta muita tukimiehiä oli vaikea
saada. Kajaanin pormestari Mathias Castrenin johdolla istuneen aksiisioikeuden myötätunto
oli niin selvästi, niin kuin mahdollista Moilasen puolella ja samoin oli Paltamon säätyläisten,
joihin myös Castren kuului ja talonpoikien tuki vankasti hänen takanaan. Nahkoja uhannut
takavarikko ei koskettanut tietenkään vain Moilasta vaan kaikkia asianosallisia. Sotkamossa
oltiin hiljakseen, sillä pitäjä sai oikeudenkäynnin kuluessa osuutensa jaettavista varoista.

Oikeuden käynti aloitettiin nopeasti, mutta ratkaisua ei vain syntynyt. Molemmat osapuolet
alkoivat tuskastua. Huhtikuussa 1764 Simo Moilanen tarttui kynään ja laati aksiisioikeudelle
tulenpalavan kirjelmän. Se ja Simon myöhemmin laatia "Wielä nöyrä muistutus" ovat
harvinaisia muistomerkkejä Kajaanin läänin talonpojan kielenkäytöstä ja ajatuksista pari
vuosisataa sitten. Simo korosti tullisäädösten monimutkaisuutta. Hään ei tiennyt, että "tulli
passi olisi tarpeellinen otetta calulle, ioca yhteiselle lansalle ulcona kaupungista, maacunnan
sisällä, osaxi langeaa". Löthman oli nostanut jutun osoittaakseen tullin vartiopaikkojen
tarpeellisuuden. Tosiasiassa ne eivät kuitenkaan "tähän asti mitään hyötytsystä ole tainneet
toimittaa, ehkä het (rajaratsastajat) ilman asianomaisten päälle puhetta, ovat culkeneet
cauwas posti Sioistansa, ja wastoin lakia, ihmisten huoneista kileyä kalua hakenet" Moilanen
kävi siten sumeilematta vastahyökkäykseen.

Kun asiaa tutkittiin, se mutkistui. Kajaanin aksiisioikeudessa käytiin revonturkkien merkeissä
sapekkaita vuoropuheluja, jotka osin irtaantuivat kauas pääasiasta. Huhtikuun lopulla 1764
oikeus teki päätöksensä. Löthmanin kanta oli luonnollisesti varma: Moilanen oli aikonut viedä
nahat ja muitakin tuotteita rajan ylitse salaa, joten tavarat oli julistettava kruunulle menetetyiksi
. Muut oikeuden jäsenet, jotka pöytäkirjan mukaan "tuntevat seudun paremmin" kuin suomea
taitamaton Löthman, vapauttivat Moilasen kuitenkin syytteistä ja edellyttivät että nahat
luovutettaisiin hänelle. Kun Löthman ja Ahlberg ilmoittivat tyytymättömyytensä päätökseen,
Moilasella todettiin olevan oikeus vaihtaa tavara panttia tai takuita vastaan valituksen
käsittelyn aikana.