Torsten Henriksson Tawast

https://litteraturbanken.se/forfattare/LewenhauptA/titlar/KarlXIIsO...
Adam Lewenhaupt: Karl XII:s officerare. Biografiska anteckningar (1920)

Kapteeni Torsten Tawast (1685-1750) oli niitä suomalaisia sotilaita, jotka uskollisesti taistelivat suuressa pohjansodassa ja seurasivat kuningas Kaarle XII:tä vielä tämän viimeiselle sotaretkelle Norjaan. Samalla hurjapäisyydellä, mitä hän oli sotilaana osoittanut, Tawast suhtautui rauhan aikana kirkkoon ja papistoon.

Sisällysluettelo [piilota]

1 Elämä sotilaana

2 Pietisti

3 Perhesuhteet

4 Lähteet

[muokkaa] Elämä sotilaana

Torsten Tawast syntyi Viipurissa 1685. Hänen isänsä oli esikuntaupseeri Henrik Tawast (elossa vielä 1693) ja äitinsä inkeriläispapin tytär Maria Christina Schytzfelt.[1] Torsten Tawast liittyi 1701 vapaaehtoisena Savon jalkaväkirykmenttiin: Ilmeisesti vanhemmat olivat Inkerinmaalaisen tilansa Tawastelundin menettämisen jälkeen muuttaneet Savoon, mikä olikin onnekasta, sillä suuren pohjansodan hyökkäykset Suomen suunnalla kohdistuivat ensimmäisenä juuri Inkerinmaalle.

Ruotulaitos tuotti sotilaita Ruotsin armeijaan. Monesti isännät lähettivät palkkiota vastaan sijaisen sotaan, jottei heidän itsensä tarvinnut lähteä sotimaan. Viimeisen sadan vuoden aikana sotilaita oli rahdattu pääsääntöisesti Baltian, Puolan ja Saksan rintamille, joten oli hyvin ymmärrettävää, ettei motivaatio sotilasuraan ollut korkealla. Vastaavasti aina kun Venäjä oli uhannut Suomen aluetta, oli nostoväkeä saatu mukavasti liikkeelle.(Lappalainen)

Sotilaaksiottoa vaikeutti vielä miesten pakoilu. Tämän vastapainona oli se joukko sotilaiden lapsia, joka oli elänyt sotaleireissä lapsuutensa ja ikään kuin tottunut ajatukseen sotilasurasta. Monet heistä värväytyivät Torsten Tawastin lailla vapaaehtoisina palvelukseen. Aateliton talonpoika saattoi edetä kersantiksi tai vääpeliksi saakka, mutta tuskin sitä korkeammalle. Säätyläinen ja aatelinen alkoivat hekin uransa hierarkian alaportailta, mutta harppoivat muutamien asteiden yli aina kapteeniksi saakka, mistä ylöspäin kohoaminen edellytti mieheltä jo poikkeuksellista kyvykkyyttä ja onnea.[2]

Tawast oli Morathin komppanian rivimies 26.2.1702, vääpeli 1704 ja vänrikki 1709. Viipurin valtauksen aikana 1710 hän kuului Savon jääkäreihin.

1709 Kaarle XII:n ja Venäjän tsaari Pietarin suuri välienselvittely Pultavassa päättyi ruotsalaisten täydelliseen kukistumiseen. Tämän jälkeen Pietari suuntasi katseensa Suomeen. Jo maaliskuussa 1710 Fjodor Apraksin marssi jäitse Viipuriin ja piiritti kaupungin noin 7500 miehellä. Puolustusta johti eversti Magnus Stiernstråhle, miehiä hänellä oli 4000. Suomen armeijan ylipäällikkö Lybecker, jolla Kymeenlaaksossa oli 5000 miestä, jäi passiivisena odottamaan ohjeita. Aprillipäivänä piirittäjät aloittivat tykkitulen, jota kesti ilman sanottavaa menestystä koko kuukauden. Silloin Pietari itse puuttui asiaan ja laivasi 10.5.1710 lisää miehiä ja raskasta tykistöä paikalle. Kesäkuisen tulimyrskyn aikana sadat tykit jauhoivat Viipurin muurin täysin soraksi, ja kun apua ei kuulunut Stiernstråhle katsoi parhaaksi antautua. Venäläiset olivat luvanneet vapauden puolustajille, mutta tämän lupauksen piirittäjä kuitenkin petti. Kaupungin varusväki -mukana T. Tawast- vietiin sotavankeuteen ja suuri osa kaupungin siviilejä raahattiin Venäjälle orjuuteen. Torsten Tawast karkasi pian vankeudesta ja ilmoittautui uudelleen palvelukseen. (Lappalainen, Salonheimo)

Tawastista tuli aliluutnantti 1711. Tammikuussa 1712 hän joutui uudelleen vangiksi, tällä kertaa Kerimäen kirkolla, mutta onnistui jälleen pakenemaan ja palasi 1714 kotiin. Kiersi 1716 ja 1717 Savoa miehiä värväämässä ja saikin mukaansa 9 värvättyä, joiden kanssa pakeni Ruotsiin osallistumaan karoliinien viimeiseen retkeen Norjassa. Kun Kaarle XII kuoli marraskuussa 1718 Fredrikstenin piirityksen aikana ruotsalaisten viimeinenkin taistelutahto katosi ja joukot palasivat kotiin. Tawast asettui Kuopioon. Kapteenina hän sai todistaa hattujen epäonnista sotaa 1741-42, pikkuvihaa, jolloin venäläiset jälleen valtasivat Suomen. (Tigerstedt)

[muokkaa] Pietisti

Norjan retken jälkeen Tawast oli 1721-36 Kangasniemen Alahovin luutnantin virkatalon ja 1736 alkaen Kuopion Hatsalan virkatalon haltija.[3] Rauhan vuosina hän omisti aikansa hengellisille asioille. Kirjeitse Tawast piti yhteyttä turkulaisen yltiöpietismin merkittävään edustajaan maisteri Petter Schäfferiin ja tunnustautui tämän hengelliseksi ystäväksi[4]. Tawastin läheisiä tuttavia ja hengenystäviä oli myös Savon ylisen kihlakunnan kirjuri Lauretius Butz, jonka hankkiman rahoituksen avulla hän kävi 1729 ostamassa Tukholmasta 80 taalerilla kellon Kangasniemen kirkkoon[5].

Uskonsotien ja jäykän puhdasoppisuuden vastavaikutuksena syntyi 1600-luvun Saksassa pietismi. Liikkeessä korostettiin henkilökohtaisen uskon merkitystä ja arvosteltiin voimakkaasti kirkkoa. Suomeen pietismi levisi Baltiasta ja Saksassa palvelleiden sotilaiden kautta. Pietismi levisi Suomen karoliinien keskuuteen: näistä merkittävimpiä oli Carl Gustaf Armfelt (k. 1736), joka oli johtanut Suomen armeijan epätoivoista puolustustaistelua ja Kaarle XII:n kaaduttua armeijan onnetonta paluuretkeä Norjasta.[6] Myös Suuren Pohjan sodan aikana Venäjälle vangeiksi joutuneista upseereista useat kääntyivät pietisteiksi. Se, miten pietistit suhtautuivat kirkkoon, käy hyvin ilmi tavassa, millä Torsten Tawast esiintyi itäisen komission edessä.[7]

Heti Isonvihan jälkeen asetettiin itäinen komissio tutkimaan muun muassa väitteitä Savon papiston palkkauksessa sotatilan aikana tapahtuneista laittomuuksista. Tässä suhteessa seurakuntalaisilla olikin paljon valitettavaa: papit kiersivät pitäjää -kerrottiin- ylimääräisiä joulupaisteja, viljakappoja ja muita saataviaan keräämässä. Jossain sanottiin jopa papin kieltäytyneen ruumiita siunaamasta hautaan, ellei laitonta korvausta oltu suoritettu.

Torsten Tawastilla oli paljon pahaa kerrottavana Savon papeista, kun komissio 1726 piti tutkimuksia Rantasalmen kirkolla.[8] Hänen mukaansa papit vaativat leivättömältä rahvaalta kahden kapan ruissaatavia, ottivat paistin asemesta lampaan ja viimeisenkin kuontalotukun rukinlavasta, ellei muuta pellavaa ollut annettavana; Papit kulkivat joukolla talosta taloon hevoset, rengit, lukkarit ja unisuntiot mukanaan, jotka kansan kaikkityynni oli ruokittava, ja mitä ahmia ei ennätetty, heitettiin koirien kaluttavaksi; viinaa oli myös annettava, ja siitä papit juopuivat ihan tolkuttomiksi "samalla kun talonpojat kituivat siinä laitimmaisessa köyhyydessä" ja heidän lapsensa "huutavat suurta hätää kuin korpinpoikaset konsanaan alastomina kätkyeissään pettukannikkaa imien".[9]

Kapteenin liioitelluista jutuista ei väriä puuttunut ja niinpä hänen olikin konsistorin vaatimuksesta ja komission pakottamana esitettävä julkinen anteeksipyyntö. Ihan perättömiä Tawastin kuvaukset eivät kuitenkaan näytä olleen, sillä tutkijalautakunta joutui kieltämään kaikki sellaiset papinsaatavia koskevat sopimukset, jotka eivät perustuneet vuosien 1681 ja 1694 asetuksiin eivätkä olleet kuninkaan vahvistamia. (Saloheimo)

Tawast kuoli Kuopiossa 26.2.1750

[muokkaa] Perhesuhteet

Puoliso 9.5.1717 Tukholmassa Anna Pihlman (s. 29.6.1700 Kuopio, k. 30.5.1778). Anna Pihlman ja hänen äitinsä olivat monen muun säätyläisen tavoin sotaa ja venäläismiehitystä paossa Ruotsissa. Annan isä, kaunopuheisuuden professori Isak Pihlman oli kuollut jo 1707.

Lapsia: (Kirkonkirjat)

Carl Gustaf, s. 8.1.1723 Juva, Inkilä

Carl Johan, s. 16.4.1725 Kangasniemi

Torsten, s. 20.2.1727

Magnus Fredrik, s. 29.6.1728

Ulrica Adriana, s. 11.10.1732 klo 9

[muokkaa] Lähteet

1.↑ Elgenstierna: Svenska adelns ättartavlor

2.↑ Jussi T. Lappalainen: Sadan vuoden sotatie (Helsinki 2001)

3.↑ K.Wirilander, Savon historia III, s. 258, Kuopio 1960

4.↑ K.Wirilander, Savon historia III, s. 929, Kuopio 1960

5.↑ K.Wirilander, Savon historia III, s. 930, Kuopio 1960

6.↑ P.Laasonen: Suomen kirkon historia 2,Porvoo 1991

7.↑ E.S.Tigerstedt: Torsten Tawast och hans omgifning, 1909

8.↑ K.Wirilander, Savon historia III, s. 259, Kuopio 1960

9.↑ V.Saloheimo: Savon Historia II:2 (Jyväskylä 1990)