
Tämä teksti on vielä tynkä ja laajenee myöhemmin
Hokkala sijaitsee aivan Kyyjärven ja Alajärven rajalla, valtatie 16 varrella. Aikojen saatossa rajoja, kuntia ja maakuntia on alueella muuteltu moneen kertaan.
1500-luvulla alue oli erämaata, ensimmäiset Kyyjärven talot olivat Pölkki 1559 ja Nopola 1571. Alajärven puolella Möksyssä ensimmäinen talo oli Kolanen/Kotanen eli Möksy 1618.
Hokkalan perustaja oli Tapani Hokkanen joka veroluetteloissa on merkitty isännäksi 1656-1665. Möksyn talot Pohjoiskangas, Söderbacka ja Vehkamäki perustettiin 1784-1790 Hokkalan jakokunnan maalle vaikka talot kuuluivatkin Alajärven puolelle. Loput Möksyn talot kuuluivat Kuninkaanjoen (Soinin) jakokuntaan aina vuoteen 1835 asti.
Aluksi Hokkalan talo kuului suur-Saarijärven pitäjään ja sitten siitä lohkaistuun Karstulan pitäjään. Kyyjärvi itsenäistyi vasta 1929. Kyyjärvi kuului Vaasan lääniin aina Keski-Suomen maakunnan perustamiseen 1960 Hokkalan kylä käsittää tässä projektissa kaksi asiaa:
1. Hokkalan jakokunnan alueen johon kuului Kyyjärven kylän länsiosa. Hokkalan kantatalon lisäksi jakokunnan osakkaina oli kolme Alajärven Möksyn taloa, Pohjoiskangas, Söderbacka ja Vehkamäki
2. Kunnanrajojen muutoksen jälkeen (1949) Hokkalan kylän jolloin edellämainitut tilat siirtyivät Kyyjärven puolelle.