
Unnunkoski
Muinaisina aikoina vedet virtasivat Laatokasta Suomenlahteen. Vähäinen asutus oli keskittynyt Unnunkoskella rannoille ja saariin. Kivikaudella maa kohosi hiljalleen. Laatokka puhkaisi uuden kulkuväylän, Nevan. Laatokan pinta alkoi laskea ja Unnunkosken tienoot nousivat vedestä. Muodostui laaja, järvimäinen selkä. Myöhemmin 1857 vesi vielä laski 2-3,5 m, koska Kiviniemessä avattiin kannas. Rautakaudelta on aseita ja työkaluja löytynyt Unnunkoskelta Hoppendorfin niemen pellosta ja hautaraunioita Raksunmäeltä. 1600-luvulla esiintyi Unnunkoskella jo tuttuja sukunimiä: Javanainen, Matikka, Haikonen, Väkiparta, Orava, Laukkanen, Rouhiainen, Kähönen, Puputti, Suutari, Olkkonen, Patrakka ja Parta.
Unnunkosken kylä sijaitsi Räisälän kirkonkylältä pohjoiseen pitäjän luoteisosassa Vuoksen varrella. Kylän ensimmäisen kaupan perusti käkisalmelainen kauppias Aleksander Kannin 1860-luvun alkupuolella. Seuraavan kauppaliikkeen avasi keskelle kylää, laivarannan lähelle kauppias Tuomas Javanainen vuonna 1892. Martti Laamasen toimesta avattiin Räisälän osuuskaupan jakelupaikka vuonna 1907 ensin Virtakalliolle, sitten Puputin taloon. Pari vuotta myöhemmin osuuskaupan myymälä perustettiin Juho Suutarin taloon. Liikenneyhteys oli Vuoksea pitkin Käkisalmeen kaksi laivavuoroa päivässä. Laivalla kuljetettiin valmistetut tuotteet Käkisalmen markkinoille. Liikennettä hoitivat höyrylaivat Ala-Vuoksi ja Käkisalmi. Unnunkosken vanha (kävely)silta palveli yli kaksikymmentä vuotta ja jäiden lähdön aikaan 1923 virta vei sillan. Ennen talvisotaa rakennettiin Vuoksen yli uusi, komea silta v.1938.
Unnunkosken kansakoulu perustettiin 1890 Matti Läheniemen ja lukuisten kyläläisten toimesta. Oma koulurakennus valmistui 1900 ja alakoulurakennus vuonna 1929. Nuorisoseura oli perustettu Räisälän Nuorisoseurana 1895 kirkonkylässä, mutta joutui sortovuosien aikana siirtämään toimintansa Unnunkoskelle. Myöhemmin muihinkin kyliin perustettin nuorisoseuroja ja Unnunkoskella olevan nimeksi jäi Räisälän Nuorisoseura. Uusi upea seuratalo valmistui vuonna 1913 Kukkurinmäelle. Seurantalo paloi 1930 ja uusi talo saatiin valmiiksi 1933. Evakossa seuran toimintaa jatkettiin vielä vuoteen 1985. Työväenyhdistys perustettiin Unnunkoskelle ensimmäisten joukossa koko Räisälässä. Yhdistyksen talo paloi 1924 ja jäsenet siirtyivät muiden työväentalojen käyttäjiksi. Unnunkosken Marttakerho perustettiin 1930. Lotta Svärd-toiminta pääsi alkuun Unnunkoskella vuonna 1929. YH:n aikana Unnunkoskelle sijoittui JR 23, komentajanaan eversti Martti Laurila.
Nykytilanne: Kylän uusi nimi on Gory. Kylässä on vanhoja suomalaisten rakentamia rakennuksia ja uudempia sekaisin. Nuorisoseuran talo on vielä pystyssä, mutta rapistuneena. Unnunkosken yläkoulun rakennus on vielä jäljellä, mutta alakoulu tuhoutui tulipalossa. Alueella on toiminut lomakeskus eli Baza Otdyha Severnaja. Kylässä on toimiva kauppa. Unnunkosken sillan toisella puolella uusia datsoja ja joitain vanhempia rakennuksia.
Lähde: räisälä.fi, Räisälä- kotisivut