Takaisin päävalikkoon

Selvennettyjä ja suomennettuja käräjäkirjoja - Kuopio

Kuopion käräjät 10.7.1641

Käännös: Veli Pekka Toropainen

106v─107

Kuopion kesäkäräjillä 1641 Räsälän Olli Paavonpoika Räsänen Olli Paavonpoika Räsänen tuomittiin 3 markan sakkoon sillanrakennus- ja tientekovelvollisuuden laiminlyömisestä.

Kuopion käräjät 17.3.1642

Käännös: Veli Pekka Toropainen

151─151v

Maaliskuussa 1642 Riistaveden Vänni Parviainen Vänni Heikinpoika Parviainen kertoi oikeudelle, että kun hänen isänsä kuoli kuusi vuotta aiemmin, oli hän ja hänen veljensä Heikki Parviainen jakaneet isänsä kahden veromarkan tilan keskenään. Heikki oli nyt karannut Venäjälle. Heidän sisarensa mies Olli Leskinen halusi nyt saada itselleen tämän Heikin hallitseman ¾ veromarkan maan. Kun veljekset olivat jakaneet maan laittomasti, sai Vänni Heikinpoika pitää isiensä maan.

Kuopion käräjät 5.─8.4.1644

Käännös: Veli Pekka Toropainen

7─7v

Huhtikuussa 1644 Kuopion kirkkoherra Petrus Fabritius kertoi antaneensa pystyttää pappilaan omalla kustannuksellaan tuvan ja kamarin. Pitäjään kuului 318 savua, joilta hän haki nyt korvausta. Pitäjä lupasikin maksaa hänelle kapan viljaa savulta, sillä hän oli ruokkinut myös työmiehensä itse. Rakennukseen tuli myös kuusi ikkunaa, jotka voitiin tehdä kirkossa olleista vanhemmista ja uudemmista lasiruuduista. Kirkon edusmiehet Ivar Johaninpoika Argillander ja Antti Holopainen valtuutettiin hankkimaan ikkunoihin tarvittava lyijy, tina ja lasi sekä hankkimaan paikalle lasimestari, joka suorittaisi työn. Tätä tarkoitusta varten pitäjältä kerättiin yksi kupariäyri savulta.

85

Huhtikuussa 1644 sakotettiin Antti Paavonpoikaa yhdeksällä markalla, sillä hän moitti itsensä ja Lassi Savolaisen eli Kuosmasen välillä annettuja tuomioita vääriksi. Asia koski heidän maariitaansa.

Kuopion käräjät 22.7.1644

Käännös: Veli Pekka Toropainen

166v

Kesäkäräjillä 1644 Räsälän Olli Paavonpoika Räsänen [Olli Paavonpoika Räsänen] vaati Matti Turuselta takaisin pannin viljaa, jonka tämä oli saanut värväyspalkkioksi ryhtyessään sotamieheksi. Turunen ei voinutkaan ottaa pestiä vastaan saamansa tuomion vuoksi. Oikeus määräsi hänet maksamaan palkkion takaisin.

168─169

Heinäkuussa 1644 Perttu Tuovinen kertoi oikeudelle, että Yrjö Miettinen oli taannut Antti Mustosen puolesta kymmenen kappaa rukiita, mutta ei halunnut nyt maksaa niitä. Miettisellä oli viljaa aitassaan. Hänet määrättiin maksamaan takauksensa Tuoviselle ja perimään se sitten takaisin Mustoselta. Samoilla käräjillä oikeus määräsi nimismies Ivar Johaninpojan, Perttu Tuovisen, Matti Happosen ja Yrjö Hakkaraisen suorittamaan katselmuksen Pekka Miettisen ja Antti Mustosen riidanalaisilla maakappaleilla.

Kuopion käräjät 6.─8.6.1646 KA OO.2

Käännös: Veli Pekka Toropainen

493v─494

Käräjillä 6.6.1646 Antti Hiltunen kertoi oikeudelle, että hän oli edellisenä syksynä lähettänyt piikansa ja erään toisen piian kylästä sekä vävynsä pienen pojan ahtamaan rukiita riiheen. He olivat sieltä huomanneet, että pojan isä, Hiltusen vävy, joka oli ratsumiehenä Tanskassa, oli saapunut kotiin tietä myöten. Piiat olivat kehottaneet poikaa juoksemaan isänsä luo ja halaamaan tätä. Piiat olivat luvanneet vahtia tulta, joka oli kuitenkin päässyt polttamaan kolme kuormaa rukiita, tynnyrin ohria ja riihen. Piika Elina Heikintytär Jääskelätär kertoi olleensa riihessä Valpuri Koistittaren kanssa, mutta heidän unohtaneen valvoa tulta huolimattomuuden tähden. Heidät määrättiin korvaamaan vahinko, ja osapuolet sopivat, että molemmat piiat palvelisivat vuoden Hiltusella korvaukseksi.

Kuopion käräjät 28.11.1646

Käännös: Veli Pekka Toropainen

552

Turusen sijaan sotamieheksi ryhtyi hänen veljenpoikansa Perttu Turunen, joka syyskäräjillä 1646 haki Olli Räsäseltä [Olli Paavonpoika Räsänen]. Oikeus määräsi sen ulosmitattavaksi Räsäseltä ja kehotti tätä itse hakemaan korvausta veljeltään, jonka kanssa tämä oli tilaa viljellyt, mutta joka oli mennyt Venäjälle.

Kuopion käräjät 15.7.1647 KA OO.2

Käännös: Veli Pekka Toropainen

574v

Käräjillä 15.7.1647 Pekka Antinpoika Hanska valitti, että hän oli menettänyt ratsukkonsa hevosen edellisenä talvena Olli Martinpoika Vartiaisen kelvottomalla sillalla, jota myöten kulki talvella maantie. Kun Vartiainen myönsi tämän, määrättiin hänet korvaamaan kolmannes 120 kuparitaalarilla ryssiltä ostetun hevosen arvosta.

Kuopion käräjät 3.─4.2.1648 KA OO.2

Käännös: Veli Pekka Toropainen

691─692

Käräjillä 3.2.1648 Antti Holopaista, joka oli naimisissa, syytettiin naimattoman Liisa Parkoittaren makaamisesta ja raskaaksi saattamisesta. Antti oli maannut jo 18 vuotta aiemmin piikansa Kaisa Pöllättären, mutta tämän hän oli heti lähettänyt pois luotaan. Vuonna 1643 hän oli jälleen syyllistynyt huoruuteen erään Koistittaren kanssa. Laitakunta todisti, että Holopainen oli terve mies, mitä vastoin hänen vaimonsa oli hyvin sairaalloinen ja asui sitä paitsi omassa tuvassaan poissa miehensä luota. Siksi lautakunta rukoili Holopaisen puolesta. Koska hän oli syyllistynyt jo toisen kerran huoruuteen, tuomittiin hänet Jumalan lain mukaan kuolemaan, mutta tuomio alistettiin hovioikeudelle.

692

Käräjillä 3.2.1648 Pekka Miettinen tuomittiin antamaan Antti Mustoselle korvaus siitä, että hän oli hakannut tämän metsää kahden ruistynnyrin verran Antti Hartikaisen luvalla. Miettinen tuomittiin myös menettäneeksi työnsä arvon. Hartikainen puolestaan kielsi antaneensa Miettiselle mitään lupaa.

Kuopion käräjät 19.2.1649

Käännös: Veli Pekka Toropainen

sp

Kuopion käräjillä 19.2.1649 Tuomas Vaittinen valitti, että hänelle oli merkitty Kotkatjärvenmaahan kahden veromarkan tila, vaikka hän omisti siellä vain yhden veromarkan erämaan. Toinen veromarkka kuului Niilo Vartiaiselle. Vartiaisen mukaan Vaittinen omisti yksinään kyseisen maakappaleen, joka sijaitsi Vartiaisen Akonpohjanmaan itäpuolella. Lautakunta todisti, että tämä maa oli villiä erämaata, eli kuten pöytäkirjaan kirjattiin suomeksi kumpumaata. Lisäksi Vaittinen väitti Vartiaisen tunkeutuneen hänen maalleen Kotkatjärvenmaassa. Lautakunta todisti, että Vaittinen oli aiemmin vienyt Vartiaiselta 2 000 ruislyhdettä, ja kun hän ei kyennyt maksamaan niitä takaisin, hän oli antanut osan metsäänsä Vartiaisen käyttöön.

70v

Talvikäräjillä 1649 Matti Keinänen vaati Räsälän Olli Paavonpoika Räsästä Olli Paavonpoika Räsänen palauttamaan heidän yhteisestä kaskestaan liikaa ottamansa ruislyhteet. Keinänen kertoi Räsäsen ottaneen kolmatta sataa lyhdettä yli oman osuutensa, mutta hän vaati palautettavaksi vain 200 lyhdettä, koska Räsänen oli lainannut siemenviljan Keinäselle. Oikeus tuomitsi Räsäsen palauttamaan Keinäselle 200 lyhdettä ja maksamaan tälle 15 markkaa osmundrautaa.

Kuopion käräjät 5.3.1651

Käännös: Veli Pekka Toropainen

sp

Talvikäräjillä 1651 Räsälän Olli Paavonpoika Räsänen Olli Paavonpoika Räsänen vaati Matti Kaasista palauttamaan ne 12 tynnyriä viljaa, jotka hän oli kirkonrakennustyötä varten lainannut sille ruodulle, jossa Kaasinen oli ruotumestarina. Oikeus määräsi Kaasisen maksamaan viljan takaisin Räsäselle ja kehotti tätä itse perimään korvauksen ruotunsa muilta osakkailta.

Kuopion käräjät 18.2.1652

Käännös: Veli Pekka Toropainen

sp

Kuopion talvikäräjillä 1652 yhteensä 21 talonpoikaa valitti, että korpraali Olof Ordusson ja vääpeli Lassi Laatikainen olivat edellisen vuoden puolella joulun ja uudenvuoden välisenä aikana pahoin ahdistelleet heitä. Jokaisella valittajalla oli perheenjäsen, joka oli joskus paennut väenottoja. Yksi valittajista oli Räsälän Paavo Ollinpoika Räsänen Paavo Räsänen, jonka vaimolta miehet olivat vieneet ruokatarpeita. Kun Räsänen oli kirjoitettu nihdiksi, hän oli paennut Venäjälle ja palannut sieltä kaksi vuotta sitten pitämään kotitaloaan isänsä kanssa.

Kuopion käräjät 21.8.1676

Käännös: Veli Pekka Toropainen

97─98

Räsälän Olli Paavonpoika Räsänen esitti oikeudelle kesäkäräjillä 1676 vouti Johan Ivarssonin kirjeen 21.8.1676, joka oikeutti hänet liittämään tilaansa ¾ veromarkan arvoiset ja 1½ kuorman laajuiset Kulvahanmäen ja Enonlahdenpohjan maakappaleet. Niitä olivat aikaisemmin viljelleet Räsäsen veljenpojat, ensin edesmennyt veljenpoika Paavo Antinpoika ja tämän kuoleman jälkeen Olli Antinpoika, joista jälkimmäiselle oli neljän vuoden kuluessa syntynyt 35 hopeataalarin verorästit kruunulle. Olli Räsänen ilmoitti maksaneensa jo osan rästeistä ja lupasi huolehtia myös lopuista. Oikeus määräsikin maakappaleet Räsäsen tilaan kuuluviksi.

Kuopion käräjät 13.1.1679

Käännös: Veli Pekka Toropainen

19─20

Kuopion talvikäräjillä 1679 Yrjö Mähösen vaimo Anna Toivatar Räsälästä valitti Räsälän renki Niilo Paavonpoika Räsäsestä, että tämä oli houkutellut häntä salavuoteuteen kanssaan. Toivatar oli maannut humalassa omassa sängyssään, jonne Räsänen oli yrittänyt tunkeutua. Toivatar oli kuitenkin repinyt Räsästä hiuksista, jolloin tämä oli paennut tuvasta. Oikeudessa Räsänen myönsi käyneensä tuvassa, mutta ainoastaan hakemassa ruokaa Jussi Räsäselle, joka makasi toisessa tuvassa. Toivatar oli tullut perässä ja kysynyt Räsäseltä: ”Miksi sinä koira tulet minun sänkyni viereen ja narraat minua?” Räsänen vakuutti, että oli vain tönäissyt Annaa käteen herättääkseen tämän ja saadakseen ruokaa Jussille eikä aikonut mitään pahaa. Räsänen kertoi oikeudelle myös, että Toivatar oli maininnut tapahtumasta miehelleen, joka kuitenkin oli kieltänyt vaimoaan puhumasta turhanpäiväisiä. Koska Toivattaren vaatteita ei ollut revitty, verta ei ollut vuotanut eikä huutoja tai avunpyyntöjä ollut kuulunut, vapautti oikeus Räsäsen Toivattaren syytöksestä.

Kuopion käräjät 17.-19.1.1681 ES 2004

Käännös: Veli Pekka Toropainen

30

Antti Yrjönpoika Seppä oli haastanut Antti Matinpoika Lipposen vastaamaan 20 taalarista hevosen arvoa ja 2 taalaria ajokaluista, mutta ei ollut saapuvilla, mistä tuomittiin maksamaan poissaolevana.

30

Vänni Heikinpoika Parviainen kertoi oikeudelle, kuinka Jumala oli siunannut hänet monilla lapsilla, joille hän halusi eläessään varmistaa paikan tulevaisuudessa. Hän oli erottanut vanhimman poikansa Heikin 10 vuotta aiemmin ¼ veromarkan tilalle ja halusi että nuoremmat pojat saisivat hallita 1 veromarkan tilaa. Heikki sanoi, että hänen tilansa oli pieni, muttei voinut tehdä mitään asialle isänsä eläessä. Hän halusi kuitenkin oikeutensa isänsä kuoltua. Isä sanoi, että mikäli Heikki halusi ajaa nuoremmat veljet tilalta, hänen tulisi antaa näille täysi rahallinen korvaus. Heikki sanoi, ettei voisi siitä kieltäytyä koska oli Ruotsin lain alainen. Otettiin pöytäkirjaan.

31

Oikeuden edessä tehdyn sopimuksen mukaan Martti Heikinpoika Toivasen tuli maksaa Akseli Hanskalle 31 kuparitaalaria hevosesta ja siinä Akselia avustaa nimismies Erasmus Haara.

31

Määrättiin vouti Johan Ivarsson, pitäjänkirjuri Elias Samuelsson ja lautamiehet Heikki Hiltunen ja Heikki Parviainen suorittamaan katselmus Pekka Jaakonpoika Hakkaraisen ja Tahvo Paavonpojan välisessä riidassa Korkiasaaresta ja Niemisaaresta.

31

Oikeus määräsi lautamiehet Olli Väisäsen ja Mikko Rissasen suorittamaan katselmuksen Kärmenkankaanrannasta, josta Hannu Matinpoika Raatikainen ja Paavo Heikinpoika Venäläinen riitelivät.

33─34

Kuopion Käräjillä 17.1.1681 Olli Ollinpoika Pelkonen Vuorisalosta kertoi, että Pekka Heikinpoika Reinikainen oli tappanut hänen veljensä Erkin noin viisi vuotta sitten. Hän oli paennut sen jälkeen pitäjästä. Sittemmin hän oli käynyt usein paikkakunnalla ja oleskeli nyt Ilmaisen pitäjässä Crostiernan läänissä. Määrättiin suositus Ollille, että läänityksen hoppmanni Simon Håppenstång avustaisi häntä murhaajan kiinniottamisessa.

Kuopion käräjät 21.-23.8.1684 ES 2005

Käännös: Veli Pekka Toropainen

111

Kustaa Antinpoika Skopa Gustaf Andersson Skopa esitti oikeudelle maakirjasetelinsä Niuvanniemen tilaan. Tällä hän osoittaa, että Lähesenlahenpohjaluhta on määrätty hänen tilaansa. Hän valitti, että Mikko Hannunpoika Venäläinen oli ominut sen. Venäläinen sanoi ostaneensa sen Kustaan isältä kapteeni Antti Juhonpojalta. Koska kauppaa ei voitu näyttää toteen, palautui niitty Niuvanniemeen.

Kuopion käräjät 14.1.1685

Käännös: Veli Pekka Toropainen

23─24

Tammikuussa 1686 Matti Ihalainen valitti, että Klemetti Klemetinpoika Holopainen oli lyönyt häntä kirveellä selkään, josta hän oli joutunut kärsimään suurta tuskaa. Holopaisen mukaan Ihalainen oli ensin viillellyt häntä kasvoihin ja kaulaan puukolla. Vammansa Holopainen esitti käräjäpöydän edessä. Todistajaksi kutsuttiin Taneli Hartikainen, joka kertoi, että Ihalainen oli aloittanut riidan ja lyönyt ensin Holopaista. Tämän jälkeen molemmat olivat vetäneet toisiaan hiuksista. Tällöin Holopaisen poika Heikki Klemetinpoika Holopainen oli ottanut kirveen ja lyönyt sillä Ihalaista selkään. Hartikainen itse oli irrottanut kirveen Ihalaisen selästä. Ihalainen oli puolestaan ottanut kirveen ja lyönyt sillä Holopaiseen seitsemän mustelmaa ja kaksi verihaavaa. Koska oikeus totesi vammojen syntyneen kiukuspäissä, määrättiin Ihalaiselle sakkoa kuusi markkaa kummastakin verihaavasta ja kolme markkaa kustakin mustelmasta. Holopainen sai puolestaan kuuden markan sakon yhdestä verihaavasta.

30

Talvikäräjillä 1685 Räsälän Paavo Ollinpoika Räsänen Paavo Räsänen valitti, että Antti Roininen piti hallussaan osaa hänelle kuuluvasta Kulvanahomäestä. Räsänen vaati maata itselleen rämettä myöten Suurijärveltä Levojärvelle, Kurkijärvelle ja Kannejärvelle. Kiistanalaisella alueella oli suoritettu katselmus, ja sekä katselmusmiesten että lautamiesten käsityksen mukaan riitamaa oli vanhastaan kuulunut Roinisen tilaan. Räsäsen ja Roinisen maiden välillä oli kolme rajamerkkiä alkaen Suurijärveltä, jossa merkkinä oli suuri kaatunut kuusi ja josta lähtien Räsäsen isä oli 23 vuotta aiemmin itse uudistanut rajan Roinisen tilan entisen asukkaan Antti Keinäsen suostumuksella. Katselmusmiesten mielestä Räsäsellä ja Roinisella oli maakirjaverojensa mukaiset kappaleet, joten oikeus vahvisti heidän maidensa välisen rajan. Räsänen ilmoitti valittavansa oikeuden päätöksestä laamanninoikeuteen.

Kuopion käräjät 11.─13.6.1685

Käännös: Veli Pekka Toropainen

178─179

Litmaniemen Perttu Pertunpoika Hartikaisen isänisän veli Olli Hartikainen valitti Kuopion käräjillä 11.6.1685, että hänen veljensä Antti Hartikainen halusi ajaa hänet pois heidän ¾ veromarkan perintötilaltaan Litmaniemellä. Tila tuomittiin Antille vanhempana veljeksenä ja hänen tuli maksaa veljelleen tämän osuus tilasta.

Kuopion käräjät 14.1.1686

Käännös: Veli Pekka Toropainen

26─27

Tammikuussa 1686 ja kesäkuussa 1693 Antti Tiilikainen ja Mikko Matinpoika Tuomainen Enonlahdelta riitelivät 5. syyskuuta 1666 tehdystä sopimuksesta, jolla Tiilikainen sai Tollonmäen ja Tuomainen Teuspuolilakoisenarannan maakappaleen. Lainlukija Nicolaus Petrelius oli lisäksi tuominnut tämän jaon lailliseksi käräjillä vuonna 1667. Lautakunnan esityksestä neljännes Tollonmäestä tuomittiin Tuomaiselle hänen vanhana asuinpaikkanaan ja Teuspuolilakoisenranta Tiilikaiselle hänen vanhana omistuksenaan. Koska Tuomainen ei halunnut tyytyä tähän uuteen tuomioon, jätti hän oikeudelle vetorahansa laamanninoikeuteen.

Kuopion käräjät 28.6.1686

Käännös: Veli Pekka Toropainen

165

Kesäkuussa 1686 Ritoniemen Klemetti Klemetinpoika Holopainen valitti, että Matti Ollinpoika Ihalainen piti hallussaan hänelle kuuluvaa Lahnansalon maata. Koska asiaa ei voitu ratkaista ilman katselmusta, joka määrättiin suoritettavaksi.

Mahdolliia profiileja: Matti Ihalainen

169─170

Kesäkuussa 1686 Ritoniemen Antti Klemetinpoika Holopainen ilmoitti, että hän asui samalla tilalla veljiensä Mikon ja Klemetin kanssa. He asuivat kuitenkin kaikki omissa rakennuksissaan, mutta heillä oli jatkuvia riitoja tilan maiden käytöstä. Siksi Antti halusi, että hän saisi vanhimpana veljeksenä lunastaa muut veljensä tilalta. Nämä halusivat kuitenkin asua edelleen omia pihojaan kotitilalla. Koska kruunu ei halunnut, että tiloja jaettiin, määrättiin Antti saamaan tämä kahden veromarkan tila yksin ja lunastamaan puolella sen arvosta veljensä ulos.

177─178

Kuopion käräjillä 11.6.1685 Hannu Niilonpoika Korhonen Hannu Korhonen kertoi, että hän oli asunut pitkään Haminalahden kruununtilallaan veljensä poikien Antti Antti Korhonen, Risto Risto Korhonen ja Hannu Ristonpoikien Risto Korhonen kanssa. He aikoivat nyt erota yhteisestä ruokakunnasta tilan ahtauden vuoksi. Siksi he olivat ostaneet yhdessä 14.1.1680 kahden veromarkan tilan Ritisenlahdesta Kasper Montanilta 400 kuparitaalarilla. Hän pyysi, että koska hänen veljensä pojat ja hänen omat poikansa Hannu Hannu Korhonen ja Niilo Niilo Korhonen, ovat kaikki miehen ikään kasvaneita, hänen omat poikansa saisivat muuttaa ostetulle tilalle veljenpoikien jäädessä vanhalle tilalle. Hannu Niilonpojan pojat eivät millään muotoa halunneet muuttaa kotoaan. Oikeus katsoi hyväksi suostua isän pyyntöön.

186─187

Kesäkuussa 1686 Heikki Meranen valitti, että Antti Mustonen oli lyönyt häneen yhdeksän mustelmaa ja kolme verihaavaa, jotka Jussi mykkänen saattoi todistaa. Mustonen puolestaan väitti Merasen lyöneen häntä, mutta ei voinut todistaa asiaa. Mustonen tuomittiin aiheuttamistaan vammoista kustakin mustelmasta kolmen markan ja kustakin verihaavasta kuuden markan sakkoon.

192

Kesäkuussa 1686 Heikki Husso valitti Antti Kettusen purreen häntä käteen niin, että hän oli kärsinyt sen tähden suurta kipua ja särkyä. Lisäksi käsi oli jäänyt aivan halvaantuneeksi. Kruununvouti ilmoitti, että Kettunen oli poistunut paikkakunnalta ja piti majaansa Liperin pitäjässä, josta hänet tulisi hankkia käräjille.

436─437

Tammikuussa 1686 ja kesäkuussa 1693 Antti Tiilikainen ja Mikko Matinpoika Tuomainen Enonlahdelta riitelivät 5. syyskuuta 1666 tehdystä sopimuksesta, jolla Tiilikainen sai Tollonmäen ja Tuomainen Teuspuolilakoisenarannan maakappaleen. Lainlukija Nicolaus Petrelius oli lisäksi tuominnut tämän jaon lailliseksi käräjillä vuonna 1667. Lautakunnan esityksestä neljännes Tollonmäestä tuomittiin Tuomaiselle hänen vanhana asuinpaikkanaan ja Teuspuolilakoisenranta Tiilikaiselle hänen vanhana omistuksenaan. Koska Tuomainen ei halunnut tyytyä tähän uuteen tuomioon, jätti hän oikeudelle vetorahansa laamanninoikeuteen.

Kuopion käräjät 17.-19.1.1687 ES 2004

Käännös: Veli Pekka Toropainen

23─24

Niilo Vartiainen vaati sedältään Olli Vartiaiselta isänsä osuutta ukkinsa Matti Mikonpoika Vartiaisen kiinteästä ja irtaimesta omaisuudesta, johon kuului 2½ veromarkan tila Ryönän kylässä. Olli esitti tuomari Nicolaus Petreliuksen tuomiokirjaotteen 11.-14.1.1673, jonka mukaan Matti oli erottanut vanhemman poikansa talosta ja perinnöstä tämän ylimielisyyden tähden ja antanut sen Ollille.

24
Paavo Koistinen kertoi, että hän oli jonkin aikaa asunut 1/3 veromarkan perintötilallaan Enonlahdella nuoremman veljensä Antti Koistisen kanssa, mutta koska tila oli pieni, ei se elättänyt kahta. Antti ei halunnut muuttaa, mutta oikeus määräsi hänet siihen ja saamaan osuutensa rahana Paavolta.

24─25

Tammikuussa 1687 Mikko Vänninpoika Räsänen Juurikkamäeltä kertoi jokin aika aiemmin jakaneensa heidän yhteisen taloutensa puoliksi hänen nuoremman veljensä Antti Vänninpojan kanssa. Nyt nuorempi veli ei antanut hänen nauttia osaansa. Antti ilmoitti, että hän voisi yhtä hyvin hallita tilaa, sillä se oli kruununtila. Lisäksi hän esitti asiakirjan, jonka mukaan kihlakunnantuomari Nicolaus Petrell oli antanut hänelle 10.6.1678 oikeuden Olli Vänninpoika Räsäsen 1½ veromarkan tilaan Juurikkalahdessa, sillä tämä oli velkaa kruunulle 30 hopeataalaria. Antti väitti kuitenkin maksaneensa summan niin, ettei tila ollut autiona. Lautakunta totesi kuitenkin Mikon ja Antin tilan olevan perintötilan ja siksi se tuli arvioida niin, että Mikko vanhimpana voisi lunastaa veljensä tilalta sopivalla summalla.

29

Tammikuussa 1687 kirkkoherra Andreas Arvidi kantoi kuutta miestä vastaan, joista yksi oli Pekka Paajanen, etteivät nämä halunneet osallistua uuden kirkon rakentamiseen. Kun he lupasivat jatkossa osallistua siihen, määrättiin heille kullekin vielä kolmen markan sakko laiminlyönnistään.

221─222

Tammikuussa 1687 lautamies Antti Antikainen, Paavo Räsänen, Mikko Tuomainen, Olli Pelkonen, Pekka Kortelainen, Heikki Kortelainen ja Matti Pekanpoika Happonen todistivat, että Lahnansalon saari kuului vanhastaan Ritoniemen Klemetti Holopaiselle.

Kuopion käräjät 13.-15.6.1687 ES 2004

Käännös: Veli Pekka Toropainen

144─145

Antti Antinpoika Skopa Anders Andersson Skopa valitti veljestään Kustaa Antinpoika Skopasta Gustaf Andersson Skopa Niuvanniemellä, joka hallitsee 1 ¼ veromarkan tilaa siellä. Antti halusi lunastaa tilan vanhimpana poikana. Kustaa vastasi, että isä oli tehnyt Antin perinnöttömäksi. Kustaa esitti isänsä kapteeni Antti Juhonpojan allekirjoittaman charthequen, jossa mainittiin Antin useita virheitä. Vouti Juho Iivarinpoika ja kappalainen Henrik Måna sanoivat riidan tulleen jo isän eläessä täysin sovittua. Tila siis tuomittiin Antille vanhimpana.

Kuopion käräjät 16.1.1688

Käännös: Veli Pekka Toropainen

34─45

Käräjillä 16.1.1688 nimismies Samuel Cajanus syytti Olli Koistista siitä, että tämä oli edellisillä Lappeen markkinoilla lyönyt Enonlahden Matti Mikonpoika Tuomaista (Matti Mikonpoika Tuomainen) puukolla niin, että tämä kuoli kolme ja puoli viikkoa myöhemmin. Heti tämän jälkeen kuolleen omaiset olivat ottaneet hänet kiinni. Kuolleen leski Liisa Yrjäntytär Hillutar, isä Mikko Tuomainen ja veli Mauno Mikonpoika Tuomainen (Maunu Tuomainen) astuivat oikeuden eteen ja pyysivät kyynelsilmin rikoksen sovittamista hengellä. Koistinen vastasi lyöneensä Mattiin kaksi haavaa lantioon. Hänen mukaansa Matti oli saattanut kuolla myös jostain muusta syystä kuin näistä haavoista. Mikko Tuomaisen mukaan hänen poikansa päässä oli ollut haava, joka oli parantunut, mutta hänen koko jakkunsa oli ollut täynnä reikiä. Koistinen ei voinut kieltää lyöneensä myös näitä iskuja. Riita oli alkanut Olavinlinnan ja Puumalan välillä Piilosalmella, jossa Koistinen oli menettänyt yhden leipänsä. Hän oli kysynyt yleisesti, tiesikö kukaan seurueesta, minne se oli joutunut. Kukaan ei ollut hänelle vastannut sillä kertaa. Seuraavaksi he olivat ostaneet Sulkavalla Jussi Hintsaselta olutta. Kun he olivat juoneet sitä, oli edesmennyt kysynyt häneltä, miksi hän oli syyttänyt tätä kadonneen leipänsä varastamisesta. Tähän Koistinen oli pyytänyt, ettei hänen hyvä naapurinsa puhuisi sellaisia, vaan istuisi hänen kanssaan juomaan olutta. Heidän juotuaan oluen, oli Koistinen halunnut hakea lisään, mutta Matti oli ottanut tuopin ja aikonut lyödä sillä häntä otsaan. Hintsasen vaimo oli kuitenkin estänyt tämän. Matti oli tarttunut Koistista hiuksista ja kaatanut hänet alleen sekä pahoinpidellyt korvapuusteilla ja vetämällä hiuksista. Matti oli lyönyt häneen yhdeksän verihaavaa puukarahkalla. Heikki Mönkkönen oli lopulta erottanut heidät toisistaan. Tuomainen oli juossut uudelleen Koistisen perään ja lyönyt kaksi haavaa hänen päähänsä. Lisäksi yksi hänen vasemman kätensä sormista oli halvautunut, kuten oikeudessakin voitiin todeta. Olli Koistisen sedän poika Antti Antinpoika Koistinen oli tällöin tarttunut Tuomaista kurkusta ja lyönyt hänet maahan. Tällöin Olli oli lyönyt häntä puukolla, mutta ei voinut muistaa sitä, sillä hän oli ollut humalassa. Hän oli juossut metsään, mistä muut olivat ottaneet hänet kiinni ja sitoneet puoleksi yötä. Hänet päästettiin vapaaksi, kun Tuomainen oli sanonut, ettei hän kuolisi haavoihin. Sinä yönä Tuomainen ei ollut enää juonut, mutta oli pitänyt muuten koko matkan hauskaa. Hän oli sanonut, että kun Jumala auttaisi hänet jälleen terveeksi, he olisivat jälleen hyviä ystäviä, varsinkin kun hän itse oli hyökännyt syyttä Koistisen kimppuun. Antti Koistinen puolestaan oli halunnut kostaa hänelle tapahtuneen. Antti Hiltunen todisti tappelun edenneen kuten edellinen todistaja kuvasi. Antti Koistinen oli kysynyt Tuomaiselta, miksi hän löi hänen sukulaistaan ja painoi tämän kurkusta maahan sekä käskeneen Ollin lyödä Tuomaista. Tällöin Olli oli lyönyt kaksi haavaa lantioon ja yhden päähän. Todistaja oli sanonut Antille, että tämä tempun teki, kun piti toista kiinni ja antoi toisen lyödä. Tuomainen oli sitten koko matkan ollut mukana ja syönyt täydet ateriat. Hän ei ollut valittanut henkensä päälle, ainoastaan lantiotaan. Nuori renki Heikki Heikinpoika Mönkkönen, Pekka Kankkunen ja Jussi Heiskanen kertoivat tapahtumista osapuilleen samoin kuin Hiltunen. Jussi Heiskasen mukaan Matti Tuomainen oli sanonut Lapinsalmella heidän saunoessaan, ettei Olli olisi vahingoittanut häntä, mikäli Antti ei olisi pitänyt hänestä kiinni. Kun Antti Tuomainen ja Matti Antinpoika Tuomainen olivat ottaneet Ollin kiinni metsästä puukotuksen jälkeen, oli tämä todennut, ettei kadonneesta ja syödystä leivästä ollut juuri iloa kellekään. Isältä ja Olli Koistiselta kysyttiin, miksi parturi ei ollut lääkinnyt Mattia Lappeenrannassa, mutta Koistinen sanoi, ettei Matti ollut halunnut sitä, sillä kahden viikon kuuri olisi maksanut kolme riikintaalaria. Isä sanoi Matin vaatineen viimeisillään, että hänen perheensä hakisi sovitusta ja kostoa hänen verelleen, minkä he nyt olivat tehneetkin. Koistinen tarjosi sovitussummaa, mutta omaiset huusivat kovaan ääneen henkeä hengestä. Matti Ollinpoika Heiskasen vaimo Katri Haukatar oli käynyt tervehtimässä kuolevaa tämän ollessa viimeisillään. Matti oli maannut lattialla hyvin heikkona ja hänen vaimonsa oli sanonut, että hänen kätensä ja jalkansa olivat hyvin kylmät, joten alkoi olla hyvästien aika. Tällöin kuoleva oli sanonut, että hän kuolisi Koistisen vuoksi ja suvun tuli vaatia hänet siitä tilille. Antti Antinpoika Koistinen kiisti pitäneensä Tuomaista maassa, kun häntä lyötiin puukolla. Olli Koistinen väitti niin kuitenkin tapahtuneen. Tähän Antti vastasi, että hän oli vain yrittänyt erottaa miehiä toisistaan, sillä veri oli vettä sakeampaa. Kun Antille huomautettiin, että todistajat olivat valalla vannoneet hänen pitäneen kuollutta kurkusta, hän ei enää vastannut mitään vaan vaikeni kokonaan. Nimismies kertoi vielä, että kuollut oli maannut kotiin palattuaan vaimonsa kanssa, jolloin haava oli auennut ja vuotanut sitten jatkuvasti. Tuomaisen vaimokin tunnusti tämän ja sanoi veren vuotaneen neljä päivää, mutta piti silti Koistista syyllisenä miehensä kuolemaan. Lautakunnan todistuksen mukaan Matti Tuomainen oli ollut ihminen, joka haki aina tappelua sekä kirkko- että käräjätiellä. Kirkkoherra Andreas Arvidi ja nimismies todistivat myös hänen viettäneen levotonta elämää. Koistisen puolestaan kerrottiin olevan hurskaan ja yksinkertaisen ihmisen, jonka kukaan ei tiennyt tapelleen ennen. Myöskään Antti Koistista ei tiedetty riitaisaksi. Näiden seikkojen perusteella sekä Olli että Antti Koistinen tuomittiin kuolemaan. Tuomio alistettiin hovioikeudelle. Kun se luettiin heille, he purskahtivat kummatkin itkemään ja rukoilivat sovitussummaa sukulaisilta, jotka kieltäytyivät siitä täysin.

58─60

Tammikuussa 1688 Pekka Pekanpoika Halonen Pehr Pehrsson Halonen esitti oikeudelle testamenttinsa. Sen mukaan hänen syytinkipoikansa ja vävynsä Matti Tuomaanpoika Kymäläinen Matti Tuomaanpoika Kiimalainen oli kuollut vaimonsa kanssa. Heiltä oli jäänyt kaksi alaikäistä lasta, Pekka ja Vappu. Siksi Halonen otti uudeksi syytinkipojakseen ja vävykseen Iivari Lassinpoika Savolaisen, Iivari Laurinpoika Savolainen jonka tuli lunastaa Pekka Kymäläinen tilalta, jonka jälkeen hän saisi pitää tilan omanaan. Halosen tyttäristä Dordi oli jo saanut osuutensa tilasta, mutta annan tuli saada lepintonsa (asiakirjassa suomeksi) maan tavan mukaan täysimääräisenä. Iivarin itsensä vaimo oli Katri Pekantytär Halonen.

60─61

Tammikuussa 1688 Riitta ja Liisa Antikainen kertoivat oikeudelle, että Olli Antikainen piti hallussaan heidän isänsä yhden veromarkan tilaa Ritoniemen kylässä. Heidän veljensä Olli Antikainen oli kuollut lapsettomana. Olli Antikainen esitti 14.6.1677 lainlukija Nicolaus Petrellin antaman tuomiokirjaotteen, jonka mukaan hän oli ostanut lapsettomalta Olli Antinpoika Antikaiselta puolen veromarkan osuuden 30 taalarilla. Kun Olli oli sitten kuollut, oli lainlukija antanut hänelle oikeuden tilaan. Nykyisin tilasta maksoi verot hänen poikapuolensa Antti Ollinpoika Happonen ennen hänen muita lapsiaan. Lautakunta kuitenkin tuomitsi tarkkaan harkittuaan tilan jäämään Olli Antikaiselle.

Kuopion käräjät 16.-18.7.1688 ES 2004

Käännös: Veli Pekka Toropainen

220─221

Heinäkuussa 1689 Antti Mustonen valitti oikeudessa, että Matti Ihalainen käytti hänen tilaansa vanhastaan kuulunutta neljän talvikuorman Rötikönluhdan niittyä. Ihalainen esitti hallitsemaansa Ritoniemen tilaa koskevan kirjeen, joka oli ote lainlukija Johannes Curnoviuksen oikeuspöytäkirjasta päivättynä 15.7.1657. Otteen mukaan niittyä olivat käyttäneet hänen edeltäjänsä ilman että kukaan olisi vaatinut sitä itselleen. Lisäksi se sijaitsi aika lähellä hänen tilaansa. Myös Mustoselta kysyttiin, oliko hänellä niityn omistukseen oikeuttavia asiakirjoja. Hän sanoi, että hänellä oli sellaisia ollut, mutta inkvisition (venäläisten sotatoimet alueella?) jälkeen hänellä ei niitä enää ollut. Kumpikaan osapuoli ei kyennyt osoittamaan maakirjan perusteella niityn kuuluvan itselleen. Ihalainen ei myöskään maksanit siitä veroa. Lautakunta katsoi, että niityn hallinnasta päättäminen tuli alistaa maaherralle, kun vuoden 1664 maakirjan tilanteesta olisi saatu selvyys.

238

Heinäkuussa 1688 Matti Mustonen kertoi oikeudelle, että Antti Hartikainen oli värvännyt hänen poikansa Hannu Matinpoika Mustonen sotamiehekseen. Poika oli kuollut nyt viimeisessä sodassa Brandenburgissa ja Mustonen vaati Hartikaiselta vielä maksamatta olevia pestirahoja 106 kuparitaalaria. Hartikainen kyllä myönsi velkansa, mutta valitti köyhyyttään ja sanoi, ettei hän kykenisi maksamaan tällaista summaa. Mustonen oli valmis siihen, että kun Hartikainen maksaisi 50 taalaria, antaisi hän lopun summan anteeksi. Asia sovittiin näin oikeuden edessä.

239─240

Heinäkuussa 1688 Olli Pelkonen Vuorisalosta valitti, että hänen naapurinsa Antti Viljakaisen hevonen oli turmellut hänen hevosensa niin, ettei sitä voinut enää käyttää mihinkään. Siksi hän vaati lautamies Olli Antikaisen arvion mukaan 40 kuparitaalaria korvauksena hevosen arvosta. Kun Viljakainen ilmoitti, ettei hän kykenisi korvaamaan koko hevosen arvoa, määräsi oikeus hänet maksamaan puolet sen arvosta eli 20 kuparitaalaria.

249─250

Heinäkuussa 1688 Olli Pelkonen Vuorisalosta kertoi, että hän oli antanut Lassi Miettiselle luvan kalastaa hänen omistamansa Susiniemen kalavesillä. Matti Voutilainen oli kuitenkin ottanut pois tämän rysät ja väitti niiden olleen hänen vesillään. Kun osapuolet vaativat katselmusta, määrättiin vouti Johan Ivarinpoika kahden lautamiehen kanssa suorittamaan sellainen.

Kuopion käräjät 18.2.1689

Käännös: Veli Pekka Toropainen

86─89

Helmikuussa 1689 nimismies Samuel Andersinpoika Cajanus toi jälleen Olli ja Antti Koistisen oikeuteen. Heidät oli tuomittu jo edellisen vuoden tammikuun käräjillä menettämään henkensä Enonlahden Matti Mikonpoika Tuomaisen haavoittamisesta niin, että tämä kuoli vammoihinsa. Nimismies esitti nyt maaherran päätöksen, jonka mukaan Koistiset armahdettiin kuolemantuomiosta. Kruununvouti Johan Hiskou oli antanut noutaa heidät vankeudesta Olavinlinnasta näille käräjille, sillä asianomistajille oli määrättävä korvaus Matti Tuomaisen hengestä. Lisäksi kummallekin Koistiselle tuli langettaa sadan hopeataalarin sakko. Oikeuden eteen kutsuttiin edesmenneen isä Mikko Tuomainen ja hänelle luettiin kuninkaallisen hovioikeuden tuomio koskien Koistisia. Häneltä kysyttiin, mitä hän halusi hyvitykseksi poikansa hengestä. Hän ilmoitti, ettei huolisi puoltakaan äyriä, sillä hän, hänen lapsensa ja sukunsa eivät suostuisi koskaan juomaan (upäta) hänen poikansa verta. Hänelle sanottiin, että hänen olisi otettava korvaus vastaan ja hän ei saisi enää koskaan ajatella Koististen verta, vaan hänen tulisi sopia ystävällisesti asiasta ja antaa heille anteeksi. Tuomainen kieltäytyi edelleenkin sovinnosta ja ilmoitti menevänsä katkerana omaa kuolemaansa kohden. Joku toinen sai hänen mielestään hakea korvausta hänen poikansa verestä. Kun oikeus ei saanut sovintoa aikaan, kutsuttiin Olli Koistinen oikeuden eteen. Häneltä kysyttiin, kykenikö hän maksamaan hänelle määrätyt sadan taalarin sakot. Hän ilmoitti, että vakaat miehet Vilppu Halonen, Niilo Vartiainen, Olli Antikainen ja Heikki Parviainen takasivat sen, että hän suorittaisi sakkonsa seuraavan kahden vuoden kuluessa osissa. Lisäksi hän pyysi, että pääsisi vapaaksi vankeudesta jo ennen sakkojen lopullista maksamista. Antti Koistiselta kysyttiin samaa ja hän ilmoitti, ettei hänellä ollut mitään millä maksaa sakkonsa. Lautakuntakin todisti kysyttäessä, että hänellä oli vain paljas ruumiinsa annettavana. Antti Koistiselle ilmoitettiin, että hänen tuli palata vankeuteen Olavinlinnaan. Tällöin hän pyysi nöyrällä äänellä, että oikeus lyhentäisi hänen vankeusaikaansa. Kun häneltä kysyttiin, voisiko kukaan taata hänet, ei ketään ilmaantunut. Pitkän miettimisen jälkeen vakaat isännät Heikki Reinikainen, Pekka Matinpoika Voutilainen ja Olli Räsänen suostuivat takaamaan hänen henkilönsä. Tämä edellytti, ettei Antti karkaisi, vaan saapuisi seuraaville käräjille henkilökohtaisesti, jolloin takaajat olisivat vapaat takauksesta. Koska Tuomainen ei suostunut hyvitykseen, alistettiin asia uudelleen hovioikeudelle.

Kuopion käräjät 22.7.1689 ES 2005

Käännös: Veli Pekka Toropainen

222─223

Heinäkuussa 1689 Paavo Ihalempinen valitti, että Klemetti Holopainen oli vienyt häneltä luvatta 800 lyhdettä rukiita ja kuusi tynnyrillistä nauriita kaskesta. Tämän jälkeen Holopainen oli matkustanut Käkisalmeen eikä tullut vastaamaan käräjille. Kun nimismies Samuel Andersinpoika vakuutti asian olevan näin, määrättiin Holopainen saapumaan seuraaville käräjille tai palauttamaan Ihalempisen sato.

224─225

Heinäkuussa 1689 Ohtaanniemen Mikko Klemetinpoika Holopainen esitti kruununvouti Samuel Henrikinpojan 9. maaliskuuta 1689 antaman sijoituskirjeen, jonka mukaan Holopainen oli maksanut Litmaniemen Antti Antinpoika Hartikaisen tilan verorästit 28 hopeaäyriä ja 9 kappaa kymmenyksiä vuodelta 1688. Tila oli ¾ veromarkkaa ja Holopainen vaati sitä itselleen tämän perusteella. Hartikaisen mukaan oli mahdotonta, että Holopainen saisi tilan näin vähäisen summan perusteella. Kun Hartikainen esitti takuumiehikseen veronmaksusta Olli Pelkosen, Antti Viljakaisen ja lautamies Heikki Parviaisen, sai hän pitää tilan.

233─235

Olli Pelkonen kertoi Kuopion käräjillä 22.7.1689, että Anna Laukatar oli kertonut miehensä Iivari Pekanpoika Voutilainen, Smålander laittaneen tielle pieniä tikkuja, jotta hän loukkaisi itsensä niihin. Tikkujen päihin hän oli laittanut vihreitä lehtiä, ettei Olli huomaisi niitä. Hän oli joutunut makaamaan siksi kahdeksan viikkoa sängyssä. Laukatar oli todennut, että niin kauan kuin joku Pelkosen perheestä eläisi, he tulisivat muistamaan hänet. Hänen perheensä oli ollut sairaana siitä saakka, joten hän ei voinut tehdä muuta kuin syyttää Annaa tästä. Hän kutsui Yrjö Hiltusen, joka oli kuullut tämän, todistamaan. Hän oli kuullut vain heidän kiivailevan sanoilla ja nähnyt Pelkosen sylkevän Laukatarta suuhun. Voutilaiselta kysyttiin, miksi hän oli laittanut tikkuja tielle. Hän vastasi lasten tehneen sen, jotta varkaat eivät menisi kaskelle tekemään hänelle vahinkoa. Lautamies Heikki Parviainen kertoi tie olevan taas poikki, etteivät ihmiset kulkisi kasken kautta. Asiaa lykättiin, kunnes Jussi Torvinen olisi käräjillä todistamassa, mutta tikkujen asettamisesta Voutilainen sai 40 markan sakon ja Pelkoselle aiheuttamastaan haavasta 6 markkaa. Kivusta ja särystä hänen tuli maksaa vielä 2 taalaria.

262─265

Heinäkuussa 1689 kirkkoherra valitti jälleen yli sadasta talollisesta, jotka eivät halunneet osallistua uuden kirkon rakentamiseen. Kuudennusmies Perttu Knuutisen kuudennusmieskuntaan kuului edelleen myös Pekka Paajanen. Kuin myös Olli Antikaisen kuudennusmieskunnasta ne talolliset, jotka eivät halunneet osallistua Kuopion kirkon rakentamiseen. Heidän joukossaan oli myös Olli Pelkonen Vuorisalosta. Heinäkuussa 1689 Paavo Ihalempinen kuului niihin talollisiin, jotka olivat vastahakoisia osallistumaan Kuopion kirkon rakennustöihin.

Heinäkuussa 1689 Enonlahden Mikko Matinpoika Tuomaista syytettiin vastahakoisuudesta osallistua Kuopion kirkon rakennustöihin.

Kuopion käräjät 22.10.1691

Käännös: Veli Pekka Toropainen

50─51

Lokakuussa 1691 Vuotjärven Antti Jussinpoika Leskinen tuomittiin ensikertalaisena salavuoteudesta 40 hopeamarkan sakkoon ja kirkonrangaistukseen itsellisnainen Riitta Yrjäntytär Häittären kanssa. Naikkonen oli paennut Pohjanmaalle ja suhteesta ei ollut syntynyt lasta.

62─63

Käräjillä 22.10.1691 Risto Korhosen Risto Korhonen leski Tiina Voutilatar Tiina Voutilainen kertoi, että hänen miehensä, saman kylän Paavo Hyvärinen ja monet muut olivat olleet kesällä 1690 kaatamassa kaskea. Hyvärisen kaatama puu oli tällöin kaatunut hänen miehensä nilkan päälle niin, että se oli katkennut ja mies oli kuollut neljän viikon päästä onnettomuudesta. Hyvärinen kertoi kaataneensa noin viiden sylen mittaista koivua, joka oli tuulen voimasta takertunut kaatumatta kokonaan toiseen puuhun. Tuuli oli sitten suistanut sen maahan hänen ja Korhosen tietämättä. Kun muut olivat huutaneet varoituksen, oli hän juossut tuulen yläpuolelle ja Korhonen sen alapuolelle ja puu oli kaatunut hänen jalalleen. Hänen mukaansa Korhonen oli ollut terve kolme viikkoa, mutta turvonnut kaulasta neljännellä viikolla ja tullut heikommaksi. Lesken mukaan turvotus oli edennyt jalasta kaulaan. Lääkinnäksi oli käytetty Jussi Julkusen suorittamaa jalan sitomista ja Mikko Suihkosen voiteita ja saunottamista. Asia lykättiin, sillä leski ei ollut köyhyytensä vuoksi voinut toimittaa todistajia paikalle. Myöskään kuolevan luona käynyt kappalainen Samuel Argillander ei ollut paikalla.

Kuopion käräjät 1.3.1692 ES 2006

Käännös: Veli Pekka Toropainen

106

Maaliskuussa 1692 Enonlahden Antti ja Olli Koistinen tuomittiin kumpikin kolmen markan sakkoon, sillä he eivät tulleet toisellakaan kertaa haastettuina vastaamaan saman kylän Mikko Tuomaiselle tappelemisesta.

106─107

Maaliskuussa 1692 Ritoniemen Matti Ihalainen valitti, että saman kylän perintötalolliset Olli Antikainen ja Matti Happonen sekä Räsälän kruununtalollinen Erkki Kankkunen olivat omineet hänen tilaltaan Etikänsalon kolmen kuorman niityn hänen edeltäjänsä Olli Sallisen aikana. Vastaajien mukaan niitty oli yhteinen ja myös Ihalaisella oli siinä osuutensa verolukunsa mukaan. Olli Antikainen oli lautamiehenä ainakin vuodesta 1686 vuoteen 1697. Vuonna 1689 hänet mainitaan myös kuudennusmiehenä.

107─108

Maaliskuussa 1692 Matti Matinpoika Hakulinen Rautalammin pitäjän Kuninkaansalon kylästä vaati Kuopion Hakulilan kylän Hannu Lyytikäiseltä ja Pekka Kolehmaiselta esivanhempiensa yhden veromarkan tilaa samassa kylässä. Maa oli kirjattu maakirjaan perintömaaksi Pekka Kolehmaiselle sekä Hannu Paavonpoika Hakuliselle, joka oli Matin setä. Hannu Hakulinen oli kuitenkin jättänyt tilan autioksi ja Kolehmainen oli saanut sen 24. heinäkuuta 1651 lainlukija Johannes Curnoviuksen tuomiokirjan mukaan. Koska Kolehmainen oli maksanut veronsa tilasta 40 vuoden ajan, sai hän pitää sen. Matti Hakulinen vetosi myös siihen, että hän oli ollut kruunun palveluksessa, mutta hänen todettiin eronneen kruunun palveluksesta jo useita vuosia sitten ja oleskellut sittemmin vakituisesti maassa.

108

Maaliskuussa 1692 oikeus määräsi lautamiehet Heikki Parviaisen ja Niilo Vartiaisen suorittamaan katselmuksen siitä vahingosta, jonka Vuorisalon Olli Pelkonen oli kärsinyt Matti Pekanpoika Voutilaiselta valloilleen päässeestä tulesta. Koska kaikki todistajat eivät olleet paikalla, lykättiin jutun käsittelyä.

108─109

Maaliskuussa 1692 lautamiehet Heikki Parviainen ja Niilo Vartiainen määrättiin tutkimaan se vahinko, jonka Vuorisalon Olli Pelkonen valitti tapahtuneen edellisenä kesänä, kun Matti Pekanpoika Voutilaisen tuli oli päässyt leviämään niin, että neljän tilan, Olli Pelkosen, Antti Mustosen, Antti Hartikaisen ja Yrjö Hottisen maat olivat palaneet. Asian käsittelyä siirrettiin kunnes todistajat saataisiin paikalle.

143

Lautamiehet Heikki Parviainen ja Niilo Vartiainen tutkivat sen vahingon, jonka Riistaveden Olli Koposen veljenpojan Heikki Koposen kaskipalo oli aiheuttanut hänen metsälleen.

Kuopion käräjät 25.6.1692

Käännös: Veli Pekka Toropainen

56

Maaliskuussa 1692 oikeus määräsi lautamiehet Heikki Parviaisen ja Niilo Vartiaisen suorittamaan katselmuksen siitä vahingosta, jonka Vuorisalon Olli Pelkonen oli kärsinyt Matti Pekanpoika Voutilaiselta valloilleen päässeestä tulesta. Koska kaikki todistajat eivät olleet paikalla, lykättiin jutun käsittelyä. Kesäkuussa 1692 oikeus määräsi vouti Samuel Henrikinpojan sekä lautamiehet Heikki Parviaisen ja Niilo Vartiaisen suorittamaan katselmuksen Vuorisalon Olli Pelkosen ja Antti Viljakaisen riidassa. Viljakainen oli sulkenut aidalla Pelkosen kulkureitin, jota hän oli käyttänyt vanhastaan.

453─454

Kesäkuussa 1693 nimismies Olof Strenghäll ilmoitti haastaneensa Ukonlahden Pekka Hiltusen laillisena aikana vastaamaan Enonlahden Mikko Matinpoika Tuomaiselle petoksesta. Oikeus määräsi Hiltusen maksamaan ottamansa kolme kuparitaalaria takaisin korkoineen. Summan hän oli saanut Tuomaiselta metsämaan vuokrana, mutta hän olikin antanut maan toiselle.

Kuopion käräjät 29.11.1692

Käännös: Veli Pekka Toropainen

287

Marraskuussa 1692 Mikko Klemetinpoika Holopainen tuomittiin maksamaan Heikki Matinpoika Smolanderille puolet sen tamman arvosta, jota hänen raisut hevosensa olivat jahdanneet ja joka oli löytynyt kuolleena metsästä.

298─300

Marraskuussa 1692 Kuopion unilukkari Akseli Hanska kertoi, että hän oli kesän käräjäaikaan vuonna 1689 vienyt edesmenneen kirkkoherra Andreas Arvidi Sculptoriuksen käskystä kihlakunnantuomari Giurdo Wickelgrenille kankaaseen käärittynä pienen ilveksennahan ja kaksi ketunnahkaa. Nyt niitä perittiin kirkkoherran leskeltä Anna Kyandralta kirjemaksuista neljän vuoden ajalta. Tuomarin valtuutettu väitti nahkojen olleen lahjoja eikä maksu kirjerahoista. Akseli Hanska ei osannut sanoa olivatko ne maksuna jostakin, mutta hän oli toimittanut tuomarille myös kirjeen koskien kahden tuomion lunastamista.

Kuopion käräjät 22.─27.2.1693 ES 2006

Käännös: Veli Pekka Toropainen

115─116

Helmikuussa 1693 Iivari Räsäsen leski Apluna Ollintytär vaati Mikko Klemetinpoika Holopaiselta loppuja kauppasumman rahoja ¾ veromarkan perintötilasta, jonka hänen miehensä oli myynyt Holopaiselle Ohtaanniemen kylästä. Holopaisen mukaan tila oli kruununtila ja hän oli ainoastaan maksanut Räsäsen verorästit kruunulle. Osapuolet sopivat oikeuden edessä, että Holopainen antoi leskelle vielä 400 lyhdettä rukiita ja sen myötä kaikki vaateet kaatuisivat.

116

Helmikuussa 1693 oikeudelle ilmoitettiin, että Roikansaaren Matti Ollinpoika Ihalainen oli toimittanut Olavinlinnan malmilla asuvalle säämiskäntekijä Pekka Maununpoika Örnille vuonna 1687 kahdeksan nahkaa valmistettavaksi säämiskäksi sekä niiden tekopalkaksi kymmenen taalaria. Kun Ihalainen oli luovuttanut nämä tavarat Örnille, joka nyt oleskeli Kiteen pitäjässä, olivat paikalla olleet valalle kelvolliset talolliset Erkki Paavonpoika Hyvärinen ja Heikki Heikinpoika Reinikainen.

Mahdollisia profiileja: Matti Ihalainen

120─121

Helmikuussa 1693 palattiin Pelkosen ja Viljakaisen riitaan. Katselmuksessa oli todettu, että kuja tuli avata käyttöön kuten se oli ollut ennenkin.

122─123

Paavo Pursiainen Kurolanlahdelta vaati Olli Kasuriselta sitä 2/3 veromarkan tilaa, jota tämä hallitsee Hamulassa. Kasurinan sanoi hallinneensa tilaa kolme vuotta jo ennen maantarkastusta 1664 ja se on viety hänen nimiinsä maakirjaan. Lautakunta todisti, että Pursiaisen appi Jussi Vartiainen oli hallinnut tilaa kauan ennen vuotta 1664 ja jättänyt sen sitten autioksi. Kasurinen oli sittemmin maksanut veronsa ilman huomauttamista.

123─124

Helmikuussa 1693 oikeudelle esitettiin originaalina entisen nimismies Jonas Olofinpojan vuonna 1665 antama jakokirja, jonka mukaan Hendenlahdenteusrandan yhden kuorman niitty kuului Antti Hannunpoika Mustosen tilaan, jota nyt asui Ohtaanniemen Mikko Klemetinpoika Holopainen. Oikeus totesi tämän niityn kuuluvan Holopaiselle ja Matti Voutilaiselle. He olivat antaneet itsellismies Sipi Hartikaiselle luvan koota osan heinistä. Koska Holopainen oli vienyt lopulta yksin kaikki heinät, tuomittiin hänet 40 markan sakkoon omavaltaisuudesta.

145, 151─152

Helmikuussa 1693 Pöljän Iivari Savolaista sakotettiin 40 markalla siitä, että hän oli ottanut Kasurilan Perttu Knuutisen ja tämän jakoveljien tervahaudasta kolme tynnyrillistä tervaa. Hänen tuli lisäksi palauttaa ottamansa terva. Samoilla käräjillä Iivari vaati saataviaan Mikko Venäläiseltä. Venäläisen poika Hannu kertoi velan jo tulleen osittain maksetuksi. Koko velka oli 74 kuparitaalaria ja kaksi tynnyriä rukiita. Toinen viljatynnyreistä oli sittemmin maksettu takaisin.

164

Kuopion talvikäräjillä 1693 Riistavedeltä kotoisin olleen perintötalollisen ja lautamiehen Niilo Vartiaisen pyynnöstä oikeus päätti panna toimeen katselmuksen, jossa erotettiin Vartiaisen ja Heikki Ollinpoika Heikkisen maat Västinniemen ja Pölläkänmaan välillä. Katselmuksen suorittajiksi määrättiin nimismies Olof Strengell ja lautamiehet Heikki Parviainen sekä Mikko Rissanen.

637─638

Helmikuussa 1693 Samuel Henrikinpoika valitti, että kruununvouti oli tehnyt hänelle monenmoista haittaa halutessaan saada hänen tilansa perintöoikeuden. Hän oli esimerkiksi antanut hänen postinratsastajan toimensa unilukkari Akseli Hanskalle, joka oli vain torppari pappilan pellolla.

Kuopion käräjät 26.6.1693

Käännös: Veli Pekka Toropainen

426─427

Kesäkuussa 1693 ilmoitettiin, että Antti Kettunen oli luovuttanut 12.2.1677 tilansa Akonveden kylässä edesmenneelle vouti Johan Ivarinpoika Argillanderille Johan Ivarsson Argillander. Myös Kettusen poika Paavo Antinpoika Kettunen oli ollut paikalla ja ilmoittanut tyytyvänsä kauppaan. Nyt tämä Kaavin kylässä asuva Paavo Antinpoika Kettunen vaati tätä ¾ veromarkan tilaa itselleen voudin perillisiltä. Lisäksi hän vaati tilalta yli 800 kuparitaalarin irtaimistoa. Tilan kauppaan oli ollut pakko mennä, sillä Paavo Antinpojan sedällä Paavo Kettusella oli maksamattomia sakkoja sekä verorästejä tuolloiselle hovin herrasväelle. Koska asiassa oli annettu tuomio jo vuonna 1677 laamanninoikeudessa, hylättiin Kettusen kanne. Lisäksi hänelle tuomittiin kuuden hopeamarkan sakko laamannintuomion moittimisesta.

430─431

Kesäkuussa 1693 lautamiehet Heikki Parviainen ja Niilo Vartiainen määrättiin suorittamaan katselmus Pinomäen maalla, jonka Kiukoonniemen Matti Mustonen omisti laamannintuomion 25.2.1691 mukaan. Matti Smolander eli Voutilainen vaati kuitenkin tätä ja muita yhteisomistuksessa olevia maakappaleita jakoon.

439─440

Kesäkuussa 1693 Puutosmäen asukkaat halusivat saada todistuksen seitsemänlaitaisesta matka- eli markkinaveneestä, joka oli syksyllä 1691 kruunattu Lappeenrannassa sotaväen käyttöön. Puutosmäkeläiset olivat tuolloin olleet tulossa Narvasta ja vänrikki Barnim Johan von Spandekow oli ottanut sen Ristiinaan menevälle sotaväelle. Tästä oli myös Lappeen nimismiehen Karl Dysterin 4. lokakuuta antama todistus. Vouti Samuel Henrikinpoika, lautamies Heikki Hiltunen sekä Puutosmäen naapurit Vuorisalon Olli Pelkonen ja Litmaniemen Antti Hartikainen olivat olleet samalla matkalla. He todistivat, että vene oli seitsenlaitainen, seitsemän vuotta vanha, melko hyväkuntoinen ja vahva. Lisäksi talolliset olivat kärsineet suuren vahingon, sillä heidän tervansa oli jäänyt myymättä ja kalkkinsa kuljettamatta Varkauden virralle. Sulkavalaiset olivat tarjonneet veneestä 60 kuparitaalaria, mutta he olivat pitäneet hintaa liian alhaisena. Puutosmäen asukkaille annettiin tästä todistus.

Kuopion ylimääräiset käräjät 24.10.1693

Käännös: Veli Pekka Toropainen

604─615

Lokakuussa 1693 tutkittiin Kuopion kirkonkylässä tapausta, jonka mukaan kolme miestä Pentti Eskonpoika Karkkonen, Jussi Akselinpoika Hanska ja haudankaivaja Paavo Erkinpoika Kainulainen olivat hukkuneet 10. lokakuuta Ilvessalonrannassa. Karkkosen leski Kirsti Paavontytär Vehvitär, Hanskan leski Anna Pekantytär Hututar ja Kainulaisen leski Kaisa Pekantytär Keotar valittivat kohtaloaan, sillä ensin mainitulla oli neljä ja kolmanneksi mainitulla yksi pieni lapsi. Miehet olivat olleet kyytimässä kihlakunnantuomaria tämän käräjäkierroksella Iisalmeen maanantaina 9. lokakuuta. Heidän matkansa määränpäänä oli Kuopion kirkonkylästä kolmen uuden peninkulman päässä sijaitseva Halolanpelto. Sinne saavuttuaan oli kihlakunnantuomari ottanut puolen yön aikaan mukaansa levänneet kyytimiehet ja jatkanut matkaansa. Joitakin päiviä aiemmin oli raivonnut suuri myrsky, erityisesti lauantaina ja sunnuntaina, joka oli estänyt matkustamisen. Tuomarin kyytimiehet olivat siksi jääneet odottamaan tiistaiaamuun asti ja palanneet kotiin vasta silloin. Kun he olivat saapuneet neljän vanhan peninkulman päähän Kehvon kylään, olivat he törmänneet Kuopion kirkkoherraan Henrik Hoffreniin, joka oli tuolloin kiertämässä pitäjää. Kirkkoherra oli pyytänyt heitä ottamaan veneeseen tämän lehmän, sillä he olivat menossa Kuopion puolelle yhden vanhan peninkulman matkan. Vaikka he olivat sitoneet lehmän veneeseen, oli se kaatanut aluksen, joka oli kaksilaitavene. Miehet olivat joutuneet veden varaan illan pimeydessä ja hukkuneet. Neljäs mies Risto Pekanpoika Kakkinen sen sijaan pelastui. Kakkinen kertoi valan vannottuaan, että kun hän oli tullut tovereidensa kanssa Kehvolle puolen päivän jälkeen tiistaina, oli myös kirkkoherra tullut sinne veneellä. Hänen kolme lehmäänsä oli kuljetettu maitse Käärmelahdelta sinne. Kirkkoherra oli sanonut heille seuraavasti: ”Hyvät miehet, ottakaa kaksi minun lehmistäni mukaanne, koska kuitenkin matkustatte järven yli ilman lastia.” Heillä ei kuitenkaan vielä ollut venettä katsottuna matkaa varten. Kaikki miehet olivat kuitenkin vastanneet: ”Kenenkäs muun kuin teidän lehmiänne tai tavaroitanne me ottaisimme, rakas herra!” Kirkkoherra oli sitten pyytänyt heille venettä lainaksi Kehvon talolliselta Matti Väänäseltä. Kun tämän vene oli ollut nuotalla, oli hän lähettänyt unilukkari Akseli Hanskan Olli Savolaisen kala-aitalle, josta tämä oli saanut mainitun kaksilaitaisen veneen. Kun vene oli tullut Kehvon rantaan, oli kirkkoherraa matkalla avustanut korpraali Simo Abrahaminpoika kantanut sen pohjalle olkia, joiden päälle lehmät oli tarkoitus asettaa. He muut olivat kuljettaneet lehmän veneeseen. Kirkkoherra oli tullut tällöin kävellen kylästä ja sanonut Simolle: ”Rakas Simo, ota oljet pois veneestä, ota ne Jumalan tähden pois.” Muille miehille hän oli sanonut: ”Antakaa veneen olla, minä olen saanut siihen luvan eikä kukaan muu. Katsotaan minkä neuvon huominen antaa.” Tässä vaiheessa Kakkinen oli aavistellut matkaa vaaralliseksi ja vetäytynyt veneen luota. Hän oli nähnyt Jussi Hanskan ja Kainulaisen vievän lehmän veneeseen ja painavan sen makuulle. He olivat sitoneet sen kiinni, mutta köyttä ei saatu veneen ympäri. Kun he lähtivät päivällä rannasta, olivat Kakkinen ja Kainulainen soutaneet vierekkäin etutuhdolla ja Hanska oli pitänyt perää. Karkkonen oli istunut joutilaana peränpitäjän vieressä. He olivat päässeet kaksi virstaa virran yli, vaikka tuuli oli ollut kohtalainen. Lehmä oli maannut koko ajan paikallaan hiljaa. Vasta kun he olivat päässeet veneenmitan päähän rannassa olleesta ruovikosta, oli lehmä alkanut liikkua ja yrittänyt irti köysistä. Vaikka Kakkinen oli yrittänyt pitää sitä paikallaan ja muut soutaneet nopeammin rantaa kohden, oli vene hörpännyt vettä ja uponnut heidän altaan. Järvi oli ollut rannan läheisyydessä tyyni ja he kaikki olivat päässeet kölin päälle. Mutta koska he kaikki olivat samalla puolen köliä ja lehmä veneen alla köysissä, ei se ollut jaksanut painoa, vaan oli pyörinyt ympäri vedessä. He olivat joutuneet välillä kauemmas kölistä ja kun pimeydessä ei ollut apua saatavilla, oli ensin Kainulainen ja sitten Hanska painunut pinnan alle. Kakkinen ja Karkkonen olivat pitäneet kiinni kölistä ja huutaneet apua, kunnes mainittu korpraali Simo, unilukkari Akseli Hanska, kirkkoherran renkipoika Antti Asikainen ja torppari Lassi Ristonpoika Mähönen olivat kuulleet heidän jatkuvat avunhuutonsa Kehvon kylään ja kiirehtineet kirkkoherran käskystä apuun. Heidät molemmat oli noukittu veden varasta. Karkkonen oli kuitenkin kuollut heti sen jälkeen, kun hänet oli nostettu veneeseen. Kakkinenkin oli ollut tietämätön maailmasta, kunnes hän oli herännyt uunin päällä Kehvon kylässä, jonne hänet oli kannettu lämpiämään. Kakkinen vapautti kirkkoherran täysin onnettomuuden syystä, sillä tämä ei ollut pakottanut tai houkutellut heitä ottamaan lehmää veneeseen, vaan he olivat tehneet sen omasta vapaasta tahdostaan. Lisäksi kirkkoherra oli kehottanut heitä jättämään matkan sikseen, kunnes hän keksisi seuraavana päivänä keinon. Heidän oma halunsa oli ajanut heidät tähän suureen vaaraan, vaikka he olivat osanneet kaikki uida. Akseli Pekanpoika Hanska, jonka avioton poika hukkunut Jussi Hanska oli, vapautti myös kirkkoherran vastuusta, sillä tämä oli kieltänyt miehiä lähtemästä sinä iltana. Jussi Hanska ja Kainulainen olivat kuitenkin halunneet kiirehtiä töihinsä ja ruokiinsa kestikievari Lassi Björnin luo, jossa he palvelivat. Akseli Hanska oli kehottanut heitä ottamaan pienemmän lehmän, joka oli hieho. Kun se ei ollut suostunut vapaaehtoisesti veneeseen, olivat miehet ottaneet painavamman vanhemman lehmän. Haudankaivaja Kainulainen oli vielä sanonut toimittavansa lehmän samana iltana papinmuorille, sillä tältä saattoi odottaa ”tuomisi”, kuten täällä sanotaan vaivanpalkasta. Akseli Hanskan mielestä vene oli kaikin puolin kelvollinen suuri kaksilaitavene, josta toinen laita eli yksi lauta oli jäänyt veden yläpuolelle sen ollessa lastissa. Hänen mukaansa siihen saattoi hyvin lastata kaksi lehmää ja kaksi miestä tai lehmän ja kolme miestä, kuten myt oli tapahtunut. Lähtiessään rannasta olivat miehet alkaneet soutaa voimakkaasti ja sanoneet: ”Tule Jumala avuksi!” Pian tämän jälkeen oli kuulunut huutoja, joita toiset luulivat koiran kaukkumiseksi. Kirkkoherra oli kuitenkin lähettänyt pienemmän ja pian sen jälkeen suuremman veneen katsomaan ja he olivat löytäneet veneen kumossa Ilvessalonrannan kaislikon reunasta kesänuotan pituuden päästä maasta. Kakkinen oli ikään kuin seissyt käsivarsiensa varassa veneen päällä, vaikka Hanska ei sanonut tietävänsä, jos hän seisoi pohjassa. Kakkinen sanoi että paikalla oli syvää ja että hän vain Jumala yksin oli pitänyt häntä pinnalla, vaikka hän oli jo aivan kuollut. Karkkonen oli pujottanut kätensä köyteen, johon lehmä oli sidottu. He olivat olleet molemmat jo aivan jäykkiä ja vähissä hengissä, kun heidät oli nostettu suurempaan veneeseen. Karkkonen oli pian oikaissut koipensa ja heittänyt henkensä jo ennen Kehvolle saapumista. Akseli Hanska oli mennyt seuraavana keskiviikkona hakemaan veneen, mutta miesten ruumiita ei ollut tuolloin löydetty. Jussi Hanskan ruumis löytyi vasta kaksi päivää ennen käräjiä kaislikosta, jossa veden syvyys oli 1½ syltä. Kainulaisen ruumista ei ollut vielä löydetty. Lopulta kirkkoherra vapautettiin kuolemantuottamuksesta todistajien yksimielisen kertomuksen mukaan.

620

Lokakuussa 1693 mainitaan postitalonpoika Hanskan ranta, johon vene rantautui.

Kuopion käräjät 23.─26.7.1694

Käännös: Veli Pekka Toropainen

50v─53

Heinäkuussa 1694 nimismiehen sijainen veronkantokirjuri Reinhold Steckman kertoi oikeudelle, että 50-vuotias vaimo Liisa Heikintytär Koistitar Vehmersalmen kylästä, oli 29. maaliskuuta 1694 noussut 60-vuotiaan miehensä Heikki Heikinpoika Reinikaisen viereltä aikaisin aamulla, ja ottanut tämän vyöstä tyynyn viereltä puukon sekä viillellyt miehensä vatsan sillä niin, että suolet olivat valuneet ulos. Tämän jälkeen hän oli heti valjastanut itselleen hevosen ja lähtenyt pakomatkalle. Hänet oli tavoitettu vielä saman päivän ehtoopuolella Enonlahden kylästä torppari Antti Koposen luota. Vaimo oli lähetetty peninkulman päässä kotitalostaan olevaan Hyvärilän kylään, jossa kruununvouti Samuel Henrikinpoika oli tuolloin veronkeruussa. Vouti oli vielä samana iltana kiiruhtanut Reinikaisen luo, joka oli maannut samoilla sijoillaan, johon vaimo oli hänet puukottanut. Hän oli kuitenkin ollut tajuissaan, vaikka suolet olivat ulkona. Hän oli valittanut vaimostaan voudille, että tällä ilkeällä ihmisellä ei ollut muuta syytä yrittää tappaa hänet kuin se, että vaimo oli jo kolmen vuoden ajan epäillyt miehensä olleen luvattomassa kanssakäymisessä heidän naapurinsa Paavo Hyvärisen vaimon Marketta Holopattaren kanssa, jonka lautakunta todisti olevan 60-vuotiaan. Lisäksi Reinikainen oli sanonut, ettei hän ollut kenenkään toisen naisen kanssa tekemisissä heidän 37 vuotta kestäneen avioliittonsa aikana. Tämän hän lupasi tunnustaa myös papille. Kun kappalainen Johan Mollerus oli tullut hänen luokseen ennen hänen seuraavana iltana seurannutta kuolemaansa, ei hän ollut enää jaksanut puhua tälle. Reinikainen oli vielä pyytänyt voutia huolehtimaan siitä, että hänen lapsensa ja lapsenlapsensa saisivat jäädä tilalle hänen kuolemansa jälkeen. Kun Liisa Kositittarelta kysyttiin, miksi hän oli tehnyt tekonsa, hän vastasi sen tapahtuneen pään heikkoudesta. Nimismies, veronkantokirjuri ja koko lautakunta kuitenkin vakuuttivat, ettei hän ollut milloinkaan ennen osoittanut päänsä heikkouden merkkejä, vaan hoitanut aina taloutensa esimerkillisesti. Nyt hän käyttäytyi oikeuden edessä kuin mielipuoli ja aivan sekopäinen ja voimaton ihminen. Jäätyään kiinni hän oli yrittänyt ottaa itseltään hengen kaikin tavoin. Joitakin päiviä ennen kuin hänet lähetettiin näille käräjille, oli hän kiivennyt Olavinlinnassa korkeimmalle muurille ja heittäytynyt alas. Hän oli pudonnut veteen ja jäänyt loukkaantumattomaksi. Jos hän olisi pudonnut kalliolle, hän olisi kuollut varmasti. Kaksi päivää myöhemmin hän oli varastanut muilta vangeilta suuren puukon. Sillä hän oli lyönyt rintansa alle kolme suurta reikää niin, ettei mitään toivoa elossa säilymisestä ollut. Nyt hän oli kuitenkin tullut jotenkuten kuntoon. Matkalla käräjäpaikalle hän oli ollut kahdeksan päivää syömättä ja oli nyt heikossa kunnossa. Oikeus tuomitsikin Liisan kuolemaan ja hänen ruumiinsa poltettavaksi.

59

Heinäkuussa 1694 Jussi Hartikainen Jännevirralta vannoi valalla, että Lassi Niskanen oli jo saanut osuutensa heidän yhteisestä kaskestaan.

60v

Heinäkuussa 1694 seurakunnan unilukkari Akseli Hanskalle määrättiin maksettavaksi yksi hopeaäyri jokaiselta seurakunnan talolta, sillä hän oli soittanut kelloja koko korkeasti autuaan kuningattaren suruajan.

61v─62

Heinäkuussa 1694 Vuorisalon Antti Viljakainen syytti Vuorisalon Olli Pelkosta siitä, että tämä oli kaatanut kaskea viidessä eri kohdassa hänen maillaan Vuorisaaressa. Pelkonen sanoi, että hän oli käyttänyt näitä maita ennen jakoa. Hänet määrättiin palauttamaan saamansa sato ja lisäksi maksamaan kolmen hopeamarkan sakko rajojen ylittämisestä.

Kuopion käräjät 23.10.1694 ES 2007

Käännös: Veli Pekka Toropainen

106v

Tuusniemen Matti Yrjönpoika Keinänen ja hänen veljenpoikansa Jussi ja Olli Keinänen kertoivat kumpikin hallitsevansa ½ veromarkan tilaa ja he halusivat yhteismetsänsä jaettavaksi, jotta kumpikaan osapuoli ei voisi käyttää sitä liikaa toisen vahingoksi. Nimismies Olof Strengel ja lautamiehet Heikki Parviainen ja Niilo Vartiainen määrättiin jakamaan metsä tasan heidän välillään.

106v-107

Riistaveden Jussi Heikkisen leski Elisabet Fougatar kertoi tehneensä miehensä veljen kanssa seuraavan sopimuksen, sillä hänen pojillaan oli esikoisoikeus perheen ½ veromarkan tilaan ja hän oli poikien holhooja näiden alaikäisyyden tähden. Setä Tuomas jäisi tilalle ja hoitaisi vanhimman 13-vuotiaan Pekka Jussinpojan ja tämän veljien puolesta tilaa ja nämä puolestaan hoitaisivat setää tämän vanhuudessa. Oikeus vahvisti sopimuksen ja määräsi lisäksi, että heidän olisi kristillisesti hoidettava vanhaa äitiä Kirsti Pekantytär Julutarta tämän kuolemaan.

107─107v

Lokakuussa 1694 Riistaveden Jussi Heikkisen leski Liisa Voutilatar ja hänen alaikäiset poikansa sopivat poikien sedän Tuomas Heikkisen kanssa niin, että he asuisivat samassa taloudessa puolen veromarkan tilallaan Tuomaan kuolemaan asti. Lesken pojista vanhin 13-vuotias Pekka Jussinpoika oli tähän suostuvainen. Tuomaan tuli huolehtia veljenpojistaan näiden alaikäisyyden aikana. He puolestaan huolehtisivat sedästään tämän vanhuudessa. Lisäksi Tuomas lupasi pitää vanhasta äidistään Tiina Pekantytär Juluttaresta huolta tämän kuolinpäivään asti.

Kuopion käräjät 9.2.1695

Käännös: Veli Pekka Toropainen

49v─51

Helmikuussa 1695 käsiteltiin Tuusniemen Paavo Jussinpoika Keinäsen kuolemantapausta. Todistajat kertoivat, että Paavo oli ollut mukana karhunkaadossa ja hänen puukolla haavoitettu kätensä ei ollut kantositeessä, vaan hän piti sitä ilman koukussa. Hän ei ollut kuitenkaan valittanut mitään, kun miehet olivat kulkeneet metsää ristiin rastiin kaksi peninkulmaa etsiessään karhun pesää. Hän oli myös syönyt eväänsä yhdessä muiden kanssa täysin terveenä. Yksi todistajista oli Olli Ollinpoika Pelkonen Vuorisalosta. Keinänen oli matkustanut kaksi viikkoa karhun ajon jälkeen Lieksaan noutamaan suolaa. Siten oikeus katsoi, ettei tämä haava ollut voinut aiheuttaa hänen kuolemaansa.

Kuopion käräjät 25.6.1695

Käännös: Veli Pekka Toropainen

143─143v

Kesäkuussa 1695 Jussi Heikkinen Pelonniemeltä ilmoitti, että hän omisti puolen veromarkan perintötilan. Hänen veljenpojallaan Tuomas Pekanpoika Heikkisellä oli niin ikään puoli veromarkkaa, mutta paljon suuremmat edut pelloissa, metsissä ja niityissä kuin hänellä. Osapuolille määrättiin jakomiehet.

146

Kesäkuussa 1695 Pöljän Iivari Savolainen, Mikko Ruuskanen ja Matti Keinänen todistivat, että Iisalmen Hiltulan Antti Ruotsalainen oli ollut kesän rukouspäivänä Kuopion kirkossa jumalanpalveluksessa. Tämä annettiin Ruotsalaiselle todistukseksi vietäväksi Iisalmen käräjille.

Kuopion käräjät 3.2.1696 ES 2006

Käännös: Veli Pekka Toropainen

11

Lautamies Heikki Parviaisen renki Niilo Mikonpoika Nissinen oli ollut salavuoteudessa Marketta Parviattaren kanssa. Olivat alkaneet maata yhdessä edellisenä keväänä Kopolan tilalla. Parviatar ei vielä ollut saanut lasta, mutta kertoi olevansa Nissiselle raskaana. Koska olivat ensimertalaisia, sai Nissinen 40 hopeamarkan ja Parviatar 5 hopeataalarin sakon. Molemmille myös kirkonrangaistus. Parviattaren tuli synnytettyään viedä lapsi kasteelle ja kasvattaa se kristinuskoon.

12v

Helmikuussa 1696 Enonlahden Mikko Matinpoika Tuomainen valitti Ukonlahden Pekka Yrjönpoika Hiltusen omineen häneltä kolme niittykappaletta Kaupinsalonrannan, Lehtosensaaren ja Kolmisopenkarin, jotka tuottivat jokainen yhden talvikuorman heiniä. Hiltunen oli korjannut heinät näiltä hänen ylimuistoisilta omistuksiltaan kolmen vuoden ajan. Hiltusen mukaan hänen isänsä oli ottanut hänen tilansa viljelykseen 45 vuotta aiemmin ja isä sekä hän olivat aina korjanneet heinät kyseisiltä niityiltä. Hiltusen mukaan hänen ja Tuomaisen tiloja erotti toisistaan kahden peninkulman levyinen järvi ja niityt olivat lähempänä hänen tilaansa. Molemmat osapuolet määrättiin toimittamaan todistajansa ja asiakirjansa niittyjen suhteen seuraaville kesäkäräjille.

15v─16

Helmikuussa 1696 Paavo Antinpoika Kettunen vaati edesmenneen vouti Johan Ivarinpojan leskeltä Brita Samuelintyttäreltä Brita Samuelsdotter Paldanius Akonveden tilaa. Koska käräjät olivat juuri päättymässä, ilmoitti oikeus, ettei näin laajaa juttua voitu ratkaista kiireessä, vaan se tulisi ottaa esille seuraavilla kesäkäräjillä.

Kuopion käräjät 23.─27.6.1696

Käännös: Veli Pekka Toropainen

114v─115v

Kesäkuussa 1696 käsiteltiin edelleen Paavo Keinäsen kuolemaa ja Olli Ollinpoika Pelkonen Vuorisalosta mainitaan tässä yhteydessä.

Kuopion käräjät 15.2.1697 ES 2007

Käännös: Veli Pekka Toropainen

26

Kuopion kylän Yrjö Hanska tunnusti lainanneensa viisi vuotta sitten Leppävirran siltavouti Jesper Tuurenpoika Monalta tynnyrin rukiita. Hänet tuomittiin maksamaan ne nyt takaisin.

26

Mikko Tuomainen esitti vouti Johan Posan 16.1.1697 antaman kirjeen, jonka mukaan hän sai asettua ¾ veromarkan tilalle Enonlahteen. Tilaa oli aiemmin hallinnut Antti Tiilikainen, joka oli joutunut jättämään sen köyhyyden takia. Tuomaisen tuli maksaa edeltäjänsä verorästit. Tuli hakea vahvistus maaherralta ja hankkia takuumiehet. Hän halusi todistuksen tilan kunnosta. Lautakunta todisti, että rakennukset olivat kelvottomat, pellot autiona, aidat kaatuneet, niittyä 5-6 kuorman verran, metsät hakattu ja kalavettä kotitarpeeksi.

26v

Helmikuussa 1697 Mikko Matinpoika Tuomainen Enonlahdelta esitti kruununvouti Johan Posan hänelle 16. tammikuuta 1697 antaman asumisoikeuskirjeen ¾ veromarkan tilaan Enonlahden kylässä. Tilan edellinen asukas Antti Tiilikainen oli köyhtynyt niin, että hänen oli ollut pakko jättää tila. Tuomaisen tuli maksaa Tiilikaisen jälkeensä jättämät verorästit. Lautakunta todisti, että tilan rakennukset olivat kelvottomat, pellot viljelemättä, aidat kaatuneet, niittyjä oli viiden tai kuuden kuorman ala, metsät oli hakattu ja kalavesiä oli omiksi tarpeiksi sekä tilan lähellä että Leppävirran pitäjän puolella.

29

Hannu Hannunpoika Korhonen Hannu Korhonen Hirvasmäestä vaati perintöä isänisänsä Haminalahdella sijaitsevasta tilasta. Ukki Hannu Niilonpoika Korhonen Hannu Korhonen Hannu Korhonen] [oli kuollut Hannun sedänpojan Antti Ristonpoika Korhosen Antti Ristonpoika Korhonen Antti Korhonen] [luona, sillä ukki ei ollut sopinut asumaan yhdessä Hannun kanssa. Ukki oli kuollut edellisenä keväänä. Maaherra Anders Lindehielm määräsi 18.1.1697, että Antti saisi pitää kruununtilan niin kauan kuin maksaisi veronsa.

Kuopion käräjät 1.6.1697 ES 2007

Käännös: Veli Pekka Toropainen

119v

Kesäkuussa 1697 annettiin Yrjö Yrjönpoika Hyväriselle ensimmäinen lainhuuto siihen perintötilaan Käärmelahdella, jonka hän oli ostanut sadalla kuparitaalarilla Tuomas Hyttiseltä.

120─120v

Kesäkuussa 1697 oikeus otti edesmenneen lautamies Olli Antikaisen paikalle Enonlahden Maunu Mikonpoika Tuomaisen. Tämä vannoi tavallisen lautamiehen valan ja istuutui paikalleen lautakuntaan.

121v─122

Kirkkoherra Henrik Hoffrén kertoi, että aiemmin sotaväessä palvellut Ernst Antinpoika Skopa Ernst Andersson Skopa oli kuollut tänä keväänä vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Kaikkien heidän ruumiinsa olivat edelleen heidän asumassaan torpassa ilman arkkua, sillä Ernst ja hänen vaimonsa olivat syytettyinä varkaudesta ja kuolleet synnissään. Siksi kirkkoherra halusi kirkkolain 18 luvun 12 pykälän perusteella tutkittavaksi näiden viiden hautaamisen mahdollisuuden. Ernstin veli Kustaa Antinpoika Skopa kertoi, että Ernstin vaimo oli kertonut hänelle, että heidän luonaan asunut loinen Esko Juhonpoika Hakkarainen oli varastanut edellisenä talvena kappalainen Johan Mollerukselta 13 kappa viljaa, 3 vasikanpotkaa ja 1 ¼ läskisivua, joista oli kyse. Hakkarainen oli sittemmin paennut karjalaan. Myös Ernst, joka oli tullut kotiin viikko varkauden jälkeen, oli tiennyt niiden olevan varastettuja ja nauttinut niitä perheensä kanssa. Päätettiin, että Ernst vaimoineen haudataan hiljaisesti kirkkomaahan. Lapset, joista vanhin oli 9 vuotta, saavat syyttöminä kristillisen hautauksen, kaikki sen kustannuksella, joka perii perheen.

Kuopion käräjät 16.8.1697 ES 2007

Käännös: Veli Pekka Toropainen

162

Elokuussa 1697 Jussi Mikonpoika Hartikainen Jännevirralta esitti kaksi velkakirjaa, joiden velalliset määrättiin viipymättä maksamaan Jussille hänen saatavansa.

163

Haminalahden Niilo Matinpoika Korhonen Niilo Korhonen, joka jäi edellisen laskiaisen aikaan leskeksi vaimostaan, jonka kanssa hänellä oli neljä lasta, aikoi nyt avioitua kuusi vuotta sitten kuolleen Jussi Tuovisen Juho Tuovinen Juho Tuovinen][ lesken Kirsti Ollintytär Hartikaisen Kristiina Hartikainen kanssa. Kirstillä oli yksi lapsi. He halusivat jakaa lasten perintöosuuden. Korhonen niin, että lapset saavat lispunnan ja 12 markkaa kuparia, yhden uuden lampaannahkaturkin, 2 auraa, 3 viikatetta, 3 sirppiä, 2 kirvestä, 1/3 nuottaa, kaksilaitaveneen, hevosen, kahden lypsylehmän ja kahden lampaan arvosta kolmanneksen. Hartikattaren lapsen tulee saada kaksi kolmannesta hänen 3 markkaa paunavasta kuparikattilasta sekä yhden lehmän arvon.

168

Elokuussa 1697 määrättiin edesmenneen Olli Antinpoika Antikaisen lapset maksamaan äitipuolelleen Elina Tanelintytär Hartikaiselle 83 kuparitaalaria hänen perintöosuutenaan. Lisäksi leski vapautettiin Antikkalan tilalla olevista edellisen vuoden veroveloista. Lisäksi määrättiin, ettei hänen tarvinnut osallistua tilan maksuihin tänä ja seuraavana vuonna.

Kuopion käräjät 20.1.1698

Käännös: Veli Pekka Toropainen

24

Tammikuussa 1698 oikeudelle esitettiin laamanninoikeuden 31. tammikuuta 1688 antama tuomio kahden veromarkan perintötilan hallintajärjestelyistä. Sen mukaan Ritoniemen Antti Klemetinpoika Holopainen oli luovuttanut veljilleen Mikko ja Klemetti Holopaiselle tilasta puolen veromarkan hallinnan. Hallinta uudistettiin nyt siten, että Klemetin poika Heikki Holopainen sai tilasta haltuunsa hänelle kuuluvan osan.

Kuopion käräjät 23.5.1698

Käännös: Veli Pekka Toropainen

112v

Toukokuussa 1698 Koivusaaren Lassi Savolaisen perilliset Antti, Lassi, Iivari, Olli ja Kerttu pyysivät oikeudelta isänsä irtaimiston, velkojen ja yhden veromarkan perintötilan jakoa. Asiassa päätettiin niin, että Antti ja Lassi vanhimpina poikina jäisivät yhdessä tilalle ja lunastaisivat muut sisaruksensa siltä ulos.

114v─115

Toukokuussa 1698 ilmoitettiin, että Iivari Iivarinpoika Savolaisen ¾ veromarkan kruununtilan Pöllälän kylässä oli annettu 24.4.1698 Erkki Heikinpoika Hyväriselle. Peltoon Savolainen oli kylvänyt tynnyrillisen rukiita. Tilalla oli vain yksi viiden kuorman niitty, metsää polttopuiksi, ei kalavettä ja sillä ei ollut muita kunnollisia rakennuksia kuin tupa. Savolainen oli jäänyt vuodelta 1697 kruunulle velkaa veroistaan 10 hopeataalaria ja lisäksi 18 kappaa kymmenysviljoja.

Kuopion käräjät 15.8.1698

Käännös: Veli Pekka Toropainen

163

Kuopion käräjillä 15.8.1698 Haminalahden Niilo Matinpoika Korhonen Niilo Matinpoika Korhonen, joka oli jäänyt edellisen laskiaisen aikaan leskeksi vaimostaan, jonka kanssa hänellä oli neljä lasta, aikoi avioitua kuusi vuotta aiemmin kuolleen Jussi Tuovisen Juho Tuovinen lesken Tiina Ollintytär Hartikattaren Kristiina Hartikainen kanssa. Kirstillä oli yksi lapsi. He halusivat jakaa lasten perintöosuuden. Korhonen niin, että lapset saivat lispunnan ja 12 markkaa kuparia, yhden uuden lampaannahkaturkin, 2 auraa, 3 viikatetta, 3 sirppiä, 2 kirvestä, 1/3 nuottaa, kaksilaitaveneen, hevosen, kahden lypsylehmän ja kahden lampaan arvosta kolmanneksen. Hartikattaren lapsen tuli saada kaksi kolmannesta hänen 3 markkaa painavasta kuparikattilastaan sekä yhden lehmän arvon.

Kuopion käräjät 21.1.1699 ES 2008

Käännös: Veli Pekka Toropainen

9v─10

Käräjillä 21.1.1699 Hannu Hannunpoika Korhonen Haminalahdelta, joka oli vanhempi kuin veljensä Lassi, Heikki, Antti ja Risto, ja joka asui Hirvasmäessä isänsä 2 veromarkan tilaa, ilmoitti aikovansa erottaa veljensä pesästä. Koska muut veljet olivat tähän suostuvaisia, määrättiin nimismies Olof Strengell ja lautamiehet Pekka Vainikainen ja Mauno Tuomainen suorittamaan jako ja arvioimaan muiden veljesten perintöosuuden. Hannun tuli elättää äitinsä tilalla ja haudata tämä kunniallisesti hänen kuoltuaan. Kurkimäkeen kaadetusta kaskesta kukin veli sai oman osuutensa viljan kypsyttyä.

10

Tammikuussa 1699 Ritoniemen Olli Antikaiselle myönnettiin paloapua kaksi hopeaäyriä pitäjän jokaiselta talolta, sillä hänen riihensä, 4 tynnyriä viljaa, oljet ja akanat olivat tuhoutuneet yöaikaan tulipalossa.

11

Jaakko Laihainen esitti kirjelmän päivättynä 9.3.1697, jonka mukaan hän testamenttasi korkeassa iässä lapsettomana vaimolleen Juliana Pärttylintyttärelle irtaimen ja kiinteän omaisuutensa. Hänen veljensä Antti Laihainen oli jo saanut oman osuutensa omaisuudesta isän jälkeen. Testamentti oli kuitenkin lain vastainen eikä oikeus voinut vahvistaa sitä.

11v─12

Tammikuussa 1699 Zacharias Argillander Zachris Argillander anoi äitinsä Brita Paldanian Brita Samuelsdotter Paldanius puolesta, että tämä vapautettaisiin maksamasta veroa Ylimmäisenjärvenmaasta, Kerutuinjoensivusta ja Kandaraatinmaasta, sillä ne sijaitsivat yhdeksän peninkulman päässä Savisaaresta, jossa äiti asui. Tämän pitkän matkan takia äiti ei kyennyt viljelemään niitä, varsinkin kun ne sijaitsivat Karjalan rajalla. Lisäksi Jännevirran Jussi ja Antti Hartikainen olivat viljelleet osaa näistä maakappaleista ilman äidin lupaa ja antamatta mitään korvausta tälle. Kun Hartikaiset tarjoutuivat maksamaan verot koko maakappaleesta ja viljelemään sitä sekä maksamaan Brita Paldanialle kolmanneksen sadosta, tyytyi Argillanderkin tähän. Koska Savisaaren tila oli kruununtila, tuli sopimukselle hakea vielä maaherra Anders Lindhielmin suostumus.

Kuopion käräjät 23.5.1699

Käännös: Veli Pekka Toropainen

64─64v

Toukokuussa 1699 oikeuden eteen tuli Puutosmäen Yrjö Yrjönpoika Hyvärinen ja esitti kauppakirjan, jolla hän oli ostanut Käärmelahdelta Tuomas Hyttiseltä 14.4.1697 tilan. Nyt hän pyysi tilaan kiinnekirjaa, sillä hän oli jo saanut siihen kolme lainhuutoa 1.6. ja 17.8.1697 sekä 20.1.1698. Oikeus myönsi hänelle kiinnekirjan tilaan.

Kuopion käräjät 17.8.1699

Käännös: Veli Pekka Toropainen

94v

Elokuussa 1699 ilmoitettiin, että kruununvouti Bengt Mahlberg oli antanut 19.8.1698 edesmenneen Pekka Paajasen autioksi jättämän 2/3 veromarkan kruununtilan Kuopion kylässä Lassi Lassinpoika Väänäselle. Tilalla oli ollut tulipalo 1693, joka oli tuhonnut koko rakennuskannan lukuun ottamatta kahta asumiskelvotonta tupaa. Tilan aidat olivat puoliksi kaatuneet.

Kuopion käräjät 10.2.1700 ES 2008

Käännös: Veli Pekka Toropainen

29

Käräjillä 10.2.1700 Vehkalahden Vänni Parviaiselle myönnettiin perinnönjako hänen isänsä Vänni Heikinpojan tilaan Riistavedellä. Muina perijöinä olivat veljet Yrjö, Kalle ja Jussi Parviainen.

48

Helmikuussa 1702 Jänneniemen Jussi Hartikainen kertoi, että hän oli lainannut useassa erässä edesmenneelle saman kylän Sihvo Hartikaiselle 70 kuparitaalaria. Nyt hän halusi tämän lesken Maria Toivattaren maksavan lainat takaisin. Leski yritti ensin kiistää velan, mutta joutui myöntämään sen, kun nimismies Olof Strenghell kertoi hänen miehensä tunnustaneen velan vuonna 1695 hänelle. Tästä velasta Jussi oli jo saanut takaisin edellisenä vuonna tynnyrin ja 18 kappaa viljaa. Lisäksi hän oli kantanut Sihvon puolesta saman kylän Paavo Niskaselta puoli tynnyriä viljaa. Yhteensä nämä olivat arvoltaan 18 taalaria 5 1/3 äyriä kuparirahaa. Lisäksi Jussi oli korjannut kolmen taalarin arvosta viisi kuormaa heiniä Sihvon niityiltä. Maksettavaksi jäi 48 taalaria, jotka leski sai köyhyytensä vuoksi maksaa vähitellen. Sihvo oli pantannut Jussille hopeaa 18 taalarilla ja paloviinapannun 8 taalarilla, jotka merkittiin myös pöytäkirjaan varmuuden vuoksi.

54─57

Helmikuussa 1700 nimismies Olof Strenghäll ilmoitti, että edellisessä marraskuussa oli Käkisalmen läänin Suistamon pitäjässä vangittu sikäläisen Laitisten kylän talollinen Pekka Klemetinpoika Holopainen Pekka Lemetinpoika Holopainen, joka oli lähetetty vankina Viipuriin ja edelleen Olavinlinnaan. Holopainen oli paennut 22 vuotta aiemmin asumastaan Ritoniemen kylästä, sillä häntä oli syytetty vaimonsa Anna Paavontyttären nuoremman lihallisen sisaren Aplunan makaamisesta. Paikalla olleelta Pekka Holopaiselta kysyttiin nyt, oliko hän syyllistynyt tällaiseen sukurutsaan kälynsä kanssa. Hän ei voinut kieltää sukurutsaa ja sanoi sen tapahtuneen, kun he olivat syksyllä Mikkelin päivän jälkeen vetämässä nuottaa Putronniemen kylässä viikon tai kaksi. Apluna oli ollut tuolloin noin 20-vuotias naimaton piika. Kun Pekka oli huomannut keväällä hänen olevan raskaana, oli hän paennut paikkakunnalta piian kanssa Käkisalmen läänin Pielisjärven pitäjän Evon kylään, joka sijaitsi Ilomantsin pitäjän laidalla. Lapsi oli syntynyt Pietarin ja Olavin päivien välillä ja saman pitäjän kirkkoherra herra Grels oli kastanut sen. Pari oli ollut yhdessä Mikkelin päivään saakka, jolloin Pekka oli jättänyt Aplunan ja mennyt Laitisten kylään, missä hän oli ottanut autiotilan viljelykseen. Apluna oli mennyt Pälkjärven kylään lapsineen ja avioitunut siellä parin vuoden päästä Kirkkoleppälahden kylän Lassi Tahvosen kanssa. Kysyttäessä Holopainen kielsi enää maanneensa Aplunan kanssa tämän saatua lapsen. Hän oli asunut yksin, kunnes hänen vaimonsa oli tullut hänen luokseen joulun aikaan. He olivat sitten eläneet yhdessä ja siittäneet vielä kolme lasta. Vaimo oli kuollut nelisen vuotta aiemmin. Itse Holopainen oli 52-vuotias. Hänellä ei myöskään ollut käsitystä siitä, missä Apluna miehineen oleskeli tätä nykyä. Hän oli kuullut matkustavaisilta, että he olisivat kiertäneet kerjäämässä ympäri maata edellisten katovuosien aikaan ja kuolleet nälkään. Holopaiselta kysyttiin, miten hänen syntinsä oli nyt tullut ilmi oltuaan salassa niin monta vuotta. Pekka kertoi oikeudelle, että hän oli kertonut Pielisjärven kirkkoherra herra Matthiaalle asiasta heti saavuttuaan ensi kerran Evon kylään. Pekka oli joutunut riitaan edellisenä kesänä naapurinsa Matti Kopposen kanssa ja päätynyt syyskäräjille. Siellä saman pitäjän lautamies Pekka Rinkinen oli kertonut oikeudelle, että kahdeksan vuotta aiemmin edesmennyt kirkkoherra oli kertonut hänelle Holopaisen olleen sukurutsaisessa suhteessa. Pekka oli silloin heti kertonut heille asian olevan totta ja hänet oli vangittu. Oikeus tuomitsi hänet vihdoin 22 vuoden jälkeen kuolemaan ja mestattavaksi rikoksestaan Jumalan lain ja vuoden 1699 kuninkaallisen asetuksen perusteella.

Kuopion käräjät 2.6.1700

Käännös: Veli Pekka Toropainen

263

Kesäkuussa 1700 ilmoitettiin, että nimismies Olof Strengell oli yhdessä lautamies Jussi Tiihosen kanssa jakanut Pelonniemen Olli ja Jussi Pekanpoika Heikkisen pellot, kuten oikeus oli määrännyt 25. kesäkuuta 1695. Raja kulki rannassa olleelta nuottahuoneelta suoraan pellon keskellä oleville kahdelle kivelle, joihin oli hakattu risti. Siitä se jatkui niitylle, jossa oli maahan lyöty paalu, jossa oli kuusi uurretta ja päällä risti. Raja jatkui edelleen Haasiamaansivuun ja edelleen metsätielle.

274─275

Kesäkuussa 1700 jatkettiin jo 11. helmikuuta 1695 käräjillä esillä olleen jutun käsittelyä. Siinä Tuusniemen Jussi Keinänen syytti setänsä poikaa Matti Keinästä poikansa Paavo Jussinpoika Keinäsen kuoleman aiheuttajaksi. Todistaja Jussi Hartikainen Jännevirralta kertoi, että kun kuollutta Paavoa tuotiin Liperin Niinivaaran kylästä kotiin, oli Paavo jo antanut hoitaa haavan niin, että sen paikalla oli vain arpi. Samaa todisti Riistaveden Jussi Parviainen.

Kuopion ylimääräiset käräjät 16.6.1700

Käännös: Veli Pekka Toropainen

275─277

Kesäkuussa 1700 palattiin Ritoniemen Pekka Klemetinpoika Holopaisen Pekka Lemetinpoika Holopainen sukurutsajuttuun hovioikeuden 28. maaliskuuta 1700 antaman tuomion mukaan. Nyt käräjillä kuultiin todistajina entisen nimismiehen tytärtä Maria Joonaantytär Liljaa sekä Holopaisen lähinaapureita Matti Ihalaista Roikansaaresta, Pekka Hiltusta Ukonlahdesta ja Pekka Rahusta Litmaniemeltä. Nämä kuten eivät Pekka Happonen, Pekka Holopaisen lanko Olli Happonen ja Holopaisen veljenpoika Klemetti Antinpoika Holopainenkaan tienneet varmasti, että makaaminen olisi todella tapahtunut. Koska asiassa ei ilmennyt uutta, alistettiin se jälleen hovioikeuden päätettäväksi.

Kuopion käräjät 20.8.1700 ES 2008

Käännös: Veli Pekka Toropainen

337

Kuopion käräjillä 20.8.1700 ilmoitettiin, että Riistaveden Vänni Vänninpoika Parviainen oli sanonut vaimolleen Kerttu Rahuttarelle, että tämän tulisi nauttia miehensä kuoleman jälkeen myötäjäisensä ja se osa omaisuudesta, jonka mies oli erottanut itselleen poikiensa ohi. Poika Juho Parviainen oli ottanut kyseisen omaisuuden haltuunsa isänsä kuoltua. Siksi Juho määrättiin jakokirjan 12.11.1676 mukaan luovuttamaan se äitipuolelleen ja lisäksi 1/6 tilan kuluvan vuoden sadosta.

337─338

Käräjillä 20.8.1700 Jussi Vänninpoika Parviainen katsoi olevansa oikeutettu puolikkaaseen Riistaveden tilasta ohi vanhemman veljensä Vänni Parviaisen, joka oli eronnut pesästä isänsä vanhuudessa ja Jussi oli hoitanut isänsä tämän kuolemaan saakka. Tästä isä oli nimennyt hänet puolen tilan perijäksi ohi vanhimman pojanpojan Vänni Heikinpoika Parviaisen, jonka nimismies Olof Strengellin todistus osoitti. Tätä vastaan esitettiin seuraavaa: 1. Vänni Parviainen on vanhin poika, jonka tulisi periä tilan puolikas. 2. Koska isä ei ollut nimennyt perillistään, niin sai Vänni puolikkaan ja hänen tuli maksaa Jussille tämän osana 80 kuparitaalaria. Jussi muutti Vehkalahden kylään talolliseksi.

338

Paavo Tuovisen Riistavedeltä on maksettava omalla tunnustuksellaan Pelonniemen Olli Heikkiselle 11 taalaria 24 äyriä kuparia hevosen puuttuvasta hinnasta ja lisäksi oikeudenkäyntikulut 24 hopeaäyriä.

344─345

Elokuussa 1700 ilmoitettiin, että Matti ja Paavo Keinäsen tappelu oli tapahtunut Niinivaaran kylässä päivää ennen jouluaattoa 1692. Matti oli tuolloin lyönyt Paavoa puukolla tämän vasempaan käsivarteen. Tämän jälkeen Paavo oli ollut niin terve, että hän oli ollut seuraavassa maaliskuussa karhunjahdissakin. 14 päivää tämän jälkeen hän oli matkustanut 22 peninkulmaa Lieksaan ostamaan suolaa. Paluumatkalla Niinivaaran kylässä Antti Tirkkosen talossa hän oli nauttinut puoli tuopillista paloviinaa yhdessä matkaseurueensa Olli Keinäsen, Prusi Vänskän ja sen myyjän Risto Lipposen kanssa. Paavo oli sitten jätetty juopuneena nukkumaan rekeen, josta hänet löydettiin kuolleena aamulla. Hänen serkkuaan Mattia ei siten voitu sitoa hänen kuolemaansa.

345

Elokuussa 1700 käsiteltiin edelleen Paavo Keinäsen kuolemaa ja Olli Ollinpoika Pelkonen Vuorisalosta mainitaan tässä yhteydessä.

Kuopion käräjät 28.1.1701

Käännös: Veli Pekka Toropainen

29

Tammikuussa 1701 Puutosmäen Paavo Turunen määrättiin saamaan Enonlahden Mikko Tuomaiselta vielä kuusi kuparitaalaria heidän suorittamastaan hevoskaupasta.

Kuopion käräjät 25.6.1701 ES 2008

Käännös: Veli Pekka Toropainen

93─94

Käräjillä 25.6.1701 Jussi Parviainen Riistavedeltä kertoi ostaneensa veljeltään Vänni Parviaiselta sen ¾ veromarkan perintötilan Vehkalahdella, jonka tämä oli ostanut Matti ja Heikki Rissaselta, jotka olivat ostaneet sen Pekka Tolppaselta ja tämän sedän leskeltä Helena Väänättäreltä 90 kuparitaalarilla. Jussi oli sopinut nuoremman veljen Heikki Rissasen kanssa niin, että hän jäi hallitsemaan vanhalle asuinpaikalle ½ veromarkkaa, ja Heikki muuttaa 1/3 veromarkalle uudelle paikalle Kiviniemeen. Koska kauppa oli huudatettu jäävittä 1.2.1679, 2.1.1698 ja 10.2.1700, annettiin sille kiinnekirja.

95

Ohtaanniemen Pekka Pekanpoika Voutilainen luovutti vaimolleen Riitta Reijottarelle vähän irtaimen omaisuutensa, sillä hänellä ei ollut enää kauan elinaikaa.

163

Kesäkuussa 1701 Litmaniemen Antti Hartikainen ja Heikki Happonen määrättiin kumpikin maksamaan Vuorisalon Olli Pelkoselle neljä taalaria 16 äyriä siitä, että hän oli maksanut heidän puolestaan sotamies Niilo Savolaiselle Viipuriin kyseiset rahat.

Kuopion käräjät 7.10.1701

Käännös: Veli Pekka Toropainen

253

Lokakuussa 1701 Pöljän Iivari Savolainen sai kolmen markan sakon, sillä hän ei ollut osallistunut tien raivaukseen ja sillan rakennukseen velvollisuutensa mukaan.

253─254.

Tammikuussa 1701 Puutosmäen Paavo Turunen määrättiin saamaan Enonlahden Mikko Tuomaiselta vielä kuusi kuparitaalaria heidän suorittamastaan hevoskaupasta. Lokakuussa 1701 mm. Mikko Tuomainen Enonlahdelta tuomittiin kolmen markan sakkoon hänen laiminlyötyään tien kunnostamisen ja sillanrakennuksen.

Kuopion käräjät 3.2.1702

Käännös: Veli Pekka Toropainen

73

Helmikuussa 1702 Hirvilahden Elina Mykätär määrättiin palauttamaan Enonlahden Mikko Tuomaiselle kymmenen kuparitaalaria, jotka tämä oli käyttänyt Mykättären puolesta sotamies Pekka Piiraisen varustamiseen ruotuun. Saatuaan maksun Tuomaisen tuli heti palauttaa Mykättärelle tämän pantiksi antamat verkahameen, kaksi vaippaa, hopeasoljen ja nahkan.

75

Helmikuussa 1702 Puutossalmen Paavo Hyvärinen pyysi oikeudelta, että hänen nuorempi veljensä erotettaisiin heidän yhdessä omistamaltaan puolen veromarkan tilalta, jonka heidän isänsä Yrjö Hyvärinen oli antanut heille. Myös lautakunta todisti, että tila oli ahdas kahdelle asukkaalle. Oikeus kuitenkin katsoi, ettei isän omaisuutta voitu jakaa ilman hänen kuulemistaan. Oikeus määräsi vielä Paavon veljelle Mikolle yhden hopeataalarin sakon, sillä tämä ei ollut saapunut käräjille, vaikka hänet oli haastettu laillisesti.

Kuopion käräjät 20.6.1702

Käännös: Veli Pekka Toropainen

157─158

Kesäkuussa 1702 Pielisen pitäjän Palojärven kylän Antti Laihinen kertoi niiden 12 leiviskän rautaa, jotka Jännevirran Jussi Hartikainen oli ottanut Pielisen Keyrityn Olli Vataselta, kuuluneen hänelle. Hartikainen sanoi kuitenkin ottaneensa raudan Vatasen reestä, sillä tämä oli vuokrannut häneltä vuosikausia Keuritynpäänsuon niittyä. Laihinenkaan ei kyennyt todistamaan raudan kuuluneen hänelle, joten Jussi Hartikainen vapautettiin hänen vaateestaan.

162─163

Kesäkuussa 1702 Käärmelahden Yrjö Hyvärinen ilmoitti jo jakaneensa pojilleen Paavolle ja Mikolle näille isän jälkeen tulevan irtaimen omaisuuden. Lisäksi he olivat saaneet puoli veromarkkaa perintömaata Puutossalmen kylässä. Pojista Yrjö, Antti ja Olli puolestaan asuivat Käärmelahdella ¾ veromarkan tilaa, jonka isä oli ostanut heille. Nämä saisivat pitää tämän tilan jakamatta isän kuoleman jälkeen, sillä hän oli jo jakanut omaisuutensa Paavolle, Mikolle ja Heikille sekä tyttärilleen. Isän kuoleman jälkeen Yrjö saisi tämän paloviinapannun ja Antti jalkajousen.

163

Kesäkuussa 1702 Akonveden Antti Hiltunen yritti saada itselleen edesmenneen vouti Johan Ivarinpojan ¾ veromarkan tilaa samasta kylästä. Tila oli kuulunut vuoteen 1677 hänen äitinsä isälle Antti Kettuselle. Hiltusen setä Paavo Antinpoika Kettunen oli yrittänyt saada tilan takaisin jo vuonna 1693.

Kuopion käräjät 9.2.1703

Käännös: Veli Pekka Toropainen

52

Helmikuussa 1703 Vuorisalon Olli Pelkonen määrättiin maksamaan Kasurilan Jussi Kasuriselle 14 kuparitaalaria, jotka tämä oli maksanut sotamies Risto Torikaiselle hänen puolestaan. Lisäksi hän sai yhden hopeataalarin sakon, kun ei tullut vastaamaan hänelle toimitettuun haasteeseen.

Kuopion käräjät 21.8.1703

Käännös: Veli Pekka Toropainen

207

Elokuussa 1703 Jännevirran Jussi Hartikainen tuomittiin palauttamaan Risto Martikaiselle tämän hiomakivi ja sakotettavaksi yhdellä hopeataalarilla, sillä hän ei ollut tullut vastaamaan haasteeseen.

Kuopion käräjät 18.6.1704

Käännös: Veli Pekka Toropainen

214─216

Kesäkuussa 1704 Iivari Lassinpoika Savolainen Halolasta esitti appensa 1688 tekemän testamentin, jonka mukaan hän saisi periä tämän 1½ veromarkan tilan lunastamalla toisen vävyn Kiimalaisen lapset ulos tilalta. Nyt aikuiseksi kasvanut Pekka Kiimalainen halusi saada toisen puolen tilasta Savolaiselta itselleen. Oikeus määräsi kuitenkin tilan kokonaisuudessaan Savolaiselle, sillä tämä oli maksanut Kiimalaiselle puolet sen arvosta eli sata kuparitaalaria. Lisäksi tämän tuli saada puolet kuluvan vuoden sadosta.

Kuopion käräjät 6.10.1704 ES 2009

Käännös: Veli Pekka Toropainen

277

Käräjillä 6.10.1704 Riitta Lesketär Vuotjärveltä oli haastanut oikeuteen appensa Riistaveden Vänni Parviaisen, sillä tällä oli hallussaan hänen edesmenneen miehensä Perttu Parviaisen jäämistö. Appi oli ajanut hänet luotaan heti miehen kuoltua. Oikeus määräsi Vännin luovuttamaan omaisuuden, sillä hänen pojaltaan oli jäänyt yksi poika.

288

Olli Antinpoika Kauhanen Rissalasta oli haastanut lankonsa Yrjö Vänninpoika Parviaisen samasta kylästä 12 kuparitaalarin valasta ja 2 vuoden ikäisestä siasta, jonka tämä oli lyönyt kuoliaaksi. Parviainen oli jäänyt saapumatta haastettuna oikeuteen, joten hänet määrättiin maksamaan velkansa ja 3 taalaria kuparia sakkoa.

Kuopion käräjät 23.1.1705

Käännös: Veli Pekka Toropainen

22

Tammikuussa 1705 Pöljän Iivari Savolainen ilmoitti antaneensa haastaa näille käräjille Kasurilan Matti Kasurisen koskien yhdeksää taalaria 29 äyriä kuparirahaa, jotka hän oli tämän puolesta maksanut Viipurissa Kristina Boissmanille.

Kuopion käräjät 17.8.1705

Käännös: Veli Pekka Toropainen

232

Elokuussa 1705 huudatettiin kolmannen kerran Akonveden kylässä sijainnut ¾ veromarkan tila, jonka vouti Johan Ivarinpojan leski Brita Paldania Brita Samuelsdotter Paldanius oli myynyt Abraham Hartikaiselle.

Kuopion käräjät 10.2.1706 ES 2010

Käännös: Veli Pekka Toropainen

58─59

Helmikuussa 1706 Jännevirran Abraham Hartikainen esitti oikeudelle kauppakirjan, jolla edesmenneen vouti Johan Ivarinpojan perilliset olivat myyneet hänelle ¾ veromarkan tilan Akonveden kylässä 230 kuparitaalarilla. Hän oli saanut tilaan kolme lainhuutoa 20.6.1702, 6.10.1702 ja 9.2.1703. Nyt hän pyysi tilaan kiinnekirjaa näiden huutojen perusteella. Oikeus myönsikin hänelle kiinnekirjan.

60─61

Kustaa Antinpoika Skopa Savilahden perintötilalta vaati Venäjänsaaren Pekka Kokkoselta Lyllisaarta, jonka tämä oli ominut ja jossa hän oli yhdessä Yrjö Hyvärisen kanssa valmistanut viime vuonna 30 tynnyriä tervaa. Kokkosen valtuutetun nimismies Sakari Argillanderin mukaan Kokkonen ei tiennyt muuta, kuin että saari kuului hänen tilaansa. Maakirjasetelin mukaan vuodelta 1664 saari kuului kuitenkin Kustaan tilaan. Tuli korvata tervaa 3 tynnyriä ja oikeudenkäyntikulut 2 hopeataalarilla.

61

Pekka Voutilaisen vaimo Riistavedeltä syytti torppari Niilo Tuomaanpoika Asikaista siitä, että tämä oli antanut kaataa kasken kuusi vuotta aiemmin Johan Teitin omistaman Viljattulan rusthollin Rantasalmella maille. Teitin torppari Asikainen kielsi antaneensa Voutilaiselle lupaa tähän 4 tynnyrin kaskeen, joka oli jäänyt käyttämättä silloin vallinneen sään takia. Voutilaisen tulee siitä huolimatta korvata Teitin leskelle Agneta Henrikintyttärelle 3 tynnyriä viljaa lautakunnan päätöksellä vahingonkorvauksena.

67─68

Helmikuussa 1706 Rissalan Sihvo Pekanpoika Rissanen valitti Rissalanrannan Pekka Rissasen ja Sihvo Sihvonpoika Rissasen lampaiden syöneen hänen ruiskaskestaan yhdeksän kappaa viljaa. Koska vastaajat eivät olleet paikalla, määrättiin asiassa vielä suoritettavaksi katselmus lautamiesten johdolla.

71

Helmikuussa 1706 Akonveden Abraham Hartikainen tuomittiin maksamaan Vuotjärven Pekka Leskiselle 280 lyhdettä rukiita sopimuksen mukaan. Lisäksi hänen tuli korvata Leskiselle 24 hopeaäyriä oikeudenkäyntikuluja.

Kuopion käräjät 13.2.1707 ES 2010

Käännös: Veli Pekka Toropainen

61

Helmikuussa 1707 Tuusniemen Tapani Tolosen leski Inka tuomittiin maksamaan oman tunnustuksensa mukaan Räsälän Paavo Niilonpoika Räsäselle tältä lainaamansa kaksi tynnyriä ohria ja viisi taalaria 20 äyriä kuparirahaa.

68

Perintötilallinen Johan Forsman Rantasalmen Osikonmäestä valitti Antti Voutilaisen Riistavedeltä omivan Tuusjärvenkankaan. Hän sanoi kaataneensa vain yhden puun Tuusjärvenrannasta. Rajan tuli kulkea Knut Knutssonin tuomion 22.7.1624 mukaan Viitajärven rannasta suoraan itään Tuusjärveen ja Tuusjärvenkankaan olevan sen eteläpuolella ja Tuusjärvenrannan pohjoispuolella.

68

Käräjillä 13.2.1707 Olli Väätäinen Ryönältä valitti Heikki Parviaisen tehneen vahinkoa hänen maakappaleellaan Salmijärven päivärannassa. Maakirjasetelistä kuitenkin todettiin, että maa kuului Parviaisen omistamaan Putiajärvenmäen pohjaspäähän.

68─69

Olli Väätäinen Ryönältä valitti Heikki Parviaisen tehneen vahinkoa hänen maakappaleellaan Salmijärven päivärannassa. Maakirjasetelistä kuitenkin todettiin, että maa kuului Parviaisen Putiajärvenmäen pohjaspäähän.

69

Olli Väätäinen Ryönältä esittää kopion Olof Månssonin 22.10.1616 antamasta rajatuomiosta jonka mukaan Pirttimäki kuuluu hänelle. Asiassa myös Augustus Eskilssonin tuomio 5.7.1632 ja laamanni Erik Mickelssonin tuomio 24.11.1632, jonka mukaan raja on eri. Ollin vastapuolina Lars Björn, Olli Antikainen ja Lassi Kortilainen Ritoniemen maakappaleelta Vehmasmäessä. Jäljempi raja vahvistettiin.

74

Helmikuussa 1707 nimismies Hoffren ja lautamies Prusi Pursiainen määrättiin arvioimaan Pelonniemen Pekka Pekanpoika Heikkisen tila, jotta se voitiin jakaa hänen ja hänen veljiensä Jussi ja Olli Heikkisen kesken.

Kuopion käräjät 10.8.1707

Käännös: Veli Pekka Toropainen

197

Elokuussa 1707 Rissalan Sihvo Rissanen määrättiin maksamaan saman kylän piika Maria Väänättärelle kuusi kuparitaalaria ja palauttamaan tämän edesmenneen miehen arkku.

Kuopion käräjät 10.2.1708

Käännös: Veli Pekka Toropainen

35

Helmikuussa 1708 Leppävirran pitäjän Haapamäen kylän Olli Koponen haki Enonlahden Maunu Tuomaiselta vaimonsa Liisa Hilluttaren perintöä tämän ensimmäisen miehen Matti Tuomaisen jälkeen. Maunu vastasi, ettei häntä ollut haastettu laillisesti näille käräjille. Lisäksi hänen isänsä Mikko Tuomainen eli vielä. Mikko oli sanonut lautamies Antti Haataiselle, ettei Liisa saisi pesästä perintöä ennen hänen kuolemaansa. Sen jälkeen tämä voisi hakea itselleen kuuluvan osan niin suurena, kuin se oli. Siksi Olli Koposen vaatimus jouduttiin hylkäämään näillä käräjillä.

41

Helmikuussa 1708 perintötalollinen Pekka Matinpoika Rissanen Hipanlahdesta valitti naapureidensa perintötalollisten Sihvo Pekanpoika ja Sihvo Sihvonpoika Rissasen korjanneen heinät kolmelta hänelle kuuluneelta niityltä.

Kuopion käräjät 8.6.1708

Käännös: Veli Pekka Toropainen

121

Kesäkuussa 1708 Riistaveden Vänni Heikkinen oli haastettu käräjille vastaamaan Enonlahden Mikko Tuomaisen vaateeseen. Tuomainen oli antanut Heikkiselle 18 kuparitaalaria ja kaksi tynnyriä viljaa sotamiehen palkkaamiseen heidän ruotuunsa. Heikkisen palkkaama Antti Raatinen oli sittemmin siirretty toiseen ruotuun ja Heikkinen määrättiin korvaamaan Tuomaiselle tämän kärsimä vahinko.

Kuopion käräjät 8.2.1709

Käännös: Veli Pekka Toropainen

106

Helmikuussa 1709 Litmaniemen Perttu Hartikainen valitti, että Ohtaanniemen Olli Pelkonen oli antanut torpparinsa Paavo Holopaisen kasketa hänen maallaan Susiniemessä. Pelkonen vaati, että kaksi lautamiestä suorittaisi katselmuksen rajasta. Nämä määrättiinkin se tekemään tulevana keväänä Hartikaisen ja Pelkosen läsnä ollessa.

110

Helmikuussa 1709 Ritoniemen Olli Antikainen ilmoitti maksaneensa kotitilansa velkoja veljensä Antti Ollinpojan puolesta kauppias Heikki Hamaselle 30 kuparitaalarin arvosta. Tämän Anttikin tunnusti, ja asia kirjattiin pöytäkirjaan.

116

Helmikuussa 1709 mm. talolliset Jussi Parviainen Vehkalahdelta, Antti Hiltunen, Tapani Hämäläinen ja Abraham Hartikainen Akonvedeltä ja Pekka Leskinen Vuotjärveltä vaativat kapteeni Ganchoulta seitsemää riikintaalaria. Talollisten mukaan he olivat antaneet nämä rahat luutnantti Lampeenille ja furiiri Leimanille heidän ruotunsa sotamiehen Jussi Forsmanin varustamiseen. Kapteeni oli kuitenkin hylännyt miehen ja rahat olivat palauttamatta. Talolliset olivat valittaneet asiasta myös maaherralle.

130

Helmikuussa 1709 Kuopion käräjillä tuomittiin Pöljän Heikki Roivainen maksamaan Iisalmen Pajujärven Hemminki Ruotsalaiselle oman tunnustuksensa mukaan velkansa tynnyri rukiita sekä 24 hopeaäyriä oikeudenkäyntikuluja.

Kuopion käräjät 9.6.1709

Käännös: Veli Pekka Toropainen

208─209

Kesäkuussa 1709 Katri Jussintytär Lesketär Pelonniemeltä ilmoitti antaneensa lautamies Sakari Heikkisen ja talollinen Olli Heikkisen haastaa poikansa Jussi Heikkisen näille käräjille vastaamaan hänelle ja hänen vanhimmalle pojalleen puolesta kyseisen vuoden satoa, hevosesta ja puolesta leiviskästä kuparia. Jussi ei ollut kuitenkaan saapunut käräjille. Koska äidin vaade katsottiin oikeaksi, tuli Jussin toimittaa hänelle mainitut parselit. Lisäksi hänen tuli korvata äitinsä oikeudenkäyntikulut ja maksaa hopeataalarin sakko haasteen laiminlyömisestä.

222─224

Kesäkuussa 1709 Paavo Niilonpoika Räsänen [ Påhl Nilsson Räsänen Paavo Räsänen] oikeudelle kruununvouti Nils Södermarckin hänelle 8.6.1709 antaman asukasoikeuskirjeen Paavo Järveläisen edellisenä vuonna autioksi jättämään 2/3 veromarkan perintötilaan Räsälän kylässä. Nimismies Henrik Hoffrén ja lautamies Maunu Tuomainen vakuuttivat, että pellot olivat vesakoituneet ja kylvämättä sekä aitaamatta. Tilan rakennukset on tuhonnut tulipalo joitakin vuosia aiemmin, eikä niitä ole rakennettu uudelleen asukkaan köyhyyden vuoksi. Tilalla oli ainoastaan korjauskelpoinen talli ja kaksi lahonnutta korjauskelvotonta aittaa. Tukkimetsää tilalla ei ole, vaan sellaista on vuokrattava tarvittaessa muilta peninkulman päästä. Polttopuita ja aidaksia saa talon omasta metsästä. Kaskimaat ovat pienet ja laitumet hyvät. Niittyjä on seitsemän kuorman ala. Tilalla ei ole myöskään kalavettä. Koska rakennukset olivat palaneet, suositeltiin Räsäselle viittä verovapaata vuotta, joita hän saattoi anoa maaherralta.

Kuopion käräjät 6.12.1709

Käännös: Veli Pekka Toropainen

419─420

Joulukuussa 1709 torppari Matti Rissanen Vehkalahdelta väitti, ettei hänen torppansa kuulunut Akonveden Abraham Hartikaisen tilaan, vaan se olisi merkittävä omaksi perintötilakseen. Kun lautakunta todisti, että torppa oli aina kuulunut Hartikaisen hallitsemaan tilaan, katsottiin Rissasen vaade mitättömäksi.

435─436

Joulukuussa 1709 Jännevirran Jussi Hartikainen tuomittiin antamaan Vuotjärven Antti Leskiselle, jonka maalla kaski oli ollut, 280 ruislyhdettä. Abraham Hartikainen oli jo maksanut osansa 280 lyhdettä.

Kuopion käräjät 12.2.1710 ES 2010

Käännös: Veli Pekka Toropainen

62

Käräjillä 12.2.1710 Abraham Jussinpoika Kröger Abraham Johansson Kröger Hiltulanlahdesta sanoi veljensä Iivar Jussinpojan Ivar Kröger kaataneen kaksi sutta metsästä ja sitten myyneen ne 13 kuparitaalarilla. Abraham sai puolet rahasta.

63

Helmikuussa 1710 edesmenneen Räsälän renki Niilo Paavonpoika Räsäsen leski Liisa Heiskatar vaati Pekka Miettiseltä miehensä tälle lainaamia kymmentä kuparitaalaria.

70

Helmikuussa 1710 Enonlahden Mikko Tuomainen ja Matti Heiskanen riitelivät perintötilojensa mailla sijaitsevista Hasiasahon ja Hoikilahenmaan maakappaleista.

79─80

Helmikuussa 1710 oikeus totesi, että Antti Leskisen tuli maksaa Pelonniemen Antti Kainulaiselle sotamiehen varustamisesta 15 taalaria 16 äyriä.

Kuopion käräjät 5.9.1710

Käännös: Veli Pekka Toropainen

121─122

Syyskuussa 1710 Vuotjärven Sakari Pasanen valitti, että saman kylän Antti Leskinen oli leikannut hänen 2½ kapan kylvön kaskestaan noin 12 kappaa ohria sisarensa Marketta Leskettären saatavista. Antti tuomittiin palauttamaan vilja ja maksanaan 20 hopeamarkan sakko omavaltaisuudesta. Mitä tuli Antin vaatimukseen saada veljensä Pekan Pasaselle testamenttaama tila, siirrettiin juttu seuraaville käräjille, jonne Pekan vävyn Olli Eskelisen tuli saapua valvomaan tyttärensä etua.

126

Syyskuussa 1710 Kiukoonniemen Riitta Ketutar valitti poikapuolestaan Antti Mustosesta, että tämä oli ottanut luvatta perintöosanaan 2 tynnyriä 8 kappaa rukiita, auran, veneen ja 3 tynnyriä nauriita. Nimismies Hoffren kuitenkin kertoi, että Antin isä Matti Mustonen oli luvannut kyseiset parselit pojalleen kuolinvuoteellaan, joten Antti sai myös pitää ne.

128

Syyskuussa 1710 Riitta Ketutar halusi myös kolmen yhdessä Matti Mustosen kanssa siittämänsä lapsensa isänperinnön erotettavaksi pesästä. Irtaimistoksi hän ilmoitti kolme lehmää, hevosen, kolme lammasta, leiviskän kuparia, nuotan ja kuusi verkkoa.

Kuopion käräjät 11.2.1711

Käännös: Veli Pekka Toropainen

11

Edelleen helmikuussa 1711 Riitta Ketutar vaati Hirvenlahden Mikko Raatikaiselta 40 kuparitaalaria ja tynnyrillistä rukiita tilakaupasta, jolla hänen isänsä oli myynyt tilan Mikko Klemetinpoika Raatikaiselle. Koska kauppa oli solmittu jo 35 vuotta aiemmin, ei Ketuttaren vaatimuksiin suostuttu.

13─14

Helmikuussa 1711 Olli Koistinen Jäätsalosta halusi saada edesmenneen appensa Matti Mustosen tilan Kiukoonniemeltä. Tilaa hallitsi nyt hänen anoppipuolensa Riitta Ketutar lastensa ja toisen miehensä Paavo Tikkasen kanssa. Myös Tikkanen pyysi saada pitää tilan hallinnon, sillä hän maksoi sen verot ja suoritti sotilaspalvelusta. Koska tila oli kruunun, siirrettiin päätöksen teko maaherralle.

19

Helmikuussa 1711 edesmenneen Niilo Räsäsen leski Liisa Heiskatar vaati Räsälän Pekka Mönkköseltä miehensä tälle lainaamia seitsemää kuparitaalaria ja tynnyrillistä viljaa.

Kuopion käräjät 18.9.1711

Käännös: Veli Pekka Toropainen

134

Syyskuussa 1711 Vuorisalon Olli Pelkonen ilmoitti aikovansa avioitua leski Liisa Leinottaren kanssa Räsälästä. Liisan omaisuus koostui ainoastaan yhdestä lehmästä. Pelkonen itse omisti yhden viikatteen, kaksi sirppiä ja yhden kirveen. Tämä kirjattiin oikeuden pöytäkirjaan.

148

Syyskuussa 1711 Jännevirran Jussi Sipinpoika Hartikainen kertoi maksaneensa pojanpojalleen Jussi Antinpoika Hakkaraiselle tämän isänperinnön. Antti Hakkarainen oli ollut hänen vanhin poikansa. Jussi Antinpoika halusi vielä isoisänsä 2/3 veromarkan tilan hallinnan vahvistettavaksi hänelle isoisän kuoltua. Jussi Sipinpoika ilmoitti kuitenkin valinneensa nuoremman poikansa Jussi Jussinpoika Hakkaraisen huolehtimaan hänestä hänen vanhuudessaan. Jussi Jussinpoika saisi tilan hallinnan isänsä jälkeen yhdessä toisen veljensä Olli Jussinpojan kanssa. Isoisä lupasi Antille kuitenkin toisen hallitsemansa tilan, mihin hän ei tyytynyt.

148─149

Syyskuussa 1711 Litmaniemen Perttu Hartikainen ja hänen veljensä Olli Hartikainen olivat eronneet samasta pesästä edellisenä vuonna. Ollille kuului tilalta lehmä, lammas ja vuohi, jotka hänen vaimonsa oli jättänyt sinne heidän muuttaessaan pois. Lisäksi hänelle kuului tilalta puolet viidestä naulasta kuparia, arkusta, kahdesta oluenpanokuurnasta, neljästä saavista, 20 kyynärästä nuottaa, aurasta, nuottapiilusta, 22 kapasta viljaa, 12 kapasta ohrankylvöä pellossa ja kaikista kaskista. Perttu määrättiin maksamaan ne hänelle.

Kuopion käräjät 14.-15.2.1712 ES 2011

Käännös: Veli Pekka Toropainen

19─20

Kruununvouti Nils Södermarckin puolesta on hänen poikansa Magnus Södermarck antanut asumisoikeuden 1.2.1712 Vänni Heikinpoika Parviaisen 2/3 veromarkan perintötilaan Riistavedellä Hannu Heikinpoika Tuoviselle joka aikoi avioitua Vännin veljen (?) Vänni Vänninpoika Parviaisen lesken Anna Mönkkösen kanssa. Koska kyse oli perintötilasta, halusi Heikki Mönkkönen Heikki Mönkkönen poikansa Heikki Heikinpojan Heikki Heikinpoika Mönkkönen puolesta, joka oli kihlannut Vänni Heikinpojan tyttären Maria Parviattaren, maksaa tilan verorästit ja ottaa sen haltuunsa. Koska Maria on lähin perillinen tilalle ja tila on perintötila, annetaan se Maria Parviattarelle .Maria Svenintytär Parviainen

20

Koska Riistaveden Niilo Nissinen on aikeissa avioitua leski Kirsti Heikittären kanssa, halusi hän arvioitavaksi omaisuutensa, jonka hän aikoi viedä pesään lesken kanssa, nimittäin 8 tynnyriä viljaa, lehmän, hiehon, 8 markkaa kuparia, 1 arkun, 11 karoliinia rahaa, 1 nuotan, 3 kirvestä, 1 sirpin, 1 välttiraudan, 2 turkkia ja 2 jakkua. Mikä täten annetaan hänelle todistukseksi. Leski omistaa vain hevosen, 3 lehmää ja lispunnan kuparia. Tästä kaksi osaa kuuluu lapsille, jotka hän on siittänyt edesmenneen Olli Vartiaisen kanssa.

Kuopion käräjät 30.─31.5.1712

Käännös: Veli Pekka Toropainen

118─120

Kuopion käräjillä 20.5.1712 Jussi Sihvonpoika Hartikainen Jännevirralta ilmoitti luovuttaneensa 18.9.1711 tilansa, joka käsitti 2/3 veromarkkaa perintömaata, pojilleen Jussi ja Olli Jussinpoika Hartikaiselle, jotta nämä viljelisivät sitä jo hänen elinaikanaan, sillä hän ei voinut enää vastata siitä korkean ikänsä vuoksi. Asia oli sovittu niin, että pojista Jussi vastasi kaikista tilan veroista jatkossa sekä hoitaisi isää tämän vanhuudessa ja hautaisi hänet kunniallisesti. Vanhimman pojan Antti Hartikaisen perilliset olivat jo saaneen perintöosansa tilan irtaimesta omaisuudesta. Heidän tuli Jussi Sihvonpojan mielestä hankkia elantonsa muualta. Vanhin perillisistä Jussi Antinpoika Hartikainen kuitenkin katsoi olevansa oikeutetumpi saamaan tilan haltuunsa kuin setänsä. Siksi hän pyysi isoisäänsä muuttamaan tahtoaan niin, että poika Antin leski Anna Heikitär ja hänen lapsensa saisivat jatkossa asua tilaa. Jussi kuitenkin ilmoitti, että tämä perhe eli jatkuvissa kiistoissa muiden sisarusten kanssa ja oli usein osoittanut halveksuntaansa ja epäkunnioitustaan hänellekin. Jussi katsoi olevansa oikeutettu määräämään tilansa hallinnasta, sillä hän oli ostanut sen osin appensa ja osin omilla rahoillaan Heikki Hartikaiselta. Kun leski ja hänen vanhin poikansa Jussi Antinpoika eivät halunneet hyväksyä lunastussummaa talosta, vaan halusivat sen jaettavaksi, ilmoitti Jussi Sihvonpoika, että tila oli siksi ahdas, ettei sitä voinut jakaa. Lopulta oikeus määräsi lesken lapsineen muuttamaan tilalta.

125

Toukokuussa 1712 leski Silja Rissatar ilmoitti olevansa aikeissa avioitua leskimies Tuomas Paajasen kanssa. Koska Paajanen ei omistanut maatilaa, halusi Silja vähäisen omaisuutensa kirjattavaksi pöytäkirjaan. Hän omisti hevosen, 5 lehmää, 2 härkää, 3 lammasta 2 kuparikattilaa, jotka painoivat 14 naulaa, 5 viikatetta, 5 sirppiä ja kaksi auranvannasta.

Kuopion käräjät 12.─15.2.1722

Käännös: Veli Pekka Toropainen

97─98

Kuopion käräjillä 12.2.1722 nimismies Henrik Hoffrén syytti Akonveden Tahvo Tahvonpoika Hämäläistä ja sotamiehen Paavo Hakkaraisen vaimoa Peatta Tuomaantytär Rissatarta yksinkertaisesta huoruudesta miehen ollessa poissa kruunun palveluksessa. Suhteesta oli syntynyt 1.5.1721 poika, joka oli kastettu Tahvoksi ja joka eli edelleen. Osapuolet tunnustivat sekaantuneensa toisiin. Rissatar tuomittiin avioliitossa olevana osapuolena ensikertalaisena 80 hopeataalarin ja Tahvo samoin ensikertalaisena, mutta naimattomana, 40 hopeataalarin sakkoon. Lisäksi heidän tuli suorittaa kirkonrangaistus kolmena sunnuntaina. Tahvon tuli elättää lasta yhdellä viljatynnyrillä vuodessa. Sakkorahojen puutteessa Peattaa rangaistiin 32 parilla piiskoja, 3 lyöntiä parilla, ja Tahvoa 16 parilla raippoja, 3 lyöntiä parilla.

104─107

Vuonna 1722 Paavo Pekanpoika Voutilainen Kaavin Retusista oli syytteessä siitä, että hän oli venäläisen virkamiehen kanssa ottanut Ison vihan aikana Paavo Tirkkoselta neljä lypsävää lehmää, 7 lammasta ja 2 paitaa sillä perusteella, että Tirkkonen oli vienyt Kumpusaaren maalta 450 ruislyhdettä ja Paavo väitti tätä maata omakseen. Tirkkonen huomautti tähän, että Paavo oli vuosina 1716 ja 1717 ottanut maat luvattomasti haltuunsa. Paavo puolustautui sillä, että oli toiminut hyvässä uskossa. Vastaajana käräjillä esiintyi Paavon vaimo Kerttu Räsätär, sillä Paavo oli raajarikko.

111─112

Käräjillä 12.2.1722 Paavo Karttunen ja lautamies Iivari Karhunen Punnonmäeltä valittivat, että Iivari Kröger oli vuonna 1716 korjannut heidän Hoikanjärven maaltaan kaksi kuormaa rukiita, noin 150 lyhdettä. Iivari kielsi tämän ja sanoi ottaneensa rukiit itse omistamaltaan Hoikanjoenniemen maalta. Kun kantajat väittivät Iivarin ylittäneen näiden maakappaleiden rajan, määrättiin kantajien perintötilojen puolesta katselmusmiehiksi lautamiehet Prusi Pursiainen ja Juho miettinen sekä Krögerin kruununtilan puolesta entinen katselmuskirjuri Karl Forstadius.

Kuopion käräjät 16.6.1722 ES 2011

Käännös: Veli Pekka Toropainen

325─326

Kesäkuussa 1722 Airakselan Esko Airaksinen valitti, että hänen naapurinsa Olli Airaksinen oli vienyt hänen yhdessä hänen vanhemman veljensä Pekan kanssa korjaamasta ruisaumasta edellisenä syksynä 140 lyhdettä rukiita. Ollin mukaan kaski oli ollut kylän yhteismaalla ja hän oli ottanut lyhteet Pekan osuudesta. Niistä hän oli saanut puituna 45 kappaa rukiita. Eskon mukaan Pekka, joka oli lapseton, asui erillään pesästä ja oli jo vienyt oman osuutensa rukiista, joten Ollin ottamat jyvät kuuluivat Eskolle. Olli määrättiin palauttamaan jyvät luonnossa ja maksamaan Varkauden kaaren mukaan kuusi hopeamarkkaa sakkoina.

334

Edesmenneen talollisen Matti Parviaisen leski Marketta Tuovitar Riistavedeltä ilmoitti aikovansa avioitua uudelleen naimattoman talollisen Sipi Mönkkösen kanssa. Ja koska neljä hänen edellisen avioliittonsa lapsista oli vielä elossa, pojat Vänni ja Pärttyli, tyttäret Ablo ja Marketta, halusi hän heidän perintöosansa erotettavaksi omaisuudesta: 2 kuparikattilaa, toinen 7 ja toinen 3 markkaa, 5 vuotta vanha wrensk, 2 lypsylehmää, 2 vuotta vanha härkä, vuohi, lammas, aura, 2 viikatetta, 4 sirppiä, puolikulunut puolinuotta ja pari rautaisia padanhahloja. Margareetta ilmoitti nämä, kasvatuksen, kurin, ruuan ja vaatteet lasten perinnöksi. Leski ilmoitti kylväneensä miehensä perintötilan metsään edellissyksynä tynnyrin rukiita ja keväällä 4 tynnyriä kauroja peltoon. Lisäksi hän oli pantannut 5 markkaa rikkonaista kuparia Heikki Hiltuselle 5 karoliinia vastaan. Otettiin pöytäkirjaan.

Kuopion käräjät 24.9.1722 ES 2011

Käännös: Veli Pekka Toropainen

614-615

Nimismies Henrik Hoffrén syytti korpraali Risto Kekäläistä lapsen siittämisestä irtolaisnainen Kaarina Hyvärittären kanssa. Kaarina oli tuomittu aiemmin kolme kertaa salavuoteudesta sotilas Pekka Mustosen, sotilas Jussi Krögerin ja Inkerinmaan pakolainen Jussi Inkeron kanssa. Kahdesta aiemmasta hänet on jo tuomittu, mutta Inkero oli mennyt 1716 Pietariin ropottityöhön eikä ollut palannut, vaan hänen arveltiin kuolleen. Kekäläinen ja Hyväritär halusivat avioitua ja tämä asia annettiin papistolle. Koska Kaarinalla oli kolme kertaa salavuoteutta, hänet tuomittiin 15 hopeataalariin ja kolmeen kirkkosunnuntaihin. Rahan puutteessa hän sai 6 paria raippoja, kolme lyöntiä parilla.

619─620

Syyskuussa 1722 nimismies Henrik Hoffrén syytti torppari Antti Holopaista aviottoman lapsen siittämisestä irtolaisnainen Silja Majurittarille. Antti tunnusti makaamisen tapahtuneen hänen veljensä Mikko Holopaisen luona Ohtaanniemellä Mikon päivän aikaan vuonna 1719. Seuraavana vuonna oli syntynyt tyttölapsi, joka oli elänyt vain jonkin aikaa.

624─625

Syyskuussa 1722 naimaton naikkonen Tiina Parviatar tunnusti olleensa salavuoteudessa Matin päivän aikaan vuonna 1718 Vuotjärven Antti Pasasen luona pohjalaisen pakolaisen Heikki Jokelaisen kanssa. Hän oli synnyttänyt suhteen seurauksena juhannuksen 1719 aikaan poikalapsen saman kylän Antti Leskisen talossa. Muut Pohjanmaalta tulleet pakolaiset olivat kertoneet, että Jokelainen oli noin 23 tai 24 vuotta vanha ja naimaton. Koska Antti Leskisen vaimo Elina Laitar, joka oli ollut synnytyksessä läsnä, ei ollut paikalla, lykättiin jutun käsittely seuraaville käräjille.

Kuopion käräjät 28.─31.1.1723

Käännös: Veli Pekka Toropainen

47─48

Tammikuussa 1723 jatkettiin Tiina Parviattaren lapsen isän kyselyä. Tiina pysyi ensin kertomuksessaan Jokelaisen isyydestä, mutta myönsi lopulta, että talollinen Antti Leskisen nuorempi poika Pekka Leskinen Pekka Antinpoika Leskinen oli siittänyt lapsen hänelle. Teko oli tapahtunut Leskisen kotitalossa, mutta hän oli saanut Tiinan tunnustamaan lapsen isäksi aivan vieraan miehen uhkauksilla ja lupauksilla. Koska Pekka ei nyt ollut näillä käräjillä eikä häntä voitu hakea paikalle, koska hän asui niin kaukana, lykättiin asia seuraaville kesäkäräjille.

61─62

Tammikuussa 1723 Olli Ihanuksenpoika Airaksinen Airakselasta kertoi oikeudelle, että venäläisen vallan aikana ryssän vaatimat suoritukset oli maksettava niin, että mikäli köyhät ja täysin autiot tilat eivät voineet suorittaa osuuttaan, perittiin se varakkaammilta tiloilta. Starosta Lassi Kinnunen oli takavarikoinut siten Ollilta viiden naulan eli hieman yli kaksi kiloa painaneen kuparikattilan niistä 9 kuparitaalarista ja 12 äyristä, joita Olli ei ollut voinut tai halunnut maksaa. Nyt hän vaati kattilaansa takaisin. Koska Airaksinen ei voinut todistaa kattilan tulleen Kinnusen hyödyksi, hylättiin hakemus.

65─67

Käräjillä 28.1.1723 kapteeni Abraham Sund kertoi, että hän oli vuoden 1714 kesällä pelastunut vihollisen kynsistä vain vaivoin veneellään. Hän oli vetäytynyt Buchagenin luo ja antanut vedättää veneensä metsään. Hän oli joutunut jättämään erinäisiä tavaroita veneeseen. Tavarat olivat kadonneet veneestä, vaikka venäläinen ei ollutkaan sitä löytänyt. Palattuaan hän oli saanut takaisin ne tavarat, jotka hän oli antanut paikalla olleille sotamiehilleen Olli Eskeliselle ja Olli Venäläiselle. Sotamiehet olivat eronneet hänestä metsässä. Edelleen oli kadoksissa 66 kyynärää palttinaa, paita, pari laukkuja, joista toisessa oli ollut kaksi yhteensä 16 markan arvoista tupakkarullaa ja toisessa 24 kuparitaalaria kuuden taalarin plootuina. Vielä puuttui kuuden markan painoinen kattila, sarkatakki, uusi 15 kuparitaalarin arvoinen hattu, kolme muskettia ja sotamiehen miekka. Aseet ja hatun oli saanut haltuunsa kirkonväkkäri Heikki Lappalainen. Lappalainen kertoi, että hän oli tullut veneelle sinä päivänä jolloin kapteeni vetäytyi. Veneessä oli ollut hattu, kolme muskettia ja miekka, mutta muuten arkut oli lyöty rikki ja tavarat viety. Hatun hän oli toimittanut silloiselle kappalaiselle Petter Hoffrénille. Kiväärit hän oli säilyttänyt itse, kunnes vänrikki Erik Wirilander oli ottanut ne häneltä samana vuonna. Kapteeni sanoi olevansa tyytyväinen, jos Lappalainen vannoi valallaan, ettei tiennyt muista tavaroista. Lappalainen lisäsi vielä, että suutari Kalle Kuhan vaimo Inka Linnutar oli kertonut hänelle Olli Eskelisen ja Olli Venäläisen hakeneen kaksi kertaa tavaroita veneestä kapteenin vetäytymispäivänä. Koska sotamiehet eivät olleet paikalla, katsoi oikeus tarpeelliseksi kutsua heidät kuultavaksi.

69─70

Tammikuussa 1723 Olli Ollinpoika Pelkonen tunnusti ottaneensa keväällä 1721 lainaksi tynnyrillisen rukiita Kiukoonniemen Paavo Tikkaselta. Hänet määrättiin maksamaan ne takaisin.

70─71

Käräjillä 28.1.1723 käsiteltiin juttua, jossa lautamies Heikki Holopainen, joka oli ollut venäläisten starostana vuonna 1716 ja sitä seuraavina vuosina, ei osannut selittää, minne olivat joutuneet ne 12 kuparitaalaria, jotka hän oli kyseisenä vuonna koonnut Mauno ja Lassi Mikonpoika Tuomaiselta Enonlahdelta. Lisäksi hänen olisi pitänyt toimittaa Lassille 5 karoliinia ja 2 taalaria 12 äyriä kuparia tämän ruotutöissä suoritetun työn palkaksi. Myöskään hän ei voinut osoittaa toimittaneensa venäläisille niitä kolmea ketunnahkaa ja 1 taalaria 28 äyriä kuparirahaa, jotka hän oli saanut vuonna 1719 Tuomaisilta. Holopainen määrättiin siksi maksamaan Tuomaisille takaisin 35 taalaria 8 äyriä kuparirahaa, joka kattoi mainitut summat ja kolmen ketunnahan hinnan 12 taalaria. Koskien niitä 5 tynnyrillistä viljaa, josta osapuolet olivat riitaisia, totesi Holopainen keränneensä 3 tynnyriä Tuomaisten velan suorituksena. Tämän he myönsivät osittain, mutta osittain kielsivät. Osapuolet määrättiin laatimaan kunnolliset laskut vaatimuksistaan, jolloin asia otettaisiin käsiteltäväksi seuraavilla kesäkäräjillä. Lisäksi koskien Tuomaisten hevosta, jonka ryssät olivat ajaneet kuoliaaksi ropottitöissä Viipurissa, ja he eivät suorastaan syyttäneet siitä Holopaista, niin heidän korjaushakemuksensa ohjattiin maaherralle.

78─79

Pekka Ollinpoika Pelkonen Vuorisalosta kertoi käräjillä 1723, kuinka hän oli vuonna 1721 ollut omissa vaatteissaan ja ruoissaan viisi kuukautta postinajossa Viipurissa. Hänelle ei ollut maksettu palkkaa, jota hänet lähettäneet kolme tilaa olivat luvanneet tynnyrin rukiita kuukaudelta. Lautamies Heikki Holopainen kertoi, että Tuomas Räsänen Juurikkamäestä, Lassi Räsänen Vuorisalosta ja Olli Keinänen Horsmastenlahdesta olivat todella luvanneet Pekalle tällaisen palkan. Pestin piti kestää vain kuukauden, mutta ryssä oli pitänyt häntä Viipurissa viisi kuukautta. Pekka ohjattiin hakemaan palkkaansa maaherran päätöksellä.

80─81

Talvikäräjillä 1723 Paavo Räsänen Räsälästä vaati isonvihan aikaiselta starostalta Heikki Holopaiselta takaisin 23 kuparitaalaria niistä rahoista, jotka tämä oli kantanut vuonna 1721 venäläisille. Asiaa ei voitu vielä käsitellä, sillä tilit eivät olleet valmistuneet. Paavo Räsäsen isän kotitila, 1½ veromarkan perintötila Räsälän kylässä, jäi isän veljelle Ollille, jonka lapsilta Paavo ja hänen veljensä Eero 1720-luvulla vaativat isänperintöään kihlakunnanoikeudessa.

Kuopion käräjät 10.─13.6.1723

Käännös: Veli Pekka Toropainen

292─293

Kesäkuussa 1723 huudatettiin ensimmäisen kerran Olli Taskisen yhden veromarkan perintötila Tuusniemen kylässä, jonka kruununvouti Nils Södermarck oli antanut 9. huhtikuuta 1722 Erkki Hyväriselle. Hän oli saanut tilalle 24. syyskuuta 1722 tämän oikeuden katselmuksen ja maaherran vahvistuksen 23. lokakuuta 1722. Kukaan ei halunnut jäävätä tätä huutoa.

301─302

Kesäkuussa 1723 palattiin Pekka Leskisen Pekka Antinpoika Leskinen isyysasian käsittelyyn. Kun hän myönsi olevansa edelleen elävän poikalapsen isä, määrättiin hänelle 10 ja Tiinalle 5 hopeataalarin sakko ensikertalaisesta salavuoteudesta. Lisäksi kummankin tuli suorittaa kirkonrangaistus yhtenä sunnuntaina. Pekka määrättiin lisäksi maksamaan lapsen ruokkona puoli tynnyriä viljaa vuosittain niin kauan kuin lapsi kykenisi itse elättämään itsensä. Rahan puutteessa kumpikin kärsi sakkorangaistuksensa ruumiillaan.

306─312

Luutnantti Johan Hoffrén syytti Haminalahden Hannu Korhosen sisarta Juditta Korhotarta 10.6.1723 Kuopion käräjillä varkaudesta. Luutnantin mukaan Juditta oli varastanut keväällä hänen talostaan Haminalahdella 15 kyynärän mittaisen reivaskankaisen pöytäliinan, 5 kyynärän mittaisen uuden reivaskankaisen käsiliinan ja hopealusikan. Kankaat luutnantti oli saanut takaisin, mutta lusikka oli edelleen piialla. Juditta kertoi, että hän oli ollut 26.1. työssä luutnantilla. Tämä oli mennyt aamulla kirkonkylään ja tultuaan illalla takaisin hän oli omassa tuvassaan heittänyt Judittan vuoteelleen ja harjoittanut seksuaalista yhdyntää hänen kanssaan. Lähtiessään Juditta oli ottanut todisteeksi luutnantin nähden paidan ja kattuunikaulaliinan. Kahdeksan päivää myöhemmin eli 2.2. hän oli mennyt luutnantin taloon palauttamaan 9 markan painoisen villaerän, jonka hän oli ottanut kehrätäkseen langaksi. Silloin luutnantti oli maannut hänet uudelleen. Juditta oli maannut luutnantin luona seuraavaan aamuun, joka oli sunnuntai. Lähtiessään hän oli ottanut mainitut liinat ja lusikan ilman, että luutnantti olisi sitä huomannut, sillä sisällä oli ollut pimeää. Hän oli mennyt kotiinsa ja luutnantti kirkkoon. Seuraavana tiistaina luutnantti oli tullut hakemaan häntä mittaamaan paloviinalekkerinsä sisältöä luutnantin omalla tinaisella paloviinapikarilla. Kun luutnantti oli kysynyt tuvassaan pikaria, oli Juditta sanonut, ettei voinut antaa mitään luutnantille kuuluvaa takaisin ennen kuin olisi kantanut tätä vastaan salavuoteudesta. Silloin luutnantti oli lyönyt häntä hiilikoukulla niin, että hänen koko selkänsä oli ollut mustelmilla. Ne hän oli näyttänyt seuraavana päivänä luutnantin omalle piialle Maria Kolehmattarelle ja naapurilleen talollinen Antti Roivaselle. Samana päivänä luutnantti oli tullut hakemaan tavaroitaan ja uhannut lyödä hänen kätensä ja jalkansa poikki. Peloissaan hän oli antanut pöytä- ja käsiliinan sekä lusikan takaisin. Vaatteet luutnantti oli jättänyt hänelle sovitukseksi makaamisesta ja lyömisestä. Luutnantti vastasi, että Juditta oli vihapäissään siitä, että luutnantti oli saanut osan varastetuista tavaroista takaisin, keksinyt jutun makaamisesta. Juditta sai 40 hopeamarkan sakon luutnantin syyttämisestä, sillä hän ei voinut todistaa tapahtunutta todeksi. Varkautensa hänen tuli sovittaa sen kolminkertaisella arvolla eli 20 taalarilla 23 äyrillä hopearahaa. Lisäksi hänet tuli ripittää hiljaisesti sakastissa. Koska luutnantti myönsi lyöneensä Judittaa kolme kertaa kepillä, häntä sakotettiin 9 hopeamarkan verran. Koska Judittalla ei ollut rahaa maksaa, eikä paikkakunnalla ollut vankilaa, kuittasi hän rangaistuksensa varkauden määrään sovitetulla ruumiinrangaistuksella.

321─322

Kuopion käräjillä 10.6.1723 Matti Rissanen Riistaveden Syrjäsaarelta kantoi edesmenneen appensa Antti Varosen veljenpoikaa Paavo Varosta vastaan, että tämä käytti hänen 2/3 veromarkan tilansa maita, mutta ei antanut korvaukseksi hänelle yksin veron maksavana hänelle kuuluvaa osaa sadosta. Siksi hän vaati, että Paavo häädettäisiin tilalta. Paavo väitti antaneensa Matille kaikesta paikkakunnalla käyvän osan sadosta, ja olevansa lisäksi tilan perillinen, tai ainakin oikeutettu metsään hänen isänsä aikana tehtyyn uudistilaan. Kun Matti näytti oikeuden 9.7.1709 antaman päätöksen, jolla tila tuomittiin hänen yksityiseksi omaisuudekseen, määrättiin Paavo Varonen muuttamaan tilalta. Hänelle myönnettiin korvaus raivaamastaan maasta, jolle hän ei ollut kylvänyt ja lisäksi 2/3 metsään kylvämänsä kasken sadosta.

324

Kesäkuussa 1723 ilmoitettiin, että Rissalan Pekka Rissanen oli menettänyt edellisessä elokuussa tulipalossa kaksi asuinhuonetta, joista toinen oli parempikuntoinen ja toinen jokseenkin huono. Lisäksi häneltä oli palanut huone, jossa talon käsikiviä käytettiin. Lautamiehet arvioivat vahingon 50 kuparitaalariksi. Koska kyseessä oli vahinko, eikä kukaan tiennyt, miten tuli oli syttynyt, myönnettiin hänelle paloapua kaksi hopeaäyriä tai kappa viljaa kultakin pitäjän talolta.

Kuopion käräjät 17.─20.9.1723

Käännös: Veli Pekka Toropainen

475─476

Syyskuussa 1723 Liisa Hamutar kertoi, että Kaavilta kotoisin ollut Antti Vartiainen oli maannut hänet viisi vuotta aiemmin. Suhteesta oli syntynyt tytär, joka oli kuollut kahden vuoden ikäisenä. Vartiainen oli sittemmin avioitunut ja ollut torpparina Akonveden Abraham Hartikaisella. Nyt hän oli muuttanut Liperin pitäjän Jyrinlahden tilalle.

479─480

Käräjillä 17.9.1723 Mikko Vänninpoika Räsänen Juurikkamäeltä pyysi oikeudelta, että hänen nuoremman setänsä poika Tuomas Antinpoika Räsänen häädettäisiin hänen Juurikkamäellä yksin omistamaltaan 1 1/3 veromarkan tilalta. Tuomas ilmoitti, että hänkin halusi osan tilasta, sillä sille sopi hyvin kaksi asukasta. Mikko esitti oikeuden 17.1.1687 antaman päätöksen, jonka mukaan tila oli annettu hänen isälleen Mikko Vänninpoika Räsäselle yksityiseksi omaisuudeksi. Oikeus määräsi lisäksi, että Mikon tuli korvata veljelleen Antti Vänninpojalle tämän osuus tilasta sen arvioinnin jälkeen. Tällainen arviointi oli järjestetty 1.9.1688. Lisäksi edesmennyt maaherra Lindehielm oli 26.9.1692 määrännyt kruununvoudin pitämään Mikon oikeudet voimassa. Oikeus ei siis suostunut Tuomas Räsäsen pyyntöön.

481

Käräjillä 17.9.1723 Antti Sihvonen Riistavedeltä halusi saada vaimonsa Katri Antintytär Rissattarelle kuuluvan osan tilasta, jota Matti viljeli. Matti näytti kuitenkin oikeuden päätöksen 5.9.1710, jonka mukaan hän oli saanut laillisen oikeuden tilaan. Siksi oikeus päätti hylätä Sihvosen vaatimuksen. Ja koska Sihvonen kantoi jo toista kertaa samassa asiassa Rissasta vastaan, määrättiin hänet maksamaan tälle tarpeettomasta ajanhukasta yksi hopeataalari.

488─490

Syyskuussa 1723 Voisalmen Olli Pelkonen valitti, että starosta Heikki Holopainen oli ottanut häneltä venäläisen vallan aikaan hänen verojensa lisäksi seuraavat tavarat, jotka hän oli pitänyt itse: 24 karoliinia käteistä, hopeasormuksen, neljä hopeasolkea, hopearistin, palttinapaidan, verkahameen, kaksi lehmää, turkin ja 1½ naulan painoisen messinkikattilan. Holopainen ilmoitti, että Pelkonen oli pantannut hameen hänelle viittä karoliinia vastaan. Hameen hän oli sitten toimittanut Pelkosen puolesta venäläiselle moisniekalle. Pelkonen ei kyennyt osoittamaan, että Holopainen olisi ottanut häneltä enemmän rahaa kuin hänen tuli maksaa veroinaan. Toinen lehmä ja hopeasormus oli otettu täydennykseksi moisniekan rahoista. Toinen lehmä oli toimitettu venäläisen sotaväen ravinnoksi Vehmasmäen kylään. Kattilan oli saanut pantiksi toinen henkilö, joka oli ollut ropotissa Pelkosen puolesta. Sitä paitsi turkin oli Pelkosen oma poika Antti myynyt eräälle ryssälle.

Kuopion käräjät 27.1.1724

Käännös: Veli Pekka Toropainen

4

Tammikuussa 1724 huudatettiin kolmannen kerran Erkki Hyvärisen Tuusniemeltä ostama tila.

27

Talvikäräjillä 1724 Paavo vaati isänsä veljen Olli Räsäsen pojilta isänperintönään 5 kuparitaalaria 16 äyriä sekä 8½ markan arvosta kupariesineitä. Oikeus määräsi ne maksettavaksi hänelle.

Kuopion käräjät 15.4.1724

Käännös: Veli Pekka Toropainen

240─241

Huhtikuussa 1724 Olli Ihanuksenpoika Airaksinen Airakselasta esitti maaherranviraston 21.10.1723 antaman päätöksen koskien starosta Kinnusen häneltä viemää kattilaa. Koska Airaksinen oli lähettänyt asian maaherralle ennen oikeuden päätöstä, mätkäistiin hänelle tuomion moittimisesta vielä kolmen hopeamarkan sakko.

Kuopion käräjät 15.─18.6.1724

Käännös: Veli Pekka Toropainen

222─223

Käräjillä 15.6.1724 Matti valitti, että Leppärannan kruununtilalla asuva Niilo Varonen oli ryssän vallan aikana, jolloin hän asui Syrjäsaarella sitä tilaa, jota hänen poikansa Iivari Niilonpoika Varonen nyt hallitsi, käyttänyt omavaltaisesti hyväkseen Rissasen omistamaan Pölläkänkankaan maakappaletta. Niinä vuosina kun Vartiainen oli asunut Leppärannalla, hän oli puolestaan käyttänyt luvatta 2/3 Rissanen Salienahon maasta. Hän oli mm. kylvänyt sinne nyt ohraa. Varosen mukaan hän oli käyttänyt hänelle 22.5.1692 kruununvouti Johan Ivarssonin antamaa Pölläkänkankaan maata, johon hän oli saanut kihlakunnanoikeuden vahvistuksen 25.6.1692. Myöskään hän ei ollut käyttänyt Salienahoa, vaan hänelle kuulunutta Vianjärvenrantaa. Kun Varonen ilmoitti haluavansa todistaa asian katselmuksessa, suostui Rissanen tähän. Katselmus pidettäisiin, kun Varonen saisi siihen kruununtilallisena maaherran määräämät katselmusmiehet.

Kuopion käräjät 22.9.1724 ES 2012

Käännös: Veli Pekka Toropainen

293─294

Syyskuussa 1724 naimaton talollisenpoika Antti Hyvärinen Tuusniemeltä ja naimaton Anna Pehkotar samasta kylästä tunnustivat, että he olivat olleet keskenään salavuoteudessa. Suhteesta oli syntynyt edelleen elossa oleva poika kahdeksan päivää juhannuksen 1724 jälkeen. Lisäksi Anna tunnusti olleensa salavuoteudessa venäläisen sotilaan kanssa Siikajoen pitäjässä ryssän vallan aikana. Suhteesta ei ollut syntynyt lasta eikä Annaa ollut tuomittu vielä tästä rikkomuksestaan. Molemmat tuomittiin sakkoihin ja kirkonrangaistukseen. Lisäksi Antin tuli elättää poikansa siihen saakka, että hän kykeni tekemään sen itse.

321─322

Jussi Savolainen tuli oikeuteen äitinsä Kaarina Heikintytär Parviattaren puolesta ja vaati, että edesmenneen veljen Vänni Heikinpoika Parviaisen vävyn Heikki Mönkkösen tulisi antaa äidille tämän perintö tämän isien 2/3 veromarkan perintötilalta Riistaveden kylästä, jota Mönkkönen hallitsee. Koska oikeuden pöytäkirjaote osoittaa 14.2.1712, että tila on ollut autiona ja Mönkkönen on maksanut verorästit, ja siksi Mönkkösen vaimolle Maria Parviattarelle on annettu oikeus tilaan, ei perintöä anneta.

Kuopion käräjät 27.─30.1.1725

Käännös: Veli Pekka Toropainen

60

Käräjillä 27.1.1725 kapteeni Abraham Sund ilmoitti, että hän oli sopinut joulukuussa hallitsemansa vänrikin virkatalon lampuodin Iivari Krögerin kanssa niin, että tämä sai 2 tynnyriä rukiita ja 16 hopeaäyriä viljelemästään kaskesta, joka tuotti 1 400 lyhdettä rukiita. Tätä vastaan kapteeni sai pitää koko kasken sadon, vaikka Kröger yritti vielä lisätä hänelle tulevan viljan määrää.

63─64

Tammikuussa 1725 ilmoitettiin, että Erkki Hyvärinen oli saanut jäävittömät lainhuudot Olli Taskisen autioksi jättämään yhden veromarkan perintötilaan Tuusniemen kylässä. Kun huudoista oli kulunut jo vuosi ja yö, annettiin Hyväriselle tilaan kiinnekirja.

Kuopion käräjät 20.2.1725 ES 2012

Käännös: Veli Pekka Toropainen

388─389

Naimaton naikkonen Kaarina Venälätär oli syyttänyt naimatonta talollista Tahvo Hämäläistä salavuoteudesta kanssaan kun Hämäläinen oli naapurinsa kappalainen Johan Molleruksen metsässä töissä, jolla Kaarinakin palvelee. Makaaminen oli tapahtunut useita kertoja metsässä, mutta Kaarina ei ollut tullut raskaaksi. Todistaja Paavo Kärkkäinen kertoi, että kun hän oli kuuden muun kanssa ollut edellisen sadonkorjuun aikaan Molleruksella metsätyössä, olivat he lauantai-iltana menneet Hämäläiselle naapuriin yöksi ja maanneet siellä sunnuntai- ja maanantaiyön. Aikaisin maanantaiaamuna oli Kärkkäinen, joka oli maannut tuvassa Hämäläisen isän kanssa, mennyt herättämään Kaarinaa, joka oli maannut saunassa kaiken muun talon- ja työväen kanssa ja Kaarina Hämäläisen vieressä. Kaikki saunassa olivat olleet unessa. Todistajan mukaan Hämäläinen ei ollut halannut Kaarinaa. Kaikki olivat heti nousseet ja lähteneet töilleen. Kaarina vakuutti Hämäläisen todella maanneen hänet, vaikka tämä kielsi eikä Kaarinalla ollut enempää todistajia. Oikeus päätti, että Hämäläinen vapautetaan syytteestä asianhaarojen perusteella.

Kuopion käräjät 25.─28.6.1725

Käännös: Veli Pekka Toropainen

Kesäkuussa 1725 oikeus määräsi nimismies Henrik Hoffrénin ja lautamiehet Sakari Heikkisen ja Matti Rissasen merkitsemään vanhan honkaan tehdyn rajan uudelleen ja merkitsemään uusia rajamerkkejä Tuusniemen Erkki Hyvärisen ja Juurikkamäen Olli Räsäsen omistusten välille. Hyväriselle näistä kuuluivat Pärsenmäki ja Tonckorinsuonpälä ja Räsäselle Eteläpuoli Otusjärvi.

355

Käräjillä 25.6.1725 nimismies Henrik Hoffrén syytti vielä naimatonta Perttu Pertunpoika Hartikaista ja yli 60-vuotiasta leskeä Maalina Asikatarta salavuoteudesta keskenään uuden vuoden aikaan. Maalina ei sentään ollut tullut suhteesta raskaaksi. Perttu tuomittiin ensikertalaisena 10 ja Maalina samoin ensikertalaisena 5 hopeataalarin sakkoon. Kumpikin maksoi sakkonsa rahojen puutteessa ruumiillaan. Lisäksi heille määrättiin kirkonrangaistus yhtenä sunnuntaina.

363─365

Kesäkuussa 1725 ilmoitti Enonlahden Lassi Tuomainen, että hän oli ryssän vallan aikana mennyt venäläisen herrasväen moisniekan luo Hatsalan kapteenin puustelliin, jossa tämä tuolloin oleskeli, viemään tynnyrillistä rukiita. Jotkin venäläiset rakuunat olivat kohdanneet hänet matkalla tiellä Erkki Hyvärisen tuolloisen asuinpaikan luona Vehmersalmella ja vaatineet kolmea viljatynnyriä ruoakseen. Hän oli joutunut jättämään kyseisen ruistynnyrin säilytykseen Erkki Hyvärisen luo ja kiirehtimään noutamaan rakuunoille viljaa. Toimitettuaan sen heille hän oli noutanut tynnyrin Hyvärisen luota ja vienyt sen torppari Paavo Koistisen luo. Sieltä Erkki Hyvärinen oli antanut poikansa Erkin noutaa tynnyrin jälleen luokseen. Tuomainen vaati nyt tynnyriä takaisin tai Hyväristä korvaamaan sen arvon. Hyvärisen mukaan hän ei ollut ottanut tynnyriä, vaan starosta Tuomaisen isän sisaren mies Olli Happonen, joka oli lainannut häneltä hevosen ja noutanut tynnyrin torpparin luota. Tehtävän oli suorittanut Happosen määräyksestä Olli Hallikainen. Hyvärisen poika Erkki oli joutunut noutamaan isänsä hevosen takaisin. Koska Happonen, Hallikainen ja Erkki Erkinpoika Hyvärinen eivät olleet paikalla käräjillä, määrättiin asian jatkokäsittely seuraaville käräjille.

Kuopion käräjät 20.─24.9.1725

Käännös: Veli Pekka Toropainen

360

Syyskuussa 1725 Antti Laihinen Riistavedeltä kertoi, että Riistaveden Antti Lassinpoika Heikkinen oli ottanut hänet luokseen noin viisi vuotta aiemmin sillä puheella, että tämä elättäisi Laihista tämän kuolinpäivään saakka ja antaisi sen jälkeen haudata hänet kunniallisesti. Laihinen oli siksi luopunut isiensä tilasta Heikkisen hyväksi ja tämä hallitsi nyt tätä Riistaveden tilaa. Heikkinen oli nyt ajanut Laihisen pois tilalta. Laihinen vaati nyt Heikkiseltä tämän luo viemäänsä viljaa sekä vaatteitaan. Lisäksi hän halusi saada korvauksen Heikkisen luona tekemästään työstä. Heikkinen ilmoitti ottaneensa Laihisen luokseen tämän hartaista pyynnöistä, sillä tämä oli vanha ja vähävoimainen. Tilan omistuksesta ei kuitenkaan voinut olla riitaa, sillä hän esitti kihlakunnanoikeuden 12. helmikuuta 1710 ja laamanninoikeuden 18. syyskuuta 1711 hänelle antaman hallintaoikeuden tilaan. Laihista hän ei voinut enää pitää luonaan, sillä he eivät tulleet toimeen Laihisesta johtuen. Heikkinen sopi kuitenkin Laihisen kanssa ystävällisellä mielellä, että hän antaisi tälle vielä tynnyrin ja 20 kappaa rukiita, joista tämä saisi tänä vuonna tynnyrin ja seuraavana syksynä 1726 loput 20 kappaa. Lisäksi Laihinen saisi kaksi neliniitisestä palttinasta valmistettua paitaa, sarkahousut, villasukat, pienen verkamyssyn ja puoliksi kuluneen sarkaviitan.

402─403

Syyskuussa 1725 jatkettiin juttua ruistynnyristä. Erkki Hyvärinen ei ollut tuonut kuitenkaan paikalle starosta Olli Happosta tai poikaansa Erkkiä, joten hänet määrättiin tekemään se seuraaville talvikäräjille viiden hopeataalarin sakon uhalla. Paikalla oleva Olli Hallikainen kertoi omasta puolestaan, että hän oli vienyt tynnyrin Happosen käskystä, kuten Hyvärinen oli aiemmin kertonut.

408─409

Käräjillä 20.9.1725 vaati Halolan Taneli Rahunen veljensä Pekka Rahusen leskeltä Kirsti Tuovittarelta osaa verkaröijystä, kaulaliinasta, naisten myssystä ja rautahakusta osana heidän edesmenneen isänsä omaisuutta, joka kuului tilalle silloin, kun he vielä olivat yhdessä yli 20 vuotta aiemmin. Äitiään Tuovitarta edustanut Paavo Pekanpoika Rahunen toi oikeuteen venäläisen vallan aikana 4.9.1721 annetun tuomion Tanelin ja Pekan perintöriidasta. Siitä ilmeni, että Taneli oli jäänyt perinnönjaossa velkaa Pekalle 4 taalaria 8 äyriä kuparirahaa ja kyseiset esineet olivat langenneet Pekan perintöosalle.

412─413

Käräjillä 20.9.1725 Paavo Pekanpoika Rahunen valitti, että hänen setänsä Taneli Rahunen oli luovuttanut hänelle tilansa 50 kuparitaalarin korvaussummaa vastaan, mutta oli vienyt talosta luvatta mennessään parin käsikiviä ja oluenpanokuurnan. Koska Taneli osoitti, ettei tilan luovutukseen ollut sisältynyt hänen irtain omaisuutensa, hylättiin Paavon vaatimus esineiden palauttamisesta. Samoilla käräjillä Taneli Rahunen ja Pekka Pekanpoika Rahunen Jänissalosta kertoivat, että he olivat saaneet kolmisen viikkoa aiemmin rajariidassaan toisiltaan ne vammat, jotka lautamies Mauno Tuomainen oli tarkastanut kaksi päivää myöhemmin. Tanelilla oli lautamiehen mukaan päässä verinaarmu ja Pekalla päässä kaksi pientä verihaavaa ja yksi mustelma sekä vasemmassa käsivarressa mustelma. Näistä Taneli sai sakkoa 12 hopeamarkkaa ja Pekka 3 hopeamarkkaa. Todistajien puutteessa juttua lykättiin Pekan Tanelille antamien haukkumasanojen ryöväri ja murhaaja osalta, kuten myös Pekan äidin Tanelilta saaman käsivarren mustelman osalta.

Kuopion käräjät 1725

Käännös: Veli Pekka Toropainen

Vuonna 1725 Kuopion käräjillä esitettiin katselmusmiesten laatima pöytäkirja Akseli Krögerin viljelemän katselmuskirjurin puustellin rakennuksista ja niiden kunnosta.

Rakennukset miespihassa:
1 Savupirtti, 8 x 9 kyynärää, uuni, pitkä pöytä jalkoineen, seinässä kiinni oleva penkki ja irtonainen penkki, kolme ikkunaluukkua, joista kahdessa suljinlauta ja kolmas tarvitsi ikkunalasin, ovi kamariin. 2 Kylmä kamari pirtin sivussa 8 x 4 kyynärää, lattia, kiinteä seinäpenkki ja sänky, pieni pöytä jalkoineen, ovi porstuaan tarvitsi saranat ja klenkut, päädyssä ikkuna. 3. Savupirtti vastapäätä edellä mainittua, vanha mutta vielä käyttökelpoinen, 12 x 12 kyynärää, uuni, joka piti sivellä savella, pitkä pöytä jalkoineen, kolme seinässä kiinni olevaa penkkiä ja yksi irtain pitkä penkki, ovessa rautasaranat ja klenkut, puukädensija sisäpuolella ja rautainen ulkopuolella, lattia korjattu. 4. Porstua molempien pirttien välissä, 8½ x 12 kyynärää, tehty uusi lattia, ovi pihalle korjattava, ovi pellolle korotettava, suuremman pirtin katto korjattu, mutta pienemmän pirtin ja porstuan katto korjattava, portaat porstuaan pihan puolella tehty äskettäin. 5. Mallashuone, 6½ x 6½ kyynärää, ovessa ei saranoita, uunin pohjaa korotettu kolmella hirsikerralla samoin kuin laitoja korotettu kahdella hirsikerralla ja samalla uuni on katettu uudelleen. 6. Pieni nukkuma-aitta vasemmalle mallashuoneesta, korjauskelvottomana määrättiin polttopuiksi. 7. Pienempi nukkuma-aitta, kelvollinen, lukko, avain, ovi, katto korjattava. 8. Nukkuma-aitta, lattia, ovi, lukko ja avain, katto korjattu. 9. Vanha nukkuma-aitta, lattia, ovi, lukko ja avain, seisoo ilman korjausta niin kauan kuin voi.

Kuopion käräjät 27.─31.1.1726

Käännös: Veli Pekka Toropainen

48─49

Tammikuussa 1726 jatkettiin starosta Lassi Tuomaisen ja Tuusniemen Erkki Hyvärisen ruistynnyririidan käsittelyä. Lopulta Tuomainen määrättiin korvaamaan Hyväriselle taalari ja 16 äyriä hopearahaa tämän vaivoista, sillä oikeus totesi, ettei kyseinen tynnyri ollut päätynyt Hyväriselle.

63

Tammikuussa 1726 Lassi Voutilainen valitti, että Ohtaanniemen Mikko Mikonpoika Holopaisen lehmä oli vahingoittanut sarvillaan hänen lehmäänsä niin, että se oli kuollut. Koska Voutilainen saattoi kutsua ainoaksi todistajaksi paimenensa, joka oli hänen oma palkollisensa, ei hänen vaatimustaan voitu käsitellä oikeudessa.

64─65

Tammikuussa 1726 Pohjanmaan Siikajoen Antti Paakarinen ilmoitti, että hänen veljenpoikansa Heikki Paakarinen oli määrätty vuonna 1720 venäläiseen ropottiin Viipuriin Kaapro Kekäläisen starostakunnan miehenä. Koska Heikki oli kuollut Viipurissa, oli hänen palkkansa 3 kappaa viljaa kultakin starostakunnan talolta vielä maksamatta. Starostakuntaan kuuluivat Pajumäen Elias Koponen, Pajusaaren Pekka Smolander, Tuusniemen Matti Keinänen, Antti Turunen, Yrjö Hyvärinen ja Matti Antinpoika Kenänen, Ohtaanniemen Mikko Holopainen, Pekka Voutilainen, Paavo Tikkanen, Matti Voutilainen sekä Olli, Mikko ja Rasmus Miettinen. Asia lähetettiin maaherran päätettäväksi.

68─69

Tammikuussa 1726 Ohtaanniemen Mikko Holopainen vaati venäläisen ajan tensikalta Jussi Tuoviselta seitsemää taalaria ja 16 äyriä kuparirahaa, jotka tämä oli ottanut häneltä lainaan vuonna 1718. Tuovisen mukaan venäläisen kenraalin ropottirahoista oli jäänyt kyseiseltä vuodelta kantamatta kymmenen karoliinia. Rykmentinpastori Petter Hoffrén oli käskenyt hänen ottaa kyseisen seitsemän taalarin summan Tuusniemen Olli Taskisen autiotilan maksamattomista veroista. Kyseisenä vuonna Mikko Holopainen oli kylvänyt tilan maille seitsemän kappaa ohria ja rahat oli kerätty siksi häneltä. Holopainen sanoi puolestaan antaneensa tilan maiden käyttöoikeudesta tuona vuonna kaksi taalaria Erkki Hyväriselle, joka oli ottanut aution viljelykseen.

Kuopion käräjät 5.─8.7.1726

Käännös: Veli Pekka Toropainen

351─352

Käräjillä 5.7.1726 entinen tensikka Jussi Tuovinen esitti rykmentinpastori Petter Hoffrénin 4.7.1726 antaman todistuksen, jonka mukaan Tuovinen oli pastorin käskystä ottanut Ohtaanniemen Mikko Holopaiselta vuoden 1718 verojen rästiä Olli Taskisen autiotilasta 7 taalaria 16 äyriä kuparirahaa, sillä Mikko oli suorittanut tuolle vuodelle tilan kylvöt. Näistä osan oli korjannut Erkki Hyvärinen, joka oli ottanut aution viljelykseen. Hyvärinen ja Holopainen olivat sopineet niin, että Hyvärinen, joka oli ottanut tilan viljelykseen, maksoi kyseisen verosumman Holopaiselle.

Kuopion käräjät 7.─10.2.1727

Käännös: Veli Pekka Toropainen

Nimismies Henrik Hoffrén syytti Kuopion käräjillä 7.2.1727 Riistaveden Susanna Vännintytär Parviaista ja naimatonta talollista Sihvo Mönkköstä salavuoteudesta, josta Susanna oli raskaana, kun Mönkkönen oli kihloissa samaan aikaan Kristiina Juluttaren kanssa. Susanna väitti lisäksi, että Mönkkönen oli kihlannut hänetkin edellisessä elokuussa ja käskenyt noutaa Juluttarelta tälle antamansa hopeasormukset. Lisäksi Mönkkönen oli antanut Susannalle rahaa, jotka hän oli kuitenkin sittemmin ottanut pois. Tämän Mönkkönen kielsi. Hänen mukaansa Susanna oli ottanut soljen hänen paidastaan hänen nukkuessaan ja ottanut sormuksetkin itselleen hänen tietämättään. Kun Mönkkönen sanoi Susannan ottaneen kirkkorannassa hänen tyttäreltään sormuksen, myönsi Susanna tämän, mutta sanoi senkin tapahtuneen Mönkkösen käskystä. Koska Susannan todistaja ei ollut paikalla, lykättiin asia seuraaville käräjille.

101

Helmikuussa 1727 Matti Väänänen Kehvolta valitti, että sotamies Tuomas Tuomaanpoika Paajanen Hamulasta oli edellisenä syksynä käyttänyt luvatta hänen venettään. Veneensä Väänänen oli löytänyt vasta kahden viikon kuluttua sen katoamisesta puolen peninkulman päästä kotirannasta. Hän vaati Paajaselta korvausta itselleen aiheutuneesta vahingosta, mutta ei kyennyt osoittamaan, että juuri Paajanen oli ottanut veneen käyttöönsä.

106─107

Käräjillä 7.2.1727 Enonlahden Mauno Mikonpoika Tuomaisen veli Lassi Tuomainen Leppävirran Tahvanalanmäeltä ilmoitti, että hänen perintönsä oli vielä hänen veljensä Maunun luona jakamattomana. Mauno puolestaan ilmoitti, että hovioikeuden asessori Klas Jägerschöld oli jakanut heidän perintönsä 7.4.1714. Tällöin yhteisomistus sekä kuparia ja jotakin muuta oli jaettu kokonaan heidän keskensä. Lautamies Heikki Holopainen oli myöhemmin osittanut heidän omaisuudestaan kummallekin tulevan osan. Mauno kielsi, että hänellä olisi enää muuta yhteistä omaisuutta kuin jalkajousi, jonka hän lupasi Lassille. Lautamies Holopainen ilmoitti olleensa jakamassa perintöä asessorin kanssa, ja jakaneensa vielä myöhemmin kuparia, pyssyjä, ketunrautoja ja muuta veljesten kesken. Tällöinkin Lassi oli väittänyt, että Maunolla oli hallussaan enemmän yhteiseen pesään kuuluvaa omaisuutta. Koska Lassi oli vasta nyt vaatimassa perintöä, eikä ollut tehnyt sitä aiemmin vuoden 1714 perinnönjaos jälkeen, oikeus hylkäsi hänen kanteensa.

107

Käräjillä 7.2.1727 Lassi Tuomainen vaati edelleen veljeltään Enonlahden Mauno Tuomaiselta, että tämä maksaisi hänelle puolet siitä 22 kuparitaalarin summasta, jolla heidän edesmennyt isänsä Mikko Tuomainen oli myynyt hevosen ennen ryssän tunkeutumista maahan Leppävirran Haapamäen Pekka Pekanpoika Suhoselle. Mauno väitti Lassin itsensä ottaneen rahat vastaan. Kun Suhonen oli kirjeessään 16.10.1726 ilmoittanut, että Mauno oli saanut rahat, vaati oikeus Suhosen saapumaan seuraaville käräjille selvittämään asiaa.

108

Helmikuussa 1727 Antti Hyvärinen Tuusniemeltä ja Mikko Tuomainen Leppävirran Tahvanalanmäeltä kertoivat, että he olivat kaataneet venäläisen vallan aikana hirven. Sen nahan he olivat toimittaneet kirkkoherra Hoffrénille saadakseen siitä 30 kuparitaalaria. Kun he olivat jonkin ajan kuluttua menneet pyytämään rahojaan, oli venäläisten starosta Lassi Maununpoika Tuomainen, lautamies Maunu Tuomaisen veli, ottanut nahan ja vienyt sen rykmentinpastori Petter Hoffrénin luo, jossa hän oli sanonut sen olevan hänen omansa. Koska Lassi Tuomainen väitti, ettei ollut nähnytkään nahkaa, halusivat kantajat tuoda asiassa todistajansa seuraaville käräjille.

108─109

Käräjillä 7.2.1727 lautamies Mauno Mikonpoika Tuomainen Enonlahdelta kertoi, että hän oli ryssän vallan aikana veljensä poissa ollessa ja tämän vaimon ja lasten väitetyn sairauden aikana pitänyt talvella sen tilan tuvan ovea panttina, joka oli tuomittu Lassille. Mauno oli tehnyt tämän ilman virkavallan suostumusta, sillä hän halusi lunastaa tilan itselleen. Tästä omankädenoikeudesta oikeus tuomitsi hänet kolmen hopeamarkan sakkoon ja maksamaan Lassin kuluina 24 hopeaäyriä.

109

Lassi Mikonpoika Tuomainen valitti, että hänen veljensä Mauno oli ottanut häneltä hänelle lunastussummaa vastaan annetun tilan viljoista ohria ryssän vallan aikana. Koska tila oli kuitenkin jo tuolloin siirtynyt Maunon haltuun ja hän oli kylvänyt sen maille rukiita jo edellisenä syksynä ja lisäksi maksanut tilan verot kyseiseltä vuodelta, hylkäsi oikeus Lassin valituksen.

110

Edelleen käräjillä 7.2.1727 Mauno Tuomainen Enonlahdelta tunnusti, että hän oli ominut itselleen veljensä Lassin kanssa samassa ruokakunnassa asuessaan heidän yhdessä ryssän vallan aikana tekemänsä tervakset. Ne hän oli polttanut rauhan solmimisen jälkeen tervaksi. Niistä hän oli pitänyt itsellään 15 tynnyriä, jotka hän oli myynyt Lappeenrannassa 4 taalaria 28 äyriä tynnyri ja saanut yhteensä 70 taalaria 10 äyriä kuparirahaa. Lassille hän oli antanut ainoastaan 5 tynnyriä. Ne oli myyty Lappeenrannassa 6 taalarin tynnyrihintaan eli niistä oli saatu yhteensä 30 taalaria. Tervasta saatu summa oli siis yhteensä 100 kuparitaalaria. Koska omaisuus oli jaettu heidän isänsä kuoltua tasan veljesten kesken, tuli Maunon antaa Lassille vielä 20 taalaria.

113

Kuopion käräjillä 7.2.1727 ilmoitettiin, että Antti Ollinpoika Pelkonen Vuorisalosta oli saanut haasteen käräjille neljä viikkoa aiemmin lautamies Pekka Miettisen viedessä sen seppä Tuomas Laitisen läsnä ollessa. Hän ei ollut kuitenkaan saapunut vastaamaan Kiteen pitäjän Niinikummun Antti Viljakaisen syytteeseen siitä, että oli lainannut 15 kappaa viljaa Viljakaiselta ryssän vallan loppuaikoina. Lisäksi Pelkonen oli ottanut Viljakaisen äidiltä Tiina Pöllättäreltä väkisin 14 kappaa viljaa siitä kaskesta, jonka Viljakainen oli tehnyt Pelkosen maalle tämän antamalla luvalla. Kuitenkin Pelkonen oli saanut kaskesta sitä leikattaessa maan omistajan kolmanneksen viljasta. Hänet tuomittiin maksamaan Viljakaiselle 29 kappaa viljaa, mutta väkivalloin ottamisesta hänet vapautettiin, sillä Viljakainen ei ollut tuonut asiaa seuraaville käräjille, kuten hänen olisi lain mukaan pitänyt tehdä.

114─117

Enonlahden Mauno Mikonpoika Tuomainen esitti käräjillä 7.2.1727 saman oikeuden 7.6.1714 antaman tuomion, jolla hänen veljensä Lassi Tuomainen erotettiin entisen Antti Tiilikaisen ¾ veromarkan tilalta. Mauno sai lunastaa tilan poikineen 100 kuparitaalarilla, ja kyseinen tila oli edelleen heidän hallussaan. Lisäksi kummankin tuli nauttia puolet sadosta yhteisiltä viljelyksiltä ja maksaa puoliksi tilan sen vuoden verot. Omat yksityiset viljelyksensä kumpikin sai nauttia itse. Seuraavana vuonna 1715 Mauno oli tarjonnut kyseistä 100 taalarin lunastussummaa Lassille lautamies Heikki Holopaisen kautta, mutta tämä ei ollut ottanut sitä vastaan. Lisäksi Lassi oli jättänyt maksamatta oman osansa tilan edellisen vuoden veroista. Lisäksi hän oli tehnyt tilalle huomattavia viljelyksiä vuosina 1715, 1716 ja 1717, mutta ei ollut maksanut lainkaan veroja tilalta. Lassi oli sitten 14.1.1726 saanut maaherran päätöksen kyseisten 100 taalarin ulosotosta, minkä olivat toteuttaneet 7.1.1727 veronkantokirjuri Elias Paldanius ja lautamiehet Heikki Holopainen sekä Lassi Kinnunen. Koska Lassi ei ollut tyytynyt niihin 100 taalariin, vaati Mauno tätä korvamaan hänelle tilalta korjattuja satoja laskunsa mukaan. Vuodelta 1714 pellosta korjaamansa 16 tynnyriä ohria, Laukasenitäpuolen kaskesta 1 500 lyhdettä rukiita ja Kukkarmäen kaskesta 60 konttia nauriita. Vuodelta 1715 pellosta 12 tynnyriä ohria, Väärämäen kaskesta 1 200 lyhdettä rukiita ja Torvenlahden kaskesta 100 konttia nauriita. Vuodelta 1716 pellosta 600 lyhdettä rukiita, Honkajärven Eteläpään kaskesta 1 800 lyhdettä rukiita ja Päiväpuoli Kukkaronmäeltä kaksi haasiaa ohria, joissa kummassakin 13 tankoa ohria, Lapialahden kaskesta tynnyrin ohria ja lisäksi kauroja ja herneitä. Vuodelta 1717 Torvenlahden kaskesta 600 lyhdettä rukiita, Telkkösenjärven kahdesta haasiasta ohria, joista puolta oli vikuuttanut halla, Kukkaronmäen itäpuolelta tynnyri sekaviljaa ja sen vierestä toisesta kaskesta tynnyri ohria. Lisäksi vielä Väärämäestä rukiita puolen tynnyrin kylvön verran. Nämä viljelykset olivat arvioineet lautamies Holopainen ja talollinen Heikki Koistinen. Kun Lassi oli esittänyt oman arvionsa kylvöistään, päästiin hieromaan sopua. Osapuolet päätyivät ratkaisuun, jossa Lassi maksoi Maunolle 55 kuparitaalaria ja lisäksi ne 20 kuparitaalaria, jotka tämä oli tuomittu maksamaan hänelle tervasta. Lisäksi tulivat Maunon oikeudenkäyntikustannukset 24 hopeaäyriä.

Kuopion käräjät 26.─30.6.1727

Käännös: Veli Pekka Toropainen

403─405

Käräjillä 26.6.1727 Olli Ollinpoika Koponen Riistaveden Kopolanniemeltä halusi saada päätökseen oikeusjutun, jossa hän riiteli sisarensa Anna Kovottaren kanssa kolmen kuparitaalarin arvoisista kengistä, taalarin ja 16 äyrin arvoisista sukista, taalarin ja 28 äyrin nappirahasta ja kolmesta taalarista, joilla Olli oli hankkinut sotamies Matti Hakkaraiselle joitakin tarvikkeita. Hän vaati maksua sisareltaan, sillä tämän tila oli samassa ruodussa kuin Ollin. Anna kuitenkin huomautti, että hän ei ollut omistanut tilaansa vielä vuonna 1714, jota riita koski. Anna oli pyytänyt 7.2.1727 tilalleen autiotilatutkimusta, mutta hän ei ollut saanut sitä vielä lääninkansliasta Lappeenrannasta, vaikka Sihvo Mönkkönen oli juuri palannut sieltä. Siksi asia lykättiin seuraaville käräjille.

406─408

Kesäkuussa 1727 Niinimäen Jussi Savolainen kertoi oikeudelle, että hän oli kadottanut housujensa taskusta myöhään eräänä lauantai-iltana edellisessä joulukuussa Heikki Kokkoselle kuuluvan hopeapikarin. Pikari oli pudonnut hänen matkallaan Pieksän Olli Heikkisen ja Vuotjärven Antti Leskisen talojen välille. Hän oli huomannut vahingon jo illalla, mutta pimeyden vuoksi pikaria voitiin etsiä vasta sunnuntaiaamuna.

409─410

Kesäkuussa 1727 Miettilän Pekka Ollinpoika ja Olli Mikonpoika Miettinen vaativat starosta Heikki Holopaiselta 850 lyhdettä rukiita, jotka tämä oli ottanut vuonna 1718 heidän aumastaan. Holopaisen mukaan ryssät olivat itse etsineet metsästä viljaa ja löydettyään Miettisten auman vieneet viljan Vuorisalon Olli Pelkosen riiheen kuivamaan. Holopaisen poika ja yksi venäläinen sotilas oli jätetty vartioimaan viljaa. Kun venäläiset oli komennettu Litmaniemelle viemään viljaa, olivat Miettiset tulleet Pelkolaan ja itse puineet viljansa tarkoituksenaan viedä se pois. Venäläiset olivat kuitenkin tulleet takaisin ja vieneet viljan Savisaareen, jossa heillä oli päämajansa. Siellä puinnista saadut neljä tynnyrillistä oli jaettu miehistön kesken.

Kuopion käräjät 15.─19.9.1727

Käännös: Veli Pekka Toropainen

477─478

Erkki Räsänen puolestaan vaati samaa perintöosaa syyskäräjillä 1727, jolloin Paavo ilmoitti jo saaneensa heidän isänsä osuuden tilasta.

491─492

Syyskuussa 1727 käsiteltiin jälleen Hartikaisen ja Pelkosen maariitaa Susiniemellä. Heillä oli ollut edellisenä kesänä maalla vilja kasvamassa, mutta asiaa valaisevia asiakirjoja he eivät toimittaneet vieläkään oikeudelle.

492─493

Perttu Antinpoika Hartikainen ja Erkki Keinänen Litmaniemeltä valittivat 15.9.1727, että Leppävirran Haapamäeltä ollut Erkki Luostarinen oli aiheuttanut vahinkoa heidän omistamallaan Siikajärvenniemen maalla, jossa hänen leikkaamansa ruis oli edelleen kuhilaissa. Osapuolet sopivat asian niin, että koska Luostarinen oli luullut olevansa edesmenneen veljensä Antin maalla Siikajärvenmaalla, hän maksoi tästä kaskesta joka neljännen lyhteen kantajille ja lisäksi ns. ”kirvespesti” –rahaa kuusi kuparitaalaria.

493

Käräjillä 15.9.1727 Ohtaanniemen Mikko Mikonpoika Holopainen valitti Tuusniemen Erkki Hyvärisen omineen hänen maakappaleensa Makkaranmäki itäpuoli. Tähän Hyvärinen väitti Mikon haluavan omia hänen maakappaleensa Pärsenmäen. Kuten Holopainen, väitti myös Hyvärinen asuvansa kruununtilalla, johon hän oli saanut maaherralta asumisoikeuden ja tutkimuskomissiolta kahden vuoden verovapauden. Hänen paperinsa olivat kuitenkin edelleen komissiolla ja vouti Ithimaeus oli luvannut hankkia hänelle todistuksen verovapaudesta. Koska kruununvouti oli matkustanut täksi päiväksi Karjalan rajalle, ei Hyvärinen ollut vielä saanut päätöstään. Siksi oikeus päätti lykätä asian käsittelyä.

494─495

Syyskuussa 1727 Airakselan Olli Ihanuksenpoika Airaksinen pyysi omasta ja Risto Airaksisen puolesta, että heidän yhdessä Esko Airaksisen kanssa omistamansa perintötila voitaisiin jakaa heidän keskensä yhtä suuriin osiin, sillä heillä kullakin oli sama vero. Oikeus päätti suostua jakoon 20.4.1725 annetun kuninkaallisen maanmittaussäännön perusteella.

Kuopion käräjät 6.─9.2.1728

Käännös: Veli Pekka Toropainen

93─94

Helmikuussa 1728 Airakselan Olli Ihanuksenpoika Airaksinen valitti, että hän oli saanut metsäkaskestaan yhdessä Risto ja Esko Airaksisen kanssa vain 50 kappaa rukiita. Lukkari Aron Starckille kuului kolmannes sadosta 16 2/3 kappaa.

104

Käräjillä 6.2.1728 Mikko oli jälleen ajamassa asiaansa Erkki Hyväristä vastaan. Koska kummankin tila oli kruununtila, päätti oikeus siirtää asian päätettäväksi maaherralle.

114─115

Antin isä Erkki Hyvärinen ja Jussi Keinonen Tuusniemeltä kertoivat oikeudessa 6.2.1728, että heillä oli ollut riitaa maidensa rajasta, mutta he olivat päässeet sopimukseen. He olivat sopineet niin, että honkaan merkityt rajat Savijärvellä ja korvessa Savijärven ja Soittosuon välillä sekä Soittosuonvenevalkamassa pidettäisiin voimassa, kuten ne olivat vanhastaan olleetkin. Samalla Erkki valitti Juurikkamäen Olli Räsäsen käyttäneen hänen omistamaansa Kumpusenjoenrantaa kaskena ja korjanneen sieltä 3 400 lyhdettä ruista. Vaikka lautamies Elias Koponen oli haastanut hänet vastaamaan oikeuteen, hän ei saapunut sinne. Tästä Räsänen sai yhden hopeataalarin sakon ja 5 hopeataalarin uhkasakon saapua seuraaville käräjille.

Kuopion käräjät 5.─9.9.1728

Käännös: Veli Pekka Toropainen

Käräjillä 5.9.1728 perintötalollinen ja lautamies Matti Rissanen Syrjäsaarelta ja perintötilallinen Niilo Varonen Leppärannasta jatkoivat kiistelyä Pölläkänkankaan omistusoikeudesta. Edellä esitetyn lisäksi Rissanen vetosi vuoden 1664 maantarkastukseen, jonka mukaan Pölläkänmaan 7½ kapan arviomaa oli merkitty Rissasen ja Varosen lisäksi neljän muun osakkaan omaisuudeksi. Rissanen väitti Varosen vuonna 1724 korjanneen hänelle kuuluvalta Siliäaholta ohria. Varosen mukaan hän oli korjannut viljan itselleen kuuluvilta Pölläkänmaan ja Vianjärvenrannan mailta. Allekirjoittanut tuomari oli yhdessä nimismies Henrik Hoffrénin ja osapuolten itse valitsemien lautamiesten Jussi Miettisen, Lassi Kinnusen, Paavo Eskelisen ja Elias Koposen kanssa suorittanut katselmuksen riidan alaisella maalla asianosaisten läsnä ollessa 26. päivä edellistä kesäkuuta. Katselmuskirjan mukaan Rissaselle kuului Pölläkänmaasta kappale Paavo Hannunpojan rajasta Tuovisen rajaan, yhteensä 3 631 tankoa. Lisäksi hänelle kuului kappale Pölläkänmaata vanhan pellon parannukseen, yhteensä 310 tankoa, ja vielä kappale uuden pellon maahan, yhteensä 289 tankoa. Tämä raja käytiin ensin. Rissanen näytti rajapuun, joka sijaitsi Pölläkkälammen rannalla ja johon oli ristin lisäksi kaiverrettu kolme viivaa. Tämän hän sanoi olevan Paavo Hannunpojan tilan rajan. Tätä tilaa hallitsi nyt Niilo Varonen. Siitä raja jatkui suoraa linjaa länteen kuusen kantoon, jossa oli risti ja kuusi viivaa. Siitä suoraa linjaa samaan ilmansuuntaan toiseen kuuseen, jossa ei näkynyt sen paremmin ristiä kuin viivoja, sillä ne olivat kasvaneet niin umpeen, että vain keskellä oli pieni avanne. Siitä raja jatkui edelleen suoraan länteen paksuun männyn kantoon, jossa on kaksi viivaa ja eteläpuolella risti ja kolme viivaa. Tämä suunta osoittaa pieneen kallioon, johon on hakattu risti. Siitä suoraa linjaa kiintokiveen, johon on hakattu risti. Siitä suoraa linjaa kiintokiveen, johon on hakattu risti. Siitä edelleen suoraa linjaa kiintokiveen, johon on hakattu risti. Siitä suoraa linjaa männyn kantoon, jossa on edelleen näkyvissä kaksi viivaa. Tämän rajan oikealla puolella on Rissasen maa ja vasemmalla Varosen. Varosen mukaan Paavo Hannunpojan tilan raja kulki kuitenkin pientä Pölläkkäjärveen juoksevaa puroa pitkin ja siitä kuuseen, jonka rajamerkki on näkymättömissä sekä edelleen kahteen mainittuun männyn kantoon. Siten raja olisi hieman pohjoisemmassa kuin ensin mainittu. Tämän tueksi hän näytti vielä yhden männyn kannon, johon oli ollut hakattuna rajamerkki, mutta jonka Rissanen oli kaatanut tehdäkseen siitä itselleen pöydän. Tämän Rissanen kielsi ja sanoi ottaneensa pöydän puun muualta. Varonen näytti vielä pienen kallion, jonka päällä oli hänen mukaansa ollut rajamerkkinä kiviä, jotka oli laitettu ristin muotoon. Ne Rissanen olisi heitellyt pitkin pois paikoiltaan. Rissasen näyttämien kivisten rajamerkkien hän sanoi olevan väärennettyjä. Heidän väliseltään riitamaalta Varonen sanoi korjanneensa 1 200 lyhdettä rukiita.

Katselmuspöytäkirjaan merkittiin seuraavaksi Siliänahon rajat. Sen pohjoisen osan omisti Rissanen ja eteläisen Varosen poika Iivari Niilonpoika. Keoksi asetetut kivet erottivat Siliänahon puolikkaat toisistaan pohjoisesta etelään. Eteläpäässä raja ulottui Vianjärveen. Järven rannalla Varonen omistaa 900 tankoa maata ja tämä on se paikka, josta hän oli vuonna 1724 korjannut ohria. Rissanen ei enää esittänyt tältä osin vaatimuksia, varsinkin kun lautamies Jussi Miettinen kertoi käyneensä rajan ennen ryssän miehitystä ja se oli ollut silloin samassa paikassa.

Lautamies Mauno Mikonpoika Tuomainen Enonlahdelta pyysi Kuopion käräjillä 5.9.1728, että jo hänen isänsä Mikko Tuomaisen ja Enonlahden Matti Heiskasen välillä 12.2.1710 annettu tuomio pantaisiin täytäntöön. Se koski 600 ruislyhdettä ja yhtä hyvän kasken palauttamista, kuin miltä Heiskanen oli korjannut kyseiset 600 lyhdettä 3 000 lyhteen kaskasta Tuomaisen maalta, sekä 10 hopeataalaria kuluja. Päätöksen antanut maaherra Johan Henrik Frisenheim oli kirjeellään 5.10.1725 vaatinut selvitystä, miksi tuomiota ei ollut pantu täytäntöön ja ilmoittanut, ettei hän voinut asialle mitään ennen selvityksen tekemistä. Hän sai ainoastaan 500 lyhdettä rukiita ja 24 kappaa viljaa, joista viimeksi mainitulla korvattiin 6 kuparitaalarin kulut. Myös edesmenneen Matti Heiskasen poika Matti myönsi, että summasta oli vielä suorittamatta 100 lyhdettä ja kuluja 24 kuparitaalaria, mistä Tuomaiselle annettiin todistus.

310

Kuopion käräjillä 5.9.1728 nimismies Henrik Hoffrén syytti Lassi Jussinpoika Rautiaista Kurolanlahdelta ja naimatonta naikkosta Susanna Ovaskatarta Käärmelahdesta salavuoteudesta edellisen kesäkuun lopulla. Vaikka Susannan mahdollisesta raskaudesta ei ollutkaan tietoa, hän väitti Lassin kihlanneen itsensä hopeasormuksella ja hopearintaneulalla, joista Ovaskatar nyt näytti sormuksen. Soljen hän sanoi Rautiaisen sittemmin ottaneen takaisin. Lassi sanoi lainanneensa Susannalta vielä maksamatta olleet 8 hopeaäyriä ja antaneensa sormuksen niistä pantiksi. Solkea hän ei myöntänyt tälle antaneensa. Susanna sanoi velan jo tulleen maksetuksi ja hänen mainitsemansa hopean todellakin olleen kihlalahja. Hän ei kuitenkaan voinut todistaa kihlausta, sillä hän sanoi sen tapahtuneen kahden kesken ilman todistajia. Koska kihlaus siten oli laiton, katsoi oikeus sen purkautuneeksi. Salavuoteudesta Lassi sai ensikertalaisena 10 ja Susanna 5 hopeataalarin sakon ja yhden sunnuntain kirkonrangaistusta. Molempia rangaistiin sakkorahojen puuttuessa ruumiinrangaistuksella.

313─314

Kuopion käräjillä 5.9.1728 tuomittiin naimaton talollinen Matti Heiskanen Enonlahdelta salavuoteudesta saman kylän leski Helka Laidittaren kanssa. Tämä oli tapahtunut keväällä 1727 ja suhteesta syntyi edelleen elävä tyttölapsi joulukuussa 1727. Nimismies Henrik Hoffrén totesi, ettei asianosaisia ollut aiemmin rangaistu tällaisesta synnistä. Siksi Heiskanen tuomittiin 10 hopeataalarin ja Laitinen 5 hopeataalarin sakkoon sekä kirkonrangaistukseen yhtenä sunnuntaina. Lisäksi Heiskanen joutui maksamaan lapsen elatukseen puoli tynnyriä rukiita vuosittain, kunnes se kykenisi itse elättämään itsensä. Sakkorahojen puutteessa Heiskasta rangaistiin raipoilla ja Laiditarta piiskaamalla.

336

Kuopion käräjillä 5.9.1728 Matti Niilonpoika Vartiainen kertoi, että hän oli viljellyt yhdessä veljensä Niilon kanssa kahta tilaa Riistaveden kylässä. Tilat olivat osaksi perintömaata ja osaksi kruunun sekä suuruudeltaan 1½ veromarkkaa. Nyt veljekset olivat sopineet niin, että Matti sai molemmat tilat ja maksoi puolet niiden verosta sekä kolmanneksen sotamiehen kustannuksista. Keskimmäinen veli Niilo muutti tilalla sijaitsevaan Soinlahden torppaan ja nuorin veli Risto myös tilalla sijaitsevaan Akonvedenpohjan torppaan. Nuoremmat veljet vastaisivat puolesta tilan veroista ja kumpikin oman kolmanneksensa sotamiehen maksuista. Lisäksi Matti luovutti Niilolle kolme tynnyriä viljaa, puoliksi ruista ja puoliksi ohraa sekä 1½ vuoden ikäisen tammavarsan.

346

Käräjillä 5.9.1728 Taneli Rahunen Halolasta ilmoitti olevansa velkaa veljenpojalleen Paavo Pekanpoika Rahuselle 4 taalaria 17 äyriä kuparirahaa siitä, että veljenpoika oli maksanut tällä summalla setänsä vuoden 1725 veroja.

346─347

Käräjillä 5.9.1728 Enonsalon Matti Ollinpoika Heiskanen kertoi, että hänen edesmenneen isänsä Matti Heiskasen ja lautamies Mauno Tuomaisen välillä oli annettu oikeudenkäynnissä tuomio 12.2.1710, jonka mukaan hänen isänsä itselleen havittelema Haasiasahon maakappale Hoikanlahenmaasta oli tuomittu 600 ruislyhteen kanssa Tuomaiselle. Lisäksi isän oli ollut korvattava Tuomaiselle yhtä hyvä 3 000 lyhteen kaski kuin se, jonka hän oli tehnyt Tuomaisen maalle. Nyt Matti kuitenkin väitti, että kyseinen maakappale oli hänen tilaansa kuuluva. Koska asiassa oli annettu tuomio jo vuonna 1710, jätti oikeus sen ennalleen.

Kuopion käräjät 5.─8.2.1729

Käännös: Veli Pekka Toropainen

107─108

Käräjillä 5.2.1729 Heikki Tuovisen veli Pekka Tuovinen määrättiin palauttamaan Anna Venhottarelle veljensä kuoltua tämän yhteisen talouden hyödyksi tuomat myötäjäiset eli 7 taalarin arvoisen pukin, 25 taalarin arvoisen hevosen, 6 taalaria käteistä ja 4 taalarin arvoisen naisten hameen. Annan poika edellisestä avioliitosta Heikki Parviainen oli jo saanut 6 taalarin arvoisen sarkakauhtanan. Koko summa nousi 48 kuparitaalariin. Koska tästä summasta 1/3 kuului Pekalle, vaati hän Heikkiä maksamaan sen eli 16 taalaria. Heikki oli ollut käräjäpaikalla, mutta poistunut jo sieltä. Hän oli sanonut lautamies Heikki Holopaisen läsnä ollessa, että hän maksaisi Pekalle 10 taalaria 12 äyriä kuparirahaa.

398─399

Talvikäräjillä 1729 ilmoitettiin, että nimismies Henrik Hoffrén oli ottanut Riistaveden Antti Lassinpoika Heikkiseltä viljaa ja kuuden kuparitaalarin arvoisen kuparikattilan ja antanut ne Maunu Tuomaiselle. Tämä otto perustui oikeuden 8.6.1708 tekemään päätökseen. Tuomainen sanoi, että hän oli antanut kuparikattilan takaisin Antille, koska tämä oli luvannut maksaa vaaditut kuusi kuparitaalaria. Hän ei ollut kuitenkaan maksanut tätä summaa. Antti kiisti tapahtuman ja kun Tuomainen ei kyennyt todistamaan kattilan luovutusta, vapautettiin Antti vaateesta.

440─441

Käräjillä 5.2.1729 Mauno Maunonpoika Tuomainen Enonlahdelta teki kirjallisen testamentin, jotta hänen poikiensa välillä ei syntyisi riitaa hänen kuoltuaan. Siinä hän määräsi sen 2/3 veromarkan tilan Enonlahdella, jota itse asui, viljeltäväksi puoliksi niin, että vanhin poika Mikko saisi siitä puolet ja Mauno ja Antti toisen puolen. Veljesten tuli elättää hänen vaimoaan Silja Voutilatarta, joka oli pojista viimeksi mainitun äiti. Toisen 2/3 veromarkan tilan, Tiilikkalan, hän jätti viljeltäväksi yhdessä ensin mainitun tilan kanssa niin, että siitä pääsisivät osallisiksi pojat Lassi ja Matti. Suullisesti hän vielä tähdensi oikeudelle, että ensiksi mainittu tila tulisi 1/3 jokaiselle pojalle ja toinen tila puoliksi kahdelle viimeksi mainitulle. Näiden tulisi yhteisesti maksaa sisartensa Magdaleenan, Siljan, Annan ja Juliaanan perintö.

Kuopion käräjät 15.9.1729 ES 2013

Käännös: Veli Pekka Toropainen

370─371

Nimismies Henrik Hoffrén syytti naimatonta talollista Matti Heiskasta ja naimatonta naikkosta Elina Haapalatarta Enonlahdelta salavuoteudesta. He olivat jatkaneet sitä vuoden ajan. Elina ei tiennyt, oliko hän vielä raskaana. Mattia oli sakotettu ja rangaistu samasta syystä edellisen vuoden syyskäräjillä. Matti sai 20 hopeataalarin ja kaksi kirkonrangaistusta ja Elina 5 hopeataalarin ja yhden sunnuntain sakon ja kirkonrangaistuksen.

397

Syyskuussa 1729 Akonveden Abraham Hartikaiselle annettiin lupa lunastaa panttinsa hopeapikari rykmentinpastori Petter Hoffrénilta. Abraham oli pantannut sen jo 16 vuotta aiemmin kymmenestä kuparitaalarista Jännevirran Olli Hartikaisen isälle Jussi Hartikaiselle, joka oli luovuttanut sen pastorille.

400─401

Syyskuussa 1729 Riistaveden Antti Lassinpoika Heikkinen vaati veljeltään lautamies Sakari Heikkiseltä perintöään sekä irtaimessa että kiinteässä omaisuudessa. Sakari ilmoitti maksaneensa jo kaikille sisaruksilleen noin 25 vuotta sitten perintöä jaettaessa kaiken heille tulevan. Myös oikeus hylkäsi vaateen.

401─402

Syyskuussa 1729 Dominikus Karkkonen kertoi, että unilukkari Akseli Hanska oli vaihtanut hänen isänsä verkapalttoon rautaan hänen itsensä ollessa pieni. Rahoista Karkkonen ei ollut saanut mitään.

Kuopion käräjät 4.─7.2.1730

Käännös: Veli Pekka Toropainen

115

Helmikuussa 1730 naimaton talollisen poika Antti Ollinpoika Pelkonen ja naimaton Marketta Keinätär Vuorisalosta tunnustivat siittäneensä yhdessä lapsen aviolupauksen alla. Koska he halusivat solmia avioliiton, määrättiin Marketta maksamaan Kuopion kirkolle kaksi hopeataalaria ennenaikaisesta vuodeyhteydestä. Helmikuussa 1730 naimaton talollisen poika Antti Ollinpoika Pelkonen ja naimaton Marketta Keinätär Vuorisalosta tunnustivat siittäneensä yhdessä lapsen aviolupauksen alla. Koska he halusivat solmia avioliiton, määrättiin Marketta maksamaan Kuopion kirkolle kaksi hopeataalaria ennenaikaisesta vuodeyhteydestä.

129─130

Helmikuussa 1730 Riistaveden Antti Lassinpoika Heikkinen valitti lautamies Maunu Tuomaisen Enonlahdelta ottaneen häneltä omavaltaisesti 3. tammikuuta 1730 neljä lehmää ja hiehon. Tuomainen esitti kihlakunnanoikeuden venäläisen vallan aikana 5. lokakuuta 1721 antaman tuomion, jonka mukaan Tuomaisen vaimo Silja Voutilatar oli oikeutettu perimään kyseiset eläimet lapsettomana kuolleen sisarensa Juliaanan jälkeen. Tämä oli ollut Heikkisen vaimo. Myös sisar Marketta oli ollut oikeutettu perintöön. Siksi maaherra Frisenheim oli määrännyt 17. kesäkuuta 1728 kyseiset perintöosuudet ulosmitattavaksi. Takavarikon olivat suorittaneet nimismies Hoffren ja lautamies Heikki Holopainen. Koska asian todettiin olevan näin, jäi karja Tuomaisen haltuun.

130─131

Helmikuussa 1730 Vuorisalon Olli Pelkonen myönsi, että hänen edesmennyt isänsä Olli Ollinpoika Pelkonen oli saanut madame Sara Dannenbergiltä sekä rahana että tavarana 117 taalaria 4 äyriä kuparirahaa. Hänet määrättiin maksamaan ne takaisin sekä yksi hopeataalari oikeudenkäyntikuluina Dannenbergin valtuutetulle majuri Johan Henrik Fieandtille.

133

Käräjillä 4.2.1730 Jussi Lassinpoika Ihalempinen Putronniemeltä tunnusti ottaneensa madame Sara Dannenbergiltä lainaksi eri aikoina yhteensä 135 taalaria 17 äyriä kuparirahaa. Hänet tuomittiin maksamaan ne takaisin yhden hopeataalarin kulujen kanssa madamen valtuutetulle majuri Johan Henrik Fieandtille. Hänen isänsä Lassi Paavonpoika oli ottanut madamen kuitin mukaan 12.10.1702 lainaksi 62 taalaria 20 äyriä kuparirahaa, mutta koska Jussi oli ollut tuolloin vasta lapsi, ei hän voinut muistaa siitä mitään. Siksi tämä asia siirrettiin käsiteltäväksi Lappeenrantaan.

141

Helmikuussa 1730 Putronniemen Jussi Lempinen määrättiin maksamaan Ohtaanniemen Mikko Holopaiselle tynnyrin ohria ja kuusi kuparitaalaria, jotka hän oli velkaa tälle.

Kuopion käräjät 30.8.1730 ES 2014

Käännös: Veli Pekka Toropainen

336─338

Elokuussa 1731 lautamies Maunu Tuomainen Enonlahdelta vaati vaimonsa Silja Voutilattaren lapsettomana kuolleen sisaren Juliaana Voutilattaren toiselta mieheltä Riistaveden Antti Lassinpoika Heikkiseltä Juliaanan 2/3 veromarkan perintötilaa Riistaveden kylässä. Kihlakunnanoikeus oli kuitenkin antanut tuomionsa 12. helmikuuta 1710 Juliaanan lankojen ja Heikkisen välillä. Sen mukaan Juliaana oli antanut pitäjänkirjuri Olof Strengellin laatia testamenttinsa 15. joulukuuta 1709. Siinä hän jätti koko omaisuutensa miehelleen Antti Heikkiselle. Lisäksi Juliaana ja hänen ensimmäinen miehensä Jaakko Laihinen olivat laatineet 9. maaliskuuta 1697 keskinäisen testamentin, jonka mukaan se puolisoista, joka eläisi pidempään, saisi pitää koko heidän omaisuutensa. Oikeus oli siirtänyt tämän testamentin oikeuden Heikkiselle 8. helmikuuta 1729. Kaiken tämän perusteella oikeus ilmoitti, ettei Tuomaisen vaatimus ollut oikeutettu.

Kuopion käräjät 11.─15.9.1730

Käännös: Veli Pekka Toropainen

432─435

Käräjillä 11.9.1730 Mikko Mikonpoika Räsänen Juurikkamäestä kertoi, että hän oli ollut veronkirjoituksessa Savilahden kylässä edellisessä maaliskuussa. Hän oli mennyt illalla majapaikkaansa kirkonkylään unilukkari Heikki Lappalaisen luo. Siellä hän oli asettunut illalla Juurikkamäestä olleen sotamiehen Olli Rothbergin kanssa makuulle rekeensä pihalla. Hänellä oli ollut vyötäröllään venäläinen kukkaro, joka oli tehty vyöksi ja siinä noin 39 kuparitaalaria, josta 8 taalaria oli ollut venäläisinä kopeekoina. Yöllä kun Räsänen nukkui, oli sotamies mennyt saunaan makaamaan. Kun hän oli itse herännyt, hänkin oli mennyt tupaan makaamaan. Herätessään yöllä hän ei ollut huomannut katsoa kukkaronsa perään, mutta kun hän oli etsinyt sitä aamulla, se oli ollut poissa. Vaikka hän ei voinut syyttääkään sotamiestä, niin hän epäili tätä silti, sillä hän oli ostanut ennen kirkonkylästä lähtöään ruotuisäntänsä Mikko Holopaisen miniältä Margareetta Vartiattarelta samanlaisella rahalla kuin hänen kukkarossaan oli ollut hopeasormuksen. Lisäksi hän oli vaihtanut samanlaisella rahalla Heikki Miettisen vaimolta Margareetta Voutilattarelta kuuden markan kupariplootun. Kotiin palattuaan hän oli antanut yhden samanlaisen ”kuuden valkean” Olli Räsäselle. Vähän ajan kuluttua hän oli pyytänyt talollinen Paavo Tikkaselta samanlaisella rahalla tynnyriä rukiita. Katselmuskirjuri Mickel Gråstenin läsnä ollessa sotamies kertoi, että tultuaan Lappalaisen luo, oli Räsänen jo ollut juomassa siellä muiden kanssa. Hän oli ostanut Rothbergille tuopin olutta. Juotuaan puolet siitä hän oli mennyt saunaan nukkumaan. Räsänen oli tullut hakemaan häntä saunasta juomaan olutta rummunlyöjä Samuel Åmanin luo. Hän oli vastannut heidän jo olevan tarpeeksi humalassa. Räsänen, joka oli ollut aivan juovuksissa, oli pyytänyt häntä kanssaan nukkumaan sotamiehen saunan oven ulkopuolella olevaan rekeen, minkä hän tekikin. Kun Rothbergiä oli sitten alkanut paleltamaan, oli hän noussut ja herättänyt myös Räsäsen ja pyytänyt tätä myös saunaan nukkumaan. Räsänen oli ollut niin humalassa ja tiedoton, ettei hän ollut saanut tätä saunaan. Rahat hän oli saanut pestinä ruotuisännältään Mikko Holopaiselta. Hän oli antanut ne venäläisenä rahana, plootuina ja ”kuuden valkeina”, joista yksi oli ollut uusi. Lisäksi hän oli ollut komennuksella Lappeenrannassa, jossa hän oli vaihtanut venäläistä rahaa pohjalaisten sotamiesten kanssa usein mainituksi rahaksi. Kun häneltä kysyttiin, oliko uusi raha ollut kuningatar Ulrikan vai kuningas Fredrikin raha, ei hän sanonut sitä muistavansa. Kun hänelle näytettiin vuonna 1719 lyöty ensiksi mainitun hallitsijan raha ja vuonna 1725 lyöty jälkimmäisen raha, sanoi hän sen olleen jälkimmäinen eli Fredrikin. Rothberg kielsi halunneensa ostaa Tikkaselta viljatynnyriä. Tikkanen vannoi kuitenkin todistajanvalan ja todisti tämän halunneen ostaa tynnyrin ja maksaa sen ruotsalaisella rahalla. Tikkasella ei kuitenkaan ollut myydä viljaa. Koska muut asiaan liittyvät todistajat eivät olleet paikalla, lykättiin asian käsittelyä seuraaviin käräjiin.

435

Käräjillä 11.9.1730 katselmuskirjuri Mickel Gråsten ja hänen lampuotinsa Akseli Kröger ilmoittivat, että he olivat tavasta poiketen sopineet keskenään jo käräjätuvan ulkopuolella, että Akseli rakentaisi puolet puustellin vaadituista rakennuksista.

449─450

Syyskuussa 1730 käsiteltiin lautamies Maunu Tuomaisen ja Riistaveden Antti Lassinpoika Heikkisen riitaa, joka koski kolmea tynnyrillistä ohria, jotka Tuomainen ilmoitti tallettaneensa Heikkisen luo venäläisen vallan aikana. Viljasta hän oli saanut takaisin vasta yhden tynnyrillisen. Miehet sopivat asian niin, että Heikkinen antoi Tuomaiselle vielä yhden tynnyrillisen ohria.

451─452

Kuopion käräjillä 11.9.1730 Matti Vänninpoika Parviaisen pojat Vänni ja Perttu vaativat isänsä 2/3 veromarkan perintötilaa Riistaveden kylässä omaan hallintaansa. Sitä oli viljellyt heidän alaikäisyytensä aikana heidän setänsä Heikki, ja se oli päätynyt heidän isäpuolensa Sihvo Mönkkösen hallintaan. Tällä oli oikeus tilaan vuoden 1730 loppuun saakka. Poikien tuli maksaa Mönkköselle kruununvouti Thomas Aganderin 18.3.1730 antaman päätöksen mukaan 110 kuparitaalaria ja lisäksi ne 40 kuparitaalaria, jotka tämän oli maksanut poikien sedälle Heikille. Pojat olivat valittaneet maaherralle, että vaikka Mönkköselle oli ilmoitettu 14.3.1730, että hänen tuli luopua tilasta vuoden loppuun, tämä oli kylvänyt sen pellot. Maaherra oli päättänyt 6.6.1730, että Mönkkösen tuli jättää tila pojille. Nimismies Lars Paldanius ja lautamiehet Matti Rissanen sekä Pekka Miettinen olivat ilmoittaneet asiasta Mönkköselle, ja lisäksi panneet häädön myös toimeen. Tästä huolimatta Mönkkönen oli palannut tilalle, korjannut heinät sen niityltä ja kaatanut kaskea. Mönkkönen joutui myöntämään tämän kaiken, mutta väitti saaneensa heinien korjaamiseen Vänni Parviaisen luvan. Vänni kielsi tämän, sillä hän ja hänen veljensä olivat edelleenkin setänsä Heikki Parviaisen holhouksen alaisia. Mönkkönen määrättiin palauttamaan heinät sekä luopumaan vuoden sadosta ja kaskiin tekemästään työstä poikien hyväksi. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan 80 hopeamarkan sakko maaherran päätöksen rikkomisesta. Hän joutui myös korvaamaan Parviaisten oikeudenkäyntikulut.

Kuopion käräjät 4.2.1731

Käännös: Veli Pekka Toropainen

82─83

Korpraali Jöran Burman valitti talvikäräjillä 1731 Lassi ja Paavo Räsäsestä, että nämä olivat joulukuussa vieneet hänelle kuuluvilta Leppävirran Viitamäen ja Saamaisten 22½ kapanalan mailta viljaa ja vaati nyt sen palauttamista. Paavo Räsänen kertoi korpraalin ylittäneen usein Kulvohanmäen maakappaleella laamannintuomion rajan, joka oli vahvistettu heidän isänsä ja korpraalin edeltäjän Antti Roinisen välillä. Tästä syystä he olivat ottaneet korvaukseksi 350 ruislyhdettä. Oikeus päätti, että koska rajanylitys oli tapahtunut Leppävirran pitäjässä, oli asia siirrettävä sinne käräjille ja että osapuolten oli hankittava oikeuteen kyseinen laamannintuomio. Lisäksi Räsäset määrättiin palauttamaan vilja toistaiseksi.

83

Helmikuussa 1731 Litmaniemen Matti Keinänen palautti Vuorisalon Olli Ollinpoika Pelkoselle tämän Siikajärvenpään niityltä korjaamansa kuorman heiniä. Lisäksi hän korvasi Pelkosen oikeudenkäyntikulut taalarilla ja 16 äyrillä kuparia.

Kuopion käräjät 14.─17.2.1732

Käännös: Veli Pekka Toropainen

81─83

Helmikuussa 1732 oikeudessa ilmoitettiin, että maaherra Johan Henrik Frisenheim oli kirjoittanut 2.11.1731 kruununvouti Thomas Aganderille Lappeenrannassa sotaoikeudessa 27.10.1731 pidetystä oikeuden istunnosta. Se koski kahta sotamiestä, jotka olivat karanneet Pohjanmaan rykmentin Kemin komppaniasta sen ollessa sijoitettuna Olavinlinnan kasarmiin. Nämä sotamiehet olivat Jussi Hane ja Pekka Antin. Maaherra oli käskenyt kruununvoutia haastamaan näille käräjille ne tässä kihlakunnassa asuvat talonpojat, jotka olivat majoittaneet ja käyttäneet työssään näitä sotamiehiä. Lisäksi osa talonpojista oli ostanut sotamiehiltä kruunulle kuuluvia sotilasvarusteita. Kruununvouti oli toimittanut käskyn nimismies Lars Paldaniukselle, joka ilmoitti, että kirjeessä mainituista talonpojista paikkakunnalla asui vain Antinin isäpuoli Paavo Tikkanen Kiukoonniemellä sekä Tikkasen torppari Risto Järveläinen samassa kylässä. Kirjeen mukaan Tikkanen oli majoittanut sotamiehiä ja Järveläinen ostanut viljaa vastaan Antinin sotilasvarusteisiin kuuluneen liivin.

Kuulusteltaessa Tikkanen kertoi, että hän oli tiennyt miesten karanneen ja oleskelevan Karjalan puolella Liperin pitäjän Kaavin kappelin Maarianvaaran ja Saarivaaran kylissä kahden vanhan peninkulman päässä hänen talostaan. Hän kertoi nähneensä miehet joitakin kertoja heidän liikkuessaan sanottujen kylien ja Kiukoonniemen välillä. Mutta koska hän oli vanha ja raihnainen mies, ei hän voinut tai uskaltanut ottaa heitä kiinni. Hän kuitenkin kielsi puhuneensa miehille tai majoittaneensa heitä talossaan. Hän ei ollut myöskään antanut mitään heidän elannokseen. Kun sotaoikeuden pöytäkirjassa kuitenkin luki, että Antin oli tunnustanut oleskelleensa suurimman osan aikaa Hanen kanssa äitinsä Riitta Ketuttaren ja isäpuolensa Tikkasen luona. Kun Tikkanen oli poistunut oikeuden edestä, kutsuttiin sisään Riitta Ketutar. Tämä kertoi, että sekä hänen poikansa Antin että Hane olivat olleet matkoillaan joitakin kertoja puheissa hänen kanssaan. Yhtään kertaa hän ei ollut heitä kuitenkaan majoittanut tai ruokkinut. Hän kielsi kysyttäessä, että Tikkanen olisi ollut paikalla kun hän puhui sotamiesten kanssa. Kiinnikään hän ei voinut heitä ottaa, sillä he olivat aina jatkaneet matkaansa heti kohdattuaan hänet. Nimismiehen mukaan Järveläinen ei vanhana ja sairaalloisena ollut voinut saapua käräjille. Juttua olikin määrä käsitellä uusilla käräjillä, kun Järveläinenkin saataisiin paikalle.

Kuopion käräjät 28.8.1732

Käännös: Veli Pekka Toropainen

321─322

Elokuussa 1732 otettiin jälleen käsiteltäväksi sotamiesten Antinin ja Hanen karkaaminen rykmentistään. Sotamiehet oli kuitenkin jo tuomittu kuolemaan everstiluutnantti J. G. Ganschoun 27.10.1731 kirjoittaman kirjeen mukaan ja asia siirtynyt siten kuninkaalliseen oikeuteen.

Kuopion käräjät 9.2.1733 ES 2014

Käännös: Veli Pekka Toropainen

201

Kalle Jalkanen Limingan pitäjästä ja kylästä vaati Riistaveden Pärttyli Parviaiselta vaimonsa Valpuri Parviaisen perintöosaa hallitsemastaan tilasta. Pärttyli sanoi Valpurin äidin Marketan jo maksaneen tyttärelleen. Todistajaksi hän tuotti talolliset Mikko Holopaisen ja Paavo Vartiaisen. Nämä olivat olleet läsnä, kun äiti maksoi irtaimesta omaisuudesta, mutta kiinteää ei ollut jaettu sillä kerta. Pärttyli halusi äitiään kuultavan, sillä tämä oli hallinnut tilaa hänen ollessaan alaikäinen.

Kuopion käräjät 30.8.1733

Käännös: Veli Pekka Toropainen

706─708

Elokuussa 1733 talollinen Klemetti Holopainen Riistavedeltä haki omasta ja veljensä Lassin sekä velipuolensa Antin puolesta korvausta heidän isänsä Mikko Klemetinpoika Holopaisen Ohtaanniemen kruununtilaan käyttämistä rahoista. Tilaa hallitsi nyt heidän velipuolensa Mikko Mikonpoika Holopainen. Mikko Mikonpoika esitti oikeuden 11. helmikuuta 1711 antaman todistuksen, että isän irtaimisto oli jo jaettu perillisten kesken.

Kuopion käräjät 27.8.1734

Käännös: Veli Pekka Toropainen

555─556

Elokuussa 1734 Ohtaanniemen Olli Pelkonen ilmoitti maksaneensa setänsä Vuorisalon Antti Pelkosen verot kolmelta vuodelta. Lisäksi hän oli maksanut setänsä manttaalirahoja 12 kuparitaalarilla. Antti ei ollut itse paikalla, mutta oli lähettänyt Henrik Molleniuksen puolestaan. Hän pyysi anteeksi, ettei voinut vallitsevan myrskysään vuoksi saapua käräjille, sillä hän asui suuren järven toisella puolen kolmen peninkulman päässä käräjäpaikasta. Hänellä ei ollut myöskään tilaisuutta tulla muiden seurueessa paikalle. Juttu määrättiin käsiteltäväksi seuraavilla käräjillä.

Kuopion käräjät 29.8.1737

Käännös: Veli Pekka Toropainen

376─382

Asiaan palattiin vasta elokuussa 1737. Tuolloin kruununvouti Agander ilmoitti, että hän oli saanut kirjeen, jonka mukaan kuninkaallinen hovioikeus oli määrännyt 18.2.1734, että myös Järveläisen vaimoa Kaisa Lassotarta ja poikia Matti ja Aatami Järveläistä oli kuultava asiassa. Lisäksi Paavo Tikkasen oli annettava asiassa uusi selvitys. Käräjille kuitenkin ilmoitettiin, ettei Antin voisi saapua niille, sillä käynnissä oli rykmentin ensimmäinen pääkatselmus sen jälkeen kun se oli saapunut maahan. Hanesta kukaan ei enää tiennyt, sillä hänet oli erotettu jo vuonna 1732. Antin määrättiin kuitenkin tuotavaksi seuraaville talvikäräjille. Järveläinen sen sijaan oli muuttanut perheineen Liperin pitäjän Kaavin kappelin Maarianvaaraan ja nimismies Paldanius oli toimittanut tiedon haasteesta Liperin nimismies Didrich Sahlmanille. Lassotar ja Aatami Järveläinen olivatkin saapuneet näille käräjille. Kysyttäessä miksi Risto Järveläinen ei ollut paikalla, vastasi Riitta Ketutar, että hän ei voinut tulla, sillä hän oli vanha, halvaantunut, sokea ja kuuro.

Kuopion käräjät 4.2.1745

Käännös: Veli Pekka Toropainen

221─224

Helmikuussa 1745 oikeuden eteen astui leski Tiina Mietitär Ohtaanniemeltä ja kertoi, että hänen miehensä Olli Ollinpoika Pelkonen Vuorisalosta oli istunut edellisen sodan aikana vangittuna Olavinlinnassa rikoksesta syytettynä. Pelkonen oli ollut aiemmin Venäjän puolella tekemässä vaihtokauppaa kuten useat muutkin samalta seudulta. Hän oli huomannut venäläisen papin pojan Terentin kaivaneen maahan yhdessä paikassa 60 plootua eli 360 kuparitaalaria, toisessa paikassa 35 plootua eli 210 kuparitaalaria ja kolmannessa paikassa hopeaesineitä ja rahaa, vaikka tätä summaa hän ei tiennyt. Kaavin Simo Nykänen oli lesken mukaan sittemmin löytänyt kätköt. Tämän hän päätteli siitä, että Nykäsen poika, joka oli avioliitossa Mietittären langon Antti Pelkosen lesken kanssa, ei vaivautunut etsimään samoja rahoja. Simo Nykänen oli myös itse ilmoittanut etsineensä rahoja. Mietitär oli antanut haastaa hänet oikeuteen tästä, mutta hän oli poistunut käräjäpaikalta, vaikka hänet oli nähty siellä aiemmin. Hänet määrättiin tuotavaksi seuraaville käräjille.

Kuopion käräjät 5.9.1745

Käännös: Veli Pekka Toropainen

765─766

Syyskuussa 1745 veljekset Erkki, Antti ja Heikki Erkinpoika Hyvärinen Tuusniemen kylän tilalta numero 3 tulivat oikeuden eteen ja kertoivat asuvansa yhdessä yhden veromarkan kruununtilaa kyseisessä kylässä. He olivat lunastaneet tilansa yhdessä perintötilaksi kamarikollegion vuonna 1738 antaman asetuksen mukaan 46 taalarilla 21 1/3 äyrillä hopearahaa. Perinnöksiostokirjaan oli tullut merkityksi kuitenkin vain Antti Hyvärisen nimi, sillä hän oli toimittanut rahat lääninkonttoriin. Koska he epäilivät, että tästä saattaisi syntyä riitoja heidän perillistensä kesken, anoivat he kaikki, että oikeuden pöytäkirjaan merkittäisiin, että he kaikki olivat osallistuneet tilan lunastamiseen yhtä suurella summalla. Tämä myös merkittiin pöytäkirjaan.

833─834

Syyskuussa 1745 talollinen Klemetti Mikonpoika Holopainen Riistavedeltä kertoi, että hänen vävynsä Niilo Asikainen oli noussut häntä ja anoppiaan vastaan. Niilo oli tiistaina ennen edellistä Paavalin päivää ottanut appensa vaipan tämän ollessa poissa ja vienyt sen pois talosta. Kun anoppi oli yrittänyt estää häntä, oli hän tönäissyt anoppinsa vasemmalla kädellään päin puupinoa. Vaipan Niilo oli kantanut rannassa olleeseen avantoon ja upottanut sinne. Vaippa oli sittemmin ongittu ylös Klemetin veljenpojan Antti Antinpoika Holopaisen neuvomasta paikasta. Vävy oli osoittanut muulloinkin useita kertoja epäkunnioitusta appivanhemmilleen. Hän oli kuitenkin jo poistunut luvatta käräjiltä, joten hänelle määrättiin tästä sakko.

Kuopion käräjät 13.2.1749 ES 2024

Käännös: Veli Pekka Toropainen

217v─218

Käräjillä 13.2.1749 Perintätalollinen Paavo Koponen Tuusniemeltä kertoi, että oli nuoremman veljensä Elias Koposen kanssa sopinut heidän isänsä Elias Koposen heidän äitinsä Kerttu Turuttaren kautta saamansa 2/3 veromarkan perintötilan jaosta seuraavasti: Paavo sai hallittavakseen 2 osaa ja vanhat pellot ja Elias sai yhden osan Pajumäestä ja Hietajärven Pajumaan torpan paikan sekä lisäksi niiden pellot ja kolmanneksen metsästä. Samassa suhteessa he maksoivat muiden perillisten osuudet. Elias antoi Paavolle vanhan velan maksuun 5 kuparitaalaria ja 270 lyhdettä rukiita, jonka Paavo oli hänen puolestaan maksanut talollinen Olli Keinäselle Tuusniemeltä.

Kuopion käräjät 16.2.1750 ja 22.9.1750

Käännös: Veli Pekka Toropainen

253v─256 (16.2.1750) ja 971v─972v (22.9.1750)

Vehmersalmen talolliset Matti ja Antti Koistinen syyttivät talvikäräjillä 1750 Paavo ja Erkki Räsästä sekä muutamia muita Räsälän talollisia siitä, että nämä olivat kaataneet kasken Koististen omistamalle Särkilahdenmaan metsäkappaleelle. Se oli vuoden 1664 tarkastusmaakirjan mukaan numero 619 ja mitattu 3 kapanalan laajuiseksi. Koististen mukaan Räsälän miehet olivat korjanneet sieltä 14 kuormaa ohria, jonka lautamies Klemetti Holopainen oli arvioinut 5 tynnyriksi 15 kapaksi. Lisäksi vastaajilla oli samalla maalla edelleen kaskia kasvamassa. Kantajat vaativat vastaajia korvaamaan ohrat ja lisäksi kieltoa koskea kylvämiinsä ruiskaskiin. Räsälän miehet vastasivat, että kyseessä olevat kasket sijaitsivat neljännespeninkulman päässä heidän taloistaan Huosiasmäen metsäkappaleella, joka oli 15 kapanalan laajuinen ja vuoden 1664 tarkastusmaakirjan numero 628. Räsäset totesivat, että Huosiasmäki oli tuomittu heille katselmusoikeudessa 10.8.1744 Heinämäen ja Pelkosenahon kanssa. Paikalla määrättiin suoritettavaksi katselmus, mutta jo edellä mainitusta katselmusoikeuden pöytäkirjasta ja hovioikeuden päätöksestä 8.5.1747 todettiin kaskien sijaitsevan Räsälän puolella. Osapuolet lupasivat, etteivät enää moittisi kihlakunnanoikeuden katselmuspäätöstä.

Kuopion käräjät 1.10.1759

Käännös: Veli Pekka Toropainen

135v─137

Paavo Räsänen Räsälästä haastoi naapurinsa Matti Heiskasen syyskäräjille 1759 maksamaan korvausta siitä, että Heiskasen ori oli vähän ennen juhannusta potkinut ja purrut Räsäsen tammaa niin, että se oli kuollut. Oikeuden edessä Heiskanen kielsi hevosensa aiheuttaneen mitään vahinkoa, mutta tarjosi sovun merkiksi Räsäselle 15 kuparitaalaria. Räsänen ei katsonut kuitenkaan voivansa suostua tällaiseen tarjoukseen, vaan vaati todistajiaan, entistä sotamies Paavo Räsästä ja naisihminen Tiina Pelotarta kuultavaksi valallisesti. Sotamies Räsänen kertoi ensin, että hän oli eräänä aamuna viikkoa ennen juhannusta nähnyt Heiskasen orin ajavan Räsäsen tammaa takaa niin kovin, että se oli ollut aivan valkoisena vaahdosta. Tamma oli sitten samana päivänä löytynyt kuolleena. Räsänen oli vakuuttunut, että ori oli aiheuttanut tamman kuoleman, sillä se oli edellisenä päivänä ajanut takaa erästä toista tammaa, mutta kylän väki oli estänyt pahempaa tapahtumasta. Tiina Pelotar puolestaan kertoi, että hän asui siinä sotilastorpassa, jonka viereen tamma oli kuollut, ja myös hän oli nähnyt orin ajavan tammaa takaa samana aamuna koko ajan purren ja potkien sitä. Myös hän oli varma, että tamma oli kuollut siihen. Lautamies Olli Koponen, joka oli yhdessä Heikki Kankkusen kanssa tutkinut tamman ruumiin ja havainnut puremajälkiä sen selässä, arvioi tamman 60 kuparitaalarin arvoiseksi. Oikeus päätti, että Heiskasen oli korvattava Räsäselle puolet hevosen arvosta eli 30 kuparitaalaria ja oikeudenkäyntikuluja 5 hopeataalaria.

---

Sukuselvitysmateriaalia

Käännös: Veli Pekka Toropainen

Haminalahden Korhosia:
Hannu Korhonen. Talollinen Kuopion pitäjän Haminalahti No 4. Haminalahdella kuoli 24.6.1737 Niilo Matinpoika Korhonen 86-vuotiaana. Hänen puolisonsa Tiina Ollintytär Hartikatar kuoli 13.1.1741 ollessaan 76-vuotias. Puoliso Maria Suhotar, syntyi noin vuonna 1700. Muutti vuoden 1776 paikkeilla Haminalahdesta Kasurilan kylään leskenä. Kuopion käräjillä 11.6.1685 Hannu Niilonpoika Korhonen kertoi, että hän oli asunut pitkään Haminalahden kruununtilallaan veljensä poikien Antti, Risto ja Hannu Ristonpoikien kanssa. He aikoivat nyt erota yhteisestä ruokakunnasta tilan ahtauden vuoksi. Siksi he olivat ostaneet yhdessä 14.1.1680 kahden veromarkan tilan Ritisenlahdesta Kasper Montanilta 400 kuparitaalarilla. Hän pyysi, että koska hänen veljensä pojat ja hänen omat poikansa Hannu ja Niilo, ovat kaikki miehen ikään kasvaneita, hänen omat poikansa saisivat muuttaa ostetulle tilalle veljenpoikien jäädessä vanhalle tilalle. Hannu Niilonpojan pojat eivät millään muotoa halunneet muuttaa kotoaan. Oikeus katsoi hyväksi suostua isän pyyntöön.[1] Käräjillä 22.10.1691 Risto Korhosen leski Tiina Voutilatar Haminalahdelta kertoi, että hänen miehensä, saman kylän Paavo Hyvärinen ja monet muut olivat olleet kesällä 1690 kaatamassa kaskea. Hyvärisen kaatama puu oli tällöin kaatunut hänen miehensä nilkan päälle niin, että se oli katkennut ja mies oli kuollut neljän viikon päästä onnettomuudesta. Hyvärinen kertoi kaataneensa noin viiden sylen mittaista koivua, joka oli tuulen voimasta takertunut kaatumatta kokonaan toiseen puuhun. Tuuli oli sitten suistanut sen maahan hänen ja Korhosen tietämättä. Kun muut olivat huutaneet varoituksen, oli hän juossut tuulen yläpuolelle ja Korhonen sen alapuolelle ja puu oli kaatunut hänen jalalleen. Hänen mukaansa Korhonen oli ollut terve kolme viikkoa, mutta turvonnut kaulasta neljännellä viikolla ja tullut heikommaksi. Lesken mukaan turvotus oli edennyt jalasta kaulaan. Lääkinnäksi oli käytetty Jussi Julkusen suorittamaa jalan sitomista ja Mikko Suihkosen voiteita ja saunottamista. Asia lykättiin, sillä leski ei ollut köyhyytensä vuoksi voinut toimittaa todistajia paikalle. Myöskään kuolevan luona käynyt kappalainen Samuel Argillander ei ollut paikalla.[2] Kuopion käräjillä 15.2.1697 Hannu Hannunpoika KorhonenHirvasmäestä vaati perintöä isänisänsä Haminalahdella sijaitsevasta tilasta. Ukki Hannu Niilonpoika Korhonenoli kuollut Hannun sedänpojan Antti Ristonpoika Korhosen luona, sillä ukki ei ollut sopinut asumaan yhdessä Hannun kanssa. Ukki oli kuollut edellisenä keväänä. Maaherra Anders Lindehielm määräsi 18.1.1697, että Antti sai pitää kruununtilan niin kauan kuin maksoi veronsa.[3] Kuopion käräjillä 15.8.1698 Haminalahden Niilo Matinpoika Korhonen, joka oli jäänyt edellisen laskiaisen aikaan leskeksi vaimostaan, jonka kanssa hänellä oli neljä lasta, aikoi avioitua kuusi vuotta aiemmin kuolleen Jussi Tuovisen lesken Tiina Ollintytär Hartikattaren kanssa. Kirstillä oli yksi lapsi. He halusivat jakaa lasten perintöosuuden. Korhonen niin, että lapset saivat lispunnan ja 12 markkaa kuparia, yhden uuden lampaannahkaturkin, 2 auraa, 3 viikatetta, 3 sirppiä, 2 kirvestä, 1/3 nuottaa, kaksilaitaveneen, hevosen, kahden lypsylehmän ja kahden lampaan arvosta kolmanneksen. Hartikattaren lapsen tuli saada kaksi kolmannesta hänen 3 markkaa painavasta kuparikattilastaan sekä yhden lehmän arvon.[4] Käräjillä 21.1.1699 Hannu Hannunpoika Korhonen, joka oli vanhempi kuin veljensä Lassi, Heikki, Antti ja Risto, ja joka asui Hirvasmäessä isänsä 2 veromarkan tilaa, ilmoitti aikovansa erottaa veljensä pesästä. Koska muut veljet olivat tähän suostuvaisia, määrättiin nimismies Olof Strengell ja lautamiehet Pekka Vainikainen ja Mauno Tuomainen suorittamaan jako ja arvioimaan muiden veljesten perintöosuuden. Hannun tuli elättää äitinsä tilalla ja haudata tämä kunniallisesti hänen kuoltuaan. Kurkimäkeen kaadetusta kaskesta kukin veli sai oman osuutensa viljan kypsyttyä.[5] Luutnantti Johan Hoffrén syytti Hannu Korhosen sisarta Juditta Korhotarta 10.6.1723 Kuopion käräjillä varkaudesta. Luutnantin mukaan Juditta oli varastanut keväällä hänen talostaan Haminalahdella 15 kyynärän mittaisen reivaskankaisen pöytäliinan, 5 kyynärän mittaisen uuden reivaskankaisen käsiliinan ja hopealusikan. Kankaat luutnantti oli saanut takaisin, mutta lusikka oli edelleen piialla. Juditta kertoi, että hän oli ollut 26.1. työssä luutnantilla. Tämä oli mennyt aamulla kirkonkylään ja tultuaan illalla takaisin hän oli omassa tuvassaan heittänyt Judittan vuoteelleen ja harjoittanut seksuaalista yhdyntää hänen kanssaan. Lähtiessään Juditta oli ottanut todisteeksi luutnantin nähden paidan ja kattuunikaulaliinan. Kahdeksan päivää myöhemmin eli 2.2. hän oli mennyt luutnantin taloon palauttamaan 9 markan painoisen villaerän, jonka hän oli ottanut kehrätäkseen langaksi. Silloin luutnantti oli maannut hänet uudelleen. Juditta oli maannut luutnantin luona seuraavaan aamuun, joka oli sunnuntai. Lähtiessään hän oli ottanut mainitut liinat ja lusikan ilman, että luutnantti olisi sitä huomannut, sillä sisällä oli ollut pimeää. Hän oli mennyt kotiinsa ja luutnantti kirkkoon. Seuraavana tiistaina luutnantti oli tullut hakemaan häntä mittaamaan paloviinalekkerinsä sisältöä luutnantin omalla tinaisella paloviinapikarilla. Kun luutnantti oli kysynyt tuvassaan pikaria, oli Juditta sanonut, ettei voinut antaa mitään luutnantille kuuluvaa takaisin ennen kuin olisi kantanut tätä vastaan salavuoteudesta. Silloin luutnantti oli lyönyt häntä hiilikoukulla niin, että hänen koko selkänsä oli ollut mustelmilla. Ne hän oli näyttänyt seuraavana päivänä luutnantin omalle piialle Maria Kolehmattarelle ja naapurilleen talollinen Antti Roivaselle. Samana päivänä luutnantti oli tullut hakemaan tavaroitaan ja uhannut lyödä hänen kätensä ja jalkansa poikki. Peloissaan hän oli antanut pöytä- ja käsiliinan sekä lusikan takaisin. Vaatteet luutnantti oli jättänyt hänelle sovitukseksi makaamisesta ja lyömisestä. Luutnantti vastasi, että Juditta oli vihapäissään siitä, että luutnantti oli saanut osan varastetuista tavaroista takaisin, keksinyt jutun makaamisesta. Juditta sai 40 hopeamarkan sakon luutnantin syyttämisestä, sillä hän ei voinut todistaa tapahtunutta todeksi. Varkautensa hänen tuli sovittaa sen kolminkertaisella arvolla eli 20 taalarilla 23 äyrillä hopearahaa. Lisäksi hänet tuli ripittää hiljaisesti sakastissa. Koska luutnantti myönsi lyöneensä Judittaa kolme kertaa kepillä, häntä sakotettiin 9 hopeamarkan verran. Koska Judittalla ei ollut rahaa maksaa, eikä paikkakunnalla ollut vankilaa, kuittasi hän rangaistuksensa varkauden määrään sovitetulla ruumiinrangaistuksella.[6] Juditta kuoli 5.11.1739 50-vuotiaana pistokseen.

• [1]Kuopion käräjät 11.─13.6.1685, s. 177─178.
• [2]Kuopion käräjät 22.10.1691, s. 62─63.
• [3]Kuopion käräjät 15.2.1697, s. 29.
• [4]Kuopion käräjät 15.8.1698, s. 163.
• [5]Kuopion käräjät 21.1.1699, s. 9v─10.
• [6]Kuopion käräjät 10.─13.6.1723, s. 306─312.

Juurikkamäen Räsäsiä: Mikko Mikonpoika Räsänen, syntyi 1701 Kuopion Juurikkamäellä. Talollinen Juurikkamäellä. Kuoli 1766 Juurikkamäki No 2. Käräjillä 11.9.1730 Mikko Räsänen kertoi, että hän oli ollut veronkirjoituksessa Savilahden kylässä edellisessä maaliskuussa. Hän oli mennyt illalla majapaikkaansa kirkonkylään unilukkari Heikki Lappalaisen luo. Siellä hän oli asettunut illalla Juurikkamäestä olleen sotamiehen Olli Rothbergin kanssa makuulle rekeensä pihalla. Hänellä oli ollut vyötäröllään venäläinen kukkaro, joka oli tehty vyöksi ja siinä noin 39 kuparitaalaria, josta 8 taalaria oli ollut venäläisinä kopeekoina. Yöllä kun Räsänen nukkui, oli sotamies mennyt saunaan makaamaan. Kun hän oli itse herännyt, hänkin oli mennyt tupaan makaamaan. Herätessään yöllä hän ei ollut huomannut katsoa kukkaronsa perään, mutta kun hän oli etsinyt sitä aamulla, se oli ollut poissa. Vaikka hän ei voinut syyttääkään sotamiestä, niin hän epäili tätä silti, sillä hän oli ostanut ennen kirkonkylästä lähtöään ruotuisäntänsä Mikko Holopaisen miniältä Margareetta Vartiattarelta samanlaisella rahalla kuin hänen kukkarossaan oli ollut hopeasormuksen. Lisäksi hän oli vaihtanut samanlaisella rahalla Heikki Miettisen vaimolta Margareetta Voutilattarelta kuuden markan kupariplootun. Kotiin palattuaan hän oli antanut yhden samanlaisen ”kuuden valkean” Olli Räsäselle. Vähän ajan kuluttua hän oli pyytänyt talollinen Paavo Tikkaselta samanlaisella rahalla tynnyriä rukiita. Katselmuskirjuri Mickel Gråstenin läsnä ollessa sotamies kertoi, että tultuaan Lappalaisen luo, oli Räsänen jo ollut juomassa siellä muiden kanssa. Hän oli ostanut Rothbergille tuopin olutta. Juotuaan puolet siitä hän oli mennyt saunaan nukkumaan. Räsänen oli tullut hakemaan häntä saunasta juomaan olutta rummunlyöjä Samuel Åmanin luo. Hän oli vastannut heidän jo olevan tarpeeksi humalassa. Räsänen, joka oli ollut aivan juovuksissa, oli pyytänyt häntä kanssaan nukkumaan sotamiehen saunan oven ulkopuolella olevaan rekeen, minkä hän tekikin. Kun Rothbergiä oli sitten alkanut paleltamaan, oli hän noussut ja herättänyt myös Räsäsen ja pyytänyt tätä myös saunaan nukkumaan. Räsänen oli ollut niin humalassa ja tiedoton, ettei hän ollut saanut tätä saunaan. Rahat hän oli saanut pestinä ruotuisännältään Mikko Holopaiselta. Hän oli antanut ne venäläisenä rahana, plootuina ja ”kuuden valkeina”, joista yksi oli ollut uusi. Lisäksi hän oli ollut komennuksella Lappeenrannassa, jossa hän oli vaihtanut venäläistä rahaa pohjalaisten sotamiesten kanssa usein mainituksi rahaksi. Kun häneltä kysyttiin, oliko uusi raha ollut kuningatar Ulrikan vai kuningas Fredrikin raha, ei hän sanonut sitä muistavansa. Kun hänelle näytettiin vuonna 1719 lyöty ensiksi mainitun hallitsijan raha ja vuonna 1725 lyöty jälkimmäisen raha, sanoi hän sen olleen jälkimmäinen eli Fredrikin. Rothberg kielsi halunneensa ostaa Tikkaselta viljatynnyriä. Tikkanen vannoi kuitenkin todistajanvalan ja todisti tämän halunneen ostaa tynnyrin ja maksaa sen ruotsalaisella rahalla. Tikkasella ei kuitenkaan ollut myydä viljaa. Koska muut asiaan liittyvät todistajat eivät olleet paikalla, lykättiin asian käsittelyä seuraaviin käräjiin.[1] Puoliso Katri Kurotar, syntyi 1702 Kuopion pitäjässä. Kuoli 20.4.1772 Juurikkamäki No 3.

• [1]Kuopion käräjät 11.─15.9.1730, s. 432─435.

Ritoniemen Klemetinpoika Holopaiset: Klemetti Holopainen. Talollinen Ritoniemellä. Puoliso N. N. Lapsia: Antti. Kesäkuussa 1686 Ritoniemen Antti Holopainen ilmoitti, että hän asui samalla tilalla veljiensä Mikon ja Klemetin kanssa. He asuivat kuitenkin kaikki omissa rakennuksissaan, mutta heillä oli jatkuvia riitoja tilan maiden käytöstä. Siksi Antti halusi, että hän saisi vanhimpana veljeksenä lunastaa muut veljensä tilalta. Nämä halusivat kuitenkin asua edelleen omia pihojaan kotitilalla. Koska kruunu ei halunnut, että tiloja jaettiin, määrättiin Antti saamaan tämä kahden veromarkan tila yksin ja lunastamaan puolella sen arvosta veljensä ulos.[1] Mikko. Klemetti. Tammikuussa 1686 Matti Ihalainen valitti, että Klemetti Holopainen oli lyönyt häntä kirveellä selkään, josta hän oli joutunut kärsimään suurta tuskaa. Holopaisen mukaan Ihalainen oli ensin viillellyt häntä kasvoihin ja kaulaan puukolla. Vammansa Holopainen esitti käräjäpöydän edessä. Todistajaksi kutsuttiin Taneli Hartikainen, joka kertoi, että Ihalainen oli aloittanut riidan ja lyönyt ensin Holopaista. Tämän jälkeen molemmat olivat vetäneet toisiaan hiuksista. Tällöin Holopaisen poika Heikki Klemetinpoika Holopainen oli ottanut kirveen ja lyönyt sillä Ihalaista selkään. Hartikainen itse oli irrottanut kirveen Ihalaisen selästä. Ihalainen oli puolestaan ottanut kirveen ja lyönyt sillä Holopaiseen seitsemän mustelmaa ja kaksi verihaavaa. Koska oikeus totesi vammojen syntyneen kiukuspäissä, määrättiin Ihalaiselle sakkoa kuusi markkaa kummastakin verihaavasta ja kolme markkaa kustakin mustelmasta. Holopainen sai puolestaan kuuden markan sakon yhdestä verihaavasta.[2] Kesäkuussa 1686 Klemetti Holopainen valitti, että Matti Ollinpoika Ihalainen piti hallussaan hänelle kuuluvaa Lahnansalon maata. Koska asiaa ei voitu ratkaista ilman katselmusta, joka määrättiin suoritettavaksi.[3] Tammikuussa 1698 oikeudelle esitettiin laamanninoikeuden 31. tammikuuta 1688 antama tuomio kahden veromarkan perintötilan hallintajärjestelyistä. Sen mukaan Antti Holopainen oli luovuttanut veljilleen Mikko ja Klemetti Holopaiselle tilasta puolen veromarkan hallinnan. Hallinta uudistettiin nyt siten, että Klemetin poika Heikki Holopainen sai tilasta haltuunsa hänelle kuuluvan osan.[4] Kaisa. Pekka. Helmikuussa 1700 nimismies Olof Strenghäll ilmoitti, että edellisessä marraskuussa oli Käkisalmen läänin Suistamon pitäjässä vangittu sikäläisen Laitisten kylän talollinen Pekka Holopainen, joka oli lähetetty vankina Viipuriin ja edelleen Olavinlinnaan. Holopainen oli paennut 22 vuotta aiemmin asumastaan Ritoniemen kylästä, sillä häntä oli syytetty vaimonsa Anna Paavontyttären nuoremman lihallisen sisaren Aplunan makaamisesta. Paikalla olleelta Pekka Holopaiselta kysyttiin nyt, oliko hän syyllistynyt tällaiseen sukurutsaan kälynsä kanssa. Hän ei voinut kieltää sukurutsaa ja sanoi sen tapahtuneen, kun he olivat syksyllä Mikkelin päivän jälkeen vetämässä nuottaa Putronniemen kylässä viikon tai kaksi. Apluna oli ollut tuolloin noin 20-vuotias naimaton piika. Kun Pekka oli huomannut keväällä hänen olevan raskaana, oli hän paennut paikkakunnalta piian kanssa Käkisalmen läänin Pielisjärven pitäjän Evon kylään, joka sijaitsi Ilomantsin pitäjän laidalla. Lapsi oli syntynyt Pietarin ja Olavin päivien välillä ja saman pitäjän kirkkoherra herra Grels oli kastanut sen. Pari oli ollut yhdessä Mikkelin päivään saakka, jolloin Pekka oli jättänyt Aplunan ja mennyt Laitisten kylään, missä hän oli ottanut autiotilan viljelykseen. Apluna oli mennyt Pälkjärven kylään lapsineen ja avioitunut siellä parin vuoden päästä Kirkkoleppälahden kylän Lassi Tahvosen kanssa. Kysyttäessä Holopainen kielsi enää maanneensa Aplunan kanssa tämän saatua lapsen. Hän oli asunut yksin, kunnes hänen vaimonsa oli tullut hänen luokseen joulun aikaan. He olivat sitten eläneet yhdessä ja siittäneet vielä kolme lasta. Vaimo oli kuollut nelisen vuotta aiemmin. Itse Holopainen oli 52-vuotias. Hänellä ei myöskään ollut käsitystä siitä, missä Apluna miehineen oleskeli tätä nykyä. Hän oli kuullut matkustavaisilta, että he olisivat kiertäneet kerjäämässä ympäri maata edellisten katovuosien aikaan ja kuolleet nälkään. Holopaiselta kysyttiin, miten hänen syntinsä oli nyt tullut ilmi oltuaan salassa niin monta vuotta. Pekka kertoi oikeudelle, että hän oli kertonut Pielisjärven kirkkoherra herra Matthiaalle asiasta heti saavuttuaan ensi kerran Evon kylään. Pekka oli joutunut riitaan edellisenä kesänä naapurinsa Matti Kopposen kanssa ja päätynyt syyskäräjille. Siellä saman pitäjän lautamies Pekka Rinkinen oli kertonut oikeudelle, että kahdeksan vuotta aiemmin edesmennyt kirkkoherra oli kertonut hänelle Holopaisen olleen sukurutsaisessa suhteessa. Pekka oli silloin heti kertonut heille asian olevan totta ja hänet oli vangittu. Oikeus tuomitsi hänet vihdoin 22 vuoden jälkeen kuolemaan ja mestattavaksi rikoksestaan Jumalan lain ja vuoden 1699 kuninkaallisen asetuksen perusteella.[5] Kesäkuussa 1700 palattiin Pekka Holopaisen sukurutsajuttuun hovioikeuden 28. maaliskuuta 1700 antaman tuomion mukaan. Nyt käräjillä kuultiin todistajina entisen nimismiehen tytärtä Maria Joonaantytär Liljaa sekä Holopaisen lähinaapureita Matti Ihalaista Roikansaaresta, Pekka Hiltusta Ukonlahdesta ja Pekka Rahusta Litmaniemeltä. Nämä kuten eivät Pekka Happonen, Pekka Holopaisen lanko Olli Happonen ja Holopaisen veljenpoika Klemetti Antinpoika Holopainenkaan tienneet varmasti, että makaaminen olisi todella tapahtunut. Koska asiassa ei ilmennyt uutta, alistettiin se jälleen hovioikeuden päätettäväksi.[6]

• [1]KA Kuopion käräjät 28.6.1686, 169─170.
• [2]KA Kuopion käräjät 14.1.1686, 23─24.
• [3]KA Kuopion käräjät 28.6.1686, 165.
• [4]KA Kuopion käräjät 20.1.1698, 24.
• [5]KA Kuopion käräjät 10.2.1700, 54─57.
• [6]KA Kuopion ylimääräiset käräjät 16.6.1700, 275─277.

Vähäsen Vartiaisia: Niilo Niilonpoika Vartiainen. Talollinen Riistaveden Siikaniemellä. Lautamies vuodesta 1674 vuoteen 1697, jolloin kuoli. Puoliso Silja Julutar, eli vielä vuonna 1702. Lapsia: Jussi, mainitaan henkikirjoissa vuodesta 1693 vuoteen 1709. Matti, syntyi 1675 ja kuoli 3.11.1745. Kuopion käräjillä 5.9.1728 Matti kertoi, että hän oli viljellyt yhdessä veljensä Niilon kanssa kahta tilaa Riistaveden kylässä. Tilat olivat osaksi perintömaata ja osaksi kruunun sekä suuruudeltaan 1½ veromarkkaa. Nyt veljekset olivat sopineet niin, että Matti sai molemmat tilat ja maksoi puolet niiden verosta sekä kolmanneksen sotamiehen kustannuksista. Keskimmäinen veli Niilo muutti tilalla sijaitsevaan Soinlahden torppaan ja nuorin veli Risto myös tilalla sijaitsevaan Akonvedenpohjan torppaan. Nuoremmat veljet vastaisivat puolesta tilan veroista ja kumpikin oman kolmanneksensa sotamiehen maksuista. Lisäksi Matti luovutti Niilolle kolme tynnyriä viljaa, puoliksi ruista ja puoliksi ohraa sekä 1½ vuoden ikäisen tammavarsan.[1] Niilo, syntyi 1663 ja kuoli 8.3.1743. Risto, syntyi 1682 ja haudattiin 16.1.1742. Vappu.

• [1]Kuopion käräjät 5.─9.9.1728, s. 336.

Antti Leskisen poika Pekka Vuotjärveltä: Syyskuussa 1722 naimaton naikkonen Tiina Parviatar tunnusti olleensa salavuoteudessa Matin päivän aikaan vuonna 1718 Vuotjärven Antti Pasasen luona pohjalaisen pakolaisen Heikki Jokelaisen kanssa. Hän oli synnyttänyt suhteen seurauksena juhannuksen 1719 aikaan poikalapsen saman kylän Antti Leskisen talossa. Muut Pohjanmaalta tulleet pakolaiset olivat kertoneet, että Jokelainen oli noin 23 tai 24 vuotta vanha ja naimaton. Koska Antti Leskisen vaimo Elina Laitar, joka oli ollut synnytyksessä läsnä, ei ollut paikalla, lykättiin jutun käsittely seuraaville käräjille.[1] Tammikuussa 1723 jatkettiin Tiina Parviattaren lapsen isän kyselyä. Tiina pysyi ensin kertomuksessaan Jokelaisen isyydestä, mutta myönsi lopulta, että talollinen Antti Leskisen nuorempi poika Pekka Leskinen oli siittänyt lapsen hänelle. Teko oli tapahtunut Leskisen kotitalossa, mutta hän oli saanut Tiinan tunnustamaan lapsen isäksi aivan vieraan miehen uhkauksilla ja lupauksilla. Koska Pekka ei nyt ollut näillä käräjillä eikä häntä voitu hakea paikalle, koska hän asui niin kaukana, lykättiin asia seuraaville kesäkäräjille.[2] Kesäkuussa 1723 palattiin Pekka Leskisen isyysasian käsittelyyn. Kun hän myönsi olevansa edelleen elävän poikalapsen isä, määrättiin hänelle 10 ja Tiinalle 5 hopeataalarin sakko ensikertalaisesta salavuoteudesta. Lisäksi kummankin tuli suorittaa kirkonrangaistus yhtenä sunnuntaina. Pekka määrättiin lisäksi maksamaan lapsen ruokkona puoli tynnyriä viljaa vuosittain niin kauan kuin lapsi kykenisi itse elättämään itsensä. Rahan puutteessa kumpikin kärsi sakkorangaistuksensa ruumiillaan.[3]

• [1] KA Kuopion käräjät 24.9.1722, 624─625. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=24162740
• [2] KA Kuopion käräjät 28.1.1723, 47─48. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=24162100
• [3] KA Kuopion käräjät 10.6.1723, 301─302. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=24162228

Ohtaanniemen Mikko Klemetinpoika Holopainen: Heinäkuussa 1689 Ohtaanniemen Mikko Klemetinpoika Holopainen esitti kruununvouti Samuel Henrikinpojan 9. maaliskuuta 1689 antaman sijoituskirjeen, jonka mukaan Holopainen oli maksanut Litmaniemen Antti Antinpoika Hartikaisen tilan verorästit 28 hopeaäyriä ja 9 kappaa kymmenyksiä vuodelta 1688. Tila oli ¾ veromarkkaa ja Holopainen vaati sitä itselleen tämän perusteella. Hartikaisen mukaan oli mahdotonta, että Holopainen saisi tilan näin vähäisen summan perusteella. Kun Hartikainen esitti takuumiehikseen veronmaksusta Olli Pelkosen, Antti Viljakaisen ja lautamies Heikki Parviaisen, sai hän pitää tilan.[1] Marraskuussa 1692 Mikko Klemetinpoika Holopainen tuomittiin maksamaan Heikki Matinpoika Smolanderille puolet sen tamman arvosta, jota hänen raisut hevosensa olivat jahdanneet ja joka oli löytynyt kuolleena metsästä.[2] Helmikuussa 1693 Iivari Räsäsen leski Apluna Ollintytär vaati Mikko Klemetinpoika Holopaiselta loppuja kauppasumman rahoja ¾ veromarkan perintötilasta, jonka hänen miehensä oli myynyt Holopaiselle Ohtaanniemen kylästä. Holopaisen mukaan tila oli kruununtila ja hän oli ainoastaan maksanut Räsäsen verorästit kruunulle. Osapuolet sopivat oikeuden edessä, että Holopainen antoi leskelle vielä 400 lyhdettä rukiita ja sen myötä kaikki vaateet kaatuisivat.[3] Helmikuussa 1693 oikeudelle esitettiin originaalina entisen nimismies Jonas Olofinpojan vuonna 1665 antama jakokirja, jonka mukaan Hendenlahdenteusrandan yhden kuorman niitty kuului Antti Hannunpoika Mustosen tilaan, jota nyt asui Ohtaanniemen Mikko Klemetinpoika Holopainen. Oikeus totesi tämän niityn kuuluvan Holopaiselle ja Matti Voutilaiselle. He olivat antaneet itsellismies Sipi Hartikaiselle luvan koota osan heinistä. Koska Holopainen oli vienyt lopulta yksin kaikki heinät, tuomittiin hänet 40 markan sakkoon omavaltaisuudesta.[4]

• [1] KA Kuopion käräjät 22.7.1689, 224─225.
• [2] KA Kuopion käräjät 29.11.1692, 287.
• [3] KA Kuopion käräjät 22.─27.2.1693, 115─116.
• [4] KA Kuopion käräjät 22.─27.2.1693, 123─124.

Mustonen, Kettunen, Tikkanen: Heinäkuussa 1644 Perttu Tuovinen kertoi oikeudelle, että Yrjö Miettinen oli taannut Antti Mustosen puolesta kymmenen kappaa rukiita, mutta ei halunnut nyt maksaa niitä. Miettisellä oli viljaa aitassaan. Hänet määrättiin maksamaan takauksensa Tuoviselle ja perimään se sitten takaisin Mustoselta. Samoilla käräjillä oikeus määräsi nimismies Ivar Johaninpojan, Perttu Tuovisen, Matti Happosen ja Yrjö Hakkaraisen suorittamaan katselmuksen Pekka Miettisen ja Antti Mustosen riidanalaisilla maakappaleilla.[1] Käräjillä 3.2.1648 Pekka Miettinen tuomittiin antamaan Antti Mustoselle korvaus siitä, että hän oli hakannut tämän metsää kahden ruistynnyrin verran Antti Hartikaisen luvalla. Miettinen tuomittiin myös menettäneeksi työnsä arvon. Hartikainen puolestaan kielsi antaneensa Miettiselle mitään lupaa.[2] Kesäkuussa 1686 Heikki Meranen valitti, että Antti Mustonen oli lyönyt häneen yhdeksän mustelmaa ja kolme verihaavaa, jotka Jussi mykkänen saattoi todistaa. Mustonen puolestaan väitti Merasen lyöneen häntä, mutta ei voinut todistaa asiaa. Mustonen tuomittiin aiheuttamistaan vammoista kustakin mustelmasta kolmen markan ja kustakin verihaavasta kuuden markan sakkoon.[3]Heinäkuussa 1688 Matti Mustonen kertoi oikeudelle, että Antti Hartikainen oli värvännyt hänen poikansa Hannu Matinpoika Mustosen sotamiehekseen. Poika oli kuollut nyt viimeisessä sodassa Brandenburgissa ja Mustonen vaati Hartikaiselta vielä maksamatta olevia pestirahoja 106 kuparitaalaria. Hartikainen kyllä myönsi velkansa, mutta valitti köyhyyttään ja sanoi, ettei hän kykenisi maksamaan tällaista summaa. Mustonen oli valmis siihen, että kun Hartikainen maksaisi 50 taalaria, antaisi hän lopun summan anteeksi. Asia sovittiin näin oikeuden edessä.[4]Heinäkuussa 1689 Antti Mustonen valitti oikeudessa, että Matti Ihalainen käytti hänen tilaansa vanhastaan kuulunutta neljän talvikuorman Rötikönluhdan niittyä. Ihalainen esitti hallitsemaansa Ritoniemen tilaa koskevan kirjeen, joka oli ote lainlukija Johannes Curnoviuksen oikeuspöytäkirjasta päivättynä 15.7.1657. Otteen mukaan niittyä olivat käyttäneet hänen edeltäjänsä ilman että kukaan olisi vaatinut sitä itselleen. Lisäksi se sijaitsi aika lähellä hänen tilaansa. Myös Mustoselta kysyttiin, oliko hänellä niityn omistukseen oikeuttavia asiakirjoja. Hän sanoi, että hänellä oli sellaisia ollut, mutta inkvisition (venäläisten sotatoimet alueella?) jälkeen hänellä ei niitä enää ollut. Kumpikaan osapuoli ei kyennyt osoittamaan maakirjan perusteella niityn kuuluvan itselleen. Ihalainen ei myöskään maksanit siitä veroa. Lautakunta katsoi, että niityn hallinnasta päättäminen tuli alistaa maaherralle, kun vuoden 1664 maakirjan tilanteesta olisi saatu selvyys.[5]Maaliskuussa 1692 lautamiehet Heikki Parviainen ja Niilo Vartiainen määrättiin tutkimaan se vahinko, jonka Vuorisalon Olli Pelkonen valitti tapahtuneen edellisenä kesänä, kun Matti Pekanpoika Voutilaisen tuli oli päässyt leviämään niin, että neljän tilan, Olli Pelkosen, Antti Mustosen, Antti Hartikaisen ja Yrjö Hottisen maat olivat palaneet. Asian käsittelyä siirrettiin kunnes todistajat saataisiin paikalle.[6]Helmikuussa 1693 esitettiin edesmenneen nimismiehen Jonas Olofinpojan kirje päivättynä vuonna 1665 koskien Hendenlahdentausrantaa. Maakappale kuului ennen Antti Hannunpoika Mustosen tilaan, jota nykyisin hallitsi Mikko Holopainen Ohtaanniemeltä. Saman kylän Matti Voutilainen oli ominut maan itselleen ja antanut sen irtaimen miehen Sipi Hartikaisen käyttöön.[7]Kesäkuussa 1693 lautamiehet Heikki Parviainen ja Niilo Vartiainen määrättiin suorittamaan katselmus Pinomäen maalla, jonka Kiukoonniemen Matti Mustonen omisti laamannintuomion 25.2.1691 mukaan. Matti Smolander eli Voutilainen vaati kuitenkin tätä ja muita yhteisomistuksessa olevia maakappaleita jakoon.[8] Syyskuussa 1710 Kiukoonniemen Riitta Ketutar valitti poikapuolestaan Antti Mustosesta, että tämä oli ottanut luvatta perintöosanaan 2 tynnyriä 8 kappaa rukiita, auran, veneen ja 3 tynnyriä nauriita. Nimismies Hoffren kuitenkin kertoi, että Antin isä Matti Mustonen oli luvannut kyseiset parselit pojalleen kuolinvuoteellaan, joten Antti sai myös pitää ne.[9] Syyskuussa 1710 Riitta Ketutar halusi myös kolmen yhdessä Matti Mustosen kanssa siittämänsä lapsensa isänperinnön erotettavaksi pesästä. Irtaimistoksi hän ilmoitti kolme lehmää, hevosen, kolme lammasta, leiviskän kuparia, nuotan ja kuusi verkkoa.[10] Helmikuussa 1711 Olli Koistinen Jäätsalosta halusi saada edesmenneen appensa Matti Mustosen tilan Kiukoonniemeltä. Tilaa hallitsi nyt hänen anoppipuolensa Riitta Ketutar lastensa ja toisen miehensä Paavo Tikkasen kanssa. Myös Tikkanen pyysi saada pitää tilan hallinnon, sillä hän maksoi sen verot ja suoritti sotilaspalvelusta. Koska tila oli kruunun, siirrettiin päätöksen teko maaherralle.[11] Edelleen helmikuussa 1711 Riitta Ketutar vaati Hirvenlahden Mikko Raatikaiselta 40 kuparitaalaria ja tynnyrillistä rukiita tilakaupasta, jolla hänen isänsä oli myynyt tilan Mikko Klemetinpoika Raatikaiselle. Koska kauppa oli solmittu jo 35 vuotta aiemmin, ei Ketuttaren vaatimuksiin suostuttu.[12] Helmikuussa 1732 oikeudessa ilmoitettiin, että maaherra Johan Henrik Frisenheim oli kirjoittanut 2.11.1731 kruununvouti Thomas Aganderille Lappeenrannassa sotaoikeudessa 27.10.1731 pidetystä oikeuden istunnosta. Se koski kahta sotamiestä, jotka olivat karanneet Pohjanmaan rykmentin Kemin komppaniasta sen ollessa sijoitettuna Olavinlinnan kasarmiin. Nämä sotamiehet olivat Jussi Hane ja Pekka Antin. Maaherra oli käskenyt kruununvoutia haastamaan näille käräjille ne tässä kihlakunnassa asuvat talonpojat, jotka olivat majoittaneet ja käyttäneet työssään näitä sotamiehiä. Lisäksi osa talonpojista oli ostanut sotamiehiltä kruunulle kuuluvia sotilasvarusteita. Kruununvouti oli toimittanut käskyn nimismies Lars Paldaniukselle, joka ilmoitti, että kirjeessä mainituista talonpojista paikkakunnalla asui vain Antinin isäpuoli Paavo Tikkanen Kiukoonniemellä sekä Tikkasen torppari Risto Järveläinen samassa kylässä. Kirjeen mukaan Tikkanen oli majoittanut sotamiehiä ja Järveläinen ostanut viljaa vastaan Antinin sotilasvarusteisiin kuuluneen liivin. Kuulusteltaessa Tikkanen kertoi, että hän oli tiennyt miesten karanneen ja oleskelevan Karjalan puolella Liperin pitäjän Kaavin kappelin Maarianvaaran ja Saarivaaran kylissä kahden vanhan peninkulman päässä hänen talostaan. Hän kertoi nähneensä miehet joitakin kertoja heidän liikkuessaan sanottujen kylien ja Kiukoonniemen välillä. Mutta koska hän oli vanha ja raihnainen mies, ei hän voinut tai uskaltanut ottaa heitä kiinni. Hän kuitenkin kielsi puhuneensa miehille tai majoittaneensa heitä talossaan. Hän ei ollut myöskään antanut mitään heidän elannokseen. Kun sotaoikeuden pöytäkirjassa kuitenkin luki, että Antin oli tunnustanut oleskelleensa suurimman osan aikaa Hanen kanssa äitinsä Riitta Ketuttaren ja isäpuolensa Tikkasen luona. Kun Tikkanen oli poistunut oikeuden edestä, kutsuttiin sisään Riitta Ketutar. Tämä kertoi, että sekä hänen poikansa Antin että Hane olivat olleet matkoillaan joitakin kertoja puheissa hänen kanssaan. Yhtään kertaa hän ei ollut heitä kuitenkaan majoittanut tai ruokkinut. Hän kielsi kysyttäessä, että Tikkanen olisi ollut paikalla kun hän puhui sotamiesten kanssa. Kiinnikään hän ei voinut heitä ottaa, sillä he olivat aina jatkaneet matkaansa heti kohdattuaan hänet. Nimismiehen mukaan Järveläinen ei vanhana ja sairaalloisena ollut voinut saapua käräjille. Juttua olikin määrä käsitellä uusilla käräjillä, kun Järveläinenkin saataisiin paikalle.[13] Elokuussa 1732 otettiin jälleen käsiteltäväksi sotamiesten Antinin ja Hanen karkaaminen rykmentistään. Sotamiehet oli kuitenkin jo tuomittu kuolemaan everstiluutnantti J. G. Ganschoun 27.10.1731 kirjoittaman kirjeen mukaan ja asia siirtynyt siten kuninkaalliseen oikeuteen.[14] Asiaan palattiin vasta elokuussa 1737. Tuolloin kruununvouti Agander ilmoitti, että hän oli saanut kirjeen, jonka mukaan kuninkaallinen hovioikeus oli määrännyt 18.2.1734, että myös Järveläisen vaimoa Kaisa Lassotarta ja poikia Matti ja Aatami Järveläistä oli kuultava asiassa. Lisäksi Paavo Tikkasen oli annettava asiassa uusi selvitys. Käräjille kuitenkin ilmoitettiin, ettei Antin voisi saapua niille, sillä käynnissä oli rykmentin ensimmäinen pääkatselmus sen jälkeen kun se oli saapunut maahan. Hanesta kukaan ei enää tiennyt, sillä hänet oli erotettu jo vuonna 1732. Antin määrättiin kuitenkin tuotavaksi seuraaville talvikäräjille. Järveläinen sen sijaan oli muuttanut perheineen Liperin pitäjän Kaavin kappelin Maarianvaaraan ja nimismies Paldanius oli toimittanut tiedon haasteesta Liperin nimismies Didrich Sahlmanille. Lassotar ja Aatami Järveläinen olivatkin saapuneet näille käräjille. Kysyttäessä miksi Risto Järveläinen ei ollut paikalla, vastasi Riitta Ketutar, että hän ei voinut tulla, sillä hän oli vanha, halvaantunut, sokea ja kuuro.[15] Kesäkuussa 1693 ilmoitettiin, että Antti Kettunen oli luovuttanut 12.2.1677 tilansa Akonveden kylässä edesmenneelle vouti Johan Ivarinpoika Argillanderille. Myös Kettusen poika Paavo Antinpoika Kettunen oli ollut paikalla ja ilmoittanut tyytyvänsä kauppaan. Nyt tämä Kaavin kylässä asuva Paavo Antinpoika Kettunen vaati tätä ¾ veromarkan tilaa itselleen voudin perillisiltä. Lisäksi hän vaati tilalta yli 800 kuparitaalarin irtaimistoa. Tilan kauppaan oli ollut pakko mennä, sillä Paavo Antinpojan sedällä Paavo Kettusella oli maksamattomia sakkoja sekä verorästejä tuolloiselle hovin herrasväelle. Koska asiassa oli annettu tuomio jo vuonna 1677 laamanninoikeudessa, hylättiin Kettusen kanne. Lisäksi hänelle tuomittiin kuuden hopeamarkan sakko laamannintuomion moittimisesta.[16] Kesäkuussa 1686 Heikki Husso valitti Antti Kettusen purreen häntä käteen niin, että hän oli kärsinyt sen tähden suurta kipua ja särkyä. Lisäksi käsi oli jäänyt aivan halvaantuneeksi. Kruununvouti ilmoitti, että Kettunen oli poistunut paikkakunnalta ja piti majaansa Liperin pitäjässä, josta hänet tulisi hankkia käräjille.[17] Helmikuussa 1696 Paavo Antinpoika Kettunen vaati edesmenneen vouti Johan Ivarinpojan leskeltä Brita Samuelintyttäreltä Akonveden tilaa. Koska käräjät olivat juuri päättymässä, ilmoitti oikeus, ettei näin laajaa juttua voitu ratkaista kiireessä, vaan se tulisi ottaa esille seuraavilla kesäkäräjillä.[18] Kesäkuussa 1702 Akonveden Antti Hiltunen yritti saada itselleen edesmenneen vouti Johan Ivarinpojan ¾ veromarkan tilaa samasta kylästä. Tila oli kuulunut vuoteen 1677 hänen äitinsä isälle Antti Kettuselle. Hiltusen setä Paavo Antinpoika Kettunen oli yrittänyt saada tilan takaisin jo vuonna 1693.[19]

• [1] KA Kuopion käräjät 22.7.1644, 168-169.
• [2] KA Kuopion käräjät 3.─4.2.1648, 692.
• [3] KA Kuopion käräjät 28.6.1686, 186-187.
• [4] KA Kuopion käräjät 16.7.1688, 238.
• [5] KA Kuopion käräjät 22.7.1689, 220-221.
• [6] KA Kuopion käräjät 1.3.1692, 108-109.
• [7] KA Kuopion käräjät 22.2.1693, 123-124.
• [8] KA Kuopion käräjät 26.6.1693, 430-431.
• [9] KA Kuopion käräjät 5.9.1710, 126.
• [10] KA Kuopion käräjät 5.9.1710, 128.
• [11] KA Kuopion käräjät 11.2.1711, 13─14.
• [12] KA Kuopion käräjät 11.2.1711, 11.
• [13] KA Kuopion käräjät 14.─17.2.1732, 81─83.
• [14] KA Kuopion käräjät 28.8.1732, 321─322.
• [15] KA Kuopion käräjät 29.8.1737, 376─382.
• [16] KA Kuopion käräjät 26.6.1693, 426─427.
• [17] KA Kuopion käräjät 28.6.1686, 192.
• [18] KA Kuopion käräjät 3.2.1696, 15v─16.
• [19] KA Kuopion käräjät 20.6.1702, 163.

Antti Pelkonen Vuorisalosta: Antti Ollinpoika Pelkonen, syntyi 1674 Kuopion pitäjän Vuorisalon Susiniemellä. Talollinen Susiniemellä. Kuoli 1770 Susiniemellä. Puoliso Marketta Keinätär. Oli luultavimmin Tuusniemen kylästä kotoisin. Toinen puoliso Heikki Nykänen. Helmikuussa 1730 naimaton talollisen poika Antti Ollinpoika Pelkonen ja naimaton Marketta Keinätär Vuorisalosta tunnustivat siittäneensä yhdessä lapsen aviolupauksen alla. Koska he halusivat solmia avioliiton, määrättiin Marketta maksamaan Kuopion kirkolle kaksi hopeataalaria ennenaikaisesta vuodeyhteydestä.[1] Syyskuussa 1723 Voisalmen Olli Pelkonen valitti, että starosta Heikki Holopainen oli ottanut häneltä venäläisen vallan aikaan hänen verojensa lisäksi seuraavat tavarat, jotka hän oli pitänyt itse: 24 karoliinia käteistä, hopeasormuksen, neljä hopeasolkea, hopearistin, palttinapaidan, verkahameen, kaksi lehmää, turkin ja 1½ naulan painoisen messinkikattilan. Holopainen ilmoitti, että Pelkonen oli pantannut hameen hänelle viittä karoliinia vastaan. Hameen hän oli sitten toimittanut Pelkosen puolesta venäläiselle moisniekalle. Pelkonen ei kyennyt osoittamaan, että Holopainen olisi ottanut häneltä enemmän rahaa kuin hänen tuli maksaa veroinaan. Toinen lehmä ja hopeasormus oli otettu täydennykseksi moisniekan rahoista. Toinen lehmä oli toimitettu venäläisen sotaväen ravinnoksi Vehmasmäen kylään. Kattilan oli saanut pantiksi toinen henkilö, joka oli ollut ropotissa Pelkosen puolesta. Sitä paitsi turkin oli Pelkosen oma poika Antti myynyt eräälle ryssälle.[2] Kuopion käräjillä 7.2.1727 ilmoitettiin, että Antti Ollinpoika Pelkonen Vuorisalosta oli saanut haasteen käräjille neljä viikkoa aiemmin lautamies Pekka Miettisen viedessä sen seppä Tuomas Laitisen läsnä ollessa. Hän ei ollut kuitenkaan saapunut vastaamaan Kiteen pitäjän Niinikummun Antti Viljakaisen syytteeseen siitä, että oli lainannut 15 kappaa viljaa Viljakaiselta ryssän vallan loppuaikoina. Lisäksi Pelkonen oli ottanut Viljakaisen äidiltä Tiina Pöllättäreltä väkisin 14 kappaa viljaa siitä kaskesta, jonka Viljakainen oli tehnyt Pelkosen maalle tämän antamalla luvalla. Kuitenkin Pelkonen oli saanut kaskesta sitä leikattaessa maan omistajan kolmanneksen viljasta. Hänet tuomittiin maksamaan Viljakaiselle 29 kappaa viljaa, mutta väkivalloin ottamisesta hänet vapautettiin, sillä Viljakainen ei ollut tuonut asiaa seuraaville käräjille, kuten hänen olisi lain mukaan pitänyt tehdä.[3] Elokuussa 1734 Ohtaanniemen Olli Pelkonen ilmoitti maksaneensa setänsä Vuorisalon Antti Pelkosen verot kolmelta vuodelta. Lisäksi hän oli maksanut setänsä manttaalirahoja 12 kuparitaalarilla. Antti ei ollut itse paikalla, mutta oli lähettänyt Henrik Molleniuksen puolestaan. Hän pyysi anteeksi, ettei voinut vallitsevan myrskysään vuoksi saapua käräjille, sillä hän asui suuren järven toisella puolen kolmen peninkulman päässä käräjäpaikasta. Hänellä ei ollut myöskään tilaisuutta tulla muiden seurueessa paikalle. Juttu määrättiin käsiteltäväksi seuraavilla käräjillä.[4]

• [1]KA Kuopion käräjät 4.2.1730, 115.
• [2]KA Kuopion käräjät 17.9.1723, 488─490.
• [3]KA Kuopion käräjät 7.─10.2.1727, 113.
• [4]KA Kuopion käräjät 27.8.1734, 555─556.

Antti Leskinen Vuotjärveltä:

Lokakuussa 1691 Vuotjärven Antti Jussinpoika Leskinen tuomittiin ensikertalaisena salavuoteudesta 40 hopeamarkan sakkoon ja kirkonrangaistukseen itsellisnainen Riitta Yrjäntytär Häittären kanssa. Naikkonen oli paennut Pohjanmaalle ja suhteesta ei ollut syntynyt lasta.[1] Joulukuussa 1709 Vuotjärven Antti Leskinen valitti, että Jännevirran Jussi Hartikaisella oli ollut joitakin vuosia aiemmin yhteinen kaski hänen kanssaan hänen maallaan. Hartikainen oli korjannut kaiken rukiin, vaikka siitä kuului hänelle 280 lyhdettä. Hartikainen määrättiin palauttamaan vilja Leskiselle.[2] Helmikuussa 1710 oikeus totesi, että Antti Leskisen tuli maksaa Pelonniemen Antti Kainulaiselle sotamiehen varustamisesta 15 taalaria 16 äyriä.[3] Kesäkuussa 1727 Niinimäen Jussi Savolainen kertoi oikeudelle, että hän oli kadottanut housujensa taskusta myöhään eräänä lauantai-iltana edellisessä joulukuussa Heikki Kokkoselle kuuluvan hopeapikarin. Pikari oli pudonnut hänen matkallaan Pieksän Olli Heikkisen ja Vuotjärven Antti Leskisen talojen välille. Hän oli huomannut vahingon jo illalla, mutta pimeyden vuoksi pikaria voitiin etsiä vasta sunnuntaiaamuna.Private User

• [1] KA Kuopion käräjät 22.10.1691, 50─51.
• [2] KA Kuopion käräjät 6.12.1709, 435─436.
• [3] KA Kuopion käräjät 12.2.1710, 79─80.
• [4] KA Kuopion käräjät 26.6.1727, 406─408.

Parit Hanskat: Akseli Hanska. Asui Kuopion pitäjän Kuopion kylässä. Kuopion käräjillä 17.1.1681 tehdyn sopimuksen mukaan Martti Heikinpoika Toivasen tuli maksaa Akseli Hanskalle 31 kuparitaalaria hevosesta ja siinä Akselia avusti nimismies Erasmus Hara.[1] Puoliso N. N. Lapsia, syntyivät Kuopion kylässä: Yrjö, syntyi 1673. Käräjillä 15.2.1697 Kuopion kylän Yrjö Hanska tunnusti lainanneensa viisi vuotta aiemmin Leppävirran siltavouti Jesper Tuurenpoika Monalta tynnyrin rukiita. Hänet tuomittiin maksamaan ne nyt takaisin.[2] Maria, syntyi 1675 Pekka. Pekka Hanskalle ja Margareetta Takuttarelle syntyi 18.6.1726 Kuopion kylässä Anna. Kuopiossa haudattiin 14.6.1728 Haukilahteen 23-vuotiaana hukkunut haudankaivaja Pekka Pekanpoika Hanska Tiina.

• [1]Kuopion käräjät 17.─19.1.1681, s. 31.
• [2]Kuopion käräjät 15.2.1697, s. 26.

Lisää Hanskoja: Akseli Hanska. Asui Kuopion pitäjän Kuopion kylässä. Kuopion käräjillä 17.1.1681 tehdyn sopimuksen mukaan Martti Heikinpoika Toivasentuli maksaa Akseli Hanskalle 31 kuparitaalaria hevosesta ja siinä Akselia avusti nimismies Erasmus Hara.[1] Marraskuussa 1692 Kuopion unilukkari Akseli Hanska kertoi, että hän oli kesän käräjäaikaan vuonna 1689 vienyt edesmenneen kirkkoherra Andreas Arvidi Sculptoriuksen käskystä kihlakunnantuomari Giurdo Wickelgrenille kankaaseen käärittynä pienen ilveksennahan ja kaksi ketunnahkaa. Nyt niitä perittiin kirkkoherran leskeltä Anna Kyandralta kirjemaksuista neljän vuoden ajalta. Tuomarin valtuutettu väitti nahkojen olleen lahjoja eikä maksu kirjerahoista. Akseli Hanska ei osannut sanoa olivatko ne maksuna jostakin, mutta hän oli toimittanut tuomarille myös kirjeen koskien kahden tuomion lunastamista.[2] Helmikuussa 1693 Samuel Henrikinpoika valitti, että kruununvouti oli tehnyt hänelle monenmoista haittaa halutessaan saada hänen tilansa perintöoikeuden. Hän oli esimerkiksi antanut hänen postinratsastajan toimensa unilukkari Akseli Hanskalle, joka oli vain torppari pappilan pellolla.[3]Lokakuussa 1693 mainitaan postitalonpoika Hanskan ranta, johon vene rantautui.[4]Heinäkuussa 1694 seurakunnan unilukkari Akseli Hanskalle määrättiin maksettavaksi yksi hopeaäyri jokaiselta seurakunnan talolta, sillä hän oli soittanut kelloja koko korkeasti autuaan kuningattaren suruajan.[5] Syyskuussa 1729 Dominikus Karkkonen kertoi, että unilukkari Akseli Hanska oli vaihtanut hänen isänsä verkapalttoon rautaan hänen itsensä ollessa pieni. Rahoista Karkkonen ei ollut saanut mitään.[6] Käräjillä 15.7.1647 Pekka Antinpoika Hanska valitti, että hän oli menettänyt ratsukkonsa hevosen edellisenä talvena Olli Martinpoika Vartiaisen kelvottomalla sillalla, jota myöten kulki talvella maantie. Kun Vartiainen myönsi tämän, määrättiin hänet korvaamaan kolmannes 120 kuparitaalarilla ryssiltä ostetun hevosen arvosta. (KA OO.2, Kuopion käräjät 15.7.1647, s. 574v.) Säämingin ja Kerimäen käräjillä 6.3.1649 Pekka Antinpoika Hanska vaati Heikki Engenhagenilta ja Lassi Pekanpoika Pölhöltä saataviaan 50 kuparitaalaria, joita nämä kieltäytyivät maksamasta.[7] Puoliso N. N. Lapsia, syntyivät Kuopion kylässä: Yrjö Hanska, syntyi 1673. Käräjillä 15.2.1697 Kuopion kylän Yrjö Hanska tunnusti lainanneensa viisi vuotta aiemmin Leppävirran siltavouti Jesper Tuurenpoika Monalta tynnyrin rukiita. Hänet tuomittiin maksamaan ne nyt takaisin.[8] Maria Hanska, syntyi 1675. Pekka Hanska. Pekka Hanskalle ja Margareetta Takuttarelle syntyi 18.6.1726 Kuopion kylässä Anna. Kuopiossa haudattiin 14.6.1728 Haukilahteen 23-vuotiaana hukkunut haudankaivaja Pekka Pekanpoika Hanska. Tiina Hanska. Jussi Akselinpoika Hanska. Lokakuussa 1693 tutkittiin Kuopion kirkonkylässä tapausta, jonka mukaan kolme miestä Pentti Eskonpoika Karkkonen, Jussi Akselinpoika Hanska ja haudankaivaja Paavo Erkinpoika Kainulainen olivat hukkuneet 10. lokakuuta Ilvessalonrannassa. Karkkosen leski Kirsti Paavontytär Vehvitär, Hanskan leski Anna Pekantytär Hututar ja Kainulaisen leski Kaisa Pekantytär Keotar valittivat kohtaloaan, sillä ensin mainitulla oli neljä ja kolmanneksi mainitulla yksi pieni lapsi. Miehet olivat olleet kyytimässä kihlakunnantuomaria tämän käräjäkierroksella Iisalmeen maanantaina 9. lokakuuta. Heidän matkansa määränpäänä oli Kuopion kirkonkylästä kolmen uuden peninkulman päässä sijaitseva Halolanpelto. Sinne saavuttuaan oli kihlakunnantuomari ottanut puolen yön aikaan mukaansa levänneet kyytimiehet ja jatkanut matkaansa. Joitakin päiviä aiemmin oli raivonnut suuri myrsky, erityisesti lauantaina ja sunnuntaina, joka oli estänyt matkustamisen. Tuomarin kyytimiehet olivat siksi jääneet odottamaan tiistaiaamuun asti ja palanneet kotiin vasta silloin. Kun he olivat saapuneet neljän vanhan peninkulman päähän Kehvon kylään, olivat he törmänneet Kuopion kirkkoherraan Henrik Hoffreniin, joka oli tuolloin kiertämässä pitäjää. Kirkkoherra oli pyytänyt heitä ottamaan veneeseen tämän lehmän, sillä he olivat menossa Kuopion puolelle yhden vanhan peninkulman matkan. Vaikka he olivat sitoneet lehmän veneeseen, oli se kaatanut aluksen, joka oli kaksilaitavene. Miehet olivat joutuneet veden varaan illan pimeydessä ja hukkuneet. Neljäs mies Risto Pekanpoika Kakkinen sen sijaan pelastui. Kakkinen kertoi valan vannottuaan, että kun hän oli tullut tovereidensa kanssa Kehvolle puolen päivän jälkeen tiistaina, oli myös kirkkoherra tullut sinne veneellä. Hänen kolme lehmäänsä oli kuljetettu maitse Käärmelahdelta sinne. Kirkkoherra oli sanonut heille seuraavasti: ”Hyvät miehet, ottakaa kaksi minun lehmistäni mukaanne, koska kuitenkin matkustatte järven yli ilman lastia.” Heillä ei kuitenkaan vielä ollut venettä katsottuna matkaa varten. Kaikki miehet olivat kuitenkin vastanneet: ”Kenenkäs muun kuin teidän lehmiänne tai tavaroitanne me ottaisimme, rakas herra!” Kirkkoherra oli sitten pyytänyt heille venettä lainaksi Kehvon talolliselta Matti Väänäseltä. Kun tämän vene oli ollut nuotalla, oli hän lähettänyt unilukkari Akseli Hanskan Olli Savolaisen kala-aitalle, josta tämä oli saanut mainitun kaksilaitaisen veneen. Kun vene oli tullut Kehvon rantaan, oli kirkkoherraa matkalla avustanut korpraali Simo Abrahaminpoika kantanut sen pohjalle olkia, joiden päälle lehmät oli tarkoitus asettaa. He muut olivat kuljettaneet lehmän veneeseen. Kirkkoherra oli tullut tällöin kävellen kylästä ja sanonut Simolle: ”Rakas Simo, ota oljet pois veneestä, ota ne Jumalan tähden pois.” Muille miehille hän oli sanonut: ”Antakaa veneen olla, minä olen saanut siihen luvan eikä kukaan muu. Katsotaan minkä neuvon huominen antaa.” Tässä vaiheessa Kakkinen oli aavistellut matkaa vaaralliseksi ja vetäytynyt veneen luota. Hän oli nähnyt Jussi Hanskan ja Kainulaisen vievän lehmän veneeseen ja painavan sen makuulle. He olivat sitoneet sen kiinni, mutta köyttä ei saatu veneen ympäri. Kun he lähtivät päivällä rannasta, olivat Kakkinen ja Kainulainen soutaneet vierekkäin etutuhdolla ja Hanska oli pitänyt perää. Karkkonen oli istunut joutilaana peränpitäjän vieressä. He olivat päässeet kaksi virstaa virran yli, vaikka tuuli oli ollut kohtalainen. Lehmä oli maannut koko ajan paikallaan hiljaa. Vasta kun he olivat päässeet veneenmitan päähän rannassa olleesta ruovikosta, oli lehmä alkanut liikkua ja yrittänyt irti köysistä. Vaikka Kakkinen oli yrittänyt pitää sitä paikallaan ja muut soutaneet nopeammin rantaa kohden, oli vene hörpännyt vettä ja uponnut heidän altaan. Järvi oli ollut rannan läheisyydessä tyyni ja he kaikki olivat päässeet kölin päälle. Mutta koska he kaikki olivat samalla puolen köliä ja lehmä veneen alla köysissä, ei se ollut jaksanut painoa, vaan oli pyörinyt ympäri vedessä. He olivat joutuneet välillä kauemmas kölistä ja kun pimeydessä ei ollut apua saatavilla, oli ensin Kainulainen ja sitten Hanska painunut pinnan alle. Kakkinen ja Karkkonen olivat pitäneet kiinni kölistä ja huutaneet apua, kunnes mainittu korpraali Simo, unilukkari Akseli Hanska, kirkkoherran renkipoika Antti Asikainen ja torppari Lassi Ristonpoika Mähönen olivat kuulleet heidän jatkuvat avunhuutonsa Kehvon kylään ja kiirehtineet kirkkoherran käskystä apuun. Heidät molemmat oli noukittu veden varasta. Karkkonen oli kuitenkin kuollut heti sen jälkeen, kun hänet oli nostettu veneeseen. Kakkinenkin oli ollut tietämätön maailmasta, kunnes hän oli herännyt uunin päällä Kehvon kylässä, jonne hänet oli kannettu lämpiämään. Kakkinen vapautti kirkkoherran täysin onnettomuuden syystä, sillä tämä ei ollut pakottanut tai houkutellut heitä ottamaan lehmää veneeseen, vaan he olivat tehneet sen omasta vapaasta tahdostaan. Lisäksi kirkkoherra oli kehottanut heitä jättämään matkan sikseen, kunnes hän keksisi seuraavana päivänä keinon. Heidän oma halunsa oli ajanut heidät tähän suureen vaaraan, vaikka he olivat osanneet kaikki uida. Akseli Pekanpoika Hanska, jonka avioton poika hukkunut Jussi Hanska oli, vapautti myös kirkkoherran vastuusta, sillä tämä oli kieltänyt miehiä lähtemästä sinä iltana. Jussi Hanska ja Kainulainen olivat kuitenkin halunneet kiirehtiä töihinsä ja ruokiinsa kestikievari Lassi Björnin luo, jossa he palvelivat. Akseli Hanska oli kehottanut heitä ottamaan pienemmän lehmän, joka oli hieho. Kun se ei ollut suostunut vapaaehtoisesti veneeseen, olivat miehet ottaneet painavamman vanhemman lehmän. Haudankaivaja Kainulainen oli vielä sanonut toimittavansa lehmän samana iltana papinmuorille, sillä tältä saattoi odottaa ”tuomisi”, kuten täällä sanotaan vaivanpalkasta. Akseli Hanskan mielestä vene oli kaikin puolin kelvollinen suuri kaksilaitavene, josta toinen laita eli yksi lauta oli jäänyt veden yläpuolelle sen ollessa lastissa. Hänen mukaansa siihen saattoi hyvin lastata kaksi lehmää ja kaksi miestä tai lehmän ja kolme miestä, kuten myt oli tapahtunut. Lähtiessään rannasta olivat miehet alkaneet soutaa voimakkaasti ja sanoneet: ”Tule Jumala avuksi!” Pian tämän jälkeen oli kuulunut huutoja, joita toiset luulivat koiran kaukkumiseksi. Kirkkoherra oli kuitenkin lähettänyt pienemmän ja pian sen jälkeen suuremman veneen katsomaan ja he olivat löytäneet veneen kumossa Ilvessalonrannan kaislikon reunasta kesänuotan pituuden päästä maasta. Kakkinen oli ikään kuin seissyt käsivarsiensa varassa veneen päällä, vaikka Hanska ei sanonut tietävänsä, jos hän seisoi pohjassa. Kakkinen sanoi että paikalla oli syvää ja että hän vain Jumala yksin oli pitänyt häntä pinnalla, vaikka hän oli jo aivan kuollut. Karkkonen oli pujottanut kätensä köyteen, johon lehmä oli sidottu. He olivat olleet molemmat jo aivan jäykkiä ja vähissä hengissä, kun heidät oli nostettu suurempaan veneeseen. Karkkonen oli pian oikaissut koipensa ja heittänyt henkensä jo ennen Kehvolle saapumista. Akseli Hanska oli mennyt seuraavana keskiviikkona hakemaan veneen, mutta miesten ruumiita ei ollut tuolloin löydetty. Jussi Hanskan ruumis löytyi vasta kaksi päivää ennen käräjiä kaislikosta, jossa veden syvyys oli 1½ syltä. Kainulaisen ruumista ei ollut vielä löydetty. Lopulta kirkkoherra vapautettiin kuolemantuottamuksesta todistajien yksimielisen kertomuksen mukaan.[9]

• [1]KA Kuopion käräjät 17.─19.1.1681, 31.
• [2]KA Kuopion käräjät 29.11.1692, 298─300.
• [3]KA Kuopion käräjät 22.2.1693, 637─638.
• [4]KA Kuopion käräjät 24.10.1693, 620.
• [5]KA Kuopion käräjät 23.7.1694, 60v.
• [6]KA Kuopion käräjät 15.9.1729, 401─402.
• [7]KA Säämingin ja Kerimäen käräjät 6.3.1649, ei sivunumerointia.
• [8]KA Kuopion käräjät 15.2.1697, 26.
• [9]KA Kuopion ylimääräiset käräjät 24.10.1693, 604─615

Ohtaanniemen Holopaisia: Mikko Mikonpoika Holopainen, syntyi noin vuonna 1679 Kuopion Ohtaanniemellä. Talollinen Ohtaanniemellä. Käräjillä 5.7.1726 entinen tensikka Jussi Tuovinen esitti rykmentinpastori Petter Hoffrénin 4.7.1726 antaman todistuksen, jonka mukaan Tuovinen oli pastorin käskystä ottanut Mikolta vuoden 1718 verojen rästiä Olli Taskisen autiotilasta 7 taalaria 16 äyriä kuparirahaa, sillä Mikko oli suorittanut tuolle vuodelle tilan kylvöt. Näistä osan oli korjannut Erkki Hyvärinen, joka oli ottanut aution viljelykseen. Hyvärinen ja Holopainen olivat sopineet niin, että Hyvärinen, joka oli ottanut tilan viljelykseen, maksoi kyseisen verosumman Holopaiselle.[1] Käräjillä 15.9.1727 Mikko valitti Tuusniemen Erkki Hyvärisen omineen hänen maakappaleensa Makkaranmäki itäpuoli. Tähän Hyvärinen väitti Mikon haluavan omia hänen maakappaleensa Pärsenmäen. Kuten Holopainen, väitti myös Hyvärinen asuvansa kruununtilalla, johon hän oli saanut maaherralta asumisoikeuden ja tutkimuskomissiolta kahden vuoden verovapauden. Hänen paperinsa olivat kuitenkin edelleen komissiolla ja vouti Ithimaeus oli luvannut hankkia hänelle todistuksen verovapaudesta. Koska kruununvouti oli matkustanut täksi päiväksi Karjalan rajalle, ei Hyvärinen ollut vielä saanut päätöstään. Siksi oikeus päätti lykätä asian käsittelyä.[2]Käräjillä 6.2.1728 Mikko oli jälleen ajamassa asiaansa Erkki Hyväristä vastaan. Koska kummankin tila oli kruununtila, päätti oikeus siirtää asian päätettäväksi maaherralle.[3] Ensimmäinen puoliso Elina Jussintytär Hartikatar (vanhemmat talollinen Jussi Mikonpoika Hartikainen ja Elina Iivarintytär Savolatar), syntyi noin vuonna 1682 Kuopion pitäjässä. Kuoli 7.4.1732 Ohtaanniemellä.

• [1]Kuopion käräjät 27.─31.1.1726, s. 68─69; Kuopion käräjät 5.─8.7.1726, s. 351─352.
• [2]Kuopion käräjät 15.─19.9.1727, s. 493.
• [3]Kuopion käräjät 6.─9.2.1728, s. 104.

Räsälän Räsäsiä: Paavo Niilonpoika Räsänen. Syntyi noin vuonna 1685 Kuopion pitäjän Räsälässä. Talollinen Kuopion pitäjän Räsälänlahden kylän Korvassa. Samassa taloudessa hänen kanssaan asuivat hänen veljensä Erkki, Olli (syntyi noin 1678) ja Matti (syntyi noin 1681) perheineen. Tilalla asui myös Paavon velipuolten äiti Elina Luukotar (syntyi noin 1658) ja setä Lassi Paavonpoika Räsänen (syntyi noin 1658). Kruununtilallinen 2/3 veromarkan tilalla Räsälässä veljensä Ollin kanssa vuodesta 1709. Kuoli (vanhuus) 14.2.1763 Räsälässä. Paavo Räsänen sai asumisoikeuskirjan 8.6.1709 kruunun 2/3 veromarkan autiotilaan Räsälässä ja pyysi Kuopion käräjien lausuntoa tilan kunnosta vapaavuosien anomista varten. Nimismies Henrik Hoffrén ja lautamies Mauno Tuomainen todistivat, että tilan edellinen asukas Paavo Järveläinen oli edellisenä vuonna jättänyt sen köyhyytensä tähden autioksi, minkä vuoksi pellot olivat vesakoituneet, aitaamatta ja kylvämättä. Rakennukset olivat palaneet joitakin vuosia aikaisemmin eikä Järveläinen ollut rakentanut niitä uudelleen. Tilalla oli vain talli, jonka saattoi korjata, sekä kaksi lahonnutta aittaa. Tukkimetsää ei ollut, vaan sitä oli vuokrattava peninkulman päästä muilta, mutta poltto- ja aidaspuuksi metsää oli riittävästi. Tilan laidunmaat olivat hyviä, ja niittyjä oli 7 kuormanalaa. Kalavettä, myllyä tai myllyn paikkaa ei ollut. Räsäsen takuumiehinä olivat Olli Räsänen ja Lassi Kinnunen. Koska tila oli tällaisessa kunnossa, päätettiin Räsäselle suosittaa viiden vapaavuoden myöntämistä ja asia alistettiin maaherran päätettäväksi.[1] Talvikäräjillä 1723 Paavo Räsänen vaati isonvihan aikaiselta starostalta Heikki Holopaiselta takaisin 23 kuparitaalaria niistä rahoista, jotka tämä oli kantanut vuonna 1721 venäläisille. Asiaa ei voitu vielä käsitellä, sillä tilit eivät olleet valmistuneet. Paavo Räsäsen isän kotitila, 1½ veromarkan perintötila Räsälän kylässä, jäi isän veljelle Ollille, jonka lapsilta Paavo ja hänen veljensä Eero 1720-luvulla vaativat isänperintöään kihlakunnanoikeudessa.[2]Talvikäräjillä 1724 Paavo vaati isänsä veljen Olli Räsäsen pojilta isänperintönään 5 kuparitaalaria 16 äyriä sekä 8½ markan arvosta kupariesineitä. Oikeus määräsi ne maksettavaksi hänelle.[3] Erkki Räsänen puolestaan vaati samaa perintöosaa syyskäräjillä 1727, jolloin Paavo ilmoitti jo saaneensa heidän isänsä osuuden tilasta.[4] Korpraali Jöran Burman valitti talvikäräjillä 1731 Lassi ja Paavo Räsäsestä, että nämä olivat joulukuussa vieneet hänelle kuuluvilta Leppävirran Viitamäen ja Saamaisten 22½ kapanalan mailta viljaa ja vaati nyt sen palauttamista. Paavo Räsänen kertoi korpraalin ylittäneen usein Kulvohanmäen maakappaleella laamannintuomion rajan, joka oli vahvistettu heidän isänsä ja korpraalin edeltäjän Antti Roinisen välillä. Tästä syystä he olivat ottaneet korvaukseksi 350 ruislyhdettä. Oikeus päätti, että koska rajanylitys oli tapahtunut Leppävirran pitäjässä, oli asia siirrettävä sinne käräjille ja että osapuolten oli hankittava oikeuteen kyseinen laamannintuomio. Lisäksi Räsäset määrättiin palauttamaan vilja toistaiseksi.[5] Vehmersalmen talolliset Matti ja Antti Koistinen syyttivät talvikäräjillä 1750 Paavo ja Erkki Räsästä sekä muutamia muita Räsälän talollisia siitä, että nämä olivat kaataneet kasken Koististen omistamalle Särkilahdenmaan metsäkappaleelle. Se oli vuoden 1664 tarkastusmaakirjan mukaan numero 619 ja mitattu 3 kapanalan laajuiseksi. Koististen mukaan Räsälän miehet olivat korjanneet sieltä 14 kuormaa ohria, jonka lautamies Klemetti Holopainen oli arvioinut 5 tynnyriksi 15 kapaksi. Lisäksi vastaajilla oli samalla maalla edelleen kaskia kasvamassa. Kantajat vaativat vastaajia korvaamaan ohrat ja lisäksi kieltoa koskea kylvämiinsä ruiskaskiin. Räsälän miehet vastasivat, että kyseessä olevat kasket sijaitsivat neljännespeninkulman päässä heidän taloistaan Huosiasmäen metsäkappaleella, joka oli 15 kapanalan laajuinen ja vuoden 1664 tarkastusmaakirjan numero 628. Räsäset totesivat, että Huosiasmäki oli tuomittu heille katselmusoikeudessa 10.8.1744 Heinämäen ja Pelkosenahon kanssa. Paikalla määrättiin suoritettavaksi katselmus, mutta jo edellä mainitusta katselmusoikeuden pöytäkirjasta ja hovioikeuden päätöksestä 8.5.1747 todettiin kaskien sijaitsevan Räsälän puolella. Osapuolet lupasivat, etteivät enää moittisi kihlakunnanoikeuden katselmuspäätöstä.[6] Paavo Räsänen haastoi naapurinsa Matti Heiskasen syyskäräjille 1759 maksamaan korvausta siitä, että Heiskasen ori oli vähän ennen juhannusta potkinut ja purrut Räsäsen tammaa niin, että se oli kuollut. Oikeuden edessä Heiskanen kielsi hevosensa aiheuttaneen mitään vahinkoa, mutta tarjosi sovun merkiksi Räsäselle 15 kuparitaalaria. Räsänen ei katsonut kuitenkaan voivansa suostua tällaiseen tarjoukseen, vaan vaati todistajiaan, entistä sotamies Paavo Räsästä ja naisihminen Tiina Pelotarta kuultavaksi valallisesti. Sotamies Räsänen kertoi ensin, että hän oli eräänä aamuna viikkoa ennen juhannusta nähnyt Heiskasen orin ajavan Räsäsen tammaa takaa niin kovin, että se oli ollut aivan valkoisena vaahdosta. Tamma oli sitten samana päivänä löytynyt kuolleena. Räsänen oli vakuuttunut, että ori oli aiheuttanut tamman kuoleman, sillä se oli edellisenä päivänä ajanut takaa erästä toista tammaa, mutta kylän väki oli estänyt pahempaa tapahtumasta. Tiina Pelotar puolestaan kertoi, että hän asui siinä sotilastorpassa, jonka viereen tamma oli kuollut, ja myös hän oli nähnyt orin ajavan tammaa takaa samana aamuna koko ajan purren ja potkien sitä. Myös hän oli varma, että tamma oli kuollut siihen. Lautamies Olli Koponen, joka oli yhdessä Heikki Kankkusen kanssa tutkinut tamman ruumiin ja havainnut puremajälkiä sen selässä, arvioi tamman 60 kuparitaalarin arvoiseksi. Oikeus päätti, että Heiskasen oli korvattava Räsäselle puolet hevosen arvosta eli 30 kuparitaalaria ja oikeudenkäyntikuluja 5 hopeataalaria.[7] Puoliso Marketta Antintytär Mietitär. Syntyi noin vuonna 1687 Kuopion pitäjän Miettilässä. Kuoli (pistos) 13.12.1760 Räsälässä.

• [1]Kuopion käräjät 9.7.1709, s. 222─224.
• [2]Kuopion käräjät 28.1.1723, s. 80─81.
• [3]Kuopion käräjät 27.1.1724, s. 27.
• [4]Kuopion käräjät 15.9.1727, s. 477─478.
• [5]Kuopion käräjät 4.2.1731, s. 82─83.
• [6]Kuopion käräjät 16.2.1750, s. 253v─256; 22.9.1750, s. 971v─972v.
• [7]Kuopion käräjät 1.10.1759, s. 135v─137.

Vähäsen Tuusjärven Asikaisia: Niilo Asikainen. Talollinen Kuopion Tuusjärvellä. Tuusjärven maat omisti 1620-luvulla rantasalmelainen Krister Mickelsson. Tuusjärven ensimmäisistä asukkaista ei ole tietoa, mutta siellä asui jo vuonna 1624 karja- ja kylvöveroluettelon mukaan Niilo Asikainen, jolla oli suuri karja: tamma, 5 lehmää, hieho, sonnimulli, 7 lammasta, 4 vuonaa, vuohi, pukki, 2 sikaa, 3 porsasta ja kylvöä 2½ tynnyriä. Myöhemmin Asikaiset mainitaan Riistaveden kylään kuuluviksi, vaikka asuinpaikka oli nykyisellä Tuusjärvellä. Kuopion käräjillä 22.7.1644 ilmoitettiin, että Niilo Asikaisen maihin kuului Tuusjärven kangas. Hänen ja Antti Smolanderin maiden raja kulki ikivanhaa rajalinjaa Tuusjärvestä Vianjärveen. Asikaisen maat omisti Joroisten kirkkoherra Markus. Vuonna 1648 kylässä asuivat veljekset Niilo ja Tuomas Niilonpoika Asikainen. Vuonna 1688 Tuusjärvellä oli kaksi torppaa ja niissä isäntinä Niilo Niilonpoika ja Niilo Tuomaanpoika Asikainen. Heidän isäntänsä oli rantasalmelainen ratsutilallinen Johan Kristersson Teeth, joka kertoi käräjillä 1693, että hän omisti maakappaleen Hiidenlahdessa, jossa edellä mainitut torpat sijaitsivat. Tuolloin Niilo Tuomaanpoika tuomittiin pois torpasta sen huonon hoidon ja juopottelun takia. Teeth asui Rantasalmen Osikonmäellä ja omisti Tuusjärven kankaan, Viitajärven maan ja Vianjärven.[1] Manttaaliluettelossa 1655 mainitaan Riistajärven kylässä Niilo ja Tuomas Asikainen vaimoineen.[2] Vuoden 1625 myllytulliluettelon mukaan Riistajärvellä asui Niilo Asikainen ja hänen taloudestaan veroa maksettiin kolmesta hengestä.[3] Ennen tätä vuotta Asikaisia ei mainita Riistajärvellä. Kuopion käräjillä 10.2.1706 Pekka Voutilaisen vaimo Riistavedeltä syytti torppari Niilo Tuomaanpoika Asikaista siitä, että tämä oli antanut kaataa kasken kuusi vuotta aiemmin Johan Teitin omistaman Rantasalmen Viljattulan rusthollin maille Tuusjärvellä. Teitin torppari Asikainen kielsi antaneensa Voutilaiselle lupaa tähän 4 tynnyrin kaskeen, joka oli jäänyt käyttämättä silloin vallinneen sään takia. Voutilaisen tuli siitä huolimatta korvata Teitin leskelle Agneta Henrikintyttärelle 3 tynnyriä viljaa lautakunnan päätöksellä vahingonkorvauksena.[4] Puoliso Marketta Väisätär.

• [1]Matti Räsänen, Tuusniemen pitäjänkirja, s. 40─41.
• [2]KA 8618, s. 600.
• [3]KA 6805, s. 69.
• [4]Kuopion käräjät 10.2.1706, s. 61.

Anders Johansson Skopa: Anders Johansson Skopa. Toimi armeijan kapteenina. Asui Niuvanniemen eli Fagernäsin kartanossa. Kuopion käräjillä 12.7.1653 vouti Hans Bohmgård ilmoitti tilan olevan 3½ veromarkan suuruinen. Kuoli noin vuonna 1687. Hän ei ollut avioliitossa, mutta hänellä oli useita lapsia, jotka käyttivät nimeä Skopa. Näiden äiti oli oletettavasti hänen emännöitsijänsä, jonka nimi ei ole tunnettu. Kuopion kappalainen herra Krister Lackmannus valitti käräjillä 12.7.1654, että nimismies Ivar Johansson Argillander ja hänen setänsä luutnantti Anders Skopa olivat rakentaneet myllyn hänen mailleen sillä puheella, että kolmannes jauhatusvuoroista kuuluisi kappalaiselle. Keväällä he eivät olleetkaan antaneet hänen jauhaa. Luutnantti kertoi, että keväällä oli ollut niin vähän vettä, etteivät he itsekään olleet voineet jauhaa. Nimismies ja luutnantti määrättiin pitämään sopimus. Lapsia: Antti. Kustaa. Perheellinen. Kuopion käräjillä 21.8.1684 Kustaa Antinpoika Skopaesitti oikeudelle maakirjasetelinsä Niuvanniemen tilaan. Tällä hän osoitti, että Lähesenlahenpohjaluhta oli määrätty hänen tilaansa. Hän valitti, että Mikko Hannunpoika Venäläinen oli ominut sen. Venäläinen sanoi ostaneensa sen Kustaan isältä kapteeni Antti Juhonpojalta. Koska kauppaa ei voitu näyttää toteen, palautui niitty Niuvanniemeen.[1] Kuopion käräjillä 10.2.1706 Kustaa Antinpoika Skopa Savilahden perintötilalta vaati Venäjänsaaren Pekka Kokkoselta Lyllisaarta, jonka tämä oli ominut ja jossa hän oli yhdessä Yrjö Hyvärisen kanssa valmistanut viime vuonna 30 tynnyriä tervaa. Kokkosen valtuutetun nimismies Sakari Argillanderin mukaan Kokkonen ei tiennyt muuta, kuin että saari kuului hänen tilaansa. Maakirjasetelin mukaan vuodelta 1664 saari kuului kuitenkin Kustaan tilaan. Tuli korvata tervaa 3 tynnyriä ja oikeudenkäyntikulut 2 hopeataalarilla.[2] Ernst. Kuopion käräjillä 1.6.1697 kirkkoherra Henrik Hoffrén kertoi, että aiemmin sotaväessä palvellut Ernst Antinpoika Skopa oli kuollut tänä keväänä vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Kaikkien heidän ruumiinsa olivat edelleen heidän asumassaan torpassa ilman arkkua, sillä Ernst ja hänen vaimonsa olivat syytettyinä varkaudesta ja kuolleet synnissään. Siksi kirkkoherra halusi kirkkolain 18 luvun 12 pykälän perusteella tutkittavaksi näiden viiden hautaamisen mahdollisuuden. Ernstin veli Kustaa Antinpoika Skopakertoi, että Ernstin vaimo oli kertonut hänelle, että heidän luonaan asunut loinen Esko Juhonpoika Hakkarainen oli varastanut edellisenä talvena kappalainen Johan Mollerukselta 13 kappa viljaa, 3 vasikanpotkaa ja 1 ¼ läskisivua, joista oli kyse. Hakkarainen oli sittemmin paennut karjalaan. Myös Ernst, joka oli tullut kotiin viikko varkauden jälkeen, oli tiennyt niiden olevan varastettuja ja nauttinut niitä perheensä kanssa. Päätettiin, että Ernst vaimoineen haudataan hiljaisesti kirkkomaahan. Lapset, joista vanhin oli 9 vuotta, saivat syyttöminä kristillisen hautauksen, kaikki sen kustannuksella, joka peri perheen.[3] Erland. Mainitaan veroluetteloissa. Anna. Puoliso Kuopiossa henkikirjoittaja Elias Samuelsson Paldanius, Paltamon kappalaisen poika. Asuivat Maaningalla omistamassaan Korholan talossa. Heistä polveutuu laaja Paldaniusten suku. Maria. Puoliso Kuopion kirkkoherra Stephanus Jacobi Linneus Viburgensis. Kuopion käräjillä 10.6.1678 kappalainen Samuel Kristerni Lackmannus kertoi olevansa saapa kirkkoherran leskeltä Maria Andersdotter Skopalta varoja sisarensa Britan myötäjäisten jälkeen ja Maria häneltä hänelle lainaamansa varat.

• [1]Kuopion käräjät 21.─23.8.1684, s. 111.
• [2]Kuopion käräjät 10.2.1706, s. 60─61.
• [3]Kuopion käräjät 1.6.1697, s. 121v─122.

Eskelisiä: Olli Eskelinen, syntyi noin vuonna 1700 Kuopion maaseurakunnan Kurolanlahdella. Ruotusotamies. Asui Kurolanlahdella, mutta vuodesta 1724 vuoteen 1727 Väänälänrannassa. Käräjillä 28.1.1723 kapteeni Abraham Sund kertoi, että hän oli vuoden 1714 kesällä pelastunut vihollisen kynsistä vain vaivoin veneellään. Hän oli vetäytynyt Buchagenin luo ja antanut vedättää veneensä metsään. Hän oli joutunut jättämään erinäisiä tavaroita veneeseen. Tavarat olivat kadonneet veneestä, vaikka venäläinen ei ollutkaan sitä löytänyt. Palattuaan hän oli saanut takaisin ne tavarat, jotka hän oli antanut paikalla olleille sotamiehilleen Olli Eskeliselle ja Olli Venäläiselle. Sotamiehet olivat eronneet hänestä metsässä. Edelleen oli kadoksissa 66 kyynärää palttinaa, paita, pari laukkuja, joista toisessa oli ollut kaksi yhteensä 16 markan arvoista tupakkarullaa ja toisessa 24 kuparitaalaria kuuden taalarin plootuina. Vielä puuttui kuuden markan painoinen kattila, sarkatakki, uusi 15 kuparitaalarin arvoinen hattu, kolme muskettia ja sotamiehen miekka. Aseet ja hatun oli saanut haltuunsa kirkonväkkäri Heikki Lappalainen. Lappalainen kertoi, että hän oli tullut veneelle sinä päivänä jolloin kapteeni vetäytyi. Veneessä oli ollut hattu, kolme muskettia ja miekka, mutta muuten arkut oli lyöty rikki ja tavarat viety. Hatun hän oli toimittanut silloiselle kappalaiselle Petter Hoffrénille. Kiväärit hän oli säilyttänyt itse, kunnes vänrikki Erik Wirilander oli ottanut ne häneltä samana vuonna. Kapteeni sanoi olevansa tyytyväinen, jos Lappalainen vannoi valallaan, ettei tiennyt muista tavaroista. Lappalainen lisäsi vielä, että suutari Kalle Kuhan vaimo Inka Linnutar oli kertonut hänelle Olli Eskelisen ja Olli Venäläisen hakeneen kaksi kertaa tavaroita veneestä kapteenin vetäytymispäivänä. Koska sotamiehet eivät olleet paikalla, katsoi oikeus tarpeelliseksi kutsua heidät kuultavaksi.[1] Puoliso Inka Raatikatar.

• [1]Kuopion käräjät 28.─31.1.1723, s. 65─67.

Jaakko Ollinpoika Kröger: Jaakko Ollinpoika Kröger. Oli kruununtilallinen ½ veromarkan tilalla Kuopion Hiltulanlahdessa ainakin vuodesta 1644 vuoteen 1655. Jakoi äitinsä hallussa olleen Hiltulanlahden tilan kahtia veljensä Aabrahamin kanssa, Kuoli noin vuonna 1655 Hiltulanlahdella. Jaakko Kröger haastoi Niilo Korhosen Kuopion käräjille 1644 vastaamaan huonosti tehdystä työstä ja vääränlaisten tynnyrien valmistamisesta. Oikeus määräsi Korhoselle 3 markan sakon, koska tämä ei ollut saapunut oikeuteen. Vuoden 1649 kesäkäräjillä Heikki Kakkinen vaati Krögeriltä sopimuksen mukaista palkkaa ja Kröger puolestaan Kakkista korvaamaan hänen palveluksessa ollessaan kadottamansa hevosen. Oikeus määräsi Krögerin maksamaan lupaamansa palkan ja Kakkisen maksamaan 10 kuparitaalaria korvauksena hevosesta. Rovasti Petrus Fabritius ilmoitti kesäkäräjillä 1654 oikeudelle, että Jaakko Kröger oli aiemmin samana päivänä, ennen ehtoollista nautittuaan kertonut hänelle sekä Olli Karhuselle ja Pekka Kolehmaiselle, että Heikki Muikkunen oli edellisenä syksynä pahoinpidellyt häntä lyömällä paljain nyrkein ja heittelemällä häntä. Ennen tappelua Kröger ja Muikkunen olivat juopotelleet pari päivää ja joutuneet sitten riitaan. Muikkunen oli mm. lyönyt hänen päänsä penkkiin sekä heittänyt hänet tuoliin, painanut polvella hänen rintaansa ja lyönyt häntä nyrkillä. Paikalla oli ollut myös Antti Ihalainen, joka oli pidellyt hänen käsistään niin, ettei hän ollut voinut puolustautua Muikkusta vastaan, vaan Muikkunen oli vielä saattanut repiä häntä hiuksista ja kaataa allensa. Krögerin mielestä hänen nykyinen sairautensa ja todennäköinen pikainen kuolemansa johtuivat siitä, että Muikkunen oli murskannut hänen jäseniään. Tämän kuultuaan oikeus lähetti kolme lautamiestä Krögerin luokse kysymään, oliko Ihalainen hänen mielestään yhtä syyllinen kuin Muikkunen. Kröger vastasi, ettei Ihalainen ollut lyönyt häntä, ainoastaan pitänyt häntä käsistä kiinni, ja pahimmat vammat hän oli saanut ennen Ihalaisen väliintuloa. Jo ennen tappeluaan Muikkusen kanssa hänellä oli ollut rintakipuja ja hän oli hikoillut ja sylkenyt paljon. Koska Muikkunen ei ollut käräjillä ja Kröger oli vielä elossa, oikeus päätti palata asian käsittelyyn vuoden ja yön kuluttua. Asia otettiin esille vuoden kuluttua kesäkäräjillä, jossa monet luotettavat miehet kertoivat, ettei Jaakko Krögerin sairaus ollut Muikkusen syytä, vaan häntä vaivasi jokin sisäinen tauti. Heikki Muikkunen kertoi oikeuden edessä, että Kröger oli ensin käynyt hänen kimppuunsa ja hänen puolustautuessaan Kröger oli joutunut hänen alleen. Muikkunen oli halunnut irtautua Krögeristä, mutta tämä ei ollut päästänyt irti. Tällöin Kröger oli itse lyönyt päänsä penkkiin. Lautamiehet kertoivat monien muistavan Krögerin sanoneen jo ennen tappelua, että hänellä oli elävä eläin sisällään. Lautamiehet arvelivat, että rovasti Fabritiuksen syytökset Muikkusta vastaan johtuivat rovastin ja kappalaisen välisestä riidasta, ja Muikkunen ja Ihalainen palvelivat kappalaisella renkeinä. Oikeus totesi, että Krögerin kuoleman ainoa tai ainakin suurin syy oli sairaus, ja koska Muikkusella ei ollut tappelussa asetta eikä Kröger ollut saanut haavoja, voitiin hänet vapauttaa. Puoliso Liisa Erkintytär, joka eli leskenä vuodesta 1655. Hallitsi Hiltulanlahden tilaa miehensä kuoleman jälkeen. Hän joutui Haminalahden Matti Heiskasen ja tämän jakoveljien kanssa riitaan Matkustaipaleenjoenniemi-nimisestä maakappaleesta. Asiaa käsiteltiin ensimmäistä kertaa jo kesäkäräjillä 1655, jolloin Liisa selosti oikeudelle, että kiistanalainen maa oli merkitty maakirjaan hänen tilaansa kuuluvaksi jo Krögeriä edeltäneen isännän aikana. Heiskanen jakoveljineen vaati Liisan tilan ja Haminalahden välisten rajojen tarkastamista. Oikeus päätti, että kiistanalainen maakappale kuului Liisan tilaan.

Akseli Antinpoika Kröger: Akseli Antinpoika Kröger, syntyi noin vuonna 1653 Kuopion Hiltulanlahdella. Hiltulanlahden ½ veromarkan katselmuskirjurin virkatalon lampuoti. Kuopion kesäkäräjillä 1686 Savon jalkaväkirykmentin Kuopion komppanian kapteeni Erik Göös ilmoitti maaherran 9.9.1685 määränneen pitäjästä joitakin tiloja komppanian upseereitten palkkatiloiksi, joiden kunnosta hän pyysi käräjien lausunnon. Katselmuskirjurin palkkatilaksi oli määrätty ½ veromarkan ja 7/8 manttaalin kruununtila Hiltulanlahden kylästä, ja siellä arvioitiin olevan keskinkertaiset rakennukset, kehnot pellot, vähäiset niityt, ei lainkaan arvokasta metsämaata eikä kalavesiä. Katselmuskirjuri Karl Forstadius ilmiantoi kesäkäräjillä 1693 puustellinsa lampuodin Akseli Krögerin siitä, että tämä oli eräänä huhtikuun lopun sunnuntaina Kuopion kirkonmäellä aamu- ja päiväsaarnan välillä puhunut Kuninkaallisesta Majesteetista raskauttavia ja asiattomia sanoja. Forstadius kutsui todistajakseen korpraali Elias Bylodhin, joka kertoi, että kirkonmäellä Happosen lesken torpassa, jossa korpraali oli majaillut sairaana, Kröger oli hiilloksella paistanut kalaa. Hän oli sanonut, että kuningas oli tehnyt väärin antaessaan upseereille puustellit, koska siitä oli ollut seurauksena se hulluus, että ihmiset löivät toisiaan kuoliaaksi ja pyöveliä tarvittiin siellä päivittäin. Todettiin, että Kröger oli käräjien alettua lähtenyt pakosalle, joten oikeus velvoitti nimismiehen ottamaan hänet kiinni ja toimittamaan seuraaville käräjille. Jostakin syystä asiaa ei enää käsitelty Kuopion käräjillä. Talvikäräjillä 1698 Akseli Kröger anoi paloapua, sillä hän oli tulipalossa arviomiesten mukaan menettänyt omaisuutta 96 kuparitaalarin arvosta. Oikeus määräsi hänelle paloavuksi 6 kupariäyriä käräjäkunnan jokaiselta talolta. Eero Miettinen Ohtaansalmelta vaati talvikäräjillä 1708 Antti, Paavo ja Akseli Krögeriltä hänen vaimonsa – veljesten sisarpuolen – Margareetta Savottaren isänperintöä- Miettisen mukaan hänen vaimolleen kuului 2 karoliinia, turkki ja 25 kuparitaalarin arvoinen osa viinapannusta. Vanhin veljeksistä, Antti Kröger vannoi, että heidän äitipuolensa oli antanut turkin köyhille ja että Eero Kinnunen oli antanut karoliinit Paavolle. Oikeus määräsi Paavon luovuttamaan karoliinit Miettiselle ja veljekset yhdessä maksamaan Savottarelle kuuluva osa viinapannusta. Käräjillä 11.9.1730 katselmuskirjuri Mickel Gråsten ja hänen lampuotinsa Akseli Kröger ilmoittivat, että he olivat tavasta poiketen sopineet keskenään jo käräjätuvan ulkopuolella, että Akseli rakentaisi puolet puustellin vaadituista rakennuksista.[1] Vuonna 1725 Kuopion käräjillä esitettiin katselmusmiesten laatima pöytäkirja Akseli Krögerin viljelemän katselmuskirjurin puustellin rakennuksista ja niiden kunnosta. Rakennukset miespihassa: 1 Savupirtti, 8 x 9 kyynärää, uuni, pitkä pöytä jalkoineen, seinässä kiinni oleva penkki ja irtonainen penkki, kolme ikkunaluukkua, joista kahdessa suljinlauta ja kolmas tarvitsi ikkunalasin, ovi kamariin. 2 Kylmä kamari pirtin sivussa 8 x 4 kyynärää, lattia, kiinteä seinäpenkki ja sänky, pieni pöytä jalkoineen, ovi porstuaan tarvitsi saranat ja klenkut, päädyssä ikkuna. 3. Savupirtti vastapäätä edellä mainittua, vanha mutta vielä käyttökelpoinen, 12 x 12 kyynärää, uuni, joka piti sivellä savella, pitkä pöytä jalkoineen, kolme seinässä kiinni olevaa penkkiä ja yksi irtain pitkä penkki, ovessa rautasaranat ja klenkut, puukädensija sisäpuolella ja rautainen ulkopuolella, lattia korjattu. 4. Porstua molempien pirttien välissä, 8½ x 12 kyynärää, tehty uusi lattia, ovi pihalle korjattava, ovi pellolle korotettava, suuremman pirtin katto korjattu, mutta pienemmän pirtin ja porstuan katto korjattava, portaat porstuaan pihan puolella tehty äskettäin. 5. Mallashuone, 6½ x 6½ kyynärää, ovessa ei saranoita, uunin pohjaa korotettu kolmella hirsikerralla samoin kuin laitoja korotettu kahdella hirsikerralla ja samalla uuni on katettu uudelleen. 6. Pieni nukkuma-aitta vasemmalle mallashuoneesta, korjauskelvottomana määrättiin polttopuiksi. 7. Pienempi nukkuma-aitta, kelvollinen, lukko, avain, ovi, katto korjattava. 8. Nukkuma-aitta, lattia, ovi, lukko ja avain, katto korjattu. 9. Vanha nukkuma-aitta, lattia, ovi, lukko ja avain, seisoo ilman korjausta niin kauan kuin voi. Puoliso Marketta Matintytär Laitar.

• [1]Kuopion käräjät 11.─15.9.1730, s. 435.

Heiskasia: Matti Ollinpoika Heiskanen, syntyi noin vuonna 1658 ja kuoli 21.4.1738. Talollinen Kuopion pitäjän Enonsalossa. Vuoden 1664 maantarkastuksen mukaan rakuuna Olli Heiskasen tilan Enonlahdella omisti Matti Ollinpoika Heiskanen. Talon koko oli tuolloin 1½ veromarkkaa. Matin omistukseen kuuluivat Joutsenjärven mäen pohjoispuoli, Savenkaijan joki, Mustinlahen kosken sivu, Mienanjoki ja Hoikanlahen maa, joista viimeksi mainittu oli hänen asuinpaikkanaan. Nykyisin se sijaitsee Vehmersalmen puolella. Heiskasella oli vuonna 1664 Tuusniemen puolella vain kaskiviljelystä eikä yhtään peltoa, joka kertoo asuinpaikan sijainnista. Vuoden 1664 maantarkastuksen ja isojakoasiakirjojen mukaan on Enonlahden kylässä oleva Heiskala No 1 ollut ennen samaa taloa Kartansalossa olevan Turulan No 1 kanssa siten, että Heiskalalla on ollut 2/3 ja Turulalla 1/3 talosta. Tila jaettiin vuonna 1663 ja Turuset saivat kaikki tiluksensa Kartansalosta, kun taas Heiskaset Enonlahdesta, jossa heillä oli asuinpaikat, sekä takamaata Kartansalosta. Käräjillä 5.9.1728 Matti Heiskanen kertoi, että hänen edesmenneen isänsä Matti Heiskasen ja lautamies Mauno Tuomaisen välillä oli annettu oikeudenkäynnissä tuomio 12.2.1710, jonka mukaan hänen isänsä itselleen havittelema Haasiasahon maakappale Hoikanlahenmaasta oli tuomittu 600 ruislyhteen kanssa Tuomaiselle. Lisäksi isän oli ollut korvattava Tuomaiselle yhtä hyvä 3 000 lyhteen kaski kuin se, jonka hän oli tehnyt Tuomaisen maalle. Nyt Matti kuitenkin väitti, että kyseinen maakappale oli hänen tilaansa kuuluva. Koska asiassa oli annettu tuomio jo vuonna 1710, jätti oikeus sen ennalleen.[1] Puoliso Elina Ristontytär Turutar, joka syntyi noin vuonna 1672 ja kuoli 26.2.1732 Enonsalossa.

• [1]Kuopion käräjät 5.─9.9.1728, s. 346─347.

Vähän Rissasta: Heikki Rissanen. Talollinen Kuopion Rissalanrannassa. Puoliso 5.10.1760 Kuopiossa Katri Tuomaantytär Pajatar Rissalanrannasta. Käräjillä 30.5.1712 leski Silja Rissatar ilmoitti aikovansa avioitua leski Tuomas Pajasen kanssa. Hän pyysi omaisuutensa vietäväksi kirjoihin, sillä miehellä ei ollut omaisuutta tuotavaksi pesään. Siljalla oli 1 hevonen, 5 lehmää, 2 härkää, 3 lammasta, 2 kuparikattilaa, 5 viikatetta, 5 sirppiä ja 2 auranvannasta. Tästä hänelle annettiin todistus.[1]

• [1]Kuopion käräjät 30.─31.5.1712, s. 125.

Iivari Jussinpoika Kröger: Iivari Jussinpoika Kröger. syntyi 1678. Vuokratilallinen Kuopion Hiltulanlahdessa. Hukkui 17.5.1725 Hiltulanlahdessa kevätjäihin. Käräjillä 12.2.1710 Abraham Jussinpoika Hiltulanlahdesta sanoi veljensä Iivar Jussinpojan kaataneen kaksi sutta metsästä ja sitten myyneen ne 13 kuparitaalarilla. Abraham sai puolet rahasta.[1] Käräjillä 12.2.1722 Paavo Karttunen ja lautamies Iivari Karhunen Punnonmäeltä valittivat, että Iivari oli vuonna 1716 korjannut heidän Hoikanjärven maaltaan kaksi kuormaa rukiita, noin 150 lyhdettä. Iivari kielsi tämän ja sanoi ottaneensa rukiit itse omistamaltaan Hoikanjoenniemen maalta. Kun kantajat väittivät Iivarin ylittäneen näiden maakappaleiden rajan, määrättiin kantajien perintötilojen puolesta katselmusmiehiksi lautamiehet Prusi Pursiainen ja Juho miettinen sekä Krögerin kruununtilan puolesta entinen katselmuskirjuri Karl Forstadius.[2]

• [1]Kuopion käräjät 12.2.1710, s. 62.
• [2]Kuopion käräjät 12.─15.2.1722, s. 111─112.

Rahusia: Paavo Paavonpoika Rahunen (vanhemmat Paavo Rahunen ja Maria Kröger), syntyi 14.7.1727 Kuopion Juurikkamäessä. Torppari Tuusniemi No 5 Mäntysalo. Käräjillä 20.9.1725 vaati Halolan Taneli Rahunen veljensä Pekka Rahusen leskeltä Kirsti Tuovittarelta osaa verkaröijystä, kaulaliinasta, naisten myssystä ja rautahakusta osana heidän edesmenneen isänsä omaisuutta, joka kuului tilalle silloin, kun he vielä olivat yhdessä yli 20 vuotta aiemmin. Äitiään Tuovitarta edustanut Paavo Pekanpoika Rahunen toi oikeuteen venäläisen vallan aikana 4.9.1721 annetun tuomion Tanelin ja Pekan perintöriidasta. Siitä ilmeni, että Taneli oli jäänyt perinnönjaossa velkaa Pekalle 4 taalaria 8 äyriä kuparirahaa ja kyseiset esineet olivat langenneet Pekan perintöosalle.[1] Käräjillä 20.9.1725 Paavo Pekanpoika Rahunen valitti, että hänen setänsä Taneli Rahunen oli luovuttanut hänelle tilansa 50 kuparitaalarin korvaussummaa vastaan, mutta oli vienyt talosta luvatta mennessään parin käsikiviä ja oluenpanokuurnan. Koska Taneli osoitti, ettei tilan luovutukseen ollut sisältynyt hänen irtain omaisuutensa, hylättiin Paavon vaatimus esineiden palauttamisesta. Samoilla käräjillä Taneli Rahunen ja Pekka Pekanpoika Rahunen Jänissalosta kertoivat, että he olivat saaneet kolmisen viikkoa aiemmin rajariidassaan toisiltaan ne vammat, jotka lautamies Mauno Tuomainen oli tarkastanut kaksi päivää myöhemmin. Tanelilla oli lautamiehen mukaan päässä verinaarmu ja Pekalla päässä kaksi pientä verihaavaa ja yksi mustelma sekä vasemmassa käsivarressa mustelma. Näistä Taneli sai sakkoa 12 hopeamarkkaa ja Pekka 3 hopeamarkkaa. Todistajien puutteessa juttua lykättiin Pekan Tanelille antamien haukkumasanojen ryöväri ja murhaaja osalta, kuten myös Pekan äidin Tanelilta saaman käsivarren mustelman osalta.[2] Käräjillä 5.9.1728 Taneli Rahunen Halolasta ilmoitti olevansa velkaa veljenpojalleen Paavo Pekanpoika Rahuselle 4 taalaria 17 äyriä kuparirahaa siitä, että veljenpoika oli maksanut tällä summalla setänsä vuoden 1725 veroja.[3] Puoliso Kerttu Eliaantytär Kovotar, syntyi 28.4.1735 Kuopion Tuusniemen Pajumäessä.

• [1]Kuopion käräjät 20.─24.9.1725, s. 408─409.
• [2]Kuopion käräjät 20.─24.9.1725, s. 412─413.
• [3]Kuopion käräjät 5.─9.9.1728, s. 346.

Isojakopöytäkirjan 14.1.1786 mukaan Pölläkällä sijainneen puolikkaan tilan No 2 Pelonniemen kylää omistivat Heikki ja Olli Heikkinen, Tuomas Nissinen, Simo Frosterus, Mikko Olkkonen, Pekka Voutilainen ja Heikki Hämäläinen. Isojaon tarkoituksena oli jakaa tilan maat heidän välillään. Kesäkuussa 1777 suoritetussa maanmittauksessa oli todettu, että tilan toinen puolikas sijaitsi 1 ¾ peninkulman päässä Pölläkästä ja usean muun kylän takana Pelonniemellä. Tällä tilan osalla ei ollut osuutta Pölläkän maihin. Kylän pellot arvioitiin maanlaadultaan 3, 2 ¾, 2 ½ ja 2 jyvää tuottaviksi. Kylän vanhat pellot koostuivat Olli Heikkisen pellosta, Hämäläisen pellosta, Voutilaisen pellosta, Heikkisen pellosta ja Rostin pellosta. Uusia peltoja olivat Nissisen pelto, Hämäläisen uusipelto, Voutilaisen uusipelto, Heikkisen uusipelto ja Olkkosen pelto. Uudispelloista mainittiin Putikon Aho ja kolme muuta peltokappaletta. Niittyjä olivat Salonniitty, Raivioniitty, Kytöniitty, Nurmiranta, Pellonalusniitty, Mäinsuoniitty, Järvenlahti, Selänranta, Pölläkänsalmensuu, Pölläkänranta niitty, Itäjoin niitty ja Välijoin suu. Uudisniittyjä olivat Mäinsuo, Kivirinnanalus, Mäntypölläkän luodepää, Mäntypölläkän itäpää, Pellonvieri, Putikko, Lepokiven niitty, Honkamäin suo, Pitajanrasen pää, Selänrantasuo, Itäjoin päällyssuo, Heikkilän jatajoki ja Väljoen eli Olkkosen pellon alus. Niitynraivaukseen sopivia maakappaleita olivat Putikonsuo, Rajasuo, Mäinsuo, Ristihaasian notko, Raivio ja Kytöniityn väli, Lähdesuo, Kivijärvensuo, Honkamäinsuon pää, Honkamäen välinotkot, Pohjosmäin aluskorpi ja Olkkosen alotettu suo. Vanhat pellot käsittivät 73 tynnyrin ja 5 kapanalaa, uudet pellot 17 tynnyrin 49 kapanalaa, uudispellot 51 tynnyrin ja 12 kapanalaa, niityt 17 tynnyrin ja 29 kapanalaa, uudisniityt 36 tynnyrin ja 31 kapanalaa, niittyraivioiksi sopivat maat 76 tynnyrin ja 29 kapanalaa, metsämaat 2 110 tynnyrin ja 11 kapanalaa sekä hukkamaa 555 tynnyrin ja 8 kapanalaa. Yhteensä tilan maat käsittivät 2 886 tynnyrin ja 26 kapanalaa eli noin 1 440 hehtaaria. Asiakirjan allekirjoitti puumerkillään mm. Tuomas Nissinen. Hänen puumerkkinsä oli kaadettu T, jonka hattu osoitti vasemmalle. Näistä maista Tuomas Nissisen tilan No 1 Pölläkkä osalle tulivat tontti, Nissisen pelto ja Putikonaho pelloista, Mäntypölläkän itäpää, Pellonvierisuo, Putikonniitty, Putikonnniityn uudisniitty, Rajasuonniitty ja Lepokiven niitty sekä 42 tynnyrin ja 17 kapanalaa metsämaata, yhteensä tilan pinta-alaksi tuli 279 tynnyrin ja 27 kapanalaa.

• Lähde: Kuopion maanmittauskonttori, Pölläkän kylän isojakokirja 14.1.1786.

Antti Jaakonpoika Kröger: Antti Jaakonpoika Kröger. Oli kruununtilallinen ½ veromarkan tilalla Kuopion Hiltulanlahdella ainakin vuodesta 1663. Vuoden 1664 maakirjan mukaan arviokuntaan No 567 Hiltulanlahdella kuuluivat Aabrahami Ollinpoika Kröger, Antti Jaakonpoika Kröger, Pekka Heikinpoika Hiltunen ja Jussi Heikinpoika Vainikainen. Arviokunta koostui seuraavista maakappaleista: Onsihonganlahdenmaa, joka oli Aabrahamin ja Hiltusen asuinpaikka, Keinäsaho, joka oli Antti Krögerin asuinpaikka ja kuului yksin hänelle, Koivujärvenjoenaho, joka kuului yksin Aabrahamille, Vainikaiselle yksin kuuluneet Korsunmäki, jossa hän myös asui, Palimäki, Lapinmäki ja Poskilamminjoki, Hiltuselle yksin kuuluneet Saramäki, Haapamäki ja Pirttilahden niitty. Lisäksi Aabrahamilla oli yksityisessä hallinnassaan kappale Riistamäkeä, Pikonniitty, Pikoinniitty, Ruokolahden niitty ja Selkäsalmi. Aabrahamin tila oli yhden veromarkan suuruinen ja hän kylvi 15 kappaa sekä korjasi niityiltä 5½ kuormaa heiniä. Antti Krögerin tila oli ½ veromarkkaa, hän kylvi 10 kappaa ja korjasi heiniä 2 kuormaa. Kummallakin oli yksi hevonen ja kaksi lehmää. Kalastusta voitiin harjoittaa Kallavedellä Antti Jaakonpoika Kröger kuului myös arviokuntaan No 568. Siinä oli toisena osakkaana hänen lisäkseen Olli Hiltusen autioitunut tila. Antille kuuluivat yksityisesti Matkusjärvenrannan ja Matkustaipaleen joen niemi. Maa oli kruununmaata.[1] Puoliso N. N.

• [1]Pien-Savon tarkastusmaakirja 1664, arviokunnat 567 ja 568.

Abraham Kröger: Aabrahami Ollinpoika Kröger. Oli kruununtilallinen ½ veromarkan tilalla Hiltulanlahdella ainakin vuodesta 1635. Sai kesäkäräjillä 1657 tuomion eräästä niitystä, josta lautamiehet tiesivät, että se oli jo Aabrahamin äidin hallinta-aikana määrätty kuuluvaksi hänen tilaansa. Vuoden 1664 maakirjan mukaan arviokuntaan No 567 Hiltulanlahdella kuuluivat Aabrahami Ollinpoika Kröger, Antti Jaakonpoika Kröger, Pekka Heikinpoika Hiltunen ja Jussi Heikinpoika Vainikainen. Arviokunta koostui seuraavista maakappaleista: Onsihonganlahdenmaa, joka oli Aabrahamin ja Hiltusen asuinpaikka, Keinäsaho, joka oli Antti Krögerin asuinpaikka ja kuului yksin hänelle, Koivujärvenjoenaho, joka kuului yksin Aabrahamille, Vainikaiselle yksin kuuluneet Korsunmäki, jossa hän myös asui, Palimäki, Lapinmäki ja Poskilamminjoki, Hiltuselle yksin kuuluneet Saramäki, Haapamäki ja Pirttilahden niitty. Lisäksi Aabrahamilla oli yksityisessä hallinnassaan kappale Riistamäkeä, Pikonniitty, Pikoinniitty, Ruokolahden niitty ja Selkäsalmi. Aabrahamin tila oli yhden veromarkan suuruinen ja hän kylvi 15 kappaa sekä korjasi niityiltä 5½ kuormaa heiniä. Antti Krögerin tila oli ½ veromarkkaa, hän kylvi 10 kappaa ja korjasi heiniä 2 kuormaa. Kummallakin oli yksi hevonen ja kaksi lehmää. Kalastusta voitiin harjoittaa Kallavedellä.[1] Puoliso N. N.

• [1]Pien-Savon tarkastusmaakirja 1664, arviokunta 567.

Olli Paavonpoika Räsänen Räsälästä: Olli Paavonpoika Räsänen (vanhemmat taulussa XIII:833 & XIII:834), perintötalollinen 1½ veromarkan tilalla Kuopion Räsälässä ainakin vuodesta 1635 noin vuoteen 1671. Puoliso N. N. Kuopion kesäkäräjillä 1641 Olli Räsänen tuomittiin 3 markan sakkoon sillanrakennus- ja tientekovelvollisuuden laiminlyömisestä.[1]Kesäkäräjillä 1644 Räsänen vaati Matti Turuselta takaisin pannin viljaa, jonka tämä oli saanut värväyspalkkioksi ryhtyessään sotamieheksi. Turunen ei voinutkaan ottaa pestiä vastaan saamansa tuomion vuoksi. Oikeus määräsi hänet maksamaan palkkion takaisin.[2]Turusen sijaan sotamieheksi ryhtyi hänen veljenpoikansa Perttu Turunen, joka syyskäräjillä 1646 haki Olli Räsäseltä palkkaansa. Oikeus määräsi sen ulosmitattavaksi Räsäseltä ja kehotti tätä itse hakemaan korvausta veljeltään, jonka kanssa tämä oli tilaa viljellyt, mutta joka oli mennyt Venäjälle.[3]Talvikäräjillä 1649 Matti Keinänen vaati Olli Räsästä palauttamaan heidän yhteisestä kaskestaan liikaa ottamansa ruislyhteet. Keinänen kertoi Räsäsen ottaneen kolmatta sataa lyhdettä yli oman osuutensa, mutta hän vaati palautettavaksi vain 200 lyhdettä, koska Räsänen oli lainannut siemenviljan Keinäselle. Oikeus tuomitsi Räsäsen palauttamaan Keinäselle 200 lyhdettä ja maksamaan tälle 15 markkaa osmundrautaa.[4]Talvikäräjillä 1651 Räsänen vaati Matti Kaasista palauttamaan ne 12 tynnyriä viljaa, jotka hän oli kirkonrakennustyötä varten lainannut sille ruodulle, jossa Kaasinen oli ruotumestarina. Oikeus määräsi Kaasisen maksamaan viljan takaisin Räsäselle ja kehotti tätä itse perimään korvauksen ruotunsa muilta osakkailta.[5] Olli Räsänen esitti oikeudelle kesäkäräjillä 1676 vouti Johan Ivarssonin kirjeen 21.8.1676, joka oikeutti hänet liittämään tilaansa ¾ veromarkan arvoiset ja 1½ kuorman laajuiset Kulvahanmäen ja Enonlahdenpohjan maakappaleet. Niitä olivat aikaisemmin viljelleet Räsäsen veljenpojat, ensin edesmennyt veljenpoika Paavo Antinpoika ja tämän kuoleman jälkeen Olli Antinpoika, joista jälkimmäiselle oli neljän vuoden kuluessa syntynyt 35 hopeataalarin verorästit kruunulle. Olli Räsänen ilmoitti maksaneensa jo osan rästeistä ja lupasi huolehtia myös lopuista. Oikeus määräsikin maakappaleet Räsäsen tilaan kuuluviksi.[6]

• [1]Kuopion käräjät 10.7.1641, s. 106v─107.
• [2]Kuopion käräjät 22.7.1644, s. 166v.
• [3]Kuopion käräjät 28.11.1646, s. 552.
• [4]Kuopion käräjät 19.2.1649, s. 70v.
• [5]Kuopion käräjät 5.3.1651, ei sivunumeroa.
• [6]Kuopion käräjät 21.8.1676, s. 97─98.

Ihanus Airaksinen: Ihanus Pekanpoika Airaksinen, talollinen noin vuodesta 1624 Kuopion pitäjän Airakselan kylässä. Isolauasjärven rannalla oli vuonna 1561 verotettavana talo, jota asui Pekka Ollinpoika Airaksinen. Hänet mainitaan papinveroluettelossa jo vuonna 1557. Hän oli elossa vielä vuonna 1571. Talo perustettiin Leppävirran Kotalahden Olli Leskisen maille, ja koska Pekan patronyymi on Ollinpoika, on mahdollista, että hän oli Leskisen poika. Tällainen nimenmuutto oli 1500-luvun Savossa varsin tavallista. Hän saattoi olla myös Leskisen vävy.[1] Tavisalmen pitäjän autioveroluettelossa mainittiin vuonna 1621 Ihanus Airaksinen, jolla oli 3 veromarkkaa, Pekka Airaksinen, jolla oli 4 veromarkkaa ja Antti ja Lassi Airaksinen, joilla kummallakin oli 1½ veromarkkaa.[2] Vuoden 1619 maakirjaan Pekka on merkitty ½ ja Ihanus 1½ veromarkan tilalle Puutosmäen kymmenekseen.[3]Vuoden 1610 huonekuntaluetteloon Pekka Airaksinen ja kolme nuorta avioparia on merkitty Leppävirran kymmenekseen.[4] Vuoden 1608 manttaaliluettelossa Pekka on samoin 3 veromarkan tilalla Leppävirran kymmeneksessä.[5]Tavisalmen papinveroluettelossa 1604 Pekka Airaksinen esiintyy yhdessä Olli ja Paavo Leskisen kanssa 9 veromarkan tilalla Puutosmäen kymmeneksessä.[6] Vuoden 1602 papinveroluetteloon samat miehet on merkitty saman suuruiselle tilalle Kalamamäen kymmenekseen.[7] Vuoden 1600 manttaaliluettelossa Olli Leskinen, Pekka Airaksinen ja Juntti Leskinen mainitaan 8 veromarkan tilalla Kalamamäen kymmeneksessä.[8]Papinveroluettelossa 1599 Pekalla ja Olli Taskisella on 9 kilttiä myös Kalamamäessä.[9] Puoliso N. N.

• [1]Soininen, Arvo M. 1961, Pohjois-Savon asuttaminen keski- ja uuden ajan vaihteessa, Suomen Historiallinen Seura, Historiallisia tutkimuksia LVIII.
• [2]KA 6792a, s. 176.
• [3]KA 6780, s. 7.
• [4]KA 6747, s. 58v.
• [5]KA 6733, s. 26v.
• [6]KA 6703, s. 9v.
• [7]KA 6689, s. 59.
• [8]KA 6679, s. 10.
• [9]KA 6669, s. 43.

Mikko Matinpoika Tuomainen: Mikko Matinpoika Tuomainen. Talollinen Kuopion Enonlahdella. Puoliso N. N. Käräjillä 16.1.1688 nimismies Samuel Cajanus syytti Olli Koistista siitä, että tämä oli edellisillä Lappeen markkinoilla lyönyt Matti Mikonpoika Tuomaista puukolla niin, että tämä kuoli kolme ja puoli viikkoa myöhemmin. Heti tämän jälkeen kuolleen omaiset olivat ottaneet hänet kiinni. Kuolleen leski Liisa Yrjäntytär Hillutar, isä Mikko Tuomainen ja veli Mauno Mikonpoika Tuomainen astuivat oikeuden eteen ja pyysivät kyynelsilmin rikoksen sovittamista hengellä. Koistinen vastasi lyöneensä Mattiin kaksi haavaa lantioon. Hänen mukaansa Matti oli saattanut kuolla myös jostain muusta syystä kuin näistä haavoista. Mikko Tuomaisen mukaan hänen poikansa päässä oli ollut haava, joka oli parantunut, mutta hänen koko jakkunsa oli ollut täynnä reikiä. Koistinen ei voinut kieltää lyöneensä myös näitä iskuja. Riita oli alkanut Olavinlinnan ja Puumalan välillä Piilosalmella, jossa Koistinen oli menettänyt yhden leipänsä. Hän oli kysynyt yleisesti, tiesikö kukaan seurueesta, minne se oli joutunut. Kukaan ei ollut hänelle vastannut sillä kertaa. Seuraavaksi he olivat ostaneet Sulkavalla Jussi Hintsaselta olutta. Kun he olivat juoneet sitä, oli edesmennyt kysynyt häneltä, miksi hän oli syyttänyt tätä kadonneen leipänsä varastamisesta. Tähän Koistinen oli pyytänyt, ettei hänen hyvä naapurinsa puhuisi sellaisia, vaan istuisi hänen kanssaan juomaan olutta. Heidän juotuaan oluen, oli Koistinen halunnut hakea lisään, mutta Matti oli ottanut tuopin ja aikonut lyödä sillä häntä otsaan. Hintsasen vaimo oli kuitenkin estänyt tämän. Matti oli tarttunut Koistista hiuksista ja kaatanut hänet alleen sekä pahoinpidellyt korvapuusteilla ja vetämällä hiuksista. Matti oli lyönyt häneen yhdeksän verihaavaa puukarahkalla. Heikki Mönkkönen oli lopulta erottanut heidät toisistaan. Tuomainen oli juossut uudelleen Koistisen perään ja lyönyt kaksi haavaa hänen päähänsä. Lisäksi yksi hänen vasemman kätensä sormista oli halvautunut, kuten oikeudessakin voitiin todeta. Olli Koistisen sedän poika Antti Antinpoika Koistinen oli tällöin tarttunut Tuomaista kurkusta ja lyönyt hänet maahan. Tällöin Olli oli lyönyt häntä puukolla, mutta ei voinut muistaa sitä, sillä hän oli ollut humalassa. Hän oli juossut metsään, mistä muut olivat ottaneet hänet kiinni ja sitoneet puoleksi yötä. Hänet päästettiin vapaaksi, kun Tuomainen oli sanonut, ettei hän kuolisi haavoihin. Sinä yönä Tuomainen ei ollut enää juonut, mutta oli pitänyt muuten koko matkan hauskaa. Hän oli sanonut, että kun Jumala auttaisi hänet jälleen terveeksi, he olisivat jälleen hyviä ystäviä, varsinkin kun hän itse oli hyökännyt syyttä Koistisen kimppuun. Antti Koistinen puolestaan oli halunnut kostaa hänelle tapahtuneen. Antti Hiltunen todisti tappelun edenneen kuten edellinen todistaja kuvasi. Antti Koistinen oli kysynyt Tuomaiselta, miksi hän löi hänen sukulaistaan ja painoi tämän kurkusta maahan sekä käskeneen Ollin lyödä Tuomaista. Tällöin Olli oli lyönyt kaksi haavaa lantioon ja yhden päähän. Todistaja oli sanonut Antille, että tämä tempun teki, kun piti toista kiinni ja antoi toisen lyödä. Tuomainen oli sitten koko matkan ollut mukana ja syönyt täydet ateriat. Hän ei ollut valittanut henkensä päälle, ainoastaan lantiotaan. Nuori renki Heikki Heikinpoika Mönkkönen, Pekka Kankkunen ja Jussi Heiskanen kertoivat tapahtumista osapuilleen samoin kuin Hiltunen. Jussi Heiskasen mukaan Matti Tuomainen oli sanonut Lapinsalmella heidän saunoessaan, ettei Olli olisi vahingoittanut häntä, mikäli Antti ei olisi pitänyt hänestä kiinni. Kun Antti Tuomainen ja Matti Antinpoika Tuomainen olivat ottaneet Ollin kiinni metsästä puukotuksen jälkeen, oli tämä todennut, ettei kadonneesta ja syödystä leivästä ollut juuri iloa kellekään. Isältä ja Olli Koistiselta kysyttiin, miksi parturi ei ollut lääkinnyt Mattia Lappeenrannassa, mutta Koistinen sanoi, ettei Matti ollut halunnut sitä, sillä kahden viikon kuuri olisi maksanut kolme riikintaalaria. Isä sanoi Matin vaatineen viimeisillään, että hänen perheensä hakisi sovitusta ja kostoa hänen verelleen, minkä he nyt olivat tehneetkin. Koistinen tarjosi sovitussummaa, mutta omaiset huusivat kovaan ääneen henkeä hengestä. Matti Ollinpoika Heiskasen vaimo Katri Haukatar oli käynyt tervehtimässä kuolevaa tämän ollessa viimeisillään. Matti oli maannut lattialla hyvin heikkona ja hänen vaimonsa oli sanonut, että hänen kätensä ja jalkansa olivat hyvin kylmät, joten alkoi olla hyvästien aika. Tällöin kuoleva oli sanonut, että hän kuolisi Koistisen vuoksi ja suvun tuli vaatia hänet siitä tilille. Antti Antinpoika Koistinen kiisti pitäneensä Tuomaista maassa, kun häntä lyötiin puukolla. Olli Koistinen väitti niin kuitenkin tapahtuneen. Tähän Antti vastasi, että hän oli vain yrittänyt erottaa miehiä toisistaan, sillä veri oli vettä sakeampaa. Kun Antille huomautettiin, että todistajat olivat valalla vannoneet hänen pitäneen kuollutta kurkusta, hän ei enää vastannut mitään vaan vaikeni kokonaan. Nimismies kertoi vielä, että kuollut oli maannut kotiin palattuaan vaimonsa kanssa, jolloin haava oli auennut ja vuotanut sitten jatkuvasti. Tuomaisen vaimokin tunnusti tämän ja sanoi veren vuotaneen neljä päivää, mutta piti silti Koistista syyllisenä miehensä kuolemaan. Lautakunnan todistuksen mukaan Matti Tuomainen oli ollut ihminen, joka hali aina tappelua sekä kirkko- että käräjätiellä. Kirkkoherra Andreas Arvidi ja nimismies todistivat myös hänen viettäneen levotonta elämää. Koistisen puolestaan kerrottiin olevan hurskaan ja yksinkertaisen ihmisen, jonka kukaan ei tiennyt tapelleen ennen. Myöskään Antti Koistista ei tiedetty riitaisaksi. Näiden seikkojen perusteella sekä Olli että Antti Koistinen tuomittiin kuolemaan. Tuomio alistettiin hovioikeudelle. Kun se luettiin heille, he purskahtivat kummatkin itkemään ja rukoilivat sovitussummaa sukulaisilta, jotka kieltäytyivät siitä täysin.[1] Kuopion käräjillä 12.2.1712 Mikko Matinpoika Tuomainen Enonlahdelta ilmoitti, että hänen kuolemansa jälkeen hänen tilansa tulisi hänen vanhimman poikansa Mauno Tuomaisen neljälle pojalle, jotka olivat luvanneet elättää hänet hänen vanhuudessaan. He saivat myös kolmanneksen irtaimesta omaisuudesta. Loput kaksi osaa menivät pojille Mauno ja Lassi sekä tyttärelle Katri. Lautamies Mauno Mikonpoika Tuomainen pyysi Kuopion käräjillä 5.9.1728, että jo hänen isänsä Mikko Tuomaisen ja Enonlahden Matti Heiskasen välillä 12.2.1710 annettu tuomio pantaisiin täytäntöön. Se koski 600 ruislyhdettä ja yhtä hyvän kasken palauttamista, kuin miltä Heiskanen oli korjannut kyseiset 600 lyhdettä 3 000 lyhteen kaskasta Tuomaisen maalta, sekä 10 hopeataalaria kuluja. Päätöksen antanut maaherra Johan Henrik Frisenheim oli kirjeellään 5.10.1725 vaatinut selvitystä, miksi tuomiota ei ollut pantu täytäntöön ja ilmoittanut, ettei hän voinut asialle mitään ennen selvityksen tekemistä. Hän sai ainoastaan 500 lyhdettä rukiita ja 24 kappaa viljaa, joista viimeksi mainitulla korvattiin 6 kuparitaalarin kulut. Myös edesmenneen Matti Heiskasen poika Matti myönsi, että summasta oli vielä suorittamatta 100 lyhdettä ja kuluja 24 kuparitaalaria, mistä Tuomaiselle annettiin todistus.

• [1]Kuopion käräjät 16.─18.1.1688, s. 34─45.

Paavo Räsänen Räsälästä: Paavo Ollinpoika Räsänen, perintötalollinen 1½ veromarkan tilalla Kuopion pitäjän Räsälässä viimeistään vuodesta 1672 vuoteen 1689. Puoliso Marketta Malitar. Kuopion talvikäräjillä 1652 yhteensä 21 talonpoikaa valitti, että korpraali Olof Ordusson ja vääpeli Lassi Laatikainen olivat edellisen vuoden puolella joulun ja uudenvuoden välisenä aikana pahoin ahdistelleet heitä. Jokaisella valittajalla oli perheenjäsen, joka oli joskus paennut väenottoja. Yksi valittajista oli Paavo Räsänen, jonka vaimolta miehet olivat vieneet ruokatarpeita. Kun Räsänen oli kirjoitettu nihdiksi, hän oli paennut Venäjälle ja palannut sieltä kaksi vuotta sitten pitämään kotitaloaan isänsä kanssa.[1] Talvikäräjillä 1685 Paavo valitti, että Antti Roininen piti hallussaan osaa hänelle kuuluvasta Kulvanahomäestä. Räsänen vaati maata itselleen rämettä myöten Suurijärveltä Levojärvelle, Kurkijärvelle ja Kannejärvelle. Kiistanalaisella alueella oli suoritettu katselmus, ja sekä katselmusmiesten että lautamiesten käsityksen mukaan riitamaa oli vanhastaan kuulunut Roinisen tilaan. Räsäsen ja Roinisen maiden välillä oli kolme rajamerkkiä alkaen Suurijärveltä, jossa merkkinä oli suuri kaatunut kuusi ja josta lähtien Räsäsen isä oli 23 vuotta aiemmin itse uudistanut rajan Roinisen tilan entisen asukkaan Antti Keinäsen suostumuksella. Katselmusmiesten mielestä Räsäsellä ja Roinisella oli maakirjaverojensa mukaiset kappaleet, joten oikeus vahvisti heidän maidensa välisen rajan. Räsänen ilmoitti valittavansa oikeuden päätöksestä laamanninoikeuteen.[2]

• [1]Kuopion käräjät 18.2.1652, ei sivunumerointia.
• [2]Kuopion käräjät 14.1.1685, s. 30.

Antti Heikkinen: Antti Lassinpoika Heikkinen, syntyi 1673 Riistavedellä. Kuoli 8.4.1753 Riistavedellä. Talollinen vuoteen 1703 Kuopion Pelonniemi 3 ja siitä eteenpäin kuolemaansa talollinen Riistavesi 6 Kekälänpelto. Ensimmäinen puoliso Juliana Voutilatar, joka oli Jaakko Laihasen leski ja kuoli ennen vuotta 1711. Toinen puoliso noin 1711 Kuopiossa Helka Hartikatar, syntyi 1685. Juliana Voutilainen ja hänen ensimmäinen miehensä Jaakko Laihanen tekivät keskinäisen testamentin 9.3.1697. Juliana teki testamentin Antille 15.12.1709. Kuopion syyskäräjillä 1725 ilmoitettiin, että Antti oli saanut Laihasten sukutilan kihlakunnanoikeuden 13.2.1710 ja laamanninoikeuden 12.9.1711 antamilla päätöksillä. Talvikäräjillä 1729 ilmoitettiin, että nimismies Henrik Hoffrén oli ottanut Antilta viljaa ja kuuden kuparitaalarin arvoisen kuparikattilan ja antanut ne Maunu Tuomaiselle. Tämä otto perustui oikeuden 8.6.1708 tekemään päätökseen. Tuomainen sanoi, että hän oli antanut kuparikattilan takaisin Antille, koska tämä oli luvannut maksaa vaaditut kuusi kuparitaalaria. Hän ei ollut kuitenkaan maksanut tätä summaa. Antti kiisti tapahtuman ja kun Tuomainen ei kyennyt todistamaan kattilan luovutusta, vapautettiin Antti vaateesta. Syyskäräjillä 1729 kerrottiin, että Antti ja muut veljet olivat eronneet yhteisestä pesästä 25 vuotta aiemmin. Antti ja muut veljet olivat silloin saaneet osuutensa irtaimesta omaisuudesta sekä kiinteästä ja veljistä Sakari oli jäänyt tilalle isännäksi. Talvikäräjillä 1730 Antilta ilmoitettiin ulosmitatun 3.1.1729 neljä lehmää ja hieho, jotka oli annettu Maunu Tuomaiselle. Ulosmittaus tapahtui sen vuoksi, että Tuomaisen vaimo Silja Voutilatar, joka oli lapsettomana kuolleen Antin ensimmäisen vaimon Juljanan sisar, oli kihlakunnanoikeuden venäläisvallan aikana 5.10.1721 antaman tuomion perusteella oikeutettu saamaan perintöä sisarensa jälkeen. Syyskäräjillä 1730 Maunu Tuomainen puolestaan väitti, että hän oli jättänyt venäläisvallan aikana Antin luo säilöön kolme tynnyriä ohria. Takaisin hän oli saanut vain yhden tynnyrin. Asianosaiset sopivat oikeuden edessä niin, että Antti antoi Maunulle vielä yhden tynnyrin ohria. Syyskäräjillä 1731 Tuomainen vaati koko 2/3 veron perintötilaa Antilta vaimonsa perintöoikeuden nojalla. Oikeus ei sitä hänelle antanut.

Erland Skopan perhe: Erland Antinpoika Skopa Erland Andersson Kauhanen, syntyi vuonna 1663 Kuopion Niuvanniemessä. Torppari Kuopion Savilahdessa. Kuoli 16.3.1744 Savilahdessa. Kuopion käräjillä 6.2.1728 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=24196997 Erland vaati nuoremman setänsä Kustaa Antinpoika Skopan pojalta Jussilta isänsä Antti Antinpoika Skopan 1 ¼ veromarkan tilaa Savilahdessa. Vaateensa hän perusti oikeuden 13.6.1687 antamaan päätökseen, jonka hän esitti alkuperäisenä asiakirjana, ja jonka mukaan tila oli tuomittu hänen isälleen vanhimpana veljeksenä lunastussummaa vastaan. Jussi esitti puolestaan 21.1.1688 päivätyn asiakirjan, jonka olivat todistaneet kappalainen Johan Argillander, Antti Julkunen, Olof Lund ja Erkki Turkulainen, ja jonka mukaan Antti luovutti tilan 50 kuparitaalarin summaa vastaan Kustaalle. Jussi väitti summan myös tulleen maksetuksi. Antti sanoi, että hänen isänsä, joka oli kuollut yli 20 vuotta aiemmin, omaisuus oli jo paljon ennen kuolemaa erotettu Kustaan omaisuudesta, joten Antin omaisuutta ei kuulunut olla Kustaan hallussa. Oikeus ei suostunut Erlandin pyyntöön, eikä suostunut jakamaan myöskään tämän vaatimaa irtainta omaisuutta, sillä hänen isänsä kuolemasta oli kauan, eikä hän ollut esittänyt tällaisia vaatimuksia aiemmin. Puoliso vuonna 1684 Kuopiossa Inka Hannuntytär Hakulitar. Kuoli ennen vuotta 1727 Kuopion Savilahdessa.

Juurikkamäen Räsäsiä: Mikko Mikonpoika Räsänen (vanhemmat Mikko Vänninpoika Räsänen ja Riitta Lassintytär Hapotar). Talollinen Kuopion Juurikkamäessä. Räsäsen suku saapui vuonna 1611 Juurikkamäkeen, jolloin Olli Vänninpoika Räsänen perusti Lamminmäen Mäkelän talon. Sen isäntänä jatkoi vuodesta 1631 hänen poikansa Vänni Ollinpoika Räsänen. Vuonna 1664 tuli puolestaan isännäksi hänen poikansa Mikko Vänninpoika, joka kuoli vuoden 1694 paikkeilla. Hänen leskensä Riitta Hapotar mainittiin tilalla vielä vuonna 1697. Kuopion käräjillä 17.1.1687 Mikko Vänninpoika Räsänenvalitti, että hän oli jokin aika sitten eronnut nuoremmasta veljestään Antti Vänninpojasta ja jakanut omaisuuden heidän keskensä. Nyt hän ei saanut nauttia rauhassa omasta osastaan. Antti esitti Nicolaus Petrellin kirjeen 10.6.1678, jonka mukaan Antti oli saanut Olli Vänninpoika Räsäsen 1½ veromarkan tilan Juurikkalahdessa maksamalla tämän 30 hopeataalarin rästin kruunulle. Antti yritti tällä osoittaa, että tila oli kruununtila. Mutta koska lautakunta totesi sen perintötilaksi, tuli Mikon vanhempana saada se ja maksaa sopiva summa Antille.[1] Käräjillä 17.9.1723 Mikko pyysi oikeudelta, että hänen nuoremman setänsä poika Tuomas Antinpoika Räsänen häädettäisiin hänen Juurikkamäellä yksin omistamaltaan 1 1/3 veromarkan tilalta. Tuomas ilmoitti, että hänkin halusi osan tilasta, sillä sille sopi hyvin kaksi asukasta. Mikko esitti oikeuden 17.1.1687 antaman päätöksen, jonka mukaan tila oli annettu hänen isälleen Mikko Vänninpoika Räsäselle yksityiseksi omaisuudeksi. Oikeus määräsi lisäksi, että Mikon tuli korvata veljelleen Antti Vänninpojalle tämän osuus tilasta sen arvioinnin jälkeen. Tällainen arviointi oli järjestetty 1.9.1688. Lisäksi edesmennyt maaherra Lindehielm oli 26.9.1692 määrännyt kruununvoudin pitämään Mikon oikeudet voimassa. Oikeus ei siis suostunut Tuomas Räsäsen pyyntöön.[2] Puoliso Silja Laihiatar, syntyi vuonna 1681 Kuopion pitäjässä. Kuoli 10.11.1759 Juurikkamäessä ja haudattiin Kuopion kirkon eteläiseen ristiin. Kuopion käräjillä 21.1.1699 Jaakko Laihainen esitti kirjelmän päivättynä 9.3.1697, jonka mukaan hän testamenttasi korkeassa iässä lapsettomana vaimolleen Juliana Pertuntytär Voutilattarelle irtaimen ja kiinteän omaisuutensa. Hänen veljensä Antti Laihainen oli jo saanut oman osuutensa omaisuudesta isän jälkeen. Testamentti oli kuitenkin lain vastainen eikä oikeus voinut vahvistaa sitä.[3] Vuoden 1664 maantarkastuksen mukaan Riistavedellä asuivat Jaakko ja Antti Laihiainen. Manttaaliluettelon mukaan Riistajärven kylässä asui vuonna 1655 Jaakko Laihiainen vaimoineen.[4] Vuoden 1625 myllytulliluettelon mukaan samassa kylässä asuivat Antti ja Simo Laihiainen, jotka molemmat maksoivat veroa kahdesta hengestä.[5] Vuoden 1624 maakirjan mukaan Antilla oli ¼ veromarkan ja Simolla ½ veromarkan tila.[6] Vuoden 1621 autioveroluettelossa mainitaan ainoastaan Simo Laihiainen 1½ veromarkan tilalla.[7] Vuoden 1619 maakirjassa Simolla oli ½ veromarkkaa viljelyksessä ja ½ autiona Kuopionniemen kymmeneksessä.[8] Maakirjan 1612─13 mukaan Simolla oli ½ veromarkkaa viljelyksessä ja 1 autiona, mutta Antti Laihiaisella 1 veromarkka viljelyksessä.[9] Vuoden 1610 huonekuntaluettelossa Antti maksoi yhdestä nuoresta avioparista, mutta Simoa ei mainita laisinkaan.[10] Vuoden 1608 manttaaliluettelossa Simo Laihiainen asui 2 veromarkan tilaa Kuopionniemen kymmeneksessä.[11]Vuoden 1606 autioveroluetteloon Simolle merkittiin Vehmasmäen kymmenekseen 1 veromarkka ja ¼ savua.[12] Vuoden 1600 manttaaliluettelossa Simo merkittiin 5 veromarkan arviokuntaan Jännevirran kymmenekseen. Simolle kuului ½ veromarkkaa. Muut osakkaat olivat Pekka, Erkki, Pekka Pekanpoika, Lasse ja Hemminki Hakkarainen. Tila oli ollut osittain autiona 22 vuotta ryssän hävityksen tähden.[13] Vuonna 1599 Simoa ei mainita papinveroluettelossa, vaikka edellä mainittu jakokunta siinä esiintyykin.[14]

• [1]Kuopion käräjät 17.1.1687, s. 24─25.
• [2]Kuopion käräjät 17.─20.9.1723, s. 479─480.
• [3]Kuopion käräjät 21.1.1699, s. 11.
• [4]KA 8618, s. 600.
• [5]KA 6805, s. 69.
• [6]KA 6799, s. 19v.
• [7]KA 6792a, s. 177v.
• [8]KA 6780, s. 11.
• [9]KA 6758, s. 16v─17.
• [10]KA 6747, s. 55v.
• [11]KA 6733, s. 24v.
• [12]KA 6717, s. 2v.
• [13]KA 6679, s. 7.
• [14]KA 6669, s. 48, 61v.

Hämäläisiä: Tahvo Tahvonpoika Hämäläinen. Talollinen Akonvedellä. Puoliso 17.6.1726 Tiina Aabrahamintytär Hartikainen Akonvedeltä. Kuopion käräjillä 12.2.1722 nimismies Henrik Hoffrén syytti Tahvoa ja sotamiehen Paavo Hakkaraisen vaimoa Peatta Tuomaantytär Rissatarta yksinkertaisesta huoruudesta miehen ollessa poissa kruunun palveluksessa. Suhteesta oli syntynyt 1.5.1721 poika, joka oli kastettu Tahvoksi ja joka eli edelleen. Osapuolet tunnustivat sekaantuneensa toisiin. Rissatar tuomittiin avioliitossa olevana osapuolena ensikertalaisena 80 hopeataalarin ja Tahvo samoin ensikertalaisena, mutta naimattomana, 40 hopeataalarin sakkoon. Lisäksi heidän tuli suorittaa kirkonrangaistus kolmena sunnuntaina. Tahvon tuli elättää lasta yhdellä viljatynnyrillä vuodessa. Sakkorahojen puutteessa Peattaa rangaistiin 32 parilla piiskoja, 3 lyöntiä parilla, ja Tahvoa 16 parilla raippoja, 3 lyöntiä parilla.[1] Käräjillä 20.2.1725 naimaton naikkonen Katri Venälätär syytti naimatonta talollista Tahvo Hämäläistä salavuoteudesta kanssaan, kun Hämäläinen oli naapurinsa kappalainen Johan Molleruksen metsässä töissä, jolla Katrikin palveli. Makaaminen oli tapahtunut useita kertoja metsässä, mutta Katri ei ollut tullut raskaaksi. Todistaja Paavo Kärkkäinen kertoi, että kun hän oli kuuden muun kanssa ollut edellisen sadonkorjuun aikaan Molleruksella metsätyössä, olivat he lauantai-iltana menneet Hämäläiselle naapuriin yöksi ja maanneet siellä sunnuntai- ja maanantaiyön. Aikaisin maanantaiaamuna oli Kärkkäinen, joka oli maannut tuvassa Hämäläisen isän kanssa, mennyt herättämään Katria, joka oli maannut saunassa kaiken muun talon- ja työväen kanssa ja Katri Hämäläisen vieressä. Kaikki saunassa olivat olleet unessa. Todistajan mukaan Hämäläinen ei ollut halannut Katria. Kaikki olivat heti nousseet ja lähteneet töilleen. Katri vakuutti Hämäläisen todella maanneen hänet, vaikka tämä kielsi eikä Katrilla ollut enempää todistajia. Oikeus päätti, että Hämäläinen vapautettiin syytteestä asianhaarojen perusteella.[2]

• [1]Kuopion käräjät 12.─15.2.1722, s. 97─98.
• [2]Kuopion käräjät 20.2.1725, s. 388─389.

Tuomaisia jälleen: Mauno Mikonpoika Tuomainen. Talollinen ja lautamies Kuopion Enonlahdella. Käräjillä 28.1.1723 käsiteltiin juttua, jossa lautamies Heikki Holopainen, joka oli ollut venäläisten starostana vuonna 1716 ja sitä seuraavina vuosina, ei osannut selittää, minne olivat joutuneet ne 12 kuparitaalaria, jotka hän oli kyseisenä vuonna koonnut Mauno ja Lassi Tuomaiselta. Lisäksi hänen olisi pitänyt toimittaa Lassille 5 karoliinia ja 2 taalaria 12 äyriä kuparia tämän ruotutöissä suoritetun työn palkaksi. Myöskään hän ei voinut osoittaa toimittaneensa venäläisille niitä kolmea ketunnahkaa ja 1 taalaria 28 äyriä kuparirahaa, jotka hän oli saanut vuonna 1719 Tuomaisilta. Holopainen määrättiin siksi maksamaan Tuomaisille takaisin 35 taalaria 8 äyriä kuparirahaa, joka kattoi mainitut summat ja kolmen ketunnahan hinnan 12 taalaria. Koskien niitä 5 tynnyrillistä viljaa, josta osapuolet olivat riitaisia, totesi Holopainen keränneensä 3 tynnyriä Tuomaisten velan suorituksena. Tämän he myönsivät osittain, mutta osittain kielsivät. Osapuolet määrättiin laatimaan kunnolliset laskut vaatimuksistaan, jolloin asia otettaisiin käsiteltäväksi seuraavilla kesäkäräjillä. Lisäksi koskien Tuomaisten hevosta, jonka ryssät olivat ajaneet kuoliaaksi ropottitöissä Viipurissa, ja he eivät suorastaan syyttäneet siitä Holopaista, niin heidän korjaushakemuksensa ohjattiin maaherralle.[1] Käräjillä 7.2.1727 Maunon veli Lassi Tuomainen Leppävirran Tahvanalanmäeltä ilmoitti, että hänen perintönsä oli vielä hänen veljensä Maunun luona jakamattomana. Mauno puolestaan ilmoitti, että hovioikeuden asessori Klas Jägerschöld oli jakanut heidän perintönsä 7.4.1714. Tällöin yhteisomistus sekä kuparia ja jotakin muuta oli jaettu kokonaan heidän keskensä. Lautamies Heikki Holopainen oli myöhemmin osittanut heidän omaisuudestaan kummallekin tulevan osan. Mauno kielsi, että hänellä olisi enää muuta yhteistä omaisuutta kuin jalkajousi, jonka hän lupasi Lassille. Lautamies Holopainen ilmoitti olleensa jakamassa perintöä asessorin kanssa, ja jakaneensa vielä myöhemmin kuparia, pyssyjä, ketunrautoja ja muuta veljesten kesken. Tällöinkin Lassi oli väittänyt, että Maunolla oli hallussaan enemmän yhteiseen pesään kuuluvaa omaisuutta. Koska Lassi oli vasta nyt vaatimassa perintöä, eikä ollut tehnyt sitä aiemmin vuoden 1714 perinnönjaos jälkeen, oikeus hylkäsi hänen kanteensa.[2] Samoilla käräjillä 7.2.1727 Lassi Tuomainen vaati edelleen veljeltään Maunolta, että tämä maksaisi hänelle puolet siitä 22 kuparitaalarin summasta, jolla heidän edesmennyt isänsä Mikko Tuomainen oli myynyt hevosen ennen ryssän tunkeutumista maahan Leppävirran Haapamäen Pekka Pekanpoika Suhoselle. Mauno väitti Lassin itsensä ottaneen rahat vastaan. Kun Suhonen oli kirjeessään 16.10.1726 ilmoittanut, että Mauno oli saanut rahat, vaati oikeus Suhosen saapumaan seuraaville käräjille selvittämään asiaa.[3] Edelleen samoilla käräjillä 7.2.1727 lautamies Mauno Tuomainen kertoi, että hän oli ryssän vallan aikana veljensä poissa ollessa ja tämän vaimon ja lasten väitetyn sairauden aikana pitänyt talvella sen tilan tuvan ovea panttina, joka oli tuomittu Lassille. Mauno oli tehnyt tämän ilman virkavallan suostumusta, sillä hän halusi lunastaa tilan itselleen. Tästä omankädenoikeudesta oikeus tuomitsi hänet kolmen hopeamarkan sakkoon ja maksamaan Lassin kuluina 24 hopeaäyriä.[4] Lassi valitti samassa yhteydessä, että Mauno oli ottanut häneltä hänelle lunastussummaa vastaan annetun tilan viljoista ohria ryssän vallan aikana. Koska tila oli kuitenkin jo tuolloin siirtynyt Maunon haltuun ja hän oli kylvänyt sen maille rukiita jo edellisenä syksynä ja lisäksi maksanut tilan verot kyseiseltä vuodelta, hylkäsi oikeus Lassin valituksen.[5] Edelleen käräjillä 7.2.1727 Mauno tunnusti, että hän oli ominut itselleen veljensä Lassin kanssa samassa ruokakunnassa asuessaan heidän yhdessä ryssän vallan aikana tekemänsä tervakset. Ne hän oli polttanut rauhan solmimisen jälkeen tervaksi. Niistä hän oli pitänyt itsellään 15 tynnyriä, jotka hän oli myynyt Lappeenrannassa 4 taalaria 28 äyriä tynnyri ja saanut yhteensä 70 taalaria 10 äyriä kuparirahaa. Lassille hän oli antanut ainoastaan 5 tynnyriä. Ne oli myyty Lappeenrannassa 6 taalarin tynnyrihintaan eli niistä oli saatu yhteensä 30 taalaria. Tervasta saatu summa oli siis yhteensä 100 kuparitaalaria. Koska omaisuus oli jaettu heidän isänsä kuoltua tasan veljesten kesken, tuli Maunon antaa Lassille vielä 20 taalaria.[6] Mauno esitti käräjillä 7.2.1727 saman oikeuden 7.6.1714 antaman tuomion, jolla hänen veljensä Lassi Tuomainen erotettiin entisen Antti Tiilikaisen ¾ veromarkan tilalta. Mauno sai lunastaa tilan poikineen 100 kuparitaalarilla, ja kyseinen tila oli edelleen heidän hallussaan. Lisäksi kummankin tuli nauttia puolet sadosta yhteisiltä viljelyksiltä ja maksaa puoliksi tilan sen vuoden verot. Omat yksityiset viljelyksensä kumpikin sai nauttia itse. Seuraavana vuonna 1715 Mauno oli tarjonnut kyseistä 100 taalarin lunastussummaa Lassille lautamies Heikki Holopaisen kautta, mutta tämä ei ollut ottanut sitä vastaan. Lisäksi Lassi oli jättänyt maksamatta oman osansa tilan edellisen vuoden veroista. Lisäksi hän oli tehnyt tilalle huomattavia viljelyksiä vuosina 1715, 1716 ja 1717, mutta ei ollut maksanut lainkaan veroja tilalta. Lassi oli sitten 14.1.1726 saanut maaherran päätöksen kyseisten 100 taalarin ulosotosta, minkä olivat toteuttaneet 7.1.1727 veronkantokirjuri Elias Paldanius ja lautamiehet Heikki Holopainen sekä Lassi Kinnunen. Koska Lassi ei ollut tyytynyt niihin 100 taalariin, vaati Mauno tätä korvamaan hänelle tilalta korjattuja satoja laskunsa mukaan. Vuodelta 1714 pellosta korjaamansa 16 tynnyriä ohria, Laukasenitäpuolen kaskesta 1 500 lyhdettä rukiita ja Kukkarmäen kaskesta 60 konttia nauriita. Vuodelta 1715 pellosta 12 tynnyriä ohria, Väärämäen kaskesta 1 200 lyhdettä rukiita ja Torvenlahden kaskesta 100 konttia nauriita. Vuodelta 1716 pellosta 600 lyhdettä rukiita, Honkajärven Eteläpään kaskesta 1 800 lyhdettä rukiita ja Päiväpuoli Kukkaronmäeltä kaksi haasiaa ohria, joissa kummassakin 13 tankoa ohria, Lapialahden kaskesta tynnyrin ohria ja lisäksi kauroja ja herneitä. Vuodelta 1717 Torvenlahden kaskesta 600 lyhdettä rukiita, Telkkösenjärven kahdesta haasiasta ohria, joista puolta oli vikuuttanut halla, Kukkaronmäen itäpuolelta tynnyri sekaviljaa ja sen vierestä toisesta kaskesta tynnyri ohria. Lisäksi vielä Väärämäestä rukiita puolen tynnyrin kylvön verran. Nämä viljelykset olivat arvioineet lautamies Holopainen ja talollinen Heikki Koistinen. Kun Lassi oli esittänyt oman arvionsa kylvöistään, päästiin hieromaan sopua. Osapuolet päätyivät ratkaisuun, jossa Lassi maksoi Maunolle 55 kuparitaalaria ja lisäksi ne 20 kuparitaalaria, jotka tämä oli tuomittu maksamaan hänelle tervasta. Lisäksi tulivat Maunon oikeudenkäyntikustannukset 24 hopeaäyriä.[7] Puoliso Eeva Kohotar.

• [1]Kuopion käräjät 28.─31.1.1723, s. 70─71.
• [2]Kuopion käräjät 7.─10.2.1727, s. 106─107.
• [3]Kuopion käräjät 7.─10.2.1727, s. 107.
• [4]Kuopion käräjät 7.─10.2.1727, s. 108─109.
• [5]Kuopion käräjät 7.─10.2.1727, s. 109.
• [6]Kuopion käräjät 7.─10.2.1727, s. 110.
• [7]Kuopion käräjät 7.─10.2.1727, s. 114─117.

Riistaveden Kuukanahon Parviaisia: Vänni Vänninpoika Parviainen. Talollinen Kuopion Riistaveden Kuukanahossa. Parviaisen suku on kotoisin Rantasalmen hallintopitäjästä, jossa vuonna 1540 asui useita arviokuntia Parviaisia, joilla oli eräsijoja pohjoisempana, mm. Riistavedellä. Erään arviokunnan osakkaina 8 veromarkalla olivat vuodesta 1540 vuoteen 1558 veljekset Heikki ja Lassi Parviainen. Vuonna 1557 arviokuntaan kuuluivat Heikki ja Antti sekä Heikin poika Antti ja tämän poika Paavo sekä Lassin poika Kauppi. Antti mainitaan veroluetteloissa vuodesta 1556 vuoteen 1572 sekä Paavo vuodesta 1556 vuoteen 1583. Vuonna 1584 Paavo oli köyhtynyt rengiksi ja hän muutti ”Kainuuseen” köyhyyttä pakoon. Paavon poika Heikkimainitaan vuoden 1590 apuveroluettelossa Tavisalmen Savilahden neljänneskunnassa. Hän muutti viimeistään vuonna 1595 Parvialan tilalle Riistavedelle. Vuoden 1634 myllytulliluettelon mukaan Heikki oli ikivanha ja hänen poikansa Vänni ja Heikki pitivät isännyyttä vuodesta 1638 lähtien. Pojista Vänni asui Kuukanahossa. Kuopion käräjillä 17.1.1681 Vänni Heikinpoika Parviainenkertoi oikeudelle, kuinka Jumala oli siunannut hänet monilla lapsilla, joille hän halusi eläessään varmistaa paikan tulevaisuudessa. Hän oli erottanut vanhimman poikansa Heikin 10 vuotta aiemmin ¼ veromarkan tilalle ja halusi että nuoremmat pojat saisivat hallita 1 veromarkan tilaa. Heikki sanoi, että hänen tilansa oli pieni, muttei voinut tehdä mitään asialle isänsä eläessä. Hän halusi kuitenkin oikeutensa isänsä kuoltua. Isä sanoi, että mikäli Heikki halusi ajaa nuoremmat veljet tilalta, hänen tulisi antaa näille täysi rahallinen korvaus. Heikki sanoi, ettei voisi siitä kieltäytyä koska oli Ruotsin lain alainen. Otettiin pöytäkirjaan.[1] Käräjillä 10.2.1700 Vehkalahden Vänni Parviaisellemyönnettiin perinnönjako hänen isänsä Vänni Heikinpojan tilaan Riistavedellä. Muina perijöinä olivat veljet Yrjö, Kalle ja Jussi Parviainen.[2] Kuopion käräjillä 20.8.1700 ilmoitettiin, että Vänni Vänninpoika Parviainen oli sanonut vaimolleen Kerttu Rahuttarelle, että tämän tulisi nauttia miehensä kuoleman jälkeen myötäjäisensä ja se osa omaisuudesta, jonka mies oli erottanut itselleen poikiensa ohi. Poika Juho Parviainen oli ottanut kyseisen omaisuuden haltuunsa isänsä kuoltua. Siksi Juho määrättiin jakokirjan 12.11.1676 mukaan luovuttamaan se äitipuolelleen ja lisäksi 1/6 tilan kuluvan vuoden sadosta.[3] Käräjillä 20.8.1700 Jussi Vänninpoika Parviainenkatsoi olevansa oikeutettu puolikkaaseen Riistaveden tilasta ohi vanhemman veljensä Vänni Parviaisen, joka oli eronnut pesästä isänsä vanhuudessa ja Jussi oli hoitanut isänsä tämän kuolemaan saakka. Tästä isä oli nimennyt hänet puolen tilan perijäksi ohi vanhimman pojanpojan Vänni Heikinpoika Parviaisen, jonka nimismies Olof Strengellin todistus osoitti. Tätä vastaan esitettiin seuraavaa: 1. Vänni Parviainen on vanhin poika, jonka tulisi periä tilan puolikas. 2. Koska isä ei ollut nimennyt perillistään, niin sai Vänni puolikkaan ja hänen tuli maksaa Jussille tämän osana 80 kuparitaalaria.[4] Jussi muutti Vehkalahden kylään talolliseksi. Käräjillä 25.6.1701 Jussi Parviainen Riistavedeltä kertoi ostaneensa veljeltään Vänni Parviaiselta sen ¾ veromarkan perintötilan Vehkalahdella, jonka tämä oli ostanut Matti ja Heikki Rissaselta, jotka olivat ostaneet sen Pekka Tolppaselta ja tämän sedän leskeltä Helena Väänättäreltä 90 kuparitaalarilla. Jussi oli sopinut nuoremman veljen Heikki Rissasen kanssa niin, että hän jäi hallitsemaan vanhalle asuinpaikalle ½ veromarkkaa, ja Heikki muuttaa 1/3 veromarkalle uudelle paikalle Kiviniemeen. Koska kauppa oli huudatettu jäävittä 1.2.1679, 2.1.1698 ja 10.2.1700, annettiin sille kiinnekirja.[5] Käräjillä 6.10.1704 Riitta LesketärVuotjärveltä oli haastanut oikeuteen appensa Vänni Parviaisen, sillä tällä oli hallussaan hänen edesmenneen miehensä Perttu Parviaisen jäämistö. Appi oli ajanut hänet luotaan heti miehen kuoltua. Oikeus määräsi Vännin luovuttamaan omaisuuden, sillä hänen pojaltaan oli jäänyt yksi poika.[6] Samoilla käräjillä 6.10.1704 Olli Antinpoika KauhanenRissalasta oli haastanut lankonsa Yrjö Vänninpoika Parviaisen samasta kylästä 12 kuparitaalarin valasta ja 2 vuoden ikäisestä siasta, jonka tämä oli lyönyt kuoliaaksi. Parviainen oli jäänyt saapumatta haastettuna oikeuteen, joten hänet määrättiin maksamaan velkansa ja 3 taalaria kuparia sakkoa.[7] Käräjillä 13.2.1707 Olli VäätäinenRyönältä valitti Heikki Parviaisen tehneen vahinkoa hänen maakappaleellaan Salmijärven päivärannassa. Maakirjasetelistä kuitenkin todettiin, että maa kuului Parviaisen omistamaan Putiajärvenmäen pohjaspäähän.[8] Käräjillä 14.2.1712 kerrottiin, että kruununvouti Nils Södermarckin puolesta oli hänen poikansa Magnus Södermarck antanut asumisoikeuden 1.2.1712 Vänni Heikinpoika Parviaisen 2/3 veromarkan perintötilaan Riistavedellä Hannu Heikinpoika Tuoviselle, joka aikoi avioitua Vännin veljen (?) Vänni Vänninpoika Parviaisen lesken Anna Mönkkösen kanssa. Koska kyse oli perintötilasta, halusi Heikki Mönkkönen poikansa Heikki Heikinpojan puolesta, joka oli kihlannut Vänni Heikinpojan tyttären Maria Parviattaren, maksaa tilan verorästit ja ottaa sen haltuunsa. Koska Maria oli lähin perillinen tilalle ja tila oli perintötila, annettiin se Maria Parviattarelle.[9] Käräjillä 16.6.1722 edesmenneen talollisen Matti Parviaisenleski Marketta Tuovitar Riistavedeltä ilmoitti aikovansa avioitua uudelleen naimattoman talollisen Sipi Mönkkösen kanssa. Ja koska neljä hänen edellisen avioliittonsa lapsista oli vielä elossa, pojat Vänni ja Perttu, tyttäret Aplo ja Marketta, halusi hän heidän perintöosansa erotettavaksi omaisuudesta, joka käsitti 2 kuparikattilaa, toinen painoltaan 7 ja toinen 3 markkaa, 5 vuotta vanha hevonen, 2 lypsylehmää, 2 vuotta vanha härkä, vuohi, lammas, aura, 2 viikatetta, 4 sirppiä, puolikulunut puolinuotta ja pari rautaisia padanhahloja. Margareetta ilmoitti nämä, kasvatuksen, kurin, ruuan ja vaatteet lasten perinnöksi. Leski ilmoitti kylväneensä miehensä perintötilan metsään edellissyksynä tynnyrin rukiita ja keväällä 4 tynnyriä kauroja peltoon. Lisäksi hän oli pantannut 5 markkaa rikkonaista kuparia Heikki Hiltuselle 5 karoliinia vastaan. Otettiin pöytäkirjaan.[10] Jussi Savolainen tuli oikeuteen 22.9.1724 äitinsä Katri Heikintytär Parviattaren puolesta ja vaati, että tämän edesmenneen veljen Vänni Heikinpoika Parviaisen vävyn Heikki Mönkkösen tuli antaa äidille tämän perintö tämän isien 2/3 veromarkan perintötilalta Riistaveden kylästä, jota Mönkkönen hallitsi. Oikeuden pöytäkirjaote 14.2.1712 osoitti, että tila oli ollut autiona ja Mönkkönen oli maksanut sen verorästit, ja siksi Mönkkösen vaimolle Maria Parviattarelle oli annettu oikeus tilaan, ja Savolaisen vaatimaa perintöä ei annettu.[11] Käräjillä 9.2.1733 Kalle Jalkanen Limingan pitäjästä ja kylästä vaati Riistaveden Perttu Parviaiselta vaimonsa Vappu Parviaisen perintöosaa tämän hallitsemasta tilasta. Perttu sanoi Vapun äidin Marketan jo maksaneen tyttärelleen. Todistajaksi hän tuotti talolliset Mikko Holopaisen ja Paavo Vartiaisen. Nämä olivat olleet läsnä, kun äiti maksoi irtaimesta omaisuudesta, mutta kiinteää ei ollut jaettu sillä kerta. Perttu halusi äitiään kuultavan, sillä tämä oli hallinnut tilaa hänen ollessaan alaikäinen.[12] Puoliso Anna Venhotar. Toinen puoliso Heikki Tuovinen Riistaveden kylästä. Käräjillä 5.2.1729 Heikki Tuovisen veli Pekka Tuovinen määrättiin palauttamaan Venhottarelle veljensä kuoltua tämän yhteisen talouden hyödyksi tuomat myötäjäiset eli 7 taalarin arvoisen pukin, 25 taalarin arvoisen hevosen, 6 taalaria käteistä ja 4 taalarin arvoisen naisten hameen. Annan poika edellisestä avioliitosta Heikki Parviainen oli jo saanut 6 taalarin arvoisen sarkakauhtanan. Koko summa nousi 48 kuparitaalariin. Koska tästä summasta 1/3 kuului Pekalle, vaati hän Heikkiä maksamaan sen eli 16 taalaria. Heikki oli ollut käräjäpaikalla, mutta poistunut jo sieltä. Hän oli sanonut lautamies Heikki Holopaisen läsnä ollessa, että hän maksaisi Pekalle 10 taalaria 12 äyriä kuparirahaa.[13] Lapsia, kaikki syntyivät Riistavedellä: Matti, syntyi 1685. Kuopion käräjillä 11.9.1730 Matin pojat Vänni ja Perttu vaativat isänsä 2/3 veromarkan perintötilaa Riistaveden kylässä omaan hallintaansa. Sitä oli viljellyt heidän alaikäisyytensä aikana heidän setänsä Heikki, ja se oli päätynyt heidän isäpuolensa Sihvo Mönkkösen hallintaan. Tällä oli oikeus tilaan vuoden 1730 loppuun saakka. Poikien tuli maksaa Mönkköselle kruununvouti Thomas Aganderin 18.3.1730 antaman päätöksen mukaan 110 kuparitaalaria ja lisäksi ne 40 kuparitaalaria, jotka tämän oli maksanut poikien sedälle Heikille. Pojat olivat valittaneet maaherralle, että vaikka Mönkköselle oli ilmoitettu 14.3.1730, että hänen tuli luopua tilasta vuoden loppuun, tämä oli kylvänyt sen pellot. Maaherra oli päättänyt 6.6.1730, että Mönkkösen tuli jättää tila pojille. Nimismies Lars Paldanius ja lautamiehet Matti Rissanen sekä Pekka Miettinen olivat ilmoittaneet asiasta Mönkköselle, ja lisäksi panneet häädön myös toimeen. Tästä huolimatta Mönkkönen oli palannut tilalle, korjannut heinät sen niityltä ja kaatanut kaskea. Mönkkönen joutui myöntämään tämän kaiken, mutta väitti saaneensa heinien korjaamiseen Vänni Parviaisen luvan. Vänni kielsi tämän, sillä hän ja hänen veljensä olivat edelleenkin setänsä Heikki Parviaisen holhouksen alaisia. Mönkkönen määrättiin palauttamaan heinät sekä luopumaan vuoden sadosta ja kaskiin tekemästään työstä poikien hyväksi. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan 80 hopeamarkan sakko maaherran päätöksen rikkomisesta. Hän joutui myös korvaamaan Parviaisten oikeudenkäyntikulut.[14] Heikki. Susanna. Nimismies Henrik Hoffrén syytti Kuopion käräjillä 7.2.1727 Susannaa ja naimatonta talollista Sihvo Mönkköstä salavuoteudesta, josta Susanna oli raskaana, kun Mönkkönen oli kihloissa samaan aikaan Kristiina Juluttaren kanssa. Susanna väitti lisäksi, että Mönkkönen oli kihlannut hänetkin edellisessä elokuussa ja käskenyt noutaa Juluttarelta tälle antamansa hopeasormukset. Lisäksi Mönkkönen oli antanut Susannalle rahaa, jotka hän oli kuitenkin sittemmin ottanut pois. Tämän Mönkkönen kielsi. Hänen mukaansa Susanna oli ottanut soljen hänen paidastaan hänen nukkuessaan ja ottanut sormuksetkin itselleen hänen tietämättään. Kun Mönkkönen sanoi Susannan ottaneen kirkkorannassa hänen tyttäreltään sormuksen, myönsi Susanna tämän, mutta sanoi senkin tapahtuneen Mönkkösen käskystä. Koska Susannan todistaja ei ollut paikalla, lykättiin asia seuraaville käräjille. Katri. Mainitaan rippikirjassa. Maria. Puoliso Heikki Mönkkönen. Reittu. Mainitaan rippikirjassa. Vänni. Mainitaan rippikirjassa.

• [1]Kuopion käräjät 17.─19.1.1681, s. 30.
• [2]Kuopion käräjät 10.2.1700, s. 29.
• [3]Kuopion käräjät 20.8.1700, s. 337.
• [4]Kuopion käräjät 20.8.1700, s. 337─338.
• [5]Kuopion käräjät 25.6.1701, s. 93─94.
• [6]Kuopion käräjät 6.10.1704, s. 277.
• [7]Kuopion käräjät 6.10.1704, s. 288.
• [8]Kuopion käräjät 13.2.1707, s. 68.
• [9]Kuopion käräjät 14.─15.2.1712, s. 19─20.
• [10]Kuopion käräjät 16.6.1722, s. 334.
• [11]Kuopion käräjät 22.9.1724, s. 321─322.
• [12]Kuopion käräjät 9.2.1733, s. 201.
• [13]Kuopion käräjät 5.─8.2.1729, s. 107─108.
• [14]Kuopion käräjät 11.─15.9.1730, s. 451─452.

Rautiaisia: Lassi Jussinpoika Rautiainen, syntyi 1712 Kuopion Käärmelahdessa. Torppari Kuopion Kurolanlahdella ja vuoden 1760 jälkeen talollinen Riistavesi No 5, Siikalahti. Kuoli 24.12.1780 Riistavesi No 5. Kuopion käräjillä 5.9.1728 nimismies Henrik Hoffrén syytti Lassia ja naimatonta naikkosta Susanna Ovaskatarta Käärmelahdesta salavuoteudesta edellisen kesäkuun lopulla. Vaikka Susannan mahdollisesta raskaudesta ei ollutkaan tietoa, hän väitti Lassin kihlanneen itsensä hopeasormuksella ja hopearintaneulalla, joista Ovaskatar nyt näytti sormuksen. Soljen hän sanoi Rautiaisen sittemmin ottaneen takaisin. Lassi sanoi lainanneensa Susannalta vielä maksamatta olleet 8 hopeaäyriä ja antaneensa sormuksen niistä pantiksi. Solkea hän ei myöntänyt tälle antaneensa. Susanna sanoi velan jo tulleen maksetuksi ja hänen mainitsemansa hopean todellakin olleen kihlalahja. Hän ei kuitenkaan voinut todistaa kihlausta, sillä hän sanoi sen tapahtuneen kahden kesken ilman todistajia. Koska kihlaus siten oli laiton, katsoi oikeus sen purkautuneeksi. Salavuoteudesta Lassi sai ensikertalaisena 10 ja Susanna 5 hopeataalarin sakon ja yhden sunnuntain kirkonrangaistusta. Molempia rankaistiin sakkorahojen puuttuessa ruumiinrangaistuksella.[1] Puoliso 14.7.1745 Kuopiossa Inka Ollintytär Eskelitär, syntyi 20.12.1724 Kuopion Väänälänrannassa.

• [1]Kuopion käräjät 5.─9.9.1728, s. 310.

Tuusniemen Koposia: Elias Eliaanpoika Koponen. Talollinen Tuusniemen Pajumäki No 1. Kuopion käräjillä valitti 5.7.1726 lautamies Elias Koponen Tuusniemeltä, että starosta Kaapro Kekäläinen oli ottanut häneltä venäläisen vallan aikana lehmän ja 12 kappaa ohria. Ja koska Kekäläinen, joka oli itse arvioinut lehmän arvoksi 10 karoliinia, oli maksanut siitä vasta vain 5 karoliinia, halusi Koponen saada loput 5 karoliinia ja ohrien arvon. Koska Kekäläinen oli huonovointinen, edusti hänen poikansa Kaapro häntä oikeudessa. Hänen mukaansa lehmä oli otettu korvaukseksi kirkkoherra Hoffrénin lehmästä, joka tämän oli ollut luovutettava venäläisille. Siitä hänellä ei kuitenkaan ollut kuvaa, kenen tulisi korvata Koposelle loput tämän lehmän arvosta. Poika arveli, että siihen osaisi vastata tensikka, joka oli ottanut lehmän yhdessä hänen isänsä kanssa. Entinen starosta määrättiin maksamaan vilja, mutta saapumaan itse käräjille selvittämään lehmän hintaa.[1] Käräjillä 7.2.1727 lautamies ja perintötalollinen Elias Koponen Tuusniemeltä kertoi, että saman kylän perintötalollinen Perttu Smolanderin veli Antti Smolander oli myynyt hänelle 20 vuotta aiemmin omistamansa eteläosan Pajulahden vanhasta peltokappaleesta 2 tynnyrillä 20 kapalla ohria. Antin poika Pekka joka nyt hallitsi tilaa, halusi kiistää kaupan. Koponen maksoi hänelle lisää 3 taalaria 24 äyriä kuparia, jolloin Pekka luopui lisävaateista peltoon. Pekka ei ollut saapuvilla käräjillä, koska hänen oli ollut matkustettava laamanninkäräjille, mutta hän oli valtuuttanut lautamies Lassi Kinnusen vastaamaan puolestaan. Kinnusen mukaan Pekka oli lisäksi sopinut Koposen kanssa, että tämä saisi kylvää hänen metsäänsä kaskeen 10 kappaa rukiita maksettuaan oikeudesta 6 kuparitaalaria.[2] Käräjillä 13.2.1749 Perintätalollinen Paavo Koponen Tuusniemeltä kertoi, että oli nuoremman veljensä Elias Koposen kanssa sopinut heidän isänsä Elias Koposen heidän äitinsä Kerttu Turuttaren kautta saamansa 2/3 veromarkan perintötilan jaosta seuraavasti: Paavo sai hallittavakseen 2 osaa ja vanhat pellot ja Elias sai yhden osan Pajumäestä ja Hietajärven Pajumaan torpan paikan sekä lisäksi niiden pellot ja kolmanneksen metsästä. Samassa suhteessa he maksoivat muiden perillisten osuudet. Elias antoi Paavolle vanhan velan maksuun 5 kuparitaalaria ja 270 lyhdettä rukiita, jonka Paavo oli hänen puolestaan maksanut talollinen Olli Keinäselle Tuusniemeltä.[3] Puoliso 7.10.1734 Kuopiossa Liisa Voutilatar, syntyi 1707 Kuopion Riistavedellä. Kuoli 1788 Tuusniemellä.

• [1]Kuopion käräjät 5.─8.7.1726, s. 348─349.
• [2]Kuopion käräjät 7.─10.2.1727, s. 118─119.
• [3]Kuopion käräjät 13.2.1749, s. 217v─218.

Tässä vähän Pelkosia: Olli Ollinpoika Pelkonen, syntyi noin vuonna 1643 Kuopion pitäjän Vuorisalossa. Talollinen Vuorisalon Susiniemellä. Haudattiin 25.3.1728 Susiniemellä oltuaan vuoden ajan sokea mutta saatuaan näkönsä takaisin ennen kuolemaansa. Puoliso Liisa Leinotar. Haudattiin 10.6.1723 Vuorisalon Susiniemellä. Kuopion Käräjillä 17.1.1681 Olli Ollinpoika Pelkonen kertoi, että Pekka Heikinpoika Reinikainen oli tappanut hänen veljensä Erkin noin viisi vuotta sitten. Hän oli paennut sen jälkeen pitäjästä. Sittemmin hän oli käynyt usein paikkakunnalla ja oleskeli nyt Ilmaisen pitäjässä Crostiernan läänissä. Määrättiin suositus Ollille, että läänityksen hoppmanni Simon Håppenstång avustaisi häntä murhaajan kiinniottamisessa.[1] Kuopion käräjillä 22.7.1689 Olli Ollinpoika Pelkonenkertoi, että Anna Laukatar oli kertonut hänelle miehensä Iivari Voutilaisen laittaneen tielle pieniä tikkuja, jotta Olli loukkaisi itsensä niihin. Tikkujen päihin hän oli laittanut vihreitä lehtiä, ettei Olli huomaisi niitä. Hän oli joutunut makaamaan siksi kahdeksan viikkoa sängyssä. Laukatar oli todennut, että niin kauan kuin joku Pelkosen perheestä eläisi, he tulisivat muistamaan hänet. Hänen perheensä oli ollut sairaana siitä saakka, joten hän ei voinut tehdä muuta kuin syyttää Annaa tästä. Hän kutsui Yrjö Hiltusen, joka oli kuullut tämän, todistamaan. Hän oli kuullut vain heidän kiivailevan sanoilla ja nähnyt Pelkosen sylkevän Laukatarta suuhun. Voutilaiselta kysyttiin, miksi hän oli laittanut tikkuja tielle. Hän vastasi lasten tehneen sen, jotta varkaat eivät menisi kaskelle tekemään hänelle vahinkoa. Lautamies Heikki Parviainenkertoi tien olevan taas poikki, etteivät ihmiset kulkisi kasken kautta. Asiaa lykättiin, kunnes Jussi Torvinen olisi käräjillä todistamassa, mutta tikkujen asettamisesta Voutilainen sai 40 markan sakon ja Pelkoselle aiheuttamastaan haavasta 6 markkaa. Kivusta ja särystä hänen tuli maksaa vielä 2 taalaria.[2]

• [1]Kuopion käräjät 17.─19.1.1681, s. 33─34.
• [2]Kuopion käräjät 22.7.1689, s. 233─235.

Tässä taas yhden perheen tietoja: Matti Rissanen Matti Antinpoika Rissanen syntyi noin vuonna 1674 Kuopion pitäjässä. Perintötalollinen ja lautamies Kuopion Riistaveden Syrjäsaarella. Kuoli 17.4.1756 Riistaveden Syrjäsaarella. Kuopion käräjillä 10.6.1723 Matti kantoi edesmenneen appensa Antti Varosen veljenpoikaa Paavo Varosta vastaan, että tämä käytti hänen 2/3 veromarkan tilansa maita, mutta ei antanut korvaukseksi hänelle yksin veron maksavana hänelle kuuluvaa osaa sadosta. Siksi hän vaati, että Paavo häädettäisiin tilalta. Paavo väitti antaneensa Matille kaikesta paikkakunnalla käyvän osan sadosta, ja olevansa lisäksi tilan perillinen, tai ainakin oikeutettu metsään hänen isänsä aikana tehtyyn uudistilaan. Kun Matti näytti oikeuden 9.7.1709 antaman päätöksen, jolla tila tuomittiin hänen yksityiseksi omaisuudekseen, määrättiin Paavo Varonen muuttamaan tilalta. Hänelle myönnettiin korvaus raivaamastaan maasta, jolle hän ei ollut kylvänyt ja lisäksi 2/3 metsään kylvämänsä kasken sadosta.[1] Käräjillä 17.9.1723 Antti Sihvonen Riistavedeltä halusi saada vaimonsa Katri Antintytär Rissattarelle kuuluvan osan tilasta, jota Matti viljeli. Matti näytti kuitenkin oikeuden päätöksen 5.9.1710, jonka mukaan hän oli saanut laillisen oikeuden tilaan. Siksi oikeus päätti hylätä Sihvosen vaatimuksen. Ja koska Sihvonen kantoi jo toista kertaa samassa asiassa Rissasta vastaan, määrättiin hänet maksamaan tälle tarpeettomasta ajanhukasta yksi hopeataalari.[2] Käräjillä 15.6.1724 Matti valitti, että Leppärannan kruununtilalla asuva Niilo Varonen oli ryssän vallan aikana, jolloin hän asui Syrjäsaarella sitä tilaa, jota hänen poikansa Iivari Niilonpoika Varonen nyt hallitsi, käyttänyt omavaltaisesti hyväkseen Rissasen omistamaan Pölläkänkankaan maakappaletta. Niinä vuosina, kun Vartiainen oli asunut Leppärannalla, hän oli puolestaan käyttänyt luvatta 2/3 Rissanen Salienahon maasta. Hän oli mm. kylvänyt sinne nyt ohraa. Varosen mukaan hän oli käyttänyt hänelle 22.5.1692 kruununvouti Johan Ivarssonin antamaa Pölläkänkankaan maata, johon hän oli saanut kihlakunnanoikeuden vahvistuksen 25.6.1692. Myöskään hän ei ollut käyttänyt Salienahoa, vaan hänelle kuulunutta Vianjärvenrantaa. Kun Varonen ilmoitti haluavansa todistaa asian katselmuksessa, suostui Rissanen tähän. Katselmus pidettäisiin, kun Varonen saisi siihen kruununtilallisena maaherran määräämät katselmusmiehet.[3] Käräjillä 5.9.1728 perintötalollinen ja lautamies Matti Rissanen Syrjäsaarelta ja perintötilallinen Niilo Varonen Leppärannasta jatkoivat kiistelyä Pölläkänkankaan omistusoikeudesta. Edellä esitetyn lisäksi Rissanen vetosi vuoden 1664 maantarkastukseen, jonka mukaan Pölläkänmaan 7½ kapan arviomaa oli merkitty Rissasen ja Varosen lisäksi neljän muun osakkaan omaisuudeksi. Rissanen väitti Varosen vuonna 1724 korjanneen hänelle kuuluvalta Siliäaholta ohria. Varosen mukaan hän oli korjannut viljan itselleen kuuluvilta Pölläkänmaan ja Vianjärvenrannan mailta. Allekirjoittanut tuomari oli yhdessä nimismies Henrik Hoffrénin ja osapuolten itse valitsemien lautamiesten Jussi Miettisen, Lassi Kinnusen, Paavo Eskelisen ja Elias Koposen kanssa suorittanut katselmuksen riidan alaisella maalla asianosaisten läsnä ollessa 26. päivä edellistä kesäkuuta. Katselmuskirjan mukaan Rissaselle kuului Pölläkänmaasta kappale Paavo Hannunpojan rajasta Tuovisen rajaan, yhteensä 3 631 tankoa. Lisäksi hänelle kuului kappale Pölläkänmaata vanhan pellon parannukseen, yhteensä 310 tankoa, ja vielä kappale uuden pellon maahan, yhteensä 289 tankoa. Tämä raja käytiin ensin. Rissanen näytti rajapuun, joka sijaitsi Pölläkkälammen rannalla ja johon oli ristin lisäksi kaiverrettu kolme viivaa. Tämän hän sanoi olevan Paavo Hannunpojan tilan rajan. Tätä tilaa hallitsi nyt Niilo Varonen. Siitä raja jatkui suoraa linjaa länteen kuusen kantoon, jossa oli risti ja kuusi viivaa. Siitä suoraa linjaa samaan ilmansuuntaan toiseen kuuseen, jossa ei näkynyt sen paremmin ristiä kuin viivoja, sillä ne olivat kasvaneet niin umpeen, että vain keskellä oli pieni avanne. Siitä raja jatkui edelleen suoraan länteen paksuun männyn kantoon, jossa on kaksi viivaa ja eteläpuolella risti ja kolme viivaa. Tämä suunta osoittaa pieneen kallioon, johon on hakattu risti. Siitä suoraa linjaa kiintokiveen, johon on hakattu risti. Siitä suoraa linjaa kiintokiveen, johon on hakattu risti. Siitä edelleen suoraa linjaa kiintokiveen, johon on hakattu risti. Siitä suoraa linjaa männyn kantoon, jossa on edelleen näkyvissä kaksi viivaa. Tämän rajan oikealla puolella on Rissasen maa ja vasemmalla Varosen. Varosen mukaan Paavo Hannunpojan tilan raja kulki kuitenkin pientä Pölläkkäjärveen juoksevaa puroa pitkin ja siitä kuuseen, jonka rajamerkki on näkymättömissä sekä edelleen kahteen mainittuun männyn kantoon. Siten raja olisi hieman pohjoisemmassa kuin ensin mainittu. Tämän tueksi hän näytti vielä yhden männyn kannon, johon oli ollut hakattuna rajamerkki, mutta jonka Rissanen oli kaatanut tehdäkseen siitä itselleen pöydän. Tämän Rissanen kielsi ja sanoi ottaneensa pöydän puun muualta. Varonen näytti vielä pienen kallion, jonka päällä oli hänen mukaansa ollut rajamerkkinä kiviä, jotka oli laitettu ristin muotoon. Ne Rissanen olisi heitellyt pitkin pois paikoiltaan. Rissasen näyttämien kivisten rajamerkkien hän sanoi olevan väärennettyjä. Heidän väliseltään riitamaalta Varonen sanoi korjanneensa 1 200 lyhdettä rukiita. Katselmuspöytäkirjaan merkittiin seuraavaksi Siliänahon rajat. Sen pohjoisen osan omisti Rissanen ja eteläisen Varosen poika Iivari Niilonpoika. Keoksi asetetut kivet erottivat Siliänahon puolikkaat toisistaan pohjoisesta etelään. Eteläpäässä raja ulottui Vianjärveen. Järven rannalla Varonen omistaa 900 tankoa maata ja tämä on se paikka, josta hän oli vuonna 1724 korjannut ohria. Rissanen ei enää esittänyt tältä osin vaatimuksia, varsinkin kun lautamies Jussi Miettinen kertoi käyneensä rajan ennen ryssän miehitystä ja se oli ollut silloin samassa paikassa. Puoliso Anna Antintytär Varotar, kuoli 16.10.1748 Kuopion Riistaveden Syrjäsaarella.

• [1]Kuopion käräjät 10.─13.6.1723, s. 321─322.
• [2]Kuopion käräjät 17.─20.9.1723, s. 481.
• [3]Kuopion käräjät 15.─18.6.1724, s. 222─223.

Tuomaisia: Mauno Maunonpoika Tuomainen, syntyi 2.7.1693 Kuopion Enonlahdella. Talollinen ja lautamies Enonlahdella. Käräjillä 5.2.1729 Mauno Tuomainen teki kirjallisen testamentin, jotta hänen poikiensa välillä ei syntyisi riitaa hänen kuoltuaan. Siinä hän määräsi sen 2/3 veromarkan tilan Enonlahdella, jota itse asui, viljeltäväksi puoliksi niin, että vanhin poika Mikko saisi siitä puolet ja Mauno ja Antti toisen puolen. Veljesten tuli elättää hänen vaimoaan Silja Voutilatarta, joka oli pojista viimeksi mainitun äiti. Toisen 2/3 veromarkan tilan, Tiilikkalan, hän jätti viljeltäväksi yhdessä ensin mainitun tilan kanssa niin, että siitä pääsisivät osallisiksi pojat Lassi ja Matti. Suullisesti hän vielä tähdensi oikeudelle, että ensiksi mainittu tila tulisi 1/3 jokaiselle pojalle ja toinen tila puoliksi kahdelle viimeksi mainitulle. Näiden tulisi yhteisesti maksaa sisartensa Magdaleenan, Siljan, Annan ja Juliaanan perintö.[1] Ensimmäinen puoliso N. N. Toinen puoliso Silja Pertuntytär Voutilatar, syntyi 1707 Kuopion Syrjäsaaren Mäkismäessä. Kuoli 5.6.1740 Enonlahdella.

• [1]Kuopion käräjät 5.─8.2.1730, s. 440─441.

Heiskasia: Matti Ollinpoika Heiskanen, syntyi noin vuonna 1658 ja kuoli 21.4.1738. Talollinen Kuopion pitäjän Enonsalossa. Vuoden 1664 maantarkastuksen mukaan rakuuna Olli Heiskasen tilan Enonlahdella omisti Matti Ollinpoika Heiskanen. Talon koko oli tuolloin 1½ veromarkkaa. Matin omistukseen kuuluivat Joutsenjärven mäen pohjoispuoli, Savenkaijan joki, Mustinlahen kosken sivu, Mienanjoki ja Hoikanlahen maa, joista viimeksi mainittu oli hänen asuinpaikkanaan. Nykyisin se sijaitsee Vehmersalmen puolella. Heiskasella oli vuonna 1664 Tuusniemen puolella vain kaskiviljelystä eikä yhtään peltoa, joka kertoo asuinpaikan sijainnista. Vuoden 1664 maantarkastuksen ja isojakoasiakirjojen mukaan on Enonlahden kylässä oleva Heiskala No 1 ollut ennen samaa taloa Kartansalossa olevan Turulan No 1 kanssa siten, että Heiskalalla on ollut 2/3 ja Turulalla 1/3 talosta. Tila jaettiin vuonna 1663 ja Turuset saivat kaikki tiluksensa Kartansalosta, kun taas Heiskaset Enonlahdesta, jossa heillä oli asuinpaikat, sekä takamaata Kartansalosta. Käräjillä 5.9.1728 Matti Heiskanen kertoi, että hänen edesmenneen isänsä Matti Heiskasen ja lautamies Mauno Tuomaisen välillä oli annettu oikeudenkäynnissä tuomio 12.2.1710, jonka mukaan hänen isänsä itselleen havittelema Haasiasahon maakappale Hoikanlahenmaasta oli tuomittu 600 ruislyhteen kanssa Tuomaiselle. Lisäksi isän oli ollut korvattava Tuomaiselle yhtä hyvä 3 000 lyhteen kaski kuin se, jonka hän oli tehnyt Tuomaisen maalle. Nyt Matti kuitenkin väitti, että kyseinen maakappale oli hänen tilaansa kuuluva. Koska asiassa oli annettu tuomio jo vuonna 1710, jätti oikeus sen ennalleen.[1] Puoliso Elina Ristontytär Turutar, joka syntyi noin vuonna 1672 ja kuoli 26.2.1732 Enonsalossa. Edellä kerrottiin, että Heiskaset ja Turuset jakoivat Enonlahden maat 1663. Tuolloin Yrjö Jussinpoika Turunen hallitsi Kartansalossa ¾ veromarkan tilaa. Ensimmäinen asuinpaikka lienee ollut Mankara, sillä vuonna 1677 mainitaan Henrich Turuin Mangara.[2]

• [1]Kuopion käräjät 5.─9.9.1728, s. 346─347.
• [2]Matti Räsänen, Tuusniemen pitäjänkirja, s. 22.

Nissisiä: Pekka Nissinen. Suku muutti Riistavedelle luultavasti Maaninkaveden kymmeneksestä, jossa Nissisiä asui 1500-luvun lopulla. Kuopion pitäjän Maaninkaveden kymmeneksessä mainitaan samalla tilalla vuodesta 1597 vuoteen 1602 Olli Lassinpoika Nissinen. Vuodesta 1604 tilaa isännöivät Erkki, Pekka ja Niilo Nissinen aina 1620-luvulle, jonka jälkeen veroluetteloissa on aukko. Pekan pojaksi sopisi Riistajärvellä vuonna 1655 vaimonsa ja veljensä kanssa asuva Hannes Pekanpoika Nissinen. Hänen poikansa Pekka Hannunpoika Nissinen mainitaan Riistavedellä vuonna 1678, jolloin hän syytti käräjillä Heikki Heikinpoika Reinikaista siitä, että vaikka heidän niittynsä oli jaettu kolme vuotta aiemmin heidän verolukujensa mukaan, tämä tunkeutui hänen maalleen. Kun Reinikainen oli korjannut heinät kahden kuormanalan Tarvalahden niityltä ja Nissinen oli vaatinut osaansa, oli Reinikainen lyönyt häntä kirveen hamaralla verinaarmun päähän, kolme mustelmaa selkään ja yhden olkapäähän sekä verinaarmun ensimmäiseen sormeen. Niilo Niilonpoika Vartiainen oli katsastanut hänen vammansa ja todisti niistä nyt oikeudessa. Reinikainen sai vammoista 21 hopeamarkan sakon. Lisäksi hän joutui palauttamaan Nissiselle tälle kuuluneet heinät ja sai 40 hopeamarkan uhkasakon olla jatkossa korjaamatta tämän heiniä.[1] Tämän taulun Pekka puolestaan on mahdollisesti juuri tämän perheen jälkeläinen tai 1690-luvulla Riistavedellä asuneen Pekka Mikonpoika Nissisen poika. Vuoden 1550, 1551, 1552 ja 1554 maakirjan mukaan Nissisiä asui kahdessa arviokunnassa Tavisalmen pitäjän Savilahden neljänneksessä. Paavo Nissinen 5 veromarkan arviokunnassa ensimmäisessä kymmeneskunnassa ja Klemetti Nissinen 7 veromarkan arviokunnassa toisessa kymmeneskunnassa.[2] Vuonna 1557 ja 1558 Paavo merkittiin Vieremäjärven ja Klemetti Onkiveden seutukylään.[3] Vuonna 1559 mainitaan ainoastaan Paavo Vieremäjärvellä.[4] Vuonna 1563 Paavo on edelleen ensimmäisessä, mutta Klemetti kolmannessa kymmeneskunnassa Savilahden neljänneksessä.[5] Vuonna 1564 Klemetin rinnalle arviokuntaan merkittiin Lassi Nissinen.[6] Paavo Nissisellä oli vuonna 1566 yksi jousi 7 veromarkan tilalla. Lassin tilalle merkittiin Olli ja Pekka Lassinpojat Nissinen 7 veromarkan tilalle. Ollilla oli 2 ja Pekalla 1 jousi.[7] Vuonna 1572 Paavo merkittiin Nerkoojärven kymmeneskuntaan. Vuonna 1574 hänellä oli 1 jousi ja 3 lehmää. Tuolloin Olli Nissinen merkittiin Maaninkaveden kymmenekseen 1 jousella ja 4 lehmällä. Molempien tilat olivat edelleen 7 veromarkan suuruisia. Tilanne oli muuttumaton seuraavana vuonna. Ollin lehmäluku oli vain laskenut kolmeen.[8]Vuonna 1577 Paavolla oli 2 jousta ja 4 lehmää. Ollilla 2 jousta ja 3 lehmää sekä hänen kanssaan yhdessä asuneella Lassilla 1 jousi ja 1 lehmä.[9] Vuonna 1579 Paavon tila merkittiin yllättäen autioksi. Se oli ilmeisesti kärsinyt venäläisten hyökkäyksestä. Ollilla oli sen sijaan 2 jousta ja 3 lehmää.[10] Vuonna 1587 Pekka Ollinpoika Nissinen kuuluu 6 veromarkan arviokuntaan Nerkoojärvellä yhdessä Heikki Lapveteläisen ja Paavo Ikosen kanssa. Hänellä oli 1 jousi ja 1 lehmä.[11] Vuonna 1588 arviokunta on 8 veromarkkaa ja siihen kuuluvat Paavo Ikonen, Pekka Nissinen yhdellä jousella ja yhdellä lehmällä, Huokuna Yletyinen, Heikki Leskinen sekä Kauppi ja Pekka Ruotsalainen.[12] Maaninkavedellä asui vuonna 1589 Olli Lassinpoika Nissinen, jonka tilasta vain 1 veromarkka oli viljelyksessä ja 6 autiona. Nerkoojärvelle puolestaan merkittiin Paavo Sinkko Nissinen, jonka kaikki 7 veromarkkaa olivat autiona.[13] Vuonna 1593 Maaninkavedellä asui kuuden miehen arviokunnassa 7 veromarkan tilalla Olli Pekanpoika Nissinen, jolla oli 1 jousi ja 1 lehmä.[14] Vuonna 1596 Maaninkavedellä asui 5 veromarkan tilalla Olli Nissinen.[15] Vuoden 1596 autioveroluetteloon merkittiin Nerkoojärvelle Olli Nissisen ja Reko Sormusen 4 autiota veromarkkaa ja Paavo Sinkko Nissisen 6 autiota veromarkkaa.[16] Vuoden 1599 maakirjassa Olli on edelleen Maaninkavedellä 8 veromarkan tilalla.[17] Vuoden 1599 papinveroluettelon mukaan Ollin arviokuntaan kuuluvat Olli, Reko Sormunen, Heikki Laakkonen, Pekka Koponen, Pekka, Olli ja Antti Hyttinen sekä Pekka Smoland. Samassa Maaninkaveden kymmeneskunnassa mainitaan 9 veromarkan arviokunta, jonka osakkaat olivat Paavo, Paavo ja Antti Kosunen, Hannu Koronen, Olli Kyllönen, Paavo ja Niilo Nissinen.[18] Vuonna 1602 Niilo Nissistä ei enää mainita kyseisessä arviokunnassa.[19] Vuonna 1604 Maaninkavedellä on kaksi arviokuntaa, joissa on Nissisiä. 7 veromarkan arviokunnassa ovat Erkki Nissinen, Reko Sormunen, Heikki Laakkonen ja Pekka Nissinen. Toisessa 7 veromarkan arviokunnassa ovat Heikki Karhunen, Antti Kaartinen ja Niilo Nissinen. Kullakin Nissisellä on 1 jousi ja 1 lehmä. Paavo ja Antti Nissinen on merkitty Pielavedelle 7 veromarkan arviokuntaan Markus Huttusen ja Pekka Kontiaisen kanssa.[20] Vuonna 1606 Erkillä ja Niilolla on kummallakin 6 veromarkkaa Maaninkavedellä.[21] Vuonna 1608 Maaninkaveden Erkki ja Pekka Nissisellä oli viljelyssä 3 ja autiona 5 veromarkkaa. Niilo Nissisellä oli viljelyssä 2 ja autiona 5 veromarkkaa.[22] Vuonna 1610 Maaninkavedelle merkitään vain Erkki ja Pekka Nissinen.[23] Pekka ja Erkki mainitaan edelleen yhdessä ja Niilo Nissinen omassa taloudessaan 1612.[24] Vuonna 1619 Niilo Nissinen toimi Maaninkaveden kymmenyskunnan lautamiehenä. Hänen puumerkkinsä oli ylöspäin osoittava nuoli. Kymmenyksessä asui Erkki Nissinen ja Niilo ja Pekka Nissinen naapureina.[25] Vuoden autioveroluettelossa 1621 mainitaan vain Niilo ja Pekka Nissinen yhdessä 4 ¼ veromarkan tilalla, joka oli autiona.[26] Vuoden 1624 maakirjassa Niilo ja Pekka asuvat Maaninkavedellä eri talouksissa.[27] Vuonna 1655 Iisalmen Nissilässä asuivat postitalollinen Paavo Nissinen, Yrjö Yrjönpoika Nissinen, Olli Nissinen ja Yrjö ja Paavo Ollinpojat Nissinen. Vieremäjärvellä asui Niilo Ollinpoika Nissinen. Mauno Nissinen oli muuttanut Honkajärvelle ja Olli Nissinen Sälevään sekä Yrjö Nissinen Hernejärvelle.[28] Kuopion käräjillä 3.2.1696 kerrottiin, että lautamies Heikki Parviaisen renki Niilo Mikonpoika Nissinen oli ollut salavuoteudessa Margareetta Parviattaren kanssa. He olivat alkaneet maata yhdessä edellisenä keväänä Kopolan tilalla. Parviatar ei vielä ollut saanut lasta, mutta kertoi olevansa Nissiselle raskaana. Koska he olivat ensikertalaisia, sai Nissinen 40 hopeamarkan ja Parviatar 5 hopeataalarin sakon. Molemmille määrättiin myös kirkonrangaistus. Parviattaren tuli synnytettyään viedä lapsi kasteelle ja kasvattaa se kristinuskoon.[29] Kuopion käräjillä esiintyi 12.2.1712 Niilo Nissinen Riistaveden kylästä. Hän aikoi avioitua leski Kristiina Heikittären kanssa ja puolisoiden pesään tuoma omaisuus arvioitiin. Niilolla oli 8 tynnyriä viljaa, 1 lehmä, 1 hieho, 8 markan painosta kuparia, 1 arkku, 11 karoliinia rahaa, 1 nuotta, 3 kirvestä, 1 sirppi, 1 auranvannas, 2 turkkia ja 2 jakkua. Heikitär toi puolestaan pesään 1 hevosen, 3 lehmää ja 1 leiviskän kuparia. Leskellä oli mukanaan kaksi tytärtä edellisestä avioliitostaan Olli Vartiaisen kanssa.[30]

• [1]Kuopion käräjät 15.1.1678, s. 30─31.
• [2]KA 6155, s. 107─108; KA 6159, s. 38v; KA 6169, s. 61v─62; KA 6194, s. 42─42v.
• [3]KA 6255, s. 48v─49v; KA 6281, s. 10v, 12v.
• [4]KA 6302, s. 57
• [5]KA 6368, s. 52v, 55.
• [6]KA 6376, s. 24v.
• [7]KA 6397, s. 144, 149.
• [8]KA 6463, s. 55v; KA 6478, s. 76, 76v; KA 6484, s. 75, 76v.
• [9]KA 6496, s. 30v, 31v.
• [10]KA 6522, s. 24.
• [11]KA 6585, s. 35v.
• [12]KA 6592, s. 89.
• [13]KA 6599, s. 26v, 28v.
• [14]KA 6628, s. 149.
• [15]KA 6649, s. 1.
• [16]KA 6649, s. 17v.
• [17]KA 6669, s. 8.
• [18]KA 6669, s. 48v, 49.
• [19]KA 6689, s. 65.
• [20]KA 6703, s. 7─7v.
• [21]KA 6717, s. 1─1v.
• [22]KA 6733, s. 22v─23.
• [23]KA 6747, s. 57.
• [24]KA 6758, s. 13, 14v.
• [25]KA 6780, s. 14v, 16v, 17.
• [26]KA 6792a, s. 179.
• [27]KA 6799, s. 16.
• [28]KA 8617, s. 28v.
• [29]Kuopion käräjät 3.2.1696, s. 11.
• [30]Kuopion käräjät 12.─15.2.1712, s. 20.

Ja hiukan Hartikaisista: Vänni Vänninpoika Parviainen, syntyi 1745 Kuopion Vehkalahti N 2. Vännin isoisä Jussi Vänninpoika oli muuttanut 1600-luvulla Riistaveden Parvialasta Vehkalahdelle. Talollinen Vehkalahdella. Kuoli 27.2.1784 Vehkalahti No 2. Vännin isoisä Jussi Parviainen esiintyi 24.9.1722 Kuopion käräjillä ja kertoi veljensä Kallen kuolleen lapsettomana ja tämän lesken uuden miehen Perttu Tuovisen Riistavedeltä pitävän hallussaan Kallen perintöä. Tuovinen myös sai pitää perinnön. Puoliso 30.5.1766 Kuopiossa Sofia Jussintytär Hartikatar, syntyi 1746 Kuopion Jännevirran Kankaalla. Kuoli 1791 Kuopion Vehkalahti No 2. Kuopion käräjillä 20.5.1712 Jussi Sihvonpoika Hartikainen Jännevirralta ilmoitti luovuttaneensa 18.9.1711 tilansa, joka käsitti 2/3 veromarkkaa perintömaata, pojilleen Jussi ja Olli Jussinpoika Hartikaiselle, jotta nämä viljelisivät sitä jo hänen elinaikanaan, sillä hän ei voinut enää vastata siitä korkean ikänsä vuoksi. Asia oli sovittu niin, että pojista Jussi vastasi kaikista tilan veroista jatkossa sekä hoitaisi isää tämän vanhuudessa ja hautaisi hänet kunniallisesti. Vanhimman pojan Antti Hartikaisen perilliset olivat jo saaneen perintöosansa tilan irtaimesta omaisuudesta. Heidän tuli Jussi Sihvonpojan mielestä hankkia elantonsa muualta. Vanhin perillisistä Jussi Antinpoika Hartikainen kuitenkin katsoi olevansa oikeutetumpi saamaan tilan haltuunsa kuin setänsä. Siksi hän pyysi isoisäänsä muuttamaan tahtoaan niin, että poika Antin leski Anna Heikitär ja hänen lapsensa saisivat jatkossa asua tilaa. Jussi kuitenkin ilmoitti, että tämä perhe eli jatkuvissa kiistoissa muiden sisarusten kanssa ja oli usein osoittanut halveksuntaansa ja epäkunnioitustaan hänellekin. Jussi katsoi olevansa oikeutettu määräämään tilansa hallinnasta, sillä hän oli ostanut sen osin appensa ja osin omilla rahoillaan Heikki Hartikaiselta. Kun leski ja hänen vanhin poikansa Jussi Antinpoika eivät halunneet hyväksyä lunastussummaa talosta, vaan halusivat sen jaettavaksi, ilmoitti Jussi Sihvonpoika, että tila oli siksi ahdas, ettei sitä voinut jakaa. Lopulta oikeus määräsi lesken lapsineen muuttamaan tilalta.[1] Jussi Sihvonpoika Hartikainen vihittiin vuonna 1669 Kuopiossa Maria Antintytär Sairattaren kanssa. Heille syntyi vuonna 1674 poika Sihvo. He olivat luultavasti Sofia Jussintytär Hartikaisen isän tai isoisän vanhemmat. Hartikaisen suku sai alkunsa Tavisalmen nimismiehestä Hartvig Anderssonista. Vuonna 1554 hänet merkittiin kolmanteen kymmeneskuntaan 9 veromarkan tilalle Olli Kuosmasen kanssa.[2]Vuonna 1557 hänet mainitaan papinveroluettelossa Koivujärven seutukylässä.[3] Hän asui vuosina 1557 ja 1558 kolmannessa kymmeneskunnassa 9 veromarkan tilalla yhdessä Olli Kuosmasen kanssa. Hänellä oli myös yksinään hallussaan 6 veromarkan tila viidennessä kymmeneksessä.[4] Vuonna 1563 hänet merkittiin Savilahden neljänneskunnan viidenteen kymmeneskuntaan.[5] Vuonna 1566 hän asui yhdellä jousella 10 veromarkan tilaa yhdessä Tuomas Kallisen ja Heikki Rissasen kanssa.[6] Vuonna 1568 hän on edelleen yhdellä jousella samassa arviokunnassa Heikki Rissasen kanssa.[7] Vuosina 1572, 1574 ja 1575 tilanne on sama, mutta arviokunnan torppariksi on ilmestynyt Tuomas Kallinen.[8] Vuonna 1576 Hartvigin tilalle Kuopionniemen kymmeneskunnan veroluetteloon ilmestyy Antti Hartikanpoika Hartikainen. Vuonna 1578 Antilla on kaksi jousta, mutta seuraavana vuonna vain yksi.[9]Vuonna 1581 tämä 10 kiltin maa on merkitty yhden jousen voimalla Jännevirran kymmeneskuntaan.[10]Vuonna 1587 arviokuntaan merkittiin Kuopionniemen kymmenekseen Sihvo Hartikainen, Paavo Koljonen, Hannu Lyytikäinen ja Lassi Takkinen. Naapuriarviokunnassa oli osakkaana Heikki Hartikainen, mutta sen molemmat jäsenet merkittiin kirvesmiehiksi.[11]Vuonna 1588 Sihvolla oli yksi jousi ja yksi lehmä tällä 6 veromarkan maalla.[12] Vuonna 1589 Jännevirran arviokunnasta oli viljelyksessä 4 veromarkkaa ja autiona 6 veromarkkaa. Sen osakkaina olivat Sihvo Hartikainen ja Heikki Rissanen, sekä ulkokyläläisenä Pekka Julkunen.[13] Vuonna 1596 maa oli 8 veromarkkaa ja sen osakkaana oli kahdella jousella edelleen Sihvo Hartikainen. Hänellä oli tuolloin kaksi lehmää.[14] Vuonna 1599 Sihvo isännöi yhdessä Hemminki Rissasen kanssa 4 veromarkan tilaa Jännevirralla.[15]Vuonna 1604 Sihvon kanssa samaan arviokuntaan kuuluivat myös Lassi Heiskanen ja Matti Rissanen.[16]Vuonna 1606 Vehmasmäen kymmeneskuntaan merkittiin asumaan kymmeneksen päiden lähelle Tuomas Hartikainen 3 veromarkan ja ½ savun tilalle, sekä Sihvo Hartikainen 2 veromarkan ja ½ savun tilalle. Vuonna 1608 Sihvon kanssa tilalla mainitaan Olli Hartikainen ja tila oli 5 veromarkkaa.[17]Vuonna 1610 Sihvo Hartikaisen talossa asuu yksi vanha verotettava henkilö eli hän itse ja kolme nuorta: Heikki, Tuomas ja Olli Hartikainen.[18] Pari vuotta myöhemmin talouteen merkittiin Tuomas, Sihvo ja Olli Hartikainen. Heillä oli yhteensä 3 ¾ veromarkkaa, josta Tuomaalla ¾, Sihvolla 1 ja Ollilla ½ veromarkkaa viljelyksessä.[19] Vuonna 1619 Tuomas ja Olli asuivat Kuopionniemen kymmeneskunnassa.[20] Vuoden 1621 autioveroluettelossa Olli ja Tuomas Hartikainen ovat selvästi eronneet yhteisestä taloudesta.[21] Vuonna 1624 maakirja tuntee Kuopionniemen kymmeneksestä Pekka, Olli, Tuomas ja Heikki Hartikaisen. Ainoastaan kaksi viimeksi mainittua on merkitty peräkkäin veroluetteloon. Antti Hartikainen on muuttanut Puutosmäen kymmenekseen.[22] Vuonna 1655 Jännevirralle merkittiin ainoastaan Sihvo Hartikainen kolmella jousella. Heikki Hartikainen asui Vuotjärvellä yhdellä jousella sekä Antti ja Taneli Hartikainen Vuorisalossa kolmella jousella. Sen sijaan nihtiluetteloon Jännevirralle on merkitty myös Heikki Hartikainen.[23]

• [1]Kuopion käräjät 30.─31.5.1712, s. 118─120.
• [2]KA 6194, s. 43v.
• [3]KA 6255, s. 50.
• [4]KA 6255, s.4; KA 6281, s. 13, 15v.
• [5]KA 6368, s. 56v.
• [6]KA 6397, s. 142.
• [7]KA 6423, s. 58.
• [8]KA 6463, s. 57, KA 6478, s. 78; KA 6486, s. 79.
• [9]KA 6496, s. 32v; KA 6512, s. 27; KA 6522, s. 25.
• [10]KA 6537, s. 42v.
• [11]KA 6565, s. 37.
• [12]KA 6592, s. 90.
• [13]KA 6599, s. 29v.
• [14]KA 6649, s. 40v.
• [15]KA 6669, s. 30.
• [16]KA 6703, s. 8v.
• [17]KA 6733, s. 25.
• [18]KA 6747, s. 55v.
• [19]KA 6758, s. 16v.
• [20]KA 6780, s. 12v.
• [21]KA 6792a, s. 177v.
• [22]KA 6799, s. 19─19v, 22.
• [23]KA 8617, s. 18, 19, 27.