Tämä projekti on Ilomantsin Hattuvaaran kylän kyläprojekti. Projekti sisältää kylän asutusluetteloita, tarinoita ja valokuvia, linkkeineen sukupuuhun. Kyläprojekti kehittyy ja täydentyy jatkuvasti.
- Hattuvaaran kyläkartta (linkki tulossa)
- Hattuvaaran asutusluettelo
- Tarinoita
- Hattuvaaralaisia sukuja
- Hattuvaaraan liittyviä kuvia, artikkeleita, asiakirjoja ja videoita
- Ilomantsin paikkakuntaprojekti
Johdanto Hattuvaaran kylään
Hattuvaara sijaitsee noin 40 km Ilomantsista koilliseen. Hattuvaara on Suomen ja samalla EU:n Manner-Euroopan itäisin kylä. Kylän keskustassa on ortodoksinen tsasouna, Makkolan museotila, Taistelijan Talo sekä kyläkauppa. Hattuvaara on tunnettu paitsi sotatapahtumien näyttämönä myös ortodoksisuudestaan sekä kylässä asuneista runonlaulajista. Runon ja rajan tie ohittaa tsasounan aivan vierestä. Kylällä aloitti vuoden 2013 alusta kaksivuotinen Kylätalo Monipalvelukeskus –hanke ja sen avulla tuotetaan erilaisia palveluita lähikylien asukkaille sekä mahdollistetaan uusien työpaikkojen ja yritysten syntyminen.