Elina Kauros (Silvennoinen)

muutti 3.3.1943 Keski-Helsingin srk. (lähde: Savonlinnan seurakunnalta tilattu virkatodistus, 19.12.2017)

Tätini (Emma) Elina Kauros, os. Silvennoinen, syntyi Rauhan päivänä 29.12.1923 Kerimäellä - Hälvänmäen kylässä - vanhempiensa Emma Maria (1883 - 1971) ja Olli Augusti (1881 - 1950) Silvennoisen nuorimmaksi lapseksi yhdeksänlapsiseen perheeseen. Paikkakunnan pappi oli ankara ja kunnioitettu mies. Hän oli määrännyt, että vuoden aikana syntyneet lapset pitää ilmoittaa vuoden loppuun mennessä kirkonkirjoihin. Talvi oli kylmä ja lunta oli paljon. Matka pappilaan oli pitkä. Näin käytännöllisistä syistä Emman ja Ollin nuorimman lapsen syntymäaika kirkonkirjoissa on 1.1.1924.

Tomera perheen kuopus Emma Elina ilmoitti itsensä kouluun Elina Silvennoisena, siitä asti hänen kutsumanimensä on ollut Elina.

Perhe asui kuopusten syntyessä Kerimäen lähellä. Perhe kuului maaseudun tilattomaan väestöön. He asuivat sen aikaisen nimityksen mukaan ns. loisina isäntäväen talossa. Nuorimpien tyttärien ollessa alle kouluikäisiä perhe muutti Ryngän taloon, jonka lähettyville Olli rakensi mökin perheelleen. Emma-äiti oli onnellinen, kun oma mökki, Herneaho Punkaharjun Hiukkajoella (n. 15 km päässä Punkaharjun keskustasta ), oli valmis ja lapset saivat juosta tuvassa ilman, että heitä piti koko ajan vahtia. Emma kehräsi lankoja, hoiti lehmiä, sikaa ja lampaita ja Olli teki metsätöitä, hakkasi halkoja, rakensi apuna latoja ja aittoja sekä muita maalla tarvittavia rakennuksia. Toimeentulo oli niukkaa, mutta nälkää eivät lapset joutuneet kärsimään. Kerjäläisiä ja mierolaisia oli liikkeellä ja heille löytyi Emmalta leivänpalanen annettavaksi.

Perheen vielä asuessa Ryngän talossa osa perheestä sairastui lavantautiin. 19-vuotias Otto ja 17-vuotias Uuno kuolivat tähän tautiin; aikaisemmin perheen kaksi poikaa oli kuollut jo vauvoina. Iita-tytär oli kuollut ennen kuopusten syntymää umpisuolentulehdukseen. Myös 2-vuotias Elina sai äitinsä kanssa lavantaudin, mutta he paranivat onneksi. Elina nostettin tuvan pöydälle katsomaan veljiensä arkkujen lähtöä. Elina muisti vielä aikuisena mustat arkut ja havut. Perhe oli vuoteen 1927 mennessä menettänyt viisi lasta, neljä oli vielä elossa. Toisen kerran Elina sairastui vakavasti teini-iässä, hän sai selkärangan tuberkuloosin. Elinan selän päälle valettiin kipsi. Hän joutui makaaman kaukalonsa kanssa kotona lähes vuoden vuoteen omana. Selkäkivut vaivasivat häntä aika ajoin koko elämän ajan.

Silvennoisen perheen tyttäret muuttivat aikuistuttuaan Helsinkiin oman leivän perässä. Isosisko Sylvi (1912–1997) toimi taloudenhoitajana, Helvi (1922–1983) valmistui ompelijaksi ja kuopus Elina (1924 - 2015) puolestaan kampaajaksi. Veli Väinö (1917–1967) jäi vanhempiensa kotiseudulle. Sota ja sodanjälkeinen aika varjosti tämän sukupolven nuorten elämää. Mutta elämä jatkui ja Elina tapasi Einarin. Avioliiton jälkeen oma yhteinen koti löytyi Rekolasta. Perheeseen syntyi pian tytär ja perhe muutti Korsoon Salkolantielle. Elina perusti Korsossa oman kampaamon. Vuodet olivat työntäyteistä nuoren perheen elämää. Haaveena ollut oma talo valmistui 1957 Korsossa ja ”Kampaamo Sirkku” muutti oman talon yhteen sille varattuun huoneeseen. Onnea täydensi pojan syntyminen 1958 uuteen kotiin. Elinan sydäntä lähellä olivat aina käsityöt ja taideharrastus. Hänen käsistään syntyi toinen toistaan hienompia käsitöitä, taideteoksia ja askartelun tuloksia. Elina oli taitava ja hyvä kampaaja. Hän täydensi ammattitaitoaan jo 1960-luvulla Saksaan ja Ranskaan suuntautuvilla opintomatkoilla.

1973 Elina ja Einari möivät Korson talon ja muuttivat Martinlaaksossa sijaitsevaan omakotitaloonsa. Elina lopetti kampaamonsa ja aloitti toimistotyöt Valituissa Paloissa, jossa hän työskenteli eläkeikäänsä asti. Aviomies Einari oli kotoisin Simpeleen lähellä sijaitsevasta Laikosta, jonne perhe sijoitettiin sodan jälkeen Hiitolasta. Sinne Laikkolammen rannalle rakennettiin 1976/1977 oma kesämökki. Siellä Elina ja Einari viettivät eläkkeelle jäätyään paljon aikaa. Einari kalasti mielellään ja yhdessä he keräsivät sieniä ja marjoja talven varalle. Ystävät ja sukulaiset olivat aina tervetulleita niin Korson ja myöhemmin Martinlaakson asuntoon kuin myös Laikon mökille. Eläkeiässä Elina ja Einari matkasivat usein Laikon mökin ja Martinlaakson kodin väliä, tapasivat sukulaisia ja ystäviään ja nauttivat elämästä. Ystäviensä kanssa he tekivät myös ulkomaanmatkoja ja sukulaisvierailu suuntautui jopa USA:han saakka. Pojan kuolema 1999 oli kova isku vanhemmille. Oman lapsen hautaaminen on pahinta, mitä vanhimmille voi ikinä sattua. Toinen kova isku oli Elinalle Einarin sairastuminen ja kuolema keväällä 2001, siis vain 2 vuotta pojan kuoleman jälkeen. Lähes 80-vuotiaalle Elinalle omakotitalon hoitaminen yksin ilman apua osoittautui hankalaksi ja liian raskaaksi. Tomerana entisenä liikenaisena hän myi Laikon mökin ja omakotitalon. Hän pääsi muuttamaan omaan kaksioon elokuussa 2003 valmistuneeseen Liesikujan palvelutaloon. Rakkaan aviomiehen kuoleman aiheuttamasta surusta toipuminen oli hidasta. Myöhemmin hän kertoi, että ulkopuolisille hän näytteli vahvaa naista, vaikka sisällä kaiversi suru ja kaipuu. Elina pärjäsi omatoimisesti palvelutalossa hyvin pitkään. Vain noin 1,5 vuoden ajan hän sai yhä enemmän apua arkielämän pyörittämiseen. Alzheimerin tauti ja dementia vaivasivat Elinaa yhä enemmän, muisti huononi huononemistaan. Onneksi hän pääsi syyskuussa 2015 muuttamaan Variston hoivakotiin. Loppuvuodesta sydäninfarkti ja keuhkokuume veivät Elinan taas kerran Peijaksen sairaalaan. Sieltä hänet kotiutettiin Variston hoivakotiin, jossa hän eli vielä viikon ennen kuolemaa. Elina elämäntaival päättyi Joulupäivänä muutamaa päivää ennen hänen 92-vuotissyntymäpäiväänsä. (Tarja Rötkin)

https://billiongraves.de/grave/Emma-Elina-Kauros/39558402