Matching family tree profiles for Esko Arvi Sutela
Immediate Family
-
Private Userchild
-
father
-
brother
-
brother
-
brother
-
sister
-
brother
-
sister
-
stepmother
-
half brother
About Esko Arvi Sutela
Esko Sutela (syntyi 05.09.1910 Lumijoki, k. 07.01.1991 Lumijoki) oli Lumijoen kansakaoulun johtava opettaja, osallistui moniin luottamustehtäviin. .
Esko Sutela s. 05.09.1910 Lumijoella ja kuoli sairauskohtauksen murtamana 07.01.1991.
Esko Sutela valmistui kansakoulun opettajaksi v.1931 Rauman seminaarista. Tämä lisäksi hän suoritti ammattinsa liittyviä tutkintoja Oulun ja Jyväskylän kesäyliopistossa. Opettajana hän toimi Kärsämäen Saviselän ja Haapaveden Mieluskylän kouluilla. Lumijoen Kirkonkylän koulun johtajaopettajaksi hänet valiittiin v.1946. Hän toimikin siinä tehtävässä eläkepäiviinsä saakka.
Päätoimensa ohessa hän osallistui lukuisiin yhteiskunnallisiin luottamustehtäviin, toimien muunmuassa Lumijoen kunnanvaltuutettuna ja valtuuston puheenjohtajana sekä kunnanhallituksen puheenjohtajana. Hän osallistui myös monien kunnallisten lauta- ja johtokuntien työskentelyyn sekä kuntainliitojen toimintaan.
Yhteiskunnallisista ansioistaan hän sai Suomen Leijonan Ritarikunnan ritarimerkin.
Seurakuntatyö oli hänen sydäntään lähellä. Hän toimikin pitkät ajat kirkkovaltuustossa ja kirkkoneuvostossa. Päätoimensa ohessa hän oli 21 vuoden ajan seurakunnan kanttorina. Hänelle on myönnetty Director musices arvonimi v. 1960. Kirkkomusiikki ja kirkkokuoro, jota hän myöskin johti, olivat hänen rakkaimpia harrastukksiaaan. br/> Kirkon Seurakuntatoiminnan Keskusliitto myönsi hänelle seurakuntatyön kultaisen arvomerkin. Suomen Kirkkomusiikkiliitto on myöntanyt hänelle erityisansiomerkin ansioistaan kirkkotyössä v. 1989.
Monet Lumijokiset nuoret saivat häneltä opetusta ja innostusta viulun- ja pianonsoitossa Lukemattomat ovat ne tilaisuudet ja juhlat, joita hän juhlisti nuorten soittajien kanssa, sekä johtaen kuoro- ja yhteislaulut.
Hänellä oli erinomainen kyky löytää joka tilaisuuteen sopivat ja satuttavat sanansa. Olipa sitten puhe seurapuheesta tai sitten muusta ihmisten kanssakäymiseen liittyvistä asioista ja tapahtumista.
Nuosisotyö ja avuntarpeessa olevien lähimmäisten auttaminen oli hänelle mieluista. Hän toimi Lumijoen 4H- kerhon toiminnan johtokunnassa lähes poismenoon saakka.
Hän oli LCLimnika-Lakeuden perustajajäsen. Limingan kansanopiston johtokuntaan hän kuului pitkän ajan. Hän toimi Lumijoen Maamieseuran sihteerinä vuosikymmeniä ja kuului Lumijoen vanhustentaloyhdistyksen johtokuntaan kuolemaansa asti.
Isänmaamme kohtalot hän sai seurata aina Vapaussodasta lähtien. Hän oli tosin poikanen, kun Vapaussota syttyi, mutta muisti hyvin sen aikaisia tapahtumia.
Molempiin sotiimme hän osallistui ja oli sotilasarvoltaan kapteeni ja on saanut ansioistaan useita kunniamerkkejä. Sotaveteraanijärjestön jäsenenä toimiessaan hän sai Veteraanien Kultaisen ansiomerkin.
Eläkevuosina rakkaimpia harrastuksia kuorotoiminnan lisäksi oli Lähetystyö, mikä muodostuikin melkein päätyöksi hänelle ja puolisolleen Annikille.
Lähde: Kirjasta koottuna: Lumijoki vuosisatojen saatossa. Lumijoella 1994 Lumijoki- Seura. Kirjoitti: 02.04.2018 S. Lampinen
Lumijoki - syntyneet, 1902-1917 (AP I C:1) > 83: sivu ???: 1910; SSHY: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=279... / Viitattu 9.7.2020
Lumijoki, Hirvasniemi No 10, Junno / Ahmala / 5/2 mant.
Tal. Adol Pikkakrainen/ Sutela synt. 11.12.1828 k. 23.08.1910
vmo Pieta s. 01.01.1827 k. 21.01.1905
Pka Juho s. 26.12.1859
Pka Kaarle August 08.01.1870
- vaimo Maria Sofia Matintr. Lämsä s. 19.01.1879 Lumijoki, vihitty 03.06.1900
Tr Eeva Maria s. 22.03.1907 Lumijoki
Pka Pekka Adolfinp. s. 23.08.1861 Lumijoki
- vaimo Riita Matilda Heikintr. Suutari s. 18.01.1869 Liminka, vihitty 19.10.1897
Pka Kustaa Adolf s. 10.05.1885 Lumijoki / Aviosta Maria Kallilan kanssa
Pka Lauri s. 27.02.1891 Revonlahti / Aviosta Maria Kallilan kanssa
Pka Wäinö Henrik s. 10.03.1898 Lumijoki / Aviosta Matilda Suutarin kanssa
Pka Pekka Wilho s. 02.05.1900 Lumijoki / Aviosta Matilda Suutarin kanssa
Pka Kaarle Pentti s. 06.02.1902 Lumijoki / Aviosta Matilda Suutarin kanssa
Pieta Elisabet s. 28.10.1903 Lumijoki / Aviosta Matilda Suutarin kanssa
Pka Niilo s. 13. 1905 Lumijoki / Aviosta Matilda Suutarin kanssa
Tr Tyyni Helvi s. 08.09.1907 Lumijoki / Aviosta Matilda Suutarin kanssa
Esko Arvi s. 05.09.1910 Lumijoki / Aviosta Matilda Suutarin kanssa
Lumijoki > rippikirja, 1901-1910 > 81: Hirvasniemi 10 Junno (Ahmala) Pikkarainen, Sutela, Lämsä, Suutari, Kallila Muokkaa AP_I I Aa:1
https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=280...
Lumijoki rippikirja 1911-1920 (AP_I I Aa:4) Sivu 61 Hirvasniemi 10 Ahmala (Junno) ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2835... / Viitattu 14.01.2023
Sutela Esko s. 05.09.1910, k. 07.01.199, kapteeni
1. vo Laina s. Ypäjänaho
2. vo Annikki s. Turtiainen
Talvisota: Karjalan Kannas
Jatkosota: Kiestinki, Uhtua, Karjalan Kannas
Lähde: Kirjasta Lumijokiset Isänmaan asialla.
Esko Arvi Sutela's Timeline
1910 |
September 5, 1910
|
Lumijoki, Finland
|
|
1991 |
January 7, 1991
Age 80
|
Lumijoki, Finland
|
|
???? |
Lumijoki, Finland
|