Hanna Linnea Parviainen

Hanna oli suvun yhteydenpitäjä. Hänen hankkimistaan virkatodistuksista on aloitettu tämä sukupuu.

Hanna syntyi Kemissä marraskuun 18.pv.1922 Jaakko Juhon ja Fanny Uksilan perheeseen neljäntenä lapsena. Vanhempi sisar Alma oli 1-v. 7-kk., Hilma 4-v. ja Heino 6-v. Perheessä oli myös 14-v. Arvo-veli, jonka isä, Aapeli kuoli Arvon ollessa 5-vuotias. Perheeseen syntyivät vielä Heikki, kun Hanna oli 2-vuotias. sekä Hannes ja nuorimmainen Anja, kun Hanna oli 6-vuotias.
Hanna kävi Pajusaaren kansakoulun sekä kotitalous-ja käsityöpainotteisen jatkokoulun. Hän oppi hyvin laskemaan ja käsityö oli mieleistä. Kirjoittaminen sujui myös hyvin ja käsiala oli kaunista.
Perhettä kohtasi suru Hannan ollessa 8 vuotta, isä kuoli helmikuussa. He joutuivat muuttamaan Pajusaaresta Sotisaareen kaupungin vuokra-asuntoon, Hulamäen taloon. Vanhemmat sisarukset auttoivat Fanny-äitiä kotiaskareissa. Hanna olisi kovasti halunnut tehdä kotitöitä, mutta äiti säästi ja sanoi, että sinä ehdit vielä. Ja niinhän Hanna ehti. Äidin kuolema kuuden vuoden päästä teki 14-vuotiaasta Hannasta pikkuäidin. Hän leipoi äidin mallin mukaan ja huolehti pienemmistään. Heino kävi työssä ja ihmetteli kotiin tullessaan, kuka on leiponut niinkuin äiti. Vanhemmat siskot olivat jo lähteneet kotoa. Heinon lähtö armeijaan hajotti perheen. Nuoremmat pääsivät Arvo-veljen huostaan, hän oli jo perheellinen. Hannalle Sotisaaren emäntä ehdotti piian paikkaa Iihin, missä tyttärensä oli opettajana Alarannan koululla. Niin alkoi Hannan työelämä.

Hanna ja sisarensa Anja olivat Kemin Valiolla töissä. Hanna kulki savottaemäntänä Kemijokivarressa. Miehet olivat ihmetelleet, kuinka Hanna herää ilman herätyskelloa, kun hellan pellit kolisivat aina samaan aikaan. Lapin sodan aikaan hän oli Rovaniemellä Metsäliiton keittiössä työssä. Rovaniemen pommituksia pakoon Hanna matkasi savottaesimiehen hevoskyydillä Kemiä kohti. Vastaan tulivat perääntymässä olleet saksalaiset sotilaat. Heiltä suojaan hevosmies piilotti Hannan vällyjen alle.

Kemissä Hanna pääsi myyjättäreksi Karihaaraan Walstedtin kauppaan. Anja-sisaren kanssa he asuivat opettajien talossa, jonka aidan toisella puolen asui Wärtsilästä evakkoon tullut Parviaisen perhe. Pian Erkki ja Hanna tutustuivat ja häitä vietettiin lokakuussa 1949, 19.10. Hanna oli 26-vuotias, Erkki vuoden vanhempi.

Erkki kulki Veitsiluodossa työssä, polkupyörällä. Perheen kasvettua Erkki rakensi Ajokseen talon, jonne muuttivat tammikuussa 1954. Silloin oli 3 lasta; Mauri, Martti ja puolivuotias Irmeli. Hannalla oli pitkät päivät pienten kanssa Erkin kulkiessa työssä ja rakennustyömaalla aivan toisella suunnalla kaupunkia. Anja-sisko autteli jonkun verran, hän oli Valiolla työssä. Ajoksessa syntyi vielä Paavo ja Anja. Hannalla oli kädet täynnä työtä niinkuin äitinsä oli ennustanut.

Äitinä Hanna oli kärsivällinen eikä käyttänyt vitsaa vaikka anoppinsa niin neuvoi. Hän oli hyvä ompelemaan ja laittamaan ruokaa. Kesäisin hän oli viereisessä kioskissa myyjänä, myöhemmin Ajoksen soramontulla ylösottajana ja Veitsiluodon sahalla siivoojana yht. 14v. Sitten terveys ei kestänyt raskasta työtä ja Hanna jäi sairaseläkkeelle hieman yli 50-vuotiaana. Voinnin kohennuttua hän hoiti työkaverin lasta, että tämä pääsi töihin. Ajoksessa ei ollut päiväkotia. Hanna teki vapaaehtoistyötä naisyhdistyksen kirpputorikaupassa, Pikkupuodissa ja oli kioskinhoitajana Rytikarissa.

Hanna harrasti käsitöitä, kutoi äitinsä kangaspuilla mattoja ja liinoja. Hän hoiti omakotitalon puutarhaa, kasvatti kasvihuoneessa makoisia tomaatteja ja teki hilloja Erkin keräämistä marjoista. Hänoli aktiivisesti mukana ay-toiminnassa sekä Ajoksen Ahkerat naiset-yhdistyksessä vuosia. 54-vuotiaana hän pääsi isoäidiksi, kun vanhin lapsenlapsi Tuire syntyi. Ajoksen mummula on ollut mieluinen vierailupaikka kaikille 14 lapsenlapselle.

Eläkkeellä oli aikaa liikkua ja retkeillä Erkin kanssa. Murhaniemen kalliorannalla oli makkaranpaistopaikka, Hannukselassa uimaranta, jonne pääsi kävellen mäntykankaan poikki. Hanna innostui myös tervehdyttyään joogasta ja harrasti sitä kotonakin. Talvella hiihto vaihtui tasapainon heiketessä potkurilla potkutteluun ja uimahallireissuihin.
Hanna oli unennäkijä. Hänellä oli etiäisiä ja suuta syyhytti tietystä paikkaa jokaiselle. Hanna toimitti ikkunaan katsomaan, joko mummoa näkyy. Ja näkyihän aina. Puhelinta ei ollut, mutta Hanna tiesi. Korteista katsottiin tulevaa ja mennyttä. Niinpä oli luonnollista, että raparperin lehteen käärittiin kipeä polvi. Kipeän ranteen ympärille kiedottiin villalankaa. Koivunlehtiteetä keiteltiin kesäisin. Salaatin sekaan laitettiin krassinkukkia. Pihlajanmarjahyytelöllä kruunattiin vaniljajäättelö.

Hanna oli sitä sukupolvea, joka harrasti kirjeiden kirjoittamista ja postikortti tuli varmasti joka juhlapäivä. Niitä tiesivät odottaa sisaret Ulla ja Anja, jotka asuivat kauempana, Lyyli-serkku sekä Vienna-serkku Amerikassa. Kirjeissä täytettiin reunatkin loppukommenteilla. Se tapa oli suvun muillakin kirjoittajilla ja säilynyt jälkipolvillekin.