Jan Anders Jägerhorn af Spurila

Jägerhorn, Jan Anders (1757 - 1825)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Anders_J%C3%A4gerhorn

majuri, Suomen itsenäisyyden kannattaja

Jan Anders Jägerhorn aloitti sotilasuran jo nuorena ja opiskeli sekä Georg Magnus Sprengtportenin oppilaana Brahelinnan sotakoulussa Ristiinassa että Berliinissä. Jägerhorn suunnitteli Sprengtportenin vaikutuksesta Suomen mahdollista itsenäistymistä ja siihen Venäjän apua. Kustaan sodan sytyttyä hän vei Liikkalan kirjeen Pietariin, muttei saanut toivomaansa vastausta. Palattuaan Suomeen hän joutui pian lähtemään maanpakoon Venäjälle. Jägerhorn palasi Suomeen 1809 ja osallistui Porvoon valtiopäiville.

Suomessa ilmeni 1700-luvun loppupuolella haparoivaa pyrkimystä päästä irti Ruotsin yhteydestä ja luoda itsenäinen Suomen valtio. Eniten kannatusta ajatus sai upseeriston piirissä, ja suoranaisiin toimenpiteisiin se johti Kustaan sodan alkuvaiheissa 1788. Liikkalan kirje ja Anjalan liitto ovat osaltaan tuon itsenäisyysliikkeen ilmentymiä, joskin niiden pääasiallinen tarkoitus oli kuningas Kustaa III:n kukistaminen. Itsenäisyyssuunnan johtava hahmo näissä vaiheissa oli majuri Jan Anders Jägerhorn.

Vanhaan suomalaiseen (Jägerhorn-suku) Jägerhorn af Spurila -aatelissukuun kuulunut Jan Anders Jägerhorn kirjoitettiin ajan tavan mukaan armeijan rulliin jo kymmenvuotiaana. Neljä vuotta myöhemmin hänestä tehtiin korpraali Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmenttiin. Saatuaan 1775 kornetin viran Karjalan kevyessä rakuunarykmentissä hän pääsi kaukaisen sukulaisensa Georg Magnus Sprengtportenin oppilaaksi Brahelinnan sotakouluun. Jägerhornin äidinäiti Eva Sofia Glansenstierna, jolta tyttärenpoika sittemmin peri Pernajan Näsen kartanon, oli Sprengtportenin puolison Anna Elisabet Glansenstiernan täti. Jägerhorn menestyi Brahelinnassa hyvin, ja pian häntä saatettiin käyttää apuopettajana. Sprengtportenin vaikutus häneen oli ilmeisesti ratkaiseva sekä ammatillisesti että poliittisesti, suomalaiskansallisen hengen herättäjänä.

Kustaa III myönsi Jägerhornille taloudellista tukea, jotta tämä saattoi opiskella 1779 Berliinin sota-akatemiassa. Toimittuaan vuoden luutnantin arvoisena Suomen joukkojen ylipäällikön Fredrik Possen adjutanttina Jägerhorn ylennettiin 1782 Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentin kapteeniksi. Hän osallistui innolla Viaporin linnoituksen upseerien Valhalla-seuran toimintaan. Seura oli luonteeltaan kuningasmielinen, ja nuori Jägerhorn lienee tuossa elämänsä vaiheessa kuulunut Kustaa III:n kannattajiin. Jägerhorn toimi seuran "johtavana ja käskevänä päällikkönä".

Vastustusmielialaa kuningasta kohtaan oli omiaan synnyttämään pitkällinen vero-oikeudenkäynti, jonka Jägerhornin isä Fredrik Anders hävisi 1786. Jägerhorn katsoi, ettei suomalainen voi saada oikeutta Ruotsista, ja otti 1787 yhteyttä Venäjän Tukholman-lähettilääseen Razumovskiin keskustellakseen Suomen mahdollisesta itsenäistymisestä ja pyytääkseen siihen Venäjän apua. Venäläiset eivät kuitenkaan olleet kiinnostuneita Jägerhornin suunnitelmista, sillä he eivät halunneet sotaa Ruotsia vastaan.

Kun Kustaan sota kesällä 1788 puhkesi, Jägerhorn määrättiin majurina kuninkaan adjutantiksi. Koska hallitsija ei aivan heti ehtinyt itse sotanäyttämölle, upseeriston keskuudessa ilmennyt tyytymättömyys saattoi kanavoitua toimenpiteiksi. Näiden toimenpiteiden johtavana sieluna oli Jan Anders Jägerhorn. Hän laati 8.8.1788 niin kutsutun Liikkalan kirjeen, keisarinna Katariina II:lle osoitetun kirjeen, jossa upseeristo ilmaisi tyytymättömyytensä laittoman sodan aloittamiseen ja esitti neuvotteluja.

Kun Jägerhorn pääsi itse viemään kirjettä Pietariin, hän esitti ohi toimeksiantajiensa tahdon Suomelle itsenäisyyttä, joka luotaisiin Venäjän avulla. Menestys oli kuitenkin huono, sillä vaikka Jägerhorn pääsi hallitsijan vastaanotolle, hän sai tyytyä perin epämääräisiin lupauksiin. Upseereille lähettämässään vastauskirjeessä Katariina II ainoastaan kehotti heitä laillisesti valtiopäivien kautta hoitamaan asiansa. Anjalan liittokirja, joka laadittiin upseerien kesken Jägerhornin ollessa Pietarissa, ei ottanut lainkaan esille Suomen itsenäisyyttä, sillä koko ajatus oli suurelle osalle upseereita vieras ja vastenmielinen.

Jägerhorn jatkoi toimintaansa vielä syksyllä 1788 Savossa yllyttäen kansaa kapinaan ja puuhaten Savon kartanonomistajien keskuudessa jonkinlaisia omia valtiopäiviä. Kun Kustaa III pääsi tilanteen herraksi, Jägerhornin päivät olivat luetut. Hän pakeni Pietariin, missä sai huomata, ettei keisarinna ollut enää lainkaan kiinnostunut hänen hankkeistaan. Kesällä 1789 Jägerhorn joka tapauksessa osallistui everstiluutnanttina taisteluihin venäläisissä joukoissa entistä isänmaataan vastaan. Hänet tuomittiin Ruotsissa poissaolevana kuolemaan sekä menettämään aatelisarvonsa, kunniansa ja omaisuutensa.

Värälän rauhan 1790 jälkeen Jägerhorn oleskeli Saksassa ja Englannissa, missä hän joutui epäillyksi vakoilusta ja sai istua vankeudessa. Hän palasi Venäjälle 1808 ja osallistui 1809 sukunsa edustajana Porvoon valtiopäiville, koska Aleksanteri I oli palauttanut hänelle hänen aatelisarvonsa. Hänet määrättiin jäseneksi Suomen asiain komiteaan, mutta hän ei liene osallistunut lainkaan sen työhön. Jägerhorn muutti pysyvästi Suomeen 1813. Hän asui joitakin vuosia Sannäsin kartanossa Porvoon pitäjässä, mutta joutui muuttamaan pois, koska ei kyennyt maksamaan kartanosta lupaamaansa hintaa. Viimeiset vuotensa hän asui Porvoon kaupungissa eristäytyneenä muista ihmisistä.

Upseereiden itsenäisyysliike 1700-luvun lopulla oli epäilemättä aikaansa edellä, ainakin siinä suhteessa, että sille ei löytynyt lainkaan vastakaikua sen paremmin kansan syvistä riveistä kuin säätyläistönkään piiristä. Sen ajajia on pidetty usein moraalisesti ala-arvoisina miehinä, isänmaanpettureina ja kavaltajina. Merkittävimmät itsenäisyysmiehet, Georg Magnus Sprengtporten ja Jan Anders Jägerhorn, olivat epäilemättä myös yksityiselämässään jossain määrin moraalisesti arveluttavia. Jägerhornin avioliitto oli tasapainoisempi kuin Sprengtportenin, sillä Ulrika Sofia Blomcreutz seurasi kiivasluontoista ja vanhemmiten lähes kuuroa aviomiestään uskollisesti maanpakoon ja takaisin Suomeen. Aviomiehensä kuoltua hän eli Linnaisten kartanossa Mäntsälässä. Pariskunnan tyttäret kuolivat pieninä.

Oman aikansa tuomio tai yksityiselämän puutteet eivät sinänsä estä itsenäisyysmiesten ajatusten puolueetonta arviointia. Punnittaessa Jan Anders Jägerhornin esittämiä ajatuksia Suomen itsenäisyydestä on todettava, että mikäli hänen suunnittelemansa Suomen tasavalta olisi muodostettu ja Venäjä olisi pitänyt Jägerhornin sille kaavailemat laajat sitoumukset, tuo valtio olisi hyvinkin voinut kestää. Toinen asia sitten on, olivatko Jägerhornin ajatukset lainkaan realistisia, olisiko niillä ollut toteutumisen mahdollisuus. Historia toki osoittaa, että se, mitä yleensä pidetään mahdollisena tai mahdottomana, saattaa aikojen kulussa osoittautua juuri päinvastaiseksi. Jägerhorninkaan haaveita ei ole syytä tuomita. Omana aikanaan hän sai kanssaveljiltään riittävän kovan tuomion.

Jan Anders Jägerhorn lähteissä myös Johan Anders S 8.4.1757 Helsingin pitäjä, K 6.3.1825 Porvoo. V everstiluutnantti Fredrik Anders Jägerhorn ja Ulrika Sofia Brunow. P 1783 - Ulrika Sofia Blomcreutz S 1754, K 1830, PV eversti Didrik Blomcreutz ja Ulrika Sofia Nordencreutz. Lapset: Ulrika Sofia S 1784, K 1787; Johanna Gustava S, K 1785.

URA. Vapaaehtoinen Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentissä 1767, korpraali 1771; Karjalan keveitten rakuunain kornetti 1775, luutnantti 1781; kapteeni 1782; majuri, ylipäällikkö Fredrik Possen yliadjutantti 1787; kuninkaan adjutantti 1788; maanpakoon Venäjälle 1788; everstiluutnantti 1789; Pariisissa 1792 - 1793; Saksaan 1794; Englantiin 1799; Hampuriin 1801; palannut Venäjälle 1808; palannut Suomeen 1809.

Osallistunut Porvoon valtiopäiville 1809.

Tuomittu Ruotsissa kuolemaan sekä menettämään aatelisarvonsa, kunniansa ja omaisuutensa 1789.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. B. Lesch, Jan Anders Jägerhorn : patriot och världsborgare, separatist och emmigrant. 1941.

Kirjoittaja(t): Veli-Matti Syrjö

Julkaistu 6.9.2001

http://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Anders_J%C3%A4gerhorn

http://artikkelihaku.kansallisbiografia.fi/artikkeli/587/

Johan (Jan) Anders Jägerhorn af Spurila (den yngre), född i Helsinge socken i Finland 8 april 1757. Son till Fredrik Anders Jägerhorn och Ulrika Sofia Brunow. Äldre bror till överste Fredrik Adolf Jägerhorn. Volontär vid Nylands och Tavastehus läns dragonregemente 11 mars 1767, korpral 28 juni 1771. Kornett vid Karelska dragonregementet 13 december 1775. Löjtnant vid Nylands dragonregemente 25 september 1781, kapten i armén 23 augusti 1782 och stabsadjutant hos överbefälhavaren i Finland greve Posse, kapten vid regementet, major i armén och kunglig överadjutant 30 juni 1787. Rysk överstelöjtnant 1789. Deltog i övertagandet av Sveaborg 16 augusti i samband med 1772 års revolution för Gustav III. Beordrades i mars 1777 att delta i recognoseringar för uppgörande av en fullständig militär karta över Finland, i vilket uppdrag han gjorde en viktig insats i karteringen av Savolax och Karelen. Fick militär utbildning på Göran Magnus Sprengtportens Braheslott där han även själv undervisade. Erhöll kungligt stipendium och två års permission för utrikes studier 1779, bedrev s.å. studier vid militärakademin i Berlin och i Stockholm. Grundade en filialloge till La Constance i Finland 1781 med namnet Rutger Ingessons loge, som ombildades till Walhallaorden 1783 (-86) och för vilken han var ”styrande och befallande drott”. Anslöt sig sedermera till de s.k. självständighetsmännen. Överlämnade i Petersburg till kejsarinnan den s.k. Liikalanoten i aug. 1788. Flydde 27 november samma år till Ryssland. Dömdes i sin frånvaro för förrädiska stämplingar från liv, ära och gods 13 oktober 1789. Gick i rysk tjänst och blev överstelöjtnant 1789. Vistades i Paris 1792–93. Förvaltade gods i Reinbeck i Holstein 1794–99. Var fransk agent 1797 med uppgift att recognosera det militära läget inför det förestående Irländska frihetskriget. Stod i förbindelse med frihetskämpen lord Edward Fitzgerald. Fängslad i Towern i London 1799–1801, där han var sysselsatt med att uppfinna en perpetuum mobile. Frikändes på grund av ryska intressen; England och Ryssland var bundsförvanter. Erhöll burskap i Hamburg och vistades där 1801–08. Författade ett förslag till ny grundlag för Finland 26.2 1809 som byggde på en utpräglad aristokrati (Memoire très-humble). Vistades i Petersburg 1808–13. Uppmanade i februari 1809 kejsar Alexander att låta kröna sig till Finlands konung och avge konungaförsäkran, vilket innebar att kejsaren-storfursten skulle försäkra att Finlands (Sveriges) existerande lag skulle gälla. Rehabiliterades som adelsman 1 mars 1809. Deltog i Borgå lantdag 1809, ledamot av riddarhusdirektionen. Medlem av den finländska kommissionen i Petersburg s.å.; föreslog kommissionens ersättande med en finländsk konselj och bidrog därmed till tillkomsten av kommittén för finska ärenden 1811. Återvände till Finland 1813. Ägde Backas gård i Skattmansby i Helsinge (köpt 1785-); Hinschendorf (”Spurila”) i Reinbeck i Holstein (köpt 1794-); Neuhof utanför Lübeck (1803-); Schafhusen vid Segeberg; Näse i Pernå (sålt -1816) samt Sannäs i Borgå i Finland 1816-1818. Död barnlös i Borgå 6 mars 1825 i slag. Finnish-Irish Society uppsatte 1981 en minnesskylt i Borgå vid hans hem till hans minne. Gift i Helsingfors 18 oktober 1783 med Ulrika Sofia Blomcreutz, svensk adlig ätt nummer 1703, född 21 juni 1754, d. på Lindnäs i Mäntsälä i Finland 13 april 1830 av ålderdom, dotter till översten Didrik Blomcreutz och Ulrika Sofia Nordencreutz.

http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t1372270, gift18.10.1783 i Helsingfors

• http://sv.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4gerhorn_af_Spurila
• https://fi.wikipedia.org/wiki/Anjalan_liitto?fbclid=IwAR0z6W4mOzUIm...