Matching family tree profiles for Kalle Kustaa Matilainen
Immediate Family
-
father
-
sister
-
brother
-
brother
-
sister
-
sister
-
brother
-
sister
-
sister
About Kalle Kustaa Matilainen
"Kalle syntyi perheen ollessa Keiteleellä, josta Pihtiputaan kautta muutti Kiuruvedelle, sieltä hän 24 vuotiaana muutti Muhokselle rautatietyömaalle, jolloin meni avioon 7.6.1927 Vienonsa kanssa.
Perhe muutti Ruokolahdelle, jossa Kalle toimi kirvesmiehenä Vuoksenniska Oy:n palveluksessa sekä myöhemmin kivityömiehenä. Kalle liittyi sosiaalidemokraattiseen puolueeseen v.1919 sen nuoriso-osastoon, missä hän toimi aktiivisesti eri tilaisuuksissa järjestys- ja ovimiehenä kuuluen lopulta osaston johtokuntaan.
Ruokolahdella asuessaan hänen vaimonsa kuoli, jolloin hän jäi kahden pienen lapsensa kanssa leskeksi. Perhe muutti Imatralle, jossa Kalle meni uudelleen avioon vuonna 1937.
Imatralla hän toimi merkittävillä paikoilla kunnallishallinnossa aina kuolemaansa saakka. Työväenyhdistyksen puheenjohtajana hän toimi 15 vuotta sekä pääluottamusmiehenä 8 vuotta ja vuodesta 1958 lähtien kauppalanjohtajan varamiehenä. Eduskuntaan hän pääsi vuonna 1956 ollen siellä yhtäjaksoisesti vuoteen 1972 saakka, siis yhteensä 16 vuotta.
Huomattavin lakialoite, jonka alkuunpanijana Kalle oli on Lex Matilainen eli vuosilomalaki. Presidentin valitsijamiehenä hän oli vuosina 1956 ja 1962 sekä Imatran kauppalanhallituksessa vv.1948 -1956 ja kauppalanvaltuustossa vuodesta 1945 aina kuolemaansa saakka.
Kalle kuoli 72 vuotiaana 20.3.1975."
Lähde: Seppo Matilaisen sukututkimus
---------------------------------------------------------------------------------------
Kansanedustajana 11.09.1956–22.03.1970
https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/911047.aspx
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalle_Matilainen_(poliitikko)
Vaalimainos
http://arjenhistoria.fi/actions/objectinfo.php?id=1441655&from=&ima...
Kalle Kustaa Matilainen's Timeline
1903 |
May 30, 1903
|
Keitele, Finland
|
|
1975 |
March 20, 1975
Age 71
|
Imatra, Finland
|