Kauppaneuvos Johan Gustaf Bergbom

Kauppaneuvos Johan Gustav Bergbom (18. joulukuuta 1818 Oulu – 3. helmikuuta 1893 Oulu) oli Oulun alueella toiminut kauppias ja teollisuusmies.
Hän oli aikansa vaikutusvaltaisimpia liikemiehiä Pohjois-Suomen liike-elämässä 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Suoritettuaan opintonsa Bergbom siirtyi isänsä palvelukseen, mutta sai vuonna 1850 luvan harjoittaa tukku- ja vähittäiskauppaa Oulussa. Kun hänen isänsä ja veljensä kuolivat, siirtyi Bergbomin kauppahuoneen toiminta kokonaan hänen vastuulleen.

Hän oli aikanaan ollut myös iso laivanrakentaja.
Vuonna 1865 Bergbom perusti Oulun Pateniemeen laivatelakan ja ryhtyi laivanvarustajaksi. Bergbomin laivastoon kuului vuosina 1865–1892 kaikkiaan 25 purjelaivaa, joista suurin osa oli rakennettu Oulussa.

Telakan rinnalle perustettiin Pateniemen saha vuonna 1873. Saha tuotti sahatavaraa paitsi telakan ja kasvavan kaupungin tarpeisiin, myös vientiin. Saha oli toiminnassa aina vuoteen 1990 saakka.
Pateniemeen oli tullut puuta sisämaasta Kiiminkijokea myöten. Puuta oli kuljettu Varjakan ja Pateniemen sekä Oulun sahoille myös meriteitse Iijoelta, Kemijoelta ja Oulujoelta.
Bergbomin omistuksessa oli useita sahoja mm. Karihaaran ja Laitakarin saha Kemissä, Maunun saha Haukiputaalla, Meltauksen saha Rovaniemellä, Saaren ja Loutputaan sahat Tervolassa, Kyngäksen saha Pudasjärvellä ja Koitelin saha Kiimingissä.
Lisäksi hän oli mukana osakkaana Kestilän sahassa Iissä.

Kauppaneuvos Bergbom valittiin Oulun kaupunginvaltuuston vuosiksi 1874–1876.

Kauppaneuvos Gustaf Bergbom (1818–1893)
Kauppahuone G. & C. Bergbomin johtaja, teollisuudenharjoittaja
Gustaf Bergbom jatkoi isänsä, kauppaneuvos Gustaf Bergbomin perustaman kauppahuoneen johdossa ja nosti sen alansa suurimpien joukkoon Suomessa. Kauppahuoneen tärkeimmiksi toiminta-alueiksi muodostuivat teollisuustoiminta ja erityisesti sahateollisuus. Bergbomin jälkeen liikkeen toiminnot hajosivat useisiin eri yrityksiin.

Lähteet:
http://historiantapahtumia.omablogi.fi/kategoria/historia/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Gustav_Bergbom
https://kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat/henkilo/110

Maine elää, vaikka nimi sammui
Konsuli Bergbom oli aikansa rikkain mies, ja sen vuoksi hänen elämästään jäi Ouluun elämään totta ja tarua. Jouko Vahtola"Sen jälkeen tuli pöytään kirkas lihaliemi pienoispiiraineen, ja kauppaneuvos, hymyilevänä ja aurinkoisena, kohotti sherrylasinsa toivottaen vieraat tervetulleiksi. Kun sitten oli päästy mainioon kalamurekkeeseen, oli neiti Henrietten vuoro vihreä reininviinilasi valkeassa kädessään toivottaa kaikille hyvää joulua. Sitten jatkui vakiintunut ohjelma kaksine liharuokineen, monine väliruokineen ja muine valioherkkuineen, joiden veroisia sai etsiä pitkien matkojen takaa... Ateria kesti kauan, sillä ruokalajeja oli yhtä monta kuin vuodessa on kuukausia ja viinejä yhtä monta kuin viikossa on päiviä." Näin kuvaa Erkki Kivijärvi vanhasta Oulusta kirjoittamassaan romaanissa "Tervaporvari" jokajouluista juhla-ateriaa, jonka kauppaneuvos Johan Gustaf Bergbom (1818-93) sisarensa neiti Charlottan kanssa tarjosi Oulun vallasväelle joulupäivänä. Aterialla oli mukana myös kirjailijan isä Karl Kivijärvi, Bergbomin taitava konttoripäällikkö.

Varakkuus haki vertaa
Pidot olivat sen mukaiset mikä oli kauppaneuvoksen asema kaupungissa: Johan Gustaf Bergbom oli ylivoimaisesti varakkain Oulun porvareista 1800-luvun lopulla. Niinpä kun Bergbom maksoi vuoden 1888 tuloistaan veroja 210 800 markkaa - vuoden 1997 rahassa noin 4,5 miljoonaa. Seuraavaksi eniten maksoi nahkatehtailija K. R. Åström, 132 000 markkaa. Konkurssit olivat sortaneet monia vanhoja kauppahuoneita. Snellmanit, Candelinit ja muut jäljellä olevat mahtiporvarit tulivat kaukana perässä. Bergbomien asemaa korostaa se, että Johanin sisar neiti Charlotta oli veronmaksajana neljäntenä. Kun Bergbom kuoli 1893, hänen varallisuutensa laskettiin noin 7 miljoonaksi markaksi vuoden 1893 rahassa (noin 143 miljoonaa vuoden 1997 rahassa).

Bergbomia arvioitiin aikanaan paitsi Pohjanmaan jopa Suomen äveriäimmäksi henkilöksi. Saattaa olla, että hän on myös Oulun kaikkien aikojenkin varakkain siten mitattuna, että varakkuus suhteutetaan ajan kokonaisvarallisuuteen Oulussa. Merkittävää on myös se, että Bergbomit olivat hankkineet omaisuutensa kahdessa sukupolvessa. Oli onni Oululle, että sillä oli Bergbomien, Snellmanien, Franzénien ja Åströmin kaltaisia eteviä, ajan vaatimusten tasalla olevia kauppa-, laivanvarustus- ja teollisuusyrittäjiä. He nostivat Oulun talouselämän Suomen kaupunkien kärkipäähän ja Oulun ja koko Pohjois-Suomen kehityksen sille uralle, joka jatkuu yhä. Yhteiskunta hyötyi monin tavoin kauppaporvarien pääomista. He työllistivät oululaisia merimiehinä, laivanrakentajina, sahojen työväkenä, kauppa-apulaisina, piikoina ja renkeinä ynnä muina työläisinä. He antoivat elantoa maaseudun ihmisille tervanpolttajina, sahojen työläisinä, metsätyömiehinä, rahtimiehinä, ja ostivat kaikkien maaseudun elinkeinojen tuotteita, voita, lihaa, vuotia, kalaa, riistaa ja, turkiksia.

Bergbomit lähtöjään Porista
Suku oli lähtöisin Porista, josta se siirtyi etupäässä virkamiehinä, kruununvouteina ja henkikirjoittajina Keski-Pohjanmaalle Kruunupyyhyn, Raaheen ja Ouluun.

Gustaf Erikinpoika Bergbom toimi Oulun lääninrahaston hoitajana. Hänen poikansa Gustaf Bergbom (1785-1860) sai kauppiaan oikeudet Ouluun vuonna 1808 ja ryhtyi harjoittamaan kotimaan- ja ulkomaankauppaa, laivanrakennusta ja -varustusta sekä perusti näin menestyvän kauppahuoneen. Hän rakennutti Torikadulle 1820-luvulla komean kauppakartanon, joka Oulun kulttuurihistorian tappioksi sai 1960-luvulla väistyä ilmeettömän kerrostalon tieltä. Gustaf Bergbomille syntyi viisi lasta: Maria Gustava (avioitui piirilääkäri Borgin kanssa), Johan Gustav, Catharina Sofia (avioitui lääninsihteeri Pentzinin kanssa), Charlotta ja Carl Erik. Lapsista pojat ja Charlotta eivät solmineet avioliittoa. Bergbomin suvun eri haaroilla oli yhteyksiä tunnettuihin sivistyssukuihin. Runoilija Johan Ludvig Runebergin vaimo Fredrika Runeberg (s. Tengström) tuli Gustaf Bergbomin lasten serkuksi, kuten myös monipuolinen kulttuurihenkilö Johan Jakob Nervander ja herätysjohtaja Fredrik Gabriel Hedberg. Itse Bergbomeissa oli senaattoreita, valtioneuvoksia ja tunnettu suomalaisen teatterin perustaja Kaarlo Bergbom.

Isä koulutti Johan Gustafin kauppiaan taitoihin Lyypekissä Schuhl-Collegiumin kauppainstituutissa vuosina 1836-37. Koulutus ulkomailla oli vielä tuohon aikaan melko harvinaista. Bergbomien lisäksi tiedetään Oulusta vain Franzénien, Granbergien ja Åströmien nuoria miehiä koulutetun ulkomailla Saksassa. Johan Gustav oleskeli vielä vuoteen 1840 vierailla mailla, etupäässä Lyypekissä, Hampurissa ja Liverpoolissa. Näin hän perehtyi monitahoisesti kauppaan, solmi suhteita kauppakumppaneihin ja opiskeli kieliä. Hän taisi Oulun porvareista parhaiten englannin kielen. Äidinkieleltään Bergbomit olivat ruotsinkielisiä, ja ruotsilla tuli hyvin toimeen muun muassa Saksassa.

Liiketoimintaa kolmella alalla
Johan Gustaf sai vuonna 1850 porvarisoikeudet toimia omaan laskuunsa kauppiaana ja yrittäjänä Oulussa. Krimin sodan englantilaishävitykset vuosina 1854-56 keskeyttivät pahoin laivanvarustuksen. Niinpä Bergbom muutti Hampuriin ja kirjoittautui Altonaan porvariksi, mutta palasi sodan jälkeen Ouluun aloittaen liiketoimet yhdessä veljensä Carl Erikin kanssa. Isä Gustav sairasteli jo 1840-luvulta lähtien ja kuoli vuonna 1860. Laajeneva kauppahuone jäi poikien käsiin. Carl Erik kuoli taas jo vuonna 1876 Hampurin-matkallaan, jolloin kauppahuone jäi yksin Johan Gustavin johdettavaksi ja omistukseen yhdessä sisarensa Charlottan kanssa.

Liiketoiminta muodostui kolmesta pääalasta: laivoista, kaupankäynnistä ja sahateollisuudesta. J. G. Bergbom rakensi ja hankki omistukseensa useita vesisahoja Pohjois-Suomesta, mutta tärkeämpää oli, että hän oli höyrysahauksen uranuurtaja Pohjois-Suomessa. Hän oli mukana perustamassa Suomen ensimmäistä höyrysahaa Iijokisuulle ja lisäksi Laitakarin ja Karihaaran sahoja Kemijokisuulle, ja firma hankki omistukseensa myös Pateniemen ja Maunun höyrysahat Haukiputaalta ja Korkeasaaren sahan Oulusta. Bergbomin sahateollisuudella oli Oy Uleå Ab:n kautta jatkuvuus nykyiseen Oulun ja Pohjois-Suomen metsäteollisuuteen.

Bergbom oli ajoittain Oulun suurin laivanrakentaja ja -varustaja ja tervakauppias. Hän rakennutti omistamallaan Pateniemen varvilla viimeisenä Oulun seudun purjelaivana suuren parkkilaiva Felixin vuonna 1874. Bergbomit onnistuivat Oulun kauppahuoneista ehkä parhaiten kääntämään liiketoimiaan 1870-luvulla hiipuvista tervakaupasta ja purjelaivaliikkeestä sahateollisuuteen.

Lisäksi Bergbom harjoitti mittavaa rahan lainausta, joka usein oli kytkeytyneenä kaupankäyntiin. Rahanlainaus oli maanlaajuista. Bergbom lainasi rahaa muun muassa yliopiston opiskelijoille opintojen rahoittamiseksi. Pankkeja oli vähän. Bergbom oli keskeishenkilö perustettaessa Pohjoismaiden Yhdyspankkia Ouluun 1860-luvulla. Bergbomilla suuri vaikutusvalta

Monitahoiset liiketoimet veivät Johan Gustaf Bergbomin ajan niin tarkkaan, ettei häneltä liiennyt juuri aikaa yhteiskunnalliseen toimintaan. Hän kuului kaupungin vanhimpiin, mutta ei osallistunut raadin eikä kaupunginvaltuuston toimintaan.

"Harmaana eminenssinä" hänellä oli silti vaikutusvaltaa. Hänet valittiin vuosien 1863-64 valtiopäiville porvariston edustajaksi, mutta hän anoi vapautuksen tehtävästä. Oulussa hän toimi Lyypekin konsulina vuodesta 1858 ja sai kauppaneuvoksen arvon 1866.

Erityisesti Bergbom muistetaan aloitteentekijänä ja vaikuttajana Oulujoen siltojen rakentamisessa. Hänen lahjoituksensa kartutti olennaisesti siltarahastoa, ja kun tulva vei Ämmän sillan 1889, sen nopean rakentamisen mahdollisti Bergbomin edullinen 100 000 markan laina. Liikenneoloihin hän vaikutti myös rannikkohöyrylaivaosakeyhtiön perustajana. Rautatien rakentamista hän lienee pikemmin vastustanut kilpailijana laivakululle.

Ruotsinkielisenä Bergbom tuki avokätisenä mesenaattina ruotsin kielen viljelyä, ruotsalaista lyseota ja ruotsinkielistä kulttuuria mutta myös kauppakoulun perustamista. Suomalaisen työväen lasten sivistämistä hän edisti lahjoittamalla omistamansa Simppulan talon Haukiputaalla kansakouluksi ja perustamalla Pateniemeen kansakoulun omilla varoillaan. Kiihkeänä 1800-luvun lopulla leimunneessa kielitaistelussa Oulussa Bergbom oli vähintäänkin vahva taustatuki ruotsalaisuusrintamassa. Ei olekaan ihme, ettei K. F. Kivekkään Kaiku julkaissut Bergbomista minkäänlaista muistokirjoitusta, ei edes mainintaa hänen poismenostaan. Lehdessä oli vain pieni vaatimaton sisarustenlasten kuolinilmoitus. Sen sijaan Teuvo Pakkalan toimittama Louhi sen noteerasi, kuten tietysti Uleåborgsbladet. Johan Gustaf Bergbom oli varsin vaatimaton, Pakkalan sanoin "oman hiljaisen liikealansa piiriin vetäytynyt mies". Hän osallistui kyllä oman säätynsä seuraelämään ja järjesti mielellään kutsuja talossaan. Parhaassa iässään Bergbom matkusteli paljon ulkomailla, etupäässä Saksassa liikeasioissa. Toisaalta hänen vieraanaan oli runsaasti ulkomaisia kauppakumppaneita. Oulussa kävi 1800-luvulla vuosittain kymmeniä ellei satoja ulkomaalaisia liikemiehiä. Bergbom kävi varsin vilkasta kirjeenvaihtoa niin liike- kuin yksityisasioissa - niissä myös ulkomaisten luottoystäviensä kanssa. Parhaasta päästä oli kauppaneuvos G. W. Bauck Hampurista.

Kirjoiteltiin paitsi laivakaupoista ja talouden suhdanteista myös politiikasta ja hyvinkin intiimeistä asioista. Kirjeessään 30.4.1880 G. W. Bauck haukkui Bergbomille kansleri von Bismarckin pataluhaksi. Pääasiallinen syy oli se, että Bismarck aikoi poistaa Hampurilta vanhat vapaakaupungin oikeudet ja yhdistää sen Saksan yleiseen tulliliittoon. Bismarck oli "helvetin vihainen" Hampurille ja sen vastakampanjalle. Bauck halusi olla yhä mieluummin aito hampurilainen kuin saksalainen. Vakioaihe oli terveys. Johan Gustaf valitti lähes joka kirjeessä sairauksistaan, heikkenevistä silmistään ja suuresta työtaakastaan. Bauck kutsui hänet yhtä usein pitkälle lomalle Saksaan. Silmät pantaisiin kuntoon Kielissä tai Göttingenissä professori Leberin hoidossa. Bauck kehotti syksyllä 1880 jättämään Iin markkinat muiden huoleksi ja tulemaan tulevana keväänä Saksaan perheensä jäseneksi edes pariksi kuukaudeksi.

Kirjeistä selviää myös, että Bergbom oli viettänyt lomaa Karlsbadin kylpyläkaupungissa erään neiti Danzelin seurassa, jonka Bauck kertoi nyt kihlautuneen tohtori Harmsenin kanssa Lüneburgista. J. G. B. lähetti onnittelunsa kihlautuneille. Kirjassaan Tervaporvari antaa Erkki Kivijärvi varsin negatiivisen kuvan Johan Gustaf Bergbomista, tämän kovuudesta ja kyynisyydestä liikemiehenä: Bergbomissa oli ystävällistä vain ulkokuori, sydän ei ollut mukana. Kivijärvi antaa myös ymmärtää, että Bergbomilla olisi ollut avioton lapsikin jonkun puotineidin kanssa. Kivijärven kuvaus on tahallisen asenteellinen, panettelevakin. Sitä vasten hän on saattanut piirtää Bergbomin palveluksesta eronneen isänsä Karl Kivijärven hyvyyden ja oikeamielisyyden ihmisenä ja porvarina.

Pakkalan romaanissa "Vaaralla" mainitun patruuna Lindbomin takana saattaa olla Bergbom. Siinä patruunasta annetaan sangen valoisa kuva, miten tämä antoi lainaa köyhille, suhtautui lyhennyksiin ymmärryksellä ja suuttui, jos apua meni pyytämään ensin joltakin muulta kuin häneltä: "Se on niin mukava ukon kärikkä se patruuni, ja tuiki hyväsydäminen". Johan Gustaf Bergbom kuoli sydänkohtaukseen - kuolinilmoituksen mukaan "rauhallisesti ja tuskattomasti" - 3. helmikuuta 1893. Kaipaamaan häntä jäivät lähinnä sisarustenlapset - Borgit ja Pentzinit - perheineen. He myös perivät Bergbomin, jatkoivat liiketoimintaa sahateollisuudessa ja sijoittivat varoja teollisuuteen omistaen huomattavalla tavalla muun muassa nousevaa Nokia-nimistä yhtiötä.
Lähde: Kirjoittaja on historian professori, joka on perehtynyt Bergbomin elämään muun muassa esittämällä kauppaneuvosta Oulun 400-vuotisjuhlissa. Artikkelin lähde Kaleva
http://kirjastolinkit.ouka.fi/kaleva/loka05/3585882.xml?fbclid=IwAR...