Historical records matching Keijo Kullervo Kalske
Immediate Family
-
wife
-
daughter
-
ex-partner
-
daughter
-
father
-
mother
-
sister
-
brother
-
sister
About Keijo Kullervo Kalske
Kullervo Kalske - Näyttelijä
Merkittävät roolit
- Pohjalaisia
- Viulunsoittaja katolla
- Avoveteen
- Jääkärin morsian
Keijo Kullervo Kalske (28. helmikuuta 1912 Lahti – 26. tammikuuta 1977 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Ennen elokuvauraansa Kalske työskenteli Kotkassa poliisina seitsemän vuotta ja esiintyi satunnaisesti Kotkan Näyttämöllä. Valkokankaalla hänet nähtiin enimmäkseen sotilaan, urheilijan tai muun romanttisen sankarin rooleissa.
Kalske teki debyyttinsä elokuvassa Jääkärin morsian, joka sai ensi-iltansa 27. helmikuuta 1938. Samana vuonna hänellä oli merkittävät miesosat elokuvissa Markan tähden ja Poikamiesten holhokki. Yhden parhaimmista suorituksistaan Kalske teki vuoden 1939 urheiluelokuvassa Avoveteen.
1950-luvulle tultaessa Kalskeen elokuvaroolit pienenivät vähäisimmillään avustajatasoisiksi. Hän näytteli urallaan myös teatterissa sekä televisiossa.
Varhaisvaiheet
Kullervo Kalske syntyi Lahdessa 1912 konstaapeli Johan Kalskeen ja näyttelijä Hilda Väänäsen perheeseen. Kansakoulun ja RUK:n jälkeen Kalske seurasi isänsä jalanjälkiä poliisiksi ja työskenteli virassa Kotkassa vuosina 1930–1937. Poliisin työn ohessa hän opiskeli puheilmaisua Kerttu Särkkä-Kallion johdolla ja esiintyi satunnaisesti Kotkan Näyttämöllä.
Ura
Elokuvat
https://elonet.finna.fi/Search/Results?sort=main_date_str+asc&limit...
Elokuvapiireihin Kalske pääsi, kun Suomi-Filmin johtaja Risto Orko näki hänet kotkalaisen teatterin kesäkiertueella ja kutsui koekuvaukseen. Tämä johti näyttelijäkiinnitykseen Suomi-Filmiin ja miespääosaan Jääkärin morsiamessa (1938). Arvostelijat pitivät roolisuoritusta ensikertalaiseksi hyvänä ja lupaavana sankarityyppinä.
Salskea Kullervo Kalske oli 1930-luvun loppupuolen suosituimpia filmitähtiä ja erityisesti nuorten tyttöjen idoli. ”Pohjolan Tarzaniksi” kutsutun Kalskeen merkittävin rooli valkokankaalla oli juoksijasankari Yrjö Niemelä urheiluelokuvassa Avoveteen. Poliisien kymmenottelun Suomen mestarina hän sai kiitosta miehekkäästä ja urheilijanomaisesta ryhdistä ja liikunnasta. Ilmari Unhon ohjaamassa komediassa Hätävara (1939) Kalske esitti miespääosassa kunnianhimoista Jali Kinnusta. Niin ikään romanttisen sankarin roolit seurasivat elokuvissa Punahousut (1939), Kersantilleko Emma nauroi? (1940), Ryhmy ja Romppainen (1941) sekä Jees ja just (1943), jotka ovat kaikki sotilasfarsseja. Myös draamassa Miehen kunnia (1943) hänellä on ensirakastajan rooli.
Talvisodan aikana Kalske kävi armeijan ja jatkosodan alussa upseerikoulun. Hän toimi ensin vänrikkinä Pietarin motin vartijana Kannaksella ja siirtyi sitten puolustusvoimien viihdytystoimiston palvelukseen. Sodan jälkeen hän esitti itserakasta nyrkkeilijää Urho Luomusta avioliittokomediassa Vuokrasulhanen (1945). Samana vuonna Kalske jätti Suomi-Filmin ja jatkoi freelancerina. Hän oli Regina Linnanheimon vastanäyttelijänä elokuvassa Intohimon vallassa (1947). Miespääosa hänellä oli myös komediassa Ruma Elsa (1949). Viimeiset pääroolit valkokankaalla Kalske teki vuoden 1950 elokuvissa Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin ja Tapahtui kaukana, sekä lyhytelokuvassa Tukkijoella tapahtuu.
1950-luvulle tultaessa Kalskeen elokuvaroolit alkoivat muuttua vaatimattomiksi. Merkittäviä osia olivat jätkä Yrjö komediassa Lentävä kalakukko, kapteeni Jaakko Koivula sotilasfarssissa Majuri maantieltä ja työmies Eka Luoma urheilufilmissä Veteraanin voitto. Muutoin hänen osansa olivat yleensä pieniä poliisin tai upseerin tehtäviä. Näihin Kalske sopi poliisitaustansa ansiosta erinomaisesti, tulkiten ne ammattitaidolla. Hänen viimeinen elokuvaroolinsa oli vuoden 1971 elokuvassa Kreivi, jossa hän esitti rotaryklubin puheenjohtaja Arvo Hintikkaa. Televisiossa hän esiintyi vielä vuonna 1978 minisarjassa Sodan ja rauhan miehet.
Päätyönään Kalske piti Yrjön osaa elokuvassa Avoveteen (1939). Hän ei muutoin ollut kovin tyytyväinen elokuvauralla saamiinsa rooleihin: ”Kiiltokuvasankareita näytellessä harmitti se, ettei sankarilla ollut luonnetta ollenkaan. Puristamallakaan ei saanut tietää mikä tämä mies on miehiään ---. Myöhemmin sankarit onneksi muuttuivat”, Kalske kertoi Katso-lehden haastattelussa 1972.[1]
Näyttämö
Kalskeen näyttämörooleista tunnetuimpia olivat nimismiehen renki näytelmässä Pohjalaisia, venäläinen santarmi näytelmässä Viulunsoittaja katolla, Kamelianaisen Armand sekä Loppiaisaaton Orsini. Hän oli Suomen Työväen Teatterin kiinnitetty näyttelijä vuodesta 1953 alkaen, kunnes liittyi Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatterin (vuodesta 1965 Helsingin kaupunginteatteri) näyttelijäkuntaan vuonna 1957. Siellä hän työskenteli aina kuolemaansa1977 saakka.
Yksityiselämä
Kalske oli vuodesta 1938 kuolemaansa asti naimisissa Saara Kalskeen (os. Kouki) kanssa, ja heillä oli tästä avioliitosta kaksi lasta. Kalske kuoli 64-vuotiaana 26. tammikuuta 1977.
Näiden lasten lisäksi Kullervolla oli lapsi sekä Aili Annalan että erään toisen neidin kanssa (Molemmat varmistettu DNA:n avulla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kullervo_Kalske
"Kotkalaisesta poliisista tuli vaalea Pohjolan Tarzan – naisia villinneen miehen sydän kuului vain yhdelle
Näyttelijä Kullervo Kalske valloitti valkokankaalla. Hurmurin maine oli kuitenkin pelkkää huumaa."
https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000010018863.html
Sotapolku
Keijo Kullervo Kalske
Etunimet Keijo Kullervo
Sukunimi Kalske
Sotilasarvo Vänrikki
Syntymäaika 28.02.1912
Kotikunta Helsinki
Syntymäkunta Lahti
Joukko-osastot
Talvisota: 23.01.1940 - 01.02.1940 Pion.Koul.K
Talvisota: 02.02.1940 - 26.05.1940 AUK/Pion.Koul.K
Jatkosota: 19.06.1941 - 01.08.1941 Pion P 22
Jatkosota: 02.08.1941 - 07.11.1941 RUK
Jatkosota: 08.11.1941 - 10.06.1942 Pion.P 30
Jatkosota: 11.06.1942 - 17.03.1943 Lin.Os./PM
Jatkosota: 18.03.1943 - 02.07.1944 Pv.Viihd.tsto
Jatkosota: 03.07.1944 - 13.09.1944 Lin.Os./PM
Lapin sota: 14.09.1944 - 15.11.1944 Pion.Koul.K
Sodan jälkeen Kullervo ylennettiin Luutnantiksi 1954.
https://www.sotapolku.fi/henkilot/kalske_keijo-kullervo_28.02.1912_...
Lähteet:
- Jääkärin morsian:
- Suomen kinolehti : elokuva-alan ammattijulkaisu, 01.01.1938, nro 1, s. 22 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873168?page=22 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Forum, 01.01.1938, nro 1, s. 22 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/575853?page=22 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Elokuvalukemisto, 30.01.1938, nro 3, s. 7 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/871321?page=7 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Film-nytt, 06.02.1938, nro 3, s. 1 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/872289?page=1 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Elokuvalukemisto, 13.02.1938, nro 4, s. 12 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/871322?page=12 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Elokuvalukemisto, 13.02.1938, nro 4, s. 20 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/871322?page=20 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kullervo Kalske ja Helena Kara: Suomi Filmin uutisaitta, 01.03.1938, nro 3, s. 6 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873867?page=6 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kuva, 02.03.1938, nro 5, s. 7 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/879537?page=7 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Fama : tidskrift för film, teater, dans m.m, 05.03.1938, nro 2, s. 12 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/872071?page=12 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Ylioppilaslehti, 12.03.1938, nro 4, s. 23 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/879172?page=23 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Sysmäläiset:
- Suomi Filmin uutisaitta, 01.05.1938, nro 5, s. 5 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873870?page=5 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Suomi Filmin uutisaitta, 01.06.1938, nro 6, s. 11 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873871?page=11 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Poikamiesten holhokki: Ensiesitys 28.8.1938
- Film-nytt, 26.06.1938, nro 11, s. 12 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/872296?page=12 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Suomen kinolehti : elokuva-alan ammattijulkaisu, 01.05.1938, nro 5, s. 31 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873176?page=31 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Suomi Filmin uutisaitta, 01.05.1938, nro 5, s. 4 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873870?page=4 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Suomen kinolehti : elokuva-alan ammattijulkaisu, 01.08.1938, nro 8, s. 17 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873173?page=17 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Uusi Suomi, 21.08.1938, nro 223, s. 35 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1801573?page=35 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Film-nytt, 21.08.1938, nro 12, s. 11 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/872295?page=11 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Film-nytt, 21.08.1938, nro 12, s. 2 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/872295?page=2 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Parrasvalot : Tampereen teatterin ohjelmalehti, 28.08.1938, nro 1, s. 4 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/882262?page=4 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Suomen kinolehti : elokuva-alan ammattijulkaisu, 01.07.1939, nro 6-7, s. 16 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873210?page=16 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Flickan i bakflickan: Film-nytt, 08.01.1939, nro 1, s. 1 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/872306?page=1 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Film-nytt, 08.01.1939, nro 1, s. 8 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/872306?page=8 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Film-nytt, 08.01.1939, nro 1, s. 16 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/872306?page=16 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Hufvudstadsbladet, 19.02.1939, nro 48, s. 5 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2212752?page=5 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Markan tähden: Ensi-esitys: 2.10.1938
- Film-nytt, 18.09.1938, nro 14, s. 7 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/872298?page=7 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Film-nytt, 18.09.1938, nro 14, s. 16 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/872298?page=16 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Suomen kinolehti : elokuva-alan ammattijulkaisu, 01.07.1939, nro 6-7, s. 16 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873210?page=16 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Elokuvalukemisto, 25.09.1938, nro 16, s. 2 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/871333?page=2 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kullervo Kalske ja Helena Kara joulutervehdys: Film-nytt, 11.12.1938, nro 20-21, s. 9 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/872305?page=9 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Me esittelemme Kullervo Kalskeen - Haastattelu Hätävara elokuvan filmauksen aikana: Elokuvalukemisto, 17.12.1938, nro 22-23, s. 18 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/871339?page=18 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Hätävara Ensi-ilta 1/1939
- Suomen kinolehti : elokuva-alan ammattijulkaisu, 01.12.1938, nro 12, s. 35 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873186?page=35 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Forum, 01.01.1938, nro 10-12, s. 46 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/566822?page=46 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Naamio lehden kansikuvassa - elokuvasta Hätävara: Naamio: aikakauslehti näyttämötaiteita varten, 01.12.1938, nro 8, s. 1 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/881429?page=1 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Forum, 01.01.1938, nro 10-12, s. 42 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/566822?page=42 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Suomi Filmin uutisaitta, 01.10.1938, nro 9, s. 13 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873872?page=13 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Film-nytt, 11.12.1938, nro 20-21, s. 18 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/872305?page=18 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Suomen kinolehti : elokuva-alan ammattijulkaisu, 01.01.1939, nro 1, s. 14 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873208?page=14 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Elokuva-aitta, 01.01.1939, nro 1, s. 9 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/871795?page=9 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Elokuvalukemisto, 01.01.1939, nro 1, s. 20 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/871341?page=20 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Mikä on Suomifilmi: Suomi Filmin uutisaitta, 15.01.1939, nro 1, s. 5 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873876?page=5 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kerrankin kaikki yhdessä! Suomi-Filmin tähtisikermä esittäytyy: Suomi Filmin uutisaitta, 15.01.1939, nro 1, s. 18 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873876?page=18 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Avoveteen: Ensi-ilta 27.8.1939
- Suomen kinolehti : elokuva-alan ammattijulkaisu, 01.05.1939, nro 5, s. 20 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873211?page=20 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Film-nytt, 09.05.1939, nro 9-10, s. 8 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/872315?page=8 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Elokuva-aitta, 15.06.1939, nro 11-12, s. 10 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/871808?page=10 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Suomen kinolehti : elokuva-alan ammattijulkaisu, 01.08.1939, nro 8, s. 35 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873214?page=35 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Suomen kinolehti : elokuva-alan ammattijulkaisu, 01.08.1939, nro 8, s. 15 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873214?page=15 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Hufvudstadsbladet, 13.08.1939, nro 215, s. 4 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2213665?page=4 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Elokuva-aitta lehden etusivulla: Elokuva-aitta, 15.08.1939, nro 15-16, s. 1 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/871807?page=1 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Elokuva-aitta, 15.08.1939, nro 15-16, s. 24 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/871807?page=24 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Elokuvalukemisto, 19.08.1939, nro 13, s. 10 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/871350?page=10 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Elokuvalukemisto, 19.08.1939, nro 13, s. 20 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/871350?page=20 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Suomi Filmin uutisaitta, 20.08.1939, nro 5, s. 5 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873877?page=5 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Film-nytt, 26.08.1939, nro 12, s. 1https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/872316?page=1 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Film-nytt, 26.08.1939, nro 12, s. 9 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/872316?page=9 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Lukemista Kaikille, 26.08.1939, nro 35, s. 23 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/707022?page=23 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kullervo Kanske ja Irma Seikkulan vierailu Vaasassa: Vaasa, 30.08.1939, nro 232, s. 4
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2137588?page=4
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Aktivistit: Ensi-ilta 4/1939
- Forum, 01.01.1938, nro 10-12, s. 42 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/566822?page=42 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Suomen kinolehti : elokuva-alan ammattijulkaisu, 01.01.1939, nro 1, s. 14 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873208?page=14 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Suomen aliupseeri : Suomen aliupseeriliiton äänenkannattaja, 10.03.1939, nro 5, s. 4 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1108503?page=4 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Elokuvalukemisto, 12.03.1939, nro 6, s. 20 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/871345?page=20 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Film-nytt, 19.03.1939, nro 6, s. 16 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/872311?page=16 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Elokuva-aitta, 22.03.1939, nro 6, s. 24 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/871801?page=24 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Luo lippujen!, 29.03.1939, nro 5, s. 20 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/554300?page=20 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Lördagskvällen, 01.04.1939, nro 13, s. 20 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/762469?page=20 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Hufvudstadsbladet, 02.04.1939, nro 89, s. 6 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2212900?page=6 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Viikkosanomat, 19.04.1939, nro 16, s. 18 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/763813?page=18 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kullervo Kalske kotioloissaan: Elokuva-aitta, 19.04.1939, nro 8, s. 6 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/871803?page=6 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Urheileva 'Tarzan-tyyppi': Suomi Filmin uutisaitta, 27.05.1939, nro 4, s. 4 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873874?page=4 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Parhaimmat kassafilmit 1938-1939: Markan tähden & Hätävara: Suomen kinolehti : elokuva-alan ammattijulkaisu, 01.08.1939, nro 8, s. 39 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873214?page=39 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Punahousut: Ensi-ilta 1939
- Suomen kinolehti : elokuva-alan ammattijulkaisu, 01.08.1939, nro 8, s. 15 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/873214?page=15 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Viikkosanomat, 23.08.1939, nro 33-34, s. 8 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/763827?page=8 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Studentbladet, 20.12.1939, nro 13-14, s. 14 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/856533?page=14 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Hufvudstadsbladet, 06.01.1940, nro 5, s. 2 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2230396?page=2 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Koko elokuvatuotanto: https://www.imdb.com/name/nm0436212/?ref_=nm_ov_bio_lk2
KALSKE KEIJO KULLERVO
1912 - 1977
Helsingin seurakuntayhtymä, Maunulan uurnalehto
Syntymävuosi 1912
Kuolinvuosi 1977
Hautausmaa
Maunulan uurnalehto
Pirkkolantie 22
00630 Helsinki
Alue 00
Kortteli 035
Rivi 04
Paikkanumero 00079
https://www.hautahaku.fi/
Keijo Kullervo Kalske's Timeline
1912 |
February 28, 1912
|
Lahti, Finland
|
|
1946 |
January 12, 1946
|
Helsinki, Finland
|
|
1977 |
January 26, 1977
Age 64
|
Helsinki, Finland
|
|
???? |
Helsingin seurakuntayhtymä, Maunulan uurnalehto, 22 Pirkkolantie, Helsinki, 00630, Finland
|