Kansallisbiografia:

De la Barre, Reinhold Johan

(1660 - 1724)

kenraaliluutnantti

De la Barre, Reinhold Johan (1660 - 1724)

Jussi Kangas. SKS, arkisto.

Reinhold Johan De la Barren jälkimainetta on rasittanut suuren Pohjan sodan ratkaiseva ja venäläisten voittoon Napuella 1714 päättynyt taistelu, johon hänen johtamansa suomalainen ratsuväki ei täysitehoisesti osallistunut. De la Barrea on syytetty myös kurittomuuden ja ryöstelyn sallimisesta. Hän nautti kuitenkin esimiestensä ja maan johdon luottamusta, ja myöhemmin historiankirjoittajatkin ovat suhtautuneet häneen suopeammin.

Reinhold Johan De la Barre kuuluu niihin suhteellisen harvalukuisiin suurvaltakauden vaikuttajiin, joiden suku polveutuu Ranskasta. Suvun kantaisä oli saapunut Poitousta yhdessä prinssi Henri Valois'n kanssa Puolaan 1500-luvun loppupuolella. Hänen poikansa siirtyi Liivinmaalle ja astui Kustaa II Adolfin palvelukseen. Hän sai kuninkaan suosiosta haltuunsa maakartanon Liivinmaalta, minne suku asettui asumaan. Hänen pojanpoikansa oli Reinhold Johan De la Barre.

Reinhold Johan De la Barren varhaisemmista vuosista ei ole tietoa. Suuren Pohjan sodan syttyessä hän palveli ratsumestarin arvoisena eversti H. H. von Tiesenhausenin värvätyssä virolaisessa ratsurykmentissä. Rykmentti taisteli Inkerinmaalla ja Siestarjoen taistelussa, missä Abraham Cronhjortin johtamat joukot jäivät tappiolle taistelussa venäläisiä vastaan. Reinhold Johan De la Barre kunnostautui ja ylennettiin majuriksi Tiesenhausenin rykmenttiin. Hänen sotilasuransa eteni tämän jälkeen nopeasti. Everstiksi hänet ylennettiin 1710, ja hän sai komentoonsa Turun ja Porin läänin kaksinnusratsuväkirykmentin. Seuraavana vuonna hänet siirrettiin Uudenmaan ja Hämeen läänin kaksinnusratsuväkirykmentin komentajaksi ja ylennettiin samalla kenraalimajuriksi.

Kun venäläiset hyökkäsivät Suomeen 1713, Reinhold Johan De la Barre määrättiin koko Suomen ratsuväen komentajaksi, missä tehtävässä hän oli ylipäällikkö Karl Gustaf Armfeltin lähin mies. Kostianvirran taistelu Pälkäneellä oli sekä ylipäällikkö Armfeltille että ratsuväenpäällikkö De la Barrelle kunniakas, vaikka se päättyikin suomalaisten joukkojen tappioksi. Suomen armeija joutui jatkamaan vetäytymistään Pohjanmaalle.

Ratkaiseva taistelu käytiin helmikuussa 1714 Napuella, missä Reinhold Johan De la Barre komensi jälleen ratsuväkeä. Suomalaisia oli noin 5 200 ja ruhtinas Mihail Mihailovitsh Golitsynin johtamia venäläisiä arviolta 8 500. Taistelun alkuvaiheessa Suomen armeija puolustautui menestyksekkäästi hyökkäävää vihollista vastaan, mutta kun ruhtinas Golitsyn lähetti ratsuväkensä kiertämään suomalaiset, nämä joutuivat saarroksiin. Tässä vaiheessa suomalainen ratsuväki pakeni paikalta, ja jalkaväki kärsi perusteellisen tappion.

Ratsuväen pakenemisen syystä on esitetty monia teorioita. Todennäköisin selitys on, että joukko joutui pakokauhun valtaan nähdessään vihollisen ratsuväen takanaankin, raivasi kiireesti tien itselleen ja pakeni paikalta. Toisin sanoen ratsuväen kuri ei kestänyt. Aikaisemmin on väitetty, että De la Barre olisi käskenyt ratsuväen paeta, mutta tätä väitettä ei ole voitu todistaa oikeaksi. Ylipäällikkö, kenraali Armfelt ei milloinkaan esittänyt minkäänlaista vihjausta siihen suuntaan, että De la Barre olisi menetellyt kunniattomasti. Päinvastoin hän kertoi virallisessa raportissaan sekä jalkaväen että ratsuväen taistelleen hyvin ja kiittää De la Barrea.

Kenraali Armfeltin luottamuksesta ratsuväenpäällikköään kohtaan kertoo sekin, että kun 1717 kenraaliluutnantiksi ylennetty De la Barre nimitettiin ratsuväenpäälliköksi Armfeltin johtamalle Trondheimin retkelle, Armfelt otti hänet mielihyvin alaisekseen. Trondheimin retki jäi molempien viimeiseksi sotaretkeksi. De la Barre ratsumiehineen toimi tiedustelijana ja muodosti Armfeltin armeijan liikkuvimman osan. De la Barren johdolla ratsuväki eteni Röråsiin, missä se hävitti tanskalaisten omistaman kuparikaivoksen. Armfeltin Norjan-retki päättyi kuitenkin katastrofiin lumimyrskyn yllätettyä tuntureilla perääntyvät joukot.

Kun suuri Pohjan sota 1721 päättyi Uudenkaupungin rauhaan, hallitus osoitti vielä kerran suosiotaan ja luottamustaan kenraali De la Barrelle. Hänet määrättiin Suomeen sijoitetun sotaväen päälliköksi ja vastaamaan tämän ryöstetyn ja hävitetyn valtakunnan osan saattamisesta jälleen puolustuskuntoon. De la Barre ei ehtinyt toimia tehtävässään kauan, sillä hän kuoli jo 1724.

Napuen taistelun lisäksi Reinhold Johan De la Barren jälkimainetta on tahrannut myös joukko suuren Pohjan sodan aikana esitettyjä syytöksiä toisaalta kyvyttömyydestä, toisaalta väkivallasta ja ryöstelyn sallimisesta. Hallitus tutki syytökset, ja Pohjanmaan maaherra Clerk katsoi ne kohta kohdalta perättömiksi. Etelä-Pohjanmaa oli joutunut venäläisten käsiin, koska De la Barre oli katsonut olevansa pakotettu vetäytymään Kristiinankaupungista ylivoimaisen vihollisen tieltä. Maaherra Clerk selitti raportissaan, että vaikka muutamat sotamiehistä olivatkin harjoittaneet väkivaltaisuutta, se ei ollut tapahtunut De la Barren tieten ja suostumuksella. Myös syytös, jonka mukaan kenraalin käskystä olisi viskattu Kristiinankaupungin kruununmakasiinista tuhat tynnyriä viljaa hukkaan, oli väärä ja perustui siihen, että vilja oli otettu makasiinista armeijan käyttöön kiireessä, jolloin oli syntynyt epäjärjestystä.

Todennäköisesti suurinta osaa kenraali De la Barren viaksi pannuista teoista ei ole joko lainkaan tapahtunut tai ne ovat johtuneet seikoista, joihin kenraalilla ei ole ollut osaa. Kansallinen historiankirjoituksemme on kenties liiankin herkästi noteerannut ulkomaalaissyntyisen päällikön tiliin esitettyjä syntejä ja unohtanut oman maan miehiin kohdistuneet syytökset. Suuren Pohjan sodan aikana varmasti molemmat osapuolet syyllistyivät sodassa tavallisiin ryöstöihin ja väkivaltaisuuksiin, mutta Reinhold Johan De la Barre tuskin oli tässä suhteessa muita pahempi. Sotilaana hän mitä ilmeisimmin oli pätevä, sen osoittaa jo hänen uransa, joka johti yhä korkeampiin ja vaikutusvaltaisempiin asemiin ja tehtäviin.

Reinhold Johan De la Barre S noin 1660 Ermesin linna, Liivinmaa, K 18.1.1724. V eversti Antonius De la Barre ja vapaaherratar Anna Gertruda von Üxkull-Gyllenband.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. J. O. Hannula, Napuen taistelu. 1929; J. O. Hannula, Hakkapeliittoja ja karoliineja. 1939; E. Hornborg, Karoliini Armfelt ja kamppailu Suomesta isonvihan aikana. 1955.

Kirjoittaja(t): Veli-Matti Syrjö

Julkaistu 2.10.1998

https://books.google.fi/books?id=wFlUAAAAcAAJ&pg=PA142&lpg=PA142&dq...ède&source=bl&ots=spo6saw-ev&sig=ACfU3U2BvBn0NhuzJNJVp80kVaYmTubrsQ&hl=fi&sa=X&ved=2ahUKEwjil56d64DmAhUMCZoKHZkwBVA4ChDoATAAegQICRAB#v=onepage&q=De%20la%20Barre%20Suède&f=false

Ermes Castle: https://en.wikipedia.org/wiki/Ērģeme, https://medievalheritage.eu/en/main-page/heritage/latvia/ergeme-cas...

https://sok.riksarkivet.se/sbl/Presentation.aspx?id=17362

https://sv.wikipedia.org/wiki/Reinhold_Johan_De_la_Barre

Reinhold Johan De la Barre

Reinhold Johan De la Barre, död 1724, var en svensk militär.

De la Barre tillhörde en urgammal fransk ätt, vilken kom till Livland med Vilhelm De la Barre, som dog 1650 som generalmajor i svensk tjänst.

Dennes son överste Antonius De la Barre (död 1698) naturaliserades som svensk adelsman 1672.

En son till denne var Reinhold Johan De la Barre, vilken 1684 blev volontär vid Livgardet till fot i Stockholm, 1690-1700 tjänade i franska armén först vid Qvadts och sedan 1697 vid Königsmarcks regemente ("Royal allemand") och 1700 vid sachsarnas infall i Livland fick fullmakt på ett kompani av M.J. von Tiesenhausens dragonregemente, där han 1702 utnämndes till sekundmajor och 1703 till major.

De la Barre var med vid Narva. Åren 1701-1709 var hans regemente detacherat till Ingermanland, där det låg i strider med ryssarna. Han blev 1710 överste vid Åbo och Björneborgs läns kavalleri och 1713 generalmajor samt överste vid Nylands och Tavastehus läns kavalleri.

De la Barre utmärkte sig i slaget vid Pälkäne (oktober 1713), men ansågs vållande till nederlaget vid slaget vid Storkyro (februari 1714). Före sistnämnda slag ingick till kungen från Österbottens län klagomål över, att De la Barre lämnade landet utan skydd mot fienden, men denne förklarade, att endast fiendens stora övermakt nödgat honom att dra sig tillbaka "för att icke hasardera kommenderingen".

Även hans operationer i Västerbotten 1715 blev föremål för klander, i det att allmänheten ansåg honom för fordrande och för rask i reträtten. Men hans försvar för sina åtgärder tycks ha ställt kungen till freds, ty De la Barre, som 1716 med sitt regemente varit kommenderad att försvara Roslagen, utnämndes 1717 till generallöjtnant. I denna egenskap deltog han i Armfelts norska fälttåg 1718 samt jagade därunder med 350 ryttare överste Motzfelts dragoner söderut och upp på Dovre, varefter han den 10 december besatte den av norrmännen övergivna Røros skans.

https://books.google.fi/books?id=wFlUAAAAcAAJ&pg=PA142&lpg=PA142&dq...ède&source=bl&ots=spo6saw-ev&sig=ACfU3U2BvBn0NhuzJNJVp80kVaYmTubrsQ&hl=fi&sa=X&ved=2ahUKEwjil56d64DmAhUMCZoKHZkwBVA4ChDoATAAegQICRAB#v=onepage&q=De%20la%20Barre%20Suède&f=false

Ermes Castle:

https://en.wikipedia.org/wiki/Ērģeme

https://medievalheritage.eu/en/main-page/heritage/latvia/ergeme-cas...

https://sok.riksarkivet.se/sbl/Presentation.aspx?id=17362

//////

Kansallisbiografia:

De la Barre, Reinhold Johan

(1660 - 1724)

kenraaliluutnantti

De la Barre, Reinhold Johan (1660 - 1724)

Jussi Kangas. SKS, arkisto.

Reinhold Johan De la Barren jälkimainetta on rasittanut suuren Pohjan sodan ratkaiseva ja venäläisten voittoon Napuella 1714 päättynyt taistelu, johon hänen johtamansa suomalainen ratsuväki ei täysitehoisesti osallistunut. De la Barrea on syytetty myös kurittomuuden ja ryöstelyn sallimisesta. Hän nautti kuitenkin esimiestensä ja maan johdon luottamusta, ja myöhemmin historiankirjoittajatkin ovat suhtautuneet häneen suopeammin.

Reinhold Johan De la Barre kuuluu niihin suhteellisen harvalukuisiin suurvaltakauden vaikuttajiin, joiden suku polveutuu Ranskasta. Suvun kantaisä oli saapunut Poitousta yhdessä prinssi Henri Valois'n kanssa Puolaan 1500-luvun loppupuolella. Hänen poikansa siirtyi Liivinmaalle ja astui Kustaa II Adolfin palvelukseen. Hän sai kuninkaan suosiosta haltuunsa maakartanon Liivinmaalta, minne suku asettui asumaan. Hänen pojanpoikansa oli Reinhold Johan De la Barre.

Reinhold Johan De la Barren varhaisemmista vuosista ei ole tietoa. Suuren Pohjan sodan syttyessä hän palveli ratsumestarin arvoisena eversti H. H. von Tiesenhausenin värvätyssä virolaisessa ratsurykmentissä. Rykmentti taisteli Inkerinmaalla ja Siestarjoen taistelussa, missä Abraham Cronhjortin johtamat joukot jäivät tappiolle taistelussa venäläisiä vastaan. Reinhold Johan De la Barre kunnostautui ja ylennettiin majuriksi Tiesenhausenin rykmenttiin. Hänen sotilasuransa eteni tämän jälkeen nopeasti. Everstiksi hänet ylennettiin 1710, ja hän sai komentoonsa Turun ja Porin läänin kaksinnusratsuväkirykmentin. Seuraavana vuonna hänet siirrettiin Uudenmaan ja Hämeen läänin kaksinnusratsuväkirykmentin komentajaksi ja ylennettiin samalla kenraalimajuriksi.

Kun venäläiset hyökkäsivät Suomeen 1713, Reinhold Johan De la Barre määrättiin koko Suomen ratsuväen komentajaksi, missä tehtävässä hän oli ylipäällikkö Karl Gustaf Armfeltin lähin mies. Kostianvirran taistelu Pälkäneellä oli sekä ylipäällikkö Armfeltille että ratsuväenpäällikkö De la Barrelle kunniakas, vaikka se päättyikin suomalaisten joukkojen tappioksi. Suomen armeija joutui jatkamaan vetäytymistään Pohjanmaalle.

Ratkaiseva taistelu käytiin helmikuussa 1714 Napuella, missä Reinhold Johan De la Barre komensi jälleen ratsuväkeä. Suomalaisia oli noin 5 200 ja ruhtinas Mihail Mihailovitsh Golitsynin johtamia venäläisiä arviolta 8 500. Taistelun alkuvaiheessa Suomen armeija puolustautui menestyksekkäästi hyökkäävää vihollista vastaan, mutta kun ruhtinas Golitsyn lähetti ratsuväkensä kiertämään suomalaiset, nämä joutuivat saarroksiin. Tässä vaiheessa suomalainen ratsuväki pakeni paikalta, ja jalkaväki kärsi perusteellisen tappion.

Ratsuväen pakenemisen syystä on esitetty monia teorioita. Todennäköisin selitys on, että joukko joutui pakokauhun valtaan nähdessään vihollisen ratsuväen takanaankin, raivasi kiireesti tien itselleen ja pakeni paikalta. Toisin sanoen ratsuväen kuri ei kestänyt. Aikaisemmin on väitetty, että De la Barre olisi käskenyt ratsuväen paeta, mutta tätä väitettä ei ole voitu todistaa oikeaksi. Ylipäällikkö, kenraali Armfelt ei milloinkaan esittänyt minkäänlaista vihjausta siihen suuntaan, että De la Barre olisi menetellyt kunniattomasti. Päinvastoin hän kertoi virallisessa raportissaan sekä jalkaväen että ratsuväen taistelleen hyvin ja kiittää De la Barrea.

Kenraali Armfeltin luottamuksesta ratsuväenpäällikköään kohtaan kertoo sekin, että kun 1717 kenraaliluutnantiksi ylennetty De la Barre nimitettiin ratsuväenpäälliköksi Armfeltin johtamalle Trondheimin retkelle, Armfelt otti hänet mielihyvin alaisekseen. Trondheimin retki jäi molempien viimeiseksi sotaretkeksi. De la Barre ratsumiehineen toimi tiedustelijana ja muodosti Armfeltin armeijan liikkuvimman osan. De la Barren johdolla ratsuväki eteni Röråsiin, missä se hävitti tanskalaisten omistaman kuparikaivoksen. Armfeltin Norjan-retki päättyi kuitenkin katastrofiin lumimyrskyn yllätettyä tuntureilla perääntyvät joukot.

Kun suuri Pohjan sota 1721 päättyi Uudenkaupungin rauhaan, hallitus osoitti vielä kerran suosiotaan ja luottamustaan kenraali De la Barrelle. Hänet määrättiin Suomeen sijoitetun sotaväen päälliköksi ja vastaamaan tämän ryöstetyn ja hävitetyn valtakunnan osan saattamisesta jälleen puolustuskuntoon. De la Barre ei ehtinyt toimia tehtävässään kauan, sillä hän kuoli jo 1724.

Napuen taistelun lisäksi Reinhold Johan De la Barren jälkimainetta on tahrannut myös joukko suuren Pohjan sodan aikana esitettyjä syytöksiä toisaalta kyvyttömyydestä, toisaalta väkivallasta ja ryöstelyn sallimisesta. Hallitus tutki syytökset, ja Pohjanmaan maaherra Clerk katsoi ne kohta kohdalta perättömiksi. Etelä-Pohjanmaa oli joutunut venäläisten käsiin, koska De la Barre oli katsonut olevansa pakotettu vetäytymään Kristiinankaupungista ylivoimaisen vihollisen tieltä. Maaherra Clerk selitti raportissaan, että vaikka muutamat sotamiehistä olivatkin harjoittaneet väkivaltaisuutta, se ei ollut tapahtunut De la Barren tieten ja suostumuksella. Myös syytös, jonka mukaan kenraalin käskystä olisi viskattu Kristiinankaupungin kruununmakasiinista tuhat tynnyriä viljaa hukkaan, oli väärä ja perustui siihen, että vilja oli otettu makasiinista armeijan käyttöön kiireessä, jolloin oli syntynyt epäjärjestystä.

Todennäköisesti suurinta osaa kenraali De la Barren viaksi pannuista teoista ei ole joko lainkaan tapahtunut tai ne ovat johtuneet seikoista, joihin kenraalilla ei ole ollut osaa. Kansallinen historiankirjoituksemme on kenties liiankin herkästi noteerannut ulkomaalaissyntyisen päällikön tiliin esitettyjä syntejä ja unohtanut oman maan miehiin kohdistuneet syytökset. Suuren Pohjan sodan aikana varmasti molemmat osapuolet syyllistyivät sodassa tavallisiin ryöstöihin ja väkivaltaisuuksiin, mutta Reinhold Johan De la Barre tuskin oli tässä suhteessa muita pahempi. Sotilaana hän mitä ilmeisimmin oli pätevä, sen osoittaa jo hänen uransa, joka johti yhä korkeampiin ja vaikutusvaltaisempiin asemiin ja tehtäviin.

Reinhold Johan De la Barre S noin 1660 Ermesin linna, Liivinmaa, K 18.1.1724. V eversti Antonius De la Barre ja vapaaherratar Anna Gertruda von Üxkull-Gyllenband.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. J. O. Hannula, Napuen taistelu. 1929; J. O. Hannula, Hakkapeliittoja ja karoliineja. 1939; E. Hornborg, Karoliini Armfelt ja kamppailu Suomesta isonvihan aikana. 1955.

Kirjoittaja(t): Veli-Matti Syrjö

Julkaistu 2.10.1998

https://books.google.fi/books?id=wFlUAAAAcAAJ&pg=PA142&lpg=PA142&dq...ède&source=bl&ots=spo6saw-ev&sig=ACfU3U2BvBn0NhuzJNJVp80kVaYmTubrsQ&hl=fi&sa=X&ved=2ahUKEwjil56d64DmAhUMCZoKHZkwBVA4ChDoATAAegQICRAB#v=onepage&q=De%20la%20Barre%20Suède&f=false

Ermes Castle: https://en.wikipedia.org/wiki/Ērģeme, https://medievalheritage.eu/en/main-page/heritage/latvia/ergeme-cas...

https://sok.riksarkivet.se/sbl/Presentation.aspx?id=17362

https://sv.wikipedia.org/wiki/Reinhold_Johan_De_la_Barre