Sergei Nikolainpoika Okulov

Mitrarovasti, Sortavalan ortodoksisen pappisseminaarin ensimmäinen rehtori, Sortavalan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra, Pyhien Sergein ja Hermanin veljeskunnan Aamun Koitto -lehden päätoimittaja. Sortavalan kaupunki.

Suomen ainoa mitrarovasti Sergei Okulov oli ennenkaikkea opettaja, kasvattaja ja aidon ortodoksisen uskon puolustaja ja esikuva. Hänelle kansankielisyys ja kansanvalistus olivat keinoja, joilla hän pyrki estämään sulautumisen uskonnollisesti luterilaisiin tai poliittisesti venäläisiin.

Syntymä / Birth / Рождение:

Suistamon ortodoksinen seurakunta, metrikkakirjat, syntyneet v. 1853: Suistamo Orthodox Parish, metrics books, Births year 1853: Суйстамо православный приход, метрические книги, рождений 1853 г.:

Nro 85. - Synt. 22.09.1853, kast. 15.10.1853. Sergei. Vanhemmat: Suistamon Nikolain kirkon ponomari Nikolai Okulov ja hänen vihitty vaimonsa Marija Petrova. Kummi: Arkangelin Mihailin kirkon pappi Nikolai Aleksandrov Sobolev. Pappi: Ioann Fedotov Lvov.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4121363

Joissain tiedoissa Sergei Okulovin syntymäajaksi on merkattu myös 25.09.1853.

Avioliitto / Marriage / Брак:

Sergei Nikolainpoika Okulov ja Maria Semenova Romanova vihittiin tammikuussa 1876 heti vuoden alusta teofaniajuhlaan eli 6. tammikuuta asti kestäneen avioliittoon vihkimiskieltoajan päätyttyä. Ortodoksinen kirkko ei vihi avioliittoon 1.-6. tammikuuta välisenä aikana eikä Suuren paaston ja Suuren viikon aikana.

Kuolema / Death / Смерт:

Sergei Okulov kuoli Kuopiossa 08.02.1840 ja haudattiin Sortavalan vanhalle hautausmaalle 12.02.1940. Sergei Okulovin ja hänen vaimonsa Maria o.s. Romanovan hauta Sortavalan vanhalla hautausmaalla on tässä kuvassa.

Kuolinmerkintätiedot Katihasta:

seurakunta: Sortavala (ort.), kuolinpäivä: 8.2.1940, hautauspäivä: 12.2.1940, asuinpaikka: Sortavalan kaupunki, ammatti: rovasti, etunimi: Sergei, muut etunimet: -, patronyymi: Nikolainp., sukunimi: Okulow, syntymäaika: 1854, sukupuoli: mies, siviilisääty: leski, yliviivaus: -, kuol. liittyvää: -, haut. liittyvää: -, kuolinsyy: -, kuolinsrk: -, hautaussrk: -, kirkonkirjan sivu I/117. Tallennettuja huomatuksia: s. 25/9 1853.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Syntymä ja lapsuus

Sergei Okulov syntyi esikoisena Suistamon Nikolain kirkon ponomarin Nikolai Okulovin (1824–1874) ja hänen puolisonsa Maria Pedrintytär Markovan perheeseen. Nikolaille ja Marialle syntyi lisäksi vielä kaksi poikaa ja seitsemän tytärtä. Perhe merkittiin Venäjän kansalaisiksi, kuten oli tapana tuohon aikaan ortodoksisen papiston suhteen. Itse asiassa Sergei Okulovista tuli Suomen kansalainen vasta vuonna 1920. Okulovien suku oli ollut jo monien sukupolvien ajan kirkon palveluksessa. Suvun ja perheen kirkollisuus toimi varmasti vaikuttimena nuoren Sergein elämässä jo varhain.

Uskonnollisuus ja opiskelu hengellisessä seminaarissa

Okulovin kerrotaan olleen jo lapsena uskonnollinen. Hän rukoili paljon ja hänen käytöksensäkin oli hillittyä. Hän hakeutuikin opiskelemaan hengellliseen seminaariin vuonna 1869. Hän oli myös suomalaismielinen: halusi oppia eritoten suomen kieltä ja palvella kansaa sen avulla. Tähän häntä ohjasi sekä kodin perintö että yllättäen myös Venäjän kirkon linjaukset. Pyhä synodi oli nimittäin vuonna 1812 määrännyt, että kun ns. Vanha Suomi liitettiin muuhun Suomeen, alueen kirkoissa olisi käytettävä kansan kieltä eikä kirkkoslaavia kuten siihen asti. [1]

Seminaarissa Sergei Okulov opiskeli erityisen innokkaasti kieliä, ja erityisesti suomea. Kaarlo Merikosken Okulov-elämäkerran [2] mukaan Okulov myös avusti seminaarin suomen kielen opettaja Johannes Albinskia kääntämään jumalanpalveluskirjallisuutta kirkkoslaavista suomeksi. Merikosken mukaan Okulov alkoi seminaariaikanaan ymmärtää, että kotikylän ihmiset elivät ”hengellisessä pimeydessä”: uskovaisuus oli sanoja ja tapoja vailla syvempää sisäistämistä; vain suomenkielinen hartauskirjallisuus voisi herättää tästä horroksesta. [1]

Okulov ei niinkään nähnyt käännöstyötä suomalaiskansallisena valistuksena kuin pikemminkin tarpeena vahvistaa ortodoksisuutta Raja-Karjalassa, sillä kuten hän myöhemmin totesi, omakielisen opetuksen puute oli vakava uhka suomalaisille ortodokseille ja saattoi johtaa liiankin helposti uskosta luopumiseen. [3]

Pappeus ja avioliitto

Sergei Okulov valmistui hengellisestä seminaarista kesäkuussa 1875 ”ylioppilaan arvolla”. Opinnot jatkuivat hetken ajan hengellisessä akatemiassa, mutta keskeytyivät, kun Pietarin metropoliitta Isidor (virassa 1858–1892) esitti hänen nimittämistään Sortavalan kirkkoherraksi. Okulov suostui ja solmi myös avioliiton Sortavalan kirkkokuoron jäsenen ja hetkellisen johtajan Maria Semenintytär Pennasen (1859–1939) kanssa tammikuussa 1876. Lukijaksi Okulov oli vihitty jo seminaarissa, ja diakoniksi hänet vihittiin häitä seuranneena sunnuntaina. Muutamaa viikkoa myöhemmin Okulov vihittiin papiksi. Maria ja Sergei Okulov saivat kaikkiaan yhdeksän lasta, joista neljä kuoli nuorina. Yksi pojista muutti nimensä Ortamoksi, mutta papillinen suku jatkuu sekä poikien että tytärten kautta. [1]

Pappina Sortavalassa

Valamon luostarin igumeni Damaskin (virassa 1839–1881) kutsui uuden kirkkoherran puolisoineen puheilleen. Hän kestitsi heitä vieraanvaraisesti ja myös siunasi nuorenparin pyhällä ikonilla. Tästä alkoi igumenin ja Okulovien loppuun asti kestänyt ystävyys, joka jatkui saman veroisena myöhempienkin igumenien aikana. Vuosien saatossa Okulov avusti luostaria eritoten kääntäjänä, suomentaen tarpeen mukaan sieltä tulleita kirjeitä ja antaen neuvoja ja ohjeita. [1]

Sortavala oli vilkas kauppakaupunki; rajan läheisyys antoi oman merkityksensä asialle. Se ei ollut rajakaupunki vain taloudellisesti vaan myös aatteellisesti: suomalaisen ja venäläisen nationalismin raja kulki juuri siellä. Vaikka synodi olikin jo varhain määrännyt, että alueella olisi käytettävä valtaväestön kieltä – siis suomea tai karjalaa – 1900-luvun taitteen tienoilla Raja-Karjalaan oli lähetetty venäläissyntyisiä ja pitkälti ummikkovenäjänkielisiä pappeja. Papiston äidinkielestä riippumatta jumalanpalveluskielenä oli kuitenkin useimmiten kirkkoslaavi, vaikka papisto olisikin osannut suomea, koska seurakuntalaiset olivat tottuneet siihen ja halusivat pitää slaavin vaikkeivät ymmärtäneet mitään. [1]

Pyhien Sergein ja Hermanin veljeskunta ja Suomen hiippakunta perustetaan

Okulovin mielestä vieras jumalanpalveluskieli oli valitettavaa, ja vuonna 1880 hän aloittikin keskustelut muiden pappien kanssa suomenkielisen ortodoksisen valistustyön kehittämisestä. Keskustelujen tuloksena syntyikin kirkkoherra Vladimir Soboleffin aloitteesta uusi yhdistys ortodoksiseen valistustyöhön, Pyhien Sergein ja Hermanin veljeskunta (PSHV). Soboleff lähetti ehdotuksen yhdistyksen säännöistä Pietarin hengellisen konsistorin hyväksyttäväksi. Säännöt eivät tahtoneet mennä millään läpi konsistorista, mutta Soboleff keksi lähettää ne vuonna 1884 Suomen senaatille jolla oli valta hyväksyä yleishyödyllisiä järjestöjä. Nyt hanke onnistui ja veljeskunta aloitti toimintansa Viipurin katedraalissa pidetyllä rukoushetkellä 12./1. kesäkuuta 1885 (vanhaa/uutta ajanlaskua). [1]

PSHV:n päätehtäväksi otettiin valistustyö. Kirjasten julkaiseminen oli sensuurista huolimatta helppoa, koska sensuurisäädökset sallivat uskonnollisen kirjallisuuden julkaisemisen ja varsinainen sensuuri kuritti lähinnä suurten kaupunkien päivälehtiä. Kirkkoherra Okulov paitsi suomensi myös välitti kirjoja, ja vuoteen 1905 asti hän myös varastoi veljeskunnan painattamat suomenkieliset kirjat. Hänen työnsä tässä suhteessa kasvoi mittavaksi: vapaakappaleita kirjoista jaettiin köyhimpiin seurakuntiin, menipä niitä Venäjän puolellekin. Myös sittemmin kuuluisiksi tulleet tiistaiseurat alkoivat vuonna 1886 ja niiden merkitys vain kasvoi kasvamistaan; tärkeitä toimintatapoja olivat kirkkolaulun kehittäminen ja köyhien koululasten vaateapu – jossa ei tehty eroa luterilaisten ja ortodoksien välillä. Tarkalleen tuntemattomista syistä tiistaiseurojen toiminta hiipui jo vuonna 1903 ja uudelleen se alkoi vasta vuonna 1924. [1]

Vuonna 1891 Suomen alue, joka oli kuulunut Pietarin hiippakuntaan, erotettiin omaksi itsenäiseksi hiippakunnakseen ja ensimmäiseksi piispaksi nimitettiin apulaispiispa Antonij (Aleksander Vadkovskij). Hän sai piispanistuimensa paikaksi Sortavalan. Uusi piispa katsoi tärkeäksi tehtäväksi toisaalta valistaa omia uskovaisiaan ja toisaalta pyrkiä poistamaan luterilaisten ylenkatsetta ortodokseja kohtaan. Tässä kohdin kirkkoherra Okulovin apu oli enemmän kuin tarpeen. Senaattori Y.S. Yrjö-Koskiselle 3. joulukuuta 1893 päivätyssä kirjeessään piispa toteaa ettei hän pyri hyökkäämään luterilaisuutta vastaan vaan toimimaan ortodoksien oikeuksien puolustajana ja suojelijana – pelkistäen siis: Antonij halusi tehdä kirkollista valistustyötä, ei poliittista propagandaa. [1]

Tämän pikku­lehtemme yksinomaisena tarkoituksena on tarjota opettavaista hengellistä lukemista suomea puhuvalle kreikkalaiskatoliselle väestölle. Hartain toivomme olisi, että lehtemme herättäisi lukijoissa lujaa, elävää uskoa, pyhää intoa ja harrastusta toimimaan Jumalan tahdon mukaan Jumalan valtakun­nan lähestymi­seksi, ja rakkautta pyhää kreikka­laiskatolista kirkkoa sekä isänmaata kohtaan..

Näin muotoili Sortavalan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra, 44-vuotias Sergei Okulov tavoitteita, jotka hän asetti uutukaisel­le lehdelleen. Oli joulupaaston aika, myöhäinen syksy 1896. Projekti nimeltä Aamun Koitto oli käynnistynyt. [4] Oman piispan – ja suvaitsevaisen sellaisen – saaminen siivitti eritoten hanketta saada hiippakunnalle oma äänenkannattaja; kirkkoherra Okulovin mukaan lehden olisi oltava ortodoksisen "valistuksen ja hurskauden kirkas huomen". Tästä saatiinkin lehden nimeksi Aamun Koitto. [1]

Okulov oli Aamun Koiton päätoimittaja sekä silloisen lain mukaan myös julkaisija, vaikka PSHV kantoikin taloudellisen vastuun. Autonomian ajalla Aamun Koitto ilmestyi kerran kuukaudessa 8–12–sivuisena, melko runsaasti kuvitettuna. Lehti painettiin Sortavalassa, koska laki määräsi että lehdet oli painettava julkaisijan kotipaikkakunnalla – ja Sortavalassa sensuuri oli lievempää kun PSHV:n kotipaikalla Viipurissa. Vuonna 1922 venäläiset seurakunnat ehdottivat lehden muuttamista kaksikieliseksi; ajatus torjuttiin, mutta Valamon luostarin taloudellisella tuella perustettiin kolme vuotta myöhemmin venäjänkielinen rinnakkaislehti, Utrennaja Zarja; Okulov oli senkin vastaava toimittaja, mutta suurimman käytännön vastuun kantoi ensin seminaarin opettaja Nikolai Varfolomejev (Valmo) ja loppuvuodesta 1929 kirkollishallituksen notaari Nikolai Kasanskij (myöh. Kasnio). Venäjänkielinen lehti lakkautettiin talvisodan alettua eikä sitä perustettu koskaan uudelleen. [1]

Nykyään PSHV linjaa [5] että veljeskunnan voimavarana ja työvälineinä ovat sen jäsenet ja Aamun Koitto-lehti. Veljeskunta julkaisee ortodoksista kirjallisuutta, järjestää pyhiinvaelluksia, kursseja, leirejä ja hengellisiä tapahtumia. Toimintaa toteutetaan yhteistyössä kirkon johdon, hiippakuntien, seurakuntien, ortodoksisten järjestöjen ja Valamon opiston kanssa.

Pappisseminaarin rehtoriksi ja mitrarovastiksi

Venäjän vallankumouksen myötä vuoden 1918 aikana todettiin että Suomi tarvitsee oman oppilaitoksen ortodoksisten pappien koulutusta varten, koska Pietarin akatemiaan ei ollut enää pääsyä. 1. elokuuta 1918 päätettiin perustaa Sortavalaan aluksi väliaikainen kaksiluokkainen – lukuvuodesta 1920–21 alkaen kolmiluokkainen ja seuraavasta alkaen kuusiluokkainen – pappisseminaari. Tämän laitoksen perustamisesta kantoi suurimman ansion senaattori E. N. Setälä, jolle mm. Okulov ja Solntsev suitsuttivatkin ylenpalttisesti kiitostaan. [1]

Seminaarin johtajaksi – vuodesta 1926 alkaen rehtoriksi – nimitettiin rovasti Sergei Okulov. Se että tähän tehtävään pyydettiin nimenomaan Okulovia voidaan tulkita niin, että ortodoksisuutta kohtaan ilmeisesti poliittista syistä – ortodoksisuuden ja venäläisyyden samastamisen takia – tunnetuista epäluuloista huolimatta Okulovia pidettiin jossain mielessä luotettavana henkilönä. Emme tiedä varmuudella, miksi näin oli, mutta voidaan
olettaa, että Okulovin pappisseminaarista lähtien osoittama kiinnostus suomen kieltä ja kalevalaista kansanperinnettä kohtaan painoivat vaakakuppia hänen edukseen. Okulovin valintaa puolsi myös se, että hän oli ollut kirkkoherran viran ohessa jo kolmisen vuotta ns. Siitoisen koulun ortodoksisen uskonnon opettajana. Kyseisen koulun, jonka rakennukset sittemmin tulivat seminaarin käyttöön, oli perustanut luterilaisortodoksinen Hallonbladin pariskunta 1864. Koulun, samoin kuin seminaarin perustamisen taustalla vaikutti voimakkaasti Uno Cygnaeus. Voimme otaksua, että hänellä oli myönteinen kuva Okulovista. [6]

Sergei Okulov sai vuonna 1926 arkkipiispa Hermanin aloitteesta harvinaisen ja hyvin arvostetun mitrarovastin arvon työstään Suomen ortodoksien hyväksi. Kunnianosoitus jäikin ainoaksi lajissaan: edes Okulovia myöhemmin rehtorina seurannut isä rovasti Johannes Suhola, joka käytännössä kasvatti koko sodan jälkeisen pappispolven, ei saanut tätä, vaikka asiaa esitettiinkin. [1] Mitrarovasti on ortodoksisen kirkon korkein pappisarvo. Tämän arvon voi saada poikkeuksellisen ansioitunut rovasti. Arvon tunnuksena on mitra, jossa ei ole kuitenkaan päälaelle sijoitettua erillistä jalokiviristiä, kuten piispoilla.

Mitra on kupumainen, melko kookas, koristeltu päähine, jota käyttävät ortodoksisen kirkon piispat ja eräillä alueilla (yleensä ei Suomessa) myös mitrarovastit ja arkkimandriitat. Poikkeuksena tästä säännöstä on Suomessa Valamon luostarin igumenin oikeus käyttää mitraa. Piispan mitrassa on yleensä päälaella jalokivistä tehty risti, alempien mitraan oikeutettujen mitroissa (kuten mitrarovastin) ei. Samoin Suuren paaston aikana käytettävissä mustissa piispan mitroissa ei yleensä ole jalokiviristiä. Mitra symboloi Kristuksen orjantappurakruunua. Alun perin se oli Bysantin keisarin kruunu, mutta sen käyttöoikeus myönnettiin ansioituneille piispoille jo varsin varhaisessa vaiheessa. [7]

Pappisseminaarin toiminta

Sortavalan pappisseminaarin tilakysymys oli vaikea. Nimittäin Puolustusvoimat oli omin valloin takavarikoinut seminaarille luvatun entisen venäläisen koulun omaan käyttöönsä ja kieltäytyi luopumasta siitä. Tästä johtui että seminaari joutui liki puoleksitoista vuosikymmeneksi viettämään kiertolaiselämää. Seminaari toimi kaksi ensimmäistä vuotta Okulovin kodissa; vuonna 1920 muutettiin kasööri Lönnbergin taloon Sariolan- ja Tehtaankadun kulmassa ja Valamon luostari luovutti seminaarille edustustostaan kuusi huonetta oppilaiden asunnoksi ja luokiksi. Syksyllä 1922 päästiin muuttamaan Suomen Kirkon Sisälähetysseuran taloon diakonissalaitoksen yhteyteen ja vuonna 1926 Kirkko- ja Syrjäkadun varrella sijainneeseen ns. Araman taloon. [1]

Tällainen kiertolaisuus ja vieraat tilat olivat ajan päälle kestämätön tilanne, joka häiritsi vakavasti jo opiskeluakin. Harmaantunut rehtori käyttikin joka liikenevä hetki kaiken tarmonsa saadakseen seminaarille laillisesti luvatut tilat. Vasta vuonna 1931 Okulovin itsepäisyys tuotti tulosta ja mustalaiselämä loppui: Puolustusvoimat antoi peräksi ja luovutti seminaarille jo vuonna 1918 luvatun venäläisen koulun, johon se oli sijoittanut omin valloin rannikkotykistörykmentti III:n esikunnan. [1]

Isä Sergei oli hyvä rehtori; ankara mutta tarvittaessa lempeä ja taitava opettaja. Kuitenkin vastuu alkoi painaa liikaa, ja vuonna 1926 seminaarin valvojan tehtävät siirrettiinkin häneltä Konstantin Kononoffille. Kuitenkin rehtorin terveys heikkeni yhä, ja vuonna 1930 hänet vapautettiinkin tehtävästä ja myönnettiin 28 800 silloisen markan (noin 5000 nykyisen euron) suuruinen vuotuinen eläke; kokonaan ei Okulov kuitenkaan malttanut jättää rakasta kouluaan, vaan vielä seitsemän vuoden ajan hän opetti kreikan kieltä. Rehtorin paikan peri isä Nikolai Valmo, joka hoiti sitä vuoteen 1943 asti, mutta käytännössä hänen viimeisen vuotensa rehtorina toimi isä Johannes Suhola, koska isä Nikolai oli jo liian sairas. [1]

Oppilasmäärä ei tosin ollut kovinkaan suuri; myöhemmän rehtorin, isä rovasti Johannes Suholan mukaan vuoteen 1930 mennessä seminaarista valmistui 21 oppilasta, joista viisitoista siirtyi kirkon palvelukseen pappeina, kaksi diakoneina ja yksi kanttorina. Vuonna 1926 teki kirkollishallitus päätöksen että papistoa kasvatettaisiin myös ”rajat ylittävään näkemykseen” eli ryhdyttiin toimenpiteisiin, jotta parhaat oppilaat voisivat jatkaa opintojaan ulkomailla; näin tekivätkin mm. Puolassa opiskellut seminaarin pitkäaikainen vararehtori (rehtori 1972–74), runoilijana tunnetuksi tullut pastori, myöhemmin rovasti ja 1974 lehtorin arvon saanut Aari Surakka ja sotavuosina opettajana toiminut pastori Paavo Saarikoski, joka opiskeli Ateenassa ja Romanian Cernutissa. Puolassa opiskelun pysyväksi muistoksi jäi isä Aarin puolankielestä suomentama oppikirja Patrologia, joka yhä muodostaa merkittävän osan ortodoksisen teologian opintomateriaalista. [1]

Koska tilat olivat pienet ja joukkokin rajallinen, nimenomaan Okulovin persoona rehtorina muovasi voimakkaasti tulevien papiston jäsenten luonnetta. Myöhempi rovasti Leonidas Homanen muisteli [1]:

Ensimmäisenä palautuu mieleeni harmaahapsinen, valkopartainen, patriarkaalinen rehtorimme, rovasti Sergei Okulov. Järkeileminen on ihmisen luonnollinen tarve, ja erikoisesti se ilmenee uskonnollisella alalla. Rehtorimme opetusaineet, kuten uskontojen historia, dogmatiikka ja filosofian historia olivat sellaisia aineita, joita järkeilemättä ei voinut sivuuttaa. Mutta rehtorimme isällisesti, taitavasti ja kärsivällisesti käsitteli meitä auttaen ongelmiemme ratkaisemisessa ja kasvattaakseen järkemme, kuten apostoli Paavali sanoo, ’kuuliaiseksi Herralle’.

Viimeiset vuodet

Rovasti Okulov oli koko työnsä ajan myös aktiivisesti jumalanpalveluksia toimittanut pappi sekä pidetty sielunhoitaja. Hänen rippilapsensa muistelevat häntä lämmöllä: isä Sergei oli [1]

äärettömän hieno sekä hurskas ihminen, joka ymmärsi tällaista syntistä raukkaa joka ei edes tiennyt tai osannut selittää rikkomuksiaan

Aikalaisnäkemys pitää Okulovia kansallismielisenä valistajana ja Karjalan opettajana. Luterilaisetkin arvostivat häntä. Sortavalan tyttökoulun ja lyseon onnittelut hänen 70-vuotispäivänään syksyllä 1923 esittänyt rehtori K.S. Kaikkonen totesi [1]:

Entisinä sorron aikoina jäätävä kylmyys valtasi jokaisen oppikoulun, milloin sinne sattui ilmestymään kreikkalaiskatolisen uskonnon opettaja eli ’Venäjän pappi’ kuten häntä tavallisesti kutsuttiin. Meillä taas... on vallinnut aivan päinvastainen mieliala. Mutta me emme olekaan koskaan nähneet Teissä venäläistä pappia, vaan aito rehellisen ’’suomalaisen’’ papin

Syntymäpäivän yhteydessä perustivat hänen oppilaansa ”Rovasti S Okulovin rahaston” valistustyön hyväksi. Oppilaat toivoivat että PSHV hoitaisi rahastoa ja näin myös tapahtui. 24. marraskuuta 1923 pidetyssä Veljeskunnan komitean kokouksessa Okulov siirsi PSHV:n hallintaan rahastoon kertyneet 1230 silloista markkaa (nykyrahassa noin 200 euroa). Rahaston toiminnasta ei ole muita tietoja, mutta PSHV:n 100-vuotisjuhlapäivänä 20. tammikuuta 1985 Veljeskunta perusti sen uudelleen nimellä ”Rovasti Sergei Okulovin stipendirahasto”. Rahaston tehtäväksi tuli tukea merkittävää ortodoksisen kirjallisuuden käännös- tai julkaisutyötä tai muuta merkittävää ortodoksista valistustyötä Suomessa.

Rovasti Okulovin pappina olon 60-vuotispäivänä 30. tammikuuta 1936 (uutta ajanlaskua) Nuorten Ortodoksisten pappien liitto julkaisi tavallisena ja korupainoksena 47-sivuisen kirjasen ’’Uskonsa kadottaneelle ystävälle’’; teos koostui Okulovin kirjoitussarjasta joka oli alun perin ilmestynyt Aamun Koiton viidessä ensimmäisessä numerossa vuonna 1929. Rovastin 85-vuotispäivänä häntä juhlittiin erityisesti: taiteilija Alpo Sailo ojensi hänelle muovailemansa erinomaisen onnistuneen muotokuvan. Samoin Aamun Koitto julkaisi pitkän ja perusteellisen artikkelin juhlijan elämäntyöstä niin seminaarissa kuin PSHV:ssakin. Luterilainen kouluneuvos Kaarlo Merikoski kirjoitti seuraavaan Aamun Koittoon pitkän ja arvostavan artikkelin, jossa painotti Okulovin työtä suomenkielisen jumalanpalveluksen hyväksi, hänen kirjallista työtään ja vaikutustaan suomalaiskansallisen karjalaisen ortodoksisuuden hyväksi autonomian loppuaikana (tai Merikosken sanoin ”venäläistämisaikana”). Kirjoitus päättyi seuraaviin sanoihin [1]:

Vaikkei Okulov ole kantanut piispan hiippaa, on hän ollut kr.katolisten tunnustettu johtaja, karjalaisten patriarkka, jonka sana ja esimerkki ovat olleet suuntaa näyttäviä niin hyvinä kuin pahoina päivinä. Okulov kuuluu niihin miehiin, jotka eivät milloinkaan johtoasemaa tavoittele, mutta jotka siitä huolimatta työteliäisyytensä, arvostelukykynsä, luonteensa lujuuden sekä muiden ominaisuuksiensa tähden joutuvat olemaan esikuvina ja ohjaajina muille aikalaisilleen

Talvisota oli raskas isku Okuloville; hän joutui jättämään kotinsa ja seminaarin; kovin isku hänelle oli rakastetun puolison kuolema evakkomatkan juuri saavuttua uuteen kotipaikkaan; he ehtivät viettää vuonna 1936 timanttihäitään eli 60-vuotishääpäiväänsä. Isä Sergei sai uuden kodin Kuopiosta, mutta kuoli 8. helmikuuta 1940. Hänet haudattiin juhlavasti, sotatilan johdosta tosin yön pimeydessä. [1]

Viitteet

• [1] Sergei Okulov, wikipedia: [https://fi.wikipedia.org/wiki/Sergei_Okulov]
• [2] K. A. Merikoski: Sergei Okulov – palanen Karjalan kulttuurihistoriaa. Valistus. 1944. 228 s.
• [3] Teuvo Laitila: Uskon luotsi - Sergei Okulov Suomen ortodoksien vaiheissa. 2004.
• [4] Tapani Kärkkäinen: Aamun Koitto 100 vuotta - Suomalaista ortodoksisuutta rakentamassa. Aamun Koitto -lehden 100-vuotisnumero, 1996.
• [5] Pyhien Sergein ja Hermanin veljeskunta: [http://www.pshv.fi/]
• [6] Teuvo Laitinen: Sortavalan seminaari ja ortodoksisuus Sergei Okulovin valossa. Ostiensis 2/2005. [http://wanda.uef.fi/viestinta/tiedotuslehdet/Ostiensis/2005/ostiens...]
• [7] Mitra, wikiwand: [http://www.wikiwand.com/fi/Mitra]

  ---

Rovasti Sergei Okulovin saamat kunnianosoitukset

• Kamilavka, 1895
• Kultaristi, 1901
• Pyhän Annan ritarikunnan 3. luokan ritarimerkki, 1903
• Rovastin arvo, 1905
• Pyhän Annan ritarikunnan 2. luokan ritarimerkki, 1907
• Pyhän Vladimirin ritarikunnan 4. luokan ritarimerkki, 1912
• Romanov-suvun 300-vuotismuistoristi nauhoineen, 1913
• Paalitsa, 1916
• Kabinettiristi, 1916
• Jalokiviristi, 1921
• Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki, 1921
• PSHV:n kunniajäsen, 1925
• Suomen Valkoisen ruusun II luokan komentajamerkki, 1926
• Mitrarovastin arvo, 1926
• Helsingin yliopiston Karjalaisen osakunnan kunniajäsen, 1926
• Viron piispa Platonin ritarikunnan 2. luokan ritarimerkki, 1928
• Nuorten Ortodoksisten pappien liiton kunniajäsen, 1929
• Sortavalan Tuomiokirkon kuoron kunniajäsen, 1932
• Arkkipiispan siunauskirja kultatekstein, 1933
• Laatokka-lehden ansiomerkki, 1934
• Pyhän Karitsan ritarikunnan I luokan komentajamerkki, 1936
• Valettu rintakuva (Alpo Sailo), 1938
• Maalattu muotokuva (Maila Mikkola-Tuutsa), 1970
• Maalattu muotokuva (Nina Vanas), 1974

RUS

Митрофорный протоиерей СЕРГЕЙ ОКУЛОВ

Священник Сергей Окулов (1853―1940) ― фигура во многом смысле знаковая в церковной истории города Сортавалы. История его жизни отражает те противоречия, которые имели место в конце XIX в. между слабеющим русским влиянием и все более возрастающим финским национализмом, оплотом которого была финская учительская семинария, основанная в 1880 г. Как известно, Сортавала уже со времен своего основания в XVII в. была населена преимущественно финнами ― лютеранами по вероисповеданию. Важно отметить, что лютеране всегда составляли большинство населения Сортавалы, хотя процент православных в разные эпохи менялся в зависимости от степени русского влияния в определенный исторический момент. Так, в первой половине XIX в. происходит резкое увеличение числа православных за счет русских военных и чиновников, проживавших в городе, а также за счет православных карел. Своего максимума численность православных достигла к середине XIX в., после чего начинает стремительно сокращаться. Причин столь резкого уменьшения православного населения было две. Первая заключалась в том, что приладожские карелы, придерживавшиеся православия, не знали русского языка и не понимали церковных служб, которые проводились на церковнославянском языке. Именно этот языковой барьер и заставлял карел переходить в лютеранство, где службы велись на понятном им финском языке. Вторая причина заключалась в финнизации карельского населения под действием все более возраставшего финского национального движения. Конец XIX в. характеризуется упадком русского влияния на общественную жизнь города. В Сортавале финнами были созданы несколько общественных организаций, в том числе и известное Финское общество, стремившееся к изучению финского языка и финской литературы. Однако важнейшей вехой в утверждении финского национального духа в Приладожской Карелии стало основание финноязычной учительской семинарии. Эта активная и стремительная финская идейная экспансия отразился на численности православного населения. Так, в 1900 г. лютеранская община Сортавалы составляла 1856 человек, тогда как православная насчитывала не более 183.

В связи с этим интересно проследить, каким образом складывались взаимоотношения двух конфессий внутри учительской семинарии на примере преподавателя Закона Божьего Сергея Окулова.

Сергей Окулов родился 25 сентября 1853 г. в деревне Суйстамо. Богословское образование получил в Петербургской духовной семинарии, а затем продолжил обучение в Петербургской духовной академии. С начала основания Сортавальской семинарии он преподавал там Закон Божий и церковную историю для православных учеников. Эту должность он занимал вплоть до 1896 г. С. Окулов внес в учебный процесс многочисленные новшества. Главной его целью была индивидуализация обучения, стремление во время занятия общаться с каждым учащимся. С. Окулов практиковал различные формы ведения занятий ― монолог учащихся, беседа-диспут на богословские темы как среди учащихся, так и между учащимися и преподавателем.

Отношение окружающих к С. Окулову было неоднозначным. Так, по словам современников, он пользовался безграничным доверием у всех учеников семинарии, не зависимо от их конфессиональной принадлежности. В преподавательской же среде С. Окулова подозревали в приверженности к русской власти, главным образом потому, что он закончил богословские учебные заведения в России. Большую роль в этом сыграл и тот факт, что С. Окулов по своему характеру был немногословны, скрытным человеком, что в свою очередь способствовало складыванию вокруг него ареола недоверия и подозрений. В С. Окулове также раздражало и то, что он носил длинную священническую рясу, которую одевали православные священники, тем самым напоминая финнам о присутствии на территории Финляндии русского влияния в лице русских властей и священнослужителей. Однако отношение к С. Окулову не было однозначно негативным. В учительской среде были люди, такие как преподаватель географии и физиологии О. А. Форсстрем-Хайнари, которые относились к нему положительно. Так, О. А. Форсстрем-Хайнари писал: «У меня всегда было очень плохое представление о православных священниках, главным образом, потому, что я видел в них проводников русской власти, однако Сергей Окулов изменил мое мнение».

Сам С. Окулов вспоминал: «Когда я стал преподавателем семинарии, я думал, что не буду пользоваться доверием со стороны коллег, так как моя приверженность всему финскому была под вопросом. Мне кажется, это шло от того, что я получил русское религиозное образование и воспитание, что уже само по себе давало повод для сомнений».

Против С. Окулова был резко настроен ректор семинарии в 1880―1888 гг. К. И. И. Моландер. С. Окулов неоднократно подвергался его допросам. Однажды на вопрос Моландера «Какой язык используется для преподавания?» С. Окулов ответил, что свои занятия он проводит только на финском языке, поскольку православные карелы не понимают русского языка. На вопрос Моландера «Основывается ли преподавание только на Библии?» С. Окулов ответил, что на своих уроках он использует только Библию и ничего, кроме Библии.

Одним из яростных противников С. Окулова был главный инспектор семинарии Уно Сигнеус. Часто он провоцировал конфликтные ситуации, которые компрометировали С. Окулова. Так, на общем собрании преподавателей в 1880 г. Уно Сигнеус предложил ввести обязательное для православных учащихся изучение русского языка вместо шведского. Предложение было отвергнуто преподавателями. Сергей Окулов выступил за предложение Уно Сигнеуса, что вызвало явное неодобрение со стороны преподавательского состава. Вся эта история была создана для того, чтобы скомпрометировать С. Окулова в глазах коллег и продемонстрировать его прорусскую позицию.

Вообще вопрос о преподавании русского языка вместо шведского был одним из самых спорных вопросов во внутренней жизни семинарии на протяжении ее истории. В 1885 г. вышел указ финляндского генерал-губернатора, в котором содержалось требование преподавать православным учащимся вместо шведского языка русский язык. В преподавательской среде это распоряжение вызвало неодобрение. Сергей же Окулов поддержал его. Также он призывал к тому, чтобы русский язык преподавал в семинарии тот же преподаватель, который ведет занятия по религии, т. е. он сам. На собрании преподавателей в 1885 году С. Окулов в своей речи в защиту распоряжения генерал-губернатора высказывался и за более жесткие меры ― он предлагал, чтобы приходские учителя православных школ обязаны были знать русский язык, иначе они должны были бы подвергануться увольнению. Кроме того, С. Окулов предлагал, чтобы учителя православных приходов получили возможность продолжать образование, поступая в Петербургскую духовную семинарию, а затем продолжая образование в Петербургской духовной академии.

Важно отметить, что С. Окулов подвергался нападкам как с финской стороны, так и со стороны русской православной церкви. Если финны подозревали С. Окулова в стремлении упрочить русское влияние на духовную жизнь Финляндии, то русская православная церковь видела в С. Окулове апологета финского сепаратизма. Данный факт находит подтверждение в случае, произошедшем в 1882 г. В этом году зимой в доме С. Окулова собралось русское духовенство с целью обсудить положение русского языка на территории Выборгской губернии. Собрание было закрытым и тайным. Несмотря на полную тайну, о собрании стало известно Святейшему Синоду РПЦ. Представитель Синода в Финляндии В. Ф. Глебов, встретившись с С. Окуловым, подверг его допросу. На вопрос В.Ф. Глебова «Какие собрания проводятся в Сортавале?» С. Окулов ответил, что в городе устраиваются религиозные собрания самого разного толка, однако собрание, проводимое им зимой 1882 г. касалось только служебных дел.

В результате давления с двух сторон С. Окулов вынужден был в 1896 г. уйти из семинарии. Он умер в Куопио во время Зимней войны.

Деятельность С. Окулова в финской учительской семинарии в Сортавале в 1880―1896 годах показывает в каком сложном положении оказалось православное духовенство в Северном Приладожье в условиях усиления финского национального движения в конце XIX в.

[http://podmel.ru/pravoslavie-v-karelii-v3/page-28.html]

Lisätietoja - More information - Больше информации:

Suomen ortodoksinen kirkko: Sergei Okulovin kuolemasta 75 vuotta: [https://www.ort.fi/uutiset/sergei-okulovin-kuolemasta-75-vuotta]

Kansallisbiografia: Okulov, Sergei: [http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3062/]

Teologia.fi: Kansallisuuskysymys Suomen ortodoksisessa kirkossa: [https://www.teologia.fi/component/content/article?id=1217:kansallis...]

Sortavalan kirkon papistoa (venäjäksi): [http://www.petergen.com/bovkalo/kl/fserdobol.html]

Pyhien Sergein ja Hermanin veljeskunta: [http://www.pshv.fi/]

Luovutettukarjala.fi: Sortavalan pitäjäliite: [https://www.luovutettukarjala.fi/pitajat/pitajaliitteet/sortavala.pdf]

Tämä profiili oli Suojärvi-projektin 55. viikkoprofiili (25.12.2016-31.12.2016).