Immediate Family
-
husband
-
daughter
-
husband
-
father
-
brother
-
brother
-
stepdaughter
-
stepdaughter
-
stepdaughter
-
stepdaughter
About Vappu Eliaantytär Källi
Syntymä
Vappu Eliaantytär syntyi Ähtärin rippikirjojen 1762–1767 ja 1768–1773 mukaan 14.1.1736. Syntymäpaikka on tuntematon, mutta todennäköisesti se ei ole Ähtäri, koska häntä ei mainita Ähtärin rippikirjassa 1754–1758. Ähtärin kastettujen luetteloa ei ole säilynyt tuolta ajalta.
Valpuri kastemerkintää ei löydy, mutta melko suurella varmuudella voidaan todeta sen olevan Ähtärissä. Lue isän Elias Laurinpojan teksti. Valpuri mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran Keuruun Kömin rippikirjassa jaksolla 1742-1751. Sieltä hän muuttaa veljiensä ja äitinsä kanssa Virtain Morriin. Vuonna 1754 hän jättää peheensä sinne ja menee piiaksi Ylä-Liedenpohjan taloon. SAY:n mukaan hän viipyy siellä vuoteen 1756 saakka, samaa kertoo myös Virtain rippikirja. SAY:n mukaan Valpuri on Ähtärin Kukonkylän Källissä jo vuonna 1760. Hänen miehensä Jaakko Juhonpoika jäi leskeksi jo mahdollisesti vuonna 1757, mutta viimeistään 1758-1759. SAY:ssä mainitaan vielä Maria Klemetintytär vielä 1758. Valpurin esikoinen Juho Jaakonpoika syntyy jo toukokuussa 1760. Eeva tytär syntyy myös Källissä joulukuussa 1768. Jaakko kuolee vuonna 1776. Vuonna 1782 Valpuri vihitään Virroilla Heikki Joosepinpoika Ylä-Ikkalan kanssa, joka tunnetaan sotilaana nimellä Wasström Heikki kuitenkin kuolee jo 1785 ja Valpuri jää uudelleen leskeksi. Eeva tytär avioituu seuraavana vuonna eli 1786 Virroilla Keski-Kahilaan, jossa Valpuri kuolee 9.5.1808 vävynsä ja talon isännän Antti Yrjönpojan luona. 1808
Elinvaiheet
Keuruun Pihlajaveden Kömissä Annan tyttärenä n.1745-1749 // http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6168171;
Morri tai Niemi Virrat 1749-1756 // http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7563456;
Ylä-Liedenpohjassa 1754 // Virtain seurakunnan arkisto - Rippikirja 1749-1755, jakso 14, sivu 12: Liedenpohja; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7563423 / Viitattu 12.1.2022;
Ylä-Liedenpohjassa Asutuksen yleisluettelo - Virrat 1740-1759, jakso 22, sivu 22: Liedenpohja Tulijoki, Liedenpohja ; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=837903 / Viitattu 12.1.2022
Källissä leski-isäntä Jaakko Juhonpojan vaimona ja talon emäntänä.
Ähtärin seurakunnan arkisto - Pää- ja rippikirja 1754-1773 (IAa:1), jakso 681, sivu 37: Seppälä, Källi; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7558890 / Viitattu 12.1.2022;
Ähtärin seurakunnan arkisto - Pää- ja rippikirja 1754-1773 (IAa:1), jakso 733: Källi; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7558940 / Viitattu 7.1.2022;
Virtain seurakunnan arkisto - Rippikirja 1804-1809, jakso 34, sivu 29: Kahila; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=24828020 / Viitattu 12.1.2022;
- Ähtärin RK, 1759–1761, Källi, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7558890
- Ähtärin RK, 1762–1767, Källi, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7558972
- Ähtärin RK, 1768–1773, Källi, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7558940
Vappu Eliaantytär Källi's Timeline
1736 |
January 14, 1736
|
Hyvölä, Ähtäri, Finland
|
|
1760 |
May 29, 1760
|
Källi, Ähtäri, Finland
|
|
1768 |
December 21, 1768
|
Källi, Ähtäri, Finland
|
|
1808 |
May 9, 1808
Age 72
|
Keski Kahila, Virrat, Finland
|
|
???? |