Veijo Aksel Saloheimo

Professori, historiantutkija, filosofian tohtori. Joensuu.

Prof. Veijo Saloheimon tietokanta-aineistoja Genissä:

• Muutto Käkisalmen läänistä Venäjälle 1600-luvulla
• Muutto Inkerinmaalta Venäjälle 1600-luvulla

  ---

Syntymä / Birth / Рождение:

Veijo Aksel Saloheimo syntyi Tohmajärvellä 06.08.1924. [1]

Avioliitto / Marriage / Брак:

Veijo Saloheimo avioitui Lahja o.s. Kaarton kanssa Tohmajärvellä 14.8.1949.

Kuolema / Death / Смерт:

Veijo Saloheimo kuoli Joensuussa 29.12.2020. [2] Hänet siunattiin haudan lepoon 23.1.2021 Joensuun Rauhan kappelissa ja haudattiin Joensuun hautausmaahan.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Veijo Saloheimo oli pohjoiskarjalainen historiantutkija, opettaja, karjalaisen kulttuurin edistäjä ja sotaveteraani, seuramies ja lasten leikittäjä. Hän kuoli 96-vuotiaana joulukoristeiden ripustamisessa sattuneen tapaturman seurauksena joulukuussa 2020. Tämä kirjoitus on laadittu hänen jälkeen jättämänsä CV:n pohjalta. [3]

Vuonna 2012 tehdyssä veteraanipäivän haastattelussa Veijo Saloheimo totesi: ”Onni ei löydy etuuksista tai materialistisista asioista. Onni löytyy siitä, että on saanut olla tekemässä töitä, saanut olla tukemassa kaveria, saanut olla neuvomassa nuorempia. Tästä kasvaa se elämän onni. Näistä asioista voi olla kiitollinen.” [5] Tämä kuva hyvin hänen viimeisiä vuosiaan [3].

Tausta

Veijo Saloheimo syntyi 6.8.1924 suoviljelykoeaseman johtajan Lauri Saloheimon(1894–1976) ja rouva Aune Saloheimon o.s. Räsäsen (1900–1954) [1] toisena lapsena. Nuori perhe oli juuri muuttanut Ilomantsista Tohmajärven Kemieen. Muutaman vuoden kuluttua päästiin asettumaan suoviljelykoeaseman käyttöön rakennetulle Suotalolle, josta muodostui Veijon lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristö eläimineen, peltoineen, rakennuksineen ja ihmisineen. Koeasemalla työskenteli vuosien mittaan monenlaisia persoonallisuuksia, kansannaisia ja -miehiä sekä oppinutta väkeä, ja vieraidenkin virta oli jatkuva. [3]

Saloheimon perheeseen syntyi Veijon lisäksi viisi lasta: Helvi (1921–2009), Matti (1926–2016), Kirsti (1928–1975; Haapamäki), Marjatta (1929–2013; Kerppilä) ja Elina (s. 1933; Keloharju). [3]

Veijo Saloheimon yhteys ja kiinnostus Pohjois-Karjalaan, historiaan ja kulttuuriin tuli vahvasti kotoa, samoin seurallisuus ja vieraanvaraisuus. Myös kristillinen vakaumus oli kodin perintöä. Veijo Saloheimon luottamus jumalalliseen johdatukseen syventyi elämänkokemusten kautta. [3]

Koulutus

Kansakoulun alaluokat Veijo kävi Kemiessä. Viimeiseksi jääneellä Tohmajärven käynnillään elokuussa 2020 hän luetteli vielä, kuka koulutoveri tuli mistäkin mökistä koulutien varrelta, vaaran rinnettä Suotalolta ylös koululle kuljettaessa. Oppikoulun Joensuussa hän aloitti vuotta vuosiluokkaansa nuorempana. Oppikouluun siirtyminen tiesi myös asumista lukukausien aikana Joensuussa ”koulukodissa”, aluksi tuttujen joensuulaisperheiden luona, myöhemmin tarkoitusta varten hankitussa Sepänkadun talossa. [3]

Joensuun yhteiskoulu ja luokkatoverit siellä muodostuivat Veijo Saloheimolle tärkeiksi koko elämän ajaksi. Samaa koulua oli käynyt hänen äitinsä sisaruksineen. Myös hänen omat sisaruksensa ja tyttärensä kävivät sitä aikanaan. Veijo Saloheimo seurasi vuosikymmenten mittaan koulun tapahtumia ja osallistui juhliin, samoin koulun historian toimittamiseen. Hän oli koulun rehtorin kutsumana mukana myös, kun vanhimman tyttären riemuylioppilasjuhlia vietettiin keväällä 2019. [3]

Sodan syttyessä 1939 Veijo oli lukiolainen ja harmikseen liian nuori armeijaan. Hän tuli ylioppilaaksi 1942 Joensuun yhteiskoulusta. [4] Ylioppilaskuvassa hän on luokkansa kolmesta pojasta ainoana siviilivaatteissa. Siviilit vaihtuivat nopeasti armeijan harmaisiin vielä samana vuonna. [3]

Rauhan palattua Veijo kirjoittautui syksyllä 1945 Helsingin yliopistoon. [5] Ensimmäinen valinta oli maatalousmetsätieteellinen tiedekunta, mutta hän vaihtoi sen vielä samana päivänä historialliskielitieteelliseen tiedekuntaan pääaineena Suomen historia. [3]

Veijo Saloheimo valmistui filosofian kandidaatiksi 1949. Hänestä tuli filosofian lisensiaatti 1970 ja väitöskirja valmistui 1971. Hänelle myönnettiin professorin arvonimi 1984. [5]

Veijo Saloheimo liittyi Karjalaisen Osakunnan jäseneksi tultuaan Helsingin yliopiston opiskelijaksi ja toimi aktiivisesti siellä vielä perheellisenäkin. Osakunnan kotiseuturetkillä kasvoi kiinnostus karjalaiseen kulttuuriin. Opiskeluaikaan kuului myös Ylioppilaskunnan Laulajien riveissä laulaminen. [5, 3]

Perhe

Veijo Saloheimo oli sotatoimissa tavannut kemiläisen sairaanhoito-opiskelijan Lahja Kaarton (s. 1922), jonka kohtasi uudelleen jouduttuaan haavoittumisen takia sotasairaalaan Iisalmessa 1943. Vakavampi seurustelu alkoi sodan jälkeen ja johti häihin elokuussa 1949 Tohmajärven Suotalolla. Kyseessä olivat kaksoishäät, sillä samalla kertaa vihittiin Veijon sisar Kirsti Saloheimo Paavo Haapamäen kanssa. Vihkijänä toimi Veijon ja Kirstin isoeno professori Martti Ruuth. Vasta kuolema katkaisi Veijo ja Lahja Saloheimon 71 vuotta kestäneen liiton. [3]

Veijo Saloheimo oli valmistuttuaan ottanut vastaan pitäjähistorian kirjoitustehtäviä, jotka edellyttivät aineiston keräämistä mm. Valtionarkistossa (nyk. Kansallisarkisto) Helsingissä. Nuoripari asui Pienellä Roobertinkadulla, josta oli Valtionarkistoon lyhyt kävelymatka. Noina vuosina syntyi tai sai perustansa neljä pitäjänhistoriaa. [3]

Helsingin aikana perheeseen syntyi kolme tytärtä (1950, 1952 ja 1953). Perheen leivässä pitäminen pitäjähistoriakomissioilla osoittautui epävarmaksi. Pohjois-Karjalan kansanopistossa Pyhäselässä avautunut opettajan paikka vaikutti monella tavalla sopivalta. Perhe muutti 1955 Helsingistä Niittylahteen, jossa syntyi perheen kuopus 1956. Veijo Saloheimon työt kuljettivat perhettä vielä Joutsenon ja Mikkelin kautta Joensuuhun, jonne asetuttiin 1965. [3]

Veijo Saloheimosta tuli vuosikymmenien mittaan kahdeksan lapsenlapsen isoisä ja kuuden lapsenlapsenlapsen isoisoisä.[3]

Virat ja toimet

Pohjois-Karjalan kansanopiston äidinkielen ja historian opettajan tehtävät 1955–1957 olivat Veijo Saloheimolle luonteva valinta. Opisto sijaitsi Pyhäselän kunnassa Joensuun kupeessa ja tarjosi perheelle vasta valmistuneen työsuhdeasunnon. Lisäksi kiinnostus kansansivistystyöhön kulki suvussa. [5, 3]

Opistotyö jatkui Raittiuden Ystävät ry:n omistamassa Joutsenon opistossa 1957–1964. Kansanopiston äidinkielen ja historianopettajan tehtäviin kuului monenlaisia opetus- ja kasvatustehtäviä. Opettajien edellytettiin asuvan opistolla ja liittyvän perheineen ”opistoperheen” elämään. Opiston vuodenkiertoon kuuluivat myös monet juhlat, joihin osallistuttiin. Veijo Saloheimo saattoi hyödyntää ja kehittää musiikkiharrastustaankin johtaessaan opiskelijoista koostunutta orkesteria ja sovittaessaan sille musiikkia. [5, 3]

Opetustyöhön tuli katkos 1964–1965 – talvikausi meni Mikkelin maakunta-arkistossa Pohjois-Karjalan maanviljelysseuran historian aineistoa kerätessä. Opettajan työt jatkuivat 1965–1970 historian ja yhteiskuntaopin nuorempana lehtorina Pielisjoen yhteiskoulussa Joensuussa. [4] Noiden vuosien aikana Veijo Saloheimo ehti opettaa ja saatella ylioppilaaksi monia myöhempiä pohjoiskarjalainen vaikuttajia. Myöhemmät kohtaamiset entisten kansanopisto- ja yhteiskouluoppilaiden kanssa vuosikymmenienkin jälkeen olivat aina tervetulleita. [3]

Opettajaksi ryhtyminen oli Veijo Saloheimolle käytännöllinen ratkaisu, kun tutkimustyöstä saatava leipä oli epävarmaa perheen kasvaessa. Hän paneutui opetustyöhön perusteellisesti ja pohti pedagogisia ratkaisujaan arvioiden niitä kasvatustieteilijätyttärelleen vielä vanhoilla päivillään. Ytimeltään hän oli kuitenkin tutkija. [3]

Pitäjähistorioiden kirjoittaminen oli jatkunut opetustyön ohessa, samoin väitöskirjan valmistelu. Perhe oli kotona tottunut isän kirjoituskoneen tasaiseen naputukseen ja oppinut kunnioittamaan tutkijan työrauhaa. Joensuun yliopiston ja Karjalan tutkimuslaitoksen perustaminen avasivat Veijo Saloheimolle mahdollisuuden tutkijan virkaan kotikaupungissa. Hän toimi historian erikoistutkijana Karjalan tutkimuslaitoksessa 1970–1989 ja Suomen historian dosenttina Joensuun yliopistossa 1973–1992. Historianopiskelijoiden ja pitäjähistorioiden tekijöiden ohjaamisessa Veijo Saloheimo saattoi edelleen käyttää pedagogista osaamistaan. [5, 3]

Veijo Saloheimosta tutkijana on kirjoittanut mm. FT Jukka Partanen Genos 2/2021:ssä julkaistussa muistokirjoituksessa [6].

Tutkimusjulkaisut

Seuraavat julkaisut Veijo Saloheimo oli listannut itse tekemäänsä CV:een [5]:

• Nurmeksen historia 1953
• Pielisjärven historia I 1954
• Rautalammin historia 1957, 2. painos 1970
• Pälkjärven historia 1959
• Pohjois-Karjalan asutusmuodot 1600-luvulla (väitöskirja) 1971
• Kaskesta karjaan. Pohjois-Karjalan maatalous 1809–1960, 1973
• Pohjois-Karjalan historia II 1977, 2. painos 1985
• Pohjois-Karjalan historia III 1983, 2. painos 1990
• Savon historia II.2 1618–1721 Savo suurvallan valjaissa 1990, 2. painos 2000
• Bezhetskin ylängön karjalaisluettelo vuosilta 1650–1651. Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen monisteita n:o 5/1992
• Käkisalmen läänistä ja Inkerinmaalta ruptuurin aikana 1656–1658 paenneet ja poisviedyt. Historian tutkimuksia Joensuun yliopisto humanistinen tiedekunta N:o 11 1995
• Ruotsin suurvallan aikainen poismuutto itäisiltä voittomailta: lähteitä ja tutkimusongelmia.
• Pähkinälinnan läänin kymmenysluettelo vuonna 1623. Liikkuvuutta suurvallan paineessa. Historian tutkimuksia Joensuun yliopisto Humanistinen tiedekunta n:o 13 Joensuu 1996
• Inkerinmaalta ja Käkisalmen läänistä Venäjälle paenneita vuosina 1618–1655. Historian tutkimuksia Joensuun yliopiston humanistinen tiedekunta 19 / 1999
• Varifrån kom skogsfinnarnas förfäder. Jämtlands läns genealogförenings årsskrift 1997
• Kansallisbiografia 32 elämäkerta-artikkelia 1999
• Tynkä-Korpiselkä 1940–1999 130 s. Jyväskylä 2000
• Osakunta Karjala-työssä. Karjalainen Osakunta 1905–1944 367 s. Keuruu 2005
• Viipurinkarjalaiset kotona ja maailmalla 1540–1620 278 s. Suomen Sukututkimusseuran julkaisuja 57 Helsinki 2006
• ”Det ser så ut”. Försöket att identifiera svedjefinnarnas avfärdsorter i Finland. 20 + 39 s. Siirtolaisuusinstituutin verkkosivut 2009, suomeksi Sukutieto n:o 2/2009 s.16–27
• Uusille olosijoille, entisen esivallan alle: ortodoksikarjalaisten ja inkeroisten muutto Venäjälle 1500- ja 1600-luvuilla. Pohjois-Karjalan Historiallisen yhdistys 2010. 218 s.
• Pohjois-Karjalan ortodoksisuvut Ruotsin vallan aikana. Suomen Sukututkimusseuran vuosikirja 2013
• Kesälahti vanhan Venäjän ja Ruotsin vallan aikana. Kesälahti-Seura 2019

Aktiivisen miehen pitkän elämän varrelle mahtui monenlaisia luottamustehtäviä, jäsenyyksiä ja kunniajäsenyyksiä, joista tässä pääosa [5]:

• Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön asiamies 1950–51, hallituksen puheenjohtaja 1990–94, kunniajäsen 1995
• Joensuun kaupungin museoiden johtokunnan puheenjohtaja 1970–82
• Joensuun kaupunginhallituksen nimitoimikunnan jäsen 1970–78, puheenjohtaja 1979–2008
• Suomen Kotiseutuliiton hallituksen jäsen 1962–69, varapuheenjohtaja 1777–85, kunniajäsen 1988-
• Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan Rahaston hoitokunnan varapuheenjohtaja 1971–79
• Suomen Museoliiton keskushallituksen jäsen 1973–77, puheenjohtaja 1980–84
• Suomen Historiallisen Seuran tutkijajäsen 1973-
• Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oy:n hallituksen puheenjohtaja 1980–84
• Suomen Sukututkimusseuran tutkijajäsen 1994–2010, kunniajäsen 2010
• Helsingin yliopiston Karjalaisen Osakunnan kunniajäsen 1980-
• Tverin-Karjalan Ystävät ry:n hallituksen jäsen 1993–2004, kunniajäsen 2000
• Talonpoikaiskulttuurisäätiön jäsen
• Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäsen 1972

Tverin karjalaisten kielen, kulttuurin ja identiteetin vahvistamisesta tuli Veijo Saloheimolle sydämen asia eläkkeelle jäämisen jälkeen. Tverinkarjalaisten jäljille hän päätyi suomalaisten muuttoliikkeiden tutkimuksen kautta. Hän vieraili Tverin alueella useita kertoja, aluksi Pertti Virtarannan kanssa, ja ylläpiti yhteyksiä ja ystävyyssuhteita sinne kirjein ja käynnein. [3]

Asepalvelus ja maanpuolustustyö

Veijo Saloheimo liittyi Tohmajärven suojeluskuntaan 15-vuotiaana 1939. Hän toimi Tohmajärven ilmasuojelukeskuksen lähettinä 1941 ja sotilaspoikaosaston johtajana 1942. [5]

Jatkosotaan Veijo Saloheimo osallistui päätettyään lukion ja saatuaan alokasaskoulutuksen Kuopiossa. Korpraali Saloheimo oli täydennyspataljoonan mukana Äänislinnassa syksyllä 1943, minkä jälkeen hänet siirrettiin jalkaväkirykmentti 9:ään. Alkuvuosi 1944 meni sitten kotioloissa keuhkosairauden takia. Tervehdyttyään Veijo Saloheimo palasi joukko-osastoonsa, mutta joutui sotasairaalaan jo kuukauden kuluttua, kun hänen sääreensä osui kranaatin sirpale Hiisjärvellä. Neljän kuukauden sairaala– ja kuntoutusjakson jälkeen Veijo Saloheimo ehti vielä mukaan Lapin sotaan liittyviin miehistösiirtoihin Ouluun asti. Jouluna 1944 hänet korotettiin alikersantiksi. Hänen vuoden 1945 alussa aloittamansa upseerikoulutus keskeytettiin. [5]

Veijo Saloheimo jatkoi sotilaskoulutustaan Reserviupseerikoulussa kesällä 1961 ja korotettiin vänrikiksi. Luutnantti hänestä tuli 1968 ja yliluutnantti 1974. [5]

Itäisessä Suomessa kasvanut ja elänyt Veijo Saloheimo koki maanpuolustustyön tärkeäksi. Aikanaan hän oli aktiivinen reserviupseeritoiminnassa. Sittemmin, kevääseen 2020 asti hän oli aina paikalla pitämässä "vakioveteraanin" puheenvuoroa Pohjois-Karjalan alueen kutsunnoissa ja varusmiesten kotiuttamistilaisuuksissa. [3]

Maanpuolustustyöhön liittyviä luottamustehtäviä [5]:

• Joensuun Reserviupseerit ry:n puheenjohtaja 1970–73, kunniapuheenjohtaja 2005
• Pohjois-Karjalan reserviupseeripiirin puheenjohtaja 1975–78
• JR 9 Killan historiatoimikunnan jäsen 1980-luvulla
• (Jatkosodan 7 Divisioona) Kalpajuhlatoimikunnan puheenjohtaja 1989, 1993, 1997, 2001, 2005
• JR 9 perinneosaston varapuheenjohtaja 2004–2018

Sotainvalidityö

Ikävuosien karttumisen myötä vahvistui kokemus aseveljeyden merkityksestä Veijo Saloheimon mielessä. Hän sai 1988 päätöksen sotainvaliditeetistä, haitta-aste 15 %, mutta tunsi kuitenkin selvinneensä sodasta liian vähällä. Hän halusi vaikuttaa sodassa kovempia kokeneiden kavereiden elinolosuhteiden parantamiseen. "Kaveria ei jätetä!" Tämä konkretisoitui Sotainvalidien Veljesliiton toiminnassa. Veijo Saloheimo korosti tässä työssä myös sotainvalidien puolisoiden hyvinvoinnista huolehtimisen tärkeyttä. [3]

Veijo Saloheimo osallistui kahdesti kutsuttuna sotainvalidityöstään tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. [3] Hän oli puhujana viimeisessä järjestetyssä Sotainvalidien Veljesliiton valtakunnallisessa juhlassa Helsingin Messukeskuksessa 2015 [7].

Sotainvalidityön luottamustoimia [5]:

• Sotainvalidien Veljesliiton Joensuun osaston johtokunnan jäsen 1990–94, puheenjohtaja 1995–2004, varapuheenjohtaja 2004–2018
• Sotainvalidien Veljesliiton Pohjois-Karjalan piirin työvaliokunnan jäsen 1998–2003, 2008-
• Sotainvalidien Veljesliiton liittohallituksen varajäsen 2012–17

Veijo Saloheimolle myönnetyt kunniamerkit [5]

• Talvisodan Muistomitali 1941
• Vapaudenmitali 2 luokka 1944
• Jatkosodan Muistomitali 1955
• Karjalaisen Osakunnan kunniamerkki 1955
• Kalparisti 1956
• Sotilasansiomitali 1982
• Reserviupseeriliiton ansiomitali I 1990
• Rajavartiolaitoksen ansioristi 1994
• Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki 1994
• Pyhän Karitsan Ritarimerkki 2004
• Sotainvalidien Veljesliiton ansioristi 2009
• II luokan vapaudenristi 2016

Viitteet:

• [1] Veijo Saloheimon virkatodistus perunkirjoitusta varten, Tohmajärven seurakunta 18.1.2021
• [2] Veijo Saloheimon virkatodistus perunkirjoitusta varten, Joensuun ev. lut. seurakuntien keskusrekisteri 8.1.2021
• [3] Leena Saloheimo, Veijo Saloheimon tytär
• [4] Veteraanipäivänä muistetaan jälleenrakentamisen sankareita, YLE, https://yle.fi/uutiset/3-6073152
• [5] Veijo Saloheimon itse kirjoittama Curriculum Vitae, viimeksi päivitetty syksyllä 2019.
• [6] Veijo Saloheimo in memoriam, Jukka Partanen, Genos 2/2021 s. 119, https://sukuhaku.genealogia.fi/default.asp#bookid=1138&page=57&page...
• [7] Veljesliiton viimeisessä juhlassa naurettiin ja pyyhittiin kyyneleitä, Helsingin Sanomat 18.8.2015, https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002845956.html

  ---

  
  

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• Tohmajärven paikkakuntaprojekti
• Joensuun paikkakuntaprojekti

Veijo Saloheimosta verkossa:

• Veijo Saloheimo Wikipediassa (mm. julkaisuluettelo), https://fi.wikipedia.org/wiki/Veijo_Saloheimo
• Veteraanin haastattelu 100 tarinaa sodasta ISTV Veijo Saloheimo https://www.is.fi/suomi100/art-2000005337894.html
• Veijo Saloheimon muistokirjoitus, Elina Hatakka, Tverikarjalaisten Ystävät ry:n sivuilla http://www.tverinkarjala.fi/, http://www.tverinkarjala.fi/Veijo_eh.pdf
• Professori Veijo Saloheimo 1924–2020, Karjalaisen Kulttuurin edistämissäätiö, https://www.kkes.fi/sitenews/view/-/nid/137/ngid/5
• Veijo Saloheimo 1924–2020, Helsingin Sanomat, https://www.hs.fi/muistot/art-2000007747613.html

  ---

Tämä profiili oli Karjalan 287. viikkoprofiili (06.06.2021-12.06.2021).