Veikko Iisakki Veikkola

Rovasti. Kirkkoherra.

Veikko ja Alli Veikkolan hauta Lapuan hautausmaalla:
https://www.findagrave.com/memorial/130681000/veikko-iisakki-veikkola

Pihlajaveden kirkkoherrana 1960-67

Seurakunnan varsinaisista kirkkoherroista oli seitsemäs Veikko Ilmari (Iisakki?) Veikkola. Hän saapui Jyväskylän maaseurakunnasta ja oli syntyisin Lapualta. Hän oli heränneisiin lukeutuva pohjalainen, suora, rehti ja avoin. Hän oli mies parhaassa työvireessä: kokemusta jo seurakuntatyöstä ja voimat jäljellä. Hän otti asiat sellaisina kuin ne olivat: ei koskaan sanaakaan moitetta seurakunnan koosta, tavoista, matkoista tms. Julistus oli selkeää, perustuksiin paneutuvaa. Seuratupien penkeillä laulettiin Siionin virsiä, ja Herättäjäjuhlille kulki näihin aikihin ehkä useamman seurakuntalaisen kesämatka. Seurakuntatilaisuuksia oli paljon. Ompeluseurapiirejä perustettiin ja viikottaiset kokoontumiset eri kyläkunnilla vakiintuivat. Partiotyö ja nuorisotyö saivat muotonsa. Seurakunnalle löytyi Leirisaari. Kirkkoherra ja pappilan nuoret siellä teltoissa ja korsuissa ensimmäiset partioleirit järjestivät täysin omatoimisuuden ja luonnon varassa. Leiriläiset vanhempinakin muistelevat niitä aikoja iloisina ja onnellisina. Leirisaari saa kuitenkin vähitellen varusteita, tuparakennuskin valmistuu. On talkoohenkeä, on tupaantuliaisia jne. Myös kanttorila valmistuu näinä vuosina. Kirkkoherra Veikkola paneutuu tarkoin rakennuksen jokaisen yksityiskohdan suunnitteluun.

Pappiaan vähemmän tunteva henkilö saattoi kysyä, että eikös se pappi ole kovasti määräävä ja itsepäinen? Jos rovasti Veikkola näki esim. kokouksessa, että joku hänen esittämänsä asia ei saanut kannatusta, ei hän pienimmälläkään tavalla sitä painostanut tai tuonut myöhemmin esille. Jos hänellä oli jotain mielessä, sanoi hän sen heti suoraan ja nauroi päälle, eikä siitä sen jälkeen kaunaa kannettu. Silloisen palkkausjärjestelmän mukaan ei matkarahoja maksettu. Laajassa ja huonokulkuisessa seurakunnassa ei kirkkoherra ainakaan koskaan matkakulujaan säästellyt. Nurisematta hän ajoi pitäjän kulmakunnille kelirikon aikaana pitkiäkin kiertoteitä.

Ennen kaikkea Veikkola oli heränneen kansan kasvatti, joka seurakunnassaan tahtoi julistaa totista kristillisyyttä. Pappilan nuoret, erityisesti Liisa ja Juhani osallistuivat kiinteästi seurakunnan partiotyöhön. Samoin Alli-rouva seurasi paljon miestään hänen seurakuntamatkoillaan.

Veikkolat muuttivat sittemmin Lammin seurakuntaan. Pihlajavetiset ystävät antoivat kirkossaan muistoksi ryijyn toivoen sen muistuttavan mieliin Pihlajaveden maisemat ja ystävät täällä. Seurakuntalaiset jättivät hyvästinsä kaipaavin mielin ajatuksissaan huoli siitä, että saako seurakunta toimeen jatkajaa, koska hakijoista yleensä oli puute.

Lähde. http://pihlajavesi.keuruu.fi/index.php/kuvagalleriat/kylaen-histori...