Matching family tree profiles for Venny Soldan-Brofeldt
Immediate Family
-
8th cousin once removed
-
son
-
father
-
sister
-
sister
-
sister
-
brother
-
sister
-
stepson
About Venny Soldan-Brofeldt
Vendla ”Venny” Irene Soldan-Brofeldt (o.s. Soldan; 2. marraskuuta 1863 Helsinki – 10. lokakuuta 1945 Helsinki) oli suomenruotsalainen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kuvataiteilija ja taidemaalari. Lisäksi hän oli korusuunnittelija ja -muotoilija. Hän teki taideteollisuuden käyttöön kameekoruja ja myös puu- ja paperiveistoksia. Lisäksi hän kuvitti lastenkirjoja.
Soldan-Brofeldtin maalausten aiheet olivat kodinläheisiä. Maalaukset kuvasivat lapsia, meri- ja rantamaisemia.
Hänet palkittiin vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä pronssimitalilla.
Soldan-Brofeldt oli myös aktiivinen naisasianainen. Hänen aloitteestaan syntyi muun muassa Taidetta kouluille -yhdistys vuonna 1906. Hän oli mukana keskusteluklubissa, josta myöhemmin muodostui Unioni Naisasialiitto Suomessa r.y.
Soldan-Brofeldt oli naimisissa kirjailija Juhani Ahon kanssa. Venny Soldan-Brofeldt kuoli vähän alle 82-vuotiaana, sisarussarjansa viimeisenä.
http://www.blf.fi/artikel.php?id=3640
http://runeberg.org/aikalais/1934/0015.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Venny_Soldan-Brofeldt
Lähdetiedot, kirkonkirjat
Syntymä, lapsuus
- Helsinki syntyneet 1856-1884 (MKO1-40) 1863 November ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8747... / Viitattu 15.11.2022
- Helsinki lastenkirja 1856-1869 (MKO35-51 L1) Sivu 900 2:dra stadsdelen, Qv Gasellen, Gården no 21 vid Alexanders gatan ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2347... / Viitattu 15.11.2022
- Muuttokirja Iisalmelle 9.10.1891 nro 604 - Helsinki muuttaneet 1888-1909 (MKO8-15) 1891 Ulosmuuttaneet lokakuu ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1985... / Viitattu 21.08.2023
- Iisalmen maaseurakunta muuttaneet 1891-1903 sivu 7 Sisäänmuuttaneet 1891 lokakuu nro 104 sshy kuva 8 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3054...
Rippikirjat, muutot
- Muuttokirja Iisalmelle 9.10.1891 nro 604 - Helsinki muuttaneet 1888-1909 (MKO8-15) 1891 Ulosmuuttaneet lokakuu ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1985... / Viitattu 21.08.2023
- Iisalmen maaseurakunta muuttaneet 1891-1903 sivu 7 Sisäänmuuttaneet 1891 lokakuu nro 104 sshy kuva 8 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3054...
- Iisalmen maaseurakunta rippikirja 1891-1900 sivu 593 Pappila sshy kuva 591 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=7540...
- Muuttokirja Tuusulaan 4.4.1899 nro 106 - Iisalmen maaseurakunta muuttaneet 1891-1903 (MKO25-29) Sivu 82 1899 Ulismuuttaneet huhtikuu ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3054... / Viitattu 21.08.2023
- Tuusula muuttaneet 1888-1904 Sisäänmuuttaneet 1899 toukokuu nro 50 sshy kuva 80 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1300...
- Tuusula rippikirja 1890-1899 sivu 399 Järvenpää Träskända Kartanon itselliset sshy kuva 376 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1297...
- Tuusula rippikirja 1900-1910 sivu 692 Träskända sshy kuva 584 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1278...
Lastenkirjat
- Iisalmen maaseurakunta lastenkirja 1891-1900 sivu 593 Pappila sshy kuva 297 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=9197...
- Tuusula lastenkirja 1890-1899 sivu 399 Järvenpää Träskända Kartanon itselliset sshy kuva 199 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1298...
———-
https://yle.fi/aihe/t/18-178340
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/28/venny-soldan-brofeldtin-at...
https://vintti.yle.fi/yle.fi/elavaarkisto/index93bf-3.html?s=s&g=1&...
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Venny_(televisiosarja)
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/02/04/tv-draama-venny-kertoi-juh...
———
Tuotantoa :
https://www.artrenewal.org/artists/venny-soldan-brofeldt/7878
https://www.artnet.com/artists/venny-soldan-brofeldt/
https://www.mutualart.com/Artist/Venny-Soldan-Brofeldt/0A50A1B0DF0E...
https://www.jarvenpaantaidemuseo.fi/venny-soldan-brofeldt-1863-1945
https://www.jarvenpaantaidemuseo.fi/venny-soldan-brofeldt-1863-1945
https://fineartamerica.com/art/paintings/venny+soldan-brofeldt
https://www.visittuusulanjarvi.fi/nae-ja-koe/kulttuuri-ja-museot_yl...
https://theartbog.com/inspiration-supper-at-a-finnish-farmhouse-by-...
Venny Soldan-Brofeldt's Timeline
1863 |
November 2, 1863
|
Helsinki, Finland
|
|
1895 |
May 29, 1895
|
Hausjärvi, Finland
|
|
1900 |
September 28, 1900
|
Järvenpää, Tuusula, Finland
|
|
1945 |
October 10, 1945
Age 81
|
Vennylä, Lohja, Finland
|
|
???? |
Hietaniemi, Vanha alue, Kortteli 2, rivi 10, Helsinki, Finland
|