Vieno Faina Jyrkilä

Sosiologian professori.

Jyväskylä.

Syntyisin: Purovaara, Sortavalan maalaiskunta (myöhemmin Impilahtea)

Vanhuustutkimuksen pioneeri

Syntymä / Birth / Рождение:

Vieno Faina Jyrkilä syntyi Sortavalan maalaiskunnan Purovaarassa 01.09.1917.

Kuolema / Death / Смерть:

Vieno Faina Jyrkilä kuoli Jyväskylässä kotonaan 28.01.2008.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Juuret

Faina Jyrkilä syntyi Sortavalan maalaiskunnassa 01. elokuuta 1917 Stepan Vasileinpoiika Jyrkilän ja Andreintytär Jyrkilän o.s. Iijan nuorimmaisena lapsena. Hänen isänsä oli alunperin kotoisin Suistamon Kokkoselän kylästä, ja äitinsä Purovaaran kylästä. [1, 2] Fainan syntymän aikaan Purovaara kuului Sortavalan maalaiskuntaan, ja siirrettiin osaksi Impilahden pitäjää 1930-luvulla. [2] Purovaara oli Impilahden läntisimpiä kyliä. Mäkisalon ja Purovaaran ortodoksit kuuluivat Sortavalan ortodoksiseen seurakuntaan Impilahden-aikoinakin. [3, 2]

Faina Jyrkilän tie vei aikanaan Purovaarasta tiedenaiseksi, sosiologian professoriksi. Tiedejulkaisujen lisäksi Faina Jyrkilä kirjoitti myös muistelmia Karjalasta ja omasta evakkotiestään, ja julkaisi kirjan Kotikyläni Karjalassa [4]. Professoriksi ja tiedenaiseksi Faina Jyrkilä kertoo eloisasti nuoren maalaistytön silmin, millaista oli elää 1930-luvulla talonpoikaista elämää Laatokan rannalla, kaupungin kupeessa. Ilman sosiologien omaa runsasta slangia hän kuvaa kotikylän maantieteen, historian, luonnonolot, työt, suvut ja harrastukset ja osoittaa, miten pienestä lapsetkin otettiin täysivaltaisesti mukaan kylän elämään - töitä unohtamatta. Syystä tai toisesta Jyrkilä ei kuitenkaan paljasta kotikylänsä (Purovaaran) nimeä, vaan kutsuu sitä teoksessaan ainoastaan Kotikyläksi. [5, 2]

Purovaaran sijainti ja maisemat

Kotikylä sijaitsi Laatokan pohjoisrannikolla Impilahden pitäjässä. Se oli pitäjän reunimmaisia kyliä lännessä. Aina 1930-luvun puoliväliin saakka kylä oli kuulunut sen länsipuolella olevaan pitäjään tämän pitäjän reunimmaisena kylänä idässä. Hallinnollisen rajan siirto jätti kylän jatkuvasti pitäjän laitimmaiseksi kyläksi. Kylän siirtäminen sen idänpuoleiseen kuntaan kuuluvaksi teki sen aseman uuden kuntansa keskuspaikan suhteen epäedulliseksi. Aikaisemman kunnan hallinnollinen keskus sijaitsi lähikaupungissa, jonka ortodoksiseen seurakuntaan kylän ortodoksinen väki kuului. Lähikaupungissa kyläläiset olivat siis tottuneet hoitamaan sekä maalliseet että kirkolliset asiansa. [4, 2]
Kotikylän seudulla maisemat olivat vaihtelevia. Oli metsän peittämiä ja louhikkoisia mäkiä, jääkauden kuljettamia suuri kivilohkareita, ikivanhoja kuusia ja petäjiä, soita ja korpia sekä reheviä lehtoja. Kylän keskustassa oli korkea vaara, jolta näkyi Laatokalle ja toisella suunnalla vaaroille kauas pohjoiseen päin. Keskellä kylää laaksopainanteessa oli pieni lampi, jonka rannoilla levisivät peltoaukeat. [4, 2]

Kaurilanpiha

Faina kertoo kotipiiristään Kaurilanpihasta Purovaarassa:

Kun vallanmaantiestä oli noustu kylätietä noin kilometrin verran, tultiin Kaurilanpihaan. Alun alkaen tätä varsin kookasta kantataloa oli asunut Ukko Kaurila (Gaurila Vasileinpoika Tiirikka) perheineen. Talo oli valkeaksi maalattu, pihassa kivinavetta, ikkunan alla korkean kuusikon reunassa sauna ja kauempana pohjoiseen viettävällä rinteellä riihi. Kun Kaurilan pojat ensimmäisestä avioliitosta kasvoivat aikuisksi ja avioituivat, lohkaistiin päätilasta kummallekin 50 hehtaarin suuruiset tilat. Kun Kaurilan vanhin poika kuoli 1900-luvun alkupuolella, tuli hänen tilansa myyntiin. Leski kun ei ollut alun perin maanviljelijäväkeä. Tilan ostivat vanhempani vuonna 1911. Että onnistuimme pääsemään asukkaiksi Kaurilanpihaan, johtui pääasiallisesti siitä, että äitini enon vaimo ja Ukko Kaurila olivat sisaruksia. Olimme siis heimoa ja sukulaisia. [4, 2]
Tämä kylän osa-alue, Kaurilanpiha, oli sekä maantieteellisesti että yhteisöllisesti hyvin rajattu alue viisine taloineen. Asuinpaikkana Vaaranlaki oli ihanteellinen. Halla ei sinne koskaan yltänyt. Pellot olivat viljavia. Pihoista oli vapaa näköala metsien yli noin kilometrin päässä lainehtivalle Laatokalle ja yhtä avaraa oli pohjoiseen päin. [4, 2]
Enon tupa oli monella tavalla mieleenpainuva. Kun vanha buabo, isoäitini (s. 1840-luvulla) tuotiin neveskäksi taloon, oli tuo 1600-luvulta peräisin oleva tupa vielä savutupa, sen seinät ja laki kiiltävän mustiksi savustuneet. Uunin yläpuolella seinässä oli räppänä. Talon toisessa päässä olivat karja- ja talousrakennukset saman ulkokaton alla. Tuotuaan nuorikkonsa taloon rakensi isoisäni talon uudelleen. Vanhat savustuneet seinähirret ja lakilaudat säilytettiin, uunista tehtiin iso ja uloslämpiävä. Seinäräppänä korvattiin savutorvella ja truvalla katolla. Auringossa kupertuneet ja savussa vihreiksi muuttuneet ikkunalasit korvattiin uusilla ja tehtiin suuremmiksi. Rakennukseen lisättiin kammari, ja eläinsuojat ja talousrakennukset rakennettiin erilleen pihapiirin reunamille. [4, 2]

Elämää Purovaarassa

Elämän viikkorytmi Purovaarassa sujui Fainan muistelmien mukaan näin:

Eri viikonpäivät poikkesivat toisistaan. Maanantai oli isäntien yleinen kaupassakäyntipäivä. Emännillä taas oli maanantaina leipätaikina. Silloin leivottiin hapanta ruisleipää, 10-12 möykkyä kerrallaan. Tiistai, keskiviikko ja torstai olivat emäntien käsityöpäiviä. Silloin kehrättiin ja nieglottiin. Perjantai ja lauantai kuluivat siivouksessa ja pyhän ruokien valmistamisessa. Miltei poikkeuksetta lauantaina iltapäivällä paistettiin joka talossa piirasta. Ne kuuluivat saunanjälkeiseen ilta-ateriaan. Sunnuntai-iltapäivisin vierailtiin naapureissa. Ne olivat enimmäkseen lyhyitä käyntejä, kuulumisten kyselyä, yhteisistä töistä sopimisia jms. Poikkeuksetta kävijöille tarjottiin kahvia tai teetä paksujen vehnäspalojen kanssa. Tällaista tiedon välitystä harrastettiin myös arkiaamuin aikaisin. [4, 2]
Vielä 1920-luvulla Kotikylä eli ja viljeli maata suurelta osalta esi-isiltä perimänsä ja oman kokemusperäisen sekä kierto- ja kansakoulusta saamansa tiedon varassa. 1920-30-lukujen kaikkein vanhimmatkin kyläläiset olivat aikanaan käyneet ainakin ortodoksisen seurakunnan ylläpitämän kiertokoulun ja monet heistä myös naapurikylän kansakoulun. Yleisen oppivelvollisuuslain (1921) voimaantulon jälkeen kylän kiertokoulu lopetettiin. [4, 2]

Evakkoonlähtö 1944

Toisesta evakkoonlähdöstä Faina piirtää kirjassa seuraavanlaisen kuvan:

Olimme rupeamassa heinäntekoon kun naapurin isäntä kävi sanomassa, että parin päivän kuluttua tuli kaikkien lähteä ja olla Puolimäen rautatieasemalla 6.7. klo 12. Aloimme keräillä mukaan otettavia tavaroita. Niitä oli aika vähän. Talvisodan jälkeen ei kaupoissa ollut juuri mitään ostettavaa. Ja vaikka olisi ollutkin, ei meillä ollut rahaa millä ostaa. Huonekaluja ja maanviljelykaluja taas ei olisi ollut mahdollista nyt mukaan ottaakaan. Niinpä vähäiset kapistuksemme mahtuivat yhteen pieneen puulaatikkoon. Toiseen isompaan laatikkoon tuli kaksi lammasta, Päkä ja Piri. Ja kolmanteen laatikkoon panimme parin kuukauden ikäisen porsaan. Sitten oli vielä lehmä, vasikka ja hevonen. [4, 2]
Lähtöpäivän aamuna aikaisin läksin viemään hevosella noita kolmea laatikkoa ja vasikkaa kahdeksan kilometrin päähän asemalle. Vasikan sidoin koropakärrin perään kiinni. Tultuani tämän kuorman kanssa vallanmaantielle ajoi vastaani pitkä kolonna sotilaita ja sotakalustoa. Se oli jo perääntymismatkalla länteen. En voinut ajaa maantiellä. Ohjasin hevosen kulkemaan maantien ojassa ja kävelin kärrin perässä ohjakset kaulassa. Toisella kädellä yritin saada vastahakoisen vasikan kulkemaan mukana. Lopulta se kuitenkin riuhtaisi itsensä irti, loikkasi kuin aitajuoksija tievarsiaidan yli metsään ja hävisi sen tien. Ja niin jatkoin matkaa ilman vasikkaa ja pääsin lopulta asemalle kuormineni. Nostin laatikot maahan ja läksin välittömästi takaisin hakemaan äitiäni ja venljeni kahta pikkulasta. He olivatkin jo lähtövalmiina. Istuivat tuvan penkillä, puhtaat puvut päällä, pestyinä ja kammattuina. Veljeni vaimo läksi nyt vuorostaan viemään meitä neljää henkeä asemalle. [4, 2]
Nyt oli mielessä lähinnä lähtö talvisotaa pakoon syksyllä 1939. Oli kylmä, pakkasta -30 C, lisäksi pimeä yö ja kiire päästä ajoissa pois rintaman jaloista. Kuitenkin silloin lähdettiin kuin toistaiseksi. Ja takaisin päästiin jo kahden vuoden kuluttua syksyllä 1941. Tuona heinäkuun kuumana päivänä 1944 tunsimme, että lähtö oli nyt lopullinen. 4, 2]

Tiedenainen

Faina Jyrkilä kirjoitti ylioppilaaksi 1941 [6, 2]. Sotien aikana hän palveli maataan Sortavalan piirin lääkärin sihteerinä ja Suomen huollon lääkärin ja lakimiehen sihteerinä [7, 2].

Faina suoritti sosiaalihuoltajatutkinnon 1945. Hän jatkoi opintoja Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa (YKK) ja väitteli yhteiskuntatieteiden tohtoriksi 1960. [3, 2] Sosiologina Faina Jyrkilä oli tienraivaaja, joka välitti kansainvälisiä tutkimustrendejä Suomeen. Tutkimuksissaan hän suosi erityisesti tilastollisten menetelmien käyttöä. [7, 2]

Faina Jyrkilä opiskeli Tanskassa ja ASLA-stipendiaattina Yhdysvalloissa Cornellin yliopistossa, jossa hän aloitti väitöskirjansa Society and Adjustment to Old Age. [6, 2]

Vuonna 1964 Faina Jyrkilä valittiin sosiologian professoriksi Jyväskylään. Hän oli ensimmäinen sosiologian professorin virkaan nimitetty nainen Suomessa. Professori Jyrkilä teki merkittävän sosiologian tieteenalan raivaajatyön Jyväskylän yliopistossa, josta hän jäi eläkkeelle 67-vuotiaana 1984. [6, 2]

Työlleen omistautunut auktoriteetti, aikalaistarinoissakin elänyt professori, oli taitava ja kannustava opettaja. Hänelle lahjoitettiin 85-vuotispäiväksi juhlakirja Enemmän kuin yksi. [6, 2]

Faina Jyrkilä kuului ensimmäisen polven vanhuustutkijoihin Suomessa. Hän toimi muun muassa International Association of Gerontologyn (IAG) luottamustehtävissä. Jyrkilän Ikä ja irtaantuminen vuorovaikutuksesta on usein referoitu teos. [6, 2]

Faina Jyrkilä jatkoi 1940-luvun lopulla alkanutta siirtoväkitutkimusta ja julkaisi Sosiologian laitoksen julkaisusarjassa muun muassa tutkimuksen Siirtoväen sopeutuminen lämpimillä ja kylmillä tiloilla (1979). [6, 2] Tutkimuksen mukaan karjalaistilat, kodit ja talouskeskukset varsin yleisesti erosivat ympäristönsä savolaisista ja satakuntalaisista vastaavista yksiköistä. Mikäli sulautumista tai yhdenmukaistumista oli tapahtunut, se oli ollut molemminpuolista. Tärkein osoitus karjalaisesta säilyneestä omaleimaisuudesta oli karjalan murre. [8, 2]

Faina Jyrkilä henkilönä

Faina Jyrkilä oli korrekti ja huomaavainen, järjestyksen ihminen. Leikkisyyskään ei ollut hänelle vierasta. Hän arvosti yksityisyyden ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamista. Faina Jyrkilä piirsi ja maalasi. Kotikirjasto oli hänelle lukuelämysten lähde. [6, 2]

Julkaisuja

• A Mechanism of inactivity : A study on recipients of public assistance. Transactions of the Westermarck Society. 1965, 105 s.
• Gerontologia, eri tiedonaloja yhdistävä tiede. Jyväskylän yliopiston sosiologian laitoksen julkaisu, 1971, 44 s.
• Huoltoavunsaajan vieraantuminen sosiaalisesta ympäristöstään. Erip.: Sosiaalityö; 1961:3, 1962:4, 51 s.
• Ikä ja irtaantuminen vuorovaikutuksesta, 1963, 184 s.
• Kotikylä Karjalassa, Tammi 1992, 117 s.
• Luonnos kuluttajapolitiikan koulutusohjelmaksi, Jyväskylän sosiologian laitoksen julkaisuja, 40 lehteä.
• Siirtoväen sopeutuminen lämpimillä ja kylmillä tiloilla, Publications of the Department of Sociology, University of Jyväskylä, 1979, 275 s.
• Society and adjustment to old age : a sociological study on the attitude of society and the adjustment of the aged, Transactions of the Westermarck Society, 1960, 129 s.
• Sosiologian peruskurssi : tiivistys : 1, Publications of the Department of Sociology, University of Jyväskylä, 1976, 212 s.
• The adaptation of the resettled Karelian farmers, Jyväskylän yliopiston sosiologian laitoksen julkaisu, 1980, 376 s.
• The adjustment on the cold farm, 8th Congress of rural sociology, Rome, Italy, July 23-26, 1973, 16 s.
• The developmental process associated with major adult roles, cultural and subcultural differences : a case study of Karelian immigrants
• Tutkimusmuotoisen opetuksen merkityksestä sosiologiassa, Publications of the Department of Sociology, University of Jyväskylä, 1975, 40 s.
• Työmenetelmät karjalaistiloilla, Publications of the Department of Sociology, University of Jyväskylä, 1977, 34 lehteä.
• Yhteiskunnallisten hyödykkeiden kulutus, Jyväskylän yliopiston sosiologian julkaisuja, 1973, 106 s.

Viitteet:

• [1] Suistamon ja Sortavalan ortodoksisten seurakuntien metrikkakirjat.
• [2] Kooste Reijo Savola.
• [3] Impilahti-Seura ry: Impilahden historiaa. Karjalan liitto ry. [http://vanha.karjalanliitto.fi/karjalan_liitto/jasenyhdistyssivut/i...]
• [4] Faina Jyrkilä: Kotikylä Karjalassa. 117 s., Tammi 1992.
• [5] Seppo Kononen: Karjalan kunnaat, vihreät niityt. Pääkirjoitus. Savon Sanomat, 31.03.2008. [https://www.savonsanomat.fi/paakirjoitukset/Karjalan-kunnaat-vihre%...]
• [5] Liisa Neittaanmäki: Muistot: Faina Jyrkilä. Helsingin Sanomat 13.5.2011.
• [6] Taina Uusitalo: Faina Jyrkilän rahasto Iäkkäiden terveydenhoidon edistämiseen. Suomen Kulttuurirahasto. [https://apurahat.skr.fi/nimikkorahastot/nimikkorahastoesite?numero=...]
• [7] Faina Jyrkilä: Siirtoväen sopeutuminen lämpimillä ja kylmillä tiloilla, Publications of the Department of Sociology, University of Jyväskylä, 1979, 275 s.
• [8] Seppo Kononen: Karjalan kunnaat, vihreät niityt. Pääkirjoitus. Savon Sanomat, 31.03.2008. [https://www.savonsanomat.fi/paakirjoitukset/Karjalan-kunnaat-vihre%...]

  ---

Profiilikuva: Jyväskylän yliopiston kampusmuseo

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• Sortavalan maalaiskunnan paikkakuntaprojekti
• Jyväskylän paikkakuntaprojekti
• Kuka kukin on (Aikalaiskirja) 1978: Jyrkilä, Vieno Faina. [http://runeberg.org/kuka/1978/0314.html]
• Mikko Mäntysaari ja Jorma Hänninen: Unohdettu sosiologi : Faina Jyrkilä sosiaalihuollon ja sosiaalisten ongelmien tutkijana. Sosiologia 53 (2016) : 4, s. 424-433.

  ---

Tämä profiili oli Karjalan 161. viikkoprofiili (06.01.2019-12.01.2019).