Viljo Valtteri Suokas

Kaukopartiomies, vänrikki. Mannerheim-ristin ritari numero 44.

Rautatieläinen. Asemamies. Suvilahti, Suojärvi ja Joensuu.

Syntymä / Birth / Рождение:

Viljo Valtteri Suokas syntyi Harlussa 31.01.1920.

Kuolema / Death / Смерть:

Viljo Suokas kaatui 04.10.1943. Hänen hautapaikkansa on Segežan piirissä, Karjalan tasavallassa, Venäjällä, 63°22'59.03"N, 34°11'30.68"E [1]. Hänet on siunattu kentälle jääneenä Suojärven sankarihautausmaalla. Kuolinilmoitus. Kuvakooste videomuodossa Viljo Suokkaan muistoksi, pääasiassa hänen siunaustilaisuudestaan.

Suojärven evankelisluterilainen seurakunta, kuolleet v. 1943: Suojärvi Evangelical-Lutheran Parish, Deaths year 1943: Суоярви лютеранский приход, смертей 1943 г.:

Seurakunta: Suojärvi, Kirkonkirja: Kuolleiden ja haudattujen luettelo, Sidos: 1943, Sivu: 0, Rivi: 0, Kuolinpäivä: 4.10.1943, Hautauspäivä: 0.0., Asuinpaikka: Kaipaa, Pääkirjan sivu: 915. Ammatti: Vänrikki, Mannerheimristin ritari, Etunimi: Viljo, Muut etunimet: Valtter, Sukunimi: Suokas, Sukupuoli: mies, Ikä vuosina: 23, Ikä kuukausina: 8, Ikä viikkoina: 0, Ikä päivinä: 3, Siviilisääty: Naimaton, Kuolinsyy: kaatui, Hautakseen liittyvät tiedot: jäi kentälle, Syntymäaika: 0.0.1920, Rekisteröintinumero: 0.

Kuolinmerkintä (Katiha, Suojärvi ev.lut.):

[https://katiha.xamk.fi/View.action?item=0516K19430001215&register=K...]

Elämäkerta / Biography / Биография:

Kaukopartiomies Viljo Suokas syntyi Harlussa 31.1.1920 luovutetussa Karjalassa, ja hänen sukujuurensa vievät Jaakkimaan. Suokas oli siviilissä rautatieläinen. Ennen talvisotaa hän oli Valtionrautateiden palveluksessa asemamiehenä Suojärven Suvilahdessa ja välirauhan aikana Joensuussa. Hän kuului Suojärven suojeluskuntaan 1937–41, ja toimi vapaaehtoisena suojeluskuntalaisena vartiointitehtävissä Suojärvellä talvisodan alettua. Hän oli vapaaehtoinen kiväärimies JR 34:ssa 1939 ja Sissiosasto 12:ssa 1939–40, Kollaalla, Lavajärvellä ja Saarijärvellä. [1, 2, 3]

Mannerheim-ristin ritari

Viljo Suokas kouliintui jo talvisodassa partiotoimintaan palvellessaan sissiyksikössä. Jatkosodassa Suokas palveli Päämajan kaukopartiotehtävissä partiomiehenä ja partionjohtajana ErP 4:n osasto Kuismasessa (OsKu). [5, 6, 3] Suokas saavutti mainetta osaavana johtajana.

Elokuussa 1941 Suokas lähti johtamaan 17-miehistä partiota, jonka tehtävä oli mm. hankkia tietoja suomalaisten Säämäjärven eteläpuolelle pysähtyneen etenemisen saamiseksi uudelleen vauhtiin. Tämän lisäksi partion piti häiritä liikennettä Petroskoin tiellä sekä edetä vielä Muurmannin radalle miinoittamaan sitä. Petroskoin - Jessoilan tiellä partio tuhosi korkea-arvoisia upseereita kuljettaneen auton. Matkustajilta saadut erittäin arvokkaat asiakirjat oli toimitettava Päämajaan mitä pikimmin, joten suunnitelmat muuttuivat pikapaluuksi asiapaperien ja jo aiemmin saatujen vankien kera. [5, 6, 3]. Suokas haavoittui 26.11.1941 Karhumäessä. [2] Suokas on SA-kuvassa sairaalassa joulukuussa 1941.

Kaukopartioritarina hänen nimitysperustelunsa on kirjoitettu peitellymmin kuin yleensä [5, 6, 3]:

"Ylipäällikkö on pvm:llä 13.12.41 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi vääpeli Viljo Suokkaan
Jo aikaisemmin, jouduttuaan suorittamaan asevelvollisuuttaan eräässä sissijoukossa, hän saavutti mainetta kykenevänä ja taitavana sissinä. Tätä mainettaan hän on lisännyt koko tämän sodan aikana, jouduttuaan jälleen erääseen sissiosastoon. Neuvokkuutensa ja päättävän rohkeutensa ansiosta hän kohosi vääpeliksi ja sai oman sissiosaston johdettavakseen. Tämän, vääpeli Suokkaan johtaman osaston seikkailut ovat täysin verrattavissa aikaisempien kuuluisten sissien aikaansaannoksiin ja seikkailuihin. Kaikkea sitä, mitä vääpeli Suokas on näillä retkillään aikaansaanut, ei voida vielä yksityiskohtaisesti selostaa.” [4]

Suokas ylennettiin vänrikiksi 18.8.1943. [4] Nyrkkeilijänäkin kunnostautunut Suokas oli lyhyehkö ja vanttera, oikea voimanpesä. Hän oli myös rauhallinen eikä korostanut millään tavalla itseään, vaikka saikin ristinsä jo jatkosodan ensimmäisen sotavuoden lopulla. Hänen mielipidettään kuunneltiin. [7]

Viimeinen partioreissu

Syyskuussa 1943 Maaselän kannakselle Sekeehen suunnattu vihollisen tukikohdan ja huoltokeskuksen tuhoamisretki koitui Viljo Suokkaan kohtaloksi. [5, 6, 3]

Erkki Immonen kertoo [8, 3]:

Elettiin syys-lokakuun vaihteessa 1943, kun läksimme Paateneen pohjoispuolelta, Suonteleesta eräälle mieliinpainuvimmista retkistä. Pitkähkön kuorama-autokuljetuksen jälkeen saimme moottorivenekuljetuksen tukikohtaan, joka oli vihollisen hyökkäyskohteena. Sinne päästyämme saimme iloksemme todeta kaiken olevan onnellisesti ohi, mutta mehän olimme vasta lähtöviivan tuntumassa syötyämme, juotuamme sekä tarkastettuamme reppumme ja vehkeemme, saimme tukikohdasta mukaamme miinakentän tuntevat pioneerit, jotka saattoivat meidät ei-kenenkään maalle, josta varsinainen tehtävämme alkoi. [8, 3]
Tarkoituksemme ei ollut valloituksia tehden ja suurta tuhoa tuottaen rynnätä eteenpäin, eikä 8-miehinen partio 10 päivän reissullaan voi niitä suuresti tehdäkään. Matka jatkui raskasta reppua kantaen päivästä toiseen, vartiomiehemme sekä vihollisen vartiomies joutuivat silmätysten kummankaan ampumatta. Meitä vietiin jonkin matkaa, mutta huomattuamme, ettei meitä tällä kertaa jäljitetty, aloimme taas matkata päämääräämme kohti. Teiden liikennettä seuraten ja eräitä maantiesiltoja miinoittaen vihdoin pääsimme lähelle määränpäätä eräänä iltapäivänä, ja neuvottelimme seuraavan yön ja aamun tehtävistä. [8, 3]
Sekehen kauppalan vastapäisellä rannalla pidimme tarkkaa vartiointia ja teimme havaintoja, joiden teossa meitä avusti kauppalan puolelta eräs marjaan ja sienestämään tullut eläkkeellä oleva siviili. Illan hämärtyessä oli marjamiehemme vene tarpeen. Partionjohtajamme otti siihen 2 miestä, tarvittavat räjähdysaineet ja niin alkoi matka hiljaa soutaen panostuspaikalle kohteena rautatien vaihteet. Toiset jäivät jännäten rannalle seuraamaan, kuinka kaverusten käy. Ja hyvinhän se kävi. Noin tunnin kuluttua tulivat miehemme takaisin kuin kylästä konsanaan sanoen vain, että aamulla kuullaan. Ja niin kuultiinkin kuin ukkonen olisi jyrähtänyt taivaalta. [8, 3]
Pohdittuamme vielä seuraavan päivän tehtäviämme oli huolenamme melkein loppuun kulunut muona. Partionjohtaja Viljo Suokas sanoi tästä: "Ainahan sitäkin saadaan kun olemme lähellä naapurin tukipaikkoja." [8, 3]
Nukuttuamme yön, mikäli sitä nukkumiseksi aamulla varhain voi sanoa, ja jätettyämme vankimme harhailemaan läksimme vihollisen tukikohtaan, johon pääsimmekin erään joen ylitettyämme aivan leikiten. Muutamia taloja käsittävä kyläryhmä oli heinävajoineen ym. ulkorakennuksineen noin 3 km päässä kauppalasta. Hajaannuttuamme suunnitelman mukaisesti, alkoi yllätyshyökkäys, mikä olikin täydellinen, vajojen ja rakennusten alkaessa samanaikaisesti palaa. Olin Vartiaisen Vikin, alikersantti Valkeisen ja partion johtajamme kanssa erään talon rappujen edustalla ja heitimme kasapanoksen, kun ovesta astui sotilas päitset käsissä. Aseettomana hän antautui mielellään ja kertoi, ettei talossa tällä hetkellä ollut muuta kuin eräs kersantti. Heitettyämme vielä ranskalaiset käsikranaatin, sanoi johtajamme: "Ei enää kranaatteja, sillä sisällä mahdollisesti olevat muonat kärsivät siitä", ja lähti Vartiaisen kanssa sisälle. [8, 3]
Oven avattuaan ja sarjan ammuttuaan oli partionjohtajamme kohtalonhetki lyönyt, sillä sisällä oleva kersantti oli päässyt vastapäätä ovea olevaan uuninloukkoon, josta hän ampui automaattikiväärillään kohti oviaukkoa. Silloin luoti osui sivuttain seisovan Suokkaan selkään ja kaatoi hänet siihen. Saimme hänet pihanurmelle, mistä edelleen Vartiaisen, Valkeisen ja kertojan kanssa kannoimme hänet turvallisempaan paikkaan metsän suojaan joen toiselle puolen. Sinne oli partiomme jo poistunut vanki mukaaan. [8, 3]
Paarit tehtyämme ja tajuttomana olevan johtajamme siihen nostettuamme alkoi osittain sanaton ja raskas paluu. Väsymys, ruuanpuute sekä tunne johtajamme tilasta oli yhtä harmaa, kuin ilma lähtöpäivänämme. Matka jatkui, miestä usein vaihtaen ja vankia paarin kantajana käyttäen puoleen päivään saakka. Silloin Mannerheim-ristin ritari tunsi ansiokkaan uransa päättyvän, ja pyysi partiota luokseen. [8, 3]

Suokkaan viimeiset sanat olivat: "Pojat, minä en enää jaksa. Ottakaa lakki päästä ja lukekaa Isä Meidän -rukous." [5, 6, 3]

Sissitoverit toteuttivat johtajansa tahdon. Suokkaalle annettiin tilkka vettä. Sitten henki pakeni sotasankarista. Takaa-ajajat olivat aivan partion kintereillä. Sissit kätkivät Suokkaan ruumiin suuren männyn juurakon monttuun, ja haudan ympäristö miinoitettiin. Suokas siunattiin kentälle jääneenä Suojärven hautausmaahan. Todellinen hauta on korvessa Seken alueella. Ritari Viljo Suokkaan jäänteitä on käyty kaksi kertaa etsimässä, mutta mitään ei ole löytynyt. Oletetun haudan koordinaatit ovat: 63 22 59.03 N, 34 11 30.68 E. [1]

Viitteet:

• [1] Kaukopartiomies Viljo Suokas johti omaa sissiosastoa vihollisen selustassa – lopun mysteeri yhä auki. Ilta-Sanomat 30.12.2016. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005025980.html
• [2] Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneet. [www.arkisto.fi/avoindata]
• [3] Kooste Reijo Savola.
• [4] Mannerheim-ristin ritarit: Suokas Viljo Valtteri. [http://www.mannerheim-ristinritarit.fi/ritarit?xmid=155]
• [5] Pentti H. Tikkanen: Marskin kaukopartioritarit : Kaukopartiopataljoonan eli Erillisen Pataljoona 4:n Mannerheim-ristin ritarit. Hämeenlinna: Karisto, 1995. ISBN 951-23-3482-8.
• [6] Wikipedia: Viljo Suokas. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Viljo_Suokas]
• [7] Matti Kosonen ja Heidi Ruotsalainen: Agenttikoulun naiset: Lottana vakoilijoiden ja kaksoisagenttien keskellä. Tammi 2015.
• [8] Erkki Immonen: Yksi monista. Kansa Taisteli 11/1971. [http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1971/Kansa_Taisteli_11_1971.pdf]

  ---

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• Harlun paikkakuntaprojekti
• Jaakkiman paikkakuntaprojekti
• Suojärven paikkakuntaprojekti
• Viljo Suokas Sotapolku.fi:ssa https://www.sotapolku.fi/henkilot/suokas_viljo-valter_1920-01-31_su...

  ---

Tämä profiili oli Karjalan 139. viikkoprofiili (05.08.2018-11.08.2018).