
Haukipudas on entinen Suomen kunta, joka sijaitsi Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa. Se liittyi vuoden 2013 alussa osaksi Oulun kaupunkia. Valtaosa asukkaista oli kotoisin Lounais- ja Länsi-Suomesta. Myös Venäjän karjalaiset yrittivät saada Pohjanmaan rannikkoa haltuunsa ja hävittivät useilla valtausretkillään pahoin asutusta.myötä. Haukiputaan-Kellon alueelle muutti 1500-luvun jälkipuolella myös jonkin verran savolaisia uudisasukkaita.
Oulun kaupunki sekä Oulunsalon, Haukiputaan, Kiimingin ja Yli-Iin kunnat yhdistyivät vuoden 2013 alussa uudeksi Oulun kaupungiksi.
Haukiputaalla syntyneiden ja kastettujen luettelossa on pappi merkinnyt syntyneeksi numeroin 90 lasta.
Haukiputaan seurakunnan arkisto - Syntyneiden luettelo 1823-1852 (IC:5), jakso 23: 1826 Syntyneet ja kastetut ; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7319966 / Viitattu 6.7.2021
Haukiputaan projektit
- Paikkakunta Haukipudas, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Haukipudas, Pohjois-Pohjanmaa
- Siirtolaiset paikkakunnalta Haukipudas (kuuluu projektiin Siirtolaiset paikkakunnalta Oulun suuralue (Oulu (Uleåborg), Haukipudas, Kiiminki, Oulujoki, Oulunsalo, Yli-Ii, Ylikiiiminki) Siirtolaiset paikkakunnalta Oulun suuralue
- Haukiputaan syntyneet ja vihityt vuonna 1826 Haukiputaan syntyneet ja vihityt vuonna 1826
- Haukipudas, papit ja muut kirkon työntekijät, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Haukipudas, papit ja muut kirkon työntekijät, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi
Esimerkkinä laitettu muutama profiilin tiedot sivustolle. Voi lisätä profiiliin myös pitemmän kaavan mukaan kaikki löytyvät tiedot seurakunnan syntymämerkinnästä ja vihkimerkinnästä. Pelkkä profiilin liittäminen projektiin myös käy.
Haluatko olla mukana ja osallistua Oulun suuralueen v. 1826 syntyneiden ja vihittyjen etsintään ja tallentamiseen projekteihin. Vuosi 1826 on valittu kun tulee täydet 2 x 100 vuotta Oulun tulo kulttuuripääkaupungiksi.
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026! · Oulun matkalla mukana on 32 pohjoisen Suomen kuntaa. Oulun kulttuurikaupunki projektit perustettiin ja niiden viimeinen päivämäärä valmistumiseen ennen vuotta 2026. Voi tehdä irto-oksalla profiilin ja liittää projektiin jos ei löydy jo valmista profiilia. Ei tarvi projektin sivustolle erikseen merkitä henkilöstä tietoja vaikka joissakin on vain aloitettu esimerkkinä.
Syntyneet ja vihityt v. 1826
Haukiputaan syntyneet ja vihityt vuonna 1826 Haukiputaan syntyneet ja vihityt vuonna 1826
Kiimingin syntyneet ja vihityt vuonna 1826 Kiimingin syntyneet ja vihityt vuonna 1826
Oulujoen (Oulun maalaiskunnan) ja Oulun kaupungin syntyneet ja vihityt vuonna 1826 Oulujoen (Oulun maalaiskunnan) ja Oulun kaupungin syntyneet ja vihityt vuonna 1826
Oulunsalon syntyneet ja vihityt vuonna 1826 Oulunsalon syntyneet ja vihityt vuonna 1826
Yli-Iin (myös Iin) syntyneet ja vihityt vuonna 1826 Yli-Iin (myös Iin) syntyneet ja vihityt vuonna 1826
Ylikiimingin syntyneet ja vihityt vuonna 1826 Ylikiimingin syntyneet ja vihityt vuonna 1826
Tule myös ryhmäämme Oulun ja Raahen seudun suvut https://www.facebook.com/groups/306815179921103.
Haukiputaalla syntyneiden lasten luettelo vuodelta 1826
Elokuu
- No: 47. Henrik syntyi 05.08.1826 Haukipudas, kaste suoritettiin 06.08.1826, kuoli 21.08.1828 Haukipudas, haudattiin 24.08.1828. Vanhemmat Jakob Garp ja vaimo Anna. Haukiputaan seurakunnan arkisto - Syntyneiden luettelo 1823-1852 (IC:5), jakso 206: Kuolleet ja haudatut 1827; 1828; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7320183 / Viitattu 6.8.2021
Marraskuu
- No: 68 Margaretha syntyi 06.11.1826 Haukipudas, kastettu 07.11.1826, Vanhemmat Matts Kurtti eli Rippala ja vaimo Kaisa. Haukiputaan seurakunnan arkisto - Syntyneiden luettelo 1823-1852 (IC:5), jakso 30: 1826 Syntyneet ja kastetut ; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7319973 / Viitattu 6.8.2021
- No: 70 Margaretha syntyi 06.11.1826 Haukipudas, kastettu 10.11.1826, kuoli 10.07.1870 Haukipudas, Matts Ervastin vaimo. Vanhemmat Matts Kurtti eli Rippala ja vaimo Kaisa. Haukiputaan seurakunnan arkisto - Syntyneiden luettelo 1823-1852 (IC:5), jakso 30: 1826 Syntyneet ja kastetut ; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7319973 / Viitattu 6.8.2021
Joulukuu
Haukiputaan kirkko. Interiööri. Jokinen, Martti, kuvaaja 2000. Sisällön kuvaus: vaivaisukko käsi ojossa, silinteriattu päässä ja siinä lukee : joka köyhää armahtaa hän saa lahjansa herralta. Organisaatio Museovirasto Kokoelma Rakennushistorian kuvakokoelma. CC BY 4.0.
Projekti perustettu 06.07.2021. Ethän poista projektin perustamispäivämäärää.