
Tammelan kylä
Hevoniemi on Tammelan pitäjän kylä, joka sijaitsee Pyhäjärven niemessä kirkonkylän vieressä. Hevoniemen Kantatiloja olivat Selkälä, Huusela ja Mansikkaniemen säterin ratsutila. Mansikkaniemi nimenä oli kuvaava, sillä Pyhäjärven niemi on ollut mansikka-aho. Vanha pitäjänmakasiini sijaitsi myös Hevoniemellä ennen kuin se siirrettiin kirkonkylään 1850 luvulla.
Lähde: Tammelan kunnan toimittama Tammelan historia, osa 1, sekä pitäjäläisten kertoma
Projekti
Projekti on varsinaisesti aloitettu 11.3. ja tavoitteena on koota yhteen Hevoniemen kylässä syntyneet, asuneet tai muuten vaikuttaneet henkilöt. Toivomus olisi, että liitetystä profiilista jotenkin selviää henkilön yhteys kylään silloinkin kun kyse ei ole syntymä- tai kuolinpaikasta.
Voit aloittaa liittymällä projektiin yhteistyökumppaniksi, kohdasta Toiminnot > Liity yhteistyökumppaniksi.
Kannattaa liittyä myös Tammelan pitäjäprojektiin ja laajempaan Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Hämeen alueprojektiin. Tässä kyläprojektissa noudatetaan samoja sääntöjä kuin niissä.