Forest Finns

Forest Finns were Finnish migrants from Savonia and Northern Tavastia in Finland who settled in forest areas of Sweden proper and Norway during the late 16th and early-to-mid-17th centuries, and traditionally pursued slash-and-burn agriculture, a method used for turning forests into farmlands. By the late 18th century, the Forest Finns had become largely assimilated into the Swedish and Norwegian cultures, and their language, a variety of Savonian Finnish (Värmland Savonian dialect), is today extinct, although it survived among a tiny minority until the 20th century. Descendants of the Forest Finns still live in Sweden and Norway,

The origin of the Forest Finns lies in border skirmishes since the 13th century. The first Forest Finns' settlements in Sweden Proper were established in Norrland, in the provinces of Gästrikland, Ångermanland and Hälsingland in the 1580s and -90s. Another migration route started from Medelpad and continued through the early 17th century on crown lands in the provinces of Dalarna, Värmland and Dalsland - among others - to occupy the areas immediately adjacent to the border with Norway. From the 1620s on, the Forest Finns began settling to Norway. There, they settled in the Eastern counties of Hedmark, Oppland, Akershus, Oslo and Buskerud. The largest concentration of settlements, however, was in the forest-rich eastern part of Hedmark, close to the border of Sweden, in what today is denoted as Finnskogen in Norwegian and Finnskog[arna] in Swedish (literally "Finn Forest[s]").

As of 1641 several Forest Finns were sent to New Sweden in Delaware Valley of the United States where Morton, Delaware County in Pennsylvania, is named for Sketchley Morton, son of John Morton. John Morton was a Founding Father of the United States due to his efforts as a delegate to the Continental Congress during the American Revolution, signatory to the Declaration of Independence, and being chairman of the committee that wrote the Articles of Confederation and descended from Martti Marttinen (anglicized to Morton), an immigrant from Finland.

Today, the Forest Finns are fully assimilated into the Norwegian and Swedish societies and their language is extinct. The last known Forest Finns of Sweden to have spoken Finnish fluently were Johannes Johansson-Oinoinen (a.k.a. Niittahon Jussi, died 1965) and Karl Persson (died 1969). However, the culture of the Forest Finns lives to a various degree in Norway and Sweden, and a number of place names commemorate the Finnish origins of various areas.

Up to 1.7 million Swedes and 500,000 Norwegians have some Forest Finn ancestry, including Prince Daniel of Sweden, the former prime minister of Sweden Tage Erlander, and the Nobel laureate Gunnar Myrdal.

Metsäsuomalaiset

(ruots. skogsfinnar, svedjefinnar, suom. kaskisuomalaiset) olivat Ruotsissa ja Norjassa asuneita suomalaisia, joita siirtyi 1580-luvulta alkaen Savosta ja Pohjois-Hämeestä Keski-Skandinavian havumetsävyöhykkeelle uudisviljelijöiksi. Maahanmuuttajat levittäytyivät laajalle alueelle Etelä-Ruotsin Tivedenistä aina Ruotsin Lappiin, ja idässä Pohjanlahden länsirannikolta Gästriklandista Norjan Telemarkiin asti.

Nykyään alueella on yhä jäljellä metsäsuomalaisten rakennuksia ja paikannimiä, jotka muistuttavat suomen kielestä. Alueen kyliä kutsutaan yhä suomalaiskyliksi ja niiden metsiä suomalaismetsiksi. Nykyään metsäsuomalaisten jälkeläisten keskuudessa on herännyt kiinnostusta metsäsuomalaisten vanhaa kulttuuria kohtaan. Jopa 1,7 miljoonalla Ruotsin asukkaalla ja 500 000 Norjan asukkaalla on metsäsuomalaisia sukujuuria. Metsäsuomalaisten päivä on 21. kesäkuuta, ja sitä on vietetty vuodesta 2023 alkaen

Historioitsijat eivät ole löytäneet varmaa syytä savolaisten muuttoliikkeen alkuun 1500-luvun loppupuolella. Aikakauden sotien on uskottu vaikuttaneen eniten muuttoaallon syntyyn, mutta kysymyksessä on saattanut olla myös savolaisasutuksen laajenemisesta johtunut ilmiö. Suomalaisten tekemät työmatkat yli Pohjanlahden eivät olleet harvinaisia varhaisemmallakaan aikakaudella.

Vuosina 1596-1597 käyty nuijasota ja seuraavan vuosisadan alkuvuosiin ajoittunut nälänhätä saivat yhä useammat siirtolaiset siirtymään Ruotsin metsiin. Suomalaisasutus levisi noin 150 Keski-Skandinavian pitäjään (ruots. Finnmarker), lähinnä Värmlantiin, Taalainmaalle, Hälsinglandiin ja Södermanlandiin sekä sieltä Oslon itäpuolelle. Vuodesta 1641 alkaen lukuisia metsäsuomalaisia vangittiin ja monet heistä lähetettiin siirtolaisina Uuteen Ruotsiin Delawarejoen varrella Pohjois-Amerikassa.

Myöhemmin metsäsuomalaiset unohdettiin, kunnes kielitieteilijä Carl Axel Gottlund ryhtyi ajamaan heidän asioitaan. Hän teki vuosina 1817-1821 opintomatkoja Taalainmaan, Hälsinglandin, Värmlannin ja Norjan suomalaismetsiin. Metsäsuomalaisten elinolot järkyttivät Gottlundia ja hän aloitti määrätietoisen työn heidän elinolojensa parantamiseksi. Gottlund teki muun muassa tarkkoja muistiinpanoja suomalaismetsien asukkaiden kielestä, sukunimistä, ja perinteistä

Nykyään Värmlannin savolaismurteen puhujia ei enää ole. Viimeiset suomea hyvin taitaneet metsäsuomalaiset olivat Johannes Johansson Oinonen eli Niittahon Jussi sekä Karl Persson. He kuolivat vuosina 1965 ja 1969. Nykyään metsäsuomalaisista on muistona suomalaisperäistä paikannimistöä. Alueella on kuitenkin herännyt innostus suomalaiskulttuuriin ja muun muassa Hälleforsissa on poltettu tervamiilu vanhaan metsäsuomalaiseen tapaan. Myös sukututkimusta on tehty muun muassa Suhoisten suvusta. Norjan metsäsuomalaisilla on myös vähemmistökansan asema.

Metsäsuomalaisten kulttuurikeskus löytyy Värmlannin Torsbysta.

Tunnettuja metsäsuomalaisista polveutuneita henkilöitä:

• Prinssi Daniel
• Tage Erlander, pääministeri.
• Gunnar Myrdal, nobelisti.

Etc.

Pro obs!

Listalla on paljon itäsuomalaisia sukunimiä, jotka eivät kuulosta oikealle. Yleisten nimien joukossa ensimmäinen on "Ikoinen".

Väestörekisteri tai Tuomas Salsteen Sukunimi-info ei tunne yhtään henkilöä nimellä Ikoinen.

Väestörekisteri listaa nimeä Ikonen 15 731 kappaletta, Salste listaa Ikosia Suomessa vuonna 2022 olevan 7 232 kappaletta.

Kaikki kirkonkirjoja pläränneet tietävät, että ennen sukunimet kirjoitettiin vähän sinne päin. Niskanen oli Niskain, Partanen oli Partain jne. '

Näyttääkin siltä, että metsäsuomalaisten nimistä löytyy paljon versioita nimistä, joissa on ylimääräinen i.

Jotta puut saataisiin yhdistymään suomalaisiin puihin olisi hyvä, jos nimistä etsitään enemmän niiden todennäköisempiä variaatioita.

Voi olla, että nimet ovat muuttuneet vuosien saatossa, mutta niiden alkuperä mitä todennäköisimmin on joku, todennäköisempi.

Eusivun yleisten nimien joukossa on lisäksi mm. Haikoinen, siinä missä Haikonen on yleinen nimi. Hakkarainen on oikein, samoin Karjalainen, mutta Kukkoinen tuottaa 0 osumaa, Kukkonen monta. Liukkoinen samoin 0, Liukkonen tuhansia,

Pöntinen voi olla oikein tai sitten Pöntynen, Räisäinen on taas huti, Räisänen on yleinen, Räsänen sitäkin yleisempi.

Suhoinen on sekin huti, Suhonen on yleinen. Suuroinen kuulostaa oikealle, mutta ei tuota yhtään osumaa, Suuronen tuottaa. Tarvainen on oikea nimi, Tenhuinen ei ole.

Pål Larsson Turpoisella on oma projekti. Väestörekisteri ei tunne yhtään Turpoista. Turpeinen taas on yleinen nimi.

HUOM! Kyse ei ole ollut siitä, että nimet olisi kirjoitettu "sinne päin", vaan siitä, että aiempi nimivariantti on ollut i:llinen Niskainen, Partainen jne. i on kulunut nimistä pois ajan mittaan, ja lyhyt nimimuoto taas on ollut käytössä vain asiakirjoissa tilan- ja ajansäästön takia, ks. esim. https://www.kielikello.fi/-/suomenkielisista-sukunimista-uuden-nimi.... i:lliset nimivariantit eivät siis ole "huteja" tai "vääriä", joskaan niitä ei välttämättä kannata kirjata oletusvälilehdille, jos sukunimestä on nykyään yleisesti käytössä i:tön versio.

Kannattaa kuitenkin huomioida, että nimi on saattanut metsäsuomalaisalueilla jatkaa elämäänsä i:llisenä, vaikka näin ei olisi nyky-Suomen alueella tapahtunutkaan. Samasta nimestä voi siis olla käytössä metsäsuomalaisalueilla ja Suomessa erilainen versio. Myös metsäsuomalaisien murteissa säilyi piirteitä, jotka hävisivät ajan mittaan Suomen puolen murteista tai metsäsuomalaisien murteisiin ei kehittynyt piirteitä, joita Suomen-puoleisiin murteisiin kehittyi. Kansanperinne, kansanrunot jne. ovat myös säilyneet eri tavoin metsäsuomalaisalueilla ja Suomen puolella.

Skogsfinnar

Skogsfinnar, eller svedjefinnar, var en grupp finnar främst från Savolax i dåvarande östra rikshalvan av Sverige som flyttade till delar av Norrland, Bergslagen och Värmland samt Norge (Hedmark) från 1590-talet till omkring 1640. Begreppet svedjefinnar var tidigare det vanliga, men har numera oftast för gruppen i Sverige ersatts av begreppet skogsfinnar, eftersom deras näringsfång var vida större än enbart svedjebruk, inte minst konventionellt åkerbruk och boskapsskötsel.

Skogsfinnarna försörjde sig till en början på svedjebruk, men omkring 1640 begränsades svedjebruk i lag för att skog behövdes för bergsbruk. Savolaxarna blev då torpare, i Bergslagen med skyldighet att arbeta som kolare knutna till bergsbruken. De finnar som arbetade inom svenskt hyttbruk sedan mitten av 1500-talet kunde troligen även komma från andra delar av östra rikshalvan. Dessutom var fiske och jakt av betydelse.

Man räknar med att bortemot 12.000 finnar i huvudsak från Savolax och norra Tavastland, många från Rautalampi, flyttade till Värmland, Dalarna, Västmanland, Hälsingland, Medelpad, Ångermanland och södra Lappland från 1570 och fram till början av nästa sekel.

Skogsfinnar. Källa Wikipedia, (läst 2021-09-20)

Amnehärads socken i Västergötland ingick i Vadsbo härad, ingår sedan 1971 i Gullspångs kommun, Skaraborg.

Stora kunskaper om den finska invandringen till Tiveden finns samlade i boken "Finsk invandring till Tiveden med omnejd" av Bertil W Kjelldorff, som gavs ut 2005. Den var ett resultat av mångårigt samarbete mellan släktforskare.

Finnerödja Hembygdsförening ansökte och fick hösten 2017 projektpengar från Riksantikvarieämbetet för att kunna forska vidare om den finska invandringen i Tiveden och näraliggande områden. En fristående arbetsgrupp bildades med Lena Gribing som projektledare. Deltagare var släkt- och hembygdsforskare från flera kommuner i trakten. Projektet pågick från januari till oktober 2018.

Källa: Tivedenfinnar startsida (läst 2024-06-09)

Skogsfinnar. Källa: Gårdsbeskrivningar i boken finsk invandring till tiveden med omnejd Amnehärad, av Bertil W Kjelldorff,(läst 2024-06-09)

Skogfinner

Skogfinner er en etnisk gruppe som stammer fra finner fra Savolax og Tavastland som slo seg ned i skogområdene i Sverige og Norge, særlig området som ble kjent som Finnskogen på begge sider av den svensk-norske grensen. Størstedelen av denne finske utvandringen skjedde i løpet av hundreårsperioden ca. 1575–1660. Det var både personlige, økonomiske, politiske og samfunnsmessige årsaker som gjorde at de reiste. En av årsakene var den arealkrevende landbruksformen som de hadde som hovednæringsvei, svijordbruket (svedjebruk)[1], idet de drev skiftebruk i utmarka ved å svi av granskog og så rug i asken, såkalte rugbråter. Dette bråtebruket ble enkelte steder drevet fram til ca. 1800, men gradvis gikk etterkommerne over til fast åkerbruk.

Skogfinnene lærte seg svensk eller norsk og ble tospråklige, men beholdt sin kulturelle særart og det finske språket. Blandingsekteskap ble tidlig vanlige. Ved slutten av 1700-tallet hadde skogfinnene i stor grad blitt assimilert inn i den svenske eller norske kulturen, en prosess som var nærmest fullstendig fullført ved begynnelsen av 1900-tallet.

Ekspansjon i perioden 1550-1700
Rediger
Under den strenge klimaforverringen i den såkalte «lille istiden» 1300-1850 e.Kr. ekspanderte det savokarelske svedjebruket i alle retninger, sterkest i perioden 1550–1700. De store jomfruelige granskogsområdene i nord var en nisje i næringsgrunnlaget. Denne svedjebruksekspansjonen fra Savolax og Karelen gikk til Sverige, Nord-Finland, Twer, Ingria, Estland og Norge.

Granskogen var ikke verdsatt som tømmer slik som furu. Den omtales som unyttig, og myndighetene i Sverige ønsket grankonsumentene velkommen. Samfunnet ville ha nye skatteborgere, så derfor ble nykommerne stimulert med tilbud om skattefrihet i starten. Dette statlige lokkemidlet var ikke årsaken til ekspansjonen, men det hadde en positiv virkning.

Etter krigen i årene 1555-57 mellom svenske og russiske tropper, klaget russeme over at finnene trakk østover og tok landet i bruk, og dette fortsatte inntil freden i Stolbova 1617. Også de politiske forholdene oppfordret finnene til fortsatt utflytting. I årene 1637–42 emigrerte mange svedjefinner fra Karelen videre østover til guvernementet Twer (Kalinin), godt hjulpet av den russisk-ortodokse kirken og adelen, som ønsket nye skattebetalere. Granskogene på Valdai høylandet, Tikhvin og Novgorod fikk også finske svedjebrukere. Dette er godt dokumentert i arkivet i Twer.

Källa: wikipedia 20231002