Takaisin päävalikkoon

Selvennettyjä ja suomennettuja käräjäkirjoja - Loimaa

1. Loimaan käräjät 18.─19.10.1697 ES 1970 KA NN 14 s. 504v

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 518.

Lokakuussa 1697 veljekset Heikki ja Juha Martinpojat tunnustivat, että heidän edesmennyt äitinsä Kerttu Ristontytär oli ottanut lainaksi Haaran leski Juliaana Markuksentyttäreltä kuusi taalaria 24 äyriä kuparirahaa.

s. 520─520v.

Lokakuussa 1697 valitti Vähänperän Antti Krekinpoika Tohna, että kengitysseppä Tuomo Welling oli pahoinpidellyt hänet kirkkotiellä helluntain toisena päivänä. Tämä oli johtunut siitä, että Antti oli ajanut isänsä sisarentyttäreltä Aune Krekintyttäreltä Hurskalasta velanmaksuna antamaa härkää, jonka Welling oli myös halunnut saada. Welling ei ollut saapunut paikalle, vaikka hänet oli haastettu.

521─521v.

Lokakuussa 1697 Myllykylän Sipi Pertunpoika Sipi Myllykylä menettäneensä tulipalossa riihen, luuvan ja ladon sekä suuren osan sadostaan. Vahinko oli tapahtunut yöllä väen nukkuessa. Tuli oli levinnyt riihen uunista ja kyseessä oli oikea vahinko, jonka lautakuntakin todisti. Hänelle myönnettiin paloapuna 12 kupariäyriä Loimaan nimismiespitäjän joka talolta. Kuudennusmiehet määrättiin keräämään tämä hänen saatavansa.

2. Loimaan käräjät 25.6.1698 ES 1970 KA NN 15 s. 21.

Käännös: Veli Pekka Toropainen

21v─22.

Kesäkuussa 1698 Mälläisten Yrjä Tuomonpoika Kärki valitti, että kornetti Berendt Rehbinderin renki Iisakki Mellman oli ottanut hänen hevosensa Erkin päivän aikoihin ja ratsastanut sillä peltokappaletta edestakaisin. Hevonen oli kuollut heti tämän jälkeen. Mellmanin mukaan hän oli pyytänyt Kärjeltä luvan hevosen lainaamiseen, sillä hänen piti etsiä kornetin hevosia. Hänen ratsastamisensa ei ollut aiheuttanut sen kuolemaa, vaan siinä oli ollut jo aiemmin vikaa. Kengitysseppä Tuomo Matinpoika Hurskalasta todisti, että hevosessa oli ollut vikaa molemmissa lautasissa. Kun Mellman vannoi, ettei hän ollut ratsastanut hevosta kuoliaaksi, vaan vain ainoastaan yhdellä peltokappaleella, vapautettiin hänet Kärjen syytteestä.

23v.

Kesäkuussa 1698 Vesikosken Mikko Erkinpoika sai saman kylän Simo Tapaninpojalta seitsemän kuparitaalaria siitä pienestä jalkamyllystä, jonka Simon lapset olivat siellä jauhaessaan vahingossa polttaneet.

24v.

Kesäkuussa 1698 tuomittiin Uoti Klemenpoika maksamaan ratsutilallinen Juha Matinpojalle Inkilästä Sipilän tilan rästiin jääneitä maksuja vuodelta 1697 kaikkiaan 37 taalaria kolme äyriä kuparia.

26.

Kesäkuussa 1698 ilmoitettiin, että entinen veronkantokirjuri Klemet Welonius ja hänen vaimonsa Ingeborg Erikintytär olivat kuolleet äskettäin ja heiltä oli jäänyt vain yksi poika, joka oli asunut nimismies Henrik Bertilinpojan luona edellisestä heinäkuusta lähtien. Pojalle nimettiin holhoojiksi Föglön kappalainen Erik Lindqvist ja Salmenojan Paavo Matinpoika Karitsala, joista toinen oli pojan lähiomaisia. Näiden tuli arvioittaa hänen omaisuutensa ja sitten hoitaa sitä parhaalla mahdollisella tavalla.

3. Loimaan käräjät 22.─24.10.1698 ES 1970 KA NN 15 s. 236.

Käännös: Veli Pekka Toropainen

237v─238.

Lokakuussa 1698 kersantti Olof Schöller myönsi oikeudessa, ettei hän tiennyt Röökmanin vaimosta muuta kuin hyvää ja kunniallista.

239.

Lokakuussa 1698 määrättiin Kurittulan Yrjä Tuomonpojan veljen leski Anna Juhantytär samasta kylästä maksamaan edesmenneen miehensä velka 20 kappaa viljaa saman kylän Heikki Matinpojalle.

240.

Lokakuussa 1698 Kallion Juha Jaakonpoika vannoi, ettei ollut lyönyt kuoliaaksi Metsämaan Simo Sipinpojan koiraa.

240v─241.

Lokakuussa 1698 tuomittiin Kuninkaisten vaimo Kerttu Matintytär maksamaan Mikko Heikinpojalle kahdeksan kappaa viljaa, sillä hän oli käyttänyt tämän härkää kesän yli.

242─242v.

Lokakuussa 1698 vaati Vampulan Sallilan kestikievari Heikki Tuomonpoika Heikki Mattila appivanhempiensa Simo Pentinpojan Simo Perho ja Riitta Pentintyttären Brita Perho langoltaan Kauhanojan Antti Perholta Antti Perho.

246v.

Turun porvari Elias Simonpojan veli oli Joenperän Heikki Simonpoika.

246─246v.

Lokakuussa 1698 vaativat edesmenneen Riitta Matintyttären lapset enoltaan Haaran Tuomo Matinpojalta äitinsä perintöosaa 37 taalaria 25 äyriä, sillä Tuomo oli saanut tilan haltuunsa. Tuomo ilmoitti maksaneensa perinnöstä jo yhdeksän taalaria ja lisäksi antanut viljaa kahden taalarin 16 äyrin arvosta.

247v.

Lokakuussa 1698 esitti Marttilan pitäjän Mikko Yrjänpoika Naantalin pormestari Daniel Sveninpojan 13. heinäkuuta 1697 antaman todistuksen, jonka mukaan edesmennyt raatimies Kreki Lassinpoika oli kuolinvuoteellaan tunnustanut, että Kojon Sipi Jaakonpoika oli hänelle velkaa 30 taalaria. Tästä summasta hän oli toimittanut raatimiehelle jo seitsemän taalarin arvoisen teuraan jo loppu tuli maksaa.

256v─257.

Ilolan Mattilan viljelyyn ottaminen.

4. Loimaan käräjät 23.─24.1.1699 ES 1970 KA NN 16 s. 1

Käännös: Veli Pekka Toropainen

2.

Tammikuussa 1699 kerättiin varoja jalosyntyisen luutnantti Kristoffer Burmeisterin heikkopäisen tyttären Margareta Burmeisterin lunastamiseksi Seilin hospitaaliin. Koska Margaretan sukulaisilla ei ollut varoja, oli tarvittava summa 40 hopeataalaria. Kultakin kihlakunnan talolta kerättiin kaksi kupariäyriä ja tähän suostuivat myös loimaalaiset.

5. Loimaan käräjät 12.─13.2.1701 ES 1971 KA NN 17 s. 1

Käännös: Veli Pekka Toropainen

17─18.

Helmikuussa 1701 Majanojan Matti Yrjänpoika ja Kojonperän Tuomo Jaakonpoika valittivat, että kolmas kaksikasratsumiehen varustaja Heikki Markunpoika oli maksanut vähemmän kuin he, nimittäin Tuomolle 90 kuparitaalaria ja Matille 59 kuparitaalaria. Hän myönsi tämän ja halusi maksaa Matille vielä 30 taalaria.

30─31.

Helmikuussa 1701 nimismies Henrik Henrikinpoika esitti luettelon kuluista, joita hänellä oli ollut vangeista 4.9.1699─14.11.1700 välisellä ajalla. Summa nousi 11 taalariin neljään äyriin hopearahaa.

32.

Helmikuussa 1701 Ilolan Katri Matintytär ja Mikko Hannunpoika ilmoittivat sopineensa heidän välillään olleen väärinymmärryksen siten, että Mikko korvasi Katrille kolme kuparitaalaria.

35─46.

Helmikuussa 1701 otettiin käsiteltäväksi Haaran renki Heikki Antinpojan ja Auvaisten piika Kirsti Tanelintyttären kihlausasia. Heikki ei halunnut pitää kihlausta ja hänet oli siksi määrätty kaksi kertaa saapumaan Turkuun tuomiokapitulin eteen, mutta hän oli pysytellyt pakosalla. Kruununvouti Jakob Callia oli siksi kirjallisesti 23. toukokuuta määrännyt nimismies Lindqvistin toimittamaan rengin Turkuun. Heikki oli kuitenkin pysytellyt Vesilahden pitäjässä. Kesäkuun 17. päivä, joka oli sunnuntai, oli nimismies mennyt Haaran kylään Heikin isän Antti Matinpojan luo yhdessä Vesikosken lautamies Heikki Tuomonpojan kanssa. Heikki olikin ollut siellä pellolla muun väen kanssa kirkonmenojen jo loputtua. Hän oli onnistunut pakenemaan niin, ettei kiinni ottamisesta tullut mitään sillä kertaa. Mentyään Heikin isän taloon he olivat pyytäneet ruokaa, jota ei heille annettu. He olivat ottaneet kirveen pantiksi ja menneet ruokailemaan neljännespeninkulman päähän Onkijoen kylään. Siellä kirves oli annettu pantiksi ruoasta. Keskiyöllä he olivat lähteneet uudelleen tavoittamaan Heikkiä. Nimismies oli jäänyt pihalle, jotta tämä ei pääsisi pakoon. Lautamies oli löytänyt Heikin pirtistä nukkumasta ja huutanut nimismiehenkin sisään. Tällöin nimismies oli nähnyt Heikin ryömivän ulos räppänästä ja kiiruhtanut sen luo. Heikki oli onnistunut pakenemaan tälläkin kertaa metsään. Lautamiehen kiirehtiessä katsomaan, mihin päin Heikki pakenisi, oli Heikin veli Juha lyönyt lautamiestä kepillä päähän kaksi kertaa. Kolmas isku oli osunut suojaksi nostettuun oikeaan käteen. Lyönti oli ollut niin voimakas, että lautamies oli joutunut kantamaan kättään yhdeksän viikon ajan siteessä. Samalla Heikki oli repinyt lautamiestä hiuksista ja kaatanut maahan. Sitten hän oli yhdessä äitinsä Riitta Yrjäntyttären kanssa pahoinpidellyt lautamiestä kunnes nimismies oli ennättänyt paikalle ja nostanut hänet pystyyn. Tällöin isä Antti Matinpoika oli lyönyt puolentoista kyynärän pituisella kepillä nimismiestä selkään kaksi kertaa. Tästä nimismiehelle ei ollut kuitenkaan aiheutunut mustelmia. Hän oli riistänyt kepin Antilta ja lyönyt tätä kolme kertaa selkään sillä. Antti oli rynnännyt lautamiehen luo ja siepannut poikansa kädessä olleen kepin. Sillä hän oli lyönyt lautamiestä kerran olkapäille. Lautamiehelle oli aiheutunut kaikkiaan kaksi pientä haavaa päähän ja neljä kasvoihin sekä mustelmat käsivarteen ja olkapäille. Ne hän oli näyttänyt heti Haaran Matti Tuomonpojalle. Lautamies katsoi, että Juha Antinpoika ja Antti Matinpoika tulisi tuomita rauhanvalanrikoksesta, sillä Juha oli yrittänyt pariin kertaan saada lautamiestä luopumaan syytteestä korvausta vastaan, ja siten tunnustanut syyllisyytensä. Juhan mukaan lautamies oli halunnut kostaa hänen äidilleen sen, ettei ollut saanut päivällä ruokaa ja että Heikki oli päässyt pakoon. Lautamies oli tönäissyt äidin pihalla porttia vasten niin, että tämä oli kaatunut. Juha oli sitten juossut apuun nostaakseen äidin ylös tämän huutaessa apua. Tällöin lautamies oli aikonut käydä hänen kimppuunsa ja Juha oli juossut noin 40 askeleen päähän jossa lautamies oli tavoittanut hänet ja tarttunut hänen hiuksiinsa ja kaatanut alleen. Lautamies oli purrut Juhaa sormeen niin, että hänen suunsa oli täyttynyt Juhan verestä. Juha arveli tällöin aiheuttaneensa muilla sormillaan lautamiehen kasvoissa olleet verinaarmut. Muut vammat olivat varmaankin syntyneet heidän kaatuessaan kivikasan päälle. Lautamies ei voinut kieltää maan olleen kivisen, mutta hänen mukaansa vammat eivät syntyneet siitä, vaan Juhan kädestä. Antti Matinpoika kielsi kokonaan käyneensä miesten päälle ja valitti, että nimismies oli pahoinpidellyt häntä niin, että hänen oli täytynyt pysytellä jonkin aikaa vuoteessa. Lisäksi hän valitti omankädenoikeutta, kun häneltä oli ryövätty kirves juotavan ostamiseksi Onkijoelta. Myös Riitta Yrjäntytär kielsi täysin, että hän, hänen miehensä tai poikansa olisivat hyökänneet nimismiehen ja lautamiehen kimppuun. Päinvastoin lautamies oli tönäissyt hänet kumoon hänen kysyttyään kirvestään. Kun oikeus kysyi, miksi asiassa ei ollut kannettu edellisillä syyskäräjillä, vastasi nimismies, että vastaajat oli kyllä haastettu käräjille, mutta asiaa ei voitu ottaa käsittelyyn, sillä käräjien aikaan nimismiehen oli ollut mentävä Turkuun sotamiehiä koskevassa asiassa antamaan selvityksensä. Oikeus määräsi Juha Antinpojan valalle siitä, että hän ei ollut pahoinpidellyt lautamiestä. Kirves tuli palauttaa hyvässä kunnossa Antti Matinpojalle.

6. Loimaan käräjät 6.─7.5.1701 ES 1971 KA NN 17 s. 218

Käännös: Veli Pekka Toropainen

226.

Toukokuussa 1701 huudatettiin kolmannen kerran Heikki Martinpoika Paavolan tila Korvessa saman kylän ratsutilallinen Heikki Juhanpojalle tämän saatavista.

7. Loimaan käräjät 29.─30.10.1701 ES 1971 KA NN 18 s. 331.

Käännös: Veli Pekka Toropainen

331─332.

Lokakuussa 1701 vannoi Haitulan Matti Knuutinpoika lautamiehenvalansa.

338.

Lokakuussa 1701 määrättiin Onkijoen Heikki Sipinpoika maksamaan kirkkoherra Matthias Rungiukselle 19 taalaria 22 äyriä kolmikasratsumiehen varustamisesta.

342.

Lokakuussa 1701 haki Tammiaisten Maalina Sipintytär kirvestään takaisin saman kylän Mikko Uotinpojalta. Oikeus ei kuitenkaan saanut tolkkua Mikon selityksestä, sillä hän oli aivan juovuksissa. Lisäksi hänen naapurinsa Matti Yrjänpoika tunkeutui kutsumatta oikeuden eteen puolustamaan häntä, vaikka hänellä ei ollut osaa eikä arpaa koko asiassa. Matille tuomittiin kolmen hopeamarkan sakko ja Mikolle kuuden. Mikko maksoi sakkonsa ruumiillaan.

342─344.

Lokakuussa 1701 Haaran Juha Antinpoika vannoi, ettei ollut hyökännyt lautamiehen kimppuun. Asia lähetettiin tämän jälkeen hovioikeuden ratkaistavaksi.

345.

Lokakuussa 1701 valitti Isonperän Maria Melkiorintytär, että hänen piikansa Kerttu Jaakontytär oli ottanut uuden pestin Karhulan Jaakko Yrjänpojan luo kesken palveluskauden. Kerttu määrättiin palaamaan oikeaan palveluspaikkaansa.

346.

Lokakuussa 1701 vannoi nimismies Henrik Henrikinpoika Lindqvist virkavalansa maaherran ohjeiden mukaan.

348.

Lokakuussa 1701 Kuninkaisten Heikki Eskonpoika maksoi saman kylän Uoti Klemenpojalle kolme kuparitaalaria hevosesta, vaikka oli ensin halunnut rikkoa tämän heidän välisensä sopimuksen.

353─354.

Lokakuussa 1701 piika Anna Juhantytär Kuninkaisista todisti, että saman kylän Heikki Eskonpoika oli joutunut olemaan hyvän aikaa pois työstä, sillä hän oli joutunut kantamaan kättään siteessä. Tämä oli johtunut siitä että saman kylän Uoti Klemenpoika oli lyönyt häntä seipäällä ja kaatanut alleen sekä repinyt hänen kasvoihinsa kolme verinaarmua. Uoti joutui maksamaan jokaisesta mustelmasta kolme markkaa, lyönnistä kolme markkaa ja hiusten vetämisestä kuusi markkaa, kaikki hopearahaa. Lisäksi hän joutui korvaamaan kivusta ja särystä kaksi hopeataalaria.

354.

Lokakuussa 1701 vaati Vesikosken Vappu Tuomontytär Onkijoen Heikki Sipinpojalta lehmää, jonka tämä oli hänelle luvannut, kun hänen miehensä Martti Fransinpoika kirjoitettiin kolmikasratsumieheksi. Heikin ei tarvinnut kuitenkaan maksaa kuin osuutensa neljä kuparitaalaria, sillä hän ei varustanut ratsumiestä yksinään.

355─356.

Lokakuussa 1701 määrättiin Haaran Sipi Mikonpoika ja Heikki Antinpoika kumpikin korvaamaan kymmenen kappaa rukiita Kallion Erkki Antinpojalle, sillä heidän karjansa oli syönyt tämän määrän häneltä. Vastaajat yrittivät vierittää syyn paimenensa Jaakko Pentinpojan kontolle.

359─360.

Lokakuussa 1701 lautamies Heikki Tuomonpoika Vesikoskelta kertoi haastaneensa pitäjänseppä Klas Klasinpojan läsnä ollessa Kauhanojan Martti Pertunpoika Martilan [Mårten Bertilsson Marttila] saman kylän Perttu Antinpojalle siitä, että hänen vihainen koiransa oli purrut kuoliaaksi pukin ja sian Pertulta. Lautakunta oli arvioinut nämä kahden ja neljän kuparitaalarin arvoisiksi. Koska Martti ei tullut vastaamaan, tuomittiin hänet korvaamaan eläinten arvo ja maksamaan kuusi hopeaäyriä tai hävittämään koiransa. Tämän tuomion hän sai kaataa seuraavilla käräjillä, mikäli kykeni. Lisäksi hänen tuli maksaa hopeataalaria siitä, ettei saapunut oikeuteen haastettuna.

360─363.

Lokakuussa 1701 Johan Röökman sai huomautuksen kirjoitettuaan kaksi anomuskirjettä talonpoikaiselle väelle. Hän ei saanut jatkossa ryhtyä tällaisiin toimiin, vaikka häntä olisi niihin pyydetty ja muuta kirjuria ei olisi ollut käsillä.

8. Loimaan käräjät 23.─24.1.1702 ES 1971 KA NN 19 s. 1

Käännös: Veli Pekka Toropainen

3.

Tammikuussa 1702 Haaran Sipi Mikonpoika määrättiin maksamaan veljensä Martti Mikonpojan leskelle Kallion Maria Jaakontyttärelle ja tämän tyttärelle Peattalle 16 kuparitaalaria, jotka hän oli kantanut näiden puolesta 15.─16. joulukuuta 1690 suoritetussa Korven Antti Knuutinpojan perinnönjaossa.

3─3v.

Tammikuussa 1702 Heikki Pertunpoika Myllykylä HeikkiMyllykylä määrättiin maksamaan Onkijoen Heikki Sipinpojalle 13 taalaria 5 äyriä, jotka hän oli ottanut säilyttääkseen, kun he matkustivat kotiin Turusta edellisessä marraskuussa.

3v─4v.

Tammikuussa 1702 Annisten Hannu Ravaltinpoika valitti, että hänellä kaksi vuotta renkinä palvellut Heikki Simonpoika oli ottanut häneltä edellisessä elokuussa uuden 15 kuparitaalarin pestin, mutta mennyt sitten Kosken Jaakko Simonpojan palvelukseen. Heikki tunnusti ottaneensa pestin ja antaneensa rahat äitipuolelleen Elina Matintyttärelle. Tämä oli pitänyt rahoja kaksi viikkoa ja vienyt ne sitten Hannun vaimolle saadakseen niillä tältä viljaa. Koska vaimon tarjoama vilja oli ollut itämätöntä, ei Elina ollut huolinut sitä vaan oli mennyt menojaan. Rahat hän oli jättänyt vaimolle ja nyt läsnä olevana Elina katsoi, ettei pojan tarvinnut olla Hannun palveluksessa vastoin tahtoaan. Jaakon mukaan Hannu oli pakottanut Heikin palvelukseensa ja että tämän edellisen vuoden palkka oli vielä maksamatta. Hannu kutsui tämän vuoksi Jaakkoa valehtelijaksi oikeuden edessä. Heikki määrättiin palaamaan heti Hannun palvelukseen tai korvaamaan tälle vuoden palkka yhdeksän taalaria. Hannu sai puolestaan 12 hopeaäyrin sakon kutsuttuaan Jaakkoa valehtelijaksi.

9. Loimaan käräjät 15.─16.7.1702 ES 1971 KA NN 19 s. 269v

Käännös: Veli Pekka Toropainen

271.

Heinäkuussa 1702 kaikki viisi Niinijoensuun isäntää valittivat seitsemästä Virtsanojan isännästä, että näiden karja oli ollut luvatta laitumella heidän omistamillaan Isosuon ja Pinniosuon niityillä.

271─272.

Heinäkuussa 1702 nimismies Lindqvist valitti, että Majanojan Yrjä Lassinpoika oli jäänyt pois kirkosta ensimmäisenä rukouspäivänä 18. huhtikuuta. Yrjä kertoi, ettei ollut jäänyt pois kirkosta kevytmielisyyttään, vaan hänen jalkansa oli ollut kipeänä kirveeniskun jäljiltä. Hänen olisi ollut mahdotonta kävellä tätä yli kahden peninkulman matkaa, sillä hänellä ei ollut kunnollista hevosta ja hän oli vanha yli 73-vuotias mies. Kotiin oli jäänyt hänen lisäkseen vain hänen vaimonsa, joka oli häntä paljon vanhempi ja raihnaisempi. Kaksi lautamiestä määrättiin tarkastamaan Yrjän jalka, jossa hän sanoi edelleen näkyvän kirveeniskun jäljen. Kun lautamiehet palasivat oikeuteen, he ilmoittivat, että Yrjällä todellakin oli äskettäin syntynyt suuri arpi vasemmassa jalassaan. Kun nimismiehelläkään ei ollut asiaan huomautettavaa, vapautettiin Yrjä syytteestä.

272─273.

Heinäkuussa 1702 ruustinna Katarina Rajalenian valtuutettu Ravalti Hannunpoika Tyrvään Hauniasta kertoi, että ruustinna oli kärsinyt keväällä 1698 huomattavan vahingon tilansa Tyrvään Juurakon tulipalossa. Vahinko nousi 1 699 kuparitaalariin. Valtuutettu pyysi ruustinnalle apua, sillä myönnetty paloapu Karkun ja Tyrvään pitäjistä oli jäänyt vähäiseksi.

272v─273.

Heinäkuussa 1702 Kuninkaisten Uoti Klemenpoika kertoi ottaneensa vuonna 1700 säilöön ratsumieheltään Matti Nissinpojalta tämän marssiessa kentälle harmaan verkajakun, sängynpeiton, säämiskähousut, lampaannahkavällyn, sarkahousut, vilttihatun ja myssyn. Kaatuneen sotamiehen vaimo Vappu Jaakontytär vaati nyt näitä tavaroita itselleen. Uoti määrättiin palauttamaan vaatteet ja yhdeksän taalaria jakusta, jonka hän oli menettänyt. Niiden arvosta vähennettiin kolmen vuoden manttaalirahat 18 taalaria, jotka Uoti oli maksanut Vapusta.

274v.

Heinäkuussa 1702 määrättiin Annisten Hannu Ravaltinpoika maksamaan entiselle renkipojalleen Heikki Simonpojalle vuoden 1701 palkasta puuttuva osa kaksi taalaria ja kuusi äyriä.

275─275v.

Heinäkuussa 1702 Metsämaan Matti Eskonpojan oli tunnustettava, että hänen veljensä Juha Eskonpoika, joka oli marssinut kentälle hänen varamiehenään, oli Hennijoen Yrjä Eskonpojan laillisesti pestattu renki. Yrjä oli pestannut Juhan kahdella karoliinilla, mutta tämä oli pysytellyt veljensä luona ja marssinut sitten kentälle. Yrjä vaati Matilta korvausta renkinsä työstä yli vuoden ajalta. Matti määrättiinkin korvaamaan työn arvo 12 kuparitaalaria ja palauttamaan karoliinit.

276v─277.

Heinäkuussa 1702 pitäjänapulainen Kristian Voigt pyysi, että hänen saamansa Ryssän ja Erkki Luukkaanpojan Skraatarin tilojen välillä saataisiin suorittaa tangoitus pelloilla ja niityillä.

10. Loimaan käräjät 8.─10.11.1702 ES 1971 KA NN 19 s. 482

Käännös: Veli Pekka Toropainen

482─482v.

Marraskuussa 1702 nimismies kantoi Ypäjän leski Maria Tuomontytärtä ja saman kylän Perttu Sipinpojan poikaa Perttu Myllykylä Heikki Pertunpoikaa Heikki Myllykylä siitä, että he olivat siittäneet aviottoman tyttölapsen, joka oli syntynyt edellisen Pertun päivän aikaan. Heikki halusi ensin kieltää siittäneensä lapsen, mutta tunnusti sen sitten tapahtuneen eräässä luhdissa Ypäjällä. Ensikertalaisina Heikki tuomittiin kymmenen ja Maria viiden hopeataalarin sakkoihin. Lisäksi kumpikin joutui suorittamaan kirkonrangaistuksen yhtenä sunnuntaina. Heikki joutui lisäksi maksamaan lapsen ruokkoa vuosittain 24 kappaa viljaa niin kauan kuin se kykenisi itse elättämään itsensä.

485v─486.

Marraskuussa 1702 Auvaisten Erkki Matinpoika vaati Ypäjän Perttu Sipinpojalta Perttu Myllykylä kahta karoliinia ja kuormaa heiniä, jotka hän oli lainannut tälle 11 vuotta aiemmin. Lisäksi hän vaati 30 hopeaäyrin arvoista hopeasolkea ja puolta karoliinia, jotka Pertun vaimo ol häneltä saman vuonna. Näistä summista hän oli jo saanut yhden karoliinin takaisin. Pertun poika Sipi Pertunpoika Sipi Myllykylä vastasi isänsä puolesta, että summat oli jo maksettu. Kun Erkki vaati häntä valalle, hän ei ollut siihen suostuvainen, vaan vaati Erkkiä itseään valalle. Tämä tarjoutuikin vannomaan valan ja Perttu Sipinpoika ja hänen vaimonsa tuomittiin maksamaan velkansa Erkille.

488v─489.

Marraskuussa 1702 Haaran Sipi Mikonpoika tuomittiin maksamaan 18 äyriä kuparia kullekin Yrjä Pentinpojalle, Jaakko Sipinpojalle ja Jaakko Heikinpojalle Ypäjältä sekä puolitoista taalaria Mannisten Matti Matinpojalle kolmikassotamiehen varustamisesta.

489v─490v.

Marraskuussa 1702 Voigt valitti, että renki Perttu Krekinpoika Hirvikoskelta oli ottanut häneltä pestinä neljä viikkoa ennen edellistä Mikon päivää kolme taalaria ja kuusi äyriä kuparirahaa. Perttu oli sittemmin halunnut pysyä edellisessä palveluspaikassaan Hirvikoskella leski Riitta Jaakontyttären eli tämän veljenpojan Tuomo Sipinpojan luona. Perttu määrättiin heti Voigtin palvelukseen, ja koska hän oli ottanut Riitalta pestiksi kaksi karoliinia, tuli hänen palauttaa ne ja maksaa Riitalle vuoden palkka 15 kuparitaalaria.

490v─491v.

Marraskuussa 1702 kestikievari Heikki Sipinpojan vaimo Liisa Yrjäntytär Onkijoelta valitti, että renki Matti Juhanpoika oli ottanut hänen mieheltään loppiaisena 1701 ratsumiehen pestiksi kuusi kuparitaalaria ja jokin aika ennen edellistä Pertun päivää kaksi karoliinia rengin vuosipestiksi astuakseen palvelukseen Mikon päivältä, oli jäänyt saapumatta. Liisa vaati häntä rangaistavaksi ja velvoitettavaksi marssimaan ratsumieheksi vaadittaessa. Matti kielsi ottaneensa vastaan mitään ratsumiehen pestirahoja. Rengin pestin hän kyllä oli ottanut, mutta ei ollut voinut astua palvelukseen, sillä hänelle ei ollut vielä maksettu edellisen vuoden palkkaa. Tästä hän ei ollut kylläkään aiemmin valittanut oikeuden huomion mukaan. Siksi hän oli ottanut kahdeksan päivää pestin ottamisen jälkeen uuden pestirahan neljä kuparitaalaria Ala-Satakunnan kruununvoudin Lars Hauffin rengiltä palvellakseen voutia tämän ratsutilalla Vilvaisissa. Todistaja Mikko Pertunpoika Sieppalasta kertoi, että hän oli sattunut olemaan kestikievarin luona, kun tämä oli alkanut pyytää Mattia ratsumiehekseen. Matti oli myös ottanut kyseisen pestirahan sillä puheella, että hän astuisi kestikievarin silloisen ratsumiehen tilalle tarvittaessa. Matti määrättiin heti palaamaan kestikievarin rengiksi. Kestikievari voisi tarvittaessa pyytää maaherran apua hänen saamisekseen ratsumieheksi.

499v─500.

Marraskuussa 1702 valitti ratsumiehen leski Vappu Jaakontytär Kuninkaisista, että saman kylän Uoti Klemenpoika oli aiheuttanut hänelle kaksi veronaarmua kaulaan päivää ennen edellistä helluntaita. Riita oli syntynyt sonnasta, jonka Vappu oli halunnut käyttää, mutta josta Uoti oli halunnut häntä estää. Uotille tuomittiin kuuden hopeamarkan sakko aiheuttamistaan vammoista. Uoti puolestaan vaati tältä entisen ratsumiehensä edesmenneen Matti Nissinpojan leskeltä maksua heinien korjaamisesta ja pellavamaasta, jotka hän oli luovuttanut Matille käyttöön. Oikeus totesi, että koska hän ei ollut vaatinut maksua lesken mieheltä tämän eläessä, hänen kannettaan ei käsiteltäisi.

503v─504.

Marraskuussa 1702 tuomittiin Ilolan Mikko Hannunpoika maksamaan lautamies Matti Heikinpojalle Haitulasta kolme kuparitaalaria sotamiehen kyyditsemisestä Turusta Tenholaan.

11. Loimaan käräjät 12.6.1697 ES 1970 KA NN 14 s. 242v

Käännös: Veli Pekka Toropainen

243v─244.

Kesäkuussa 1697 vaati kirkkoherra Matthias Rungius Haaran Antti Matinpoika Sipilältä, jota edusti tämän poika Heikki Antinpoika, testamenttilehmää tämän äidinäidin Vappu Heikintyttären jälkeen. Äidinäiti oli pitänyt tilaa kuolemaansa ja hänellä oli ollut 17 lypsävää lehmää ja hän oli ollut hyvissä varoissaan. Lehmä tuomittiin kirkkoherralle, sillä Heikki ilmoitti, että hänen isänsäkin halusi sen maksaa.

244.

Kesäkuussa 1697 ilmoitettiin, että Kallion Juha Erkinpoika oli kuollut vaimonsa ja viiden lapsensa kanssa. Omaisuuden olivat ottaneet haltuunsa pojat Erkki ja Matti Juhanpojat sekä Heikki Sipinpoika Hollo, Kallion Kleme Uotinpoika ja Kallion Kerttu Uotintytär. Pojat määrättiin maksamaan kirkkoherralle testamenttia yhdeksän taalaria 24 äyriä kuparia.

246─246v.

Kesäkuussa 1697 määrättiin Köyliön Mikko Paavonpoika maksamaan Majanojan Yrjä Lassinpojalle tynnyri rukiita.

246v.

Kesäkuussa 1697 määrättiin Korven Heikki Martinpoika maksamaan Majanojan vaimo Katri Luukkaantyttärelle härästä 20 taalaria 28 äyriä.

248.

Kesäkuussa 1697 Piltolan Jaakko Joosenpoika pyysi saada ottaa viljelykseen Isonperän Holkerin tilan, jonka edellinen asukas Matti Sipinpoika oli jättänyt aivan autioksi. Koska hänellä oli takuumiehet veronmaksusta, annettiin tila hänelle.

248v.

Kesäkuussa 1697 tuomittiin Korven Simo Yrjänpoika maksamaan Haaran Sipi Mikonpojalle velkansa puolitoista tynnyriä rukiita ja tynnyri ohria.

251─252.

Kesäkuussa 1697 ilmoitettiin, että nimismiehen poika Henrik Henrikinpoika ja lautamies Heikki Tuomonpoika Vesikoskelta oli lähetetty ottamaan kiinni kolmea varkauteen syyllistynyttä sotamiestä, Heikki Matinpoikaa Hattulasta, Jaakko Antinpoikaa Haarasta ja Tuomo Erkinpoikaa Kauhanojalta.

12. Loimaan käräjät 18.─19.10.1697 ES 1970 KA NN 14 s. 504v

Käännös: Veli Pekka Toropainen

505─505v.

Lokakuussa 1697 tuomittiin Korven Heikki Martinpoika maksamaan velkansa 15 kappaa ohria, jotka hän oli velkaa Haaran Juha Joosenpojalle, Haaran Juha Heikinpojan vaimolle Juliaana Markuksentyttärelle.

509.

Lokakuussa 1697 tuomittiin Yrjä Lassinpoika Juonikka maksamaan Turun Maunu Birgerinpojalle 15 kuparitaalaria vuonna 1695 annetun tuomion mukaan. Sen jälkeen rakennus, josta he riitelivät, olisi Yrjän oma.

513─514.

Piltolan Joosen härkävarkaus.

13. Loimaan käräjät 10.─11.7.1705 ES 1973 KA NN 23

Käännös: Veli Pekka Toropainen

172v─173v.

Heinäkuussa 1705 Sipi Pertunpoika Myllykylä Sipi Myllykylä valitti, että hänen isänsä Perttu Sipinpoika Perttu Myllykylä oli lähettänyt vuonna 1702 Joenperän ratsutilallinen Yrjä Matinpojan ratsumiehelle ratsuhevosen, joka oli viety Rääveliin samana vuonna. Hän ei ollut saanut hevosesta vielä maksua. Joenperän ratsutilallinen esitti rykmentinkirjuri Olof Dahlströmin 31. tammikuuta 1705 antaman todistuksen joka pohjautui Möddersissä 4. joulukuuta 1702 tehtyyn armeijan rekrytointirullaan. Sen mukaan Joenperän ratsumies no 26 oli menettänyt hevosensa Räävelissä ja hän oli saanut Ypäjän no 29 hevosen tilalle. Ypäjän ratsumies hevosineen ja varusteineen oli menetetty taistelussa 17. heinäkuuta. Hänellä oli ollut Huittisten Raijalan ratsutilallinen Paavo Pietinpojan no 83 hevonen, joka oli siis myös menetetty. Joenperän ratsumies oli joutunut luovuttamaan hevosensa myöhemmin pois ja hän oli saanut tilalle 56 hopeataalarilla yhden henkirakuunarykmentin hevosista. Asian käsittely siirrettiin jällen maaherralle, josta se jo oli siirretty Loimaan käräjille.

177.

Heinäkuussa 1705 Kuninkaisten Heikki Eskonpoika ja hänen vaimonsa Riitta Tuomontytär sekä Uoti Klemenpoika ja Kerttu Matintytär olivat sopineet keskenään niin, että heidän toisilleen lausumansa loukkaavat sanat saivat joutua unohduksiin ilman oikeuskäsittelyä. He eivät tienneet toisistaan muuta kuin kunniallista ja hyvää.

181─182v.

Voigtia vastaan syytökset.

182v─183v.

Heinäkuussa 1705 Vampulan Soinilan Kustaa Erkinpoika Tokara Kustaa Tokara ja Oripään ratsutilallinen Juha Erkinpoika vaativat Virtsanojan Tuomo Antinpojalta Tuomas Kurki tämän edesmenneen veljen Jaakko Antinpojan perintöä. Jaakko oli kantajien vaimojen veli. Tuomo esitti perinnönjakoluettelon, jonka mukaan Jaakon perintöosa hääkustannuksineen oli 366 taalaria 7 1/9 äyriä. Tästä vähennettiin hänen jo aiemmin saamansa hevonen arvoltaan 33 taalaria ja hopeapikari arvoltaan 28 taalaria 24 äyriä. Maksettavaksi summaksi jäi siis 304 taalaria 15 1/9 äyriä. Jaon tapahduttua Tuomo sanoi maksaneensa sisaruksilleen niin paljon, että summasta puuttui enää 20 taalaria. Hänen lankonsa halusivat kuitenkin järjestettäväksi kunnollisen jaon. Tuomo huomautti vielä, että hän oli saanut Jaakon rahoista vain saman summan kuin sisaret eli 72 taalaria, vaikka hänen kuului saada summa kaksinkertaisena näihin verrattuna. Jakoa ei voitu nyt suorittaa, sillä kolme sisaruksista ei ollut paikalla.

183v─185v.

Heinäkuussa 1705 käsiteltiin asiaa, jonka mukaan Voigt oli kastanut Oripään piika Aune Krekintyttären aviottoman lapsen Mariaksi. Aune itse ei tiennyt lapsen isän nimeä, mutta hänen mukaansa nuori mies oli ollut tulossa Tammerkosken markkinoilta ja oli ”Turu Saxa” eli turkulainen kaupparenki.

14. Loimaan käräjät 11.─13.9.1705 ES 1973 KA NN 24

Käännös: Veli Pekka Toropainen

3v.

Syyskuussa 1705 renki Erkki Heikinpoika Sikilästä lupasi maksaa nimismies Lindqvistille 16 kuparitaalaria varsasta, jonka hän oli ajanut metsään ja jonka villieläimet olivat tappaneet siellä.

4─4v.

Syyskuussa 1705 pitäjänapulainen Voigt valitti, ettei Kurittulan Juha Yrjänpoika Pisku ollut maksanut hänelle papinsaatavia kymmeneen vuoteen. Tämä oli sitäkin ikävämpää, kun papilla ei ollut muita tuloja kuin taloilta saatavat maksut. Pisku ilmoitti maksaneensa kirkkoherralle, kappalaiselle ja lukkarille sekä useille muille näille tulevat maksut. Hänen mielestään kuninkaallinen säädös määräsi kirkkoherran itsensä maksamaan apupapin palkan. Kirkkoherralla oli sitä paitsi itsellään yksityinen apulainen. Koska muutkin olivat auttaneet pappia kykynsä mukaan näinä vaikeina vuosina, määräsi lautakunta Piskun maksamaan kaikkiaan näiltä kymmeneltä vuodelta 20 kappaa viljaa. Mikäli pitäjäläiset eivät vastaisuudessa halunneet elättää apupappia, tuli heidän valittaa asianomaiselle taholle. Pisku halusi vedota asiassa ylempään oikeusasteeseen, mihin hänellä sanottiin olevan oikeus.

5─5v.

Syyskuussa 1705 todettiin, että Lappijoen Matti Joosenpojan veli Tuomo oli vankina Venäjällä.

9─9v.

Syyskuussa 1705 nimismies Lindqvist kertoi, että hän hallitsi Niinijoensuussa puoliksi tilaa isänsä kanssa. Isän puolikas oli perintötila, mutta hänen kruununtila. Pitäjänapulainen Voigt, joka hallitsi saman kylän Ryssän kruununtilaa, oli ominut kolme peltokappaletta nimismiehen tilasta. Voigtin mukaan hän oli ottanut tilansa verovapaudella kahdeksan vuotta aiemmin. Kaksi näistä peltokappaleista, jotka olivat varsinaisten sarkapeltojen ulkopuolella, sijaitsivat kylän yhteismaalla. Kolmas oli varsinaisen peltoaitauksen sisäpuolella, mutta hän oli raivannut sen vesakosta. Paikalle vaadittiin kruunun edustaja, sillä kyseessä oli kahden kruununtilan välinen riita.

12─13.

Syyskuussa 1705 Kuninkaisten Matti Tuomonpoika vaati langoltaan Jaakko Joosenpojalta Piltolasta vaimonsa Marketan perintöä näiden isän Joose Simonpojan jälkeen. Matin mukaan 11. marraskuuta 1704 pidetyssä perinnönjaossa osa omaisuutta oli jätetty pois jaosta. Jaakon mukaan vain yksi rautakanki oli jätetty pois, sillä sitä ei löytynyt mistään. Osapuolet sopivat niin, että Jaakko maksoi vielä Matille puolitoista tynnyriä rukiita ja asia oli sovittu lopullisesti.

13─13v.

Syyskuussa 1705 Tammiaisten Juha Pertunpoika ilmoitti sopineensa Mikko Uotinpojan kanssa niin, että tämä korvasi kahdesta haavoittamastaan siasta hänelle 11 taalaria kuparirahaa ja hänen oikeudenkäyntikulunsa 24 äyriä hopeaa.

14.

Syyskuussa 1705 Kustaa Tokara Kustaa Tokara ilmoitti sopineensa lankonsa Tuomo Kurjen Tuomas Kurki kanssa niin, että tämä maksoi hänelle 12 kuparitaalaria eikä hän vaatisi tältä enempää vaimonsa vanhempien ja veljen perintöä.

14─14v.

Syyskuussa 1705 Piltolan Jaakko Joosenpoika vaati veljensä sotamies Matti Joosenpojan 7. lokakuuta 1702 antamalla valtakirjalla Kuninkaisten Matti Tuomonpojalta kahta tynnyriä kuutta kappaa viljaa. Matti Tuomonpoika kyllä tunnusti saaneensa Matti Joosenpojalta viljat, mutta katsoi olevansa yhtä oikeutettu kuin Jaakko säilyttämään niitä, sillä hän oli Matti Joosenpojan lanko. Koska Joosenpoika oli antanut valtakirjan, määrättiin Tuomonpoika antamaan viljat Jaakolle ja maksamaan tämän oikeudenkäyntikulut.

18v─20v.

Entisen porvari Matti Paavonpoika Ryngin vaimo Kerttu Jaakontytär Lappijoelta vaati saarnaaja Mickel Rungiuksen velkaa 20 taalaria tämän veljiltä. Matti Ryngin edesmenneet veljet olivat Yrjä ja Pieti Paavonpoika. Pieti oli kuollut lapsettomana ja hänen äitinsä oli Riitta Tuomontytär. Edesmenneen eskadroonansaarnaaja Mickel Rungiuksen veljet olivat kirkkoherra Matthias Rungius, Liedon nimismies Johan Henrikinpoika Ankka ja edesmennyt Krister Henrikinpoika, jonka leski oli Valborg Mårtenintytär. Kirkkoherran vävy oli pitäjänapulainen Anders Gummerus.

21v─22.

Syyskuussa 1705 Voigt ilmoitti toimittaneensa kaksi vuotta aiemmin Hirvikosken Nissi Tuomonpojalle puoli säkillistä rukiita jauhettavaksi uudessa säkissä. Sen jälkeen hän ei ollut niitä nähnyt. Nissi kertoi nimismies Henrik Henrikinpojan ottaneen jauhot ja säkin jokin aika tämän jälkeen ja Voigtin tuli niin muodoin hakea niitä häneltä. Nimismiehen mukaan rukiit olivat tulleet hänelle niiden rukiiden mukana, jotka hänellä itsellään oli ollut säilössä Nissin luona. Säkkiä hän kiisti nähneensä. Nimismies oli tarjonnut Voigtille viljoja ja kolmea kappaa rukiita säkistä, mutta tämä ei ollut huolinut niitä, sillä ne olivat nimismiehen tallettamina Tuomo Jaakonpojalla Karsattilasta. Voigt vaati, että nimismiehen piti toimittaa viljat itse hänelle. Nimismies määrättiinkin palauttamaan Voigtille 15 kappaa viljaa ja kuparitaalari säkistä.

15. Loimaan käräjät 30.─31.10.1699 ES 1971 KA NN 16

Käännös: Veli Pekka Toropainen

328─328v.

Lokakuussa 1699 Piltolan Matti Mikonpoika kertoi, että Isonperän Kerttu Tuomontytär oli ottanut häneltä härän vuokralle, mutta ei halunnut maksaa siitä vuokraa. Kertun tytär Maria Melkiorintytär sanoi äitinsä antaneen Matille vuokraa vastaan niityn. Kun Matti kielsi tämän, eikä Mariakaan voinut todistaa asiaa, määrättiin Kerttu maksamaan vuokrana 15 kappaa viljaa.

328v.

Lokakuussa 1699 Metsämaan Matti Eskonpoika kertoi saaneensa Korven Heikki Juhanpojalta kolme hopealusikkaa, jotka hän oli sitten pantannut Turun porvari Yrjä Hangalle. Hänet tuomittiin palauttamaan lusikat tai maksamaan niiden arvona 27 kuparitaalaria.

329.

Lokakuussa 1699 huudatettiin Korven Heikki Martinpoika Paavolan augmenttitila ensimmäisen kerran saman kylän Heikki Juhanpojalle 40 hopeataalarin verosaatavasta. Heikki Paavola tunnusti tämän velan ja valitti köyhyyttään.

329─329v.

Lokakuussa 1699 Kuninkaisten Uoti Klemenpoika kertoi ottaneensa Vällärin ratsutilan viljelykseen appensa Matti Martinpojan jälkeen, sillä appi ei ollut kyennyt varustamaan enää ratsukkoa köyhyytensä vuoksi. Uotille myönnettiin katselmusmiehet suorittamaan arviointi tilalla.

331v.

Lokakuussa 1699 kruununvouti Jakob Callia valitti, ettei osa Loimaan pitäjäläisistä ollut halukkaita korjaamaan maan- ja kirkkoteitään. Siltavouti Erkki Juhanpojan listan mukaan Vähänperän Kreki Tohna, Haaran Antti Sipilä, Sipi Lassila, Heikki Luukas ja Hirvikosken Heikki Taalikka sekä useat muut olivat laiminlyöneet tämän velvollisuutensa. Heidät kaikki tuomittiin kolmen hopeamarkan sakkoon.

332v─335v.

Tuomo Sakkinen paossa.

335v─337.

Lokakuussa 1699 ilmoitti kapteeni Jonas Skog, että hänen komppaniansa oli marssinut Loimaalta 26. elokuuta Turkuun rykmenttiinsä. Oripään kylään oli perustettu yöleiri ja sieltä oli tarkoitus marssia seuraavana päivänä, joka oli sunnuntai, Pöytyän kirkolle. Hän oli antanut katselmuskirjuri Johan Röökmanille tiukat ohjeet valvoa, että kukaan sotamiehistä ei palaisi takaisi pitäjään. Tämän Röökman olikin tehnyt. Ratsastaessaan Oripään kylään oli hän nähnyt sotamies Erkki Smålannin juovan kyläkadulla talollinen Matti Simonpojan kanssa Juha Knuutinpojan talon edessä. Hän oli käskenyt sotamiestä, hunsvottia heti palaamaan komppaniansa luo. Kun Matti oli sanonut, että Röökman antaisi miehen juoda, sillä hänet oli jätetty valvomaan furiirin hevosta, oli Röökman kutsunut häntä sikavituksi ja lyönyt miekalla verihaavan hänen päähänsä. Matti oli tästä lyönyt Röökmania pienellä kepillä kaksi kertaa olkapäille ja heittänyt hänet hevosen selästä. Röökmanin mukaan Matti oli sanonut myös häntä sikavituksi. Asia lykättiin seuraaville käräjille lisäselvyyden saamiseksi.

338v─339.

Lokakuussa 1699 Esko Sakarinpoika takasi Heikki Heikinpojan, joka otti Vahvalan Eskolan viljelykseen. Edellinen isäntä Kreki Yrjänpoika oli lähtenyt sotamieheksi Kaarinan Kairisten kylään.

351v─352.

Lokakuussa 1699 valitti Turun porvari Matti Juhanpoika Kissa, että hänet oli määrätty maksamaan suuret rahasummat Tammiaisten edesmenneen Matti Lassinpojan leskelle Riitta Jaakontyttärelle ja toiselle langolleen Naantalin porvari Heikki Jaakonpojalle. Matti Lassinpojan veli oli myös Matti Lassinpoika ja asui Tammiaisissa. Maaliskuussa 1708 ilmoitettiin, että Naantalin porvari Heikki Jaakonpojan edesmennyt sisar oli Riitta Jaakontytär. Riitan mies puolestaan oli edesmennyt Matti Lassinpoika. Heikin ja Riitan sisarentytär oli Tammiaisten Anna Yrjäntytär ja tämän mies Juha Pertunpoika. Heikin ja Riitan edesmenneen sisaren Saara Jaakontyttären poika oli Turun porvari Joose Antinpoika Eskola. Edesmenneen sisaren Kirsti Jaakontyttären poika oli alaikäinen Heikki Abrahaminpoika. Veli Sipi Jaakonpojan lapset olivat puolestaan Heikki, Jaakko, leski Marketta ja vaimo Aune Sipintytär. Riitan tila oli Knuutila Hirvikoskella.

16. Loimaan käräjät 12.─13.2.1701 ES 1971 KA NN 17 s. 1

Käännös: Veli Pekka Toropainen

1─2.

Helmikuussa 1702 kirkkoherra Rungius ehdotti, että Turussa sepäntaitonsa oppinut Kauhanojan Klas Klasinpoika otettaisiin pitäjänsepäksi.

6─13.

Helmikuussa 1702 katselmuskirjuri Johan Röökman valitti, että hänen lampuotinsa Heikki Matinpoika ja tämän vaimo Liisa Tuomontytär olivat haukkuneet häntä varkaaksi, ryöväriksi, pyövelinruoaksi, koirien koiraksi ja saakeliksi (sackeli). Riita oli syntynyt herneistä ja kanamunista. Osapuolet sopivat lopulta riitansa niin, että lampuoti maksoi katselmuskirjurille 30 kappaa viljaa.

17. Loimaan käräjät 1.─2.6.1703 KA NN 20 ES 1972 s. 246

Käännös: Veli Pekka Toropainen

247─247v.

Kesäkuussa 1703 Kauhanojan Anna Heikintytär valitti, että hän oli ottanut saman kylän Anna Matintytär Jaakkolalta perjantaina ennen laskiaissunnuntaita 1702 lainaksi hopeapikarin. Tämä pikari oli sitten yhdessä hänen oman omaisuutensa kanssa palanut samaisen sunnuntain vastaisena yönä eräässä luhdissa. Matintytär oli uhannut ottaa Heikintyttäreltä kaksi lehmää pikarinsa korvaukseksi. Lisäksi hän pyysi, että Matintytär määrättäisiin palauttamaan hänelle säilössä olleet puoli tynnyriä rukiita ja puoli tynnyriä ruisjauhoja sekä kaksi säkkiä. Matintytär sanoi saaneensa pikarin pantiksi saman kylän Maria Yrjäntyttäreltä 14 taalaria vastaan ja sopineensa jo Heikintyttären kanssa niin, että tämä maksaisi siitä hänelle 12 taalaria. Heikintytär saisi omaisuutensa takaisin maksettuaan tämän summan. Hän pyrki ensin kiistämään tällaisen sopimuksen selittämällä, ettei hän voisi maksaa tulipalossa tuhoutunutta omaisuutta. Lautamies Jaakko Tuomonpoika Mäenpäästä kertoi kuitenkin, että kun Heikintytär oli antanut haastaa Matintyttären, hän oli sanonut, ettei voinut kieltäytyä maksamasta kyseistä sovittua summaa. Kun lautamies oli kertonut tämän Matintyttärelle viedessään haastetta, oli tämä sanonut tyytyvänsä siihen.

249─250v, 255v─262.

Kesäkuussa 1703 kantoi Henrik Bertilinpoika poikansa nimismies Henrik Henrikinpojan puolesta kahdessa aviotonta lasta koskevassa asiassa ja makaamisjutussa virallisena syyttäjänä. Nimismies oli matkustanut maaherran määräyksestä Turkuun.

254─254v.

Kesäkuussa 1703 Heikki Matinpoika Kurittulasta kantoi isänisänsä Matti Mikonpojan puolesta saman kylän Juha Yrjänpoika Piskua vastaan. Pisku oli tullut Matin luo niitylle ja ravistanut tätä olkapäistä sekä haukkunut kelmiksi. Tämä oli johtunut siitä, että karja oli päässyt niitylle. Matti oli puhutellut Piskua siitä, että tämä oli päästänyt paimenen edellisenä päivänä kirkkoon ja antanut piikansa paimentaa. Piian huolimattomuutta karja oli sitten päässyt niitylle. Kun Pisku kielsi koskeneensa Mattiin, tuotti Heikki todistajaksi Kurittulan Juha Tuomonpojan. Pisku halusi jäävätä hänet, sillä hän oli Matti Mikonpojan sisaren poika. Häntä ei voitu päästää siksi valalle. Seuraavaksi Heikki tuotti oikeuden eteen Kurittulan Matti Klemenpojan, jonka Pisku yritti jäävätä vihollisenaan. Hän ei tiennyt asiasta mitään ja juttu lykättiin seuraaville käräjille, jotta loput todistajat saataisiin paikalle.

18. Loimaan käräjät 26.─27.10.1703 KA NN 20 ES 1972 s. 569

Käännös: Veli Pekka Toropainen

573.

Lokakuussa 1703 kirkkoherra Matthias Rungius ilmoitti, että entinen nimismies ja kirkkoväärti Henrik Bertilinpoika oli velkaa Loimaan kirkonkassaan 19 taalaria 28 äyriä. Henrik hyväksyi tämän summan sillä huomautuksella, että hän oli jo maksanut seuraavalle kirkkoväärtille Klokkarlan Simo Uotinpojalle kuusi taalaria tästä summasta.

573v─574.

Lokakuussa 1703 kirkkoherra Rungius valitti omistamansa Ryngön ratsutilan ja Haaran isäntien Sipi Lassinpojan, Heikki Tuomonpojan, Heikki Antinpojan ja Matti Tuomonpojan puolesta, että Majanojan Antti Matinpoika Seppä ja Yrjä Lassinpoika Juonikas Yrjö Juonikas olivat antaneet karjansa laiduntaa heidän omistamallaan Orisuon niityllä. Lisäksi he olivat uhanneet antaa sen tehdä edelleenkin niin. Lautamiesten mukaan kirkkoherra oli kärsinyt kuluneena vuonna yhden kuorman ja haaralaiset yhden kuorman vahingon tästä laiduntamisesta. Majanojan isännät väittivät näin tapahtuneen heidän paimentensa huolimattomuutta ja heidät määrättiin korvaamaan vahinko.

574v─575.

Lokakuussa 1703 nimismies Lindqvist valitti, ettei Hirvikosken Yrjä Yrjänpoika ollut vielä maksanut kuluvan vuoden nimismiehen- eli käräjäkappoja. Koska Yrjä oli saanut heikon vuosikasvun, halusi hän korvata vaaditut neljä kappaa rahana kuudella hopeaäyrillä. Nimismies vaati maksua viljana kuninkaallisen valtiopäiväpäätöksen perusteella ja Yrjä määrättiin maksamaan sen mukaan kappansa.

577v─579.

Lokakuussa 1703 nimismies Lindqvist valitti, ettei kirkkoherra Rungius ollut antanut hänelle tietoja salavuoteuteen langenneista naisista ja heille syntyneistä aviottomista lapsista ja heidän kasteistaan hänen astuessaan virkaansa. Ne hänen olisi kuitenkin pitänyt saada kirkkoherralta voidakseen ilmoittaa niistä oikeudelle. Nyt hän oli joutunut luottamaan naisten omiin sanoihin. Siksi esimerkiksi äskettäin vuoden 1702 syyskäräjillä nimismies oli saanut väärää tietoa. Tuolloin Ypäjän leski Maria Tuomontytär oli ilmoittanut saman kylän Perttu Sipinpoika Myllykylän pojan Heikki Pertunpojan kanssa siittämänsä lapsen syntyneen Pertun messun aikaan 1702, vaikka lapsi oli syntynyt jo kesäkuussa. Heikki oli sittemmin kirjoitettu sotamieheksi. Lisäksi Marian mies, joka oli kentällä oleva ratsumies, oli ollut vielä tuolloin elossa. Lapsen oikean syntymäajan kirkkoherra oli kyllä ilmoittanut Turkuun konsistorille. Asia oli edennyt hovioikeuteen, joka oli vaatinut nimismieheltä selvitystä. Hän vaati, että asia korjattaisiin, jotta siitä ei syntyisi enempää haittaa hänelle. Kirkkoherran mielestä hänen velvollisuutensa ei ollut antaa näitä tietoja nimismiehelle kirjallisena, vaan pelkkä suullinen tieto riitti. Nimismies sanoi, ettei hän voinut muistaa kirkkoherran suullisia lausuntoja, joita tämä antoi milloin missäkin tilaisuudessa ja välillä kirkonmäellä. Nimismiehen mielestä hänkin voisi saada kirkkoherralta samanlaisia paperilappuja, joita hän liitti konsistorille meneviin papereihinsa. Kirkkoherra ilmoitti, ettei hänkään ollut tiennyt kyseisten käräjien aikaan, että Marian mies, joka oli hänen ratsumiehensä, oli elossa.

579─580.

Lokakuussa 1703 Kurittulan Heikki kantoi jälleen isoisänsä, vanhan ja voimattoman, Matti Mikonpoikan Puolesta Piskua vastaan. Todistaja leski Vappu Mikontytär Kesärlästä kertoi, että Pietarin päivän aikaan 1702 Piskun karja oli päässyt Matti Mikonpojan eli tämän pojan Matti Matinpojan niitylle aivan Kurittulan kylän vieressä. Matti Mikonpoika oli mennyt ajamaan sitä pois, jolloin Pisku oli mennyt hänen perässään ja huutanut: ”Mitä sinulla vanhalla kelmillä on tekemistä minun karjani kanssa!”. Pisku oli palannut pihaansa ja huutanut samat sanat keittiönsä katolta. Matti Mikonpojan hän ei ollut kuullut vastaavan mitään, sillä hän oli huonokuuloinen. Pisku sanoi kyllä huutaneensa Matille keittiön katolta, mutta ainoastaan sen, että ne olivat tehneet kelmin teon, jotka olivat houkutelleet hänen paimenensa pois karjan luota. Osapuolille ehdotettiin sovintoa, joka kelpasi Heikille. Pisku puolestaan rupesi ylimielisesti puhumaan, että hän vetoaisi asiassa ylempään oikeusasteeseen. Tällöin Heikki ilmoitti todistajaksi vielä ratsumestari Brunoun palvelijan Antti Hartmanin, joka ei nyt ollut paikalla. Asia lykättiin seuraavilla käräjillä käsiteltäväksi, mikäli osapuolet eivät sitä ennen pääsisi ystävälliseen sovintoon.

581─581v.

Lokakuussa 1703 kappalainen Jakob Laevonius vaati pitäjänapulainen Kristian Voigtilta kappalaisen kappoja usean vuoden ajalta Ryssän tilalta, jonka tämä oli ottanut autiosta viljelykseen. Voigt puolestaan vaati Laevoniusta palauttamaan renki Perttu Krekinpojan, joka oli ollut hänellä palveluksessa edellisen vuoden ja joka oli nyt ottanut pestin Laevoniukselle. Lopulta papit sopivat kädenlyönnillä niin, että kumpikin luopui vaateestaan.

583─583v.

Lokakuussa 1703 Juha Yrjänpoika Pisku ja hänen vaimonsa Aune Simontytär syyttivät Heikki Matinpoika Mikkolaa siitä, että tämä oli juhannuksen aikaan houkutellut heidän paimenensa Tuomo Juhanpojan luokseen ja hylkäämään Piskun karjan. Heikki kielsi tämän, sillä paimen oli ollut heidän yhteisensä. Tätä Juhakaan ei voinut kieltää. Hän kuitenkin ilmoitti, että Heikki ei ollut eräänä aamuna laskenut paimenta hänen luokseen saamaan ruokansa ja Piskun karja oli siksi jäänyt sinä päivänä karjasuojiin. Pisku oli siksi joutunut laittamaan piikansa paimeneen sinä päivänä. Paikalla ollut paimen kielsi Heikin koskaan kieltäneen häntä ottamasta Piskun karjaa mukaan. Piskukaan ei voinut tätä enää kiistää. Piskun puolisot määrättiin maksamaan Heikin kuluja taalarilla ja 16 äyrillä hopeaa. Pisku jätti oikeuteen kolmen markan vetorahan ajaakseen juttua edelleen seuraavilla laamanninkäräjillä.

586─586v.

Lokakuussa 1703 vaati Levälän Matti Joosenpoika Annisten Jaakko Hannunpojalta kahta kuparitaalaria. Matti oli kyydinnyt heidän kaksikassotamiehensä vuonna Tenholan pitäjään.

588─588v.

Lokakuussa 1703 Haaran Matti Tuomonpoika valitti, että Metsämaan Simo Sipinpoika oli pestannut hänen kymmenennellä vuodella olevan paimenpoikansa Erkki Juhanpojan laittomaan aikaan. Erkki oli palvellut Matilla jo kaksi vuotta. Simo väitti pestanneensa pojan Mikon päivän aikaan. Paimenen mukaan Simon vaimo oli tyrkyttänyt pestin hänelle. Matti oli palauttanut pestin myöhemmin. Kun Erkkikin halusi mieluummin jäädä Matin palvelukseen, katsoi oikeus, että Simo oli pestannut pojan väärään aikaan ja Matin tietämättä.

593─594v.

Lokakuussa 1703 esitti Voigt maaherra Jakob Buren 2. maaliskuuta 1703 antaman kirjelmän koskien Ryssän tilan verovapauden pidentämistä. Tilalla oli tämän johdosta järjestetty talonkatselmus 10. elokuuta. Voigt oli ottanut tilan viljelykseen vuonna 1698 ja saanut sille viiden vuoden verovapauden 1. toukokuuta 1700. Tilan olisi pitänyt siten tulla verolle vuonna 1703. Voigt oli korjauttanut osan rakennuksista ja rakennuttanut uuden pakarituvan kaikkine tarpeineen, lukuun ottamatta välikattoa (varmtaket) ja lattiaa, jotka oli vielä tehtävä. Lisäksi hän oli rakennuttanut uuden rehuladon ja riihen sekä korjannut latoja. Peltoja hän viljeli suurimmaksi osaksi lukuun ottamatta joitakin paikkoja, joissa oli suuria kantoja. Tila oli ollut autiona miesmuistin ennen häntä ja hän oli kaivattanut ojat ja teettänyt aidat tarpeellisiin paikkoihin. Puutteita havaittiin vielä 118 taalarilla. Hän ei ollut ennättänyt tehdä enempää, varsinkin kun hän ei ollut saanut ensimmäisinä vuosina satoa. Kun hän oli saanut osan pelloista viljelykseen, olivat alkaneet vaikeat sotavuodet, jolloin hän ei ollut saanut hankittua tilalle miestyövoimaa. Varat hän oli kuluttanut sotamiehen varustamiseen kentälle. Lautakunta ehdotti hänelle vielä kahden vuoden vapautta niin, että tila tulisi verolle vuonna 1705. Asia alistettiin maaherralle.

595.

Lokakuussa 1703 määrättiin Virtsanojan Tuomo Antinpojan Tuomas Kurki pyynnöstä perinnönjakomiehet hänen edesmenneen vaimonsa Maria Yrjäntyttären Maria Kännö pesälle. Alaikäisten lasten holhoojaksi valittiin heidän enonsa ratsutilallinen Heikki Yrjänpoika Kännö Heikki Kännö Siivikkalasta.

596v.

Lokakuussa 1703 oikeuden eteen astui kaksikasratsumies Juha Lassinpojan vaimo Kerttu Kaaprontytär Turusta ja Majanojan Yrjä Lassinpojan poika Heikki Yrjänpoika, jotka ilmoittivat sopineensa seuraavaa: Heikki maksoi isänsä puolesta Juhan ratsumiehen palkasta ja hänen tilalla tekemistään töistä pienen teurasvasikan ja tynnyrin rukiita, minkä osapuolet vahvistivat kädenlyönnillä.

597v─598v.

Lokakuussa 1703 katselmuskirjuri Johan Röökman valitti puustellinsa Hirvikosken Taalikan lampuodin Heikki Matinpojan poikapuolista Perttu ja Jaakko Yrjänpojista. Pojat olivat hakanneet hänet 5. toukokuuta, kun hän oli ottanut joitakin aidaspuita asettaakseen ne pellavamaan aitaan. Lautamiehet olivat löytäneet hänen käsivarrestaan ja olkapäästään neljä mustelmaa sekä verinaarmun silmäkulmasta. Perttu kielsi lyöneensä Röökmania ja sanoi, ettei hänen kesällä sotamiehenä kentälle marssinut veljensäkään ollut lyönyt tätä. Hän oli vetänyt kyllä Röökmania hiuksista, kun Röökman oli lyönyt häntä päähän. Hän oli valmis vannomaan valalla, ettei ollut aiheuttanut Röökmanin mustelmia tai verinaarmua. Röökmankin joutui myöntämään, että Jaakko oli lyönyt häntä, kun Perttu piti häntä kiinni hiuksista. Perttu joutui maksamaan sakkonsa kuusi hopeamarkkaa nelinkertaisena, sillä hän oli käynyt esimieheensä kiinni.

599v─600v.

Lokakuussa 1703 ylioppilas Sigfridus Jonikus syytti lautamies Heikki Tuomonpoikaa Vesikoskelta ja Antti Juhanpoikaa Ypäjältä siitä, että nämä olivat väittäneet hänen varastaneen hatun. Tämän oli kuullut hänen veljensä Heikki Yrjänpoika Majanojalta, joka kertoi hänelle asiasta. Tämä oli tapahtunut keväällä Matin päivän aikaan, kun Heikki oli tullut eräälle maasillalle korjaamaan sitä. Vastaajat olivat jo olleet paikalla ja kysyneet, mitä hänen veljensä oli tehnyt sille hatulle, jonka hän oli varastanut Antilta kirkossa. Vastaajat kielsivät syyttäneensä Jonikusta varkaudesta. Antti oli ainoastaan kysynyt, tiesikö hän mitään Antin rovastintarkastuksessa kirkossa kadottamasta hatusta, jonka Jonikus oli sitten löytänyt. Koska todistajat eivät olleet paikalla, vaikka heidät oli haastettu, lykättiin asia seuraaville käräjille.

606─611.

Lokakuussa 1703 käsiteltiin ensimmäisen kerran Huittisten käräjiltä Loimaan käräjille siirrettyä juttua, jossa selviteltiin suuren metsäpalon syytä. Huittisten nimismies Erik Idman oli syyttänyt jotakuta Tammiaisten isäntää tulen sytyttäjäksi. Tämä olisi tapahtunut heidän omistamallaan Huhtamoniitun niityllä, jossa myös huittislaisilla oli osuuksia. Nimismies Lindqvist kertoi saaneensa tiedon tulipalosta vasta 11. heinäkuuta kruununvouti Jakob Callian lähettämästä kirjeestä. Tällöin tuli oli jo edennyt Huittisten puolelle. Hän oli lähettänyt heti viestikapulan kiertämään pitäjää ja antanut kuuluttaa seuraavana sunnuntaina kirkossa, että pitäjäläiset kiirehtisivät sammuttamaan tulta. Hän oli kiiruhtanut sammutustöihin pitäjäläisten kanssa maanantaiaamuna 13. heinäkuuta. Tuli, joka oli syttynyt 4.─5. heinäkuuta, oli jo levinnyt niin, että sitä oli mahdoton sammuttaa. He olivat kuitenkin onnistuneet rajoittamaan tulen leviämistä ja pelastaneet Kukonharjan kylän, joka tuolloin oli vaarassa tuhoutua. Nimismies Lindqvist oli sitten tutkinut muutamien muiden kanssa, mistä tuli oli saanut alkunsa. He olivat päätyneet siihen, että Tammiaisten Mikko Uotinpoika Sipilän niittyladon lähellä oli ollut tuli, josta palo oli saanut alkunsa. Tulen jälkiä oli ollut sekä latoon päin, joka oli palanut ja sen mukana kaksi kuormaa heiniä, että metsään päin. Mukana oli palanut myös Matti Yrjänpoika Hulsin lato ja kolme heinäkuormaa. Nimismies oli kysynyt Mikko Sipilältä, miksi ladolle oli tehty tuli. Hänen mukaansa keittotuli oli niin kaukana, että hän oli tehnyt tulen ladolle tupakkatuleksi ja samasta tulesta hänen väkensä sai keittotulen, jos toinen tuli olisi sammunut. Mikon mukaan tuli ei voinut saada alkua hänen ladoltaan, sillä hän oli sammuttanut sen vedellä lauantai-iltana 4. heinäkuuta, kun väki palasi kotiin. Myöskään Tammiaisten Tuomo Erkinpoika Rekolan, Jaakko Erkinpoika Pietilän ja Matti Hulsin tulesta palo ei ollut syttynyt, sillä nimismies kertoi sen olevan kaukana palopaikasta ojan toisella puolella vastapäätä Sipilän latoa. Todistaja Heikki Heikinpoika Eskola Vahvalasta lisäsi, että Kukonharjan isäntä Yrjä Heikinpoika oli sanonut heidän suojellessaan tilaa, että Kannilan isäntä oli tehnyt vastatulen, joka oli päässyt leviämään viisi päivää aiemmin. Tämän tulen hän oli tehnyt pelastaakseen omistuksensa ja estääkseen tulen leviämisen. Tämä tuli oli kuitenkin aiheuttanut suurempaa tuhoa huittislaisten omistuksille kuin Tammiaisten tuli Kukonharjan isännän mukaan. Nimismies Lindqvistkin oli kuullut tämän, mutta sanoi, ettei Kannilan isännällä ollut mitään pahaa tarkoitusta, sillä tulipalon sattuessa oli tapana tehdä vastatuli lisävahinkojen estämiseksi. Juha Pertunpoika Kestilä Tammisista kertoi, että hän oli saanut tiedon palosta sunnuntai-iltana 5. heinäkuuta. Kun hän oli kiiruhtanut paikalle maanantaiaamuna, olivat Sipilän ja Hulsin ladot jo palaneet. Tuli oli polttanut myös niityn ja osan metsää, niin ettei mitään ollut enää tehtävissä Huhtamoniitulla. Sipilän piika Anna Erkintytär kertoi ilman valaa, että hänen isäntänsä oli tehnyt lauantaiaamuna tulen tulentekovälineillä jonkin matkan päähän ladon ulkopuolelle heidän nauttiessaan aamiaista. Isäntä oli sitten erottanut puut toisistaan ja koonnut hiilet korkeaksi keoksi, mutta ei ollut kaatanut vettä nuotioon. Kun he olivat illalla lähteneet ladolta, ei hän ollut huomannut enää mitään tulta. Jos tuli oli lähtenyt tästä nuotiosta, oli sen täytynyt kyteä piilossa. Rekola, Pietilä, Sipilä ja Hulsi kertoivat, että kun he sunnuntai-iltana olivat menneet väkineen takaisin niitylle, olivat ladot ja niitty jo palaneet. He olivat yrittäneet sammuttaa tulta jonkin aikaa yöllä siinä onnistumatta. Hulsi oli lähettänyt tyttärensä Riitan kotiin kertomaan muille naapureille, että heidän tulisi saapua apuun. Matkaa niityn ja kodin välillä oli noin peninkulma. Juha Kestilä olikin tullut maanantaiaamuna, mutta Tuomo Jussila oli vastannut, että koska hänellä ei ollut siellä niittyä, ei hän ollut velvollinen auttamaankaan. Leski Kerttu Filppula ei ollut voinut lähteä kotoa, sillä hän oli siellä yksin pienten lastensa kanssa. Paikalla olleet talolliset valittivat, että Sipilä oli lähtenyt väkineen jo sunnuntai-iltana toiselle niitylleen, eivätkä he sitten enää olleet tulleet sammutustöihin. Sipilän mukaan hänellä ei ollut siellä mitään tekemistä, sillä tuli oli levinnyt jo metsään, eikä sitä voinut sammuttaa. Myös muut naapurit Rekola, Pietilä ja Kestilä olivat poistuneet paikalta maanantaiaamuna ja jättäneet metsäpalon jälkeensä. Nimismies sanoi, että jos he olisivat lähettäneet hänelle sanan, niin hän olisi heti käskenyt pitäjäläiset sammuttamaan paloa. Nyt hän oli saanut tiedon vasta kahdeksan päivän kuluttua voudin kirjeestä. Juttu lykättiin seuraaville käräjille lisätodisteiden saamiseksi.

19. Loimaan käräjät 21.─22.1.1704 ES 1972 KA NN 21 s. 1

Käännös: Veli Pekka Toropainen

17v─18v.

Tammikuussa 1704 nimismies Lindqvist esitti laskun vankien ja heidän kuljettajiensa hänelle aiheuttamista kuluista ajalta 17.2.1701─24.12.1703. Summa nousi 15 taalariin 10 äyriin hopearahaa. Lisäksi hän esitti ajalta 1.1.1701─3.12.1703 ne kulut, joita hänelle oli aiheutunut sotilashenkilöiden ruokkimisesta. Niiden summa nousi 9 taalariin 8 äyriin hopeaa.

20. Loimaan käräjät 11.─13.7.1704 ES 1973 KA NN 21

Käännös: Veli Pekka Toropainen

433.

436v─438.

Heinäkuussa 1704 Vähänperän Antti Krekinpoika vaati Turun porvari Joose Eskolalta Joose Eskola 20 kuparitaalaria hevoskaupasta. Antin isä Kreki Mikonpoika oli ostanut jo vuonna 1700 Joosen veljeltä talollinen Perttu Antinpoika Perholta Perttu Perho Kauhanojalta Jooselle kuuluvan hevosen 70 taalarilla. Tilaisuudessa oli maksettu 20 taalaria sillä puheella, että mikäli hevosessa olisi vikaa, kauppa purkautuisi. Hevosen jalat olivatkin olleet halvatut. Antti sai vaatimansa rahat.

445─446.

Heinäkuussa 1704 nimismies Lindqvistiltä kysyttiin, oliko Tammiaisten Mikko Uotinpoika Sipilä kirjoitettu sotamieheksi ja oliko hän jo marssinut kentälle. Nimismiehen mukaan Mikko oli kirjoitettu rulliin jo edellisenä talvena, mutta hän ei ollut vielä lähtenyt sotajoukon mukana, vaan hän oli pysytellyt karkumatkalla rulliin viemisestä lähtien. Nimismies oli myös yrittänyt kaikin tavoin saada hänet kiinni. Tuomarin mielestä tuli pitää ylimääräiset käräjät, sillä Mikon epäiltiin sytyttäneen edellisenä kesänä metsäpalon, jossa monet huittislaiset olivat kärsineet suuria tuhoja. Myös hänen naapurinsa Tuomo Rekola, Jaakko Pietilä, Matti Hulsi, Juha Kestilä ja Tuomo Jussila tuli haastaa näille käräjille, sillä he olivat osoittaneet huolimattomuutta tulipalon sammuttamisessa.

446─446v.

Heinäkuussa 1704 nimismies Lindqvist väitti jahtivoudin hyökänneen hänen kimppuunsa Vilvaisten ratsutilalla kolme viikkoa aiemmin. Tästä hänelle olisi aiheutunut 13 verinaarmua. Jahtivouti Heikki puolestaan väitti nimismiehen lyöneen häntä useita kertoja. Asia lykättiin, kunnes todistajat saataisiin paikalle.

21. Loimaan käräjät 3.─5.11.1704 ES 1973 KA NN 21

Käännös: Veli Pekka Toropainen

679─680.

Marraskuussa 1704 Annisten Jaakko Hannunpoika vaati Ilolan Jaakko Knuutinpojalta karoliinia, jonka tämä oli löytänyt Vahvalan pellolta. Jaakon vaimo Maria Sipintytär oli sen pudottanut edellisenä päivänä. Knuutinpojan mukaan Jaakko ei voisi koskaan todistaa, että kyseessä oli juuri Marian kadottama raha. Jaakko Hannunpojan mukaan Knuutinpoika oli käräjäpaikalla luvannut antaa hänelle puoli karoliinia, mikäli hän olisi syytön Marian rahan omimiseen. Knuutinpojan mukaan hän ei ollut luvannut rahaa Jaakolle syyllisyydestä, vaan siksi, että heidän hyvä ystävyytensä säilyisi ja ettei näin vähäpätöistä asiaa tarvitsisi tuoda oikeuteen. Hannunpoika sanoi itse nähneensä, kuinka Knuutinpoika löysi rahan. Knuutinpojan mukaan kyseessä oli ollut vain valkea runstykki, jonka hän löysi Jaakon päivänä Vahvalan pellolta. Knuutinpoika sanoi Virtsanojan Heikki Joosenpojan voivan todistaa asian. Tämä ei ollut paikalla, joten asia lykättiin.

692─692v.

Marraskuussa 1704 valitti Hirvikosken Nissi Tuomonpoika, että katselmuskirjuri Johan Röökmanin vaimo Kirstin Jakobintytär Bock oli haukkunut häntä edellisen Mikkelin päivän aikaan. Röökmanin mukaan hänen vaimonsa ei ollut sanonut Nissille muuta kuin että tämän tulisi hävetä asiattomuuttaan, varsinkin kun siitä ei ollut kovin kauan kun hän oli itse joutunut istumaan huorapallilla. Tämä oli johtunut siitä, että Nissi oli kutsunut Kirstiniä nartuksi (nartu). Koko riita oli saanut alkunsa siitä, että Nissin vuohet olivat juoksennelleet Kirstinin kaalimaassa, josta hän oli halunnut ajaa ne pois. Koska osapuolet eivät voineet osoittaa toisiaan syyllisiksi, vapautettiin molemmat syytteestä.

694─695.

Marraskuussa 1704 Inkilän Tuomo Heikinpoika ja hänen lankonsa Juha Erkinpoika Oripäästä vaativat Yrjä Tuomonpoika Kärjeltä perintöä tämän lapsettomana kuolleen vaimon Maria Simontyttären jälkeen. Tämän vaatimuksensa he perustivat siihen, että he olivat Marian sisaren tytärten miehiä. Kärki esitti kappalainen Jakob Laevoniuksen 20. marraskuuta 1702 kirjoittaman testamentin, jonka hän oli laatinut antaessaan ehtoollista tautivuoteessa maanneelle Marialle. Maria oli kuollut joitakin päiviä myöhemmin. Marian mukaan hän oli ollut uskollisessa ja rakkauden täyttämässä avioliitossa miehensä kanssa yli 30 vuotta ja hän halusi testamentata omaisuutensa miehelleen. Tämä erityisesti siksi, että hän oli yhdessä miehensä kanssa hankkinut suurimman osan omaisuudestaan, eikä perinyt sitä.

699.

Marraskuussa 1704 Pöytyän Hypöisten Simo Pertunpoika vaati perinnönjakoa langoltaan Piltolan Jaakko Joosenpojalta tämän vanhempien jälkeen. Jaakon sisar oli Simon vaimo.

705─706.

Marraskuussa 1704 vaimo Vappu Tuomontytär Hirvikoskelta valitti, että katselmuskirjuri Johan Röökmanin vaimo Kirstin Jakobintytär Bock oli hyökännyt hänen kimppuunsa päivää ennen Turun syysmarkkinoita. Tässä rytäkässä Vappu oli loukkaantunut. Kirstinin mukaan asia oli päinvastoin. Riita oli syntynyt siitä, että Vapun härkä oli uinut joen yli ja syönyt Kirstinin hernehaasiasta. Kirsti oli siksi aikonut soutaa piikansa Vappu Uotintyttären kanssa ruuhella joen yli ajaakseen härän pois. Vappu Tuomontytär oli halunnut estää tämän. Vappu Tuomontytär tuotti todistajaksi entisen piikansa Maalina Martintyttären. Tämä kertoi Kirstinin lähettäneen sanan paimenpojan mukana, että Vapun tulisi hakea härkänsä pois hänen haasialtaan. Kun tämä ei ollut sitä tehnyt, oli Kirstin aikonut soutaa joen yli piikansa kanssa. Kun Vappu Tuomontytär oli halunnut estää häntä siitä, oli Kirstin lyönyt häntä korvalliselle niin, että Vapun hattu oli pudonnut. Vappu Tuomontytär oli puolestaan tönäissyt Kirstinin jokeen ja tarttunut tätä leteistä. Tällöin Kirstin oli lyönyt Vappua uudelleen airolla. Vappu oli lisäksi kutsunut Kirstiniä Präntä Cariniksi ja hattuvarkaaksi. Kirstin oli puolestaan puhjennut haukkumaan Vappua Pimpa Vapuksi huoraksi ja luntuksi, kunnes tämä todistaisi Kirstinin varastaneen hänen hattunsa. Katselmuskirjurin vaimo sai lyönneistä kuuden markan ja Vappu jokeen tönäisemisestä kolmen markan ja hiuksista vetämisestä kuuden markan sakon, kaikki hopearahaa. Haukkumasanat annettiin anteeksi, sillä ne oli sanottu kiivastuksissa.

706─708.

Marraskuussa 1704 Kurittulan Matti Matinpoika syytti naapuriaan Raikkolan Martti Fransinpoikaa Martti Frantsi siitä, että tämä oli juorunnut hänen varastaneen nahan Turun porvari Yrjä Mikonpoika Mannilalta. Martin mukaan hänen lankonsa, turkulainen tullisyökäri Matti Fransinpoika, oli kertonut hänelle, että Matti Matinpoika oli ostanut porvarilta kaksi nahkaa Heikin markkinoilla. Hän oli maksanut niistä vain toisen. Vasta kun porvari oli lähtenyt hänen peräänsä hänen jo ollessaan kotimatkalla, oli hän antanut porvarille toisesta nahasta kaksi karoliinia. Matti Matinpoika esitti porvarin 11. maaliskuuta antaman todistuksen, jonka mukaan hän oli ostanut nahat oikealla rahalla. Porvarin mukaan totta ei ollut myöskään se, että hän olisi lähtenyt talonpojan perään vaatiakseen rahojaan. Marttikaan ei halunnut syyttää Mattia moisesta, mutta silloin tämä kysyi, miksi Martti sitten oli levittänyt hänestä sellaista huhua. Matti pyysi todistajaksi Kurittulan Aune Simontyttären, mutta tätä ei voitu kuulla, sillä hänen miehensä Matti Pisku antautui suunsoittoon Matti Matinpojan kanssa koskien poikansa palkkaa. Raikkolan Maria Heikintytär kertoi Martin tyttären Peattan Beata Frantsi kertoneen hänelle Matin jättäneen toisen nahan maksamatta. Koska sanan alkuperäinen levittäjä oli tullisyökäri, vapautettiin Martti sakoista. Hän joutui korvaamaan Matille vain kaksi hopeataalaria tämän kuluista ja hukkaan heitetystä työajasta. Ja koska Martti oli asian käsittelyn alkaessa aivan humalassa, langetettiin hänelle kuuden hopeamarkan sakko, jonka hän kuittasi istumalla vankikistussa.

713v─714.

Marraskuussa 1704 neljä Tammiaisten ja kaksi Ilolan talollista sekä Yrjä Kärki valittivat, että Männistön Simo Heikinpoika Yrjälä käytti useampia vuorokausia heidän yhteisesti omistamastaan Vanhamyllyn jalkamyllystä kuin hänelle kuului. Simo Yrjälä pokkaili ja piti oikeuden edessä kovaa meteliä ilmoittaessaan, ettei hän haluaisi myllystä enempää kuin hänelle kuului. Mylly oli jaettu siten, että Tammiaisten taloilla oli yhteensä kolme vuorokautta, Ilolan kaksi vuorokautta, Kärjellä puolitoista, Männistön ratsutilalla kolme ja Yrjälällä puolitoista. 12 vuorokauden jälkeen kierto lähti uudelleen alusta. Yrjälä sai vielä kolmen hopeamarkan sakon suunsoitostaan oikeudessa.

714─714v.

Marraskuussa 1704 Kuninkaisten Uoti Klemenpoika kantoi edellisen avioliittonsa lasten puolesta, jotta nämä saisivat äitinsä veljen kaksikasratsumies Kustaa Erkinpojan perinnön, jonka tämä oli jättänyt Mälläisten kestikievarille ja sepälle Mikko Tuomonpojalle säilytykseen marssiessaan sotakentälle. Siihen kuului kaksi kuuden taalarin plootua, kaksi tynnyriä ohria ja arkku, jossa oli joitakin tavaroita. Mikko oli halukas maksamaan perinnön, kunhan sai vakuuden, etteivät perilliset vaatisi häneltä jatkossa enempää.

717─717v.

Marraskuussa 1704 ilmoitti Ypäjän Jaakko Heikinpoika Seppälä veronkantokirjuri Johan Strandmanin 5. lokakuuta eli kuluvana päivämääränä antaman todistuksen mukaan, että Haaran Sipi Lassila oli hänelle velkaa kuluvan vuoden sotamiehen varustamisesta yhdeksän taalaria 18 äyriä kuparirahaa. Tähän Lassilalla ei ollut huomautettavaa.

717v─719.

Marraskuussa 1704 nimismies toi uudelleen käsiteltäväksi Tammiaisten talollinen Mikko Uotinpoika Sipilän jutun. Asia koski kesällä 1703 syttynyttä metsäpaloa, joka oli aiheuttanut paljon vahinkoa. Mikko oli itse ilmoittautunut 3. marraskuuta vastaamaan asiassa, mutta sitten paennut yöllä vasten 5. päivää pelätessään, että hänet otetaan ja viedään sotamieheksi. Nimismies oli lähettänyt hänen peräänsä rättärin ja kaksi renkiä, mutta Mikkoa ei ollut vielä löydetty. Huittisten puolesta asiaa ajoivat Kannilan Erkki Tuomonpoika ja Riesolan Luukas Pietinpoika. Asiasta oli päätetty pitää välikäräjät 7. marraskuuta.

22. Loimaan käräjät 11.─13.3.1705 ES 1973 KA NN 22

Käännös: Veli Pekka Toropainen

195v─196.

Maaliskuussa 1705 Klokkarlan Liisa Erkintytär vaati Vähänperän Antti Krekinpojalta kehruupalkkoja puolesta leiviskästä pellavia 12 äyriä. Antti ei halunnut maksaa niitä, sillä Liisan mies sotamies Sipi Matinpoika oli velkaa 3½ taalaria vilttihatusta hänen veljelleen Naantalin porvari Jaakko Krekinpojalle. Liisa esitti miehensä 2. lokakuuta 1704 Riiassa kirjoituttaman kirjeen, jonka mukaan hän oli itse maksanut hatun Jaakko Krekinpojan veljelle Turun porvari Matti Krekinpojalle.

196v─197.

Maaliskuussa 1705 Uoti Klemenpoika väitti, että hänen naapurinsa Heikki Eskonpojan koita oli purrut hänen sikaansa syksyllä 1703, pukkia syksyllä 1704 ja kaksi viikkoa sitten toista sikaa. Uoti ei voinut tätä kuitenkaan todistaa, ja siksi Heikki vapautettiin syytteestä.

197─198v.

Maaliskuussa 1705 nimismies ilmoitti, että Mikko Sipilä oli saatu kiinni kaksi viikkoa aiemmin. Mikon mukaan hänen tulensa ei ollut aiheuttanut vahinkoa huittislaisille, vaan sen oli tehnyt Kannilan Erkki Tuomonpojan hänen tultaan vastaan tekemä tuli. Tämän hänelle olivat kertoneet Huittisten entinen lautamies Juha Eliaanpoika Korkeakoskelta ja edesmennyt Kukonharjan isäntä Heikki Ristonpoika. Kannilan Erkin mukaan kukaan ei voisi osoittaa, että hänen tulensa oli aiheuttanut vahinkoa. Päinvastoin, se oli estänyt enemmät tuhot monien mailla. Kukonharjan Heikin hän tuomitsi vanhaksi mieheksi, joka ei enää tiennyt mitä hän puhui. Tämän pystyi kertomaan hänen mukaansa Heikin poika Yrjä, joka oli pitänyt Kukonharjan isännyyttä jo joitakin vuosia. Nimismies Lindqvist kertoi kuulustelleensa Juha Eliaanpoikaa neljän lautamiehen kanssa Kukonharjalla edellisenä syksynä. Tämä oli sanonut, ettei Loimaan tuli ollut aiheuttanut vahinkoa, sillä se oli ollut tuulen alla ja Kannilan tuli tuulen yläpuolella. Kannilan tuli oli palanut kolme päivää ennen kuin se oli tullut yhteen Loimaan tulen kanssa. Huittislaiset ja Juha Eliaanpoika tai Yrjä Heikinpoika eivät nyt olleet paikalla. Mikko ei ollut antanut myöskään haastaa heitä, sillä hän oli myös itse kärsinyt tulesta vahinkoa. Asiaa jouduttiin lykkäämään jälleen.

212.

Maaliskuussa 1705 Metsämaan Simo Sipinpoika valitti, että Haaroisten Matti Tuomonpoika halusi poikanen Erkki Juhanpojan paimenekseen vuodeksi 1705, vaikka Simo oli jo tämän pestannut. Kun poikakin ilmoitti, että hän ei enää halunnut Matin palvelukseen, vaan jäisi mieluummin Simon luo, jossa hän jo oli, päätti oikeus Simon hyväksi.

214─214v.

Maaliskuussa 1705 pistooliseppä Juha Jaakonpoika Cojander halusi mainetodistusta Turun ammattikunnalle. Lautakunnan mukaan hän oli syntynyt Kojossa talollinen Jaakko Yrjänpojan ja Anna Jaakontyttären lapsena.

216─217.

Maaliskuussa 1705 kertoi leski Liisa Vilpuntytär Turusta, että hänen lankonsa Jaakko Joosenpoika Piltolasta ja Isostaperästä oli antanut kirjoittaa hänen edesmenneen miehensä Yrjä Joosenpojan vanhempien perunkirjoituksessa hänen Liisan myötäjäisiksi muun muassa 65 taalarin arvoiset tuvan, luhdin ja kaksi pientä kamaria. Appi Joose oli jo eläessään saanut Turun kämnerinoikeudelta tuomion, jonka mukaan Yrjän oli ollut ostettava ne rahalla. Nyt Liisa halusi asian korjattavaksi, jotta hänen poikansa voisi saada perintönsä. Yrjän sisaren Marketta Joosentyttären mies Matti Tuomonpoika Kuitu Kuninkaisista valitti samalla, että Jaakko oli jättänyt perinnönjaosta pois kaksi härkää. Jaakon mukaan kämnerinoikeuden tuomiossa oli kyse Yrjän ja hänen veljensä Juha Joosenpojan välisistä maksuista, ei Liisan saamista rakennuksista. Härät hän oli käyttänyt isän verojen maksuun ja hautajaisiin. Lisäksi joku Naantalin porvari oli vaatinut häneltä kaksi viljatynnyriä isän velkoja, eikä niitä ollut viety perunkirjoitukseen. Koska kyseistä kämnerinoikeuden tuomiota ei nyt ollut käsillä, lykättiin asia.

219─219v.

Maaliskuussa 1705 Heikki Einonpoika Teikarlasta ja Matti Matinpoika Kurittulasta ilmoittivat sopineensa niin, että Matti maksoi Heikille kuusi karoliinia. Summa oli Heikin sisarenpojan Simo Tapaninpojan ratsumiehenpalkkaa.

219v.─220.

Kustaa Tokara vaati Jaakko Antinpoika Kurjen perintöosaa.

220v─221.

Maaliskuussa 1705 Huittisten Siivikkalan Heikki Yrjänpoika ilmoitti, että Virtsanojan Tuomo Antinpoika oli kätkenyt osan pesän varoista vaimonsa jälkeen vuonna 1703 tapahtuneessa perinnönjaossa. Lasten holhoojana hän vaati saada nähdä jakokirjan. Hän ei ollut kuitenkaan antanut haastaa Tuomoa oikeuteen, joten asiaa jouduttiin lykkäämään.

23. Loimaan käräjät 10.─11.7.1705 ES 1973 KA NN 23

Käännös: Veli Pekka Toropainen

169v─170.

Heinäkuussa 1705 Sikilän Anna Tuomontytär valitti, että hänen karjansa kaksi lehmää, kaksi hiehoa ja sonni olivat jääneet edellisenä kesänä yöksi metsään ja sudet olivat raadelleet ne. Vahinko oli tapahtunut Annan naapurin Esko Sakarinpojan ollessa paimenena. Esko selitti, että koska hän oli vanha mies, ei hän ollut jaksanut juosta karjan perässä metsässä. Hän rukoili, ettei Anna vaatisi häntä korvaamaan koko vahinkoa hänen köyhyytensä tähden. Osapuolille ehdotettiin ratkaisua ja he hyväksyivät sen sekä löivät kättä päälle oikeuden edessä. Esko maksoi Annalle 20 kuparitaalaria ja hänen oikeudenkäyntikulunsa.

170─170v.

Heinäkuussa 1705 Tammiaisten Uoti Klemenpoika valitti naapureistaan Heikki Eskonpojasta ja tämän vaimosta Riitta Tapanintyttärestä, että näiden koira oli päivää ennen Vappua repinyt kappaleiksi hänen pukkinsa ja syönyt siitä osan. Samana päivänä Riitta oli tappanut seipäällä yhden hänen vuohistaan ja heittänyt sen sitten jokeen. Vastaajat väittivät, että Uotin oma koira oli tappanut pukin. Tästä he eivät kuitenkaan olleet valmiita menemään valalle. Paimenpoika Tuomo Kaapronpoika oli nähnyt Heikin koiran pellolla kuolleena maanneen pukin kimpussa. Uotin koira oli seissyt vieressä ja haukkunut Heikin koiraa. Kumpikaan koirista ei ollut lähtenyt paikalta paimenpojan hätyyttelystä huolimatta, vaan siihen oli tarvittu apujoukkoja kylästä. Heikki oli tästä syystä hankkiutunut myöhemmin koirastaan eroon. Uotin koiran ei tiedetty aiemmin purreen karjaa, mutta Heikin koiraa oli epäilty siitä joitakin kertoja. Riitta tarjoutui valallaan vannomaan, ettei hän ollut tappanut vuohta. Uoti ilmoitti, että hän voisi näyttää asian toteen todistajan avulla, mutta tämä ei nyt ollut paikalla. Asia lykättiin, mutta pukista Heikki joutui maksamaan kolme kuparitaalaria ja Uotin oikeudenkäyntikulut.

170v─171v.

Knuutilan, kirkkoherran ja Hollon riita rakuunan varustamisesta.

24. Loimaan käräjät 17.─19.1.1706 ES 1974 KA NN 25 s. 93

Käännös: Veli Pekka Toropainen

118─119.

Tammikuussa 1706 vaati Niinijoensuun Juha Kaapronpoika Kuninkaisten Uoti Klemenpojalta vanhempiensa perintöä. Uoti ei kieltänyt perintöä, mutta huomautti, että Juhan nuorempi veli Tuomo oli vielä alaikäinen ja osa perinnöstä tulisi tälle. Tuomolle määrättiin holhooja ja Uoti määrättiin maksamaan perintö.

138─139.

Tammikuussa 1706 Niinijoensuun Riitta Erkintytär valitti, että hänen appensa Esko Sakarinpoika oli myynyt edellisenä syksynä vuokralla olleen härän, joka kuului hänen miehelleen Erkki Eskonpojalle. Riitta halusi saada härästä maksun itselleen ja lapsilleen. Esko kertoi, että Erkki oli ostanut härän äitinsä sisarelta ja jättänyt sen hänelle matkustaessaan pitäjästä. Esko määrättiin maksamaan miniälleen saamansa 28 kuparitaalarin kauppahinta.

139─140.

Tammikuussa 1706 vaati Voigt Ryssän tilaan kuulunutta Kiviniittua Erkki Luukkaanpoika Skraatarlalta, joka oli ominut sen. Asiassa vaadittiin vielä kuultavaksi kruunun edustajaa.

25. Loimaan käräjät 1.─2.6.1706 ES 1974 KA NN 25 s. 851

Käännös: Veli Pekka Toropainen

862─865.

Kesäkuussa 1706 Metsämaan Simo Sipinpoika valitti Kallion Kaapro Paavonpojasta ja sotamies Yrjä Klemenpojasta samasta kylästä. Nämä olivat puhuneet hänen maineensa menettämiseksi, että hän oli nylkenyt hevosensa. Simon mukaan hevosen oli hänelle kuitenkin nylkenyt vanha mies Luukas Martinpoika Majanojalta, joka oli aiemminkin nylkenyt hänelle kuolleita vasikoita. Luukas oli vienyt hevosen tässä tarkoituksessa metsään ja luvannut jättää nahkan roikkumaan Simon kaskimaan aitaan. Muutamaa päivää myöhemmin Simo oli löytänyt rikki revityn nahan aidasta. Hän oli vienyt nahan kotiin ja säilyttänyt sen. Tästä miehet olivat saaneet syyn pilkata häntä. Simon mukaan erityisesti ratsutilallinen Heikki Juhanpoika Korvesta oli puhunut niin kaksi viikkoa aiemmin hautajaisissa Majanojalla. Kaapro Paavonpoika kielsi puhuneensa näin. Hän oli ainoastaan sanonut lautamies Erkki Antinpojalle, että sellainen juttu kiersi pitäjässä. Simo valitti sotamiehen sanoneen useiden läsnä ollessa hänen vävylleen, jalkaväenkorpraali Perttu Yrjänpojalle, että tämä oli hevosennylkijän poika. Simon mukaan koko jutun alullepanija oli hänen naapurinsa Juha Mikonpoika. Käräjäväelle luettiin kuninkaallisen majesteetin 23. toukokuuta 1696 antama asetus hevosten ja muiden kuolleiden eläinten nylkemisestä suomeksi. Tämän perusteella Juha Mikonpoika tuli haastaa käräjiin vastaamaan sanoistaan.

873─874.

Kesäkuussa 1706 vaati piika Liisa Simontytär Voigtilta loppua palkkaansa kahdelta vuodelta. Voigt halusi maksaa hänelle 7½ taalaria, sillä hän oli jo saanut tarpeelliset vaatteet. Liisa tyytyi tähän.

876─877.

Nimismies halusi saada korvauksen runsaista kruunun kyydeistä.

26. Loimaan käräjät 23.─24.3.1708 ES 1976 KA NN 27

Käännös: Veli Pekka Toropainen

243.

Maaliskuussa 1708 Voigt ilmoitti sopineensa piika Kerttu Lassintyttären kanssa palveluksen kesken jättämisen.

245─246.

Maaliskuussa 1708 Voigt vaati nimismieheltä pataa, joka oli jätetty kelvottomana pois perunkirjoituksesta.

246.

Maaliskuussa 1708 Welonius vaati entisen lukkarin Jaakko Tapaninpojan vaimolta Maria Yrjäntyttäreltä Virtsanojalta hänen miehensä velkaa viittä taalaria ja 24 äyriä sekä kolmea hopeasormusta, jotka Jaakko oli pantannut viidellä taalarilla Vuolteen piika Kerttu Yrjäntyttärelle. Jaakko itse palveli tavallisena ratsumiehenä. Hänen vaimonsa sanoi avioituneensa miehensä kanssa vasta velan tekemisen jälkeen, mutta hänet määrättiin maksamaan se, sillä hän sai edelleen miehensä palkan.

247─252.

Sinappimyllynkivet.

257─258.

Maaliskuussa 1708 ratsutilallinen Tuomo Sipinpoika Hintsalasta vaati ratsutilallinen Antti Matinpoika Sepältä Majanojalta kolmen vuoden tullimaksua puolta tynnyriä vuosittain Pitkärannan myllyn käytöstä.

261─262.

Maaliskuussa 1708 nimismies halusi, että Klokkarlan Simo Uotinpojan ja hänen poikansa Antti Simonpojan asia otettaisiin jälleen käsittelyyn. He olivat hyökänneet nimismiehen ja lautamies Jaakko Tuomonpojan Mäenpäästä kimppuun, kun nämä olivat menneet perimään 183 taalarin velkaa oikeuden päätöksellä. Rahat oli määrä maksaa leski Vappu Simontyttären lasten holhoojalle, Kojonperän Tuomo Jaakonpojalle. Koska Antti Simonpoika oli todistettavasti sairaana, lykättiin asia seuraaville käräjille.

262─263.

Maaliskuussa 1708 Huittisten jahtivouti Matti Matinpoika ja Ilolan Mikko Hannunpoika vaativat Inkilän Juha Matinpojalta 16 kappaa jahtivoudin ohria, jotka tämä oli saanut lainaksi. Viljat oli alun perin jättänyt jahtivouti Mikolle säilytettäväksi. Mikko vaati samalla itse lainaamaansa kolmea kappaa viljaa. Juha sanoi, että hänen appensa Perttu Hosike oli määrännyt hänet ottamaan viljat lainaksi ja hän oli toimittanut ne apelleen. Lopulta Mikko Hannunpoika määrättiin maksamaan laina jahtivoudille.

267.

Maaliskuussa 1708 Kojon Sipi Jaakonpoika määrättiin maksamaan velkansa kahdeksan taalaria Naantalin porvari Juha Matinpojalle.

27. Loimaan käräjät 20.─22.6.1708 ES 1976 KA NN 27

Käännös: Veli Pekka Toropainen

409─411.

Kesäkuussa 1708 Piltolan Jaakko Joosenpoika syytti Hirvikosken kengitysseppä Tuomo Matinpoikaa ja nimismies Lindqvistiä siitä, että nämä olivat päästäneet häneltä sian karkuun kaksi vuotta aiemmin tullessaan perimään häneltä rästiveroja, jotka hän oli jo maksanut. Sian olivat pedot sitten syöneet seuraavana yönä. Vastaajat ja paikalla ollut lautamies Matti Knuutinpoika Haitulasta kuitenkin kiistivät tämän ja sanoivat, että sika oli joutunut petojen suuhun jo joitakin viikkoja aiemmin. Lisäksi Jaakko väitti, että nimismies oli edellisessä huhtikuussa ottanut häneltä nuoren jo yhden vuoden vetotöissä olleen härän hänen ollessaan työssä metsässä. Härkää oli tarvittu pitäjässä liikkuneelle upseerille, joka oli kerännyt heiniä. Jaakko ei ollut saanut härästään kuittia. Jaakon mukaan hän ei olisi voinut antaa sitä luonnossa, sillä hänen täytyi yksinään vastata kahdesta tilasta. Hänen vaimonsa oli halunnut lunastaa härän rahalla tai ohrilla, mutta sitä hänelle ei ollut sallittu. Nimismiehen mukaan härän olivat vieneet majoitusmestari Lars Jubbus ja kaksi ratsumiestä. Sen olisi saanut lunastaa takaisin yhdeksällä kuparitaalarilla seuraavan kahden viikon aikana, mutta Jaakko ei ollut sitä tehnyt. Jaakon mukaan kaksi lautamiestä oli arvioinut härän 14 taalarin arvoiseksi ja hän vaati nimismieheltä 20 taalaria, sillä osa hänen pelloistaan oli jäänyt kyntämättä. Koska asiaan liittyi kruunu, ei sitä voitu ratkaista ilman asianosaisten läsnäoloa.

416─420.

Kesäkuussa 1708 oli saatu todistajat paikalle Simo Uotinpojan tappelujutussa. Talollinen Martti Juhanpoika Hattulasta kertoi olleensa syksyllä, kun ulosmittaus piti suorittaa, työssä kirkolla tervaamassa sitä. Hän oli mennyt kymmenysaittaan rakennusmestarin kanssa, kun kymmenyksiä oltiin juuri keräämässä. Nimismies oli seissyt portailla ja valittanut tulleensa lyödyksi. Hänellä oli ollut naarmu huulessaan ja siitä oli vuotanut verta. Simo kielsi aiheuttaneensa tällaiset vammat ja sanoi, että nimismies oli itse repinyt häntä hiuksista, kun hän oli joutunut tämän alle maahan. Hän kielsi aloittaneensa tappelua, mutta myönsi puolustautuneensa vetämällä Simoa hiuksista. Simo kielsi aloittaneensa tappelun tai lyöneensä nimismiestä suitsilla. Myös leski Vappu Simontytär väitti, että Simo oli aiheuttanut hänelle kyseisenä päivänä mustelman käsivarteen. Juttua lykättiin vieläkin, sillä yhtä todistajaa ei saatu vielä oikeuteen.

420─424.

Kesäkuussa 1708 annettiin päätös Haaran Jaakko Tuomonpojan jutussa. Tällä kertaa kuulusteltiin Jaakon veljeä Heikki Tuomonpoika Luukasta, jonka luona sekä Jaakko, Riitta että Kerttu asuivat. Hän sanoi saaneensa tietää Jaakon ja Riitan kihlauksesta vasta helluntain 1707 aikaan, kun Riitta kertoi siitä huomattuaan Jaakon ja Kertun pitävän yhtä. Heikki ei ollut myöskään huomannut heidän välillään mitään luvatonta, sillä hän nukkui vaimoineen toisessa rakennuksessa erillään muusta talonväestä. Kerttu puolestaan myönsi tienneensä kihlauksesta, mutta sanoi, että kumpikin oli sanonut, ettei halunnut solmia avioliittoa toisen kanssa. Siksi hän oli antautunut lihalliseen suhteeseen Jaakon kanssa. Heikki Tuomonpojan vaimo Riitta Pertuntytär kertoi kuulleensa kihlauksesta samaan aikaan miehensä kanssa. Riitta oli näyttänyt tällöin hänelle kaksi hopeasormusta ja Jaakkokin oli väen läsnä ollessa vetänyt leikillään Riitan luokseen makaamaan, josta Riitta oli heti kyllä erkaantunut. Riitan mielestä oli mahdollista, että Riitan haluttomuus sukupuolisuhteeseen oli sittemmin ajanut Jaakon Kertun syliin. Piika Liisa Matintytär, joka nukkui samassa huoneessa kolmen edellä mainitun kanssa, kertoi Jaakon ja Riitan olleen ystävällisissä väleissä. Jaakko oli toisinaan vetänyt Riitan luokseen vuoteeseen tai lattialle, johon he olivat välillä laittaneet vuoteensa. Sisarusten välit olivat hänen mielestään olleet aina hyvät. Vain kerran Riitta oli haukkunut Kerttua asiassa. Riitan mukaan kyse oli kuitenkin siitä, että hän oli varoittanut Kerttua lähentymästä Jaakkoa, sillä tämä olisi tehnyt vain itsestään naurettavan ihmisten silmissä. Lopulta Jaakko määrättiin vannomaan valallaan, ettei hän ollut sekaantunut Riittaan lihallisesti.

426─435.

Myllynkivet

435─437.

Voigt Juha Kaapronpoika paimen.

438─440.

Kesäkuussa 1708 nimismies Lindqvist syytti Piltolan Jaakko Joosenpoikaa siitä, että tämä oli haukkunut häntä viisi viikkoa aiemmin sunnuntaina kirkkotiellä. Kun muut olivat ottaneet hattunsa pois päästä tervehtiäkseen nimismiestä, oli Jaakko sanonut: ”Kaikille hunsvoteille sitä hattua nostellaankin!”. Jaakko väitti, ettei hän ollut tarkoittanut nimismiestä, vaan sanonut ainoastaan muille, että he nostivat kaikille hattua. Todistajista Puujalkalan Jaakko Antinpoika ei kuullut Jaakko Joosenpojan kutsuvan nimismiestä liikanimellä, mutta hän oli puhunut hatunnostosta. Ilmaristen Perttu Martinpoika Kössi ei myöskään kuullut, että Jaakko olisi haukkunut nimismiestä. Nimismies oli heti vastannut Jaakolle: ”Häivy näsäviisas, en minä kaipaa sinun hatunnostoasi.”. Samalla nimismies oli käskenyt häntä puhutellutta Puujalkalan Yrjä Krekinpoikaa laittamaan hatun päähänsä. Yrjä puolestaan kertoi, ettei hän huonokuuloisena ollut kuullut Jaakon sanovan mitään. Jaakko vapautettiin tästä syytteestä.

28. Loimaan käräjät 2.─4.11.1708 ES 1976 KA NN 27

Käännös: Veli Pekka Toropainen

839─840.

Marraskuussa 1708 nimismies ilmoitti, että hovioikeus oli määrännyt 13. heinäkuuta 1708 Haaran Jaakko Tuomonpojan valalle Riitta Ristontyttären makaamisjutussa. Kun Jaakko vannoi valansa, vapautettiin hänet tästä syytteestä, mutta asia alistettiin uudelleen hovioikeudelle.

844─847.

Jaakko Joosenpojan riihenpuinti ja kirkosta poisjääminen.

853─856.

Marraskuussa 1708 tuomittiin Klokkarlan Simo Uotinpoika menettämään oikean kätensä ja irtaimen omaisuutensa lyötyään nimismiestä.

859─860.

Marraskuussa 1708 Sikilän Jaakko Eskonpoika vaati Oripään Aune Pertuntyttäreltä maksua 3 ¾ kannullisesta paloviinaa, jotka tämä oli ottanut myydäkseen. Aune ei ollut paikalla käräjillä, sillä hän oli joutunut lapsivuoteeseen.

873─874.

Marraskuussa 1708 Metsämaan Matti Tuomonpoika valitti naapurinsa Simo Sipinpojan ajaneen edellisenä kesänä hänen ja muiden hevoset pois pellosta hevosenriimulla niitä säikyttelemällä. Tämän seurauksena hänen 17 taalarin arvoinen tammansa oli kadonnut metsään. Osapuolet sopivat hyvässä hengessä, että Simo maksoi Matille kyseisen summan.

875.

Marraskuussa 1708 valitti Ilolan Simo Erkinpoika saman kylän Mikko Hannunpojasta, että tämä oli pimittänyt manttaalikirjoituksissa piikansa Vappu Sipintyttären. Simo osoitti kirkkoherra Matthias Rungiuksen antamalla todistuksella, että Vappu oli kastettu 27. maaliskuuta 1689. Koska manttaalikirjaa ei ollut käsillä, tuli asia siirtää ensin manttaalikirjoitukseen.

876.

Marraskuussa 1708 Piltolan Jaakko Joosenpoika valitti, että hänen naapurinsa Yrjä Matinpoika oli kutsunut hänen alaikäistä poikaansa Mattia varkaaksi. Saman kylän Matti Matinpoika todisti, että kun osapuolet olivat palanneet vuoden 1707 käräjiltä kotiin, oli Jaakko kieltänyt naapureitaan kutsumasta lihallista sisartaan Vappu Joosentytärtä villavarkaaksi. Tähän Yrjä oli huomauttanut, että Jaakon oma poikakin oli ollut mukana. Vapun mukaan tällainen puhe synty siitä, että hän löysi kesällä 1706 metsästä kahden viikon ikäisen lampaan, jota hän oli sitten ruokkinut. Asia oli jo sovittu niin, että Yrjä oli antanut Vapulle karoliinin.

876─877.

Marraskuussa 1708 vaati Metsämaan Juliaana Yrjäntytär Klokkarlan Simo Uotinpojalta hopealusikkaa, jonka Juliaanan edesmennyt mies Matti Eskonpoika oli tälle pantannut kahdesta kuparitaalarista. Simon mukaan Juliaanan appi Esko Knuutinpoika oli saanut häneltä joitakin vuosia aiemmin yhden kuuden taalarin plootun, josta hän oli luvannut maksaa tynnyrillisen ohria. Kun hän oli maksanut vain 20 kappaa, oli Matti luvannut lusikan lopuista kymmenestä kapasta. Oikeus katsoi, että Simon tuli maksaa lyhennysten jälkeen lusikasta vielä kahdeksan kuparitaalaria.

878.

Marraskuussa 1708 tuomittiin Tammiaisten Maalina Sipintytär maksamaan Sikilän Jaakko Eskonpojalle neljä taalaria tai leiviskän voita neljän vuoden lehmänvuokrana.

878─879.

Marraskuussa 1708 Sikilän Esko Sakarinpoika kertoi, että hänen nyt jo edesmennyt tyttärensä Katri Eskontytär oli avioitunut kaksi vuotta aiemmin Erkki Heikinpojan kanssa. Kojonperän Erkki Paavonpoika oli luvannut tuolloin 20 kappaa viljaa, Euran Heikki Heikinpoika kymmenen kappaa ja Jaakko Heikinpoika 15 kappaa niistä lahjoista, jotka he olivat saaneet. Kukaan heistä ei ollut vielä maksanut näitä viljoja. Kukaan heistä ei kieltäytynyt maksamasta viljoja Erkki Heikinpojalle, joka kuitenkin juuri nyt oli sotamiehenä kentällä. Yhdessä Erkin kolmannen veljen Eliaan kanssa he vielä pyysivät perinnönjakoa, sillä Katrin omaisuus oli isän hallussa ja pariskunnalla ei ollut lapsia.

881.

Marraskuussa 1708 Hirvikosken kengitysseppä Tuomo Matinpoikaa kutsutaan ratsutilalliseksi. Hänen poikansa oli Nissi Tuomonpoika.

882.

Marraskuussa 1708 tuomittiin Reitolan Antti Matinpoika maksamaan velkansa 20 kappaa viljaa Sikilän Jaakolle.

883─884.

Marraskuussa 1708 Kauhanojan Yrjä Jaakonpoika Jaakola oli ottanut kymmenen kappaa viljaa Joenperän sotamiehen leski Katri Sipintyttären kylvämältä Nässenlevän peltokappaleelta, sillä karja oli tallannut sen vuoksi hänen viljaansa. Koska Yrjä ei ollut antanut arvioida vahinkoa eikä pystynyt sitä sen paremmin todistamaan, määrättiin hänet palauttamaan vilja Katrille.

29. Loimaan käräjät 21.─22.1.1709 ES 1976 KA NN 28

Käännös: Veli Pekka Toropainen

23─24.

Tammikuussa 1709 Korven talolliset, mukana Jaakko Lassinpoika Paavola, valittivat sitä, että heidät oli tuomittu edellisillä käräjillä kukin kolmen hopeamarkan sakkoon vastahakoisuudesta maksaa kymmenyksensä. He olivat ne nyt maksaneet, kuten kirkkoherra todisti. Tämä oli tosin tapahtunut vain kaksi tai kolme päivää ennen edellisiä syyskäräjiä ja heidät oli jo haastettu käräjille. Koska he eivät katsoneet enää tarpeelliseksi tulla vastaamaan syytteeseen, olivat he jääneet pois ja saivat sakkonsa. Heidän oli maksettava tästä poisjäännistä kunkin yksi hopeataalari. Lautamies Erkki Antinpoika oli haastanut Paavolan täysin lainmukaisesti. Koska he olivat saaneet sakot omasta syystään, luopuivat he nyt vapaaehtoisesti jutun enemmästä käsittelystä.

27─28.

Tammikuussa 1709 Peltoisten Mikko Erkinpoika vaati Haaran Matti Tuomonpojalta edellisenä kesänä kuolleen anoppinsa Liisa Matintyttären perintöosaa. Asia lykättiin, kunnes perinnönjakokirja saataisiin paikalle.

38.

Tammikuussa 1709 tuomittiin Kuninkaisten Uoti Klemenpoika maksamaan entiselle paimenelleen Hintsalan Tuomo Kaapronpojalle pestin ja kahden vuoden palkasta puuttuvat 14 kappaa viljaa sekä tämän hänen luokseen säilöön jättämät tavarat.

38.

Tammikuussa 1709 sopivat Tammiaisten Juha Pertunpoika ja nimismies Lindqvist, että Juha pitää nimismiehen isän hänelle panttaaman hopeapikarin eikä vaadi siitä maksua.

43.

Tammikuussa 1709 valitti Tammiaisten Tuomo Erkinpoika yhdessä vaimonsa Vappu Matintyttären kanssa, että saman kylän Mikko Uotinpoika oli luvannut heille häissä puoli tynnyriä ohria ja saman kylän Matti Yrjänpoika puoli tynnyriä rukiita. Kumpikaan ei ollut niitä kuitenkaan maksanut. Mikko ilmoitti olleensa puhemiehenä ja saaneensa Vapulta paidan ja sukkaparin. Mikko lupasi maksaa viljan tulevana syksynä. Kuten Mikkokaan, ei Matti ensin muistanut luvanneensa heille kyseisiä viljoja.

30. Loimaan käräjät 9.─11.2.1707 ES 1975 KA NN 26

Käännös: Veli Pekka Toropainen

335─336.

Helmikuussa 1707 valitti Kurittulan Matti Matinpoika, että neljä Euran kylän ruotutalonpoikaa oli houkutellut edellisenä kesänä sotamiehekseen hänen laillisesti pestaamansa rengin Elias Matinpojan Hattulasta. Vastaajien mukaan Elias oli maaherran päätöksellä määrätty joutavaksi mieheksi, joka oli määrätty heidän ruotuunsa. Siksi he eivät katsoneet olevansa velvollisia korvaamaan Matille työvoiman puutteesta aiheutuneita vahinkoja. Vastaajat poistuivat oikeudesta, mutta palasivat pian sen eteen. He ilmoittivat, että he maksoivat vapaaehtoisesti Matille korvauksena kuusi kuparitaalaria ja asia vahvistettiin kädenlyönnillä.

352─353.

Helmikuussa 1707 Naantalin porvari Heikki Jaakonpoika vaati sisareltaan Hirvikosken Riitta Jaakontyttäreltä ja tämän vävyltä Juha Pertunpojalta osaansa rahoista, jotka nämä olivat saaneet myytyään Hirvikosken Knuutilan 700 taalarilla kengitysseppä Nissi Tuomonpojalle.

359─360.

Helmikuussa 1707 Niinijoensuun Johan Klemetinpoika vaati Sikilän Anna Tuomontyttäreltä tynnyrillistä rukiita, jotka hänen äitinsä Ingeborg Erikintytär oli lainannut hänen apelleen Lassi Pakille edellisenä vaikeana aikana. Lisäksi hän vaati kolmea taalaria, jotka oli lainattu Annan miehelle Tuomo Lassinpojalle. Anna ei halunnut ensin tietää veloista, sillä hänen appivanhempansa olivat kuolleet vuonna 1697 suuressa köyhyydessä ja hänen miehensä oli marssinut sotilaana kentälle. Hänet määrättiin ne kuitenkin maksamaan, sillä hän oli saanut appivanhempiensa tilan haltuunsa ja piti sitä edelleen.

363─364.

Helmikuussa 1707 Johan Klemetsson ja Kristian Voigt ilmoittivat oikeudelle, että Johanin äiti Ingeborg Erikintytär oli maatessaan kuolinvuoteellaan 25. toukokuuta 1697 ilmoittanut, että Niinijoensuun Erkki Luukkaanpoika oli velkaa hänelle tinapullon, kahden vuoden lehmän vuokran ja käteistä 13 taalaria. Hänet määrättiin maksamaan ne takaisin. Lehmänvuokra oli kaksi leiviskää voita tai seitsemän kuparitaalaria.

364─366.

Helmikuussa 1707 Kosken Jaakko Matinpoika ilmoitti, että hänen isänsä Matti Martinpoika oli kuollut marraskuussa 1705. Jaakon lanko Uoti Klemenpoika hallitsi isän perintöratsutilaa Välläriä Kuninkaisissa ja Jaakko halusi saada osansa perinnöstä. Uoti esitti maaherra Lorentz Creutzin 4. elokuuta 1697 antaman asumisoikeuskirjeen, jolla Uoti vapautettiin lankonsa Jaakko Matinpojan henkilökohtaisista veloista, sillä hän ei ollut kyennyt pitämään tilaa. Tila oli arvioitu 435 taalarin 24 äyrin arvoiseksi. Uoti oli haudannut appensa kunnialla ja auttanut tilan muita perillisiä. Jaakko vaati sitä edelleen jaettavaksi vedoten isänsä perintöön. Perintö määrättiin jaettavaksi kaikkien perillisten välillä.

368.

Helmikuussa 1707 Niinijoensuun Jakob (po. Johan) Klemetinpoika ilmoitti sopineensa äitinsä antaman velan niin, että Mälläisten Riitta Jaakontytär korvasi sen neljällä kuparitaalarilla.

368─369.

Helmikuussa 1707 ilmoitettiin, että Liisa Heikintyttären mies, sotamies Jaakko Pietinpoika, oli kaatunut vuonna 1700 Narvan taistelussa. Nyt kirkkoherra Matthias Rungiuksen ratsumies Jaakko Martinpoika oli maannut hänet aviolupauksen alla.

386─387.

Helmikuussa 1707 nimismies Henrik Lindqvist esitti Naantalin porvari Heikki Heikinpojan velkavaateen 19. tammikuuta 1706. Sen mukaan hänen isänsä nimismies Henrik Bertilinpoika oli jäänyt tuolloin velkaa 64 taalaria kahdeksan äyriä. Koko summa oli ollut 110 taalaria, joka syntyi hevoskaupasta. Nimismies tuomittiin maksamaan puuttuva summa.

392─393.

Helmikuussa 1707 Lindqvist ilmoitti, että hänen isänsä oli kuollut edellisenä syksynä ja äitikin jo 15 vuotta aiemmin. Kun hänen veljensä oli lähettänyt kaksi aiempaa kirjettä ja viimeisimmän päivättynä 20. huhtikuuta 1706 koskien perinnönjakoa, halusi Lindqvistkin sitä. Perilliset ja vävyt Kristian Voigt ja Sikilän Jaakko Eskonpoika olivat myös paikalla ja toivoivat samaa. Voigt ilmoitti edustavansa lankoansa Erik Lindqvistiä.

404─405.

Helmikuussa 1707 vaati Johan Klemetinpoika Pispalan Heikki Knuutinpojalta tämän apen Simo Klaunpojan velkaa 16 taalaria ja 16 äyriä sekä kolmea pastorska Elisabet Thomaealle pantattua hopealusikkaa ja Heikin tilaa lainoista, jotka Johanin äiti oli antanut Simolle. Koska Simon todettiin edelleen elävän Euran pitäjässä ja hän oli jäänyt velkaa kruunulle, ei Heikiltä voitu vaatia apen saatavia, sillä hänellä ei ollut hallussaan mitään apen omaisuudesta.

405─406.

Helmikuussa 1707 nimismies peri pitäjältä vankien ja linnanpalvelijoiden kuluja ajalta 27. helmikuuta 1704 lähtien. Summa nousi 27 taalariin 13 äyriin hopearahaa.

31. Loimaan käräjät 13.─16.7.1707 ES 1975 KA NN 26

Käännös: Veli Pekka Toropainen

1150─1151.

Heinäkuussa 1707 Johan Klemetsson vaati äitinsä saatavina Hirvikosken Heikki Matinpojalta rihlapyssyä ja kahta karoliinia. Heikki yritti ensin kieltää ja tarjoutui valalle, mutta joutui sitten tunnustamaan, että oli myynyt pyssyn apupappi Anders Gummerukselle kuudella kuparitaalarilla. Hän halusi vannoa itsensä vapaaksi karoliineista, mutta sitä hänen ei annettu tehdä, sillä hän oli tarjonnut jo väärää valaa pyssystäkin. Hänet tuomittiin korvaamaan molemmat Johanille.

1162─1163, 1174─1176.

Heinäkuussa 1707 määrättiin lautamiehet suorittamaan katselmus, sillä Ilolan Mikko Hannunpoika ja Knuutti Martinpoika vaativat, että Vahvalan Nissi Nissinpojan ja Heikki Heikinpojan tuli pitää maillaan veräjää niitä matkustavaisia varten, jotka kulkivat kirkkotietä Alastaron kirkolle joen yli lautalla. Vastaajien mukaan veräjää oli mahdotonta pitää heidän puolellaan jokea, vaan se tuli sijoittaa Ilolan puolelle. Kun katselmus oli suoritettu, jatkettiin asian käsittelyä. Lautamiehet Heikki Tuomonpoika Vesikoskelta ja Matti Knuutinpoika Haitulasta olivat sen suorittaneet. Heidän mukaansa veräjä oli ollut vanhastaan Ilolan puolella ahteessa, joka johti lautalle. Vahvalan puolella se olisi aiheuttanut suurta haittaa kylälle. Vahvalan isännät vaativat, että Ilolan olisi ylläpidettävä veräjää sitä suuremmalla syyllä, että heillä oli kihlakunnantuomari Nicolaus Lietzenin tuomio annettuna 30. syyskuuta 1673 siitä, että he saivat käyttää Vahvalan peltosarkaa kirkkotienään. Veräjä määrättiin jäämään Ilolan puolelle.

1182─1183.

Heinäkuussa 1707 renki Juha Juhanpoika Lähteeltä, joka oli palvellut edellisen vuoden Kurittulan Matti Matinpojalla, vaati tältä palkkasaataviaan. Hän oli saanut vasta pestirahan 24 äyriä, kahdeksan kyynärää karkeaa rohdinta, kenkäparin, manttaalirahat ja kontribuution. Koska hän oli vasta keskenkasvuinen, oli hänen vuosipalkkansa 15 taalaria, joten Matin tuli maksaa hänelle vielä kahdeksan taalaria ja kahdeksan äyriä.

32. Loimaan käräjät 9.─12.11.1707 ES 1975 KA NN 26

Käännös: Veli Pekka Toropainen

1819─1820.

Marraskuussa 1707 Vähänperän Antti Krekinpoika halusi jakomiehet jakamaan vanhempiensa Kreki Mikonpojan ja Maria Juhantyttären perinnön neljän veljen ja kolmen sisaren välillä.

1824─1825.

Marraskuussa 1707 Lappijoen Matti Joosenpoika syytti lankojaan Perttu ja Yrjä Krekinpoikaa sekä Onkijoen Juha Sipinpoikaa tappelemisesta hänen anoppinsa Puujalkalan Kerttu Yrjäntyttären hautajaisissa sunnuntaina 10. marraskuuta. He olivat repineet häntä parrasta ja hiuksista, mutta riitaa oli myös perinnöstä, sillä appi Kreki Heikinpoika Inkikin oli kuollut ja perintö oli jakamatta.

1827─1830.

Marraskuussa 1707 Kuninkaisten Uoti Klemenpoika vaati piika Kerttu Mikontytärtä palaamaan palvelukseensa. Hän oli lähtenyt kesken palveluksen Männistöön luutnanska Margareta Carlinan palkolliseksi. Uoti ilmoitti pestanneensa piian puolella karoliinilla ja kyynärällä palttinaa. Kerttu väitti saaneensa nämä lainaksi, eikä Uotikaan pystynyt tällä kertaa näyttämään pestiä todeksi. Asiansa häviämisen uhalla hänen tuli hankkia todisteet seuraaville käräjille. Vielä samoilla käräjillä Kerttu vapautettiin, mutta määrättiin maksamaan Uotille taalari ja kymmenen äyriä kuparirahaa.

1828─1829.

Marraskuussa 1707 Mälläisten Liisa Heikintytär vaati miehensä Jaakko Yrjänpojan kanssa Niinijoensuun Jaakko Pentinpojan leskeltä Maria Simontyttäreltä tynnyrillistä maltaita, jotka Liisa oli antanut Jaakolle viisi vuotta aiemmin vietäväksi Turkuun porvari Simo Koukkarille velan maksuksi. Edellisenä kesänä Koukkarin vaimon uusi mies porvari Matti Avenarius oli kuitenkin vaatinut samaa tynnyriä Jaakolta Turussa. Maria kielsi tietävänsä mitään asiasta, mutta sai lykkäystä seuraaville käräjille selvittääkseen asian, sillä Liisa tarjoutui valalle siitä, että Jaakko Pentinpoika oli ottanut tynnyrin.

1836─1837.

Marraskuussa 1707 vaati Inkilän Tuomo Heikinpoika perintöä Mälläisten Yrjä Tuomonpoika kärjeltä. Yrjän vaimo Maria Simontytär Kurki oli kuollut lapsettomana ja hän oli Tuomon vaimon äidin sisar. Asiaa oli käsitelty käräjillä jo 3. marraskuuta 1704, jolloin kappalainen Jakob Laevonius oli ollut poissa paikalta. Hänellä piti olla tieto siitä, että Maria oli testamentannut omaisuutensa miehelleen. Lisäksi Virtsanojan Tuomo Antinpoika Sipilä eli Kurki, jonka äidin sisar Maria oli, oli luopunut perinnöstä 25. syyskuuta 1704. Yrjä Kärki ilmoitti nyt, että hän luopui vaimonsa vanhempien perinnöstä 80 kuparitaalarista Tuomo Sipilän hyväksi, sillä perintö oli edelleen hänen hallussaan Sipilässä.
1852─1859.

Marraskuussa 1707 nimismies valitti lukkarin ja tämän pojan hyökänneen kimppuunsa.

1863─1867.

Weloniuksen lukemaan oppiminen.

1867─1873.

Voigt – Lindqvist – sika - suitset

33. Loimaan käräjät 10.─12.6.1711 ES 1977 KA NN 30

Käännös: Veli Pekka Toropainen

341─342.

Kesäkuussa 1711 Haaran Riitta Yrjäntytär kertoi, että hänen tyttärensä Riitta Antintytär oli kuollut. Hän haki vävyltään Hattulan Antti Matinpojalta tyttärensä muutamia vuosia aiemmin myötäjäisiksi saamia tavaroita, sillä Riitalta ei ollut jäänyt lapsia. Myötäjäisiin kuuluivat arkku, verkahame, kaksi verkaröijyä, sarkaröijy, viisi sarkahametta, nyöriliivi, myssy, rukki, ryijy ja lehmä. Asia sovittiin kuitenkin kädenlyönnillä niin, että tavarat jäivät Antille avio-osana ja hautajaiskustannusten kattamiseksi.

342─345, 352─355.

Kesäkuussa 1711 pitäjänapulainen Kristian Voigt valitti, että Vesikosken Nissi Pertunpoika oli käskenyt 14 tai 15 vuotta vanhan poikansa Tuomon pois papin palveluksesta. Nissin mukaan hän ei ollut määrännyt poikaa lähtemään, mutta pappi oli pidellyt poikaa niin pahoin, että tämä oli saanut vian vasempaan käteensä ja joutunut olemaan joitakin viikkoja vuoteessa. Lisäksi pappi oli kaavaillut poikaa sotamieheksi Vännilän Matti Matinpojalle ja Vampulan Sallilan Pelttarin ratsutilalliselle, jonka ratsumiehenä pojan oli sitten pitänyt marssia kentälle. Voigt väitti olleensa sairaana siihen aikaan kun hänen väitettiin pahoinpidelleen poikaa. Hän oli kyllä saarnannut kirkossa joulupäivänä, mutta ei ollut koskenut poikaan. Hän oli suositellut poikaa sotamieheksi Vännilään, sillä tämä oli siihen taipuvainen. Hänen oli pitänyt saada toinen poika tilalle, mutta asiasta ei ollut tullut mitään. Kun Sallilan ratsutilallinen oli pestannut Tuomon oman poikansa tilalle, oli hän tehnyt sen Voigtin tietämättä. Tästä hän oli luvannut Voigtille toisen armeijaan kelpaamattoman rengin tilalle. Kun nimismies Lindqvist oli toimittanut pojan Turkuun, oli hän kysynyt tältä, oliko hän paennut Voigtin luota lyömisen tähden. Poika oli kieltänyt tämän. Isäkään ei enää halunnut syyttää Voigtia pahoinpitelemisestä.

366─367.

Kesäkuussa 1711 Isonperän Vappu Joosentytär haki veljeltään Jaakko Joosenpojalta samasta kylästä heidän edesmenneen veljensä Matti Joosenpojan perintöä, jota Jaakolla oli hallussaan 185 taalarin 14 äyrin verran. Lisäksi Matilla oli ollut saatavia 18 taalarin edestä. Perintö tuli jakaa kolmen veljen ja kahden sisaren välillä. Vapun osuudeksi siitä tuli 25 taalaria. Lisäksi Vapun oma perintöosuus oli 44 taalaria, joten hän tulisi saamaan kaikkiaan 70 taalaria. Kun summasta vähennettiin Jaakon saatavat Vapulta, tuli hänen lopulta saada vain 30 taalaria.

34. Loimaan käräjät 19.─21.10.1711 ES 1978 KA NN 30

Käännös: Veli Pekka Toropainen

782─784.

Lokakuussa 1711 Mälläisten maalla sijainneen Lammikosken Uusimyllyn osakkaat Mälläisten Risto Mikonpojan johdolla ilmoittivat, että Ilolan Mikko Hannunpoika, jolla oli osuus saman kosken Vanhamyllyyn, oli äskettäin kaivanut myllynsä vesikanaalin syvemmäksi kuin se oli vanhastaan ollut. Nyt heidän myllyynsä riitti vain aivan vähän vettä. Mikko esitti Hartvig Dykerin kihlakunnantuomion 1400-luvulta. Sen mukaan Måns Yleviste valitti, että Olaf Mellanperä oli hänelle esteeksi Lammankoskessa, josta neljäsosa oli annettu hänelle rakennettavaksi. Kyseisen paikan olivat aina padonneet Mälläisten asukkaat. Asiaa ei voitu käsitellä loppuun ennen kuin muut kosken osakkaat olisivat paikalla.

809─812.

Lokakuussa 1711 Kurittulan Juha Yrjänpoika ja hänen vaimonsa Aune Simontytär valittivat, että saman kylän Matti Matinpoika oli edellisenä talvena haukkunut Aunea kaikenlaisilla halventavilla sanoilla ja kutsunut häntä vanhaksi tammaksi ja aasiksi. Matti kielsi tämän kokonaan, mutta kutsui Aunea oikeuden edessä huomautuksista huolimatta häpeämättömäksi ja valehtelijaksi. Matin mukaan Aune oli väittänyt, että Matin ratsumies olisi lyönyt häntä. Aune sanoi ainoastaan kysyneensä asiasta, sillä sellainen puhe oli kiertänyt. Aune kutsui todistajaksi Matin edesmenneen veljen lesken Maria Tuomontyttären, joka oli avioitunut uudelleen. Matti halusi estää tämän todistuksen, sillä hänen mukaansa heillä oli riitaa. Kun Matti ei voinut osoittaa, mistä tällaista riitaa olisi syntynyt ja Maria kielsi sellaista olevankaan, annettiin hänen todistaa. Maria kertoi menneensä ulos, kun osapuolet olivat puhuneet, eikä hän niin muodoin tiennyt asiasta mitään. Osapuolten paimentyttö Riitta Eskontytärtä ei kelpuutettu todistajaksi, sillä hän ei ollut vielä päässyt ripille tai kirjoitettu manttaaliin. Matti vapautettiin syytteestä, mutta joutui maksamaan kymmenen hopeataalarin sakon kutsuttuaan Aunea oikeuden kiellosta huolimatta toistuvasti hävyttömäksi valehtelijaksi.

814─816.

Lokakuussa 1711 lautamiehet olivat todenneet, että Voigtin naapurit Juha Kaapronpoika ja Erkki Juhanpoika olivat korjanneet hänen niittysaroiltaan eri kohdissa yhteensä yhden talvikuorman heiniä. Heidän tuli palauttaa ne tai korvata ne niiden arvolla 16 hopeaäyrillä. Niinijoensuun isäntien peltokappaleet määrättiin lisäksi paalutettavaksi, sillä Voigt katsoi, että hänen maataan oli joutunut muiden alle. Lisäksi Juha Kaapronpoika, Erkki Juhanpoika ja nimismies Lindqvist lupasivat kukin korvata kolmella ohrakapalla Voigtille tapahtuneen vahingon, sillä heidän karjansa oli syönyt kesällä hänen viljaansa.

836─837.

Lokakuussa 1711 Karhulan Vappu Joosentytär ja hänen veljensä Jaakko Joosenpoika Isostaperästä ilmoittivat sopineensa 11. marraskuuta 1704 heidän vanhemmistaan Joose Simonpoika Hakkisesta ja Anna Jaakontyttärestä tehdyn perunkirjoituksen perusteella niin, että Jaakko maksoi Vapulle vielä tynnyrin ja 15 kappaa viljaa.

846─848.

Lokakuussa 1711 Jaakko Eskonpoika vaati vaimolleen Pietilän perunkirjoituksessa 14. ja 15. marraskuuta 1707 määrättyjä 20 taalaria ja kangasta röijyyn, jotka perinnön jättäjä, nimismies Henrik Bertilinpoika oli määrännyt kuolinvuoteellaan tyttärelleen Elinille. Nimismies Henrik Lindqvist määrättiin ne maksamaan Jaakko Eskonpojalle. Nimismies puolestaan väitti, että hänen sisarensa Elin oli saanut pesästä enemmän kuin oli antanut kirjoittaa osalleen perunkirjoituksessa. Jaakko ja Elin väittivät, että Elin oli ne saanut omalla uurastuksellaan tilalla ja että nimismies itse oli hyötynyt pesästä enemmän kuin muut perilliset. Asia lykättiin, kunnes loput perilliset, yksi poika ja kaksi tytärtä saataisiin paikalle.

855─857.

Lokakuussa 1711 nimismies Henrik Lindqvist esitti maaherra Johan Stiernstedtin 15. lokakuuta samana vuonna antaman päätöksen, jonka mukaan veronkantokirjuri Johan Strandmanin valitus oli hylätty ja käräjät saisivat päättää, otettaisiinko kirjuri Johan Welonius Loimaan pitäjänkirjuriksi. Koko rahvas halusi hänet toimeen, sillä hän oli syntynyt pitäjässä. Oikeuden mielestä hän ei kylläkään ollut vielä taidoiltaan sillä tasolla, jota toimessa edellytettiin.

857─858.

Lokakuussa 1711 Kurittulan veljekset Matti ja Mikko Matinpojat vaativat Vesikosken Sipi Mikonpojan leskeltä Maria Heikintyttäreltä kymmentä kuparitaalaria, jotka heidän veljensä Erkki Matinpoika oli ilmoittanut lainanneensa Sipille. Erkki oli marssinut sotatantereelle vuonna 1700. Maria vapautettiin vaateesta, sillä hän vannoi, ettei tiennyt siitä mitään ja aikaakin oli kulunut paljon.

35. Loimaan käräjät 2.─4.11.1709 ES 1977 KA NN 28

Käännös: Veli Pekka Toropainen

1191─1192.

Marraskuussa 1709 nimismies Henrik Lindqvist valitti, että Piltolan Jaakko Joosenpoika Hakkinen oli jättänyt edellisenä rukoussunnuntaina 7. elokuuta kotiin vaimonsa Maalina Simontyttären, poikansa ja piikansa, vaikka näiden olisi pitänyt olla kirkossa. Nimismies ilmoitti myös haastaneensa pojan ja piian näille käräjille, mutta he eivät olleet ilmaantuneet paikalle. Jaakko selitti, että hän olisi ottanut heidät mielellään mukaansa käräjille, mutta he olivat sairastuneet tuhkarokkoon. Jaakko lupasi tuoda heidät seuraaville käräjille, mikäli hänelle myönnettäisiin lykkäystä niihin saakka. Seuraavaksi oikeuden eteen kutsuttiin Tuomo Eskonpoika Pesänsuolta. Tämä tiesi Jaakon mukaan, ettei hän ollut puimassa viljaa edellisen Matin päivän kirkonmenojen aikaan. Tuomo kielsi tietävänsä asiasta mitään, sillä heidän kyliensä välillä oli puoli peninkulmaa. Jaakko ilmoitti seuraavaksi, että hänen naapurinsa voisivat vapauttaa hänet tästä ilmiannosta. Kun kukaan heistä ei ollut paikalla, täytyi juttu lykätä seuraaville käräjille. Niille määrättiin saapumaan myös Jaakon poika Matti Jaakonpoika, piika Maria Martintytär ja sisar Vappu Joosentytär.

1192─1193.

Marraskuussa 1709 käsiteltiin piika Anna Hammarin palkkaa.

1228─1229.

Marraskuussa 1709 Tammiaisten Tuomo Erkinpoika ilmoitti saman kylän Mikko Uotinpojan saaneen häneltä syksyllä 1707 lainaan 30 kuparitaalarin arvoisen tamman. Tamma oli ollut hänellä lainassa kaksi vuorokautta, mutta paluumatkalla Mälläisten myllystä hevonen oli hukkunut jokeen. Korvaukseksi hän oli saanut 16 taalarin arvoisen varsan. Kun oikeus katsoi hukkuneen hevosen arvoksi 24 taalaria, tuli Mikon korvata vielä kahdeksan taalaria Tuomolle.

1241─1242.

Marraskuussa 1709 Tammiaisten Matti Yrjänpoika esitti 7. joulukuuta 1683 laaditun perinnönjaon, jonka mukaan hänen tuli saada isänsä Yrjä Matinpojan jälkeen 42 taalaria 25 äyriä. Näistä rahoista hän oli saanut vain 20 taalarin arvoisen härän. Loput rahat olivat hänen velipuolensa Matti Yrjänpoika Hulsin hallussa samassa kylässä. Lisäksi hän ja hänen lihallinen äitinsä vaativat hänen lapsettomana kuolleen veljensä Joose Yrjänpojan perintöä 21 taalaria 12 äyriä Matti Hulsilta. Lisäksi Hulsi oli lainannut häneltä edellisenä keväänä kaksi tynnyriä ohria. Hulsi määrättiin maksamaan ohrat ja Matin oma perintö, mutta Joosen perintö meni puoliksi hänelle ja puoliksi hänen äidilleen.

36. Loimaan käräjät 21.─22.6.1709 ES 1977 KA NN 28

37. Loimaan käräjät 7.─8.3.1710 ES 1977 KA NN 29

Käännös: Veli Pekka Toropainen

363─365.

Maaliskuussa 1710 veronkantokirjuri Johan Strandman syytti kruununvouti Jakob Callian puolesta talollinen Simo Tuomonpoikaa Hennijoelta kanssaveljineen. Nämä oli määrätty kuljettamaan Viipurin armeijalle kruunun viljaa, ja he olivat ottaneet vastaan kolme tynnyriä ohria, mutta jääneet vastahakoisuuttaan kotiin. Simon mukaan hän oli saanut Huittisten käräjäkunnan alaisena luvan matkustaa Viipuriin Punkalaitumen talonpoikien saattueessa. He olivat kuitenkin jääneet kaikki kotiin ja Simon hevonen oli ollut sairaana. Siksi hänen poikansa Antti Simonpoika ei ollut lähtenyt matkalle. Simon mukaan hänen oli ollut kuljetettava vain kaksi tynnyriä, jotka nimismies Henrik Lindqvist oli toimittanut perille. Strandman huomautti, että kolmas tynnyri oli pitäjänapulainen Voigtilta. Lisäksi vouti oli määrännyt Simon matkustamaan Huittisten talonpoikien kanssa, joiden kokoontumispaikkana oli Punkalaitumen kirkonmäki. Lisäksi Lindqvist kielsi toimittaneensa Viipurin veromestarille mitään viljoja Simon puolesta.

387─388.

Maaliskuussa 1710 leski Maria Tuomontytär Vännilästä kertoi saaneensa lainaksi 20 kappaa rukiita ja 10 kappaa ohria Sikilän Jaakko Eskonpojalta. Köyhyytensä tähden hän ei kyennyt maksamaan niitä takaisin ennen seuraavaa syksyä, jolloin hän antaisi viljan kasvusta vielä 10 kappaa ohria. Tähän Jaakkokin tyytyi, kun sai lisäksi 24 hopeaäyriä kuluistaan.

389.

Maaliskuussa 1710 Metsämaan Juha Mikonpoika valitti, että hänen naapurinsa Simo Sipinpoika oli kaivanut maahan kuolleen lehmänsä kesällä 1709. Paikka sattui olemaan Juhan portin edessä ja sen vieressä oli kuoppa, josta karja oli juonut saastunutta vettä. Juhalta oli siten kuollut syksyllä kaksi lehmää ja äskettäin jälleen yksi.

393─398.

Maaliskuussa 1710 palattiin asiaan, jonka mukaan Piltolan Jaakko Joosenpojan vaimo Maalina Simontytär sekä muu talonväki olivat olleet poissa kirkosta rukouspäivänä. Piika Maria Martintytär kertoi, että koska kylän paimen oli ollut sairaana, oli hän mennyt aamulla emäntänsä kanssa Isoonperään ja ajanut edellään kahta härkää. Hän oli sitten ollut koko päivän metsässä paimenessa kyseisen kylän karjan kanssa. Jaakko ilmoitti, että hänen vaimonsa oli ollut pakko mennä Isoonperään vahtimaan ja ruokkimaan kolmea pientä lastaan, joista nuorin oli vain kolme vuotta vanha. Pojan puolestaan oli jäätävä kotiin vartioimaan riihtä, jota oli lämmitetty ja olemaan muutenkin kotimiehenä. Muu talonväki vapautettiin ilmiannosta, mutta piialle tuomittiin varoitukseksi kaikille 40 hopeamarkan sakko.

398─400.

Maaliskuussa 1710 varapastori Andreas Gummerus palasi käräjille ja syytti Isonperän Jaakko Joosenpoikaa siitä, että keväällä 1709, kun katkismuskuulustelu piti pitää hänen talossaan, hän ei ollut siivonnut paikkoja. Jaakko oli todennut, ettei hän aikonut siivota papiston vuoksi. Hän aikoi päästää siat sisään, mikäli nämä halusivat tulla. Papisto tuli tällaisiin tilaisuuksiin kuuden hengen vahvuudella ja neljällä hevosella, joita rengit hoitivat. Lopulta Jaakko pyysi kiivastuksissaan sanomiaan sanoja anteeksi ja tarjosi Gummerukselle neljää hopeataalaria hyvitykseksi. Häntä kehotettiin osoittamaan papistoa kohtaan kuuliaisuutta.

38. Loimaan käräjät 23.─25.6.1710 ES 1977 KA NN 29

Käännös: Veli Pekka Toropainen

650─651

Kesäkuussa 1710 kantoi jahtivouti Heikki Martinpoika nimismies Heikki Lindqvistin ollessa Turussa.

653─654.

Kesäkuussa 1710 kertoi Haaran Heikki Antinpoika sopineensa Kallion kylän isäntien kanssa asiansa käräjien ulkopuolella. Heikkiä edusti nyt oikeudessa hänen vaimonsa Katri Simontytär. Kallion isännät maksoivat hänelle yhdeksän taalaria siitä vahingosta, jonka heidän karjansa oli aiheuttanut Heikin Haaran niityllä.

658─659.

Kesäkuussa 1710 ilmoitettiin, että Korven Jaakko Lassinpojan ja Ypäjän Tuomo Lassinpojan vanhempien perintö oli jaettu 16. tammikuuta 1701. Jaakon osalle tuli perinnönjaossa 43 taalaria 19 äyriä. Niistä Tuomo oli maksanut rahana, tavaroina ja erilaisina palveluksina 30 taalaria ja loppusumma määrättiin nyt maksettavaksi.

39. Loimaan käräjät 25.─26.10.1710 ES 1977 KA NN 29

Käännös: Veli Pekka Toropainen

1131─1135.

Lokakuussa 1710 Onkijoen Heikki Sipinpoika Hollo kertoi, että hän, kirkkoherra Matthias Rungius ja Hirvikosken Knuutila olivat varustaneet vuonna 1700 kolmikasmiehen sekä saman vuoden joulukuussa kaksi kahdennusmiestä täysin varustein. Kunkin oli ollut vastattava yhdestä miehestä. Hollo oli lähettänyt oman poikansa Kaapron, joka oli korvattu muutaman vuoden päästä toisella miehellä Jaakko Tuomonpojalla. Tämä oli saanut täydellisen varustuksen, jonka kustannuksiin hänen ruotuveljensä eivät olleet osallistuneet. Hirvikosken Nissi Tuomonpoika oli vaatinut häntä siitä huolimatta maksamaan oman ratsumiehensä Martti Fransinpojan varusteita ja siksi nimismies Lindqvist oli joitakin viikkoja aiemmin ulosmitannut häneltä härkäparin ja lehmän. Niitä hän vaati nyt takaisin. Nissillä oli maaherra Justus von Palmenbergin antama todistus, jonka mukaan hänen tuli saada kirkkoherralta yhdeksän taalaria ja Heikiltä 148 taalaria miehen varustamisesta, jotta heidän maksunsa olisivat menneet tasan. Asia siirrettiin ylemmän tahon ratkaistavaksi.

1147─1148.

Lokakuussa 1710 Perttu Mikonpoika vaati isänsä Mikko Sipinpojan perintöä sedältään Heikki Sipinpoika Hollolta. Perintö oli jakamatta sekä Pertun isänisän Sipi Heikinpojan että äidin Aune Simontyttären osalta. Perinnönjaolle määrättiin miehet.

1153─1154.

Lokakuussa 1710 esitti Haaran Heikki Tuomonpoika vaimonsa Marketta Pertuntyttären kuolinvuoteellaan ilmi tuoman viimeisen tahdon olleen, että Heikki yksin sai periä hänet. Hänen veljensä ja sisarensa eivät saaneet vaatia perinnöstä mitään.

40. Loimaan käräjät 25.─29.10.1726 ES 1981 KA NN 35

Käännös: Veli Pekka Toropainen

483.

Lokakuussa 1726 Metsämaan Katri Paavontytär pyysi, että kun hänen miehensä Simo Sipinpoika oli kuollut, hän saisi pitää hallussaan Mattilan tilalta osan siitä elannosta, joka heillä oli ollut yhdessä. Hänen poikapuolensa Perttu Simonpoika ja tämän vaimo Aune Tuomontytär olivat tähän suostuvaisia. Katri sai elinajakseen puolen tynnyrin kylvön Paavolan peltokappaleen, Kallionkohdan niityn. Lisäksi hän sen aitan pellolla, joka hänellä oli jo ollut hallussaan yhdessä miehensä kanssa.

486─486v.

Lokakuussa 1726 jahtivouti Mikko Yrjänpoika valitti, että Tammiaisten Tuomo Rekola, Juha Kesti, Juha Hulsi, Matti Pietilä, Maria Sipilä ja Matti Jussila eivät olleet saapuneet ajoon Pietarin päivänä, vaikka asia oli kuulutettu. Koska heillä ei ollut laillista syytä poisjääntiin, sai kukin kuuden hopeamarkan sakon.

486v─487.

Lokakuussa 1726 lautamiehet Heikki Tuomonpoika Nahi Vesikoskelta ja Matti Knuutinpoika Haitulasta ilmoittivat olevansa niin vanhoja, etteivät kyenneet enää hoitamaan lautamiehen tointa. Heidän tilalleen valittiin Jaakko Pertunpoika Perho Kauhanojalta ja Heikki Tuomonpoika Paki Sikilästä.

41. Loimaan käräjät 21.─25.2.1727 ES 1981 KA NN 36

Käännös: Veli Pekka Toropainen

106v.

Helmikuussa 1727 Metsämaan Aune Tuomontytär näytti Turun kauppias Henrik Rungeenin todistuksen siitä, että hän oli maksanut kymmenestä tukista yhteensä 30 kuparitaalaria saman kylän Mikko Juhanpojalle. Koska yksi tukki kuului todistuksen mukaan Aunelle, oli Mikon palautettava hänelle sen hinta kolme taalaria.

108v─109v.

Helmikuussa 1727 nimismies Simon Brandstock ilmoitti, että Vähänperän ratsutilallinen Simo Tuomonpoika Pytty ja Kallion Antti Schenberg olivat suunsoiton jälkeen tapelleet keskenään edellisellä viikolla Vesikoskella veronkirjoitustilaisuudessa. Schenbergin mukaan Simo, joka oli istunut tuolloin pöydän takana juomassa joidenkin ystäviensä kanssa, oli hakannut hänet pahanpäiväisesti. Pytyn mukaan Schenberg, joka oli myös ollut juovuksissa, oli ensin hyökännyt hänen kimppuunsa. Molemmat pyysivät paikalla ollutta Hartoisten lautamies Mikko Tapaninpoikaa kertomaan tapauksen kulun. Hänen mukaansa Schenbergin karhunnahkaiset vanttuut olivat olleet pöydällä ja jahtivouti oli heittänyt ne pöydän siihen päähän, missä Pytty istui tovereineen. Schenberg ei ollut pitänyt tästä. Vaikka Pytty oli huomauttanut hänelle, ettei asiassa ollut tapahtunut mitään pahaa, oli heidän välilleen syntynyt suukopua. Schenberg oli tarttunut ratsutilallista parrasta, joka puolestaan oli ottanut häntä kiinni hiuksista ja raahannut lattialle. Tässä tappelussa kumpikin oli saanut kolme verinaarmua ja Schenberg lisäksi vasempaan polveensa lihashaavan. Pytty sai aiheuttamistaan vammoista 21 hopeamarkan sakon ja Schenberg 15 hopeamarkan sakon.
128v─129.

Helmikuussa 1727 ilmoitettiin, että Vampulan Soinilan Juha Mikonpojan veli oli Oripään Matti Mikonpoika.

42. Loimaan käräjät 30.10.─3.11.1727 ES 1981 KA NN 36

Käännös: Veli Pekka Toropainen

430v─431.

Lokakuussa 1727 valitti Hintsalan Tuomo Sipinpoika, että ratsumestari Gustaf Widman oli lyönyt häntä hänen kotonaan joitakin viikkoja aiemmin. Widmanin mukaan tämä johtui siitä, että Tuomo oli käyttänyt hävytöntä kieltä häntä kohtaan. Tuomolle oli aiheutunut lautamies Heikki Tuomonpojan mukaan kaksi verinaarmua leuan alle, yksi nenään, yksi korvalehteen ja yksi vasemman käden sormeen. Lisäksi hänellä oli kaksi mustelmaa kasvoissa, yksi nenässä ja viisi käsissä. Heitä oli tullut erottamaan saman kylän Maria Erkintytär. Widman sai 45 hopeamarkan sakot ja Tuomo kolmen aiheutettuaan tappelun.

442─442v.

Lokakuussa 1727 Kurittulan Kaarle Tuomonpoika ilmoitti aikovansa ottaa Mikolan ratsutilan haltuunsa. Samalla hän ilmoitti, että hänen appensa oli kuollut edellisenä vuonna ja hänen kolme kälyään tarvitsivat holhoojan. Samalla hän pyysi myös perinnönjakoa.

446─446v.

Lokakuussa 1727 Tammiaisten Yrjä Heikinpoika Pietilä valitti sitä, että hänen naapurinsa Vappu Matintytär oli toivonut, että hänetkin vietäisiin kaularaudassa Marstrandin linnoitukseen, kuten Yrjän veli. Kun Vappu ja hänen miehensä Tuomo Erkinpoika kuitenkin peruivat sanansa ja ilmoittivat, etteivät tienneet Yrjästä kuin kunniallista ja maksoivat vielä sovittajaisina kuusi taalaria 16 äyriä, antoi Yrjä kanteen raueta. Vappua kiellettiin vastaisuudessa puhumasta tällaisia naapuristaan.

452─452v.

Lokakuussa 1727 Lauroisten Matti Matinpoika vaati vaimonsa perintöä tämän vanhempien Simo Sipinpojan ja Kerttu Lassintyttären jälkeen. Perintö oli Metsämaan Perttu Simonpojan hallussa, jota käräjillä edusti hänen vaimonsa Aune Tuomontytär miehensä luonnollisen vian eli mykkyyden (naturl. fel ej talande) tähden. Hänen mukaansa Matin vaimo oli jo saanut perintönsä huomattavassa määrin, joten omaisuus määrättiin jaettavaksi virallisesti.

454.

Lokakuussa 1727 Lauroisten Peatta Yrjäntytär vaati perintöä vanhempiensa Yrjä Lassinpojan ja Peatta Pentintyttären jälkeen veljensä pojalta Majanojan Jaakko Matinpojalta. Myös Jaakko toivoi pesän jakamista.

43. Loimaan käräjät 15.─17.2.1728 ES 1982 KA NN 37

Käännös: Veli Pekka Toropainen

114v.

Helmikuussa 1728 Onkijoen Antti Krekinpoika ilmoitti, että hän oli saanut keväällä 1724 lainaksi Torkkalan Martti Pietinpojalta viljaa 12 taalarin 12 äyrin arvosta. Hän halusi nyt maksaa velkansa takaisin.

115─115v.

Helmikuussa 1728 Sikilän Jaakko Eskonpoika esitti välskäri Wettervijkin kanssa 28. marraskuuta 1727 solmimansa sopimuksen. Sen mukaan hän sai lapsineen viljeltäväkseen ja asuttavakseen yhden savun Ruikan tilan, joka oli liitetty Pietilään. Kalliiden aikojen vuoksi Wettervijk ei kyennyt sitä itse viljelemään. Jaakko sai asua tilalla niin kauan kuin hän kykeni maksamaan sen verot tilan omistajalle. Rauhan aikana tilasta tuli maksaa vuosittain 60 ja sodan aikana 70 kuparitaalaria. Sopimus alkoi uudelta vuodelta 1728 ja Jaakon tuli maksaa ensimmäiseltä neljältä vuodelta vain 30 taalaria kultakin, sillä tila oli päässyt rappeutumaan. Rakennuksista hän sai käyttöönsä (kaksi ensimmäistä mainittu suomen kielellä) kullmatuvan ja esituvan kamareineen, yhden kelvollisen luhdin, vanhan luhdin ja vanhan tallin, suuren ja pienemmän karjasuojan, rehuladon sekä riihiparin, jota kutsuttiin (suomeksi) Riihen riiheksi. Lisäksi hän sai pienen humalatarhan ja seuraavat niityt: Isosuon puoliksi, Saukonsuoniemen yhden ladon alan, Kärkäsin yhden ladon alan, Ruikan yhden ladon alan, Kydyn ja Suorannan, jotka korjattiin tankojaon mukaan sekä tangon Harolasta Lohkon vierestä. Tästä Ruikan puolen manttaalin tilasta hänen tuli suorittaa kruunun ylimääräiset verot ja muut ulosteot sekä kirkon kymmenyksinä tynnyri 14 kappaa viljaa.

119v.

Helmikuussa 1728 Urjalan Salmen Kaapro Antinpoika esitti äitinsä sisaren miehen Heikki Sipinpojan ja tämän pojan Heikki Heikinpojan kauppakirjan, jolla nämä olivat myyneet puolet Hollon ratsutilasta 18. joulukuuta 1727 föörari Petter Sahlsteenille 350 kuparitaalarilla. Tämä luopui oikeudestaan tilaan Kaapron hyväksi, sillä hän halusi lunastaa sen sukulaisena. Myös Torkkalan Antti Juhanpoika oli ostanut tilan 30. lokakuuta 1727, mutta hänkin luopui siitä kustannuksiaan vastaan. Heikki Sipinpojan vävy Antti Krekinpoikakin ilmoitti tyytyvänsä kauppaan Kaapron hyväksi. Tila huudatettiin ensimmäisen kerran Kaaprolle.

121v─122.

Helmikuussa 1728 Ilolan Mikko Hannunpoika valitti, että Männistön majoitusmestari Mickel Bjugg oli luvatta vienyt Pärnistön maalta neljä kuormaa kuusenhakoja, vaikka Mikko oli äskettäin ostanut tilansa perinnöksi Kamarikollegiolta. Maa kuului vanhastaan hänen tilaansa ja naapuri Liukkaaseen. Koska Liukas ja Männistö olivat kruununtiloja, vaadittiin paikalle kruunun edustaja ja asia lykkääntyi.

44. Loimaan käräjät 21.─24.10.1728 ES 1982 KA NN 37

Käännös: Veli Pekka Toropainen

354─354v.

Nils Idman valittaa Elisabet Thomaean pantanneen tavaroita Pytylle.

356─356v.

Lokakuussa 1728 Ilolan Matti Matinpoika kertoi, että hän oli ottanut Liukkaan tilan viljelykseen. Tilan ollessa autiona perintötilallinen Mikko Mattila oli ominut osan Pärnistön maasta, jota Liukas haki takaisin tilaansa. Mattilan mukaan hänelle kuului veron mukaan suurempi osa maasta ja sitä hän oli raivannut käyttöönsä. Sotamies Martti Heikinpoika Hirvikoskelta todisti, että Liukkaan edellisellä asukkaalla oli ollut peltoraivio rantaan päin ja loppu maasta oli ollut vasikoiden laitumena. Tästä maasta Mattila oli ominut osan hänen mukaansa. Koska kantajan tila oli kruununtila, tuli paikalle hankkia sen edustaja asian jatkokäsittelyä varten.

356v─357.

Lokakuussa 1728 luutnantti Johan Elers syytti kapteeni Johan Husgafvelin puolesta Kosken Katri Anttilaa ja Heikki Jaakonpoika Tiuttua sekä Sikilän Jaakko Ojalaa siitä, etteivät nämä olleet toimittaneet sotamiehensä varusteita edelliseen rykmentin katselmukseen Turkuun 15. syyskuuta 1728. Tästä heitä oli jo rangaistu kuninkaallisen säädöksen mukaan. He vakuuttivat, että Männistön Heikki Simonpoika oli luvannut toimittaa varusteet perille, mutta luutnantti itse oli pakottanut hänet ottamaan mukaansa arkun, jossa oli luutnantin omia tavaroita. Hän ei ollut antanut laisinkaan sotamiehen varusteita. Luutnantti väitti, että arkun sisältö oli kuulunut Matti Heikinpojalle ja sotamiehelle. Heikki Simonpoika lisäsi vielä, että hän oli joutunut kuljettamaan Turkuun kolme muskettia ja kuusi pistintä, jotka kuuluivat vapaille ruoduille. Tähän hänellä ei ollut mitään velvollisuutta. Luutnantin mukaan kyseiset aseet eivät olleet hänen. Asia lykättiin, kunnes Heikki Simonpoika saisi todisteet siitä, että mukana oli ollut luutnantin omia tavaroita.

357v─358.

Lokakuussa 1728 Elina Heikintytär Jonika, joka asui kirkonmäellä, esitti sisarensa Riitta Jonikan 15. syyskuuta 1728 Oriveden Rajalahdessa kirjoittaman kirjeen. Sen mukaan Riitta oli jättänyt kesällä 1727 ratsutilallinen Nissi Tuomonpojan luo Hirvikoskelle säilytettäväksi kaksi arkkua ja kaksi lipasta, jotka kaikki olivat olleet lukossa. Niissä oli ollut hopeiset kengänsoljet, arvoltaan 6 taalaria, pitsikaulahuivi, arvoltaan 9 taalaria, kuusi kyynärää hienompaa palttinaa ja noin 90 kyynärää karkeampaa palttinaa kahtena kappaleena. Nämä esineet olivat kadonneet. Nissin mukaan lippaita säilytettiin hänen aitassaan pihassa, jonne ei ollut pääsyä muilla kuin hänellä ja hänen lapsillaan. Hän ei tiennyt, oliko Elina itse käynyt aitassa vuotta aiemmin, kun hän oli pitokokkina Nissin pojan häissä. Elina oli nimittäin ollut siellä yksin yhtenä iltana ja hän olisi voinut ottaa mitä halusi. Lisäksi Riitta oli edellisessä helmikuussa hakenut lippaat itselleen kirkonmäelle puolen päivän aikaan, jolloin hän ei ollut maininnut mitään esineiden puuttumisesta. Vasta illalla hän oli väittänyt niiden olevan poissa. Asia lykättiin, kunnes todistajat saataisiin paikalle.

361v─362.

Lokakuussa 1728 valitti välskäri Gabriel Wettervijk, että hän oli antanut ratsumies Antti Mörtille luvan korjata heiniä Isosuon niityn puskien seasta. Kun ratsumies oli nyt siirretty Sikilän ratsutilan alle, jatkoi hän edelleen heinien korjaamista Pietilän ratsutilan vahingoksi. Wettervijk vaati Mörtiltä ja lampuodiltaan Jaakko Eskonpojalta selitystä asiassa. Ratsumiehen mukaan hän oli korjannut heinät Virtsanojan metsästä ja siihen hänellä oli ollut lupa kyläläisiltä. Wettervijkin oma palvelusväki ei ollut halunnut viedä heiniä kyseiseltä niityltä latoon, sillä niitty oli ollut liian märkä ja Mört oli saanut siten luvan viedä omat heinänsä sinne. Wettervijk vaati, että molempia kiellettäisiin vastaisuudessa viemästä vieraita heiniä yhteisiin latoihin, sillä siitä aiheutui sekaannusta. Lisäksi hän halusi korvauksen kuluistaan. Mört ja Ojala tuomittiin maksamaan hänelle yksi hopeataalari puoliksi.

367v─368.

Lokakuussa 1728 annettiin toinen lainhuuto Holloon Kaapro Antinpojalle.

370v─371.

Lokakuussa 1728 Niinijoensuun Jaakko Eskonpoika ilmoitti, että kun hän oli solminut vuokrasopimuksen puolikkaasta Ruikan ratsutilaa Gabriel Wettervijkin kanssa, oli myös Saukonsuon niitty määrätty hänen käyttöönsä. Nyt hän haki niityn hallintaa itselleen. Kun Wettervijk kielsi tämän täysin, ei hän saanut sitä.

372v.

Lokakuussa 1728 Sikilän Heikki Tuomonpoika kertoi, että Jaakko Eskonpoika oli syntyneen suukovun päätteeksi aiheuttanut hänelle viisi verinaarmua ja lisäksi repinyt häntä hiuksista. Kun lautamies todisti nähneensä jäljet ja Jaakkokin myönsi tappelun, tuomittiin hänelle kustakin verinaarmusta kolmen hopeamarkan sakko ja hiuksiin tarttumisesta kuuden markan sakko.

45. Loimaan käräjät 11.─13.3.1729 ES 1982 KA NN 38

Käännös: Veli Pekka Toropainen

222v─224.

Maaliskuussa 1729 jatkettiin Elina Juonikan nostaman kanteen käsittelyä. Piika Aune Yrjäntytär todisti, että Elina oli hakenut sisarensa tavarat kirkonmäelle vuotta aiemmin. Nissi oli nostanut lippaat aitasta rekeen, jonka Aune oli sitten ajanut härkäparin vetämänä kirkonmäelle. Nissi oli kysynyt tuolloin, mitä hän saisi, kun joutui nostelemaan toisten tavaroita jatkuvasti. Kirkonmäellä lippaat oli viety latoon. Riitta Juonika oli pyytänyt Jumalaa siunaamaan sitä, joka auttoi toisia ja oli säilyttänyt hänen tavaroitaan. Lippaita hän ei ollut kuitenkaan avannut tuolloin. Piika Maria Juhantytär puolestaan todisti, että Riitta oli tarkastanut arkut sinä päivänä kun ne haettiin pois. Sitten hän oli mennyt pirttiin ja kiittänyt Nissiä tavaroidensa säilyttämisestä. Riitta sanoi ottaneensa vain nyöriliivit, jotka olivat olleet vaatepinossa päällimmäisenä. Kaikki oli näyttänyt olevan kunnossa. Hän ilmoitti luopuvansa koko kanteesta, mikäli Nissin aikuiset pojat Matti ja Tuomo sekä Matin vaimo Liisa Lignipaea vannoisivat, etteivät olleet ottaneet mitään arkuista tai tienneet, missä tavarat olivat. Kun he kaikki vannoivat tämän kaksi sormea kirjalla, päättyi jutun käsittely siihen.

229v─232v.

Maaliskuussa 1729 valitti korpraali Heikki Blom, että hänen hevosensa oli ollut edellisenä iltana Kärjen tallissa tässä Mälläisten kylässä, jossa käräjät pidettiin, täysin terveenä, mutta kuollut yöllä. Syylliseksi hän epäili kengitysseppä Tuomo Lillieroothia, jolla oli ollut kaunaa häntä kohtaan joitakin vuosia. Lisäksi kengitysseppä oli ollut edellisenä iltana tallissa, vaikka hänellä ei ollut sinne mitään asiaa. Lillierooth ilmoitti yöpyneensä Pietilässä, joka sijaitsi Kärjen naapurina. Rumpali Lassi Höök oli hänet kutsunut syömään kanssaan Kärjelle, jossa hän yöpyi. Kengitysseppä oli kyllä kurkistanut talliin, kun toinen rumpali Matti Hurtig oli mennyt sinne.

238v─239v.

Maaliskuussa 1729 Hurskalan Anna Sipintytär ja hänen poikansa Matti Heikinpoika kertoivat, että Matin isä Heikki Jaakonpoika oli saanut jo vuonna 1698 vanhempiensa perintönä Kauhanojan Jaakkolasta 800 kuparitaalaria. Heikki ja Anna olivat saaneet perinnöstä yhteensä 537 taalaria 28 äyriä. Koska perintö oli ollut vaatimatta 30 vuoden ajan ja tila oli ryssän oleskellessa maassa joutunut ryöstön kohteeksi, niin, että nykyinen isäntä Tuomo oli joutunut ottamaan sen velkaisena, niin tilaa hallinneet Anna Matintytär ja hänen poikansa Tuomo Yrjänpoika vapautettiin enemmistä perintövaateista.

239v─240v.

Maaliskuussa 1729 Hirvikosken ratsutilallinen Nissi Tuomonpoika Knuutila ilmoitti, että hänen vaimonsa Riitta Tuomontytär oli kuollut jo neljä vuotta aiemmin. Pariskunnalla oli edelleen elossa kolme poikaa ja kolme tytärtä, joista yksi poika ja kaksi tytärtä olivat alaikäisiä. Nissi halusi lastensa äidinperinnön jaettavaksi, sillä hän aikoi avioitua uudelleen Liisa Kristianintytär Procopaean kanssa. Holhoojaksi alaikäisille tuli heidän enonsa Simo Tuomonpoika Pytty.

244─244v.

Maaliskuussa 1729 föörari Petter Sahlsten edusti oikeudessa Heikki Heikinpoika Holloa, joka oli sairaana. Hollo ja Torkkalan Antti Juhanpoika Knuutila olivat sopineet, että Heikin poika ja Antin tytär avioituisivat keskenään, kun tulisivat riittävän vanhoiksi siihen. Sopimuksen mukaan Antti saisi Heikin ratsutilan hallintaansa avioliiton myötä. Heikki oli antanut heti Antille vetohärän ja lehmän, joista lehmä oli palautettu yhdeksän viikon kuluttua, kun sopimus oli muuttunut. Härkää ei ollut vielä palautettu. Antti vastasi, että sopimuksen purkautuminen johtui Heikistä. Oikeus määräsi Heikin maksamaan Antille tämän tilalle tekemästä työstä kahdeksan hopeataalaria ja härän palautettavaksi.

244v─246v.

Maaliskuussa 1729 luutnantti Elers jatkoi Anttilan, Tiutun ja Ojalan syyttämistä. Sotamies Tuomo Forsman Kosken ruodusta kertoi, että Heikki Simonpoika oli sanonut tuovansa arkun, jossa Kosken ja Hintsalan ruodun sotamiesten vaatteita säilytettiin, rykmentin kokoontumiseen. Hänen kärryillään ei lopulta ollutkaan tilaa arkulle. Lopulta talolliset tuomittiin hyvin ansaittuun kolmen hopeamarkan sakkoon kukin. Lisäksi he joutuivat korvaamaan luutnantin kuluja kahdella hopeataalarilla.

247v─248v.

Maaliskuussa 1729 ilmoitti sotamies Jaakko Lassinpoika Fisk, että hänen vaimonsa Emerentia Ulrichintyttären isäpuoli räätäli Georg Wulff oli kuollut edellisenä neljäntenä joulupäivänä Hirvikoskella Nissi Knuutilan luona.

248v.

Maaliskuussa 1729 Myllykylän Sipi Pertunpoika [Sigfrid Bertilsson Myllykylä] ilmoitti, että hän oli taannut kauppias Henrik Rungeenin kuitin mukaan Kuninkaisten Jaakko Uotinpojan velan 17 taalaria kahdeksan äyriä kuparia. Tämän velan hän oli myös maksanut ja vaati sitä nyt Jaakolta.

249v─250.

Maaliskuussa 1729 Vampulan Soinilan Matti Pertupoika Hosike Matti Hosike ilmoitti, että hän oli jakanut isänsä Perttu Tuomonpojan Perttu Hosike perinnön veljensä Tuomon Tuomas Hosike ja Inkilässä asuvan sisarensa Peatta Beata Hosike kanssa niin, että Peatta sai 30 kuparitaalaria. Leski Peatta ja hänen poikansa Juha Juhanpoika Eskola Juho Eskola olivat tähän suostuvaisia.

46. Loimaan käräjät 27.─29.1.1725 ES 1980 KA NN 34

Käännös: Veli Pekka Toropainen

1v.

Tammikuussa 1725 leski Margareta Henrikintytär Niinijoensuusta ilmoitti, että hän oli antanut seitsemän vuotta aiemmin saman kylän Juha Kaapronpojalle 25 kappaa ohria. Hän vaati niitä nyt takaisin Juhan leskeltä Riitta Erkintyttäreltä. Riitta kielsi, että hän tai hänen miehensä olisi saanut kyseisiä viljoja. Kun Margaretakaan ei voinut osoittaa vaadettaan oikeaksi, turvauduttiin Vahvalan talollisen Juha Mikonpojan todistukseen. Hän kertoi itse saaneensa 12 kappaa ohria, mutta ei tiennyt Riitan saaneen niitä. Riitta tuomittiin kuitenkin maksamaan yhden kuparitaalarin Margaretalle tuohista, jotka hän oli saanut tältä.

1v─2.

Tammikuussa 1725 Vähänperän Kreki Antinpoika vaati Ypäjän Katri Lassintyttäreltä 25 taalaria 22 äyriä kuparirahaa. Velka oli viety Krekin edesmenneen isän veljen Turun porvari Kreki Spårmakaren velkakirjaan. Katri ilmoitti jo maksaneensa summan ja vannoi itsensä vapaaksi velasta.

4.

Tammikuussa 1725 Sikilän Jaakko Eskonpoika tuomittiin saamaan Vännilän Erkki Matinpojalta 15 kappaa ohria, kapan rukiita ja kuusi kappaa kauroja, jotka tämä oli häneltä lainannut keväällä 1724. Erkki oli tarvinnut viljan, sillä hän oli aikonut avioitua (nimi puuttuu) Jaakontyttären kanssa. Kun asiasta ei tullutkaan mitään, oli hän solminut avioliiton toisen kanssa.

5.

Tammikuussa 1725 vaati Piltolan Mikko Matinpoika korvausta Vähänperän Simo Tuomonpojalta ja Kreki Antinpojalta, sillä heidän hevosensa olivat aiheuttaneet vahinkoa hänen kytömaalleen metsässä. Vastaajat kuitenkin todistivat Vesikosken lautamies Heikki Tuomonpojan avulla, ettei Mikko ollut aidannut maataan kunnolla ja siksi hän ei ollut oikeutettu korvauksiin.

6v.

Tammikuussa 1725 Piltolan Mikko Matinpoika ilmoitti oikeudelle, että hänen veljensä Matti Matinpoika oli vaatinut maksamatonta perintöään edellisenä syksynä. Mikko oli maksanut hänelle jo keväällä 1713 yhteensä 80 kuparitaalaria. Vuosina 1709─1711 Matti oli saanut lisäksi toiset 80 kuparitaalaria. Hän oli saanut vielä puolikkaan läskisivun, jonka arvo oli kaksi taalaria. Mikko oli maksanut myös hänen velkansa 25 taalaria porvari Spårmakarelle Turkuun. Siten summa nousi 187 taalariin. Kummankin osapuolen mukaan perintöosuus oli kaikkiaan 190 kuparitaalaria, joten Matin tuli saada enää kolme taalaria. Kun Matti ei halunnut muistaa saaneensa rahoja vuonna 1713, kutsui Mikko todistajaksi Riitta Nissintyttären Karhulasta. Tämän mukaan veljeksille oli tullut suukopua talvella 1713, kun Mikon lasta haudattiin. Mikko oli luvannut maksaa 80 taalaria ennen lumien sulamista. Hän oli matkustanut Turkuun ja ottanut siellä kyseisen summan lainaksi ja kantanut ne sitten Matille. Matti sanoi tyytyvänsä tähän, jos Mikko vannoisi toimittaneensa rahat. Sen hän tekikin ja lupasi maksaa myös puuttuvan kolmen taalarin summan.

12.

Tammikuussa 1725 Niinijoensuu Riitta Erkintytär vaati papinleski Maria Heikintyttäreltä tämän lainaaman viinakannullisen hintaa kolmea taalaria. Leski ilmoitti, että Riitta oli hänelle velkaa neljä viljakappaa papinmaksuja. Riitta oli lisäksi velkaa taalarin tuohista. Hän ilmoitti jo maksaneensa kenkäparin ja puoli kappaa herneitä. Naiset sopivat niin, että kummankin velka olisi kuitattu, eikä kumpikaan vaatisi toiselta mitään tämän jälkeen.
12─12v.

Tammikuussa 1725 Korven Tuomo Sipinpoika vaati veljeltään Metsämaan Simo Mattilalta ja tämän pojalta Perttu Simonpojalta perintöään. Hän ilmoitti sopineensa asian niin, että Perttu lupasi maksaa hänelle kaikkiaan 16 kuparitaalaria, mihin hän tyytyisi.

12v.

Tammikuussa 1725 Jaakko Lassinpoika Paavola Korvesta vaati saman kylän Mikko Jaakonpojalta maksua hiehosta, jonka tämä oli vienyt häneltä omavaltaisesti venäläisen vallan aikana. Mikon mukaan kolme venäläistä palvelijaa oli vienyt hiehon ja Jaakon oma poika oli ajanut sen pappilaan.

13v─15.

Tammikuussa 1725 Naantalin raatimies Jaakko Hirvo kertoi oikeudelle, että pitäjänkirjuri Juha Welonius oli antanut 400 kuparitaalarin maksusitoumuksen hänelle Korven Jaakko Markuksenpojan puolesta. Tällä oli tarkoitus maksaa Jaakon velkaa 454 taalaria. Maksua ei ollut kuitenkaan vielä kuulunut, vaikka Welonius oli ottanut Jaakon tilan Markulan haltuunsa sitä vastaan.

15.

Tammikuussa 1725 Lappijoen Riitta Sipintytär vaati entiseltä venäläiseltä veronkantomies Juha Weloniukselta viittä karoliinia, jotka tämä oli häneltä ottanut venäläisten määräyksestä. Juha lupasi maksaa summasta puolet ja Riitta tyytyi tähän.

47. Loimaan käräjät 23.─29.10.1725 ES 1980 KA NN 34

Käännös: Veli Pekka Toropainen

463v─464.

Lokakuussa 1725 vaati Oripään Yrjä Klemenpoika maksua 15 taalaria saapasparista, jonka hän oli toimittanut leski Anna Wennelinan ratsutilan puolesta. Edesmenneen lesken vävy Kaapro Wettervijk ei tiennyt tällaisesta saapasparista mitään, joten juttu lykättiin, kunnes asiaan saataisiin lisää valaistusta.

466─466v.

Lokakuussa 1725 Sikilän Heikki Tuomonpoika kertoi oikeudelle, että hänen esivanhempansa olivat raivanneet kaskimaan kylän yhteismaalle. Hänen naapurinsa Jaakko Eskonpoika oli sitten ominut sen, vaikka hänellä oli kylässä vain 1½ äyrin maa ja enemmän raivioita kuin Heikillä. Jaakon mukaan pitäjänkirjuri Juha Welonius, joka oli majaillut Jaakon luona, oli ottanut raivion käyttöönsä niin pitkäksi aikaa, kuin hän oli ollut Jaakon luona. Jaakon mukaan paikkaa oli ojitettu ja lannoitettu sekä sen ympärille rakennettu aita. Jos Heikki halusi saada sen, tuli hänen korvata yhdeksän vuoden työ. Asianosaiset olivat vieneet riidan maaherran käsittelyyn, sillä kaikki kylän tilat olivat kruununluontoisia.

466v.

Lokakuussa 1725 määrättiin Suutarlan Sipi Jaakonpoika maksamaan kolme vuotta aiemmin lainaamansa ohratynnyri Sikilän Jaakko Eskonpojalle.

467─467v.

Lokakuussa 1725 Korven Jaakko Lassinpoika ilmoitti saaneensa noin 16 vuotta aiemmin lainaksi Kallion leski Kerttu Markuksentyttäreltä 42 taalaria 3 äyriä kuparirahaa. Tästä oli Kertun mukaan maksettu takaisin tynnyri rukiita arvoltaan kuusi taalaria ja puoli naulaa suolaa arvoltaan 30 äyriä. Kerttu oli asunut Jaakon luona 16 vuotta ja tälle maksettiin arvoksi yksi taalari vuodelta. Kun Jaakko oli lisäksi maksanut osan lainasta rahana, jäi hänelle enää maksettavaksi kolme taalaria viisi äyriä.

477v─478.

Lokakuussa 1725 Kuninkaisten Knuutti Jaakonpoika valitti lankonsa Jaakko Uotinpojan korjanneen viljat siltä heidän ratsutilallaan olevalta kaskimaalta, jota heidän ratsumiehensä Hannu Färling oli viljellyt. Kun Hannu oli ottanut eron ja matkustanut Ruotsiin, oli hän jättänyt viljan korjaamisen Knuutille neljän taalarin velastaan. Samalla määrättiin ratsutilan maiden jako niin, että Knuutti saisi niistä kolmasosan.

479v─480.

Lokakuussa 1725 sotamies Samuli Hollo tuli käräjille, ja ilmoitti, että hän oli antanut lääketieteen tohtori Petter Elfvingin tutkia itsensä 1. syyskuuta, kuten Loimaan käräjät olivat 13. marraskuuta 1724 määränneet. Lääkäri ei ollut löytänyt Hollosta merkkejä kaatumataudista. Hollon ruotuisäntä Matti Pentinpoika Vähästäperästä sopi asian niin, että hän maksoi Hollon kuluina 12 kuparitaalaria ja tämä luopui kantamasta asiaa käräjillä.

48. Loimaan käräjät 26.─28.1.1726 ES 1980 KA NN 35

Käännös: Veli Pekka Toropainen

14v.

Tammikuussa 1726 haki Vähänperän Matti Antinpoika Tohna edesmenneen setänsä Turun porvari Matti Spårmakaren saatavia edesmenneen Piltolan Tuomo Sipinpojan perillisiltä.

19─19v.

Tammikuussa 1726 hakivat Kurittulan Kaarle Tuomonpoika ja Antti Matinpoika jakomiehiä, sillä he olivat saaneet Mikolan ratsutilan apeltaan ja isältään Matti Matinpojalta, joka ei enää jaksanut pitää sitä vanhuutensa vuoksi. He aikoivat jakaa tilan ja sen rakennukset keskenään. Heidät määrättiin jakamaan myös tilan augmentin verot, perillisille tulevat osuudet ja velat tasan.

23v─24.

Tammikuussa 1726 valittivat Korven Juha Welonius, Mikko Jaakonpoika, Jaakko Paavola ja Heikki Viipuri, että ratsutilallinen Sipi Pertunpoika Myllykylä ja talolliset Lyly, Mattila, Pispa, Uotila, Seppälä, Laurila, Haukka, Kari ja Sorri olivat tunkeutuneet heidän metsämaalleen. Oikea raja kulki Ypäjäkiveltä Veitsipetäjänkallioon ja Korvapetäjään. Koska joukossa oli useita kruununtilallisia, vaadittiin paikalle kruunun edustaja.

25─25v.

Tammikuussa 1726 valitti majoitusmestari Mickel Bjugg, että Ilolan Mikko Mattila oli hakannut puita hänen Männistön ratsutilaansa kuuluvalla Pärnistön metsäkappaleella. Mattila ilmoitti kauan käyttäneensä metsää yhdessä nyt autiona olleen Liukkaan talon kanssa ja epäili siksi, ettei metsä kuulunut yksin Männistölle. Koska kyseessä olivat kruununtilat, määrättiin asia jatkettavaksi, kun paikalla olisi kruunun edustaja.

27.

Tammikuussa 1726 ilmoitettiin, että maaherra oli jakanut Vällärin ratsutilan puoliksi Knuutti Jaakonpojan ja Jaakko Uotinpojan kesken. Jaakko piti kuitenkin edelleen hallussaan Knuutille kuuluvia tuvan ja aitan avaimet sekä luhdin lukko. Hänet määrättiin palauttamaan ne Knuutille.

28─29.

Tammikuussa 1726 vaativat Majanojan Elias Antinpoika ja hänen veljensä Juha Antinpojan vaimo Magdalena Skarpenfelt Lähteen tilaa Luukas Pietinpojan pojalta Jaakko Luukkaanpojalta, sillä he väittivät olevansa tilan oikeita perillisiä. Jaakon mukaan hänen isänsä oli ostanut tilan 30 vuotta aiemmin 700 kuparitaalarilla poikien isältä Antti Matinpojalta. Osa rahoista oli toimitettu heidän isälleen ja osa heidän lihalliselle veljelleen Heikki Lammille, joka oli porvarina Turussa.

33v.

Tammikuussa 1726 vaati Vähänperän Matti Tohna Kurittulan Antti Matinpoika Mikolalta tämän isän ja Kaarle Mikolalta tämän apen Matti Matinpojan velkoja. Matti oli lainannut Tohnan sedältä porvari Matti Spårmakarelta 68 taalaria ja Tohnan isältä Antti Krekinpojalta 34 taalaria. Mikolan perilliset määrättiin maksamaan nämä summat.

35─36v.

Tammikuussa 1726 luettiin oikeudessa Kallion Matti Tuomonpojan vaimon Maria Tuomontytär Sorrin kirje, jonka mukaan hänen edellinen miehensä oli ollut Pälkäneen edesmenneen kirkkoherran Matthias Lignipaeuksen poika Gabriel Lignipaeus. Mies oli marssinut Rääveliin sotamiehenä Maskun Stenbergan ruodussa vuonna 1705. Vaimolleen hän oli sanonut, että hänen äidinperintönsä 2 000 kuparitaalaria ja yksi 18 taalarin arvoinen kullattu hopealusikka olivat hänen isänsä hallussa. Lusikan hän oli saanut kummilahjana. Tämä omaisuus oli nyt edesmenneen kirkkoherran toisen vaimon Elisabet Procopaean hallussa. Tämän lisäksi kyseinen pastorska oli myynyt vieraalle Onkalan ratsutilan. Perintö kuului Marialle, joka oli saanut yhden puolivuotiaaksi eläneen lapsen Gabrielin kanssa. Pastorska vain ei ollut halukas maksamaan sitä hyvällä. Pastorskan mukaan Gabriel oli itse hävittänyt perintönsä ja hänen isänsä oli tehnyt hänet perinnöttömäksi. Poika oli jättänyt opintonsa ja antautunut sotamieheksi, josta hänet oli lunastettu suurella summalla. Sitten hän oli mennyt vielä rummunlyöjäksi ja siitäkin hänet oli lunastettu, jotta hän saattoi jatkaa opintojaan. Vaikka poika oli luvannut jatkaa opintoja 29. tammikuuta 1705 allekirjoittamallaan todistuksella, oli hän avioitunut Maria Tuomontyttären kanssa ja antautunut jälleen sotilaaksi ja marssinut Rääveliin. Kirjelmän mukaan isä sai tehdä hänet perinnöttömäksi, mikäli hän ei jatkanut opintoja. Kihlakunnantuomari Gabriel Tammelinin 14. maaliskuuta 1711 tekemässä kirkkoherra Lignipaeuksen perukirjassa Gabriel oli sitten ohitettu. Maria ei sanonut tietävänsä tällaisista sopimuksista ja lisäsi, että heidät oli vihitty rehellisesti ja hyvin. Maria ei myöskään tiennyt miehensä kuoleman ajankohtaa. Koska siten ei voitu päätellä, oliko lapsi elänyt isänsä jälkeen, ei oikeus katsonut voivansa tehdä asiassa päätöstä Marian hyväksi. Hän sanoi, että koska hän ei saanut mieleistään päätöstä, hän kääntyisi kuninkaallisen komission puoleen.

49. Loimaan käräjät 13.─16.7.1723 ES 1979 KA NN 32

Käännös: Veli Pekka Toropainen

334v─336.

Heinäkuussa 1723 todettiin, että naitu ratsumies Anders Svensson Dahlberg oli siittänyt lapsen ratsumiehen leski Anna Yrjäntyttärelle Majanojalta. Dahlberg kertoi syntyneensä Värmlannissa Sunddalin kihlakunnassa ja Dahlin pitäjässä. Hänet oli vihitty vuonna 1715 Ingeborg Andersdotterin kanssa, joka eli edelleen Hallandin Hunnestadin pitäjässä. Dahlberg oli saanut viimeksi kirjeen vaimoltaan 5. toukokuuta 1723. Rykmenttinsä mukana hän oli tullut Suomeen vuonna 1721. Anna puolestaan oli syntynyt Loimaalla ja suhteen hedelmänä syntyi tammikuussa 1723 tyttölapsi. Samalla syytettiin ratsumies Olof Börjesson Dunderia lapsen siittämisestä Majanojan Peatta Tuomontyttärelle. Dunderin vaimolta Karin Svensdotter Stubbelta oli viimeksi tullut kirje 11. helmikuuta 1723.

50. Loimaan käräjät 13.─16.7.1723 ES 1979 KA NN 32

Käännös: Veli Pekka Toropainen

341.

Heinäkuussa 1723 edesmenneen Turun porvari Matts Grelsson Spårmakaren sisarelta Gertrud Grelsdotterilta, joka asui Piltolassa, haettiin veljen velkaa.

348v─349v.

Heinäkuussa 1723 kengitysseppä Thomas Lillieroth vaati vaimonsa Maria Johansdotterin isän veljeltä Hartoisten Mickel Staffanssonilta Marian vanhempien Turussa asuneiden vanhempien perintöä. Maria oli ollut 9 vuotta vanha vanhempien kuollessa ja hän oli asunut sen jälkeen kymmenen vuotta setänsä luona.

51. Loimaan käräjät 25.─27.6.1724 ES 1979 KA NN 33

Käännös: Veli Pekka Toropainen

295v─296.

Turun porvari Erik Eriksson Silken veli oli edesmennyt ratsutilallinen Johan Eriksson Oripäästä. Tämän poika Henrik Johansson oli myynyt tilan Jöran Klemetssonille.

296v.

Loimaan entinen nimismies Johan Poleen oli Turussa tullisyökärinä. Hänen vaimonsa oli Maria Mattsdotter.

301v─302v.

Kesäkuussa 1724 tutkittiin sotamies Jöran Dijkaren kuolemaa sotavankeudessa. Hänen leskensä Valborg Jakobsdotter asui Sauvon Västerkullassa. Sotamiehet Knut Hjelm ja Thomas Pesso kertoivat heidän joutuneen vangiksi 1713 Karjaalla. Heidät oli viety Helsinkiin ja sieltä lotjilla Pietariin. Dijkare oli kuollut matkalla ja venäläinen oli heittänyt hänen ruumiinsa mereen. Puujalkalan Gertrud Simonsdotterin mies Johan Jakobsson oli otettu venäläiseksi sotamieheksi yhdessä talollinen Matts Mattssonin kanssa Yläneen kirkonkylästä. Miehet oli viety Helsingistä Pietariin, jossa Johan oli kuollut kahdessa viikossa punatautiin.

52. Loimaan käräjät 13.─17.11.1724 ES 1980 KA NN 33

Käännös: Veli Pekka Toropainen

488─488v.

Marraskuussa 1724 kappalainen Jakob Lavonius haki vanhempiensa perintöä veljensä pojalta ratsutilallinen Thomas Mattsson Tuomolalta Kurittulasta. Perinnönjako oli suoritettu 1695. Thomasin veli Johan oli otettu miehityksen aikana venäläiseksi sotamieheksi. Jakobin sisaruksia olivat Johan ja Jöran Thomasson sekä Sara Thomasdotter. Heidän veljensä poika oli Thomas Mattsson.

53. Loimaan käräjät 18.─21.2.1723 ES 1979 KA NN 32

Käännös: Veli Pekka Toropainen

90─91.

Helmikuussa 1723 Myllykylä suostui siihen, että veljekset saivat viljellä Välläriä puoliksi siihen saakka, kunnes hänen tyttärenpoikansa olisi aikuinen. Veljekset lupasivat maksaa myös Tuomo Uotinpojan äidin veljelle eronneelle ratsumies Elias Matinpojalle hänen saatavansa.

54. Loimaan käräjät 13.─16.7.1723 ES 1979 KA NN 32

Käännös: Veli Pekka Toropainen

334v─336.

Heinäkuussa 1723 todettiin, että naitu ratsumies Anders Svensson Dahlberg oli siittänyt lapsen ratsumiehen leski Anna Yrjäntyttärelle Majanojalta. Dahlberg kertoi syntyneensä Värmlannissa Sunddalin kihlakunnassa ja Dahlin pitäjässä. Hänet oli vihitty vuonna 1715 Ingeborg Andersdotterin kanssa, joka eli edelleen Hallandin Hunnestadin pitäjässä. Dahlberg oli saanut viimeksi kirjeen vaimoltaan 5. toukokuuta 1723. Rykmenttinsä mukana hän oli tullut Suomeen vuonna 1721. Anna puolestaan oli syntynyt Loimaalla ja suhteen hedelmänä syntyi tammikuussa 1723 tyttölapsi. Samalla syytettiin ratsumies Olof Börjesson Dunderia lapsen siittämisestä Majanojan Peatta Tuomontyttärelle. Dunderin vaimolta Karin Svensdotter Stubbelta oli viimeksi tullut kirje 11. helmikuuta 1723.

338─339.

Heinäkuussa 1723 ratsumestari Karl Kristiansson kantoi sisarensa leskipastorska Elisabet Procopaean puolesta oikeudessa. Hänen mukaansa Haitulan Matti Knuutinpoika oli varustanut ryssän ollessa maassa yhdessä hänen sisarensa kanssa sotamies Sipi Heikinpojan ja vaati nyt leskipastorskalta erilaisia kuluja. Matti vastasi, että sotamiehen leski Kerttu Ristonpoika vaati kyseistä korvausta häneltä. Lesken mukaan hänen miehelleen oli luvattu sata taalaria, lehmä ja tynnyri viljaa. Todistaja Juha Tuomonpojan Kurittulasta mukaan sotamies oli palannut vuoden 1720 kirjoituksesta ja leskipastorska oli kysynyt häneltä, paljonko hänelle luvattiin siellä palkkaa. Sipi oli vastannut luvatun 80 taalaria, jota pastorska ei ollut kieltänyt. Sotamies oli vielä lisännyt, ettei hän vaatinut mitään korvausta, jos pastorska ottaisi hänen lapsensa luokseen ja ruokkisi nämä. Tähän pastorska oli suostunut. Kerttu valitti, että pastorska oli hylännyt hänen tyttärensä jo tänä keväänä. Pastorska ilmoitti toimittaneensa sotamiehelle Turun porvari Matti Päkän kautta 24 taalaria 12 äyriä ja elättäneensä tämän lasta kolme vuotta. Hänellä ei ollut vaatimuksia sotamiehen leskeltä tai Matti Knuutinpojalta, mutta hän halusi näiden tunnustavan, että hän oli suorittanut oman osansa sotamiehen palkasta. Sotamiehelle menevästä palkasta Matille kuului 20 kuparitaalaria. Hän oli jo antanut kymmenen taalaria kymmenen äyriä miehen marssiessa kentälle, joten hänen tuli antaa vielä yhdeksän taalaria 22 äyriä.

339v─340.

Heinäkuussa 1723 Vähänperän Tuomo Tuomonpoika esitti kauppakirjan, jolla hän oli ostanut Mannisten Heikki Jaakonpoika Harakan tilan 330 kuparitaalarilla. Kauppasumma oli maksettava Heikille tai hänen velkojilleen. Koska Heikki itse ei voinut saapua oikeuteen halvauksen vuoksi, edusti häntä hänen äitinsä veli Perttu Antinpoika Kauhanojalta. Perttu oli myös Tuomon appi. Tämä kertoi Heikin tarjonneen ensin tilaa sisarelleen Marialle, joka palveli Turussa. Tämän annettua oikeutensa Heikille, oli tämä myynyt tilan Tuomolle. Lainhuudatusta annettaessa ilmoittautui Kallion Erkki Antinpoika, joka haki tilaa itselleen vaimonsa Kerttu Antintyttären puolesta. Kerttu oli Heikin äidin sisar.

341.

Heinäkuussa 1723 edesmenneen Turun porvari Matts Gresson Spårmakaren sisarelta Gertrud Grelsdotterilta, joka asui Piltolassa, haettiin veljen velkaa.

342─342v.

Heinäkuussa 1723 Hanhikosken Heikki Mikonpoika kertoi, että hänen vaimonsa Katri Heikintytär oli edellisessä helmikuussa ollut Naantalin markkinoilla Kurittulan leski Liisa Heikintyttären kanssa. Sieltä he olivat matkanneet Turkuun, jossa he olivat jääneet tulliportille. Katri oli huolehtinut Liisan reestä sillä aikaa kun tämä oli toimittanut asiansa kaupungissa. Liisa oli luvannut tehdä saman Katrin reelle tämän mennessä vuorostaan kaupunkiin. Liisa oli kuitenkin jatkanut matkaansa ja siksi Katri oli menettänyt kuuden taalarin plootun. Tästä Heikki haki korvausta. Liisa kertoi, ettei Katri ollut rekien luona hänen palatessaan kaupungista. Ja koska hän oli ollut viluissaan, oli hän jatkanut matkaansa. Lähteen Jaakko Luukkaanpoika todisti, ettei ollut kuullut naisten sopivan toistensa rekien vahtimisesta. Asia sovittiin niin, että Liisa maksoi puolet kadonneesta summasta.

342v─343.

Heinäkuussa 1723 tuli oikeuden eteen jälleen Aune Tuomontytär Metsämaalta, sillä hänen miehensä oli sairaana. Aune vaati edelleen ratkaisua asiassa, jonka mukaan Tyrvään nykyinen nimismies Matts Tolpo oli vienyt heitä härän kesäkuussa 1720 ja myynyt sen sitten pitäjänkirjuri Juha Weloniukselle 11½ karoliinista. Aune oli lisäksi sidottu ja häntä oli kuljetettu siten jonkin matkaa. Tolpon mukaan Aune ja moni muu oli tuolloin pantu köysiin venäläisen luutnantti Lommachon käskystä, sillä he eivät olleet toimittaneet heille ruotuun vietyjä sotamiehiä. Aune väitti tämän tapahtuneen Tolpon ilmiannon vuoksi, mutta asiaan ei saatu tarkempaa selvyyttä. Härkä oli otettu tuolloisen voudin Johan Strandmanin ankarien käskyjen mukaan, joten hänellä ei ollut siinä osaa. Welonius oli sen sitten muiden tavaroiden ohella lunastanut itselleen venäläisiltä.

346v─348.

Heinäkuussa 1723 valittivat veljekset Heikki ja Jaakko Simonpoika Männistöstä, että pitäjänkirjuri Welonius oli luovuttanut heille oikeuden 14. heinäkuuta 1722 antaman päätöksen mukaisesti maaliskuussa 1723 Yrjälän tilan, mutta jättänyt sen kylvämättä. Lisäksi hän oli vienyt tilalta lukkoja, avaimia, sanoita ja ovenkahvan, vaikka veljekset olivat maksaneet hänelle hänen tilalla tekemistään parannuksista. Veljekset joutuivat vielä valittamaan, että heidän isänsä Simo Heikinpoika omi itselleen tilan parhaat niityt.

348v─349v.

Heinäkuussa 1723 kengitysseppä Thomas Lillieroth vaati vaimonsa Maria Johansdotterin isän veljeltä Hartoisten Mickel Staffanssonilta Marian vanhempien Turussa asuneiden vanhempien perintöä. Maria oli ollut 9 vuotta vanha vanhempien kuollessa ja hän oli asunut sen jälkeen kymmenen vuotta setänsä luona.

55. Loimaan käräjät 18.─21.1.1724 ES 1979 KA NN 33

Käännös: Veli Pekka Toropainen

3v─4v.

Tammikuussa 1724 ilmoitti monsigneur Johan Rungius äitinsä Anna Langin puolesta, että tämä oli ostanut Kurittulan Mikolan tilan 600 kuparitaalarilla Juha Heikinpojalta sillä sopimuksella, että kauppasumma maksettaisiin kuuden vuoden kuluessa. Tila oli huudatettu ensimmäisen kerran edellisillä syykäräjillä. Juhan isän veli Antti Matinpoika Ulvilan pitäjästä protestoi tätä kauppaa, sillä Antin isä ja Juhan isänisä Matti Matinpoika eli vielä. Kauppakirjan oli allekirjoittanut puumerkillään myös Juhan äiti Liisa Heikintytär. Liisa sanoi, ettei hän voinut hyväksyä kauppaa alaikäisten lastensa vuoksi ja että hän oli ollut poissa pitäjästä, kun hänen poikansa oli solminut kaupan. Leskipastorska Lang ei enää halunnut pitää kauppaa, kunhan hänelle vain palautettaisiin hänen maksamansa 24 kuparitaalaria.

5v.

Tammikuussa 1724 vaati piika Anna Uotintytär Kuninkaisista takaisin 12 ¾ kyynärää palttinaa, jonka Köyliön Tuomo Sipinpoika oli ottanut häneltä venäläisen vallan aikana. Tuomo sanoi, että hän oli ollut pakotettu tekemään näin venäläisten käskystä. Vaikka Anna ei ollut vastuussa tilan ulosteoista vanhempiensa eläessä, oli hänen äitinsä pyytänyt Annaa antamaan kankaan. Kun Tuomo todisti, ettei hän ollut saanut mitään hyötyä kankaasta, vaan oli toimittanut sen ryssille, vapautettiin hänet vastuusta.

5v─6.

Tammikuussa 1724 sisarukset Riitta, Anna ja Vappu Uotintytär Kuninkaisista ilmoittivat, että heidän vanhempiensa perintö oli Vällärin tilalla heidän veljensä Jaakon hallussa. Perunkirjoituksen oli suorittanut 6. maaliskuuta 1723 nimismies Simon Brandstock. Siinä Riitan osaksi tuli 56 taalaria 20 äyriä, Annan 89 taalaria 20 äyriä ja Vapun 105 taalaria 20 äyriä, kaikki kuparirahaa. Jaakko huomautti tiukoista ajoista ja sanoi, että Anna oli jo aiemmin saanut lehmän ja mullikan, joiden arvo oli 20 taalaria ja Vappu naisten myssyn ja hopeapikarin, yhteensä arvoltaan 21 taalaria. Loput hänet tuomittiin maksamaan.

8.

Tammikuussa 1724 Vähänperän Tuomo Tuomonpoika huudatti kolmannen kerran Mannisten Harakan tilan. Kallion Erkki Antinpoika huomautti, että tilan myyneellä Heikki Jaakonpojalla oli kaksi isän sisarta Tammelassa, joille hän halusi tilan menevän.

8v─9.

Tammikuussa 1724 valittivat Ypäjän Erkki Heikinpoika ja Metsämaan Aune Tuomontytär, että pitäjänkirjuri Welonius oli vienyt heiltä vuonna 1718 kaksi tynnyriä ja tynnyrin sekä kymmenen kappaa viljaa. Kirjuri vapautettiin, sillä hän pystyi todistamaan vieneensä viljan venäläisten määräyksestä, eikä hän ollut hyötynyt niistä itse laisinkaan.

56. Loimaan käräjät 25.─27.6.1724 ES 1979 KA NN 33

Käännös: Veli Pekka Toropainen

295v─296.

Turun porvari Erik Eriksson Silken veli oli edesmennyt ratsutilallinen Johan Eriksson Oripäästä. Tämän poika Henrik Johansson oli myynyt tilan Jöran Klemetssonille.

296v.

Loimaan entinen nimismies Johan Poleen oli Turussa tullisyökärinä. Hänen vaimonsa oli Maria Mattsdotter.

297─297v.

Kesäkuussa 1724 ratsumies Antti Heikinpoika Niinijoensuusta vaati kappalainen Kristian Voigtin leskeltä Marketta Heikintyttäreltä renginpalkkaansa 17 vuoden ajalta. Marketan mukaan Antti oli ollut vasta heikko poikanen palvellessaan heillä. Hän oli saanut pariskunnalta ravinnon ja vaatteet eikä ollut vaatinut muuta hänen miehensä eläessä. Voigt oli kuollut vasta edellisenä talvena.

300v─301v.

Kesäkuussa 1724 katselmuskirjuri Pål Callia ilmoitti, että hän oli kuittia vastaan maksanut 10. elokuuta 1702 Inkilän ratsutilallinen Juha Matinpojalle Juho Eskola 37 taalaria kymmenen äyriä. Todistajina kuitissa olivat kappalainen Jakob Levonius ja nimismies Heikki Lindqvist. Maksun hän oli ajatellut saavansa ratsutilan augmentin Punkalaitumen Kokkolan tilan veroista. Asia ei ollut edennyt Juha Matinpojan sairaalloisuuden vuoksi ja se oli lopulta siirtynyt tämän pojan Juha Juhanpojan Juho Eskola asiaksi. Tilalta tulleet verot oli ottanut Juha Matinpojan appi Perttu Tuomonpoika Hosike Perttu Hosike, joka oli antanut Callialle kuitin 13. huhtikuuta 1713.

301v─302v.

Kesäkuussa 1724 tutkittiin sotamies Jöran Dijkaren kuolemaa sotavankeudessa. Hänen leskensä Valborg Jakobsdotter asui Sauvon Västerkullassa. Sotamiehet Knut Hjelm ja Thomas Pesso kertoivat heidän joutuneen vangiksi 1713 Karjaalla. Heidät oli viety Helsinkiin ja sieltä lotjilla Pietariin. Dijkare oli kuollut matkalla ja venäläinen oli heittänyt hänen ruumiinsa mereen. Puujalkalan Gertrud Simonsdotterin mies Johan Jakobsson oli otettu venäläiseksi sotamieheksi yhdessä talollinen Matts Mattssonin kanssa Yläneen kirkonkylästä. Miehet oli viety Helsingistä Pietariin, jossa Johan oli kuollut kahdessa viikossa punatautiin.

303v─304v.

Kesäkuussa 1724 käsiteltiin ratsutilallisten Matti Antinpoika Tohnan ja Simo Tuomonpoika Pytyn välistä riitaa Ruosteenojan metsästä. Tohna oli raivannut sinne niityn, jonka Pytty oli sittemmin anastanut häneltä. Katselmusmiesten mukaan Pytty oli kylvänyt maalle neljä kappaa ohria ja maa oli raivattu Pytyn Kittistenojan niitylle päin. Maan molemmin puolin sijaitsi Ruosteenojan niitty. Itse metsämaa oli yhteistä. Pytty pyysi uutta katselmusta osoittaakseen kyseisen maan kuuluvan hänelle. Koska Tohnalla ei ollut mitään tätä vastaan ja kylän metsät olivat jakamattomat, myönnettiin uusi katselmus.

57. Loimaan käräjät 13.─17.11.1724 ES 1980 KA NN 33

Käännös: Veli Pekka Toropainen

487.

Marraskuussa 1724 Matti Mikonpoika Hulmi Vesikoskelta kertoi myyneensä jokin aika sitten ratsutilallinen Matti Matinpoika Mikolalle Kurittulasta ratsuhevosen, jonka maksusta puuttui edelleen 19 kuparitaalaria. Nyt hän halusi saada rahat Matin pojalta Antilta, joka oli ottanut ratsutilan haltuunsa. Antti ne myös määrättiin maksamaan.

488─488v.

Marraskuussa 1724 kappalainen Jakob Lavonius haki vanhempiensa perintöä veljensä pojalta ratsutilallinen Thomas Mattsson Tuomolalta Kurittulasta. Perinnönjako oli suoritettu 1695. Thomasin veli Johan oli otettu miehityksen aikana venäläiseksi sotamieheksi. Jakobin sisaruksia olivat Johan ja Jöran Thomasson sekä Sara Thomasdotter. Heidän veljensä poika oli Thomas Mattsson.

58. Loimaan käräjät 15.─17.2.1722 Ikaalinen 4

Käännös: Veli Pekka Toropainen

190v─191.

Helmikuussa 1722 vaati Hintsalan Tuomo Sipinpoika Annisten Jaakko Hannunpojalta kolmea kuparitaalaria lehmästä, jonka tämä oli saanut häneltä venäläisen vallan aikana. Lisäksi Jaakon tuli suorittaa Tuomolle paloapumaksua taalari ja neljä äyriä. Jaakko puolestaan vaati Tuomon saamasta lampaasta 24 äyriä ja kolme taalaria 24 äyriä puolesta tynnyristä ohria. Täten Tuomo jäisi vielä velkaa Jaakolle 12 kupariäyriä. Jaakon vaatimus kolmesta taalarista ja 16 äyristä jätettiin seuraaville käräjille, kun Tuomon tilalla suoritetun perunkirjoituksen pöytäkirja saataisiin oikeuteen.

196─196v.

Helmikuussa 1722 furiiri Samuli Hollon leski Kerttu Jaakontytär Vähästäperästä kielsi aluksi sekaantuneensa renkipoika Tuomo Yrjänpoikaan samasta kylästä. Hän oli kuitenkin myöntänyt jo venäläisen vallan aikana syksyllä 1720 pidetyillä käräjillä maanneensa rengin kanssa aviolupauksen alla. Myös Tuomo tunnusti maanneensa Kertun. Kerttukin ilmoitti nyt, ettei hän enää halunnut kuulla puhuttavan avioliitosta, sillä hän oli jo vanha sairauden runtelema ihminen. Tuomo tuomittiin kymmenen hopeataalarin ja Kerttu viiden hopeataalarin sakkoon ja kummankin tuli suorittaa yhtenä sunnuntaina kirkonrangaistus.

218─218v.

Helmikuussa 1722 Korven Juha Martinpojan leski Anna Juhantytär ja saman kylän vaimo Peatta Heikintytär valittivat, että Jaakko Lassinpoika oli 20 vuotta aiemmin saanut haltuunsa heidän appensa ja isänsä tilan Paavolan. Nyt he vaativat tilaa perintöoikeuden nojalla takaisin. Jaakko esitti kolme käräjillä vuonna 1699 annettua lainhuutoa, joilla tila oli maksamattomien verojen vuoksi päätynyt hänen haltuunsa kruununtilana. Maaherra Bure oli antanut sille 20. marraskuuta 1701 kaksi verovapaata vuotta.

219─220.

Helmikuussa 1722 puitiin Vällärin isännyyttä. Lääninkamreeri oli antanut sen 6. helmikuuta 1722 Jaakko ja Uoti Uotinpojalle. Heidän edesmenneen vanhemman veljensä Tuomo Uotinpojan alaikäisen pojan Tuomo Tuomonpojan oikeutta tilaan valvoi tämän äidinisä Sipi Pertunpoika Myllykylä. Sipin mielestä Jaakko saattoi hyvin hallita tilaa ja huolehtia siitä siksi, kunnes nyt kahdeksan vuotta täyttänyt Tuomo kasvaisi aikuiseksi. Uoti ilmoitti myös saaneensa 11. lokakuuta 1721 käräjillä oikeuden tilan hallintaan veljensä rinnalla, kunnes Tuomo kasvaisi aikuiseksi. Kun Sipi katsoi edelleen, että Jaakon tulisi hallita tilaa yksin, antoi oikeus kehotuksen hakea käräjien lokakuussa antamaan päätökseen muutosta hovioikeudesta.

220v─222.

Helmikuussa 1722 Männistön Jaakko Simonpoika valitti, että pitäjänkirjuri Juha Welonius oli ajanut hänet pois hänen tilaltaan. Welonius esitti maaherra Johan Stiernstedtin antaman päätöksen Jaakon valitukseen. Sen mukaan Welonius sai pitää tilan. Hän oli ostanut sen 300 kuparitaalarilla Jaakon isältä 20. marraskuuta 1719. Simon 22. marraskuuta 1721 antaman kirjelmän mukaan hän oli saanut nauttia tilalta hänelle määrätyt rakennukset ja maakappaleet ja Welonius oli lisäksi maksanut siihen mennessä kauppasummasta jo 71 taalaria 8 äyriä. Tilaan oli huudattanut etuoikeuden itselleen Naantalin raatimies Jaakko Pietinpoika Hirvo jo 26. tammikuuta 1712, sillä Simo oli tälle velkaa 257 kuparitaalaria. Tämä velka oli siirretty Weloniuksen maksettavaksi 20. marraskuuta 1721.

59. Loimaan käräjät 14.─18.7.1722 Ikaalinen 4

Käännös: Veli Pekka Toropainen

778─778v.

Heinäkuussa 1722 valitti Mälläisten Heikki Krekinpojan leski, että hänellä oli kaksi alaikäistä lasta. Hänen miehensä äidin veli Yrjä Tuomonpoika Kärki oli kuollut lapsettomana ja tilaa hallitsi nyt Yrjän sisarenpoika Jaakko Yrjänpoika, jolla oli hallussaan myös tilan irtaimisto. Anna vaati nyt osuuttaan tilasta ja sen lisäksi asuinhuoneita itselleen ja lapsilleen. Jaakko puolestaan valitti, että hänen oli ollut pakko ottaa tila hoitaakseen enonsa vanhuudessa, vaikka omaisuus oli vähäinen ja vaikeat vuodet edessä. Perinnön hän halusi kuitenkin jaettavaksi ja sille määrättiin jakomiehet.

779─779v.

Heinäkuussa 1722 Metsämaan Perttu Simonpoika ja hänen vaimonsa Aune Tuomontytär vaativat Haitulan Matti Knuutinpojalta ja Köyliön Tuomo Sipinpojalta 15 taalaria härästä ja 24 hopeaäyriä oikeudenkäyntikuluja. Miehet olivat ottaneet härän Ahvenanmaalla pidetyn kongressin tarpeisiin. Köyliön kulmalta määrättiin maksettavaksi hakijoille korvauksena härästä kolme hopeaäyriä talolta, sillä muut eivät vielä olleet korvanneet kongressin kuluja.

784─785v.

Heinäkuussa 1722 valitti Metsämaan Juliaana Yrjäntytär tyttärensä Riitta Matintyttären kanssa, että joitakin vuosia ennen kuin ryssä otti maan valtaansa, oli Tuomo Antinpoika anastanut hänen tuolloin kuolleen miehensä Matti Eskonpojan perintötilan Mikkolan. Oikeus huomautti, että Juliaanalla ja Matilla oli kolme muutakin naimatonta, vaikkakin aikuista, tytärtä. Riitan, Peattan, Annikan ja Vapun holhoojaksi määrättiin nyt heidän sukulaisensa talollinen Jaakko Matinpoika Majanojalta. Tuomo kertoi, että Mikkola oli annettu augmentiksi hänen veljensä Elias Antinpojan hallitsemalle Sepän ratsutilalle Majanojan kylässä. Koska tilan maksamattomat verot olivat nousseet vuoden 1709 jälkeen 145 taalariin hopeaa, oli Matti luovuttanut pahemman tuhon estämiseksi tilansa viljelyksen pakon edessä Tuomo Antinpojalle. Oikeus antoi tilan Tuomolle, sillä hän oli viljellyt sitä jo kauan, eikä asiasta ollut valitettu käräjiin. Samalla oikeus kuitenkin määräsi arviomiehet suorittamaan tilan arvon määrittelyn.

788v─789v.

Heinäkuussa 1722 esitti Majanojan Elias Antinpoika laamannintuomion, jonka oli antanut Jöran Jönsson 24. syyskuuta 1616. Sen mukaan Eliaan ja hänen naapurinsa Jaakko Matinpoika Juonikkaan esi-isät, veljekset Joose ja Sipi Jaakonpoika, olivat sopineet seuraavasta maanjaosta: Joose, joka muutti vuoden 1616 jälkeen joen länsipuolelle, sai Uudenpellon ja lisäksi Suurpellosta yhden tangon. Tämä maa sijaitsi melkein keskellä peltokappaletta ja oli rakennusten puoleisesta päästä kahdeksan tangon ja yhden kyynärän levyinen. Leveys joen puolella oli epäselvä. Vuonna 1722 pelto oli rakennusten päästä 12 tangon levyinen ja joen päästä 14 tangon ja kahden kyynärän levyinen. Asiassa määrättiin suoritettavaksi katselmus, sillä kumpikaan miehistä ei osannut sanoa muuta peltokappaleen alasta kuin oli kirjoitettu vanhaan tuomioon.

797v─798.

Heinäkuussa 1722 vaati ratsumies Heikki Simonpoika Männistöstä vuoden 1713 palkkasaataviaan ratsutilallinen Jaakko Yrjänpojalta Mälläisistä. Heikki sanoi saaneensa ennen rykmentin marssimista kentälle vain seitsemän kuparitaalaria kyseisen vuoden palkastaan. Jaakko ilmoitti maksaneensa tuolloin yhdeksän taalaria. Miehet sopivat keskenään, että Jaakko antaisi Heikille vielä 11 taalaria.

801─801v.

Heinäkuussa 1722 Metsämaan Perttu Simonpoika ja hänen vaimonsa Aune Tuomontytär esittivät maaherran antaman päätöksen, jonka mukaan käräjien tuli tutkia asiaa, jossa venäläisten veronkantomies Matts Tolpo ja pitäjänkirjuri Juha Welonius olivat sitoneet Aunen köydellä ja ottaneet pariskunnalta härän. Welonius puolustautui kertomalla, ettei hän edes tuolloin ollut pitäjässä, sillä hänet oli määrätty kyytiin muualle. Weloniuksen mukaan Tolpo oli lunastanut härän 11½ karoliinilla. Tolpo ei ollut nyt paikalla, vaan oli matkustanut Turkuun. Koska häntä vastaan oli nostettu useita syytöksiä, vaativat asiat hänen henkilökohtaista läsnäoloaan.

804─805v.

Ilolan Mattilan rakennuskanta.

60. Loimaan käräjät 22.─26.11.1722 Ikaalinen 4

Käännös: Veli Pekka Toropainen

1306─1308v.

Marraskuussa 1722 valittivat Pappisten Lassi Heikinpoika ja hänen vaimonsa Riitta Eskontytär, että pitäjänkirjuri Juha Welonius oli vienyt neljä vuotta aiemmin heidän viimeisen elantonsa tilan jouduttua autioksi. Ensin oli viety tynnyri ja neljä kappaa rukiita sekä 26 kappaa ohria. Joitakin viikkoja myöhemmin vietiin myös viimeinen lehmä. Kaiken lisäksi lautamies Heikki Jaakonpoika Lappijoelta oli sitonut Riitan köysiin ja kuljettanut häntä tällä tavalla puolen peninkulmaa ennen kuin päästi vapaaksi. Welonius määrättiin maksamaan nämä kaksi tynnyrillistä viljaa takaisin.

1310v.

Marraskuussa 1722 valitti Kurittulan Matti Matinpoika Mikola, että hänen poikansa leski Liisa Heikintytär, joka hallitsi tilaa lastensa kanssa, antoi hänelle vain vähän ruokatarvikkeita tilalta. Liisa valitti tilan joutuneen köyhyyteen venäläisen vallan aikana. Vain puolet sen pelloista oli viljelyksessä ja appi sai yhtä paljon ruokaa kuin Liisa itse. Lautakunta velvoitti hänet antamaan apelleen vuosittain 1½ tynnyrillistä viljaa.

1314v─1315.

Marraskuussa 1722 kantoi Kuninkaisten Uoti Uotinpoika veljeään Jaakko Uotinpoikaa vastaan. Uoti oli antanut Jaakolle 6½ kannua paloviinaa ja lisäksi sisarensa Katrin paloviinaa kolme kannua Turussa myytäväksi. Uoti oli myös lainannut Jaakolle puoli tynnyriä ohria ja neljä taalaria seitsemän äyriä kuparia. Jaakko ilmoitti saaneensa viinaa vain 4½ kannua. Jaakko puolestaan vaati Uotilta seitsemää taalaria 16 äyriä säämiskästä, jonka hän oli saanut vanhemmalta veljeltään ja antanut Uotille myytäväksi. Uoti oli velkaa myös säämiskäisestä hansikasparista taalarin ja 16 äyriä. Jaakko määrättiin maksamaan saatavien erotus Uotille.

1318.

Marraskuussa 1722 vaati Kuninkaisten Elias Matinpoika äitinsä veljiltä Uoti ja Antti Uotinpojilta perintöä Vällärin ratsutilasta ja kolmen vuoden sotamiehen palkkaa ajalta, jonka hän oli palvellut tilalla. Veljeksillä ei ollut perinnönjaossa tehtyä asiakirjaa käsillä. Palkkaakaan oikeus ei määrännyt maksamaan, sillä veljesten välillä oli käynnissä juttu ratsutilan hallintaoikeudesta.

1323─1324.

Marraskuussa 1722 pitäjänkirjuri Juha Welonius esitti Korven Jaakko Antinpojan kanssa solmimansa kauppakirjan koskien Markulan tilaa samassa kylässä. Sen mukaan Jaakko oli joutunut köyhyyteen, eikä voinut enää pitää tilaa. Hän myi sen Weloniukselle ikuiseksi omaisuudeksi 400 kuparitaalarilla ja tynnyrillä rukiita.

1328v.

Marraskuussa 1722 tuomittiin Kurittulan Mikolan Liisa Heikintytär maksamaan Raikkolan Mikko Martinpojalle tältä lainaamansa kymmenen kuparitaalaria. Oikeus kyllä totesi ensin, ettei Liisalla tai hänen apellaan Matti Matinpojalla ollut tällaisia rahoja. Liisa jäi lisäksi Mikolle velkaa viisi taalaria.

1331.

Marraskuussa 1722 Kuninkaisten Jaakko Uotinpoika vaati takaisin Onkijoen Hollon Heikki Heikinpojalle ja tämän vaimolle Katri Uotintyttärelle lainaamaansa viljaa. Osapuolet sopivat kaikessa ystävyydessä, että Heikki antoi Jaakolle kolme tynnyriä rukiita ja hän palautti panttina olleen Hollon hopeapikarin.

1332.

Marraskuussa 1722 Kallion Sorrin miniä Maria Heikintytär ilmoitti, että hän oli tuonut tilalle sinne avioituessaan 16 taalaria neljä äyriä kuparirahaa, jotka hän oli antanut apelleen. Lisäksi hän oli antanut tälle parin sukkia, paidan ja säämiskähousut. Yhteensä näistä tuli 24 taalaria 20 äyriä. Marian lanko Matti Tuomonpoika ja käly Vappu Tuomontytär määrättiin heti korvaamaan nämä tavarat hänelle, sillä heillä oli hallussaan Sorri isänsä jälkeen.

1333─1333v.

Marraskuussa 1722 Tammiaisten Juha Pertunpoika Kesti ja Juha Matinpoika Hulsi valittivat, että he olivat kärsineet vahinkoa tulipalossa edellisessä syyskuussa. Kestiltä oli palanut kaksi riihtä ja kaksi latoa, tallo ja viljaa sekä karjan rehua. Vahinko oli arvioitu 412 taalariksi. Hulsilta paloi vain kaksi aittaa ja niissä olleet elintarvikkeet, joten vahinkokin arvioitiin vain 31 taalariksi 24 äyriksi. Hulsille määrättiin paloavuksi jokaiselta veroa maksavalta Loimaan talolta 4 hopeaäyriä.

61. Loimaan käräjät 3.─9.12.1767 Tyrvää 51

Käännös: Veli Pekka Toropainen

336v─337v § 110.

Joulukuussa 1767 Haaran Jaakko Jaakonpoika Lassila, Tuomo Tuomonpoika Mattila, Heikki Antinpoika Sipilä ja Heikki Matinpoika Luukas sekä Onkijoen Ryngön rykmentinpastori Henrik Rungius olivat antaneet haastaa oikeuteen Antti Mikonpoika Tuomolan Köyliöstä ja Erkki Erkinpoika Pungin [Eric Ericsson Punki] Eurasta siitä syystä, että nämä olivat käyttäneet omavaltaisesti kantajien omistamaa Kallionojanmaan metsää. Muut kantajat olivat paikalla, paitsi Rungius ja Luukas, joka oli todistajan mukaan sairauden vaivaama, eikä voinut saapua paikalle. Kantajien mukaan vastaajat olivat kaataneet maalta 112 tukkia jotka he olivat käyttäneet rakennustensa rakentamiseen. Tuomola myönsi kyllä kaataneensa tukkeja, mutta ei osannut sanoa niiden määrää. Lisäksi hän ilmoitti, ettei tiennyt, kenen maa oli, sillä hän oli vasta muuttanut tilalleen. Punki kielsi kaataneensa mitään puita, sillä hän sanoi tietävänsä maan kuuluvan kantajille. Paikalla katselmuksen suorittanut lautamies Juha Puntari kertoi, että paikalta johtivat tukkien kuljettamisesta syntyneet jäljet mainittuun kahteen kylään. Lisäksi kummallakin syytetyllä näytti olevan tontillaan vasta rakennettu rakennus. Asia jouduttiin lykkäämään, kunnes Rungius ja Luukas saataisiin paikalle.

363v─365v § 128.

Joulukuussa 1767 valittivat Simo Heikinpoika Kairus Ilolasta ja Tuomo Yrjänpoika Pietilä Tammiaisista, että he olivat pestanneet sotamiehekseen renki Antti Juhanpojan, joka tuolloin oli palvellut Reitolassa. Pestirahana he olivat antaneet hänelle kaksi tuplakaroliinia. Antti ei ollut kuitenkaan tullut palvelukseen ja isännät olivat joutuneet pestaamaan toisen miehen. Renki oli palkannut edustajakseen lääninviskaali Abraham Åhlmanin, jonka mukaan Antti ei halunnut erota palveluksesta tai luovuttaa takaisin saamaansa pestirahaa. Päinvastoin hän vaati siinä tapauksessa itselleen kahden vuoden sotamiehen palkkaa isänniltä. Todistaja Heikki Mikonpojan mukaan hän oli kuullut Alastaron kirkolla Kristuksen taivaaseenastumisen päivänä, kuinka Antti oli pyytänyt, että Tuomo Pietilä olisi antanut hyväksyä hänet sotamieheksi. Kun Pietilä oli vastannut, ettei siihen enää ollut aikaa, lupasi Antti palauttaa pestirahan viikon päästä ja erota palveluksesta. Tähän Tuomo Pietiläkin oli tyytynyt. Oikeus ei voinut tehdä asiassa päätöstä, vaan neuvoi talollisia kääntymään maaherra Walleenin puoleen.

62. Loimaan käräjät 12.─18.4.1768 Tyrvää 51

Käännös: Veli Pekka Toropainen

388─389 § 12.

Huhtikuussa 1768 jatkettiin Kallionojanmaata koskevan riidan käsittelyä, sillä sekä Rungius että Luukas olivat paikalla. Osapuolet ilmoittivat sopineensa asian niin, että vastaajat korvasivat kantajille yhteisesti 72 kuparitaalaria.

423 § 37.

Huhtikuussa 1768 kankuri Aleksanteri Krusberg pyysi miehet jakamaan perinnön hänen ja hänen ensimmäisen vaimonsa lasten Matti Krusbergin ja Marketta Krusbergin, joka oli kirkonväkkäri Matti Ristonpojan vaimo, välillä. Lasten edesmennyt äiti oli Maria Jaakontytär.

434 § 43.

Huhtikuussa 1768 lautamies Jaakko Jaakonpoika Lassila Haarasta valitti, että pappilan torppari Juha Matinpoika oli kaivanut haudan kirkkomaalle ja poistanut sen tieltä vuotta aiemmin haudatun Jaakon lapsen ruumiin arkkuineen ennen kuin ruumis oli ennättänyt mädäntyä. Juha väitti ruumiin olleen jo mädäntyneen niin, että hän saattoi heittää sen luuhuoneeseen kirkkomaan tilanahtauden vuoksi. Asia tuli ilmoittaa kirkkoherra Gustaf Haartmanille sen tarkempaa tutkimista varten.

443─444v § 56.

Huhtikuussa 1768 olivat Tammiaisten Jaakko Sipilä, Tuomo Pietilä, Juha Rekola, Tuomo Hulsi, Juha Kesti, Jaakko Filppula ja Jaakko Jussila sekä Vampulan Tuomo Murto antaneet haastaa käräjiin Vampulan Salmenojan Tuomo Tuomonpoika Tuovolan tämän heidän maallaan aiheuttamasta vahingosta. Tuovola oli heidän mukaansa vienyt Palojoen kahden puolen sijainneelta Miedanmäeltä 50 tukkipuuta edellisenä vuonna. Vastaajan mukaan tukit oli otettu rakennuspuiksi Nummionmäeltä, johon Tuovolalla oli ollut lupa Tuomo Murrolta ja Heikki Pertunpoika Kukonharjalta. Asia lykättiin seuraaville syyskäräjille.

469─470 § 74.

Huhtikuussa 1768 anoi kankurin poika Matti Krusberg, että hänet otettaisiin pitäjänkankuriksi. Pitäjäläiset ilmoittivat puoltavansa hakemusta, sillä Matin isä Aleksanteri Krusberg oli jo niin vanha, ettei hän kyennyt yksin palvelemaan koko pitäjää. Isäkin puolsi pojan hakemusta ja totesi, että tämä oli jo niin kehittynyt ammatissaan, että voisi palvella pitäjäläisiä näiden tyydytykseksi. Matille annettiin todistus toimitettavaksi maaherra Jeremias Walleenille.

478─478v § 81.

Huhtikuussa 1768 Simo Myllykylä ja Perttu Martila ilmoittivat sopineensa keskenään Talvitienaron niittyä koskevan riitansa. Martila sai pitää korjaamansa heinät ja tekemänsä uudisraivion sitä vastaan, että hän maksoi kertakaikkisesti Myllykylälle 150 kuparitaalaria alueen lunastuksesta.

63. Loimaan käräjät 13.─16.9.1768 Tyrvää 51

Käännös: Veli Pekka Toropainen

530─532v § 2.

Syyskuussa 1768 käsiteltiin asiaa, jonka mukaan Vilvaisten Knuutilan ratsutilalla oli riehunut tulipalo 19. huhtikuuta samaa vuotta. Simo Simonpoika omisti tilasta puoli manttaalia ja Heikki Martinpoika sekä entinen lukkari Simo Bethenius neljännesmanttaalin kumpikin. Asiassa oli suoritettu katselmus 25. heinäkuuta. Simo Simonpojalta tuhoutui 13 x 11 ¼ kyynäräinen uusi pakari, puolivanha 12½ x 11 kyynäräinen puukellari, 13 x 11 kyynäräinen uusi karjasuoja9 x 9 kyynäräinen puolivanha rehulato, vierastuvasta ja karjasuojasta oli kattoa palanut 18 kyynärän matkalta ja 8 x 8 kyynäräinen puolivanha kaluvaja. Lisäksi pakarissa oli tuhoutunut puoli tynnyriä ruisjauhoja.

64. Loimaan käräjät 28.1.─4.2.1763 Tyrvää 41

Käännös: Veli Pekka Toropainen

12v─13v § 16.

Tammikuussa 1763 turkulainen katselmusmies Juha Lustberg kantoi vaimonsa Liisa Antintyttären puolesta Metsämaan Mattilan vanhaa talollista Simo Pertunpoikaa vastaan siitä, ettei tämä ollut ilmoittanut heille lapsettomana kuolleen vaimonsa Kirsti Antintyttären perinnönjaosta. Simo puolustautui ilmoittamalla, että hän oli ollut sairaana vaimonsa kuoleman jälkeen, eikä ollut siksi kyennyt järjestämään perunkirjoitusta säädetyssä ajassa. Lisäksi Simo esitti oikeudelle Liisan nimellään ja puumerkillään vahvistaman paperin, jonka mukaan Simo oli antanut hänelle Kirstin vaatteet ja rukin. Lapun mukaan Kirsti oli tyytynyt tähän perintöosanaan. Lustberg väitti tavaroiden olleen maksun siitä, että Liisa hoiti Simon taloutta tämän vaimon kuoleman jälkeen. Koska Lustbergillä ei ollut valtakirjaa vaimoltaan, lykättiin juttu seuraaville käräjille.

56─57v § 51.

Tammikuussa 1763 nimismies Johan Asproth syytti ratsutilallinen Juha Matinpoika Heikkilää Virtsanojalta juopumuksesta. Todistajiksi nimismies oli kutsunut talolliset Heikki Matinpoika Mattila Ilolasta ja Simo Heikinpoika Häyryn Koskelta. Heikkilän kutsumana esiintyi ratsutilallisen poika Juha Wettervijk Niinijoensuusta. Mattila kertoi, että Heikkilä oli ollut tammikuun 9. päivä humalassa kirkossa. Tämän todistaja tiesi siitäkin, että hän oli ollut majapaikassa Heikkilän luona ja mennyt sieltä kyseisenä päivänä kirkkoon. Todistajan mukaan Heikkilä ei kuitenkaan ollut aiheuttanut kirkossa mitään pahennusta jumalanpalveluksen aikana. Sekä Häyry että Wettervijk todistivat samalla tavalla. Juopumuksestaan Heikkilä tuomittiin 15 hopeataalarin sakkoon.

74─76 § 63.

Tammikuussa 1763 Lauroisten ratsutilallisen lesken Maria Pertuntyttären poikapuoli ratsutilallinen Juha Tuomonpoika Seppä sekä vävyt pitäjänseppä Juha Erkinpoika Lauroisista, Matti Filppula ja Kaapro Kaapronpoika Pietilä Niinijoensuusta ja ratsutilallinen Erkki Uotinpoika Pöytyän Mäkiöisistä valittivat Mariasta, ettei tämä ollut antanut tehdä perinnönjakoa edesmenneen miehensä Tuomo Tuomonpojan jälkeen oikein.

78─80 § 66.

Tammikuussa 1763 riideltiin jälleen Onkijoenperän maakappaleen oikeista rajoista.

87v─90 § 72.

Helmikuussa 1763 syytti nimismies Johan Asproth renkipoika Juha Pietinpoikaa siitä, että kun tämä oli palvellut vuonna 1761 Simo Tuomonpoika Myllykylällä, oli hän varastanut Juha Tuomonpoika Haukalta 84 kuparitaalaria seteleinä ja kuparirahana, kaksinkertaisia karoliineja, muuta rahaa ja hopealusikan sekä pyssyn. Simo Myllykylä ja hänen vaimonsa Vappu Simontytär kertoivat kyllä nähneensä Juha Pietinpojan käsittelevän pyssyä, mutta eivät osanneet sanoa, oliko se juuri kyseinen varastettu ase.

65. Loimaan käräjät 3.─8.11.1763 Tyrvää 41

Käännös: Veli Pekka Toropainen

651v─653 § 1.

Marraskuussa 1763 Haaran Heikki Tuomonpojalle annettiin kiinnekirja Mattilan perintötilaan.

671v─673 § 17.

Marraskuussa 1763 oikeudelle ilmoitettiin, että Onkijoen Hollon ratsutilallinen Juha Mikonpoika oli kirjoittanut maaherra Jeremias Wallenille, että hän ja hänen edeltäjänsä tilalla olivat pitäneet kestikievaria yli neljäkymmentä vuotta talvitien varrella. Hevoskyyteihin he olivat saaneet apua vain kuudelta lähimmältä muulta tilalta. Tästä oli aiheutunut tilalle suurta haittaa. Siksi Juha pyysi, että kestikievari siirrettäisiin muualle tai useampi tila määrättäisiin avustamaan Holloa kyydeissä. Maaherra oli määrännyt oikeuden tutkimaan asiaa, ja lautakunta todisti, ettei Hollon kestikievari aina ollut kyennyt antamaan riittävän nopeasti kyytiä matkustavaisille, sillä naapuritilat eivät olleet avustaneet sitä tarvittaessa. Oikeus määräsi, että kun Hollon omat hevoset olivat ajossa, olisi Hollon toisen puolikkaan Heikki Hollon, Ryngön maisteri Henrik Rungiuksen ja Haaran kylän kolmen lähimmän talon annettava hevosiaan ajoon.

717v─719v § 71.

Marraskuussa 1763 Kuninkaisten Knuutti Välläri kantoi Haaran talollisia Heikki Mattilaa, Jaakko Lassilaa, Juha Sipilää ja Heikki Luukasta vastaan siitä, että näiden karja oli syönyt aamin heiniä hänen omistamaltaan Ritaharan niityltä. Heikki Mattila oli päästänyt 28 vanhempaa hiehoa niitylle. Samoin Jaakko Lassilan 34, Heikki Sipilän 25 ja Heikki Luukkaan 20 hiehoa olivat aiheuttaneet siellä vahinkoa. Muut vastaajat olivat paikalla, paitsi Luukas, joka oli kotona sairaana. Vastaajien tuli korvata yhteensä suhteessa karjansa määrään 20 kuparitaalaria vahingosta.

772v─774 § 110.

Marraskuussa 1763 myönnettiin Simo Tuomonpojalle kiinnekirja ratsutilaansa Myllykylään.

66. Loimaan käräjät 10.─14.4.1764 Tyrvää 42

Käännös: Veli Pekka Toropainen

171─173v § 24.

Huhtikuussa 1764 jatkettiin Onkijoenperän maan omistuskiistan käsittelyä Hirvikosken ja Onkijoen talollisten välillä.

220─220v § 74.

Huhtikuussa 1764 valitti Sikilän Jaakko Ojala, että siltavouti Pieti Fårskål ei halunnut maksaa takaisin 54 taalarin velkaansa, jonka hän oli ottanut 22. elokuuta 1754. Ojala oli saanut ainoastaan kahden vuoden siltavoudin kapat hyvityksenä. Vouti lupasi maksaa kesän markkinoihin eli 18. kesäkuuta mennessä. Sillä välin hän lupasi tehdä Ojalalle kuusi päivätyöpäivää.

67. Loimaan käräjät 12.─17.11.1764 Tyrvää 42

Käännös: Veli Pekka Toropainen

670v─671 § 2.

Marraskuussa 1764 lukkari Matti Picander ilmoitti anoneensa viinanpoltto-oikeutta Hirvikosken Knuutilan ratsutilalla asumalleen torpalle korvausta vastaan. Maaherra Jeremias Wallen oli antanut asiassa päätöksen 1. lokakuuta 1764. Sen mukaan käräjien tuli tutkia, oliko torpassa niin paljon peltoa, että sille voitaisiin antaa kyseinen oikeus. Lautakunta todisti, että Picanderilla oli kahden tynnyrin kylvön suuruiset pellot ja lisäksi muita maita torpassa.

690v─693v § 17.

Maaliskuussa 1764 syytti nimismies Johan Asproth suurta määrää talonpoikia siitä, että nämä olivat laiminlyöneet velvollisuutensa pitää kunnossa Haaroisten kylän ja Loimaan kirkon välistä tieosuutta. Näiden joukossa oli Jaakko Kärki. Asiasta oli kuulutettu kaksi kertaa. Talolliset määrättiin ajamaan jatkossa paikalle niin paljon hiekkaa, että tieosuus saataisiin kuntoon määrättyyn aikaan mennessä. Työtä valvoi siltavouti Pieti Fårskål.

693v─694 § 18.

Maaliskuussa 1764 nimismies Asproth valitti, että Antti Jaakonpoika Anninen ja Vammalan Jaakko Viiki ja Mikko Isotalo olivat jättäneet kunnostamatta tieosuuksiensa väliin viiden sylen pätkän. Kaikki kolme talollista pyysivät, että he saisivat arviomiehet määräämään kullekin osan tienpätkästä kunnostettavaksi.

702 § 28.

Maaliskuussa 1764 kantaja Antti Mikonpoika Tuomola Köyliön kylästä ja vastaajat paimen Jaakko Hake ja talolliset Heikki Luukas ja Heikki Mattila tulivat oikeuden eteen ja ilmoittivat jo sopineensa keskenään oikeuteen tulevan asiansa. Vastaajat olivat antaneet kantajalle kuusi kuparitaalaria hänen niityllään aiheuttamastaan vahingosta.

707─707v § 32.

Maaliskuussa 1764 torppari Matti Haka, Juha Tanhuanpää ja pitäjänseppä Juha Martinpoika maksoivat korvauksia Haaran talollisille luvattomasta Orisuon metsämaan käytöstä.

720v─723 § 41.

Maaliskuussa 1764 valitti Onkijoen talollisenpoika Kaarle Antinpoika, että hänen musta sonninsa, jolla oli valkoinen tähti, oli kadonnut Kallion Sipi Jaakonpoika Klemelän vuoksi edellisenä kesänä. Klemelä oli ajanut omaa lehmäänsä ja härkäänsä myytäväksi porvarille Kaarlen naapureiden karjakujaa myöden. Sonni oli mennyt Klemelän karjan mukana puolen peninkulman matkan ja jäänyt monien veräjien taakse ja kadonnut sille tielleen. Kaarle vaati siitä nyt korvauksena 60 kuparitaalaria ja lisäksi oikeudenkäyntikulujaan. Klemelän mukaan hän oli kyllä kohdannut kaksi hiehoa ajomatkallaan, mutta mikään sonni ei ollut seurannut mukana. Kaarle esitti todistajikseen talollinen Jaakko Matinpoika Koppalan Metsämaalta ja paimenen, entisen ratsumiehen Jaakko Erkinpoika Ahlrothin Onkijoelta. Koppala kertoi kuljettaneensa kyseisenä päivänä samaan suuntaan myymäänsä lehmää. Puolen peninkulman päässä Onkijoelta Loimaan pappilan niityllä hän oli nähnyt kyseisen kaltaisen sonnin. Takaisin tullessaan hän ei ollut sitä enää nähnyt. Hiehonsa kanssa vastaan tullut Ahlroth oli kysynyt häneltä, oliko hän nähnyt sonnia, mihin hän oli vastannut myöntävästi. Ahlroth kertoi ilmoittaneensa heti kantajan talonväelle, että Koppala oli nähnyt kyseisen eläimen. Sen jälkeen hän oli tavannut vastaajan ja kysynyt tältä, miksi hän oli antanut eläimen seurata itseään niin kauas. Vastaaja oli sanonut, että hän oli nähnyt kaksi mustaa hiehoa, joista toisella oli ollut tähti, mutta hän ei ollut varma, oliko jompikumpi niistä sonni. Nämä eläimet olivat olleet melko villejä. Koska Klemelää ei voitu osoittaa syylliseksi, joutui Kaarle korvaamaan hänelle kaksi hopeataalaria.

730─731 § 49, § 50, § 51.

Maaliskuussa 1764 vaati Haaran Jaakko Lassila Onkijoen Ryngön lampuodeilta Jaakko Simonpojalta, Perttu Matinpojalta ja Erkki Erkinpojalta sekä paimen Annalta vahingonkorvausta siitä, että näiden karja oli tehnyt tuhojaan hänen aidatulla Kutinkoiviston niityllään. Talolliset, jotka olivat paikalla, väittivät, että jos paimen Anna oli päästänyt karjan niitylle, tuli hänen se yksin korvata. Asia siirrettiin hänen kuulemisekseen seuraaville käräjille, sillä hän ei ollut paikalla. Samalla Lassila pyysi kuulutettavaksi kirkossa, ettei hänen Kutinkoiviston niityllään saisi kukaan vastaisuudessa tehdä vahinkoa. Lassila ilmoitti vielä sopineensa oikeuden ulkopuolella Kallion Sorrin talollisenpojan Mikko Matinpojan kanssa riidan, joka oli syntynyt kun Mikko esti Lassilan väkeä tekemästä lehdeksiä Lautakankaanmaalla.

815v─817 § 102.

Maaliskuussa 1764 jatkettiin jälleen Onkijoen Hollon ja Ryngön välistä riitaa Onkijoenperän metsämaan omistuksesta. Rungius sai 20 hopeataalarin sakon, kun jäi saapumatta paikalle ja asia jouduttiin jälleen lykkäämään seuraaville käräjille.

Maaliskuussa 1764 esitettiin lautamies Simo Yrjälän, talollinen Erkki Heikinpoika Yrjälän Männistöstä ja ratsutilallinen Jaakko Yrjänpoika Kärjen tekemä sopimus päivättynä Mälläisissä 25. lokakuuta 1763. Se koski Vanhamyllyn välttimyllyn puolen vuorokauden jauhatusoikeutta, jonka Kärki myi heille kuudella hopeataalarilla.

68. Loimaan käräjät 16.─23.4.1765 Tyrvää 46

Käännös: Veli Pekka Toropainen

21 § 13.

Huhtikuussa 1765 Mälläisten Jaakko Jaakonpoika Kärki esitti oikeudelle emokarhun ja kahden sen pennun korvat. Pennut olivat jo olleet kohtalaisen suuria. Hän oli kaatanut ne yhdessä saman kylän ratsutilallisen vävyn Antti Antinpojan kanssa edellisessä helmikuussa. Tapporahaa heille maksettiin neljä taalaria hopeaa emosta ja yksi taalari kummastakin pennusta.

23─24v § 16.

Huhtikuussa 1765 haki Juha Mikonpoika Hollo neljää ruistynnyriä maisteri Henrik Rungiukselta. Juhan edeltäjä avioliitossa Kaapro Antinpoika oli ne lainannut Rungiuksen isälle kappalainen Johan Rungiukselle 6. elokuuta 1740. Niiden maksusta oli huomautettu jo kappalaisen perunkirjoituksen aikaan ja usein sen jälkeen. Rungius ilmoitti, ettei hänellä ollut hänen isänsä perunkirjaa, joka oli laadittu noin vuonna 1744. Hän oletti asiakirjan olevan hänen lankonsa herra varapastori Anders Wirtzeniuksen hallussa Turussa. Siksi hän ei osannut sanoa mitään vaateen oikeellisuudesta. Kun Hollo väitti Rungiuksen tulleen tuomituksi maksamaan velan, väitti tämä, että kyse oli ollut toisesta velasta, jonka hän oli maksanut veljensä varusmestari Rungiuksen puolesta. Hollo esitti Kaapro Antinpojan perukirjan päivättynä 15.─16. huhtikuuta 1752. Sen mukaan kappalainen oli pesälle velkaa rahana ja viljana 102 kuparitaalaria. Velkakuitit oli päivätty 6. elokuuta 1740 ja 30. maaliskuuta 1743. Myös jäljempänä mainittu 30 kuparitaalarin laina oli maksamatta ja Hollo halusi senkin nyt. Kun osapuolet oli ohjattu ulos käräjäsalista, päätti oikeus, että juttu lykättiin, kunnes puuttuva perukirja saataisiin paikalle seuraaville syyskäräjille.

79─79v § 54.

Huhtikuussa 1765 oli ratsutilallinen Simo Tuomonpoika Myllykylä antanut haastaa käräjille Tuomo Martinpoika Martilan Kauhanojalta saadakseen Talvitienaron niityn takaisin tilaansa. Myllykylää oikeudessa edusti toimitusvouti ja nimismies Johan Asproth ja Martilaa charta sigillata -maksun vuokrausyhdistyksen edustaja ja lääninviskaali Karl Johan Svahnstrup. Asiaa ei voitu kuitenkaan käsitellä, sillä Martila oli luovuttanut tilansa isännyyden pojalleen Pertulle jo edellisen vuoden Mikon päivän aikaan. Itse Tuomo Martila oli 80-vuotias.

138v─142 § 87.

Huhtikuussa 1765 käsiteltiin juttua, jonka mukaan Suutarlan talolliset Jaakko Tapio ja Antti Kalanen, rakuuna Erkki Harberg ja sotamies Matti Långström Matti Longström, renki Juha Eliaanpoika Niinijoensuusta olivat olleet humalassa ja tapelleet sunnuntaina 10. helmikuuta. Tällöin Tapio olisi tullut illalla kello kahdeksan aikaan humalassa välskäri Kaapro Wettervijkin ratsutilalle ja siellä heti lyönyt Långströmiä ilman syytä. Paikalla ollut ylioppilas Israel Wettervijk todisti, että Långström oli istunut kyseisenä iltana selvin päin hänen isänsä pirtissä. Tapio ja Kalanen olivat tulleet sinne, jolloin Tapio oli lyönyt Långströmiä nyrkillä. Paikalle olivat tulleet myös rakuuna ja renki, jotka olivat liittyneet tappeluun. Todistajan mukaan näillä oli ollut jo aiemmin riitaa keskenään, sillä kasvot olivat veressä. Todistajan veljet Juha ja Akseli Wettervijk kertoivat asiasta samoin.

142─143 § 88.

Huhtikuussa 1765 Juha Hollo esitti maaherra Otto Reinhold Uxkullin 21. tammikuuta 1730 antaman päätöksen. Sen mukaan Heikki Sipinpoika Hollo oli 14. helmikuuta 1728 tehdyllä kauppakirjalla siirtänyt puolen ratsutilansa hallinnan 350 kuparitaalarin kauppasummasta vaimonsa sisarenpojalle Kaapro Antinpojalle. Kun vielä kenraalimajuri P. Örnefeldt oli antanut tähän suostumuksensa 22. joulukuuta 1729, sai Kaapro tähän perintötilaan asumisoikeuskirjeen ja lainhuudon.

175─177v § 116─117.

Huhtikuussa 1765 esitti nimismies Asproth ratsutilallinen Simo Myllykylän puolesta vanhan tuomiokirjeen. Sen mukaan Loimaan käräjiä oli istuttu 9. marraskuuta 1588 Kurittulan kylässä. Sen mukaan Matti Tuomonpoika Kurittu ja Nissi Matinpoika Mäenpää olivat myyneet Knuutti Lassinpojalle Ypäjältä perimänsä Halavistonvahan maan, josta heillä oli kihlakunnantuomari Anders Slatten Birgerin päivänä 1514 antama tuomiokirje. Tämän erillisen maakappaleen rajat olivat Umpikangas, Onkijoen varressa sijainnut Kukonrovio, suon keskellä ollut Kitusuonkallio, Ypäjän kylän rajalla ollut Kovapetäjä ja Umpikangas. Tästä maasta Knuutti maksoi Matille 18 rahaa ja Nissille 3 rahaa. Veromaata hänelle siirtyi 1 äyrin 3 penningin verran. Simo sai oikeudelta kiellon, jonka mukaan kukaan ei saanut päästää karjaansa tälle aidatulle laitumelle viiden hopeataalarin sakon uhalla. Asia tuli kuuluttaa pitäjän emäkirkossa.

69. Loimaan käräjät 5.─11.11.1765 Tyrvää 46

Käännös: Veli Pekka Toropainen

192─192v § 3.

Marraskuussa 1765 esitti Haaran Heikki Tuomonpoika Mattila äitinsä Liisa Antintyttären 28. maaliskuuta 1761 laatiman testamentin. Siinä äiti jätti kaiken omaisuutensa tilalla pojalleen, mihin myös muut perilliset olivat suostuneet.

210v─212 § 17.

Marraskuussa 1765 nimismies Asproth syytti Mälläisten ratsumies Matti Melanderia siitä, että tämä oli 29. syyskuuta eli Mikon päivän iltana ollut humalassa häiriöksi ratsutilalliselleen Jaakko Yrjänpoika Kärjelle ja tämän pojalle Jaakolle. Kun poika Jaakko oli tullut erottamaan ratsumiestä isästään, oli tämä lyönyt häneen seitsemän verihaavaa kasvoihin. Jaakko Kärjen mukaan muuta riitaa ei ollut, kuin että hän oli puhunut pihalla ratsumiehen kanssa ja pirtissä makaamassa ollut poika oli tullut ulos ja tarttunut Melanderiin kiinni tarkoituksenaan estää tätä lyömästä hänen isäänsä. Jaakko Jaakonpojan mukaan ratsumies oli ollut tällaisissa aikeissa. Melanderin mukaan hän oli tullut Kärjelle aikeenaan lainata hevosta seuraavaksi päiväksi. Tällöin Jaakko Kärki oli sattumalta tullut ulos pirtistä ja hänen toimittaessa asiaansa oli heille tullut jotakin sanaharkkaa. Kun Jaakko Jaakonpoika oli kuullut heidän puhuvan ulkona, oli hän tullut sinne myös ja tarttunut Melanderia rinnuksista ja pyörittänyt ympäri. He olivat kaatuneet puupinoa vasten, mistä hän oli saanut kasvonsa verille. Melanderille tuomittiin sakkoina kaksi hopeataalaria jokaiselta verinaarmulta, jotka todistaja lautamies Simo Heikinpoika Yrjälän mielestä olivat tuoreeltaan näyttäneet kynsillä tehdyiltä.
222─223 § 26.

Marraskuussa 1765 syytti nimismies Asproth Sikilän talollisia Heikki Heikkilää, Juha Uotilaa, Matti Pakilaa ja Jaakko Ojalaa siitä, että näillä oli ollut edellisenä kesänä poika paimenena. He kertoivat ottaneensa paimenekseen 14 vuotta vanhan ratsumiehen pojan Sipi Sipinpojan, sillä naisihmisen laittaminen paimeneen niin laajoihin metsiin kuin heillä oli, olisi ollut mahdotonta. Hän ei olisi kyennyt paimentamaan siellä karjaa eikä torjumaan vahinkoa petoeläimen uhatessa karjaa. Myöskään ei ollut saatavilla paimeneksi sopivaa vanhempaa mieshenkilöä. Kukin talollisista tuomittiin tästä teosta kymmenen hopeataalarin sakkoon.

227 § 33─34.

Marraskuussa 1765 välskäri Kaapro Wettervijk ei saapunut oikeuden eteen kutsuttaessa, vaikka hänen sanottiin olevan käräjäpaikalla. Lautamies Simo Yrjälä lähetettiin noutamaan häntä. Kun hän tuli paikalle, hänelle langetettiin kymmenen hopeataalarin sakko siitä, että hän oli käyttänyt poikaa paimenena edellisenä kesänä vastoin kieltoa.

227v─228 § 35.

Marraskuussa 1765 nimismies Asproth syytti Tammiaisten talollisia Tuomo Pietilää, Juha Rekolaa, Juha Kestilää, Jaakko Filppulaa, Tuomo Hulsia, Uoti Sipilää ja Jaakko Jussilaa siitä, että nämä olivat käyttäneet poikaa paimenena edellisenä kesänä. Isännät vastasivat, ettei naisihminen olisi pärjännyt paimenessa heidän laajoissa metsissään eikä sopivaa vanhempaa miestä ollut saatavilla paimeneksi. Heille jokaiselle tuomittiin tästä rikkomuksesta kymmenen hopeataalarin sakko. He ilmoittivat tyytymättömyytensä päätökseen ja heille ilmoitettiin, että he voisivat vedota asiassa Turun hovioikeuteen puoleenpäivään mennessä 27. kulunutta kuuta.

228v─229 § 36.

Marraskuussa 1765 syytti nimismies Asproth Mälläisten Tuomo Sakea, Jaakko Kärkeä ja Jaakko Pietilä siitä, että näillä oli ollut poika paimenena edellisenä kesänä. He sanoivat pojan olleen 14-vuotias. Kullekin määrättiin kymmenen hopeataalarin sakko rikkomuksestaan. He ilmoittivat tyytymättömyytensä päätökseen ja heille ilmoitettiin, että he voisivat vedota asiassa Turun hovioikeuteen puoleenpäivään mennessä 27. kulunutta kuuta.

250─251v § 53─54.

Marraskuussa 1765 varapastori Henrik Rungius oli saanut selville, ettei hänen isänsä perukirjaan ollut viety muuta velkaa Hollolle kuin kaksi tynnyriä ruista. Juha Hollo pysyi kuitenkin edelleen väitteessään ja osapuolet sopivat niin, että Henrik Rungius maksoi osanaan puoli tynnyriä ruista ja 7 taalaria 16 äyriä kuparirahaa. Loppu velasta jäi hänen sisaruksilleen, jotka olivat varusmestari, maanmittari ja inspehtori Rungius sekä kappalainen Anders Wirtzeniuksen vaimo Turussa. Samalla Rungius ilmoitti sopineensa Heikki Sipinpoika Hollon kanssa, joka oli hänen luvallaan ottanut hänen omistamaltaan Käärmeensuonmaan metsäkappaleelta 180 tukkia, että Hollo korvaisi Rungiuksen todistajalle kirkonväkkäri Matti Ristonpojalle yhdeksän kuparitaalaria ja kanne raukeaisi. Kyseiset tukit Hollo oli saanut ottaa antamansa lainan takaisinmaksuksi.

251v─252 § 55.

Marraskuussa 1765 Henrik Rungius valitti, että Haaran Heikki Antinpoika Sipilä ja Heikki Matinpoika Luukas olivat äskettäin aidanneet peltonsa niin, että Rungiuksen karja ei päässyt laitumelle hänen omistamallaan Aitamäen maakappaleella. Sipilä ja Luukasta käräjillä edustanut lanko, talollinen Tuomo Juhanpoika, lupasivat purkaa aidan ja maksaa Ryngön kullekin neljälle lampuodille korvausta kuusi kuparitaalaria.

273─273v § 68.

Marraskuussa 1765 ilmoitti ratsutilallinen Simo Myllykylä sopineensa Kauhanojan paimenten Mikko Heikinpojan ja Tuomo Uotinpojan kanssa sen vahingon, joka oli aiheutunut karjan tallaamisesta hänen Lintukankaan niityllään. Kumpikin paimen lupasi korvata vahingon 12 kuparitaalarilla.

279v─280 § 74.

Marraskuussa 1765 valitti Onkijoen torppari Juha Erkinpoika Tanhuanpää, että Jaakko Lassila Haarasta oli korjannut heinät edellisenä kesänä Klupulavantaustan uudisniityltä. Maa oli yhteismaata, jolle kantaja oli isäntänsä Henrik Rungiuksen luvalla raivannut niityn neljä vuotta aiemmin. Niitty antoi neljä kuormaa heiniä. Lassila sanoi, että oli raivannut itse osan maasta, joka sijaitsi hänen Klupulavanniittunsa päässä. Hän oli myös antanut Tanhuanpäälle luvan raivata samalla paikalla. Siksi hän katsoi olevansa oikeutettu korjaamaan osan heinistä. Oikeus määräsi Klupulavantaustan uudelleen kylän yhteismaaksi, kunnes asianosaiset saisivat sovittua sen käyttöoikeudesta.

296─296v § 90.

Marraskuussa 1765 valitti Haaran Heikki Antinpoika Sipilä, että hänen naapurinsa Jaakko Lassila oli aidannut edellisenä kesänä osan ikivanhasta Sipilän Suonperänlavan niitystä. Niitty oli joutunut seitsemän vuotta aiemmin karjanlaitumeksi Heikin isän kuoltua ja pojan ollessa alaikäinen. Lassila myönsi, että hänen aidatessaan omaa niittyään osa Sipilän niitystä oli saattanut joutua mukaan aitaukseen. Hän oli valmis luovuttamaan sen heti Sipilälle, joka luopui jatkovaateista.

70. Loimaan käräjät 16.─19.4.1766 Tyrvää 46

Käännös: Veli Pekka Toropainen

401v § 54.

Huhtikuussa 1766 ilmoitti Haaran Jaakko Sipinpoika Lassila, että hän aikoi raivata kylän yhteismaalla olevalle Huhtalavansuonlavan suoniitylle kunnollisen niityn. Koska Lassila pyysi katselmuksen suorittamista paikalla, annettiin hänelle siihen tehtävään nimismies Asproth ja lautamies Juha Heikinpoika Puntari Raikkolasta.

447v─448v § 96.

Huhtikuussa 1766 vaati edesmenneen kihlakunnantuomari Jakob Gabriel Escholinin leski Anna Magdalena Melartopaea miehensä käräjäkappoja kolmea kappaa ruista vuodelta 1760 mm. Kärjen tilan omistajalta. Vastaajat sanoivat maksaneensa käräjäkestityskapat Kempin tilalla Niinijoensuussa, jossa Escholin oli pitänyt käräjiä. Hänen palvelijansa olivat keränneet kapat, mutta niistä ei ollut tapana antaa kuittia talonpojille.

455v─456v § 101.

Huhtikuussa 1766 valitti entinen välskärinkisälli Kaapro Wettervijk Niinijoensuusta, että hänen poikansa entinen ylioppilas ei totellut vanhempiaan, vaikka isä oli kustantanut tämän jo vuonna 1739 ylioppilaaksi. Poika ei ollut harjoittanut opintojaan, vaan oli asustellut isän tilalla ja tehnyt niitä töitä mitä halusi harvakseltaan. Ja kun poika oli kihlannut 2. heinäkuuta 1758 vanhempien tahdon vastaisesti talollisentytär Anna Heikintytär Polon, olivat nämä päättäneet, ettei hän saisi enää nauttia elantoaan tilalta. Koska he olivat kuitenkin avioituneet, olivat vanhemmat jättäneet tilansa muille pojilleen. Kumpikaan ei tehnyt tilalla töitä, vaan olivat sille turhana painolastina. Isä oli nyt kutsunut Juhan ja hänen vaimonsa oikeuden eteen, mutta nämä eivät saapuneet paikalle.

458─461 § 104.

Huhtikuussa 1766 otettiin esille asia, jossa Kauhanojan Martilan Perttu Tuomonpoika Perttu Martila väitti Myllykylän omistaneen Sipi Pertunpojan Sipi Myllykylä myyneen Rantaperkiön eli Talvitienaron niityn Martilan tilaan, mutta Myllykylän nykyinen omistaja Simo Tuomonpoika Simo Myllykylä kiisti kaupan, sillä kyse oli verotettavan maan pois luovuttamisesta. Vastaajan isä Tuomo Martinpoika Tuomas Martila oli avioitunut Myllykylän, kantajan äidin (pitää olla isän) sisaren Liisa Myllykylä kanssa ja saanut tuolloin haltuunsa Rantaperkiön niityn. Todistaja Matti Holm kertoi edelleen, että hän oli kuullut tämän Tuomon isän Martti Pertunpojan sanoneen, että hän oli maksanut Myllykylään Rantaperkiön niitystä sata kuparitaalaria. Kyseessä oli todistajan mukaan juuri sama Talvitienaron niitty.

71. Loimaan käräjät 12.─17.9.1766 Tyrvää 46

Käännös: Veli Pekka Toropainen

538v─543v § 34.

Syyskuussa 1766 jatkettiin käräjäkestityksen keräämiseen liittyvien epäselvyyksien puimista. Talonpoikien mukaan tuomari Escholinin renki Heikki Wiander, joka nyt oli Pirkkalan pitäjän siltavouti, oli kerännyt vuoden 1760 syyskäräjillä talonpojilta kapat.

558─558v § 42.

Syyskuussa 1766 ratsutilallinen Heikki Krekinpoika Heikkilä Sikilästä esitti oikeudelle todistuksen Lehmänpään niityn omistussuhteista. Todistajien mukaan niitty oli ollut aiemmin Heikkilän ja Ojalan perintötilan yhteisomistuksessa ja se oli joutunut karjanlaitumeksi edellisen venäläismiehityksen aikana. Sittemmin se oli metsittynyt. Nyt tilojen omistajat olivat ottaneet sen uudelleen käyttöön ja aidanneet sen yhdessä Hohkansuon kanssa.

72. Loimaan käräjät 4.─9.2.1767 Tyrvää 51

Käännös: Veli Pekka Toropainen

13 § 9.

Helmikuussa 1767 valittiin edesmenneen lautamies Heikki Mikonpoika Ruotuksen tilalle talollinen Jaakko Jaakonpoika Lassila, jonka todettiin olevan hyvämaineisen, selvän ja taitavan miehen. Hän vannoi lautamiehen valansa ja otti paikkansa lautakunnassa.

25v § 27.

Helmikuussa 1767 sakotettiin Antti Pusaa kymmenellä hopeataalarilla siitä, että hän oli pitänyt poikaa paimenena edellisenä kesänä. Tähän hän sanoi olleensa pakotettu, sillä muuta väkeä ei ollut saatavana.

26 § 28.

Helmikuussa 1767 sakotettiin Kojon talollisia Juha Framia, Mikko ja Samuli Kirjavaista, Matti Prusilaa, Jaakko Skyttälää ja Tuomo Nosoa siitä, että he olivat pitäneet poikaa paimenessa edellisenä kesänä. Asia lykättiin, sillä isännät kielsivät tämän. Varalääninviskaali Abraham Åhlman sanoi kuitenkin voivansa osoittaa asian todeksi.

107─108v § 94.

Helmikuussa 1767 ilmoitettiin, että Turun kaupunginviskaali oli 18. syyskuuta 1766 ilmiantanut kaupungin mustalaiset. Heidän joukossaan oli Kaarle Tranström. Hän oli vääpeli Karl Johan Weissmanin renki, jonka tämä oli lähettänyt kolmeksi viikoksi Porin läänin pitäjiin hankkimaan vääpelille kaksi hevosta. Weissman ei ollut omien sanojensa mukaan ymmärtänyt, että Tranström olisi mustalainen. Tämä oli saanut palveluksestaan kahden vuoden ajalta kapteeni E. W. Tihlmanilta hyvän todistuksen 20. joulukuuta 1765. Myös Tranströmin vaimo Maria Kaarlentytär oli ollut Tihlmanin suojeluksessa. Tihlman tosin kirjoitti Kaarlen nimeksi Jaakko.

128v─130 § 108.

Helmikuussa 1767 käsiteltiin jälleen juttua, jossa Kaapro Wettervijk halusi poikansa Juhan pois tilaltaan. Poika ilmoitti, että vaikka hän oli avioitunut vastoin isänsä tahtoa, ei hän uskonut, että hänen olisi jätettävä Pietilän tila, sillä se oli hänen äitinsä perintömaata. Hän ei myöskään ollut nauttinut elantoa tilalta itselleen tai vaimolleen. Kaapro sanoi pojan saaneen elannon tilalta äidiltään, mikä raskautti häntä yhtä paljon. Mikäli poika käyttäytyisi kuuliaisesti, saisi tämä olla tilalla seuraavaan syksyyn saakka.

73. Loimaan käräjät 3.─9.12.1767 Tyrvää 51

Käännös: Veli Pekka Toropainen

207v─210 § 7.

Joulukuussa 1767 nimismies Johan Asproth syytti Tammiaisten talollisia Tuomo Yrjänpoika Pietilää, Jaakko Matinpoika Jussilaa, Juha Martinpoika Kestilää, Jaakko Uotinpoika Sipilää, Juha Erkinpoika Rekolaa ja Jaakko Antinpoika Filppulaa siitä, että nämä eivät olleet kunnostaneet osuuttaan tiestä Mälläisten kylän ja Alastaron kappelikirkon välillä. Kun lautamies Simo Yrjälä ja siltavouti Petter Fårskål todistivat, että tie oli parannettu riittävästi, vapautettiin vastaajat nimismiehen syytteestä. Myöskään nimismiestä ei tuomittu korvaamaan heille heidän oikeudenkäyntikulujaan. Talonpojat olivat palkanneet valtuutetukseen hovioikeuden varanotaari Nathanael Indreenin.

215v─218 § 12.

Joulukuussa 1767 pyysi pellavakankuri Matti Aleksanterinpoika Krusberg, että hänet otettaisiin pitäjänkäsityöläiseksi. Hänellä oli kirkkoherra Gustaf Haartmanin antama todistus, jonka mukaan Matti oli syntynyt 21. elokuuta 1742, harjoitellut kankuriksi isänsä luona monta vuotta sekä kutonut itse kirkkoherralle että monille muille. Kun hän oli vielä käyttäytynyt moitteettomasti ja hiljaisesti, toivoi kirkkoherra hänet otettavan pitijänkäsityöläiseksi. Kirkkoherran mukaan yksi kankuri pitäjässä ei riittänyt tyydyttämään kysyntää. Myös useat kymmenet talolliset olivat piirtäneet puumerkkinsä anomukseen, jolla he pyysivät Mattia käsityöläisekseen. Nimismies Johan Asproth esitti kuitenkin Matin isän pitäjänkankuri Aleksanteri Krusbergin hänelle antaman kirjeen, jossa isä halusi tyrmätä poikansa hakemuksen. Isän mielestä poika oli taitamaton eikä ollut harjoitellut ammattiaan tarpeeksi. Poika oli työskennellyt koko edellisen kesän talollisilla ja meneillään olleella kirkonrakennuksella. Siksi isä halusi, että tämä harjoittelisi edelleen hänellä tai toisella mestarilla tullakseen taitavammaksi ennen käsityöläisen asemaa. Oikeus ei tällä kertaa antanut suositusta, vaan katsoi, että pojan tuli harjoitella isän toivomuksen mukaan lisää.

249─250 § 33.

Joulukuussa 1767 esitti Hollon Juha Mikonpoika Myllykylän ratsutilallinen Jaakko Sipinpojan läsnä ollessa sopimuksen, joka oli tehty tilojen välillä. Sen mukaan Jaakko oli saanut Hollon puolikkaan Kaapro Antinpojan testamentilla päivättynä 2. tammikuuta 1744. Lisäksi hän oli saanut ratsutilaan asumisoikeuskirjeen 18. syyskuuta 1758. Tilan nykyinen haltija Juha Mikonpoika sen sijaan oli saanut vaimonsa Katri Heikintyttären ja tämän vanhimman tyttären Maria Kaaprontyttären kanssa tilaan väliaikaisen asumisoikeuskirjeen siihen saakka, kun tilan omistus olisi ratkaistu. Jaakko ja hänen vaimonsa Peatta Sipintytär olivat kuitenkin päättäneet luopua pitkäksi ja kalliiksi venyvistä oikeudenkäynneistä. Siksi he luovuttivat täyden omistusoikeuden Juhan perheelle. Korvauksena he saivat 700 kuparitaalaria ja viiden vuoden vanhan tamman. Sopimus oli allekirjoitettu Onkijoella 26. marraskuuta 1767.

251─251v § 35.

Joulukuussa 1767 oikeus antoi Haaran Heikki Tuomonpoika Mattilalle ja Jaakko Sipinpoika Lassilalle oikeuden raivata niittyä Klupulavan maakappaleella. Paikalla oli suoritettu katselmus. Ennen raivaamista heidän tuli kuitenkin ilmoittaa asiasta maaherralle.

291v─292 § 77.

Joulukuussa 1767 Kojon Juha Frami ja Mikko Kirjavainen tunnustivat vapaaehtoisesti myös muiden kyläläisten puolesta, että he olivat käyttäneet kolme vuotta aiemmin poikasta paimenena. Framille ja Kirjavaiselle langetettiin kummallekin kymmenen hopeataalarin sakko varalääninviskaali Abraham Åhlmanin kanteen mukaan.

304 § 87.

Joulukuussa 1767 ratsutilallinen Taneli Pietilä vaati veljeään entistä ylioppilasta Juha Wettervijkiä maksamaan takaisin kruununmaksuja 19 taalaria 16 äyriä, jotka Taneli oli maksanut edellisenä vuonna veljensä puolesta. Juha sanoi, että hänen veljensä Kaapro Pietiläkin oli maksanut hänen maksunsa ja tälle hän oli jo suorittanut ne takaisin. Tanelia kehotettiin selvittämään seuraavassa rästiverojen keräyksessä, oliko hänen veljestään maksettu kaksinkertaiset maksut.

74. Loimaan käräjät 12.─19.11.1757 Tyrvää 34

Käännös: Veli Pekka Toropainen

516v─517.

Marraskuussa 1757 leski Vappu Heikintytär Onkijoelta haki saman kylän ratsumies Jaakko Ahlrothilta 17 kappaa rukiita, jotka hänen edesmennyt miehensä siltavouti Tuomo Paavonpoika oli tälle lainannut. Ahlroth määrättiin maksamaan velkansa ja lisäksi korvaamaan lesken oikeudenkäyntikulut kahdella hopeataalarilla.

533─543.

Marraskuussa 1757 käsiteltiin jälleen Käärmeensuon metsäkappaleen omistusta. Hollon ratsutilallisten mukaan heille kuului eteläpuoli Papinojan eli Onkijoen jakamasta maasta ja Ryngölle sen pohjoispuoli. Myös Onkijoenperän maa oli näin Hollon puolella. Rungiuksen mukaan raja kulki kuitenkin Aspestubben rajamerkin kohdalla joen yli ja siitä Hollon peltoon. Koska tuomioon oltiin lopulta tyytymättömiä, vedottiin siitä laamanninoikeuteen.

545v─546v.

Marraskuussa 1757 tuli oikeuden eteen entinen talollinen Simo Pertunpoika Mattila Metsämaalta ja kertoi, että hän oli luovuttanut puolikkaan Mattilan kruununtilasta veljelleen Antti Pertunpojalle keväällä 1753. He olivat sopineet niin, että Simo saisi Antilta vuosittain elannokseen neljä tynnyriä rukiita sekä Paavon umpiaidan neljän kapan peltokappaleen ja Kortesuonperkon niityn sekä puolet Kortesuon niitystä. Nyt Antti halusi estää häntä käyttämästä näitä maita ja oli vielä lisäksi jättänyt maksamatta viisi tynnyriä viljaa. Antti vastasi kyllä tehneensä sopimuksen, mutta halusi purkaa sen nyt vaikeasti noudatettavana. Hän pyysi oikeutta määräämään veljelleen pienemmän korvauksen tilalta. Simo suostui veljensä ehdotukseen korvauksesta, joka käsitti vuosittain kaksi tynnyriä rukiita ja tynnyrin ohria. Lisäksi hän sai karjalleen rehuksi puolet Kortesuon ja Kotasuon niittyjen heinistä. Rakennuksista hän sai käyttöönsä saunan, luhdin, pienen karjasuojan ja rehuladon. Simo luopui peltokappaleesta ja vaatimastaan viidestä rästiin jääneestä viljatynnyristä.

570v─571.

Marraskuussa 1757 esitti professori Jakob Gadolinin valtuutettu Sikilän Ojalasta laaditun verollepanoarviokirjan, joka oli laadittu 21. lokakuuta 1757. Professori oli aikeissa ostaa Haaroisten ratsutilan augmentiksi määrätyn tilan perinnöksi. Oikeudellakaan ei ollut katselmuskirjaan mitään huomauttamista. Samassa yhteydessä professorin valtuutettu esitti samanlaisen katselmuksen Tammiaisten Hulsista, jonka Gadolin aikoi myös ostaa perinnöksi.

75. Loimaan käräjät 11.─16.3.1758 Tyrvää 35

Käännös: Veli Pekka Toropainen

205v.

Maaliskuussa 1758 Matti Jaakonpoika Paavola oli antanut haastaa naapurinsa Heikki Tuomonpoika Viipurin käräjille vastaamaan siitä, ettei tämä ollut käräjien 12. elokuuta 1754 antaman päätöksen mukaisesti peittänyt Paavolan pihaan antavia luhdin valoaukkoja ja kahta aitaamatonta aukkoa, joista Viipurin siat ja muut eläimet pääsivät Paavolan pihalle. Asia sovittiin niin, että Viipuri tukkisi aukot heti palattuaan käräjiltä kotiin.

207v─208v, 210─214.

Maaliskuussa 1758 talolliset Tuomo Martinpoika Martila Kauhanojalta ja Antti Juhanpoika Tyni Reitolasta valittivat, että nimismies Johan Asproth oli edellisten vuosien aikana kerännyt loimaalaisilta tiloilta vuosittain kaksi nk. vankikappaa. Samalla hän oli saanut tiloilta joulukestityksenä lihaa, herneitä ja kynttilöitä. Nimismies oli omavaltaisesti määrännyt Vahvalan ja Sikilän seitsemän talollista hoitamaan vankikyydit ja vapauttanut heidät muusta kyydinpidosta muiden vahingoksi. Nimismiehen mukaan talolliset olivat suostuneet vuoden 1751 syyskäräjillä maksamaan hänelle nämä kapat, jos hän hoitaisi itse vankien kuljetuksen. Myös maaherra oli katsonut nämä kapat oikeutetuksi. Hän ei ollut myöskään määrännyt mainittuja kahta kylää vankikyytiin, vaan heidät oli vapauttanut kruununvouti Gadd, sillä kyliä rasitti kuninkaallisten määräysten pikainen toimittaminen emäkirkolle ja pitäjästä lähtevän virkapostin kuljettaminen eteenpäin. Hän myös kielsi vaatineensa tai ottaneensa vastaan mitään vapaaehtoisesti hänelle tarjottuja ruokatavaroita pitäjäläisiltä. Talolliset väittivät, ettei mitään tällaista sopimusta ollut ja ettei kyseisiä kyliä ollut määrätty postin kuljetukseen. Oikeus määräsi heidät hankkimaan paikalle todistajansa kahden päivän kuluttua 13. maaliskuuta jatkuville käräjille. Mainitut kaksi talollista saapuivat uudelleen oikeuden eteen kahden päivän kuluttua. Käräjäpöytäkirjaan liitettiin nyt kruununvoudin kirjelmä nimismiehelle, ja sitä vastaan talollisilla ei ollut mitään huomauttamista. Vankikappojen kantoa oli käsitelty käräjillä, mutta Martilan ja Tynin mukaan kaikki pitäjän talolliset eivät olleet tuolloin paikalla ja asiasta ei ollut myöskään kuulutettu saarnastuolista. Tähän huomautettiin, että sekä Martila että Tyni olivat olleet itse paikalla kyseisillä käräjillä. Lisäksi maaherran antama päätös sopimuksesta oli kuulutettu kirkossa. Talolliset Antti Juhanpoika Tilanen Haitulasta, Mikko Heikinpoika Isotalo Vammalasta ja Matti Matinpoika Poso Kesärlästä todistivat antaneensa nimismiehelle joulukestitystä. Matti Erkinpoika Kemppi Niinijoensuusta puolestaan oli kiertänyt nimismiehen mukana kappoja keräämässä ja maksanut ne itsekin. Oikeus määräsi nimismiehen palauttamaan kantamansa joulukestityksen. Martilalle ja Tynille määrättiin kymmenen hopeataalarin uhkasakko tuoda loput todistajansa seuraaville käräjille, kun he itse pyysivät lykkäystä niille.

228─239v.

Maaliskuussa 1758 syytettiin entistä laivamiestä Antti Nissinpoika kirkonvarkaudesta. Kirkkoherra Gustaf Haartmanin mukaan oli Loimaan kirkon sakaristoon murtauduttu sunnuntaina 15. tammikuuta 1758. Siellä olleesta arkusta oli varastettu kirkon- ja köyhäinkassa 1 722 taalaria 11 äyriä kuparirahaa. Arkkuun oli murtauduttu sorkkaraudalla, jota säilytettiin kellotapulin kamarissa. Avain tähän kamariin oli juuri Antilla, sillä hän oli sopinut lukkari Betheniuksen kanssa päivittäisestä kellojen kläppäyksestä. Antti oli saanut lukkarilta asuttavakseen kirkon vieressä olleen rakennuksen kellojensoiton hoitamista vastaan. Varas oli tullut kirkkomaalle portista, joka oli tapulin alla, ja johon Antilla oli avain. Tukkia apuna käyttäen hän oli sitten kiivennyt kirkkoon ikkunasta. Antti itse kielsi varkauden tai jättäneensä avainta tapulin oveen. Itse hän oli ollut varkauden aikaan kiertämässä Alastaron kyliä.

248v─252.

Maaliskuussa 1758 kerrottiin, että nimismies Johan Asproth oli ottanut Tuomo Martilalta edellisessä helmikuussa paloviinapannun ja kolme kannua paloviinaa. Koska Martila oli polttanut pannulla viinaa kuninkaan 18. toukokuuta 1756 antaman kiellon jälkeen, vaati nimismies häntä rangaistavaksi myös tästä. Martila ilmoitti valmistaneensa viinan parantaakseen sillä häntä tuolloin vaivanneen sairauden. Martilan valtuutettu hovioikeudenasianajaja Johan Gabriel Palin ilmoitti, että Martila oli ollut itse aikeissa luovuttaa pannun viranomaisille. Koska maaherran määräämä pannujen palautusaika ei ollut vielä umpeutunut, ei hän ollut ennättänyt sitä vielä tekemään. Nimismieskin myönsi tämän, mutta halusi edelleen kantaa talollista vastaan luvattomasta paloviinan polttamisesta. Martila tuomittiinkin tästä kymmenen hopeataalarin sakkoon sekä menettämään pannunsa ja viinansa kruunulle. Pannu tuli lyödä rikki ja lähettää lääninkansliaan kruunun lunastettavaksi. Tuomo Martila vakuutti voivansa maksaa sakkonsa. Samalla nimismies ilmiantoi myös Kauhanojan Juha Matinpoika Sakkisen luvattomasta viinan polttamisesta. Sakkinen myönsi tämän ja sanoi pannun kuuluneen Tuomo Marttilalle, joka oli lainannut sen hänelle. Kyseessä oli sama pannu, joka oli jo määrätty kruunulle.

252─253v.

Maaliskuussa 1758 nimismies Johan Asproth syytti Korven Matti Jaakonpoika Paavolaa ja saman kylän ratsutilallisen leskeä Anna Erkintytär Isoperhettä luvattomasta viinanpoltosta. Nimismiehen helmikuussa 1758 takavarikoima paloviinapannu kuului puoliksi syytetyille. Viinaa heillä ei enää ollut, vaan kaikki oli jo nautittu. Kummallekin määrättiin kymmenen hopeataalarin sakko ja pannu rikottavaksi sekä toimitettavaksi lääninkansliaan kruunulle lunastettavaksi. Tuomitut vakuuttivat kykenevänsä maksamaan sakkonsa.

256v─258v.

Maaliskuussa 1758 tuli oikeuden eteen jahtivouti Matti Jaakonpoika Tikilä Maarian pitäjän Paavolan kylästä. Hän kantoi omasta ja vanhan äitinsä Anna Klauntyttären puolesta, joka asui Tammelan Koiviston kylässä, Korven Markulaa puoliksi hallinneita Antti Juhanpoika Weloniusta ja tämän sisaren Inka Welonian miestä Jaakko Martinpoikaa vastaan. Tikilän mukaan Antin isä ja Jaakon appi, entinen pitäjänkirjuri, Juha Welonius oli tehnyt 26. marraskuuta 1722 sopimuksen Tikilän isän Jaakko Antinpojan kanssa tilaan kuuluvasta pellosta ja niitystä, joiden tuli jäädä Anna Klauntyttären syytingiksi. Kun isä oli kuollut, olivat uudet omistajat omineet ne itselleen kolme vuotta aiemmin. Vastaajat määrättiin korvaamaan Annalle edelliseltä kolmelta vuodelta kolme tynnyriä rukiita ja jatkossa tynnyrin rukiita vuosittain hänen elämänsä ajan.

264─265.

Maaliskuussa 1758 syytti nimismies Johan Asproth ratsutilallinen Tuomo Myllykylää luvattomasta viinan polttamisesta edellisen tammikuun alkupäivinä. Pannun nimismies oli takavarikoinut helmikuussa. Tuomolle määrättiin kymmenen hopeataalarin sakko ja pannu rikottavaksi sekä toimitettavaksi lääninkansliaan kruunulle lunastettavaksi. Tuomittu vakuutti kykenevänsä maksamaan sakkonsa.

278─278v.

Maaliskuussa 1758 oli Mälläisten Kreki Martinpoika Markula antanut haastaa veljensä Kauhanojan Tuomo Martinpoika Martilan vastaamaan hänen perinnästään Martilassa. Asia oli kuitenkin jo sovittu niin, että Kreki sai tilalta irtainta omaisuutta ja sen lisäksi sata kuparitaalaria.

76. Loimaan käräjät 11.─17.11.1758 Tyrvää 35

Käännös: Veli Pekka Toropainen

674─675 § 7; 701─701v § 16.

Marraskuussa 1758 nimismies Johan Asproth ilmiantoi Liisa Eliaantyttären Piltolasta ja ratsutilallisen poika Erkki Simonpoika Pytyn Vähästäperästä salavuoteudesta. Suhteesta oli seurauksena kesäkuun 1758 alussa kuolleena syntynyt poikalapsi. Liisan mukaan suhde oli alkanut edellisen vuoden elokuussa hänen palvellessaan Pytyllä. Erkki kielsi olleensa suhteessa Liisan kanssa ja pitäjänapulainen Tenlenius sai tehtäväkseen muistuttaa häntä sielun autuuden tärkeydestä. Vielä tämänkin jälkeen Erkki kielsi syyllisyytensä ja asia siirrettiin todistajien toivossa seuraaville käräjille.

679─687v § 12.

Marraskuussa 1758 jatkettiin Martilan ja Tynin syytösten käsittelyä. Talollisten asianajajana toimi varatuomari Karl Frese. Todistajiksi oli kutsuttu lampuoti Elias Eliaanpoika Pietilä Vilvaisista, paimen Antti Martinpoika Torkkalasta, rakuuna Jaakko Sundberg Hintsalasta, rakuuna Antti Kåenberg Kojonperästä ja renki Jaakko Matinpoika Vännilästä. Nimismiehen mukaan paimen Antti oli heikkomielinen ja puhui sitä, mitä kuuli muiden puhuvan. Muutkin todistajat nimismies halusi jäävätä tässä jutussa, sillä esimerkiksi Antti Kåenbergin sisar Vappu Matintytär oli avioliitossa ratsutilallinen Tuomo Kärjen kanssa. Kärki oli maksanut nimismiehelle vankirahoja, eikä tätä juttu ollut vielä saatettu loppuun. Lopulta Martila ja Tyni tuomittiin kumpikin 50 hopeataalarin sakkoon, pyytämään nimismieheltä julkisesti anteeksi ja korvaamaan yhteisesti tämän käräjäkustannukset kymmenellä hopeataalarilla. Tuomio alistettiin kuitenkin hovioikeudelle.

715─720v § 21; 726─727v § 26.

Marraskuussa 1758 nimismies Asproth ilmoitti, että kun Tuomo Martila oli tuomittu edellisillä talvikäräjillä luvattomasta paloviinan valmistuksesta, hän oli saanut jälleen kuulla samaa toimintaa harjoitetun Martilan tilalla. Tästä syystä nimismies oli mennyt tilalle aamulla 10. heinäkuuta 1758 lautamiesten Simo Yrjälän ja Martti Tiutun kanssa. Asproth oli ilmoittanut Tuomolle ja tämän pojalle Perttu Tuomonpojalle, joka vastasi tilasta isänsä puolesta, että maaherra oli määrännyt tällaiset tarkastuskäynnit saman kuun 8. päivä antamassaan kirjeessä. Hän oli määrännyt kellarin avattavaksi tarkastaakseen, olisiko siellä valmista viinaa tai sen valmistukseen käytettävää välineistöä. Tällöin Tuomo oli töninyt nimismiehen käsillään pois kellarin ovelta ja Perttu kaatanut hänet repimällä oikeasta käsivarresta. Tästä Asprothille oli aiheutunut kolme pientä verinaarmua. Syytetyt kertoivat vapaaehtoisesti, että he olivat polttaneet toukokuussa kymmenen kannun vetoisessa padassa, joka oli varustettu kahdella hatulla, kolme kappaa ohria paloviinaksi. Viinaa ei ollut enää poltettu tilalla nimismiehen käynnin jälkeen. Isäntien mielestä nimismiehellä ei ollut asiaa kellariin, sillä siellä ei ollut sen paremmin paloviinaa kuin sen valmistamiseen tarpeellista kalustoakaan. Kun nimismies ei onnistunut aikeissaan, oli hän mennyt Martilan naapuriin, riisunut takkinsa ja näyttänyt vammansa Simo Perholle ja Juha Sakkiselle. Muuten todettiin, että Tuomo oli 68 vuotta vanha ja poika 33 vuotta. Molemmilla oli kunnolliset taidot kristinopissa, eikä isää ollut tuomittu oikeudessa kuin kerran paloviinan polttamisesta, kerran juopumuksesta ja kerran nimismiehen aiheettomasta syyttämisestä. Lisäksi hän oli vanhuuttaan jonkin verran raihnainen. Perttu puolestaan oli hyvissä ruumiinvoimissa eikä häntä ollut rangaistu aiemmin oikeudessa. Kun muuta ei enää tullut esiin, kehotettiin asianosaisia saapumaan seuraavana päivänä oikeuden eteen kuulemaan tuomionsa. Koska miehet olivat rikkoneet rauhanvalan, tuomittiin kumpikin sadan hopeataalarin sakkoon ja menettämään kunniansa. Koska Tuomo uusi rikoksensa, tuomittiin hänelle 50 hopeataalarin sakko luvattomasta viinanpoltosta ja pojalle ensikertalaisena kymmenen taalarin sakko. Lisäksi he menettivät eliniäkseen oikeuden polttaa paloviinaa.

724─724v.

Marraskuussa 1758 valitti Vähänperän ratsutilallinen Tuomo Tohna, että Mikko Matinpoika Hakkinen ja Tuomo Simonpoika Pytty olivat pystyttäneet aitansa poikki hänen peltosarkansa. Tämä oli tapahtunut sen jälkeen, kun Hakkinen oli siirtänyt oikeuden jo vuonna 1746 antaman tuomion nojalla riihensä pois Tohnan saran päästä edellisenä vuonna. Tohna vaati, että aita pystytettäisiin kulkemaan nykyisen tien laidan myötäisesti. Vastaajien mukaan paikka, jossa riihi oli ollut, ei ollut koskaan kuulunut peltoon, vaan Tiirin tilan tonttimaahan. Asiassa määrättiin suoritettavaksi katselmus.

765v─766 § 57.

Marraskuussa 1758 ilmoitettiin, että Vahvalan talolliset Erkki Eskola, Mikko Uikonen ja Matti Anttila olivat aiheuttaneet edellisenä syksynä vahinkoa lukkari Juha Anneliuksen omistamalla Lähdetumpiaidan pellolla kasvaneelle rukiille ja ohralle. Kaksi ensin mainittua korvasivat Alastaron lukkarille viisi kappaa rukiita ja kapan ohria sekä viimeksi mainittu neljä kappaa rukiita.

789v─790 § 81.

Marraskuussa 1758 nimismies Johan Asproth Ilolan Liukkaan omistajana ja Heikki Mattila samasta kylästä ilmoittivat jakaneensa niittyjään niin, että Liukkaalle tuli yksin Isopajunkorvan niitty ja Mattilalle yksin Pannin ja Hirtenalustan niityt.

77. Loimaan käräjät 20.─23.3.1759 Tyrvää 37

Käännös: Veli Pekka Toropainen

333─334 § 1.

Maaliskuussa 1759 nimismies Johan Asproth syytti naimatonta Mikko Matinpoika Mattilaa Ilolasta ja naimatonta Maria Mikontytärtä samasta kylästä salavuoteudesta. Maria oli synnyttänyt 6. tammikuuta 1759 pojan ja tyttären, jotka molemmat olivat sittemmin kuolleet. Maria itse oli kuollut 14. tammikuuta. Mikko kertoi asuvansa veljensä Heikin tilalla Mattilassa ja siellä Mariakin oli ollut palveluksessa. Heidän yhteinen kanssakäymisensä oli alkanut edellisen vuoden alussa. Koska Mikkoa ei ollut aiemmin rangaistu salavuoteudesta, hän sai sakkoa kymmenen hopeataalaria. Hänen tuli lisäksi antaa neljä taalaria Alastaron kirkolle ja ripittäytyä hiljaisesti sen sakaristossa.

341v─343v § 8.

Maaliskuussa 1759 Erkki Pytty vapautettiin isyyssyytteestä, mutta tuomion jälkeenkin Liisa väitti hänen olevan lapsensa isä.

344v─346 § 11.

Maaliskuussa 1759 entinen välskärin kisälli Gabriel Wettervijk valitti, että hän oli jo vuonna 1739 kustantanut poikansa entisen ylioppilas Johan Wettervijkin ylioppilaaksi. Poika oli nyt 35 vuotta vanha, eikä ollut edennyt opinnoissaan. Hän oli oleskellut pääosin isänsä omistamalla Pietilän tilalla ja tehnyt töitä vain sen mukaan kuin häntä oli haluttanut. Isältä hän oli saanut elannon ja vaatteet. Poika oli kihlautunut 2. heinäkuuta 1758 vanhempiensa Gabriel Wettervijkin ja Anna Lindqvistin tahdon vastaisesti talollisen tytär Anna Heikintytär Polon kanssa. Koska hän osoitti näin ylenkatsetta vanhemmilleen, eivät nämä enää halunneet elättää häntä, mikäli hän solmisi avioliiton Annansa kanssa. Vanhemmat olivat lisäksi jo tehneet kirjallisen sopimuksen, jonka mukaan heidän ratsutilansa jaettaisiin heidän kuolemansa jälkeen heidän neljälle pojalleen Gabrielille, Axelille, Danielille ja Israelille. Johanille ei kuulunut osaa tilasta. Johan puolestaan sanoi, että hän ei ollut köyhyytensä vuoksi voinut jatkaa opintojaan, vaan hänen oli ollut pakko ansaita elantonsa vanhempiensa tilalla. Hän ei sanonut voivansa katkaista laillisesti solmittua suhdetta Annaan, vaan aikoi antaa vihkiä heidät.
356─356v § 17.

Maaliskuussa 1759 Kauhanojan Juha Matinpoika Sakkinen ilmoitti, että koska hänen tonttinsa oli vain 12 kyynärää leveä eikä sille mahtunut kaikki tarpeelliset rakennukset. Siksi hän aikoi siirtää rakennuksensa kylän eteläpuolelle. Hänen naapureillaan ratsutilallinen Juha Jaakkolalla ja talollisilla Heikki Sipilällä, Perttu Tuomonpoika Martilalla, Perttu Perholla ja Sipi sekä Perttu Puntolla ei ollut tähän huomauttamista.

378─379 § 33.

Maaliskuussa 1759 ratsutilallisen leski Inka Juhantytär Welonia antoi suorittaa perunkirjoituksen edellisenä kesänä edesmenneen miehensä Jaakko Martinpojan jälkeen. Lapsille Matille, Jaakolle, Heikille, Annalle ja Marialle asetettiin holhoojaksi heidän isänsä sisaren mies Tuomo Sipinpoika Myllykylä.

78. Loimaan käräjät 1.─6.10.1759 Tyrvää 37

Käännös: Veli Pekka Toropainen

437 § 20.

Lokakuussa 1759 näyttivät talolliset Simo Pertunpoika ja Heikki Antinpoika Metsämaalta karhunnahan oikeudelle. He olivat saaneet sen ansalla edellisenä keväänä. Nyt he pyysivät kaatorahaa, jota heille myönnettiinkin neljä hopeataalaria, sillä karhun todettiin taljasta päätellen olleen täysikasvuinen. Siltä leikattiin heti korvat väärinkäytösten estämiseksi.

438─441 § 24.

Lokakuussa 1759 esitettiin käräjille lista niistä talollisista, jotka olivat käyttäneet poikasia edellisenä kesänä paimenena, vaikka se oli kielletty. Lista koostui 48 nimestä, joiden joukossa olivat Haaran Heikki Mattila ja Heikki Luukas. Haaran isännät saivat kymmenen hopeataalarin sakon yhden poikasen pitämisestä paimenessa. Tähän aikaan 1700-lukua nimittäin ilmeni eläimeen sekaantumista, ja siksi esivalta halusi karsia paimenista sen ikäiset miehet, jotka olivat alttiita tällaiseen tekoon.

459v─460 § 33.

Lokakuussa 1759 Haaran Heikki Tuomonpoika Mattila syytti saman kylän talollinen Jaakko Sipinpoika Lassilaa ja talollisenleski Maria Sipintytär Sipilää tunkeutumisesta hänen mailleen. Asiassa määrättiin suoritettavaksi katselmus.
460─460v § 34.

Lokakuussa 1759 todettiin, että eskadroonansaarnaajan puustellin lampuoti Maria Sipintytär Sipilän miehen aikana oli tilalle rakennettu rehulato, joka sijaitsi saman kylän Heikki Tuomonpoika Mattilan pellon päässä. Lautakunnan mukaan tästä aiheutui haittaa Mattilalle. Hänen tonttinsa oli niin kapea, ettei hän voinut rakentaa sille talliaan niin kauan kuin lato seisoi paikallaan. Siksi oikeus määräsi lesken muuttamaan ladon paikan vielä kuluvana syksynä viiden hopeataalarin sakon uhalla.

460v─461v § 35.

Lokakuussa 1759 Haaran talollinen Jaakko Sipinpoika Lassila ja leski Maria Sipintytär Sipilä valittivat saman kylän Heikki Tuomonpoika Mattilasta, että tämän talli seisoi heidän vesilähteensä vieressä. Tästä tallista vuoti saastaa jokeen erityisesti keväällä ja syksyllä, jolloin vettä ei voinut käyttää. Mattila myönsi tämän ja ilmoitti, ettei hän vastaisuudessa pitäisi tallissa hevosia tai muita eläimiä, vaan ainoastaan taloustavaroita, mikäli se saisi seisoa paikoillaan. Kantajat suostuivat tähän sillä ehdolla, että jos Mattila rikkoisi lupauksensa, hänen tulisi heti siirtää talli pois nykyiseltä paikaltaan.

498 § 63.

Lokakuussa 1759 Tuomo Martila esitti hovioikeuden 7. joulukuuta 1758 antaman tuomion, jonka mukaan hänet ja hänen poikansa vapautettiin rauhanvalanrikoksesta.

79. Loimaan käräjät 26.3.─2.4.1760 Tyrvää 38

Käännös: Veli Pekka Toropainen

597─598v § 3.

Maaliskuussa 1760 ratsutilallinen Heikki Sipinpoika Hollo esitti käräjille kamarikollegion perinnöksiostokirjeen, jolla hän oli saanut haltuunsa Koikkaran puolen manttaalin augmenttitilan. Kirje oli päivätty Tukholmassa 5. huhtikuuta 1758.

619─621 § 19; 632─634v § 24.

Maaliskuussa 1760 renki Matti Ristonpoika Loimaan pappilasta haki avioeroa vaimostaan Marketta Aleksanterintyttärestä, joka oli kotoisin Hirvikoskelta (isä Aleksanteri Krusberg ja äiti Maria Jaakontytär). He olivat tykästyneet toisiinsa palvellessaan pappilassa. Lihallista yhteyttä he olivat harjoittaneet 5. kesäkuuta 1759. Marketta oli sitten muuttanut palvelukseen Hirvikoskelle kappalainen Henrik Levoniukselle, jossa Matti ei ollut laisinkaan käynyt. Heidät oli vihitty avioliittoon 1. marraskuuta 1759 ja Marketta oli synnyttänyt täysin kehittyneen tyttölapsen 9. marraskuuta. Matin mielestä lapsi oli neljä kuukautta liian aikaisessa, joten se ei voinut olla hänen siittämänsä. Myös kirkkoherra Gustaf Haartman oli käynyt kuulustelemassa Markettaa tämän synnytyksen alettua. Matti epäili lapsen isäksi ratsumies Erkki Elgströmiä, joka kuitenkin kielsi maanneensa Marketan.

641v─642v § 31.

Maaliskuussa 1760 Tuomo Tuomonpoika ja Tuomo Pytty olivat saapuneet vastaamaan nimismiehen kanteeseen. Tuomo Tuomonpoika ilmoitti oikeudelle, ettei hän ollut piilotellut mitään viinapannua ja vielä vähemmän myynyt sellaista Pytylle, vaikka tämä niin väittikin. Asia päätettiin lykätä edelleen seuraaville käräjille, joille tuli saada myös talvikäräjien 1759 pöytäkirjaote. Vastaajat saivat jälleen 2 hopeataalarin uhkasakon saapua käräjille.

644v─645v § 34.

Maaliskuussa 1760 valittivat Tammiaisten Juha Rekola ja Jaakko Jussila saman kylän Tuomo Pietilästä, että tämä oli ominut heidän sotamiehensä pellon. Kun isäntien sotamies oli kaatunut Pommerissa, olivat he ottaneet tilalle toisen miehen, joka oli saanut saman kymmenen kapanalan pellon sotamiehenpellokseen kuin edeltäjänsä. Pietilä oli kuitenkin kyntänyt pellon edellisenä syksynä ja aikoi pitää sen nyt omanaan. Pietilän mukaan sotamies oli kyllä käyttänyt peltoa, mutta hänen isänsä ja hänen omalla luvallaan. Nyt hän halusi pellon palautettavaksi siihen tilaan, johon se kuului. Oikeus määräsi pellon edelleen kantajien käyttöön. Vastaaja sai kuitenkin hakea peltoa takaisin tilaansa, mikäli hänellä oli siihen oikeuttavat asiakirjat.

662─664v § 45.

Maaliskuussa 1760 tuli oikeuden eteen talollinen Juha Simonpoika Hiidenvainio sekä tämän lanko renki Yrjä Yrjänpoika Merttilän Illon tilalta. He hakivat perintöä, Hiidenvainio vaimonsa Anna Yrjäntyttären ja Yrjä Yrjänpoika omasta puolestaan Vähänperän Matti Antinpoika Tohnalta. Tohna oli lähettänyt oikeuteen poikansa Tuomo Matinpojan. Perintö juonsi jo Annan ja Yrjän isänisän isän Mikko Pertunpoika Tohnan ajalta. Kantajat olivat Mikon toisen pojan jälkeläisiä ja vastaajat toisen. Kantajien isänisä oli ollut Mikon pojanpoika Esko Simonpoika, mutta tilan oli saanut vastaaja Matti Antinpojan isä Antti Krekinpoika. Eskon jälkeen ei ollut pidetty perunkirjoitusta eikä omaisuuden jakoa, vaikka hän oli kuollut jo yli 60 vuotta aiemmin. Tuomo Matinpoika esitti käräjien otteen päivättynä 6. lokakuuta 1740, jonka mukaan talollinen Tuomo Yrjänpoika Maskusta oli hakenut omasta ja sisarustensa Heikin, Erkin ja Marian puolesta isänisänsä isänisän isän Mikko Pertunpoika Tohnan perintöä.

668v─671 § 48.

Maaliskuussa 1760 rykmentinkirjuri Didrich Johan Schlyter, joka vastasi Haaran Sipilän puustellista pataljoonansaarnaajan ollessa Pommerissa, valitti saman kylän Heikki Mattilan korjanneen heiniä kaksi talvikuormaa puustellille kuuluvalta Uusilavan niityltä. Schlyteriä asian käsittelyssä edusti puolestaan valtakirjalla kersantti Klas Johan Elers. Asiassa määrättiin suoritettavaksi katselmus talojen niittyjen rajoista.

679─679v § 57.

Maaliskuussa 1760 nimismies Johan Asproth sekä talolliset Heikki Mattila ja Mikko Kallo Ilolasta olivat antaneet haastaa oikeuteen paimen Antti Jaakonpojan Pöytyän Karhunojalta koskien paimenen pestiä. Nimismiehen mukaan Antti oli tullut heidän luokseen päivää jälkeen uuden vuoden ja pyytänyt päästä heidän paimenekseen. He olivat antaneet hänelle pestin, mutta paimen olikin sen jälkeen mennyt toisen palvelukseen. Siksi he vaativat tätä omaan palvelukseensa. Koska paimen ei ollut paikalla ja hän asui toisessa tuomiokunnassa, kehotti oikeus asianosaisia jatkamaan kannettaan siellä.

689─690v § 64; 690v─691 § 65.

Maaliskuussa 1760 Korven isännät Heikki Ruotus, Antti ja Antti Isoperhe, Matti Jaakonpoika Paavola, Sipi Viipuri sekä Antti ja Kustaa Markula syyttivät Pieti ja Jaakko Einoa sekä Perttu ja Jaakko Hiukkaa Urjalan Ryssbölen kylästä siitä, että nämä olivat korjanneet salaa heille kuuluvalta Vänäjäkydön niityltä seitsemän talvikuormaa heiniä. Asia lykättiin seuraaville käräjille, sillä kaikkia todistajia ei ollut saatu paikalle. Pieti Eino ei ollut myöskään saapunut paikalle vastaamaan yksin häntä kohtaan esitettyyn syytteeseen. Hän oli nimittäin polttanut kasken Korven kylän maille.

750─751 § 103.

Maaliskuussa 1760 ratsutilallinen Simo Simonpoika Knuutila Vilvaisista valitti, että saman kylän ratsutilallinen Juha Heikinpoika oli kaatanut hänen maaltaan tukkeja. Todistajat Iisakki ja Abraham Bethenius olivat nähneet vastaajan hakkaavan pärepuiksi ne tukit, jotka kantajan lampuoti Mikko Juhanpoika oli kuljettanut metsästä kotiin.

762─762v § 112.

Maaliskuussa 1760 olivat Korven talolliset, mukana Matti Paavola, haastaneet käräjille saman kylän Heikki Ruotuksen. Kun asia huudettiin esille, olivat Antti Isoperhe ja Matti Paavola jo poistuneet käräjäpaikalta. Tästä heille langetettiin yhden hopeataalarin sakko ja asia lykättiin siksi, kunnes kaikki asianosaiset olisivat paikalla.

763─766 § 113.

Maaliskuussa 1760 käsiteltiin pitkälliseksi venynyttä Korven Markulan omistusriitaa. Vastaajina olivat pitäjänkirjuri Juha Weloniuksen pojat Antti Welonius ja maisteri Gabriel Welonius sekä tytär, leski Inka Welonia. Maisterin mukaan isä oli saanut tilaan kolme kiistatonta lainhuutoa.

782─785v § 126─128.

Maaliskuussa 1760 Haaran Heikki Tuomonpoika Mattila sai miehet suorittamaan perinnönjaon edesmenneen isänsä Tuomo Matinpoika Mattilan jälkeen. Samalla hän nosti kanteen edesmenneen veljensä Antti Tuomonpojan lesken Katri Knuutintyttären ja tämän isän ratsutilallinen Knuutti Jaakonpoika Vällärin Kuninkaisista. Haastettu olivat myös Katrin kolmen alaikäisen lapsen holhooja Antti Antinpoika Välläri Kuninkaisista ja Heikki Mattilan sisar Liisa Tuomontytär ja tämän mies talollinen Jaakko Sipinpoika Lassila Haarasta. Asia koski Heikin isän 4. tammikuuta 1758 laadittua perunkirjoitusta, joka liitettiin alkuperäisenä käräjäpöytäkirjaan. Sen mukaan perinnönjaossa olivat olleet paikalla Tuomo Matinpojan leski Liisa Antintytär, poika Heikki, edesmenneen pojan Antin lasten holhooja sekä tytär Liisa Miehensä kanssa. Kun perunkirjoitus oli tarkoitus aloittaa, ilmoittivat perilliset jo sopineensa sen jaosta keskenään. Tila jäi Heikille sitä vastaan, että hän elätti vanhan äitinsä sillä. Äidille kuuluivat asuinhuoneet hänelle itselleen sekä tarpeellinen suoja karjalle. Heikin tuli antaa hänelle vuoden vanha sika tai kolmivuotias teuras. Äidin karjan rehulle varattiin Aitaniittu ja Isokannisto. Heikin tuli myös haudata äitinsä kunniallisesti tämän kuoleman jälkeen. Edesmenneen veljen lasten perintöosaksi sovittiin 460 kuparitaalaria. Liisan osuudeksi laskettiin 230 kuparitaalaria. Lisäksi Heikki lupasi toimittaa kirkkoväärtille pitäjän köyhien osana kolme taalaria. Asiakirjan allekirjoittivat perheestä puumerkeillään äiti, Heikki, Antti Antinpoika ja Knuutti Jaakonpoika Välläri sekä Jaakko Sipinpoika. Kirkkoherra Gustaf G. Haartman vahvisti 10. tammikuuta 1760 saaneensa köyhien osan. Lisäksi oikeus määräsi alaikäisten lasten holhoojaksi lautamies Martti Matinpoika Tiutun, jonka tuli katsoa näiden parasta yhdessä heidän äitinsä kanssa.

789─791v § 131.

Maaliskuussa 1760 esitettiin 19. lokakuuta 1759 pidetty katselmus, jossa Heikki Mattila oli kantajana ja Jaakko Lassila sekä Maria Sipilä vastaajina. Katselmusmiehille esitettiin 40 kyynärän mittainen karjakuja, joka kulki Lassilan laidunhaan ja Sipilän peltokappaleen välillä. Se oli märkä ja savinen. Tälle maalle Mattila halusi rakennettavaksi maasillan, jotta karja voisi käyttää sitä vahingoittumatta. Katselmusmiesten mielestä neljän sylen mittainen silta oli tarpeen. Mattila ilmoitti, ettei hänellä ollut huomauttamista kahden muun talon maihin, vaan hän halusi ainoastaan kujan parannettavaksi.

792v─796v § 133.

Maaliskuussa jatkettiin asian käsittelyä, jossa Tuomo Tohna väitti Mikko Hakkisen ja Tuomo Pytyn rakentaneen aitansa poikki hänen peltokappaleensa. Tilaisuudessa esitettiin lääninviskaali Karl Johan Svahnstrupin ja kahden lautamiehen 28. kesäkuuta 1759 suorittaman katselmuksen pöytäkirja. Heidän mukaansa Tohnan ja Hakkisen peltosarat ulottuivat kyseisellä kohdalla kylätiehen saakka. Aidan Pytty ja Hakkinen olivat rakentaneet sarkojen poikki sillä kohdalla, missä riihi oli ennen sijainnut. Tämän vuoksi Tohna oli joutunut aitaamaan erikseen peltoaan 22 sylen matkalta molemmin puolin. Vastaajat katsoivat, ettei heillä ollut velvollisuutta osallistua kyseisen aidan ylläpitoon. Tohnan aitaama peltokappale ei ollut ennen ollut peltoa, vaan kylän neljän talon tonttimaata, joka oli annettu Tohnalle. Katselmusmiesten mielestä peltokappale tuli yhdistää muuhun peltoon, sillä Tohna kärsi paljon haittaa erityisesti lumen kasautumisesta. Heidän mielestään Hakkisen tuli aidata peltosarkansa 14 sylen matkalta Soron tuvannurkalle saakka, jolloin haitallinen poikkiaita voitaisiin purkaa. Koska Antti Mikonpoika Soron katsottiin olevan aidan osakas, eikä häntä ollut haastettu käräjille, lykättiin juttu.

797v─799 § 136.

Maaliskuussa 1760 Korven talolliset, joiden mukana Antti Paavola, valittivat Heikki Ruotuksen kaataneen heidän tietämättään masto- ja rakennuspuita heidän yhteismaaltaan. Ruotus kertoi pyytäneensä muita talollisia kanssaan kaatamaan puita, mutta nämä olivat siitä kieltäytyneet. Puiden kaatoon oli lupa, sillä Korven kantin metsissä oli raivonnut metsäpalo. Kuninkaantuomiovaltainen oli antanut 28. syyskuuta 1759 luvan kaataa ja vesiteitä myöten kuljettaa pois ne puut, jotka olivat vaurioituneet tässä palossa ja sopivat kruunun laivaston masto- ja kaaripuiksi. Lääninviskaali Svahnstrup ja nimismies Asproth oli määrätty laskemaan ja kuvailemaan kaikki tällaiset puut. Oikeus määräsi pidettäväksi katselmuksen, jonka jälkeen asiaan palattaisiin seuraavilla käräjillä.

824─824v § 148.

Maaliskuussa 1760 Antti Juhanpoika Welonius sai oikeuden määräämät miehet suorittamaan edellisessä tammikuussa kuolleen isänsä Juha Weloniuksen perunkirjoituksen.

80. Loimaan käräjät 30.3.─4.4.1761 Tyrvää 39

Käännös: Veli Pekka Toropainen

260v─261 § 12.

Maaliskuussa 1761 esitettiin kruunun toimitusvouti Johan Sanmarkin 8. lokakuuta 1760 laatima veroarviokirja Annisten Pusan tilasta, sillä sen talollinen Antti Antinpoika aikoi ostaa tilansa perinnöksi. Kellään ei ollut tähän huomauttamista.

266─267v § 15.

Kun maaliskuussa 1761 käsiteltiin asiaa, jonka mukaan Erkki Tuomonpoika oli myynyt puolet Metsämaan Mikkolan tilasta Simo Tuomonpojalle 300 kuparitaalarilla. Vampulan Tamaren Mikko Matinpoika pyrki kiistämään kaupan oikeellisuuden, sillä hänen mukaansa myyjä Erkki Tuomonpoika ei ollut tilan perillisiä, vaan hän Mikko ja tilan toisen puolikkaan haltija Simo Simonpoika.

279v─280 § 23.

Maaliskuussa 1761 nimismies Johan Asproth kantoi Metsämaan Antti Pertunpoika Mattilaa vastaan siitä, että tämä oli käräjillä silminnähden humalassa. Koska hän oli ensikertalainen, tuomittiin hänet humalaisuudesta 17. huhtikuuta 1733 annetun asetuksen nojalla viiden hopeataalarin sakkoon. Rahat saivat puoliksi ilmiantaja nimismies ja pitäjän köyhät.

301v─306 § 32.

Maaliskuussa 1761 esitettiin oikeudelle sopimukset, joiden perusteella ratsutilallinen Simo Tuomonpoika Myllykylä sopi vanhempiensa elättämisestä tilalla ja sisaruksiensa perintöosien maksamisesta. Vanhemmat saivat tilalta vuosittain kymmenen tynnyriä rukiita, kymmenen kappaa ohraryynejä ja kymmenen kappaa papuja. Tilalta tuli elättää heille kolme lypsävää lehmää ja kymmenen lammasta. Teuraaksi he saivat vuosittain kolmen vuoden vanhan lautimenkävijän, joka oli hieho tai mullikka ja kaksivuotiaan sian. Lisäksi he saivat yhden riihenpuinnin, kolmen kapanalan pellavamaan, uuden luhtiaitan sekä kamarin tuvan ja pirtin väliltä. Kirkko- ja muille pienille matkoille he saivat talosta hevosen. Tämä kaikki Simon ja hänen vaimonsa tuli toimittaa täydelleen lapsen kuuliaisuudella. Lisäksi vanhemmat tuli toimittaan kunniallisesti maan tavan mukaan lepopaikkaansa kun Jumala heidät kutsui. Sopimus allekirjoitettiin Ypäjällä 2. tammikuuta 1761.
Toinen sopimus laadittiin samana päivänä ja siinä määriteltiin Simon sisarusten saamat perintöosat. Simon tuli maksaa kaikkiaan 1800 kuparitaalaria. Näistä veli Samuli sai 600 taalaria, Liisa, joka oli Turussa kirvesmies Tuomo Ahlrotin vaimona 300 taalaria, Vappu, joka oli Tammelan Linnikkalassa ratsutilallinen Joose Juhanpojan vaimona 300 taalaria ja Katri, jonka mies oli Huittisten Vampulan Sallilan ratsutilallinen Heikki Jaakonpoika, 300 taalaria. Pitäjän köyhille Simo maksoi 12 taalaria ja kirkkoherra Gustaf Haartman kuittasi ne 28. maaliskuuta 1761 saaduiksi.

309v─311 § 36.

Maaliskuussa 1761 ratsutilalliset Heikki Matinpoika Heikkilä Kojonperästä ja Risto Pertunpoika Markula Vilvaisista menivät takuuseen talollisen vaimo Maria Pertuntyttärestä Karsattilasta. Tämä oli istunut vangittuna vanhempiaan kohtaan osoittamastaan epäkunnioituksesta. Koska hovioikeuden tuomiota jouduttiin edelleen odottamaan, pyysivät takaajat, että vaimo vapautettaisiin, sillä hänen pienet lapsensa jäivät ilman hoitoa. He lupasivat katsoa, että Maria saapuisi käräjille kuulemaan tuomiotaan.

322─323v § 41.

Maaliskuussa 1761 varapastori Henrik Rungius esitti oikeudelle 14. joulukuuta 1640 annetun tuomion. Sen mukaan oikeuden eteen oli tuolloin tullut Loimaan kirkkoherra Klaus Martini ja vaatinut Onkijoen Sipi Eskonpojalta Papinjoen niittyä, joka oli yhden kuorman ja yhden pienen ladon niitty joen kahden puolen. Eskon mukaan niitty oli pantattu Levälän kylästä pappilalle. Kun Sipi oli ostanut Käärmeensuonmaan Levälän kylästä, oli kirkkoherra Jöran luovuttanut Papinjoen hänelle 16 vuotta aiemmin, sillä se sijaitsi samassa erämaassa. Kirkkoherra Jöranin, joka oli sukua Sipille, todistettiin luovuttaneen niityn vapaaehtoisesti, sillä se sijaitsi kaukana pappilasta ja kirkkoherran oli vaikea lähettää väkeään sinne töihin. Niitty määrättiin takaisin pappilaan vuonna 1640, sillä kukaan ei muistanut, milloin se oli sille joutunut. Sipi sai kuitenkin pitää sen osan niittyä, jonka hän oli itse raivannut hallitessaan sitä. Tämä asiakirja merkittiin oikeuden pöytäkirjaan.

327─332v § 43.

Maaliskuussa 1761 varapastori Henrik Rungius vaati Hollon Heikki Sipinpojalta ja edesmenneen Kaapro Antinpojan tyttären Marian holhoojalta Heikki Antinpoika Kristeriltä Urjalan Salmesta Onkijoenperän niittyä. Maa oli tuomittu kuulumaan Holloon, mutta Ryngön omistaja katsoi sen kuuluvan hänen tilansa omistamaan Käärmeensuonmaahan. Koska Heikki Kristeri ei ollut paikalla, lykättiin jutun käsittely seuraaville käräjille.

381v─382v § 80.

Maaliskuussa 1761 lukkari Bethenius pyysi, että furiiri Henrik Rungeen määrättäisiin korjaamaan hellansa siinä vanhassa tuvassa, joka hänelle oli jäänyt käyttöön Vilvaisten Markulan ratsutilalle hänen myydessään sen Betheniukselle. Uunista aiheutui lukkarin mukaan tulipalovaara. Oikeus määräsi toimitusvouti Asprothin kahden lautamiehen kanssa katsastamaan hellan, ja mikäli se olisi huono ja sitä ei heti korjattaisi, tulisi se asettaa käyttökieltoon. Tätä tuomiota Rungeen ei ollut saapunut itse kuulemaan käräjille.

392─393 § 86.

Maaliskuussa 1761 olisi jälleen käsitelty Tuomo Tohnan ja hänen naapureidensa riitaa aidasta, mutta edellisillä käräjillä esitettyä katselmuskirjaa ei ollut saatu oikeuteen, sillä se oli varsinaisella tuomarilla Jakob Gabriel Escholinilla, joka oli sairaana.

395v─396v § 90.

Maaliskuussa 1761 talollisen vaimo Maria Pertuntytär Korvesta ilmoitti oikeudelle, että tykistön hanslankari Matti Fonsell oli antanut haastaa hänet näille käräjille vastaamaan pantatuille tavaroille aiheutuneesta vahingosta. Fonsell ei ollut kuitenkaan ilmaantunut käräjäpaikalle. Tästä syystä Maria vaati korvausta hukkaan heitetystä ajastaan. Fonsell määrättiin maksamaan hänen vaivoistaan kaksi hopeataalaria.

397v─398v § 92.

Maaliskuussa 1761 esitettiin edesmenneen Tuomo Matinpojan perukirja, jonka mukaan Haaran Mattilan perillisten jaettavaksi jäi 1 300 kuparitaalarin omaisuus. Tilan haltuunsa ottanut Heikki Tuomonpoika oli luvannut maksaa edesmenneen veljensä Antin leskelle Katri Knuutintyttärelle ja tämän kahdelle alaikäiselle lapselle 600 kuparitaalaria ja sisarelleen Liisalle sekä tämän miehelle Jaakko Sipinpoika Lassilalle Haarasta 300 kuparitaalaria.

81. Loimaan käräjät 1.─9.12.1761 Tyrvää 39

Käännös: Veli Pekka Toropainen

992v─993 § 1; 997─997v § 17.

Joulukuussa 1761 augmenttitalollinen Juha Jaakonpoika Frami Kojosta esitti kruununvouti Gaddin 14. elokuuta 1761 laatiman veroarviokirjan, sillä hän oli aikeissa ostaa tilansa perinnöksi. Tila oli arvioitu 62 hopeataalarin ja 28 äyrin arvoiseksi ostoa varten. Tilalla ei ollut mastopuita tai malmi- ja mineraalivaroja, kuten ei muitakaan kruunulle tärkeitä luonnonvaroja. Kellään ei ollut huomauttamista tähän arviokirjaan. Tämän hakemuksensa Juha oli tehnyt toisen veroja keräävän ratsutilallisensa Matti Juhanpoika Sunin suostumuksella. Toinen veronkerääjä ratsutilallinen Mikko Jaakonpoika Naula Kuninkaisista oli myös antanut arvioida tilan puolikkaan, sillä hän halusi ostaa sen itselleen perinnöksi.

1004─1006v § 26─27.

Joulukuussa 1761 Haaran Heikki Tuomonpoika Mattila esitti kuitit maksamistaan perintösummista. Ne kuittasivat puumerkeillään edesmenneen Antti Tuomonpojan lasten holhooja Martti Matinpoika Tiuttu Koskelta ja Liisan mies Jaakko Lassila. Samassa yhteydessä esitettiin 28. maaliskuuta 1761 päivätty asiakirja, jolla Heikin äiti Liisa Antintytär lahjoitti oman osuutensa Mattilan tilasta Heikille tämän rakkauden, palvelusalttiuden ja kuuliaisuuden vuoksi.

1027─1030v § 39.

Joulukuussa 1761 pyysi ratsutilallinen Simo Tuomonpoika Myllykylä lainhuutoa tilaansa. Hän esitti edellisillä käräjillä esillä olleet sopimukset tilan jaosta ja vanhempien syytingistä. Sitten viime käräjien olivat sekä hänen isänsä Tuomo että veljensä Samuli kuolleet. Isän perunkirjoitus oli järjestetty 23. kesäkuuta 1761. Sen mukaan Simon sisar Maria ja tämän mies porvari Perttu Kellström sekä kolme muuta sisarta olivat jättäneet perintöosansa veljensä Samulin hoidettavaksi.

1043─1045v § 47.

Joulukuussa 1761 esitettiin katselmus, joka oli pidetty sen johdosta, että Tuomo Tohna aikoi laajentaa raivaamalla vanhoja niittyjään sekä ottaa Odinkallion, Ojanperän ja Veskallion mäennyppylöiden metsämaan laitumekseen. Ojanperän niityllä, joka oli kahden tynnyrinalan ja kymmenen kapanalan suuruinen, kasvoi vähäisiä koivuja ja kuusia Tohnan mukaan. Muut talolliset vastustivat tämän maan raivaamista, sillä sen eteläpuolella sijaitsi kylän paras hongikko, joka oli vaarassa vahingoittua raivaustulesta. Tohnan naapurit Tuomo Pytty ja Simo Hakkinen eivät sen sijaan huomauttaneet Tohnan aikeesta laajentaa kolmen tynnyrinalan Miekaston niittyään. Tohna olisi halunnut lisäksi kasketa neljä tynnyrinalaa, jotka sijaitsivat Miekaston lähellä. Tähän Pytty ja Hakkinen eivät halunneet suostua, sillä heidän mukaansa siinä menetettäisiin huomattava kuusikko lannan parantamiseksi ja täydellinen tuohimetsä. Tohnan augmenttitalollinen Antti Mikonpoika Soro ei puolestaan halunnut vastustaa tätäkään suunnitelmaa. Muuten todettiin, että Odinkallion ylänne oli joka puoleltaan huomattavan metsän ympäröimä. Tohna sai tästä jutusta otteen, jonka hän aikoi toimittaa maaherra Jeremias Wallenille.

1057v─1058v § 50.

Joulukuussa 1761 Tuomo Pytty esitti sopimuksen, jonka hän oli tehnyt naapureidensa Tuomo Tohnan, Antti Soron ja Mikko Hakkisen kanssa. Sen mukaan oli 14. elokuuta 1754 päätetty, ettei kukaan saisi kasketa Vähänperän kylän mailla ilman kaikkien sopimuksen allekirjoittajien lupaa, sillä kaskeaminen aiheutti metsien autioitumista.

1070v─1073 § 56, § 57.

Joulukuussa 1761 määrättiin edesmenneen ratsutilallinen Risto Pertunpoika Markulan lesken Riitta Jaakontyttären Vilvaisista pyynnöstä Riston viiden alaikäisen lapsen holhoojaksi heidän isänsä veli talollinen Erkki Pertunpoika Taalikka Hirvikoskelta. Riitta esitti myös miehensä testamentin, jolla tämä antoi ratsutilansa hallinnan vaimolleen tämän eliniäksi ilman, että hänen kummankaan avioliittonsa lapset saisivat sitä periä ennen vaimon kuolemaa.

1080─1094v § 64─68.

Joulukuussa 1761 jatkettiin Korven kylän ja Urjalan Ryssbölen riitaa mastopuiden kaatamisesta Korven metsässä.

82. Loimaan käräjät 29.3.─6.4.1762 Tyrvää 40

Käännös: Veli Pekka Toropainen

103v─104 § 2.

Maaliskuussa 1762 Heikki Tuomonpoika sai ensimmäisen lainhuudon Haaran Mattilan tilaan.

104─105 § 3.

Maaliskuussa 1762 Simo Tuomonpoika sai toisen lainhuudon Myllykylän ratsutilaan. Samalla esitettiin hänen sisariensa Marian ja Liisan allekirjoittama kuitti siitä, että he olivat tyytyväisiä siihen perintösopimukseen, jonka heidän miehensä olivat tehneet.

110─112 § 9.

Maaliskuussa 1762 nimismies Johan Asproth ilmoitti oikeudelle, että talollisenleski Katri Knuutintytär oli synnyttänyt edelleen elävän aviottoman poikalapsen 2. joulukuuta 1761. Katrin mukaan naimaton ja lailliseen ikään tullut ratsutilallisen poika Heikki Mikonpoika Naula oli maannut hänet. Tämä oli tapahtunut aviolupauksen alla ja Katri vaati avioliiton täytäntöönpanoa. Heikki myönsi tämän, mutta kun Katrin vanhemmat eivät halunneet ottaa häntä tilalle, oli aiottu avioliitto kariutunut. Katrin isä Knuutti Jaakonpoika Välläri ilmoitti, ettei hänellä ollut mitään avioliittoa vastaan, mutta hän ei halunnut nuorta paria tilalle tai elättää heitä. Kolmasosa Vällärin ratsutilasta, jota Knuutti hallitsi, oli hänen vaimonsa Anna Uotintyttären perintömaata. Anna ilmoitti tahtonsa olevan, että Katrin poika Mikko Antinpoika tämän ensimmäisestä avioliitosta tulisi saamaan tilan isännyyden hänen jälkeensä. Annalle huomautettiin oikeuden halventamisesta, sillä hän löi käsiään yhteen ja käänsi oikeudelle selkänsä useista huomautuksista huolimatta. Oikeus määräsi nuorenparin avioliiton aloitetuksi ja vihkimisen tapahtuvaksi, kun kumpikin olisi ensin maksanut Loimaan kirkolle kaksi hopeataalaria salavuoteudesta. Anna sai puolestaan käyttäytymisestään oikeuden edessä kymmenen hopeataalarin sakon.

118v─119 § 16.

Maaliskuussa 1762 vaati edesmenneen Antti Tuomonpojan kahden lapsen holhooja Martti Tiuttu Antin perukirjaa tämän leskeltä Katri Knuutintyttäreltä. Mikäli Katri aikoi avioitua uudelleen, tuli hänen selvittää lasten irtain omaisuus. Katri sanoi, ettei hänellä ollut kyseistä asiakirjaa hallussaan, vaan sitä säilytettiin kirkon arkussa, josta se tulisi hankkia.

126─127 § 20.

Maaliskuussa 1762 esitti Haaran Heikki Matinpoika Luukas 25. tammikuuta 1762 kuolleen isänsä Matti Heikinpojan ja tämän myös edesmenneen toisen vaimon Marketta Jaakontyttären perukirjan, jonka mukaan pesän arvo oli 576 taalaria 14 äyriä kuparia. Läsnä olleet Heikin lailliseen ikään tullut veli Juha, sisaren mies talollinen Antti Kuitu ja sisar Liisan holhooja talollinen Heikki Mattila Haarasta ilmoittivat jo sopineensa perinnönjaosta. Heikin tuli maksaa veljelleen sata kuparitaalaria, härkä ja lehmä. Liisa sai 50 taalaria, härän ja lehmän. Antti Kuidun vaimo Vappu Matintytär tyytyi siihen, mitä hän oli jo saanut myötäjäisinä.

193v─194v § 52.

Huhtikuussa 1762 Erkki Simonpoika Pytty ilmoitti sopineensa veljensä Tuomo Pytyn kanssa perintöosastaan niin, että tämä maksoi hänelle itse ratsutilan arvosta tuhat kuparitaalaria, minkä jälkeen hänellä ei enää olisi lisävaatimuksia.

245v─247v § 73.

Huhtikuussa 1762 annettiin tuomio Tuomo Tohnan ja Tuomo Pytyn välisessä riidassa koskien aitaamista. Pytty ja Hakkinen määrättiin siirtämään aitansa kylätien varteen ja yhdessä Tohnan ja Soron kanssa pitämään se kunnossa. Hakkisen aitausta ei pidetty välttämättömänä, vaan hänen tuli yhdessä Tohnan kanssa rakentaa uusi aita Hakkisen rekivajasta tienvarteen. Osapuolet määrättiin sopimaan oikeudenkäyntikulunsa keskenään.

83. Loimaan käräjät 11.─16.10.1762 Tyrvää 40

Käännös: Veli Pekka Toropainen

678─678v § 4.

Lokakuussa 1762 Simo Myllykylä sai kolmannen lainhuudon ratsutilaansa.

678v─679v § 6.

Lokakuussa 1762 Heikki Mattila Haarasta sai kolmannen lainhuudon tilaansa.

718v § 40.

Lokakuussa 1762 Juha Matinpoika, Matti Kemppi ja Akseli Pietilä Niinijoensuusta ilmoittivat, että he olivat jo sopineet keskenään kanteen, joka koski karjan aiheuttamaa vahinkoa.

761v─765 § 83.

Lokakuussa 1762 lukkari Simo Bethenius käytti oikeudessa valtuutettunaan poikaansa Iisakkia.

779v─780 § 98─99.

Lokakuussa 1762 Onkijoen Ryngön omistaja ja Haaran talolliset Jaakko Lassila, Heikki Mattila, Heikki Sipilä ja Heikki Luukas kantoivat Majanojan talollisia Juha Juonikasta ja Perttu Seppää vastaan. Heidän karjansa oli syönyt ja tallannut kantajien omistaman Orisuon niityn. Haaralaiset luopuivat tällä kertaa kanteesta, kun vastaajat lupasivat korvata heille kerta kaikkiaan 12 kuparitaalaria vahingosta. Samalla vastaavan vahingon ehkäisemiseksi määrättiin kaikille viiden hopeataalarin uhkasakko olla päästämättä karjaansa Orisuolle.

783─785 § 102.

Lokakuussa 1762 Annisten Antti Jaakonpoika esitti oikeudelle asiakirjan, joka kirjattiin pöytäkirjaan sen uudistamista varten. Siinä tuomari Hans Jakobsson ilmoitti pitäneensä käräjiä Loimaalla 28. toukokuuta 1613. Tällöin oikeuden eteen olivat tulleet Matti Erkinpoika ja Jaakko Eskonpoika Reskalasta ja myyneet Isakssonin lipullisen rehelliselle ja miehuulliselle majoitusmestari Pentti Heikinpojalle Humalniemen niityn kolmella taalarilla ja Männistönniitun seitsemällä taalarilla. Niityt antoivat yhden ja neljä kuormaa heiniä.

84. Loimaan käräjät 6.─12.11.1755 Tyrvää 32

Käännös: Veli Pekka Toropainen

343v─344.

Marraskuussa 1755 Antti Mikonpoika Soro sai käräjiltä todistuksen maaherraa varten, sillä hän halusi ostaa tilansa perintötilaksi.

395─400.

Marraskuussa 1755 jatkettiin juttua, jossa pitäjänapulainen Henrik Rungius ja Haaran isännät syyttivät Kaarle Mikkolaa ja Tuomo Tuomolaa Kurittulasta heidän tukkimetsänsä kaatamisesta. Kurittulan isännät eivät kieltäneet käyttäneensä kyseistä metsää, mutta väittivät sen kuuluvan Kurittulan kylän maihin. Todistaja talollinen Matti Mikonpoika Sieppalasta, joka oli lähes 60 vuotta vanha, kertoi palvelleensa edellisen vihan aikaan kahdeksan vuotta renkinä Ryngöllä. Tällöin Rynkö ja Haaran talolliset olivat koko ajan käyttäneet Onkijoenmaan metsää omanaan. Kun kaikki todistajat oli kuultu, tuomitsi oikeus vastaajat korvaamaan 60 tukkia jokaisen yhdellä hopeataalarilla. Kaarle Mikkola joutui korvaamaan summasta 40 taalaria ja Tuomo Tuomola 20 taalaria. Lisäksi he joutuivat korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikuluja 60 kuparitaalarilla.

404─406v.

Marraskuussa 1755 tutkittiin asiaa, jossa Vilvaisten ratsumies Heikki Flink oli edellisenä vuonna eräänä sunnuntaina lyönyt saman kylän ratsutilallista Risto Pertunpoikaa nuijalla päähän. Risto oli saanut tästä kolme haavaa päähänsä. Flink kielsi lyöneensä Ristoa ja väitti, että tämä oli lyönyt häntä suulle niin, että veri vuosi. Lisäksi Risto oli vetänyt häntä hiuksista ja töninyt sekä ruhjonut hänen rintaansa polvellaan. Lautamies Matti Tapaninpoika Hartoisista kertoi Riston näyttäneen hänelle saman päivänä haavansa ja paikalla ollut Flink ei kiistänyt aiheuttaneensa niitä hänelle. Kun miehet määrättiin valalle tappelemisesta, kertoi Flink olleensa humalassa ja kerran tönäisseensä Ristoa kyynärpäällään, josta vamma oli aiheutunut. Risto puolestaan ei suostunut vannomaan valaa, josta hänelle määrättiin kymmenen hopeataalarin uhkasakko. Tämän jälkeen hän myönsi syyllistyneensä yhteen lyöntiin suulle. Tähän Flinkillä ei ollut huomauttamista. Flink tuomittiin yhdestä haavasta kahden hopeataalarin sakkoon ja humalassa olemisesta viiden taalarin sakkoon. Risto sai myös kahden taalarin sakon, mutta ei korvausta särystä, sillä hän ei kyennyt osoittamaan sitä todeksi.

419v─421.

Marraskuussa 1755 lautamies Simo Juhanpoika Metsämaalta ilmoitti haastaneensa Ryngön ratsutilan Henrik Rungiuksen ja Haaran talollisten Heikki Mattilan, Jaakko Lassilan, Antti Sipilän ja Heikki Luukkaan puolesta Punkalaitumen Talalan talolliset Juha Nahin, Matti Jallin, Martti Juhen ja Matti Kirran oikeuteen vastaamaan luvattomasta tuohenvedosta kantajien omistamalla Orihsuon maalla. Vain Nahi ja Jalli olivat saapuneet oikeuteen, sillä talolliset olivat katsoneet, että kaikkien heidän oli turha tulla Loimaalle saakka. Juhe ja Kirra saivat poissaolosta kahden hopeataalarin sakon ja heidät määrättiin saapumaan seuraaville käräjille.

428─429.

Marraskuussa 1755 ratsutilallinen Heikki Tuomonpoika Rossi Akaalta vaati entiseltä jahtivouti Tuomo Paavonpojalta 72 kuparitaalaria, jotka tämä oli lainannut häneltä kymmenen vuotta aiemmin. Lisäksi Tuomo oli luvannut Rossille kolme saukonnahkaa. Koska Tuomo ei ollut saapunut käräjille haastettuna, tuomittiin hänelle kahden hopeataalarin sakko. Lisäksi hänen tuli maksaa velkansa Rossille ja niiden lisäksi oikeudenkäyntikuluja kuusi hopeataalaria.

429─429v.

Marraskuussa 1755 lukkari Bethenius ilmoitti oikeudelle, että Vilvaisten ratsutilallinen Risto Pertunpoika oli antanut haastaa hänet käräjille vastaamaan myllypatoa koskevassa asiassa. Ristolla oli ollut juttu jo aiemmin samoilla käräjillä, mutta hän oli poistunut paikalta ennen tämän asian käsittelyä. Ristolle määrättiin kahden hopeataalarin sakko ja hänen tuli saapua seuraaville käräjille.

85. Loimaan käräjät 12.─18.2.1756 Tyrvää 33

Käännös: Veli Pekka Toropainen

272─272v.

Helmikuussa 1756 Tuomo Sipinpoika Myllykylä ilmoitti luopuneensa ratsutilastaan sairaalloisuutensa ja vanhuutensa vuoksi poikansa Simo Tuomonpojan hyväksi. Simo ilmoitti olevansa aikeissa avioitua tästä syystä. Mutta koska hän ei vielä ollut lain mukaan riittävän vanha avioitumaan, pyysi isä, että oikeus antaisi pojalle siihen oikeuden. Kirkkoherra Gustaf Haartmanin antaman todistuksen mukaan Simo oli syntynyt 24. lokakuuta 1737 ja oli siis 19-vuotias. Koska lautakunta katsoi, ettei hän voinut vastata tilasta avioitumatta, antoi oikeus siihen luvan kuninkaallisen säädöksen 18. maaliskuuta 1748 mukaan.

276─276v.

Helmikuussa 1756 ilmoitettiin, että kruununvouti Anders Berend Gadd ja lautamiehet Simo Juhanpoika Metsämaalta ja Tuomo Tuomonpoika Mannisista olivat suorittaneet verollepanokatselmuksen 25. lokakuuta 1755 Korven Paavolan tilalla, kuten maaherra Jean Georg Lilljenberg oli määrännyt 11. huhtikuuta 1755. Tämä liittyi siihen, että aukmentin isäntä Matti Jaakonpoika Paavola aikoi ostaa tilansa perinnöksi. Paavolan vaimo Maria Pertuntytär esitti katselmuskirjan oikeudelle ja se luettiin suomeksi. Kun asiassa ei ollut huomautettavaa, käskettiin vaimoa toimittamaan se kuninkaan tuomiovaltaiselle asian jatkokäsittelyä varten.

283─284v.

Helmikuussa 1756 nimismies Johan Asproth, joka hallitsi Ilolan Liukkaan tilaa, sekä hänen naapurinsa Heikki Matinpoika Mattila ilmoittivat, että he olivat antaneet haastaa käräjille Pernistön autiomaan haltijan kappalainen Gabriel Tenleniuksen. Kantajien mukaan hän käytti kahta peltokappaletta, Ylistä ja Alasta, jotka kuuluivat tästä maasta heidän tiloihinsa. Kappalainen sanoi, ettei hän tiennyt näistä peltokappaleista muuta, kuin että ne olivat kuuluneet hänen tilaansa siitä saakka, kun hän oli astunut virkaansa. Nimismies ja Mattila ilmoittivat luopuvansa peltokappaleista Pernistön hyväksi. Asia merkittiin pöytäkirjaan asianosaisten pyynnöstä.

311─312.

Helmikuussa 1756 Hirvikosken isännät vaativat korvausta Onkijoen Hollon omistajilta liittyen heidän käymäänsä omistusriitaan. Hollon Heikki Sipinpojan ja Juha Mikonpojan asianajaja, yleinen notaari ja hovioikeuden asianajaja, Isak Moberg huomautti, ettei asiaa voitu käsitellä, sillä Juha Mikonpojan sijasta oli haastettu käräjille hänen vaimonsa Katri Heikintytär, vaikka Juha oli vaimonsa oikea edusmies. Hirvikosken talollisten valtuutettu lääninviskaali Karl Johan Svanstrup oli samaa mieltä, mutta huomautti, että virheen oli tehnyt kihlakunnankirjanpitäjä Joachim Daniel Brander, joka ei ollut tiennyt, että Katri oli ollut jo uudessa avioliitossa puolitoista vuotta. Katri oli itse esiintynyt oikeusjutussa ennen avioliittoaan.

320─321.

Helmikuussa 1756 palattiin käsittelemään Juonikkaan perinnönjakoa, jossa edesmenneen Jaakko Matinpojan poika Juha Jaakonpoika oli luvannut maksaa lunastusmaksut sisaruksilleen. Kullekin sisarelle tuli 800 kuparitaalaria puhtaana rahana tai tavarana. Juha ilmoitti nyt, että kun sisarista Riitta ja Maria eivät olleet paikalla perinnönjaossa, niin hän oli pyytänyt näiden miehet Haaran Heikki Tuomonpoika Mattilan ja Korven Heikki Mikonpojan paikalle, kertomaan, suostuisivatko he tällaiseen järjestelyyn. Miehillä oli mukanaan vaimojensa puumerkillä vahvistamat valtakirjat, joiden mukaan he tyytyivät tällaiseen jakoon ja jättivät miestensä hoidettavaksi asian hyväksymisen. Perinnönjako merkittiin pöytäkirjaan.

343─348.

Helmikuussa 1756 oikeuden eteen tuli Hollon ratsutilallisten Heikki Sipinpojan ja Juha Mikonpojan asianajaja Isak Moberg ja kertoi, että Juhan edeltäjä avioliitossa Kaapro Antinpoika Hollo oli vuoden 1748 syyskäräjillä luovuttanut Käärmeensuomaan metsän taitamattomuuttaan Ryngön ratsutilan alaisuuteen. Hovioikeus oli antanut 3. heinäkuuta 1755 päätöksen, jonka mukaan Hollot saivat hakea metsän omistusoikeutta itselleen asiakirjojen voimalla. Vastapuoli katsoi, etteivät Juha Mikonpoika ja hänen vaimonsa Katri Heikintytär omistaneet ratsutilan puolikasta, sillä Katrin edellinen mies Kaapro Hollo oli sen ostanut ennen avioliittoaan Katrin kanssa. Tilan omisti heidän mielestään Katrin alaikäinen tytär Maria Kaaprontytär, jonka puolesta he ainoastaan hallitsivat sitä. Hollojen asianajaja huomautti, että Katri oli saanut asumisoikeuskirjeen tilaan maaherralta, sillä Marian holhooja Antti Heikinpoika Kristeri asui kaukana Urjalan Salmen kylässä, eikä voinut siten tehokkaasti valvoa holhottavansa etua.

348─350.

Helmikuussa 1756 lykättiin todistajien poissaolon vuoksi Ryngön ja Haaran sekä Punkalaitumen Talalan välistä juttua.

350v─353v.

Helmikuussa 1756 todettiin, että vaikka vuoden 1747 talvikäräjillä oli päätetty Ilolan, Vännilän ja Hennijoen kylien toiselta puolen ja Suutarlan toiselta puolen, rajoiksi Koivuveräjä, Kärjenmäki, Kimamäki ja Leikilinnankulma, niin Ilolan Heikki Matinpoika Mattila ja Simo Heikinpoika Kairus olivat hakanneet edellisenä syksynä Suutarlalle kuuluvalta Leikilinnanalustan maalta 20 kuormaa kuusenhakoja ja 47 kuormaa pitkiä puita. Koska vastaajat sanoivat, että he eivät olleet selvillä rajojen kulusta ja olivat siksi aiheuttaneet toisille vahinkoa, halusivat Suutarlan isännät peruuttaa kanteensa vahingonteosta. Mattila ja Kairus joutuivat palauttamaan saamansa hyödyn ja koska Mattila oli tehnyt suurimman vahingon, hän joutui maksamaan oikeudenkäyntikuluja kahdeksan hopeataalaria ja Kairus neljä taalaria.

86. Loimaan käräjät 2.─8.11.1756 Tyrvää 33

Käännös: Veli Pekka Toropainen

525─526v, 537v─538.

Marraskuussa 1756 talollisenpoika Mikko Juhanpoika Ämmäisistä esitti 21. helmikuuta 1756 laaditun kauppakirjan, jolla pellavakankuri Aleksanteri Krusberg myi vaimonsa suostumuksella lankonsa ratsutilallinen Kustaa Jaakonpoika Forssin aiemmin omistaman neljänneksen Vilvaisten Knuutilan perintöratsutilasta, jonka numero oli 19. Mikko oli Kustaa Forssin lähin perijä tämän vaimon sisaruksen lapsena. Kauppasumma oli 1 500 kuparitaalaria. Ratsutilan osan Krusberg oli ostanut langoltaan Kustaalta vuonna 1755 maksaen siitä 1 200 taalaria. Kustaan leski Maria Matintytär valitti tästä.

550─553v.

Marraskuussa 1756 esitettiin Ilolan Mikko Hannunpoika Mattilan jälkeen laadittu perinnönjako. Sen mukaan Mikko oli ostanut tilan perintötilaksi sadalla hopeataalarilla 15. kesäkuuta 1725 ennen avioliittoaan toisen vaimonsa Anna Matintyttären kanssa. Perilliset katsoivat, että tila ei menestyisi, jos sen omaisuus jaettaisiin. Siksi he olivat päättäneet seuraavaa: Leski Anna Matintytär luovutti tilan heti poikapuolensa pojalle Heikki Matinpojalle ja tämän vaimolle. Hän sai itse tilalta vuotuiseksi elannokseen 2½ tynnyriä rukiita, tynnyrin ohria, kahden vuoden ikäisen teuraan tai vuoden vanhan sian. Lisäksi hän sai tarpeelliset rakennukset asunnokseen ja rehun yhdelle lehmälle. Lisäksi hänet tuli haudata kuolemansa jälkeen maan tavan mukaan kunniallisesti. Hänen loppu omaisuutensa tulisi kuoleman jälkeen Heikille. Mikko Hannunpojan tyttäret Riitta Mikontytär, joka oli miehensä kuoleman jälkeen edelleen emäntänä Kuninkaisten Kuidulla, ja Kojonperän Uotilan Juha Juhanpojan vaimo Maria Mikontytär, tyytyivät sen lisäksi mitä he olivat jo aiemmin saaneet, 150 kuparitaalariin. Kuolleen tyttären Anna Mikontyttären, joka oli ollut Sikilän Pakin emäntä, täysivaltaiset lapset Matti ja Juha Heikinpojat sekä Vappu Heikintytär miehensä Tammiaisten Jussilan isännän Jaakko Matinpojan kanssa saivat yhteensä 150 taalaria. Koska Mikko Matinpoika oli tehnyt tilalle enemmän työtä kuin veljensä Heikki ja saattanut sen hyvään kuntoon yhdessä hänen kanssaan, niin hän sai yhteensä 300 kuparitaalaria. Anna Matintytär miehensä ratsutilallinen Jaakko Antinpoika Brusilan kanssa Vännilästä tyytyi sataan taalariin. Köyliön Mattilan Riitta Matintytär tyytyi siihen vähäiseen omaisuuteen, jonka hän jo oli saanut isänisältään. Tähän häntä oli kehottanut hänen miehensä Mikko Tuomonpoika. Lopusta osuudestaan hän luopui veljensä Heikin hyväksi. Lisäksi Heikki Matinpoika lupasi elättää äitinsä Riitta Matintyttären taloudessaan tai mikäli tämä halusi muuttaa pois tilalta, antaa tälle vuosittain kaksi tynnyriä rukiita ja puoli tynnyriä ohria sekä rehun yhdelle lehmälle. Perillisistä Juha Heikinpoika oli kuskina Turussa.

593─598.

Marraskuussa 1756 Punkalaitumen Talalan isännät vastasivat, että he olivat vetäneet tuohia Orihsuon metsän rajaavien Lapinleikauksen ja Lammasojan takaa, joka maa kuului heidän mukaansa Talalan kylälle. Laajan käsittelyn päätteeksi kantajat pyysivät ja saivat lykkäystä seuraaville käräjille.

87. Loimaan käräjät 11.─17.3.1757 Tyrvää 34

Käännös: Veli Pekka Toropainen

271v─279.

Maaliskuussa 1757 kirkkoherra Gustaf Haartman ilmoitti oikeudelle, että ratsutilallinen Risto Pertunpoika Markula Vilvaisista oli lainannut Loimaan emäkirkon kassasta 4. lokakuuta 1744 tuhat kuparitaalaria viiden prosentin vuotuisella korolla. Risto oli maksanut takaisin 300 taalaria samana päivänä, sata taalaria 20. tammikuuta 1746, 316 taalaria 2. huhtikuuta 1746 ja 384 taalaria 2. toukokuuta 1749. Lisäksi hän oli toimittanut kirkolle maksuksi kymmenen kuparitaalarin arvoisen lukon, 70 taalaria 20. helmikuuta 1754 ja 22 taalaria 4½ äyriä 9. toukokuuta 1756. Kirkkoherran mukaan koko lainan maksetuksi koroksi oli tullut 102 taalaria 4½ äyriä ja edelleen puuttui 8 taalaria 2 äyriä. Risto sanoi tämän johtuvan laskutavasta. Riston puumerkkinä olivat yhteen kirjoitetut suuret kirjaimet CB.

283─286v.

Maaliskuussa 1757 kirkkoherra Gustaf Haartman syytti Vilvaisten ratsutilallinen Risto Pertunpoika Markulaa tämän hänelle heittämistä hävyttömistä sanoista. Helmikuun alussa oli pudetty lukusia Torkkalan Knuutilassa ja Risto oli halunnut maksaa kymmenyksensä kirkkoherralle. Tämä oli käskenyt toimittaa ne langolleen kauppias Pippingille Turkuun. Risto oli heittänyt bancosetelit pöydälle kirkkoherran eteen ja kysynyt sellaisen säädöksen perään, joka määräisi hänet toimittamaan ne Turkuun. Kun kirkkoherra ei ottanut seteleitä, oli Risto poiminut ne takaisin ja mennyt piisin viereen. Sieltä hän oli sanonut, että jos rovasti ei ollutkaan vihainen, niin hän kyllä oli. Todistajana jutussa olivat kappalaiset Gabriel Tenlenius, Jakob Lavonius ja pitäjänapulainen Johan Brunnerus. Risto tuomittiin 15 hopeataalarin sakkoon ja korvaamaan rovastin oikeudenkäyntikulut.

287.

Maaliskuussa 1757 Mälläisten Jaspan kornetin virkatalon haltija luutnantti Evert Berendt von Torck oli antanut haastaa naapurinsa ratsutilalliset Kreki Markulan ja Jaakko Kärjen sekä aukmenttitalollisen Matti Saken oikeuteen vastaamaan kaskeamisesta yhteismaalla ja puun haaskaamisesta. Lisäksi hän halusi kasket tehtäväksi erämaihin eikä kylän läheisiin kuusenhakometsiin. Kaikki lupasivat varoa tällaista toimintaa.

308─311.

Maaliskuussa 1757 saatiin viimein riita Ryngön, Haaran ja Talalan välillä vietyä päätökseen. Talalan isäntien tuli palauttaa vetämänsä kymmenen kuormaa tuohia ja maksaa kantajien oikeudenkäyntikulut.

312v─322v.

Maaliskuussa 1757 määrättiin pidettäväksi ylimääräiset käräjät Ryngön ja Hollon ratsutilojen välisessä riidassa Käärmeensuomaan metsäkappaleesta.

331v─332.

Maaliskuussa 1757 päätettiin, että entisen jahtivoudin Tuomo Paavonpojan leski Vappu Heikintytär Onkijoelta sai neljä hopeataalaria kaatorahoina siitä vanhasta karhusta, jonka hänen miehensä oli ampunut ilman jahtia edellisenä vuonna.

88. Loimaan käräjät 20.─26.3.1753 Tyrvää 30

Käännös: Veli Pekka Toropainen

419v─420.

Maaliskuussa 1753 otettiin jälleen käsittelyyn Tammiaisten kruununtilallinen Yrjä Pietilän ja saman kylän Matti Tuomonpoika Jussilan välinen riita maakappaleesta. Pietilä oli määrätty hankkimaan paikalle kruunun ja rykmentin edustajat, joina toimivat nimismies Johan Asproth ja henkirakuunoiden korpraali jalosyntyinen Karl Gustaf Blåfield. Koska Jussila ei ollut vielä ilmoittanut asiasta verojensa saajalle, jouduttiin asiaa lykkäämään ja Jussila määrättiin saapumaan seuraaville käräjille viiden hopeataalarin sakon uhalla.

422v─424.

Maaliskuussa 1753 tuli oikeuden eteen Maria Pertuntytär Paavola Korvesta, ja kantoi vanhuudenheikon miehensä Matti Jaakonpojan puolesta Lähteen ratsutilallinen Erkki Jaakonpoikaa ja 15-vuotiasta piika Riitta Heikintytärtä vastaan. Riitta oli palvellut edellisenä vuonna Paavolassa, mutta ei ollut sanonut irti palvelussuhdetta lailliseen aikaan. Maria oli antanut edellisen Laurin messun aikaan Riitan äidille Aune Pertuntyttärelle joitakin kyynäriä palttinaa Riitan pestiksi kuluvalle vuodelle. Riitta oli kuitenkin muuttanut Mikkelin messun aikaan Lähteelle palvelukseen ja Maria halusi saada hänet nyt takaisin vuoden loppuun saakka. Riitta, joka oli täyttänyt 15 vuotta Mikkelin messun päivänä, selitti isänsä, eronneen sotamies Heikki Antinpojan Metsämaalta kanssa, että tytär ei ollut saanut Marialta uutta pestiä. Hän halusi pysyä Lähteellä. Kirkkoherra Gustaf Haartmanin todistuksen mukaan Riitta oli lisäksi oppinut lukemaan Lähteellä ja saanut opetusta kristinuskossa. Erkki ilmoitti, että hän oli pestannut Riitan ilman lupaseteliä edellisestä palveluspaikasta, mutta että hän halusi silti pitää tämän palveluksessaan. Koska he olivat rikkoneet palvelusasetusta, tuli Erkin maksaa sakkoa 10 hopeataalaria ja Riitan istua vedellä ja leivällä neljä vuorokautta.

424v─425v.

Maaliskuussa 1753 Vännilän Tuomo Uuppo ja Jaakko Brusila sekä Ilolan Heikki Mattila ja Matti Liukas olivat antaneet haastaa jakoveljensä Vännilästä, Ilolasta ja Hennijoelta vastaamaan edellisenä vuonna tapahtuneesta liiallisesta kaskeamisesta heidän yhteisissä metsissään. Vastaajat Antti Tuomonpoika ja Yrjä Antinpoika Hennijoelta ilmoittivat, etteivät halunneet vastata Loimaan käräjillä, sillä he kuuluivat Huittisten ja Punkalaitumen käräjäkuntaan, vaikka asuivat Loimaan puolella. Heidät kuitenkin määrättiin saapumaan seuraaville käräjille asian jatkokäsittelyä varten.

89. Loimaan käräjät 16.─22.10.1753 Tyrvää 30

Käännös: Veli Pekka Toropainen

614─615v.

Lokakuussa 1753 asia käsiteltiin loppuun, ja osakkaita kiellettiin kymmenen hopeataalarin sakon uhalla jatkossa kaskeamaan yhteisissä metsissä ilman kaikkien suostumusta. Myöskään tukkeja ja tuohta ei saanut myydä ilman lupaa.

90. Loimaan käräjät 16.─22.10.1753 Tyrvää 30

Käännös: Veli Pekka Toropainen

587.

Lokakuussa 1753 Tuomo Simonpoika Pytty sai toisen lainhuudon ratsutilaansa.

587v─588.

Lokakuussa 1753 ilmoitettiin, että ratsutilallisen vaimo Kirsti Eliaantytär oli tehnyt tammikuussa 1749 sopimuksen edellisen miehensä kanssaperillisten kanssa. Sen mukaan hän sai haltuunsa 2/3 Vällärin ratsutilasta, jonka hän huudatti nyt uuden miehensä Antti Antinpojan kanssa.

s. 598─601

Lokakuussa 1753 syytettiin loimaalaisia isäntiä, jotka eivät olleet osallistuneet Turun ja Säkylän välisen tien kunnostukseen, vaikka siitä oli kuulutettu. Loimaalaisten osuutena oli Virtsanojan ja Säkylän välinen tieosuus. Tietä ei ollut jaettu talojen kesken, vaan siitä huolehtiminen oli yhteinen rasite. Tuomo Pytty selitti omalta osaltaan, että hän oli kehottanut Virtsanojan Mikko Tätilää huolehtimaan hänen työstään, sillä hänen oli ollut pakko mennä kyseisenä aikana Turkuun markkinoille. Myös Tätilä oli lähtenyt Turkuun markkinoille, joten Pytty katsoi, ettei syy ollut hänen. Vähänperän Antti Soro puolestaan ilmoitti olleensa reservisotamiehensä kanssa eversti Stackelbergin luona niin pitkään, ettei hän ennättänyt laisinkaan tientekoon. Kukin miehistä tuomittiin kolmen hopeataalarin sakkoon laiminlyönnistään.

s. 606─606v.

Lokakuussa 1753 käsiteltiin Hollon ratsutilan isäntien Heikki Sipinpojan ja leski Katri Heikintyttären asianajajan hovioikeuden auskultantti Nils Kristian Gaddin kannetta ylioppilas Henrik Rungiusta vastaan. Ryngön ratsutilan lampuodit Erkki Erkinpoika ja Jaakko Uotinpoika olivat korjanneet kantajien niityltä kymmenen kuormaa heiniä. Rungius määrättiin palauttamaan ne ja maksamaan kantajille kaksi hopeataalaria.

608─609.

Lokakuussa 1753 Tuomo Pytty ilmoitti, että saman kylän Antti Mikonpoika Soro oli ottanut niityksi ilman muiden kylän isäntien lupaa osan heidän karjanlaitumestaan. Tämän kautta laidun oli pienentynyt ja karjan tie metsään tullut hankalaksi käyttää. Kun Antti kielsi tämän, vaativat muut katselmuksen suorittamista, johon määrättiin miehet oikeuden puolesta.

609v─610v.

Lokakuussa 1753 syytti nimismies Johan Asproth talollinen Matti Joosenpoika Sakea Mälläisistä siitä, että tämä oli tullut humalassa Alastaron kappelikirkkoon sunnuntaina 16. syyskuuta 1753. Todistajana esiintyivät Tuomo Juhanpoika Hulsi ja Jaakko Uotinpoika Sipilä Tammiaisista. Sipilän mukaan Sake oli tullut kirkkoon juuri jumalanpalveluksen alettua ja istunut hänen taakseen penkkiin. Sake ei ollut hänen mielestään silmiinpistävän humalassa, mutta juomat olivat kuitenkin tuoksahtaneet. Tuomo Hulsi todisti samalla tavalla.

611─612.

Lokakuussa 1753 ylioppilas Henrik Rungius ja kappalainen Rungiuksen alaikäisten lasten holhooja pitäjänapulainen Johan Brunnerus vaativat Heikki Sipinpoika ja Katri Heikintytär Hollolta laamannintuomiokirjettä vuodelta 1649, joka koski Ryngön ratsutilan erillistä omaa maakappaletta. Holloja edusti hovioikeuden auskultantti Nils Kristian Gadd. Kirjettä oli aina säilytetty Hollon ratsutilalla, eivätkä kantajat voineet osoittaa, että se olisi saatu vääryydellä Ryngöstä. Oikeus katsoi, että kirje kuului silti Hollon omistajille ja kantajien tuli korvata heille oikeudenkäyntikulut neljällä hopeataalarilla.

655v─658v.

Lokakuussa 1753 palattiin Tammiaisten Pietilän ja Jussilan väliseen maariitaan. Jussilakin oli hankkinut verojensa nauttijalta Elias Martinpoika Kraamalta Inkilästä asianmukaisen todistuksen. Lopulta Yrjä Pietilä hävisi kanteensa ja maa tuomittiin todistajien lausuntojen perusteella Jussilan tilaan. Hän joutui maksamaan lisäksi tämän oikeudenkäyntikuluja kuudella hopeataalarilla.

676─677.

Lokakuussa 1753 Tammiaisten Matti Jussila valitti, että Yrjä Pietilä oli ominut osan hänelle kuuluvasta Hankkon niitystä. Pietilä kielsi tämän ja asiassa määrättiin katselmus. Katselmusmiesten mukaan niitty ei kuulunut kummallekaan, vaan se oli kylän yhteistä rintamaata. Pietilä määrättiin heti palauttamaan maakappale sille määrättyyn käyttöön ja häntä sakotettiin lisäksi viidellä hopeataalarilla.

91. Loimaan käräjät 6.─11.3.1754 Tyrvää 31

Käännös: Veli Pekka Toropainen

359─359v.

Pytty huudatettiin kolmannen kerran Tuomo Simonpojalle maaliskuussa 1754.

366v─367v.

Maaliskuussa 1754 nimismies Johan Asproth syytti lukkari Simo Betheniusta siitä, että tämä olisi ollut humalassa sunnuntaina 24. toukokuuta 1753 Lappijoen kylässä. Todistajista lautamies Simo Heikinpoika Yrjälä Männistöstä kertoi, että lukkari oli todellakin ollut tuolloin humalassa. Lappijoen ratsutilallisen Tuomo Heikinpoika todisti samoin. Lautakuntakin todisti, että lukkari oli hyvin perso väkijuomille ja häntä oli jo kerran rankaistu samasta asiasta. Rikkomuksesta lukkarille tuomittiin kymmenen hopeataalarin sakko toiskertalaisena.
391v─392v.

Maaliskuussa 1754 Majanojan Juha Jaakonpoika Juonikas ilmoitti sopineensa isänperintönsä jakamisesta lankojensa kanssa. Langoista ratsutilallinen Heikki Uotinpoika Pöytyän Kaulanperästä, talollinen Erkki Antinpoika Virtsanojalta, talollinen Heikki Mikonpoika Korvesta ja talollinen Heikki Matinpoika Haarasta saivat kukin 400 kuparitaalaria sen lisäksi, mitä he olivat jo saaneet. Juha lupasi lisäksi elättää äitinsä Anna Antintyttären tilalla. Äidin osuudeksi pesästä tuli 1 400 kuparitaalaria.

395─396v.

Maaliskuussa 1754 Matti Jaakonpoika Paavola Korvesta oli antanut haastaa käräjille naapurinsa Heikki Tuomonpoika Viipurin. Viipuri oli rakentanut rakennuksiaan Paavolan tontin viereen, mutta ei halunnut aidata pihaansa niin, että hänen karjansa olisi pysynyt poissa Paavolan pihamaalta. Lisäksi Viipurin karjasuojan ikkunaluukut olivat Paavolan pihalle päin. Paavolan vaimo Maria Pertuntytär, joka ajoi asiaa oikeudessa, sopi Viipurin kanssa niin, että tämä rakentaisi aidat ja tukkisi heidän pihalleen avautuvat ikkuna-aukot. Samalla Maria Pertuntytär ja Heikki Viipuri pyysivät katselmusta niille kaskimaille, joita molemmat olivat aiempina vuosina kaataneet yhteismaalle. Samalla tuli tarkastaa, etteivät he olleet kaataneet kyseisillä mailla tukkeja tai mastopuita.

92. Loimaan käräjät 2.─9.11.1754 Tyrvää 31

Käännös: Veli Pekka Toropainen

598v─599v.

Marraskuussa 1754 oikeuden eteen astui renki Matti Burman Seppälästä ja kertoi, että jahtivouti Tuomo Paavonpoika oli vapaaehtoisesti halukas luovuttamaan tehtävänsä hänelle. Hänellä oli mukanaan 40 talollisen allekirjoittama todistus siitä, että nämä halusivat hänet jahtivoudiksi. Osa talollisista halusi pitää Tuomon edelleen virassaan, sillä tämä oli kaatanut vuosittain useita petoeläimiä varsinaisten jahtien ulkopuolellakin. Tuomokin ilmoitti nyt mielellään ottavansa takaisin jahtivoudin toimen, sillä Burman ei ollut tottunut ampuja. Burman itse väitti hutiensa johtuneen huonosta luodikosta ja halusi näyttää taitonsa toisella pyssyllä.

602─603v.

Marraskuussa 1754 talollinen Jaakko Joosenpoika Ojala Sikilästä astui oikeuden eteen alaikäisten lapsipuoltensa holhoojan Annisten Antti Jaakonpoika Pusan kanssa. He ilmoittivat, että Ilolan Matti Liukas oli lainannut vuoden 1751 alussa Jaakon vaimon edelliseltä mieheltä Matti Jaakonpoika Ojalalta 193 taalaria vuotuisella kuuden prosentin korolla. Hän ei ollut vielä maksanut mitään takaisin, vaikka oli varoissaan oleva mies. Liukkaan mukaan hän oli saanut Matti Ojalalta vain 22 kappaa viljaa lainaksi. Kantajat esittivät 6. kesäkuuta 1751 laaditun Matti Ojalan perukirjan, johon heidän ilmoittamansa velka oli viety. Liukas määrättiin maksamaan mainittu summa ja lisäksi kolme tynnyriä 20 kappaa viljaa Jaakko Ojalan lapsipuolille.

623v─624, 637─638.

Marraskuussa 1754 edesmenneen furiiri Kustaa Widmanin pojat Turun läänin jalkaväkirykmentin korpraali Kustaa Widman ja sotamies Juha Widman kantoivat äitipuoltaan Liisa Voigtia vastaan isän- ja äidinperinnöstään. Voigt vastasi, että pojat olivat jo saaneet hänen miehensä vähäisen omaisuuden niin, ettei leskelle ollut jäänyt edes hänelle lain mukaan kuulunutta osuutta. Tämän poikapuolet kuitenkin kiistivät. Furiirin jälkeen ei ollut pidetty perinnönjakoa, vaikka hän oli kuollut jo 12 vuotta aiemmin. Oikeus määräsi miehet suorittamaan perunkirjoituksen kaikkien perillisten puolesta. Lisäksi korpraali oli lainannut äitipuoleltaan 36 ja hänen veljensä sotamies 20 kuparitaalaria, jotka heidät määrättiin maksamaan tälle.

659─666v.

Marraskuussa 1754 Juha Mikonpoika ja Heikki Sipinpoika Hollo ja Henrik Rungius riitelivät Käärmeensuonmaan metsäkappaleen rajamerkeistä Lauttaportaan ja Aspestubben paikasta.

689─693v.

Marraskuussa 1754 Ryngön isäntä ylioppilas Henrik Rungius ja Haaran talolliset Heikki Mattila, Jaakko Lassila, Antti Sipilä ja Heikki Luukas valittivat, että Kurittulan Kaarle Kaarlenpoika Mikola ja Tuomo Tuomonpoika Tuomola olivat kaataneet ja vieneet pois muutaman edellisen vuoden aikana heidän yhteismetsästään sata tukkia. Metsäkappaleen nimi oli Onkijoenmaa ja se sijaitsi kahden joen, Rokanjoen ja Onkijoen välissä. Asiaa tutkittiin pitkään ja lopulta asianosaiset määrättiin viiden hopeataalarin sakon uhalla tuomaan seuraaville käräjille kaikki heidän hallussaan olleet asiaa koskevat paperit.

697v─698v.

Marraskuussa 1754 ratsutilallinen Risto Pertunpoika Vilvaisista kertoi, että hän oli antanut haastaa käräjille lukkarin vaimon Kirsti Heikintyttären, joka oli edellisenä kesänä eräänä sunnuntaina halventanut häntä haukkumasanoin. Koska Kirsti ei ollut saapunut oikeuteen, vaikka Risto oli odottanut viimeiseen käräjäpäivään saakka, tuomittiin hänet kahden hopeataalarin sakkoon. Itse pääasiassa hänen olisi saavuttava seuraaville käräjille kymmenen hopeataalarin sakon uhalla.

93. Loimaan käräjät 12.─17.2.1755 Tyrvää 32

Käännös: Veli Pekka Toropainen

285v─286v, 294─296.

Helmikuussa 1755 talollinen Tuomo Pertunpoika Kalliosta ja sotamies Antti Simberg Vesikoskelta kertoivat, kuinka edellisen appi ja jälkimmäisen vaimon isänisä Jaakko Lassinpoika Paavola Korvesta, oli kuollut edellisenä syksynä. Omaisuus oli jäänyt hänen poikansa Matti Jaakonpojan haltuun ja miehet halusivat nyt sen jaettavaksi. Matin mukaan isältä ei ollut jäänyt omaisuutta vaan ainoastaan velkoja, jotka hän oli maksanut. Tuomon vaimon Liisa Jaakontyttären isä ja Simbergin vaimon Vappu Jaakontyttären isänisä, joka oli Matti Jaakonpojan veli Jaakko Jaakonpoika, ei ollut osallistunut niiden maksamiseen. Lisäksi muut perilliset olivat jo saaneet yli oman osuutensa omaisuutta. Lisäksi perilliset vaativat Matti Paavolan luona kuolleen Matin ja Jaakon sisaren leski Kirstin perintöä. Simbergin vaimo oli jo saanut Kirstin vaatteet ja 12 taalaria ja pariskunta tyytyi siihen. Tuomo Pertunpojan vaimo sen sijaan ei ollut saanut vielä mitään. Matti Paavolan mukaan Kirsti oli tehnyt testamenttinsa hänen hyväkseen ennen kuolemaansa. Sen oli vahvistanut pitäjän tuolloinen pitäjänapulainen Johan Brunnerus. Lisäksi Matti vaati Simbergiltä oikeudenkäyntikuluinaan 15 kuparitaalaria.

307v─308.

Helmikuussa 1755 Matti Burman vannoi kuuliaisuusvalan, sillä maaherra oli nimittänyt hänet 18. joulukuuta 1754 Loimaan jahtivoudiksi.

327v─328v.

Helmikuussa 1755 Kustaa ja Juha Widman valittivat, ettei heidän äitipuolensa ollut antanut pitää perunkirjoitusta, vaikka siihen määrätyt miehet olivat tulleet kaksi kertaa pitämään sen. Toimitus määrättiin pidettäväksi välittömästi, vaikka Liisa väitti poikien jo saaneen suurimman osan vähäisestä omaisuudesta.

94. Loimaan käräjät 12.─18.9.1752 Tyrvää 29

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 457─460v.

Syyskuussa 1752 käsiteltiin juttua, jonka mukaan onkijokelainen piika Maria Paavontytär, joka oli tuomittu joulukuussa 1750 mestattavaksi ja poltettavaksi roviolla lapsenmurhasta, oli ennen kuolemaansa tunnustanut naimattoman ratsutilallisen pojan Kaarle Antinpojan lapsensa isäksi. Lisäksi epäiltiin saman Hollon ratsutilan poikaa Erkki Heikinpoikaa Mariaan sekaantumisesta. Tilan isäntää Heikki Sipinpoika Holloa ja hänen vaimoaan Anna Heikintytärtä syytettiin siitä, etteivät he olleet valvoneet Mariaa paremmin ja siten estäneet onnettomuutta. Lisäksi Kemppilässä asuvaa itsellisnaista Maria Jaakontytärtä syytettiin siitä, että hän oli parantanut Mariaa synnytyksessä harhaoppisin keinoin. Maria Paavontytär itse oli mestattu vuoden 1751 helmikuussa.
Kaarle Antinpojalle esitettiin Marian tunnustus, jonka mukaan kukaan muu kuin hän ei ollut lapsen isä. Vaikka Kaarle ei ollut neuvonut tai auttanut lapsenmurhassa, oli hän ollut Marian mukaan tietoinen lapsesta ja synnytyksen hetkestä. Kaarle oli ollut Marian kanssa samassa huoneessa synnyttämisen päivän aamuna ja katsonut Mariaa hämmästyksissään, kuten Marian sanat kuuluivat. Kaarle kielsi tiukasti olleensa koskaan lihallisessa yhteydessä Marian kanssa tai tienneensä synnytyksestä. Myös Erkki Heikinpoika kielsi koskaan maanneensa Marian, minkä tämäkin oli viimeisillään sanonut. Marian mukaan ratsutilallinen Heikki Sipinpoika ja hänen vaimonsa Anna Heikintytär olivat olleet tietoisia hänen raskaudestaan, sillä he olivat usein nähneet maidon vuotavan hänen rinnoistaan. Anna olisi lisäksi sanonut eräänä sunnuntaina kirkkotiellä, että hänen piikansa oli raskaana, vaikka hän ei tiennyt, kuka piru oli lapsen isä. Anna oli vieläpä ollut ennen synnytystä lapsiveden tullessa kahdestaan Marian kanssa pirtissä. Sekä Heikki että Anna kielsivät tienneensä Marian raskaudesta tai tämän synnytyksen hetkestä. Maria Jaakontytär puolestaan kertoi, että Maria Paavontytär oli pyytänyt häntä tekemään hänelle kohtauslangat (tekstissä cohtauslangat) raskautensa aikana. Maria Paavontyttärellä itsellään oli ollut kolme lankaa, jotka Maria Jaakontytär oli sitonut yhteen yhdeksällä solmulla. Raskaana ollut oli sitten kulkenut peräjälkeen kolme kertaa niiden läpi. Tämä oli tehty esivanhempien esimerkkiä noudattaen. Lautakunta todisti, että osa rahvaasta käytti kohtauslankoja äkillisen sairauden eli kohtauksen parantamiseen. Oikeus päätyi vapauttamaan sekä Kaarlen että Erkin Marian tunnustuksesta. Heikki ja Anna puolestaan joutuivat vannomaan valalla, etteivät olleet tienneet Marian raskaudesta ja synnytyksestä. Taikoja suorittanut Maria Jaakontytär tuomittiin kymmenen hopeataalarin sakkoon tai varojen puutteessa neljäksi päiväksi vedelle ja leivälle.

95. Loimaan käräjät 20.─26.3.1753 Tyrvää 30

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 327─328.

Maaliskuussa 1753 Tuomo Simonpoika Pytty esitti 22. lokakuuta 1750 päivätyn asiakirjan, jolla hänen isänsä SimoTuomonpoika oli siirtänyt tilan isännyyden hänelle. Muut perilliset olivat sen mukaan oikeutettuja vain korvaukseen tilalta. Tuomo oli lisäksi saanut 6. marraskuuta 1751 maaherra Lillienbergiltä asumisoikeuskirjeen ratsutilalle. Tuomon veli, ratsutilallisen vävy Juha Simonpoika Joenperästä, ilmoitti olevansa tyytyväinen tähän sopimukseen, kunhan saisi lunastussummansa.

s. 332─336

Maaliskuussa 1753 Annisten Antti Jaakonpoika kertoi, että hänellä oli ollut palveluksessaan edellisenä vuonna renki Mikko Erkinpoika, jonka hän oli antanut kirjoittaa manttaaliin, mutta joka oli vähän sen jälkeen kuollut huhtikuussa. Lautakunta todisti rengin kuolleen ja antoi siitä Antille todistuksen, jotta hän voisi hakea maksamiaan rahoja takaisin. Samoin maaliskuussa 1753 ratsutilallinen Tuomo Nissinpoika Knuutila Hirvikoskelta valitti menettäneensä tulipalossa 725 kuparitaalarin arvosta omaisuutta. Antti Jaakonpoika Annisista ja Tuomo Yrjänpoika Tapio Köyliöstä kertoivat kuulleensa, että yksi hakijan piioista oli käsitellyt kyseisenä päivänä avotulta navetassa. Tarkemmin asiaa kysyttäessä he eivät kuitenkaan voineet osoittaa näin tapahtuneen.

354─354v.

Maaliskuussa 1753 luettiin maaherra Lillienbergin 10. joulukuuta 1752 kruununvouti Anders Berndt Gadelille lähettämä kirje, jonka mukaan Loimaan jahtivouti Tuomo Paavonpoika ei hoitanut työtään petojen kiinniottamiseksi tarpeellisella tarmolla ja taitavuudella. Lisäksi hänellä ei ollut oikeaa käsitystä jahtien järjestämisestä ja hän oli langennut väkeviin juomiin.

96. Loimaan käräjät 19.─22.2.1750 Tyrvää 27

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 11─11v
Helmikuussa 1750 Gabriel Wettervijk valitti, että häneltä oli palanut 27. huhtikuuta vierastupa, asuintupa sekä eteinen. Pakaritupa oli lisäksi turmeltunut käyttökelvottomaksi. Rahvas ei halunnut myöntää hänelle paloapua, sillä rakennukset olivat olleet tilalla ylimääräisiä ja palon jälkeenkin Wettervijkille oli jäänyt vierastupa ja sen kaksi kamaria sekä pakaritupa ja pirtti.

s. 18─18v (kuva puumerkeistä) Helmikuussa 1750 Antti Mikonpoika Soro esitti sopimuksen, jonka mukaan hän lupautui elättämään äitinsä Vappu Matintyttären tämän kuolemaan saakka ja hautaamaan hänet sen jälkeen kunniallisesti. Veljelleen Jaakolle hän maksoi perintöosana 66 kuparitaalaria. Sisar Vappu Mikontytär sai hääkustannustensa lisäksi 15 kappaa rukiita, 15 kuparitaalaria, punaisen verkahameen ja lehmän. Sisarelleen Annalle Antti lupasi pitää häät ja antaa lisäksi kaksi lehmää, kaksi lammasta, kaksi puolen vuoden ikäistä vasikkaa ja rautahelaisen arkun. Myös sisar Marialle Antti sitoutui pitämään häät, antamaan kaksi lehmää, verkaröijyn ja rautahelaisen arkun. Tällainen sopimus allekirjoitettiin Klokkarlassa 31. lokakuuta 1734. Veljekset allekirjoittivat sen puumerkillään.

97. Loimaan käräjät 20.─25.8.1750 Tyrvää 27

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 208 § 6
Elokuussa 1750 Mikko Mattila Ilolasta halusi oikeuden asettavan uhkasakon niille Ilolan, Kosken ja Suutarlan talollisille, jotka antoivat karjan tallata hänen niittykappaleitaan. Koska niityt eivät kuuluneet yhteiseen niittyaitaukseen, vaan olivat vesakkomaata ja muuta löysästi aidattua maata, ei oikeus voinut asettaa uhkasakkoa.

s. 218─222 § 12 Elokuussa 1750 jaettiin kuusi vuotta aiemmin kuolleen sotamies Matts Dahlin huomattavaa jäämistöä. Perillisinä olivat Dahlin vaimon veli Matti Paavola Korvesta, hänen sisarpuolensa lautamies Juha Heikinpojan vaimo Aune Eskontytär Raikkolasta ja Dahlin veljentytär Anna Erkintytär Tammelan Kiipusta. Anna oli aviossa Aatami Heikinpojan kanssa. Aune oli saanut perinnöstä vain 63 taalaria ja Anna myös 63 taalaria. He väittivät, että loppu omaisuus oli Matti Paavolan hallussa. Paavolan valtuutettu varalääninviskaali Karl Johan Svahnstrup ilmoitti, että perilliset olivat sopimeet Dahlin lesken Kirsti Jaakontyttären kanssa, että tämä maksaisi heille ne summat, jotka he olivat saaneet, ja he olisivat sen jälkeen irti lopusta perinnöstä. He myönsivät tehneensä tällaisen sopimuksen, mutta se liittyi siihen, että pesässä piti olla vain 300 kuparitaalaria. Oli kuitenkin osoittautunut, että omaisuutta oli enemmänkin. Sopimuksen todistajien mukaan kantajat eivät olleet tehneet mitään varausta mahdolliseen enempään omaisuuteen. Lopulta asiassa sovittiin niin, että Mattila maksoi Aatamille vielä 15 taalaria ja todistajan palkkion.

s. 239─239v Elokuussa 1750 Matti Paavoa Korvesta esitti sisarensa testamentin, jonka oli allekirjoittanut Loimaan papistonapulainen Johan Brunnerus 29. huhtikuuta 1750. Sen mukaan Kirsti jätti omaisuutensa kunniallisia hautajaisia ja ruumissaarnaa vastaan veljelleen Matille ohi muiden perillisten. Tämän tuli kuitenkin luovuttaa Kirstin vaatteet ja 12 kuparitaalaria heidän edesmenneen veljensä Jaakon tyttärelle Vapulle. Lisäksi Matin tuli järjestää Vapun häät Kirstin perinnöllä. Testamenttia ei voitu valvoa ennen kuin muut Kirstin perilliset olisivat saapuneet käräjille.

s. 249─250v Riita Ala-Hollon perinnöstä Kaisa Kaaprontytär.

s. 253─253v Elokuussa 1750 lukkari Simo Bethenius ilmoitti, että hänen hevosensa oli hukuttautunut Niinijokeen 5. kesäkuuta ilman mitään sairautta. Joki kulki Betheniuksen kotikylästä Vilvaisista Hurskalaan ja Hartoisiin, joista kantajat kengitysseppä Nils Björkman ja lautamies Matti Tapaninpoika olivat kotoisin. Kahden viimeksi mainitun kylän kaikki vesi otettiin joesta muun vedenottopaikan puuttuessa. Lukkari oli jättänyt raadon jokeen, vaikka kantajat ja nimismies olivat häntä monta kertaa kehottaneet naaraamaan sen sieltä pois. Joen vesi oli tästä pilaantunut. Näiden kahden kylän väen oli siksi pitänyt koko kesän hakea puhdas vetensä 1/8 peninkulman päästä. He vaativat raadon poistamista ja kuluina 14 hopeataalaria Betheniukselta. Lukkari valitti, että hänen väkensä käsitti ainoastaan hänet itsensä ja hänen vaimonsa, eivätkä he olleet saaneet raatoa ylös. Kukaan hänen naapureistaan ei ollut tullut avuksi, vaikka hän oli heitä pyytänyt. Asia sovittiin niin, että lukkari korvasi kummallekin kantajalle 12 kuparitaalaria ja huolehti siitä, että raato nostettaisiin mitä pikimmin joesta.

s. 256v─259 Elokuussa 1750 Tuomo Pytty valitti, että hänen naapurillaan Matti Antinpojalla oli niin raju ratsukkohevonen, että se vahingoitti kyläkunnan muita hevosia laitumella. Siksi hän vaati Mattia pitämään hevosensa kiinni. Matti tunnusti asian olevan näin ja lupasi huolehtia siitä, että hevonen poistuisi kylästä. Oikeus velvoittikin hänet huolehtimaan siitä, ettei hevonen enää aiheuttaisi vahinkoa muille. Tuomo ei vaatinut oikeudenkäyntikulujaan, joten Matin korvattavaksi jäi ainoastaan 26 1/3 hopeaäyriä oikeuden päätöksen lunastushintaa.

98. Loimaan käräjät 12.─18.2.1751 Tyrvää 28

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 108─109
Helmikuussa 1751 todettiin, että Bethenius oli nostanut josta joitakin luita, mutta suurin osa raatoa oli vedessä vielä lokakuussa 1750 ja siitä lähti inhottava haju edelleen.

s. 115─115v Helmikuussa 1751 Tammiaisten kruununtilallinen Yrjä Heikinpoika Pietilä, jonka tila oli annettu Henkirakuunarykmentin palkkaukseen, valitti naapuristaan Matti Tuomonpoika Jussilasta, että tämä oli ominut vanhastaan Pietilään kuuluneen vasaranmaan, joka oli joutunut pois tilalta sen ollessa autiona. Jussila väitti maan aina kuuluneen hänen tilaansa. Koska tilat olivat kruununtiloja, ei asiaa voitu ratkaista ennen kuin kruunun edustaja oli paikalla.

s. 146─146v Helmikuussa 1751 Kaapro Hollon leski Katri Heikintytär sai käräjillä todistuksen, että ennen häntä Hollon jakamatonta ratsutilaa olivat hallinneet hänen isänsä ja isänisänsä sekä edeltävät sukupolvet pitkiä aikoja.

s. 149─152 Helmikuussa 1751 lääninviskaali Karl Johan Svahnstrup tiedusteli, milloin nimismies Matts Fonsellin rikosasiaa käsiteltäisiin, sillä käsillä olivat viimeiset käräjäpäivät. Nimismies oli vuoteessa niin pahoin sairaana, ettei hän voinut saapua käräjille. Ratsutilalliset Tuomo Pytty ja Tuomo Myllykylä olivat taanneet edellisillä käräjillä, että nimismies saapuisi vastaamaan syytteeseen. Ratsutilallisten valtuutettu pitäjänkirjuri Johan Asproth pyysi, että koska takaus koski vain aikaa näihin käräjiin, hänen päämiehensä vapautettaisiin siitä.

99. Loimaan käräjät 11.─15.2.1752 Tyrvää 29

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 43─45v

Helmikuussa 1752 talollinen Tuomo Piimänen esitti omasta ja Alastaron talollisten sekä kahdeksan nimeltä mainitun talollisen, yhtenä Yrjä Pietilä Tammiaisista, puolesta kirjallisen anomuksen. Sen mukaan Loimaan seurakunnassa oli vanhoista ajoista ollut tapana, että kun ruumiita haudattiin Alastaron kappelin hautausmaahan, maksettiin multarahoja sekä emäkirkolle että kappelille. Kun kappelista tuotiin ruumis emäkirkolle, sai vain emäkirkko multarahat ja tämä oli ollut suureksi menetykseksi kappelille. He hakivat nyt tähän muutosta niin, että kappelikin saisi enemmän tuloja.

s. 92v─93v
Helmikuussa 1752 jatkettiin Hollon perintöriitaa. Maria Kaaprontyttären holhooja oli Heikki Antinpoika Kristeri Urjalan Salmesta.

100. Loimaan käräjät 12.─18.9.1752 Tyrvää 29

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 389─398
Syyskuussa 1752 tutkittiin asiaa, jonka mukaan kankuri Aleksanteri Krusbergin ensimmäisen vaimon äiti kirkonköyhä Kerttu Ristontytär oli kuollut epäilyttävissä oloissa 4. toukokuuta. Hän oli mennyt illalla terveenä nukkumaan saunaan, mutta aamulla hän oli maannut kuolleena ja nahka oli puuttunut hänen selästään, rinnastaan, lanteiltaan, jaloistaan ja käsistään. Otsa oli myös ollut tummunut.

s. 410─410v Syyskuussa 1752 Haaran Jaakko Sipinpoika ja Pöytyän Kaulanperän renki Uoti Jaakonpoika sopivat, että Jaakko antaa Uotille ne kengät, joita hän ei ollut halunnut antaa tälle tämän palvellessa häntä seitsemän vuotta aiemmin. Lisäksi Jaakko lupasi maksaa Uotille pestirahan suuruisen korvauksen.

101. Loimaan käräjät 1.─5.3.1740 Tyrvää 17

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 129─131 § 27
Wettervijkin ja Jaakko Eskonpojan riita vuokraamisesta.

102. Loimaan käräjät 6.─9.10.1740 Tyrvää 17

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 234v─246 § 46
Wettervijkin ja Jaakko Eskonpojan riita vuokraamisesta.

103. Loimaan käräjät 15.─20.1.1741 Tyrvää 18

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 35─38 § 28, 39─39v § 30
Wettervijkin ja Jaakko Eskonpojan riita vuokraamisesta.

s. 10 § 15 Helena Juonikkaan kirje käräjille.

104. Loimaan käräjät 25.─28.8.1741 Tyrvää 18

105. Loimaan käräjät 8.─11.2.1742 Tyrvää 19

106. Loimaan käräjät 16.─20.10.1742 Tyrvää 19

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 272v─273v § 17
Wettervijkin ja Jaakko Eskonpojan riita vuokraamisesta. Jaakon nimenä Ruikka.

107. Loimaan käräjät 24.─28.1.1743 Tyrvää 20

108. Loimaan käräjät 3.─5.10.1743 Tyrvää 20

109. Loimaan käräjät 2.─6.1.1744 Tyrvää 21

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 24v─25 § 20
Tammikuussa 1744 valittiin Loimaalle uutta jahtivoutia. Loimaalaiset eivät halunneet pitäjänkankuri Aleksanteri Heikinpoikaa, sillä tämän jalat olivat epämuodostuneet.

s. 14v─15v § 11 Gabriel Wettervijkin ja Matti Jaakonpoika Ojalan välinen vuokrariita jatkui.

110. Loimaan käräjät 13.─17.10.1744 Tyrvää 21

111. Loimaan käräjät 20.─23.8.1745 Tyrvää 22

112. Loimaan käräjät 20.─25.3.1746 Tyrvää 23

113. Loimaan käräjät 28.10.─3.11.1746 Tyrvää 23

114. Loimaan käräjät 9.1.1747 Tyrvää 24

115. Loimaan käräjät 4.─7.11.1747 Tyrvää 24

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 658─659
Marraskuussa 1747 esitettiin käräjille Hirvikoskella 2. elokuuta 1747 laadittu kauppakirja, jolla furiiri Henrik Rungeen myi omistamansa neljänneksen Vilvaisten Simolan ratsutilasta No 19 lukkari Simo Betheniukselle 400 kuparitaalarilla. Rungeen pidätti kaupassa itselleen ja vaimolleen elinajaksi kaksi peltokappaletta ja niittyä sekä kaalimaan. Lisäksi hän varasi omaan käyttöönsä rakennuttamansa tuvan. Siihen hän aikoi vielä liittää kamarin. Lisäksi hänelle jäi karjasuoja ja heinälato portin vieressä. Tilan asiakirjat Bethenius sai lunastaa 15 kuparitaalarilla. Mikäli Rungeen muuttaisi tilalta, sai lukkari lunastaa hänen hallitsemansa omaisuuden sopivalla summalla ennen muita. Kaupan purkamisesta aiheutui 150 kuparitaalarin korvausvaade.

s. 691─691v Marraskuussa 1747 Matti Paavolan piti ajaa asiaansa oikeudessa, mutta hän oli niin humalassa, ettei hän kyennyt kunnolla puhumaan. Hänelle määrättiin viiden hopeataalarin sakko juopumuksesta ja käräjät lopetettiin, koska tämä oli viimeinen juttu ja alkoi sunnuntain odotus.

116. Loimaan käräjät 11.─14.1.1748 Tyrvää 25

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 57v
Tammikuussa 1748 Kaapro kertoi, että hänen appivanhempansa Hollon ratsutilan toisella puolikkaalla olivat kuolleet useita vuosia aiemmin. Tilan irtain omaisuus oli vielä jakamatta perillisten kesken. Oikeus määräsi kaksi lautamiestä suorittamaan jaon perillisten kesken.

117. Loimaan käräjät 17.─21.10.1748 Tyrvää 25

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 326─327
Lokakuussa 1748 pitäjänapulainen Johan Brunnerus valitti, että ratsutilalliset Kaapro ja Heikki Hollo olivat kaataneet puita ja tehneet lehdeksiä Ryngön ratsutilan metsässä Käärmeensuonmaalla. Brunnerus ajoi asiaa kappalainen Johan Rungiuksen alaikäisten lasten holhoojana. Hollot olivat tehneet näin, sillä heillä oli vuodelta 1649 vanha tuomio, jonka mukaan heidän tilansa oli osallinen kyseiseen maahan. He lupasivat vastaisuudessa välttää tällaista toimintaa.

118. Loimaan käräjät 9.─11.1.1749 Tyrvää 26

119. Loimaan käräjät 9.─13.10.1739 Tyrvää 16

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 263─264 § 11
Lokakuussa 1739 luettiin Hammarlandin kappalainen Daniel Erici Lindqvistin omakätinen kirje päivättynä Eckerössä 23. elokuuta 1739. Siinä hän ilmoitti, että oli saanut tietää Pietilän ratsutilan, jolle hänen isänsä oli perillinen, joutuneen välskärinkisälli Gabriel Wettervijkille. Hovioikeuden lainhuudatusasiakirjoista oli käynyt ilmi, että tämä perusti saantonsa Danielin isän 2. toukokuuta 1701 ja 14. kesäkuuta 1708 kirjoittamiin kirjeisiin. Daniel pyysi, että oikeus hankkisi hänelle kopiot samoista kirjeistä.

s. 264─264v § 12 Lokakuussa 1739 Gabriel Wettervijk valitti, että talollinen Jaakko Eskonpoika Niinijoensuulta oli rikkonut heidän 28. marraskuuta 1726 Pietilän ratsutilan alle kuuluvasta Ruikan tilasta tekemänsä vuokrasopimuksen. Asiaa lykättiin Jaakon asianajaja Johan Sadeelin pyynnöstä.

s. 271─272v § 20 Lokakuussa 1739 Simo Simonpojan vaimo Vappu Matintytär Koskelta vaati isänsä Matti Eskonpojan taloa Mikkolaa Metsämaalta. Hänen mielestään isän velka Antti Sepälle oli kuitattu irtaimen omaisuuden arvolla.

s. 281─281v § 28 Lokakuussa 1739 Vahvalan talolliset pyysivät, että Ilolan Mikko Hannunpoikaa ja Matti Matinpoikaa kiellettäisiin ajamasta keväisin ja syksyisin härkiään, vasikoitaan ja lampaitaan omille pelloilleen Vahvalan peltojen kautta. Tällainen kielto oli ollut aikaisemminkin voimassa. Todettiin, että koko Kojonjoen kantin kirkkotie kulki pellon läpi, eikä vastaajilla ollut vanhastaan mitään muuta tietä. Siksi Ilolan isännät saivat edelleen ajaa karjansa tietä myöten, mutta heidän tuli valvoa, ettei se tallannut vahvalalaisten peltoja tarpeettomasti.

s. 283─283v § 30 Lokakuussa 1739 Tuomo Sipinpoika Myllykylä valitti, että hänen edellisen Laurin ja Mikkelin messun välillä rengikseen palkkaama Heikki Jaakonpoika oli ottanut sotamiehen pestin Pahikaisiin. Ruotuisännillä ei ollut mitään sitä vastaan, että renki palvelisi vuotensa loppuun Myllykylässä. Oikeus ei voinut ottaa kantaa asiaan, sillä se kuului sotaväelle.

s. 283v─284v § 31 Lokakuussa 1739 Männistön perintöratsutilan omistaja majoitusmestari Michael Bjugg ja hänen jakoveljensä Mikko Hannunpoika Mattila ja Matti Matinpoika Liukas Ilolasta valittivat kahdesta Vahvalan talollisesta, että he

s. 290─290v § 46 Lokakuussa 1739 ilmoitettiin, että varusmestari Gustaf Widmanin äiti oli kuollut Somerolla ja hänet oli haudattu edellisenä sunnuntaina. Somerolla haudattiin 7.10.1739 lukkari Matti Heikinpojan leski Kirsti Martintytär. Someron historian mukaan Matti Heikinpoika toimi lukkarina ainakin vuosina 1696─1706. Hänen veljensä oli luultavasti lukkari Sipi Heikinpoika, joka oli edesmennyt 1696. Heidän isänsä oli luultavasti lukkari Heikki Niilonpoika, joka oli toimessa 1662─1690. Hänen sisarensa Liisa Niilontytär haudattiin ilmaiseksi Someron kirkkoon 1695, sillä hän oli hoitanut huolellisesti kirkon irtaimistoa veljensä Heikin kuoleman jälkeen. Heidän isänsä oli puolestaan vuodesta 1648 lukkarina toiminut Niilo Sipinpoika. (1)

(1) Someron historia I. Toim. Esko Aaltonen, Forssa 1949.

120. Loimaan käräjät Tyrvää 10, 23.─25.1.1733

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 22
Tammikuussa 1733 Kuninkaisten Juha Matinpoika Kuitu [Johan Mattsson Kuitu] vaati Inkilän rakuunanvaimo Katri Juhantyttäreltä[Karin Johansdotter] kuutta lyhdettä rukiita ja yhtä lyhdettä ohria. Katri vastasi toimittaneensa viljat Juhan vaimolle Riitta Mikontyttärelle, joka ei nyt ollut paikalla käräjillä.

s. 27v─29. Tammikuussa 1733 perintöratsutilallinen Matti Antinpoika Tohna Vähästäperästä vaati naapuriltaan perintöratsutilallinen Simo Tuomonpoika Pytyltä peltokappaletta, joka hänen mukaansa kuului Tiirin tilaan, joka oli yhdistetty Tohnaan. Asia oli ollut esillä jo käräjillä 26. lokakuuta 1732. Koska Simo ei saapunut vastaamaan, hänelle tuomittiin yhden hopeataalarin sakko ja katselmus suoritettavaksi riidanalaisesta maakappaleesta. Tässä yhteydessä molempien osapuolien tontit mitattiin köydellä ja todettiin, että ne olivat yhtä suuret. Peltokappaleen puolestaan todettiin olevan seitsemän kapanalaa. Se määrättiin Tohnalle.

s. 50v. Tammikuussa 1733 kornetti Thomas Holmstedt Mälläisistä sopi ystävyydessä talollisten Juha Matinpoika Kuidun Kuninkaisista, Paavo Eskonpojan Raikkolasta ja Antti Matinpoika Knuutilan Haitulasta kanssa, että he korvaisivat kukin tälle puoli tynnyriä maltaita. Talolliset olivat Holmstedtin tietämättä pestanneet hänen renkinsä Yrjä Tinganderin sotamiehekseen heinäkuussa 1731.

s. 53─54v. Tammikuussa 1733 käsiteltiin asiaa, jossa Ilolan Mikko Hannunpoika Mattila vaati neljältä naapuriltaan Erkki Pertunpoika Ketaralta, Matti Matinpoika Liukkaalta, Mikko Matinpoika Paavolalta ja Mikko Simonpoika Kallolta yhtä vasaranmaata peltoa, jonka hän väitti kuuluvan tilaansa. Juttu koski myös karjan laidunta ja pientä siltaa sekä aitoja. Katselmuksessa mitattiin köydellä heinämaa pellossa ja päädyttiin siihen, että kukin sai entisen osuutensa kaksi köydenmittaa eli tankoa. Laitumesta kukin sai kolmijaon mukaan ja lähellä sotilastorppaa maan todettiin olevan niin matalaa ja vetistä, että sinne tuli rakentaa silta, toiselta puolen Mattila ja Liukas yhdessä ja toiselta Ketara, Paavola ja Kallo yhdessä. Sillasta eli rännistä todettiin, että se oli tukkeutunut ja nosti vettä maalle. Se oli yhdessä ojan kanssa heti puhdistettava. Aidat todettiin joltisiksikin paitsi yksi pätkä, joka kuului Mikko Paavolan kunnostaa, minkä hän lupasi heti tehdä.

121. Loimaan käräjät Tyrvää 10, 23.─24.10.1733

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 348v─349

Lokakuussa 1733 Annisten Antti Jaakonpoika vaati ruotuosakkaaltaan Niemen Heikki Heikinpojalta korvausta heidän sotamiehensä Johan Gripin varustamisesta 11 vuotta aiemmin. Heikille kuului kolmasosa kuluista, nimittäin sotamiehen pestaamisesta ja muista kuluista, jotka nousivat 7 taalariin 19 äyriin. Heikki väitti maksaneensa osansa jo sillä, että hän kustansi miehen rykmentin kokouspaikalle neljällä taalarilla. Kolmas ruodun isäntä oli Niemen Erkki Heikinpoika. Asiaa ei voitu käsitellä loppuun, sillä se kuului kruunun alaisiin asioihin, joissa piti olla paikalla sen edustaja.

s. 356a─358v
Lokakuussa 1733 kirkkoherra Gabriel Lauraeus ilmoitti käräjille, että Haaran sotamies Yrjä Späd oli juopotellut neljäntenä rukouspäivänä kestikievari Kaapro Hollon luona Onkijoella ja sitten aiheuttanut pahennusta Haarassa ruotuisäntänsä Tuomo Matinpoika Mattilan tilalla. Tätä oli ollut todistamassa koko kyläkunta. Vaikka Mattilan isäntä oli suostunut hyvitykseen, katsoi kirkkoherra, että sotamiestä oli rangaistava pyhäpäivän rikkomisesta. Kirkkoherra vaati rangaistusta myös Hollolle siitä, että hän oli myynyt väkeviä niin suurena pyhäpäivänä. Späd kertoi menneensä kirkosta Holloon ja ostaneensa kuudella äyrillä paloviinaa. Kotiin tullessaan hän kielsi olleensa humalassa. Hän myös kielsi juoneensa enää enempää tuona päivänä. Mattilan mukaan Späd ei ainoastaan ollut humalassa, vaan tämä oli myös yrittänyt hyökätä hänen kimppuunsa. Mattila oli siksi joutunut piiloutumaan. Späd kutsui todistamaan talollisia Matti Heikinpoika Luukasta ja Antti Sipinpoika Sipilää. Späd oli sukulaisuussuhteissa kumpaankin näistä, nimittäin ensimmäisen serkku ja toisen sisaren mies. Matti Luukas kertoi ilman valaa seisseensä kartanollaan myöhään rukouspäivän iltana. Hän oli kuullut pellolta huutoa, joka muistutti hyvin paljon Spädin ääntä. Antti Sipilä puolestaan kertoi nähneensä Spädin makaavan Mattilan kartanolla humalassa. Kun Antti oli mennyt kotiinsa, oli sotamies tullut sinne ja uhannut lyödä Mattilaa. Hän oli kuitenkin heti mennyt sotilastorpalleen.

122. Loimaan käräjät Tyrvää 11, 23.─24.1.1734

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 6─6v
Tammikuussa 1734 käsiteltiin juttua, jonka mukaan Kuninkaisten Jaakko Uotinpoika Välläri oli lyönyt syyskuussa kuoliaaksi naapurinsa Juha Matinpoika Kuidun kaksi vuotta vanhan sian. Sika oli tunkeutunut Jaakon kelvottomasta aidasta kylän ohra- ja kauramaalle. Sika määrättiin korvattavaksi 11 kuparitaalarilla sen kuoltua lyömistä seuraavana päivänä.

s. 12─12v. Tammikuussa 1734 sotamiehen vaimo Liisa Tuomontytär Ypäjältä vaati Onkijoen Heikki Heikinpojalta kahdeksaa kuparitaalaria, joka oli jäänyt maksamatta hänen palkastaan hänen palveltuaan Heikillä kymmenen vuotta aiemmin. Heikki sanoi, että tilan isäntänä oli tuolloin ollut hänen vävynsä Antti Krekinpoika, jonka leski oli sittemmin avioitunut Heikki Sipinpojan kanssa. Nämä olivat maksaneet rahat Heikin mukaan. Kun hän ei halunnut mennä asiassa valalle, suostui hän maksamaan Liisalle kuusi taalaria.

s. 13─13v. Tammikuussa 1734 jatkettiin Yrjä Spädin riehumisen käsittelyä. Kun kukaan todistajista ei sitonut häntä sapattirikokseen, vapautettiin hänet syytteestä.

s. 14─15 Tammikuussa 1734 Vampulan Soinilan Matti Matinpoika valitti, että hänen vaimonsa Anna Matintyttären isä Matti Kristonpoika oli kuollut kolme vuotta aiemmin ja täysin vieras mies Antti Tuomonpoika hallitsi nyt apen tilaa Metsämaan Mikkolaa. Paikalle tuli saada myös Matin kälyt Vappu ja Peatta asian käsittelemiseksi.

s. 24v─25v Tammikuussa 1734 Vampulan kylän Kristo Tuomonpoika esitti asukasoikeuskirjeen Haitulan Pehun tilaan.

s. 31v─32 Tammikuussa 1734 Vähänperän Simo Tuomonpoika Pytty kertoi isänsä Tuomo Tuomonpojan kuolleen jo ryssän miehityksen aikana ja äitinsä Riitta Jaakontyttären vuosi sitten. Hän halusi heidän perintönsä jaettavaksi hänen ja hänen veljiensä talollinen Tuomo Mannilan ja Matin sekä sisariensa Virtsanojalle naidun Annan ja jo heti rauhan tultua kuolleen Riitan kolmen pojan ja kolmen tyttären kesken. Riitan lapsista Antti Nissinpoika ja Anna Nissintytär olivat vielä alaikäisiä. Riitan alaikäisten lasten holhoojaksi valittiin Matti Antinpoika Tohna.

123. Loimaan käräjät Tyrvää 11, 21.─23.10.1734

ei ollut mitään

124. Loimaan käräjät Tyrvää 12, 28.─30.1.1735

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 43v─47
Tammikuussa 1735 Majanojan Elias Antinpoika maksoi veljilleen Matts ja Gustaf Fonteniukselle sekä sisarelleen isänperinnön heidän ratsutilaltaan. Perinnön saivat myös ”veli” ratsutilallinen Jaakko Matinpoika Juonikas Majanojalta ja Majanojan augmenttitalollinen Tuomo Antinpoika.

125. Loimaan käräjät Tyrvää 12, 18.─19.8.1735

ei ollut mitään

126. Loimaan käräjät Tyrvää 13, 28.─30.1.1736

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 96─96v
Tammikuussa 1736 Metsämaan Juha Tuomonpoika valitti naapuristaan Simo Pertunpoika Ennukasta, että kun Juha oli edellisenä syksynä raivannut itselleen niityn Simon niityn viereen ja aidannut sen, oli Simo tunkenut itsensä sille.

s. 108v─109v Tammikuussa 1736 Heikki ja Kaapro Hollo riitelivät omistuksista ja Kaapro ilmoitti ostaneensa tilan.

s. 138v Tammikuussa 1736 Kaapro Hollo valitti, että korpraali Careen oli luvannut hänelle tyttärensä paimeneksi ja saanut siitä kolme kuparitaalaria, josta puolet oli pestirahaa. Hän ei ollut kuitenkaan lähettänyt tytärtä palvelukseen. Kun Careen lupasi antaa seuraavana keväänä nuoremman 10-vuotiaan tyttärensä palvelukseen, tyytyi Hollo tähän.

s. 141v─142 Tammikuussa 1736 siltavouti Tuomo Juhanpojan leski Hebla Matintytär esitti miehensä 1734 saaman asumisoikeuskirjeen Niinijoensuun Voigt Ryssän taloon, joka oli ollut autiona vuodesta 1723.

127. Loimaan käräjät Tyrvää 13, 18.─23.10.1736

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 234 § 17
Lokakuussa 1736 Hirvikosken Kristo Pertunpoika tunnusti lyöneensä Kaapro Antinpoikaa edellisenä keväänä häissä. Tästä hän sai kuuden markan sakon.

s. 234─235 § 18 Lokakuussa 1736 Hollojen verivitunpoika juttu

s. 243─243v. § 33 Lokakuussa 1736 Hirvikosken Kristo Pertunpoika halusi saada puolikkaan Hollon ratsutilasta Kaapro Antinpojalta itselleen sillä perusteella, että hän oli ennen ollut perillinen tilalle. Kaapro kuitenkin sanoi, että tila oli kruununmaata. Seuraavilla käräjillä tuli esittää mahdolliset tilan saantoon liittyvät asiakirjat.

s. 243v─244 § 34 Lokakuussa 1736 määrättiin, että Heikki Sipinpoika Hollon pystyttämä karjasuoja oli siirrettävä, sillä se sijaitsi Kaapro Hollon tontilla ja oli sitä paitsi maantien päällä. Heikki oli rakennuttanut rakennuksen papin rakuuna Petter Nystedtillä.

s. 251v─254 § 45 Lokakuussa 1736 nimismies Simon Brandstock ja komppanian vääpeli Conrad Rusk toivat oikeuden eteen Turun läänin jalkaväkirykmentin sotamiehen numero 22 Yrjä Spädin, joka oli 25. edellistä elokuuta pahoinpidellyt lankonsa ja ruotuisäntänsä Tuomo Matinpoika Mattilan Haarasta niin pahoin, että tämä oli ollut melko heikko ja saanut pelätä menettävänsä henkensä. Sotamies oli otettu kiinni tästä syystä ja pidetty siitä lähtien vangittuna. Spädin selityksen mukaan hän oli kyseisenä päivänä ajanut viljojaan riiheen Tuomon härillä. Kun hän oli ollut viemässä viimeistä kuormaa, oli Tuomo tullut pellolle. Sanailun jälkeen Tuomo oli sanonut, että se saisi hävetä, jolla oli suuret silmät. Späd oli lyönyt häntä kirveenvarrella olkapäihin ja tönäissyt nyrkillä rintaan. Späd oli ajatellut jättää asian siihen, mutta kun Tuomo oli sanonut, että hän tulisi vastaamaan lyönneistään, oli Späd ottanut aidaspuun ja lyönyt sillä vielä kerran olkapäille. Tuomo oli kaatunut tästä ja alkanut valittaa. Hän oli huutanut lapsilleen läheiselle pellolle, että nämä tulisivat apuun. Späd oli ajanut härät paikalta ja myös Tuomo oli noudettu härillä kotiin. Nimismies oli lähettänyt käräjien puolesta lautamies Tuomo Sipinpojan kysymään Tuomon vointia. Hän ilmoitti jo olevansa paremmassa kunnossa, mutta olevansa edelleen työhön kykenemätön. Hän ei ollut myöskään antanut ottaa Spädiä kiinni eikä ollut kykenevä saapumaan käräjille. Esivalta sai hänen puolestaan tehdä Spädin kanssa mitä halusi. Ratsutilallinen Kaapro Antinpoika Hollo kertoi käyneensä Tuomon luona matkallaan käräjille. Tämä oli jo ollut sen verran parempana, että hän oli kulkenut kepin kanssa huoneesta toiseen. Hän oli ollut heikko ja sylkenyt verta eikä ollut sietänyt päällään muita vaatteita kuin paidan. Hän oli pyytänyt Kaaproa kertomaan käräjille, ettei niiden jäsenten tarvinnut vaivaantua hänen luokseen, sillä tilanne ei olisi muuttunut siitä, mitä hän oli lautamiehelle kertonut. Kaapro kertoi, että kun hänet oli kutsuttu paikalle katsomaan Tuomoa, oli tämä ollut edelleen siinä reessä, jossa hänet oli tuotu kotiin. Hänessä oli näyttänyt olevan vain vähän eloa. Tämän jälkeen Tuomo oli pyörtynyt ja vironnut vasta jonkin ajan kuluttua. Hän oli jo pystynyt puhumaan Paikalle oli pyydetty välskärinkisälli Gabriel Wettervijk, joka oli tarkastanut Tuomon vammat. Hän oli antanut tutkimuksestaan kirjallisen kertomuksen, joka liitettiin oikeuden pöytäkirjaan. Tämä oli todennut hänen selkänsä ja olkapäänsä olevan turvonnut oikealta puolelta. Käsi oli niin turvonnut, ettei hän voinut nostaa sitä tai taivuttaa taakse. Kylkiluut olivat murtuneet, sillä hengittäminen oli vaikeaa. Muuten potilaalla oli kovat kivut ja hän oli vuoteenomana. Asiassa ei vielä voitu tehdä päätöstä, sillä Tuomo oli edelleen erittäin heikkona.

128. Loimaan käräjät 22.─24.2.1737 Tyrvää 14

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 1
Helmikuussa 1737 käräjät aloitettiin valitsemalla Isonperän Antti Tuomonpoika, Haaran Matti Heikinpoika Luukas, Korven Heikki Tuomonpoika, Männistön Simo Heikinpoika ja Levälän Tuomo Jaakonpoika uusiksi lautamiehiksi.

s. 6 Helmikuussa 1737 ratsutilallinen Kaapro Hollo Onkijoelta esitti edesmenneen lääninkamreeri Hans Svahnin 26. lokakuuta 1736 maakirjasta antaman todistuksen, jonka mukaan Hollon ratsutila oli numero 34 everstiluutnantin komppaniassa ja muodostui neljän äyrin verosta ja yhdestä vanhasta ja uudesta manttaalista. Todistuksen Hollo oli halunnut puolustaakseen hallintaoikeuttaan tilaan Hirvikosken Risto Pertunpoikaa vastaan.

s. 14─15 Helmikuussa 1737 käsiteltiin jälleen Tuomo Mattilan pahoinpitelyä. Tuomo oli tullut yhä heikommaksi ja heikommaksi ja oli nyt antanut kannattaa itsensä käräjätupaan reessä. Hän odotti kuoleman korjaavan hänet milloin tahansa. Suurin kipu ja vaiva hänellä oli rinnassa, eikä hän voinut sanoa sen johtuvan muusta kuin siitä, että Späd oli polvilla kolhinut hänen rintaansa. Späd toisti lyöneensä lankoaan vain nyrkillä rintaan. Muuten oli tapahtunut juuri niin kuin tämä kertoi. Koko riita oli syntynyt sikojen syömästä viljasta, jonka vuoksi Tuomo halusi kieltää Spädiä käyttämästä riihtään samaan aikaan hänen kanssaan. Todettiin, että Späd oli ollut jo aiemmin riitaisa Tuomoa kohtaan ja luvannut, ettei enää koskaan löisi tätä. Tuomo kertoi naapurinsa Antti Sipinpoika Sipilän voivan todistaa, että Späd oli uhannut nylkeä hänen nahkansa. Tämän Sipilä todistikin. Späd halusi kiistää Sipilän todistuksen, sillä tämän sisar oli Tuomon vaimo. Tuomo itse halusi mielellään antaa Spädille anteeksi, jotta voisi kuolla ilman vihaa. Späd passitettiin Turun linnaan odottamaan Tuomon kohtalon täyttymistä.

s. 28v─29 § 31 Helmikuussa 1737 Kaapro Hollo halusi saada asiansa ratsutilan omistuksen suhteen loppuun käsitellyksi. Kun vastapuoli oli kuitenkin poistunut käräjiltä ennen asian käsittelyä, halusi Kaapro korvauksen kuluistaan. Hän vaati korvausta 16 peninkulman matkasta Turkuun sekä kaksilta hänen osaltaan turhilta käräjäkäynneiltä. Oikeus tuomitsi Risto Pertunpojan korvaamaan hänelle 30 kuparitaalaria kuluja.

s. 29v─30 § 32 Helmikuussa 1737 tuomittiin Korven talollisille Matti Jaakonpoika Paavolalle, Mikko Jaakonpojalle, Jaakko Paavonpojalle ja Risto Simonpojalle pitäjänkirjuri Johan Weloniukselta 14 hopeataalaria sillan rakennuskustannuksia ja käräjäkuluja kaksi hopeataalaria. Welonius ei ollut itse saapunut vastaamaan haasteeseen Korven sillan rakennuskustannuksista.

129. Loimaan käräjät 10.─13.10.1737 Tyrvää 14

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 71v─73v
Lokakuussa 1737 sotamies Späd tuotiin Turun linnasta käräjille. Tuomo Mattila kertoi kuntoutuneensa sen verran, että hän oli pystynyt raahautumaan käräjäpaikalle, mutta kuntoon hän ei ollut vieläkään tullut. Späd selitti, että myös toinen sotamies Pieti Hellman olisi lyönyt Tuomoa piiskalla. Tämän Tuomo kuitenkin kielsi. Hellman oli lyönyt häntä ainoastaan jaloille kerran. Miesten välillä oli ollut koko 14 vuoden ajan, jonka he olivat asuneet lähekkäin, riitaa ja tappelua. Späd vapautettiin kuolemantuomiosta, sillä Tuomo oli elänyt vuoden ja yön. Hänet päästettiin vastaamaan vapaalta jalalta, kun hänen ruotuisäntänsä Matti Jaakonpoika takasi hänet. Ennen tuomion julistamista haluttiin vielä nähdä, paranisiko Tuomo Mattila ennalleen.

s. 85v─86 § 19 Lokakuussa 1737 sotamies Heikki Skogmarck halusi saada isänsä Antti Sipinpojan perinnön veljeltään Kemppilän Jaakko Antinpojalta.

s. 100v─101v § 37 Lokakuussa 1737 Kallion Jaakko Erkinpoika valitti kuuden muun kylän isännän kanssa, että Haaran Sipi Mikonpoika Lassila oli raivannut niittynsä heidän kylänsä yhteiselle laidunmaalle. Sipi sanoi olevansa yhtä oikeutettu maakappaleeseen kuin nämä ja halusi pitää raivionsa. Koska Sipin olisi kuitenkin tullut kysyä lupa yhteismaan käyttöön muilta osakkailta, tuomittiin hänelle viiden hopeataalarin sakko.

s. 105 § 43 Lokakuussa 1737 Hirvikosken Risto Pertunpoika ilmoitti haastaneensa Onkijoen Kaapro Hollon vastaamaan perinnöstä ja ratsutilan omistuksesta. Lautamiehen todistuksen mukaan tämä oli kuitenkin sairaana vuoteessa eikä voinut tulla käräjille vastaamaan.

s. 118v─119 § 66 Lokakuussa 1737 käsiteltiin asiaa, jonka mukaan kruununtilalliset Juha Yrjänpoika Kutila ja Kuninkaisten Juha Matinpoika Kuitu olisivat vaihtaneet tilojaan Turun Heikin markkinoilla ja sopineet kaupan perumisesta 200 kuparitaalarin maksun. Kun Kuitu oli tullut perumapäälle, halusi Kutila saada ainakin sakkosumman 200 taalaria. Kuitu lupasi hänelle korvaukseksi kaksi myllyn vuorokautta hänen eliniäkseen ja tähän Kutila tyytyi. Kruununtilan vaihtaminen ei olisi ollut sallittua tällä tavoin.

130. Loimaan käräjät 16.─19.1.1738 Tyrvää 15

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 1v─2v § 1
Tammikuussa 1738 palattiin asiaan, jossa Haaran Sipi Lassilaa oli sakotettu Kallion kylän laitumen ottamisesta niityksi. Paikalla olivat nyt osapuolet edellisiltä käräjiltä ja lisäksi Onkijoen Ryngön omistaja komministeri Johan Rungius. Koska mukaan oli tullut myös Rungius vaatimaan oikeuksiaan, lykättiin asian käsittely seuraaville käräjille, kun mahdolliset asiaa valaisevat asiakirjat olisi saatu paikalle.

s. 5─6v § 7 Tammikuussa 1738 Huittisten Raijalan Heikki Sipinpoika esitti hänen ja Onkijoen ratsutilallinen Heikki Heikinpoika Hollon välillä 16. helmikuuta 1730 tehdyn sopimuksen. Sen mukaan Heikki Heikinpojan ratsutilaa olivat viljelleet suuressa köyhyydessä hänen esivanhempansa, jotka olivat siten jättäneet osan tilasta autioksi ja joutuneet velkaan. Velkaa oli sekä kruunulle että raatimies Hirvolle Naantalissa. Siksi Heikki luovutti ratsutilansa vävylleen Heikki Sipinpojalle, joka oli aikeissa avioitua hänen vanhimman tyttärensä, Antti Krekinpojan lesken, Anna Heikintyttären kanssa. Heikki Sipinpoika lupasi maksaa tilan velat ja hoitaa appensa tämän kuolemaan sekä haudata tämän sitten kunniallisesti. Lisäksi hän lupasi pitää perheen muut lapset suojissaan, jos nämä suostuisivat työskentelemään tilalla. (Heikki Heikinpojan puumerkki H, Heikki Sipinpojan HR yhteen kirjoitettuna.)

s. 16v─19 § 20 Tammikuussa 1738 Tuomo Mattila kertoi sopineensa lankonsa Yrjä Spädin kanssa niin, että tämä maksoi hänelle kuusi plootua eli 12 hopeataalaria työnteon estymisestä, kivusta ja särystä. Lisäksi hän maksoi välskäri Wettervijkille kaksi plootua. Tuomo luopui myös mahdollisista sakkokorvauksista niin, että Spädin maksettavaksi jäisi vain kruunulle suoritettava osa. Lopuksi Tuomo kertoi olevansa niin murskana rinnasta ja olkapäistä, että hän ei enää koskaan paranisi ennalleen. Hän ei voinut kääntyä taaksepäin eikä nostaa mitään. Oikeuskin armahti Spädin sakoista.

s. 22 § 24 Tammikuussa 1738 välskärinkisälli Gabriel Wettervijk esitti perinnönjakoasiakirjan, jonka kihlakunnantuomari Detlofsson oli laatinut 14. ja 15. marraskuuta 1707 Henrik Bertilssonin ja Elin Eriksdotterin jälkeen. Sen mukaan velkoja oli 1 726 taalaria ja pesän arvo oli 1448 taalaria. Velkaa oli siis 278 taalaria yli pesän arvon. Wettervijkin appi, nimismies Henrik Henriksson oli maksanut velat ja veljensä, ahvenanmaalaisen papin Erik Lindqvistin hyväksynnällä ja kahdella 2. toukokuuta 1701 ja 14. kesäkuuta 1708 päiväämällä kirjeellä hänestä oli tullut tilan isäntä. Wettervijk puolestaan oli saanut tilan avioitumalla nimismies Lindqvistin ainoan tyttären Annan kanssa. Hänelle annettiin tilaan nyt ensimmäinen lainhuuto.

131. Loimaan käräjät 9.─13.10.1738 Tyrvää 15

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 262─262v § 28
Lokakuussa 1738 kornetti Thomas Holmstedt, Kreki Markula, Joose Puontila ja Jaakko Kärki Mälläisistä valittivat viidettä naapuriaan Tuomo Mikonpoika Pietilää vastaan siitä, että hän oli jättänyt velvollisuutensa suorittamatta yhteisestä hernemaan aidanrakennuksesta. Siten viisi muuta olivat joutuneet tekemään hänen osuudestaan 402 kyynärää aitaa. Pietilä pyrki selittämään, että hän oli valinnut oman hernemaansa erilleen muista. Hänet määrättiin maksamaan korvauksena muille yhteensä 37 kuparitaalaria.

s. 283v─285v § 48 Pytty, Tauler, Vesa, tavarat isonvihan ajalta pytyllä, on jo kirjotettuna.

s. 298v § 67 Lokakuussa 1738 Kaapro Hollo pyysi paloapua, sillä häneltä oli palanut 22. elokuuta riihi täynnä ohria ja akanoita. Vahinko arvioitiin riihen osalta 50, viljan osalta 60 ja olkien ja akanoiden osalta 4 kuparitaalarin arvoiseksi. Viljaa oli ollut viisi tynnyriä. Koko vahinko oli siten 114 taalaria. Vahinko oli tapahtunut aamupäivällä, kun Kaapro oli ollut luuvassa viskaamassa. Hän oli aiemmin laittanut kolme halkoa riihen pesään ja ne olivat jo palaneet. Hän oli kuullut riihestä ääntä ja mennyt katsomaan. Orsilla olevien viljojen edessä ollut lauta oli ollut tulessa. Kaapro oli paiskannut oven kiinni ja juossut hakemaan väkeä ja vettä sammuttaakseen tulen. Vettä oli kaadettu uunin ja viljojen päälle, eikä tulta ollut enää näkynyt, vain savua. Kun kattoa oli revitty, oli tuli roihahtanut uudelleen niin voimakkaasti, ettei mitään ollut enää tehtävissä. Hänelle myönnettiin 114 kuparitaalaria paloapua.

132. Loimaan käräjät 29.3.─2.4.1739 Tyrvää 16

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 42─42v § 22
Huhtikuussa 1739 majoitusmestari Simon Galle ja Simo Pytty ilmoittivat sopineensa käräjäpaikalla, että Galle ei enää kanna Pyttyä vastaan tämän hukkaamasta 11½ kyynärästä drojetkangasta, sillä tämä oli jo korvannut sen hänelle 33 kuparitaalarilla.

s. 42v─43 § 25 Huhtikuussa 1739 Onkijoen Heikki Heikinpoika Hollo ja hänen tyttärensä Anna sopivat rakuuna Yrjä Nymanin kanssa, että he korvasivat hänelle heti puoli tynnyriä rukiita siitä lehmänvuokrasta, joka oli kolmelta vuodelta heti rauhan tulon jälkeen.

s. 61─61v § 47 Huhtikuussa 1739 Ilolan Mikko Hannunpoika valitti, että Ilolan ja Vännilän isännät olivat antaneet edellisenä kesänä karjansa syödä ja tallata heidän yhteisesti omistamansa Rantaniitun. Lisäksi osakkaat eivät huolehtineet kunnolla kyseisen niityn aidoista. Mikko halusi heidät velvoitettavaksi aitojen kunnossapitoon. Lisäksi karjan päästäminen niitylle tuli kieltää. Tätä vastaan paikalla olleilla kyläläisillä ei ollut mitään huomauttamista.

s. 87─90v § 65 Huhtikuussa 1739 Tuomo Antinpoika Metsämaan Mikkolasta esitti asiakirjoja, jotka liittyivät hänen tilan saantoonsa. Tila oli Majanojan Sepän augmentti ja perintömaata. Sen veroäyri oli 4:12 ja manttaali 2/3. Tila maksoi vuotuisena verona 24:7 hopeataalaria. Edelliset omistajat Matti Eskonpoika ja Juliana Yrjäntytär olivat jääneet veroista velkaa Tuomon isälle ratsutilallinen Antti Sepälle 125 hopeataalaria jo vuodesta 1703. Tila oli huudatettu Tuomolle ensimmäisen kerran kesäkäräjillä 1722. Tilan vanhat perilliset olivat Riitta ja Vappu Matintyttäret sekä heidän sisarensa Annan mies rakuuna Matti Matinpoika Vampulan Soinilan kylästä.

133. Loimaan käräjät Ulvila 2A, 8.─10.7.1676

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 141.
Heinäkuussa 1676 lautamies Juha Yrjänpoika Vännilästä vakuutti, että Suutarlan Martti Martinpoika oli sanonut hänelle hänen viedessään tälle haastetta, että hän oli velkaa kahdeksan kuparitaalaria Kurittulan Matti Mikonpojalle. Martti määrättiin ne nyt maksamaan, vaikka hän ei ollut saapunut käräjille.

s. 143. Heinäkuussa 1676 Euran Jaakko Tuomonpoika tuomittiin maksamaan oman tunnustuksensa mukaan Metsämaan Sipi Jaakonpojalle 12 taalaria tämän pojan renginpalkkaa.

s. 145v. Heinäkuussa 1676 Haaran Mikko Sipinpoika pyysi lautakunnalta todistusta, sillä hän aikoi hakea Pöytyän käräjillä korvausta Prunkkalan asukkailta. Loimaalaisten olisi pitänyt kyyditä sotaväkeä vain sinne saakka, mutta heidän laiminlyöntinsä vuoksi monet joutuivat jatkamaan kyytiä aina Turkuun saakka.

134. Loimaan käräjät Ulvila 2A, 9.─10.1.1677

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 150.
Tammikuussa 1677 Turun porvari Lars Goriuksen perilliset vaativat saataviaan 7:8 taalaria Tammiaisten Kleme Uotinpojalta.

s. 150. Tammikuussa 1677 Turun porvari Lars Goriuksen perilliset vaativat saataviaan 22 taalaria Kojon Jaakko Abrahaminpojalta.

s. 152v─153v. Tammikuussa 1677 perintötalolliset Hintsalan Kreki Pertunpoika ja Sipi Tuomonpoika sekä Annisten Hannu Ravaltinpoika valittivat kivalteri Ludvig Markuksenpojan korjanneen heinät heidän Haaranojanniitultaan ja Laiskaniitulta. Samoin he valittivat Vammalan Yrjä Yrjänpojan korjanneen heinät heidän Pykimaniitultaan.

s. 157. Tammikuussa 1677 lautamies Sipi Jaakonpoika Metsämaalta vakuutti haastaneensa Korven Sipi Erkinpojan ja Martti Lassinpojan vastaamaan Vilvaisten Jaakko Joosenpojalle renginpalkasta. Koska he eivät saapuneet vastaamaan, saivat molemmat kolmen markan sakon.

s. 164. Tammikuussa 1677 Myllykylän Perttu Sipinpoika sai kolmen markan sakon, kun ei tullut vastaamaan hänelle annettuun haasteeseen.

s. 165─165v. Tammikuussa 1677 Metsämaan Sipi Jaakonpoika, Tahvo Erkinpoika ja Esko Knuutinpoika tunnustivat olevansa velkaa asessori Nicolaus Lietzenille kaksi tynnyriä maltaita ja heidät tuomittiin ne maksamaan.

135. Loimaan käräjät Ulvila 2A, 8.─9.6.1677

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 174.
Kesäkuussa 1677 Tammiaisten Yrjä Matinpoika Hulsi tunnusti, että hänen karjansa oli päässyt Suutarlan Martti Martinpojan niitylle ja oli tehnyt siellä kahden talvikuorman vahingon, joka hänet tuomittiin korvaamaan.

s. 180. Kesäkuussa 1677 Loimaalta myönnettiin Soinilan Tuomo Lassinpojalle 15 kuparitaalaria siitä, että hän oli ollut kihlakunnan herrainpäiväedustajana Turussa provinsiaalikokouksessa kahdeksan päivää ja hän oli maksanut matkansa itse.

136. Loimaan käräjät Ulvila 2A, 22.─24.1.1676

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 89.
Tammikuussa 1676 lautakunta vakuutti, että Kuninkaisten Maisa Simontytär oli köyhä. Hänen vävynsä oli Metsämaan Sipi Jaakonpoika, jolla oli luonaan hänen tavaroitaan. Vanhempi tytär oli Anna Tuomontytär ja nuorempi Kerttu Tuomontytär. Sipi määrättiin pitämään anoppinsa syytingillä lupauksensa mukaan. Kerttu tuli ottaa palvelukseen Annan luo.

s. 90. Tammikuussa 1676 lautamiehet Sipi Jaakonpoika Metsämaalta ja Mikko Sipinpoika Haarasta määrättiin ulosmittaamaan Korven Martti Lassinpoika Paavolalta Sieppalan Saara Sipintyttärelle vielä tuleva perintö.

s. 91, 99. Tammikuussa 1676 Hirvikosken Jaakko Sipinpoika todisti, että Haitulan Juha Matinpoika Pehu oli jäänyt neljä vuotta aiemmin velkaa Joenperän Simo Heikinpojalle 12 taalaria 16 äyriä kuparirahaa. Juha tuomittiin nyt maksamaan ne takaisin. Samalla Mäenpään Kreki Heikinpoika ja Pieti Mikonpoika vapautettiin Juhan korvausvaatimuksesta hänen palaneesta ladostaan, kun he vannoivat valallaan, etteivät he tai heidän väkensä olleet sitä polttaneet.

s. 95v. Tammikuussa 1676 turkulainen Jöran Paavonpoika vaati Kuninkaisten Matti Martinpoika Välläriltä vuodelta 1675 olevaa velkaa neljää tynnyriä viljaa ja härkää. Asia lykättiin, kunnes asiakirjat saataisiin käräjille.

s. 99v─100. Tammikuussa 1676 Haaroisten räätäli Perttu Jaakonpoika kertoi, että häneltä oli varastettu Kaikkien pyhien päivän aikaan hopeamalja, hopeatuoppi, hopeaketju, 40 riikintaalaria, dukaatti, 8 ruotsalaista taalaria, kultasormus ja sinettisormus. Nämä olivat olleet lippaassa aitassa ja varkaat olivat päässeet niihin käsiksi murtamalla kaksi seinän tukkia. Lipas oli ollut saman kylän Matti Jaakonpojan arkussa. Matilta oli varastettu seuraavana yönä puoli tynnyriä rukiita. He epäilivät varkaudesta sotamies Heikki Yrjänpoikaa, joka kielsi asian. Todisteina he esittivät Virtsanojan Antti Yrjänpoika Kurjen luota löytyneitä kolmea kuningas Kustaan kolmen markan rahaa ja Levälän Juha Söyringinpojan luota löytyneitä kahta kuuden markan rahaa. Nimismies Henrik Bertilsson sanoi Heikki Yrjänpojan ja Marketta Pertuntyttären lähteneen Turkuun kun käräjät julistettiin ja palanneen edellisenä iltana. Asia lykättiin, kunnes todistajat saatiin paikalle käräjille.

137. Loimaan käräjät Ulvila 2A, 8.─10.7.1676

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 111v.
Heinäkuussa 1676 Haaran Tuomo Matinpoika Mattila kertoi, kuinka hänen isänsä Matti Matinpoika oli 5. tammikuuta 1670 ilmoittanut käräjillä, että hänen nuorempi poikansa Juha Matinpoika saisi tilan hänen kuolemansa jälkeen. Koska tilan tuli kuitenkin lain ja maan tavan mukaan jäädä vanhimmalle pojalle, suostui isä siihen, mikäli Tuomo elättäisi hänet ja äitinsä näiden kuolemaan saakka tilalla.

s. 112v─113. Heinäkuussa 1676 esitettiin 16. maaliskuuta 1676 päivätty kauppakirja, jolla nimismies Henrik Bertilsson osti 760 kuparitaalarilla Lähteen tilan majoitusmestari Johan Walsteniukselta.

s. 116─117. Heinäkuussa 1676 Tammiaisten Yrjä Matinpoika Hulsi ei voinut kieltää, että hänen koiransa oli purrut kuoliaaksi kaksi saman kylän Matti Lassinpojan vuohta, toinen kymmenen markan arvoinen ja toinen kuuden markan arvoinen. Hänet tuomittiin korvaamaan ne neljällä kuparitaalarilla. Samalla Matti valitti Yrjän lyöneen häneen edellisen Helluntain aikaan neljä verihaavaa ja neljä verinaarmua. Näistä Yrjä joutui maksamaan yhteensä 36 markan sakot. Yrjä vannoi vielä, ettei ollut vastuussa Matin varsan kuolemasta ja hänet vapautettiin tästä syytteestä.

s. 117. Heinäkuussa 1676 valitti pitäjänapulainen Henricus Jonicus yhdessä veronkantokirjuri Erik Wessmanin kanssa, että Karsattilan Tuomo Jaakonpoika oli rakentanut hänen tangolleen kuusinurkkaisen rakennuksen. Koska tila kuului Loimaan kreivikunnan haltijalle ja siitä maksettiin hänelle verot, oli rakennuksesta haittaa Jonicuksen peltosaralle. Tuomo sanoi saaneensa luvan rakennuksen pystyttämiseen Jonicuksen edeltäjältä tilalla, mutta lupasi siirtää sen heti pois.

s. 117v. Heinäkuussa 1676 Metsämaan Sipi Jaakonpoika jakoveljineen sai katselmusmiehet niitylle, josta he riitelivät Kuninkaisten ja Kojonperän talollisten kanssa.

s. 119─119v. Heinäkuussa 1676 vaati Vähänperän Tuomo Fransinpoika Joenperän Simo Heikinpojalta [Simon Henrichsson Vähätalo] Pienenkankaansuonniittyä. Simo ei ollut paikalla, vaan makasi kotona sairaana. Tuomo esitti 10. maaliskuuta 1593 päivätyn laamannintuomion, jonka mukaan Mikko Soron 2 äyrin ja 6 penningin tila oli liitetty Tuomon tilaan. Lautakunnan todistuksen mukaan Vähänperän Pentti Hannunpoika oli myynyt samansuuruisen maan Joenperän Simolle.

s. 120v. Heinäkuussa 1676 määrättiin mittamiehet määrittelemään ne niityt, jotka Kurittulan Yrjä Heikinpoika antoi saman kylän Matti Mikonpojalle ja Matti Juhanpojalle korvaukseksi niistä niityistä, jotka hän oli polttanut näiltä.

s. 122. Heinäkuussa 1676 nimismies Henrik Bertilsson valitti, että hän oli vaihtanut hevosia Raikkolan Tuomo Eskonpojan kanssa. Hänen saamansa hevonen oli halvaantunut ja hän oli lähettänyt sen kolmen päivän päästä takaisin Tuomolle. Tämä määrättiin pitämään hevosensa itse ja lähettämään nimismiehen hevonen tälle takaisin.

s. 122v─123. Heinäkuussa 1676 Ypäjän Tuomo Yrjänpoika valitti menettäneensä vesimyllyn jokin aika saman kylän Sipi Simonpojan tilan alle. Sipin mukaan mylly oli aina kuulunut hänen tilalleen. Sipi esitti laamannintuomion vuodelta 1550. Sen mukaan Tuomon tilalla ollut mylly oli aiheuttanut suurta vahinkoa Myllykylän tilalle ja Tuomon edeltäjä tilalla Knuutti Jaakonpoika oli vaihtanut sen Lasse Myllykylän kanssa niittyyn Myllykylän maista. Tämä vaihto vahvistettiin jälleen.

138. Loimaan käräjät Ulvila 2A, 30.─31.8.1677

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 183v.
Elokuussa 1677 Metsämaan Sipi Jaakonpoika sai oikeudelta kaksi miestä ulosmittaamaan hänen saatavansa hänelle velkaa olleilta loimaalaisilta.

s. 184. Elokuussa 1677 Loimaan Vännilän Joose Pertunpoika vannoi olevansa velkaa Kukonharjan Sipi Kristonpojalle vain kaksi tynnyriä viljaa. Hänet tuomittiin ne maksamaan Sipille.

s. 185. Elokuussa 1677 tuomittiin Metsämaan Sipi Jaakonpoika maksamaan velkansa 11 taalaria 10 äyriä kuparirahaa Turun kauppias Joachim Wargentinille.

139. Loimaan käräjät Ulvila 2A, 25─26.9.1676

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 132v.
Syyskuussa 1676 huudatettiin toisen kerran Haaran Matti Matinpojan tila hänen velastaan Loimaan kreivikunnalle.

s. 134. Syyskuussa 1676 Huittisten Leppäkosken Heikki Martinpoika kertoi, että häneltä oli varastettu 13 markan painoinen kuparikattila. Hän oli saanut kuulla, että hänen naapurinsa Jaakko Paavonpoika oli myynyt sen Majanojan Yrjä Lassinpojalle. Nyt hän halusi saada kattilansa takaisin. Koska Yrjä ei nyt ollut käräjillä, hänelle ilmoitettiin, että hänen tulisi toimittaa kattila takaisin sen oikealle omistajalle.

s. 134v. Syyskuussa 1676 Mälläisten Tuomo Matinpoika Markula sai miehet ulosmittaamaan hänen poikansa Erkin saatavat loimaalaisilta.

s. 140. Syyskuussa 1676 Tammiaisten Kleme Uotinpoika ilmoitti olevansa velkaa lehmän vuokraa Hennijoen Erkki Erkinpojalle kahdeksan kappaa rukiita. Hänet määrättiin ne maksamaan.

140. Loimaan käräjät Tyrvää 7, 27.1.─29.1.1730

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 118v─120v. Tammikuussa 1730 pitäjänkirjuri Johan Welonius valitti, että hänen omistamansa Korven Markulan tilan rakennuksille tuli vahinkoa, kun kylän karjakuja kulki niiden vieritse joen rannassa. Siksi hän vaati naapureitaan Mikko Ruotusta, Matti Paavolaa, Heikki Viipuria ja Risto Isotaloa vastuuseen ja siirtämään karjansa kulun sille karjakujalle, joka kulki läheltä Ruotusta. Naapurit vastustivat siirtoa, sillä kyseinen kuja oli ahdas ja aivan epäsopiva, sillä silloin karjaa varten olisi tarvinnut rakentaa lautta joen yli. Nyt he saattoivat käyttää hyväkseen siltaa, joka jo vanhastaan oli sijainnut kylän siinä päässä. He saivat luvan käyttää vanhaa tietä, mutta heidän tuli rakentaa silta niin, ettei pitäjänkirjurille aiheutunut vahinkoa karjakujasta.

s. 124─124v. Tammikuussa 1730 Pöytyän Kaulanperän Heikki Sipinpoika ilmoitti, että hän aikoi avioon onkijokelaisen Antti Krekinpojan lesken Anna Heikintyttären kanssa. Ensimmäisestä avioliitosta oli kolmevuotias Kalle Antinpoika. Heikin pyynnöstä Kallelle asetettiin holhoojaksi talollinen Sipi Lassila Haarasta ja määrättiin omaisuuden jako pojan ja äidin välillä.

s. 135v─136. Tammikuussa 1730 lautamies Mikko Tahvonpoika Hartoisista vakuutti, että hän oli haastanut pitäjänkirjuri Weloniuksen läsnä ollessa leski Anna Heikintyttären Onkijoelta vastaamaan saman kylän Kaapro Antinpojalle ratsutilan rakuunanvarusteista. Kaapro oli hankkinut niitä myös Annan hallitseman ratsutilan puolikkaalle yhteensä 33 taalarilla 7 äyrillä hopeaa. Anna määrättiin korvaamaan osansa 16 taalaria 18½ äyriä.

141. Loimaan käräjät Tyrvää 7, 26.─30.10.1730

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 252v─253.
Lokakuussa 1730 Hirvikosken kylän talolliset kantoivat Onkijoen ratsutilallisia Kaapro Antinpoikaa ja Heikki Sipinpoikaa vastaan siitä, että nämä olivat hakanneet heidän metsäänsä. He vaativat ratsutilallisilta vahingonkorvausta. Koska kyseessä olivat itse maiden rajat, määrättiin kruununtilalliset hankkimaan paikalle kruunun edustaja, jotta asiaa voitaisiin käsitellä edelleen.

s. 255v─256. Lokakuussa 1730 kruununvouti Johan Forss ilmoitti, että Kuninkaisten Jaakko Uotinpoika Välläri oli kruunulle velkaa ylimääräisiä veroja 44 taalaria 23 äyriä hopeaa ja kymmenen tynnyriä viljaa. Koska hänellä ei ollut mitään ulosmitattavaa, pyysi kruununvouti, että Jaakon omistamaan osaan Välläriä annettaisiin perintöoikeus kruunulle. Tilanosaan annettiin ensimmäinen lainhuuto kruunulle.

142. Loimaan käräjät Tyrvää 8, 22.─23.1.1731

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 40v─41v.
Tammikuussa 1731 todettiin, että Jaakko Välläri oli luovuttanut kolmanneksen perintöratsutilastaan langolleen Knuutti Jaakonpojalle. Sopimuksen mukaan, jonka he olivat tehneet 2. toukokuuta 1725, otti Knuutti suurimman osan veloista maksaakseen.

s. 58v─59.

Tammikuussa 1731 Annisten Antti Jaakonpoika Pusa esitti katselmuspöytäkirjan, joka oli tehty hänen kärsittyään vahinkoa tulipalossa 24. lokakuuta 1730. Häneltä oli palanut aivan uusi asuntopirtti ja aitta sitä vastapäätä, aivan uusi karjasuoja ja rehulato. Vahingot nousivat yhteensä 156 taalariin kuparirahaa. Tuli oli päässyt irti kellaripirtistä, jota oli lämmitetty edellisenä iltana. Joku oli saattanut käydä siellä pärevalkean kanssa ja siksi Antille ei voitu myöntää paloapua. Lautakunta ja käräjärahvas antoivat hänelle kuitenkin hänen suuren köyhyytensä tähden kahdeksan kupariäyriä käräjäkunnan jokaiselta asutulta talolta.

s. 62─62v. Tammikuussa 1731 Metsämaan Aune Tuomontytär Mattila ja Matti Tuomonpoika Koppala kertoivat, että heidän naapurinsa Tuomo Antinpoika oli jauhanut edellisenä syksynä heidän yhdessä omistamassaan jalkamyllyssä. Hän oli käsitellyt siellä tulta varomattomasti sillä seurauksella, että mylly oli palanut. Koska rakennus oli ollut vanha, he halusivat Tuomaan hankkivan ainoastaan uudet myllynkivet tai maksavan ne 12 kuparitaalarilla. Tuomas määrättiinkin hankkimaan ne, sillä hän ei voinut osoittaa viattomuuttaan, vaikka siihen vetosikin.

s. 63v─67v. Tammikuussa 1731 esitettiin aiemmin määrätyn Ypäjän Haukan katselmuksen tulokset. Miespihassa sijaitsivat pakari ja vierastupa välissä olevine eteisineen ja kamareineen, kaluaitta, asuntopirtti, kellarirakennus luhteineen, sauna sekä portti. Karjapihassa oli kaksi navettaa, talli, sikala sekä rehulato. Pihan ulkopuolella sijaitsivat kolme aittaa, kaksi riihtä ja akanahuone.

143. Loimaan käräjät Tyrvää 8, 25.─27.10.1731

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 122─123.
Lokakuussa 1731 valitti Kaapro Hollo Onkijoelta, että ratsutilan toisen puolikkaan isäntä Heikki Sipinpoika oli kuljettanut pois hänen korjaamansa heinät, jotka oli niitetty Kaapron pellon alapuolelta. Kaapro esitti lautamiehen tekemän jaon heidän välillään. Heikki esitti toisen, jonka mukaan kyseinen pelto kuului hänelle. Kun kumpikin kiisti toisen vaateen, määrättiin katselmus, joka voitiin suorittaa vasta kun kruunun edustaja olisi paikalla.

s. 142v─143. Lokakuussa 1731 ilmoittivat kuusi Euran kyläläistä, Juha Kuitu Kuninkaisista, nimismies Simon Brandstock, Knut Välläri, Tuomo Tapio, Antti Tuomola ja Tuomo Mattila, että he olivat rakentaneet jalkamyllyn Kuivakoskeen Kuninkaisissa. He halusivat nyt saada myllylle laillisen luvan, jota ei voitu myöntää ennen kuin myllystä kerättävä myllytulli olisi määritelty.

s. 144v─145v. Lokakuussa 1731 valitti nimismies Simon Brandstock, että Knuutti Jaakonpoika Välläri oli tukkinut kylän karjakujan joelle siten, että hän oli rakentanut aidan saunansa nurkalta nimismiehen tuvan nurkalle. Kun Knuutti suostui purkamaan aidan hyvällä, ei nimismies halunnut muuta kuin korvauksen kuluistaan kuusi kuparitaalaria.

s. 145v─147v. Lokakuussa 1731 Tammiaisten Yrjä Heikinpoika Pietilä syytti saman kylän sotamies Heikki Rönbergiä siitä, että tämä teki kaikenlaista vahinkoa Tammiaisten metsässä. Sotamies oli kerännyt lehdeksiä, kiskonut tuohta ja kaatanut kaskea.

s. 150. Lokakuussa 1731 Matti Heikinpoika Haro eli Luukas Onkijoelta ilmoitti vaimonsa Kirsti Matintytär Juonikkaan kuolleen. Parilta jäi kaksi poikaa ja kaksi tytärtä, joiden holhoojaksi määrättiin näiden eno Jaakko Matinpoika Juonikas Majanojalta. Samalla määrättiin omaisuus jaettavaksi isän ja lasten välillä, sillä isä aikoi uuteen avioon.

144. Loimaan käräjät Tyrvää 9, 29.─31.1.1732

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 12v─13
Tammikuussa 1732 Matti Tuomonpoika Koppala ja Perttu Simonpoika Mattila Metsämaalta halusivat saada takaisin kauan Majanojan Jaakko Matinpoika Juonikkaalle ja Elias Matinpojalle pantattuna olleen niityn. Koska asiaa oli käsitelty jo vuoden 1724 käräjillä, tuli silloinen päätös tuoda käräjille ennen asian ratkaisua.

s. 13─13v. Tammikuussa 1732 sotamies Yrjä Späd haastoi oikeuteen lankonsa Tuomo Matinpoika Mattilan edesmenneen vaimonsa Anna Matintyttären perinnöstä. Annan vanhemmat olivat olleet Matti Tuomonpoika ja Maalina Pertuntytär. Perinnönjako oli suoritettu isän jälkeen 11. joulukuuta 1723. Tuomo sanoi pesän olleen velkaisen kun hän otti sen haltuunsa. Pesän arvo oli ollut vain 286 taalaria ja velkoja oli ollut 383 taalaria. Tuomo vapautettiin Spädin ja muiden perillisten perintövaateista.

s. 41─41v. Tammikuussa 1732 Tuomo Sipinpoika Myllykylä Tuomas Myllykylä Ypäjältä esitti isänsä Sipi Pertunpojan Sipi Myllykylä puolesta perinnönjakoasiakirjan päivättynä 24. lokakuuta 1724. Sen mukaan Sipi oli jakanut isänsä Perttu Sipinpojan Perttu Myllykylä ja äitinsä Maria Martintyttären Maria Martintytär perinnön sisarustensa kanssa. Veli Erkki Erkki Myllykylä oli saanut 120 taalaria ja sisaret Katri Kaarina Myllykylä, Annika Annika Myllykylä ja Liisa Liisa Myllykylä kukin 60 kuparitaalaria. Paikalla oli vain Katrin poika Iisakki Yrjänpoika Isaac Anttila Koskelta, joka vakuutti äitinsä saaneen perintöosansa.

s. 41v. Tammikuussa 1732 todettiin, ettei kantaja Knuutti Jaakonpoika Välläri ollut voinut osoittaa, että Heikki Hollo olisi luvannut antaa hänelle vaimonsa sisarentyttären Katri Heikintyttären kahden vuoden ajaksi lapsenpiiaksi. Heikki oli luvannut tytön vain vuodeksi ja sen kuluttua tyttö oli palannut hänen luokseen.

145. Loimaan käräjät Tyrvää 9, 26.─30.10.1732

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 366v─367v.
Lokakuussa 1732 vaativat Kallion Erkki Antinpoika ja hänen vaimonsa Liisa Jaakontytär Onkijoen Heikki Sipinpojalta lehmää ja 7½ kappaa rukiita, jotka Heikki oli lainannut Liisan edelliseltä mieheltä Heikki Sipinpojalta. Onkijoen Heikki tunnusti saaneensa viljan, mutta väitti ostaneensa sen. Neljä vuotta aiemmin kuolleen Heikin karjan Liisa oli myynyt Onkijoen Heikin mukaan. Heikki oli ollut vastaajan appiukon Heikki Heikinpojan lihallinen isä (?). Onkijoen Heikin mukaan kuolleelta Heikiltä ei ollut jäänyt omaisuutta edes hautajaisten hinnan vertaa. Onkijoen ratsutilallisen vaimo Anna Matintytär antoi Onkijoella 25. lokakuuta 1732 käräjille todistekirjeen, jonka mukaan Liisa oli joutunut lainaamaan kaiken miehensä hautajaisiin. Heikki Heikinpojan pienestä peltokappaleesta Liisa ei ollut saanut kuin 13 kappaa ohria.

s. 393─400v. Lokakuussa 1732 Antti Pertunpoika Mattila [Anders Bertilsson Mattila] Metsämaalta kertoi, että hän oli kihlannut leskiemäntä Riitta Juhantyttären saman kylän Tuomolasta [Brita Johansdotter Tuomola]kaksi päivää ennen Marian ilmestyspäivää yhdeksällä kuparitaalarilla. Paikalla oli ollut Antin lanko, sisar Aunen puoliso, sotamies Heikki Skogmarck. [Henrik Andersson Skogmark] Antti anoi kihlauksen purkamista ja korvausta tuomiokapitulilta. Kun lanko oli kysynyt leskeltä, oliko kihlaus varmasti pitävä, oli tämä vastannut että se kesti kyllä. Koska lesken talossa ei pitänyt olla työvoimaa, oli Antti lähtenyt isänsä tilan töistä ja rakentanut lesken tilalle uuden talon kolmen miehen avustuksella. Hän oli myös kyntänyt lesken pellot ja kylvänyt ne omilla rahoillaan ostamallaan siemenviljalla. Kaiken tämän leski oli käyttänyt hyväkseen, kun Jumala oli siunannut hyvällä vuodentulolla. Jaakon päivän aikaan leski oli lähettänyt hänen arkkunsa kihlalahjoineen takaisin hänelle. Koska Antti ei tuolloin ollut paikalla, ei hän ollut saanut sanansaattajaltakaan mitään selitystä asiaan. Kysyttyään asiaa leskeltä Antti oli ymmärtänyt, että tämä halusi vain pitää hyvänään hänen työnsä ja rahansa. Antti oli koko ajan asunut vanhempiensa ruoassa lesken viereisessä talossa. Leski oli vain joskus pyytänyt hänet syömään. Vaikka kihlauksessa oli ollut paikalla vain yksi todistaja, ei Antti ollut työskennellyt lesken tilalla kuin renki, sillä muuten hänet olisi pestattu sinne. Antti esitti seuraavan laskun leskelle ajalta 25. maaliskuuta 22. heinäkuuta 1732: tynnyri vanhoja ohria 13 taalaria, yhdeksän kappaa ohria 4 taalaria, 1½ kappaa herneitä 28 äyriä, 2 kappaa kauroja 24 äyriä, juurikassiemeniä lusikallinen 9 äyriä, tehnyt uuden karjasuojan 28 taalaria, kyntänyt pellot, tehnyt 12 kuormaa hakoja sontaan, vetänyt 5 kimppua tuohia 4 taalaria, tehnyt neljä kuormaa aidaksia, tehnyt kuorman paaluja, puhdistanut ojaa 119 syltä, tehnyt uutta aitaa 25 syltä, yhteensä 50:29 kuparitaalaria.

s. 422v─423. Lokakuussa 1732 Ilolan Mikko Hannunpoika sai katselmusmiehet hänen ja hänen naapureidensa Matti Matinpoika Liukkaan ja Erkki Pertunpoika Ketaran välille puhjenneeseen riitaan peltokappaleiden omistuksesta.

s. 434─434v. Lokakuussa 1732 Matti Antinpoika Tohna Vähästäperästä yritti saada naapuriltaan Simo Tuomonpoika Pytyltä peltokappaletta, mutta tämä ei saapunut vastaamaan haasteeseen.

146. Loimaan käräjät Ulvila 2A, 14.─16.6.1664

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 1v.
Kesäkuussa 1664 Annisten Perttu Fransinpoika esitti 26. syyskuuta 1656 annetun kihlakunnantuomion, jonka mukaan Sakari Luukkaanpoika oli velkaa Riitta Akuntyttärelle, joka nyt oli Pertun vaimo, viisi kuparitaalaria. Summa määrättiin maksettavaksi.

s. 4v─5. Kesäkuussa 1664 Ilmaristen Kreki Tuomonpoika Prellu kertoi kaataneensa kaskea, kun hänen rajanaapurinsa Kössilän Tuomo Luukkaanpoika oli tullut myös kaatamaan hänen maalleen. Tämä oli myös polttanut kasken ja viljellyt sen omaksi hyödykseen. Lautamiehen todistuksen mukaan Kreki oli kaatanut kaskesta pienet puut ja jättänyt suuret tukit talveksi kotiin vietäväksi. Tämän työn oli lautamiehen mukaan vallannut Tuomo. Tuomo kielsi asian ja vaati katselmusta. Osapuolille määrättiinkin katselmusmiehet.

s. 10. Kesäkuussa 1664 kestikievari Tuomo Matinpoika Markula Mälläisistä valitti, että piika Kerttu Tuomontytär oli ottanut häneltä pestin Mikkelin päivän aikaan 1663, mutta paennut palveluksesta nyt kymmenen päivää aiemmin. Asia lykättiin, sillä piika ei ollut paikalla käräjillä.

s. 12. Kesäkuussa 1664 Korven Matti Matinpoika ilmoitti, että hänen tytärpuolensa Maria Yrjäntytär aikoi avioitua Kauhanojan Knuutti Sipinpoika Sipilän Knut Sipilä pojan Antin Antti Sipilä kanssa. Asiassa määrättiin inventaario, sillä Knuutti halusi Matin pois tilalta, jolla oli monta alaikäistä perijää.

s. 12v─13. Kesäkuussa 1664 nimismies Erik Henriksson syytti Perttu Matinpoika Mullia Niinijoensuulta tammansa tärvelemisestä. Mulli oli nimismiehen ratsumiehen Kristo Krekinpojan mukaan ottanut nimismiehen hevosen tämän sisarelta Sofia Eriksdotterilta ja valjastanut sen omien kärryjensä eteen. Mulli vapautettiin kuitenkin ratsumiehen todistuksen mukaan tamman kuoleman aiheuttamisesta. Hän sai kolmen markan sakon siitä, että oli ottanut luvatta nimismiehen hevosen. Lisäksi nimismies vaati korvausta siitä, että Volttisten Kustaa Hannunpojan poika Tuomo oli karannut häneltä palveluksesta Pertun messun aikaan 1662 ja lähtenyt sotamieheksi Riikaan veljelleen Kustaa Kustaanpojalle.

s. 13. Kesäkuussa 1664 Heikki Martinpoika Marttila [Henrik Mårtensson Martti] Kauhanojalta pyysi katselmusta rajoista, jotka oli tuomittu 11. tammikuuta 1591 pitäviksi. Hänelle myös myönnettiin katselmusmiehet kauhanojalaisten edustajiksi.

s. 13─13v. Kesäkuussa 1664 edesmenneen ratsumestari Mickel Johanssonin leski Kirsti Johansdotter Männistöstä vaati Tammiaisten Kleme Uotinpojalta sitä osaa Tirmaniitusta, jonka tämä oli raivannut metsittyneestä maasta omaan käyttöönsä. Kleme määrättiin luovuttamaan maa leskelle todistajien kertomuksen mukaan. Samalla Vännilän Juha Yrjänpoika vaati Klemeltä Lepistön yhden talvikuorman niittyä. Myös Tammiaisten Yrjä Matinpoika Hulsi vaati Klemeltä isänsä Matti Erkinpojan aiemmin hallitsemaa niittyä.

s. 15v. Kesäkuussa 1664 Simo Sipinpoika Hakkinen Piltolasta vaati saataviaan räätäli Kreki Tuomonpojalta Hintsalasta. Asiaa hoitamaan määrättiin ulosottomiehet.

147. Loimaan käräjät Ulvila 2A, 22.─25.11.1664

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 23─26.
Marraskuussa 1664 Ratsumiehen leski Saara Tuomontytär halusi tutkittavaksi poikansa ratsumies Erkki Fransinpojan kuoleman. Poika oli löydetty josta hukkuneena. Inspehtori Johan Grimsten kertoi Myllykylän Sipi Simonpojan sanoneen, ettei Mökköisten Yrjä Tuomonpoika olisi löytänyt ratsumiestään joesta, jos Vähänperän Tuomo Fransinpojan poika Sipi Tuomonpoika ei olisi sitä sinne pistänyt. Sipi Simonpoika kielsi sanoneensa näin, mutta inspehtori pysyi sanassaan. Leski Saara kuitenkin vastasi, että jos pojat olivat olleet yhdessä metsässä, ei hän silti kantanut epäilystä Sipiä kohtaan, sillä he olivat kuin veljeksiä toisilleen. Niinijoensuun Perttu Mullin vaimo Kerttu Matintytär todisti, että Sipi Pytty oli tullut hänen luokseen auringon laskiessa. Mukanaan hänellä oli ollut ratsumiehet Tuomo Heikinpoika Vilvaisista ja Erkki Erkinpoika Lappijoelta. Sipi oli jäänyt yöksi hänen luokseen, mutta kaksi muuta olivat jatkaneet matkaansa. Lopulta Sipi vapautettiin kuolemantuottamusepäilystä ja asia alistettiin hovioikeudelle.

s. 27v. Marraskuussa 1664 Metsämaan Sipi Jaakonpoika Ennukka ilmoitti menettäneensä Ristin messun aikaan tulipalossa riihensä, luuvansa ja latonsa sekä kahdeksan tynnyriä neljä kappaa viljaa, akanoita ja olkia. Vahingoksi arvioitiin 200 kuparitaalaria ja hänelle maksettiin sen mukaan paloapua kappa viljaa tai neljä hopeaäyriä talolta Loimaalla.

s. 28. Marraskuussa 1664 Majanojan Lassi Juhanpoika Juonikas ilmoitti menettäneensä Pertun messun aikaan tulipalossa uuden riihensä, luuvansa ja latonsa. Lisäksi häneltä tuhoutui viljaa, akanoita ja olkia. Vahinko arvioitiin 120 kuparitaalariksi. Paloapua hän sai kahdeksan kupariäyriä jokaiselta Loimaan talolta.

s. 31 Marraskuussa 1664 Kojon Jaakko Abrahaminpoika vaati päätöstä siitä katselmuksesta, joka oli pidetty edellisenä syksynä Orisuolla ja Pykimaalla hänen ja Onkijoen Heikki Sipinpojan välillä. Koska Heikki Rynkä oli jo poistunut käräjiltä vastaamatta asiassa, hänelle langetettiin kolmen markan sakko.

s. 31v─32. Marraskuussa 1664 Tammiaisten Yrjä Matinpoika Hulsi esitti tuomion, jossa määriteltiin Virranniitun pituus ja leveys siltä osin kuin se kuului hänelle. Hänen naapurinsa Kleme Uotinpoika oli ominut kappaleen niitystä itselleen. Kleme joutui luopumaan maasta ja sai kolmen markan sakot. Samalla Yrjä sai miehet jakamaan isänperinnön irtaimen osuuden hänen ja hänen sisarustensa välillä.

s. 33─33v. Marraskuussa 1664 Metsämaan talolliset valittivat, että he olivat menettäneet edellisessä elokuussa valtavassa kaatosateessa ja raekuurossa kaiken talvi- ja kevätviljansa, nimittäin rukiin, ohran, herneet, kaalin, nauriit, pellavat ja hampun sekä humalatarhansa. Mitään he eivät olleet voineet korjata elannokseen. Tämän todistivat myös lautakunta ja pitäjän rahvas, jotta he saattoivat hakea kruunulta verohelpotuksia. Varmemmaksi vakuudeksi todistuksen alle lyötiin vielä kihlakunnan sinetti.

148. Loimaan käräjät Ulvila A2, 10.─13.3.1666

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 40.
Maaliskuussa 1666 Turun porvari Lars Markusson Gorius vaati Metsämaan Sipi Jaakonpojalta saataviaan yhdeksää kuparitaalaria. Sipi vastasi, ettei ollut enempää kuin kuusi taalaria velkaa, ja sen hän lupasi maksaa heti.

s. 40v. Maaliskuussa 1666 Haitulan Knuutti Matinpoika valitti, ettei hänen veljensä Juha Matinpoika ollut maksanut hänelle hänen perinnöstään kuin 21 kuparitaalaria. Perintö oli jaettu 14. maaliskuuta 1661. Knuutin mukaan koko perintöosuus oli 47 taalaria 15 äyriä. Juha ilmoitti maksaneensa perillisten velkojien saatavat, joista kuusi taalaria kuului Knuutille. Oikeus katsoi, että Knuutilla oli siten saatavia enää 20 taalaria 15 äyriä. Juha oli antanut Knuutille neljä niityllä sijainnutta heinälatoa käyttöön ja hänen tuli ne nyt palauttaa.

s. 42. Maaliskuussa 1666 esiintyi käräjillä rykmentinkirjuri Jonas Anbergin valtuutettu Hans Ragvaldsson.

s. 42v. Maaliskuussa 1666 mainitaan ensimmäistä kertaa käräjillä nimismies Henrik Bertilsson. Hän esitti Åkerössä 1. maaliskuuta 1666 päivätyn valtakirjansa virkaan.

s. 43─43v. Maaliskuussa 1666 valittivat kaikki Vähänperän isännät sitä, että he olivat menettäneet satonsa vuosina 1663, 1664 ja 1665 niin, että heidän oli pakko hankkia kylvöviljansa muualta. He saivat todistuksen hakeakseen kruunulta verohelpotuksia.

s. 46. Maaliskuussa 1666 kestikievari Heikki Sipinpoika Rynkä anoi pitäjän nimissä Kreki Heikinpoikaa pitäjänräätäliksi.

s. 48v. Maaliskuussa 1666 Kojon Jaakko Abrahaminpoika vaati Onkijoen Heikki Sipinpojalta Orissuon niittyä ja metsää vanhalla laamanni Jesper Mattsson Kruusin tuomiolla. Heikki sanoi omistavansa metsän yhdessä Jaakon kanssa. Tämä vaati Heikkiä osoittamaan asian omistuskirjeillään seuraavilla käräjillä.

s. 53. Maaliskuussa 1666 Virtsanojan Esko Sipinpoika valitti naapurinsa Simo Tuomonpojan korjanneen hänelle kuulumattomia heiniä Himossuolta ja Rokassuon rannasta. Asiassa määrättiin katselmus, sillä Simo kielsi korjanneensa näiltä alueilta heiniä. Jutussa mainitaan myös nimismies Erik Henriksson jo edesmenneenä.

s. 53v. Maaliskuussa 1666 määrättiin jakomiehet Metsämaan Sipi Jaakonpojan pyynnöstä jakamaan Metsämaan kylän talollisten pellot heidän keskensä.

s. 53v. Maaliskuussa 1666 Huittisten Huhdin Yrjä Eskonpoika ei voinut kieltää olevansa velkaa kaksi tynnyriä viljaa Tammiaisten raajarikolle ja kerjäläiselle Pentti Uotinpojalle.

149. Loimaan käräjät Ulvila 2A, 7.─9.8.1666.

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 60v─62.
Elokuussa 1666 Karsattilan Tuomo Jaakonpoika Hulmi syytti naapuriaan pitäjänapulainen Henricus Juonicusta siitä, että tämä olisi varastanut heiniä Ylistaron kartanon ladosta. Tuomo myönsi sanoneensa, että Henricus oli ottanut heiniä toisesta ladosta, kuin mihin hänellä oli oikeus. Henricus esitti hoppmanni Henrik Bertramin hänelle 12. lokakuuta 1665 antaman kirjeen, jonka mukaan hän sai ottaa eräältä autiotilalta kaksi kuormaa heiniä ja kaksi kuormaa ohran olkia. Hän oli myös ottanut kyseisen autiotilan viljelykseen. Tuomon mukaan hän oli ottanut kuitenkin viisi talvikuormaa, ja tämän hän aikoi todistaa seuraavilla käräjillä. Tuomo Hulmi sanoi, että herra Henricus otti aina tilaisuudesta vaarin, kun oli mahdollista saada riita aikaan. Asiaa ei voitu käsitellä loppuun ilman tuomiokapitulin edustajaa. Herra Henricus valitti lisäksi, että Hulmi oli tullut eräänä päivänä häiritsemään työtä, kun hän oli ollut kaskellaan hakkaamassa renkinsä ja kahden piikansa kanssa.

s. 62v. Elokuussa 1666 seppä ja talollinen Tuomo Matinpoika Markula Mälläisistä kertoi, että hänen poikansa Jaakko oli kuollut ilman miespuolista perillistä ja jättänyt jälkeensä vain kolme pientä tyttölasta. Hänen toinen poikansa Heikki, joka oli täysikasvuinen, aikoi nyt jättää isänsä tilan, koska arveli veljensä perillisten aikanaan häätävän hänet pois tilalta. Tuomo oli nyt testamentannut vaimonsa suostumuksella ikimuistoisen perintötilansa tälle pojalleen Heikille ennen muita perillisiä. Testamenttia ei hyväksytty oikeudessa, sillä hovioikeus oli kieltänyt niin tekemästä testamentin tekijän vielä eläessä.

s. 63. Elokuussa 1666 Virtsanojan Tuomo Paavonpoika pyysi jakomiehiä suorittamaan hänen vanhempiensa perinnönjaon hänen ja hänen sisarustensa välillä.

s. 63. Elokuussa 1666 Vähänperän Hannu Martinpoika valitti menettäneensä osan Pienikankareen niitystä. Hänen naapurinsa Tuomo Pytty [Thomas Fransson Pytty] ilmoitti yhden tangon Pleikun tilasta joutuneen avioliiton kautta Joenperän Heikki Vähätalon [Henrich Ericsson Vähätalo] tilaan. Pleikun omisti Pytty. Asiassa määrättiin katselmus. Samalla Mökköisten Antti Yrjänpojan [[https://www.geni.com/people/Anders-Heikkil%C3%A4/600000004774801481] vaimo Katri Fransintytär [Karin Fransdotter Heikkilä] kyseli veljeltään Tuomo Fransinpojalta heidän edesmenneen veljensä Jaakko Fransinpojan omaisuutta.

s. 63v. Elokuussa 1666 Kojon Jaakko Abrahaminpoika valitti Onkijoen Heikki Sipinpoika Ryngän tunkeutuneen hänen Orisuon niitylleen. Rynkä sanoi rajan kulkevan Vihaladon suon kannasta Riihimäenkuonoon ja Patosensaaren suon keskelle ja hänellä olevan siitä yhden äyrin maan vuonna 1540 annetun laamannintuomion mukaan.

150. Loimaan käräjät Ulvila 2A, 30.10.─3.11.1666

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 70v─71.
Marraskuussa 1666 nimismies Erik Henrikssonin leski Anna Eriksdotter määrättiin maksamaan mieheltä tilittämättä jääneet vuoden 1651 verorahat.

s. 75─75v. Marraskuussa 1666 jatkettiin Jaakko Abrahaminpojan ja Heikki Ryngän välisen niittyriidan käsittelemistä.

s. 79v. Marraskuussa 1666 Vähänperän Tuomo Pytty vaati Piltolan Esko Nissinpojalta tynnyrin ohria tämän vuonna 1657 aiheuttamasta palovahingosta hänen viljassaan. Samoin hän vaati 25 kuparitaalaria palaneista heinistään ja ladostaan. Tuomon seitsemän ladon niitty Kettävä oli palanut poroksi.

s. 81. Marraskuussa 1666 Vampulan kappalainen herra Knutin leski Marketta Matintytär vaati Tammiaisten Kleme Uotinpojalta miehensä kappalaisen saatavia, joita tämä oli haluton maksamaan toisin kuin muut kyläläiset. Kleme tuomittiin kolmen markan sakkoon vastahakoisuudesta ja maksamaan saatavat.

s. 82v. Marraskuussa 1666 määrättiin jakomiehet jakamaan perintöä Reitolan Matti Matinpojan vaimon ja tämän veljen Vähänperän Markku Krekinpoika Soron välillä.

s. 84. Marraskuussa 1666 Tammelan Haapaniemen Vappu Sipintytär vaati Metsämaan Sipi Jaakonpojalta tynnyrillistä rukiita kahden vuoden lehmänvuokrana. Sipi sanoi, että hänellä oli ollut karjassaan Vapun neljän vuoden ikäinen hieho, joka ei ollut lehmä.

151. Loimaan käräjät MM 10, ES 1923, 18.─20.3.1658

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 150v.
Maaliskuussa 1658 Mökköisten Yrjä Tuomonpoika ilmoitti kuljettaneensa Tammiaisten Uoti Klemenpojan puolesta Ämmäisten latokartanoon 14 tukkia. Koska asia oli selvä, tuomittiin Uoti maksamaan palkkiona viisi markkaa, jotka Kosken Tuomon tuli ulosmitata tarvittaessa.

s. 153 Maaliskuussa 1658 Tuomo Matinpoika Koskelta ilmoitti myyneensä tamman 25 kuparitaalarilla Metsämaan Sipi Jaakonpojalle. Rahoista hän oli saanut vain 20 taalaria. Hän vaati puuttuvaa summaa kaupan takuumiehiltä Köyliön Matilta ja Kesärlän Esko Lassinpojalta, jotka olivat vanhoja lautamiehiä. Nämä myös määrättiin maksamaan loppu ja hakemaan korvausta Sipiltä tai tämän perillisiltä.

s. 153 Maaliskuussa 1658 lautamiehet Korven Lassi ja Kosken Tuomo määrättiin ulosmittaamaan rästi lehmän hinnasta Kallion Aune Matintyttäreltä. Lehmän hän oli ostanut Haaran Mikko Sipinpojalta.

s. 153 Matti Mikonpoika Mikola Kurittulasta syytti Tuomo Jaakonpoikaa Karsattilasta metsäpalon sytyttämisestä. Matille oli koitunut siitä suurta vahinkoa. Koska todistaja Tuomo Hulmi oli haastettu näille käräjille, mutta hän oli jäänyt pois ilman laillista syytä, tuomittiin hänet kolmen markan sakkoon ja tulemaan seuraaville käräjille asian jatkokäsittelyä varten.

s. 153v Vähänperän Markus Krekinpojan ja Simo Mikonpojan riita kahdesta niittykappaleesta, Pienikankareesta ja Ahoniitusta, lykättiin seuraaville käräjille.

s. 153v Maaliskuussa 1658 Vännilän Erkki määrättiin ulosmittaamaan Tammiaisten Kleme Uotinpojalta tämän ruodun ruoturahat.

s. 155v Maaliskuussa 1658 Yrjä Sipinpoika Korvesta vaati Metsämaan Sipi Jaakonpojalta 3½ vuoden lehmänvuokraa. Sipin vaimo Maisa Tuomontytär vastasi, että hän oli saanut vuosittain korvauksen lehmästä. Lisäksi todettiin, että Sipi oli joutunut velkoihin kreivi Arvid Wittenbergille ja kruunulle köyhyytensä vuoksi. Sipi määrättiin maksamaan ensin nämä, ja mikäli jotakin jäisi yli hänen omaisuudestaan, saisivat muut velkojat sen Perintökaaren 22 luvun mukaan.

s. 155v─156. Maaliskuussa 1658 Haaran Mikko Sipinpoika halusi saada takaisin ne yhdeksän kuparitaalaria, jotka hän oli lainannut Kallion Aune Matintyttären apelle Pentti Lassinpojalle tämän tilan vahvistukseksi. Koska Aune oli veloissa kreivi Wittenbergille, määrättiin hänet maksamaan ensin tämän saatavat ja vasta sitten muiden velkojien vaatimukset.

s. 158 Maaliskuussa 1658 lautamies Tuomo Matinpoika Koskelta määrättiin olemaan läsnä sovintotilaisuudessa, jossa Onkijoen Jaakko Yrjänpojan, Inkilän Jaakko Eskonpojan, Pesänsuon Lassin ja Onkijoen Heikki Hollon tuli maksaa osansa Reitolan Matti Matinpojalle siitä härästä, jonka tämä oli toimittanut heidän puolestaan maaherralle.

s. 159v Maaliskuussa 1658 luettiin se luettelo, jonka mukaan kreivi oli kolme vuotta aiemmin lainannut talonpojille olkia kartanostaan. Kartanonvouti Melchior vaati niitä nyt maksettavaksi takaisin.

s. 160 Maaliskuussa 1658 Lautamiehet Vammalan Yrjä ja Kosken Tuomo määrättiin ulosmittaamaan Virtsanojan Simo Tuomonpojan saatavat Kesärlän Esko Lassinpojalta.

s. 160v Maaliskuussa 1658 piika Helka Tuomontytär valitti, että nimismies Erik Henriksson oli takavarikoinut hänen vaatteitaan. Nimismies ilmoitti, että Helka oli ottanut pestin hänelle piiaksi ja syönyt sen jälkeen hänen talossaan, mutta karannut pestin aloituspäivänä. Oikeus tuomitsi piian korvaamaan isännälleen vuoden palkan.

s. 160v─161v Maaliskuussa 1658 ratsastalollinen Sipi Simonpoika Myllykylä kantoi naapureitaan Juha Tuomonpoikaa, Heikki Yrjänpoikaa, Esko Yrjänpoikaa, Sipi Pietinpoikaa, Heikki Pietinpoikaa, Erkki Heikinpoikaa, Pentti Heikinpoikaa ja Yrjä Fransinpoikaa vastaan. Kaikki olivat Ypäjän kylästä ja suurimmalla osalla ei ollut perintöoikeutta tilaansa. Siksi heidän puolestaan oikeudessa vastasi amtmanni Johan Grimsten. Riita koski sahamyllyä, joka oli rakennettu Sipin pellon alle ja johon peltoon muilla ei ollut osaa. Neljä naapureista oli siirtänyt sahan puolen peninkulman päästä metsästä ja pystyttänyt sen uudelleen nykyiselle paikalleen vanhan myllynsä viereen. Tästä koitui vahinkoa Sipin pellolle, sillä vesi nousi sille keväin ja syksyin. Naapurit puolestaan valittivat, että Sipin oma saha aiheuttaa vahinkoa heidän niityilleen. Koska Sipin saha aiheutti vahinkoa muiden niityille ja pelloille katselmusmiesten mukaan, hänelle ehdotettiin sovintoa muiden kanssa. Sen mukaan molemmat laitokset saisivat seistä paikoillaan. Tähän Sipi ei suostunut, vaan vaati äskettäin pystytetyn sahan siirtämistä. Muut sanoivat, että Sipillä oli ollut sahansa noin 20 vuotta heidän vanhalla myllynpaikallaan. Myllynpaikkaan oli annettu vahvistus käräjillä 29.10.1649 kyläläisille. Siksi muutkin halusivat pitää sahansa paikoillaan. Sipi vaati edelleen kummankin sahan siirtämistä, ja lautakunnan päätöksellä molemmat määrättiinkin siirrettäväksi kummankin osapuolen omalle maalle. Lisäksi Sipin tuli antaa kyläläisten pitää myllytiensä jauhomyllylleen siinä, missä se oli vanhastaan ollut. Koska Sipi oli käyttänyt 20 vuotta toisten myllypaikkaa, saivat he vapaasti hakea siitä korvausta itselleen seuraavilla käräjillä. Sahat tuli siirtää kahden viikon kuluessa, jonka jälkeen asian tulisivat tarkastamaan katselmusmiehet. Amtmanni Johan Grimsten valitti vielä, että Sipillä oli ollut yksin käytössään jauhomylly ja sen tuotosta kuului osa kreivi Wittenbergille säädösten mukaan. Sipin tuli selvittää asia seuraavilla käräjillä.

s. 161v Amtmanni Johan Grimsten valitti vielä, että Sipillä oli ollut yksin käytössään jauhomylly ja sen tuotosta kuului osa kreivi Wittenbergille säädösten mukaan. Sipin tuli selvittää asia seuraavilla käräjillä.

s. 163─164 Maaliskuussa 1658 amtmanni Johan Grimsten valitti oikeudelle suuresti, että kun hän oli ollut joulun aikaan Ylstadin kartanossa kreivi Wittenbergin asioissa antamassa kauroja mallastamista varten, oli paikalla ollut myös Vähänperän ratsastalollisen poika Sipi Tuomonpoika Pytty. Kun amtmanni oli aikonut jatkaa matkaansa, oli Sipi seissyt kartanon portilla. Pimeydessä Sipi oli tarttunut amtmannia molemmilla käsillä hiuksiin ja kaatanut hänet selälleen maahan sekä noussut tämän päälle. Sitten hän oli vetänyt puukkonsa esiin, mutta osunut ensimmäisellä iskulla harhaan. Tämä isku oli osunut apuun tulleen amtmannin ratsumiehen selkään. Toinen isku oli osunut amtmannia päähän. Lisäksi amtmanni oli saanut iskun niskaansa, kuten Petrus Bergiuksen, Jacobus Walsteniuksen ja Johan Brunlöffin todistus päivättynä 7. tammikuuta 1658 osoitti. Amtmanni arveli, että mikäli hänen väkensä ei olisi tullut apuun, olisi hänet murhattu hänen armollisen herransa kartanolla. Sipi oli laitettu kartanolla sopivaan kistuun eli vankihuoneeseen muutamaksi tunniksi käytöksensä vuoksi. Kun Sipi anoi amtmannilta sovintoa, tämä suostui siihen hoppmannin ja lautakunnan pyynnöstä. Sipi ja hänen isänsä Tuomo lupasivat sovittajaisina 200 kuparitaalaria, josta sata maksettaisiin heti ja loput Moormessun markkinoilla syksyllä. Lisäksi Sipiä tai hänen läheisiään kiellettiin tuomion uhalla vastaisuudessa haukkumasta tai ahdistelemasta amtmannia.

s. 164 Maaliskuussa 1658 Ulvilan Kukonharjan Tuomo Sipinpoika vaati 15 riikintaalaria, jotka hänen edesmennyt appensa Prusi Filpunpoika oli antanut Vähänperän Tuomo Fransinpoika Pytyn ratsumies Sipi Paavonpojalle hevosen ostamiseksi Liivinmaalla 12. elokuuta 1637. Pytty ilmoitti, että hänellä oli kotonaan asiakirjat, jotka osoittivat, että hevonen oli jo maksettu. Tämän vuoksi juttu lykättiin seuraaville käräjille.

s. 164v Piltolan Esko Niilonpoika määrättiin maksamaan 4. joulukuuta 1657 annetun laamannintuomion mukaan Vähänperän Tuomo Fransinpoika Pytylle ne viisi kuormaa heiniä, jotka hän oli tältä vahingossa polttanut.

s. 165 Kornetti Anders Getingin vaimo Valborg Sigfridsdotter Lähteellä.

s. 165v Maaliskuussa 1658 Inkilän Jaakko Eskonpoika tuomittiin maksamaan kolme kuparitaalaria Haaran Mikko Sipinpojalle niistä heinistä, jotka Jaakon hevonen oli syönyt Mikon heinäsuovasta.

s. 166v─167 Maaliskuussa 1658 Simo Tuomonpoika Kurki Virtsanojalta vaati neljää kuparitaalaria naapuriltaan Matti Mullilta. Mulli puolestaan vaati Kurjelta 15 kappaa herneitä. Kumpikin määrättiin maksamaan velkansa.

152. Loimaan käräjät MM 10, ES 1923, 29.─31.7.1658

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 168─168v
Pappi Juonikas haukkui Grimsteniä ja nimismiestä.

s. 170 Matts Pasan tuomion julkaiseminen hovioikeudesta.

s. 172v─173 Heinäkuussa 1658 Nimismies Erik Henriksson kertoi, että Virtsanojan Pentti Krekinpoika oli sanonut lainlukijan antamasta nimismiehen ja Virtsanojan Simo Tuomonpoika Kurjen välisestä tuomiosta, joka koski Rokansuon niityllä valloilleen päässyttä tulta, että se oli epäoikeudenmukainen tuomio Simoa kohtaan. Kun hän oli vielä moittinut laamannin antamaa tuomiota samassa asiassa, sai hän kolme markkaa sakkoa kihlakunnanoikeuden ja kuusi markkaa laamanninoikeuden tuomion moittimisesta.

s. 173─173v Heinäkuussa 1658 Virttaan Pentti Krekinpoika väitti nimismies Erik Henrikssonin ja saman kylän Perttu Matinpojan korjanneen luvatta heinät Virttaan puolelle kuuluneelta raivioniityltä. Nimismies kertoi korjanneensa heinät hänelle vanhastaan Gabriel Berendtssonin tuomiolla kuuluneelta Rokonsuon niityltä. Pentti naapureineen väitti tämän alueen kuuluvan heille karjanlaitumena. Asiassa määrättiin suoritettavaksi katselmus vuodelta 1545 olevan oikaisukäräjien kirjeen mukaisten rajojen mukaan.

s. 175v Heinäkuussa 1658 Kleme Uotinpoika Tammiaisista valitti, että saman kylän Jaakko Pertunpoika oli useita vuosia korjannut kaikki heinät niityltä, joka oli tuomion mukaan määrätty koko kylän yhteiseksi almenniksi. Jaakko määrättiin sakkoihin ja palauttamaan se määrä heiniä, jonka Kleme pystyi osoittamaan oikeaksi.

s. 175v─176v Heinäkuussa 1658 Hans Grefl: N:s Högwälbemälte Greff Arffuedh Wittenbärgz fordom Umbådzman Edell och Wäll:e Erich Hinderson Spåra till Nijnjoenssu esitti 31. elokuuta 1650 annetun katselmuskirjan riidanalaisen Harolansuon viiden ladon niityn jakamisesta osakkaiden kesken. Niityn rajat olivat seuraavat: Harolan raja, joka oli vastapäätä Kukonharjan mäkeä, siitä Taponmäenpalttaan, siitä Matinniemeen, jossa sijaitsi vanha pirtinuuni, sekä siitä Hauisaarenkantaan.

s. 179v Heinäkuussa 1658 Matti Matinpoika Haarasta esitti oikeudelle 18. maaliskuuta 1570 annetun tuomiokirjeen, jonka mukaan hänen esivanhempansa olivat ostaneet saman kylän toisesta talosta yhden äyrin veron maan. Hän halusi edelleen hallita tätä maakappaletta. Hänen vastapuoltaan Jaakko Tuomonpoikaa samasta kylästä ei ollut haastettu käräjille, joten juttu lykättiin.

s. 179v Levälän Tuomo Tuomonpoika valitti Kurittulan Matti Mikonpojan hevosen purreen hänen tammaansa niin, että se kuoli. Kun kummallakaan ei ollut paikalla todistajia, lykättiin juttu seuraaville käräjille.

s. 180 Heinäkuussa 1658 Niinijoensuun Antti Antinpoika väitti nimismies Erik Henrikssonin kantaneen osan hänen maksuistaan sinä aikana, kun tämä toimi veronkantomiehenä. Nimismies kielsi asian ja vetosi tileihin. Asia lykättiin kunnes tilit saataisiin paikalle oikeuteen.

s. 180v Heinäkuussa 1658 Korven Yrjä Sipinpoika sai kolme markkaa sakkoa, kun ei tullut vastaamaan saman kylän Lassi Paavonpojan kanteeseen hänen raivioniittynsä omimisesta.

s. 180v Heinäkuussa 1658 Euran Paavo Simonpoika syytti Kuninkaisten Martti Jaakonpoika Välläriä heinien korjaamisesta niityltään. Asia lykättiin seuraaviin käräjiin.

153. Loimaan käräjät MM 10, ES 1923, 17.─20.11.1658

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 185
Haaran Jaakko Tuomonpoika sai jakomiehet jakamaan perinnön itsensä ja sisaruksensa lapsen Lappijoen Erkki Fransinpojan välillä. Äiti Liisa Tuomontytär Haarasta.

s. 185v Marraskuussa 1658 entinen veronkantomies Erkki Antinpoika esitti laskun, jonka mukaan hänen appensa Juha Sipinpoika Juonikas oli hänelle velkaa 44 taalaria 4 äyriä ja 9 3/5 killinkiä hopearahaa. Oikeus määräsi Juhan maksamaan sen osan, jota hän ei voinut toteennäyttää jo maksetuksi.

s. 187 Kurittulan Matti Mikonpoika valitti, että Karsattilan Tuomo Jaakonpoika oli päästänyt metsäpalon valloilleen ja aiheuttanut hänelle suuren vahingon hänen niityllään ja sen ladossa olleille tuohille sekä aidalle. Tuomo lupasi rakentaa Matille uuden ladon ja osapuolet katsoivat asian olevan sillä sovitettu.

154. Loimaan käräjät MM 9, ES 1923, 16.─17.2.1655

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 210v─211
Helmikuussa 1655 Heikki Jaakonpoika Kurittulasta tuomittiin maksamaan naapurilleen Matti Mikonpojalle se heinäkuorma, jonka hän oli varastanut tämän ladosta edellisen Henrikin päivän aikaan.

s. 211─211v Vähänperän Tuomo Fransinpoika sai kolmen markan sakon, koska ei ollut lyönyt kunnolla, kun pitäjänmiehet olivat toimeenpanemassa huoruri Heikki Yrjänpojan kujanjuoksua.

155. Loimaan käräjät MM 9, ES 1923, 13.─14.6.1655

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 216─216v
Kesäkuussa 1655 Niinijoensuun Erik Henriksson esitti laamanni Jöran Fincken 25. maaliskuuta 1562 antaman tuomion, joka koski Erikin tilaa. Sen mukaan Kosken Tuomo Yrjänpoika ja Niinijoensuun Markus olivat sopineet niin, että Tuomo antoi Markukselle kymmenen kuorman niityn ja yhden viikottaisen yön Lahdenmyllystä ja yhden yön kahdessa viikossa Niburinmyllystä.

s. 217 Kesäkuussa 1655 Haaroisten Aune Fransintytär määrättiin muuttamaan oikeana pestuupäivänä Niinijoensuun Erik Henrikssonin palvelukseen, sillä tämä oli pestannut Aunen laillisesti.

s. 221v─222 Ratsastalollinen Heikki Lassinpoika Onkijoelta ilmoitti, että hän hallitsi isänsä kanssa vanhaa prebendatilaa, joka on ollut hänen esivanhemmillaan pitkän aikaa. Hän itse oli varustanut isänsä kanssa tilalta 30 vuoden ajan ratsumiestä. Heikin isänisä Heikki Lassinpoika oli ostanut isänsä veljenpojalta Lassi Simonpojalta Kuninkaisten Naulalta 20 kuorman niityn Onkijoenperän 47 markalla vanhaa käypää rahaa. Kaupan tuomiokirje oli päivätty 15. elokuuta 1601. Nyt Heikki halusi todistuksen siitä, että niitty oli merkitty hänen manttaaliinsa ja ruodutukseensa hänen omaisuudekseen.

156. Loimaan käräjät MM 9, ES 1923, 3.─4.9.1655

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 224─224v
Syyskuussa 1655 Ylstadin kartanon entinen kirjuri Johan Staffansson valitti, että kartanon myllynrakentaja Melchior muiden ohella oli puhunut hänen ottaneen kartanolta itselleen edellisenä syksynä riihellisen puituja rukiita. Melchior kertoi, että kun hän oli hakenut aamuin ja illoin akanoita hevoselleen viimeisen puidun riihen akanahuoneesta, oli hän huomannut että vilja väheni riihessä. Johanin mukaan hän oli antanut jauhaa viljaa sioille, sillä olisi ollut turhaa viedä se ensin riihestä vilja-aittaan ja ottaa sitten heti sieltä ulos. Melchior tuomittiin 40 markan sakkoon Johanin kunnian loukkaamisesta.

s. 225v Metsämaan Joose Jaakonpoika Ennukka sai kolmen markan sakon, kun ei vastannut Ypäjän Marketta Heikintyttären haasteeseen.

s. 226 Onkijoen herra Matthias Rungius halusi saada jakomiehet hänen ja hänen veljensä Heikki Ryngän välille Ryngön ratsastalon perinnönjakoon. Hän myös epäili, että tilalle saattaisi ilmaantua vielä joku vanhempikin perillinen vaatimaan osaansa.

s. 227 Syyskuussa 1655 korpraali Matti Yrjänpoika Pesänsuolta kertoi, että hänen veljensä Yrjä Yrjänpoika oli kuollut Ruotsin Nya Kopparbergetissä. Muut sisarukset olivat Paavo Yrjänpoika Kyröläinen Mellilässä, Jaakko Yrjänpoika Mellilässä, Antti Yrjänpoika Kurki Virtsanojalla, Vappu Yrjäntytär Köyliön pitäjässä ja Vappu Yrjäntytär Pappisissa. Sisarusten isä oli Yrjä Krekinpoika Kyröläinen, joka kuoli 1648, ja äiti Maisa.

s. 229v─230v Syyskuussa 1655 entinen kartanonkirjuri Johan Staffansson valitti että hänen julkinen kadehtijansa kartanon myllynrakentaja Melchior Tysk oli levittänyt huhua, että Johanin vaimo Liisa Yrjäntytär olisi ollut salavuoteudessa heidän lastensa kotiopettaja Matthias Aeschillin kanssa. Melchiorin mukaan hänelle olivat tällaista puhuneet nyt Saksassa olevat kartanon liinakankuri ja inspehtorin palvelija Esko. Itse Melchior kertoi olleensa toisinaan yöllä piilossa tuvan pöydän takana, sillä ylioppilas nukkui tuvan takana olevassa kamarissa. Hän ei ollut kuitenkaan huomannut mitään poikkeavaa. Melchior tuomittiin valehtelemisesta 40 markan sakkoon.

157. Loimaan käräjät MM 9, 26.─27.9.1656

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 358
Syyskuussa 1656 Korven Lassi Paavonpoika vannoi lautamiehenvalansa.

s. 359 Syyskuussa 1656 Mälläisten Riitta Akuntytär esitti miehensä Erkki Sakarinpojan kirjeen päivättynä Vampulan Kukonharjalla 1. elokuuta 1655. Sen mukaan Erkin isä Sakari Luukkaanpoika oli jäänyt hänelle velkaa 14 kuparitaalaria ja sille vuotuisen koron 6 kuparitaalaria. Riitan anoppi Vappu Söyringintytär tunnusti tämän velan.

s. 359v Syyskuussa 1656 kaksi lautamiestä määrättiin keräämään nimismies Erik Henrikssonin käräjäkapat, joista oli annettu päätös vuoden 1650 valtiopäivillä.

s. 362 Ratsastalollisen poika Yrjä Lassinpoika Juonikas oli ollut salavuoteudessa Köyliön kylän lesken Liisa Tuomontyttären kanssa. Suhteesta syntyi lapsi Jaakon päivän aikaan. Yrjä tuomittiin tästä 40 markan sakkoon. Hän oli antanut Liisalle lehmän ja lupasi vielä maksaa tämän kirkolle tulevat sakot. Osapuolet sopivat asian kädenlyönnillä.

s. 362v─363 Syyskuussa 1656 Isonperän Saara Tuomontytär esitti oikeudelle joitakin ratsumiesten Puolan Tornossa 25. toukokuuta 1656 allekirjoittamia kuitteja. Niiden mukaan Yrjä Niilonpoika Kyröläinen oli velkaa Frans Pytylle 3½ riikintaalaria ja Matti Heikinpoika Haitulasta 5 riikintaalaria samoin Fransille. Myös kolmas sotamies oli Fransille velkaa 2 riikintaalaria.
s. 366v─367 Maria Wellamintytär Turusta vaati miehensä Paavo Paavonpojan ratsumiehen palkkaa tämän isännältä Vähänperän Simo Mikonpojalta kuuden vuoden ajalta alkaen vuodesta 1648. Kolmelta ensimmäiseltä vuodelta kultakin 15 kuparitaalaria ja kolmelta viimeiseltä 20 kuparitaalaria marski Gustaf Leijonhufvudin päätöksen mukaan. Summa oli yhteensä 105 taalaria. Summasta oli maksamatta vielä 60 taalaria ja lisäksi 10 taalaria pistooleista, jotka Maria oli hankkinut.

s. 367─367v Erik Henrikssonin suolanmyynti Ylstadin kartanosta kreivin laskuun.

158. Loimaan käräjät MM 9, 9.─11.5.1657

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 483v─484
Toukokuussa 1657 Huittisten Salmenojan Yrjä Matinpoika valitti Kojon Abraham Jaakonpojan ratsastaneen hänen tyttärensä Maisan kumoon tiellä. Maisa oli joutunut vuoteenomaksi seitsemän viikon ajaksi. Kun kolme todistajaa vakuutti, ettei näin ollut tapahtunut, eikä Maisakaan voinut sitoa Abrahamia tähän, hänet vapautettiin.

s. 484 Toukokuussa 1657 Sipi Simonpoika Myllykylä Ypäjältä valitti naapurinsa Juha Tuomonpojan Ypäjän Alakylästä rakentaneen sahamyllyn keskelle hänen yksityistä peltoaan. Tästä sahasta oli hänelle suurta haittaa ja se aiheutti Sipin mukaan vahinkoa myös odaalimyllylle. Asiassa oli järjestetty katselmus, mutta kumpikaan osapuoli ei ollut saapunut paikalle. Uusi katselmus määrättiin suoritettavaksi.

s. 484─484v Toukokuussa 1657 Ypäjän Juha Tuomonpoika valitti, että hänen naapurinsa Sipi Myllykylä oli keskellä päivää edellisenä Palmulauantaina heittänyt karvoista ja verestä koostuneen kluutin sisään hänen karjasuojansa ikkunasta. Juha tuotti todistajaksi tuolloin navetassa lypsäneen Maisa Tahvontyttären. Sipin mukaan paikalla oli tuolloin ollut Juhan oma renki, jonka Sipi oli nähnyt ajaessaan ohi Juhan talosta. Asia lykättiin, kunnes renki olisi paikalla. Samalla Juha ja Sipi sopivat kädenlyönnillä sen syytöksen, jossa Sipi kiivastuksissaan väitti Juhan hakeneen noidan apua 60 peninkulman päästä.

s. 484v Toukokuussa 1657 kartanonvouti Melchior Fåviogd kertoi, että kahdeksan ypäjäläistä oli luovuttanut Aron niityn edellisen voudin Erik Henrikssonin aikana kartanon alaisuuteen veroheiniensä maksamiseksi. Erik kertoi kysyttäessä, että asia oli näin.

s. 485v Haaran Matti Matinpojan kanne Toukokuussa 1657 Hurskaalan Erkki Pentinpoikaa vastaan tappelusta lykättiin.

s. 486 Toukokuussa 1657 Juha Sipinpoika Majanojalta kertoi rakentaneensa pitäjän puolesta pappilaan aitan, josta hänen kuului saada korvauksena kolme kappaa viljaa talolta. Koska kaikki eivät olleet suorittaneet maksua, määrättiin kantomiehet suorittamaan ulosmittaus.

s. 486 Kauhanojan Yrjö Jaakonpoika Jaakkola tuomittiin metelöimisestä käräjillä kuuden äyrin sakkoon.

s. 486 Toukokuussa 1657 nimismies Erik Henriksson esitti vuodelta 1656 listan, jonka mukaan 116 talollista oli tuomittu kolmen markan sakkoon, kun he olivat jääneet pois sotamiehenkirjoituksesta. Seuraavana vuonna vain 38 oli jäänyt pois kirjoituksesta. Käräjillä annettiin nyt 40 markan uhkasakko, jotta tällainen laiminlyönti ei toistuisi.

s. 486v─487 Toukokuussa 1657 asiamies Erik Andersson maksoi oman tunnustuksensa mukaan 30 kuparitaalaria Metsämaan Sipi Jaakonpojalle ja Tahvo Erkinpojalle siitä aitasta, jonka nämä olivat rakentaneet hänelle tilauksesta.

s. 488v─489v Henrik Juonikas hyökännyt nimismiehen kimppuun Majanojalla.

s. 492v Toukokuussa 1657 Matti Tuomonpoika Mulli Virtsanojalta esitti lainlukija Anders Mickelssonin 11. syyskuuta 1655 päivätyn sopimuskirjeen, joka koski Mullin ja Simo Kurjen välistä maariitaa. Sen mukaan Kurki oli käyttänyt Isovainiosta liian suurta osaa Mullille vahingoksi. Tästä hyvitykseksi Simo antoi Matille yhden tangon Isosavisarasta. Tätä vastaan Matti antoi Simolle tangon Vähäsavisarasta.

s. 494 Toukokuussa 1657 käsiteltiin juttua, jonka mukaan Majanojan Yrjä Lassinpoika oli siittänyt lapsen saman kylän piika Katrille. Piika oli lähetetty Vesilahden pitäjään rangaistusta pakoon. Yrjän naapuri oli kertonut kirkkoherralle ja kappalaiselle, että piika oli synnyttänyt lapsen ennen aikojaan. Yrjä tunnusti sekaantuneensa piikaan, mutta sanoi tällä olleen muitakin miehiä. Koska Yrjää oli jo kerran aiemmin rangaistu salavuoteudesta, tuomittiin hänelle 70 markan sakko sekä kirkonrangaistus.

s. 494 Toukokuussa 1657 nimismies Erik Henriksson ja Virtsanojan kestikievari Tuomo Paavonpoika kertoivat majoittaneensa ja ruokkineensa armeijan upseereita näiden matkalla rintamalle. Lautakunta päätti, että heille maksettaisiin kahdeksan kupariäyriä talolta korvauksena.

s. 494─494v Toukokuussa 1657 kirkkoherra Johannes Petri ilmoitti veronkantomies Erkki Antinpojan toimittaneen 21 hopeataalaria liikaa kruunun ja kreivi Wittenbergin maksuja.

159. Loimaan käräjät MM 9, ES 1923, 27.6.1657

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 499─499v
Kesäkuussa 1657 Erik Henriksson oli saanut pantiksi kaksi hopealusikkaa kornetti Anders Getingin vaimolta Vapulta.

s. 500 Onkijoen Annika Pentintytär tuomittiin saamaan velkansa Karsattilan Simo Tahvonpojalta.

160. Loimaan käräjät MM 9, ES 1923, 22.─24.10.1657

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 502v─503
Ypäjän Juha Tuomonpoika syytti saman kylän Sipi Simonpoikaa kluutin heittämisestä hänen navettansa ikkunasta sisään. Juha oli kärsinyt tästä suuren vahingon ja menettänyt heti tapauksen jälkeen viisi hiehoa. Renki Erkki Heikinpoika vapautti Sipin täysin tästä teosta. Sipi vapautettiin syytteestä ja Juhalle annettiin 40 markan uhkasakko olla enää syyttämättä Sipiä moisesta.

s. 505 Erik Henrikssonin suolariita.

s. 507─507v Lokakuussa 1657 kestikievari Heikki Sipinpoika Onkijoelta valitti veljensä herra Matts Ryngön tunkevan hänen tilalleen maaherran 7. helmikuuta 1657 antamasta kirjeestä huolimatta. Heikki oli jo maksanut viittä taalaria lukuun ottamatta veljensä perinnön tilalta.

s. 510v Lokakuussa 1657 Vähänperän Tuomo Fransinpoika valitti, että Piltolan Esko Nissinpojan niittykulo oli päässyt riistäytymään irti ja aiheuttamaan suurta vahinkoa hänelle, hänen naapureilleen ja Hattulan kyläläisille. Tuomolta oli palanut kaksi latoa ja niissä olleet kymmenen kuormaa heiniä. Esko väitti Tuomon oman paimenpojan sytyttäneen tulen, mutta joutui lopulta korvaamaan vahingon.

s. 512 Vaimo Maalina Antintytär Turusta vaati edesmenneen miehensä Jaakko Matinpojan kahdeksan vuoden rengin ja yhden vuoden ratsumiehen palkkaa 60 kuparitaalaria ja lehmän hintaa 10 kuparitaalaria miehen veljeltä Juha Matinpoika Pehulta Haitulassa. Juhan veli Knuutti Matinpoika ja heidän äitinsä vastasivat, että se kirje, jonka heidän isänsä Matti Haitu oli antanut laatia vieraiden miesten läsnä ollessa 14. helmikuuta 1655, ei ollut isän oman tahdon mukainen. Tätä Knuutti ei kuitenkaan kyennyt todistamaan. Vaimo Maalina esitti lisäksi Turun kuoripappi Sigfriduksen 4. toukokuuta 1655 allekirjoittaman todistuksen, jonka mukaan Jaakko antoi vaimolleen huomenlahjaksi kaiken sen, mitä hän tuli perimään tai onnistui ansaitsemaan. Juha määrättiin maksamaan 106 taalaria 24 äyriä kuparia Maalinalle.

s. 512v Lokakuussa 1657 Korven Vappu Lassintyttärelle ja Lassi Paavonpojalle määrättiin vieraat miehet selvittämään heidän niittyriitaansa.

161. Loimaan käräjät MM 8, 4.─6.4.1653

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 38─38v
Perttu Pietinpoika Hattulasta oli tehnyt anoppinsa Maalina Yrjäntyttären ja vaimonsa Kirsti Yrjäntyttären suostumuksella sopimuksen, jolla hän luovutti kornetti Anders Hansson Getingille vaimonsa 3½ äyrin ja ¾ manttaalin perintötilan Lähteen. Tilalle hän sai kornetilta 3 äyrin ja 2/3 manttaalin tilan Hattulan kylästä. Lisäksi kornetti antoi väliä 55 taalaria ja verkahameen.

s. 38v─39 Hyväymmärryksinen Erkki Antinpoika asuu Kalliossa.

s. 41─41v Huhtikuussa 1653 Tammiaisten Matti Erkinpoika vaati naapuriltaan Kleme Uotinpojalta Viranniittua, jota tämä oli hänen mukaansa hallinnut luvattomasti jo hyvän aikaa. Asiassa määrättiin katselmus. Lisäksi Matti vaati Klemeltä raivioniittyä nimeltään Huhdanmäenkorpi.

s. 43 Huhtikuussa 1653 hyväymmärryksinen Erkki Antinpoika Kalliosta esitti 1. lokakuuta 1651 allekirjoitetun kirjeen, jonka mukaan lautamiehet ja entinen vouti Erik Henriksson Spåre, viimeksi mainittu nimikirjoituksellaan ja sinetillään, olivat vahvistaneet Kallion kyläläisten Lamminniitun jaon.

162. Loimaan käräjät MM 8, 17.5.1653

Käännös: Veli Pekka Toropainen

Edesmenneen sotamies Markus Yrjänpojan leski Eufemia Uotintytär Mälläisistä kertoi, että ratsumestari Mickel Johansson tarjosi 8. edellistä toukokuuta lapsioluita Männistössä. Tällöin ratsumestarin kaksi palvelijaa Antti Antinpoika ja nuorempi Antti Matinpoika olisivat aiheuttaneet hänen miehensä kuoleman. Lesken kysyessä Antti Matinpojalta miehensä kohtalosta, tämä oli sanonut antaneensa tälle vain kaksi korvatillikkaa ja vetäneensä kerran hiuksista. Muun pahoinpitelyn hän sälytti Antti Antinpojan päälle. Kun ratsumestari oli kysynyt Eufemialta, mitä tekemistä tällä oli siellä, oli hän sanonut etsivänsä miestään. Ratsumestari oli leikillään sanonut antavansa Eufemialle kaksi muuta miestä. Hän ei tosin ollut tietoinen Markuksen kohtalosta.

163. Loimaan käräjät MM 8, 9─11.6.1653

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 87
Kesäkuussa 1653 katselmusmiehen ja lautakunnan tuomion perusteella Kojon Heikki Tuomonpoika ja Abraham Sipinpoika määrättiin kumpikin korvaamaan saman kylän Yrjä Uotinpojalle 2½ kappaa rukiita.

s. 90─90v Kesäkuussa 1653 Määrättiin perinnönjako vaimo Kerttu Tuomontyttären ja Euran kylän Paavo Simonpojan ollessa kantajina ja Kuninkaisten Martti Jaakonpoika Vällärin ollessa vastaajana. Vaatimus koski Paavon isänäidin isänperintöä kiinteässä ja irtaimessa omaisuudessa.

s. 91 Kesäkuussa 1653 Leski Riitta Jaakontytär Haarasta halusi perinnönjaon lastensa ja näiden isän veljien ja sisarten välille. Kun tilan velat olisi maksettu, kuuluisi ensimmäinen osa vaimo Katri Juhantyttären myötäjäisiin.

s. 91v Kesäkuussa 1653 Kuninkaisten Martti Jaakonpoika Välläri tuomittiin maksamaan omalla tunnustuksellaan 16 taalaria takuita, jotka hän oli antanut Turun Jöran Tomuhousulle Inkilän Jaakko Eskonpojan ostaessa tältä hameen. Samoin hän maksoi ne 15 taalaria, josta hän oli riidellyt vuosia Jaakon kanssa.

164. Loimaan käräjät MM 8, 16.─18.11.1653

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 157
Marraskuussa 1653 Majanojan Juha Sipinpojan velka ratsumestari Mickel Johanssonille määrättiin maksettavaksi.

s. 158v Marraskuussa 1653 Niinijoensuun Pentti Antinpoika tuomittiin sakkoon ja palauttamaan se vilja, jonka hänen paimenpoikansa oli korjannut entisen voudin Erik Henrikssonin kaskesta. Kaski oli ollut kylvämätön, mutta sillä kasvoi viljaa vielä edellisen vuoden kylvöstä. Lisäksi Pentti maksoi Erikille viisi kappaa maltaita, jotka hän oli velkaa mallastamisesta.

s. 159 Marraskuussa 1653 Tuomo Fransinpoika Pytty sai jakomiehet jakamaan isän ja äidin perinnön sisarusten välillä.

s. 162 Marraskuussa 1653 Korven Sipi Matinpojan juttu naapuriaan Lassi Paavonpoikaa vastaan joistakin mustelmista lykättiin.

165. Loimaan käräjät MM 8, 12.─14.6.1654

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 371─371v
Kesäkuussa 1654 Volttisten Patrick Ogilwien valtuutettu Erik Pentzelstierna vaati Korven Tuomo Markuksenpojalta, Lassi Paavonpojalta ja Sipi Erkinpojalta 30 kuparitaalaria, jotka nämä olivat saaneet lautojen sahaamiseen Ogilwien edesmenneeltä rouvalta Katarina Böckleriltä. Talolliset eivät kuitenkaan olleet sahanneet lautoja. Alun perin rouva oli kysynyt lautoja omilta talonpojiltaan Sahalahdelta.

s. 371v─372 Lähteen kornetti Anders Getingin ja Inkilän Esko Heikinpojan peltoriidassa todisti vanha mies Lassi Yrjänpoika Haarasta.

s. 372v─373 Vähänperän Tuomo Fransinpoika Pytty vaati Lähteen kornetti Antti Getingiltä ketunrautoja, jotka hänen isänsä edesmennyt Frans Pytty oli lainannut vävylleen Pesänsuon Tuomo Erkinpojalle. Vävy oli pantannut ne pistooliparista Turussa Per Smedille ja lunastanut takaisin. Raudat olivat joutuneet sitten Getingille. Kornetti väitti ostaneensa raudat kahdeksalla taalarilla ja lupasi hankkia asiasta todisteet.

s. 373─374 Maaliskuussa 1654 Mellilän Paavo Yrjönpoika esitti isänsä sisaren Vappu Krekintyttären ja tämän miehen Heikki Tuomonpojan Marttilan Vättilästä 16. kesäkuuta 1648 antaman todistuksen. Sen mukaan Vappu oli saanut oman osuutensa kotitilansa irtaimistosta. Kiinteää hän ei perinyt, sillä tila kuului kruunulle. Paavo esitti myös 12. kesäkuuta 1648 päivätyn ja Karsattilan Tuomo Jaakonpoika Hulmin pojan herra Jöran Thomae Hulmin allekirjoittaman todistuksen, että Paavon isä Yrjä oli maksanut täydelleen Tuomaalle tämän anopille Vappu Krekintyttärelle tulevan perinnön.

s. 374v─375 Kallion Erkki Antinpoika vaati Haaran Lassi Yrjänpojalta Haaranojanniittua, joka oli jo ammoin joutunut pois hänen tilaltaan. 70-vuotias Lassi muisti kuitenkin, että niittyä oli aina pidetty hänen tilansa omaisuutena ja hän sai sen myös pitää.

s.376 Kesäkuussa 1654 inspehtori Hans Larsson Wargh valitti, että Kauhanojan Juha Sipinpoika oli esittänyt hänestä halventavia sanoja Tammelan Humppilan Erkki Joosenpojan läsnä ollessa. Asian käsittely lykättiin.

s. 376─376v Kesäkuussa 1654 Inspehtori Hans Wargh väitti, etteivät Kojon Abraham Jaakonpoika, Tammiaisten Matti Erkinpoika ja Kleme Uotinpoika olleet suorittaneet kaikkia apuveropäiviään Ylstadin kartanoon. Miehet kielsivät tämän. He väittivät olleensa joka kerta työssä, kun heidät oli kutsuttu. Heidät velvoitettiin hankkimaan todistus tästä seuraaville käräjille.

s. 377 Kesäkuussa 1654 entinen vouti Erik Henriksson vaati Vähänperän Kreki Mikonpojalta 19 kuparitaalaria vuosien 1649─51 ylimääräisiä veroja. Vouti Johan Staffansson määrättiin suorittamaan tilit heidän välillään.

s. 378 Kesäkuussa 1654 Kuninkaisten Martti Välläri määrättiin maksamaan kaksi taalaria Köyliön Maisa Jaakontyttärelle niistä heinistä, jotka hän oli ostanut kaksi vuotta aiemmin.

166. Loimaan käräjät MM 8, 20.─21.11.1654

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 380v
Marraskuussa 1654 Tapani sai jakomiehet jakamaan vanhempiensa perinnön hänen veljiensä ja sisartensa kesken.

s. 383v Tuomo Pytyn lanko oli Tuomo Erkinpoika Pesänsuolta.

s. 384v Sipi Nissinpojan leski Kaisa Juhantytär Haarasta valitti, että hänen poikansa Matti Sipinpojan leski Riitta Jaakontytär oli melkoinen tuuliviiri ja omaisuus tulisi säilyttää suoraan hänen poikansa lapsille. Tämän lautakuntakin tiesi. Lesken ja alaikäisten holhoojaksi määrättiin Kaisan vanhimman pojan Simon tyttären Peatta Simontyttären tuleva mies Juha Pertunpoika Tammelan Kiipusta.

s. 385 Erkki Antinpoika oli vapaaherrakunnan kirjuri.

s. 386v─387 Marraskuussa 1654 ratsumies Matti Kallenpoika vaati Kuninkaisten Martti Välläriltä kymmentä kappaa viljaa, jonka tämän hevoset olivat tärvänneet ja syöneet. Martti sanoi asian olevan näin, mutta hevosten päässeen peltoon hänen naapurinsa Esko Lassinpojan aidasta. Siksi Martti vapautettiin korvauksesta ja Matti sai hakea sitä Eskolta.

s. 387 Metsämaan Sipi Jaakonpoika kertoi, että hänen hevosessaan oli ollut edellisenä kesänä useita haavoja ja eläin oli lopulta sortunut niihin. Hän epäili syypääksi Kallion Juha Juhanpoikaa. Asia lykättiin todisteiden saamiseksi.

s. 387 Marraskuussa 1654 Esko Martinpoika Eurasta kertoi oikeudelle, että Kuninkaisten Martti Välläri oli käynyt hänen kimppuunsa hänen matkallaan. Todistajien ollessa poissa juttu lykättiin.

s. 387 Marraskuussa 1654 Martti Välläri sai kolmen markan sakon, kun oli pitänyt luvatta useita öitä hallussaan Euran Esko Martinpojan hevosia, jotka olivat tulleet hänen peltoonsa.

s. 387v Marraskuussa 1654 Majanojan Juha Sipinpoika valitti Humppilan Erkki Joosenpojasta, joka oli väittänyt hänen loukanneen inspehtori Hans Warghin kunniaa. Erkki ei ollut saapunut käräjille vastaamaan.

s. 389 Marraskuussa 1654 Markus Krekinpoika Vähästäperästä valitti naapureidensa Simo Mikonpojan ja Hannu Martinpojan omineen liikaa kylän yhteisestä Pienikankari-niitystä. Asia lykättiin, sillä osakkaista Tuomo Pytty [Thomas Fransson Pytty] ja Joenperän Heikki [Henrich Ericsson Vähätalo] eivät olleet paikalla.

167. Loimaan käräjät MM 7, 7.─9.2.1650

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 1
Helmikuussa 1650 Juha Sipinpoika Majanojalta esitti poikansa Perttu Juhanpojan puolesta, että tämä saisi ottaa viljelykseen Yrjä Erkinpojan autioksi jättämän 1/3 manttaalin ja 2½ äyrin tilan Kallion kylästä. Tilalla oli pirtti, kaksi karjasuojaa, lato, talli, romahtanut riihi ja aitta. Tila annettiin Pertulle, kun hän esitti tarvittavat takuumiehet. Tilan nimeksi tuli Perttula eli Yrjölä.

s. 1v Helmikuussa 1650 Majanojan Juha Sipinpoika maksoi Piltolan Esko Nissinpojalle 32 taalaria 16 äyriä kuparia, jonka hän oli jäänyt velkaa ostamastaan tammasta.

s. 2 Helmikuussa 1650 Mellilän Yrjä Yrjänpoika vaati Pappisten Sipi Heikinpojalta 15 kappaa viljaa, jotka tämä oli lainannut neljä vuotta aiemmin. Kun Yrjä oli vuokrannut Sipiltä hevosen, jäi tälle maksettavaksi vain yhdeksän kappaa. Samalla Pappisten Tuomo Sipinpoika määrättiin maksamaan velkansa 20 kappaa Yrjälle. Haitulan Matti Heikinpojalta Yrjä vaati kolmea taalaria, jotka hän oli antanut puolikkaan viljatynnyrin ostoon. Lisäksi Yrjä sai veljeltään Mellilän Paavo Yrjänpojalta vielä kolme taalaria isänperintöään.

s. 3 Krekilän Heikki Juhanpoika maksoi 24 kappaa kauroja Pesänsuon korpraali Matti Yrjänpojalle, jolta oli ne lainannut edellisen vuoden kevään kylvöjä varten.

s. 3v Huudatettiin Pietilä, jonka Erik oli ostanut 380 taalarilla Pentti Heikinpojan vävyiltä Joose Pertunpojalta Niinijoelta ja Heikki Sipinpojalta Onkijoelta.

s. 6 Erik Henriksson sai jakomiehet auttamaan tilakaupassa mukana tulleiden rakennusten haltuunotossa.

s. 6v Jaakko Tuomonpoika Annisista tuomittiin maksamaan jäännös 3 taalaria 24 äyriä kuparia hevosen vaihtokaupasta Haitulan Matti Heikinpojalle.

s. 7 Helmikuussa 1650 Kuninkaisten Martti Jaakonpoika ja Lassi Jaakonpoika saivat katselmusmiehet raivioniitylleen.

168. Loimaan käräjät, MM 7, 5.─6.7.1650

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 51v─52
Heinäkuussa 1650 luutnantti Simo Pietinpojan valtuutettu vaati 30. heinäkuuta 1643 allekirjoitetulla kuitilla Majanojan Juha Sipinpojalta 30 riikintaalaria, joilla tämän edesmennyt ratsumies Martti Erkinpoika olisi ostanut kruunun palvelukseen kaksi hevosta ja pistooliparin. Juha väitti maksaneensa täydelleen ratsumiehensä palkan. Kaksi vanhaa ratsumiestä Matti Heikinpoika Haitu ja Simo Erkinpoika Post todistivat, että Juhan ratsumies oli ostanut vain yhden hevosen kaatuneen tilalle. Toinen hevonen oli ollut luutnantin oma ja kuljettanut Martin ohjauksessa luutnantin tavaroita pois vihollisen alta. Hevonen oli sitten kaatunut. Juha määrättiin maksamaan pistooleista ja hevosesta 30 kuparitaalaria, mihin luutnantin valtuutettu tyytyi kädenlyönnillä.

s. 52v Heinäkuussa 1650 määrättiin katselmusmiehet määrittelemään pappilan ja Onkijoen Heikki Lassinpoika Hollon riitelemän niityn oikeat rajat.

s. 53v─54 Entisen voudin Mårten Hansson Bångin kirjuri Mickel Eskilsson ilmoitti maksaneensa kaikki Loimaan pitäjän verot vuosilta 1635 ja 1636 voudilleen.

s. 54 Turun porvari Tuomo Pytty [Thomas Bytti] sai miehet ulosmittaamaan saatavansa Pesänsuon Lassi Antinpojalta.

s. 54─54v Heinäkuussa 1650 Sipi Yrjänpoika Ilolasta oli huhun mukaan puhunut Majanojan Juha Sipinpojan ja tämän pojan Perttu Juhanpojan maanneen irtolaisnainen Maisa Matintyttären Kojosta. Sipin mukaan tällaista puhetta olivat levittäneet Kallion Matti Pentinpoika ja Majanojan Martti Joosenpoika.

s. 55 Erik Henriksson halusi ottaa 4 äyrin autiotilan Niinijoensuusta.

s. 55v Heinäkuussa 1650 Pöytyän Pitkäniitun Prusi Yrjänpojan oikeuden eteen tuottama Erkki Pietinpoika Oripäästä kertoi, että Frans Pertunpoika oli toimittanut Tohnan talon kauppakirjan veljelleen Mikolle.

169. Loimaan käräjät MM 7, 8.─9.11.1650

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 93─93v
Marraskuussa 1650 Majanojan Juha todisti Orisaaren niityn tulleen Loimaan pitäjälle erään naisen testamenttilahjoituksena. Sitten eräs Euran kyläläinen oli ostanut sen itselleen. Tämän Juhalle oli kertonut hänen isänsä.

s. 94─94v Marraskuussa 1650 Kirkkoherra Johannes Petri valitti Onkijoen Heikki Lassinpoika Hollon raivaavan aivan liian paljon pappilan kanssa yhteistä metsää. Hollo oli saanut kuningas Eerikin kirjeellä 19. kesäkuuta 1567 luvan raivata ja viljellä maata, mutta nyt hän pyrki laajentamaan alaansa kirkkoherran yksityiselle maalle.

s. 95 Marraskuussa 1650 Kleme Uotinpoika Tammiaisista tuomittiin maksamaan tynnyri viljaa naapurilleen Lassi Matinpojalle. Samoin Marraskuussa 1650 Tammiaisten Jaakko Pertunpoika lupasi julkisesti rakentaa uudelleen saman kylän Kleme Uotinpojan ladon, jonka hän oli vahingossa polttanut.

s. 96v Marraskuussa 1650 Erik Henrikssonille määrättiin maksettavaksi kaikki saatavat joita hänellä oli Arvid Wittenbergin talonpojilta.

s. 96v Marraskuussa 1650 kirkkoherra Johannes Petri kertoi oikeudelle, että Kallion Matti Pentinpoika oli toisena rukouspyhänä sanonut kansalle kirkonmäellä, että Wittenbergin talonpoika Sipi Jaakonpoika Metsämaalta oli ollut salavuoteudessa kirjuri Erkki Antinpojan vaimon Riitta Juhantyttären kanssa. Kysyttäessä Matti halusi ensin perua sanansa, mutta pysyi sitten niiden takana. Kirjuri itse halusi vapauttaa vaimonsa syytteestä. Asia lykättiin seuraaville käräjille.

s. 97 Marraskuussa 1650 kirkkoherra Johannes Petri kertoi oikeudelle, että lautamies Sipi Yrjänpoika Ilolasta oli kertonut hänelle Majanojan Martti Joosenpojan sanoneen, että saman kylän Juha Sipinpoika oli maannut poikansa Pertun frillan Maisa Matintyttären. Martin mukaan Juhan vaimo Maalina Juhantytär oli sanonut hänelle jouluaattona 1648, että hänen tulisi ilmiantaa hänen miehensä, joka oli siittänyt lapsen piika Maisalle. Juha olisi ollut vietävä Turun torniin teostaan. Martti sanoi vaientaneensa vaimon siksi, ettei miehen todistus tässä asiassa kelvannut. Maalina oli sanonut näin kateudesta humalapäissään. Martti ei sanonut tietävänsä Juhasta kuin hyvää. Juhakin kertoi, ettei Martti ollut häntä syyttänyt tässä asiassa. Sekä lautakunta että rahvas lattialla vapauttivat Juhan tällaisista puheista.

s. 97─97v Marraskuussa 1650 Perttu Juhanpoika Juonikasta ja piika Maisa Matintytärtä syytettiin salavuoteudesta, joka oli alkanut joulun aikaan 1647 ja josta oli syntynyt lapsi joulukuussa 1648. Molemmat tunnustivat syytteen oikeaksi. Perttu tuomittiin kolmen markan sakkoon ja molemmat suorittamaan kirkkorangaistuksensa.

s. 98 Marraskuussa 1650 Korven Yrjä Sipinpoika ja hänen nuorempi veljensä Haaran Matti Sipinpoika olivat sopineet niin, että Yrjä saa hallintaansa Matin apen talon haarassa ja Matti heidän isänsä talon Ruotuksen Korvessa. Matin appi ei kuitenkaan ollut suostunut tähän vaihtoon. Siksi Yrjä vaati Haarasta viljaansa kaksi tynnyriä 20 kappaa sekä rakennuksia, jotka hän oli pystyttänyt tulipalon jälkeen tilalle.

170. Loimaan käräjät MM 7, 18.─20.3.1651

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 157─157v
Erik Spåran tilakauppa.

s. 157v Maaliskuussa 1651 Turun kämnerinoikeuden päätöksellä 21. helmikuuta 1650 määrättiin kahden viikon kuluessa ulosmitattavaksi Niinijoensuun Joose Pertunpojalta 23 taalaria 16 äyriä porvari Tuomo Pytylle [Thomas Bytti].

s. 158 Maaliskuussa 1651 käsiteltiin juttua Turun Hieronymus Henrikinpojan ja Vähänperän Frans Pertunpoika Pytyn [Frans Bertilsson Pytty] välillä koskien morsiusseppelettä, jonka kauppahinnasta oli epäselvyyttä. Pytyn tuli vannoa itse kuudentena, että seppele kuului hänelle. Hänen kanssaan vannoivat Yrjä Pentinpoika Hurskalasta, Sipi Yrjänpoika Ilolasta, Esko Lassinpoika Kesärlästä, Paavo Yrjänpoika Mellilästä ja Jaakko Uotinpoika Lauroisista. Pytty itse vannoi maksaneensa koko kauppasumman ja muut vahvistivat hänen valansa oikeaksi.

s. 160 Maaliskuussa 1651 Turun Kreki Mikonpoika ja Pitkäniitun Prusi Yrjänpoika vaativat edellisen veljeltä ja jälkimmäisen langolta Heikki Mikonpojalta Vähästäperästä perintöoikeutta 2 äyrin 15 penningin ja ½ manttaalin tilaan.

s. 160v Maaliskuussa 1651 Mälläisten Tuomo Jaakonpojan ja hänen veljensä Matin perinnönjaolle määrättiin toimitusmiehet.

s. 165─167v Maaliskuussa 1651 Sipi Jaakonpoikaa Metsämaalta syytettiin edelleen Erkki Antinpojan vaimon makaamisesta. Matti Pentinpoika kertoi Sipin tulleen itsellinen Erkki Lassinpojan kanssa riihelle iltahämärissä 5. syyskuuta. Kirjuri itse oli ollut tuolloin poissa, mutta hänen vaimonsa Riitta Juhantytär riihellä. Vaimo oli pyytänyt heitä heittämään sisään riiheen ne heinät, jotka olivat olkiladon edessä. He olivat kaikki menneet riiheen ja sieltä ulos tullessa oli Riitta kysynyt Erkiltä, oliko tämän vaimo jo mennyt nukkumaan. Erkki oli vastannut, että mitenpä muutenkaan, kun oli jo niin myöhä. Kun Erkki oli sanonut lähtevänsä pois, oli Sipi ilmoittanut tekevänsä tälle seuraa sillä pyhä oli alkamassa. Kun Erkki oli mennyt ulos siitä ovesta, joka oli taloon päin, oli Sipi alkanut juomaan tupakkaa. Kun hän oli juonut toisen piipullisen, oli hän tarjonnut Riitalle, mutta tämä ei ollut huolinut. Sipi oli puhaltanut savua Riitan suuhun ja pyytänyt kaksi kertaa häntä menemään heinälatoon, joka oli saman katon alla riihen kanssa. Sipi oli mennyt edeltä latoon ja Riitta perässä. Hän oli jättänyt kaksi lastaan riiheen ja palannut heidän luokseen vasta kukon kieuttua. Matti tiesi tämän, sillä hän oli katsonut salaa sisälle riiheen sen mäen puoleisen oven kynnyksellä olleesta aukosta. Hän oli paikalla äitinsä ja vaimonsa kanssa. Itse teosta hän ei ollut varma, vaan hänellä oli siitä ainoastaan epäilys. Matin äiti Vappu Pertuntytär oli valvonut paikalla siihen saakka kun kukko kiekui. Koska hänen oli tullut kylmä, oli hän mennyt miehensä Pentti Lassinpojan luo, jolle hän oli kertonut mitä he olivat nähneet. Kun päivä oli valjennut, oli Matti avannut riihen oven ja nähnyt Sipin poistuvan toisesta ovesta. Riihen ja luuvan väliovella Matti oli törmännyt Riittaan, jolla oli ollut särkkinsä sylissään. Sipi sen sijaan oli ollut pukeissa. Riitta oli tullut ladosta kun lapset olivat alkaneet itkeä. Myös muita todistajia kuultiin ja Sipin naapureilta kysyttiin, olisiko hän syyllistynyt tähän tekoon. Kun hänet tahdottiin vapauttaa, tuomittiin Matti Pentinpoika 40 markan sakkoon perättömästä ilmiannosta.

171. Loimaan käräjät MM 7, 3.─5.7.1651

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 222v─223
Heinäkuussa 1651 Annisten Jaakko Tuomonpoika syytti Tammiaisten Kleme Uotinpoikaa ruokasäkkinsä varastamisesta kolme vuotta aiemmin käräjäaikaan. Miehet olivat jättäneet ruokasäkkinsä säilöön Lauroisten Marketta Jaakontyttärelle. Kun Kleme oli halunnut saada oman säkkinsä ottaakseen sieltä ruokaa, oli hän avannut avaimella säilytyspaikan ja ottanut sieltä Jaakon uuden säkin ja jättänyt oman vanhan säkkinsä tilalle. Kleme sanoi vain lainanneensa säkkiä. Koska hänen huhuttiin ennenkin tehneen samoin, tuomitsi oikeus hänet 40 markan sakkoon.

s. 224─225 Niinijoensuun Marketta Yrjäntytär oli tullut raskaaksi kolme viikkoa ennen joulua 1650 Klas Tottin tallirenki Matille, joka palveli Irjanteella. Marketta murhasi syntyneen lapsensa ja vei ruumiin 13. kesäkuuta jokeen sidottuna liinakankaaseen ja sen kahteen kivipainoon. Kolme päivää myöhemmin ruumiin löysivät Niinijoensuun Erik Henrikssonin, Joose Pertunpojan ja Martti Erkinpojan paimenlapset, jotka ilmoittivat asiasta Erikin palvelusväelle. Kerttu Tuomontytär ja Riitta Eskontytär olivat menneet rantaan ja onkineet ruumiin ylös.

s. 226─226v Heinäkuussa 1651 Vähänperän Simo ja Kreki Mikonpojat valittivat äitipuolestaan Liisa Yrjäntyttärestä ja veljestään Heikki Mikonpojasta, että nämä eivät olleet suorittaneet perinnönjakoa oikein. Perinnönjako oli pidetty 10. syyskuuta 1649. Heikki oli Liisan poika. Asia sovittiin siten, että Simo sai lisää vasikan ja sian sekä Kreki kolmevuotiaan hiehon.

s. 226v Heinäkuussa 1651 edesmenneen Vähänperän Mikko Fransinpojan jälkeensä jättämät velat määrättiin ulosmittaamaan hänen leskeltään ja muilta perillisiltään.

s. 227v Heinäkuussa 1651 Kojon Abraham Sipinpoika sai sakon, kun ei tullut vastaamaan Tuomo Pytylle härästä.

s. 227v Heinäkuussa 1651 Niinijoensuun Erik Thomasson ja saman kylän Joose Pertunpoika sekä Onkijoen Heikki Sipinpoika sopivat niin, että Erik Henriksson, joka aikoi ostaa heiltä tallin 12½ taalarilla, maksaisi ensin puuttuvan ratsumiehen palkan ja lopun summasta Erik Thomassonille.

s. 230─230v Heinäkuussa 1651 Sakari Luukkaanpoika Mälläisistä ilmoitti ottaneensa jokin aika sitten viljelykseen tilan Ilolasta. Tila oli Mattila, 4 äyriä ja ¾ manttaalia. Vuonna 1640 oli Sakarin poika Yrjä kirjoitettu tilan knihdiksi. Myös hänen toinen poikansa Erkki oli kirjoitettu knihdiksi ja kadonnut ulkomaille.

172. Loimaan käräjät MM 7, 17.─19.11.1651

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 270─270v
Marraskuussa 1651 Kojon Abraham Sipinpoika tuomittiin maksamaan lautakunnan päätöksellä 10 taalaria puoliksi kuluvalta vuodelta ja puoleksi seuraavalta härän vuokraa Tuomas Pytylle.

s. 272v Marraskuussa 1651 Ypäjän Sipi Simonpoika kantoi tyttärensä Kerttu Sipintyttären puolesta Liisa Yrjäntyttären miehen testamentista, jossa Kertulle oli jätetty kolme härkää. Liisan avioliitto oli kestänyt vain ¾ vuotta ja se oli lapseton. Liisa väitti, ettei hänen miehensä omaisuus kohonnut edes vaaditun kolmen härän arvoon 30 taalariin.

s. 273─273v Erik Henrikssonilta varastettu rahaa kartanosta.

173. Loimaan käräjät MM 7, 23.─24.4.1652

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 382v
Huhtikuussa 1652 Huittisten Riesolan Uoti Jaakonpoika vaati vaimonsa Vappu Pertuntyttären isän perintöä tämän sisarpuolelta Maisa Pertuntyttäreltä Mälläisistä.

s. 383v─385 Erikin rahavarkaus kartanossa

s. 386 Huhtikuussa 1652 ratsumestari Mickel Johansson Männistöstä valitti Pesänsuon asukkaiden puolesta Vähänperän isäntien niityn käytöstä näiden mailla. Erityisesti mainiten Frans Pertunpoika Pytty, joka oli tunkeutunut rajojen yli.
s. 386─386v Huhtikuussa 1652 hienotaeseppä Perttu Yrjänpoika Tammelasta valitti ratsastalollinen Martti Jaakonpojan Kuninkaisista tehneen hänen kanssaan hevoskaupan, jossa Martti oli saanut parin mönsträyskelpoisia pistooleja. Seppä oli takonut Martin luona kolme päivää, mutta Martti olikin pitänyt hevosen ja Perttu oli joutunut poistumaan kävellen. Koska todistajat kertoivat, että seppä oli ainoastaan korjannut Martin vanhoja pistooleja, määrättiin hänelle yhdeksän kappaa viljaa työpalkaksi ja pitämään itse uudet pistoolinsa.

s. 386v Huhtikuussa 1652 nimismies Knuutti Klemenpoika, Kreki Sipinpoika Kurittulasta, Martti Juvalta ja Matti Seppä Mälläisistä määrättiin suorittamaan katselmus pappilan rappeutuneista rakennuksista ja huolehtimaan niiden korjauksista.

s. 387v─388 Inspehtori Hans Wargh oli ostanut ja vaihtanut taloja talonpojilta kartanon alaisuuteen. Heikki Lassinpoika Hollo oli täten vaihtanut perintötilansa 2 äyriä 4 penninkiä ja 2/3 manttaalia.

s. 388v Huhtikuussa 1652 Kallion Erkki Antinpoika määrättiin Loimaan pitäjän jahtivoudiksi.

s. 399 Huhtikuussa 1652 Juha Sipinpoika Majanojalta yhdessä vaimonsa Maalina Juhantyttären kanssa antoi hyväntahtoisesti langolleen Kreki Sipinpojalle Kurittulasta vaimonsa perinnöstä sata kuparitaalaria. Perunkirja oli laadittu 24. marraskuuta 1646.

174. Loimaan käräjät MM 7, 10.─12.6.1652

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 396
Kesäkuussa 1652 Metsämaan Sipi Jaakonpoika määrättiin maksamaan Pappilan Sipi Eskonpojalta jokin aika sitten lainaamansa 14 kuparitaalaria.

s. 399 Kesäkuussa 1652 lautakunta päätti 11.11.1650 tehdyn sopimuksen perusteella, että Hintsalan Sipi Tuomonpoika joutui maksamaan Onkijoen Heikki Hollolle ja hänen pojalleen Sipille 1½ tynnyriä rukiita, 15 kappaa kauroja, 7 kappaa kauroja, 7 kappaa ohria ja 3 tynnyriä kauroja.

s. 401 Kesäkuussa 1652 Kuninkaisten Martti Jaakonpoika määrättiin maksamaan palkka ratsumiehelleen Jaakko Kasperinpojalle.

s. 401─401v Erik Henrikssonin varkausjuttu

s. 401v Kesäkuussa 1652 Tammiaisten Kleme Uotinpoika ja Matti Erkinpoika olivat molemmat raivanneet niittyä Rudankorpeen, jonka metsäpalo oli aiemmin polttanut. Nyt määrättiin katselmusmiehet tangoittamaan heidän raivionsa verolle. Kun Kleme oli lisäksi lyönyt Mattiin mustelman, olivat miehet sopineet asian niin, että Kleme maksaa 24 kupariäyriä.

s. 401v─402 Erik Henrikssonin epäilys hevosella lahjomisesta

s. 402 Kesäkuussa 1652 Niinijoensuun Pentti Antinpoika väitti Erik Henrikssonin hevosen purreen hänen nuorta tammaansa kartanolla. Koska asialla ei ollut todistajaa, Erik antoi Pentille korvaukseksi kuusi kuparitaalaria.

175. Loimaan käräjät MM 7, 15.─17.11.1652

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 497
Marraskuussa 1652 lukkari Perttu Krekinpoika ilmoitti oikeudelle, että Ypäjän Esko Yrjänpoika oli kertonut naapurinsa, naineen miehen, Sipi Simonpojan maanneen irtolaisnainen Liisa Tuomontyttären. Tämän Sipi kokonaan kielsi. Sipiltä oli kielletty ehtoollinen. Korven Tuomo Yrjänpoika, Hurskalan Yrjä Pentinpoika ja Haitulan Matti vakuuttivat, että Esko oli syyttänyt Sipiä kiivastuksissaan kateudesta. Kun vielä lautakunta ja koko rahvas vapauttivat hänet syytteestä, ei häntä tuomittu.

s. 499 Marraskuussa 1652 entinen kihlakunnanvouti Johan Humalainen tuomittiin saamaan rästit vapaaherrakunnan entiseltä voudilta Erik Henrikssonilta niiltä osin, kuin tämä oli kerännyt rahvaalta kruunulle tulevia maksuja.

s. 499 pitäjänkirjuri Hieronymus Henrici mainitaan.

s. 499v─500 Marraskuussa 1652 irtolaisnainen Kerttu Tuomontytär Kalliosta oli tullut naimattoman vesikoskelaisen sotilaan Yrjä Yrjänpojan makaamaksi. Lapsen hän synnytti huhtikuussa 1652. Ensimmäisen kerran Kertun oli maannut ja tälle lapsen siittänyt kuusi vuotta aiemmin opiskelija Henricus Johannis. Tästäkin suhteesta oli syntynyt lapsi. Vuosi tämän jälkeen Kerttu oli sortunut uudelleen opiskelijan kanssa samaan syntiin ja opiskelija oli erotettu yliopistosta.

s. 503v─504 Marraskuussa 1652 Vähänperän Tuomo Fransinpoika valitti menettäneensä tulipalossa riihen täynnä viljaa ja ladon täynnä olkia sekä neljä latoa. Hän oli rakentanut saman riihen ja ladon neljä vuotta aiemmin. Vahinko arvioitiin 241 kuparitaalariksi. Hänelle määrättiin kannettavaksi paloapuna kaksi hopeaäyriä talolta Loimaan, Huittisten ja Euran pitäjistä.

s. 504─504v Marraskuussa 1652 Haaran Tuomo Jaakonpoika esitti 18. tammikuuta 1634 laaditun perinnönjaon, jossa perillisinä olivat hänen lisäkseen hänen veljensä ja kanssaperillisensä Yrjä Jaakonpoika sekä Heikki ja Perttu Jaakonpojat. Perintöä jaettiin sekä isän että äidin jälkeen. Maa, rakennukset, karja, vilja, ruokatavarat, kupari ja malmi, rautakalut, vaatteet, tina ja messinki sekä saatavat muodostivat yhteensä 211 ¼ hopeataalaria. Lisäksi he olivat jakaneet joitakin esineitä keskenään. Velkojen maksun jälkeen kunkin veljen osaksi jäi 99 kuparitaalaria. Nyt veli Heikki ilmoitti, että hänellä oli vielä saamatta 13 kuparitaalaria, minkä Tuomo kielsi. Veljelleen Jaakolle hän oli antanut vuonna 1634 tamman 24 taalarista, sonnin 11 taalarista 8 äyristä, 1635 tynnyrin maltaita 4 taalarista 16 äyristä, puoli tynnyriä maltaita 2:8 taalarista, 1636 suolaa 10 taalarista, 7.12.1637 Turussa tynnyrin maltaita 4:16 taalarista, 1638 Helluntaina tynnyrin maltaita 4:16 taalarista, härän 12:16 taalarista, nuoren hevosen 17:8 taalarista ja lisäksi vuoden 1629 laamanninrahat 8 äyriä. Nämä tekivät yhteensä 91:8 taalaria. Jäännös oli siis 7:24 taalaria. Myös veli Heikki oli Tuomon mukaan saanut saman summan 91:8 taalaria perinnöstään. Kolmas veli Perttu sai osakseen 1640 hevosen arvoltaan 50 taalaria, toisen hevosen arvoltaan 26:24 taalaria ja käteistä 20 taalaria eli yhteensä 97:8 taalaria. Tuomo lupasi maksaa nämä puuttuvat summat veljilleen.

176. Loimaan käräjät MM 6, 23.─25.10.1644

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 17
Lokakuussa 1644 Tammiaisten Kleme Uotinpoika tuomittiin kolmen markan sakkoon kattilalla veljensä Pentin sormeen lyömästään verisestä haavasta. Pentti puolestaan sai kolmen markan sakon, kun oli syyttänyt veljensä Klemen vaimoa Maalina Heikintytärtä noituudesta eikä kyennyt osoittamaan syytettään todeksi.

s. 17─17v Lokakuussa 1644 Vähänperän Frans Pertunpoika sai kolmen markan sakon kutsuttuaan Kojon Sipi Jaakonpoikaa kiivastuksissaan olutpäissään varkaaksi ja kelmiksi. Lisäksi hän halusi maksaa Sipin kuluista 2 kuparitaalaria, mikä sovittiin kädenlyönnillä. Sipi sai lisäksi kaksi vaippaansa, jotka olivat velan takuuna Fransilla. Frans sai vielä kolme markkaa sakkoa sanottuaan kiivastuksissaan, että Vähänperän Markus Soro oli polttanut hänen riihensä.

s. 17v Lokakuussa 1644 Ypäjän Simo Yrjänpoika sai kolmen äyrin sakon, kun ei vastannut saman kylän Anna ja Kerttu Yrjäntyttären haasteeseen Annan lyömisestä ja Kertun kutsumisesta huoraksi.

s. 18 Lokakuussa 1644 Tammiaisten Tuomo Simonpoika tuomittiin maksamaan velkansa 5½ kuparitaalaria, tynnyrin kauroja ja tämän vuoden kasvusta 6 kappaa viljaa saman kylän Pentti Uotinpojalle. Lisäksi Pentin veli Kleme tuomittiin maksamaan hänelle saatavansa tynnyrin rukiita ja tynnyrin kauroja. Pentti sai asua pirtissään talon tontilla siihen saakka, kunnes hänen saatavansa olisi kuitattu. Sitten hänen olisi muutettava.

s. 18v Lokakuussa 1644 Turun Elin Kauhainen oli Virtsanojan Esko Sipinpojan sisar. Elinin ensimmäinen mies oli Heikki Krekinpoika Sieppalasta.

s. 18v Lokakuussa 1644 määrättiin katselmusmiehet Maaniitun niitylle, sillä Ypäjän Simo Yrjänpoika ja Yrjä Tuomonpoika olivat siitä riitaisia.

s. 19 Lokakuussa 1644 Metsämaan Sipi Jaakonpojalle tuomittiin takaisin niittynsä Paavoinsaari Onkijoen Heikki Sipinpojalta. Sipi oli halunnut lunastaa takaisin panttina olleen niittynsä. Myös Wittenbergin vouti, jolle tila oli annettu rälssiksi, oli pyytänyt samaa. Heikki ei ollut halunnut luovuttaa niittyä vaan oli korjannut edelleen tämän vuoden heinät. Heinät määrättiin niityn mukana Sipille.

s. 19v Lokakuussa 1644 loimaalaisten oli maksettava puuseppä Jöran Künnille Turusta hänen edustajansa Jöran Målaren mukaan palkkoja vuoden 1642 kirkonrakennuksesta. Künn oli ottanut itse lainaa Loimaan kirkonkassasta ja hänen oli palautettava se ennen kuin pitäjäläiset maksaisivat hänen saatavansa.

s. 19v Lokakuussa 1644 Haaran räätäli Perttu Jaakonpojalle tuomittiin 42 kappaa viljaa, jotka Seppälän Juha Tapaninpojan anoppi oli häneltä lainannut. Perttu määrättiin antamaan takaisin panttina ollut hopeatuoppi ja kolme luotia työstämätöntä hopeaa. Pertun saatava 11 taalaria anoppi Saaralta lykättiin siksi kunnes anoppi olisi itse paikalla.

s. 21v Lokakuussa 1644 Matti Seppä Mälläisistä todisti, että Niinijoensuun Erik Thomasson oli toimittanut entiselle veronkantomiehelle Matti Tuomonpojalle laamanninveroista 18 kyynärää valkeaa sarkaa. Sikilän Martti Heikinpoika ja Niinijoensuun Yrjä Matinpoika puolestaan todistivat hänen toimittaneen Matti Tuomonpojalle keräämistään laamanninrahoista lehmän.

177. Loimaan käräjät MM 6, 29.─31.3.1645

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 48v
Maaliskuussa 1645 Huittisten kappalainen Johannes Bartholdi halusi saada isänsä kaksi tilaa Peltoisista. Perinnönjaossa 1636 ne olivat jääneet hänen veljelleen Esko Pertunpojalle.

s. 49 Maaliskuussa 1645 Vähänperän Frans Pertunpojalle [Frans Bertilsson Pytty] tuomittiin saatavansa 15 kappaa Peltoisten herra Jöranilta. Nämä hän oli vuoden 1644 häränvuokrasta velkaa. Niitä 3½ taalaria vanhaa rahaa, jotka Frans oli lainannut herra Jöranin isälle, hänen tuli hakea kaikilta perillisiltä. Frans sai hakea härän vuokransa 10 kappaa myös Matti Paavonpojalta ja tämän äidiltä. Frans vaati vielä sisareltaan Katri Pertuntyttäreltä Isostaperästä 5 tynnyriä rukiita, 3 tynnyriä kauroja, 14 kappaa ohria ja 7½ hopeataalaria, jotka hän oli tälle lainannut. Katri sanoi isänsä luvanneen hänelle kuolinvuoteellaan kaksi lehmää ja 2 tynnyriä kauroja. Frans sanoi maksaneensa ne jo hänelle. Kun Katri kielsi tämän, lupasi Frans hänelle 7½ taalaria ja 2 tynnyriä kauroja. Katri lupasi maksaa veljelleen tynnyrin kauroja ja 14 kappaa ohria. Katri sanoi vielä, että kyseiset 5 tynnyriä rukiita oli luvattu hänelle perinnönjaossa, mutta Frans kielsi tämän. Asia lykättiin, kunnes jakokirja saataisiin oikeuteen.

s. 49v Maaliskuussa 1645 Mellilän Yrjä Krekinpoika Kyröläinen halusi saada kivet ja raudan, jonka hän oli kustantanut myllyyn, joka hänellä oli ollut yhdessä Pappisten kyläläisten kanssa. Nyt hänet oli erotettu myllystä. Vastaajat eivät olleet paikalla, joten asia lykättiin.

s. 50 Maaliskuussa 1645 lukkari Perttu Krekinpoika vaati 10½ kuparitaalaria Haaran Luukas Sipinpojalta. Rahat hän oli antanut Luukkaalle Turussa. Koska Luukas ei ollut paikalla, lykättiin juttua.

s. 50v Maaliskuussa 1645 Niinijoensuun Erik Thomasson ja Joose Pertunpoika saivat miehet jakamaan niityt heidän välillään.

s. 51v Maaliskuussa 1645 Porin läänin kirjanpitäjä Engelbrecht Nilsson halusi tutkittavaksi Loimaan vapaaherrakunnan voudin Erik Henrikssonin Puujalkalan myllystä kantaman 20 kapan oikeellisuuden. Lautakunta todisti asiassa.

178. Loimaan käräjät MM 6, 15.─ 16.8.1645

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 74v
Elokuussa 1645 Tammiaisten Kleme Uotinpoika sai 6 markkaa sakkoa lyötyään kaksi mustelmaa saman kylän Jaakko Pertunpoikaan ja tämän vaimoon.
s. 75 Elokuussa 1645 Frans Pertunpojan sisar Katri tuomittiin maksamaan veljelleen tunnustamansa velka 3 tynnyriä rukiita, 2 tynnyriä kauroja, 14 kappaa ohria ja kaksi lehmää sekä 7½ hopeataalaria. Veli antoi sisarelleen tämän köyhyyden tähden 2 tynnyriä rukiita, tynnyrin kauroja ja yhden vuoden häränvuokran.

s. 75 Elokuussa 1645 Turun Perttu Eskonpoika Innamaa sai saatavansa 5 kuparitaalaria padasta Niinijoensuun Erik Thomassonilta ja häneltä sekä hänen kanssaperillisiltään 3 1/8 kuparitaalaria ja 2 tynnyriä rukiita siitä suolasta ja rahoista, jotka hän oli antanut perillisten käyttöön.

s. 75v Elokuussa 1645 atsumies Sipi Kasakan vaimolle Vapulle Kemppilästä tuomittiin Hintsalan Tuomo Krekinpojalta 4 hopeataalaria, Mellilän Yrjä Kyröläiseltä 6 hopeataalaria ja Kuninkaisten Martti Välläriltä 4 hopeataalaria. Heidän ratsumiehensä olivat jääneet nämä rahat velkaa Sipille Tanskan sodassa 27. joulukuuta 1644 annetun kuitin mukaan.

s. 75v Elokuussa 1645 Virtsanojan Simo Tuomonpoika määrättiin saamaan yksi hopeataalari kultakin ruotunsa talolta Tammiaisissa siitä ratsumiehestä, joka oli otettu ruotuun tänä vuonna. Simon itsensä tuli maksaa 5 kuparitaalaria Ypäjän Yrjä Fransinpojalle, jonka hän oli ensin aikonut värvätä.

s. 76 Elokuussa 1645 Ypäjän Simo Yrjänpoika naapureineen sai katselmusmiehet sille vahingolle, jonka Kauhanojan isännät olivat aiheuttaneet heidän Aromaan ja Aittoimäen erämaassaan.

s. 76v Elokuussa 1645 Maisa Jaakontytär Huittistenkylästä vaati Kurittulan Kreki Sipinpojalta niitä kuutta viljatynnyriä, jotka hänen edesmennyt miehensä Perttu oli tälle tallettanut.

179. Loimaan käräjät MM 6, 3.─ 5.11.1645

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 91
Marraskuussa 1645 Haaran Tuomo Jaakonpoika sai kolmen markan sakon, kun oli kaskennut Oripään metsässä Kivimäenpolven rajan yli.

s. 91v Marraskuussa 1645 Haaran Matti Matinpoika sai kolmen markan sakon, kun oli kaskennut Oripään metsässä Kivimäenpolven rajan yli.

s. 91v Marraskuussa 1645 Majanojan Juha Sipinpoika sai 3 markkaa sakkoa vastahakoisuudesta maksaa kirkkoherra Johanneksen saatavia.

s. 91v─92 Marraskuussa 1645 Tammiaisten Kleme Uotinpoika tunnusti, että hänen isänsä Uoti Heikinpoika oli saanut täydelleen perintöosansa isänsä Heikki Yrjänpojan jälkeen Uotin veljenpojalta Matti Heikinpojalta Mälläisistä. Mälläisten Sakari Luukkaanpoika kertoi nähneensä, että Uotin sisar Vappu Heikintytär Köyliön Lähteeltä oli myös saanut täydelleen osansa. Lisäksi Mälläisten Matti Heikinpoika sanoi antaneensa täydelleen Köyliön Kankaanpään Riitta Heikintyttärelle tämän osan. Ämmäisten Martti Antinpoika kertoi vaimonsa edesmenneen äidin Maisa Heikintyttären saaneen myös perintönsä. Männistön Kreki Mikonpoika vakuutti, että myös Köyliön Kankaanpään Simo Heikinpoika ja Köyliön Tuohiniemen Liisa Heikintytär olivat saaneet perintönsä Mälläisten Matti Heikinpojalta. Kaikki olivat saaneet täydelleen isän- ja äidinperintönsä.

s. 92v─93 Marraskuussa 1645 Laukon, Anolan ja Köyliön herra Jöns Kurjen vouti Nils Olofsson halusi tietää, miten Rokansuon niitty oli joutunut niinijoensuulaisten haltuun, sillä edesmennyt Johan De la Gardie oli sitä aiemmin hallinnut. Edesmenneen Pentti Heikinpojan leski Saara Simontytär kertoi, että hänen miehensä oli varustanut tilaltaan ratsukon ja ollut menossa Ruotsiin anomaan 4 äyrin autiotilaa haltuunsa. Samalla hän oli aikonut valittaa niittyjen korjaamisesta. Johan De la Gardie oli puhunut hänen miehensä kanssa ja kieltänyt tätä menemästä valittamaan Ruotsiin. Hän oli luvannut antaa Rokansuon niityn kyläläisille, sillä hän oli luullut sen omistuksen olevan toisenlainen. Saara kertoi, että laamanni Krister Filpusson oli ottanut häneltä kaksi vanhaa kirjettä, joista toinen oli rajakirje ja osoitti Rokansuon rajat. Kirje määrättiin hankittavaksi seuraaville käräjille.

s. 93 Marraskuussa 1645 Pöytyän Auvaisten Antti Uotinpoika halusi saada 5 kuparitaalaria sonnista Kuninkaisten Martti Jaakonpojalta. Sonnin oli perinyt isältään Metsämaalta Antin vaimon äidinäiti Maisa Markuksentytär ja jättänyt sen Martille. Martti lupasi maksaa summan. Martti lupasi myös maksaa Antille tämän vaimon isän Frans Erkinpojan kiinteästä perinnöstä 20 taalarin arvoisen hevosen, 6 taalarilla tynnyrin rukiita ja tynnyrin kauroja, jotka tulisi maksaa syksyyn 1646. Antin vaimon äiti oli Anna Fransintytär.

s. 94v Marraskuussa 1645 voudinkirjuri Erkki Antinpoika asui Euran kylässä.

180. Loimaan käräjät MM 6, 12.─14.3.1646

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 122
Maaliskuussa 1646 Kojon Abraham Sipinpoika tuomittiin maksamaan piika Kertulle Kuninkaisista viisi kyynärää sarkaa tämän puuttuvasta palkasta.

s. 122v Maaliskuussa 1646 Majanojan Juha Sipinpoika sai arviomiehet sille verolle, joka hänen tulisi saada varustettuaan ratsukon Karsattilan Mikko Pertunpojan tilalle.

181. Loimaan käräjät MM 6, 1.─2.6.1646

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 141v
Kesäkuussa 1646 määrättiin miehet suorittamaan perinnönjako Mälläisten Frans Erkinpojan lesken ja rintaperillisten välillä.

s. 142v Kesäkuussa 1646 Lauroisten Antti Antinpojan vaimon noituminen kuoliaaksi ensi kertaa esillä. Ei Saara.

182. Loimaan käräjät MM 6, 20.─21.11.1646

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 204v─205
Marraskuussa 1646 Matti Jaakonpoika Kurittulasta vaati isänsä veljenpojalta Martti Joosenpojalta perintöä Majanojalta. Matin isänisä oli Jaakko Yrjänpoika ja isänäiti Maisa. Kirkkoherra Johannes Johanniksen Dominica Exaudi 1596 päiväämän testamentin mukaan hänelle kuului härkä, viisi lehmää, 10 lammasta, 4 tynnyriä rukiita, 12 luodin hopeatuoppi, sänkyvaatteita, neljä rakennusta ja joen toiselta puolelta ½ äyrin maa. Martin mukaan Kurittulan Jaakko oli saanut härän, hevosen satuloineen ja tarpeineen sekä hopeatuopin. Pöytyän Himmaisten Riitta oli saanut 2 lehmää, Korven Marketta tynnyrin rukiita ja leiviskän voita, Humppilan Maalina 2 tynnyriä rukiita. Lisäksi kirkkoherralle oli maksettu testamenttilehmä ja kappalainen tynnyrin rukiita. Tästä oli kirkkoherran allekirjoittama todistus 19. marraskuuta 1646. Matti esitti tuomiokirjeen 28. marraskuuta 1612, jonka mukaan hänen isänsä oli saanut hopeatuopin. Martin mukaan hänen isänsä oli pitänyt äitiään Maisaa 16 vuotta syytingillä tämän vanhuudessa. Martille määrättiin 9 tynnyriä syytinkivuodelta ja hän sai pitää tilan.

s. 205─205v Marraskuussa 1646 Frans Pertunpoika esitti sisarensa Katrin velat. Kun Katrin mies Heikki Isostaperästä kielsi saaneensa kaiken, esitti Frans Axel Kurjen, Klas Hornin ja alilaamanni Jöran Jönssonin 3. toukokuuta päivätyn kirjeen, jonka mukaan kaikki sisaret olivat saaneet osansa sekä kiinteästä että irtaimesta perinnöstä.

s. 206 Marraskuussa 1646 Maalina Yrjäntytär Majanojalta sai jakomiehet jakamaan perinnön hänen ja hänen lankonsa Kurittulan Krekin välillä. Kyse oli Maalinan isänperinnöstä.

s. 207─208v Antti Antinpojan vaimon noituminen. Saara on.

183. Loimaan käräjät MM 6, 22.─ 24.3.1647

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 236v
Joose Pertunpojan lohivarkaus Engelbrecht Nilssonilta.

s. 237─237v Maaliskuussa 1647 Frans Pertunpoika valitti, että Turun porvari Lassi Palikka oli tuomittu maksamaan hänelle 35 kuparitaalaria, mutta hän ei saanut asiaa loppuun Palikan kanssa.

s. 237v Maaliskuussa 1647 Halikon Märyn Tuomo Yrjänpoika vaati veljensä palkkaa Martti Jaakonpojalta Kuninkaisista.

s. 241 Erik Thomasson sai perinnönjakajat.

184. Loimaan käräjät MM 6, 30.─31.6.1647

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 286v
Kesäkuussa 1647 kirkkoherra Johannes ilmiantoi irtolaisnainen Kerttu Tuomontyttären Majanojalta, joka oli synnyttänyt puoli vuotta aiemmin aviottoman lapsen ylioppilas Henricus Johannikselle. Ylioppilaan osalta asia siirrettiin konsistorille ja Kertun kirkon rangaistukseen.

s. 287v Kesäkuussa 1647 Mellilän Yrjä Krekinpoika tuomittiin maksamaan velkansa ja hänelle määrättiin ulosottomiehet. Samalla määrättiin jakomiehet määrittämään kustannukset Yrjän ja hänen poikansa Jaakon välillä siitä puromyllystä, jonka Yrjä oli rakentanut.

s. 288v Kesäkuussa 1647 Mökköisten Yrjä Tuomonpoika tuomittiin maksamaan velkansa 3 taalaria 16 äyriä sekä 5 taalaria miekasta Frans Pertunpojalle.

185. Loimaan käräjät MM 6, 26.─ 27.11.1647

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 342v
Marraskuussa 1647 Vappu Markuksentytär Vampulan Punolasta vaati edesmenneen poikansa Heikki Sipinpojan leskeltä Sikilän Kerttu Heikintyttäreltä poikansa ratsumiehen palkkaa. Kerttu antoi Vapulle ja hänen nykyiselle miehelleen Perttu Martinpoika Punolle 11 kuparitaalaria, mikä sovittiin kädenlyönnillä.

s. 342v Marraskuussa 1647 Kreki Sipinpoika antoi lautakunnan tuomion ja oman tunnustuksensa mukaan Huittistenkylän vaimo Marketta Jaakontyttärelle 46 kappaa viljaa, jotka tämän mies oli hänen luokseen tallettanut.

s. 342v Marraskuussa 1647 Onkijoen Heikki Lassinpoika sai jakomiehet jakamaan perintöä hänen edesmenneen vaimonsa ja tämän veljen Virtsanojan Paavo Eskonpojan välillä isän ja äidin jälkeen irtaimessa omaisuudessa, sillä tila oli kruunun.

s. 343─343v Marraskuussa 1647 Vesikosken Heikki Lassinpoika Hollo esitti 1633 laaditun jakokirjan, jolla Heikin langot Majanojan Joose Jaakonpoika ja Hennijoen Tapani Antinpoika olivat jakaneet lankonsa Heikin kanssa vaimojensa Aune ja Katri Pentintyttären perinnön sekä kiinteässä että irtaimessa.

186. Loimaan käräjät MM 6, 17.─18.3.1648

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 377v─378
Maaliskuussa 1648 Turun Katri Mikontytär vaati Kurittulan Kreki Sipinpojalta edesmenneen poikansa Perttu Heikinpojan kahden vuoden sotamiehen palkkaa sotaneuvos Henrik Flemingin 23. lokakuuta 1647 allekirjoittamalla todistuksella. Sen mukaan Perttu oli lähtenyt vuonna 1641 Krekin palkkaamana Saksaan, jossa hän palveli vuoteen 1643. Vuonna 1645 hänet poistettiin rullista ja palkka tuli maksaa neljältä vuodelta, joista kaksi oli jo maksettu. Kreki määrättiin maksamaan vielä 43 taalaria 16 äyriä kuparia.

s. 378v─379v Maaliskuussa 1648 Frans Pertunpoika tuomittiin maksamaan Maalina Heikintyttären vävylle Heikki Pertunpojalle Marttilan Lovesta 3 markkaa vanhan kuningas Kustaan rahaa sekä neljän luodin hopealusikan, jotka Heikin appi oli tallettanut Fransille hyvän aikaa sitten. Samalla Pesänsuon Lassi Antinpoika sai sakkoja, kun ei tullut vastaamaan oikeuteen velastaan Fransille. Myös Mäkiöisten Yrjä Tuomonpoika tuomittiin maksamaan velkansa 3:16 taalaria ja 5 taalaria siasta Fransille. Frans maksoi vielä 2 taalaria Kojon Sipi Jaakonpojalle ja Fransin sisar Katri Isostaperästä Fransille 27:20 taalaria vilja- ja muita velkoja. Isonperän (StorPijna) Saara Joosentytär sai sakkoja, kun ei vastannut Vähänperän (lillepijna) Fransin palkkavaateeseen.

s. 380 Maaliskuussa 1648 Männistön Mikko Martinpoika vaati Majanojan Juha Sipinpojalta isänsä Martti Erkinpojan viiden vuoden ratsumiehen palkkaa. Näistä isä oli palvellut vuoden Preussissa ja neljä vuotta Saksassa. Yhteensä summa nousi 150 kuparitaalariin, josta Juha osoitti jo maksaneensa 127 taalaria. Lopun 23 taalaria hän suoritti nyt. Juha itse maksoi Porin Mårten Böckerille yhden kuparitaalarin, 2 tynnyriä rukiita ja leiviskän lihaa.

s. 380v─381 Maaliskuussa 1648 hyväymmärryksinen Hieronymus Henrici ilmoitti, että hänen ja hänen veljensä Erkin perintöosaan kuului perinnönjaossa kullattu morsiusseppele. Koska se oli joutunut Frans Pytylle, tuli hänen osoittaa seuraavilla käräjillä miten.

187. Loimaan käräjät MM 6, 9.─10.6.1648

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 424─424v
Kesäkuussa 1648 Kojon Heikki Tuomonpoika esitti maaherra Knut Lilliehökin kirjeen päivättynä 25. maaliskuuta 1648. Sen mukaan hän oli maksanut entiselle voudille Balthasar Laudianille 16 taalaria rykmentin laskuun. Maaherran kirjeen ja viimeisen kirjanpidon mukaan Frans Pytty oli saman summan velkaa ja hänet määrättiin se maksamaan.

s. 424v Kesäkuussa 1648 Mälläisten Tuomo Jaakonpoika tuomittiin maksamaan Turun Matts Nackalle 21:16 taalaria tämän poikapuolen ratsumiehen palkkaa.

s. 425 Kesäkuussa 1648 Kuninkaisten Martti Jaakonpoika tuomittiin kolmen äyrin sakkoon, kun ei tullut vastaamaan Vesikosken Vappu Mikontyttärelle palkasta.

s. 427 Kesäkuussa 1648 Hieronymus Henrici ilmoitti, että 40 luotia painavan kullatun morsiusseppeleen oli Fransille pantannut hänen veljensä Erkki kolmella unkarilaisella gyllenillä. Rahat oli käytetty heidän korkeastioppineen veljensä mestari Martinuksen opiskelutarpeisiin. Fransin mukaan hän oli ostanut seppeleen heidän vanhemmiltaan 52 taalarilla kuningas Kaarlen rahaa. Maksu oli tapahtunut 35 vuoden kuluessa Turussa Yrjä Åhrapään luona. Hieronymuksen mukaan seppele oli pantattu toisen kerran kahdella tynnyrillä voita, jotka oli aiottu lähettää Lyypekkiin muutettavaksi rahaksi ja edelleen lähetettäväksi Martinukselle Wittenbergiin. Pytty ei ollut lupauksestaan huolimatta voinut kuitenkaan toimittaa heille voita. Pytty ei sanonut muistavansa, että olisi saanut pyynnön voista, kun asiasta oli jo kulunut niin monta vuotta. Poikien äitikään, joka oli kuollut viisi vuotta aiemmin, ei ollut asiasta maininnut voimansa vuosina tai viimeisillään. Pytty ihmetteli, että Hieronymus muisti asian vasta nyt, vaikka hän oli ollut monta vuotta vouti Balthasar Laudianin kirjurina ja ollut Loimaalla Pytyn luona usein yötä ja muutenkin. Hieronymus ei sanonut voineensa valittaa, sillä Martinukselle oli toimitettu tavaraa Pytyltä. Vasta nyt hän oli maininnut asiasta, sillä seppele oli viety perinnönjakoasiakirjaan. Oikeus katsoi, että Hieronymus puhui ristiin. Seppele tuomittiin Fransille, mutta Hieronymus valitti asiasta.

188. Loimaan käräjät MM 6, 7.─ 9.11.1648

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 478
Marraskuussa 1648 Marttilan Loven Heikki Pertunpoika vaati maksua Frans Pytyltä hevosesta, jonka tämä oli ostanut 40 vuotta aiemmin hänen apeltaan Sipi Yrjänpojalta. Sipi ei ollut voinut noutaa maksua, sillä hänet oli mestattu Turussa. Koska Frans ei ollut paikalla, lykättiin juttua.

s. 480 Marraskuussa 1648 Juha Sipinpoika Majanojalta lupasi maksaa Kokemäen kuninkaankartanon renkivoudille tulevana syksynä tynnyrillisen viljaa.

s. 480v Marraskuussa 1648 Isonperän Simo Tuomonpoikaa sakotettiin kolmella markalla, kun ei tullut vastaamaan Frans Pytyn velkavaateeseen. Myös Markus Krekinpoika Vähästäperästä tuomittiin kolmen markan sakkoon, kun ei vastannut Fransille heinistä.

s. 480v Marraskuussa 1648 Kojon Abraham Sipinpoika tuomittiin maksamaan Niinijoensuun Joose Pertunpojalle velkansa 4:16 taalaria. Lisäksi hänelle asetettiin mies ulosmittaamaan hänen muut velkansa, kenelle ne sitten olisivatkaan.

s. 480v Marraskuussa 1648 Martti Jaakonpoika Kuninkaisista sai kolme markkaa sakkoa kun ei vastannut saman kylän Esko Lassinpojan haasteeseen lyömisestä. Lisäksi hän sai toisen samanlaisen sakon, kun ei vastannut Vesikosken Vappu Matintyttären velkavaateeseen.

s. 481v Marraskuussa 1648 huudatettiin ensimmäisen kerran Niinijoensuun Erik Thomassonin Yrjä Kyröläiselle panttaamat hopeatuoppi ja kaksi lusikkaa. Tuoppi oli pantattu joulukuussa 1642 ja lusikat 1645 yhteensä 22 taalarista. Niiden paino oli yhteensä 12½ luotia.

s. 483 Marraskuussa 1648 asetettiin teini Heikki Erkinpojan jälkeensä jättämä vilja takavarikkoon Haaran Matti Matinpojan luo siksi, kun hän tulisi vastaamaan Lappijoen Tuomo Joosenpojan hevosen luvattomasta käytöstä.

s. 485v Marraskuussa 1648 Virtsanojan Paavo Eskonpoika valitti, että hänen mies- ja karjapihansa oli tuhoutunut tulipalossa saman vuoden 19. syyskuuta. Koko irtain omaisuus oli tuhoutunut lukuun ottamatta karjaa, aittaa ja riihiä, jotka olivat pihan ulkopuolella. Myös muiden kylän isäntien talot paloivat tai vaurioituivat. Tuli oli mennyt uunista seinään, joten kyseessä oli oikea vahinko. Lautakunnan ja rahvaan mukaan Paavo oli melkoisen varakas mies irtaimistoltaan ja hänellä oli melkoisen arvokkaat rakennukset. Vahinko arvioitiin 577 taalariksi 16 äyriksi kuparia ja hänelle myönnettiin paloapua kaksi hopeaäyriä kihlakunnan kaikilta taloilta. Kylän muiden talojen vahingot arvioitiin huomattavasti pienemmiksi.

189. Loimaan käräjät MM 6, 19.─ 21.7.1649

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 353
Heinäkuussa 1649 lautakunta ja pitäjän miehet ilmoittivat olleensa pystyttämässä Turun kaupungin tulliaitaa. Porin tulliaidan pystyttämistä he pitivät hyvin vaivalloisena ja asia annettiin esivallan harkintaan.

s. 353v─354 Heinäkuussa 1649 kerrottiin, että vapaaherrakunnan räätäli Ylstadin kartanossa Perttu Jaakonpoika oli siittänyt kolme lasta salavuoteudessa Katri Uotintyttären kanssa. Yksi oli syntynyt talvella 1642 ja toinen Pertun päivän aikaan 1645 sekä kolmas Olavin päivän aikaan 1648. Ennen viimeisen lapsen syntymää oli kirkkoherra vihkinyt Pertun toisen naisen kanssa.

s. 537v Heinäkuussa 1649 määrättiin jakomiehet Majanojan Martti Joosenpojan ja hänen velkojiensa välille.

s. 538v Heinäkuussa 1649 Erik Thomassonin hopea huudatettiin uudelleen Yrjä Krekinpoika Kyröläiselle.

s. 539─539v Heinäkuussa 1649 Matti Yrjänpoika Kyröläinen vaati veljeltään Paavo Yrjänpojalta Mellilästä tilaa, jota hän oli palvellut sotilaana yhdeksän vuotta Saksassa. Hän katsoi olevansa tilaan yhtä oikeutettu kuin veljensä. Paavon mukaan hänen isänsä oli ottanut tilan autiosta ja Paavo oli asuttanut sitä isänsä kanssa. Paavo oli pojista vanhin ja saanut oikeuden tilaan 14. maaliskuuta 1649. Matti vaati vielä veljeltään edesmenneen isänsä tavaroita, mutta ei kyennyt osoittamaan, että perinnönjaosta olisi jätetty mitään pois. Paavo lupasi Matille kuitenkin ruokatavaroista tynnyrin rukiita, tynnyrin maltaita ja leiviskän lihaa, johon hän tyytyi.

s. 539 Heinäkuussa 1649 käsiteltiin asiaa, jonka mukaan Ilolan ratsumies Matti Yrjänpoika oli repinyt Niinijoensuun Erik Thomassonia parrasta 20. päivä edellistä kuuta. Matti oli puolustanut Mälläisten ratsumies Tapani Matinpoikaa ja ottanut humalapäissään aseeksi puunkarahkan. Erik oli ensin vetänyt häntä hiuksista. Sikilän Matti oli kuitenkin erottanut heidät heti toisistaan.

190. Loimaan käräjät MM 6, 19.─20.7.1649

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 583v
Heinäkuussa 1649 määrättiin jakomiehet jakamaan perintöä Vähänperän Simo Mikonpojan ja Pitkäniitun Prusin sekä heidän äitipuolensa Vähänperän Liisa Yrjäntyttären välillä.

s. 583v Pietilän tilan myynti ensi kertaa esillä.

s. 584 Heinäkuussa 1649 Kojon Abraham Sipinpoika vannoi itse kahdentenatoista, ettei Turun porvarin Yrjä Tuomonpojan lehmä kuollut hänen kätensä kautta.

s. 584 Heinäkuussa 1649 Onkijoen Heikki Lassinpoika haki 13 vuotta aiemmin antamaansa lainaa 2 tynnyriä 18 kappaa viljaa Euran Martti Erkinpojalta. Tämä ilmoitti, ettei voinut maksaa köyhyyttään, mutta että saatavia voisi hakea hänen pojaltaan Esko Martinpojalta, jolle hän oli luovuttanut kaksi hevosta ja tilan kylvön. Hänet määrättiin kuitenkin maksamaan ja hakemaan itse apua pojaltaan.

s. 585─585v Heinäkuussa 1649 Haitulan Matti Heikinpoika Haitu valitti, että Käärmeensuomaan niitty oli joutunut pois hänen tilaltaan. Onkijoen Heikki Sipinpoika Rynkö esitti laamanni Jöran Jönssonin 25. elokuuta 1608 päiväämän kirjeen, jonka mukaan Matin edeltäjä tilalla Nissi Matinpoika oli myynyt niitystä 3 tankoa. Niityn rajat olivat Lautaporras, Myllinenki, Heinäkulju, Koropetäjä, Umpikankari ja Aspestubbe. Anders Slatten kirje Birgitan päivän jälkeisenä sunnuntaina 1514 ja laamanni Jöns Knutssonin kirje 1550 vahvistivat nämä rajat.

s. 585v Heinäkuussa 1649 sakotettiin Ypäjän Sipi Simonpoikaa kolme markkaa, kun ei tullut vastaamaan saman kylän Yrjä Jaakonpojalle hevosen vahingoittumisesta.

s. 585v Heinäkuussa 1649 asetettiin katselmusmiehet tarkastamaan Ypäjän Simo Juhanpojan rakentamaa sahamyllyä, josta saman kylän Yrjä Tuomonpoika oli valittanut.

s. 586─586v Heinäkuussa 1649 määrättiin Marttilan Loven Heikki Pertunpoika vannomaan, ettei Vähänperän Frans Pytty ollut maksanut ostamaansa hevosta. Koska hän ei voinut sitä tehdä, vapautettiin Frans vastuusta.

s. 586v─587 Heinäkuussa 1649 linnanknihti Markus Erkinpoika valitti, että Juha Sipinpoika Juonikas oli knihdin tai hänen vaimonsa tietämättä lähettänyt heidän poikansa keväällä noutamaan hevostaan Maarian Koroisten kylästä, josta tämän piti ratsastaa hevonen Turun kaupunkiin. Hevonen oli heittänyt pojan selästään ja tallannut tämän päätä sekä kättä niin, että käsi oli murtunut ja siitä oli pitänyt poistaa kolme luunkappaletta. Juha kielsi tämän ja sanoi lähettäneensä Koroisiin rahan Hannu Hannunpojan mukana, että joku ratsastaisi hevosen sieltä kaupunkiin. Kummankaan osapuolen todistajat eivät nyt olleet paikalla.

191. Loimaan käräjät MM 6, 29.─31.10.1649

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 595v
Lokakuussa 1649 määrättiin Tammiaisten Eufemia Uotintytär palauttamaan veljelleen Klemelle se pyssy, jonka hänen edesmennyt miehensä oli ottanut myydäkseen. Klemen tuli puolestaan palauttaa lesken miesvainajan housut tälle.

s. 595v─596 Lokakuussa 1649 Mellilän Jaakko Yrjänpoika valitti veljensä Paavon vieneen hänen viljelykseen ottamaltaan autiotilalta kahden ladon tukkipuut. Ladot oli rakentanut hänen isänsä, kun tämä laittoi autiota kuntoon asettaakseen nuoremman poikansa Jaakon sen isännäksi. Paavo määrättiin palauttamaan puut, sillä lain mukaan autiotilalta ei saanut viedä mitään pois yksityiseen käyttöön. Jaakko ja Paavo sopivat vielä myllystä, että Paavo sai siinä jauhaa neljä vuotta ja sitten se lankeaisi kokonaan Jaakon tilalle.

s. 596 Lokakuussa 1649 Onkijoen Matti Eskonpoika valitti suuresti sitä, että hänen naapurinsa Heikki Lassinpoika oli syyttänyt häntä manaamisesta ja noituudesta. Matti sai muka siten riihistään enemmän viljaa kuin Heikki. Juttu lykättiin, koska Heikki ei ollut paikalla.

s. 596v─597 Lokakuussa 1649 Prusi Yrjänpoika Pitkäniitusta vaati anoppipuoleltaan Vähänperän Liisa Yrjäntyttäreltä ½ manttaalin tilaa, jota hänen edesmennyt appensa Mikko Pertunpoika oli viljellyt. Liisa esitti kirjeen päivättynä 1606, jonka mukaan Frans Pytty oli ottanut tilan autiosta ja sitten siirtänyt sen Mikolle. Prusin mukaan kirjeen mainitsemaa tilaa hallitsi edelleen Frans, mutta asiassa ei voitu tehdä tällä kertaa enempää, sillä hän ei ollut paikalla.

s. 598 Lokakuussa 1649 huudatettiin hopea kolmannen kerran.

s. 598 Lokakuussa 1649 määrättiin Ypäjän Sipi Simonpojan velat maksettavaksi kaikille, joilla oli häneltä saatavia.

s. 601v Lokakuussa 1649 tuomittiin Ilmaristen Kreki Tuomonpoika kolmen markan sakkoon, kun ei tullut vastaamaan saman kylän Matti Luukkaanpojan kanteeseen pellon käytöstä ja paimenen palkasta.

s. 602 Lokakuussa 1649 ei Kleme Uotinpoika ollut vieläkään maksanut kahta viljatynnyrillistä veljelleen Pentille, joka siten asui edelleen pirtissään tilalla. Pentti valitti Klemen hakanneen suuren aukon hänen pirttinsä kattoon jouduttaakseen muuttoa. Veljesten välillä oli riitaa myös varkaudesta ja lisäksi Kleme syytti Pentin vaimo salavuoteudesta ennen avioliittoaan. Kleme tuomittiin lisäksi maksamaan saman kylän Anna Uotintyttärelle kolme taalaria tämän kahden vuoden palkkoja.

s. 602v Lokakuussa 1649 Ypäjän Juha Tuomonpoika ja Esko Yrjänpoika valittivat Simo Yrjänpoika Myllykylän Simo Myllykylä rakentaneen myllynsä viereen sahan viisi vuotta aiemmin. Paikka oli heidän mukaansa kuitenkin kuulunut jo pakanuuden ajoista heidän tiloihinsa. Tätä Simo ei kieltänyt, mutta ilmoitti naapureillaan olevan uuden sahan paikan ja tämän kanteen johtuvan vihasta ja kateudesta. Simo määrättiin muuttamaan sahansa.

s. 602v Lokakuussa 1649 huudatettiin Pietilä toisen kerran Erik Henrikssonille.

s. 603─604v Lokakuussa 1649 Haaran Matti Matinpoika, Matti Sipinpoika, Yrjä Sipinpoika ja Luukas Sipinpoika valittivat, että he olivat menettäneet 9. kesäkuuta koko mies- ja karjapihansa tulipalossa. Myös irtain omaisuus oli tuhoutunut ja vain joitakin aittoja ja karja säästynyt. Palo oli alkanut siten, että Yrjä Sipinpojan keittiön katolle oli pudonnut kipinöitä. Todistuksen mukaan kaikki isännät olivat olleet melkoisen varakkaita irtaimistoltaan ja heillä oli ollut hyvät rakennukset. Matti Matinpojan vahinko arvioitiin 306 taalariksi, Matti Sipinpojan 320 taalariksi, Yrjä Sipinpojan 362 taalariksi ja Luukas Sipinpojan 301 taalariksi. Heille annettiin todistus, jotta he saattoivat anoa paloapua esivallalta. Yrjälle myönnettiin kaksi hopeaäyriä talolta Sastamalasta, Eurasta ja Säkylästä. Matti Sipinpoika sai saman korvauksen Ulvilasta, Sastamalasta ja Säkylästä, Matti Matinpoika Loimaalta ja Eurajoelta sekä Luukas Kokemäeltä, Punkalaitumelta ja Luvialta.

192. Loimaan välikäräjät MM 6, 29.7.1649

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 648v─649
Heinäkuussa 1649 käsiteltiin välikäräjillä asiaa, jossa Niinijoensuun Erik Thomasson ja hänen tytärpuolensa sekä tämän mies Joose Pertunpoika Niinijoensuusta riitelivät 9. helmikuuta 1641 suoritetusta perinnönjaosta. Hovioikeus oli antanut asiassa päätöksen 29. toukokuuta 1649 ja lähettänyt asian takaisin kihlakunnanoikeuteen. Perinnönjaon olivat suorittaneet lainlukija Henrik Thomasson, vouti Erik Persson, nimismies Knut Klemenpoika Lauroisista, Perttu Luukkaanpoika Ämmälästä ja Sipi Yrjänpoika Ilolasta. Siinä Erikin osaksi oli tullut 60 taalaria ja hänen vaimonsa osa. Tyttärenmies Heikki Sipinpoika Hollo oli saanut 30 taalaria ja poika Jaakon osuuden 60 taalaria. Tyttärenmies Joose Pertunpoika oli saanut 30 taalaria ja 70 hopeataalaria, joista viimeksi mainittu summa oli pesän velkojen maksuun. Hän ei kuitenkaan ollut maksanut velkoja, vaikka velkojat ahdistelivat ja se oli annettu hänelle tehtäväksi. Lopulta asia saatiin sovituksi maksamalla Jooselle puuttuva 43 taalarin summa, jota hän vaati.

193. Loimaan käräjät MM 5, 26.─ 29.11.1639

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 13
Marraskuussa 1639 tuomittiin Tammiaisten Martti Juhanpoika 18 markan sakkoon, josta 3 markkaa meni asianomistajalle ja loppu kolmijakoon yhdestä ruhjeesta ja kolmesta verihaavasta päähän ja kasvoihin sekä yhdestä mustelmasta olkapäähän, jotka hän oli lyönyt saman kylän Perttu Jaakonpoikaan tämän ajaessa hänen sikojaan pellostaan koirien kanssa. Samoin hän sai 12 markan sakon kolmijakoon samassa tilaisuudessa Kleme Uotinpoikaan lyömistään kolmesta verihaavasta ja yhdestä mustelmasta.

s. 13 Marraskuussa 1639 Frans Pertunpoika ja Piltolan Esko Nissinpoika saivat kumpikin kolmen markan sakon kutsuttuaan toisiaan paddoiksi.

s. 13 Marraskuussa 1639 tuomittiin Virttaan Esko Eskonpoika neidonhäpäisystä hänen maattuaan veljensä piian Liisa Tahvontyttären, joka oli syntynyt laillisesta vuoteesta. Molemmat tuomittiin kirkonrangaistukseen. Esko lupasi Liisalle myötäjäisiksi tynnyrin rukiita ja lehmän ja asia sovittiin kädenlyönnillä.

s. 13 Marraskuussa 1639 Tammiaisten Kleme Uotinpoikaa sakotettiin 6 äyrillä, sillä hän oli polttanut vahingossa saman kylän Martti Juhanpojan aitaa 22 syltä. Martti oli itse pystyttänyt aidan uudelleen, ja tästä Klemen tuli korvata 7 markkaa. Martti puolestaan antoi hänelle kaksi kappaa viljaa sen tilalle, minkä hänen sikansa oli syönyt Klemeltä.

s. 13 Marraskuussa 1639 Haaran Luukas Sipinpoikaa ja Matti Matinpoikaa sakotettiin yhdessä kolme markkaa, sillä he olivat lyöneet kuoliaaksi Onkijoen Heikki Sipinpoika Ryngön sian, jonka he joutuivat lisäksi korvaamaan viidellä kuparitaalarilla.

s. 13v Marraskuussa 1639 sakotettiin Majanojan Juha Sipinpoikaa kolmella markalla, sillä hän antoi luvatta oikeuden käsiteltäväksi Kuninkaisten Maisa Yrjäntyttären ja Majanojan Martti Joosenpojan asian.

s. 13v Marraskuussa 1639 Niinijoensuun Antti Kemppi sai 20 markan sakon lyötyään saman kylän Erik Thomassonia puukolla olkapäähän tämän ajaessa hänen karjaansa pois pellostaan. Kemppi oli ensin itse ajanut karjan peltoon viljan ollessa vielä pystyssä. Lisäksi Kempin tuli maksaa parturin palkka haavan parantamisesta. Kemppi syytti Erikiä siitä, että tämä oli tönäissyt häntä kepillä rintaan. Todistajien mukaan tämä oli tapahtunut itsepuolustukseksi Kempin vedettyä puukon esille. Erik itse sai sakon ajettuaan neljä paria härkiään peltoon, jossa oli vielä vilja leikkaamatta.

s. 14v Marraskuussa 1639 Juha Tuomonpoika Haaroisista tuomittiin saamaan perintöosansa Virtsanojan Simo Tuomonpojan hallitsemasta tilasta. Tuomo Sipinpoika oli luvannut hänelle tilalta syytingin ja se oli vahvistettu käräjillä 27. helmikuuta 1604.

s. 15 Marraskuussa 1639 tuomittiin Matti Pertunpoika Puno saamaan kolme taalaria rengin palkkana Yrjä Sipinpojalta Köyliöstä. Matin tuli palauttaa luonaan olevat Yrjän vaatteet.

s. 15v Marraskuussa 1639 Mellilän Yrjä Krekinpoika tuomittiin saamaan Raikkolan Erkki Erkinpojalta tälle myymänsä hevosen hintaa 17 taalaria. Erkki lupasi maksaa kuluvana vuonna kuusi taalaria ja seuraavana vuonna 1640 loput 11 taalaria.

s. 17 Marraskuussa 1639 määrättiin maksamaan korvaus niille 29 talolliselle, jotka olivat syksyllä olleet kaivamassa Turun tulliaidan hautaa.

194. Loimaan käräjät MM 5, 25.─ 26.8.1640

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 47─47v
Elokuussa 1640 vaati Turun kaupunginvouti Sipi Juhanpoika edesmenneen kirkkoherra Jöranin lapsille näiden isäpuolelta Seppälän Juha Sipinpojalta ja äidiltä Saara Matintyttäreltä. Juha totesi suomeksi: ”Kyllä minä tulen Sipin kimpun.” Koska Saara oli solminut uuden avioliiton ennen lasten isänperinnön erottamista, tuomittiin hänet kolmen markan sakkoon. Lisäksi Juha sai kolmen markan sakon sanottuaan Sipille tämän vaatiessa äitinsä perintöä: ”Ota äitisi vanhat vaatteet selkääsi ja vie ne Turkuun!”.

s. 47v Elokuussa 1640 loimaalaiset halusivat uudeksi nimismiehekseen Knut Klemenpojan Lauroisista, sillä nimismies Erik Thomasson oli sanonut itsensä irti maaherran luona.

s. 47v─48 Elokuussa 1640 kaupunginvouti Sipi Juhanpoika halusi saada äidinperintönsä Seppälän Saara Matintyttäreltä. Hänellä oli asiassa hovioikeuden päätös. Saaran edesmennyt mies oli Sipin veli Jöran Sigfridi, Loimaan kirkkoherra. Juha puolestaan oli rykmentinkirjuri eversti Reinhold Metstaken alaisuudessa. Kosken Kleme Eskonpoika oli Juhan enon poika.

s. 50─50v Elokuussa 1640 Pöytyän Latvan Matti Prusinpoika valitti, että Virttaan Matti Lassinpoika, Esko Sipinpoika ja Yrjä Matinpoika olivat ottaneet tuohia hänen maaltaan. Hänellä oli mm. rajakirje, jonka Klas Lydekenpoika Djäkn oli antanut vuonna 1432.

195. Loimaan käräjät MM 5, 11.─15.12.1640

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 89─89v
Joulukuussa 1640 Kuninkaisten Martti Välläri sai sakon, kun ei tullut vastaamaan Euran Yrjä Liustarille pellolta syödystä viljasta.

s. 91 Joulukuussa 1640 Tuomo Pertunpoika Piltolasta sai 30 kuparitaalaria Mälläisten Jaakko Kärjeltä ratsuhevosesta, jonka Jaakon ratsumies oli saanut Tuomon ratsumieheltä Saksassa.

s. 91─91v Joulukuussa 1640 todistettiin, että vouti Henrik Svenssonin palvelija Simo ei ollut tullut Lauroisiin ennen loppiaista 1639, joten hän ei voinut olla Eufemia Uotintyttären Johannes Kastajan päivän aikaan synnyttämän lapsen isä.

s. 91v Joulukuussa 1640Virttaan Esko Eskonpoika oli maannut Pöytyän kappalaisen herra Mattsin piian Maisa Lassintyttären. Myös Eskon veli Paavo Eskonpoika tunnusti tämän, mutta Esko itse ei nyt ollut käräjillä joten juttu lykättiin.

s. 91v Joulukuussa 1640 Maisa Sipintytär Marttilan Ollilasta ja Mikko Pertunpoika Vähästäperästä saivat sen hopealusikan, jonka Mikko oli pantannut Frans Pertunpojalle 22 markasta.

s. 91v─92 Joulukuussa 1640 Taivassalon pappilan renki Knut Balthasarinpoika vaati Onkijoen Lassi Heikinpojalta velipuolensa Paavo Erkinpojan sotilaan palkkaa. Kun Lassi vannoi kirjalla, että hän oli maksanut Paavolle sovitut 30 kuparitaalaria, vapautettiin hänet vaateesta.

s. 92 Joulukuussa 1640 Maisa Mikontytär Piltolasta maksoi Frans Pytylle kuusi taalaria ja sai takaisin lehmänsä, joka oli velan panttina Fransilla. Piltolan Esko Krekinpoika sai Fransilta seitsemän taalaria siitä naisten viitasta, jonka hänen isänsä oli myynyt Fransille. Piltolan Esko Niilonpoika sai takaisin Fransilta Markunniityn niittynsä, joka oli ollut neljän taalarin panttina. Samoin Piltolan Simo Sipinpoika sai puolet kyseisestä Markunniitystä, joka oli Fransilla panttina tynnyristä ruista ja kahdesta lampaantaljasta. Esko Niilonpoika sai myös Fransilta palkkana kuusi taalaria, sillä hän oli vahtinut yhden kesän tämän vasikoita ja lampaita. Lisäksi Esko sai Fransilta seitsemän kappaa viljaa siitä, että oli ollut rakentamassa pitäjän kymmenysaittaa tämän puolesta. Esko joutui puolestaan korvaaman Fransille pitäjäntuvan rakentamisesta koituneet kustannukset. Raikkolan Erkki Erkinpoika vapautettiin maksusta, kun vannoi jo suorittaneensa viljavelkansa. Piltolan Yrjä Pentinpoika sai Fransilta 7½ taalaria kolmen vuoden palkkana sekä 20 kappaa viljaa, jotka oli tallettanut Fransin luo. Lisäksi Yrjä sai sen aitan, jonka Fransin isä oli ostanut hänen viljelykseen ottamaltaan autiotilalta.

s. 92v Joulukuussa 1640 Piltolan Maisa Mikontytär tuomittiin saamaan Niinijoensuun Erik Thomassonilta 20½ kappaa viljaa, jotka tämä oli Maisalle velkaa tältä ostamastaan tilasta. Lisäksi hänen tuli maksaa 3 ¼ kuparitaalaria. Rahat Erik oli luvannut Eurajoen Paneliassa asuvan velipuolensa Erkki Tuomonpojan velasta Maisan miesvainajalle.

Samalla Niinijoensuun Joose Pertunpoika, Suutarlan Matti Pentinpoika ja Niinijoensuun Erik Thomasson saivat perinnönjakajat, jotka jakoivat Erikin vaimon osan, Joosen vaimon isänperinnön ja Matin isän- ja äidinperinnön.

s. 92v Joulukuussa 1640 Jaakko Kärki Mälläisistä maksoi neljä taalaria profossi Jaakko Heikinpojalle siitä hevosesta, jonka hänen poikansa Kleme Jaakonpoika oli ostanut tältä Saksassa. Kaupan oli todistanut rykmentinpastori Abraham Josephi 12. marraskuuta 1638. Hänestä tuli myöhemmin pappi Tyrväälle.

s. 93 Joulukuussa 1640 määrättiin katselmusmiehet tutkimaan se vahinko, joka oli tullut Haitulan Matti Heikinpojalle, kun hänen riihensä oli palanut latoineen ja luuvineen.

s. 93─93v Joulukuussa 1640 Onkijoen Heikki Sipinpoika vapautettiin Virtsanojan Paavo Eskonpojan vaateesta äitinsä perintöön, kun Heikki esitti vuonna 1622 laaditun perinnönjakokirjan, jonka mukaan koko perintö oli maksettu jo.

s. 93v Joulukuussa 1640 kihlakunnantuomari Klas Flemingin palvelija Erkki Antinpoika sai Niinijoensuun Erik Thomassonilta 44 taalaria 12 äyriä kuparia vuoden 1639 tilittämättömiä kihlakunnantuomarin rahoja, jotka Erik oli kerännyt.

s. 94v Joulukuussa 1640 määrättiin Kojon Abraham Sipinpoika maksamaan Niinijoensuun Joose Pertunpojalle 1½ taalaria vuoden härän vuokraa. Lisäksi hän maksoi kymmenen taalaria vuokralla olleesta nuoresta härästä, joka oli tärveltynyt. Niinijoensuun Erkki Fransinpojan vävyltä Erkki Tuomonpojalta Joose sai tynnyrillisen viljaa.

s. 94v Joulukuussa 1640 Majanojan Juha Sipinpoika sai 18 äyriä Inkilän Esko Heikinpojalta siitä, että hän oli toimittanut tervaa kirkolle tämän puolesta ja vienyt seitsemän kappaa viljaa hevosensa selässä Turkuun hänen puolestaan. Juha puolestaan antoi Eskolle tynnyrin kauroja korvauksena pilaantuneesta mallastynnyristä, jonka Juhan vävy Erkki oli vienyt Eskolle. Eskon tuli myös palauttaa Juhalta lainaamansa kattila.

s. 94v─95 Joulukuussa 1640 Mellilän Yrjä Krekinpoika sai saman kylän Yrjä Lassinpojalta tynnyrin ja 23 kappaa viljaa lainasta ja härän vuokrasta. Yrjä puolestaan antoi Yrjä Lassinpojalle panttina olleen kirveen.

196. Loimaan käräjät MM 5, 9.─10.4.1641

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 124
Huhtikuussa 1641 Euran Sorkkisten Hannu Jaakonpoika sai Niinijoensuun Erkki Tuomonpojalta vielä maksuksi kolme taalaria niistä 20 hopeanapista, jotka Erkki oli ostanut vuonna 1627.

s. 124 Huhtikuussa 1640 määrättiin jakomiehet keräämään pitäjältä maksu Virtsanojan Simo Tuomonpojan ja usean pitäjän kirvesmiehen työstä. He olivat olleet edellisenä syksynä suorittamassa pitäjän puolesta päivätöitä Turun linnaan.

s. 124v Huhtikuussa 1640 määrättiin katselmusmiehet tarkastamaan, oliko Virtsanojan Kreki Tuomonpoika ominut saman kylän Simo Tuomonpojan ja Matti Tuomonpojan uudisraiviopellon. Lisäksi he pyysivät kylän kaikkien peltojen jakoa.

197. Loimaan käräjät MM 5, 4.─6.9.1641

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 147
Syyskuussa 1641 Kallion Markus Markuksenpoika sai sakon, kun ei tullut vastaamaan saman kylän Matti Pentinpojan syytökseen hänen niittynsä valtaamisesta.

s. 147 Syyskuussa 1641 sakotettiin kolme markkaa naimatonta Virtsanojan Esko Eskonpoikaa Pyhäjoen kylästä olleen Aune Jaakontyttären makaamisesta ja lapsen syyttämisestä. Hänen asiansa siirrettiin kirkonrangaistusta varten konsistorille, mutta Aunea ei saatu tuomiolle, koska hän oli paennut.

s. 148 Syyskuussa 1641 tutkittiin asiaa, jonka mukaan Mäkiöisten Yrjä Tuomonpoika, Kemppilän Sipi Yrjänpoika ja Kojon Abraham Sipinpoika olivat valittaneet koko pitäjän nimissä maaherra Melchior von Falckenbergille ja sotakomissaari Johan Eriksson Apelgrenille, että nimismies Knuutti Klemenpoika Lauroisista oli vapauttanut joitakin talonpoikia kyyditysvelvollisuudesta. Hänen väitettiin ottaneen tästä lahjoja ja lahjuksia. Lautakunta ja koko rahvas kiistivät olleensa mukana hankkeessa. Kullekin kolmelle määrättiin 80 markan sakko perättömästä ilmiannosta.

s. 149 Syyskuussa 1641 tuomittiin Niinijoensuun Erkki Tuomonpoika nuorempi pitäjänvankilaan, sillä hän oli ollut poissa kirkosta ensimmäisenä suurena rukouspyhänä ja oli köyhä.

s. 149─149v Syyskuussa 1641 Tammiaisten Vappu Tuomontytär tunnusti, että naimaton ratsumies Esko Tuomonpoika Mälläisistä oli maannut hänet ja hän oli synnyttänyt lapsen edellisen Eskon päivän aikaan. Ratsumiehen isäntä Matti Heikinpoika Markula Mälläisistä oli lähettänyt Eskon kentälle edellisenä kesänä, joten häntä ei saatu oikeuteen.

s. 150v Syyskuussa 1641 Virttaan Simo Tuomonpoika sai jakomiehet jakamaan hänen vaimonsa perintöä tämän isäpuolen Juha Tuomonpojan välillä.

s. 151v Syyskuussa 1641 Kojon Abraham Sipinpoika määrättiin maksamaan 3½ aamia veroheiniä vuodelta 1639 vouti Balthasar Laudianille siltä Kojon tilalta, jonka hän sai Krekilän Matti Antinpojalta ja jolta hän korjasi heinät kyseiseltä vuodelta.

198. Loimaan käräjät MM 5, 26.─29.11.1641

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 180v
Marraskuussa 1641 Kuninkaisten Frans Lassinpoika sai kuuden markan sakon lyötyään saman kylän Martti Jaakonpoikaa kepillä ja purtuaan tähän mustelman.

s. 181 Marraskuussa 1641 pyysi Korven Sipi Matinpoika, että hänen poikansa Matti Sipinpoika saisi ottaa viljelykseen Haaran kylästä sen 3 äyrin tilan, jota Lassi Yrjänpoika oli viimeksi viljellyt. Tila annettiin hänelle ja se määrättiin verolle vuodesta 1642.

s. 181v Marraskuussa 1641 vaati Kangasalan Kurisalmen Sipi Heikinpoika Onkijoen Matti Eskonpojalta vaimonsa Maisa Tuomontyttären edellisen miehen Matin veljen Kleme Eskonpojan kuolinvuoteellaan vaimolleen lupaamia tavaroita viljana, karjana ja rahana. Kleme oli antanut lahjansa sillä ehdolla, että Maisa saisi pitää sen, mikäli jäisi Ryngön tilalle miehensä kuoltua, muuten lahja jäisi tilan perillisille. Matti esitti luettelon, jonka mukaan hän oli antanut silti Maisalle tavaraa 192 taalarilla ja lisäksi kukkaron, jossa oli laskematonta vanhaa pikkurahaa. Lisäksi Maisa oli saanut muuta tavaraa myötäjäisikseen ja tynnyrin kauroja. Sipi tyytyi tähän ja asia sovittiin kädenlyönnillä. Klemellä ja Maisalla ei ollut lapsia avioliitostaan.

s. 182v Marraskuussa 1641 seitsemän Virtsanojan isäntää valitti, että edellisen kesän raesade oli tuhonnut heiltä kaura-, humala- ja hamppusadon. He olivat valittaneet asiasta sihteeri Jöns Rosenschmidtille Turkuun, joka siirsi asian kihlakunnankäräjille. Lautakunnan ja rahvaan mukaan heiltä oli tuhoutunut kolmannes kauroista. Humala ja hamppu tuhoutuivat kokonaan. Todistuksen mukaan missään kylässä pitäjässä ei viljelty niin paljon kahta viimeksi mainittua kuin Virtsanojalla.

s. 184v Marraskuussa 1641 Kojon Abraham Sipinpoika huudatti Lähteen herra Matiakselta panttina olleet paloviinapannun hattuineen, mutta ilman piippuja, sekä ryijyn. Pannun paino oli 15 punnanmarkkaa. Pantti oli annettu 16 taalarin 25 äyrin velasta, jonka herra Matias oli vielä velkaa Abrahamille Lähteen tilan hinnasta, jonka tämä oli myynyt papille.

s. 184v Marraskuussa 1641 Tammiaisten Kleme Uotinpoika sai 24 kupariäyriä maksuna puolesta leiviskästä hamppua, jotka Turun Knuutti Sipinpoika ja samassa paikassa asuva vouti Mårten Bångin palvelija Kleme Sipinpoika olivat ottaneet häneltä kruunun tarpeisiin.

s. 185─185v Marraskuussa 1641 Suutarlan Matti Pentinpoika sai vaimonsa äidinperintönä 18 punnanmarkan viinapannun ja tynnyrin viljaa Niinijoensuun Erik Tomassonilta ja tämän vaimolta, minkä jälkeen asia oli loppuun käsitelty. Niinijoensuun Joose Pertunpojan vaimo Anna sai kolme tynnyriä viljaa Suutarlan Matti Pentinpojalta. Viljat oli Matille lainannut Anna mies Joose.

s. 185v Marraskuussa 1641 Kojon Abraham Sipinpoika lunasti kolmella taalarilla osuuden Kohmarin myllyyn Koskella. Myllyosuus kuului Abrahamin Kojosta lunastaman tilan osuuteen. Tilan myi Krekilän Matti Antinpoika.

s. 186 Marraskuussa 1641 Tammiaisten Kleme Uotinpoika sai jakomiehet jakamaan isänsä ja äitinsä perintöä.

s. 186v Marraskuussa 1641 Majanojan Juha Sipinpoika määrättiin yhdessä entisen voudin Mårten Bångin kirjurin Mickel Eskilssonin kanssa Saarioisten pitäjän Kosken kylään keräämään Yrjä Eskonpojalta vuosien 1635 ja 1636 karja- ja manttaalirahat. Esko oli tuolloin asunut Ypäjän kylässä ja osoittanut Mickelin keräämään verot Juhalta, joka oli ne toimittanutkin Turkuun Simo Pelttarille.

199. Loimaan käräjät MM 5, 1.─3.3.1642

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 204
Maaliskuussa 1642 Tammiaisten Yrjä Eskonpojalle tuomittiin saman kylän Matti Erkinpoika Hulsilta kirves, jonka Yrjä oli kadottanut metsään kuusi vuotta aikaisemmin, ja jonka hän epäili Matin löytäneen, kun tämä meni metsään isänsä kanssa hänen tullessaan sieltä pois. Matti kielsi löytäneensä kirveen, mutta kun hän ei suostunut valalle, määrättiin hänet antamaan kirves Yrjälle.

s. 204 Maaliskuussa 1641 Tammiaisten Kleme Uotinpoika sai saman kylän Tuomo Simonpojalta puoli tynnyriä tervaa, jonka tämä oli saanut yli osuutensa heidän kahdeksan vuotta aiemmin polttamastaan tervahaudasta. Lisäksi Kleme sai takaisin Tuomolle lainaamansa auranvantaan. Tuomo oli lainannut sen edelleen saman kylän Martti Juhanpojalle, joka oli kadottanut sen.

s. 206v─207 Maaliskuussa 1642 Turun akatemian ylioppilas Jacobus Martini ja hänen enonsa Turun kaupunginvouti Sipi Juhanpoika halusivat selvittää, mitä velkoja Jacobuksen äidinäidiltä ja Sipin äidiltä, edesmenneeltä Liisa Tapanintyttäreltä, kirkkoherran leskeltä, oli jäänyt perimättä Loimaalla. Liisan ja kirkkoherra Johanneksen poikia olivat myös edesmennyt Marttilan kappalainen Jacobus Johannis ja Loimaan edesmennyt kirkkoherra Jöran Johannis, jonka leski oli Saara, joka avioitui Seppälän rykmentinkirjuri Juho Sipinpoika Fråstin kanssa. Ylioppilas Jacobuksen äiti puolestaan oli Kerttu.

200. Loimaan käräjät MM 5, 28.─30.7.1642

Käännös: Veli Pekka Toropainen

Heinäkuussa 1642 tuomittiin seuraavat isännät kolmen markan sakkoon vastahakoisuudesta kyyditysten suorittamisessa: Haaran Matti Matinpoika, Luukas ja Simo Sipinpoika ja Lassi Yrjänpoika sekä Tammiaisten Kleme Uotinpoika.

s. 227
Heinäkuussa 1642 asetettiin seuraavat talot Loimaan kestikievareiksi: kesätien varteen Virtsanojan Paavo, Mälläisten Matti Seppä ja Haaroisten Tuomo Jaakonpoika sekä talovitien varteen Mellilän Yrjä Krekinpoika, Hirvikosken Jaakko Jaakonpoika ja Korven Tuomo Yrjänpoika.

s. 227─227v Heinäkuussa 1642 Ypäjän Simo Yrjänpoika Simo Myllykylä Nuutajärven rouvalta Cecilialta ja Tammelan Huhtisten asukkailta Rautasuon niittyä ja Vanhimanmaan erämaata, jotka kuuluivat hänen mukaansa Ypäjän kylälle. Kun maiden joutumisesta Ryssbölen alle ei ollut mitään todistusta tai ihmistä kertomassa, sanoi Simo olevansa 56 vuotta vanha ja hänen isänisänsä kertoneen, että hänkään ei tiennyt milloin maat olivat joutuneet pois Ypäjän hallusta. Vanha ja harmaahapsinen Jaakko Heikinpoika Hirvikoskelta kertoi kuulleensa pienenä poikana isänsä ja isänäitinsä puhuneen keskenään, että maat oli annettu Laukon laamanni Knut Johanssonille tämän hevosen katkaistua jalkansa Ypäjän siltaan. Simo oli ottanut Ypäjältä pojalleen viljelykseen Mikko Markunpojan aution, ja asiaa oli käsitelty myös niityn osalta vuoden 1625 käräjillä.

s. 228 Heinäkuussa 1642 määrättiin katselmusmiehet tutkimaan Onkijoen Heikki Lassinpojan raiviot, jotka hän oli tehnyt erämaahan liian lähelle pappilaa. Heikki asui pappilan jakamattomalla maalla ja kirkkoherra Johannes Petri halusi rajoittaa hänen laajentumispyrkimyksiään.

201. Loimaan käräjät MM5, 22.─24.11.1642

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 262
Marraskuussa 1642 Ilolan Sipi Yrjänpoika sai kolmen markan sakon lyötyään kepillä mustelman Tammiaisten Kleme Uotinpojan käsivarteen.

s. 262v Marraskuussa 1642 Tammiaisten Jaakko Pertunpoika sai kolmen markan sakon, kun asettui asianajajaksi ilman lupaa toisen jutussa saman kylän Kleme Uotinpoikaa vastaan. Kleme puolestaan sai kolme markkaa sakkoa otettuaan kuorman Jaakon aidaspuita. Lisäksi Kleme sai 12 markan sakon lyötyään Jaakkoon neljä mustelmaa.

s. 262v Marraskuussa 1642 Korven Lassi Paavonpoika sai kolme markkaa sakkoa omittuaan saman kylän Sipi Matinpojan raivion.

s. 263 Marraskuussa 1642 Majanojan Juha Sipinpoika tuomittiin maksamaan Tammiaisten Riitta Pertuntyttärelle tämän miehen Martti Erkinpojan ratsumiehen palkkaa 45 taalaria 17½ äyriä vuosilta 1632─34. Mukaan oli laskettu vuoden 1631 palkan jäännös. Kyseisenä vuonna Martti oli marssinut kentälle.

s. 263 Marraskuussa 1642 Haitulan Matti Heikinpoika tuomittiin saamaan kaksi riikintaalaria Tammiaisten ratsumiehen leskeltä Riitalta. Riitan mies oli lainannut rahat häneltä Saksassa. Ratsumiehet Simo Erkinpoika Lauroisista ja Tammelan Huhdin Antti Yrjänpoika todistivat asian olevan näin.

s. 263v Marraskuussa 1642 määrättiin katselmusmiehet, sillä Ypäjän Simo Yrjänpoika valitti Onkijoen Heikki Hollon tunkeutuneen ypäjäläisten Kukonperän niitylle.

s. 266v Marraskuussa 1642 Haaran Matti Sipinpoika sai arviomiehet katsastamaan sen vahingon, joka hänelle aiheutui hänen riihensä palaessa.

s. 266v─267 Marraskuussa 1642 asetettiin arviomiehet Tammiaisissa 17. toukokuuta 1642 sattuneen tulipalon vuoksi. He arvioivat seuraavat vahingot: Yrjä Eskonpoika 86 taalaria hopeaa, Martti Yrjänpoika 73 hopeataalaria ja Kleme Uotinpoika 62 hopeataalaria.

202. Loimaan käräjät MM 5, 27.─28.3.1643

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 305─306
Maaliskuussa 1643 syytti jämsäläinen talollinen Heikki Lassinpoika Majanojan Juha Sipinpoikaa sisarensa Elina Lassintyttären lyömisestä ja kiduttamisesta silloin, kun tämä palveli Juhan taloudessa. Elina olisi kuollut tämän seurauksena ja Juha olisi vienyt hänet pois, vaikka kukaan ei tiennyt minne. Juhan entinen naapuri Erkki Joosenpoika, joka oli muuttanut Saarioisten pitäjän Humppilaan, oli antanut tällaisen todistuksen 25. kesäkuuta 1643. Maaherra Jöns Rosenschmidt oli määrännyt asian tutkittavaksi. Juhan mukaan Elina oli ollut hänellä piikana lähes vuoden. Yhdeksän vuotta aiemmin Juha oli mennyt Elinan kanssa Turkuun ja tarjonnut tätä porvari Yrjä Raumalaiselle palvelukseen. Tämä ei ollut kuitenkaan ottanut Elinaa. Kun Juha oli mennyt myöhemmin Turkuun, oli Elina tullut häntä kadulla vastaan ja pyytänyt päästä hänelle uudelleen palvelukseen. Juha ei ollut kuitenkaan ottanut häntä palvelukseen. Juha sanoi kuulleensa, että piika olisi palvellut jossakin meren rannalla ja kuollut siellä. Juha kielsi koskaan lyöneensä tätä. Tästä ei myöskään ollut todistajia. Ainoastaan Köyliön Matti Klemenpoika oli sanonut Erkki Joosenpojan veljelle, Inkilän Knuutti Joosenpojalle, että Jumala armahtakoon Juhaa, mikäli tämä oli tappanut piikansa, joka poltti hänen tupansa. Knuutti oli vastannut Matille, että tuvan poltti Kirsti, mutta että jämsäläinen piika, jonka Juha vei Turkuun, oli Elina. Knuutti oli lisännyt, että Juha ei ollut koskaan lyönyt Elinaa, vaan Kirstiä. Tämän Juhakin myönsi ja sanoi lyöneensä Kirstiä kolme kertaa jäseniin kirveen varrella. Majanojan naapurina asuvat Metsämaan Heikki Mikonpoika, Sipi Jaakonpoika ja Erkki Pentinpoika sekä Inkilän Esko Heikinpojan vaimo Maisa Jaakontytär todistivat, etteivät he olleet koskaan ymmärtäneet Juhan lyöneen Elinaa. Asia lykättiin seuraaville käräjille. Kirsti puolestaan oli palvellut Juhalla vain vähän aikaa syyskuun puoliväliin 1635. Kirsti oli polttanut hänen tupansa ja varastanut häneltä. Juha ei tiennyt, missä Kirsti oli syntynyt, ainoastaan, että tämä oli osannut ruotsia ja palvellut aiemmin Turun pormestari Schefferiä, jolta hän oli myös varastanut ja tullut siksi ruoskituksi kaakinpuussa. Todistajan mukaan Kirsti ei ollut koskaan valittanut lyömisestään.

203. Loimaan käräjät MM 5, 28.─29.11.1643

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 371
Marraskuussa 1643 Virtsanojan Esko Eskonpoika tunnusti neidon kunnian viemisen hänen maattuaan aviovuoteesta syntyneen ja Ruoveden Hauhon kylän Braskin tilalta olleen Sunneva Yrjäntyttären. Tämä synnytti suhteesta lapsen 20. elokuuta 1643. Sunneva palveli piikana Eskon Veljellä. Koska Esko ei halunnut avioitua Sunnevan kanssa, hän antoi tälle myötäjäisiksi 22 taalaria 4 äyriä kuparia. Lisäksi hän maksoi tämän kirkonrangaistuksen 15 markkaa ja tynnyrin viljaa vuodessa lapsen elatukseksi. Asia sovittiin kädenlyönnillä.

s. 371v Erik Henrikssonin lanko kaupunginvouti Sipi Juhanpoika.

s. 374 Marraskuussa 1643 Niinijoensuun Joose Pertunpoika sai haltuunsa kaksi ratsastaloa samassa kylässä, joita oli aiemmin hallinnut hänen vaimonsa isäpuoli Erik Thomasson. Erik sai pitää kahden äyrin ostotilansa. Koska sen rakennukset olivat kehnot, sai hän asua vaimonsa kanssa ratsastalon rakennuksissa. Korjaamaton vilja määrättiin jaettavaksi ja karja ylläpidettäväksi talven yli yhteisesti.

s. 374v Marraskuussa 1643 Majanojan Juha Sipinpoika esitti porvari Yrjä Raumalaisen sekä kaupunginvouti Sipi Juhanpojan ja kämneri Joose Jaakonpoika Ilkan todistukset, Raumalaisen mukaan Juha oli tarjonnut hänelle Elinaa piiaksi 11 vuotta aiemmin. Kun Raumalainen ei ottanut häntä, oli piika mennyt menojaan. Juha oli jäänyt yöksi hänen luokseen ja matkustanut seuraavana aamuna kotiinsa. Juha vapautettiin piian murhasyytteestä.

s. 374v Marraskuussa 1643 sovittiin, että Frans Pytty sai korvauksena lainaamastaan ruistynnyristä Euran Martti Erkinpojalta satulan, jonka tämä tekisi hänen ruoassaan ja hänen tarvikkeistaan.

204. Loimaan käräjät MM 5, 26.─28.3.1644

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 412
Maaliskuussa 1644 Virtsanojan Vappu Matintytär Mulli sai kuuden markan sakon, kun oli lyönyt sisarensa Aunen kanssa saman kylän Paavo Eskonpojan piian Akka Simontyttären päähän verihaavan puulla silloin, kun piika oli kantanut puolivuotiaan Paavon veljen Esko Eskonpojan naikkosen lapsen tämän äidille, joka oli mennyt Vapun luo ja jättänyt lapsen Paavon luo.

s. 412 Erkki Tuomonpoika Kraatari Niinijoensuulla mainitaan.

s. 412─412v Maaliskuussa 1644 käsiteltiin Seppälän perintöä. Jaakko Yrjänpoika ja hänen äitinsä Saara mainitaan. Jaakon sisar Liisa oli naimisissa Juha Tapaninpojan kanssa. Saaran mies Juha Sipinpoika oli hukkunut jokeen Pietarin Paavalin päivänä 1643.

s. 414 Maaliskuussa 1644 Virtsanojan Paavo ja Esko Eskonpoika vaativat Onkijoen Heikki Sipinpojalta äitinsä Elina Nissintyttären kiinteästä perinnöstä kolmea tynnyriä rukiita. He olivat saaneet perinnöstä jo nuoren härän, lehmän ja kaksi lammasta. Heikin setä Jaakko Eskonpoika oli toimittanut tynnyrit Esko Eskonpojalle, mutta tästä hän ei mennyt valalle. Elina oli jo saanut sata markkaa irtaimistosta ja Heikki antoi veljeksille vielä kaksi tynnyriä rukiita ja asia sovittiin kädenlyönnillä.

s. 414─414v Maaliskuussa 1644 tuomittiin vouti Erik Henriksson saamaan Seppälän Juha Sipinpoika Fråstin leskeltä Saaralta Ruokorauman Sipi Sipinpojalle 16 kuparitaalaria ja Turun kaupunginvouti Sipi Juhanpojalle 7½ taalaria. Sipi Sipinpojan velkasaatava oli syntynyt satulasta, josta Saara oli lähettänyt maksun Raunistulan kylään, mutta joita rahoja Sipi ei ollut saanut.

s. 414v Maaliskuussa 1644 Turun porvari Lassi Palikka määrättiin maksamaan velkansa 35 kuparitaalaria Frans Pytylle. Miehensä Isonperän Simo Tuomonpojan puolesta käräjillä ollut Fransin sisar Katri Pertuntytär puolestaan lupasi maksaa Palikalle miehensä velan kymmenen kuparitaalaria.

205. Loimaan käräjät MM 4, 1.─3.2.1635

206. Loimaan käräjät MM 4, 1.─3.12.1635

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 54
Joulukuussa 1635 tuomittiin Isonperän Heikki Yrjänpoika kuuden markan sakkoon saman kylän Simo Tuomonpojan vaimon Katri Pertuntyttären lyömisestä.

207. Loimaan tutkintakäräjät MM 5, 22.2.1636

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s.77v─78
Helmikuussa 1636 Tammelan Huhdin Jaakko Mikonpoika Jaakko Köppi vaati Ypäjän Simo Yrjänpojalta Simo Myllykylä setänsä Esko Jaakonpojan palkkaa viideltä vuodelta, kolme taalaria vuodelta. Lisäksi setä oli tallettanut viljaa viisi tynnyriä ja kylvöön kymmenen kappaa kauroja. Nämä olivat jo Simon isän Yrjä Knuutinpojan Yrjö Myllykylä ajalta, eikä Simo sanonut tietävänsä niistä. Hän arveli kotona olevan äitinsä olevan perillä asiasta ja pyysi siksi lykkäystä asian käsittelylle. Koska äiti oli vanha ja vähävoimainen, joka ei voinut saapua käräjille, määrättiin miehet kuulemaan hänen kertomuksensa kotona.
s. 78 Helmikuussa 1636 pitäjäläiset todistivat, että nimismies Erik Thomasson ei ollut kerännyt kappojaan pakolla, vaan ihmiset olivat antaneet hänelle nimismiehenkappoja vapaaehtoisesti, kuka enemmän, kuka vähemmän ja kaikki eivät ollenkaan.

208. Loimaan käräjät MM 5, 13.─14.5.1636

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 97
Toukokuussa 1636 Kurittulan Kreki Sipinpoika sai kolmen markan sakon, kun ei tullut vastaamaan eversti Hans Ekholtin haasteeseen hevosesta ja ratsumiehen varusteista.

s. 97 Toukokuussa 1636 Majanojan Juha Sipinpoika sai kolmen markan sakon, kun poistui käräjiltä ennen kuin oli vastannut Kurittulan Heikki Jaakonpojan haasteeseen.

s. 97v─98 Toukokuussa 1636 määrättiin, ettei Mälläisten Jaakko Kärjen tarvinnut maksaa Kuninkaisten Kerttu Krekintyttärelle tämän miehen edesmenneen Esko Tuomonpojan yhden vuoden ratsumiehen palkkaa, sillä Jaakko oli menettänyt ratsuhevosen ja varusteet Eskon huolimattomuuden tähden.

s. 99v─100 Toukokuussa 1636 määrättiin katselmusmiehet arvioimaan se vahinko, jonka Frans Pytyn veli Mikko oli tehnyt hänen Kättävän niityllään sekä jakamaan kylän niityt talollisten kesken. Lisäksi Mikolle määrättiin joka viides vuorokausi Fransin rakentamasta puromyllystä, sillä Mikko oli ottanut äskettäin viljelykseen autiotilan kylästä. Mikon tuli korvata viidesosa myllyn rakennuskustannuksista.

s. 101 Toukokuussa 1636 määrättiin katselmusmiehet Tammiaisten Matti Erkinpoika Hulsin ja Tuomo Juhanpojan välille jakamaan heidän niittynsä Kanninsaran ja Valkialiedon.

s. 102 Toukokuussa 1636 arvioitiin vuoden 1635 kadossa satoaan menettäneiden talollisten vahingot. Ratsastalolliset Frans ja Mikko Pertunpojat Vähästäperästä menettivät 15 ja 5 tynnyriä viljaa. Lähteen Abraham Sipinpoika menetti 7 tynnyriä viljaa, Majanojan ratsastalollinen Juha Sipinpoika 4 tynnyriä, Onkijoen ratsastalolliset Sipi Eskonpoika 10 tynnyriä ja Heikki Lassinpoika 5 tynnyriä ja Ypäjän Sipi Simonpoika 3 tynnyriä.

s. 102v Toukokuussa 1636 määrättiin Majanojan Juha Sipinpoika palauttamaan kolmen luodin painoinen hopealusikka Vesikosken Jaakko Matinpojalle. Jaakko oli sen pantannut edesmenneelle Jaakko Hollolle, jolta se oli joutunut muiden velkojen mukana Juhalle.

209. Loimaan käräjät MM 5, 7.─9.11.1636

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s.125v
Marraskuussa 1636 tuomittiin kuusi isäntää, heidän joukossaan Mälläisten Martti Jaakonpoika yhteensä 40 markan sakkoon, kun he olivat ottaneet Pitkärahnun myllystä kaksi välttirautaa ja pitäneet niitä hallussaan edellisestä keväästä näihin käräjiin. Vuodelta 1550 olleen tuomion mukaan heille kuului yhdessä yhteensä seitsemän yötä ja Hintsalan Tuomolle yksinään viisi yötä.

s.125v─126 Marraskuussa 1636 tuomittiin Virtsanojan Esko Eskonpoika kolmen äyrin sakkoon, kun ei tullut todistamaan saman kylän Vappu Mullin asiassa.

s.126 Marraskuussa 1636 tuomittiin Majanojan Juha Sipinpoika kolmen äyrin sakkoon, kun ei tullut vastaamaan Vännilän Perttu Luukkaanpojan haasteeseen tappelusta.

s.126 Marraskuussa 1636 Isonperän Simo Tuomonpoika joutui maksamaan sakot ja pukin arvon, kun hänen poikansa Jaakko Simonpoika oli lyönyt saman kylän Sipi Uotinpojan pukin kuoliaaksi.

s.126 Marraskuussa 1636 Niinijoensuun Erkki Fransinpojan vävy Erkki Tuomonpoika sai sakon lyötyään mustelman saman kylän nimismies Erik Thomassonin renkiin.

s. 126v Marraskuussa 1636 Saarioisten pitäjän Matti Yrjänpojalle tuomittiin viisi kappaa viljaa Kuninkaisten Martti Jaakonpojalta, joka oli sen velkaa hänelle sepäntyöstä.

s. 127v Marraskuussa 1636 Paavo Einonpoika Mannisista määrättiin maksamaan Jaakko Martinpoika Kärjelle Mälläisistä 15 kuparitaalaria hevosen hintaa.

s. 127v─128 Marraskuussa 1636 jakomiehet kertoivat, että kun he olivat olleet 2. tammikuuta 1636 Ypäjän Simo Yrjänpojan Simo Myllykylä luona, olivat tämän sisar Ypäjän Riitta Brita Myllykylä ja toisen sisaren N.N. Myllykylä poika Klaes Brunswijk Klaes Brunswijk Taipaleen kylästä ja Airanteen pitäjästä vaatineet isänperintöä Yrjö Myllykylä Simolta. Riitta oli saanut 5½ kyynärää mustaa verkaa 8 kuparitaalarilla ja seuraavan Mikon päivän aikaan härän, lehmän ja kaksi lammasta. Klaes oli saanut 20 taalarin hevosen sekä tynnyrin rukiita ja tynnyrin kauroja. Lisäksi molemmat sisaret olivat saaneet myötäjäiset ja muuta eri aikoina. Osapuolet olivat sopineet, että perintö oli täten maksettu. Ainoastaan Klaes saisi vielä 40 kuparitaalaria, minkä Simo nyt tunnusti oikeaksi saamiseksi.

s. 128 Marraskuussa 1636 Kurittulan Kreki Sipinpoika sai katselmusmiehet arvioimaan vahinkoa, jonka hänen naapurinsa Heikki Jaakonpoika oli aiheuttanut hänen tontilleen ja rakennuksilleen kasaamalla sontatunkionsa hänen seinäänsä vasten ja hänen humalatarhaansa.

s. 128v Marraskuussa 1636 Lähteen Abraham Sipinpoika sai arviomiehet katsastamaan vahingon, jonka Inkilän Esko oli aiheuttanut hänen erämaassaan.

s. 129v Marraskuussa 1636 Raikkolan Kreki Tuomonpoika pyysi lupaa saada ottaa viljelykseen Ilmaristen Prellun kolmen äyrin tilan, jota viimeksi oli viljellyt Matti Matinpoika ja joka oli ollut viisi vuotta autiona. Matin vaimo oli asunut tilan rakennuksia ja maksanut tilasta autioveron. Koska suvusta ei löytynyt ketään, joka olisi lunastanut tilan, annettiin se Krekille. Hän ilmoitti avioituvansa Matti Matinpojan tyttären kanssa. Hän ei halunnut lunastaa tilaa perinnöksi, vaan ottaa sen vastaan kruununtilana. Krekin takaajiksi tulivat Martti Lassinpoika Juvalta, Luukas Kössilästä, Knuutti Pesänsuolta, Jaakko Knuutinpoika Sieppalasta, Sipi Yrjänpoika Pahikaisista ja Heikki Erkinpoika Männistöstä.

s. 131─131v Marraskuussa 1636 Virtsanojan Aune Matintytär Mulli tuomittiin saamaan puoli tynnyriä kauroja saman kylän Simo Tuomonpoika Kurjelta siitä, että oli elättänyt tämän lehmää talven yli. Aune puolestaan oli velkaa saman määrän kauroja Simolle, joten velat menivät tasan.

s. 131v Marraskuussa 1636 määrättiin miehet, mm. Vampulan Kukonharjan Söyrinki Heikinpoika, jakamaan Valkialiekon niitty Tammiaisten Tuomo Simonpojan ja Matti Erkinpojan välillä.

s. 131v─132 Marraskuussa 1636 Kemppilän Sipi Yrjänpoika sai takaisin sen lehmän, jonka lain määräämät miehet olivat ottaneet häneltä Frans Pertunpojan velan pantiksi. Kurittulan Kreki vannoi kirjalla, että lehmä oli hänen ja hän oli antanut sen vuokralle Sipille.

s. 133 Marraskuussa 1636 tuomittiin Vähänperän Mikko Fransinpoika saamaan Kreki Sorolta kolmannes vuoden 1634 myllytullista Tohnan myllystä. Kreki oli vastahakoisuuttaan jättänyt jauhamatta myllyssä vuorollaan eikä ollut päästänyt muitakaan jauhamaan silloin.

210. Loimaan käräjät MM 5, 30.3.─1.4.1637

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 180─180v
Huhtikuussa 1637 Frans Pytty [Frans Bertilsson Pytty] tuomittin sakkoon haukuttuaan kappalainen herra Larsia kiivastuksissaan. Hän sai myös leskimiehenä 40 markan sakon maattuaan talollisen lesken Dorde Knuutintyttären Joenperästä [Dordi Knutsdotter]. Hän ei myöskään halunnut avioitua Dorden kanssa.

s. 180v Huhtikuussa 1637 sakotettiin 20 markalla naimatonta renkiä Joose Pertunpoikaa Onkijoelta, joka oli maannut Hämeessä aviottomasta sängystä syntyneen piian Riitan isänsä veljenpojan Sipi Eskonpojan luona Onkijoella.

s. 180v Huhtikuussa 1637 Frans Pytty sai kärsiä kirkonrangaistuksen maattuaan jo toisen makaaman knihdinleski Anna Tahvontyttären.

s. 181v─182 Huhtikuussa 1637 Aune Tahvontytär Liedon Järvenperästä vaati Frans Pytyltä poikansa Sipi Paavonpojan kuuden vuoden ratsumiehen palkkaa. Frans ilmoitti, että Sipi oli palvellut häntä vain kaksi vuotta. Ensimmäisen vuoden palkastaan 30 taalarista hän oli saanut 24 taalaria. Sipi oli menettänyt hevosensa Saksassa Kasselin kaupungin luona käydyssä taistelussa ja luutnantti Prusi Vilpunpoika oli myynyt hänelle uuden 50 taalarilla, jotka Fransin oli pitänyt korvata luutnantin vaimolle. Muutoin Sipi oli menettänyt kolme pistooliparia oman huolimattomuutensa tähden. Frans vapautettiin korvausvaateesta.

s. 182 Huhtikuussa 1637 määrättiin Piltolan Tuomo Pertunpoika maksamaan velkansa veljelleen Frans Pytylle, nimittäin 10 kuparitaalaria, neljä tynnyriä rukiita ja lisäksi 20 kappaa vuoden 1636 kasvusta, lehmän ja sen neljän vuoden vuokran neljä leiviskää voita ja lisäksi leiviskän voita saamastaan lihasta.

s. 184 Huhtikuussa 1637 Esko Nissinpoika Someron Vilukselasta tuomittiin saamaan kymmenen kappaa viljaa Kauhanojan Simo Martinpojalta Simo Martti vaimonsa palkkaa siltä ajalta, kun hänen vaimonsa palveli Simon isänveljeä Sipi Einonpoikaa Sipi Sipilä. Tämä piti maksaa Simon isän perintöosasta, eikä hänen veljensä Martti Einonpojan osasta.

s. 185─186 Huhtikuussa 1637 Perttu Luukkaanpoika Vännilästä antoi oikeudelle isänsä sisarten lasten Vännilän Maalina Eskontyttären, Metsämaan Jaakko Erkinpojan ja Sikilän Matti Jaakonpojan todistukset 29.3.1637, jonka mukaan Vännilän Luukas Markuksenpojan perheen perintö oli jaettu heille. Maalina oli saanut äitinsä Mälläisiin avioituessaan saamansa myötäjäiset 19½ taalaria, nuoren lehmän, tynnyrin rukiita, tynnyrin kauroja ja 5 punnanmarkan kuparikattilan. Metsämaan Jaakko Erkinpoika oli saanut äitinsä Metsämaalle avioituessaan saamat myötäjäiset 19 taalaria, lehmän, tynnyrin rukiita ja kauroja sekä 5 punnanmarkan kuparikattilan. Matti Jaakonpojan äiti Kosken Eufemia Markuksentytär ei halunnut tyytyä hänen poikansa hänen poissa ollessaan tekemään perintösopimukseen. Lopulta sopu saatiin kädenlyönnillä. Perinnöstä jäi vielä jakamatta vanhimman sisaren Vappu Markuksentyttären osuus, sillä hän oli Ruotsissa.

211. Loimaan käräjät MM 4, 24.─26.10.1637

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 224
Lokakuussa 1637 Yrjä Mikonpoika Huittisten Vampulasta ja Vappu Pertuntytär Euran Säkylästä valittivat siitä kaupasta, jossa heidän veljensä ja sukulaisensa Simo Markunpoika oli myynyt tilansa Mälläisissä Sakari Luukkaanpojalle.

s. 225v Lokakuussa 1637 Esko Yrjänpoika Tammiaisista sai Mälläisten Martti Erkinpoika Jaspalta viisi markkaa, jotka tämä oli hänelle velkaa rakennusvelvollisuudesta Poriin.

s. 227 Lokakuussa 1637 Mellilän Yrjä Krekinpoika sai Heikki Eskonpojalta Pahikaisista tynnyrin rukiita, jotka hän oli tämän puolesta antanut Turussa ruotuviljana.

s. 228 Lokakuussa 1637 Vesikosken ratsumies Perttu Tuomonpoika vannoi, ettei Kurittulan Kreki Sipinpojan ratsumies Yrjä Mikonpoika ollut saanut eversti Hans Eckholtilta sitä hevosta, niitä pistooleja ja satulaa, joita tämä vaati maksettavaksi.

212. Loimaan käräjät MM 4, 6.─9.9.1638

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 274v
Syyskuussa 1638 sakotettiin Martti Vällärin vaimoa Maisaa, kun hän ei tullut haastettuna oikeuteen vastaamaan Euran Maisa Jaakontyttären haasteeseen.

s. 275 Syyskuussa 1638 Mellilän Yrjä Krekinpoika vapautettiin Ahvenanmaan Vappu Matintyttären vaateesta saada miehensä muutaman vuoden ratsumiehen palkka. Lipullisen profossi Paavo Pertunpoika Ilolasta vannoi, että Vapun mies Jaakko oli kuollut heti seuraavana talvena kun he saapuivat Preussiin. Palkan Yrjä oli myös maksanut miehelle täydelleen.

s. 275 Syyskuussa 1638 Marttilan Ollilan Marketta Sipintytär tuomittiin saamaan takaisin hopeatuoppinsa Frans Pytyltä. Se oli ollut panttina tynnyristä kauroja, jotka hän oli maksanut takaisin. Frans oli antanut tuopin pantiksi Turun Kort Tunnebindarelle, jolta hänen tuli se hankkia takaisin.

s.275v Syyskuussa 1638 nuori renki Jaakko Yrjänpoika ja Loimaan papistonapulainen Matthias Stephani vaati Lähteen tilaa Abraham Sipinpojalta. Tila oli kuulunut heidän äidilleen ja äidinäidilleen ja Abraham oli tilalla vierasta sukua. Tila oli 3 ¾ äyrin maa. Jaakon äiti Maalina Heikintytär oli avioitunut tilalle ja antanut sen Abrahamille syytinkiä vastaan. Abraham oli lisäksi luvannut, että hänen poikansa avioituisi Maalinan tyttären kanssa, mutta ei ollutkaan sitten suostunut tähän. Abrahamin tuli luovuttaa tila papille. Abraham itse vaati vaimo Katrilta Peltoisista isänsä tilaa samasta kylästä. Hän esitti Henrik Klassonin kirjeen 6.3.1585 ja Klas Flemingin kirjeen 14.10.1596, että hänen isänsä Sipi Jaakonpoika oli ottanut tilan autiosta viljelykseen. Hänen vanhempansa olivat jättäneet sen uudelleen autioksi ja Katrin mies Perttu Yrjänpoika oli sen sitten ottanut viljelykseen neljän autiovuoden jälkeen vuonna 1608. Tila jäi Katrille.
s.276 Syyskuussa 1638 Mellilän Yrjä Yrjänpoika halusi ottaa autiosta viljelykseen saman kylän kahden äyrin ja kolmen penningin tilan, joka oli ollut autiona 11 vuotta. Takaajana hänellä oli mm. oma isänsä Yrjä Krekinpoika Mellilästä.

s. 276v Syyskuussa 1638 Haitulan Heikki Matinpoika pyysi pojanpoikansa Knuutti Matinpojan puolesta, että tämä saisi ottaa samasta kylästä aution kahden äyrin tilan viljelykseen. Tila oli ollut aiemmin Jaakko Simonpojalla ja autiona 13 vuotta. Tila haluttiin ottaa kruununtilana.

s.277 Syyskuussa 1638 Haitulan Heikki Matinpoika haki Ypäjän Kleme Eskonpojalta maksua hevosesta, mutta Kleme ei ollut paikalla käräjillä.

s. 277 Syyskuussa 1638 Tammelan Huhdin Jaakko Mikonpoika Jaakko Köppi vaati Ypäjän Simo Yrjänpojalta Simo Myllykylä isänsä Mikko Köppi velipuolen Esko Jaakonpojan Esko Jaakonpoika tavaroita, jotka olivat jääneet Simon isänisän Knuutti Lassinpojan Nuutti Myllykylä luo. Esko oli Knuutin äidin sisarenpoika. Knuutti oli antanut kirjoittaa Eskon knihdikseen. Simo ei sanonut muistavansa, että mitään tavaroita olisi jäänyt Ypäjälle, mutta todistajien lausunnon mukaan hän lupasi maksaa kaksi pannia kauroja, jotka kuuluivat Eskolle.

s. 277v─278 Syyskuussa 1638 käsiteltiin juttua, jossa piika Akka Simontytär Virtsanojalta epäili Karhulan Erkki Erkinpojan tappaneen hänen huonosti nähneen isänsä Simo Mikonpojan tämän matkalla Marttilaan. Tapaus oli sattunut jo 18 vuotta aiemmin. Virtsanojan Paavo Eskonpoika oli sanonut todistaneelle piialle kuulleensa, kuinka Erkin vaimo oli sanonut miehelleen, kun tämä löi häntä: ”Älä tapa minua senkin pyöveli kuten tapoit ukon!” Tähän Erkki oli vastannut: ”Jos minä olen pyöveli, olet sinä murhaajatar!” Pariskunta kielsi puhuneensa näin. Juttu lykättiin, koska Paavo ei ollut paikalla.

213. Loimaan käräjät MM 4, 13.─15.12.1638

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 313
Joulukuussa 1638 Majanojan Juha Sipinpoika sai kolmen markan sakon, kun ei ollut palauttanut oikeuden päätöksen mukaisesti kirkkoherran palvelijalle Antti Nissinpojalle tämän vaimon isän panttaamaa hopeatuoppia.

s. 315 Joulukuussa 1638 Korven Sipi Matinpoika sai vannoa itse kolmantena, ettei hän tai hänen väkensä ollut hakannut saman kylän Lassi Paavonpojan hevosen takalistoa rikki.

s. 316 Joulukuussa 1638 määrättiin katselmusmiehet tarkastamaan se lantatunkio, jonka Vähänperän Mikko Pertunpoika väitti veljensä Fransin omimaksi.

s. 316v Joulukuussa 1638 Kreki Sipinpoika Kurittulasta ja Juha Sipinpoika Majanojalta vaativat edesmenneen Niinijoensuun Pentti Heikinpojan leskeltä Saaralta ja tämän uudelta mieheltä saataviaan kahdeksan taalaria 20 äyriä kuparirahaa, rukiita kolme tynnyriä, kauroja kahdeksan tynnyriä ja neljännestynnyrin herneitä. Kun Saara ei halunnut vannoa maksaneensa velan, tuomittiin hänet se suorittamaan. Joulukuussa 1638 Maisa Jaakontytär Eurasta vaati Kurittulan Kreki Sipinpojalta aittaa, jonka hänen veljensä, joka on knihti sotaretkellä, oli myynyt jokin aika aiemmin Kuninkaisten Martti Vällärille siltä autiotilalta, jota Maisa asui. Krekin vaimo oli sitten ostanut aitan Välläriltä. Maisa sai aittansa ja Kreki sai hakea korvausta Välläriltä.

s. 316v Joulukuussa 1638 Maisa Jaakontytär Eurasta vaati Kurittulan Kreki Sipinpojalta aittaa, jonka hänen veljensä, joka on knihti sotaretkellä, oli myynyt jokin aika aiemmin Kuninkaisten Martti Vällärille siltä autiotilalta, jota Maisa asui. Krekin vaimo oli sitten ostanut aitan Välläriltä. Maisa sai aittansa ja Kreki sai hakea korvausta Välläriltä.

214. Loimaan käräjät MM 4, 7.─8.5.1639

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 334
Toukokuussa 1639 Kauhanojan Pentti Matinpojalle tuomittiin kuukauden muona hänen pojalleen tämän ruodun puolesta kreivi Pietari Brahen kirjeellä. Poika oli lähdössä Riikaan.

s. 334v Toukokuussa 1639 Korven Lassi Paavonpoika ja Sipi Matinpoika löivät kättä ja sopivat, että Sipi korvasi Lassille tulevaan syksyyn tynnyrin rukiita hänen hevosensa takamuksen hakkaamisesta.

s. 335 Toukokuussa 1639 määrättiin katselmusmiehet arvioimaan, kuinka paljon Lähteen Abraham Sipinpoika oli kylvänyt enemmän kuin tilalla oli ennen ollut viljaa. Herra Matthias saisi viljat ja Abraham erotuksen muuttaessaan pois tilalta. Herra Matthiaan tuli lisäksi maksaa Abrahamille tilasta kolmen viikon kuluessa 56 taalaria kuparia.

215. Loimaan käräjät MM 4, 27.─28.5.1639

Käännös: Veli Pekka Toropainen

s. 341
Toukokuussa 1639 Kuninkaisten Martti Jaakonpoika sai 40 markan sakon korjattuaan heinät Inkilän Sipi Jaakonpojan Murhaniityltä. Lisäksi hän sai 40 markan sakon, kun ei antanut lain määräämälle ulosmittaajalle yhden taalarin velkaa, joka hänet oli määrätty maksamaan.

s. 341 Toukokuussa 1639 Yrjä Jaakonpoika Kärki Mälläisistä sai sakon maattuaan isänsä piian Riitta Pietintyttären, joka oli syntynyt aviovuoteesta. Yrjän isä Jaakko Martinpoika lupasi maksaa poikansa puolesta Riitalle lehmän ja puoli tynnyriä viljaa, minkä Riitta hyväksyi kädenlyönnillä.

216. Loimaan käräjät, 22.─25.11.1664