Projekti on tarkoitettu kansakoulunopettajien henkilöprofiileille Genissä. Kansakoulu oli Suomessa kuusivuotinen oppilaitos, joita alettiin perustaa vuoden 1866 kansakouluasetuksen myötä ja jotka lakkautettiin peruskoulu-uudistuksen yhteydessä 1970-luvulla.

Ensimmäiset kansakoulut perustettiin Suomeen 1850-luvulla, perustajina olivat yleensä sivistyneet ja kaukonäköiset kartanonomistajat ja tehtailijat. 1800-luvun loppupuolella kansakoulujen perustaminen oli kuntien aktiivisuuden varassa, vaikka kouluihin olikin mahdollista saada valtionapua. Kouluja perustettiin melko laiskasti, sillä kansan keskuudessa katsottiin kirkollisen kiertokoulun riittävän tavallisen ihmisen sivistykseksi. Maaseudun koululaitos oli vielä 1900-luvun alussa verrattain harva. Vuonna 1898 valtiopäivät ja keisari hyväksyivät piirijakoasetuksen, jonka mukaan kaikki pitäjät oli jaettava koulupiireihin niin, että kenenkään koulumatka ei muodostuisi yli viiden kilometrin mittaiseksi. Tämä vauhditti koulujen perustamista.

Kansakoulunopettajina toimivat opettajaseminaarin käyneet kansakoulunopettajat, joiden pohjakoulutus vaihteli kansakoulusta ylioppilastutkintoon. Seminaari itsessään kesti aluksi neljä, myöhemmin viisi vuotta, mutta keskikoulun käyneillä oli mahdollisuus suorittaa se nopeammin. Monet kansakoulunopettajat toimivat alueensa yleisinä puuhamiehinä osallistuen aktiivisesti nuorisoseura-, suojeluskunta-, kansanvalistus- ja raittiustyöhön.

Kansakoulujen yhteiskunnallinen merkitys korostui varsinkin maaseudulla Suomen itsenäistymistä edeltäneinä vuosikymmeninä muutenkin kuin opettajien tekemän opetustyön ansiosta. Monessa maaseutuyhteisössä kansakoulunopettaja oli ainoa tai lähes ainoa kirjoitustaitoinen henkilö. Näin opettajat saavuttivat ympäristönsä luottamuksen ja arvonannon, joiden ansiosta heille avautui lukuisia vastuullisia luottamustehtäviä juuri alkunsa saaneessa kunnallishallinnossa. Oppilaidensa ja asuinympäristönsä elinolot tuntevat opettajat olivat lähes korvaamaton apu sosiaalitoimessa, koska heillä katsottiin olevan puolueeton asema eri yhteiskuntaluokkien välillä. Laulu- ja soittotaitoiset opettajat toimivat usein kanttoriurkureina sekä perustivat ja johtivat kuoroja. Yhdistys- ja taloudellisen toiminnan vapautuessa ja vilkastuessa kirjoitus- ja laskutaitoisia opettajia tarvittiin paikallisjohtajina ja kirjanpitäjinä sekä myös säästöpankkien hoitajina. Monet opettajat antoivat oman panoksensa myös osuustoimintaliikkeeseen osuuskassojen ja -liikkeiden alkuunpanijoina ja johtajina. Opettajien ansiotaso oli heidän yhteiskunnallisesta arvostuksestaan huolimatta melko alhainen, joten he hankkivat palkallisia sivutoimia vakuutus- ja sanomalehtiasiamiehinä sekä lehtien kirjeenvaihtajina. Sääty-yhteiskunnassa opettajilla ei ammattiryhmänä ollut äänioikeutta, joten he toimivat henkilökohtaistenkin intressiensä vuoksi innokkaasti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden aikaansaamiseksi. Kansakoulun ja opettajien merkitys suomalaisen yhteiskunnan, varsinkin maaseudun olojen kehittäjinä ja uudistajina oli siis todella suuri.

The purpose of this project is to research folk school teachers in Finland.

Projektisivun lähteet:

• Finna (projektikuva): Opettaja Hanna Lucanderin II luokka opetussalissa numero 11 Annankadun ruotsalaisessa kansakoulussa. Kuvaustiedot: Landén Herman 1913. Helsingin kaupunginmuseo. https://www.finna.fi/ CC BY 4.0
• Wikipedia: Kansakoulu

Projekti on tarkoitettu kansakoulunopettajien henkilöprofiileille Genissä. Kansakoulu oli Suomessa kuusivuotinen oppilaitos, joita alettiin perustaa vuoden 1866 kansakouluasetuksen myötä ja jotka lakkautettiin peruskoulu-uudistuksen yhteydessä 1970-luvulla.

Ensimmäiset kansakoulut perustettiin Suomeen 1850-luvulla, perustajina olivat yleensä sivistyneet ja kaukonäköiset kartanonomistajat ja tehtailijat. 1800-luvun loppupuolella kansakoulujen perustaminen oli kuntien aktiivisuuden varassa, vaikka kouluihin olikin mahdollista saada valtionapua. Kouluja perustettiin melko laiskasti, sillä kansan keskuudessa katsottiin kirkollisen kiertokoulun riittävän tavallisen ihmisen sivistykseksi. Maaseudun koululaitos oli vielä 1900-luvun alussa verrattain harva. Vuonna 1898 valtiopäivät ja keisari hyväksyivät piirijakoasetuksen, jonka mukaan kaikki pitäjät oli jaettava koulupiireihin niin, että kenenkään koulumatka ei muodostuisi yli viiden kilometrin mittaiseksi. Tämä vauhditti koulujen perustamista.

Kansakoulunopettajina toimivat opettajaseminaarin käyneet kansakoulunopettajat, joiden pohjakoulutus vaihteli kansakoulusta ylioppilastutkintoon. Seminaari itsessään kesti aluksi neljä, myöhemmin viisi vuotta, mutta keskikoulun käyneillä oli mahdollisuus suorittaa se nopeammin. Monet kansakoulunopettajat toimivat alueensa yleisinä puuhamiehinä osallistuen aktiivisesti nuorisoseura-, suojeluskunta-, kansanvalistus- ja raittiustyöhön.

Kansakoulujen yhteiskunnallinen merkitys korostui varsinkin maaseudulla Suomen itsenäistymistä edeltäneinä vuosikymmeninä muutenkin kuin opettajien tekemän opetustyön ansiosta. Monessa maaseutuyhteisössä kansakoulunopettaja oli ainoa tai lähes ainoa kirjoitustaitoinen henkilö. Näin opettajat saavuttivat ympäristönsä luottamuksen ja arvonannon, joiden ansiosta heille avautui lukuisia vastuullisia luottamustehtäviä juuri alkunsa saaneessa kunnallishallinnossa. Oppilaidensa ja asuinympäristönsä elinolot tuntevat opettajat olivat lähes korvaamaton apu sosiaalitoimessa, koska heillä katsottiin olevan puolueeton asema eri yhteiskuntaluokkien välillä. Laulu- ja soittotaitoiset opettajat toimivat usein kanttoriurkureina sekä perustivat ja johtivat kuoroja. Yhdistys- ja taloudellisen toiminnan vapautuessa ja vilkastuessa kirjoitus- ja laskutaitoisia opettajia tarvittiin paikallisjohtajina ja kirjanpitäjinä sekä myös säästöpankkien hoitajina. Monet opettajat antoivat oman panoksensa myös osuustoimintaliikkeeseen osuuskassojen ja -liikkeiden alkuunpanijoina ja johtajina. Opettajien ansiotaso oli heidän yhteiskunnallisesta arvostuksestaan huolimatta melko alhainen, joten he hankkivat palkallisia sivutoimia vakuutus- ja sanomalehtiasiamiehinä sekä lehtien kirjeenvaihtajina. Sääty-yhteiskunnassa opettajilla ei ammattiryhmänä ollut äänioikeutta, joten he toimivat henkilökohtaistenkin intressiensä vuoksi innokkaasti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden aikaansaamiseksi. Kansakoulun ja opettajien merkitys suomalaisen yhteiskunnan, varsinkin maaseudun olojen kehittäjinä ja uudistajina oli siis todella suuri.

The purpose of this project is to research folk school teachers in Finland.

Projektisivun lähteet:

• Finna (projektikuva): Opettaja Hanna Lucanderin II luokka opetussalissa numero 11 Annankadun ruotsalaisessa kansakoulussa. Kuvaustiedot: Landén Herman 1913. Helsingin kaupunginmuseo. https://www.finna.fi/ CC BY 4.0
• Wikipedia: Kansakoulu

Projekti on tarkoitettu kansakoulunopettajien henkilöprofiileille Genissä. Kansakoulu oli Suomessa kuusivuotinen oppilaitos, joita alettiin perustaa vuoden 1866 kansakouluasetuksen myötä ja jotka lakkautettiin peruskoulu-uudistuksen yhteydessä 1970-luvulla.

Ensimmäiset kansakoulut perustettiin Suomeen 1850-luvulla, perustajina olivat yleensä sivistyneet ja kaukonäköiset kartanonomistajat ja tehtailijat. 1800-luvun loppupuolella kansakoulujen perustaminen oli kuntien aktiivisuuden varassa, vaikka kouluihin olikin mahdollista saada valtionapua. Kouluja perustettiin melko laiskasti, sillä kansan keskuudessa katsottiin kirkollisen kiertokoulun riittävän tavallisen ihmisen sivistykseksi. Maaseudun koululaitos oli vielä 1900-luvun alussa verrattain harva. Vuonna 1898 valtiopäivät ja keisari hyväksyivät piirijakoasetuksen, jonka mukaan kaikki pitäjät oli jaettava koulupiireihin niin, että kenenkään koulumatka ei muodostuisi yli viiden kilometrin mittaiseksi. Tämä vauhditti koulujen perustamista.

Kansakoulunopettajina toimivat opettajaseminaarin käyneet kansakoulunopettajat, joiden pohjakoulutus vaihteli kansakoulusta ylioppilastutkintoon. Seminaari itsessään kesti aluksi neljä, myöhemmin viisi vuotta, mutta keskikoulun käyneillä oli mahdollisuus suorittaa se nopeammin. Monet kansakoulunopettajat toimivat alueensa yleisinä puuhamiehinä osallistuen aktiivisesti nuorisoseura-, suojeluskunta-, kansanvalistus- ja raittiustyöhön.

Kansakoulujen yhteiskunnallinen merkitys korostui varsinkin maaseudulla Suomen itsenäistymistä edeltäneinä vuosikymmeninä muutenkin kuin opettajien tekemän opetustyön ansiosta. Monessa maaseutuyhteisössä kansakoulunopettaja oli ainoa tai lähes ainoa kirjoitustaitoinen henkilö. Näin opettajat saavuttivat ympäristönsä luottamuksen ja arvonannon, joiden ansiosta heille avautui lukuisia vastuullisia luottamustehtäviä juuri alkunsa saaneessa kunnallishallinnossa. Oppilaidensa ja asuinympäristönsä elinolot tuntevat opettajat olivat lähes korvaamaton apu sosiaalitoimessa, koska heillä katsottiin olevan puolueeton asema eri yhteiskuntaluokkien välillä. Laulu- ja soittotaitoiset opettajat toimivat usein kanttoriurkureina sekä perustivat ja johtivat kuoroja. Yhdistys- ja taloudellisen toiminnan vapautuessa ja vilkastuessa kirjoitus- ja laskutaitoisia opettajia tarvittiin paikallisjohtajina ja kirjanpitäjinä sekä myös säästöpankkien hoitajina. Monet opettajat antoivat oman panoksensa myös osuustoimintaliikkeeseen osuuskassojen ja -liikkeiden alkuunpanijoina ja johtajina. Opettajien ansiotaso oli heidän yhteiskunnallisesta arvostuksestaan huolimatta melko alhainen, joten he hankkivat palkallisia sivutoimia vakuutus- ja sanomalehtiasiamiehinä sekä lehtien kirjeenvaihtajina. Sääty-yhteiskunnassa opettajilla ei ammattiryhmänä ollut äänioikeutta, joten he toimivat henkilökohtaistenkin intressiensä vuoksi innokkaasti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden aikaansaamiseksi. Kansakoulun ja opettajien merkitys suomalaisen yhteiskunnan, varsinkin maaseudun olojen kehittäjinä ja uudistajina oli siis todella suuri.

The purpose of this project is to research folk school teachers in Finland.

Projektisivun lähteet:

• Finna (projektikuva): Opettaja Hanna Lucanderin II luokka opetussalissa numero 11 Annankadun ruotsalaisessa kansakoulussa. Kuvaustiedot: Landén Herman 1913. Helsingin kaupunginmuseo. https://www.finna.fi/ CC BY 4.0
• Wikipedia: Kansakoulu