Start My Family Tree Welcome to Geni, home of the world's largest family tree.
Join Geni to explore your genealogy and family history in the World's Largest Family Tree.

Suomen suntiot, unilukkarit ja haudankaivajat

« Back to Projects Dashboard

Project Tags

view all

Profiles

  • Tuomas Tuomaksenpoika Hokkanen (1826 - 1868)
    Mikkeli - S:t Michel Kastetut Linkki tähän tapahtumaan [ 4936706 ] Syntynyt / Kastettu 25.12.1826 16.1.1827 Kylä / Talo Harjumaa N:o 28 Isä b:d Thomas Hokkain Äiti Lisa Kakriain La...
  • Taavetti Antinpoika Pätäri (1828 - d.)
    Luumäki KastetutLinkki tähän tapahtumaan [ 4773689 ] Syntynyt / Kastettu 7.6.1828 8.6.1828 Kylä / Talo Pätärilä Pätäri Isä Anders Kristers: Äiti Eva Kristersdr 26 Lapsi David Oma ko...
  • Matts Mattsson Munselius (1779 - 1843)
    Syntymäkirjaus: Haapaveden seurakunnan arkisto - Syntyneiden ja kastettujen luettelo 1758-1780 (IC:2), jakso 150: syntyneet 1779 06; Kansallisarkisto: / Viitattu 31.3.2021. Isän nimi kirjattu Matts Jör...
  • Director cantus Taavi Taavinpoika Lindberg (1854 - 1935)
    Heinolan alkeiskoulu* Lukkarintutkinto Porvoossa* Lukkarin apulaisena (isä David Lindberg)* Hirvensalmen lukkarin virkaan 1887* Virkavapaalle 1924* Director cantus -arvonimi 1929 Syntymäaika kaikissa l...
  • Antti Juhonpoika Suonvieri (1836 - d.)
    Tyttären Anna Maja syntymämerkintä, vanh. Kyrkoväktaren Anders Suonvieri och hustru Agatha: Alavieskan seurakunnan arkisto - Syntyneiden ja kastettujen luettelo 1846-1875 (IC:5), jakso 152: Födde och d...

Ammattikuntaprojekti kirkollisina luottamushenkilöinä ja kirkon työntekijöinä toimineille suntioille, unilukkareille eli väkkäreille ja haudankaivajille.

Projektiin liittyminen: Valitse Geniin kirjautuneena ollessasi tällä sivulla Toiminnot > Liity projektiin.

Profiilien lisääminen projektiin: Valitse profiilisivulla Toiminnot > Lisää projektiin.

Suntion tehtävät ovat muuttuneet ajan myötä

Kansatieteilijät ja kielentutkijat katsovat suntion nimen johtuneen slaavilaisten kielten oikeudenjakajaa ja tuomaria merkitsevästä sanasta. Muinaissuomalaiset tarkoittivat suntiolla tuomarin tehtäviä hoitavaa miestä, joka nautti muiden luottamusta ja jolla oli taito erottaa oikea väärästä. Hän oli kansan keskuudestaan valitsema pitäjäntuomari, jota tarvittiin selvittämään riita-asioita.

1400-luvulla maa jaettiin oikeudenhoitoa varten kihlakuntiin (häradeihin), nimitettiin niitä varten tuomarit (domare) kansaa kuulematta. Talonpoikien valitsemat suntiot menettivät vähitellen tehtävänsä. Nimitys jäi kuitenkin käyttöön ja siirtyi kirkollisen luottamusmiehen nimeksi. Seurakunnalla oli tavallisesti kaksi luottamusmiestä (kyrkiovärjande, kirkonpalvelija tai kyrkiovärd, kirkonisäntä). Suntio oli toinen heistä ja toimi kirkonvartijana ja kirkon omaisuuden hoitajana.

1600-luvulla kirkkoherran palvelijana ja apulaisena toimineen lukkarin asemassa tapahtui merkittävä käänne. Hänelle uskottiin silloin lasten opettaminen ja virsilaulun johtaminen. Lukkarilta vaadittiin nyt enemmän kuin ennen, minkä vuoksi myös hänen palkkansa parani. Lukkarin aseman kohoaminen johti puolestaan suntion tehtävien kehittymiseen, sillä monet lukkarin velvollisuudet siirtyivät vähitellen suntiolle. [1]

Suntiosta tuli näin kirkonvartija eli vähtäri tai vehtari (väktare), jolle kuului järjestyksen ylläpitäminen, mutta myös monet palvelutehtävät. Hän sai tehtävikseen mm. kolehdin kannon ja unilukkarin eli väkkärin (väckare, kyrkoväckare) velvollisuudet. Suntiota ei aina mainittu suntioksi, vaan käytettiin nimitystä kyrkoväckaren tai spögubben. Suomeksikin käytettiin nimitystä väkkäri, mutta usein myös unilukkari. Nimityksestä huolimatta työtehtävät olivat varsin moninaiset. "Vuonna 1666 annettujen ohjeiden mukaan suntio/unilukkari/kirkonvartija herättelee nukkuvia, taltuttaa vastahakoisia ja toimii lukkarin poissaollessa tämän sijaisena. Jumalaapelkääväiset ja hurskaat antakoot hänelle jotain vuosittain ja voidaanpa hänelle jakaa lisäksi jotain seurakunnan ylimääräisistä tuloista." [1, 2, 3]

Suntion palkkaus muodostui yleensä viljakapasta taloa kohden. Joskus palkka saatettiin ottaa jalkapuusta päästämisrahoista, kuten Maskussa sovittiin 1669. Luottamusta osoitti se, että palkan lisäksi suntio sai toisinaan vapaaehtoisia lahjoja viljapalkan lisäksi. Tosin paikkakunnittain tilanne vaihteli, esimerkiksi Nivalassa vielä 1900-luvun alkupuolella suntio kantoi joulukirkossa toisen haavin itselleen. Tulos oli joskus niin runsas, että suntion piti välillä käydä sakastissa tyhjentämässä kukkaro. Mutta useimmiten kyse oli perin arkisesta työstä. Suntion tuli pitää silmällä niitä, jotka jumalanpalveluksen aikana nukkuivat, juorusivat, menivät ulos kirkosta, seisoskelivat ulkona ja juopottelivat. Hänen velvollisuuksiinsa kuului panna rikolliset jalkapuuhun. Halikosta tiedetään, että hänen tehtäviinsä kuului tuoda piiskat eli raipat kirkon ovelle. Tehtävistä johtuen suntiota helposti halveksittiin. Muun muassa Houtskarin piispantarkastuksessa 1709 varoitettiin seurakuntalaisia pilkkaamasta väkkäriä. Pilkkatieto suntion pätevyysvaatimuksista kiersi suusta suuhun: hänen oli osattava potkaista koiraa yhtaikaa molemmin jaloin. Koirien kirkosta karkottaminen kuuluikin suntion velvollisuuksiin.

Suntion tehtävä ei ollut aina kiitollinen, sillä siihen liittyi kirkkokurin ylläpitämisvelvollisuuksia. Entisten yleisluottamusta nauttivien talollisten asemesta suntioksi valittiin usein entisiä sotilaita tai muita köyhiä ja karskeja järjestyksen ylläpitoon luontuvia miehiä. Kirkonpalvelijan merkitystä kirkon työn kokonaisuudessa vahvistaa tieto siitä, että usein suntion virka periytyi kauan samassa suvussa. Historiasta tunnetaan tietyn suvun hoitaneen saman seurakunnan kirkonpalvelijan virkaa jopa lähes parinsadan vuoden ajan. Usein voi todeta kirkonpalvelijoiden olleen myös syvästi kirkon uskon sisäistäneitä ja siihen sitoutuneita työntekijöitä. Nimensä mukaan he ovat olleet kirkon palvelijoita ja hoitaneet omalla tavallaan myös kirkon hengellistä tehtävää, olkoonkin, että anttolalainen sananlasku sanoo, että "suntion rengin kaima on viimeinen mies hengellistä säätyä".

1800-luvulla suntion tehtävät vakiintuivat. Niihin liitettiin jälleen aiemmin lukkarille kuuluneita tehtäviä, muun muassa lasten kuulustelu kinkereillä. Vanha vuoden 1686 kirkkolaki tunsi kirkonpalvelijoista vain lukkarin, mutta vuoden 1869 kirkkolaki tunsi myös kanttorin ja urkunistin sekä kirkonvartijan, kellonsoittajan ja haudankaivajan. Useimmiten sama henkilö hoiti näitä kaikkia tehtäviä. Näin vähitellen suntion virka oli muotoutunut. Esimerkkinä käy Jyväskylän pitäjänkokouksen päätökset suntion tehtävistä 1800-luvun puolivälistä. Suntion tulee pitää kirkko siistinä, olla papistolle apuna jumalanpalveluksissa, toimia haudankaivajana, pitää huolta haudoista, kantaa kolehti, lakaista kirkko kerran viikossa, johdattaa kirkon pesua, lapioida tiet kirkkoon ja haudalle, seurata papistoa ja lukkaria lukusilla, olla apuna rippi- ja laiskankoulussa, sulkea ja avata kirkon ovet sekä soittaa kirkonkelloilla aamukellot, yhteensoitto ja läppääminen. Nämä tehtävät ovat pääosin säilyneet tavalla tai toisella kirkonpalvelijoiden hoidossa yhä edelleen. [1]

Lähteitä: