![](https://www.geni.com/images/external/x_com_black_16.png?1721673225)
![](https://www.geni.com/images/facebook_white_small_short.gif?1721673225)
Lukkari, klockare on kirkollinen virka, jonka alkuperäisenä tarkoituksena keskiajalla oli pitää huolta kirkosta, sen esineistöstä ja hoitaa huolehtia kirkonkellojen soitosta. Myöhemmin lukkarin tehtäviin on kuulunut laulujen opetusta ja kirkkolaulun johtamista erityisesti siellä, missä kanttoria ei ole ollut. Lukkarille on myös kuulunut lukemisen ja kirjoittamisen opetus. [3] Aikojen saatossa lukkarin tehtävät ovat olleet hyvin moninaiset aina kansan rokottamisesta kaikenlaisiin kirkonkorjaustöihin lukkarin osaamisesta ja harrastuneisuudesta riippuen.
Sukupuuni juurella blogi: http://ailansukukronikat.blogspot.fi/2013/01/paijat-hameeseen.html Lukkarin, joka myös luettiin sivistystä saaneisiin, joskus jopa säätyläisiinkin, tehtävä oli vielä 1700-luvun lopulla varsin monipuolinen. Tehtävä oli hyvin haluttu ja kilpailu lukkarin virasta saattoi olla ankaraakin. Valinnan teki rahvas, eli lukkarin tuli nauttia talonpoikien luottamusta. Kelpoisuutena lukkarin toimeen pidettiin hyvää mainetta, ruotsinkielen luku- ja kirjoitustaitoa, kristinopin tuntemista sekä todistetusti sujuvaa laulutaitoa; joskus myös selkeästä ja kauniista käsialasta oli etua. Lukeahan tuolloin osasi vain vajaa puolet väestöstä, kirjoitustaitoiset olivat vielä harvalukuisempia. Lukkarin virka siirtyi usein isältä pojalle, joskus useiden sukupolvien ajan. Valitettavan usein lukkarit olivat myös persoja viinalle.
Ensisijaisesti lukkari toimi tietysti veisuun johtajana ja seurakunnan laulunopettajana, mutta myös kansan ja erityisesti lasten lukutaidon edistäjänä, papin apulaisena ja kellonsoittajana. Tehtävään liitettiin myös usein rokottajan ja välskärin (lääkärin), jopa kirurgin tehtäviä, puhumattakaan postinkantajana ja seurakuntalaisten asiamiehenä toimimista. Piispan kiertokirjeiden kuljettaminen oli myös lukkarin tehtävänä, samoin usein myös kiertävien pappien ja muidenkin kirkollisten vieraiden majoittaminen ja ruokkiminen. Siihen myös lukkarin emäntä joutui osallistumaan. Vasta 1800-luvulla kun suomalainen yhteiskunta muutoinkin alkoi järjestyä, myös lukkarit alkoivat olla entistä enemmän kirkkomuusikkoja: laulajia, kuoronjohtajia ja urkujen soittajia jumalanpalveluksissa ja muissa kirkollisissa tilaisuuksissa. Kansakoululaitoksen leviämisen myötä 1860-luvulta alkaen opetustehtävät siirtyivät lukkarilta opettajille.
"klockare. K. är namnet på en kyrklig befattning som förekom redan under medeltiden och som under olika perioder och på olika orter har inneburit skiftande uppgifter. Ursprungligen hade k. ansvar för kyrkans klockringning, därav benämningen, men uppgiften utökades till att förvara kyrknyckeln, städa kyrkan, hämta vigvatten, tända rökelse och ljus, kläda altaret och att biträda prästen vid dop, bröllop, sockenbud och begravningar.
Efter reformationen på 1500-t. tillkom nya uppgifter. K. skulle hjälpa prästen vid psalmsång, utföra svaren i mässans dialoger och undervisa. En viktig musikalisk roll utvecklades under 1600-t. då k. skulle leda församlingssången, ofta från en egen klockarbänk. På 1700-t. ansvarade k. för kyrkosången, mässmelodierna och psalmerna, i städer även för orgelspel och musikteori. Hans uppgift var även att handha folkundervisningen, att lära ut ABC och katekesen, ibland att fungera som hjälppräst. Sin utbildning fick han oftast hos någon känd äldre k. Lön utbetalades in natura." [1]
Suomen kirkon järjestykselle tärkeitä olivat Konrad piispan [Bitz] aikana annetut ohjesäännöt (statuta) ja hänen säätämänsä 1400- luvun lopulla laadittu Turun tuomiokirkon lukkarilaki (Officium custodis ecclesiae Aboensis). Viimeksi mainittu sisälsi seikkaperäisiä määräyksiä tuomiokirkon lukkarin virkatoimista, " [2][5} Hiippakunta oli jaettu kirkkopitäjiin. Kussakin pitäjässä oli kirkkoherra (curatus) sielunpaimenena. Hänen apulaisensa kirkollisissa tehtävissä olivat kappalainen (capellanus) ja lukkari (custos). [2]
-
Kircko-Laki Ja Ordningi 1686
Lähteitä:
Kuvat: