Kirill Akimovitš Sorokin

Veskelys, Suojärven piiri, Karjala, Venäjä.

"Kirilä Harakka", "Erkki Harakka"

Syntymä / Birth / Рождение:

Kirill Akimovitš Sorokin syntyi Neuvosto-Venäjän Karjalan Veskelyksessä 10.05.1919 vanhaa ajanlaskua (23.05.1919 uutta ajanlaskua)

Veskelyksen ortodoksinen seurakunta, metrikkakirjat, syntyneet v. 1919: Veshkelitsa Orthodox Parish, metrics books, Births year 1919: Вешкельский православный приход, метрические книги, рождений 1919 г.:

42. - 10.05. 12.05. Kirill. Pogostan kylän talollinen Akim Petrov Harakka ja hänen laillisesti vihitty vaimonsa Anna Jakovleva; molemmat uskonnoltaan ortodokseja. Kummi: Pogostan kylän talollinen Ivan Feodorov Antropov.

[https://www.familysearch.org/ark:/61903/3:1:3QS7-L9CC-5Q5G?i=56&cat...]

Avioliitto / Marriage / Брак:

Kirill Akimovitš Sorokinin vaimo Anna.

Kuolema / Death / Смерть:

Kirill Akimovitš Sorokin kuoli Venäjän Karjalan tasavallan Suojärven piirin Veskelyksessä 30.09.2003. Hänet on haudattu Veskelyksen hautausmaalle.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Paavo Harakka: Kirill Sorokin (1919-2003)

Kirill Sorokinin (Erkki Harakan) elämänvaiheet ovat todella mielenkiintoisia. Voi sanoa jopa henkeä salpaavia. Hän oli Kuusisen kunniakomppaniassa, taisteli venäläisten joukoissa, joutui suomalaisten vangiksi, liittyi heimopataljoonaan venäläisiä vastaan, loikkasi takaisin venäläisten puolelle ja kärsi kymmenen vuoden tuomion. Kirilän elämä kelpaisi kirjaksi ja vaikka elokuvaksi.

Kirilän isä Akima (Joakim) syntyi Suojärven Kaitajärvellä Jermien Petrin (Petr Jeremijev Harakka, s. 05.06.1842) suureen perheeseen. Akima (1890-1947) meni kotivävyksi Veskelykseen 1917. Akimalle syntyi neljä poikaa Kirilä, Santeri (Sańa), Pauššu (Paavo) ja Ivan.

Kirilä koki ja näki nuoruudessa Neuvostoliiton yhteiskunnan muutokset 1920- ja 30-luvulla. Kuinka yksityisten maat ja kotieläimet otettiin kolhoosiin. Omaan talouteen jätettiin vain yksi lehmä ja lampaita. Monet talonpojat kokivat uudistukset epäoikeudenmukaiseksi. Vastustuksesta rangaistiin ankarasti.

Kirilä kävi peruskoulun Veskelyksessä. Menestyi hyvin ja hänet ohjattiin Pietariin metsäoppilaitokseen 1935. Seuraavana vuonna alkoivat suomensukuisten puhdistukset jopa oppilaiden keskuudessa. Onneksi rehtori kehotti Kirilää häipymään vähin äänin ja näin hän vältti pidätyksen. Olojen rauhoituttua Kirilä jatkoi opiskelua Petroskoissa.

Terijoella Kuusisen kunniakomppaniassa

Kirilän sota-aika onkin erikoinen. Hän palveli Neuvostoliiton armeijassa useissa eri paikoissa, kunnes joutui Otto Wille Kuusisen nukkehallituksen kunniakomppaniaan Terijoelle. Kunniakomppanian jäseniksi valittiin nuorukaisia hänen yksikössä pidetyllä hiihtokilpailuilla. Kirilä ei ilmoittautunut mukaan. Silloin hänen yksikössä palvellut Kirilän tuntenut nuorukainen kertoi, että Kirilä on tosi kova hiihtämään ja osaa puhua suomea. Päällikkö otti puhutteluun ja niin Kirilä hiihti rauhallisesti ja sijoittui 50:nneksi.

Kunniakomppaniaan sai pestin juuri 50 nuorukaista ja Kirilä heidän joukossa. Terijoella annettiin uudet varusteet ja nuorukaiset elivät talven 1939-40 herroiksi. Kunniakomppania olisi esiintynyt voitonparaatissa Helsingissä, mikäli Neuvostoliitto olisi valloittanut Suomen. Kun näin ei tapahtunut, komppania lopetettiin vähin äänin ja Kiriläkin ennätti olla kolme päivää Koiviston saarella ennen rauhan tuloa maaliskuussa. Kun venäläiset sotilaat nousivat lukuisina haudasta, niin he ihmettelivät, kun suomalaisten juoksuhaudoista nousi vain muutamia.

Jatkosodassa suomalaisten vangiksi

Jatkosodassa Kirilä taisteli venäläisten joukoissa ja joutui suomalaisten vangiksi tammikuussa 1942. Suomalaiset tekivät majuri Arnold Majewskin johdolla kuuluisan hävitysretken Muurmanskin radalle. Retkeen osallistui 1 600 miestä ja 250 hevosta ja sen aikana tuhottiin Mai Guban asema-alue sekä rikottiin rataa noin kymmenen kilometrin matkalla. Kirilän, Erkki Harakan vangiksi jäämisestä kertoo mm. kirjailija Antti Tuuri kirjassaan ”Rata” (Otava 2010)

Suomessa Kirilä sijoitettiin aluksi Savonlinnan vankileirille. Kun sitten vangeille annettiin mahdollisuus siirtyä maalaistaloihin töihin, pääsi Kirilä Rantasalmelle Kustaa Kammosen maatilalle. Kammosen perheen rintamalla ollut poika Aaro tuli lomalle. Nuorukaiset tapasivat ja katselivat toisiaan. Selvisi, että juuri tuo nuorukainen oli ottanut hänet vangiksi.

Vapaaehtoisena heimopataljoonaan

Sota-arkistoon kirjattujen tietojen mukaan Heimopataljoona 3 muodostettiin 17.11.1942 marsalkka Mannerheimin päiväkäskyllä suomensukuisista sotavangeista. Pataljoonan muodostaminen oli eräänlainen kokeilu ja heimosoturit tulivat mukaan vapaaehtoisesti. Niinpä Kiriläkin liittyi heimopataljoonaan. Silloin hänen kotikylä Veskelys oli suomalaisten hallussa. Kirilä lienee ajatellut, että näin hän saa palata kotipaikalleen. Koulutusjakson jälkeen heimopataljoona siirrettiin huhti-toukokuun vaihteessa 1943 rintamalle Valkjärvelle 15. divisioonan alaisuuteen. Tapasi marsalkka Mannerheiminkin ja ihmetteli, kun marsalkka liikkui vain muutaman henkilön kanssa. Lokakuun alussa heimopataljoona vapautettiin rintamavastuusta, kun ilmeni loikkauksia ja salahankkeita. Taistelujen jatkuessa pataljoona siirrettiin uudelleen etulinjaan kannakselle keväällä 1944. Kirilä teki silloin päätöksen loikata takaisin venäläisten puolelle. Hänet otettiin aluksi vastaan suomalaisena loikkarina, sillä Kirilä puhui hyvin suomea. Häntä kuulusteltiin kaksi viikkoa ja tivattiin, onko hän suomalainen. Kirilä vastasi koko ajan, että hän on karjalainen. Lopulta hän sai kymmenen vuoden tuomion. Vankeja siirrettiin paikkakunnalta toiselle Muurmanskista aina Siperiaan saakka. Pienikokoinen ja erinomaisen kunnon omaava Kirilä selvisi hengissä ja palasi Veskelykseen 1954. Vuotta myöhemmin avioitui Annin kanssa ja avioliitosta syntyi yksi tytär.

Suomen valtio sääti 1992 lain ulkomaalaisten vapaaehtoisten rintamasotilaiden kuntoutuksesta ja rintamarahasta. Kiriläkin pääsi nauttimaan avustuksesta ja vieraili Suomessa useita kertoja eri kuntoutuslaitoksissa 1996 alkaen ensimmäisen kerran Imatralla.

Allekirjoittanut vieraili lokakuussa 1989 TV1:n mukana. Ryhmää johti Erkki Aalto. (Ohjelman voi katsoa TV1 arkistoista) Veskelyksessä tapasin Kirilän ensimmäistä kertaa ja tunsin hänet nenästä. Monilla Harakkojen suvun jäsenillä on ollut erikoisen suuri nenä. Tiesin Kirilän, isän serkun asuvan Veskelyksessä Kun tapasin hänet, sanoin heti, että ”Sie onnuako olet Harakan Akiman poiga, Kirilä.”

Paavo Harakka, Kirilän serkun, Feodor Harakan poika

Erkki Harakka uskoo olevansa Kuusisen armeijan viimeinen soturi

Yksi ainut elämä. Kaksi erikielistä nimeä. Palvellut kolmessa eri armeijassa. Sellainen mies on Veskelyksen veteraani Kirill Sorokin alias Erkki Harakka.

Elämä heittiä, mut kodkylä vuottaa. Nygöi on dielot kormanis

sanoo nyt 83-vuotias Kirill pehmeästi laulavalla karjalan kielellään. Suomeksi se tarkoittaa, että elämä heittelee, mutta kotikylä odottaa ja nyt homma on hanskassa.

Tänään Kirill tai Erkki, kuinka vaan, asuun syntymäkotikylässään Suojärven piirin Veskelyksessä, omassa talossa Koulukadulla ja on koko kylän kunnioittama sotaveteraani. Koska ollaan Venäjän Karjalassa, kylän pikkulapsetkin on opetettu tervehtimään kunnioittavasti kylän viimeistä elossa olevaa Suuren Isänmaallisen Sodan veteraania.

Moni sen sijaan ei tiedä, että samalla miehellä on toisella nimellä suomalainen sotaveteraanitunnus ja oikeus veteraanikuntoutukseen myös länsinaapurissa.

Erkki Harakka on yksi harvoista yhä hengissä olevista Heimopataljooona 3:n veteraaneista. Vielä harvempia sotureita lienee hengissä Erkin kolmannesta armeijasta. Erkki ei tiedä itsensä lisäksi enää ketään toista.

Kolmas armeija, jota Kirill-Erkki ehti palvella, ei olemassaolostaan enää muistuta eikä omia veteraanejaan avusta. Se oli Otto Wille Kuusisen armeija, joka koko joulukuun 1939 sekä tammi- ja helmikuun 1940, harjoitteli paraatimarssia ja aseotteita Terijoen kasarmeilla parin tuhannen miehen voimin.

Komissaarit kertoivat meille päivittäin, että Suomi antautuu ihan lähipäivinä ja että sitten me menemme voittoparaatiin Helsinkiin O.W. Kuusisen kunniakomppaniaksi. Näin ajateltiin ja kerrottiin Terijoen asemalla, rintamalinjojen takana, mutta etulinjan miehet Raatteen tiellä, Kollaalla, Summassa ja muissa kovissa paikoissa rintaman toisella puolella olivat toista mieltä.

Ei tullut Otto Wille Kuusisesta Suomen kansantasavallan johtajaa eikä Kirillistä paraatimarssia marssivaa soturia Helsinkiin. Kuusisen armeijasta on Kirillillä siltä hyviäkin muistoja.

Me saimme 100 grammaa votkaa joka päivä muona-annoksena. Armeijalla täytyi olla satojatuhansia pieniä pulloja varastoissaan, koska annos jaettiin joka miehelle omana suljettuna pikkupullona päivittäin.

Ruokakin oli parempaa ja sitä sai enemmän kuin Puna-armeijassa, josta Kirill Kuusisen armeijaan siirrettiin, vaikka mies yrittikin siirtoa kaikin voimin vastustaa.

Olin silloin panssarivaunun ajajien kurssilla jossain Ukrainassa, ja lunta oli sen verran, että saivat järjestettyä hiihtokilpailut.

Sotilaiden keskuuteen levisi huhu, että parhaat hiihtäjät lähetettäisiin Karjalan kylmiin metsiin taistelemaan suomalaisia vastaan. Sitä Kirill ei halunnut, koska hänen sukunsa oli suomalainen. Nuori karjalaismies jarrutteli hiihtäessään, minkä voi.

Olin silti tuloksissa juuri viideskymmenes ja 50 parasta lähetettiin Kuusisen armeijaan, vaan ei taisteluihin.

Kuusisen armeija oli Neuvosto-Venäjän propagandatemppu. Sen piti näyttää Suomen kansan vapautusarmeijalta, joka tuli pelastamaan Suomen työläisiä fasismin ikeestä ja nimenomaan työläisten pyynnöstä, kuten sotapropaganda julisti.

Armeijan johto oli osin venäläistä, osin Venäjälle 1918 keväällä ja kesällä paenneita Punakaartin johtomiehiä. Armeijaan piti värvättämän myös Puna-armeijan valtaamilta alueilta lisää suomalaismiehiä. Talvisodan jälkeen Kuusisen armeija lakkautettiin ja sen joukot hajotettiin kaikessa hiljaisuudessa. Jos Otto Wille Kuusinen oli ensimmäinen Kirillin pettänyt suuri suomalainen kansanjohtaja, toinen oli vieläkin suurempi - sotamarsalkka Carl Gustav Emil Mannerheim. Hänet heimosoturi Erkki Harakka tapasi henkilökohtaisesti - ja pääsi juttusillekin.

Samaan aikaan kun Kirill oli jäänyt jatkosodan alussa lähellä Elisenvaaran asemaa suomalaisten vangiksi ja viettänyt vuoden vankileirillä sekä renkinä Rantasalmella, Suomen armeija oli edennyt Syvärille, ja saksalaiset etenivät kohti Uralia. Tuolloin Kirill uskoi vangitsijoitaan ja värväytyi sotilaaksi Suomen armeijan Heimopataljoona 3:een. Hänet kirjattiin armeijan kantakorttiin nimellä Erkki Harakka.

Olihan Kirillin isä Akima Suojärven kirkonkirjoissakin sukunimellä Harakka samoin kuin Akiman isä Pedri, Pedrin isä Jermei, Jermei isä Borissa ja Borissan isä Parppei, joka muutti Ilomantsista Suojärvelle 1700-luvun lopulla. Harakoita kaikki tyynni. (*ed. huom. sukujohto Borissasta taaksepäin on erilainen). Ilomantsista löytyy kirkonkirjoista vielä Parppein isä Timoi ja Timoin isä Vasili, joka on syntynyt Ilomantsissa vuonna 1690.

Venäläinen Erkistä oli tullut siksi, että vuonna 1917 jo ennen vallankumousta Akima löysi mielitiettynsä silloisen muodollisen rajan takaa naapurikylästä Veskelyksestä. Hän meni morsionsa kotitaloon vävyksi, sillä hänen isällään Pedrillä oli 10 lasta, joita kotitila ei kaikkia millään olisi elättänyt. Akiman ja Annin esikoispoika kastetiin Kirilliksi ja idästä tulleen ortodoksipapin kirjoihin merkittiin sukunimeksi Harakan suora venäjänkielinen käännös, Sorokin.

Erkki Harakka siis liittyi vuonna 1942 armeijaan, joka puolusti hänen esi-isiensä syntymämaata. Tätä velvollisuutta täyttäessään keväällä 1943 Erkki tapasi ylipäällikkö Mannerheiminkin.

Mannerheimi oli pitkä ja rohkea mies. Tuli vain yhden upseeritoverin kanssa meitä jututtamaan. Aina kun muut korkeat suomalaisupseerit meitä ryssänheimoisina pitämiään tapasivat, henkivartijoita oli kymmenkunta, Erkki muistaa.
Ensin hän kysyi suomeksi, että puhummeko suomea, ja me vastasimme suomeksi. Sitten Marski kysyi venäjäksi venäjäntaitoamme, ja taas vastasimme samalla kielellä.

Tämän jälkeen Marski vaihtoi taas suomen kieleen ja vakuutti heimosoturijoukolle, että hyvin tässä käy. Hän lupasi, että sota kyllä voitetaan ja kehotti miehiä hoitamaan velvollisuudet reippaasti. Todellisuudessa Stalingrad oli silloin jo murtunut ja Marski tiesi hyvin, että hopeamitalia parempaa ei Suomelle siinä maaottelussa jaettaisi.

Vielä silloin karjalaispoika Erkki uskoi, kun suomalaisupseerit sanoivat, että itse marsalkka Mannerheim oli luvannut kaikille armeijaan liittyville sodan jälkeen täyden Suomen kansalaisuuden, ja sen, ettei ketään palautettaisi Neuvosto-Venäjälle.

Kun Suomi hävisi sodan, ei Mannerheimista ollut lupauksensa pitäjäksi. Kymmenettuhannet suomalaismiehet olivat jo kaatuneet ja pari tuhatta heimosoturia piti heille annettujen lupausten vastaisesti palauttaa takaisin Neuvostoliittoon. Kaikki upseerit ja aliupseerit teloitettiin jo Viipurin lähistöllä, kun junat ylittivät rajan. Rivimiehet saivat 15-25 vuotta vankeutta.

Tässä joukossa Erkki Harakka ei kuitenkaan enää ollut, sillä hän oli jäänyt puolestaan venäläisten sotavangiksi jo kesäkuussa 1944, kun suurhyökkäys Kannaksella alkoi.

Nuoruuden kaveri, Virolaisen Jussi kuoli vieressä ja minä haavoituin urkupyssyn kranaatista. En päässyt mihinkään, ja venäläiset tulivat ja veivän omaan sotasairaalaansa. Kun selvisi, mikä mies olin, edessä oli sotaoikeus ja alkoi retki vankileirien saaristossa.

Minut tuomittiin 10 vuodeksi vankileirille, Viisi vuotta sen jälkeen oli vielä karkotusta ja pakkotyötä määrätyllä alueella ja vielä viisi vuotta senkin jälkeen kielto palata kotiseudulle, eli siis rangaistusta yhteensä 20 vuotta.

Kotikylään Veskelykseen Kirill pääsi kuitenkin jo vuonna 1954, kun väliin osui Stalinin kuolema 1953 ja sitä seuranneet armahdukset.

Kirill oli koko vankeus- ja työleiriaikansa tehnyt työnorminsa täyteen ja välillä ylikin. Siksi hän oli hyvän vangin maineessa.

Oli pakko. Jos halusi enemmin ruokaa, piti tehdä enemmin töitä, Sillä selvisi hengissä, mies selittää nyt.

[Karjalainen 02.11.2002]

Kahden nimen mies palasi kotiin

Talo on muuttunut hyvin paljon, vaikka se onkin edelleen samassa paikassa. Maastoa ei tunne samaksi, vanhat maastomerkit ovat 54 vuodessa kasvaneet piiloon. Erkki Harakka katselee Kammosten tilan maita ja muistelee millainen se oli hänen nuoruudessaan yli puoli vuosisataa sitten. Samoja asioita on jäljellä hyvin vähän.

Tuon tien muistan, se vei silloinkin kirkolle. Ja tuossa oli navetta, missä nyt on rauniot. Toisessa päässä oli talli ja siellä kaksi hevosta: tumma ja ruskea. Toisessa päässä oli sauna, kertoo Erkki.

Hän tuli taloon rengiksi ja oli siinä tehtävässä melkein vuoden päivät. Vanha isäntä Kustaa Kammonen oli nuorelle rengille hyvä.

Siksihän minä oikeastaan tänne halusin uudestaan tulla käymään, koska minua kohdeltiin niin hyvin. Nyt kun olen matkalla kuntoutukseen, se sopi hyvin matkan varrelle. Olisin tullut jo vuosi sitten, mutta kun passin saaminen miliisiltä kesti näin kauan, paljastaa Erkki Harakka.
Niin, Venäjän puolella ei passia saa niin helposti kuin Suomessa. Ja vielä monimutkaisemmaksi asia tulee, kun haluaa sen matkustaakseen Suomen valtion kustantamaan sotaveteraanikuntoutukseen. Lisää mutkia tulee, kun esiintyy kahdella nimellä, jatkaa Erkki.

Erkki Harakka on todellakin kahden nimen mies. Venäjällä hänet tunnetaan Kirill Sorokinina, Suomessa Erkki Harakkana. Hän on taistellut molempien maiden armeijassa, ja ollut molemmissa maissa sotavankina. Suomessa hän oli luottovankina Kammosten tilalla Rantasalmella. Hän palasi lauantaina tähän kotiinsa.

Pojan porukka vangitsi

Erkki Harakan tarina on tyypillinen rajaseudun miehen tarina. Paperiin vedetyn viivan takia hänestä tuli neuvostoliittolainen, vaikka sukujuuret olivat Suomesta.

Isä tuli Suojärveltä Veskelyksen kylään kotivävyksi, ja siellä minä synnyin. Vanha raja kulki viiden kilometrin päässä kotoani, ja minulla oli täti, joka asui 200 metriä rajasta Suomen puolella. Eihän siinä voinut olla rajaa jatkuvasti ylittämättä, nauraa Erkki.

Sodan syttyessä Erkki joutui Neuvostoliiton armeijaan, ja hän soti vuonna 1941 Suomea vastaan. Taistelujen tiimellyksessä Neuvostoliiton armeijan sotilas Kirill Sorokin jäi suomalaisten vangiksi.

Hulluinta siinä vangiksi joutumisessa oli se, että Kustaa Kammosen poika Aaro Kammonen palveli juuri siinä samassa joukko-osastossa joka minut vangitsi. Poika vangitsi, isä työllisti, virnistää Erkki.

Hänet vietiin sotasairaalaan toipumaan, ja kahden kuukauden jälkeen mies lähetettiin Savonlinnaan sotavankileirille. Leiriltä luottovangit menivät maataloihin apumiehiksi, ja Erkki lähetettiin Kammosten tilalle. Vuoden pestistään Erkki muistaa parhaiten kaksi tapahtumaa. Toisessa oli kyse hengenmenosta, tai niin ainakin isäntä luuli.

Olin nostamassa vettä kaivosta, kun sanko putosi pohjalle. Toinen isäntä käveli siitä ohi, ja kerroin hänelle asiasta. Isäntä juoksi Kustaan luo ja kertoi että renki oli pudonnut kaivoon, ja hätä oli sen jälkeen suuri. Meilläpäin kuin sankoa sanottiin rengiksi, valottaa Erkki.

Toisella kerralla tuli Aaro lomille, ja illan mittaan Kustaa-isäntä kaivoi pullon esiin. Isä ja poika ottivat siinä sitten grogia, ja tarjosivat minullekin. Kaikki join, mitä tarjottiin ja sitten menin nukkumaan. Aamulla lähdin puunajoon. Kun tulin takaisin, käski isäntä riisua hevosen ja pitää vapaapäivän: hänellä oli liian kova krapula.

Heimopataljoonasta Pietariin vankilaan

Syksyllä -42 Erkki lähetettiin takaisin Savonlinnaan, jossa hän liittyi 3. Heimopataljoonaan. Hän taisteli sodan loppuun asti tässä joukko-osastossa ja vuonna 1944 edessä oli toinen sotavankireissu: Kirill Sorokin vietiin Leningradiin sotavankilaan.

Historiankirjoitus kertoo seuraavasti 50 vuodesta sen, että Neuvostoliitossa asuvat heimopataljoonalaiset eivät päässeet suhteiden vuoksi kunnolla Suomeen. Viime vuosina muutokset ovat kuitenkin olleet suuria, ja valtion myöntämään kuntoutukseen ovat päässeet kiinni myös heimopataljoonalaiset rajan toisella puolella.

Kaikki on nyt paremmin, niin täällä Kammosten tilalla kuin valtakunnan tasolla. Metsä on kasvanut tuolla metsikössä olevan lammen eteen, eikä tuossa kuusikossa ole enää tornia. Kaikki on nyt paremmin kuin silloin renkinä täällä ollessani, miettiin Erkki Harakka.

[Savon Sanomat 18.07.1996]

Lisätietoja - More information - Больше информации:

Heimosoturien muisto -Facebook-ryhmä: [https://www.facebook.com/Heimosoturien-muisto-123931297683178/?fref=ts]

Jatkosodan heimosoturit, wikipedia: [https://fi.wikipedia.org/wiki/Jatkosodan_heimosoturit]

Heimopataljoona 3, wikipedia: [https://fi.wikipedia.org/wiki/Heimopataljoona_3]

Sorokinin talo Veskelyksessä: [http://monuments.karelia.ru/ob-ekty-kul-turnogo-nasledija/katalog-o...]

Tämä profiili oli Suojärvi-projektin 45. viikkoprofiili (16.10.2016-22.10.2016).