Carin Andersdotter Koskelo

http://sasun-sekosuku.blogspot.fi/2011/12/askanmaen-kaunis-kaija.html

http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6444..., Pohjanmaan läänin henkikirja v. 1699, Auho

Askanmäen Kaunis-Kaija (1700-luku) vainolaistarinoiden nainen

Kainuussa, Kuusamossa ja Pohjois-Karjalassa on 1900-luvulle asti elänyt Askanmäen Kauniista-Kaijasta kertova kansantarina, joka on sisällön perusteella luokiteltu vainolaistarinaksi. Aikanaan se innoitti Juhani Ahon kirjoittamaan Juha-teoksensa, jonka pohjalta Toivo Särkkä ohjasi ja käsikirjoitti samannimisen elokuvan sekä Aarre Merikanto sävelsi oopperan. Myöhemmin kansantarinasta on tehty näytelmä Kaunis-Kaija ja musiikkidraama Askanmäen Kaunis Kaija - pala purppuraa.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Puolangan Askanmäessä oli todella 1600- ja 1700-luvun taitteessa emäntänä Kaisa eli Kaija, mutta hän ei varsinaisesti ole kansantarinan päähenkilö vaan toissijainen nimenantaja, johon yhdistettiin kaikki muut tarina-ainekset. Askanmäen Kaija, joka kuoli luultavasti 1709, oli loukkaantunut vuosisadan vaihteessa vaikeasti tulipalossa ja todennäköisesti polttanut kasvonsa kauhistusta herättävän näköisiksi. Tähän soveltuisi hyvin kansanrunoudessa esiintyvä tapa kääntää todellisuus päinvastaiseksi: niissä erityisen ruma on usein sangen kaunis ja päinvastoin. Muita yhtymäkohtia Askanmäen Kaija-nimisen emännän elämänkululla ei vainolaistarinaan ole. Askanmäki on tosin ollut vainolaistarinan paikan kannalta erittäin sopiva, sillä isonvihan aikana venäläiset polttivat talon ja kiduttaen surmasivat sen asukkaat. Joissakin vainolaistarinoissa vihollispäällikön sanotaan säästäneen ainoastaan kauniin naisen.

Kansantarinan ensisijaiseksi nimenantajaksi, Kauniiksi-Kaijaksi, on havaittu muuan huonomaineiseksi ja siveettömäksi tiedetty Kaija Antintytär Kerätär (Keränen), joka vaikutti isonvihan aikoihin Askanmäen kulmilla ja eli osan noista vaikeista vuosista pakosalla Aunuksen Karjalassa. Sinne hän oli joutunut ensimmäisen kerran syyllistyttyään syksyllä 1711 salavuoteuteen tai oikeastaan huoruuteen Puolangan suolijärveläisen, naimisissa olleen Juho Moilasen kanssa. Oikeudenkäynnin alkaessa 1712 havaittiin, että sukupuolilain rikkojat olivat paenneet Venäjälle. Juho Moilanen palasi kuitenkin tuomiotaan kärsimään kuultuaan, ettei paolla ollut vaikutusta rangaistukseen. Oikeudessa hän kertoi pakenemisen syyksi sen, että hän ja Kaija pelkäsivät läheisen lankouden vaikuttavan lopulliseen tuomioon. Tiedusteluun Kaijan olinpaikasta Juho vastasi, että tämä asui erään rajaryssän luona Vuonnisessa. Muut Kaijasta tienneet, Suomen puolella kaupparyssien laukunkantajiksi tunnetut Olli Keränen Suomussalmelta ja Lauri Väisänen Puolangan kylästä kertoivat, että Kaija oli synnyttänyt lapsen. Kukaan käräjillä istuneista ei tiennyt, oliko Kaija kenties kastettu ortodoksiksi.

Kaijakin saatiin pian oikeuden eteen, ja hänet tuomittiin kesällä 1713 raipparangaistukseen ja kolmeen häpeärangaistukseen. Isonvihan pahimman hävityksen aikana lokakuussa 1715 Kaija syyllistyi uudestaan sukupuolilain vastaiseen rikokseen eli huoruuteen naimisissa olleen irtolaismiehen Tuomas Keinäsen kanssa. Jälleen rikolliset olivat paenneet oikeutta Venäjälle, eikä Paltamon ylimääräisillä käräjillä heinäkuussa 1717 voitu muuta kuin todeta vastaajien poissaolo ja se, että ryssät olivat lyöneet Keinäsen vaimon hengiltä.

Karkulaiset tavoitettiin kuitenkin viiden vuoden kuluttua 1720, jolloin he tulivat vapaaehtoisesti oikeuden eteen tunnustamaan rikoksensa ja kertomaan, että aviorikoksen seurauksena syntynyt poika oli elänyt vain puolivuotiaaksi. Kaija tuomittiin 80 hopeatalarin sakkoon, minkä hän kärsi ruumiillisesti, ja kuuteen julkiseen häpeärangaistukseen. Näin paltamolaiset joutuivat katselemaan syntistä pahantekijää ja Jumalan vihaa paikallisen väestön päälle järjestänyttä Kaijaa kuutena sunnuntaina Paltamon kirkon häpeäpallilla."

• https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/7622

  ---

GEDCOM Source

MH:S3350 Seppo Rautiainen Rautiainen Web Site MyHeritage.com sukupuu
Perhesivusto: Rautiainen Web Site Sukupuu: Rautiainen 182470222-6 Smart Matching

GEDCOM Source

MH:SC2452 Kaija Keränen Kaija Keränen Smart Matching 6001826 6 NOV 2018 Lisätty vahvistamalla Smart Matches tulos 3

---

GEDCOM Note

http://sasun-sekosuku.blogspot.fi/2011/12/askanmaen-kaunis-kaija.html http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6444..., Pohjanmaan läänin henkikirja v. 1699, Auho GEDCOM Source MH:S3350 Seppo Rautiainen Rautiainen Web Site MyHeritage.com sukupuu Perhesivusto: Rautiainen Web Site Sukupuu: Rautiainen 182470222-6 Smart Matching GEDCOM Source MH:SC2452 Kaija Keränen Kaija Keränen Smart Matching 6001826 6 NOV 2018 Lisätty vahvistamalla Smart Matches tulos Henkikirjoissa Askanmäen talon kohdalla vuosina 1699-1709. Saatoi olla se Kaija, jonka elämänvaiheet synnyttivät kansantarinan "Askanmäen Kaunis-Kaija" (kts. Mikko Moilasen teos vuodelta 1977: "Kinttupokua kylätielle. Elämää Auhon ja Askan kylissä 1600-1700-luvuilla). Vuoden 1700 henkirjassa mainitaan Kaijan saaneen vammoja tulipalossa. (Mitenkähän lie käynyt sille kauneudelle?). Askanmäen Kaunis-Kaija Kainuulaisista kansantarinoista eräs tunnetuimpia on kertomus Askanmäen kauniista Kaijasta. Kansan suussa perimätietona sukupolvesta toiseen kulkeneen tarinan mukaan vihovenäläiset ryöstivät hänet rappasotien aikaan Venäjälle. Toisessa tarina versiossa komea kauppavenäläinen sai Kaijan lähtemään mukaansa vapaaehtoisesti. Joka tapauksessa Kaija onnistui myöhemmin karkaamaan Venäjältä ja pa-laamaan takaisin kotiseudulleen Puolangalla. Vuosi kymmenen toisensa jälkeen tarina on säilyttänyt poikkeuksellisen salaperäisen lumovoimansa ja kiinnostavuutensa. Se innoitti aikanaan Juhani Ahon kirjoittamaan Juha-romaaninsa. Tarinatoisintoja on taltioitu myös kirjallisesti. Kertojalta toiselle siirtyessään juttu on värittynyt ja ai-kojen saatossa muuttunut. Kaijan kotipaikaksi mainitaan useimmiten Puolangan Askanmäki, jonka emäntänä hän oli ryöstöhetkellä. Useimmissa tarinoissa Kaija saa Venäjällä lapsen. Tarina päättyy aina samalla tavalla: Kaija palaa Askanmäkeen ja saa talon emännyyden takaisin, vaikka hänen miehensä on ennättänyt mennä uusiin naimisiin. Onko Askanmäen Kaunis-Kaija historiallinen ja todella elänyt henkilö ja todella joskus elänyt. Tähän kysymykseen ei varmaa vastausta ole, vaikka tarinaa on poikkeuksetta pidetty tositapahtumiin perustu-vana. Kaijasta ei ole vanhoissa asiakirjoissa merkintöjä, jotka vahvistaisivat perimätiedon kuvauksia. (Huom. Kaijan palovammat! Oliko kyseessä sama henkilö?) Kansa tarinoi "A kaunis ollah, ei tapeta!" Askanmäessä kaiken hävittäneet, mikä ei pakoon päässyt. Ollu kesä ja väki niityllä. Teeri ollu uuniss panussa paistumassa, niin ottaneet lakkuusa ja virsun pannuun panneet. Ja muori ollu talossa, niin sille sanoneet: "A muistat sie muoriseni huomennai tämän vierahan virren värsyn: a teererä, hyyreä sump-susassa lauloa , a virsura, kursura pannussa paistuu." Kun emännän ottivat, tuumanneet, jotta mikä tälle tehään, tapetaanko, niin yksi oli, joka sano: "A kau-nis ollah, ei tapeta." Ja totta se otti sen hoteisiinsa. Kaija, rikas kun oli, on ottanut jotain, rahaako vai mitä mukaansa, kun on lähtenyt.

---

seitsemän vuotta Venäjällä, yhen lapsen. Yrittäny karkuun, vain tavattu ja vahattu sitte ja sanottu: "Jos vielä yrität karkuun, niin tapetaa." Kesällä sitte karkasi. Kun miehet oli töissään, marjan aika. Ja kuunteli vielä Kaija-riepu sillan alla - joki kun kuivana kesällä, pas-sasi sillan alla piillä - kuunteli kun puhuvat, jotta nyt jos tavattaisiin, niin tapettaisiin. Kotiisa, lypsylle--- pantu isännän valta, jotta ottoa kumman tahtoo, vanhan ottanu, uusi erotettu. "Niin kerto vanaha Lassi-vaenoa…" Askanmäessä asunut Lauri Moilanen (1813-1878) on aikoinaan kertonut Kaijasta seuraavan varsin seikkaperäisen tarinaversion: Kaija on ollu Askanmäen talon tyttö. Erinomasen ihana ja maenittavan hyvä ihminen. Tytöstä lähtiin ollu kutunnalleen "Askanmäen kaonis Kaija". Kaijalle mieheksi, vävyksi Askanmäkeen on tullu Jaura-kan Turpeisesta mies, ollu arvattavasti Turpeinen. Jälestäpäen ei mainita Askanmäessä Turpeisie. Päenvastoin on Askanmäen suku ollu parisatoa vuotta Moilasie. Moilasie ollu Askanmäessä satoja vuo-sie. Ollu Kaijalla veli, pyssymies, mehtämies, ja kyllä se on olikin metällä silloin, kun ne on sen kaoniin Kaijaan vieneet. Askanmäen Lassivaenoa se mulle muisteli niitä. Väki ei oo olluk kotona, poeka pyssysä kansa, isäntä, missä lie ollu. Ei ne oo Askanmäkeä polttanu, ot-taneet rahoja ja emännän, pitännä vielä sanoa … pelotelleet: jos et sano, missä rahat he tappaa. Naes-väki ollu työpaekassa isännän kanssa. Ei oo Askanmäessä soaneet murhata ihmisie. Kaijalla ollu yksi lapsi, poeka, se jeäny pirttiin kätkyveen. Liekö lapsella ollu joku hoetaja mummo, johi ollu sillä kump-palina, vaen oekea työväki ollu työpaekassa isännän kanssa. Vannotettu ja rahat soatu. Mielistyneet jotta kun on kaonis, ja ottaneet matkaasa. Niitä ei oo kovin palijo sattunu niitä vihovenäläisie, niin on pitännä lähtä vähän kun karkuuttamaan ja sillä ne ei oo siinä ennättäneet palijo pahojaan tehäkkään. Isäntä ollu vanahna mies; heti se on tullu kun on jäläkeen koettanu. Oli sanossa, että jos hän tapovaa emäntäsä, kyllä tuopi poes. Vaen mehtään kar-kuuttaneet, ei isäntä tavanna. Vuosiko kaksiko jo kulunu, eikä Kaijaa alakanu kuuluo. Ja kuv venäläiset yleesä kaekki tappovat, ketä käsiisä saevat, nim peätettiin, että Kaijjanni ovat tappanu. Isännällä ollu erinerinomasen hyvä piika, sen ottanu talouven talouven hoitajaksi. Se piika oli vielä ollu siellä työpaekassa silloin, kuv vihovenäläiset kävivät ja Kaijan veivät ja se piika oli ensinnä tullu pihaan sieltä työmoalta, niin lapsi itkeny katkyvessä ja sille rientänyt, käsijään ojennelle. Siin´on vanaha ihminen joku ollu, se sanonu, jotta emännän veivät. Piika ottanu lapsen syliisä ja siihen lapsi turvaonu ja rakastunu. Ja sitte isäntä tullu heti perässä ja nähny poekasa piijan sylissä. Ja se poeka alakanu sitä piikoa äijikseen kuhtuo. Ja sen piija oli isäntä ottanu en-sin niinkun emännän sijalle, se alakanu taloutta hoetoa. Ja sitte kun Kaijan luultiin varmasti kuolleen, kun sitä ei mittää kuulunu, rupesi isäntä miettimmään, jotta ottaa sen piijan oekein emännäkseen… se kun oli oekea ihminen ja lastaen hoetanu kun omoa lastaan, ja talona oloe sen kanssa onnistunu. Oli isäntä mennyt papin puheille, jotta oesiko se sovelias hane ottoa uusi emäntä. Ja pappihi kum piti isänteä niinku ainahi leskimiehenä, kuulusteli, onko Kaija elossa, van kun ei kukaa tienny elävän, myönti jotta isännän ottoa uusi emäntä ja niin ne kuulutettiin ja nii otti isäntä sen piikasa emännäkseen ja vaemokseen ja ne vihittiin niinku aenahi. Miten Kaija perille kulettannet, se on tietimätöntä kaekille. Oli siellä ensin pietty vankina, ei uskottu ei mihinkää jotta se karkovaa. Ja sillon ollu ikävä, niin kulumaton aeka, jotta se ei oo tahnna tulla toi-meen. Voan peloteltu, jotta jos et oo mieliksi, niin tapetaan. Ei oesi suostunu, van on väkivallalla pitä-neet akkanaan. On siinä talossa ollu vanaha muori. Ja hyvänä se on mies koetell piteä sitä Kaijoa. Rannin ukko neuvonu kahen kesken jotta koettaa olla niinkun aenahi, ethän sinä millonkaa teältä pääse, jos aena oot vastaköysin, ne pittää aena vain vahtisa alla. Ukko sanonu, jotta ei sanoa, että hän neuvoo, ne muuten tappaa. Kun mies nähny, jotta sillä on ikävä, reistannu jollain laella viihytellä. Ja sitte Kaija reistannu olla vapaallisena ja hoetanu taloutta ja ollu rehellisissä ja tehny emännän töetä. Ja oli kolome lasta soanu sille venäläeselle, niitä hoetanna ja hyvänä pitännä. Se ukko neuvonna, jotta heitähä vaen lapset hyvästi, kyllä ne niistä lapsista kuitennii huolen pitää, ei tarvihe murehtie. Niin sitte isäntäväki lähtennä kesällä mehtään töehinsä, niin silloin lapsesa Kaeja houkutellu, linkku-veiten vanahimmalle käteen pankolla antanu ja kätkyvessä olevalle lusikan jota jeäny imemään , ja suuta antanu jotta viime kerran suuvellaan. Ja sitte lähtennä lapsenriepuja pesemään. Kun on pessy, le-vittänny sitte ne pientarelle kuivaan, ja sieltä lähti pakomatkalleen. Ensin ottanu - se kun on se ukko Kaekkea neuvonna - kaevolta vettä ja nakanna jäjelleen, jottei se koerankuonolainen heti jäläkeen läh-tisi, ja nakkoamalla kiulun heittännä. Siitä lähteny juoksemaan mehtään. Isäntä kun tullu kotiin, lapset itkeny jotta äeti menny riepuja pesemään. Se kun on ennenkin käöny marjasa, oli isäntä sanonna, kun nähny jotta rievutki niin hyvästi laeteltu, jotta outtoattehan, kyllä se äiti tuloo, se on menny marijaan. Eikä oo lähteny heti jäläkeen. Aikoa kulunut ja kun ei oo alakanu tulla, ne on lähtennä sitte jäläkeen. Ne on ajanu siltaan asti, se on koerankuonolainen tullu aevan jäläkeä myöten. Kaija lymynny sillan alle, ei havainneet. Ja sitte päessy - se on Kaija ite sitte kertonu - syöny marjoja varsineen. Ja se on neuvonu se venäläene-ne, jotta veihti ottoa matkaasa jotta kiskoa tuohi selekääsä kun sae sattuu, jottei kastu ja palellu, tuohi-levyn alla satteessa kulukenu. Suoloja, hienoja suoloja ollu, tehä lippi ja niitä panna lippiin ja vettä sii-hen ja sitä ryypätä, kun syöpi marjan varsie, jottei hiuka.. Ja rintasa lypseä jottei kipeö, kun imevä lapsi jeäny. Ja neuvona merkit puista, jotta eteläpuolella on tuuhovammat oksat ja paksumpi noava, ja kusi-jaespesän peä on eteläpuolelta palijas ja terävämpi, voan pohjoispuolelta muotuu., ja marjanvarsie ot-toa. Metässä käsin ukko neuvonna, kun niin seäliksi käönny. Ja suuret syömmoat sillä merkillä kulu-kenna. Moatessa sammalie koota ympärilleeen, jottei kylymä käö ja tuohilevyö tuulensuojana ja peitto-na. Ja yöllä kulukenu ja päevällä levähtäny. Jos tuloo tuntemattomie ihmisie ja ne kysyy missä sinä kulet, sano jota lehmän haussa jotta eivät tiijustele sen paremmin. Järvenkulut neuvonu jotta sinun ei soa yhestää järvestä lähtä pohjospuoleti kiertämään vaen etelän, niin matka antoapi ja niin ei päese-mättömäksi mee. Kiannan järveähi vasemmin puolite. Jokipaekassa voatteesa Kaija riisunu ja koahlannu. Salamen kylän kautta tullu. Ensi kerran soatettu ve-neellä Hyrynjoen poekki. Siinä ollu onkimies, niin sitä pyytäny yli soatamaan. Kysynnä: - Mihin sinä kulet? - Enpähän paljon mihinkää, kuhan pistät yli joen Eikä mull oo ies rahoakaa. - Ei tarvihekaa, kun hän on teällä ongella, ei hän taho siitä mittää. Muuta ei oo ollu ihmisie puheinkaa matkalla. Ja kun oa-mulla ollu kuuven seuvussa Hyrynjoella, ollu iltalypsy aekaan jo Askanmäessä. Askanmäessä oli isäntä mummolle joka kylään tuli antanut vanahasta hopeapikarista viinoa. Se ennus-tanu jotta tulloo entinen emäntä kotiin. Isäntä vielä lehmän luvannu vaeko lampaan, jos tapahtuu niin. Vielä on sitte unenni nähny isäntä jotta tulloo se. Ja se on sillä viikolla tullu. On se lapsii sanonna, äetinkö se on sanonna tulevan, vae miten se on sanonu, vaen sit´on alettu kummastella mitä tuo lapsi ho-koo. Ja se on sinä päevänä tullu kesannolle. Ollu venäläisen vuotteissa. Yksi lehemä alakanu pörhistellä ja luokse menny, kellokas. Uusi emäntä niinku paheksinu, jotta mikä sin´oot hänen lehmäesä puhetelie kun häerihtöö, venäläisen vuatteissa kuv vielä ollu. Kaija sanonu jotta oma sormijuojuottnipa tuo on ja nimet nimitelly sen aekasilta lehmiltä - seittemen vuotta ollu poes. Niin uusi emäntä säekähtännä, jotta mikä tämä onkaa. Sitte lähteny taloon, niin isäntä tullu jo vastaaj ja tuntenu; tuossa on mun uneni ja ämmän povaos, ja oli ilsta pistäny suuta, jotta kun on vielä hengissä. Isäntä juossu sen lapsen, joka jäe kätkyveen, ollu nyt seitenvuotinen, jotta tulla äetie kahtomaan. Vaen se ei oo tuntennakaa, sanonna: äetihän on lypsyllä, tämon vieras, te narroatta. Ja kun uusi emäntä tuli lypsyltä, niin sanoneet: nyt meijän äetie tuli. Näet uuvellakai emännällä ollu jo lapsie, jotka häntä yhtä rintoa pitivät aetinään, sitä vastaan hypitty. Vaen siitäpähän tulivat tietämään. Oltu ja tutustuttu ja alettu tuumie, jotta mites tässä elämään ruvetaan, kun on kaksi vihkivaemoa yhellä miehellä. Sitte papin puheille jotta mitä nyt tehhään. Pappi, jotta vanahan ottoa, vaen ei uuttakaa soa turvattomaksi panna, silläe kun on vielä lapsie. Kun tuli isäntä kirkolta, niin kihlasilikin - suuri silikkihuivi, jonka alla parikunta vitään, niin että nelji-jästä nurkasta pietään levällään vihittävien peällä, kun ne vihillä polovistuvat, sen alla isäntä oli kum-paanni vaemoon vihitty - niin kihlasilikin repässy isäntä keskeltä kahtie ja antanu toesen puolen toe-selle ja sanonu jotta piteä te toinen toinen puoli, kum minä sen saman silikin alla oon teijän kansa vi-hitty, ja hoetoate minun talouttani elinaekamme loppuun, riitelemätä ja sovinnossa kaikki tasan jaka-koa, jos minä ennemmin kuolen. Entinen vanaha emäntä tuli niinkun peäemännäksi, ja muuten yhessä toimivat. Ja sopu ollu hyvin mae-nittavan hyvä, lapsie pitäneet hyvästi ja kilivan hoitaneet ja isännälle kumpii ollu hyvin kohtelijaat. Ei keskesä koskaa riitoa. Ja lapset kumpovaa äetiksi kuhtuneet. Niin kero vanaha Lassi-vaenoa, kum minä reistasin sille tietäjänäe olla ja yhessä vähän viinoa maistet-tiin. Siitä vanahasta hopeapikarista, josta viinoa maisteltiin, tuli puhe, jotta onkoon niin vanhoa pikarie, täm´ön ison vihan aekanen, ja jotta on olluse tässä kaonis emäntä - siitä se puhheeksi lähti. Niin oli se uusi emäntäki sitte kun talon väkeä ainaki, talon hoetajaki ollu oekein hyvä. Kumpii uskottu avaemet hallussa kummallae. Ja Kaija kun oli enemmän kärsiny, sitä uusi emäntäe tahto kepeämmällä piteä, ja ite kun oli vankka ja terve teki raskaampie töetä. Tarua vai totta Milloin Kaunis-Kaijan tarina on syntynyt? Perimätieto viittaa usein polttosotien eli Ruotsin ja Venäjän välisiin rajasotien aikaan Kainuussa. Näitä selkkauksia on ollut aikojen saatossa useita: 1500-luvun loppupuolella, 1600-luvun alussa 1710-luvulla. Eräässä versiossa mainitaan verraten tarkka ajanmääri-te: "20 vuotta ennen kuin venäläiset valtasivat Kajaanin linnan". Kajaanin linna antautui alkutalvesta 1716. Askanmäessä asui ennen isovihaa Koskelon sukua. 1680 -90 luvuilla oli isäntänä tällä ¼-manttaalin kruununtilalla isäntänä Heikki Koskelo. Vaimon nimi- Priita (Brita) - mainitaan ensimmäisen kerran 1695, jolloin perheessä oli isännän ja emännän lisäksi ainakin yksi täysikasvuinen poika, Heikki (Hen-ric). Vuonna 1698 isä-Heikki oli kuollut. Isännyys siirtyi nuoremmalle Heikki Koskelolle, joka seuraa-vana vuonna oli aviossa Kaija-nimisen naisen kanssa. Talossa oli tuolloin lisäksi mm. isännän veli Juho ja sisar Anna. Heikki ja Kaija avioelämä kesti vuoteen 1709. Vuonna 1710 Heikillä oli uusi vaimo, ni-meltä Marketa (Margeta). Mihin Kaija yllättäen katosi? Jos hän ei kuollut, jää jäljelle toinen vaihtoehto - kenties hän lähti talosta pois. Vuonna 1717 Askanmäki ryöstettiin ja poltettiin maan tasalle. Tuolloin osa talon asukkaista sai sur-mansa. Hengissä selvisivät ainakin talonvanhaemäntä Priita ja osa lapsista, mahdollisesti myös Heikki-isäntä. Isonvihan vaikeudet johtivat kuitenkin siihen, että Koskelot luovuttivat talon isännyyden uusille asukkaille. Vuonna 1724 Askanmäkeen tuli Paavo Laurinpoika Väisänen Puolangankylän Kivarijärveltä. Käräjäkirjat kertovat Paltamon Koutaniemen kestikievarissa istuttiin talvikäräjiä alkuvuodesta 1712. Torpparin vaimo Julia-na Laurintytär Torvinen valitti kyytirättäri Elias Karjalaista vastaan. Juliana väitti, että Elias oli edelli-senä kesänä ottanut omin lupinsa kaksi lehmää, 60 sylin nuotan ja kaksi paria ovensaranoita.. Juliaana vaati tavaroita takaisin itselleen. Karjalainen puolustautui ja kertoi syyn tavaroiden huostaanotolle. Hän sanoi olleensa etsimässä Juliana Torvisen miestä Juho Moilasta kuuden viikon ajan ympäri maita ja mantuja. Juho oli karannut Suolijär-veltä itään päin yhdessä erään naikkosen, Kaija Antintyttären kanssa. Karjalainen ei saanut karkureita kiinni huolimatta uutterasta etsinnästä ja vaivannäöstä, sillä nämä pääsivät tavoittamattomiin rajan yli Venäjälle. Karjalainen joutui sitten ottamaan itsensä ja etsinnässä mukana olleiden tovereidensa elatuk-seksi ja palkkioksi nuo edellä mainitut tavarat Juliana Torviselta. Siihen he olivat saaneet luvan nimismieheltä. Vuoden 1712 kesäkäräjät tuovat karkumatkasta lisätietoa. Syyttäjänä toiminut nimismies Daniel Ca-janus teki oikeudelle tiettäväksi, että muuan naimisissa oleva Juho Juhonpoika Moilanen Suolijärven kylästä oli viime syksynä - harjoitettuaan salavuoteutta Kaija Keräsen kanssa - karkaamassa Venäjälle. Mies pääsi jo lähtemään nimismiehen arestista. Myöhemmin Moilanen saatiin kiinni ja oli nyt tuotu oi-keuteen. Moilanen tunnusti harjoittaneensa salavuoteutta Kaijan kanssa ja paenneensa Venäjälle. Saatu-aan kuulla, ettei karkaaminen aiheuttaisi hänelle vaikeuksia, oli hän sittemmin palannut takaisin. Oike-us tivasi Moilaselta, missä Kaija Keränen nyt on ja onko Juho hänet jopa kenties tappanut. Juho selitti Kaijan asuvan tätä nykyä Vuonisniemellä erään rajaryssän luon (Vuonisniemi eli Vuoninen sijaitsee Suomussalmen Juntusrannan kohdalla noin 20 km etäisyydellä itään Venäjän puolella). Eräät kauppavenäläisten laukunkantajina Suomen puolella toimineet todistajat sanoivat kuulleensa Kaija Keräsen olevan elossa ja synnyttäneen lapsen Venäjällä. Siitä he eivät tienneet, oliko Kaija jo en-nätetty kastaa rajan takana kreikkalaiskatoliseen uskon. Juho Moilanen sai kovan tuomion, olihan hän naineena miehenä langennut huoruuteen Kaijan kanssa. Hänet langetettiin 80 hopetaalarin sakkoihin. Lisäksi Juhon täytyi kolmena sunnuntaina suorittaa kirk-korangaistus. Rahojen puutteessa Juholle määrättiin ruumiillinen rangaistus, mitä merkitsi raipaniskuja. Paltamon kylässä pidettiin ylimääräiset käräjät heinäkuussa 1717. Venäläismiehitys oli juuri pyyhkäis-syt yli Kainuun ja koetellut sen asukkaita. Oikeutta kuitenkin pyrittiin jakamaan. Käräjillä nousi jälleen esiin Kaija Antintytär. Nimismies Anders (ei Daniel) Cajanus syytti talokas Tuomas Keinästä Suomus-salmelta siitä, että tämä oli harjoittanut luvatonta seurustelua erään Keinälänniemellä (nyk. Kiannan-niemi) oleskelleen Kaija Keräsen kanssa vuonna 1715. Tuomaksen vaimo oli tuolloin vielä ollut elossa, mutta kohta sen jälkeen saanut surmansa venäläisten käsissä. Cajanus kertoi myös, että Kaija oli jo ke-säkäräjillä 1713 (eikö ollutkaan 1712) tuomittu huoruudesta Juho Moilasen kanssa. Kaija oli siis saatu Venäjältä takaisin. Nimismies oli käskenyt Tuomas Keinästä ja Kaijaa tulemaan näille käräjille, mutta he eivät olleet määräystä totelleet, vaan menneet matkoihinsa Venäjän rajalle. Tuomas Keinänen ja Kaija Keränen tavoitettiin vasta kolmen vuoden kuluttua 1720, jolloin he vapaa-ehtoisesti saapuivat esivallan eteen. Kaijan kotipaikkana oli nyt Suolijärven kylä. Tuomas ja Kaija tun-nustivat, että heidän keskinäinen yhdessäolonsa oli tapahtunut vuonna 1715 Matinpäivän ja Kekrin vä-lillä. He olivat menneet yhdessä järvelle syyskalaan. Siellä kalareissulla Kaija oli tullut raskaaksi ja synnyttänyt pojan seuraavana kesänä, Jaakonpäivänä. Lapsi oli elänyt puolisen vuotta. Näyttö salavuoteudesta oli tunnustuksen jälkeen selvä. Tuomas sai sakkoa 80 hopeataalaria. Lisäksi tuli hänen tuli vuoden 1689 kirkkojärjestyksen perusteella kärsiä julkinen kirkkorangaistus kolmena pyhä-nä. Kaija sai toiskertaisesta salavuoteudesta sakkoa samoin 80 taalaria. Hänenkin tuli kokea julkista häpeää Paltamon kirkossa kaikkiaan kuutena pyhänä. Legenda syntyy Oliko Kaija Antintytär Keränen juuri se Kaunis-Kaija, joka jäi pysyvästi elämään Askanmäen taloon liittyviin tarinoihin? Hävisihän Askanmäen Kaija-emäntä henkiveroluetteloista samoihin aikoihin kuin edellä mainittu salavuoteusjuttu Kaijan ja Juho Moilasen välillä sai alkunsa., Kaunis-Kaijan tarina ja Kaija Keräsen elämänvaiheiden välinen yhteys tuntuu ilmeiseltä. Perimätiedos-sa Kaija viedään polttosotien aikaan Venäjälle. Hänen kerrotaan saavan siellä useampia lapsia ja palaa-van myöhemmin takaisin Suomeen. Tämä kaikki tapahtuu käräjäkirjojen mukaan Kaija Keräselle. Yh-täläisyyttä on myös siinä, että Kaija joutuu sekä tarinoissa että todellisuudessa tekemisiin naimisissa olevan miehen kanssa. Myös ajanmääritys osuu yksiin: perimätiedossa muistellaan Kaijan seikkailujen ajoittuvan 1710-luvulle ("hiukan ennen kuin Kajaanin linna antautui"9. Avoimeksi jää kysymys, palasiko Kaija Venäjältä Askanmäkeen saakka, kuten tarina kertoo, vai jäikö hän pysyvästi asumaan idemmäs, kenties Suomussalmen Kiannanniemelle. Kaija olisi halutessaan kai-keti ennättänyt käydä Askanmäessä tulleessaan Venäjältä 1713, ennen kuin meni Kiannanniemelle ja alkoi tehdä lähempää tuttavuutta Tuomas Keinäsen kanssa. Mainittakoon, että Kiannanniemi on ainoa paikka, joka mainitaan Kaijan asuinpaikkana sekä perimätiedossa että käräjäkirjoissa. Kauniin Kaijan arvoitus jää edelleen osittain hämärän peittoon. Lähtikö Kaija Keränen Venäjälle omasta tahdostaan ja mitä hän matkoilta halusi? Muutamat perimätiedon muunnelmat vahvistavat kä-räjäpöytäkirjojen kertomaa siitä, että Kaija itse myötävaikutti Venäjälle lähtöön - häntä ei siis välttä-mättä viety pakolla. Askanmäessä on nimittäin kerrottu Kaijasta myös tällä tavalla: "Asko ja Kaija asuivat savupirtissä Askanmäen kujan suussa. Asko oli vaimoaan paljon vanhempi. Hän oli ottanut Kaijan pienenä kasvattitytökseen ja mennyt sitten tämän kanssa naimisiin. Kerran Askanmä-keen tuli kauppavenäläinen ja Kaija rakastui häneen. Venäläinen oli yötä talossa. Aamulla Asko-isäntä lähti käymään eräällä metsäaitalla tarkistamassa, että sinne piilotetut lihat, kalat ja vilja olivat talles-sa. Sillä välin Kaija karkasi venäläisen kanssa rajan taakse." Katkelmalliset asiakirjatiedot antavat tapahtumille vain niiden kehykset ja väljät ulkoiset puitteet. Hen-kilökuvien luominen jää kovin puutteelliseksi, koska asiakirjoissa tuodaan esille lähinnä vain neutraa-leja tai kielteisiä asioita. Yksi asia on varma. Vaikka arkiston ovet sulkeutuvat, niin Kaunis-Kaijan tarinan tenhovoima säilyy. Kuvateksti Moilasen teoksesta Askanmäen vanha riihi 1950-luvulla. Alkuaan se on ollut savupirtti, jossa Kaijan sanotaan asuneen ennen Venä-jälle lähtöään. Riihen hirsistä on löytynyt vuosiluku 1600. Taustalla näkyy Keskitalon ja Alatalon rakennuksia.