Dimitri ("Maisun Miitrei") Davidanpoika Taronen

public profile

Is your surname Taronen?

Research the Taronen family

Dimitri ("Maisun Miitrei") Davidanpoika Taronen's Geni Profile

Records for Dimitri ("Maisun Miitrei") Taronen

129 Records

Share your family tree and photos with the people you know and love

  • Build your family tree online
  • Share photos and videos
  • Smart Matching™ technology
  • Free!

Share

Dimitri ("Maisun Miitrei") Davidanpoika Taronen

Also Known As: "Maisun Miitrei", "Dimitrei"
Birthdate: (79)
Birthplace: Uuksujärvi, Suistamo, Finland
Death: June 26, 1940 (79)
Helsinki, Finland
Place of Burial: Helsinki, Finland
Immediate Family:

Son of Davida Foteinpoika Taronen and Irinja Ivanintytär Taronen
Brother of Anna Davidantytär Taronen; Gaurila Davidanpoika Taronen; Ivan Davidanpoika Taronen; Pedri Davidanpoika Taronen; Leontei Davidanpoika Taronen and 2 others
Half brother of Maria Davidantytär Taronen and Akilina Davidantytär Hotti

Managed by: Private User
Last Updated:

About Dimitri ("Maisun Miitrei") Davidanpoika Taronen

Kansantaiteilija, esiintyjä, työmies.

Maisula, Suistamo.

"Maisun Miitrei"

Syntymä / Birth / Рождение:

Suistamon ortodoksinen seurakunta, syntyneet v. 1861: Suistamo Orthodox Parish, Births year 1861: Суйстамо православный приход, рождений 1861 г.:

Nro 16. - synt. 11.02., kast. 25.02., Dmitrij. Vanhemmat: Uuksujärven kylän talollinen David Fotejev ja hänen vihitty vaimonsa Irina Ivanova, molemmat ortodokseja uskonnoltaan, isän toisessa avioliitossa ja äidin ensimmäisessä. Kummit: Äimäjärven kylän talollisen poika Ivan Ivanov ja talollisen tytär Akillina Ivanova.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4127214

Syntymäaika 11.02.1861 on uutta ajanlaskua 23.02.1861.

Avioliitto / Marriage / Брак:

Dimitri Taronen oli naimaton.

Kuolema / Death / Смерть:

Dimitri Taronen kuoli 26.06.1940 Helsingissä. Hänet on haudattu Helsingin Hietaniemen ortodoksiselle hautausmaalle. Hautamuistomerkki.

Kuolinmerkinnän tiedot / Karjala-tietokantahaku 2:

Seurakunta: Suistamo (ort.), kuolinpäivä: 26.6.1940, hautauspäivä: 10.7.1940, asuinpaikka: Uuksujärvi, ammatti: työmies, etunimi: Dimitri, muut etunimet: -, patronyymi: Daavidinp., sukunimi: Taronen, syntymäaika 24.2.1861, sukupuoli: mies, siviilisääty: naimaton, ikä (vv/kk/vk/pp): 79/4/0/2, yliviivaus: ei, kuolemaan liittyvää: -, hautaukseen liittyvää: Helsingin kr.kat. hautausmaalle, kuolinsyy: -, kuolinseurakuna: -, hautausseurakuna: -, kirkonkirjan sivu: 3-307, lisätiedot: ei tallennettuja lisätietoja.

http://www.karjalatk.fi/katiha2/tiedot.php?henk=K19400010868&srk=1052


Elämäkerta / Biography / Биография:

Julia Kostiaisen muistelma Maisun Miitreistä Rajamme Vartija -lehdessä 1941 [1]

Rajamme Vartijassa oli jo aikaisemmin kertomuksia rajaseudun asukkaista, mutta kenenkään mieleen ei ole vielä tullut Maisun Miitrei, vaikka hän onkin laajalti Laatokan Karjalassa tunnettu. Näin ensikertaa Miitrein Salmin Miinalan kylässä. Siellä oli silloin ”praasniekka”, kylän suojeluspyhimyksen juhla, ja väkeä oli tullut läheltä ja kaukaa. Praasniekat ovat alkujaan olleet kirkollisia juhlia, mutta viimeaikoina ne pikemminkin muistuttavat markkinoita, Paljon huvittelunhaluista kansaa kokoontui yhteen ja meno oli sen mukaista. Tavan mukaan oli Miinalan sillalla tanssit. Vanhempi väki esitti siellä ikivanhaa katrillia ja ”riivattua”, jota me nuorimmat emme osanneet. Näihin hyppyihin saapui Miitreikin. Olin paljon kuullut hänen kujeistaan, mutta silti oli vaikea uskoa näkemäänsä todeksi. Miitreillä oli yllään punainen paita, joka edestä oli sullottu housuihin, mutta takana sen lieve heilui housujen päällä. Housut olivat kotona kudottua palttinaa. Värjäämättäkin ne olivat tulleet tarpeeksi mustiksi. Päässä hänellä oli huopahattu, tai oikeammin sanoen vain sen reunat. Silloin ei vaate vielä ollut kortilla, mutta Miitrei näytti siitä huolimatta käyttävän kaikki tarkasti. Jalkineetkin olivat kovin erikoiset: toisessa jalassa oli huopatossu koinsyömä tosin ja toisessa tuohivirsu. Tällaisessa asussa Miitrei tulla taapersi sillalle, jolla monisatainen ihmisjoukko tungeksi nähdäkseen tulijan.

Miitrein saavuttua alkoi haitari heti laulaa ”riivattua”, ja Miitrei näytti silloin jalan nousua. Se oli kieltämättä hyvä. Niinhän piti olla, sillä korkeasta iästään huolimatta Miitrei oli poikamies, ja Salmin puolessa on poikamiehen osattava ketterästi hypähdellä mielitiettynsä edessä ”riivattuna”, jos aikoo eukon saada. Vähän myöhemmin Miitrei vielä jatkoi esiintymistään laululla ja se sujui häneltä yhtä hyvin kuin tanssikin. Muutamia vuosia myöhemmin näin Miitrein kotioloissaan. Matkustin silloin linjavaunussa Suojärveltä Pitkärantaan. Kun aikaa oli riittämiin. pysähdyimme vähäksi aikaa Maisulan kylässä Miitrein "hotelliin”. Se oli rakennettu erään pienen puron partaalle.

Heti kun auto pysähtyi, näyttäytyivät Miitrein nauravat kasvot sen oviaukossa. Hän meni touhuten edellämme, ja me seurasimme ihmetellen. Ensiksi hän näytti meille kaikki ulkohommansa. Hän oli tehnyt vähän heinää vaikkei hänellä siihen aikaan ollut mitään eläintä. Puron hän oli kaivanut laajemmaksi yhdestä kohtaa. Siihen syntynyttä lammikkoa hän nimitti kotijärveksi. Hän sanoi harrastaneensa kalan-viljelystä lammikossaan. Oli ostanut sitä varten Sortavalan torilta pikku kaloja. Vähän matkaa siitä, missä puro laski lammikkoon, oli puroon rakennettu kosken tapainen. Se pyöritti myllyä, jonka Miitrei itse oli rakentanut. Menimme saunaan, joka myöskin oli kosken lähellä. Huomioni kiinnittyi siellä lauteiden yläpuolella olevaan, seinän läpi tulevaan keppiin, jonka päässä oli vasta. Kysyin mikä tarkoitus laitteella on , ja sain heti vastauksen. Miitrei loikkasi ketterästi lauteille ja väänsi jotakin tappia. Keppi alkoi silloin pyörähdellä, ja vasta hakkasi silloin Miitreitä, joka näytti kovin nauttivan siitä. Miitrei kertoi olevansa kova kylpymies. Kun ei ollut eukkoa kylvettäjäksi ja oma käsikään ei enää kunnolla taipunut, oli järki pitänyt ottaa avuksi ja panna vasta kosken voimalla pyörimään.

Siirryimme sitten sisälle taloon, tai oikeammin sanoen riu’uista ja romuista kyhättyyn ”huvilaan”, joksi Miitrei itse sitä nimitti. Se oli rakennettu saman puron varteen. Maantien puoleisen päädyn toisessa nurkassa kasvoi kuusi ja toisessa koivu, jotka pitivät pystyssä koko hökkeliä.

Sen seinät koostuivat aidaksista ja laudankappaleista. Lisänä oli vanhoja sanomalehtiä, heiniä ja olkia. Katto oli seipäistä ja tuohilevyistä. Huvila oli kaksikerroksinen. Alakerrassa oli Miitrein ilmoituksen mukaan väentupa ja keittiö. Sinne oli luonnonkivistä tehty uuni, jota lämmitettäessä savu kulki ylähuoneitten kautta. Näin sen omin silmin, sillä uuni oli parhaillaan lämpiämässä. Miitrei sanoi kuivaavansa ostamiaan kaloja uunissa. Nousimme huojuvia portaita yläkertaan. En olisi millään uskaltanut sinne kiivetä. Miitrei vakuutti kuitenkin portaiden kestävän, ja varmuuden vuoksi hän itse nousi edellä. Tulimme ensin ”Keskipäivän auringon saliin”, niin kuin Miitrei huonetta nimitti. Siellä oli sikin sokin vanhoja kelvottomia huonekaluja, vaatteita ja astioita. En osaa luetella edes summassa, mitä kaikkea siellä oli. Huoneen seinät oli vuorattu sanomalehdillä, elokuva-mainoksilla ja muilla kirjavilla papereilla. Olipa jossakin paikassa oikeata seinäpaperiakin. Kysyin Miitreiltä, mistä hän kaiken tämän koreuden on saanut. Sanoi ostelleensa niitä monesta paikasta, aina Helsingistä saakka. Sen jälkeen siirryimme ilta-auringossa kylpevälle verannalle. Koivun oksat riippuivat kaunistamassa sitä. Verannalta johtivat portaat maantielle. Kalustona oli vain pöytä, muutamia penkkejä ja aikoinaan todella hieno nojatuoli, ”laiskanlinna”. Pöydällä oli myöskin laseja, joten Miitrei saattoi tarjota vierailleen juotavaa, Tämänkin huoneen seinät oli verhottu kuvilla. Siellä oli Mannerheimin, Ukko Pekan ja muiden huomattavien miesten kuvia. Kaikki ne oli saatu kuvalehdistä. Komeili siellä itse Miitreikin ja sotilas-puvussa sittenkin. Se kuva oli siltä ajalta jolloin hän kävi Helsingissä herroja tervehtimässä. Kertoi käyneensä presidentin linnassakin. Miitrei oli mukava isäntä. Vieraita hän viihdytti laulullaan ja tarjoamalla heille limonadia. Maksua hän ei huolinut – ellei huomannut maksaa enempää kuin mitä juoma oikeastaan olisi maksanut. Aika riensi nopeasti, joten emme voineet pitkään viipyä tässä ”hotellissa”. Miitrein saattelemana laskeuduimme takaisin turvalliselle maaperälle ja sitten nousimme autoon. Vielä kauan näkyi Miitrei vilkuttelevan meille hyvästiksi. Olen kertonut, mitä itse omin silmin olen nähnyt. Sen täyden-nykseksi saanen lisätä vielä jotakin kuulemistani tarinoista.

Kerrotaan, että Miitreillä oli kerran valkoinen hevonen. Se oli niin rakas hänelle että hän piti sitä öisin sisällä asunnossaan. Kun hän talsisin kyliä kiertäessään yöpyi johonkin taloon, meni hän talliin nukkumaan koska muualla ei saanut hevosta tuoda sisälle. Sattuipa Valko kuolemaan. Miitrei hautasi sen siten, että hän kaivoi vain jalat maahan, mutta jätti ruumiin näkyviin, voidakseen käydä rakasta Valkoaan silittelemässä. Viranomaiset eivät kuitenkaan hyväksyneet tällaista hautausta vaan pakottivat kuoppaa-maan konin kokonaan. Miitrei kaivoikin uuden haudan, tekipä siitä niin syvä, että saattoi asettaa Valkon seisaalleen. Vaikka hevonen olikin jo nurmen alla, nähtiin Miitrein vielä monesti menevän siihen metsikköön, missä hauta oli.

Kuten jo mainittua, Miitrei kierteli kyliä. Ensin hän kävi herrojen luona, myöskin kaupungissa. Hän pyyteli mitä mikin saattoi antaa, erikoisesti kuitenkin vaatteita, kaupoista hän kerjäsi valjaita. Sitten hän kierteli maakylissä myymässä saalistaan.

Kyllä kaiketi ryssä aikoinaan ihmetteli ehtiessään Miitrein ”hotelliin”. Onneksi Miitrei itse taisi päästä pois. Kaipa hän jo suunnittelee uuden huvilan rakentamista, jos ryssä on tuhonnut entisen. Ihmeellinen tulee varmasti uudestakin, sillä Miitreillä on varmasti paljon uusia aatteita käytyään pakollisella ”opintomatkalla” maan muissa osissa.

Maisun Miitrei Elina Karjalaisen muistelmissa [2]

Elina Karjalainen o.s. Saraste kertoo isästään, varatuomari Erkki Sarasteesta (tuolloin Viipurin hovioikeuden tuomari) ja heidän perheensä elämästä napakoiden tarinoiden muodossa. Yksi kirjan luku oli otsikoitu ”Maisun Miitrei”, joka jostain muistilokeroista pulpautti mieleeni jotain tutunomaista. Tarina oli hauska, niin kuin Elinan kertomukset yleensä ovatkin. Se kuvastaa Erkki Sarasteen humaania luonnetta ja ratkaisuja hänen joutuessaan tuomitsemaan harhautuneita kansalaisia lainrikkomuksista. Miitrei oli ”kyläpelle” ja keksijä, aikansa Spede, omalaatuinen ”menninkäinen”, joka teki keksintöjä ja rakenteli erilaisia viritelmiä elämäänsä helpottamaan. Hän rakensi asuntoonsa (= hökkeliinsä) ”vesivessan” ja saunaansa vesivoimalla toimivan koneistetun vastan.

Yksi Miitrein keksintöjä oli kaivaa tunneli talonsa edessä kulkevan maantien alitse kulkemistaan helpottamaan. Kuinkas ollakaan, eräänä päivänä tie sortui maaherran auton alla, ja auto putosi tunneliin. Erkin oli pakko tuomita Miitrei vahingonteosta muutamaksi kuukaudeksi Viipurin vankilaan. Vapauduttuaan hän tuli tapaamaan Erkkiä, joka kestitsi Miitreitä kahvilla ja konjakilla. Miitrei oli kovin tyytyväinen vankilassaoloaikaansa. Paikka oli ollut paljon lämpimämpi kuin hänen hökkelinsä ja ruokaa oli saanut joka päivä yllin kyllin. Lopuksi Miitrei sanoi Erkille ihmetelleensä, että ”konsa sie ruotsi minnuu rankasemahan rupiat?”

Maisun Miitrei Toivo Evert Auvisen muistelmissa [3]

... Sitten taas alkoi marssi Uuksuun, Uuksujärven rannalla olevaan samannimiseen kylään. Täällä teimme tien muun muassa partiopoikaopistoon Nujakkalinnaan.

Siellä meillä oli pienet juhlat. Olimme tavanneet Maisun kylässä hauskan ja hassun kaverin, Maisun Miitrein. (Dimitri Taronen) Hän oli näyttänyt meille harakanpesää muistuttavaa huvilaansa, jonka lähellä oli myös keskeneräinen voimalaitos ym. vähän lapsellista touhua. Talviasuntona hänellä oli maakuoppasauna ja kaivo oli saunan lauteen alla. Eihän siinä vesi jäätynyt, sen kun otti suoraan kipolla kaivosta kylpiessä. Vaan se oli vasta hauska katsella, kun ukko tanssi ripaskaa, niin että pitkä tukka ja parta liehuivat. Ei ollut koskaan ajanut partaansa ja ei liioin tukkaansakaan. Hän oli ulkonäöltään kuin erakkomunkki.

Maisun-Miitrei oli omalaatuinen mies Suistamon Maisulan kylästä. Hänen oikea nimensä oli Dimitri Davidanpoika Taronen. Miitrei osasi hauskuuttaa ihmisiä, eli oli sen ajan Spede.

Kerrotaan Miitreillä olleen kolmekin hattua päässään, mutta sitä viimeistä ei sanonut nostavansa kuin presidentille. Miitrei oli myös kirjoituttanut evakkopaikastaan Vesannolta kirjeen presidentille; "Täällä ei metsän puut humise eigä linduset laula kuin Maizulas. Kägöigi kargiest kukahteloo. Kylän ainoa obraza on minun kaglassa". Presidentti kävi häntä tapaamassa ja kutsui Miitrein kylään ja Miitrei kävi vastavierailulla Linnassa. Maisun Miitrei kuoli 26.6.1940 perheettömänä.

Viitteet:

Lisätietoja - More information - Больше информации:

http://www.suistamo.net/Maisun-Miitrei_RV.htm

Martikainen, Unto: "Maanmainio Maisun Miitrei", Karjalan maa 87. 22.08.2003. 12 s.

Laaksonen, Pekka: "Suomalaiset kylähullut. Duodecim 2003 [http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo93929.pdf]

Reijonen, Reijo: "Dimitri Taronen (Maisun Miitrei)". Nuori Karjala 62 (1997).


Tämä profiili oli Suojärvi-projektin 58. viikkoprofiili (15.01.2017-21.01.2017).

view all

Dimitri ("Maisun Miitrei") Davidanpoika Taronen's Timeline

1861
February 11, 1861
Suistamo, Finland
1940
June 26, 1940
Age 79
Helsinki, Finland
July 10, 1940
Age 79
Helsinki, Finland